’Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla Sinun äänesi.’

On suurenmoinen asia löytää valo elämäänsä ja tekemisiinsä. Sillä kovin monet ihmiset täällä elintason keskelläkin vaikuttavat levottomilta ja tyhjiltä? Kun mennään maihin, joissa on vain epäjumalia ja niiden palvomista, ovat ihmisten mahdollisuudet elävän Jumalan löytymiseksi todella heikot. Moni saa jo lapsena vain vihan ja tuhon hedelmiä evääkseen. Eikä semmoisella ravinnolla voi kasvaa kuin yhteen suuntaan, kuolemaan ja sen kylvämiseen. Aina joskus meille tulee tietoa myöskin Kristuksen kohdanneista ihmisistä, joiden elämä on muuttunut ratkaisevasti. Sellaisia tapauksia on ilo seurata, ne ovat hyvin rohkaisevia.

Netissä pyörii yksi mielenkiintoinen uskoontulotodistus, jonka toivoisi leviävän suuren yleisön tietoon. Se kertoo miehestä, joka pääsi pimeydestä valkeuteen. Hänestä on netissä runsaasti tarinaa ja tässä yksi videopätkä ja suomennos:

http://www1.cbn.com/700club/kamal-saleem-muslim-cries-out-jesus  

Näin mies kertoi kokemuksistaan:

“48 % USA:n muslimeista uskoo olevansa ensisijaisesti muslimeja ja vasta toissijaisesti amerikkalaisia. Päämäärämme on muuttaa tämä maa, koska sen kansalaiset ovat vääräuskoisia, eivätkä heidän tekonsa miellytä Allahia. Me olemme Allahin sotureita ja saamme heidät kääntymään Allahin tahtoon.”

Kamal Saleem syntyi Libanonissa hartaaseen muslimiperheeseen. Kun hän oli 4-vuotias, äiti opetti hänelle Koraania ja kertoi hänen velvollisuuksistaan totella Allahia ja osallistua pyhään sotaan.

“Lapsesta saakka äiti sanoi minulle: ‘Eräänä päivänä sinusta tulee marttyyri, poikani. Sinä kuolet Allahin puolesta ja korotat islamia. Jos tapat juutalaisen, poikani, saat kunnian Allahin istuimen edessä ja taivaan joukot juhlivat tekoasi.”

Kamal oli 7-vuotias, kun vanhemmat lähettivät hänet muslimien koulutusleireille, jotta hän oppisi käyttämään aseita ja tappamaan vihollisen. Pojille opetettiin myös toisenlaista, ovelampaa sodankäyntiä…

 “Meille opetettiin ns. “kulttuurijihadia”, mikä merkitsee kulttuurin vaihtamista. Kulttuurijihadissa ei käytetä aseita. Kyseessä on pyhä sota, joka tulee sisään sinun maailmaasi.”

Parikymppinen Kamal valittiin käymään kulttuurisotaa Amerikassa.

Islamissa vapautta ja monarkiaa pidetään epäjumalina, jotka tulee kukistaa. Vapaus, joka teillä on USA:ssa, on vastoin islamia, joten Amerikan tulee muuttua. Niinpä muutin ”raamattuvyöhykkeelle”. Raamattuvyöhyke oli vahvin alue. Siellä ovat lujat kristityt, ja minä halusin valloittaa heistä parhaimmat, koska pidin itseäni islamin miekkana. Ajattelin: ”Olen voideltu. Olen ainutlaatuinen. Olen valittu. Tulen tähän maahan ja kulttuuriin muuttaakseni sen. Minun kanssani on Allahin voima.”

1980-luvun alussa Kamal asettui asumaan pieneen keskilännen kaupunkiin. Hän kohdisti huomionsa aluksi köyhän naapuruston miehiä käännyttääkseen heidät muslimeiksi. Mutta eräänä iltapäivänä hän joutui niiden käsiin, joita hän vihasi eniten.

 “Olin siirtymässä paikasta toiseen käännytystarkoituksessa, ja tuona päivänä jouduin auto-onnettomuuteen. Onnettomuus oli vakava, lensin ulos autosta ja päädyin alas niska edellä, jolloin niskani murtui kahdesta kohtaa. Mies juoksi luokseni ja sanoi: ’Älä murehdi. Me huolehdimme sinusta, kaikki järjestyy.’ Ambulanssi nouti minut sairaalaan. Ortopedian kirurgi katsoi minua ja sanoi: ‘Poika, me pidämme sinusta huolta, kaikki järjestyy.’ Seuraavana päivänä heräsin sairaalassa, ja fysioterapeutti tuli sisään ja sanoi täsmälleen samat sanat: ’Me pidämme sinusta huolta.’

 Aluksi nuo sanat pelästyttivät Kamalia, sillä kaikki nuo miehet olivat kristittyjä.

”Katsos, jos joku terroristi sanoo sinulle noin, sinun on parasta juosta pakoon.”

Niskaleikkaukset onnistuivat, mutta toipuminen veisi viikkoja. Sairaalasta lähdettyään Kamal tarvitsi jonkun huolehtimaan itsestään toipumisen aikana, mutta hänellä ei ollut ketään. Niinpä ortopedian kirurgi avasi kotinsa tälle muukalaiselle.

“Minulle annettiin hänen kodissaan paras mahdollinen huone, jossa oli kauneimpia esineitä. Minusta tuli osa heidän perhettään. He eivät pitäneet minua erilaisena. Siellä oli kori, jossa luki nimeni. He maksoivat sairaalalaskuni.”

Kamal häkeltyi kristittyjen rakkaudesta. Toipuessaan hän alkoi autella keittiössä ja siivouksessa.

”Heillä on juutalainen Israelista tullut ystävä, jota he tukevat, ja nyt minä halaan israelilaisia ja valmistan heille ruokaa. Ihmettelen: ’Mitä minulle on tapahtunut?’”

Kun Kamal kykeni huolehtimaan itsestään ja palaamaan asuntoonsa, lääkärillä oli uusi yllätys häntä varten.

 “Hän sanoi: ‘Tässä on talomme avain, ja tässä on uuden autosi avain. Me haluamme vain siunata sinua. Voit tulla milloin haluat.’ Niin lähdin kotiin. Tulen kylmään paikkaan, jossa en ole ollut kuukausiin. Pölyä on paksu kerros. Minun täytyy nyt selvittää tämä asia Jumalan kanssa nähdäkseni, onko se totta vai ei. Niinpä astun sisään ja suljen oven. Menen suoraan itäisen ikkunan luo ja vajoan polvilleni, nostan käteni ja huudan: ’Allah, Allah herrani ja kuninkaani. Miksi olet tehnyt tällaista minulle? Olen selviytynyt auto-onnettomuudesta. Olen selviytynyt tästä kaikesta, mutta miksi veit minut kristittyjen keskelle? Olen hämmentynyt. Nämä kristityt ja juutalaiset ovat hyviä ihmisiä. Heissä ei ole mitään vikaa. He eivät halua tappaa meitä. He eivät ole sellaisia kuin minulle oli kerrottu. Allah, näillä ihmisillä on suhde Jumalaansa. He huutavat Jumalaansa ja Hän vastaa heille. Minä tahdon kuulla sinun äänesi. Haluan kuulla, että rakastat minua. Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla äänesi.’ Arvaatteko, mitä Allah sanoi tuona päivänä? Ei yhtään mitään.”

Kamalista tuntui siltä, että koska hän oli kyseenalaistanut uskonsa, kunniallisinta olisi tehdä itsemurha.

“Niinpä hain aseen ampuakseni itseni. Kuulin äänen. Ääni tunsi nimeni. Se sanoi: ‘Kamal! Kamal! Kamal! Miksi sinä et kutsu Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Isää?’ Lankesin polvilleni ja nostin käteni taivasta kohti, kun kuulin äänen. Huusin sydämeni pohjasta: ’Jumala, Aabrahamin Isä, jos olet todellinen, puhuisitko minulle? Haluan tuntea Sinut.’ No niin, Isä Aabrahamin Jumala tuli huoneeseen. Hän täytti huoneen kirkkaudellaan. Hänen nimensä oli Jahve, Herra on yksi. Hänellä on reiät käsissään ja jaloissaan. Hänen nimensä on Jeesus. Sanoin Hänelle: ‘Kuka sinä olet, Herrani? Kuka sinä olet?’ Hän sanoi: ’Minä olen se, joka olen.’ Sanoin: ’Olen yksinkertainen mies ja minulla on yksinkertainen mieli. Mitä se merkitsee?’ Hän sanoi: ‘Olen Alfa ja Omega. Olen alku ja loppu. Olen kaikkea siltä väliltä. Olen tuntenut sinut ennen kuin muovasin maailman perustuksen. Olen rakastanut sinua ennen kuin muovasin sinut äitisi kohdussa. Nouse ylös! Nouse, Kamal. Tule. Sinä olet minun soturini. Sinä et ole heidän soturinsa.’ Sanoin Hänelle: ’Herrani, elän ja kuolen puolestasi.’ Hän sanoi: ’Älä kuole puolestani. Minä kuolin puolestasi, jotta saisit elää.’”

Tuona päivänä, sen sijaan että olisi riistänyt elämänsä, Kamal antoi sen Jeesukselle. Hänellä on nyt uusi tehtävä, hän kiertää haastamassa muslimeja kääntymään kristityiksi.

 “Sydämeni halu on saavuttaa veljiäni ja sisariani, muslimeja, joita on 1,5 miljardia maailmassa. He eivät ole maistaneet vapautta Jumalassa.”

Siitä on 20 vuotta, kun Kamal luopui islaminuskosta, eivätkä edes väkivalta- ja tappouhkaukset estä häntä kertomasta tarinaansa.

 “Hän on todellinen. Jos et ole kohdannut Jumalaa koskaan aikaisemmin elämässäsi, jos et ole maistanut Hänen hyvyyttään, jos uskot, ettei sinulla ole mitään menetettävää… kun istut kodissasi, olitpa muslimi tai et tai olitpa ei-kristitty tai mitä hyvänsä, kutsu Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Isää. Sano: ’Jos olet todellinen, puhu minulle. Tahdon kuulla Sinun äänesi.’”

Herra kohtaa nämä pimeyden ruhtinaan taistelijat ja kuolemanlähettiläät. Auta heidät valoon ja uuteen elämään yhteydessäsi. Siunaa heitä anteeksiantamuksella ja rauhalla, jonka olet hankkinut voittamalla Golgatalla synnin kuoleman ja perkeleen vallat. Sinä voit antaa epäjumalanpalvelijoiden keskelle suuren herätyksen ja ilmaista heille totuuden ja armon sanat, jotka vapauttavat orjuuden lapset. Kiitos Herra, mitä olet tehnyt ja mitä tulet tekemään. Aamen.

Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"

Puhuin puhelimessa erään hermostuneen ihmisen kanssa. Hänellä oli monta murhetta, jotka hän halusi kertoa ja hän hyppäsi nopeasti aina seuraavaan ongelmaan, kuin suuren paineen siivittämänä ilmapallona. Yhtäkkiä hän kysyi minun tilannettani ja kerroin jotakin päivän kuluun liittyvää. Mutta hän ei meinannut saada millään asioita pysymään mielessään, vaan kysyi heti uudestaan, nimet, luvut, kaupungit, ja minä sitten toistin ne. Olin puhunut tai oikeammin kuunnellut häntä lukemattomia kertoja, mutta yhteydenpito oli aina ollut samanlaista.

Stressin seurauksena ihminen kadottaa keskittymiskykynsä, kärsivällisyytensä ja tilanteen arviointikyvyn. Sitten tulee unohtelua, asiat ja tavarat katoavat kummallisesti vääriin paikkoihin. Hiki nousee pintaan ja tulee tuskaisia ajatuksia mieleen. Käsiteltäviä asioita tuntuu olevan enemmän kuin aivot kykenevät työstämään.

Herra on onneksi meidän paineidemme yläpuolella ja voi auttaa heikkoa lastaan. Emme ole kaikki varustetut hienolla luonteella, eikä meidän edellytyksemme muutenkaan ole valioluokkaa. Joskus ajattelin, että ihminen voisi jotenkin jalostua ja tulla paremmaksi, mutta olen luopunut tästä käsityksestä aikaa päiviä jo pelkästään omien kokemusten kautta. Heikkoutemme eivät nimittäin tee Jumalan armoa turhaksi, päinvastoin, ne luovat tilauksen sen anomiseksi omaan elämään.

Ollessani pitkällä lastenleirillä Israelissa huomasin lasten tavan purkaa energiaansa tavallaan kaikenlaiseen turhuuteen. Jatkuvasti pitäisi olla jotain tekemistä, pelkkä ajattelu ei riitä, eikä kärsivällisyyttä ole juurikaan. Toisaalta kaikenlaiset pikku esineet ja tavarat antavat lisä mahdollisuuden energian kulutukseen ja kauppiaat ovat keksineet tästä markkinaraon – koko ajan tuotetaan uusia leluja. Ei ihme, että lapset sitten nukahtavatkin nopeasti ja uni on syvää ja hoitavaa laatua. Lapset ovat myös avoimen vastaanottavia ja heidän on helppo kuulla sanomaa Jeesuksesta ja uskoa Vapahtajaan. Vanhemmiten mieli kovenee ja paatuu. Maailma iskee haavansa ja kaikenlaiset älylliset ja tunne-esteet nousevat rajoittamaan Jumalan kutsua. Kuitenkin monet aikuiset ovat ainaisia lapsia ja käyttäytyvät lapsellisesti. Samat ihmiset ovat myös mukavia, yllättäviä, ennakkoluulottomia, iloisia, sanavalmiita, puheliaita ja täynnä uusia haasteita. Jos he kompastuvat ja pyllähtävät, nousevat he nopeasti ylös, pyyhkivät pölyt ja jatkavat menoaan. Lapsena on ilmeisen onnellista kooheltaa ja unohtaa pienet murheet, sillä uudet mielenkiintoiset tavoiteltavat näyttävän kutsuvan luokseen?

Syväntöjen talo Tiberiassa

Kaarlo Syväntö oli erikoinen persoona, jonka tapasin Israelissa 1992 kesällä. Myöhemmin olen tutustunut hänen lapsiinsa, joista kolme on käynyt meidän kodissamme ja yhden olen tavannut Israelissa. Oli sangen vaikuttavaa kuulla, miten monen vaikeuden ja esteen kautta hänen oli kuljettava Jumalan sanan kuljettajana luvatussa maassa. Alkuperäinen näky, jonka Herra hänelle antoi, oli jakaa ilmaiseksi maahan muuttaville juutalaisille Raamattuja. Ja sitä hän teki kuolemaansa 10.4. 1998 asti. Lopputuloksen ja sen vaikutuksen saamme tietää vasta taivaassa. K Syvännön kuolinpäivä osui Herran suunnitelmissa Pääsiäislauantaihin ja sitä pidetään Israelissa erikoisen suuressa arvostuksessa.

Omasta kutsumuksestaan hän kertoo muistelmissaan, että oli vaarassa joutua sotaan ja rintamalle. Silloin hän anoi muutosta tilanteeseen ja teki lupauksen palvella Herraa, jos hänet vapautetaan sotapalveluksesta? Tämän jälkeen hänelle tapahtui Jyväskylässä kesällä v. 1944 erikoinen ilmestys.

- Eräänä iltana olin rukouksessa Herrani edessä, kun yhtäkkiä enkeli ilmestyi huoneeseeni ja sanoi minulle: - Herra on lähettänyt minut näyttämään sinulle tulevan työkenttäsi.... Hän otti minua aivan kuin kädestä kiinni, ja me nousimme ilmojen halki jonnekin hyvin kauas. Sitten hän näytti minulle kutsumukseni maan.... autio ja karu, metsätön, puuton alue, jossa ei missään päin näkynyt järviä eikä jokia…. se oli valtava hautausmaa, ihan täynnä hautakumpuja. Enkeli vastasi: - Tämä on juutalaisten ikivanha hautausmaa. Herra on antanut sinulle tehtävän julistaa ilon evankeliumia Kristuksesta niille, jotka täällä lepäävät. Se on sinun tehtäväsi. - Mutta nämähän ovat jo armonaikansa käyttäneet, ovathan he kaikki kuolleet! Jotakin täytyy nyt olla vinossa. Tämä ei voi olla totta. Eihän Jumala kahta armonaikaa anna kenellekään?

Kaarlo Syväntö

Keskellä hautausmaata oli suuri rakennus. Se oli mielestäni kuin synagoga. Sen nähdessäni ajattelin, että ehkäpä ne elävät ihmiset, joille minun pitäisi evankeliumia julistaa, olivat siellä rakennuksen sisällä. Läksin sinne, astuin sisälle ja totesin tulleeni kamalaan paikkaan. Ikkunat olivat mustat ja likaiset, täynnä hämähäkinverkkoja ja nokea. Ei niiden lävitse näkynyt mitään. Kun silmäni vähitellen alkoivat jotakin erottaa, pelästyin huomatessani, että huone oli täynnä ruumiskirstuja. Ne olivat toinen toisensa päälle ladottuina, keskellä vain oli kapea käytävä.

Hapuilin tietä eteenpäin, olisiko siellä vielä jokin takahuone, jossa olisi eläviä ihmisiä, mutta etsin turhaan. Pimeyttä joka puolella, ja hirvittävä mädän ja kalman haju tunkeutui sieraimiini tukahduttaen halun hengittää. Vahingossa sain käsiinikin mätänevää ihmislihaa. Silloin käännyin äkisti takaisin ja horjuin ulos kuoleman talosta. Aloin nenäliinalla pyyhkiä käsiäni näihin tarttuneesta saastasta ja katsoin tiukasti enkeliä silmiin…. Silloin Herra antoi minulle ihmeellisen sanoman juutalaisille ja sain sen ihan valmiina. Tällaisen: - Huolimatta siitä, että te olette hyljänneet Messiaanne, Jeesuksen Kristuksen, ettekä ole Häntä vielä kahteen tuhanteen vuoteen ottaneet vastaan, Minä sittenkin teitä rakastan. Jumalan armo vieläkin etsii teitä. Ja jos te nyt otatte Hänet vastaan, niin teille ja koko ihmiskunnalle koittaa uusi aika. Hän kokoaa teidät jälleen isienne maahan ja Jumalan valtakunta tulee…. Avatessani silmäni oli valtava muutos tapahtunut huoneessa. Missään ei näkynyt ainoatakaan ruumisarkkua. Ikkunat olivat aivan kristallinkirkkaat, ja aamuaurinko loi niiden kautta ensimmäisiä säteitään. Ympärilläni liikkui iloisia ja onnellisia ihmisiä pukeutuneina puhtaanvalkoisiin viittoihin. He alkoivat kiittää minua siitä sanomasta, jonka olin puhunut. - Älkää minua kiittäkö, sanoin. - Tässä huoneessa on tapahtunut valtava Jumalan ihme. Kun tulin tänne ensimmäisen kerran, niin läksin kauhuissani pakoon, sillä joka puolella näin ympärilläni pelkkää kuolemaa. Kiittäkää Jumalaa, sillä Hän on tehnyt valtavan ihmeen teidän kohdallanne! Enkeli tuli vierelleni ja sanoi: - Kerro näille ihmisille, että he joutuvat vielä vähän aikaa odottamaan, kunnes tämä toteutuu… Ja sinä, valmistaudu kutsumustehtävääsi Minun omaisuuskansani keskuuteen Palestiinaan koko loppuelämäsi ajaksi. Tämä on sinun elämäntehtäväsi. Oli kuin verhot olisi vedetty eteen. Enkeli oli hävinnyt huoneesta, ja minä olin kuin unesta herätetty.

Syväntöjen hautamuistomerkki Israelissa

Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu. Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi." Jes.58:11-12.

Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista. Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa. Sak.12:10-11.

Kuulkaa minua, te Jaakobin heimo, te kaikki Israelin heimon tähteet, te, joita on pitänyt kantaa äidinkohdusta asti, nostaa hamasta äidinhelmasta. Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan. Jes.46:3-4.

Muistomerkin muistolauseet

Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty." Jes.62:11-12.

Auta meitä, Herra, näkemään enemmän kuin vain silmillämme. Auta meitä uskossa katselemaan asioita sinun sanasi valossa, muuten tukehdumme ihmismielipiteisiin ja kaikenlaiseen turhaan touhuiluun ja inhimillisiin heikkouksiin. Sinä olet laittanut meidät asumaan ja elämään näissä puitteissa ja lupauksiesi mukaan olet kanssamme kaiken aikaa, joka päivää. Kiitos ja kunnia nimellesi, Herra Jeesus. Pelasta kansasi jäännös, joka pikku hiljaa kulkeutuu takaisin omaan maahansa, kun sinä vaikutat heidän mielessään lähtemisen sinne. Anon uusia työmiehiä elopellollesi sadonkorjuuseen ja viinimäkeesi poimintaan. Anon oikeita paimenia, joilla on vastuu ja kutsumus hoitaa ostamaasi laumaa armossa ja totuudessa, etsien, kutsuen, rohkaisten, hoitaen ja rukoillen. Odotan aikaa, jolloin kansasi luo katseensa sinuun, jonka ovat lävistäneet ja Hengen vuodatuksen seurauksena itkevät sinua, niin kuin ainokaista, täydellistä ja ikuista.

"Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!"

Elämäni varrella olen tutustunut moniin ihmisiin, suurin osa suhteista on jäänyt moro-asteelle ja siten hyvin pinnallisiksi. En ole oppinut tuntemaan heitä syvemmin, kasvot ovat usein jääneet mieleen ja mahdollisesti asuinpaikkakunta, ammatti, joku erityinen tyhmä temppu, tai lausuttu viisaus, asenne, ilme, auto, talo? Ihmiset ovat luonnon ohella muodostaneet elämäni kehyksen, en ole koskaan oikein ollut hyvä materialisti? Hyvät uskonystävät ovat olleet elämäni suola ja rikkaus, luotettavia, kärsivällisiä ja uskollisia he ovat olleet. Parhaimmillaan se on ollut vuorovaikutusta, antamista ja saamista, rikasta elämää hengellisesti, jossa sielukin on tullut hoidetuksi. Näiden kanssa on tarkoitus elää ikuisesti taivaassa Jeesuksen luona?

Aivan oman ryhmänsä elämässäni ovat muodostaneet sellaiset ihmiset, joka ovat halunneet muokata minua henkisesti. Tähän porukkaan on kuulunut vilpittömästi hyvää tarkoittavia, hyväksikäyttäjiä, mainipulaattoreita, ryhmän etua tavoitelleet, aatteeseensa uskoneet ja vahvaluonteiset pomotyypit. Ystävyyden nimissä olen usein huomannut tehneeni myönnytyksiä, joita olen myöhemmin katunut. Varsinkin ennen uskoon tuloani olin mielelläni "hyvä veli kerhossa", jossa asiat sujuivat samanmielisyyden nimissä hyöty näkökulmasta. Ystävyys oli siis ostoslistan kärkipäässä ja rakkaus matalasti käsitettynä kauppatavaraa? Ja kun pääsi siihen maailman virtaan, ei tarvinnut tehdä mitään siinä pysyäkseen, antoi vain virran viedä - ja sehän vei vauhdilla - kohti tuhoa! Piti vain olla aina samaa mieltä, eikä tehdä itselleen tai muille liian vaikeita olemassaolon kysymyksiä. Nykyään sitä sanotaan fatalismiksi - kohtalouskoksi. Mutta sekin on valinta, nautintojen, itserakkauden ja mielistelyn valinta, jossa äänestetään aina enemmistön mukana Barabbasta, ja Jeesus tapetaan.

Tulin aikoinaan uskoon niin sanotusti pystymetsästä, silloin ei ollut suuria herätyksiä, enkä tuntenut nuoria uskovia (enkä vanhojakaan uskovia), kotini oli vasemmistolainen, emmekä käyneet kirkossa. En lukenut Raamattua, enkä hengellisiä kirjoja (enkä juuri mitään). En ajatellut uskovan uraa. Ilmeisesti suurimmat kristilliset vaikutteeni olin saanut koulussa, sillä siihen aikaan Raamatun sanomaa luettiin ja opetettiin yleisesti uskontotunneilla. Se oli mielenkiintoista, vaikkei olisi ollut kovin tunnustuksellistakaan. Olin ehkä 10-11 v. kun eräällä uskontotunnilla käytiin läpi kymmentä käskyä, Mooseksen Jumalalta saamaa lakia. Se kolahti sieluuni, olipa väkevää tekstiä ja ihan ymmärrettävää ilman selitystäkin. Mutta tuo kaikki pysyi visusti taka-alalla vielä kymmenen vuotta ja minulle historian hieno oivallus ilman suurempaa vaikutusta. Vasta kun olin kohdannut elävän Jumalan, puhuvan Jumalan, ihmisiä rakastavan Jumalan, herättävän Jumalan, Jumalan joka oli kiinnostunut minusta - ihmeellistä? - tuo kaikki alkoi avautua kuin olisi aurinko noussut valaisemaan elämääni?

Mutta muutaman uskonkuukauden jälkeen tuli eteen kamala paikka, kun Herra alkoi vedättää tulevaisuuttani omille uomilleen. Hän puhui väkevästi tulevaisuuden tehtävistä ja suunnasta. Se järkytti minua suuresti. Olin käsittänyt ennen Jumalan, joka toimi Israelissa tuhansia vuosia sitten, muttei ollut sen jälkeen ottanut yhteyttä maailmaan ja jättänyt ihmiskunnan oman onnensa nojaan? Mutta nyt hän oli aivan iholla ja tiesi kaiken, johdatti kaiken, hallitsi kaiken ja tahtoi sanoa mitä minun elämääni kuuluu ja sopii? Järkyttävää! Jouduin opettelemaan Isä meidän rukouksen kolmea ensimmäistä osaa käytännössä. Yritin sitten hienovaraisesti käydä kauppaa Jumalan kanssa esittämällä hänelle vaihtoehtosuunnitelman, jos hänen ei ehkä olisikaan vielä kirkossa kuulutettu? Mutta pian huomasin, että minun oli taivuttava - hän voitti minut. Suostuin vasten tahtoani siihen, mitä hän sanoi. Se oli kova koulu, mutta näytti samalla, mitä tulevaisuus tulisi olemaan.

Nyt 45 v. myöhemmin voin sanoa, etten olisi itse valinnut tällaista tietä. Mutta hän ollut kanssani koko matkan, hän on avannut ovet, vienyt eteenpäin, valinnut ystäväni, antanut työtä, leipää ja elämän edellytykset. Hän on piirtänyt minulle rajat ja osoittanut asuinpaikkani. Joskus olen saanut niin kouriintuntuvia sanoja ja johdatusta matkani varrella, että olen mykistynyt. Sanoitta olen istunut hänen edessään ja kuunnellut hänen viisauttaan tuntien itseni samalla tavattoman tyhmäksi ja kovin rajoittuneeksi? Olen Mooseksen tavoin nähnyt peilistä kutsumukseen sopimattoman ihmisen ja ajatellut, että minun puolestani hän olisi voinut lähettää kenet muun tahansa puolestani? Olisin ollut valmis siihen äänestykseen.

Jumalan koulussa ihminen, minä ja muut, on aina tuntenut olevansa kovin pieni. Jatkuvasti jää luokalleen, tuntien tarkkaavaisuus on heikkoa, mieli askartelee toisarvoisissa asioissa ja maailma vetää puoleensa, toiset uskovat tuntuvat edistyvän saavuttamattomiin, eikä valkolakista ole tietoakaan, puhumattakaan korkeakoululoppututkinnosta. Jatkuvasti saa ehdot lukemisessa, laulussa ja laskennossa. Käytöksen ja huolellisuuden puolesta jää luokalleen. Yksityisopetuksen tarve ilmenee armolahjoissa, lähimmäisen rakkaudessa ja evankelioimisessa. Rukouksessa on tarkkailuluokalla. Ei ole tullut stipendejä, ei mainintoja koulun matrikkelissa, ei, on vain tuntemattoman Herran sotilaan varustus ja vaatetus, taivaallinen reppu ja reissumies. Eivät eväät ole heikkoja, eikä opetus huonoa, mutta astia on onneton peltimuki. Onko Herralla siihen taivaan mannaa? Onko siis tullut luetuksi oikeat läksyt, käytyä omantunnon painit, tullut riippumattomaksi ihmismielipiteistä ja ennen kaikkea löytänyt rauhan Jumalan yhteydessä - sapatin levon?

"Mooses vastasi ja sanoi: "Katso, he eivät usko minua eivätkä kuule minua, vaan sanovat: 'Ei Herra ole sinulle ilmestynyt'." …. Niin Mooses sanoi Herralle: "Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kuin sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli." Ja Herra sanoi hänelle: "Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava."  Mutta hän sanoi: "Oi Herra, lähetä kuka muu tahansa!" …. Niin Mooses otti vaimonsa ja poikansa ja pani heidät aasin selkään ja palasi Egyptin maahan; ja Mooses otti käteensä Jumalan sauvan. 2.Moos.4:1,10-13, 20.

Ilman suurempia fiiliksiä on hyvä opetella menemään Herran asioille, eikä siinä vaiheessa kannata viipyä pitkään peilin edessä, ettei tule U-käännöstä taivaantiellä? Ei Mooseksellakaan ollut kuin uudistettu sauva, uskon-sauva ja vanha perhe. Näillä sitä moni uskova selviää tänäänkin läpi elämän myrskyjen, karikkojen palvellen Häntä, joka on kaiken kunnioituksen ja kiitoksen arvoinen aina. Erämaa tuntui Mooseksesta 40 vuoden kokemuksella sopivimmalta elinympäristöltä - kyllä maalla on mukavaa tyyliin. Ainoa, joka oli eri mieltä, oli Jumala, hän laittoi Mooseksen menneisyyden ja erämaan opit käytäntöön, kun tämä oli juuri täyttänyt 80 v. Egyptiin piti lähteä, kun Herra käski. Tosin vain käymään ja hakemaan Herran omaisuuskansa pois sieltä matkustamaan kohti luvattua maata. Egypti on edelleen vertauskuva maailmasta, josta Jumala pelastaa sieluja, kutsuu ihmisiä uskoon ja seuraansa. Herra pelastaa ja uudestisynnyttää elävään toivoon syntisiä ja surkimuksia, vie heidät johdatuksessa erämaahan ja kiinnittää katseen kohti taivasta - tuntui miltä tuntui. Ja tässä sitä taaperretaan armon avulla.

Evankelista Frank Mangs kertoo lapsuudestaan, kun oli 6 v. ikäinen:

- Olin mennyt nukkumaan….rukoiltuani lyhyen iltarukoukseni aloin ajatella "uskonnollisesti" — ja ajatukseni lensi taivaaseen. Se oli ylhäällä, jossakin auringon ja kuun ja tähtien toisella puolen. Ja sinne oli pitkä matka. Vaikka minussa ei ollutkaan enempää uskontoa kuin että rukoilin vain iltarukoukseni, luulin kuitenkin pääseväni taivaaseen tulisesta luonteestani huolimatta. Äitihän oli hyvä ystävä Jumalan kanssa, ja hänhän puhui Hänelle jok'ikinen päivä. Senhän täytyi vaikuttaa, kun vielä itsekin iltaisin tein oman osuuteni. Mutta taivas ei minua houkutellut, ei ollenkaan. Siellä ei ollut mitään minua houkuttelevaa. Enhän minä voisi iankaikkisesta iankaikkiseen seisoa ja tuijottaa helmiportteja ja kultakatuja. Toista oli hiihtomäki, joka oli siinä, missä tuvalta lähtevä tie yhtyi maantiehen. Melkein kaikkein pahinta oli ajatella taivaassa olevaa hirvittävän suurta ihmisjoukkoa. Onneksi kotonani ei ollut taulua, joka kuvaa "Suurta valkoista joukkoa". Jos se olisi ollut, olisin joutunut suorastaan pakokauhun valtaan. Entä sitten laulu! Laulu, joka kaikuu yötä päivää iankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa eikä lopu koskaan. Millaiselta harppu näytti, en tiennyt. Olin nähnyt vain kitaran. Silloin näin silmissäni vanhan, vanhan "tädin", joka lauloi vähemmän miellyttävällä äänellä ja soitti kohtalaisesti viritettyä kitaraa. Näin lukemattoman joukon olentoja, jotka seisoivat ja lauloivat. Kaikki olivat valkopukuisia, minäkin, mutta en voinut käsittää, kuinka minä ajan mittaan voisin pitää vaatteeni puhtaina. Silloin minut valtasi pakokauhu. Vedin vällyt pääni yli ja ristin käteni niin että rystyseni varmasti tulivat valkoisiksi. Rukous, jonka rukoilin, oli äärettömän monta kertaa hartaampi kuin kaikki siihen asti rukoilemani rukoukset: - Rakas hyvä Jumala! Kun olen ollut viisisataa vuotta taivaassa ja olen kuolemaan saakka väsynyt kaikkeen siihen lauluun ja soittoon, niin etten jaksa enää, niin anna minun kuolla silloin. Hyvä Jumala, anna minun kuolla oikeasti, niin ettei minua ole enää olemassa!

75 v. myöhemmin Mangs kirjoitti samasta aiheesta: - Ei minulla ole mitään kuvaa taivaasta. Minulla on vain persoona: Jeesus. "Ja missä Jeesus on, siellä on taivas."….  iankaikkisuus on kutistunut yhteen ainoaan sanaan: NYT. "Hän on yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa." Ef. 2:6.

Herra, en kehtaa puhua uhrautumisesta kohdallani, sillä mielestäni tämä kaikki elämässäni on ollut vain suostumista tahtoosi; ja sinä olet antanut siihen voiman ja viisauden, tien ja tulevaisuuden. Kiitos erämaasta, Egyptistäkin, jossa on tullut vierailtua pienissä tehtävissä. Kiitos valosta, jolla olet näyttänyt tietä pitkin matkaa. Kiitos, että olet kärsivällisesti kuunnellut rukouksiani ja ohjannut tasaista tietä. Kiitos myös niistä hetkistä, jolloin olen Mooseksen tavoin torjunut sinun antamiasi hyviä ajatuksia ja vähitellen päässyt ymmärtäen taipumaan tahtoosi. Ehkä voin varovaisesti sanoa, että minäkin voisin lähteä, jos on tarvis - mutta jos löydät jonkun innokkaamman, niin ota ihmeessä hänet! Huomaan olevani jossain mielessä vielä kovin keskentekoinen uskovainen, niinkuin rovasti Tuomenoksan virressä luki: Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa. Sun kanssas' tiellä taivaan perille kulkea. En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan. Ja kuitenkin oi Herra sun käsiis' jäädä saan. Aamen.