.jpg)
Yrjö Antero Karilas suomalainen kristillisen nuorisotyön kehittäjä, kirjailija, opettaja tilitti eräässä kokoelmateoksessa Jumala-suhdettaan:
Niin sitten tulin syksyllä 1918 täysin valmistautumattomana, kokemattomana ja sisäisesti koskemattomana NMKY:een, ihmetellen sitä, kuinka on mahdollista, että Herra tarvitsee niin heikkoa työntekijää palvelukseensa. Ja olen jatkuvasti saanut ihmetellä: en ole koskaan ollut mihinkään valmis, pätevä enkä kypsä, vaan rakas Isäni on minua kaukaa etsinyt, kouluttanut ja paljon vaivaa ja pettymyksiä minusta saanut nähdä. Hänen kärsivällisyytensä on minun kohdallani ollut ehdoton, rajaton ja täydellinen. Hän on yllättävästi antanut kutsujaan ja tehtäviään, hän on vastannut valmistuksesta, hän on armollisesti jakanut siunaustaan ja aina vain vetänyt lähemmäksi rakastavaa, lävistettyä sydäntään.
Mikähän siinä oli, että vain kerran, kun muodostettiin Artur Malinin johdolla pieni veljespiiri raamatuntutkimista ja rukousyhteyttä varten, sain kokea Kristuksen kosketusta olemuksessani, niin että nähtävästi silloin olin hyvin lähellä kokonaista antautumista Herralle! Erääseen aikaan oli niin kuollutta ja kylmää, ettei millään tahdottu saada uusia jäseniä yhdistyksen piiriin. Kristillisesti kasvattava työ nuorukaisten parissa kyllä jatkui edelleen ja tunsin, että se oli silloin erikoiskutsumukseni, mutta sydämeni oli jaettu. Kristillisyyteni oli hyvää harrastusta kaiken muun "hyvän" ohella. Toisinaan tuntui hyvinkin raskaalta elää ja toimia jaetulla sydämellä. Raamattutuntien pidosta kostuin eniten.
Mutta paljon olen myös laiminlyönyt. Kuinka mielelläni alkaisin alusta, jos voisin. Tahtoisin entistä enemmän kirkastaa Kristusta Kristillinen työ sinänsä kokouksineen ja erilaisine työmuotoineen on arvokasta, mutta se ei riitä; tarvitaan Herran Henkeä ja kokonaista vihkiytymistä Herran asialle. Kun kuitenkin ymmärrän vain puolittain, tahdon taivuttaa pääni Herran edessä ja kiittää Häntä kuluneista vuosista ja Hänen suuresta armostaan, kun ei jättänyt minua, joka en ollut fariseusta parempi, paatumuksen tilaan, vaan jatkuvasti herätteli ja muistutteli ja piti tarjolla edessäni elämän sanaa.
Ja sitten tuli murrosaika.
Ensimmäisen entistä elävämmän kosketuksen sain Oxfordin ryhmäliikkeen piirissä vuosien 1937—1938 vaihteessa. Kohtasin ihmisiä, jotka uskalsivat julistaa totuutta ja yrittivät tehdä täyttä totta suhteessaan Jumalaan, toisiin ihmisiin ja omaan itseensä. Herättävät voimat alkoivat tehdä työtään sydämessäni. Tunsin sen niin selvästi. Ja iloitsin siitä. Mutta en löytänyt Kristusta. Tein väärin, kun katsoin ihmisiin ja loukkaannuin heihin. Lähdin pois ja jatkoin etsintääni, mutta ei siitä mitään tullut.
Silloin elävä Herra puuttui väkevin käsin elämäni kulkuun. Siitä riittäisi kertomista. Mutta lyhyesti: elokuussa 1939 poikamme kuoli, sairastuin syksyllä ja jouduin talvisodan päiviksi Etelä-Pohjanmaalle rukoilevaisten pariin. Keväällä 1940 koin ratkaisevan herätyksen. Jätin kaikki sen mukaan kuin ymmärsin ja lähdin seuraamaan Herraa. Enkä joutunut häpeään. Sain uuden kutsun kristillisen nuorisotyön palvelukseen. Rovasti V. Laurila ilmestyi Herran lähettämänä tielleni ja sain vielä muutaman vuoden olla uusissa merkeissä mukana julkaisutoiminnassa. Hoidin tosin tehtäviäni sangen huonosti, sillä murrosaika, jota jatkuvasti elin, sitoi voimiani.
Seuraava vaihe hengellisen elämäni kehityskulussa oli ehkä kaikkein tärkein. Joulukuussa 1941 kohtasin opettajan, joka avasi ja opasti minulle tien Kristuksen tykö, opettajan, joka oli päässyt pitemmälle uskossa, pyhityksessä ja Kristuksen kaltaisuudessa kuin kukaan muu siihen saakka tapaamani henkilö. Minulle selvisi, kuinka välttämätöntä on sydämen särkyminen katumuksessa Herran edessä. Jouduin kahden vuoden erämaantaipaleelle, jolloin parannuksen armo, anteeksiantamus ja uusi elämä Kristuksessa alkoi kirkastua minulle ennen aavistamattomalla tavalla. Lain kurittamana ja kasvattamana häädyin Kristuksen lahjavanhurskauden turviin.
Kaikki on nyt lahjaa. Olen oppinut rakastamaan Jeesusta omana Vapahtajanani. Tuntuu kuin nyt vasta olisi oikea elämä päässyt alkuun — nyt, kun olen jo vanha ja työpäivä on takanani. Olen joutunut yksin Jeesuksen kasvatettavaksi, Hänen, joka sanoo: "Yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä". Ja Herra on Henkensä kautta avannut Raamatun uudella tavalla ja tehnyt sanansa eläväksi.
