Ruotsissa eli erikoinen seurakunnan pappi Jacob Boëthius, 1647-1718 Morassa. Hänellä oli kiivas luonne, joka aiheutti hänet vaikeihin ristiriitoihin. Nuorena koulunrehtorina hän herätti ankaruudellaan katkeruutta oppilaissa ja opettajatovereissaan. Ja pappina hän taas sai seurakunnan enemmistön vastustuksen.
Hän vastusti hylkäävästi tieteen alustavia yrityksiä vapautua teologian johdosta, mutta hänen henkilökohtainen uskonsa, jota väritti väsymätön Raamatun tutkiminen, oli elävää ja sydämellistä. Hän käsitteli kysymystä totuuden kriteeristä ja väitti, että ainoa tae tieteellisten tulosten muuttumattomuudelle on niiden yhdenmukaisuus Pyhän Raamatun kanssa.
Mutta pitemmän kehittelyn esti pitkäaikainen sairaus, ja sitten hän sai työpaikan ja meni naimisiin ja siirtyi täysin virkatehtäviin Västeråsissa. Vuoden 1682 valtiopäivän aikana B. vaikutti notaarina. Toinen pääkohta hänen näkemyksensä mukaan koski kirkon riippumattomuutta valtiosta. Hänen teoreettisen rakennelmansa pääkohta oli, että valtio ja kirkko olivat erillisiä organismeja, joissa kummankin päänä oli Kristus, eli pää ei missään tapauksessa ollut kuningas.
Mutta kohtalokkaimmaksi muodostui hänelle, kun hänen omatuntonsa vaati häntä nuhtelemaan itse Ruotsin hovia ja kuningasta maallismielisyydestä, kirkon itsenäisyyden sortamisesta ja kuninkaan arvon liiallisesta korottamisesta. Kun Kaarle XI parhaassa iässään otettiin pois v. 1697 ja hänen poikansa Kaarle XII tuli kuninkaaksi, lähetti Boethius Raamatusta tekemiensä johtopäätösten nojalla uudelle kuninkaalle varoituskirjeitä.
Kun Kaarle XII kruunattiin kuninkaaksi 15-vuotiaana vuonna 1697, Jaakob kirjoitti valtiopäivälle ja kuninkaan neuvostolle kirjeitä, joissa hän kyseenalaisti kuninkaallisen itsevaltiuden, ajatuksen, että kuninkaan on nimittänyt Jumala eikä kansa ja että kuningas oli ottanut oikeuden valvoa kirkon sisätilojen yksityiskohtia. B. Kirjoitti: - Voi sitä maata, jonka kuningas on lapsi.
Hän kuuli mustasta kruunusta, joka oli ilmestynyt taivaalle, ja piti sitä ennusmerkkinä pahasta. Kuninkaan kruunauspäivänä hän kokosi taloonsa seurakuntalaiset rukoilemaan tilanteen puolesta. Yöllä ryntäsivät pappilaan sotilaat ladatuilla kivääreillä ja palavilla soihduilla. B. Herätettiin sängystään vaimonsa ja lastensa luota ja hänet tuotiin suurimmassa kiireessä Tukholmaan. Tämän rohkean esiintymisensä vuoksi hänet julistettiin harhaoppiseksi, pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Svean hovioikeus tuomitsi B:n elämän, kunnian ja omaisuuden menettämiseen 20. heinäkuuta 1698; ja Tukholman kaupungin konsistorin papin virkaan erottamisesta 3. elokuuta. Hänet vapautettiin kuolemanrangaistuksesta ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
Hänelle annetun kuolemantuomion yhteydessä kuningas lisäsi, että teloittajan tulisi polttaa B:n kirjoitukset julkisesti. Hänet erotettiin papinvirasta. Kun mainitut paperit eivät heti syttyneet tuleen, hän sanoi: - Jumalan totuus ei polta mitään. Uusi yritys paremmalla onnella ja hän sanoi: - Polta paperia, mutta älä polta Jumalan sanan totuutta.
Hänet siis vangittiin ja vietiin Tukholmaan, missä hänet tuomittiin kuolemaan mestauttamalla. Hänen tuomionsa muutettiin lopulta elinkautiseksi vankeudeksi Venäjän rajalla sijaitsevassa linnoituksessa Pähkinäsaaressa. Mutta hän ei suostunut vaikenemaan, vaan jatkoi itsevaltaisuuden ja kuninkaan epäoikeudenmukaisen sodan kyseenalaistamista, joka käytiin syvällä Venäjän alueella, aina Ukrainassa asti, jossa oli mukana suomalainen sotaväki ja jolla oli tuhoisat seuraukset Ruotsille. Hänen kirjoituksiaan painettiin ja jaettiin salaa, ja kun kuningas ja hänen sotansa tulivat ruotsalaisille yhä suuremmaksi taakaksi, myötätunto Jacobia kohtaan kasvoi.
 |
| Pähkinälinnan alue |
Kuolemantuomion otti Boethius odottamattoman iloisella mielellä vastaan, mutta sitä ei siis pantu täytäntöön, vaan hänet lähetettiin elinkautisvangiksi kauas Pähkinälinnaan Inkerinmaalle. Kun pian tämän jälkeen alkoi suuri Pohjan sota ja sitten Iso viha, piti Boethius ja moni muu hänen kanssaan tätä onnettomuutta ajan turmeluksen ja kuninkaan itsekorotuksen jumalallisena rangaistuksena. Useita kertoja myöhemmin tarjoutui hänelle tilaisuus päästä vapaaksi, mutta hän ei siitä välittänyt. Pitkänä vankeusaikanaan hän sai kokea sanomatonta kurjuutta. Viimeisinä vuosina hän asui Tukholman mielisairaalaan verrattavissa oloissa ja kuoli v. 1718 useiden ystävien suuresti kunnioittamana.
On helppo sanoa, että Boethius liioitteli. Hän esimerkiksi piti pahana sitäkin, että miehet ajoivat partansa ja leikkasivat tukkansa, niin kuin monet muutkin siihen aikaan. Mutta liioittelun alla oli selvä tietoisuus siitä nöyryydestä, jossa ihmisen tulee vaeltaa, ja vilpitön halu totella sitä, mitä pitää oikeana.
B:n aloitteesta virsikirjaan liitettyjen laulujen aihevalinnat todistivat hänen omista elämänkokemuksistaan. Psalmien ryhmä kuvastaa taistelua vanhurskauden puolesta, jossa hänen omat voimansa liian usein jäivät vajaaksi. Lihaa ja verta ja ylpeyttä vastaan hän asetti Jumalan käskyt ja vihan. Surut ja koettelemukset yksilön elämässä, sota, nälkä ja rutto kansoissa ovat Jumalan varoituksia synnistä ja hänen rangaistuksestaan, julistaa ikuisia rangaistuksia.
Hän tunsi Jumalan hengen kehotuksesta nousta erehdyksiä vastaan. - Kuitenkin inhimillisen heikkouden ja lihallisen ihmisten pelon ja kaiken sen vuoksi, mitä näin ennen kuin minun piti kärsiä, vetäydyin, itkin ja rukoilin ja etsin kaikenlaisia pakopaikkoja joinakin päivinä, mutta siinä kaikki….. palava helvetti ilmestyi ymmärrykseni silmille ikään kuin avoimena….. Kaikkivaltias Jumala antakoon minun syntisen köyhän löytää armon ja armon itselleni, kaikki menee hyvin. Suosittelen itseäni Jumalan ystävien rukouksiin.
Kaksi pappia neuvoivat B:tä olemaan tekemättä hänen yritystään, mutta hän sanoi: - Kuinka heidän vastalauseensa pyhiä kirjoituksia kohtaan saattoi selvästi olla tutkittava ja hylättävä, minut vahvistettiin tunnetussa totuudessa.
Pähkinälinna
Kostonhimoinen Jumalan tuomio uhkasi jatkuvasti syntisiä ja maailmallisia haaleita hänen suunsa kautta, onnettomuudet maalasivat Jumalan "palavan vihan" kirkkain värein.
Kristityn suhde maalliseen komeuteen ei ollut vähäpätöinen kysymys. Kautta vuosisatojen olivat vilpittömät sielut sitä pohtineet, ja ne heistä, joilla on ollut runoilijan lahjaa, olivat myöskin kirjoittaneet varoitusvirsiä, joissa turhamaisuus tuomittiin ja maallisen loiston katoavaisuus tehtiin eläväksi. Sellaisia virsiä on ollut meidän virsikirjassammekin, ja Jacob Boëthiuksen oli sangen vaikuttava. Se oli vielä edellisessä virsikirjassa, mutta siivottiin pois nykyisestä.
1.Ihminen, miksi kerskaat täällä? Tomu, tuhka olet vaan,
kuljet syntisenä maan päällä syntymästä kuolemaan.
Herran armoa sä kysy, Herran tiellä kulje, pysy.
2.Ruumistasi hoidat aina, tahdot sitä kaunistaa.
Ruumis on vain hetken laina, maaksi maa sen lahottaa.
Mainen korska katoaa kerran, pysyvää on armo Herran.
3.Jospa sielusi saada voisi armon pyhän pukimen!
Jospa vaatteenasi olisi vanhurskaus Kristuksen!
Ikuiseksi on sielusi luotu, autuudeksi sen Kristus suotu.
4.Sielun huoli sulta puuttuu, ruumistasi hoidat vaan,
palvelija herraksi muuttuu, lihan nostat kunniaan.
Valta kuuluisi sielullesi, sen sä annat ruumiillesi.
5.Häväistykset Kristus kantoi, pilkkakruunun okaisen,
Henkensä hän edestäsi antoi, kantoi synnit jokaisen.
Milloinka sä tätä muistat, milloin korskan luontosi suistat?
6.Käytöksellä ylpeällä kiusannut olet Kristusta.
Mielellä nyt nöyrtyvällä katso nöyrää Jeesusta.
Nöyrille hän armon antaa, nöyrät taivaan iloon kantaa.
B:n persoonallisuus muuttui perusteellisesti hänen vankeutensa aikana. Jos aiemmin taistelun kuumimmalla hetkellä olisi voitu sanoa hänen "väsyneestä ja häikäilemättömästä mielestään", nyt kaikki ilahtuivat hänen nöyryydestään ja kestävyydestään.
Katkeralla katumuksella hän ajatteli nyt mielensä katkeamatonta kovuutta ja tappioita taistelussa haluja vastaan. Koko mennyt elämänsä, koulutusjärjestelmä puheineen, kiistelyineen ja "ylpeä" mestarin arvonimi, palveluinnostus, itse pyhyys näytti hänestä täyttyneen lihallisella mielellä ja ylpeyden ruuan kuluttamana. Hänen aikoinaan käsittämänsä maailmankuva ei muuttunut peruspiirteissään uudella sisustuksella. Mutta hänen vaatimuksensa pyhitetystä ja epämaailmallisesta käytöksestä säilytti kaiken hänen sidotun ankaruutensa ja vastenmielisyytensä uusia muoteja, peruukkeja ja parranajoja kohtaan, jotka hän jakoi niin monien kirkon palvelijoiden kanssa; vankilavuosien muistelut ja itsesyytökset ovat myöhemmin muodostuneet kuulopuheiksi hänestä.
Sota-aikana 1702 venäläiset löysivät hänet puoliksi puretusta huoneesta Pähkinäsaaressa ja tarjosivat hänelle suojaa, mutta hän ei halunnut mitään. - Olen Ruotsin vanki, B itse totesi. Perustana kieltäytymiselle oli hänen luottamuksensa Jumalaan ja hänen asiansa, hänen rakkautensa kuningasta ja isänmaata kohtaan ja hänen halukkuutensa kärsiä kaikkensa julistetun totuuden puolesta.
Epätoivoissaan vaimo kääntyi kuninkaan puoleen pyytäen armoa: - Hän on erehtynyt ja erehtyy edelleen joka päivä, en epäile sitä. Mutta, kaikkein armollisin kuningas, Jumala yksin tietää, erehtyikö ja erehtyikö hän jostain vihasta ja pahuudesta, vai tapahtuiko se ja tapahtuu edelleenkin erikoisesti hankitun heikkouden vuoksi, johon hän itse ei voi vaikuttaa. 10. 1704 kuningas päätti, että hänet voidaan vapauttaa ja luovuttaa vaimolleen, mutta B. ei voinut olla tyytyväinen taistelunsa päättymiseen.
Hän muutti takaisin Ruotsiin Västeråsiin. Hän vietti loppuelämänsä hiljaisuudessa. Hänelle sattui vakava onnettomuus tulipalossa 1714, kun osa hänen kirjoistaan ja papereistaan katosi. Hän kuoli ja hautajaiset vietettiin 11.3.1718.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti