Radiosta tuli dokumentti Kirsti Paakkasen saavutuksista. Se oli tuhkimotarinanomainen kertomus köyhän talon lapsesta, joka ponkaisee taitavuutensa ansiosta kuuluisuuteen, Saarijärveltä Helsinkiin, maalta kaupunkiin, tuntemattomuudestaan kuuluisuuteen, rahattomuudesta rikkauteen. Nyt, kun hän on jo 91-vuotias, on hänestä kirjoitettu elämäkerta, jonka nimenä on "Suurin niistä on rakkaus". Nimestään huolimatta hänen elämänsä on liikenaisen ja Marimekko firman menestyskertomus. Eli, mikä olikaan rakkaus, joka oli suurin, jonka Raamattu mainitsee? Hengellisyys on kirjassa muisto uskovasta kodista, jossa vanhemmat pitivät hänen lähtöään kotoa lähinnä maailmanrakkautena ja luopumuksena lapsenuskosta. Tuleekin ajatelleeksi, että ilmeisesti ihmiset antavat Raamatun ilmoitukseen Jumalan rakkaudelle mitä erilaisimpia sisältöjä ja henkilöhahmoja? Tällä samalla teemalla suuresta rakkaudesta on edelleen myynnissä lukuisia kirjoja, mutta en tiedä onko niissä juurikaan kerrottu Jeesuksesta, jonka ominaisuudesta Raamattu meille kertoo? Mutta mitä jää ihmisestä mieleen, kun hän ei löydä Jumalan rakkautta pelastuksekseen? Ilmeisesti se, mitä suurin osa haluaakin kuulla, ovat suuret tunteet, ihmissuuruus, menestys, rikkaus, omistaminen, tahdonvoima, lahjakkuus, taipumattomuus - tämä kaikki ilman Jumalaa? Luuk.9:25. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?
Uskonelämäni alkumetreillä eräs ystävä ohjasi minua lukemaan hyviä hengellisiä kirjoja uskon vahvistumiseksi ja antoi sitten joitakin nimiä, joihin voisi pysähtyä. Yksi uusi tuttavuus oli edesmennyt julistaja Urho Muroma. Luin monta hänen kirjaansa: Herran sanan ääressä, Herää Valvomaan, Salattu elämä Herrassa, Kansanherätys, jne. Niiden sanoma upposi uudestisyntyneeseen mieleeni ja rohkaisi valtavasti. Myöhemmin luin näitä uudelleen ja lisää löytyi antikvariaateista. Minulle oli suuri yllätys, kun sitten törmäsin puhdasoppisiin, jotka turhensivat nämä kirjat. Varsinkin, kun nämä samaiset kriitikot olivat itse kovin köykäisiä uskovaisuudessaan ja Kristuksen todistajina? Mutta oli siis vain asennoiduttava ymmärtämään, että kristilliseen kenttään mahtuu paljon sekoittajia ja joillakin tuntuu olevan vain arvostelemisen armolahja?
Mutta Muroman kirjoja lukiessani henkeni elpyi aina kiitolliseen mieleen Jeesusta kohtaan ja rukoukseen. Kun tutustuin hänen elämäkertaansa ja lukuisiin vaikeuksiin ja koettelemuksiin, joiden kanssa hän oli joutunut taistelemaan, arvostukseni vain kasvoi edelleen.
Isän kuolema pysäytti Muroman 22-vuotiaana. Isä oli aikaisemmin kehottanut poikaansa menemään Johanneksen kirkkoon kuuntelemaan norjalaista julistajaa A Lundea. Muroma kirjoitti vuosia myöhemmin, että hän muisti yhä selvästi Lunden puheen lopun: - Ehkä täällä kirkossa on joku nuori mies, joka on tienhaarassa. Ystävä, minä tahtosin sanoa sinulle: Jos tänään olet valinnan paikalla, valitse tänään niin, että kun kerran makaat kuolinvuoteellasi sinä voisit sanoa: paljon olen elämässäni erehtynyt, mutta tuona iltana minä valitsin oikein.
Muroma koki olevansa nyt juuri tuollaisessa valintatilanteessa. Puheen jälkeen laulettiin laulu:
1.Miksi kohta nyt ei? Et sä viipyä saa, ikirauhasi taattava ois!
Kuule, taivainen ystävä kolkuttaa, hän sun kaihosi tyyntää vois
ja sielusi virvoittaisi!
2.Miksi kohta jo ei, tänäpäivänä nyt, ennen laskua auringon?
Sinun tähtesi Jeesus on kärsinyt, lain eestäsi täyttänyt on;
Sua juuri hän sentähden oottaa.
3.Miks et altisna antaisi Herralles sydänlämpöä nuoruuden?
Miksi käskynsä unhotat, nauttiakses ilo-maljasta turhuuden?
Se onnesi vaahtona haihtuu.
4.Miksi kohta nyt ei, kun sun rintasi on juuri raittihin, riemukkain?
Onko Herrasi rakkaus arvoton ja lahjansa tyhjää vain?
Ah, jospa sun silmäsi aukeis!
5.Miksi kohta nyt ei? Tule, ennättäy, elä Jeesusta palvellen!
Ilomielin ristin taistohon käy! Ole istutus taivahinen,
tosioksana viinipuussa!
6. Riennä ennenkuin kuoleman viikatemies elon uhkuvan poikki lyö!
Pian toisehen maahan on kääntyvä ties ja sun päivääsi seuraa yö.
Isän helmahan riennä, ah riennä!
Muroma kertoo: - Tuon laulun kolmannen säkeistön kohdalla, jossa laulettiin: "Miks' et altisna antaisi Herrallesi sydänlämpöä nuoruuden?" Oli kuin Kristus olisi asettunut eteeni ja sanonut: Anna minulle elämäsi ja minä teen siitä jotain. Silloin antauduin Herralle niin kokonaan kuin saatoin, vihkiydyin hänen omakseen. Ja vaivuin niin autuaaseen hurmokseen, että sitä en osaa kuvata. Oli kuin olisin tullut nostetuksi jonnekin hyvin korkealle. Näin Johanneksen kirkon kaukana alhaalla ja siitä oli katto pois ja se aivan kuhisi mustanaan ihmisiä. Miten kauan tätä autuaallista tilaa kesti, en osaa sanoa. Havahduin päivätajuntaan vasta sitten, kun kävelin ylös Korkeavuorenkadun mäkeä palotornin kohdalla. Koin ennen aavistamatonta rauhaa ja merkillistä lämpöä. Lukiessani tämän jälkeen Raamattua minä ymmärsin nyt mitä luin.
Jumalan ihmeellisessä suunnitelmassa on koko elämää koskeva ulottuvuus ja hän puhuu monella tavalla. Ihmiset vain ovat yleensä sokeita ja kuuroja, mykkiä ja kuolleita hengellisille asioille. Heistä moinen puhe on ajan haaskausta ja turhaa heikkoutta. Mutta uusi lehti käännetään heidän historiassaan, kun synnintunto ja Jumalan pelko heräävät. Koko ihmiselämän tyhjyys, kurjuus, pimeys ja väärä suunta näyttäytyvät silloin sielussa. Särjetty mieli rukoilee armahdusta Jeesukselta kuin Daavid aikoinaan, kun paine käy ylivoimaiseksi. Ps.25:7. Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra. 11. Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri. 18. Katso minun kurjuuttani ja vaivaani, anna kaikki minun syntini anteeksi.
Silloin moni astuu sisään taivaan valtakuntaan. Miten syvälle herätys pääsee murtamaan ihmisen minuutta, niin vahva tulee usko hänessä. Siksi monista suurista syntisistä on tullut kaikkein uskollisimpia Herran palvelijoita, jotka ovat seuranneet Kristusta, mihin hän on kulloinkin mennyt.
Esimieheni Väinö Uusitalo kertoo muistelmissaan, kuinka Pohjanmaalla oli evankelisten piirissä herätyksen aika sota-ajan jälkeen. Siinä maallikkosaarnaajat olivat merkittävässä asemassa.
- Kylillä oli uutta, että alettiin puhua sen ja sen tulleen uskoon. Muuten välinpitämättömätkin lähtivät hengellisiin tilaisuuksiin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Uskosta tuli uutinen ja kiistanaihe, kun yksi perheestä lähti uskon tielle ja muut panivat vastaan. Tällaisena tilanne kesti perheitten kohdalla vuoden kaksi. Sitten jokainen oli puolensa valinnut. Erityisesti muistan perheitä, joissa emäntä ensin tuli uskoon ja sitä seurasi pitkä "kesyttelyvaihe" kunnes isäntäkin suostui lähtemään tilaisuuksiin. Varsinainen "evankelioiminen" siis tapahtui kotona. Ystävyyssuhteet, arki-iltojen tapaamiset ja kylän nuorison kokoontumiset olivat sitä verkostoa, jota pitkin herätys levisi. Lohtajan juhannusaattojuhlilla oli useita satoja koolla. Hillilän raamattupäivillä mainitaan olleen 500 henkeä. Vetelissä jouduttiin juhlat jakamaan kahteen paikkaan, koska väki ei mitenkään sopinut rukoushuoneelle. Lohtajan kirkolla oli rukoushuoneelle juhliin aikovan mentävä ajoissa paikalle, sillä kaikki eivät mahtuneet sisälle. Monta ihmistä tuli ratkaisun paikalle. Hillilän juhlissa oli mukana useita kymmeniä kirkassilmäisiä, rohkeasti ja välittömästi Jeesuksesta puhuvia nuoria. Herätyksessä oli mukana useita satoja ihmisiä. Tuon herätyksenajan kokouksissa oli eräitä tavallisista hartaustilaisuuksista erottuvia piirteitä. Puheitten aikana jotkut alkoivat nyyhkyttää. Samoin saattoi käydä väliajalla. Itku myös tarttui. Oli kysymys oman sielun tilasta. Itkeville saatettiin puhua kahden kesken. Harjoitettiin sielunhoitoa. Se ei kuitenkaan ollut ripittämistä, vaan Jumalan armon vakuuttamista.
Sekä puheissa että keskinäisissä keskusteluissa pyrittiin siihen, että armo kirkastuisi. Herätykseen tulleelle todistettiin Jeesuksesta, joka oli jo synnit sovittanut. Uskova oli se, jolle uskonasia oli kirkastunut. Rukous oli tärkeää ja pienessä piirissä rukoiltiin polvillaan. Voimakkaimpina herätysaikoina saattoi koko juhlaväki mennä polvirukoukseen seurojentalolla tai kansakoulullakin. Kukaan siihen ei erityisesti kehottanut. Väki polvistui kehottamatta. Väki ei poistunut kokouksen päätyttyä ulos, vaan jäi istumaan penkkeihin. Osa itki. Oli jatkettava laulamista. Rukoiltiin ja keskusteltiin myöhään yöhön. Ei maailma koskaan ole ollut uskovainen. Kyllä herätystä ja uskoontulleita pilkattiinkin. Sodan raaistamat eivät sanojaan säästelleet.
Toisaalta uskovaisten todistus oli yhtä rajua. Valitettiin, etteivät kunnon ihmiset saa elää rauhassa, kun uskovat kyselevät heidän sielunsa tilaa. Kälviän Vuolteella valitettiin, että kun uskovaiset isännän ajoivat meijeri-vuorollaan maitoa, he juttelivat uskonasioista kaikkien vastaan tulijoitten kanssa ja maidot happanivat ennen meijeriä. Kaikille oli ilman muuta selvää, että on taivas ja helvetti, on uskovia ja epäuskoisia. Saarna ja sielunhoito pyrki kirkastamaan Jeesuksen täytettyä työtä, veriarmoa. Puhuttiin armon kirkastumisesta tai uskoon tulosta. Missään tapauksessa ei haluttu jäädä tai jättää ketään epävarmuuteen. Itkua seurasi selvyys ja ilo. Taistelua käytiin kahdella tasolla: kelpaanko Jumalalle ja olenko valmis jättämään vanhan tien ja lähtemään uskovain seuraan. Elämäntapojen muuttamista helpotti julkinen tunnustautuminen ja uskovien ystävien suuri joukko. Ei jäänyt yksin. Jumala antaa ja ottaa herätyksen ajat. Uskosta luopumistakin tapahtui. Harvoin kuitenkaan sellaisten kohdalla, jotka olivat julkisesti tunnustaneet uskonsa. Room.15:30. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa.
Juttelin erään miehen kanssa, joka oli seurakunnan virassa. Hän kertoi olleensa jo kauan työntekijänä siellä. Hän oli uskossa ja innostunut Jeesuksen seuraaja ja herätyshenkinen, aito pietisti. Ihmettelin, ettemme olleet aikaisemmin tavanneet, kun olin käynyt työkseni siellä vuosien ajan? Silloin hän sanoi, ettei ollut siihen aikaan ollut uskossa vaikka olikin virassa. Mutta nyt hän oli kohdannut Herran ja pelastunut. Niinpä niin, aika harvoin kuulen työntekijöiden todistavan Jeesuksesta, mutta muuta juttua kyllä tulee kuin vanhalta poliitikolta. Kuinkahan paljon Suomessa lienee seurakunnan työntekijöitä, jotka eivät ole uskossa? Kuinka paljon on sellaisia, jotka ovat olleet uskossa, mutta kirkossa menettäneet uskonsa? Kuinka paljon on sellaisia, jotka vain ovat virassa, ilman Pyhää Henkeä, ilman Jeesusta, vain tätä aikaa ajatellen ja sen mahdollisuuksia tavoitellen?
Tänään on tärkeä tietää, kummalla puolen rajaa on. Jumalan valtakunnassa vain sisäpuolella pelastuu, vain Jeesuksen omana on kuninkaan ystävä ja osallinen hänen pöytänsä herkuista. Vain Herran antamassa uskossa voi kuolla rauhassa ja siirtyä taivaan kirkkauteen.
Jeesus, miten tämän ajan kristikunta voisi ottaa sinut vastaan, odottaa sinua, rukoilla tahtosi tapahtumista, jos se asettaa sinut jatkuvasti lasikaappiin ja vähät välittää sanoistasi? Miten se voi iloita uskosta, jos sen ainoa yhteys sinuun on kirkon alttaritaulu? Onko täällä keskuudessamme tänään mitään paikkaa, mihin voisit herätyksesi laskea? Onko täällä tänään sellaisia kirkkoja, kristillisiä järjestöjä, työmuotoja, joihin voisit antaa hengen uudistuksen ajan? Onko täällä tänään sellaisia sieluja, jotka sinä voisit herättää näkemään surkean tilansa ja sen suuren armon, jolla olet aina kutsunut syntisiä pelastukseen? Näemmekö taas sinun puhdistavan temppelin niin kuin teit Raamatun aikaan? Anna meille tänään tänne pyhä sanasi elävänä, kutsuvana, murtavana, kantavana ja pelastavana. Anna meille rohkeuden, rakkauden, raittiuden, ilmestyksen ja Herran tuntemisen henki, armolahjat, jotka palvelevat sinun suurta suunnitelmaasi. Tule Jeesus keskellemme, auta etsivät sielut valtakuntaasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti