Nojaa rintaan Jeesuksesi, muista, Hän sua rakastaa

1. Nojaa rintaan Jeesuksesi, muista, Hän sua rakastaa,

Hänpä jakaa tuskiasi: "Kuormat mulle heittää saa!"

Siellä sielun lepo on, luona Herran elo verraton.

 

2. Nojaa rintaan Jeesuksesi! Monelle Hän lääkkeen soi,

jotka synnin taisteluista syvät arvet luokseen toi.

Mutta myöskin haavoissaan kaikki tuskansa sai lauhtumaan.

 

3 Nojaa rintaan Jeesuksesi! Kaikki siellä sijaa saa,

huulensa nuo jokaiselle armon sanaa ilmoittaa

Lähtehestä lahjaks juo, iki-autuuden se sulle tuo.

 

4.Nojaa rintaan Jeesuksesi! Kun sun murhe saavuttaa,

kun sun mielestäsi toivo yöhön sammuu, tuikahtaa,

pilven takaa kirkkaana loistaa se toki armon taivaalla.

 

5.Nojaa rintaan Jeesuksesi! Opi ihmisrakkauttaan,

riennä sitten maailmaa ristin juureen saattamaan.

Hengen miekka voittoon vie, mies tai nainen käyttäjä sen lie.

 

6.Nojaa rintaan Jeesuksesi! Joutuu ehtoo elämän,

ääni kuiskaa: tulkaa, teille autuuden suon kestävän.

Kas, kun itse Karitsa kantaa sinut kuolon virralta.

 

7.Nojaa rintaan Jeesuksesi! Lunastettu morsian

yhdy taivaan voitto-veisuun: Kunnia nyt Jumalan!

Voima, valta Hänelle armossansa uskolliselle! 

 

laulukokoelmasta Harpunsäveliä no: 411 

Onnellisena uskossa Jeesukseen

 

Kun kuuluisuus kompastuu tai kuolee....

 Maailma on laittanut väkensä eriarvoisiin lokeroihin ja sen mukaan meitä ihmisiä täällä arvostetaan. Kun kuuluisuus kuolee, hänen viime hetkiänsä seurataan tiedotusvälineissä herkeämättä, vaikka hän olisi ollut tyhjäntoimittaja. Kun tavallinen ihminen kuolee, hänestä ei ole uutista. Hänet mainitaan

yhdeksi hukkuneista, sodan uhreista, kadonneista, ojaan ajaneista, onnettomista, tilastollisesti. Saarn.9:15. Mutta siellä oli köyhä, viisas mies, ja hän pelasti kaupungin viisaudellaan. Mutta ei kukaan ihminen muistanut sitä köyhää miestä. Se köyhä ja viisas mies on Jeesus, jota pidetään kääntymättömien taholta arveluttavana ja tuntemattomana. Uskova saa arvonsa Vapahtajasta. Uskovan kuolema on Jumalan silmissä arvokas, vaikka häntä ei täällä miksikään noteerattaisikaan. Ps.116:15. Hänen pyhäinsä kuolema on kallis Herran edessä.

 

Kaupunki kuvaa seurakuntaa, jossa Kristus tekee työtään. Seurakunnan pitäisi olla sellainen paikka, jossa ihmistä kunnioitetaan Kristuksen tähden; Muuten maailmanhenki valtaa koko porukan ja elitismi tekee pyhistä lahkolaisia. Henkilövalinnat ovat silloin kuin suoraan Sodoman valtiopäiviltä?

Jaak.2:2-4. Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä, ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen", niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?

 

Kun kuuluisuus kompastuu, se huomioidaan, arvioidaan ja siitä tulee uutinen kuvien kanssa. Mutta köyhä saa kaatua, eikä sitä huomioi kun Jumala. Vanhana jokainen kaatuu useammin kuin nuorena. Joskus joku jää siihen, eikä enää nouse. Samoin ihminen kaatuu usein syntiin, on siinä jonkin aikaa ja sitten alkaa suunnitella ylös nousemista. Joskus hän ei jaksa nousta, joskus hän ei tahdo nousta, joskus hän nousee ja jatkaa kulkuaan mustaa kokemusta rikkaampana.

 

Ps.145:14. Herra tukee kaikkia kaatuvia, ja kaikki alaspainetut hän nostaa.

 

Miika 7:8 Älä ilku, viholliseni, minulle. Vaikka olen kaatunut, minä nousen vielä, vaikka olen keskellä pimeyttä, Herra on minun valoni.

 

Ps.105:37. Sitten hän vei Israelin sieltä varustettuna hopealla ja kullalla, eikä ollut hänen sukukunnissaan kompastuvaista. 43. Niin hän vei kansansa pois sen iloitessa, valittunsa heidän riemuitessaan.

Oi ihminen, oi ihminen, kuinka käy sun sielusi kanssa?

 1.Niin kauvan kuin me elämme, sitä aina ajatelkaamme,

että kuolo kohtaa meitä. Kaikille on se tiettävä,

vaikka tietymätön hetkensä; Se kaikki hautaan peittää.

Oi Jeesus, suo, oi Jeesus, suo mun välttää harhateitä!

 

2.Kun mitään vielä ei havaita, ei vähintäkään arvata,

on kuolo ovellamme; ei auta silloin rikkaus,

ei tieto, taito, viisaus, ei voima, kunniamme.

Voi Jeesukseni, voi Jeesukseni, sä ainoa auttajamme!

 

3.Terveenä täällä ollessaan moni ei muista sieluaan,

kalliinta tavaraansa; kalua koota pyytelee,

rahasta kiistää, riitelee, niissä etsii autuuttansa.

Oi ihminen, oi ihminen, kuinka käy sun sielusi kanssa?

 

4.Kun ruumis hautaan heitetään ja multaan mustaan peitetään;

Kaikki, kaikki katoaapi. Tavarasi langot riistelee,

kalusi suku jakelee, vaan sun se unhottaapi.

Oi ihminen, oi ihminen, minkä osan sielusi saapi?

 

5.Se tuodaan eteen tuomion, missä sillä kova pelko on,

et itseesi nyt voi luottaa: sun työsi kaikki tutkitaan

ja kelvottomiksi tuomitaan; sen kaiken synti tuottaa!

Täällä ihminen, täällä ihminen, anna kyynelvirtasi vuotaa!

 

6.Sä Herran tykö palaa, Häntä yli kaiken rakasta,

niin rauhan löydät aivan; Aina kuule, kätke sanansa,

niin et sä piinaan vajoa, vaan pääset iloon taivaan.

Ei Jeesuksesi, ei Jeesuksesi, sua silloin jätä vaivaan.

 

7.Alastomia auttele, sairaita holhoa, hoitele;

Ne, jotka on harhateillä, taas oikealle johdata;

murheellisia lohduta! Niin tahtoo Herra täällä.

Oi ihminen, oi ihminen, näitä älä hältä kiellä!

 

8.Vaan näistä ei sovi kerskata, ei työmme meitä pelasta,

Jeesus on turvanamme; meitä Isänsä kanssa sovitti,

kuolollaan meidät lunasti Hän yksin kuolostamme.

Oi Jeesukseni, oi Jeesukseni, kaikki armostasi saamme!

 

Laurentius Petri Gothus, (ruots.) s. 1520 † 1579.

Sä, Jeesus, olet iloni ja ainoa mun turvani

 

1. Sä, Jeesus, olet iloni Ja ainoa mun turvani,

Mun elämäni, aarteeni, Mun kunniani, kruununi,

Sua mieleni kun muistelee, Niin sydämeni riemuitsee.

 

2.Suloinen sydämelleni On, Jeesus, kallis nimesi.

Se poistaa vaivat vaikeat, Hajoittaa huolet haikeat.

Ei löydy tuskaa päällä maan, Jot' ei se saisi lauhtumaan.

 

3.Jos ruumis, sielu vaipuisi, En lohdutusta kaipaisi

Sun, Jeesus rakas, seurassas, Sun suloisessa suojassas.

Jos minkä vaaran surma tois, Mua ei se vahingoittaa vois.

 

4.Sun suomas ilo, riemu on Sielulle lahja verraton.

Kun asut läsnä alati. Se ilahuttaa sieluni.

Sä olet paimen parahin, Mun ystäväni armahin.

 

5.Sua, Jeesus, aina seuraamaan, Ikeesi alle taipumaan

Sä anna mulle halua Ja aina armos apua.

Mua auta oikein alkamaan Ja auta, etten vaivu vaan.

 

6.Mua vahvista sä uskomaan. Lihaa ja verta voittamaan.

Mua varjele sä synnistä Ja estä erhetyksistä,

Suo: elän, kuolen, sinulle, Mun rukoukseni on se.

 

Johan Arndt

Herran kädenojennus

 "Minä levitän käteni sinun puoleesi. Niinkuin janoinen maa, niin minun sieluni halajaa sinua." Ps. 143:6.

Jumalan kutsu on kädenojennus ihmistä kohti. Herra sanoo: Tässä on käteni. Anna sinä omasi, niin minä vien sinut tämän elämän läpi iankaikkiseen elämään.

Jumalan kädenojennukseen tartutaan kuitenkin hyvin harvoin. Vaikka ne lupaukset, jotka Jumala ihmiselle antaa, takaavat voiton kaikissa taisteluissa, epäuskoinen ihminen ei luota niihin.

Kiitän Jumalaa siitä, että Jumalan rakkaus kolmetoista vuotta sitten sulatti kovan sydämeni. Olen saanut sisäisessä elämässäni kokea rauhaa ja iloa sekä Jumalan johdatusta ulkonaisissa asioissa. Kohtasin Vapahtajani eräässä katulähetyksen ylläpitämässä Veljes-kodissa. Siihen asti olin tuhlannut elämääni suruttomasti. Seurauksia ajattelematta kulutin aikani kapakoissa ja ryyppyjengeissä. Olin hyvää vauhtia tulossa alkoholistiksi. Ajoittain kuitenkin sisintäni ahdisti ja mietin, miksi elämäni oli tällaista kurjuutta. Niinä hetkinä Jumala tarjosi kättään auttaakseen minua, mutta ylpeyteni torjui tämän rakkaudenosoituksen. Taistelun aikaa kesti muutamia kuukausia, kunnes minut asetettiin valinnan eteen, tienhaaraan.

Tämä tapahtui eräänä kesänä. Silloin toteutui Jeesuksen lupaus: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

Olin silloin matkalla pois Suomesta. En tiedä, kuinka vakavaa tämä oli, mutta yritin päästä itärajan taakse. Itse asiassa pakenin omaa sisintäni ja sitä sekavaa vyyhteä, jonka itse olin saanut aikaan jatkuvalla juopottelulla. Pakomatkallani jäin kuitenkin erääseen pikkukaupunkiin — en osannut silloin selittää miksi. Siellä ei ollut ketään sukulaisia eikä tuttaviakaan. Vaikka olikin kesä kauneimmillaan, en unohda koskaan niitä öitä. Olin koditon, rahaton, työtön. En muista tarkalleen, kuinka kauan tätä kesti, ehkä viikon tai kaksi. Tiedän, että monet miehet asuvat ulkona jopa vuosia yhteen menoon, joten minun metsässä viettämäni yöt eivät ole mitään siihen verrattuna. Kuitenkin tämä oli minulle kovaa aikaa. Olin sielunhädässä ja olisin tahtonut puhua jonkun kanssa. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut sellaista yksinäisyyttä. Vaikka olinkin aikaisemmin ryyppäillyt melko paljon, olin sentään saanut kuulua perheeseeni sen yhtenä jäsenenä. Mutta olin katkaissut suhteeni kotiväkeeni ja ystäviini.

Eräänä yönä pysähdyin makkarakioskin ääreen, ja silloin kioskin myyjärouva pyysi minua tapaamaan miestään. Rouva kertoi miehensä olevan uskossa: hän varmasti tahtoisi auttaa minua. Näin rouvan ystävälliset kasvot, hänkin oli varmasti uskova, mutta en halunnut mennä heidän kotiinsa.

Eräänä yönä sisäinen pakko vei minut etsimään puhelinluettelosta jonkun papin numeroa. Olisin halunnut soittaa papille ja pyytää apua. Vaikka en ollut käynyt kirkossa vuosiin, minut valtasi merkillinen kaipaus päästä papin puheille. Epätoivoisena etsin numeroa, mutta luettelosta oli repäisty pois juuri se lehti, jossa seurakunnan puhelinnumerot olivat. Joku oli tarvinnut sitä ennen minua.

Olin aikaisemmin nähnyt erään kadun varrella tienviitan "Toivonkoti". Sitä katua kuljin usein. Kun eräänä iltana taas kävelin tuota samaa katua, mieleni teki pysähtyä portille. Kuitenkin menin ohi. Mutta joku sisäinen voima käännytti minut takaisin. Palasin portille ja näin hiekkakäytävän ja vähän matkan päässä talon. Astuin käytävää pitkin sydän jyskyttäen. Aioin jo kääntyä takaisin, mutta menin sentään portaiden alapäähän. Muistan miten epävarma olin. Astuin kuitenkin ovelle ja painoin soittokelloa. Edessäni seisoi hento rouva, jonka kasvoja en unohda koskaan. Hänestä loisti merkillinen valo. Taempana oli kaksi lasta, ja sama valo säteili heistäkin. Minä, synkkä, likainen kulkija, olin pyrkimässä sisälle. En ehtinyt sanoa juuri mitään, kun rouva kehotti minua käymään sisälle. Istuin olohuoneen sohvaan ja näin kaikesta, että olin tullut erikoiseen kotiin.

Talon isäntä tuli jonkin ajan kuluttua työstä. Hänenkin olemuksensa loisti. Enempää kyselemättä isäntä otti seinältä kitaran ja yhdessä vaimonsa kanssa viritti laulun "Tuhlaajapoika vieraalla maalla". Hetken kuluttua olin lattialla polvillani itkemässä kurjuuttani ja syntejäni. Sanoin:

— Herra, ota minut kokonaan omaksesi.

Jumalan Pyhä Henki oli alkanut tehdä työtä sydämessäni, ja nyt toteutui lupaus: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

Tämän uskovan pariskunnan luota sain kodin. Täällä Herra kirkasti minulle suuren rakkautensa. Jeesus armahti minua, pyyhki pois menneisyyteni ja antoi uuden tulevaisuuden. Sain palata kotiin omaisteni luo aivan uudessa hengessä. Jeesus oli viitoittanut anteeksiantamuksen ja anteeksisaamisen tien.

Pikkukaupungin Toivonkoti, johon Jumala minut johdatti, on katulähetyksen ylläpitämä miesten koti. Sama nimi on katulähetyksen miesten kodilla Helsingissä. Oltuani ensin työssä muualla tulin vapaaehtoiseksi työntekijäksi Kovaosaisten Ystäviin ja myöhemmin Veljeskodin hoitajaksi. Kaiken minkä Herra on luvannut, hän on myös toteuttanut minun elämässäni. Hän on antanut armonsa rikkauden jokaiseksi päiväksi. Saan kaikki syntini anteeksi Jeesuksen veren tähden. Uudella tiellä vaeltaminen vaatii jatkuvasti Jeesuksen puhdistavan veren voimaa.

Työpöytäni lähellä on taulu, johon on tekstattu Jes. 59:l:n sanat: "Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan." Tämä lause sopii hyvin Veljeskodin seinälle, sillä täällä asuvat miehet tuntevat elämän vaikeudet. Kun Jeesus ojentaa auttavan kätensä ihmiselle, se käsi ei ole koskaan tyhjä. Siinä on ne rikkaudet, jotka hän lupaa meille kaikille. Tarttuessamme ojennettuun käteen me otamme vastaan myös suurimman lahjan, iankaikkisen elämän.

 

Eino Vainikka Veljeskoti 2:n hoitaja. - Kerrottu kirjassa Mestarin kädestä 1973

Ps.48:2. Suuri on Herra ja korkeasti ylistettävä meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa.

 

 Uudessa Uskon siemenestä lauluun -ohjelmassa muusikko Artur Soitu soittaa kitaraa, laulaa suomenkielisiä hengellisiä lauluja ja miettii kiitollisuutta.

https://www.youtube.com/watch?v=TOU0vLYH4D0 

Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni ja ylistetty minun pelastukseni Jumala Ps.18:47

 

Tampereen Luther-talo

8.10. su klo 11 Messu

saarn. Turkka Aaltonen

tässä MP3 klikkaus 

 https://mediakirjasto-yllapito.sley.fi/sites/default/files/audio/tre_231008_saarna_turkka_aaltonen.mp3

Oi jospa kaikki olisi toisin?

 Humanismi on myrkyttänyt aikamme ihmismielet valheellisuudellaan, että ihminen on hyvä. Siksi yhteiskunta kantaa koko ajan isompaa kuormaa, kuin sen selkäranka kestää. Ei tule apua järjestä, tunteista, tahdosta, koulusta, politiikasta, sotilaista, aseista, lääkkeistä. Humanismi imee elämänmehunsa kehitysopista, joka on yksi saatanan ovelammista eksytyksistä. Sitä myrkkyä juotetaan meille opetuksen, tiedotuksen ja julkisen vallan kautta koko ajan. Tämä "miljoonavuosienkalanmaksaöljy" kuolettaa sydämen kivettyneeksi ja Jumalaa vastustavaksi syöväksi. Se korottaa ihmisen jumalaksi, epäjumalaksi, ylpeäksi ja tyhmäksi.

Merkillistä, ettei kehitysoppi ole voinut poistaa kiusaamiskulttuuria maailmasta? Vai eikö ole ollutkaan kehitystä hyvään suuntaan? Kun olin lapsi, oli koulussa kiusaamisia joka päivä, mutta eivät niihin aikuiset puuttuneet. Lapset selvittelivät niitä keskenään. Apuna olivat silloin koulun aamuhartaudet, virren veisaaminen ja uskontotunnit. Niissä pienet ihmiset oppivat jumalanpelkoa ja toisten ihmisten kunnioittamista. Nyt kun nämä elementit ovat poissa, maailma on aivan sekaisin. Synti jyllää kaikkialla ja voimistuu koko ajan. Mitä vähemmin Jumalan sana kuuluu, sen pimeämpi on maailmamme. On vain ajan kysymys, milloin maailmamme romahtaa laajemmin ja ihmisiä tapetaan kuin kärpäsiä?

 

Merkillistä, ettei kehitysoppi ole saanut poistettua sotia maailmasta? Vai eivätkö ihmiset olekaan jalostuneita hyvyydessään? Jatkuva uutisointi sodista turruttaa ihmismieliä, ja sitten paatuneina kuunnellaan tietoja, kuinka monta on taas tapettu uusilla aseilla, joita "rauhaa rakastavat" valtiot ovat lähettäneet sota-alueille. On myös ihmisiä, jotka eivät jaksa enää kuunnella uutisia samasta syystä lainkaan? Demokratiasta on tehty pyhä asia politiikan myötä. Ajatellaan yleisesti, että kansa on riittävän viisasta ratkaisemaan asiat enemmistön mielipiteellä. Ei ihme, että ongelmat seuraavat toistaan hallitusten ja hallitsijoiden vaihdoista huolimatta. Mitä ongelmia syntinen kansa voisi ratkaista ylpeänä ja itsekkäänä?

 

Ajankohtainen ilmiö on rasismi, ihmisten purkittaminen, halveksiminen, hylkääminen ja vainoaminen. On aivan selvää jo pelkän moraalin kannalta, että olisi tavattoman paljon helpompaa, jos tätä ongelmaa ei olisi olemassa. Mutta käytännön neuvot puuttuvat, tuntuu kuin ainoa neuvo olisi samanlainen, kun juopolle sanotaan: - älä juo enää! Kiltteys, ystävällisyys ja rakkaus ovat ihmisille vain pelkkiä sanoja vailla sisältöä. Synnin seurauksena ihmiset vihaavat toisiaan, puhuvat vihaisia sanoja, tappavat toisiaan, hakkaavat toisiaan, pilkkaavat toisiaan, eroavat toisistaan, vainoavat toisiaan. Eikä tätä pysty lainsäädännölläkään estämään. Olemme luonnostamme pahoja, siksi teemme pahoja.

 

Ajassamme on lähes kaikkialla pyrkimys yhteiskuntaan, jossa vallitsee hyvinvointi, jokaisella olisi koti, työmahdollisuus ja elämä olisi mukava elää. Sosiaalinen yhteiskunta pyrkii myös siihen, että syntyisi tasaus rikkaiden ja köyhien välillä; ja jos siihen ei päästä vapaaehtoisesti, siihen mennään pakolla? Toisaalta rikkaat pitävät kiinni saavutetuista eduistaan ja asemastaan vaikka köyhien kustannuksella. Toisaalta köyhät tekevät myös pahojaan, ovat itsekkäitä, valehtelevat ja rikkovat lakia. Kehitysoppi ei ole kyennyt tekemään maailmaa paremmaksi, koska ihmiset ovat synnin orjia - edelleen.

 

Kaiken keskustelun, tavoitteiden, toiveitten ja hyvien odotusten jarruna, esteenä ja rajoituksena on aina kuitenkin perisynti; jokaisessa ihmisessä vaikuttava perintö paratiisin lankeemuksesta asti. Synnymme tänne syntisinä, elämme synnin vaikutuksen alla ja toteutamme syntiä puhein, teoin, ajatuksin ja laiminlyönnein. Vaikka haluamme tehdä hyvää, teemme pahaa. Vaikka olemme kristittyjä, meissä on edelleen turmeltunut vanha ihminen, synnin ruumis kaikkine metkuineen. Ilman Jumalaa kaikki hukkuvat ikuiseen kadotukseen synteineen.

 

Room.7:15-20. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

 

Kristittyjen keskuudessa on menossa aivan uusi aika, kun jatkuvasti syntyy uusia pieniä ryhmiä, seurakuntia ja toimintayksiköitä. Oman uskonelämäni alussa 50 vuotta sitten rajat eri ryhmien välillä olivat muurin korkuisia. Yhteiskristillisyyden myötä on sitten syntynyt monenlaisia tapahtumia, joissa on koettu yhteyttä Jeesuksessa ilman taka-ajatuksia ja lihallisia pyrkimyksiä. Mutta ei kulu kuin hetki ja taas ollaan rakentamassa omaa rakennusta toisten kustannuksella. Olen usein käynyt paikkakunnalla, jossa uusi ryhmä on ryöstänyt sielut omikseen vanhoista ryhmistä. Varmaan uusien viehätys ja vanhaan kyllästyminen on ollut taustalla vaikuttavana. Joskus ihmiset etsiytyvät uusiin ryhmiin loukkaannuttuaan entisiin tai sitten ei ole saatu siellä riittävästi tilaa näkemyksilleen? Yleensä ne ryhmät, jotka ovat pitäneet tiukasti kiinni perinteestään, opistaan ja säännöistään ovat säilyneet paremmin näissä muutospaineissa.

 

Joskus olen keskustellut näiden loikkareiden kanssa ja kysynyt heidän taustoistaan ja motiiveistaan muuttaa uuteen ryhmään vanhan hyläten. Siellä on tullut esiin loukkaantumisia, ihmissuhde ristiriitoja, pettymyksiä ja turhautumista. Varsinkin johtajapuolella on ollut yksi keskeinen lähtemisen syy se, ettei ole saanut riittävästi vaikutusvaltaa, tilaa toimia, puheoikeutta, laulu mahdollisuuksia, arvostusta. Onhan sitten niitäkin, jotka ovat loikanneet opillisten syiden vuoksi. Joku on loikannut siksi, että voisi tavoittaa enemmän kääntymättömiä. En ole kuullut, että kukaan olisi loikannut siksi, ettei saanut tehdä palvelijan toimia ja nöyryydessä pitää muita itseään parempina.

 

Piispa Gummerus oli pitänyt Somerolla piispantarkastuksen. Hän oli vähän moittinut pastori Levästä pyhäkoulun pidosta ja muustakin. Oli juotu lähtökahvit ja hevoset olivat pappilan pihalla valmiina viemään piispan seurueineen Jokioisten asemalle. Pastori ehdotti, että ennen lähtöä vielä laulettaisiin. Piispa pyysi, että pastori Levänen valitsisi virren. Pastori ehdotti, että veisattaisiin virsi 128.

 

1. Ah kuinka käy, mistä avun saan, kuinka peitän häpeääni? Kun tili multa vaaditaan, kun kuuluu Herran ääni: "Käy tänne, palvelijani, Tee tili tarkka mulle Saamistasi leivisköistäni jotka annoin lainaksi sulle!"

 

2. Mä sain niin ylen runsaasti, vaan kaikki on hävitetty; Tuhansiin nousee velkani, tuo turhiin menetetty. Mä tuhlailin, kuin pohjaton mulla oisi lähde ollut; Nyt olen paljas, alaston, Ja maksupäivä on tullut.

 

3. Jumalan armolahjat sain mä täällä hoitaakseni, Vaan nyt on mulla syntini vain ja karvaat

kyyneleni. Voi millä köyhä, vaivainen sen suuren velkani maksan? Kun Herra viimein vaatii sen, suorittaa kuinka jaksan?

 

4. Oi Herra, kuinka suuri on sun armosi, taas nyt näytä, ja kautta Poikasi ansion mun puutteeni täytä; Mun velkani kaikki anteeksi suo! Apua muuta ei mulla, kuin itse tuomarini luo, anoen turvaa, tulla.

 

5. Oi tuomarini, oi Isäni sä, mun armorikas Herrani, suo aikaa, sääli, helpota sun tuomiosi kova kerran! Mä tahdon, uudesti alkaen, paremmin lainaasi hoitaa, ja, mennyttä aikaa muistaen, eloa uutta koittaa.

 

6. Myös lupaan sulle, Herrani, ah suo mun myös se täyttää! Että annan sille anteeksi, ken vihaa mulle näyttää. Vähäinen, mitätönhän vaan on hänen velkansa suurin, Jos anteeksi minä saan, syntinen perinjuurin.

 

7. Tarkka olin, kärkäs huomaamaan vikoja veljessäni, vaan aivan hidas muistamaan omia virheitäni; Se anteeksi anna, Jeesukseni. Suo henki uusi, pyhä, että unhotan syyt veljien, omiani muistan yhä!

                                                                                   J. L. Runeberg s. 1804 † 1877.

 

Herra, hukumme syntiemme tähden, ellet auta meitä. Joudumme virran vietäviksi sen pyörteisiin, ellet nosta meitä pois sieltä. Tämä maailma ei voi auttaa meitä, tämä maailma hukkuu ilman sinua. Parhaimmatkin ihmiset ovat vain kourallinen tomua turhine ajatuksineen ja tavoitteineen ilman sinua. Kuuletko, Herra, kuinka he huutavat oikeudenmukaisuutta ja valehtelevat samalla kertaa. Näetkö, Herra, että he ovat kuin rauhanlähetttiläitä univormuissaan, mutta heillä on aseita taskussa tappaa vaikka ketä.

Jeesus, ilman sinua uskovat ovat tuuliajolla, eivät tiedä minne mennä, mitä tehdä, kenen kanssa ja missä aikataulussa. Jeesus, ilman sinua uskovat eivät siedä toinen toisiaan, eivät halua olla yhtä, eivät kunnioittaa ja arvostaa toisia uskovia. Jeesus, kristittyjä kiusaa levottomuus ja pätemisen tarve, olemme ylpeitä, itseriittoisia, suosion tavoittelijoita, rahanahneita. Jeesus, emme kuuntele sinua, emme seuraa sinua, emme elä armostasi ja laupeudestasi.

Kristus puhumme tänään paatuneille ihmisille evankeliumia, julistamme koville sydämille ikuista totuutta, Jumalan sanaa, kerromme sinun ihmeistäsi ja kaikkia koskevasta pelastuksen lahjasta ylimielisille, ulkokultaisille, kastetuille. Kristus odotamme, että sinä herättäisit tämän ajan ihmiset vakavasti murehtimaan sielunsa tilaa, että murtaisit kivikovat sydämet herkiksi kuulemaan äänesi, että saisit turhan naurajat itkemään oma tyhmyyttään. Hyvä Jumala armahda meitä!

1.Joh.2:17. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.