Toisen käden kristillisyydestä ensi käden kristillisyyteen

Evankelistan vuosieni aikana kävin puhumassa monenlaisissa tapahtumissa ja paikoissa pääasiassa tuntemattomille ihmisille Jeesuksesta. Kerran olimme eräällä paikkakunnalla pitämässä usean päivän kokoussarjaa; kuljimme seurakunnan papin kanssa tehdasvierailuilla evankelioimassa ja aivan viimeisenä päivänä oli viimeinen tilaisuus kynttilätehtaassa. Meidät otettiin vastaan kuin arvokkaat vieraat. Tehtaan johtaja oli varautunut hienoon tarjoiluun, oli kakut ja kahvit, kynttilät paloivat. Hän oli ilmoittanut työntekijöille, että työt lopetetaan meidän tulomme yhteydessä siltä päivältä ja kaikki halukkaat osallistuvat tilaisuuteen. Väkeä oli paikalla ehkä parikymmentä ihmistä? Mieleeni jäi johtajan innokas asenne ja ääneen lausuttu toteamus: - olen odottanut tätä päivää ja kuulemme mielellämme, mitä teillä on kerrottavaa. Niin me sitten kerroimme evankeliumin ja minä tunsin, että Kristus oli siellä läsnä. Ef.2:12-13. "että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä."

Monen suomalaisen kristillisyys on sellaista perustietoa tai tietämättömyyttä, jossa Jumalalla ei ole juurikaan merkitystä, paitsi tietysti hätätilanteessa. Suuret koettelemukset ja kaikenlainen murhe vaikuttavat Jumala-etsintään, mutta voi siitä luiskahtaa katkeruuteenkin ja tulla kieltäjäksi. Voisi puhua toisen käden kristillisyydestä ja ensi käden kristillisyydestä, sekä siitä miten edellisestä voi tulla jälkimmäinen. Sillä toisarvoisesta uskosta ei elä kauan, se joko alkaa juurtua syvemmälle ja kasvaa suuremmaksi tai sitten se kuivuu kokonaan pois. Pelkkä ulkoinen kristillisyys jättää sydämen kylmäksi ja tilalle pitäisi löytyä Kristuksen sisäinen tunteminen, joka on uuden elämän voima ja Jumalan valtakunnan ovi. On hyvä, jos herää kysymyksiä, etsintää ja omatunto alkaa kolkuttaa, sillä silloin ainoa parantava lääke on Kristuksen evankeliumi syntien anteeksiantamus.

Eräs ystäväni oli suntiona Keski-Suomessa pienessä maalaisseurakunnassa. Mies eli normaalia maallista elämää kirkollisen elämän ohessa ilman suurempia tunteita. Hän teki suntion töitten ohessa maanviljelijän töitä. Sitten tapahtui ihmeellistä ja hän sai uudistua aikoinaan kadottamansa lapsenuskossaan, Jeesus tuli hänen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Myös vaimo tuli uskoon. Koko kodin ilmapiiri muuttui. Toisen käden kristillisyydestä tuli ensi käden kristillisyyttä. Tämä vaikutti sen, että ennen niin ystävällinen kirkkoherra alkoi arvostella häntä ja varmaan oli myöskin päinvastoin. Jossain vaiheessa suntion mitta tuli täyteen ja hän kivahti esimiehelleen: - on se sitten merkillistä, että silloin kun olin täällä työssä ilman uskoa, ilman Jeesusta ja ryypiskelin jatkuvasti, niin sinulla ei ollut mitään hätää minusta; mutta nyt kun olen tullut uskoon, sinulla on jatkuvasti arvostelemista? Suntio vaihtoi pian toiseen seurakuntaan töihin, tuli toinen kaveri tilalle ja niin tulehdus parani paikkakunnalla.

Sykarin kaivolla käydyn keskustelun jälkeen synnissä eläneestä naisesta tuli Jeesuksen todistaja, uskonnollisesta ihmisestä uskova, toisen käden jumalisesta elävä kristitty. Herätyksen kokenut nainen lähti kertomaan ihmisille Jeesuksesta ja alkoi laaja hengellinen herätys. Joh.4:42. "ja he sanoivat naiselle: - Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja." Kuinka ihana ajatus, että kaikki kristityt palvelisivat aina Jeesusta. Mutta käytännössä nämä ensi käden kristityt ovat sellaisia ja siirtymä on tapahtunut joillakin äkkiä, joillakin hitaasti. Muutos on kuitenkin selvästi havaittavissa, silloin Kristus tulee takarivistä näkyviin ykköspaikalle. Jumalan sanan kylvetty siemen alkaa orastaa, näkyä ympäristössään. Hänestä tulee jokapäiväinen elämänleipä, elämänvesi, valaistu tie, ehdoton totuus, tulevaisuuden näky, Herra ja Vapahtaja.

Muodollinen kristillisyys on kylmää ja kovaa, surutonta ja särkymätöntä, siinä on ohut tieto ja pitkä perinne samassa paketissa. Se kuolee aina tapahtumaköyhyyteen, hiljaisuuteen, heikkouteen, vaatimattomuuteen, sillä se ei voi käsittää Jumalan rakkautta, eikä alatien Kristusta, joka suostuu ihmisten pahuuden ja mielivallan rusikoitavaksi. Se pursuaa lihan voimaa ja sielun paatosta, se hamuaa ympärilleen meteliä ja menoa, mutta kavahtaa itselleen kuolemista ja ristin kantamista, oman elämänsä kadottamista. Sen tunnuslauseeksi sopii hyvin vanhan iskelmän sanat: "itse matkani laskun mä maksan". Epäuskon saatua nujerrettua uskovan mielen hänestä tulee "jo riittää-kristitty". Silloin ensi käden kristillisyys muuttuu takaisin toisen käden kriitillisyydeksi, vaikka takana olisi pitkä upea menestyksen, saavutusten ja suoristusten kirjo. 1.Kun.19:4. "Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: - Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi." Jo riittää, on kuin musta makuuhuoneen rullaverho, joka pimentää kaiken. Siinä ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle ja ajautunut umpikujaan omien ratkaisujensa kanssa. Se on kuin syvä masennus, jossa ei ole voimia nousta, jossa ei ole halua puhua, eikä laulaa, ei ole kiinnostunut kenestäkään, eikä odota mitään – paitsi kuolemaa.

Omassa elämässäni toisen käden kristillisyyttä ovat olleet lapsena opitut virret ja hengelliset laulut, koulun uskontotunnit, hartaudet ja Raamattu-aiheiset elokuvat, naapurissa asuneet laestadiolaiset, pakolliset kirkossa käynnit, rippikoulu, joidenkin tuntemieni vanhojen ihmisten uskonnollisuus. Niillä on ollut varmasti oma merkityksensä ja aikansa. Niiden tilanteiden sanoma ja tapahtumat ovat vasta myöhemmin auenneet. Toisen käden kristillisyyteen kuuluivat moraali ja Jumalan kunnioittaminen, rehellisyys ja pyrkimys hyvään, usein myös hyvät teot ja ansioajattelu. Siksi ihminen ollessaan tällaisessa tilassa puhuu välillä mitä sattuu ja käyttäytyy vaihtelevasti. Job 42:3-6 "minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." Kriisit syventävät ymmärrystä itsestä ja Jumalasta. Kun saa hieman taivaan valoa, armon vilauksen, pyytää sitä lisää. Kun herää kysymyksiä ja pyyntöjä Jumalalle, voi odottaa myös vastauksia, ilosanomaa. Silti on vielä pitkä matka Jumalan näkemiseen ja siksi pitää tyytyä siihen, mitä on kirjoitettu Raamatussa ja toisten todistukseen. Toisen käden kristillisyys on rauhatonta asioiden ja ihmisten tarkkailua, jossa näkymätön Jumalan maailma ei ole vielä avautunut.

Mutta ei pidä halveksia toisen käden kristillisyyttä, vaan rukoilla sen ilmenemisen puolesta, että se syventyisi todelliseksi ja eläväksi Kristus-suhteeksi. Moraali on hyödyllistä elämässä, muttei pelasta ketään. Se on vain ilmapiiri, kylvömaa, elämäntapa, ystäväpiiri, perinne ja odotus. Toisen käden kristillisyyteen kuuluvat kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset, aistielämä ja sielun liikutukset, joiden tulisi olla seurausta Jumalan kohtaamisesta. Siksi usein em. kantavat jonkin aikaa elämän myrskyissä, mutta eivät kestä koettelemuksissa; silloin kuin ihminen joutuu luopumaan tavoitteistaan, ihmisistä, tavarasta, omasta tahdosta.

Lapsen usko on usein toisen käden uskoa, joka haihtuu nuoruuden kiusauksiin ja aikuistumisen myötä avautuviin maailman tarjouksiin. Kristillinen opetus ja seurakuntayhteys vahvistavat uskoa ja vievät sitä ensi käden kristillisyyteen. Toisen käden kristillisyys kompastuu helposti ihmisiin ja heidän käyttäytymisiinsä, suuriin pettymyksiin tällä alueella, loukkaantumisiin. Silloin on hengellinen ja sielullinen, laki ja evankeliumi ovat menneet sekaisin. Siksi Jeesus sanookin: "ilman minua te ette voi mitään tehdä" Joh.15:5. Ensi käden kristillisyyden alku on aina Jeesus.

Toisen käden kristillisyys muuttuu ensi käden kristillisyydeksi kun ihminen tulee parannukseen ja Jumalan luo, Jeesus alkaa elää ihmisen sydämessä henkilökohtaisesti. Jeesuksen risti tulee tärkeäksi ja sieltä avautuu taivaan tien ovi. Samoin ihminen ottaa vapaaehtoisesti oman ristinsä kuolettaakseen vanhan ihmisensä, haudatakseen omat suunnitelmansa ja pyyteensä Jumalan pyhyyden, tahdon ja valtakunnan tähden. Raamattu avautuu uudella tavalla ja Jumalan rakkaus kirkastuu ihmiselle. Sisimpään tulee uusi mieli, joka tahtoo seurata Jeesusta. Kielenkäyttö uusiutuu ja puheet muuttuvat uudestisyntymisen myötä, laulut vaihtuvat uuden elämän sanomaan, lauluja Jeesuksesta. Talous ja sen hoitaminen saa uuden katseen ja suunnitelman, kun ihminen huomaa kaiken omistamansa olevan lainaa ja lahjaa Jumalalta. Kuollut usko muuttuu eläväksi, puiston penkillä istujasta tulee Jumalan sanan kylväjä, turhuuden markkinoiden kauppiaasta tulee taivaallisen elonkorjuun leikkaaja. Tyhjäntoimittajasta tulee Jumalan huoneenhaltija. Vapahtajasta tulee kuvan sijasta hänelle hyvä Paimen, joka on aina omansa seurana. Ennen vain omaa pihaansa haravoinut ja portaitaan lakaissut lähteekin lähetystyöhön kauas tuntemattomien ihmisten luo.

Kirjahyllyssäni on ainakin pari sataa elämänkertaa, jotka kertovat ihmisistä, joiden elämään Vapahtaja tuli erään kerran ja suruttomista ihmisistä tuli uskovaisia. Monissa kertomuksissa se on kulkenut toisen käden kristillisyydestä ensi käden kristillisyyteen, järki uskosta sydämen uskoon, hengellisestä tiedosta elämään, näkyvistä välikappaleista näkymättömään Jumalaan, kirjaimesta Henkeen, teoriasta käytäntöön, pyhästä arkeen, kirkosta kotiin. Silti ne kaikki ovat erilaisia, jokainen tarina on yksilöllinen. Ne eivät ole kaavamaisia, vaan Herra puhuu jokaiselle henkilökohtaisesti, kutsuu nimeltä ja siunaa erikseen ja yhdessä. Monet tapaukset näistä osoittavat, että Jeesus kutsuu tavallisia ihmisiä, heikkoja, tahdottomia, avuttomia, epäonnistuneita, hylättyjä, alaspainettuja, kaikkensa menettäneitä, syntisiä ja sairaita. Heille tapahtuu ihme ja toisen käden kristillisyydestä tulee ensi käden kristillisyyttä, kun luusereiden kuoro laulaa kunniaa Herralle.

Iloitsemme, Herra, kaikesta antamastasi ilmoituksesta, joka valaisee meille sinua. Kiitos kaikista aiemmin tapahtuneista asioista, jotka ovat julistaneet sinun elävän ja olevan olemassa. Kiitos pienten alkujen päivistä, siunatuista hetkistä ja ihmisistä, joiden kautta olet hyvyyttäsi jakanut meille pitkin matkaa. Kiitos toisen käden kristillisyyden päivistä, jotka ovat johtaneet osaltaan sinun luoksesi Jumalan yhteyteen. Auta tänään etsivät ja rukoilevat, kaipaavat ja odottavat sielut ensi käden kristillisyyteen, uuteen elämään. Ojenna Jeesus kätesi luoksemme, että näemme kuin Tuomas naulan arvet, jotka ovat pelastumisemme hintana taivaallisen Isän edessä. Aamen

Kotini on linnani?

Salossa, Kuusjoella, Raatalan kylässä on Kosken tien varrella muistomerkki Kaupin linna. Olimme eräänä päivänä siihen tutustumassa kävelylenkillämme. Historia kertoo, että paikalla on aikoinaan asunut Kauppi niminen pohatta. Hänen suurta asumustaan, joka oli rakennettu suurista hirsistä, nimitettiin linnaksi. Vielä tiedettiin, että Kaupin linnan uunit olivat valkeat kuin sokeri. Lusikat olivat hopeasta ja veitset kullasta. Kauppi kammoi ihmisiä, ja oli honkapuista laitattanut korkean aidan linnansa ympärille. Aidan yli näkyi vain kuparikatto ja saksankuusten latvoja. Aidassa oli honkapuinen portti, joka oli varustettu kiemuraisin raudoin. Portilla seisoi yötä päivää ankara vartija, joka ei päästänyt ketään puutarhaan eikä linnanpihaan. 

Kerran Kauppi lähti linnastaan pienen poikansa kanssa kirkkoon. Jossain vaiheessa he huomasivat erään talon olevan tulessa, se oli paikallisen sepän mökki. He näkivät sepän vaimonsa ja poikansa kanssa seisovan paljain jaloin valkoisessa lumessa. Kaupin poika nauroi. Sillä Kaupin pojasta, joka istui lämpimissä karhuntaljoissa, näytti paljasjalkainen poika hyvin hullunkuriselta valkoisella hangella. Hän kysyi: - Isä, miksi he ovat paljain jaloin? - Heiltä on palanut kaikki, eikä heillä ole enää mitään, vastasi Kauppi. - Ei kenkiäkään, kysyi poika? - Ei, vastasi Kauppi. Ja hevoset juoksivat edelleen. - Isä, emmehän me koskaan tule niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi poika peloissaan. - Emme, vastasi Kauppi. - Emmekä koskaan seiso paljain jaloin hangessa, uteli poika. - Kyllä sitä ennen saa taivas verta hikoilla, kerskasi Kauppi. Kaupin poika käänsi päätä ja katsoi jälkeen. Yötaivas punersi etäällä tulipalon loimusta. - Katso, isä, taivas on verinen! huudahti hän. - Olkoon, vastasi Kauppi. Mutta me emme tule köyhiksi, ennen kuin tämä sormus palaa kosken kuohuista takaisin. He ajoivat juuri kosken sillalle, ja koski kohisi heidän allansa. Kauppi sieppasi sormestaan kultasormuksen, jossa välkkyi kallis timantti. Hän heitti sormuksen kosken kuohuihin.

Myöhemmin linnassa oli äveriäs jouluateria pöydässä. Ulkomaisten herkkujen ohella oli myös suuri hauki, jonka linnan kalastaja oli saanut kosken alta. Kalaa tarjotessaan kertoi linnan kokki herralleen merkillisen uutisen. Haukea peratessaan oli hän tuntenut jotakin kovaa sen suolissa. Hän oli tutkinut lähemmin ja löytänyt hauen vatsasta timanttisormuksen. Kaupin käskystä nouti hän sen heti nähtäväksi. Ja katso, se oli sama sormus, jonka Kauppi oli ylpeästi heittänyt koskeen! - Isän sormus! huudahti poika. Ja Kauppi itsekin istui niin ihmeissään, ettei muistanut käydä käsiksi ruokiin. - Isä, tulemmeko me nyt niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi Kaupin pieni poika peloissaan. - Älä hulluttele! ärähti Kauppi. Mutta timanttisormus, jonka hän pani takaisin sormeensa, poltti häntä kuin tuli. 

Koko joulupäivän hän käveli kuin tulisilla hiilillä linnansa kahdessakymmenessä huoneessa. Seuraavana yönä ei hän voinut nukkua, vaan heittelehti levotonna vuoteellaan. Vihdoin hän nousi ja otti kaiken kullan kaapistaan. Hän keräsi kaikki kalleutensa suureen kuparikattilaan ja heitti siihen timanttisormuksen sormestaan. Hän sytytti soihdun, lähti hartiavoimin kantamaan kultakattilaansa ja hiipi kuin varas puutarhansa etäisimpään nurkkaan. Hän lapioi lumen pois, survoi rautakangella rikki routaisen maan ja kaivoi kuopan. Siihen kätki hän aarteensa ja peitti kuopan mullalla ja lumella. Nyt vasta hän oli levollinen. Hän palasi hiljaa huoneeseensa, lukitsi ovensa ja nukkui sikeästi. Mutta soihdun oli hän unhottanut palamaan linnan eteiseen. Aamuyöstä heräsivät linnan kymmenet palvelijat suureen hätään ja hälinään. Koko linna oli tulessa, ja hädin tuskin ehti väki pelastua ikkunoista paljailla paitasillaan. Linnan herra heräsi kovaan kolkutukseen ja näki tulipalon loimun. Silloin hän sai halvauksen, eikä päässyt vuoteestaan, vaan paloi linnaansa. Tarina kertoo, että mainitun sepän perhe otti lumihangessa paljain jaloin tarponeen Kauppi-vainaan pojan huomaansa ja auttoi tämän elämässä eteenpäin.

Nykyään voi olla, ettei monikaan ihminen pääse koskaan elämässään käymään linnassa, puhumattakaan että asuisi sellaisessa koko elämänsä. Muutamilla on linna kotina lähes koko ikänsä ja muutamat eivät tiedä mitään sellaisesta vankila-elämästä? Vanhojen tönöjen tilalle on kaikkialla rakennettu laatikkotaloja, joissa tönöt ovat klimpissä, niitä sanotaan yksiöiksi. Turussa on aurajoen rannalla Rettigin palatsi, joka on paraatipaikalla muurien ympäröimä linna. Se oli alun perin tehty rikkaan perheen asunnoksi, joka oli eristetty köyhällistöstä, mutta nykyään sen omistaa kulttuurisäätiö ja se pitää siellä taidetilaisuuksia kaupunkilaisille. 

Kaikki kodit ovat vain väliaikaisia, olivatpa miten hienoja ja suuria tahansa. Kuitenkin meidän aikamme kuluu yleensä sellaisen etsimisen, hankkimiseen, korjaamiseen, laajentamiseen ja kalustamiseen. Siihen kuluvat sitten myöskin säästöt, lainarahat ja perinnöt sujuvasti. Kun sitten on saatu aikaan hieno koti, johon perhe on tyytyväinen, niin ei kulu kuin tovi, niin perheriidat hajottavat heidät tahoilleen ja alkaa uuden kodin etsintä ja rakentaminen. Toiset joutuvat muuttamaan työn perässä jatkuvasti uuteen kotiin ja siitä tulee juureton olo, ei ole oikein missään kotonaan, vaikka onkin kotona? Kotien vertailussa pyritään yleensä parempaan ja hienompaan, isompaan ja edullisempaan. On ihmisiä, jotka eivät ole missään tyytyväisiä, vaikka käytössä on luksuskoti, jonka voi ilmoittaa mukaan vaikka kisaan. 

Uskova on toisenlainen kodinkin suhteen, hän on kiitollinen Herralle tämän valitsemasta paikasta ja asunnosta. Siellä hän syö, nukkuu ja virvoittuu. Ps.4:9. ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.” Hän kiittää Jeesusta ruoasta, vaatteista, riittävästä terveydestä, ystävistä ja niistä asuinneliöistä, jotka on saanut käyttöönsä. Hän katselee asioita Jumalan sanan valossa ja ymmärtää kaiken tulleen Jumalan lahjana hänelle. Hän on myös onnellinen, koska voi aina anoa apua asioihinsa Herralta. Hänen suuri etuoikeutensa on luvalla heittää kaikki murheensa aina Kristukselle tämän kannettavaksi ja ratkaistavaksi. Uskovan tähtäyspiste on tuolla taivaan asunnoissa, kodissa, josta ei kukaan tule koskaan ajamaan pois, josta ei tarvitse muuttaa, jossa ovia ei tarvitse lukita, jossa on aina kesä ja paratiisin olot, jossa Vapahtaja itse on kaiken keskus ja aurinkoa kirkkaampi valo. Siksi on sellaisiakin uskovia, jotka asuvat tämän lyhyen elämänsä pelkästään teltassa. Hebr.11:9-10. "Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."

Muistan kuinka olimme ystäväni kanssa aikoinaan työmatkalla itä-Suomessa ja pidimme raamattupäiviä monta päivää samassa seurakunnassa. Eräänä iltana pyysi eräs kuulija esirukousta seurakuntatalossa. Rukoilin hänen henkilökohtaisten asioidensa puolesta ja hän itki valtoimenaan. En ole koskaan nähnyt keneltäkään tulleen kerralla niin paljon kyyneleitä. Lattialla oli hänen kohdallaan lammikko noustessamme. Myöhemmin tämä eräs hieman omituisen oloinen henkilö pyysi meitä työtoverini kanssa kylään kotiinsa iltatilaisuuden jälkeen. Ajelimme sitten usean kilometrin keskustasta korpitietä hänen talolleen. Paikka oli varsinainen murju ja astuimme sisään tuli selväksi, ettei talossa ollut lainkaan sähköä. Kyseinen ihminen asui siellä yksin erakkona. Job 11:17-19. "Elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto. Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet - käyt turvallisesti levolle, asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun suosiotasi." Vietimme kuitenkin ihan siunatun iltamyöhän siellä kodissa ja rukoilimme asukkaan puolesta ennen lähtöämme. Myöhemmin mietin, etten ole nähnyt tuommoista kotia, kuin joskus Venäjän matkoillani. Siellä taas ei kannattanut yllättyä mistään, eikä miettiä paikallista asuinkulttuuria kovin syvällisellä filosofialla.

Koti on koti laadusta riippumatta ja sen hyvyyden arvioiminen riippuu ihmisen sisäisestä innoituksesta ja Jumala-suhteesta. Onnellisuus on suuri salaisuus, joka ei avaudu joillekin koskaan, koska he ovat parantumattomia materialisteja, joiden sielu on koukussa tavaraan ja sen tuomaan tyydytykseen. Koti on kuitenkin ihmisten paikka ja heidän suhteestaan riippuu sen onnellisuus. Turvamme on Herrassa, hän on meidän turvapaikkamme. Hän kätkee meidät majaansa ja pitää viholliset loitolla. Hänen uskollisuutensa on kestävä ja hän lupaa sanassaan sitä omilleen aina ja joka päivä. Ps.61:4-5. "Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan. Suo minun asua sinun majassasi iankaikkisesti, turvautua sinun siipiesi suojaan. Sela." Jumalan enkelit suojelevat hänen lapsiaan ja uskova tarttuu siihen tietoisuuteen elämässään. Onnellinen on ihminen kodissaan Jeesuksen kanssa.

Kristitty katselee Jumalaa ja hänen asettamaansa järjestystä uskon silmin suurella luottamuksella. Hänellä on kuningas, jonka valta on ikuinen, joka on uhrillaan ja verellään lunastanut hänet maailmasta, synnistä ja perkeleen otteesta valtakuntaansa, tahtonsa tielle, ristillä merkitylle reitille, valon lapseksi, taivaallisen viisauden vastaanottajaksi. Siksi kristitty kiittää Herraa, ylistää Jeesusta, Mestariaan, hallitsijaansa, johdattajaansa, puolustajaansa, varjelijaansa, ystäväänsä, Jumalan Karitsaa, neuvonantajaansa. Ps.48:24. "Suuri on Herra ja korkeasti ylistettävä meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa. Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki. Jumala on sen linnoissa turvaksi tunnettu."

Tule, Herra Jeesus, ja asu kodissamme, hallitse meitä ja johda elämäämme sinun viitoittamaasi tietä elämään ja valoon. Anna kotiimme pelastuksen riemu ja armosi tunnettavuus kun luemme Raamattua oppiaksemme tuntemaan tahtosi, rukoilemme anoen erilaisten päivittäisten asioiden puolesta ja veisaamme sinulle kiitosta suurista lahjoistasi. Anna meille rauhasi ja siunauksesi kotimme elämään ja arkeen. Anna meille kokonaan uskova sydän ja aina kuuliainen mieli ääntäsi kohtaan. Suo jokaisen, joka kotiimme tulee, vakuuttua siitä että sinä olet Herramme täällä.

Valomerkki

Kun olin aikoinaan töissä ravintoloissa monta vuotta, tuli tutuksi maailman pimeä puoli. Olin toimessa muutamassa yöravintolassa ja yleensä menin töihin ilta seitsemäksi ja pääsin yöllä kolmelta kotiin. Sitten tulin kotiin neljän maissa ja nukuin puoliin päiviin. Ei tullut tavattua juurikaan ihmisiä työn ulkopuolella. Yöllä ravintolassa oli tarjoilun päättymiseksi annettava aina valomerkki, jonka suoritti vuorossa ollut hovimestari. Silloin pimeä juhlasali valaistiin kirkkaaksi kuin päivä ja kaikki hämärävalaistus häipyi ties minne. Uneliaat hämyveikot ja kuutamokirsit heräsivät juhlien loppumiseen. Tämän jälkeen ei pöytiin enää tarjoiltu, myyty ruokaa eikä viinaa. Oli laskun aika ja hienoissa tanssiravintoloissa tehtiin siihen aikaan viralliset paragonit vielä joskus käsin. Oli siis pöytäkuntia, joihin tuotiin mittava koko illan kasvanut lasku, joka piti maksaa käteisellä.

Tämä maailma odottaa, että ongelmat poistuvat ja entinen meno jatkuu samanlaisena. Sairaat odottavat parantumista, työttömät työtä, rakkaudettomat rakkautta, rauhattomat rauhaa, kodittomat kotia, pakolaiset uutta kotimaata. Rikkaat haluavat pitää rikkautensa ja lisätä sitä, köyhät kolkuttelevat rikkaiden ovilla turhaan. Mutta pimeydessä kulkevat tykkäävät pimeydestä ja odottavat pimeyden vain jatkuvan, ettei heitä näkyisi, etteivät heidän tekonsa tulisi koskaan julkisuuteen. Valo tietäisi heille lasku maksun aikaa?

Jumalan seurakunta toteuttaa Herran käskyä ja julistaa evankeliumia kaikkialla, kunnes taivaallinen valomerkki kertoo Herran päivän lähestymisestä ja työn päättymisestä. Synnin tuomio kohtaa maata kaikenlaisin kauhein rangaistuksin, jotka tulevat vyörymään yksi toisensa jälkeen täällä. Silloin tulevat Jumalan vihan maljat yli ihmiskunnan, tuhon aallot murskaavat kaikki hyvien päivien odotukset ihmismielistä. Aamos 5:16-21. "Sillä näin sanoo Herra, Jumala Sebaot, Herra: Kaikilla toreilla on valitus, kaikilla kaduilla sanotaan: "Voi! Voi!" Peltomiehiä kutsutaan surun viettoon ja itkuvirren taitajia valittajaisiin. Ja kaikissa viinitarhoissa on valitus, sillä minä käyn sinun keskitsesi, sanoo Herra. Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus - ikäänkuin jos joku pakenisi leijonaa ja häntä kohtaisi karhu, tahi joku tulisi kotiin ja nojaisi kätensä seinään ja häntä pistäisi käärme. Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole? Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne.

Iso mies seisoi linja-autopysäkillä ja näki minun kulkevan pihallamme. Hän huusi, että olenko menossa keskustaan? En vastannut mitään hyppäsin vain autooni ja karautin pysäkille miehen eteen ja näytin käsimerkillä, että hyppää kyytiin. Vaivoin iso mies mahtui ovesta sisään ja rojahti tuoliin. Hän kertoi, mihin oli menossa ja huonoista kokemuksistaan kauppiaan kanssa. Mies haisi vanhalle viinalle ja oli ilmeisesti alan miehiä? Olimme kulkeneet kilometrin, kun hän kuvaili suurta ongelmaansa ja totesi olevansa vähällä kuolla, lähellä vaihtaa hiippakuntaa - niin hän sanoi! Silloin keskeytin hänet ja kysyin: - olisitko ollut valmis lähtöön, olivatko sun asiat Jumalan kanssa kunnossa? Mies meni aivan hiljaiseksi ja kääntyi katsomaan minua. Sitten hän kysyi, olinko uskossa? Vastasin myöntävästi. Seuraavaksi hän kysyi, olinko helluntailainen? Vastasin kuuluvani kirkkoon. Loppumatka sujui leppoisasti jutellen, hän kertoi aika paljon elämästään, työstään, avioliitostaan ja ihmissuhteistaan. Pian jätin hänet kaupan kohdalle pysäkille. Toivotin hänelle Jumalan siunausta, johon hän vastasi: - samoin! Myöhemmin rukoilin, että Jeesus valaisisi häntä.

Valomerkki on tulossa, iso lasku odottaa ihmistä, mutta hän vain miettii, miten voisi saada lisää ajallista tyydytystä lihalleen, miten kokea enemmän, tuntea suloisemmin, nauttia elämästä joka solullaan. Mutta hän ei halua ajatella, että lasku tulee enemmin tai myöhemmin, kaikki täytyy maksaa? Jumala vaatii ihmisen tilille, omatunto herää, synti nousee syytöksinä mieleen, virheet kasaantuvat kuormaksi, lasku on ylivoimaisen suuri, koko elämän ajan synnit - teot, sanat, laiminlyönnit, ajatukset - vaativat hyvityksen, sovituksen, vapautusmaksun, rangaistus on tulossa, miten voidaan selvitä, miten ihminen voi pelastua? Voiko ihminen muuta, kuin avuttomuudessaan huutaa Herraa avuksi, armahdusta, ettei joutuisi helvettiin? Apt.2:19-21."Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

Kerran näin Raisiossa ilmielävän perkeleen, se tuli keskustelemaan kanssani seurakuntatalon pihalla ja oli pukeutunut papin vaatteisiin. Se haastoi taisteluun ja yritti ottaa minulta pois uskon Jeesukseen. Se sanoi: - Älä vaan luule, että Jumalan valo asuu sinussa! Se varmaan ajatteli, että kauhistun ja pelästyn sen uhkaavaa asennetta. Mutta sanoin sille kuuluvasti päin näköä: - Juuri niin minä luulen ja olen siitä täysin varma. Varoitin häntä, sillä hän oli matkalla helvettiin. Kävimme sitten vielä jonkin aikaa keskustelua, kunnes erkanimme tahoillemme kokemusta rikkaampana. Tällaista vastaavaa touhuilua oli ollut jo usein aiemminkin ja ihmettelinkin, että mistä ne löysivätkin jatkuvasti tällaisia tyyppejä seurakuntaan. Yksi kaheli kun lähti, niin toinen vastaava tai vielä pahempi oli tulossa tilalle. Odotimme paimenia, mutta saimme susia. Odotimme elämän leivällä ruokkivia uskovia, mutta meille tarjottiin vain kääntymättömiä petoja, jotka raatelivat sujuvasti Herran laumaa. Kirkkoherrankin suurin murhe oli se, ettei koko Raisiota yritetä käännyttää - niin hän sanoi minulle. 2.Kor.11:14-15."Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."

Valo, joka näistä ihmisistä lähtee, on mustaa valoa, eikä se vie itse Valkeuden, Kristuksen luokse. Ja näitä piissaa, sylttytehdas tuottaa tätä lajia solkenaan. Niillä on nätti naama, trimmattu vartalo, värjätty tukka, haisevat hyvälle ja aina hymy huulessa. Niiden jutut ovat ihmisten juttuja ja niillä on taito kiertää porukat pikkusormensa ympärille. Ne puhuvat rakkaudesta, mutta eivät mene koskaan itse Golgatalle. Ne puhuvat rauhasta, mutta eivät tarvitse sen syntymiseksi Vapahtajaa. Ne puhuvat Jumalasta, mutta eivät todista Jeesuksen muuttavasta voimasta. Ne puhuvat toivosta, mutta tarkoittavat sillä vain ajallista hyvinvointia. Ne puhuvat seurakunnasta, mutta pitävät sellaisena kaikenlaisten kääntymättömien yhteenliittymää. Ne puhuvat ihmisten huomioimisesta ja auttamisesta, mutta varomat visusti kertomasta heille, että jokaisen ihmisen kaikkialla on tehtävä parannus. Ne puhuvat mielellään uskonnosta ja sen tapaisista vuoropuheluista, mutta eivät halua kuullakaan, että ihminen voi pelastua vain Jeesuksen veriuhrin kautta. Ne puhuvat onnellisesta huomisesta, jonka kertovat olevan jokaisen osa, mutta eivät kerro, että vain vähän on niitä, jotka pääsevät taivaaseen ja suuret joukot hukkuvat. Ne eivät puhu synnistä, koska eivät ajattele sellaista olevankaan olemassa, mutta tulevat kerran kuulemaan viimeisellä tuomiolla totuuden itsestään ja eksyttämistään sieluista. Valomerkki on tulossa.

Jumalan kansa, Jeesuksen omat, ovat erilaisia kuin muut ihmiset. Heidän osansa ja onnensa on taivaallinen valo mielen pimeyteen, syntikurjuuteen; kaikkeen ihmisen pahuuteen loistanut Kristus-valo. Se on muuttanut heidät susista lampaiksi, vihan astioista laupeuden astioiksi. Herra on valaissut heidän elämänsä sanansa kautta, Pyhä Henki on tullut heidän sisimpänsä ohjaajaksi. Tavallisista syntisistä Jeesus on tehnyt itselleen valitut, pyhittänyt papeiksi, uudestisynnyttänyt Jumalan sukulaisiksi, Herran kansaksi, pelastavan evankeliumin todistajiksi. 1.Piet.2:9. "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;" Jumalan ihmeellinen valo on tullut kuin ravintolan öinen valomerkki, herättäen synnin unesta, maailman turhasta menosta, ihmisviisaudesta, oman tahdon tieltä, tyhjästä elämästä, pettymyksen puutarhasta, valheen hengestä, tulevaisuuden pelosta, nautintojen orjuudesta, pirun kahleista. On tullut aika astua ulos pimeydestä, tunnustaa syntinsä ja ottaa Vapahtaja vastaan sydämeensä ja johtajakseen; kertoa suuresta löydöstään muillekin, rukoilla heidän puolestaan ja seurata Jeesusta.

Ernst Werner Pakkala kertoo muistelmissaan: - Ollessani nuorena pappina Porvoossa minulle järjestyi virka tuomiokapitulissa. Kyselin Herralta, mitä on tehtävä. Oliko papin virka jätettävä ja ruvettava virkamieheksi? Seuraavana keskiviikkona, kun pyhänä saarnasin Porvoon tuomiokirkossa, oli asia ratkaistava. Kun sanoin aamenen saarnastuolissa, niin eräs nainen tuli käytävällä itkien: - Minä hukun. Hyvä pastori, selittäkää minulle!  Minä en enää muista, mitä minä sanoin, mutta sen muistan, että koko kirkkokansa itki.

Mutta minulle tuli Herran sana: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan." Sillä kertaa minä jaksoin ottaa sen sanan uskossa vastaan ja totella enkä tehnyt laskelmia tämän maailman viisauden mukaan.

Pakkala sai Jumalan valon ohjaamaan elämäänsä, ja kysellessään tietä, ovea, valintaa tulevaisuuden ratkaisussa. Vastaus tuli odottamattomalta taholta, vieraan ihmisen hädän muodossa. Kuinka tärkeää onkaan kuunnella, mitä Herra Jeesus puhuu meille; sillä hänen valossaan vaeltaminen tuo mukanaan uskovien yhteyden ja ristin veren puhdistavan voiman. Näitä valon pilkahduksia uskova tarvitsee odottaessaan sitä suurta Herran päivää, jolloin kaikki on lopullisesti täydellistä valoa.

1.Herra, Jeesus, sua aina, aina vain sua rakastan.

Syntisen mä sydämeni sulle, Herra, avaan.

2.Kaikin hetkin kurja sydän syytää pelkkää syntiä.

Sittenkin vain hiukan tunnen turmeluksen syvyyttä.

3.Toinenkaan ei tuota tunne, ymmärrä ei yksikään.

Siksi aina auttajatta yksin maailmaan jään.

4.Vain sä yksin, Herra Jeesus, tunnet tuskan ahdingon;

vaikka tiedät työni kaikki. Sä et ole armoton.

5.Syntitaakan siirsit multa ristinpuussa riippuissasi.

Kieli kirposi kiittämään taivaallista armoasi.

6.Kiitos sulle, Herra Jeesus, kun sun veresi puhdistaa.

Siksi syntinenkin aina omanasi olla saa.

sanat Jooseppi Mustakallio 1892

(voidaan laulaa "Tule kanssani Herra Jeesus" sävelellä,

säkeistön viimeiset sanat kerraten)