Philipp Jakob Spener pietismin isä ajoi saksankielisissä maissa protestanttisen hengenelämän uudistamista. Johtamissaan kokouksissa Spener rohkaisia maallikkoja käyttämään puheenvuoroja ja osallistumaan yleisiin kokouksiin.
Spenerin keskeinen teos oli Pia desideria (suom. Hurskaita toiveita), jossa esitetyn luterilaisen kirkon uudistusohjelman vuoksi häntä on nimitetty "luterilaisuuden toiseksi uskonpuhdistajaksi". Teoksessa Spener kehotti ihmisiä lukemaan Raamattua, välttämään uskonkiistoja ja panemaan painoa enemmän kristilliseen elämään kuin opillisiin kysymyksiin. Spener vastusti yhteiskunnan maallistumista ja pyrki korvaamaan sen elävällä kristillisyydellä.
Nykyään hänen toiveensa on haudattu kirkolliseen maallistumiseen, virkavaltaisuuteen ja politiikkaan.
Vihkipari lähetti meille kutsun, joka oli otsikoitu: ”Kahdelle poliisille elinkautinen”. Kova juttu, ajattelin. Mutta avioliittohan on vakava Jumalan säätämä elämänmuoto miehelle ja naiselle eliniäksi. Harvoin sitä kuitenkaan mainostetaan noin raflaavasti? Kyse oli siis kahdesta poliisista, jotka menivät naimisiin. Mainos oli kuin kuva heidän työnsä negatiivista, kaikkein pahimmasta tuomiosta, mitä voidaan langettaa rikolliselle.
Joidenkin vuosien kuluttua kuitenkin näiden poliisien avioliitto mureni uskottomuuteen ja tuli avioero. Kumpikin löysi uudet kaverit ja synnyttivät uusioperheet. Tämä oli normaalia nyky-Suomessa. Mietin sitten tapausta monta kertaa ja varsinkin, kun tapasin heitä myöhemmin. Aika kevyesti ihmiset suhtautuvat avioliittoon, vaikka lupaavat Jumalan edessä pysyä siinä kuolemaansa asti.
Raamatussa on esimerkki yhdestä velallisesta, jolla ei ole millä maksaa. Hän yritti vedättää ja kertoi aikanaan maksavansa velan. Silloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: 'Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki.' Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi. Matt.18:26-27. Todellisuudessa kaverilla ei olisi ollut milloinkaan riittävästi maksettavaa summaa rahaa. Ehkä hän olisi ollut kypsä velkasaneeraukseen, mutta semmoista ei siihen aikaan tunnettu.
Syntiin nähden ihminen on aina konkurssikypsä. Kansakoulun opettajani sanoi 50-luvulla: Tyhjästä on paha nyhjästä! En sitä silloin ymmärtänyt kovin syvällisesti, mutta myöhemmin paremmin. Minulla ei ole (eikä kenelläkään) edellytyksiä eikä varoja maksaa synti-velkaamme pois tunnoltamme. Ilman Jumalan armoa jokaisella on jo elinkautinen, synti on tunnolla ja syyttää. Niin myös tuomari ja syyttäjä. Ainoa mahdollisuus olisi saada hyvä puolustusasianajaja.
Job vainaa tunsi Herransa ja sanoi silloin sairaana ja vaivattuina suuren viisauden 16:19. Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa. Se on hyvä lause, josta uskova saa edelleen voimaa ja luottamusta.
Raamattu vakuuttaa, että syntisellä, joka kääntyy Herran puoleen, saa armon ja Jeesus tulee hänelle Puolustajaksi. Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. 1.Joh.2:1. Jokaisen ihmisen suurin ongelma on synti – hautaan saakka ja ellei hän löydä anteeksiantamusta, se on hänen ikuinen vaivansa ja loputon kärsimyksensä viimeisen tuomion jälkeen. Siksi on aivan etuoikeutettua saada uskovana kääntyä Herran puoleen apua pyytämään - aina.
Pyhä Henki on sitten toinen Puolustaja, jonka Jeesus lähetti uskovien tueksi taivaaseen lähtönsä jälkeen. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, Joh.14:16 Silloin Jeesus tulee Hengessään seurakuntaansa, uskoviinsa, tavallisiin kuolevaisiin ja inhimillisiin ihmisiin. Hän tulee asumaan uskovien sisimmässä ja luo näin kadotetun yhteyden Jumalan ja ihmisen välille. Tällä omistusoikeudella ja valloituksella Jeesus lunastaa ihmiset itselleen ristillä tapahtuneen sovitustyön kautta.
Työaikana kävin Heinolassa usein, siellä oli seurakunnan yhdyshenkilö, Paavo. Yövyin heillä monta kertaa reissuillani ja pidimme lukuisia tilaisuuksia monen vuoden ajan. Paavo oli syntyään inkeriläinen ja sota-aikana hän oli kuulunut Neuvostoliiton armeijaan. Hänet oli värvätty Otto Ville Kuusisen kansalliskaartiin. Heillä oli erilaiset univormut ja oli ilmoitettu, että kun Neuvostoliitto valloittaa Suomen ja Kuusisesta tulee Suomen uusi hallitsija, niin Paavo olisi sitten kunniakomppanian sotilas. Jumala oli kuitenkin toista mieltä, eivätkä suunnitelmat toteutuneet koskaan. Sodan jälkeen Paavo meni Suomessa naimisiin ja muutti Heinolaan. Valvontakomissio kävi haastattelemassa häntä, mutta hän kieltäytyi menemästä takaisin Neuvostoliittoon. Minulle ei selvinnyt, miksi ne eivät vieneet häntä väkisin rajan taakse. Suomeen jääminen oli kuitenkin hänen syvä toiveensa, joka toteutui.
Olimme kylässä Kymenlaaksossa eräässä kodissa, siellä asui kaksi hyvin sairasta vanhusta ja iloitsimme heidän kanssaan yhteisestä uskosta, jonka Jumala oli meille antanut ja rukoilimme yhdessä.
Sitten keskustelimme historiasta ja he kertoivat olevansa siirtokarjalaisia, jotka olivat joutuneet jättämään sodan tähden kotinsa rajan taakse. Mielenkiintoinen katsaus sisälsi yllätyksen, sillä isäntä kertoi olleensa Karjalan aikoihin sukunimeltään Paksujalka ja hänen luokassaan koulussa oli ollut eräs poika, jonka sukunimi oli Karvajalka. Mutta hänen sisarensa olivat aikuistuessaan sanoneet, etteivät halua olla koko ikäänsä Paksujalkoja ja niin sovittiin suvulle uusi käyttöön otettava sukunimi.
Vielä talon emäntä kertoi, että heilläkin oli ollut suvussa erikoisia nimiä ja esimerkiksi hänen isoäitinsä oli ollut sukunimeltään Puujalka. No meitä nämä kertomukset tietysti naurattivat kun ei ollut tullut aiemmin vastaavaa tietoon. Mutta minä ajattelin, että ei se haittaa, vaikka olisi puupää, kunhan vaan on uskossa Jeesukseen.
Ystäväni Pertti Nousiainen oli merkittävässä asemassa kirjallisissa harrastuksissani kustantaen monta kirjaa Herätysseuran johtajan ominaisuudessa. Hän kirjoitti aikoinaan muistiin itselleen elämänohjeet, jotka olivat hurskaita toiveita. Mielestäni hän onnistui aika hyvin pitämään linjansa seuraavien ohjeiden puitteissa.
1.Rukoillen luen taikka kuuntelen Jumalan Sanaa joka päivä!
2.Haluan viedä evankeliumia eteenpäin sillä tavalla, kun Jumala siihen minulle mahdollisuuksia antaa.
3.Tahdon elää hyvällä omallatunnolla sekä Jumalan että ihmisten edessä.
4.Rukoilen jatkuvasti omaisteni ja tuttavieni puolesta, että he pelastuisivat
5.En väittele opinkysymyksistä, vaan rakastan kaikkia Jumalasta syntyneitä.
6.En halua hävetä Kristusta ihmisten edessä
7.Pyhä Henki Raamatun välityksellä on ainut elämäni ohjaaja
8.Koskaan mikään uhraukseni yhden ihmisen pelastamiseksi kadotuksesta ei ole liian suuri
9.Suurin iloni on todistaa sekä elämälläni että sanoillani Jeesuksesta.
10.Suurin murheeni on, kun joku Jeesuksen pelastama lankeaa takaisin maailmaan
11.Otan Jumalan kädestä kaikki: sekä raskaat vastoinkäymiset, että voittoni.
1.Sua ilman Jeesus onneton on elämäni aivan,
ja matkani mun täällä on kuin myrskysäässä laivan,
Mi neuvotonna tietään käy, Meri aaltojaan kun heittää;
Ei valkamaa, ei maata näy, ja kuohut uhkaa peittää!
2. Sua ilman synkkä ompi tie Kuin yössä pimeässä,
Ja eksyksiin matka vie, Ja mieli on nääntymässä.
Sua ilman synnin korpeen Mä harhateille haivun;
En kotoani löydä, en, Vaan yössä kuoloon vaivun.
3. Mut luonani kun, Jeesus, oot, Ei huolta mulla laisin,
Jos kuinka aallot riehukoot Ja meri pauhaavaisin.
Kun oot, oi Herra, haahdessa, Niin sydän nauttii rauhaa,
Ja turvissa on vaaroilta Vaikk' kuinka myrskyt pauhaa.
4. Kun oot, oi Jeesus, oppaani, Ja valonani loistat,
Sä ohjaat tieni yössäkin Ja murheen pelon poistat.
Ja raskas joskin matka on Jos yökin pitkä, musta,
Mun vihdoin kotitaloon Sä saatat taistelusta.
Kaarlo Hammar.
