Kotikuntamme mainostaa olemassaoloaan ohikulkijoille
näyttävillä mainoksilla. Tässä viimeisessä lukee: Ei yli 30000 voi olla
väärässä. Se kuulostaa hienolta ja motivoi ajattelemaan, ettei missään ole niin
suloista asua kuin Kangasalla? Mutta, entäpä jos me kaikki olemmekin väärässä
ja jossain muualla on parempi olla? Aikaisemmin oli samassa taulussa
varsinainen mainoskukkanen, siinä luki: Tavaraa poikkeaville. Minua ei alun pitäenkään
innostanut olla poikkeava, sen verran tämä uskovaisuus on jo tuonut mainetta
ympäristössään. Mikähän mahtaa olla seuraava mainos? Mutta Jumalan varassa sitä
pärjää missä vain ja milloin vain. Hänen uskollisuudessaan ja turvissaan on
suurenmoista elää ja vaeltaa, nukkua ja tehdä työtä, palvella ja rukoilla.
Helsingissä on ollut esillä suuri hanke, taideväki haluaa
perustaa sinne Guggenheim-museon. Aikoinaan jo kaatunut hanke on taas nostettu
pöydälle ja vaikuttajat Amerikasta ovat käyneet pitämässä asiaa esillä kuin
evankelistat konsanaan. Museon hinnaksi on arvioitu 130-140 miljoonaa euroa ja
käyttökulut 14,5 miljoonaksi euroksi vuosittain. Joten, pitää löytää paljon
pullarahoja, jos meinataan porukassa katsella sen sortin taidetta Suomessa.
Kommunistiministeri Arhinmäki oli edelleen varsin pidättyväinen.
Mutta kuka olikaan Benjamin Guggenheim, tavallaan
taidehankkeen esi-isä? Hän syntyi 1865 ja kuoli 1912 Titanicilla. Hän oli
juutalainen, yhdysvaltalainen kaivosalanyrittäjä ja oli yksi aikansa rikkaimpia
ihmisiä. Hän asui välillä Pariisissa ja löysi sieltä rakastajattaren, kabaree
laulaja Leontine Aubertin, jonka kanssa eli haureudessa. Guggenheim matkusti
naisensa kanssa Titanicin ensimmäisessä luokassa ja menehtyi laivan
haaksirikossa. Titanic-elokuvassakin hänen persoonansa on haluttu esitellä
yleisölle. Hän oli se mies, joka palautti pelastusliivit stuertille, ja palasi
hyttiinsä ja vaihtoivat ystäviensä kanssa ylleen parhaat vaatteensa. He
sanoivat: - Olemme pukeutuneet parhaimpiimme upotaksemme kuin herrasmiehet.
Myöhemmin hän pyysi stuerttia kertomaan vaimolleen, että oli tehnyt parhaansa
murhenäytelmän keskellä. G. ja hänen palvelijansa nähtiin istumassa
kansituoleilla nautiskellen brandyä ja poltellen sikareja Titanicin upotessa.
Surullista, mutta totta. Hänen tyttärensä Peggy Guggenheim perusti Venetsian
Guggenheim-museon. Benjaminin vanhempi veli Solomon, perusti 1939 New Yorkiin
nykytaiteenmuseon, jonka perinnettä nykyinen keskustelu seurailee. Benjaminin
kävi huonosti ja ylpeys ja haureus vei hänet tuhoon. Hän ei tietääksemme
koskaan löytänyt Jumalaa, ei pelastusta? Hän hukkui ilman Jumalaa
varallisuudestaan huolimatta.
On erikoisen onnellista olla uskova ja elää Jumalan varassa
– vaikka Titanicissa, tai Kangasalla. Usko ja hyvä omatunto ovat edelleen
kovassa kurssissa, sillä Jumala on antanut ne olemaan meidän aarteinamme maailmassa.
Mutta niiden säilyttäminen vaatii taistelua ja kilvoitusta, jotka uuvuttavat
joskus. ”Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus,
aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla
taistelisit jalon taistelun, säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät
ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.” 1.Tim.1:18-19. Jos
ihminen hylkää nuo aarteet, hänen käy huonosti, sillä loppujen lopuksi, meillä
ei ole mitään muuta arvokasta, kun me täältä lähdemme ja jos olemme ne
hylänneet, olemme rutiköyhiä sanoivat ihmiset meistä mitä tahansa.
Tämä paha maailma on aina valittamassa ongelmiaan ja
vikojaan, jos elvytystä ja taloudellista kasvua ole näkyvissä, se pelkää
joutuvansa köyhyyteen ja puutteeseen. Maailman ajattelussa tavaran ja
nautintojen loppuminen on sama kuin kuolema, vaikka sen tunnuksena olisi: Lisää
viinaa – joku liikkuu vielä! Uskova taas näkee kaiken Jumalan siunauksena ja
elämänsä rikkauden olevan aina kätkettynä Kristuksen persoonaan ja Jeesuksen
uhriin, ylösnousemukseen. Kun maailma ei saa tarpeeksi, se alkaa kiristää,
vaatia, uhota, varastoida, rajata, pettää, valehdella, nostaa hintoja,
juonitella ja kieroilla.
Mainokset vievät usein harhaan ja ohjaavat valintojamme
tarpeettomaan ja vahingolliseen. Tarvitsemme loppujen lopuksi äärettömän vähän
ja selviämme pienellä, pysymme hengissä ja se ei vaikuta mitenkään elämän
sisältöön. Kuitenkin länsimaalainen elämänmeno on rakennettu tavaran ja näkyvän
onnen varaan, sen loppumista tai murenemista parutaan kuin ainokaista. ”Ennen
te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden
lapsina, sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden
hedelmä ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;” Ef.5:8-10. Jeesus on valo ja
valaisee omansa aina. Siksi on syytä katsoa pimeitä asioita hänen valossaan ja
tarkastella ongelmia taivaallisella valolla, silloin kulku on helpompaa ja taso
säilyy Herran varassa. Miksi sorkkia jokaisesta kaivosta juomavettä, kun on
olemassa taivaallinen lähde? Miksi pitää maistaa jokaisesta kupista, kun Herra
on luvannut ruokkia omansa taivaan mannalla?
Joskus saattaa käydä niin kuin niillä kahdella merimiehellä,
jotka hoipertelivat humalassa pimeässä rantakaupungissa etsien tietä takaisin
laivalle. Samassa ilmestyi sumun keskeltä uniformuun pukeutunut mies ja
merimiehet innostuivat kohdatessaan hänet. He kysyivät, että tietäisikö tämä,
missä he nyt ovat ja mihin pitäisi mennä. Uniformuinen mies korjasi ryhtiään,
nosti leukaansa ja huusi: - Ettekö te tunne minua? Silloin merimiehet katsoivat
toisiaan ja toinen sanoi: - Nyt me ollaan todella pulassa, me ei tiedetä missä
me ollaan ja tämä ei tiedä kuka hän on?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti