Kun Kristus kulki Latviassa

Neuvostoliiton valtakaudella kävin lähetysmatkalla Latviassa, veimme sinne Raamattuja ja muuta kristillistä materiaalia, kävimme seurakunnissa, julkisissa ja maanalaisessa, tapasimme monia uskovia ja ihmettelimme maailman menoa. Muistan, kuinka kyselin eräältä paikalliselta oppaaltamme, miksi kirkkojen ristit oli silloin korvattu kukoilla? Hän vastasi, että kukkokin mainitaan Raamatussa Pietarin kieltämisen yhteydessä. Sukkelaa? Mieleeni jäi myös matkaoppaamme Pietarista, joka oli vannoutunut ateisti ja koko ajan varjostamassa ja arvostelemassa meitä ja kristillisyyttämme. Annoimme hänelle eräänä iltana Raamatun ja seuraavana aamuna hän kertoi lukeneensa sitä koko yön, mutta olevansa edelleen täysin eri mieltä? Viimeisenä aamuna hän hyökkäsi taas keskustelussamme aamiaispöydässä kristillisyyttä vastaan. Tuli siinä puhetta hänen sairaasta tyttärestään ja sanoin niin painokkaasti kuin osasin, että Jumala rakastaa häntä ja tytärtä. Opas murtui täysin ja rupesi itkemään, Jumalan rakkaus riisui hänet aseista. Rukoilin, että Herra pelastaisi hänet.

Latvia oli naapureidensa Viron ja Liettuan tavoin pienenä valtiona vuoroin Venäjän, Puolan, Ruotsin ja Tanskan miehittämä. Nykyinen Latvian tasavalta alkoi 1918. Mutta maailmansodassa se joutui Neuvostoliiton valtapiiriin, välillä siellä hallitsivat saksalaiset ja sitten taas sodan loputtua Neuvostoliitto. Vuonna 1990 Latvia taas itsenäistyi.

madame von Krüdener

Riigassa syntyi Barbara Juliane von Krüdener (1764-1824), joka oli myöhemmin merkittävä uskova nainen koko Euroopan historiassa ja Jumalan valtakunnassa Kristuksen todistajana. Hän meni naimisiin Bourkhardt-Alexis-Constantine Krüdenerin kanssa, tämä oli kuusitoista vuotta häntä vanhempi leskimies. Barbara oli luonteeltaan kevytmielinen, huvielämää rakastava, ja hänellä oli kyltymätön jano saada huomiota ja olla imarreltu; nämä piirteet vaivasivat häntä koko hänen elämänsä ajan myöskin uskoontulonsa jälkeen.

Monen Euroopassa eletyn vuoden jälkeen Barbara palasi Riigaan, jossa tapahtui hänen hengellinen herätyksensä. Se alkoi siitä, kun eräs hänen herrasmies tuttavistaan tuli tervehtimään häntä ja kuoli äkisti hänen jalkojensa juuressa 1804, aivohalvaus heidän silmiensä tappoi miehen. Tämä järkytti häntä suuresti; hän alkoi hakea lohdutusta, ja löysi sen suutarilta, joka johdatteli levottoman asiakkaansa Jumalan valtakuntaan. Suutari oli taustaltaan Kristuksen kiihkeä opetuslapsi ja kuului Moravian veljien joukkoon (olivat ns. veljesseurakuntia ja herrnhutilaisia, joita pidetään evankelisen uskon edustajina. Nykyäänkin Suomessa on vielä päivän tunnussanan niminen vuosikirjanen heidän perintönään).

- Hän on onnellinen, onnellisin kaikista ihmistä ja minä kaikkein onnettomin olento, Barbara toisti. Suutari julisti ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta, jota hän rakasti. Tämä oli uutta ja tuli koston Jumalan tilalle, jonka edessä he vapisivat. Mutta nyt hänen eteensä tuotiin Jumala, joka on kuolemassa rakkaudesta syntisiä kohtaan. Niin armahdettu syntinen rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut häntä. Barbara löysi Jeesuksessa uuden elämän ja alkoi välittömästi saarnata tätä Jumalan armoa, joka ilmestyi hänen Pojassaan. Vaikka Barbara oli löytänyt rauhan, kuitenkin lääkäri määräsi hänen hermojaan hoidettavaksi lämpimillä kylvyillä.

Hän kirjoittaa: - Herra näytti minulle äärettömän armonsa. Autuus on aina kasvavaa, ja olen aina enemmän suuntautunut hänen puhtaaseen rakkauteensa ja itseni kieltämiseen - uskoni hänen on lähitulevaisuudessa yhä vahvistunut ja olen päässyt hänen rakkautensa syvyyksiin, josta voimme aina saada voimaa, vaikka näemme sen heikoin silmin täällä maan päällä, mutta sydämeni osoittaa kuinka se säteilee, joten haluan kiittää siitä äänekkäästi ja kehottaa kaikkia palvomaan Herraa. Se oli minulle eräänä päivänä sanoma Herralta, lähetetty ylhäältä, mihin minua on vedetty: Mene aidan vierille ja kutsu heidät: Oi, että voisin palvella Häntä, suorita palvotulle Herralle kaikki, kaikki ja ylistää hänen nimeänsä ja palaa rakkaudessa; Riigassa syntyy pieniä apostoleja, joista saadaan isoja kiviä Herran temppeliin, sillä nämä lapset tulevat saarnaamaan evankeliumia.

- Myös tässä talossa antaa minulle Herra paljon armoa ja siunausta, koska pyysin häntä. En halua elää missään, jos ei hänen suuri pyhä rakkautensa syntisiä kohtaan tietäisi, että me nyt laulamme illalla virsiä sydämen voimalla. Kaukana olevatkin kuulevat mitä se on, että tunnustamme Herran voimaa ja elämme Hänen armostaan ja Hänen siunauksestaan.

- Heidelbergissä koin jotakin hyvin koskettavaa. Kievari, jossa olimme majoittuneena, verrattiin torniin, jossa vangit istuivat, siellä jengit värväsivät uusia rosvoja ja niitä useita oli luultavasti tulossa tielle, joka johti kuolemaan. Nämä ihmiset olivat verkossa, jonka saatoin nähdä heidän edessään tiukkana, jossa oli yksinäinen ritiläikkuna, he lauloivat lauluja, jossa epätoivon sävyt sekoittivat mielen. Sydämeni oli valitettavan syvästi liikuttunut ja pyysin Kristuksen myötätuntoa heille, sitten tuli helluntaipäivän kaunis näky sieluni minun eteen, suuri pyhä, kaunein juhla, jossa herrain Herra niin armollisesti opettaa Pyhän Henkensä varhaisille kristityille. Kun minä niin selvästi koin onneni, ajattelin ja pyysin Herraa tekemään tänä päivänä heille tuon ilon, hyviä uutisia, ja pyysin häntä ohjaamaan minun vaiheitani. Menin ulos ja seisoin suljetun tornin oven edessä, jota en voinut saada auki ja ihmispelko valtasi minut, koska näin kaduilla ihmisiä, ja pelkäsin heidän mielipiteitänsä. Mutta Luojan kiitos, ajattelin, että hän, joka jätti taivaan kunnian ja tuli muuttuneena alhaiseksi ja väärinymmärretyksi, niin varmasti kurjat syntiset eivät tuo meille mitään nöyryytystä. Luojan kiitos, tunsin jopa varkaita ja murhaajia ja huonompiakin kuin niitä. Olinko koskaan tarpeeksi ymmärtänyt hänen rakastaneen meidän syntistä nuorisoamme? Pyysin voimaa ja siunausta näille köyhille ihmisille. Ja näin, että Jumalan Poika tuli ja teki ulkopuolelta oven, näin Herran linjan ja he seurasivat vanginvartijaa ja hänen vaimoansa (Apt.16), ja kas kummaa, heidän sydämensä oli valmis. Kerroin heille olevani outo nainen, joka olin saapunut Jumalan lähettämänä, että olin nähnyt heidän olevan vankeja ja tämä oli syvä tunne ja haluaisin tehdä heissä ilon, joten pyysin kokkia tekemään heille hyvän aterian ja kerroin heille tämän. Onnellisuus on sitä, että täytyisi tietää Herran Kristuksen ja että hän rakasti kaikkia tyytymättömiä, ja että he voivat päästä tuntemaan hänen armonsa, hän antaa heidän heittää kaikki itsensä hänen jalkojensa juureen, ja rukoilla hänen suurta ja armollista rakkauttaan, Häntä itseään ja pyytää armoa. Hän antaisi heille verensä ja kuolemansa, jos annatte hänelle koko sydämenne ja vilpittömästi kääntyisitte todellisessa parannuksessa puoleensa. Hän kantoi meidän rangaistuksemme. Sanoma vanginvartijasta kosketti, koska se kertoi Jumalan armosta ja lupasi kaiken. Eräs nainen sanoi itkien olevansa huono ja tahtovansa parannukseen synneistään. Hän kertoi kuulleensa ihania lauluja Jeesuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan. Iltapäivällä annoin pienen kirjan naiselle ja jälkeenpäin hän sanoi minulle iloitsevansa siitä suuresti.

paroonitar von Krüdener

Barbara oli kristillisessä työssään saanut kohdata perheitä, köyhiä, sairaita, lapsia, vanhuksia, vankeja ja vapaita. Barbaran toiminnalla oli suuri merkitys uskonnollisen elämän herättämiseksi useammilla seuduilla Saksassa ja Sveitsissä. Palavassa rakkaudessaan Ristiinnaulittuun hän matkusti läpi suuren osan Eurooppaa, saarnasi parannusta, julisti sekä vapahdusta että kirousta, vei pahantekijöille vankiloihin evankeliumin lohdutusta, puhui tämän maailman viisaille ristin hulluutta, kuninkaille ja ruhtinaille Kristuksen ylevyyttä, hänen, joka on kuningasten kuningas, herrain Herra. Hän koki voimakkaita kokemuksia karismaattisuudesta aikansa mystikkojen seuroissa ja ne ohjasivat paljon hänen maailmankatsomustaan ja uskoaan. Lopunajan ennusteet vaikuttivat häneen syvästi. Missä hän vain liikkui, siellä hän järisytti vanhoja suruttomia, pehmitti kivisiä sydämiä katumuksen kyyneleihin, veti puoleensa joukoittain hengellisesti kurjia, kaiken laatuisia ja säätyisiä. Toiset kunnioittivat häntä Herran valituksi, pyhäksi profeetaksi ja ihmeitten tekijäksi; toiset pilkkasivat narriksi, vaaralliseksi intoilijaksi ja petturiksi. Hän katsoi, että Napoleon oli Johanneksen ilmestyskirjan syvyyden enkeli ja Antikristus.

Aleksanteri 1

Venäjällä vaikutti silloin keisari Aleksanteri 1. (valloitti Suomen 1809, antoi meille myöskin autonomian, järjesti Porvoon valtiopäivät), jolla oli suuri vaikutus Euroopan asioihin. Hänellä oli suuria vaikeuksia itsensä kanssa, joka heijastui myös hänen johtajuuteensa. Hän oli juuri hävinnyt sodan Napoleonia vastaan. Hän ei ollut saanut apua okkultisteilta, vaikka oli sitä etsinyt ja halunnut. Aleksanterilla oli kaikissa kunnianosoituksissa, jotka on tuotu hänelle, levoton omatunto: hän tunsi ristiriita Jumalan rakkauden ja osakseen tuleen kunnian ja turhaan maailman elämän välillä.

Keisarinna Elisabet oli tullut uskoon ja pietistiksi; hän ja hänen uskovat hovineitonsa pyysivät Barbaraa apuun. Barbara matkusti Pietariin ja sai puhua tsaarille kolmen tunnin ajan. Hän tunsi rukousvastauksena päästä keisari luokse vierailulle. Hän repi pimeyden ja valheen verhon hallitsijan sielulta. Hän sanoi: - olette Jumalan mies, teidän on lähestyttävä syntisenä Herraa armon kysyen. Ette ole vielä saanut armoa, joka yksin voi antaa syntejä anteeksi: olette vielä synneissänne, sillä ne eivät ole vielä nöyryyttäneet teitä Jeesuksen eteen: Ette ole vielä kuin publikaani sydämen pohjilta rukoilleet: Jumala ole minulle syntiselle armollinen! Ja siksi teillä ei ole rauhaa. Kuunnelkaa siis nyt naisen ääntä, joka oli myös suuri syntinen, mutta joka on löytänyt anteeksiannon Kristuksen jalkojen juuressa! Keisari vuodatti kyyneleitä ja peitti kasvonsa käsissään. Hän sanoi: - jatkakaa, sanasi ovat musiikkia sielulleni. Kun hän lopetti, nyyhkytti Euroopan voimakkain hallitsija kuin lapsi kädet kasvoillaan. Hän oli lopultakin löytänyt rauhan sielulleen. Keisari luovutti sydämensä Herralle. Pidettiin hengellisiä tilaisuuksia, mukana oli naisprofeetta ja yksinkertainen talonpoika, myös monet muut osallistuivat näihin kokouksiin. Luettiin Raamattua keskusteltiin, rukoiltiin polvillaan, usein yli puolenyön.

Barbarasta tuli keisarin suosikki ja hän käytti vaikutusvaltaa keisariin Pyhää Liittoa perustettaessa.

Hänen aloitteestaan keisari esitti ja sai aikaan "pyhän liiton" (allianssi) Saksan ja Itävallan hallitsijain kanssa, johon yhtyivät kaikki muut Euroopan ruhtinaat. Pyhän liiton tarkoituksena oli kristillisen veljes-rakkauden aikaansaaminen kansain välille, joita olisi pidettävä yhden perhekunnan jäseninä, ja ruhtinasten välille, jotka olisivat kansain isinä, sekä kristillisyyden kohottaminen korkeimmaksi laiksi kansain elämässä. Liitto oli lyhytaikainen.

Venäjällä oli tullut yliopistomaailmassa vallitsevaksi perussuuntaukseksi lisääntynyt hengellinen pimeys, joka oli vallannut myös teologisen tiedekunnan. Kun tsaari sen huomasi, koko teologisen tiedekunnan henkilökunta pantiin vuonna 1823 muihin hommiin. Uudet viranhaltijat valittiin pietistien keskuudesta. Tämä sai raivon aikaan vastustajissa, mm. Friedrich Engels (oli sosialistinen filosofi ja toimi yhteistyössä Karl Marxin kanssa modernin kommunistisen teorian luomisessa) kirjoitti teologituttavalleen Friedrich Gräberille 12.06.1839 pitkän vuodatuksen, jossa hän sanoi näinkin: "Minä taistelen pietismiä ja kirjaimellista uskoa vastaan niin kauan, kuin vain voin".

Fjodor Kuzmin

Aleksanteri I kuoli 47-vuotiaana vuonna 1825 etelävenäläisessä Taganrogin kaupungissa. Venäjällä jäi sitkeästi elämään legenda jonka mukaan Aleksanteri I ei kuollutkaan tuolloin vaan vetäytyi uskonnolliseen mietiskelyyn. Tomskissa vuonna 1864 kuollutta siperialaista erakkoa Fjodor Kusmitšia väitettiin keisari Aleksanteriksi. Selvittämättä on jäänyt myös Aleksanterin ruumiin kohtalo. Kun Neuvostoliiton viranomaiset yli sata vuotta myöhemmin antoivat luvan Aleksanteri I:n haudan avaamiseen Pietari-Paavalin linnoituksen kirkossa Pietarissa, hauta osoittautui tyhjäksi. (Siperiassa kuoli 1860-luvulla munkki Fjodor Kuzmin, jonka puheista ilmeni, että hän tunsi läheisesti vuosisadan alkupuolen hallitsijoita ja valtiomiehiä ja jonka tavat osoittivat hänen olleen peräisin korkeista piireistä. Munkki olisi ikänsä ja näkönsä puolesta voinut olla Aleksanteri I.?)

Aleksanteri I:n mukaan on Suomessa nimitetty myös katuja Helsingissä ja Porvoossa sekä kirkko Tampereella.

Vuonna 1821 Barbara karkotettiin Pietarista koska hän oli visioinut keisarin uutena Kreikan valloittajana ja oli hakenut tukea näkemykselleen Kreikan sodan itsenäisyyspäivästä? Barbara karkotettiin Ukrainaan ja hän kuoli Krimin niemimaalla 1824, hän oli 60-vuotias.

Hän odotti kärsimättömästi myös jumalallista tuomioiden täyttymistä, hän kuunteli jokaisen huhun maanjäristyksestä tai ukkosesta, rakeista, tulipaloista, rutosta, joita hän piti tuomioiden ilmentyminä ajassa.

Kirjeessä pojalleen hän muutama viikko ennen kuolemaansa kirjoittaa: - Mitä olen tehnyt hyvää, se pysyy, mitä pahaa olen tehnyt (koska olen monta kertaa kuullut Jumalan äänen, ja se hedelmän mielestäni ylpeydessäni karkottanut), hän, minun Jumalani, pyyhkii pois armossaan. Minulla on Jumala ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa minut kaikesta synnistä.

Barbara asui perheineen Viitinan (sijaitsee etelä Virossa Vorunmaalla) kartanossa ja kirjoitti useita kirjoja. Pietistien tapaan hän koetti vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja antaa talonpoikien

lapsille koulutusta, sekä määräsi lauantaiksi puolipäiväisen työajan työntekijöilleen. Nykyään rakennuksessa toimii Rõugen peruskoulu.