Jos ei olisi ollut sota-aikaa….

 

Turun kaupunki oli pitkään varakkaiden kauppiaiden eliittialuetta ja junaradan länsipuoli oli jo Maarian kuntaa ja siis maaseutua. Mutta sota-ajan jälkeen näille alueille alkoi muuttaa siirtolaisia ja evakkoja runsaasti. Minäkin asuin lapsuudessani Kuninkojalla, Kähärissä ja Pitkämäessä, jotka silloin olivat kaupungin laitaa, mutta nykyään ovat eliittialueita.

Ensimmäinen lapsuudenkotini oli Hirvensalon saaressa. Eräs isäni työkaveri oli tullut sinne sukunsa mukana Seiskarista ja rakentanut talon. Talon yläkerta oli avointa tilaa, johon isän rakensi meille hellahuoneen ja kamarin. Asuimme siellä neljä vuotta. Jos sotaa ei olisi tullut, emme olisi koskaan tavanneet seiskarilaisia, emmekä asuneet siellä.

Turussa oli sotien jälkeen paljon Karjalasta muuttaneita ja kotini lähipiirissä oli Karjalaiskyläksi nimetty alue Kähärinmäen takana. Se oli suurelle peltoaukealle mitoitettu uudisrakennusalue, jossa oli kymmenittäin samalla muotilla tehtyjä rintamamiestaloja. Monet koulukaverini olivat sieltä. Jos sotaa ei olisi ollut, emme olisi koskaan tavanneetkaan näiden kavereiden kanssa.

Vaimoni isä oli syntynyt Karjalassa ja joutunut myös muuttamaan evakkona pois vanhasta kodistaan Pohjanmaalle, kun rauhanehdot vaativat Suomelta sellaista. Ilman sotaa ei hän olisi koskaan tullut toiselle puolelle Suomea asumaan, eikä tavannut vaimoaan, eikä minulle olisi syntynyt tästä liitosta tyttöä, josta tuli vartuttuaan minulle puoliso.

Asuimme avioliiton alkuvaiheessa muutaman vuoden Naantalissa, vuokraisäntäperheenä oli Karjalasta evakkona sinne muuttanut vanha pariskunta. He olivat uskossa ja meillä oli hyvin antoisaa kristillisyyden vaiheissa sinä aikana. Molemmat kuolivat pian ja koimme, että meidät oli lähetetty saattamaan heitä taivaskutsuun asti. Ellei sotaa olisi ollut, he eivät olisi tulleet Karjalasta Länsi-Suomeen, emmekä olisi koskaan tavanneet heitä, emmekä asuneet Naantalissa.

Elämässämme on ollut lukuisia muuttoja perheenä paikkakunnalta toiselle ja asunnosta toiseen. Kaikki lähinnä töiden mukaan järjestyneitä. 1997 Ostimme omakotitalon Kangasalta, se oli rakennettu 1963 ja teimme kaupat talon rakentajan ja tämän puolison kanssa. Mies oli tullut evakkona Kivennavalta tänne ja aloittanut uuden elämän, uuden ammatin, uudessa ympäristössä. Mutta jos sotaa ei olisi ollut, mies ei olisi koskaan tullut tänne rakentamaan taloa, emmekä me olisi koskaan muuttanut siihen kotiamme.

Emme puhuneet sodasta, enkä muista kenenkään valittaneen kovaa osaansa elämässä. Puhuttiin ajasta ennen sotia ja sodn jälkeen. Niukan toimentulon turvin selvittiin, töitä oli ja niitä tehtiin ilman lomia. Lauantait olivat koulupäiviä. Ruoka oli yksinkertaista, puhelimia ei ollut monellakaan, eikä autoja. Kukaan ei voinut elää avustuksilla, koska semmoisia ei ollut jaossa. Ihmiset auttoivat toisiaan ja kävivät paljon kylässä toisissaan ja niin uutiset kulkivat kansan keskuudessa. Kaikki kävelivät paljon ja kulkivat polkupyörillä pitkiä matkoja. Sisävessa oli vain harvalla, mutta lisääntyivät pian. Sähköistys lisäsi kodeissa elämän mukavuutta.

Sak.14:1-2. Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista. 

 

Sota on Jumalan vasemman käden työtä, joka vaivaa ihmisiä aina ja kaikkialla. Mutta Herra Jeesus on viisaudessaan ja voimassaan kaiken tämän yläpuolella hallitsijana, jonka valta on ääretön. Hän lopettaa sodat ja käynnistää ne. Sodan keskellä hänen äänensä kutsuu ihmissieluja pelastukseen, syntisiä parannukseen, paatuneita kääntymykseen, eksyneitä Jumalan luo, luopioita palamaan Vapahtajan luokse.

Me ihmiset muuttaisimme asioita ja olosuhteita mukaviksi ja suotuisiksi, kevyiksi, helpommiksi ja nautittaviksi. Mutta Jumala ajattelee sielun pelastusta ensisijaisesti ja viime kädessä jokaisen kohdalla.

Rukoilemme Ps.25. Mukaan:

Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi.

Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua,

sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala.

Sinua minä odotan kaiken päivää.

Muista laupeuttasi, Herra, ja armoasi,

sillä ne ovat olleet hamasta iankaikkisuudesta.

Älä muista minun nuoruuteni syntejä,

älä minun rikoksiani;

muista minua armosi mukaan,

hyvyytesi tähden, Herra.

1.Tess.2:13. Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.

 Moni on kysellyt Jeesus Cafe toiminnasta tilaisuuksien yhteydessä ja nyt on sitten saatu sinne kotisivuille tiivistelmä pienen järjestön historiasta. Tässä linkki evankelioivan palvelujärjestön askeliin.

https://jeesuscafe.fi/historian-lehtia/ 

 

Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus, oisko silloin elon arvoa, tyydyttää oi voisko katoovaiset kaihon syvyydessä sydämen.

 

Kävelin tässä eräänä päivänä vilkasliikenteisen tienristeyksen suojatietä pitkin. Yritin olla oikaisematta poikki tien toiselle puolelle ojan ja nurmen yli, että olisin malliesimerkki liikennekuuliaisesta kansalaisesta. Siihen ilmestyi viereeni (hän oli ollut jo edelläni) vanha nainen, joka köpötteli "ykkösvaihteella" hitaasti eteenpäin. Pian hän pälyili epäluuloisesti ympärilleen, kun autoja tuli ja meni koko ajan sinne tänne. Menin siihen hänen viereensä ja sanoin, että mennään tässä porukassa yli, kyllä ne meille tietä antaa. Ja hän vain valitteli olevansa hidas. Vastasin, ettei se haittaa, on meillä aikaa - ja kyllä ne vartoaa. Hän hymyili ja köpötteli yli tien. Sitten emme enää nähneet toisiamme.

Aikamme me ystävät taaperramme täällä, aluksi paikallamme, vähitellen kierien, sitten kontaten, sitten kävellen, sitten kipittäen, sitten juosten, sitten kiiruhtaen, sitten taas hiljentäen, sitten kävellen, sitten köpötellen, sitten kovin hitaasti laahustaen, sitten toisten kyydissä ja viimein pysähtyen. Pitääkin kysyä, missä vaiheessa elämä on tänään, millainen vauhti, kiire? Onhan kaikille pääteasema selvänä, ja asiat Jumalan kanssa kunnossa?

Vanhassa laulussa sanottiin:

1. Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus, oisko silloin elon arvoa, tyydyttää oi voisko katoovaiset kaihon syvyydessä sydämen.

2 Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus, ansaitsisko voitto taistella? Onko mainen ilo mainittava Jeesukseni rauhan rinnalla.

Kotimme viereen ilmestyi eräänä päivänä kaivinkone, joka möyri rajanaapurimme ja meidän välistä uuden sähkökaapelin. Siivosin viikon verran poikien jättämiä jälkiä ja katkaisemia oksia. Istutin muutaman puuntaimen tyhjiin kohtiin. Kului kuukauden verran ja taas tulivat möyrijät, tällä kertaa asialla olivat puhelinmiehet ja uusi nopea valokuitukaapeli läheiseen vanhainkotiin (Ilmeisesti ei kuitenkaan vanhusten iloksi?) Pian homma oli hoidettu ja jäljet peitetty, uusi asfaltti peitti jäljet.

Taas kului kuukausi ja nyt tuli uusi porukkatöihin upottamaan uutta sähkökaapelia suuresta

kelasta Pikonlinnan sairaala-alueen uusille asiakkaille….

Sitten koko tonttimme kadunpuoleinen osa suljettiin kaikesta liikenteestä ja meille jätettiin vain pieni kulkureitti kotiimme. Mietin, milloin joku ilmestyy taas kaivinkoneen kanssa lähistölle? Monen päivän työt kotimme ympäristössä ovat pian peitetyt ja kukaan ei tiedä, mitä siellä on tehty, ellei joku heitä valista tästä.

Kuitenkin nämä toimet ovat ilmeisen välttämättömät tulevaisuutta silmällä pitäen. Jumalan valtakunnan tärkein työ ihmissielujen pelastumiseksi tapahtuu näkymättömissä, pinnan alla. Sydänten tuntija vaikuttaa pyhän sanansa ja esirukousten kautta murtavaa kyntötyötä, että evankeliumin hyvä siemen voitaisiin eräänä päivänä tiputtaa pehmeään sydänmaahan. Vain pieni osa pelastustyöstä on näkyvää toimintaa. ”Meidän tähtemmehän on kirjoitettu, että kyntäjän tulee kyntää toivossa ja puivan puida osansa saamisentoivossa.” 1.Kor.9:10. Kun Jumalan kaivinkoneet jyystävät maata, siinä on meteliä ja pölyä ilmassa. Kuoleman, saatanan ja synnin vangitsemat sielut ovat helteessä, eivätkä ne päivät tunnut mukavilta. Valvottaa, hiki nousee pintaan ja pikkupirut istuvat olkapäillä. Tuonela ei irrota helposti otettaan saalistaan. ”Niin kuin maa kynnetään ja kuokitaan, niin ovat meidän luumme hajotetut tuonelan kuilun suulle.”Ps.141:7.

Edelleen vanhassa laulussa sanotaan:

3. Jos ois mulla rikkaudet ja rakkaus, kunnia ja maine ihmisten,

mutta toivoa ei ikuisuuden, satamaa ei elon purrellen.

4.Jos ois kaikki mun, vaan puuttuis Jeesus, rakkautensa kuoloon kestänyt,

minne kääntyis maassa avarassa sydän heikko, tuskiin nääntynyt.

5.Ilman Jeesusta jos elää voisin, miten olis kuolla Hänettä!

Ilman Häntä laakson syvyydessä, ilman Häntä ijäisyydessä!

On turha ajatella, että ihmiset pelastuisivat karkkia imeskellen auringon paisteessa ja menisivät leikiten taivaaseen. Turha ajatella, että syntiä ei olisi tai sen voima olisi vähäinen, tai että siitä pääsee irti päättämällä hylätä se. Sielun pelastukseen tarvitaan Totuuden sana ja Kristuksen veri, näillä avaimilla aukenevat taivaan ovet. Tällainen toiminta synnyttää aina pahennusta maailmassa ja siksi uskovat yrittävät naamioida tekemisensä hyväksi ja ystävälliseksi. Esiinnymme näennäisen vaarattomina ja lempeinä hymyillen, mutta meillä on aina taka-ajatus – haluamme ryöstää sielut vihollisilta Kristukselle.

Jeesus meni tuonelaan ja nousi taivaaseen, hän vain voi pelastaa ihmisen. Älä siis ystäväni pelästy, kun Herra laittaa kaivinkoneensa möyrimään sinun ja rakkaittesi sydämen maata. Hänellä on hyvä tarkoitus, perusparannus on välttämätön. Kiusallinen syväkaivuu on kuin hammaslääkärin juurihoito, jossa mätäpesäkettä sorkitaan ja puhdistetaan. On turha laittaa paikkaa päälle, jos alla muhii vielä miljoona myrkynkylväjää. Vanha kaupanmainos sopii hyvin tähän ja adventin aikaan: Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä. Elämme toivossa, sillä meidän Herramme on taitava, hän onnistuu aina. On vain suostuttava hänen toimenpiteittensä alle.

Vielä vanhassa laulussa sanottiin:

6.Mut nyt kaikki mun on Jeesuksessa, lääke sydänhaavaan,

kärsivän, syntiä ei, jot' ei anteeks antais, tuskaa ei, jot' ymmärtäis ei Hän.

7.Jos on mulla Jeesus, yksin Jeesus, eikä mitään muuta,

sieluni omistaa saa Hänessä oi kaikki, Hän suo elon yltäkyllälti.

Kun Jeesus puuttuu, ihmiset keskittyvät politiikkaan, urheiluun, tieteeseen, taiteeseen, hyvinvointiin ja luonnonsuojeluun. Mutta epäonnistuvat näissä kaikissa vallitsevan perisynnin tähden.

Kun Jeesus puuttuu, perheet hajoavat ja ihmiset hylkäävät toisensa.

Kun Jeesus puuttuu, lapset voivat pahoin ja tekevät pahaa,

Kun Jeesus puuttuu, vankilat paisuvat ylisuuriksi asiakkaistaan.

Kun Jeesus puuttuu, valhe ja epäjumalanpalvelus valtaavat alaa.

Kun Jeesus puuttuu, kristillisyys kuolee ja raamattuvastaisuus rehottaa.

Kun Jeesus puuttuu, penseys viihdyttää uskonnollisia mieliä.

Kun Jeesus puuttuu, joutuvat ihmiset kantamaan omat kuormansa, vihansa, katkeruutensa, pettymyksensä, ahdistuksensa, sairautensa itse, yksin.

Kun Jeesus puuttuu, ei ole syntisellä puolustajaa, vapahtajaa, pelastajaa.

Kun Jeesus puuttuu, jää vain vallitseva kansanvalta heliseväksi henrnepurkiksi maailman ongelmiin.

Kun Jeesus puuttuu, sota riehuu, viha valtaa alaa ja sielut pelkäävät.

Kun Jeesus puuttuu, rikkaat sortavat köyhiä ja köyhät kiukuttelevat.

Kun Jeesus puuttuu, synti täyttää ihmissydämet ja sielut kulkevat kohti ikuista kadotusta.

Kun Jeesus puuttuu, ei ole rakkautta, uskoa, eikä toivoa.

Kun Jeesus puuttuu, pimeys hallitsee, paha pitää valtaa, kuolema kolkuttaa ja epätoivo uuvuttaa.

Kun Jeesus puuttuu, jää uskovalle vain uskonnollisuus, omavanhurskaus, itsekkäät tavoitteet, katkeruus, ylpeys, syyllisyys ja tyhjä mieli.

Rukous:

Auta meitä, Jeesus elämäntiellä, lähimmäisten kanssa, ohi muurien ja esteiden, arkipäivien tarpeiden ja kun opetat meille uusia asioita, tai viet katsomaan syvälle. Anna meille, Jeesus, aina avoin sydän sinulle, niin että se olisi kokonaan uskovainen. Suo meille rauha ja ilo sellaisina päivinä, kun sinun murtava ja uudistava työsi kohtaa meitä ja rakkaitamme. Auta meitä kadottamaan lihallisuutemme ja viritä meissä Hengen elämä tahtomallasi tavalla, ajalla ja paikassa. Iloiten odotamme sinua, Kristus, sinä suuri ja ikuinen, jolle Isä on antanut kaiken vallan. Tule rakkaittemme elämään ja pelasta heidät. Murra vihollisen voima ja kahleet, että vastasyntyneet taas todistaisivat sinusta, laulaisivat sinulle. Siunaa ihmisiä tässä ajassa niin, ettei kenenkään tarvitse sanoa, että Jeesus puuttuu!

Apuasi, Jeesus, armosta me sulta rukoilemme

 

Leo Meller – Kuudes aisti – Kuva ja Sana 1975

Athos luostarin erakko – H.L. Nilos ennusti 1500-luvulla.

Profetia on selostettu ruotsalaisessa Pyhän Simonin yhteisön kiertokirjeessä,

ja se on saatu ortodoksisesta kirkkolehdestä.

- Vuoden 1900 jälkeen, 20. vuosisadan puolivälissä ei sen ajan kansaa voi tuntea entisekseen. Kun Antikristuksen aika lähenee, ihmisten syntejä synkistävät lihalliset himot, ja kunniattomuus ja laittomuus tulevat kasvamaan yhä voimakkaammin. Silloista maailmaa ei voi tuntea entisekseen. Ihmisten käyttäytyminen tulee muuttumaan. Silloin on mahdotonta erottaa miehiä naisista, mikä johtuu heidän vaatetuksensa ja hiustenhoitonsa häpeämättömyydestä. Antikristuksen aiheuttaman ahdistuksen tähden näistä ihmisistä tulee julmia kuin villit eläimet. Silloin ei ole mitään vanhempien kunnioitusta, rakkaus katoaa, ja kristityt johtajat, piispat ja papit ovat pinnallisia ihmisiä, joilta puuttuu kokonaan kyky erottaa oikea tie vasemmasta. Tuohon aikaan muuttuvat kristittyjen ja kirkon tavat ja traditiot. Ihmiset hylkäävät kohtuuden, ja tuhlaavaisuus kukoistaa.

Kierous ja ahneus sallivat suhteellisuutta, ja voi niitä, jotka keräävät veroja. Synnillisyys, haureus, homoseksuaalisuus, salaiset paheet ja murhat vallitsevat yhteiskunnassa.

- Tänä tulevana aikana otetaan ihmisiltä pois Pyhän Hengen armo, jonka he saivat kasteessa, samoin kuin myös katumuksen armo, koska sen kaltainen hillittömyys ja laittomuus on valalla.

Jumalan seurakunnalta otetaan pois sen jumalaapelkäävät ja hurskaat paimenet, ja voi niitä kristittyjä, jotka jäävät maailmaan sinä aikana: he kadottavat kokonaan uskonsa, sillä heillä ei ole mahdollisuutta saada keneltäkään ihmiseltä tiedon valoa. He jättävät maailman, ja matkustavat pyhille turvapaikoille etsimään lievitystä hengelliseen hätäänsä, mutta kaikkialla he löytävät vain vastustusta ja väkivaltaa. Ja kaikki tämä johtuu siitä tosiasiasta, että Antikristuksella on ylin valta ja hän hallitsee koko maailmankaikkeutta. Hän tulee tekemään ihmeitä ja ihmeellisiä merkkejä. »

Hän antaa myös eräälle onnettomalle ihmiselle saatanallisen viisauden, niin että tämä ihminen keksii tavan, jolla ihminen voi keskustella toisen ihmisen kanssa maailman toiselta laidalta toiselle laidalle.

- Siihen aikaan ihmiset myös lentävät ilman halki kuin linnut ja he sukeltavat merien syvyyksiin kuin kalat. Ja kun he ovat saavuttaneet tämän kaiken, he — onnettomat ihmiset — viettävät aikaansa mukavuudessa, tietämättä, sieluparat, että tämä kaikki on Antikristuksen vilppiä.

Ja hän — tuo jumalaton! — hän kyllästää tieteen itserakkaudella, niin että se poikkeaa oikeita tieltä ja johtaa ihmiset harhaan, niin että he kadottavat uskon kolmiyhteisen Jumalan olemassaoloon.

Silloin kaikkivaltias Jumala näkee hämärän laskeutuvan ihmiskunnan päälle, ja Hän lyhentää nämä päivät niiden harvojen tähden, jotka pelastuvat, sillä vihollinen johdattaa jopa valitutkin kiusaukseen, jotta he lankeaisivat... Silloin puhdistuksen miekka ilmestyy yht'äkkiä ja tappaa viettelijän ja hänen palvelijansa."

 

1.Kaikki ompi tässä elossa vaan turhaa, katoovaista,

kaikki elävien joukossa vaan kurjaa, kuolevaista;

Me synnymme ja elämme, aina hautaa lähenemme,

me tulemme ja olemme, pois jälleen mennäksemme.

2. Se autuas, ken eläissä vaeltaa tietä Herran,

ja muistaa, että lähteä täytyy täältä kerran;

Siis eläkäämme hengessä, ruumiissa ollessamme,

niin elämämme päättyissä vaan uutta aloitamme.

3. Me mitä täällä kylvämme, sen vihdoin saamme niittää,

ja niin kuin täällä elämme, myös saamme palkan siitä.

Vaikia taudin kivuissa on, kurja, katumuksesi,

myöhäistä haudan partaalla aiottu parannuksesi.

4. Siis parannukseen kiiruhda, terveenä ollessasi,

Ja etsi Herran armoa jo ennen loppuasi!

Jo tänä päivänä ehdi autuuttasi etsimään!

Et tiedä päivää, hetkeä, kun pois jo käsketään.

5. Apuasi, Jeesus, armosta me sulta rukoilemme;

Ah, kuolon kovan tuskassa, suo rauhaa sielullemme!

Kun joutuu hetki viimeinen, ja henki täältä erii,

sä auta, että autuuden se taivaassasi perii!

Tuntematon, suomal. v. 1646

Bengt Jakob Ignatius, (suom.)s. 1761 † 1827.

 

Jer.8:6. Minä olen tarkannut ja kuunnellut: he puhuvat sitä, mikä ei ole oikein; ei kukaan kadu pahuuttansa, ei ajattele: Mitä olen minä tehnyt! Kaikki he kääntyvät pois juosten juoksuansa, niinkuin orhi kiitää taistelussa.

Tapio Nousiainen kirjoitti aikoinaan vaikuttavan runokirjan omalla tyylillään. Se koostui arkipäivän kristillisyyteen sovitetusta sanomasta. Tässä yksi sen runo.

Katumus

Tiedätkö, mitä on katumus?

Tuo nakertava ja jossitteleva syyllisyydentunto,

tuo jahkaileva itsesyyttely, että asiat ovat

menneet vikaan, tuo tunto jostakin peruuttamattomasta,

jostakin, jota ei voi korjata entiselleen.

Katumus on sitä, että löin pallolla naapurin ikkunan rikki ja naapurin äijä tuli huutaen ja kiroten selvimään asiaa.

Katumus on sitä, että join pääni täyteen, menetin muistini ja jouduin ratsiassa kiinni juopuneena autolla-ajosta.

Katumus on sitä, että tein firman pikkujoulussa syrjähypyn ja nyt inhottaa nähdä häntä.

Katumus on sitä, että vaikka päätin ajaa varovasti, innostuin liukkaalla kelillä kaahaamaan kilpaa ja autoni suistui ojaan ja vaimoni kuoli.

Katumus on sitä, että ahneuden kiihkossa otin liian halvan urakan ja rakennusliikkeeni meni konkurssiin.

Katumus on sitä, että erosin vaimostani vaalean vampin vuoksi ja menetin kolme kirkassilmäistä isän kultaa ja saan kuulla nyt vampin alituista nalkutusta.

Tämäkö on katumusta?

Ei, nämä ovat asioita, jotka voidaan korjata

tai unohtaa.

Mitä on oikea katumus?

Oikea katumus on jotakin, jota ei voida

korjata, eikä unohtaa.

Sitä, että huomaan iäksi menettäneeni Jeesuksen,

sitä, että huomaan iäksi menettäneeni Jumalan armon,

sitä, että en totellut pastorin kehotusta parannukseen

ollessani Seutulassa lentokenttätöissä,

sitä, että en lähtenyt katumuspenkkiin kuullessani

evankelistan kutsun evankelioimisteltassa,

sitä, etten sanonut kahta pientä sanaa: »Anteeksi»

ja »Tahdon*,

sitä, etten vihannut elämääni ja seurannut Jeesusta ristiä kantaen.

Katumus on sitä, että nyt, kuoltuani Jumalan armosta osattomana kääntymättömän kuoleman:

saan iankaikkisesti katua pelastukseni hylkäämistä, saan iankaikkisesti olla erossa Jumalasta ja Jeesuksesta,

saan iäti nähdä edessäni rautaristikon, johon on teräskirjaimin upotettu sana: peruuttamaton. Saan alati lukea Raamatusta Aabrahamin sanoja rikkaalle miehelle tuonelassa: »Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi ja saat nyt kärsiä tuskaa. Ja kaiken lisäksi on meidän välillemme ja teidän, vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.»

Tätä on katumus: kun en ottanut vaaria etsikkoajastani, kun en ottanut vastaan Jeesusta maan päällä.

Ps.68:5. Laulakaa Jumalalle, veisatkaa hänen nimensä kiitosta. Tehkää tie hänelle, joka kiitää halki arojen. Hänen nimensä on Herra, riemuitkaa hänen kasvojensa edessä.

Erään vanhan kirjan välissä oli taittetuna ko blogi-kirjoitus. 

Se oli silloin Kristillisen Työväen Liiton 

äänenkannattajan Sana ja Työ lehden sivulla.

Työni yksi ulottuvuus oli juttujen kirjoittaminen, 

vaikka päätyöni olikin toimia julistajana 

 

Room.12:3. Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458975&open-series=572&title=muiden-ylapuolelle

Että voisin kuulla, mitä Herra puhuu minulle

 

Kotikokouksen video-tallenne Lempäälästä Kuosmasen kodista 

19.12. 2025 perjantai-iltana.
 

 https://www.youtube.com/watch?v=vCU6IWJI_GA

Uskovat kansanvallan puristuksessa

 

Kansanvalta (demokratia) tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa valta kuuluu kansalle, joka joko päättää suoraan asioista tai valitsee edustajansa (kuten eduskuntaan) yleisillä, vapailla ja kilpailullisilla vaaleilla toteuttamaan tahtonsa. Sitä pidetään länsimaissa yleisesti parhaana valtiomuotona, koska se ei anna vallan keskittyä liikaa yhdelle ihmiselle tai ryhmälle.

Ruotsi on erikoinen valtio, kun siellä on demokratia ja kuningas yhtä aikaa. Asia on hoidettu siten, että kuningas on lähinnä näyttelyesine, joka ei päätä mistään maan asioissa. Hän on eräänlainen leikkikuningas. Osa demokratian nimissä kulkevista valtioista on niin läpeensä korruptoituneita, että voisi puhua hyvin valheen verkostosta. Suomea sanotaan oikeusvaltioksi. Se on sitä vain siinä määrin, kun se kunnioittaa Raamattua Jumalan sanana ja toimii sen mukaan. Muu on kaikki pelkkää teatteria, josta uutisoidaan joka päivä vuolaasti.

Nykyinen Venäjä esiintyy demokratiana, mutta käytännössä ei kansalla ole mitään sanomista johtamiseen tai vallankäyttöön. Moni ajatteli kolmekymmentä vuotta sitten, että tämä suuri valtakunta muuttuu samanlaiseksi kuin länsimaat. Mutta muutoksella oli vain lyhyt aikakausi, jolloin esim. saatoimme tehdä kristillistä lähetystyötä heidän hyväkseen.

Venäjällä oli Neuvostoliiton aikana sosialistinen järjestys, jota mainostettiin työläisten paratiisina, jossa olisi tasa-arvo. Alkuinnostuksen jälkeen Leninin kuoltua Stalin pisti porukat järjestykseen tavalla, jota voidaan kutsua diktatuuriksi. Silloin iskulauseita viljeltiin ahkerasti. Niissä kuvastui henkilöpalvonta. ”Saimme paremman elämän, saimme iloisemman elämän!” ”Johtajamme, opettajamme ja rakas isämme Stalin on hankkinut meille onnellisen ja iloisen elämän!”

Kansan moraali rappeutui, avioliitto romutettiin, haureutta arvostettiin, alkoholismi hallitsi, kirkot varastettiin kristityiltä ja muutettiin sosialismin palvelijoiksi. Yksityisomaisuus joutui valtiolle ja ihmisiä pakotettiin muuttamaan mielivaltaisesti määräysten mukaan kauas kodeistaan. Suomesta Venäjälle muuttaneet kommunistit saivat ryhtyä vahtimaan ja ilmiantamaan suomea puhuvia inkeriläisiä. Mutta aikanaan heidätkin ammuttiin kansanvallan vihollisina. Neuvostoliitossa tuomittiin vuosina 1921–1953 kaikkiaan 3,7 miljoonaa ihmistä, joista teloitettiin 642 980.

Aloitellessani hengellistä työtä ja kierrellessäni Suomen maata, olin kerran puhumassa Alppilan kirkossa Helsingissä ja samaan tilaisuuteen tuli seurakunnan pastori Aatami Kuortti. Hän oli inkeriläinen kovia kokenut kristitty, vaikken silloin sitä tiennyt. Hän oli ollut Lempaalan seurakunnan paimenena ja joutunut vainon kohteeksi. Hänet oli vangittu uskonsa tähden (maassa, joka ilmoitti julkisesti suosivansa uskonnon vapautta?) ja tuomittu vankileirille Karjalaan. Salainen poliisi ehdotti, että Kuortti ryhtyisi vakoilemaan seurakuntalaisiaan, mutta hän kieltäytyi tästä ehdottomasti. Kuortti sai kuulla olevansa vastavallankumouksellinen ja hänet tuomittiin ensin kuolemaan, mutta tuomio muutettiin sitten 10 vuoden pakkotyöleirivankeudeksi. Siellä hän oli ollut tuhansien muiden tavoin kaivamassa laivakanavaa jäämerelle. Valtavat määrät ihmisiä kuoli näissä poikkeusoloissa, nälkään, sairauksiin, heikkouteen ja ampumisiin. Kuortti päätti sitten karata sieltä ja toteuttikin uhkarohkean suunnitelmansa kävelemällä Suomeen 300 kilometriä. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan: ”Kirkossa, keskitysleirissä, korvessa”.

Kuortti kirjoitti kirjassa ”Inkerin kirkon vaikeita vuosia” otsikolla ”HERÄTYKSEN AIKAA” hieman ennen em. tapahtuneista asioista seuraavaa:

- Inkerin kansa oli saanut kestää raskaita koettelemuksia. Kuritus oli opettanut ottamaan vaarin Jumalan sanasta. Seurasi hengellisen herätyksen aika. Opettaja Aapo Vesikko kuului tulkitsevan tämän asian niin, että kirkko oli tullut nyt rakkaammaksi. Koska alttarilla ja saarnatuolissa nähtiin »oma mies», niin kirkko tuli entistä läheisemmäksi.

Erikoisesti nuorten keskuudessa oli havaittavissa liikehtimistä. Alkusysäyksen lienee antanut Kupanitsan seurakunnanhoitaja Aleksanteri Korpelainen, joka oli toiminut Evankeliumiyhdistyksen saarnaajana Suomessa ja sittemmin oli ollut Evankeliumiyhdistyksen Nuorisoliiton Pietarin osaston johtokunnan puheenjohtajana. Korpelainen toimi innokkaasti nuorten voittamiseksi Kristukselle. Hän perusti Kupanitsaan kirkkokuoron, jonka johtajana hän toimi muutaman vuoden ajan. Hän sai seurakunnan nuoria ympärilleen. Heidän kanssaan hän teki retkiä naapuripitäjiinkin. Tämä oli sytyttävää.

Juhlia järjestettiin. Kansa kiiruhti sanan ääreen kuin nälkäinen lauma vehreälle laitumelle. Kevätkesällä v. 1922 vietettiin Tuutarissa koko Inkerinmaata käsittävää nuorisojuhlaa. Avara kirkko, jossa oli 2.200 istumapaikkaa, osoittautui pieneksi. Vaikka seisomapaikatkin olivat täynnä, niin suuri osa juhlakansasta jäi jumalanpalveluksen aikana ulkopuolelle. Juhlaa jatkettiin kirkonmäellä, ihanalla ruohokentällä, vehreiden puiden suojaamalla alueella. Saarnojen ja yhteislaulujen ohella myös nuoret esittivät ohjelmaa. Unohtumattomasti jäi tämä juhla mukana olleiden mieleen. Niinpä rouva Helena Kämärä, joka nykyään asuu Ruotsissa Boråsin kaupungissa, kertoili tähän tapaan:

- Vaikka siitä on kulunut jo lähes neljäkymmentä vuotta, niin muistan kuin eilisen päivän. Olin silloin nuori ja sain olla Tuutarissa nuorisojuhlassa. Kotoani oli Tuutarin kirkolle matkaa yli kolmekymmentä kilometriä. Jalkaisin kuljin toisten mukana tuon matkan. Jos lieneekin tuntunut vähän väsymystä, niin kyllä virkistyi, kun sielu sai nauttia pelastuksen riemusta. Sydämeeni aivan kuin tulvahti valoa, kun Korkan kolme poikaa esitti vuorolausuntaa ja laulua. Tätä muistellessani olen vieläkin kuulevinani poikain laulun: 'Oon onnellinen ainiaan, kun Jeesus mulla on...' Niillä juhlilla Jeesus tuli minullekin läheiseksi, sain oppia tuntemaan hänet omakseni Vapahtajakseni.

Autuuden ilo oli vallannut sydämet. Se innosti ja pani toimimaan. Nuoret todistivat Jeesuksesta. Evankeliumin raikkaat tuulet puhalsivat yli rakkaan Inkerinmaan.

Herätyksen aalto tempasi mukaansa sekä nuoria että vanhoja. Toisin paikoin aivan kyläkunnittain »kaaduttiin Jumalan käsivarsille». Erittäin voimakasta herätysliikettä oli havaittavissa Hietamäellä, Keltossa, Koprinassa, Kupanitsassa, Lempäälässä, Moloskovitsassa, Skuoritsassa, Spankkovalla ja Venjoella. Suurien juhlien ja säännöllisten jumalanpalvelusten ohella pidettiin ahkerasti hartaushetkiä kodeissa. Tuntui siltä, että kodit kilpailivat, kuka olisi saanut luovuttaa tupansa hengellisen seuran kokoontumista varten.

Vietettäessä koko Inkerinmaata käsittävää juhlaa Kupanitsassa v. 1928 saarnaaja Iisakki Hyrri virkkoi juhlan väliajalla tähän tapaan:

- Kun katselen tätä kansan runsautta, juhlassa mukana olevaa nuorisoa ja olen saanut kuulla virvoittavaa evankeliumia, niin ajattelen, että Jumala rakkaudessaan tahtoo meitä vahvistaa kestämään tulevaa, raskasta koetuksen aikaa. Emme kaiketi kauan enää saa kirkkoomme kokoontua. Myrskyn merkkejä on havaittavissa.

Eivät kaikkitietävät ihmiset ole saaneet väkivaltaa ja sotia loppumaan, estämään kulkutauteja leviämästä tai säätämään ilmoja suotuisiksi. Rahakin näyttää edelleen valuvan rikkaiden laariin ja köyhiä kyykytetään. Leipäjonot ja tyytymättömyys ovat kasvaneet. Poliitikot leuhkivat saavutuksillaan, mutta missä se näkyy? Uutisissa asiantuntijat sanovat, että kohta koittaa parempi aika, mutta ei sitä tiedä? Edelleen kertovat vain, mihin herrat taas menivät neuvottelemaan – olisi varmaan paikallaan heidänkin pitää jo rukouskokous?
Paljon porua tuoneelle SOTE-uudistuksellekin voisi antaa uuden nimen: Sokeat teot! Postikin ilmoitti juuri, että harventavat jakelua meidän kulmilla, mutta ei se haittaa, kun on niin harvoin hyviä uutisia. Sähköäkin pitäisi kuulemma enemmän säästää ja sitten kaikkia kannustetaan luopumaan öljyn- ja puunpoltosta ja ostamaan sähköauto. Karhut ovat menneet talviunille, mutta sudet mellastavat maailmassa ja Herran omat vaeltavat kuin lammaslauma joka säässä.

Synti on myrkky, joka tappaa jokaisen. Se erottaa ihmisen Jumalasta ja tekee hänestä tuomion alaisen. Ihmisen hyvyyteen, rakkauteen ja tietoon luottavat ihmiset elävät valheessa. Jos ei syntiä olisi, varmaan sosialismikin olisi ollut toteutettavissa? Samoin länsimainen demokratiakin olisi voinut tuoda paratiisin maan päälle ilman syntiä. Puhutaan rauhasta, mutta soditaan koko ajan. Rasismista vaahdotaan, mutta luokkaviha pursuaa eduskunnassakin. Kirkko ilman ymmärrystä synnistä on torso, nimikristillinen laitos, muotojumalinen kristillisyyden kummitus vailla totuutta ja armoa. Se on täynnä höpön höpöä touhuamista ja sekoilua ilman Jeesusta. Se yrittää olla jotakin, mihin sillä ei ole edellytyksiä. Kun kirkon johtajat kehottavat ihmisiä syntiin ja Jumalan sanan rikkomiseen, on luopumus tullut täyteen mittaansa ja odotettavissa on vain Jumalan viha ja tuomioiden ilmestyminen aikaamme.

Laodikea on Ilmestyskirjan seurakunnista varsinainen pohjanoteeraus ja se saa Jeesukselta ansaitut moitteet, jopa uhkauksen hylkäämisestä. Sen nimi tarkoittaa kansan valtaa / oikeutta. Se oli kadottanut täydellisesti uskon Jeesukseen ja sen seurauksena se arvioi itsensä ja toimintansa hyväksi. Mutta Jumala oli toista mieltä asiasta: ”sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.” Lieneekö nimi enne, sillä meidän aikamme kristillisyyden ongelma on juuri samanlainen. Tykkäämme itsestämme, emme tarvitse mitään Jumalalta, emmekä pyydä häneltä mitään. Uskomme kehitysoppiin, elintasoon, itsemääräämiseen, enemmistöön, suurvaltajohtajiin, rahan mahtiin, politiikkaan, kaikkien ihmisten pelastumiseen.

Mutta Jeesus kolkuttaa vielä tänään kansanvallan ovella ja jos joku (aaltonen, virtanen, tms) kuulee sen ja avaa oven, hän pelastuu Vapahtajan armollisuuden tähden.

On mulla ystävä niin armas, hyvä,

mua syntiskurjaa aina rakastaa.

Mä huono oon ja kylmä, erehtyvä,

vaan armaakseensa hän mun tunnustaa.

Herra Jeeus, vain sua aina, aina vain sua rakastan.

Syntisen sydämeni sulle Herra avaan, sulle Herra avaan.

Heikki Klemetti – vanha Siionin Kannel

Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa. Matt.2:1

 

Tässä tietäjät opettavat meille oikeaa uskoa; kuultuaan Miika profeetan kirjassaan saarnaavan sanaa, he eivät ole laiskoja ja hitaita uskomaan. Ensiksikin he hairahtuvat, mennessään Jerusalemiin, pääkaupunkiin: he eivät löydä häntä. Tähtikin on hävinnyt! Meidän mielestämme he varmasti ajattelivat seuraavasti: Mikä vahinko! Olemme hukkaan tehneet tämän pitkän matkan. Tähti on pettänyt meidät — se oli harhanäky! Jos todella kuningas on syntynyt, niin totta kai hän löytyy pääkaupungista: kuninkaan linnassa hän makaa! Mutta nyt: me saavumme, tähti häviää, emmekä me tapaa ketään, joka hänestä mitään tietää; me muukalaisetko siis olemme ensimmäiset jotka kerromme hänestä — hänen omassa maassaan ja kuninkaan kaupungissa! Epäilemättä heidänkin mieleensä, koska he vielä osaksi olivat lihaa ja verta, on juolahtanut tällaisia tai tämäntapaisia ajatuksia; he ovat uskossaan saaneet suorittaa varsin ankaran kamppailun. Luonnollinen järki ei olisi tässä mitenkään voinut kestää; se olisi heti, kun ei kuningasta löytynytkään niin kuin se oli kuvitellut, ollut nyrpeissään.

Mutta Jumala rohkaisi ja vahvisti taas tietäjiä tähden esiintymisellä: se kulkee jälleen heidän edellään vielä ystävällisempänä kuin edellisellä kerralla. Nyt he näkevät sen aivan läheltä, ja se on, heidän johdattajansa, nyt he ovat kaikesta varmoja eikä heidän enää tarvitse kysellä. Näin käy aina kristitynkin: hänen kestämänsä ahdistuksen jälkeen Jumala tulee hänelle niin äärettömän suloiseksi ja läheiseksi ja selvästi tunnetuksi: hän ei ainoastaan kokonaan unhota tuskaansa ja ahdistustansa, vaan jopa saa halua ja rakkautta tuleviinkin ahdistuksiin, vahvistuen vahvistumistansa, niin ettei enää niin helposti loukkaannu Kristuksen ulkonaisesti kummanmuotoiseen ja halpa-arvoiseen elämään, sillä hän on maistanut ja päässyt tuntemaan, että näin täytyy käydä: ihmisestä, joka tahtoo löytää Kristuksen, näyttää siltä kuin hän löytäisi paljasta häpeää.

Päästyään kiusauksestansa ja ylenmääräisestä ilosta kuin uudestisynnyttyänsä tietäjät ovat nyt vahvoja; he eivät nyt enää loukkaannu Kristukseen: he ovat voittaneet kovan kolauksensa. Vaikkakin he siis käyvät sisälle köyhään majaan, tapaavat sieltä köyhän nuorikon ja hänen viereltänsä poloisen lapsen, ja vaikka siis toistamiseen näyttää aivan toisenlaiselta kuin jos olisi kysymyksessä kuningas, eivät he taivu kiusaukseen, vaan suuressa, vahvassa ja täydessä uskossa he yksinkertaisesti seuraavat profeetan sanaa ja tähden todistusta, pitäen lasta kuninkaana; he polvistuvat hänen eteensä, kumartavat häntä ja antavat hänelle lahjoja. Kuinka valtava onkaan ollut tämä usko! Kuinka tyyten se on halveksinutkaan kaikkea sitä, mikä pyrkii luontoon vaikuttamaan!

Juuri tässä on evankeliumimme ydin. Se opettaa meille uskon luonnetta ja ominaisuutta: se on "ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy" (Hebr.11:1). Se riippuu kiinni vain Jumalan pelkässä sanassa, ojentautuen niiden asioiden mukaan, jotka se toteaa ilmaistuiksi ainoastaan tässä samaisessa sanassa, vaikkakin se sen ohessa tuntee paljon sellaista, mikä sitä houkuttelee pitämään turhana ja mitättömänä sitä, minkä sana sille sanoo. Mutta juuri sen, minkä luonto sanoo hulluttelemiseksi, se sanoo oikeaksi tieksi, murtaa esteet, antaa luonnon olla ymmärtäväisenä ja viisaana ja jää sen edessä höperöksi houkaksi. Näin se tulee Kristuksen tykö, löytäen hänet. Tässä pitää paikkansa Paavalin lausuma: "Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset” (1.Kor.1:25); sillä tunteminen ja uskominen eivät sovi toistensa kanssa yhteen.

teksti kirjasta "Hengellinen virvoittaja" Martti Luther

Saarn.5:19. Sekin on Jumalan lahja, jos Jumala kenelle ihmiselle antaa rikkautta ja tavaraa ja sallii hänen syödä siitä ja saada osansa ja iloita vaivannäkönsä ohessa.

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458927&open-series=572&title=kuluttaisinko

Ps.18:2-4. Hän sanoi: Sydämestäni minä rakastan sinua, Herra, minun voimani, Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni. Ylistetty olkoon Herra!

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=458957&open-series=572&title=jeesus-mina-rakastan-sinua