....halveksittu, jota emme minäkään pitäneet....

Olen aina ihaillut kristittyjä ystäviäni, jotka pyyteettömästi ilman hyödyntavoittelua palvelevat Herraa. Erityisesti silloin, kun itse olen ollut uupunut. Heissä on näkynyt silloin alatien Kristus. "Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä." Jes.53:4. Mutta ihmisen mieli muuttuu jatkuvasti ja enemmin tai myöhemmin parhainkin innokkuus Kristuksen asialle hiipuu, päivän täyttävät omat kiireet, tavoitteet, suosio, tavaran kerääminen, ansaitseminen, tuhlaaminen, jms. On hämmästyttävää, kuinka kauas ihminen voi siirtyä alkuperäisestä ihanteestaan ja arvostuksestaan. Alussa oli suuri Kristus, mahtava Jumala, ihana Pyhä Henki. Vähän ajan kuluttua on vain Jumala jossakin, ei aikaa hänelle, ei kiinnostusta toisista

uskovista, ei kiinnittymistä näkymättömiin. Osa kristityistä kasvaa sellaisiksi, etteivät he kärsi enää tervettä oppia, Raamatun sanaa, vaan korvaavat sen kaikenlaisella kuvittelulla ja ihmisvetoisella

jutulla. Voidaankin todeta, että se siitä herätyksestä, kun ainoa mitä suvaitaan on viihdetyyppinen (hengellinen)musiikki. Puheiden pitää olla mahdollisimman lyhyitä, eikä niissä saa olla herättävää ainesta. Tarjoilu ja syöminen ovat korostetusti esillä ja kaikenalainen ulkoinen saa yhä suuremman aseman tällaisessa kristillisyydessä. Näitä ihmisiä ei voi neuvoa, he eivät ota sitä vastaan, he eivät kuuntele, eivät ole kiinnostuneita Jumalasta kuin yleisen muodollisuuden verran - jos siitä saa jotain hyötyä, eikä se tuota vaivaa? Mielen täyttää ajatus siitä, että mitä helpommalla selviäisi Jumalasta niin, ettei se tunnu missään, ei aseta minää häpeään, ei maksa itseltä mitään, ei kuluta omaa aikaa, eikä sotke omia hyviä suunnitelmia? Jos siis voisi olla salaa uskossa, ilman että kukaan tietää siitä mitään, ettei se muuttaisi mitään jokapäiväisestä elämästä, ettei siihen liity mitään ristiä, kärsimystä, luopumista, vaivaa, rukousriippuvuutta? Millaisena nämä ihmiset näkevät Jeesuksen, mitä he ajattelevat hänestä, mitä odottavat häneltä, mitä ajattelevat Jumalan odottavan heiltä? "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" Jes.53:1.

Ihmiseltä kuluu elinikä tajutakseen olevansa syntinen, paha ja ettei kykene muuhun kuin pahan, väärän ja huonon tuottamiseen omista lähtökohdistaan. Humanistit yrittävät aina tunkea omia juttujaan totuuden sekaan, heillä kun on luulousko ihmisen hyvyydestä. Mutta siitä on seurauksena vain lihan pyhitystä, omavanhurskautta ja laintekoja. Siitä ei ole uskonelämän käyttövoimaksi. Yllättävän pitkä matka on ymmärtää, että Kristus ottaa meidät vastaan syntisinä, kelvottomina, pahoina, ilman mitään arvoa, ansiota, tekoja, yritystä tai uskontoa, että hän rakastaa kaiken tuhlannutta, rikkinäistä, töpeksijää, omanelämänsäpilajaa, toistenelämänpilajaa, ympäristönpilajaa, työilmapiirinpilaaja, lastenpilaaja, harhaoppista ja syvyyteen uponnutta pimeyden orjaa. Silloin Pyhä Henki valaisee mitättömän silmiin mitättömän Kristuksen: "Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet." 53:2. - ei mul viäl nii huanost men? Emmä mittää Jeesust tartte! Emmä usko tommosee! Oleks hullu? Sivistyneistö ilmaisee sen koristellummin: - olen valitettavasti estynyt, en ehdi nyt, sukulaiseni, edustustehtäväni, messut, ratsastus-koirankasvatus-golf-posliinimaalaus-harrastukseni ja kukkapenkki perenna, ruohonleikkuu, autonpesu, ristisanatehtävä sudoku tarvitsevat minut. Jeesus ei (enää) kelpaa, ei sinne eikä tänne.

Turhimmankin ihmisen käsitys omasta erinomaisuudesta on syöpynyt syvälle olemukseensa ja aika ajoin se myös kuuluu sieltä. Kadunmies sanoo sen karusti:

Namibiassa toiminut lähetystyöntekijä kertoi, että termiitit olivat syöneet osan heidän Raamattuvarastostaan. Hän ryhtyi hävittämään kelvottomat opukset ja korjaamaan vähemmän kärsineet. Hän teki uudet kannet ja kirjoitti tussilla kirjan nimen, teippasi ja liimasi. Näitä korjattuja hän sitten myi paikallisille edullisesti. Eräällä myyntimatkalla kirjoja meni hyvin kaupaksi, ne olivat halpoja. Paikalle ilmestyi myös köyhä mies, joka kierteli katsomassa kirjoja, muttei ostanut mitään. Pian myyjä huomasi, ettei miehellä ollut rahaa, köyhä siis. Mutta mies kävi pummaamaan paikalle saapuneelta ystävältään kolikon. Hän osti sitten halvoista halvimman, paikatun kirjan: Uuden Testamentin, josta termiitit olivat syöneet Matteuksen evankeliumin ja Ilmestyskirjan. Kun mies oli saanut kirjan, hän nosti sen korkealle ja huusi onnellisena: - minulla on nyt Uusi Testamentti, vaikka siitä puuttuukin Matteuksen evankeliumi ja Ilmestyskirja! Oliko tuo mies siinä hetkessä kaikkein onnellisin koko porukasta, oliko yksi köyhä tullut hetkessä rikkaaksi, oliko hän löytänyt Kristuksen? Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa;” 53:12.

Tapasin miehen, joka minun olisi pitänyt tuntea ja muistaa vuosien takaa, mutta vasta myöhemmin pysähdyin tajuamaan, kenet olin ohimennen kohdannut. Mietin sitten, että tuntisinko Jeesuksen, jos hän tulisi kadulla vastaan? Ehkä tuntisin, jos hän olisi Jeesus-elokuvan kuosissa, alba päällä papillisesti? Mutta jos hän olisi valepuvussa, tavallisen kadunihmisen hahmossa, en luultavasti tuntisi. Samalla huomasin, että minuakaan ei aina tunneta. Saattaa olla, että entiset tutut ja lähestutut kulkevat sujuvasti ohitseni tervehtimättä tai muuten välinpitämättömästi ajatellen, että siinä oli joku vanheneva mies, vanha käpy, vanha jarru, huru-ukko, ikääntynyt harmaapää, samovaari? No, tietysti, jos asetun kulkijan eteen tielle kädet avoinna äänekkäästi pysäyttäen hänet, hänen on pakko ottaa kantaa minuun? Mutta on raskasta olla niin aktiivinen vain yhden hetken kädenpuristuksen takia - ehkä pysyn vain katsomossa ja ihailen maisemia enemmän kuin ihmisiä? "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." 53:6. Ihmisvilinässäkin voi yksinäisyys olla suuri, jos kukaan ei huomioi meitä, jos kukaan ei ole kiinnostunut meistä, jos kukaan ei pysähdy kohdallamme? Joskus ihminen on niin yksin, ettei ole seurana kuin oma varjo ja sekin häviää kun ilta joutuu. Olemme omalla tiellämme, eksyksissä, pallo hukassa, kuoleman tiellä ilman Jeesusta. Mutta uskottelemme itsellemme ja muille pärjäävämme kyllä hyvin, jos voimme pitää Jumalan riittävän kaukana itsestämme, sotkemasta hyviä suunnitelmiamme.

Raamatun Jeesus ei ollut suosittu kuin niiden keskuudessa, joilla oli joku vika. Rakkaus Jeesukseen heräsi syvällä ihmisen lankeemuksessa ja elävästä huonouden tilasta. Hyvät ihmiset hylkäsivät Vapahtajan ja arvostelivat häntä, koska hän ei tehnyt heidän mielensä mukaan, eikä vastannut heidän mielensä toiveita. He väistivät hänen ystävyytensä ja sanomansa, koska se olisi tiennyt oman elämänsä kuolemaa ja ristintietä, halujensa hylkäämistä ja maailman vähättelyä. Jeesus oli heille vastenmielinen, koska hän seurusteli kaikenlaisten luuserien kanssa ja armahti tuomittuja, epämääräisiä hiippareita, avuttomia, lapsia, vammaisia, poispotkittuja, haavoittuneita. "Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." 53:3. Jeesuksen ohjelmajulistus on täysin erilainen kuin kaikki muuta maalliset projektit, kun kaikki muut pyrkivät ylöspäin, hän kulki alaspäin, kaikkein kurjinta ihmistä etsimään Jumalan yhteyteen.

Keskuudessamme kulkee tuntematon Jeesus, jonka katse on kiinnitettynä Golgataan ja Isän tahdon täyttämiseen, joka etsi ihmissieluja seuraajikseen pelastamalla heidät susien keskeltä, joka ei rakenna maailmaan kestävää taloa, vaan tähyää taivaaseen, ikuiseen kotiin. Hänen olemuksensa edessä ihmiset peittävät omat kasvonsa, sillä heistä hän näyttää hävettävältä. He etsivät jotain kunniakkaampaa, hienompaa, korkeampaa ja arvostettavampaa? Tämä suuri salaisuus kätkee sisäänsä aarteen, taivaallisen kirkkauden, sillä Kristuksessa Jumala on astunut alas ihmisten keskuuteen, ihmiseksi, synnin orjan hahmoon pelastamaan ihmisiä. "Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu." 53:5. Mitä lähempää pääsemme katsomaan Herraa, sen ihmeellisempi on kokemuksemme hänestä. Tuo vähätelty, mitätön, kurja, pilkattu, tapettu, juutalaismiehen hahmo, alkaa elää, puhua, siunata, armahtaa, johtaa, varjella ja kasvaa silmissämme. Hän suuruutensa kasvaa mittaamattomaan valtaan yli kaiken olevaisen ja yli jokaisen ihmisen, yli maailmankaikkeuden. Jossain vaiheessa uskova katselee Kristusta haltioituneena, hän näkee Vapahtajassa koko elämänsä, tulevaisuutensa ja Jumalan suunnattoman rakkauden. Taivaallinen rauha valtaa hänet, Jeesuksen sanat ja vaikutus hyväilevät häntä turvallisena suojapaikkana. Ihminen kokee tulleensa kotiin, löytäneensä levon hänen haavoissaan.

Tunteeko Jeesus minut? Kuljen kadulla, päämäärättömästi samoillen, ihmisiä tulee ja menee - ties minne? Jeesus tulee vastaan väkijoukossa, tunteeko hän minut? Onko hän kiinnostunut minusta, mitä voin siitä ymmärtää ja miltä se tuntuu? Entä jos hän mittaa minut rakkauteni pohjalta, ei hyvältä näytä? Tai, jos hän tuo eteeni kaikki tekemiseni ja puheeni, mitä niistä voisin kehuskella? Entäpä, jos hän kysyy läheisiltäni ja ystäviltäni, millainen olen ollut? Jäänkö silloin ulkopuolelle? Mitä jos hän tulostaa tilaston talouden käytöstäni, mihin eurot ovat huvenneet? Tuleeko siitä kunniaa? Jos hän kutsuu suojelusenkelini luoksensa ja kysyy, millainen elämäni on ollut? Mitä enkeli kertoo hänelle? Millaisen kuvan uskonystävät antavatkaan minusta rukouksissaan Herran edessä? Mitä jumalattomat ihmiset puhuvat minusta, kun Kaikkivaltiaan korva kuulee kaiken, edustanko elävän kristillisyyden nimeä vai olenko kuin kuollut käkkärämänty kalliolla tuulen tuiverruksessa? Millaisia valokuvia taivas onkaan minusta ottanut pitkin matkaa eri tilanteissa, onko niistä pyhien ja hurskaiden albumiin? "....hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta....." 53:12.

Jeesus, sinä joka rakastat pahantekijöitä, katso puoleemme edelleen laupeutesi silmillä ja armahda meitä. Sinä, Herra olet tuntematon, koska olet ottanut asunnon näin kurjissa ihmisissä. Kuuluisuutesi kasvaa vain syntisten kautta ja joskus heitä löytyy äärimmäisen harvassa? Sinä annat auringon paistaa niin hyville kuin pahoillekin, valaise siis mieleni. Tuo synnin ja sairauden keskelle armosi valo, karkota pimeys. Sinun lähelläsi on hyvä olla, niin hiljaista ja syvä rauha siunaa levotonta olemustamme. Auta meitä kuolemaan itsellemme ja elämään sinulle, katselemaan sinua, ajattelemaan sinua, puhumaan sinusta, rukoilemaan sinua ja halulla tulemaan eteesi toisten uskovien kanssa. Kiitos sinulle kaikesta nyt ja aina!