Ps.71:15. Minun suuni on julistava sinun vanhurskauttasi, sinun pelastustekojasi kaiken päivää, sillä niiden määrää en minä tunne.

 

Uuvuttaako

Työaikana jouduin usein huomaamaan, että kesässä oli ollut kulutusjuhlan maku. Olemme kuluttaneet aikaa, tavaraa, ruokaa, ruumiin, sielun ja hengen voimia. Jumala yksin kykenee ratkaisemaan, mikä on ollut mielekästä ja tarpeellista, mikä turhaa ja hedelmätöntä. On sitä aikaisemminkin ollut uupuneita, myös Raamattu kertoo heistä. Ps.6:7. Minä olen uupunut huokaamisesta; joka yö minä itken vuoteeni vesille ja kastelen leposijani kyyneleilläni.

Eräänä kesänä kauan sitten meillä oli eestiläinen ystäväperhe kylässä kolme kuukautta. He saivat melko perusteellisen kuvan Suomesta ja tulivat huomaan, ettei täällä kaikki ole sellaista kuin television kuvaruudusta Tallinnassa nähdään. Toisaalta Suomessa voi saada kaikkea, mutta se edellyttää suurta vaivannäköä, kovaa työtä, sekä joustavuutta ihmissuhteissa. Se kesä oli sangen uuvuttavaa, sillä meillä oli paljon hengellisiä tilaisuuksia sovittu ympäri Suomea, matkustamista ja tilapäismajoituksia, uusia tuttavuuksia, vaihtelevaa ruokaa. No aikanaan perhe lähti takaisin kotiinsa ja tilanne palasi normaaliin päiväjärjestykseen. Eräässä vaiheessa, kun rupesin tekemään lattiaremonttia sinä aikana ja sain homman hyvin alkuun, niin sitten iski uupumus. Menin hetkeksi lattialle makaamaan ja yritin nukkua. Silloin poikani tuli viereeni ja sanoi: - Isä ei toi tu tollai valmiiks! Jatkoin siis työtäni.

Olen huomannut, että kristillisissä piireissä puhutaan paljon uupumuksesta. Sanotaan, että se on ajan ilmiö. Olen myöskin huomannut, että kristityt ovat tavattoman ahkeria ja jaksavat lähes mitä tahansa, kun mennään ostoksille, lomamatkalle, huvipuistoon, ravintolaan, luetaan aikakaus- ja sanomalehtiä, katsotaan TV-elokuvia, näpelöidään puhelinta. Turhuuden markkinat vetävät puoleensa ja media hehkuttaa lisää vauhtia kansaan. Taitaa olla sama vaiva kuin entisen pojan puuron syönti: puuro ei oikein maistu, mutta karkit kelpaavat? Eli, uupumus tulee synnin, maailman hengen ja saatanan juonien vaikutuksesta.

Onpa joidenkin kristittyjen Kristuskin kokenut tätä nykyä melkoisen muodonmuutoksen alkuperäiseen. Tämä marssii pride-kulkueessa, istuu kaljalla kapakassa ja pyörähtelee välillä parketilla, ei vähääkään välitä Mooseksen laista ja arvostelee halveksivasti sydämen kristillisyyttä.

Vai olisiko niin hassusti käynyt, että oikea Kristus olisikin vaihtunut valhe-kristukseen kristityn elämässä. Ja jospa sen vielä ehtisi asianomainen huomata, ennen kuin vanha kehno tyhjentää kuormansa manalan grilliin.

Toisaalta kristittyjen olisi syytä kiinnittää huomiota säännöllisyyteen elämässään. Tähän kuuluvat Raamatun sana ja rukous, terveellinen ravinto, fyysisen kunnon hoitaminen, riittävä määrä lepoa ja yöunta, rajoitettu määrä ihmissuhteita, sekä säännöllinen ripittäytyminen Jumalan edessä.

Näin syyskauden alkaessa on hyvä jälleen muistaa, että ne sielut, jotka eivät ole Jeesuksen, ovat saatanan. Joten, valmistaudu kohtaamaan Herrasi kysellen hänen tahtoaan. Valmistaudu aseistautumaan Jumalan voimassa voittamaan sieluja Herralle. Tai olisiko viisasta, että kukin kristitty ottaisi tavoitteekseen yhden ihmisen pelastuksen? Vapahtaja antakoon tässä ymmärrystä. Ilm.2:3. ja sinulla on kärsivällisyyttä, ja paljon sinä olet saanut kantaa minun nimeni tähden, etkä ole uupunut.

Eräässä vanhassa Kotimaa-lehdessä vuodelta 1949, jonka löysin ullakoltamme kesällä remonttia tehdessäni, oli varteenotettava vetoomus:

Ihminen voi tulla taivaaseen

— ilman terveyttä

— ilman kuuluisuutta

— ilman suurta nimeä

— ilman tietoa

— ilman rahoja

— ilman sivistystä

— ilman ystäviä

— ilman tuhansia muita asioita

Mutta hän ei voi koskaan tulla taivaaseen ilman Jeesusta.

Uupuneen tulee löytää Jeesus, yhteys Jumalaan. Se auttaa häntä ja löytyy uutta virtaa elämään. On paljon semmoisia kristittyjä, jotka eivät löydä kuin näkyvät asiat, kirkon, liikkeen, toiminnan, ihmiset, seremoniat, tavat ja historian. Pitäisi löytää Herra Jeesus, pitäisi löytää Vapahtaja ja yhteys häneen. Moni löytää Raamatustakin vain käskyt, määräykset ja velvollisuudet, ei armoa. Pitäisi löytää Kristus, joka tuo levon hänen tuntemisensa kautta. Pitäisi päästä Golgatalle näkemään uskonsilmin haavoitettu Herramme ja puhdistumaan saastasta hänen pyhässä sovintoveressään.

1.Muista, Jeesus, minua voimieni uupuessa.

Öin ja päivin sairaana saanhan nytkin rukoilla.

Auta tuskan vaivatessa. Sinä itse nöyrästi

kannoit oman ristisi. Muista, Jeesus, minua.

2.Jeesus, kulje kanssani, kun saan ahdistusta kantaa

enkä aina ymmärrä, miksi täytyy kärsiä.

Neuvo, mikä voimaa antaa. Tahdon kuulla ääntäsi,

ole lohdutukseni. Jeesus, kulje kanssani.

3.Jääthän, Jeesus, luokseni, muu ei riitä turvakseni.

Lempeällä kädellä tuskan polte lievitä.

Anna valo matkalleni. Huomispäivää tunne en,

sinä hoidat myöskin sen. Jääthän, Jeesus, luokseni.

Virsi 480

v. 1923 Katekismuksessa ollut uskontunnustus sopii edelleen lausuttavaksi vaikka uskonratkaisun yhteydessä

 

»Minä uskon, että Jeesus Kristus,

totinen Jumala, 

Isästä iankaikkisuudessa syntynyt,

ja myös totinen ihminen, 

syntynyt neitsyt Mariasta,

on minun Herrani,

joka lunasti minut,

kadotetun ja tuomitun ihmisen,

ja vapahti minut

kaikista synneistä, kuolemasta 

ja perkeleen vallasta,

ei kullalla eikä hopealla,

vaan pyhällä, kalliilla verellään

ja viattomalla kärsimisellään 

ja kuolemallaan,

että minä hänen omansa olisin,

hänen valtakunnassaan hänen

 alamaisenaan eläisin

ja häntä iankaikkisessa 

vanhurskaudessa,

viattomuudessa ja 

autuudessa palvelisin,

niinkuin hän on kuolleista noussut,

elää ja hallitsee

iankaikkisesti.

                Tämä on totinen tosi.»

 

Muuan vanha hartauskirja

 

Luin mökillä vanhaa hartauskirjaa. Se oli ihan täyttä asiaa. Tekijä oli minulle tuntematon suuruus. Alkusivulle oli kirjoitettu isoäitini nimi ja Kustavin seurakunta oli vienyt sen aikoinaan mammalle merkkipäivänä.

Seurakunta on perinteisesti muistanut kirjalahjoilla ja kotikäynneillä vanhoja ihmisiä, koska ajatellaan, että pian he kuitenkin kuolevat. Siksi olisi tarpeen tutkia elämäänsä ja syntisyyttään Jumalan sanan valossa, ettei hukkuisi ikuisesti. Taivasasiat ovat kuitenkin monelle vanhukselle täysin vieraita ja koko ajan vähenevä armonaika kuluu pelaamisessa, tansseissa, ostoksilla ja turhan puhumisessa. Siksi seurakunnan suuri kutsumus pitäisi olla kaikkialla hengellinen herätys ja siihen tähtäävä toiminta. Vanhat ihmiset ovat kuitenkin valinneet tiensä, eivätkä ole olenkaan halukkaita muuttamaan käsityksiään ja uskomuksiaan. Nuoruuden päivien jälkeen on mieleen kasautunut taikauskoa, maailmallisuutta, luulouskoa, ihmisriippuvuutta, saatanan valheita, epäuskoa, epätoivoa, tyhjää puhetta, velkaantumista, eksymystä, harhaa, pimeyttä, ja ylenpalttisesti syntiä.

Että on siinä Jumalalla työtä, kun ryhtyy kääntämään tuommoista sydäntä taivasta kohti. Jeesus on täysin tuntematon, merkityksetön, historian henkilö, joka tunnetaan monessa kodissa vain kirosanana. On vielä pitkä matka siellä ihmismielessä lavealta kuoleman tieltä Golgatalle kaidalle tielle Vapahtajan seuraajaksi ja pelastavaan uskoon.

Lapsena ei tiedä, mikä olisi tärkeää, sillä maailma alkaa vasta avautua pieneen mieleen. Havaitaan, että sitä löytyy vielä seuraavan mäen takanakin? Nuorena kaverit vievät mennessään, muokkaavat mieltä ja some hukuttaa tarjonnallaan maailman henkeen. Työikäisenä on vastuuta ja väistämistä, rakentamista, pettämistä, ostamista ja myymistä, yritystä näyttää paremmalta kuin onkaan. Lisää rasvaa poskeen ja tekohymy päälle, sillä vain pyrkyrit pärjäävät, mutta ei ole aikaa Jumalalle. Vanhuus olisi siis mahdollinen kohtaamisaika ja -paikka suureen löytöön ja synneistä vapautumiseen. Ei kun siis hartauskirja käteen ja lukemaan.

Kun Jeesus tulee ihmiselle rakkaaksi ja kirkastuu Herraksi, Jumalaksi, Vapahtajaksi, Kuninkaaksi, Ylipapiksi, Hyväksi Paimeneksi, Oveksi, Tieksi, Totuudeksi, Elämäksi, Valoksi, Viisaudeksi, näkyy kaikki ajallinen ja muu touhu täysin turhaksi. Ihminen käsittää tärkeäksi Jumalan tuntemisen ja uuden elämän anteeksiantamuksessa, uusien ystävien seurassa, seurakuntayhteydessä. Taivaan valo loistaa mieleen ja asiat näkyvät Jumalan valossa erilaisina kuin ennen. Taivaallinen viisaus ilmoittaa suuret Jumalan teot, kutsumuksen, valitsemisen, ohjauksen ja päämäärän. Jeesuksen uhriveri puhdistaa sydämen saastat. Ihminen tekee uskonratkaisun ja antaa koko olemuksensa Jumalalle. Taivaan enkelit ylistävät Herraa, kun yksi kurja syntinen täällä kääntyy.

 

kova ahdistuksen aika käänsi monien ajatukset ja katseet Jumalan puoleen, Jumalan kieltäjistäkin tuli Jumalan tunnustajia.

 

Eeli Hakala Huittisissa vaikeina vuosina 1917 - 1923

Hän kertoi muistelmissaan:

- Huittinen on Satakunnan varakkaita pitäjiä. Maasto on tasaista. Pellot savimaita, raskaita viljellä, mutta hedelmällisiä. Pitäjässä on kolme kartanon nimellä kulkevaa tilaa, paljon muita suuria taloja, pientilallisia ja työväestöä.

Pian Huittisiin muuttomme jälkeen alkoivat vaikeat ajat kansallemme. Koska vapaussota sattui Huittisissa olomme alkuaikaan, niin lienee paikallaan, että kerron aluksi siitä, sen vaikutuksesta Huittisiin. Se oli Huittisissakin raskasta aikaa ja sen kuvaaminenkin on vaikeata. Muistan elävästi sen talvisen aamun, jolloin punaiset tulivat Porista päin Lauttakylään. Valkoiset olivat edellisenä iltana poistuneet pohjoiseen valkoisten rintamalle. Näin ollen ei hyökkääjillä ollut ketään vastassaan. He tulivat rintamaan järjestyneinä ammuskellen tullessaan. Perheeni oli siirtynyt turvaan erään syrjäkylän kansakoululle, jossa minäkin olin ollut edellisen yön, mutta tulin juuri mainittuna aamuna kotiin. Vetäydyin suojaan pappilamme kivinavetan seinustalle. Siellä uudet tulijat tutkivat minut, mutta jättivät sillä kerralla rauhaan. Paikalle sattui haudankaivajan poika, jolla oli työväenyhdistyksen jäsenkirja taskussaan. Hän todisti puolestani, että en ole ottanut osaa politiikkaan ja että olen vaaraton henkilö. Mikä olisi ollut kohtaloni, ellei mainittu »todistaja» olisi sattunut paikalle? Muutamia paikkakuntalaisia murhattiin samana aamuna. Huittinen jäi punaisten puolelle koko sodan ajaksi.

Vaikka olosuhteet olivat vaikeat ja elämä levotonta, niin ei yhtään jumalanpalvelusta jäänyt pitämättä Huittisten kauniissa kirkossa.

Hartaustilaisuuksiakin saimme pitää melkein koko sota-ajan. Vähää ennen sodan päättymistä oli hartaustilaisuus Lauttakylässä eräässä talossa. Kesken minun puhettani astui kaksi aseistettua miestä sisälle, ajoivat kuulijat ulos ja kielsivät pitämästä sellaisia tilaisuuksia. Kun kysyin heidän esikunnastaan syytä kokouksemme hajoittamiseen, niin vastattiin, että ihmiset puhuvat niissä tilaisuuksissa politiikkaa ennen kokouksen alkua ja sen jälkeen. En minä ollut sellaisesta tietoinen, mutta oli alistuttava pakon edessä.

Silloin tällöin vietiin yöllä joku isäntä ja ammuttiin jossain metsässä. Useimmat isännät olivatkin poissa koloansa välttyäkseen sellaiselta kohtalolta. Näiden uhrien hautaaminen oli raskas tehtävä, joka tuli tavallisesti minun osalleni.

Tilanteen yhä vaikeutuessa mekin katsoimme viisaimmaksi poistua kotoa. Viimeisen yön edellisenä päivänä tuntemattomat aseistetut sotilaat olivat poikenneet pappilaamme ja kyselleet kotiapulaiseltamme, missä minä olen. Selvitystä he eivät saaneet. Varmaan oli Jumalan johdatusta, että olin silloin poissa kotoa. Viimeisen yön vietimme erään talon kylmässä perunakellarissa.

Sinä yönä punaiset jättivät kylän ja koko pitäjän. Lähtö oli tapahtunut niin kiireellisesti, että vastattu taikinakin oli naisilta jäänyt paistamatta. Ennen lähtöänsä he olivat kuitenkin ehtineet heittää suuret määrät anastamaansa viljaa jokeen ja sytyttää muutamia taloja palamaan. Suurempia tuhoja he olivat Lauttakylälle suunnitelleet, mutta oli joku heitä väkevämpi, joka asetti pahalle rajan.

Sitten tuli sodan loppuselvittely, joka oli Huittisissakin surullinen. Siellä oli punaisia varten vankileiri. Sotaoikeus istui ja n. 50 kapinaan osallistunutta tuomittiin kuolemaan. Minä jouduin puhumaan vangeille ja valmistamaan kuolemaan tuomittuja heidän viimeiselle matkalleen. Melkein kaikki, jotka tiesivät kohtalonsa, pyysivät papin luoksensa ja nauttivat H. ehtoollisen.

Eräs heistä on erikoisesti jäänyt mieleeni. Hän oli, mikäli tiedän, Lauttakylässä työväen osuuskaupan johtaja ja punaisten johtohenkilöitä. Hänet tuomittiin kuolemaan. Sitä ennen vankileirillä pidettyjen hartaushetkien aikana hän tuli herätykseen joutuen syvään synnintuntoon. Myöskin armo kirkastui hänelle. Keskustelin hänen kanssaan kahden kesken ja annoin hänelle luettavaksi kirjan »Uskonoppi autuuteen», jota hän näkyi ahkerasti lukevan. Hän nautti myös H. ehtoollisen. Päättäessäni erään hartaushetken rukouksella hän polvistui rukouksen ajaksi. Kysyin häneltä sen jälkeen: »Ovatko asiat hyvin?» Hän vastasi kirkkain katsein: »Kyllä.» Kun tulin ulos, siellä odottivat miehet, jotka veivät tämän miehen mukanaan ja panivat täytäntöön hänelle tuomitun rangaistuksen.

Tämä mies oli ennen kuolemaansa kirjoittanut vaimolleen kirjeen, jossa hän kertoi tulleensa uskoon, kielsi murehtimasta häntä ja kehotti vaimoaan kasvattamaan lapset eri tavalla kuin niitä oli siihen saakka kasvatettu. Se oli kaunis ja liikuttava kirje. Varmaan se kova ahdistuksen aika käänsi monien ajatukset ja katseet Jumalan puoleen, Jumalan kieltäjistäkin tuli Jumalan tunnustajia.

Kun muualta vankileiriltä eloon jääneet palasivat Huittisiin, järjestimme seurakunnan puolesta heille hengellisen juhlan toivoen, että sodan ja nälän rasittamien sydämet olisivat tulleet vastaanottavaisiksi Jumalan sanalle. Tilaisuuteen kertyi väkeä palokunnantalon suuri sali täyteen. Toiset seurakuntalaiset hyväksyivät tämän suhtautumisen kapinallisiin, toiset tuomitsivat sen. Minä sain kaksi uutta arvonimeä. Toiset nimittivät minua »lahtariksi», toiset »punarosvoksi». Sainpa nimettömän kirjeenkin, jossa uhattiin minua vahingonlaukauksella, ellen muuta toiselle paikkakunnalle. Tämän kirjeen kirjoittaja kutsui minua punarosvoksi. Minä en kuitenkaan antanut kummaltakaan puolelta tulleitten arvostelujen vaikuttaa itseeni. Tahdoin olla vain Jumalan palvelija kaikille henkilöön ja puolueeseen katsomatta.

Meidän toimintamme Huittisissa tuli Jumalan armosta jossakin suhteessa siunaukselliseksi. Siellä oli aikoinaan liikkunut evankelinen herätys, jonka seurauksena siellä oli evankelisia uskovaisia ja toimintaa Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työn tukemiseksi. En voi olla mainitsematta Nanhiankylässä olevaa Ytin taloa, joka oli eräänlainen evankelisen liikkeen keskus paikkakunnalla. Siellä pidettiin useimmat juhlat ennen rukoushuoneen valmistumista Lauttakylään. Emäntä Iida Ytti oli aina valmis järjestämään juhlia ja vastaanottamaan puhujia. Tämä talo oli meillekin nuorille työntekijöille suuri tuki työssä ja mieluinen käyntipaikka.

Ahkerasti täytyi olla liikkeellä eri puolilla seurakuntaa, jos tahtoi täyttää seurakuntalaisten pyynnöt ja toivomukset. Papin ei tarvinnut hakea työtä eikä etsiä paikkoja, joissa saisi pitää hartaustilaisuuksia. Seurakuntalaiset antoivat työn ja kokoushuoneet. Mieluinen velvollisuuteni on kiitollisin mielin mainita, että uskollinen puolisoni on avioliittomme alkuajoista asti ollut mahdollisimman paljon mukana työssä ja seurakunta matkoilla, toimien kanttorina ja urkurina. Näin olemme tehneet yhdessä työtä joka paikassa, missä olemme olleet. Seurakuntalaiset Huittisissakin tottuivat vastaanottamaan meidät yhdessä. Jos vaimoni jäi joskus kotiin, niin ystävät pettyneinä kysyivät: »Miksi ei pastorska tullut?» Tuntui, niin kuin minä yksinään en olisi merkinnyt heille paljoakaan. Mieluista oli liikkua seurakunnalla, vaikka kulkuvälineinä olivatkin hevonen ja polkupyörä. Kyyti annettiin aina auliisti.

Vähitellen selvisi, että työlle olisi hyödyksi, jos saataisiin rukoushuone Lauttakylään. Emäntä Iida Ytti lahjoitti arvokkaan tontin edustavalta paikalta Lauttakylässä rukoushuonetta varten. Koska enemmistö rukoushuoneen puuhaajista oli evankelisia uskovaisia ja Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työn ystäviä, niin oli luonnollista, että rukoushuoneesta oli tuleva Lut. Ev.yhdistyksen rukoushuone.

Kauan ei vitkasteltukaan, ennen kuin ryhdyttiin tuumasta toimeen. Varoja ei ollut paljoakaan koottuna, mutta sitä enemmän oli innostusta ja uskoa.

Rohkaisua Raamatusta satojen vuosien aikana

 

Kristillisyyden asiassa on "karvas kuori, mutta makea ydin".

 

Suutari Juho Nikolai Salo, synt. 26. 1. 1885, Porin Ruosniemeltä.

Hän teroitti sitä, että oli saanut itse evankelisen herätyksen. Jumalan rakkaus käänsi mielen pois maailman rakkaudesta. Salo puhui usein odottavasta ja ikävöivästä uskosta, jonka Jumala vaikuttaa hurskaasti herättämässään ihmisessä.

Kun uskon vanhurskautus on tapahtunut, temmataan ihminen pois kaikesta entisestä. Mitä syvempään armon tuntemiseen päästään, sitä kauemman viedään ihmisistä ja heidän opeistaan.

Kristillisyyden asiassa on "karvas kuori, mutta makea ydin".

Nikolai Saloa oli Jumala käyttänyt Ruosniemessä pienen ystäväjoukon ruokkijana ja hoitelijana.

Kun kerran eräs pappi puhui seuroissa siitä, miten rukoilevaistenkin joukossa saattaa olla niitä, jotka huutavat "Herra, Herra", vaikka eivät tee parannusta, sanoi Salo puheen päätyttyä kaikkien kuullen: "Kuulkaa, pastori, meitä on niin vähän, ettei meitä kannata ahdistaa ja hätyyttää. Tuolla on suuri, suruton maailma, saarnatkaa sille parannusta". Tässä oli näkevinään, että seuratuvassa oli puhdasta kultaa.

 

Kesämansikoita

 

Mansikoiden hinnat ovat olleet taas uutisissa, että ovat kovin kalliita?

Elämän saattaa käydä joskus niin kuin kesäisen mansikkaroveen. Se näyttää tuoreelta ja mehevän eloisalta, mutta hieman päällimmäisiä marjoja siirreltäessä alta paljastuu hometta. Siinä herkuttelunhalu katoaa. Tällaista on elämä myös päällisin puolin edustavassa kristillisessä seurakunnassa. Ja ne, jotka ovat luulleet pääsevänä jatkuvaan vaivattomaan herkutteluun kristillisyyden kustannuksella, ovat erehtyneet. Tämä onkin ollut vaivaa, työtä taistelua, uhraamista, maalitauluna olemista, arvottomuutta ja usein myös armottomuutta.

Tämä kaikki on kuitenkin vain mitalin toinen puoli, se inhimillinen. Ihmiset ovat syntisiä ja vajavaisia – kaikki ja aina. Toinen puoli on se, että Herra elää! Hän rakentaa tuhkastakin uutta, kokoaa sirpaleista eheän ja kykenee mainiosti käyttämään palveluksessaan epäonnistuneita ihmisiä.

Tässä on evankeliumi ja kantava voima: Jumala ei ole rajoittunut inhimillisiin rakenteisiin tai barrikadeihin. Hänen ei ole sitouduttava meihin, mutta meille on välttämätöntä sitoutua häneen. Tämä on tullut itselleni selväksi, kun olen joutunut harkitsemaan menemisiäni Jeesuksen palveluksessa.

Vanha uskova kysyi aikoinaan nuoremmalta sellaiselta, että miten tämä on selvinnyt uskossa ja armossa Herran edessä. Siihen toinen vastasi, että rukouksella ja paastolla ja sanan viljelemisellä. Vanha uskova sanoi: - Minun on tarvinnut seistä alastomana Herran edessä!

Niinpä niin. Ei ole uskossa kovin paljon saatu näkyvää aikaan, edistytty kehumisen arvoisesti. Antoisan ja kokemusrikkaan Jeesuksen tuntemisen jälkeen voi kuitenkin olla kiitollinen Jumalalle hänen suuresta armostaan ja kuljetuksestaan elämässä. Mutta kiitos kaikille ystäville, jotka ovat tehneet työni mahdolliseksi esirukouksin ja kulkemalla samaa tietä vaikka mansikat ovatkin joskus loppuneet tai peräti homehtuneet.

Kaikki me tarvitsemme armahdusta ja veren pesoa suurelta Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta, että voisimme olla sisäisesti puhtaat ja vapaat, sekä kerran periä taivaan.

Hlv. 473

1.Kun tuntoni kalvaa ja synnistä soimaa,

Ah, kunnekka, kurja, mä kulkenenkaan?

Sun veressäs, Jeesus, on elämän voimaa,

sen laineissa sieluni puhtaaksi saan.

2. Sä anteeksi antaos syntini suuret,

ja murra sen valta mun sielussani,

Oi, katkaise kahleet ja kitkeös juuret,

ja vuodata rauhasi rintahani.

3. Mua kaitse ja johdata kaidalla tiellä,

Jos vastassa vaaroja paljonkin lie,

Kun kuilut ja syvyydet uhkaavat niellä

Ja pystyhyn nousevan näyttävi tie.

4. Jos lankean, uuvun, niin nosta ja kanna,

mun turvani ainoa ollos sä ain

Sä vaiheissa kaikissa;

Apusi anna ja kotia kohti mua kuljeta vain.

5. Ah auta, ett' välttäisin kiusaajan paulan,

mi kietoa tahtovi matkallani,

niin silloin mä riemuiten voitosta laulan

ja kiittäen ylistän armoasi.

6. Sun armohos ainian tahdon mä luottaa,

se syömmehen särjettyyn lohtua luo,

se taistoissa kaikissa turvan mull' tuottaa,

jos kuinkakin kuohuisi myrskyjen vuo.

7. Ja kerran, kun päättyvi eloni retki,

sun ansioos, Jeesus, mä turvata saan;

Kun saapuvi vihdoin jo viimeinen hetki,

saan armosta kruununi, armosta vaan.

Fredrik von Zansen.

(1877 Kuhmoinen – 1965 Hämeenlinna) oli suomalainen opettaja, hieroja ja suomeksi sekä ruotsiksi kirjoittanut runoilija. Hän oli syntymästään saakka sokea. Hän julkaisi omakustanteina kaksi runokokoelmaa Sointuja ja soraääniä I – II.

Sef.3:17. Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee."

 

31.7. klo 18.00

kotiseurat

Pirkkoliisa Kuosmasella

Lempäälässä

Harjutie 24

 

Turkka Aaltonen

saarn.3:11. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.

 

LEHTIMÄEN seurakunnan KIRKOLLISET uutiset:

Seuroja teltassa Juha Hauta-ahon pihamaalla. Osoite Eino Uusitalontie 627

Pe 31.7. klo 19  Juhani Harjunpää, Jorma Hauta-aho, musiikki Marko Isolehto.

La 1.8. klo 19 Jorman 80 v syntymäpäiväseurat, ei lahjoja, kolehti lähetykselle. Jouko Ylinen, Pirkko Peltonen, Mari Pulkkinen, musiikki Soihtu, Kahvit.

Su 2.8. klo 18 Raamattutunti, ”Kun tuli rukoushetki kohdalle” Turkka Aaltonen.

Makkaraa ja kahvia.

Klo 19 Turkka Aaltonen, Jouko Ylinen, Armon Lapset.

Autuas se päivä lienee, jona löysin Jeesuksen, ystäväni suloisen.

 

1. Autuas se päivä lienee,

jona löysin Jeesuksen, ystäväni suloisen.

Iloisempaa en mä tienne koko maan päällä mainita,

kuin on Jeesus minulle.

2. Maailman lapset viel ei tunne tätä autuutta

ollenkaan ei myös siitä huolikaan;

Sen tähden he oudoksunee,

koska ilolla kerskataan

siitä ja myös puhutaan.

3. Mutta itse koetellut olen,

kuinka suloinen ompi minun Jeesuksen:

Hän on armoss lopettanut minun surkian orjuuten

ja mulle lahjoitti autuuden.

4. Jääkööt kaikki katoovaiset,

jääkööt iäti seljän taan,

kun mulla Jeesus ompi vaan!

Muut kaikki ovat muuttuvaiset,

jotka ei sielulle iloo suo

eikä totista lepoo tuo.

5.Pidä maailma sinun omas,

pidä kultasi, hopias,

ilos, menos kopiat!

Minä Jeesukseni huomass

olen iäti tyydytett,

autuudella rikastett.

6. Jeesuksess mulla rauha lienee,

täydellinen hauskuutus,

loppumaton virvoitus;

Hän myös itse minut tiennee

tietä tasaista johdattaa.

Kaikki parhaaksi sovittaa.

7. Jos mä väsyn, Jeesus auttaa,

jos mä kiusauksessa olen,

niin Hän vahvistaa;

Jos mä heikkouden kautta

vielä joskus horjahdan,

niin Hän auttaa nousemaan.

8. Murheessa Hän mun lohdutuksen,

syntiä vastaan hurskaus.

Tyhmyyttä vastaan viisaus,

kaikesta pahasta lunastuksen'.

Saastaa vastaan pyhyyteen,

köyhyydessä hyvyyten.

9. Hän on minun paimeneni,

minä Hänen lampaansa,

jonka haavain turvassa

levon löytää sydämeni

ja myös makian laitumen

ravinnoksi sielullen'.

10. Rakas Jeesus, auta mua

hamaan kuolemaani ast,

Sinussa riippumaan lujast.

Että vihdoin kiitän Sua

autuaitten seurassa,

taivaallisessa kunniassa!