Tapasin työurani aikana useamman kerran Jaana Toivosen, joka lauloi Konnakuorossa. Hän oli mielenkiintoinen Jumalan lapsi, jolla oli värikäs ja sekoileva elämäntausta. Teimme aikoinaan 90-luvulla Kotkan rukoushuoneella yhden videonkin hänen lauluistaan ja todistuksestaan. Hän kuoli nuorena. Tässä ote hänen elämänkerrastaan ja linkit lauluun ja todistukseen:
Pari kuukautta kestänyt kihlaus kuitenkin päättyi, mutta Jaanan kiertue jatkui. Hän pestautui Norjaan kalatehtaan työläiseksi.
Tiiviistä urakkatyöstä hän sai ison rahatukun. Se hupeni äkkiä Jaanan vauhdissa.
Jälleen tuhlaajatyttö palautettiin kotiin sairaalakierrokselle.
Jaanan elimistö lähetti hätämerkkejä veristen oksennusten muodossa. Erään itsemurhayrityksensä jatkohoitovaiheessahän sai sisätautiosastolla huonetoverikseen Dorkaksen. Tyttö oli hyvin sairas. Hänen munuaisensa olivat lakanneet toimimasta. Hän ei silti valittanut, vaan nosti valoisalla olemuksellaan Jaanankin mielialaa. Dorkaksen ja Jaanan huoneesta alkoi kuulua laulua ja kikatusta.
- Dorkas varmaan vetää sisäänsä tosi vahvoja mömmöjä. Ei hän muuten jaksaisi olla noin iloinen sairauksiensa kanssa, Jaana arveli.
Hän kysyi Dorkaksen voimanlähdettä.
- Ei minulla ole mitään hätää. Saan levätä Vapahtajan sylissä, kuului selitys.
- Taas törmään uskovaiseen ihmiseen, Jaana hätkähti.
Dorkas kirjoitteli laulamisen lomassa runoja.
Jaana pyysi häneltä laulun sanoja, jotta voisi tehdä niinin sävelen kitaransa kanssa.
Dorkas rukoili Jumalalta sanoja tuohon lauluun.
Kului viikko, toinenkin. Eräänä yönä Dorkas huudahti:
- Nyt se tuloo!
- Mikä tuloo?
- No, se laulu.
Dorkas runoili ja Jaana kirjoitti muistiin. Sanat oli valmiiksi riimitelty. Samassa Jaana alkoi hyräillä sävelmää.
Taivaista sointua
Erämaan läpi kulkee kyynelten tie, mutt' kotiin kuitenkin kerran se vie. Taistoa, tuskaa täällä on vaan, riemuita pian mä kotona saan.
Taivaista sointua kuulla jo voin, kauneimmin lauluni taivaassa soi. Sieltä on poissa kyynelten vuo
ja kaikki matkani vaikeudet nuo.
Oi ihana, siunattu taivahan maa, kiitos kun sinne myös tulla mä saan. Armoa kaikki mit' matkallain soit, näin lähemmäksi mua itseäs toit.
Isä, nöyrä kiitos kaikesta sittenkin, tuskakin on ollut rakkauttas kuitenkin. Isä, kiitos myös armostas päivittäin ja voimastas, jonka niin suurena koin.
Tytöt lauloivat laulun heti tuoreeltaan. Ja toisenkin kerran.
Viidennellä kerralla laulu kajahti jo niin mahtavasti, että yöhoitaja, yökkö, tuli hyssyttelemään.
Tytöt löivät kättä päälle siitä, että jälkeenjäänyt tulee ensiksi kuolleen arkun ääreen laulamaan Taivaista sointua.
Dorkas kuoli ensin.
Hänen äitinsä Eini toivotti Jaanan tervetulleeksi laulamaan siunaustilaisuuteen.
Sade lakkasi ikkunan takana ja auringonsäteet valaisivat Dorkaksen arkun. Jaana lauloi vierellä. Hän tunsi Jumalan läsnäolon. Jeesukseen uskova ihminen oli perillä taivaan juhlissa. Sen riemun hän tunsi heijastuvan hautajaisiinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti