Kesämansikoita

 

Mansikoiden hinnat ovat olleet taas uutisissa, että ovat kovin kalliita?

Elämän saattaa käydä joskus niin kuin kesäisen mansikkaroveen. Se näyttää tuoreelta ja mehevän eloisalta, mutta hieman päällimmäisiä marjoja siirreltäessä alta paljastuu hometta. Siinä herkuttelunhalu katoaa. Tällaista on elämä myös päällisin puolin edustavassa kristillisessä seurakunnassa. Ja ne, jotka ovat luulleet pääsevänä jatkuvaan vaivattomaan herkutteluun kristillisyyden kustannuksella, ovat erehtyneet. Tämä onkin ollut vaivaa, työtä taistelua, uhraamista, maalitauluna olemista, arvottomuutta ja usein myös armottomuutta.

Tämä kaikki on kuitenkin vain mitalin toinen puoli, se inhimillinen. Ihmiset ovat syntisiä ja vajavaisia – kaikki ja aina. Toinen puoli on se, että Herra elää! Hän rakentaa tuhkastakin uutta, kokoaa sirpaleista eheän ja kykenee mainiosti käyttämään palveluksessaan epäonnistuneita ihmisiä.

Tässä on evankeliumi ja kantava voima: Jumala ei ole rajoittunut inhimillisiin rakenteisiin tai barrikadeihin. Hänen ei ole sitouduttava meihin, mutta meille on välttämätöntä sitoutua häneen. Tämä on tullut itselleni selväksi, kun olen joutunut harkitsemaan menemisiäni Jeesuksen palveluksessa.

Vanha uskova kysyi aikoinaan nuoremmalta sellaiselta, että miten tämä on selvinnyt uskossa ja armossa Herran edessä. Siihen toinen vastasi, että rukouksella ja paastolla ja sanan viljelemisellä. Vanha uskova sanoi: - Minun on tarvinnut seistä alastomana Herran edessä!

Niinpä niin. Ei ole uskossa kovin paljon saatu näkyvää aikaan, edistytty kehumisen arvoisesti. Antoisan ja kokemusrikkaan Jeesuksen tuntemisen jälkeen voi kuitenkin olla kiitollinen Jumalalle hänen suuresta armostaan ja kuljetuksestaan elämässä. Mutta kiitos kaikille ystäville, jotka ovat tehneet työni mahdolliseksi esirukouksin ja kulkemalla samaa tietä vaikka mansikat ovatkin joskus loppuneet tai peräti homehtuneet.

Kaikki me tarvitsemme armahdusta ja veren pesoa suurelta Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta, että voisimme olla sisäisesti puhtaat ja vapaat, sekä kerran periä taivaan.

Hlv. 473

1.Kun tuntoni kalvaa ja synnistä soimaa,

Ah, kunnekka, kurja, mä kulkenenkaan?

Sun veressäs, Jeesus, on elämän voimaa,

sen laineissa sieluni puhtaaksi saan.

2. Sä anteeksi antaos syntini suuret,

ja murra sen valta mun sielussani,

Oi, katkaise kahleet ja kitkeös juuret,

ja vuodata rauhasi rintahani.

3. Mua kaitse ja johdata kaidalla tiellä,

Jos vastassa vaaroja paljonkin lie,

Kun kuilut ja syvyydet uhkaavat niellä

Ja pystyhyn nousevan näyttävi tie.

4. Jos lankean, uuvun, niin nosta ja kanna,

mun turvani ainoa ollos sä ain

Sä vaiheissa kaikissa;

Apusi anna ja kotia kohti mua kuljeta vain.

5. Ah auta, ett' välttäisin kiusaajan paulan,

mi kietoa tahtovi matkallani,

niin silloin mä riemuiten voitosta laulan

ja kiittäen ylistän armoasi.

6. Sun armohos ainian tahdon mä luottaa,

se syömmehen särjettyyn lohtua luo,

se taistoissa kaikissa turvan mull' tuottaa,

jos kuinkakin kuohuisi myrskyjen vuo.

7. Ja kerran, kun päättyvi eloni retki,

sun ansioos, Jeesus, mä turvata saan;

Kun saapuvi vihdoin jo viimeinen hetki,

saan armosta kruununi, armosta vaan.

Fredrik von Zansen.

(1877 Kuhmoinen – 1965 Hämeenlinna) oli suomalainen opettaja, hieroja ja suomeksi sekä ruotsiksi kirjoittanut runoilija. Hän oli syntymästään saakka sokea. Hän julkaisi omakustanteina kaksi runokokoelmaa Sointuja ja soraääniä I – II.