"Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä."

 

Erityisesti keskitin energiani rippikoululeireihin, joita oli alettu pitää seurakunnan leirikeskuksessa Kylmäniemessä. Näin jälkeen päin ajateltuna tein mielestäni paljon virheitä, kun haluni oli johtaa, jos mahdollista, kaikki leiriläiset uskoon. Luulen kuitenkin, että Jumala kulki perässä ja istutti takaisin ne korvat, jotka minä Pietarin tavoin hakkasin pois. Olen huomannut, että on suurempi onnettomuus jättää annetut tilaisuudet käyttämättä kuin nuoruuden innolla yrittää liikaa. Muistan kerrankin, kun iltamyöhällä puhuin takkavalkean äärellä, miten tämä voi olla jollekulle viimeinen etsikon hetki. Jumala ei kutsu iän kaiken. Teidän on itse ratkaistava, haluatteko viettää iäisyyden taivaassa vai helvetissä. Neuvoin sitten, mitä käytännössä on parannuksen tekoja elämän antaminen Jeesukselle. Tilaisuuden jälkeen juttelin monen nuoren kanssa kahden kesken. Mieleeni on jäänyt eräs tyttö, jonka omalla luvalla kerron hänen tapauksensa. Hän sanoi, että hänkin haluaisi lähteä Jeesus-tielle, mutta esteenä ovat mahdottoman suuret vaikeudet. Hän on varastanut yhtä ja toista Laukaan kirkolla olevasta Miettisen kaupasta. Hänellä ei ole omaa rahaa korvata noita varastamiaan tavaroita. Jos hän kertoo isälleen, tämä antaa hänelle hirveän selkäsaunan. Julistin hänelle synnit anteeksi ja lupasin, että minä hoidan asian. Jos kauppias vaatii jotain korvausta minä maksan hänen puolestaan.

Seuraavana päivänä lähdin tuon rippikoulutytön kanssa kyseiseen Miettisen kauppaliikkeeseen. Tunsin kauppiaan hyvin, olinhan kanta-asiakas hänen liikkeessään. Kun menimme kauppaan, näin, että Miettinen itse istui liikkeen keskellä olevassa lasikopissa parin sihteerinsä kanssa. Menin tytön kanssa toimistoon ja kauppias nousi tervehtimään iloisena kysyen kuulumisia. Sanoin hänelle, että Kylmäniemessä on menossa rippikoululeiri, josta tulimme tänne. Meillä olisi kahdenkeskistä asiaa kauppiaalle. Kauppias pyysikin sihteereitä poistumaan toimistosta. Kun ulkopuoliset olivat poistuneet, sanoin, että tällä rippikoululaisella olisi jotain asiaa kauppiaalle. Arastellen tyttö sitten alkoi kertoa, kuinka Jumala oli hänelle puhunut rippikoulussa, että hänen pitäisi selvittää pahat tekonsa, jotta saisi rauhan tunnolleen. Hän kertoi, mitä kaikkea hän oli varastanut juuri tästä kaupasta. Siinä oli monenlaista pikkutavaraa: huulipunaa, ripsiväriä, karamelleja jne. Itkua tuherrellen tyttö vihdoin lopetti kuin tuomarin edessä. Minulle oli melkoinen yllätys kauppiaan käytös. Minusta hänen silmänsä kostuivat, kun hän sanoi:

"Onpa teillä ollut tosi hyvä rippikoululeiri. On hienoa, että tulit tänne. Kun Jumala antaa sinulle kaiken anteeksi, tahdon antaa minäkin." Sitten kauppias sanoi tytölle: "Tules näyttämään, mitkä ovat sinun lempikarkkejasi." Yhdessä he menivät karkkikulhojen luokse, ja näin, kun tyttö näytti sormellaan eräitä irtokarkkeja. Kauppias otti ison paperipussin, täytti sen noilla tytön lempikarkeilla ja ojensi hänelle. "Näin hyvästä suorituksesta annetaan kunnon palkinto", hän sanoi tytölle. Niine eväinemme lähdimme takaisin rippikoululeirille. Mieleeni jäi varmaan loppuelämäkseni meidän saapumisemme leirikeskuksen pihaan. Kyseinen tyttö oli pian muiden rippikoululaisten ympäröimänä. Kuulin, kuinka hän vakuutti tovereilleen, että kannattaa tehdä parannusta. "Katsokaa nyt, mitä kauppias antoi, kun tunnustin syntini." Hän jakoi karkkeja toisille ja mielestäni evankelioi tovereitaan paljon tehokkaammin, kuin minä olisin ikinä osannut tehdä. Katsellessani noita iloisia karamellin syöjiä minulle tuli mieleen Raamatusta kohta:

"Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä."

Ote kirjasta Ilmari Mustonen - Hiekanjyväsiä tiimalasista, Herätyseura 2005 

Kiitos Herran Jumalan, ylhäällä asuvan, joka alhaisia katsoo, armahtaa ja auttaa tahtoo!

 

Meillä oli kodin pihalla eräänä päivänä naakkoja runsaasti nokkimassa ja huomasin, etten tykännyt niistä lainkaan. Yritin hätistää niitä pelottelemalla pois. Sitten keksin uuden ratkaisun, laitoin radion ulos soimaan pihalle. Laitoin yötä päivää soimaan Patmos radion kanavalla. Ne melkein kaikki lähtivät menemään. Yksi jäi vielä nokkimaan ja ajattelin, että se oli varmaan kuuro, tai sitten se oli Patmoksen kannattaja?

Mietin sitten myöhemmin, että miksi sitä on niin vaikea hyväksyä naakkoja? Miksi minun on helpompi hyväksyä varpuset, talitiaiset, punatulkut, tikanpojat, rastaat, fasaanit, jopa harakat ja varikset, muttei naakkoja. Olinko siis rasisti, kun suoritin valikoimista lintujen suhteen? Ja heijastuuko tällainen ajattelu myös ihmisiin, että toiset ovat hyväksytympiä kuin toiset? Toisille kerrotaan evankeliumia, toisille ei?

Jos ihminen on syntynyt naakan kaltaiseksi, aina huonossa maineessa, aina kaverit ohjailee, aina mustan tyypin maineessa, aina nokkimassa väärässä paikassa, aina löytyy vikaa, aina joku syyttää, aina elää pelossa, aina pummin maineessa. Ei ole helppoa. Kun vielä toisten näkyy käyvän aina hyvin ja onnistuminen seuraa toistaan, menestys suorastaan pursuaa puserosta muidenkin ihailtavaksi. Mutta minä olen vain naakka, naakan sukua, naakan arvoinen – turhake?

Olin nuoruudessani mukana Turussa meripartiotoiminnassa monta vuotta, mukana olivat lähes kaikki kulmakunnan pojat. Eräs Risto niminen hieman minua vanhempi kaveri oli yksi johtajistamme. Hän oli hankala tyyppi, joka sai riitoja aikaiseksi vähän joka suuntaan. Sitten tapahtui kauhea asia, hänen vanhempansa tulivat kotimäkeä alas Morris mini henkilöautolla ja ajoivat suoraan kuorma-auton alle. Molemmat kuolivat heti. Mutta en huomannut Ristossa mitään muutoksia tai murheen piirteitä. Kummallista. Moni olisi vaipunut syvään epätoivoon. Risto säilytti tapansa ja johtajuutensa edelleen vakaasti. Olimme hänen kanssaan eräänä kesänä partiolaisten suurleirillä ajamassa kuljetuksia veneellä pari viikkoa. Pärjäsimme hyvin, kun vain minä muistin, että hän oli aina johtaja.

Jos vallitseva kristillisyys alkaa muistuttamaan poliittista käyttäytymistä, seurauksena on ystäväpiirin valikoiminen, jossa aina monet hylätään syystä tai toisesta. Ryhmäkuntaisuus on aina lahkohenkistä, jota taas Jumalan valtakunta ei koskaan ole. Siellä Jumala itse valitsee uskovansa, armahdettavansa Kristuksen perusteella. Tämä on vaikea läksy kristitylle, oppia suhtautumaan uskossa toisiin uskoviin riippumatta heidän seurakuntataustastaan. Usein sanotaankin, että otin etäisyyttä, koska he olivat harhaoppisia. Löysin kerran netistäkin listan, joka oli nimetty susiksi kristittyinä. Siellä oli monta minullekin tuttua nimeä, jotka käsitykseni mukaan ovat elävässä uskossa? Ps.9:11. Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra. Ps.16:10. Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Ps.71:9. Älä heitä minua pois minun vanhalla iälläni, älä hylkää minua, kun voimani loppuu.

Olen kutsunut monta kertaa ihmisiä hengellisiin tilaisuuksiin ja monta kertaa kuullut syyn, miksi ei nyt voi tulla sinne. Olisi hyvä jos ihmiset tulisivat sanan kuuloon ja aistisivat Raamatun viestin suhteessa omaan elämäänsä. Usko tulee kuulemisesta. Joskus kuuleminen on niin herkkää, että ihmiset voivat kuunnella kaikenlaista rivoa, kauheaa, väkivaltaista, kiroilua, panettelua, valehtelua, pelottelua ja noituutta, mutta jo pelkkä virsikirjan suvivirren sanoma menee väärään kurkkuun.

Olen listannut kuulemiani tekosyitä, ettei joku voi tulla hengelliseen tilaisuuteen:

1.Meillä on silloin sauna.

2.Siellä ei ole kirkon pappia.

3.Samanaikaisesti on toinen meno.

4.Sukulaislapset tarvitsevat silloin minua.

5.Olen silloin matkoilla.

6.En ole enää pitkään aikaan käynyt siellä.

7.Auto ei lähde käymään, eikä ole kyytiä.

8.En ole kiinnostunut kirkosta.

9.En ole uskovainen.

10.Kaverini ei tahdo että tulen.

11.Mieheni / vaimoni on vastaan.

12.Omat hautajaiset estävät tulemasta.

Vapahtaja oli ja on kaikkein ylenkatsotuin, hylätyin ja aliarvostetuin jokaisessa ihmisryhmässä. Hän ei kelpaa, koska se on hävettävää maailmassa. Luonnollinen ihminen yrittää aina rakentaa elämäänsä ilman Kristusta, ylpeys estää tunnustamasta Jeesuksen Herrakseen. 1.Piet.2:7-8. Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi" ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi." Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin. On onnellista kompastua Jeesukseen ja pelastua. On onnellista päästä Kristus-kalliolle, turvaan, suojaan, rauhaan, syliin. Eräs ystäväni meni äitinsä syntymäpäiville ja vei sinne lahjaksi kirjoittamani kirjan ”Jeesus on Herra”. Myöhemmin hän kertoi, kuinka vastenmielinen tuo hengellinen sanoma oli ollut. Päivänsankari oli laittanut lahjapöydällä kukkakimpun juuri tuon kirjan päälle, ettei kukaan vaan nähnyt sen nimeä.

Kork.v.2:12. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Jumala ilmaisee sanassaan kätketysti kolminaisuutensa: Isä + Poika + Pyhä Henki. Kukkaset ovat kuva Luojasta, Isästä, joka on tehnyt kaiken näkyvän. Laulun aika on kuva Kristuksen suuresta pelastuksesta, jonka syntinen saa lahjakseen ja sen seurauksena hän laulaa kiitosta Jumalalle. Metsäkyyhkynen on kuva Pyhän Hengen vaikutuksesta keskuudessamme, joka ilmenee seurakunnan keskuudessa uskovissa. Tämä sana on täynnä Jumalan elämää meidän hyväksemme suurena lupauksena taivaallisesta viisaudesta, rakkaudesta, uskosta, toivosta, evankeliumista valona synnin, turmeluksen ja kaikenlaisen pimeyden keskelle.

 

1.Vaikiasti valittaapi Siion ahdistuksessaan,

sydäntänsä vuodattaapi Herrallensa tuskassaan:

"Herra on mun hyljännyt, armon multa kätkenyt;

luopunut hän ompi luotani, siitä kyyneleeni vuotaa."

2.Murheesta raskaasta murtuneelle kurjallensa

näin nyt Isän suulla vastaa Herra laupias, armoinen:

"Tokko äiti ikänä voipi lapsensa hylätä.

Heittää pienen rakkahansa itkemään tuskissansa?

3.Ja jos löytyisikin niin kurja, äiti aivan kelvoton,

lapsi-raukallensa nurja, omastansa huoleton,

että sen hän hylkäisi, helmastansa heittäisi,

vaikka raukka tuskissansa vaikeroi vaivoissansa.

4.Niin on, Siion, sua kohtaan mieli toinen minulla;

Sydämeni aina hohtaa laupeutta, rakkautta;

Syntejänsä surevan en mä salli hukkuvan;

En sulle aio rangaistusta, etsin mielesi parannusta.

5.Miksi siis näin pelkäät vielä, että sun unhottaisin

ja sun täällä ristin tiellä pilkan alle jättäisin?

Enpä ikään sinua hylkää, usko minua!

Nimesi on mun kirjassani, lapsesi kaikki huomassani.

6.Muurisi muistissani kyllä ovat, mä ne pian rakennan;

Vihollisesi viekkaat, kovat häpeään masennan.

Nosta pääsi ja katsahda joutuvaa joukkoa!

Mä sun morsiamekseni kruunaan, perillisillä sun siunaan."

7.Näinpä Herra kansaansa auttaa, sieluani vahvistaa,

uskossa urhoolliseksi saattaa, vaikka vaiva kauhistaa.

Kiitos Herran Jumalan, ylhäällä asuvan,

joka alhaisia katsoo, armahtaa ja auttaa tahtoo!

Johann Heermann, (saks.) s. 1585 † 1647.

Hes.6:10. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra; en ole turhaan puhunut, että minä tuotan teille tämän onnettomuuden.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-series=572&open-episode=458915

Oi Jesus Kristus, jalo ja kirkas paisteemme, sä sydämemme valo, ain' asu luonamme! Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme!

 

Eduskunnan täysistunnon päättyminen, perjantaipäivä ja koulujen päättäjäisviikonloppu kirvoittivat perussuomalaisten eduskuntaryhmän virrenveisuuseen.

Eduskuntaryhmä tempaisi yhteislaulun Eduskuntatalon portailla. Kappaleeksi valikoitui tällä kertaa virsi 571, Jo joutui armas aika. Se tunnetaan myös Suvivirtenä.

Laulu päätyi tällä viikolla suomalaisen yhteiskunnan ja julkisen debatin polttopisteeseen. Poliitikot ja kansalaiset ovat useita päiviä taittaneet peistä siitä, saako koulujen kevätjuhlissa esittää Suvivirttä ilman ennakkovaroitusta.

Laulajien joukossa oli muun muassa eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps). Eduskuntaryhmän tempaus laajenikin aiotusta, sillä Halla-aho kannusti täysistunnon lopuksi kansanedustajia liittymään siihen yli puoluerajojen. Laulamassa olivat esimerkiksi kansanedustajat Pauli Kiuru ja Heikki Autto kokoomuksesta.

 

Lutheria tarvittaisiin taas

 

Istuin kirkossa ja kuuntelin saarnaa, saarnoja ja tulin siihen tulokseen, ettei nykyajan luterilainen kirkko ole enää nimensä veroinen. Nämä uudet puhujat eivät tiedä mitään Lutherista ja hänen opetuksistaan, se tulee ilmi heidän puheistaan. Olemme tulleet eräänlaiseen nykyuskonnollisuuden tilaan, joka on hajuton ja mauton kuin radon kaasu, joka tappaa hitaasti haistelijansa pystyyn. On käynyt niin kuin eräällä Raamatun ajan seurakunnalla: ”sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” Ilm.3:1. Kuitenkin tämä nykysuuntaus, mahdollisimman ihmiskeskeistä, mahdollisimman lyhyet saarnat, mahdollisimman vähän Raamattua, mahdollisimman vähän ihmeitä, pitää itseään kovin fiksuna ja edistyksellisenä. Mutta kukaan ei käänny, kukaan ei saa siunausta, kukaan ei herää, kukaan ei tule uskoon. Läsnä on vain hengellisen kuoleman myrkyllinen pilvi, joka tainnuttaa koko porukan unenomaiseen tilaan ilman Kristusta, Jumalan tuntemista.

Valmistautuessani Jumalan antamaan tehtävään sain ker­ran käsiini Lutherin kolmiosaisen kirjasarjan nimeltä Kirkko­postilla. Olin vähissä varoissa, mutta onnekseni kirjakauppias oli huomannut kyseisessä sarjassa sivujen syrjässä ruskeita raitoja, jot­ka olivat tulleet vesivahingon seurauksena ja hän myi ne mi­nulle pilkkahintaan. Pidin sitä suurena lahjana ja olin hyvin kii­tollinen. Kauppa tunnettiin Turussa Lehdon kirjakauppana Hu­malistonkadulla ja sen oli perustanut evankelinen saarnaaja Frans Lehto aikoinaan. Myöhemmin tapasin Lehdon pojan, tämän mukavan kauppiaan useaan otteeseen ja hän kävi monissa tilaisuuksissa minua kuuntelemassa. Lienee jo päässyt Herransa iloon taivaa­seen?

Lutherin opetuksessa pääsin kiinni Vanhaan Testament­tiin ja sen salaisuuksiin. Löysin hänen avullaan ja opetuksis­taan Kristuksen, joka esiintyi kaikkialla tuon hienon kirjan si­vuilla. Aloin ymmärtää siltaa Vanhan ja Uuden Testamentin vä­lillä. Tein paljon muistiinpanoja ja tutkin jokaisen Raamatun ja­keen, mihin Luther viittasi, olin täynnä pyhää innostusta, vaik­ka en vielä silloin ymmärtänyt näiden aarteiden merkitystä tu­levaisuuteni suhteen ja siitä työssä, mihin Herra sitten minut johti vuosikymmeniksi.

John Bunyanin elämäkerta kertoo tämän uskovan saaneen myös siunausta Lutherin kirjasta:

- Niinpä siis kauan sitä toivottuani Jumala, jonka käsissä ovat kaikki päivämme ja tiemme, salli eräänä päi­vänä erään Martti Lutherin kirjan joutua käteeni. Se oli hänen selityksensä Galatalaiskir­jeeseen ja oli niin vanha, että oli palasiksi hajoamaisillaan sitä liikutellessani. Olin oikein iloissani, että niin vanha kirja oli joutunut käsiini, ja kun olin vähän sitä tutkinut, huomasin hänen kä­sitelleen minun tilaani kokemustensa perusteella niin la­veasti ja syvästi, aivan kuin kirja olisi ollut kir­joitettu minun sydämestäni. Tämä saattoi minut ihmetyksiin, sillä ajattelin näin: tämä mies ei voi­nut tietää mitään nykyisten kristittyjen tilasta, vaan hänen täytyi kirjoittaa ja puhua entisten ai­kojen kokemuksista.

- Sitä paitsi hän käsitteli tuossa kirjassa mitä vakavimmin tällaisten kiusausten syntyä, ni­mittäin jumalanpilkan, epätoivon ja sen tapaisten syntyä, osoittaen että Mooseksen laki, yhtä hyvin kuin perkele, kuolema ja helvetti, oli suuresti siinä osallisena. Tämä oli aluksi hyvin outoa minulle, mutta mietittyäni ja tarkattuani sitä huomasin sen olevan todella niin. Mutta yksityiskohdista en tässä nyt enää tahdo puhua; sen kuitenkin tahdon ilmaista kaikille, että pidän tätä Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä (lukuun ottamatta pyhää Raamattua) kaikkia näkemiäni kir­joja parempana ja mitä sopivimpana haavoitetulle omalletunnolle.

John Wesley kertoi Aldersgate-kokemuksestaan ​​päiväkirjassaan:

"Illalla menin hyvin vastahakoisesti Aldersgate Streetillä sijaitsevaan seurapiiriin, jossa luettiin Lutherin Roomalaiskirjeen esipuhetta. Noin varttia vaille kymmenen, kun hän kuvaili muutosta, jonka Jumala saa aikaan sydämessä uskon kautta Kristukseen, tunsin sydämeni oudon lämpimän. Tunsin luottavani Kristukseen, yksin Kristukseen pelastuksen tuojaksi, ja minulle annettiin vakuutus siitä, että hän oli ottanut pois syntini, jopa minun syntini, ja pelastanut minut synnin ja kuoleman laista."

Jumala on antanut erilaisia tehtäviä ja armolahjoja uskoville, että nämä hoitaisivat Herran uskovien laumaa, seurakuntaa. Olemme saaneet eri määrän Jumalan valoa osaksemme ja sen kanssa on pärjättävä. 1.Kor.15:41. Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa. Tunnen monta uskovaa, jotka ovat hyvin valoisia ja heidän valonsa tulee Vapahtajaltamme. On antoisaa olla heidän seurassaan, sillä silloin Jeesus on aina keskellämme, kunnioitettuna ja kiitettynä.

Venäjän juutalaisten lastenleirillämme mukana oli Sveta niminen tyttö (Valo). Viimeisenä iltana joku toinen tyttö kysyi häneltä, miksi sinusta ei loista valo? Hän ei osannut vastata. Hän oli aina vähän allapäin, tukka silmillä ja hiljaa.

Ps.13:2-4. Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta kasvosi? Kuinka kauan minun täytyy kantaa huolia sielussani, päivät päästään murhetta sydämessäni? Kuinka kauan saa vihollinen ylvästellä minua vastaan? Katsahda tänne, vastaa minulle, Herra, minun Jumalani. Valaise silmäni, etten nukkuisi kuolemaan;

Ihmisellä on murheenaiheita runsaasti pitkin elämää, joskus niitä kasaantuu mieleen jo nuoruudessa. Odotukset eivät ole täyttyneet, ympäristö on ollut pimeä ja epäuskoinen, kaikki neuvojat ovat vieneet vain hämärän rajamaille ilman Jumalaa. Koeta siinä sitten kasvaa aikuiseksi, itsenäiseksi ja vastuunkantajaksi?

Luther kirjoittaa: - Se että Kristus on noussut kuolleista, kos­kee meitä, jotka juuri sen kautta itsekin tulemme nousemaan kuolleista ja elämään hänen kanssaan iankaikkisesti. Ylösnousemuksemme on jo alkanut. Uskon kautta saat nähdä toisen kuvan, elämää, ihanan paratiisin puutarhan, jossa on uusia eläviä ja iloisia ihmisiä. Jeesus kuolleista noustessaan on nostanut kaiken samalla, niin että taivaan ja maan, koko luomakunnan täytyy nousta ylös ja uudistua. Samoin hän on meidätkin kanssaan nostava.

Vanha fariseus uudistui kohdattuaan Jeesuksen Damaskossa. Uskonnollisuuden suomut putoilivat maahan, kun taivaallinen näkökyky vahvistui ja Sauluksesta tuli Paulus. Hänen uudistumisensa keskiössä on Vapahtajan tuoma ylösnousemuksen sanoma ja voima, joka uskossa siivitti häntä eteenpäin. Fil.3:10. tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta. Itselleen kuoleminen, maailman halveksiminen ja pimeyden valtojen tallaaminen olivat hänelle jokapäiväistä elämää. Siihen Kristus oli hänet kutsunut. Tämä mies oli kirjoittanut Pyhän Hengen ohjauksessa roomalaiskirjeen, joka tuli Lutherille käänteentekeväksi viestiksi taivaasta. Eräänä päivänä Jumalan armoliitto levähti hänen eteensä sen sivuilta, pelastus kirkastui hänelle kovan yrityksen jälkeen kokonaan Jumalan työnä. Sen seurauksena hän kirjoitti siunausrikkaita tekstejä uskovien rakennukseksi ja ne elävät vieläkin keskuudessamme.

Kiitos Jeesus, että olet kärsivällisesti opettava meitä uskovia aina turvautumaan sinuun kaikessa elämässä, sen vaiheissa, maailman keskellä, koetusten kohdatessa, sairauden aikana, ja pimeinä päivinä. Kiitos toivosta, jolla rohkaiset omiasi aina turvautumaan siihen, mitä on kirjoitettu Raamattuun. Kiitos suuresta rakkaudestasi, jolla hoidat haavamme, hylkäämiset, pois potkimiset, yli kävelyt, halveksimiset, valheelliset huhut meistä ja syntiemme anteeksiantamuksesta. Rukoilen, että innostaisit tämän ajan uskovia lukemaan noita ihania vanhan ajan kirjoituksia, joita olet antanut palvelijoillesi pitkin matkaa siunaukseksi.

Joh.20:20. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.

 

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kristitty-jang-vapautettiin-pohjois-korean-vankilasta/

Tässä on nyt mun sydämeni Vapahtajani.

 

Fredrik Axberg (1747 – 1820) oli suomalainen Helsingin pitäjän Veromiehenkylän Nygrenin talosta kotoisin ollut maallikkosaarnaaja, joka kierteli mm. Etelä-Suomen alueilla pitämässä valistus- ja hartaushetkiä. Axberg kohosi 1770-luvulla Uudenmaan herätysliikkeen johtohahmoksi. Naimattomana koko elämänsä elänyt Axberg muutti 1800-luvun alussa Helsingin pitäjästä Pernajan Liljendaliin.

Toiminta maallikkosaarnaajana

Axberg toimi räätälinä kunnes ryhtyi n. 20-vuotiaana saarnaajaksi. Omakohtaisen herätyksen Axberg oli kokenut ahkeran raamatuntutkimuksen jälkeen. Axberg noudatti pietismiläistä oppia ja pyrki hillitsemään kannattajiaan ns. "hurmosilmiöiltä", jotka saivat usein jopa kansanliikemäisiä piirteitä. Eräiden aikalaisten mukaan Axberg edusti raitista kristillisyyttä, joka oli lähellä herrnhutilaisuutta. Hänen johtamansa herätysliike sai kannatuksensa sääty-yhteiskunnassa osattomiksi jääneiltä ihmisiltä, vaikka se ei ollutkaan varsinainen protestiliike. Samalla Axberg loi pohjaa myöhemmälle evankeliselle liikkeelle.

Saarnamatkoillaan Axberg joutui usein vaikeuksiin epäluuloisen esivallan kanssa. Hänet määrättiin oikeuden eteen ja tuomiokapitulin kuulusteluihin. Hänen kokouksiaan myös kiellettiin konventikkeliplakaatin nojalla. Axberg oli luotettu henkilö mm. papiston ja säätyläisten keskuudessa, joten hänen toimintaansa ei koskaan kokonaan kielletty. Axbergin suojelijoihin kuuluivat Porvoon piispa Gabriel Fortelius, maaherra Anders de Bruce ja Helsingin pitäjän kirkkoherra Fredrik Collin.

Jeesuksen kutsuva ääni työtä tekeville ja raskautetuille sieluille 1889 on hänen kirjoittamansa virsi, jossa on profeetallinen henki ja sanoma:

Jeesus:

1.Ah eikö ole sulla tahtoa tulla morsiameksi mulle? Mä sulle mun sydämein annoin. Mä kalliisti kyllä ostin veripuvulla: Ja sijastasi vaivat kaikki kannoin. Mä muistan, että edestäsi orjana olin: Vielä muistan sen päivän, koska tähtesi kuolin;sen todistaa haavat jotka kärsin.

2.Sä tiedät kyllä vaivan kuin on ollut mulla. Mun verisen tuskan ja hikeni. Sä vereni voiman myös olet kyllä kuullut, ei kolkutus ole sinusta vaiennut. Ah sano nyt, tahdotko mun pyyntöni estää? Oi tahdotko työpalkkani vielä pois kieltää? Kuinka kuitenkin olet niin kova.

3.En mä ole luonut sinua kantamaan yhtään maallista, vaan taivaallista kruunua. Sun ostin mulle morsiameksi, en olemaan ja perimään iäistä riemua. En tullut mä veljeksi enkeleille, vaan maailman syntisille ihmisille mä veljeksi ja Herraksi tulin.

4.Katso, syntisiä olen niin rakastanut, että asiansa otin päälleni, Päällä ristin myös ruumiini taivuttanut ja vaiennut koska minua lyötiin. En armahtanut jäsentäni ainoaakaan, en säästänyt yhtään vereni pisaraakaan, sen todistaa sydämeni, kylkeni.

5.Maan kulkijana pilkassa ja surkeudessa mä olin juuri syntisten edestä. Yöllä vilussa ja päivällä kovassa helteessä, mä rukoilin kaikesta voimasta, kyllä paastosin, työtä synnin tähden. Sain kuoleman palkaksein kaikkien nähden; oi ajattele perjantaita pitkää.

6.Jos Laaban on kieltänyt kymmenesti pois Jaakobilta ansaitun palkan, niin olet sadaksi, tuhanneksi, mun pyyntöni estänyt hartaan. Muista Jumala on syntisten edestä kuollut ja verisessä hiessä surkeasti maannut, mutta syntinen syntiä vielä tekee.

7.No onkos nyt turha mun piinani, hätäni, mun kuolemani, mun vaivani, mun tuskani. Oi, enkö saa kaikesta työstäni mitään? Miksi vuotaa mun haavani hukkaan? Ei, Isä sä lupasit, siihen luotan, mun sieluni teki työt, kärsi tuskan. Mä tulen ravituksi vielä.

8.Ah, Isäni, muista kuitenkin lupaustasi, tuo syntiset jalkaini juureen. Mä odotan heitä juuri, mielestäni rakastan, enkä väsy, vaan pidän heistä murheen. Mun sydämeni halkee koska havaita saan, että syntinen kerjäten rukoilemaan multa tulee armoa ja uskoo.

9.Niin tulkaa siis syntiset minun luokseni juuri sellaisena kuin te nyt olette. Ah tulkaa, mä Jumalan Karitsa olen. Ilman minua te kuitenkin kuolette. Katsokaa haavojani, vertani, kuinka niihin uskot. Oi syntinen kiiruhda, että tyköni tulet. Sulle kylkeni avoinna on.

10.Mä otan syntisi ja mitä sulla on. Isälle annan kaikki mun omani. Sun sisareksi, morsiameksi itselleni luon. Ah usko nyt vahvaksi mun sanani. Jos et sä nyt seisahda pysäytykseen, niin loppuu sun vaivasi mun odotukseen. Tuo sydämesi vereni eteen.

Sielu:

11.Tässä on nyt mun sydämeni Vapahtajani. Sun haavoihisi minua kätke, tee minulle nyt niin kuin itse olet halunnut, että olisin lammasten retkellä, kuin kuulevat äänesi, sua seurailevat, verta ylistää, haavojasi rakastavat ja iloiten sydäntäsi rakastaa.

»Uskossa omistettu ja sydämessä asuva Kristus on siis se kristillinen vanhurskaus, jonka tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän.»

 

- Me jouduimme viettämään joulua Astoriassa (kaupunki Tyynen valtameren rannalla Amerikassa). Jouluyönä vaimoni havaitsi humalaisen nuoren miehen kiertelevän pappilamme seinustalla ja kuuli hänen sanovan: »Tuolla asuu pastori Hakala, täällä asuu synti.» Lopulta hän kolkutti ovellemme päästäkseen sisälle. Emme kuitenkaan laskeneet juopunutta yöllä sisälle. Ajattelimme, että jos hänellä on todellinen ahdistus synnin tähden, niin hän tulee aamulla uudelleen. Ja hän tuli, humalaisena silloinkin. Hän näytti olevan suuressa sielunhädässä ja pyysi, että rukoiltaisiin yhdessä Isä meidän rukous, jonka hän mainitsi äitinsä opettaneen hänelle. Minä polvistuin hänen kanssaan. Hän yritti ottaa osaa rukoukseen, mutta itku keskeytti aina hänen rukouksensa. Minun oli lähdettävä matkalle jouluaamuna ja mies jäi vaimoni hoitoon. Hän sai meillä nukkua ja hänelle annettiin ruokaa. Hänelle luettiin ja laulettiin. Hän pääsi uskoon, jätti juomisen ja tupakan polttamisen. Saamme uskoa, että Jeesus, hyvän työn alkaja ja täydelliseksi tekijä, on hänetkin uskossa varjellut.

Astoriassa oloaika tuli meille itsellekin suureksi siunaukseksi. Me saimme vaimoni kanssa ikään kuin uuden herätyksen ja sen mukana uuden valon. Meille tuli vieraalla maalla puhtaan evankeliumin nälkä. Päästäksemme selville pelastuksen tiestä meidän täytyi tilata Suomesta Lutherin Galatalaiskirjeen selitysteos ja ruveta lukemaan sitä. Sieltä kirkastui lahjavanhurskaus, jonka Kristus on meille hankkinut ja joka on kasteessa yllemme puettu.

Lainaan tuosta erinomaisesta kirjasta muutamia kohtia, jotka avasivat meidän silmämme näkemään, miten syntinen ihminen tulee vanhurskaaksi ja Jumalalle kelvolliseksi.

»Jumala on sanassaan ilmaissut tahtonsa olla armollinen Isä, joka — kun me emme mitään voi ansaita tahtoo ansiottamme, lahjaksi, Kristuksen tähden meille antaa syntien anteeksiantamuksen, vanhurskauden, ja iankaikkisen elämän; sillä hän on Jumala, joka ilmaiseksi antaa lahjansa kaikille, ja juuri tämä koituu hänen jumaluutensa kiitokseksi.»

»Uskossa omistettu ja sydämessä asuva Kristus on siis se kristillinen vanhurskaus, jonka tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän.»

»Nämä kaksi asiaa muodostavat kristillisen vanhurskauden: toinen on itse usko sydämessä, se Jumalan antama lahja, joka varsinaisesti uskoo Kristukseen; toinen on so, että Jumala lukee tämän epätäydellisen uskon täydelliseksi vanhurskaudeksi Poikansa tähden, joka on kärsinyt maailman syntien tähden, ja johon olen alkanut uskoa; ja tämän uskon vuoksi Kristukseen Jumala ei näe sitä syntiä, joka minussa vielä on jäljellä, Näin kristitty ihminen on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen, pyhä ja saastainen, Jumalan vihollinen ja Jumalan lapsi.»

»Ainoa keino kirouksen välttämiseksi on se, että uskoo ja varmassa luottamuksessa sanoo: Sinä, Kristus olet minun syntini ja kiroukseni, tahi mieluummin: Minä olen sinun syntisi, sinun kirouksesi, sinun kuolemasi, sinun Jumalan tahdolta saamasi viha, sinun helvettisi; sinä taas olet minun vanhurskauteni, siunaukseni, elämäni, Jumalalta tullut armoni, taivaani.»

»Synnit eivät siis todellisuudessa ole siinä, missä niitä havaitaan ja tunnetaan; eihän Paavalin jumaluusopin mukaan mitään syntiä, mitään kuolemaa, mitään kirousta enää ole maailmassa, vaan Kristuksessa, siinä Jumalan Karitsassa, joka ottaa pois maailman synnit, ja joka tuli kiroukseksi meidän edestämme, lunastaakseen meidät kirouksesta.»

»Kasteessa ei siis meille anneta lakiin perustuvaa eikä omien tekojemme pukua, vaan Kristuksesta tulee meidän verhomme. Mutta hänpä ei ole laki, ei lainantaja, ei teko, vaan jumalallinen ja sanomaton lahja, jonka Isä meille lahjoitti olemaan vanhurskauttajanamme, eläväksitekijänämme ja lunastajanamme. Kristukseen pukeutuminen evankeliumin kannalta katsoen siis on pukeutumista, ei lakiin eikä tekoihin, vaan sanomattomaan lahjaan, nimittäin syntien anteeksiantamukseen, vanhurskauteen, rauhaan, lohdutukseen, iloon Pyhässä Hengessä, autuuteen, elämään, niin itse Kristukseen. Paavali kaunistaa kastetta ihanin mainesanoin, nimittäessään sitä Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa uudestisyntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi; ja hän sanoo tässä (Gal. 3: 26) kaikkien kastettujen pukeutuneen Kristukseen. Kaste ei ole merkki, vaan se on Kristukseen pukeutumista, jopa Kristus itse on pukumme.»

ote kirjasta Eeli Hakala Menneitä muistelen 1957

Kristus vapauttaa - tositarina

 

Usko Jeesukseen Kristukseen on pelastanut tuhansia ihmisiä saatanan ja okkultismin vallasta. Eräs esimerkki on Australiassa asuva Ron Baker.

Ronia pahoinpideltiin lapsena; häntä lyötiin miltei päivittäin. Kahteen otteeseen hänet jopa hakattiin piikkilangalla. Niinpä hänestä kehittyikin väkivaltainen aviomies ja isä. Hän änkytti hirvittävästi ja oli luku- ja kirjoitustaidoton. Lisäksi hän oli toivoton alkoholisti, narkomaani ja okkultismin harrastaja. Hänellä oli vaimo nimeltä Beryl ja kaksi poikaa, joita kaikkia hän kohteli väkivaltaisesti.

Vuonna 1959, Sydneyn ristiretken aikana, eräs kristitty rakennusmies oli remontoimassa Ronin taloa ja kutsui Berylin kokouksiin. Sinä iltana minä saarnasin kotiin liittyvistä asioista. Sanoin, että jokaisella lapsella On oikeus kasvaa kristityssä kodissa. Beryl tuli uskoon, meni kotiin humalaisen aviomiehensä luo ja sanoi: "Tänä iltana minä annoin sydämeni Jeesukselle." Ron tarkkaili vaimoaan koko viikon ja huomasi, kuinka tämä oli muuttunut.

Vaikka Ron ei osannutkaan lukea, hän oli oppinut tulkitsemaan liikennemerkkejä ja hänestä oli tullut bussinkuljettaja. Sydneyn ristiretken aikana hän joutui ajamaan bussikaupalla ihmisiä kokouksiin. Hän joutui odottamaan kokousten päättymistä bussissaan. Hän inhosi tätä odottamista. Mutta eräänä päivänä muuan toinen bussinkuljettaja pyysi Ronia vaihtamaan kanssaan vuoroa. Tuo mies todella halusi mennä kokoukseen. Ron suostui mielellään, koska hän sai tällä tavalla vapaaillan.

Tavallisesti Ronin auto pysähtyi kotimatkalla kuin itsessään pubin eteen, ja hän joi itsensä humalaan ennen kuin meni kotiin. Tänä iltana hän ajoi jostain syystä pubin ohi ja saapui selvänä kotiin. Kotoa hän tapasi ystävällisen rakennusmiehen, joka pyysi Ronia lähtemään kanssaan kokoukseen. Omaksi hämmästyksekseen Ron sanoi lähtevänsä. Mutta hän piti huolta, että sai paikan ylimmältä penkiltä, mahdollisimman kaukaa puhujankorokkeesta.

Sinä iltana, kun kehotin ihmisiä kääntymään, tein jotain poikkeuksellista. Sanoin: "Lauletaan vielä yksi säkeistö. Minusta tuntuu, että takarivissä istuu henkilö, jonka tulisi astua esiin ja tehdä rauha Jumalan kanssa ellei hän halua menettää viimeistä mahdollisuuttaan." Ja Ron Baker astui korokkeelle.

Kun eräs nuori sielunhoitaja avasi Raamatun opastaakseen Ronia, tämä sanoi: "Turha vaivautua, poika, en minä osaa lukea."

Poika opetti Ronille kolme raamatunjaetta: "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla", Room.3:23; "Sillä synnin palkka on kuolema", Room.6:23; "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi." Joh.1:9

Näiden kolmen jakeen varassa Ron eli seuraavat kaksi tai kolme vuotta. Sitten hän tutustui kahteen katoliseen nunnan, jotka ottivat hänet siipiensä suojaan ja opettivat häntä lukemaan. Hän pääsi alkoholismista, huumeiden käytöstä ja okkulttisista harrastuksistaan. Opittuaan lukemaan hän kävi raamattukoulun työskennellen samanaikaisesti bussinkuljettajana. Sitten hän pääsi seminaariin. Seminaarista päästyään hän toimi erään seurakunnan pastorina kymmenisen vuotta. Sen jälkeen hän ryhtyi pitämään evankelioimiskokouksia, ja nykyään hän onkin yksi Australian tehokkaimmista evankelistoista.

Perheen kahdesta pojastakin tuli kristittyjä, jotka ovat nyttemmin menneet uskovien tyttöjen kanssa naimisiin ja perustaneet kristityt kodit. Viime keväänä Ron sai ensimmäisen lapsenlapsen, pienen pojantyttären.

Omien poikiensa syntyessä Ron oli ollut liian juovuksissa käydäkseen sairaalassa katsomassa Beryliä. Mutta tällä kertaa, kun hänen poikansa soitti hänelle ja pyysi häntä katsomaan pientä pojantytärtään, hän ajoi autolla sairaalaan kiittäen Jumalaa siitä, että oli selvä ja pystyi ajamaan tyttöä katsomaan.

 

Kenties sinä, lukijani, tunnet jonkun, joka on pahan voimien vallassa tai kuuluu johonkin hirvittävään kulttiin. Hänellä on toivoa. Hänellä on mahdollisuus pelastua. Anteeksianto ja uusi elämä ovat hänen saavutettavissaan. Ron Baker ei pelkästään pelastunut; hänen elämänsä muuttui synkästä valoisaksi. Radion, television ja kokousten levittämänä hänen tarinansa tuo toivoa ja rohkaisua tuhansille ihmisille. Sama voi tapahtua sinulle tai tuttavallesi, joka kenties on kiinni saatanan verkoissa.

Ote kirjasta Billy Graham – Tulevaisuus on toivoa täynnä – Kuva ja Sana 1985

 

Joh.17:26. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.

 

Elämän Eliksiiri ry

Katuosoite: Vanhakoivistontie 12, 28360 Pori.

Siunattua äitienpäivää!

 

seuraa vain jälkiä Vapahtajasi

 

1.Käy taiten' sä kristitty' kaita on tie

Ja portti on ahdas, mi elohon vie;

Ah, harvat sen löytävät ainoastaan,

Muut tiehen ne mieltyvät laveampaan.

2. Ah, toisilla usko on rakkaudeton

Ja toisilla uskoton rakkaus on,

Ja kummatkin taivaaseen menevinään,

Mut hukkuvat matkalla yön pimeään.

3. Niin kaidaksi tietä ei uskotakaan,

Ett' synti on pantava pois kokonaan.

Ett´ pois oma tahto on pantava myös, Ett´

aina on oltava taistossa, työss´ .

4. Tiet' ei sitä huoletta yksikään käy,

On vaaroja sielläkin, missä ei näy;

Ja askelkin syrjään jo surua tuo

— Se vaipuu, ken lihansa hallita suo.

5. On saatana, maailma voitettava

Ja mieli oma ylpeä poljettava,

Ja valmisna oltava nöyryytyksiin

Ja itsensä kieltäviin kärsimisiin.

6. Ken käyvänsä luulevi taivahaseen

Kuin mäkeä myötäistä vain huvikseen,

Se pettyy — ja paulahan muitakin vie,

Mutt' tuskainen, työläs on elämän tie.

7. Siis ahkera oo sekä tee parannus,

Niin Herrassa sulla on vanhurskaus.

Ja täysin kun antaut Herralle vaan,

Ei huku sun sielusi, ruumiisikaan .

8. Niin verellään syntis hän pesevi pois,

Ett´ syömmesi puhdas ja valkea ois.

— Se puhdistus uskossa tallentaos;

Se voimia suo sinun taistelohos!

9. Ja seuraa vain jälkiä Vapahtajasi

On ikeen sä suloinen, sovelias.

Ja vaikka on vaikea kaitainen tie,

Se ainoa autuutehen sinut Vie!

Olof Kolmodin.

Kiitos armosta, jota kukaan ei mittaa, kiitos rauhan veriliitosta.

 

 https://www.youtube.com/watch?v=Z4j_qZj0U6E&t=147s

1.

Kiitos, Jumalani, kaikesta menneestä,

kiitos kaikesta, mitä leikkaat.

Kiitos menneistä ajoista,

kiitos tästä hetkestä.

Kiitos kirkkaista, lämpimistä keväistä,

kiitos synkistä ja viileistä syksyistä.

Kiitos jo unohdetuista kyynelistä,

kiitos rauhasta rinnassani.

2.

Kiitos siitä, mitä olet ilmoittanut,

kiitos siitä, mitä en ymmärrä.

Kiitos rukouksesta, johon olet vastannut,

kiitos siitä, mitä en saa.

Kiitos elämän salaisuuksista,

kiitos avusta hädän aikoina.

Kiitos armosta, jota kukaan ei mittaa,

kiitos rauhan veriliitosta.

3.

Kiitos elämän sinisestä taivaasta,

kiitos pilvistä, joita olet ripotellut sen ylle.

Kiitos auringonvalosta, jonka annoit,

kiitos myös pimeydestä.

Kiitos koettelemuksista ja kamppailuista,

kiitos toiveista, jotka ovat toteutuneet hyvin.

Kiitos päivästä, joka etenee,

kiitos toiveista, jotka ovat menneet pieleen. .

4.

Kiitos ruusuista tien varrella,

kiitos niiden joukossa olevista orjantappuroista.

Kiitos taivaaseen rakennetuista tikapuista,

kiitos ikuisesta turvallisesta kodista.

Kiitos rististä ja kiitos piinasta,

kiitos taivaallisesta autuudesta.

Kiitos taistelun kirkkaasta liekistä,

kiitos kaikesta iankaikkisuudessa!

August Ludvig Storm 1891. | Sävelmä: George Coles Stebbins 1876.