maanantai 9. marraskuuta 2026

Mitä koulu opettikaan?

 


Eduskunta keskustelee lainsäädännön muuttamisesta tappamisesta, suurin osa ilmeisesti on sitä mieltä, että sairaiden vanhusten päivien lopettaminen on suuri palvelus heille itselleen ja tietenkin yhteiskunnalle? Merkillistä johdonmukaisuutta? Amerikassa on voimassa kuolemantuomio ja silloin tällöin aina joku rikollinen teloitetaan myrkyttämällä. Suuri enemmistö vastustaa tällaista ja on valmis marssimaan mielenosoituksissa sitä vastaan. Kuitenkin heillä on laillinen oikeus, että lääkäri saa tappaa myrkkyruiskeella sairaita ihmisiä. Oma serkkunikin laitettiin muutama vuosi sitten hautaan Washingtonin osavaltiossa tällä tavoin. Laitoin sinne julkaistavaksi viestin, että Suomessa se olisi rikos. Sama juttu koskee sikiöitä, naiset marssivat sankoin joukoin, että haluavat oikeuden tappaa vauvansa kohtuihinsa. Pitäisi laittaa porukat kouluun opiskelemaan Jumalan sanaa.



V. A. Koskenniemi kirjoitti aikoinaan runon ”Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie. Kotiportilta kouluun asti minun askeleeni vie.” Sävelmän teki Jean Sibelius. Laulu tuli kansakoulun laulukirjaan ja sitä veivattiin lapsuudessani monta kertaa muiden kansallistunnetta herättävien laulujen kanssa. Nykyään on tullut nukuttua enemmän muita unia katsellen.

Joskus olen muistellut omaa kouluaikaani, joka kesti 15 vuotta. Se oli tavanomainen ja ilman kohokohtia. Suuret ikäluokat kansoittivat koulut ja lapsia oli paljon. Luokkakoot olivat suuria ja ilmanvaihto luokissa olematon. Opettajat olivat monenkirjavia, vanhoillisia, uudistajia, sopivia ja onnettomia. Meitä oli poikakoulussa 60-luvulla 600 oppilasta ja sellainen kulttuuri kasvattaa kieroon riippumatta tavoitteista.


Luin paljon turhia aineita, joilla ei ole ollut elämässäni mitään hyötyä. Joku viisas oli laatinut opetusohjelman kouluihin, että lapsista tulisi kunnon kansalaisia ja hyviä veronmaksajia, tuottavia vaikuttajia ja isänmaan toivoja. Osa pärjäsi, osa ei. Osa luki läksynsä, osa vain kävi koulua. Jos nuoren motivaatio kouluun oli kadoksissa, ei se sujunut. Nykyään nuoret ihmiset ovat täynnä pelkoja, epätoivoa, kyllästymistä ja tyhjää puhetta, vaikka heillä ovat hyvät koulutodistukset, oppiarvot ja elämä näennäisesti kohdallaan.

Koskenniemen laulussa on myös unelmointia, vailla osoitetta: ”Ja ma unhotan läksyni vaivan ja kaikki niin kaunihiks saa. Mua jossain kaukana aivan, elo ihana odottaa.”

Koululaisille luodaan elämään vääriä odotuksia, jotka eivät tule koskaan toteutumaan. Pitäisi olla opetusohjelmassa totuus ihmisestä, niin kuin Jumalan sana sen ilmoittaa. Se auttaisi hahmottamaan edellytykset elämässä ja puhkaisemaan turhat toiveiden kuplat ja poliittiset utopiat. Itsensä tunteminen oppiaineena auttaisi kaikkia, mutta erityisesti taivaanrannan maalareita, luusereita, yksinäisiä, heikkolahjaisia, työtä vieroksuvia, pakenevia, leuhkoja ja varkaita.



Koko koulujärjestelmä pitäisi uusia, jos halutaan odottaa sen hyödyttävän näitä ihmisenalkuja. Teoria-aineista pitäisi siirtyä enemmän käytännön opetukseen, josta olisi hyötyä jokapäväisessä elämässä. Pitäisi opettaa ihmissuhdetaitoja, kodinhoitoa, asioimista, ruoanlaittoa, siisteyttä, ajankäyttöä, toisten huomioimista, seurakunnan tärkeyttä. Korostetusti pitäisi opettaa kristillisen avioliittokäsityksen merkitystä, tervettä perhe-elämää, onnellisen elämän askeleita.

Erityisesti pitäisi opettaa Raamattua, kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän rukous ja Herran siunaus pitäisi olla jokaisen nuoren opetusohjelmassa. Niistä olisi sanomattoman paljon hyötyä aikuistumisessa. Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki on täydellinen ja ainutlaatuinen arvo kaikille ihmisille. Jokaisen pitäisi kuulla evankeliumi, syntienanteeksiantamuksen muuttava voima henkilökohtaisesti. Kansa, joka saa kuulla ilosanoman Vapahtajasta, Jeesuksesta, maailman Pelastajasta, selviää tulevaisuudesta aina ja kaikkialla.

Kun koulu on keskittynyt vain teoriaan ja valkkaamaan parhaat tyypit, joista koulutetaan kansan johtajia, ollaan hakoteillä. Sama koskee yleismaailmallista ajattelua. Kun nuoren ihmisen mieli kuormitetaan liian suurilla kysymyksillä, tulee eteen pimeä toivottomuus, elämän halun romahtaminen ja pakoreittien etsintä. Jos tämä vaara ei ole vielä avautunut ihmisille, niin kannattaa ottaa oikein ajatuksella yhden päivän yleinen uutistarjonta laajasti ja syvällisesti. Se on vain pahuutta, väkivaltaa, valhetta, huumetta, syömishäiriöitä, kapinointia, epäjumalia, rahanahneutta, keinottelua, taikauskoa, saatananpalvontaa ja syntiä kaikessa olomuodossa. Kotien pitäisi olla eheitä kokonaisuuksia, joissa lapset saisivat turvallisesti kasvaa. Mutta kaikki tätä rikkova tuhoaa pienen ihmistaimen jo heti alkumetreillään. Nuorena hän on kaiken kokenut, pettynyt, täynnä pahuutta, tunteeton kivettymä, joka on vain valmis sotimaan. Sitten hän ajattelee voivansa politiikalla tai lihasvoimalla muuttavansa maailman paremmaksi. Siitä vaan sitten yrittämään - ovi auki ja menoksi!



Viisauden kirjassa jumalattomat kertovat tunnelmistaan ja oppimastaan:.

15:12. vaan pitää elämäämme leikkinä ja elinaikaamme voittoa tuottavina markkinoina; "sillä" - niin hän sanoo - "täytyy hankkia voittoa mistä vain, vaikka pahastakin". 5:3 Katuen he sanovat mielessänsä ja huokaavat sielunsa ahdistuksessa: "Tätä (uskovaa) me kerran pidimme pilkkanamme ja ivalauselmanamme, me hullut. 4. Me pidimme hänen elämäänsä mielettömyytenä ja hänen loppuansa häpeällisenä. 5. Kuinka hänet on luettu Jumalan lasten joukkoon, ja kuinka hän on saanut osansa pyhien parissa? 6. Me olemme siis eksyneet totuuden tieltä, eikä vanhurskauden valo ole loistanut meille eikä aurinko ole meille noussut. 7. Me olimme täynnä laittomuutta ja turmion poluilla, me vaelsimme tiettömiä erämaita, mutta Herran tietä me emme tunteneet. 8. Mitä hyödytti meitä ylpeytemme, mitä auttoi meitä rikkaus ja korskeus? 9. Ne kaikki ovat haihtuneet niinkuin varjo ja niinkuin sanoma, joka kiitää edelleen, 13. niin mekin kohta synnyttyämme jälleen erosimme elämästä, eikä ollut meillä näyttää mitään merkkiä kunnostamme, vaan pahuudessamme me olemme loppuun kuluneet." 14. Sillä jumalattomien toivo on niinkuin akanat, joita tuuli kuljettaa, niinkuin kevyt vaahto, jota myrsky ajaa, niinkuin savu, jonka tuuli hajottaa, niinkuin yhden päivän viipyneen vieraan pian häipyvä muisto.


Koskenniemi päättää runonsa: ”Ah, enkö ma hautahan asti myös koululainen lie?” Niinpä, kuka osaa jo kaiken? Vanheneva ihminen alkaa kadottaa koko ajan omaksumaansa vanhaa tietoa, aikajärjestys ja ihmisten nimet menevät sekaisin. Kuvitelmat ja toiveet laukkaavat unikuvien tavoin todellisuuden rajamailla. Mutta Jumalan koulussa Herra opettaa omiaan pitkin matkaa ja jakaa eväitä kullekin päivälle. Ensin hän opettaa alkeita, perusasioita Jumalan sanasta ja tiestä, valtakunnasta ja armoituksesta. Vähitellen, kun nälkä kasvaa, hän opettaa syvällisempiä asioita, että usko Jumalaan kasvaisi. Oppiaineina ovat usko, toivo, rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, rukous, uhrautuminen, toisten huomioiminen, lähetystyö, evankelioiminen, palvelu, puhdistautuminen, parantuminen, taivaan koti.



Ja kun huomaa jotain oppineensa, huomaa myöskin sen, kuinka vähän on ollut ymmärrystä, vastaanottokykyä ja sovellutusta taivaallisista asioista. Joskus kristitty jää luokalleen tai saa ehdot ja pitää opetella uudelleen samoja asioita. Sielullisuuden, lihallisuuden ja helmasyntien kanssa useat kamppailevat koko ikänsä. Parhaimmillaan Jeesuksen asema kasvaa uskovan elämässä, se auttaa selviämään elämän myrskyistä, onnettomuuksista, tappioista, menetyksistä, hylkäämisistä, heikkoudesta, synnistä.


1. Jeesus, joka tähteni vaivaa paljon kärsit täällä.

Suuren syntivelkani maksoit kuollen ristin päällä,

kuolon voitit kuolollasi, rauhoita mua armostasi!


2. Olen suuri syntinen, viheliäisempi muita.

Riennä, Herra, avukseni, armahdathan tuomituita!

Vedä minut sanaasi, sulje armohelmaasi!


3. Tosin aivan mahdoton olen sinun armoosi minä.

Olen aivan uskoton, mutta uskollinen sinä.

Auta mua langennutta, ilkeäksi sortunutta!


4. Synnin haavoittamalle anna armolääkettäsi,

sielulleni kuivalle kaste anna verestäsi!

Koska kuolit edestäni, ole itse elämäni!


5. Anteeksi anna velkani, tuomiosta mua säästä,

lepy minuun, Herrani, epäuskostani päästä!

Vihasi on mun ansioni, muuta armoksi tuomioni!


6. Uskoon minut taivuta, avaamaan sydäntäni,

etten koskaan sinusta revi irti itseäni,

sua etsin halullani kalleimpana lahjanani!


7. Ole minun autuuteni, kruununi ja seppeleeni,

ole vanhurskauteni, uskossa oma Jeesukseni,

anna voimaa mieleeni aina sua muistaakseni!


8. Ah, mun välimieheni, ole suuresti ylistetty

otit pois mun murheeni, siis nyt olen tyydytetty.

Henki sinussa iloitsee, sinusta ei mua kukaan revi.


J Holmgren - Vanha siioninvirsi 42

tiistai 3. marraskuuta 2026

sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Lavea on tie tai kaita, kumpi niist' on sinun ties?

 

Meillä oli kylässä yksi perhe muutaman päivän. Juttelimme myös uskonasioista. Mies sanoi minulle, ettei hän jaksaisi elää, jos ajattelisi uskonasioista niin kuin minä. Sanoin, ettei tämä ole raskasta, elän Jeesuksen uskossa. Myöhemmin kaverilla tuli vaikeuksia ja hän soitti minulle. Lupasin rukoilla hänen puolestaan. Ilmeisesti semmoinen ”vähän sinne päin uskonto” saa monen mielen herkistymään? Vähän Jumalaa ja paljon maailmaa, vähän Raamattua, paljon ihmismielipiteitä. Usein kuitenkin kovat ajat ja koettelemukset, syyllisyys ja heikkous horjuttavat itsevarmuutta.

 


Yleisuskonnollisuuden saadessa yhä enemmän valtaa kirkossa ja julistuksessa hämärtyy ihmissielun pelastuminen. Sen sijaan tilalle tulevat uudet ajatukset: Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Kaikki ihmiset pelastuvat. Jumala armahtaa kaikki. Ei ole olemassa kadotusta. Syntiä ei ole mikään. Kukaan ei joudu vastuuseen teoistaan. Sakramentit pelastavat ilman uskoa. Oikea seurakunta on ovi taivaaseen. Enemmistö on aina oikeassa. Pappi rukoilee kuolleen puolesta.

 

Gal.1:8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

 

Metkaa, että evankeliumi, ilosanoma, on säilytetty nimellisesti mukana, mutta sen soveltaminen on sitten vienyt ihmiset ihan hakoteille. On yritetty tehdä mustasta valkoista omin voimin. Raamatun kirottu merkitsee syrjään heitettyä, Jumalan seurasta, osallisuudesta ja yhteydestä erotettua. Kova juttu siis. Tämän vastakohtana on pelastuksen sanoma, evankeliumi Jeesuksesta Jumalan uhrikaritsana, syntien sovittajana, vastaanotettuna omaan elämään.

 


On paljon kirottuja ihmisiä, kuolemaan kulkijoita, jotka luulevat pelastuvansa, olevansa selvillä tulevaisuudestaan, mutta elävät valheessa, ja vievät toisia valheeseen. Sellaisia ovat kaikki epäuskossa elävät ihmiset. kaikki epäjumalan palvelijat, ja kaikki, jotka hyväksyvät Raamatun ilmoittamat synnit elämäänsä ja Jeesuksen hylkääjät. Heidän tunnuslauseensa on: Huomenna teen parannuksen!

 

Kun kristitty vaipuu ilosanoman uskosta lainomaiseen uskoon hän kadottaa samalla siunauksen ja joutuu kirouksen alaiseen tilaan. Itse hän saattaa olla kuitenkin mielestään koko kylän ja seurakunnan valoisin tähti. Mutta todellisuudessa hän elää omavoimaisena pimeydessä ilman Kristusta, ilman armoa.

 


Gal.3:10. Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee.” Tämä tapahtuu, kun ihminen ottaa itselleen kunnian Jumalan teoista. Perinteinen uudestikastaminen on yksi räikeimmistä tämän sarjan eksytyksistä. Samaan sarjaan kuuluu myöskin sapattiuskovaisuus. Myös kaikki oman hurskauden piirteet nostavat ihmisen Vapahtajan yläpuolelle. Toisten uskovien hylkääminen millä syyllä tahansa on lain teko. Itsepyhitetty uskovaisuus ei kelpaa Jumalalle, vaikka siinä olisi paastoa, rukousta ja omastaan luopumista.

 

On siis tärkeä tutkia Jumalan sanan valossa oma asemansa ja elämänsä, ettei elää kirottuna. Sillä viimeisellä tuomiolla Jeesus jakaa koko väen joko vuohiin tai lampaisiin, eikä ole enää sijaa muutokselle. Ei auta katsella ympärilleen, pitää katsoa ylöspäin – Golgatalle, Vapahtajaan!

 

Kirouksesta ja sen alaisuudesta pääsee vapaaksi – edelleen Jeesuksen kautta olipa isäntä tai emäntä, pappi tai maallikko, piispa tai rosvo. Mutta siihen tarvitaan kääntymys ja odottaminen niin körtit ennen vanhaan opettivat, armon kirkastuminen niin kuin evankeliset asian ilmaisevat, uudestisyntyminen niin kuin viidesläiset sen julistavat. Kyllä Pyhä Henki sitten kirkastaa aikanaan uskonratkaisun tai luopion parannuksen ja vahvistaa sydämen uskon Jumalan rauhalla. Silloin huomaa, kuinka onnellista on elää vapautettuna, Jumalan lapsena, uskovana, armahdettuna, ilman syyllisyyttä. Ei enää kirousta, joka hukuttaisi. Tänään on aika kysyä itseltään Jumalan sanan valossa olenko kirottu vai siunattu.

 

1. Kuink' on kalliin sielus laita,

minne kuljet, matkamies?

Lavea on tie tai kaita,

kumpi niist' on sinun ties?

Kumpi on sä vastaa, oi!

Molemmat ei olla voi.

 

2. Kaita tie on vaivalloista,

siksi harvat löytää sen.

Keveempää on käydä toista

joukon kanssa nauraen.

Kumpaan joukkoon kuulunet?

Molempiin et kuulu, et.

 

3. Eri tiet ja eri määrä,

johon kulkijanne vie.

Kuolemaan tie päättyy väärä,

elämään vie kaita tie.

Mieti tarkoin, matkamies,

minne päättyy sinun ties!

 

Simo Korpela

keskiviikko 21. lokakuuta 2026

Ps.69:5. Enemmän kuin hiuksia päässäni on niitä, jotka minua syyttömästi vihaavat; paljon on niitä, jotka tahtovat tuhota minut, jotka syyttä ovat vihollisiani; mitä en ole ryöstänyt, se täytyy minun maksaa.

 

Matti Vuolanne tuli Porista meille pitämään kotiseuroja ja oli tapansa mukaan täynnä evankeliumin innoitusta. Sillä kertaa hän oli ollut yhteydessä postiin, joka mainosti uutta toimintaansa: Teetä rakkaastasi postimerkki! 

Hän oli sitten soittanut sinne ja ilmoittanut rakastavansa Jeesusta ja haluavansa tehdä Vapahtajasta postimerkki. Toimistosta vähän nikoiteltiin hänelle, eikä olisi haluttu semmoista tehdä. Mutta Matti sanoi, ettei heidän mainoksensa pidä sitten paikkansa. Niin he taipuivat ja tekivät sen. Matti toi niitä sitten meille seuroihin ison pinon, joita ihmiset saivat ostaa liuskoittain. Postimerkin kuvana oli Renin kuuluisa maalaus kärsivästä Vapahtajasta.

 


Guido Reni maalasi teoksen ”Ecce Homo” öljyvärein kankaalle 1600-luvun alkupuolella. Teos heijastaa aikakauden voimakasta uskonnollista ilmapiiriä, johon vaikuttivat vastauskonpuhdistuksen ihanteet.

Reni tavoittaa hetken, jolloin Pontius Pilatus esittelee Kristuksen väkijoukolle sanoen: ”Katso ihmistä.” Mutta mitä tämän ihmisen ”katsominen” tarkoittaa? Maalaus kutsuu meidät pohtimaan Kristuksen olemusta, joka on yhtä aikaa jumalallinen ja inhimillinen, kärsivä ja tyyni. Näemme jyrkän vastakohdan toisaalta Kristuksen kokemien fyysisten kärsimysten – orjantappurakruunun ja rintaa pitkin valuvan veren – ja toisaalta hänen ylöspäin suuntautuvassa katseessaan ilmenevän henkisen ylevyyden välillä.

Reni käyttää mestarillisesti valoa ja varjoa korostaakseen Kristuksen tunnetilaa ja kutsuu katsojan eläytymään hänen kärsimykseensä. Teos ylittää pelkän raamatullisen kohtauksen kuvauksen; siitä muodostuu voimakas kannanotto inhimilliseen kärsimykseen, uhrautumiseen ja merkityksen etsimiseen vastoinkäymisten keskellä. Tunnesyvyytensä ansiosta ”Ecce Homo” tavoittaa uskon, identiteetin ja inhimillisen kokemuksen monimutkaisen risteyskohdan.

maanantai 19. lokakuuta 2026

Ef.2:19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä



1.Jeesus, auta lapsiani, heitä siunaa, varjele,

pyhä muisto kodistani tuntoihinsa piirtele!

Kulje heidän edellään, auta, että mielellään

seuraisivat aina sua! Hoida heitä, auta mua!


2.Sinä yksin taidat viedä heitä pyhäin seurahan,

josta maailma ei tiedä juostessansa vaivahan.

Liitä heidät ystäviin, seurakuntas jäseniin,

saata rakastamaan sua! Hoida heitä, auta mua!


3.Oi, jos aina herätyksen soisit heille totisen.

Kukistaisit viettelyksen sekä huolet huomisen.

Että oisi yksi vaan heille kallein ainiaan:

Tulla tuntemaan sua. Hoida heitä, auta mua!


4.Älä, Herra, syntejäni lue heidän synnikseen

eikä vilpillisyyttäni koskaan heidän vilpikseen!

Pyyhi ennen nimeni pois, vaan siunaa lapseni!

Herra, en nyt päästä sua. Hoida heitä, auta mua!


Väinö Malmivaara

(voidaan veisata virren 174 sävelmällä)