perjantai 28. elokuuta 2020

Vauhdikas on elämä tällä haavaa, kun ei taivaan Isällä ole mitään kaava;

 Nuorena evankelistana 70-luvulla, kun olin ollut työssä vasta kaksi viikkoa, kun sain komennuksen Poriin, koska eräs toinen työntekijämme oli katkaissut jalkansa tapaturmassa ja estynyt lähtemään. Minulle annettiin tehtäväksi toimia siellä evankelioimassa paikallista työväkeä ja järjestellä tulevia suurjuhlia. Sain kaksi nimeä, joihin piti olla yhteydessä, Torsti Lettoranta ja Matti Vuolanne, molemmat seurakunnan työntekijöitä.

Niin sitten mentiin ja lujaa monta päivää paikasta toiseen ja tilaisuudesta toiseen, laulettiin ja julistettiin Jeesuksesta. Samalla reissulla tein vielä lehtihaastattelut kuvineen juhlia ajatellen. Välillä olin väsynyt ja ajattelin, etten varmaan elä tällä tiellä tätä vauhtia kovin vanhaksi? Mutta kokemani oli hyvin antoisaa ja rakentavaa vanhojen konkarien seurassa.

 


Neljänkymmenen vuoden aikana olin Matin kanssa yhteisissä tilaisuuksissa säännöllisesti ja hän oli aina yhtä innostava, rohkea ja uskonhenkinen. Opin häneltä muutamia tärkeitä asioita, joita sitten sovelsin omaan työhöni. Ensimmäinen asia oli se, että evankeliumi on aina sopiva julistettavaksi missä tahansa, milloin tahansa ja kenelle tahansa. Ja niin tapahtui lukemattomia kertoja näillä Porin reissuilla. Toinen asia, jonka omin Matilta oli puheiden muistiinpanot. Hänellä oli taskussa yleensä mukanaan pieni kirkontaskukalenteri, johon oli kirjoittanut pientä tekstiä aivan täyteen. Yleensä hän kurkkasi sinne ja pisti sen sitten taskuunsa, sekä alkoi julistaa. Ja se oli hyvin antoisaa ja siunaavaa kuunnella. Kalenterissa olivat kaikki hänen esirukouskohteensa mielivaltaisessa järjestyksessä. Kerran hän sanoi minulle, että olin heti Neuvostoliiton presidentin jälkeen siinä jonossa? Harvemmin olen päässyt huipulle, paitsi aakkosjärjestyksessä? Että silleen.

 

Matti ja Mari tulivat kuuden lapsensa kanssa monille juhlille perheenä. Lapset lauloivat ja soittivat ja Matti julisti. Matin julistus oli aina hyvin rohkaisevaa ja uskoa vahvistavaa. Hänellä oli suuri Vapahtaja, Jeesus kaiken keskus, josta hän aina puhui, jota hän aina rukoili, jonka tykö hän aina ohjasi ihmisiä. Matti yritti aikoinaan vähän aikaa olla kirkkoherran virassa, mutta se ei ollut hänen lajinsa. Hän ei ollut virkamies, tai toimistovirkailija, pyrokraatti, talousmies. Hän oli kansanmies, pappi keskellä elämää. Hän omistautui evankeliumin asialle aina kokosydämisesti. Kerran Linja-auto lähti Porista Helsinkiin juhliin. Mukana oli bussi täynnä innokkaita ylistyskuorolaisia ja Matti piti alkurukousta sillä innolla ja niin pitkään, että eräs työtoverini, Tapio, jonka piti nousta bussiin Ulvilasta, jäi huomaamatta. Bussin ohitettua hänet, hän kiirehti kotiinsa ja kävi hakemassa oman autonsa ja ajoi heidän perässään Helsinkiin juhliin, jossa moka selvisi.

 


Tapasin monia henkilöitä Porissa, jotka kertoivat tulleensa uskoon Matin kautta. Kerran meidän jollekin julistuskeikalle tuli mukaan eräs Ahti niminen mies, joka kertoi minulle tarinansa. Hän oli liftannut Harjavallasta Poriin eräässä vaikeassa vaiheessaan. Hänen kurja elämänsä tuntui kovin turhalta ja syyllisyys painoi matalaksi. Hänellä oli etsikonaika ja hän puheli siinä Jumalalle: ”Lähetä nyt joku uskovainen tähän, jos olet olemassa ja auta minua!” Ja ihmeellistä, pastori Matti Vuolanne tuli juuri sillä hetkellä sitä tietä autollaan ja otti liftarin kyytiin. Iloisena evankelistana hän kävi heti asiaan ja ennen kuin mies jäi pois autosta Porissa, hän oli tunnustanut Jeesuksen Herrakseen ja pelastajakseen. Toinen tapaus oli eräs toinen Matti, joka kertoi, että hän oli päättänyt tappaa itsensä Porissa ja siihen tilanteeseen oli tullut kadulla kulman takaa Matti pappi ja pian oli keskustelu käynnissä, evankeliumi löysi paikkansa toisen Matin sydämessä, hän tuli uskoon. Silloin kun tapasin hänet, hän lauloi ja todisti Porissa juuri perustetussa ylistyskuorossa, jota johti Tiina Passilahti.

Kerran olimme päivän kiertäneet tehtaissa puhumassa ja laulamassa Jeesuksesta. Illalla sitten pidimme tilaisuutta Keski-Porin kirkossa. Olimme jonkun aikaa laulaneet ja puhuneet, kun Matti ilmestyi kirkon keskikäytävää pitkin luoksemme ja keskeytti tilaisuuden. Takapenkillä oli istunut yksinäinen mies pylvään takana ja Matti toi hänet sinne kirkon etuosaan ja keskeytti tilaisuuden kertomalla, että mies haluaa tulla uskoon ja pelastua, rukoilkaa hänen puolestaan. Matti lähti johonkin toiseen kokoukseen ja jätti kaverin meidän hoteisiimme. Olimme päivällä käyneet laulamassa hänen työpaikallaan ja kutsuneet kaikkia kirkkoiltaan – yksi siis tuli. Joskus myöhemmin, kun tulin samaan kirkkoon, tämä mies oli siellä suntiona – ihmeellistä!


 

Matti Vuolanne lähetti minulle matkoiltaan postia, kerran tuli postikortti Venäjältä. Se oli päivätty 18.7. Siperian taivaalla lentokoneessa. Kortti oli hänen tapaansa kirjoitettu aivan täyteen, koko pinta-ala oli tekstin peitossa. Olin saanut useita tuollaisia vuodatuksia häneltä. Henkilökohtaisten uutisten lisäksi siinä oli seuraava runo, jonka hän oli kirjoittanut:

 

Vauhdikas on elämä tällä haavaa,

kun ei taivaan Isällä ole mitään kaava;

poistaa kaiken pelon häivän

siunatessaan joka päivän.

Valoon taikka yöhön mustaan

lahjoittaa hän siunaustaan.

Tänne armon sanaa tuoden,

siten rohkeutta luoden.

Ihmislasten sydämiin,

juuri kaikkein pienimpiin

toimemme näin keskittyvät

suoden kasvun aiheet hyvät.

Siksi koko idän kansa

kiittää rakkaudestansa.

 

Kortin alareunaan oli vielä kirjoitettu: "Kaikki hyvin" ja allekirjoitus.

 

Jeesukseen luottava uskova voi katsoa tällä tavoin maailmaa ja sen kurjuutta, suuria haasteita ja vaikeuksien vuoria, köyhyyttä, työttömyyttä, puutetta ja vaivaa, syntiä ja sairautta. Ne kaikki hän luovuttaa Jumalan käsiin, hänen turvansa on Herran kaikkiriittävä armo. Tiedän, etteivät asiat mene ongelmattomasti Suomessa eikä Siperiassa. Tiellä on kiviä ja kantoja, vastuksia ja huonoa säätä. Mutta Herra kulkee kanssamme, hänen enkelinsä suojelevat meitä. Pimeys on se ympäristö, johon Jumalan valo loistaa. Synti on se tuhovoima, johon armoa tarvitaan. Jeesusta katselemalla uskova voi sanoa: "Kaikki hyvin" ja voisi vielä lisätä "Kiitos Herralle".

 

Lähetystyö Siperian ihmisten hyväksi on Jumalan rakkauden kädenojennus. Ihmiset ovat tärkeitä, ihmisistä Jumala on kiinnostunut, heidän pelastumisestaan. Evankeliumi voittaa sielut taivaan valtakunnalle. Tässä työssä Herra kuljettaa palvelijoitaan maan ääriin saakka. Yksi eläkepappi on tähän työhön mahdollisimman sopiva. Hän on Jeesuksen valtuuttama suurlähettiläs, joka saa kutsua ihmisiä Vapahtajan luokse. Jumalan aikataulussa on nyt sen pellon elonkorjuun aika – taivaallinen elokuu.

 

Matin asenteessa on nuoremmilla paljon hyvää opittavaksi. Hänen uskonhenkinen näkynsä on vahvasti motivoiva ja lähetystyöhön innostava. Siinä Jeesus istuu hänen kanssaan lentokoneessa antaen kaiken tukensa palvelijalleen. Mutta hän on mukana täyteen ahdetuissa linja-autoissa, jokilaivalla matkalla yläjuoksulle, kylmissä öissä, hyttysten vaivatessa, huonoissa olosuhteissa, kehnoissa sängyissä, vaatimattomissa aterioissa, viranomaisten kohtaamisissa, vankiloiden ankeudessa, koti-ikävässä, väsymyksessä, iloissa, itkuissa, kääntymyksissä, rukouksissa, Raamatun sanassa, pyhien yhteydessä ja kirkossa.

 

Karkun opistolla järjestetyissä sielunhoitopäivillä Matti oli mukana alusta alkaen yhdentoista vuoden ajan. Kaikki puheet äänitettiin ja niitä levisi sitten osallistujien mukana runsaasti ympäri valtakuntaa. Matilla oli myös profeetallista sanaa, jota hän jakoi puheidensa ja rukoustensa ohessa. Kerran olivat alkamassa kirkonmenot ja Matti oli tapansa mukaan vähän myöhässä aikataulusta ja minäkin järjestäjänä olin jo hieman huolissani. Sitten hän ilmestyi sakastista seurakunnan eteen ja piti johdanto puheen ennen alkamista. Siinä hän sanoi iloitsevansa, että on adventti ja voi kiittää Herraa hänen hyvyydestään ja vastaanottaa ehtoollisessa yhteyttä Herraan ja parantumista Jeesuksessa. Niin sitten kävi, että eräs pitkään sairastanut rouva parani ehtoollispöydässä neurologisesta sairaudesta, joka oli kestänyt viisitoista vuotta. Rouva meni sitten kotiin palattuaan lääkärintarkastukseen ja tutkimuksessa hänet todettiin terveeksi. Lääkäri sanoi: ettei ennen koskaan ollut kukaan parantunut tästä sairaudesta.

 


Matti luki Raamattua ja siteerasi sitä, se oli hänelle Jumalan sanaa, ehdotonta, tinkimätöntä ja totta kaikkineen. Sana eli hänelle, sana kantoi häntä, sana motivoi ja rohkaisi, vahvisti uskoa ja innosti tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Siitä hän sai ainutlaatuisen työnäyn, jossa suurena kutsumuksenaan oli entisen Neuvostoliiton kansat ja ihmiset. Usein hän puhui siitä aikana, jolloin ei ollut millaistakaan toivoa nähdä ovien aukeavan itärajan tuolle puolelle. Siellä hän kuitenkin kävi ja sai ainakin kerran porttikiellonkin kielletyn kirjallisuuden kuljettamisesta.

 

Viimeinen kuva Matista on mielessäni vanhainkodissa, jossa kävimme häntä katsomassa. Sielläkin hän oli edelleen virtaa täynnä ja vei meitä ruokasaliin esitelläkseen ihmisille vieraansa. Hoitohenkilökunta rupesi sitten toppuuttelemaan rovastin intoa ilmoittamalla meille, että olisi ruoka-aika ja siihen pitäisi nyt keskittyä. Tulimme sitten tarjoilun jälkeen Matin huoneeseen ja kohtasimme käytävällä naisen, joka istui siinä rollaattoriin nojaten. Matti tokaisi hänelle: - usko sinäkin Jeesukseen. Tähän nainen vastasi kuuluvasti: - en ole saanut yhteyttä! Vain Jumala tietää, miten monet ovat kerran kirkkaudessa Matin julistustyön kautta?

 

Herra, kiitos Matista ja hänen kauttaan vaikuttamastasi Pyhän Hengen työstä. Kiitos niistä hetkistä, jolloin olit keskellämme, kuulimme sinun äänesi ja iloitsimme yhteisestä uskosta, yhteisestä Jumalasta, Vapahtajasta, Jumalan rakkaudesta, taivas toivosta. Kiitos, että kuulit monet rukoukset, jotka vieläkin vetoavat edessäsi ihmissielujen pelastusta, suomalaisten ja venäläisten kääntymistä puoleesi. Tee viljelty maa eläväksi ja anna jo kylvetyn Jumalan sanan siemenen orastaa, kun on sen aika. Tuo virrat erämaahan ja anna armon aurinkosi paistaa, että kylväjä ja leikkaaja pääsisivät iloitsemaan johdatuksestasi. Aamen.

 

lauantai 8. elokuuta 2020

Älä odota muutosta - odota Jeesusta

 - Virteni on vanha ja aina uusi: ihmissydämen ikuista tunnetta. Minä tulkitsen Jumalan puhetta hiljaisissa soinnuissa. Iäinen lähteeni on iäinen Sana. Minussa kuvastuu taivaan viha ja auringon valkea hymy: Jumalan tuomiolle vaativa vihastus ja armoa tarjoava ikuinen anteeksianto. Minä olen vain pieni kuvastin, mutta taivaalle piirtyvä risti heijastuu minusta. Olen ihmishengen häikäisevästä maailmasta esiinpurkautuva häipyvä ääni, joka en ammenna voimia itsestäni vaan Hänestä, jonka heikko kaiku soisin olevani….. Itken synnin myrskyssä ajelehtivien sielujen kohtaloa ja riemuitsen, kun ne muuttolintuparven tavoin onnellisena asettuvat lepäämään Kristuksen ristille.

 

Näin kirjoitti aikoinaan virsirunoilija Paul Gerhardt omasta kutsumuksestaan. Hän eli luterilaisena katolisuudesta etääntyneessä uudessa kirkossa ja otti kantaa myöskin suhteessa uudestikastajiin. Hänen runonsa syntyivät kärsimysten keskellä, oli sotia, tulipaloja, nälkää, ruttoa, ja hänen vaimonsa Anna kuoli nuorena ja kolme lastaan kuolivat puolivuotiaina Maria, Anna ja Kristian ja Andreas syntyessään. Vain Paul Fredrik varttuu aikuiseksi. Runoissa oli vahva raamatullinen ote ja niissä löytyi mystiikkaa ja pietismiä. Suomalaisessa virsikirjassa niitä on parikymmentä ja ne ovat hyvin henkilökohtaisia toteamuksissaan. Gerhardt oli hyvin kantaaottava hengellisissä asioissa ja siksi hän joutui myös luopumaan seurakunnan virasta siirtymään toiseen, muuttamaan paikkakuntaa. Mutta Jeesuksesta hän ei halunnut luopua.

Gerhardt oli pappina Mittenwaldessa, josta todettiin, että hänen sinne tultuaan huomasi kirkon olevan rapistunut, samoin pappilan, seurakunnassa käyminen oli kansan keskuudessa heikkoa ja palkka aivan olematon. Siellä hän meni naimisiin 48 vuotiaana 32 vuotiaan Annan kanssa

 

Virressä hän kirjoitti Luukkaan 15. luvun kuuluisan vertauksen mukaan: "Pois, sydämeni, sellaiset ajatukset, että sinut olisi hylätty!" Suomalaisessa käännöksessä se menee näin:

 

1.Älä sure, sielu parka, niin kuin Herra hylkäisi.

Turvaa sanaan, sydän arka, pois jo laske kuormasi.

Vaikka olet syntinen, Jumala on armoinen.

Itse hankit kadotuksen, Herra tuotti pelastuksen.

 

4.Lammastaan ei paimen parhain etsi sillä huolella,

jolla Herra myöhään, varhain hoivaa ihmislapsia.

Ilon itkuun heltyisit, jos sen oikein tuntisit,

kuinka Herra kärsii meitä synnin teille eksyneitä.

 

9.Armon oven, Jumalani, anna olla avoinna,

että aina tuskassani sinut saisin tuntea.

Levätä suo sinussa, työsi täytä minussa.

Pyhän Hengen anna hoitaa, ettei synnin valta voita.

 

- Sydämestäni on tullut harppuni, jonka kieliksi virittyvät omat tunteeni. Minä nappailen kieliä ja annan sydämeni laulaa. Virsissäni ei ole yhden yhtäkään, joka ei olisi omaa itseäni. Minä itse olen katumuksen hädässä valittava kerjäläinen. Minä olen elämän lumotussa linnassa uinaileva uneksija, jonka Kristuksen veri herättää uuteen eloon. Minä painiskelen satapäisen kiusaajan kanssa ja kätken kyyneleiset kasvoni Jumalan helmaan kärsimyksen polkiessa lukemattomat kerrat sydämelleni. Olen kokenut kaiken ja päässyt varmuuteen kaikesta: ihmisen avuttomuudesta, synnistä, Jeesuksen rististä, Jumalan anteeksiannosta, kuolemasta, tuomiosta ja ikuisesta elämästä….. En halua mitään muuta kuin saada laulaa Hänen ylistystään, jonka lempeät kasvot olen nähnyt ja jonka sylissä lepään onnellisena. Seisahdun hänen valtaistuimensa eteen vaatimattoman huomaamattomana. Otan käteeni sydämeni, tuon helisevän harpun, ja hyräilen virsiäni.

 

Gerdhardin suosio kasvoi seurakuntalaisten silmissä ja he tulivat korjaamaan oma-aloitteisesti hänen rappeutunutta kotiaan, pappilaa. Usko ja elämä löysivät hänessä tasapainon, se mitä sanotaan tuli ilmi jokapäiväisessä elämässä. Rouva Berthold, Gerdhardin taloudenhoitaja kertoo hänestä:

- Hän tekee kaikkensa, jotta jokainen tuntisi kirkon omakseen. Saarnassaan hän ruoskii, kehoittaa katumukseen, johtaa Kristuksen luokse ja opettaa uutta elämää. Ihmiset sanovat toisilleen päätään pudistaen: Aina hän saarnaa Kristuksesta, ja kuitenkin näen lopulta oman itseni hänen puheissaan. Kärsimyksestäkin puhuu hän niin ihanasti, että viimein itsekin pidämme sitä siunauksena. Ja tyytyväisyydestä kertoo hän niin paljon kaunista, että kuiva perunapäivällisemme tuntuu maukkaalta ilman rasvaakin.

Hän käy vuoroin kaikkien seurakuntalaistensa luona, koputtaa joka ovelle, pistäytyy viheliäisimpäänkin hökkeliin. Kyselee ihmisiltä heidän kohtalojaan ja vaikeuksiaan, lausuu mielipiteensä heidän asioistaan ja neuvoo heitä. Erikoisesti hän huolehtii sairaista, lukee heille Raamattua ja rukoilee, tavallisesti niinkuin toistenkin on tapana, mutta väliin myöskin ihanin runosäkein.

Hän on lujakätinen. Kaikkien on suhtauduttava vakavasti Jumalan käskyihin. Uskonnossa ja siveydessä ei ole mitään tinkimisen varaa. Jumalaa voi palvella vain kokonaisella sydämellä, kokonaisella sielulla ja elämällä.

 

Gerdhard kirjoitti Kristuksen kärsimyksen salatusta viisaudesta suurenmoisen virren, jonka alkuperäisessä versiossa oli 10 säkeistöä:

- Voi pää, täynnä verta ja haavoja, täynnä kipua ja pilkkaa, pää, pilkattu piikkikruunalla, olet tärkein, kauniisti koristettu korkeimmalla kunnialla, mutta nyt sinä huusit: Terveisiä minulle!

- Nyt mitä sinä, Herra, kärsit, kaikki se on minun taakkani; Olin vastuussa siitä itse, mitä käytit.

Katso, tässä olen köyhä vihan alla. Anna minulle säälisi, armon näky.

 

Suomalainen versio on supistettu kuuteen säkeistöön ja menee näin:

 

1. Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen,

jo särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen.

Sua taivaan kunnialla ylhäällä palveltiin,

nyt orjantappuralla pää pyhä kruunattiin.

 

2.Ah kuinka, Herra taivaan, säikähtyy sieluni,

kun kärsimääsi vaivaan on syynä syntini.

Kuoleman, synnin orja vain vihan ansaitsin.

Ristisi tähden kurja sain armon kuitenkin.

 

3.Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi.

Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi.

Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas.

Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias.

 

70-vuotiaana Gerdhardt tuli tiensä päähän ja taivaan rajalla hän kirjoitti testamentiksi pojalleen:

- Ole todellinen luterilainen jumaluusoppinut! Pysy uskollisena Lutherin teologisille totuuksille äläkä sekoita niitä muitten kirkkokuntien oppeihin! Opiskele pyhää teologiaa puhdasoppisessa koulussa ja väärentämättömässä yliopistossa. Varo kirkon oppien sekoittajia, sillä sellaiset etsivät vain hetkellistä kadottaen uskollisuutensa sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan.

- Älä jokapäiväisessä elämässäsi välitä huonojen ihmisten seurasta, vaan noudata Jumalan tahtoa ja hänen käskyjään.

- Älä tee pahaa toivoen, että se jää ilmi tulematta, sillä niin salaista asiaa ei ole, ettei se joutuisi päivänvaloon.

- Virantoimituksesi ja kutsumuksesi ulkopuolella älä leimahda vihaan! Jos kiivastus kuohuttaa vertasi, mykisty kokonaan äläkä sano sanaakaan ennenkuin olet vakavalla sydämellä rukoillut 10 käskyä ja apostolisen uskontunnustuksen.

- Häpeä syntisiä ruumiin himoja. Ja jos kypsyneessä iässä perustat perheen, tee se Jumalan nimessä hurskasten, uskollisten ja ymmärtäväisten ihmisten neuvon mukaisesti.

- Tee silloinkin hyvää ihmisille, vaikka he eivät siitä osaisi kiittääkään. Siitä olemme jo kauan sitten saaneet palkkion taivaan ja maan Herralta, joka on sinut luonut, antanut pyhän Poikansa uhriksi edestäsi, tehnyt sinut pyhässä kasteessa lapsekseen ja tunnustanut perillisekseen.

- Karta saituutta kuin helvettiä. Tyydy siihen vähään, minkä kykenet kunniallisesti ja hyvällä omallatunnolla hankkimaan. Ja jos Jumala lahjoittaisi sinulle enemmän, niin pyydä häntä varjelemaan sinua väärinkäyttämästä syntisellä tavalla häviävää omaisuutta.

- Kaiken kaikkiaan: rukoile ahkerasti, opiskele uutterasti ja hyvää, elä sävyisästi, palvele uskollisesti, pysy uskossasi ja uskontunnustuksessasi, niin kerran kuolemasi hetkellä tyynenä ja onnellisena voit heittää hyvästit tälle katoavaisuuden maailmalle. Amen.

 

Eräässä virressä Gerhard kiittää ja ylistää Jumalaa, kaiken hyvän antajaa ja taivaallista huolenpitäjäänsä. Sen pohjana on ihana Vanhan Testamentin psalmi 103, jossa on kehotus sielulle, ettei se unohtaisi Jumalan hyviä tekoja häntä kohtaan. Se on kaunis rukous, joka etsii Herran kasvoja ja pyhää olemusta armon tuntemisesta käsin. Näin se 12-säkeistöinen runo kulkee:

 

- Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi! Enkö suurta auttajaani ylistäisi hartaasti! Pohjatonta laupeutta lapsilleen hän osoittaa, Isän sydän armahtaa täynnä pelkkää rakkautta. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

- Sinulla on Isän sydän, niin myös Isän rakkaus. Herra, lapsenasi pyydän: Kuule uskon rukous. Auta, että armostasi täällä aina päivin, öin, ajatuksin, puhein, töin etsin, Herra, kasvojasi. Ja kun loppuu aikani, ylistää saan iäti.

 

Herra, monet asiat eivät muutu paremmiksi meidän elinaikanamme ja näköpiirissämme on usein synkkiä pilviä, joskus peräti pimeää, pelko pyrkii valtaamaan ajatuksemme ja uskomme horjuu. Valaise mielemme, että olisimme aina kiinnittyneet sinuun ja saisimme halun seurata sinua jokaisella askeleella joka päivä. Kiitos uskollisuudestasi ja armostasi, kiitos suuresta säälistäsi, jolla hoidat meitä pitkin matkaa. Kiitos, että kuulet rukoukset, kiitos näistä virsistä, jotka vahvistavat uskoamme sinuun. Anna laulumieli, kiitollisuus ja tyytyväisyys uskoville, että näkisimme sinut aina muuttumattomana ikuisena Jumalanamme ja voisimme sydämestämme laulaa Gerhardin tavoin: Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi. Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi. Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas. Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias. Aamen.