Tule kanssani Herra Jeesus

Oli menossa ensimmäinen koulupäivä elämässäni, se tapahtui Turussa, Kähärin kansakoulussa v. 1959 1. syyskuuta. Lapsia oli paljon ja kaikki oli uutta ja jännittävää. Istuimme pulpeteissa, jotka olivat selvästi pienempiä kuin isompien lasten pulpetit. Luokka oli maatasossa, sinne ei ollut portaita ja sen ikkunoista näkyivät pihan suuret lehmukset. Opettaja kertoi yleisiä asioita koulusta, koulunkäynnistä ja tulevaisuudesta. Otimme tietoa vastaan kuin linnunpojat evästä nokka auki. Silloin hiljaisuuden katkaisi yhtäkkiä pienen tytön huuto, joka sai minutkin pelästymään. Aikansa hän huusi kovaan ääneen ja me muut katsoimme häntä, että mitä tapahtuikaan seuraavaksi? Sitten huuto lakkasi ja hän sai itkultansa sanotuksi: - Mä haluun kotiin! Opettaja otti tilanteen hallintaansa ja sanoi tytölle: - voit mennä kotiin ja tulet sitten huomenna uudestaan. Tyttö otti pienen kassinsa ja käveli pulpettien lomitse luokasta pihalle. Tilanne ei enää toistunut syksyn aikana.

Myöhemmin, kun kouluaika oli vakiintunut, meille opetettiin virsiä. Jokaisen piti tuoda kouluun oma virsikirja ja siitä sitten tempaistiin aamutuimaan laulu, joka oli samalla päivänavaus. Tämä suoritettiin seisten, jolla osoitettiin kunnioitusta pyhiä arvoja kohtaan. Yksi paljon siihen aikaan laulettuja lauluja oli Hilja Haahden "Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ". Muistan, että sen sanoma upposi lapsen mieleeni ja halusin sen olevan totta elämässäni. Mutta ilman seurakuntayhteyttä, Raamatun lukemista, rukousta, ei sanoma sulautunut minuun. Vähitellen herkistynyt mieli paatui maailman menoon muiden tapaan. Jeesus sai vielä odottaa vuoroaan. Mutta nyttemmin on tämä virsi tullut hyvin ajankohtaiseksi ja tärkeäksi elämässäni. Laulan sen edelleen vähintään kerran viikossa ajatellen, mitä laulan.

Vain avuttomuutemme ajaa meitä rukoilemaan, koska emme pärjää omillamme, tiedollamme, ymmärryksellämme, tahdollamme, tunteellamme. Rukoilemme, koska ihmisten apu ei auta, emme voi olla ihmisten varassa, tarvitsemme Lunastajaamme ja hän on yllättävän lähellä. Hän sallii meille pimeyttä elämään, että odottaisimme hänen valoaan johdattajaksi. Hän antaa meidän masentua, että kaipaisimme hänen läheisyyttään ja rakkauttaan. Hän sallii elämäämme murheita, että löytäisimme ilon hänen yhteydessään. Hän irrottaa meitä ihmisistä voidakseen luoda yhteyden kanssaan. Hän antaa nälän, että voisi ravita meidät. Hän saattaa köyhäksi, että voisi henkemme rikastuttaa. Se on armoa! Jeesus sanoo: "Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani." Ilm.3:19-20. Hänen tavoitteensa jokaisen kohdalla on kääntymys.

Synnin orjana vai Jeesuksen pelastamana

Olemme Kristuksen edessä kuin Israelin kansa erämaassa myrkkykäärmeiden puremien jäljiltä, heikkoina, kuolevina, parantumattomina, onnettomina. Jos meille sanotaan, että meidän tulisi ryömiä hänen luokseen, emme jaksa tai kykene siihen. Jos meidän tulisi päästä kosketuksiin hänen kanssaan, on se aivan liikaa vaadittu, olemme liian kaukana hänestä. Sairaat paranivat silloin katsomalla kuparikäärmettä, niin nytkin ja aina. "Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon." 4.Moos.21:9. Evankeliumi on ihmeellinen Jumalan antama lääke syntiselle ja kurjalle. Tiedämme, että syntikäärmeet ovat purreet meitä kuolettavasti ja ne aivan roikkuvat meissä kiinni. Hyvästä ihmisestä tulee kerralla tai vähitellen huono. "Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;" Room.7:21. Monen ihmisen elämässä kuluu vuosia, joskus vuosikymmeniä, että hän käsittää olevansa syntinen, parantumattomasti synnin orja, täysin hukassa ilman Vapahtajaa, ilman armoa autiomaassa petojen pelotellessa. Moni herää vasta epätoivon kolkuttaessa eteisessä, kuoleman hengittäessä niskaan pakenevaa. Se on Jumalan tie, jolloin Jeesus kolkuttaa hätämme kautta sydämen ovella. Hiljaista kolkutusta emme kuulisi kuin hädän aikana, sillä maailman meteli ylittää sielun tarpeen. Ja kerran aika pysähtyy ja ensimmäinen todellinen valonsäde syöksyy ihmisen pimeyden keskelle, Jeesus ilmestyy näkyviin niin kuin ei koskaan ennen. "Ja

niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä." Joh.3:14-15. Syntiset ylentävät Vapahtajan, ensin pahoilla töillään, synneillä; sitten pelastettuna sydämen ilolla rauhan saaneina ja viimein vain Herraa katsellen, ajatellen ja seuraten. Suuret taistelut ovat syntitaisteluja, siinä ovat voittajia vain ne, joilla on Jeesuksen usko. He poistavat synnin Golgatan ristin pelastuksen tuleen, tuliseen uhriin, Kristukseen. Mutta Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä. Kun asukkaat näkivät tuon elukan riippuvan kiinni hänen kädessään, sanoivat he toisilleen: "Varmaan tuo mies on murhaaja, koska kostotar ei sallinut hänen elää, vaikka hän pelastuikin merestä." Mutta hän pudisti elukan tuleen, eikä hänelle tullut mitään vahinkoa.” Apt.27:3-5.

Jumalan läsnäolossa vai Jeesuksen kanssa

Rukous on Jumalan kanava, jolla hän pyrkii vaikuttamaan meihin, eikä päinvastoin. Nykyään on muotia, että varsinkin karismaattisten kristittyjen kokoontumisissa ei enää pyydetä Jumalalta, vaan vaaditaan Jumalaa näyttämään voimansa. Myös saarnaava profetia on saanut enemmän jalansijaa, siinä rukoilija puhuu Kristuksen asemassa toisille uskoville. Tähän sisältyy varmasti aitoa , hengellisesti rakentavaa, mutta myöskin sielullista kuvittelua, manipulointia ja ohjailua? On myös ryhdytty käyttämään sanontaa: "Jumalan läsnäolossa", joka tahtoo vakuuttaa kokemuksellista tuntumaa, aistittavaa Jumalaa? Tässä on ilmeisesti pohjana englanninkielinen käsite "the presence of God". Se on käännetty suomalaisissa raamatunkäännöksissä: "Herran kasvojen edessä" "Jumalan johdattamana" tai "Jumalan edessä". Alkukielen sana merkitsee näyttämistä, ilmoittamista ja ilmestymistä, mutta ei läsnäoloa. Kristityn ei pidä tuudittautua aina tunnettavaan Jumalaan, se ei ole mahdollista. Mutta hänen pitää tarttua uskossa Herraan joka tilanteessa, tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti. Rukoilemme: "Tule Herra Jeesus" ja silloin ajattelemme riippuvaisuutta hänestä kaiken aikaa. Harvoin tunnemme (aistimme) Jeesuksen, mutta usko on silti vahva, rohkaiseva, kuljettava ja turvallisuutta tuova voima. Sen lähtökohta on aina Raamattu, josta usko syntyy kuuntelemalla ja elää tunnustamalla. Se, joka elää tuntemustensa uskossa, tulee pettymään raskaasti. Tällä tiellä on niin paljon vaikeita asioita, ikäviä kokemuksia, ahtaita aikoja, pelottavia tapahtumia, että vain usko Jeesukseen kantaa niiden läpi.

Korkeampaa tietoa vai suuri Jeesus

Alkukristittyjen piirissä alkoi jo silloin esiintyä ns. korkeampaa tietoa (gnosis - tieto - gnostilaisuus, jonka kristityt hylkäsivät eksytyksenä), joka syrjäytti kirjoitetun Raamatun sanan. (Semmoinen seurakin on nykyään toimimassa Suomessa ja sen tunnuksena on viisisakarainen tähti. Heillä on mm. Juudaksen evankeliumi, jonka mukaan Juudas oli kaikkein lähinnä Jeesusta ja omasi muita opetuslapsia korkeampaa tietoa). On ilmeistä, että evankeliumin lähipiirissä pyörii aina porukkaa, jotka eivät koskaan löydä Kristusta, eivätkä pelastusta, eivät koskaan mene sisälle ahtaasta portista, eivätkä elämän tielle? Nämä ihmiset pyrkivät korvaamaan Vapahtajan korvikkeella, joka voi olla uskonto, salainen tieto, riitti tai vihkimys (esim. vapaamuurarit ja muut salaseurat, teosofit ja sen muunnokset, new age). Jos salaisesta tiedosta tulee elämän sisältö, seuraa tuon tiedon seuraaminen kuin se olisi totuus (Kristus). Äärimmilleen vietynä se on oppi, joka saa nykyäänkin (nuoret) ihmiset uskomaan valheita, taistelemaan eduistaan, keinottelemaan, tappamaan, vihaamaan ja tuhoamaan, irtautumaan seurakunnasta. Jeesus uskoo omillensa salaisuuksia, joista maailma ei tiedä mitään. Ne on sanottu Isä meidän rukouksen kolmessa ensimmäisessä osassa: 1. Jumalan nimen pyhittäminen 2. Jumalan valtakunnan tuleminen 3. Jumalan tahdon tapahtuminen. Elävä kristillisyys elää näissä tiedoissa. Näiden salaisuuksien vaikutuksesta usko vahvistuu ja ihmiset kiinnittyvät lujemmin Kristukseen. He rukoilevat: "Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan".

Helppo elämä vai Kristuksen tie

Tuomas Emil Ponsimaa toimi koko ikänsä pappina Kangasalla, ensin pitkään kappalaisena ja sitten muutaman vuoden 60-luvulla kirkkoherrana. Hän lukeutui heränneisiin. Hän kirjoitti joitakin kirjoja ja runoja. Eräässä sellaisessa hän julistaa kuinka vaikeaa on pysyä uskossa ja armossa, kuinka elämän kallein asia meinaa luisua koko ajan käsistä oman huonouden tähden. Runo ei luota omaan yritykseen olla (hyvä) uskovainen, vaan turvaa ainoastaan Kristukseen. Se on hyvä esimerkki rukouksen vaalimisesta uskossa, vaikeuksissa, taisteluissa, johdatuksessa, toisten kanssa ja maailmassa. Se ei anna liian ruusuista kuvaa kristillisyydestä ja näkee turmeluksen todellisen luonteen ja siihen liittyvät vaarat.

1.Olen vankina täällä, mä tiedän sen, mitä kuoleman korpea kuljen,

mutta silti sen hyötyä etsiskelen ja sen saalista syliini suljen.

Näin kahlehissain koen toimehen tulla ja viihtyä vain.

2.Hyvin tunnen turhiksi turvat maan ja sen aartehet arvottomiksi.

Yhä niihin mä kuitenkin luotan vaan, yhä lainaan ne lohduttajiksi.

Tätä maata mä vain yhä katselen taivahan matkallain.

3.On kilvoitus veltto ja vilpillinen, sydämessä on synnillä valta.

Olen kristitty keskellä kristittyjen, otan kiitosta maailmalta.

Taas kauhistun tätä kurjuutta luontoni turmellun.

4.Oi Herra, mä synnistä syntihin vaan käyn tuttua tietäni pitkin.

Se valtaansa viettelee uudestaan, vaikka juuri sen iskuja itkin.

Yhä lankean vaan ja taakkaani kartutan matkalla maan.

5.Sinun armosi istuimen luokse mä käyn kuin syntinen nainenkin ammoin.

Taas nähdä sun silmäsi saa saman näyn: Sydän särkyvä, vaikein vammoin

nyt nyyhkyttää, ja helmaasi painuu syntinen pää.

6.On luonasi laupeus loppumaton, sinä kurjalle armosi annat.

Siis vaivojen tiellä se toivoni on, että kuormani, kahleeni kannat

Ja raadollisen Viet kyynelten laaksosta taivaasehen.

Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan. On onnellista olla omasi, Jeesus, sinun kanssasi vaeltaa ja elää. En ole huomannut jalostuneeni uskovana, mutta sinä olet ollut uskollinen ja sanassasi luotettava. Harvoin tunnen sinun vaikutustasi, mutta näen sen elämässäni monissa käänteissä ja johdatuksessa. Tahdon olla kasvojesi edessä, avoimesti, yksin ja muiden kanssa; niiden kanssa, joilla ei ole ketään kantajaa, esirukoilijaa, metsään eksyneitä, liian korkealle kiivenneitä, syvälle pudonneita, ihmisiin loukkaantuneita, tuulten kuljettamia lastuja, meren aaltojen kaltaisia seikkailijoita, heikkouksiensa heittelemiä, vajaamittaisia, keskeneräisiä, ontuvia, jälkeen jääneitä, jotka pyytävät kanssani: Tule kanssani Herra Jeesus…. tule kanssani kulkemaan…. Sua ilman en saata olla…. pysy luonani ainiaan.

Elämän kallein asia

Loin lunta pihalla, sitä riitti. Jossain kaukaa kuului ambulanssin ääni, vähitellen se voimistui ja selvisi, että se on taas tulossa meidän kulmille. Pysähdyin ja jäin seuraamaan tilannetta. Pian värikäs auto ilmestyi näkyviin ja se syöksyi seuraavasta risteyksestä oikealle kovaa vauhtia. Kukahan siellä….? Jatkoin lumenluontia. Kun olin saanut urakan valmiiksi, lähdin pienelle aamukävelylle. Silloin näin reitin varrella sairasauton, mutta ei kuljettajaa, sairaanhoitajaa tai muutakaan henkilökuntaa. Aikaa oli kulunut sen tulosta niin paljon, että päättelin avuntarvitsijan kuolleen tai sitten koko juttu oli väärä hälytys?

Ihmiselämän suuri ongelma on kuolema, ja se tulee jokaiselle. Radiolähetyksessä oli teemana ”mitä kuoleman jälkeen?” Ajattelin tulossa olevan jotain mielenkiintoista, mutta pian selvisi, että ohjelmassa haastateltaisiin hautausurakoitsijoita? Kuolemaan joutuu tutustumaan, kun läheinen lähtee ajasta, uutisten välityksellä ja joskus se tuntuu olevan ihan vieressä pimeyden päivinä? Siksi Jumala on tullut maailmaamme, että emme kulkisi onnemme ohi lopullisesti pimeyden vankina, ettemme kuolisi ilman Jumalaa. Sillä kuolema on voitettu, Kristus on tullut, pelastus on mahdollinen ja sitä tarjotaan kaikille ihmisille. Merkillistä, että kuoleman läheisyys laittaa ihmisen punnitsemaan elämänsä arvojärjestystä? Monelle se merkitseekin täydellistä muutosta, täyskäännöstä, elämänsä siihen asti kalliin vaihtamista parhaimpaan, Jeesukseen.

Olen löytänyt sen, joka toi sovinnon, jok' on tallannut käärmehen pään,

meidät saattanut on Isän suosiohon, velat maksanut ristillään.

Olen löytänyt sen, jota kaivannut on minun sieluni murheellinen,

joka elämän lähde on loppumaton. Olen löytänyt Jeesuksen!

(Simo Korpela 1863—1936)

Kun Jumala tuli nuoren elämäni risteykseen, tuntui kuin hän olisi vain tullut pilaamaan kaikki hyvät suunnitelmani ja se vähäinenkin rikkaus, mitä köyhänä olin siihen asti ehtinyt hankkia vietäisiin nyt minulta? Mutta saatuani astua Herran avaamasta ovesta sisälle Taivaan valtakuntaan minusta tuli todella rikas. Sain uuden elämän, sain ikuisen elämän, sain syntini anteeksi, sain Jumalan lapseuden, sain Pyhän Hengen, minusta tuli uusi luomus Kristuksessa, sain onnellisen elämän.

Muistan erään kurjuudessa kahlanneen kaverin, joka oli hiljattain tullut uskoon ja jolta kysyttiin kerran, että millaista se nyt on sitten olla pelastettu? Oliko hän tullut rikkaaksi, oliko hänellä iloa muutoksesta? Hän vastasi: - Jeesus on antanut mulle ehjät huonekalut, ennen ne menivät aina rikki. Hän on antanut mulle työtä ja halun tehdä sitä, ennen ei mikään huvittanut. Jeesus on auttanut selviämään raha-asioista, ennen mulla ei ollut sitä koskaan. Jeesus on antanut mulle rakastavan puolison, ennen ei kukaan jaksanut olla mun kanssani. Jeesus on antanut mulle raittiuden, ennen olin aina juovuksissa. "Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi. Sinun suusi laki on minulle kalliimpi kuin tuhannet kappaleet kultaa ja hopeata. Sinun kätesi ovat minut tehneet ja valmistaneet; anna minulle ymmärrys oppiakseni sinun käskysi. Sinua pelkääväiset näkevät minut ja iloitsevat, sillä minä panen toivoni sinun sanaasi." Ps.119:71-74

Ei laulamasta lakkaa nyt sielu iloissaan,

kun uuvutettu raukka on päässyt kuormastaan.

Mä etsin kauan lepoa, en sitä löytänyt.

Nyt minut ahdistuksesta on Jeesus päästänyt.

(Antti Wilén 1856)

Kristinopissa sanotaan Jumalan ilmoituksesta johdannossa: - Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään. Sentähden ihmissydän saa rauhan vain Jumalassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Vaikka tuo kuulostaa kovin yksiselitteiseltä, on siitä olemassa lukuisia eri variaatioita, jotka poikkeavat suuresti toisistaan. Yleensä ne, jotka ovat em. vaiheen läpi käyneet, kysyvät sitä muilta ja muut sitten yrittävät väistää tunkeilevaa tenttiä selittelemällä, vetoamalla ties mihin, mutta ei Kristukseen. Mutta Jumalan rauha on vain Herran yhteydessä, totuuden tunnossa ja Kristuksen Golgatan uhrissa. Sydämen usko on erilaista kuin ulkoinen uskonnollinen harrastelu ja moraali. Siinä ihminen tulee syntiensä kanssa Vapahtajan armahdettavaksi ilman selityksiä tai puolusteluja.

Oi Vapahtaja, mun omani sa, oot vahvuuteni, oot kilpi ja kallio autuuteni.

Mä sinulta vaan ain lohtua saan, kun kiusausten ja syntien joudun mä saarroksehen.

Yks silmäys sun jo virkistää mun, kuin auringon koi se myös sumut murheiden hälventää voi.

Ah aurinkoni, mun kointähteni, oi loistaos vain ja säilyös aina mun autuutenain!

(Fredrik Gabriel Hedberg 1811—1893)

Joskus aina törmään ihmisiin, jotka sanovat tulleensa joskus uskoon ja sitten heidän elämänsä on kuitenkin aivan pystyssä, he elävät julkisynnissä ilman haluakaan parannukseen ja Raamatun mukaiseen kristilliseen elämään. He arvostelevat uskovia liiallisesta kriittisyydestä ja sanaan luottamisesta. Heille vapaus on yhtä kuin saada elää niin kuin itse tahtoo ja pyytää siihen Jumalan siunaus mukaan. Kaikenlainen yliluonnollisuus vetoaa heihin ja he mittaavat Jumalan johdatusta omien tunteittensa pohjalta. Heillä on tapana kyllästyä pikaisesti toisiin uskoviin ja vaihtaa porukkaa aina sopivin ajoin. Heitä voisi kutsua niin ollen heinäsirkka-kristityiksi. Olen miettinyt, että mikähän näiden veijareiden (ja veijareittarien) elämässä on mennyt pieleen, ovatko he koskaan tulleetkaan uskoon, vai ovatko olleet vain hetken herkässä mielentilassa (herätyksessä) ja luulleet koko uskovaisuutta vain oman yrityksen tuotantolaitokseksi?

Semmoisiakin olen tavannut, jotka ovat jääneet uudestisyntymisensä jälkeen ilman vierihoitoa, vähän kuin lapsi heitteille, ilman opetusta, tukea ja seurakuntayhteyttä. Joskus vastasyntyneet uskovat ovat saaneet kovin köykäistä sapuskaa ja tottuneet vain herkuttelemaan kuin lapset jatkuvaa karkkipäivää. Ei ihme, jos ei Jumalan sana ei sitten maistu eikä sula mitenkään heissä uskoksi? Jokainen voi tietysti kysyä tässä vaiheessa itseltään: mikä on elämäni kallein asia? Onko minua ruokittu sillä? Vai olenko saanut vain äidinmaidon vastiketta (äiti on vanhassa kristillisessä opetuksessa merkinnyt aina seurakuntaa)?

Kerran olin tulossa ulos huoltoaseman kahviosta ja näin kuinka ulkoa oli tulossa sisään miesjoukko. Ryhmän keulassa kulkeva mies jutteli kavereilleen taaksepäin kääntyneenä, samassa hän pelästyi nähdessään minut seisomassa oviaukossa edessään ja huudahti: - perkele! Johon minä vastasin: - ei, kun Aaltonen! Mies yritti sitten korjata puhettaan ja sanoi säikähtäneensä. Ehkä sekin oli arvomaailmaa, eikä mitään henkilökohtaista?

Autuas se päivä lienee, jona löysin Jeesuksen, ystäväni suloisen.

Iloisempaa en mä tienne koko maan päällä mainita, kuin on Jeesus minulle.

Maailman lapset viel ei tunne tätä autuutta ollenkaan.

Ei myös siitä huolikaan; Sentähden he oudoksunee,

Koska ilolla kerskataan siitä ja myös puhutaan.

Mutta itse koetellut olen, kuinka suloinen ompi minun Jeesuksen:

Hän on armoss lopettanut minun surkian orjuuten ja mulle lahjoitti autuuden.

(HSHL15)

Elämän kallein asia tulisi säilyttää koko maallinen vaelluksen aika sydämen aarteena, vihollisten ulottumattomissa. Se on joskus äärettömän vaikeaa ja jos se tulee itsestäänselvyydeksi ja helpoksi, se on jo kadonnut omistajaltaan. Hän on hengellisesti kuollut. Jumala on säätänyt niin, että uskova voi säilyttää elämän kalleimman asian neljän kanavan kautta, jotka Raamattu mainitsee. "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa." Apt.2:42. Opetus oli tarkoitettu torjumaan harhaoppeja ja kiinnittämään kuulijat totuuteen. Keskinäinen yhteys varmisti sen, että uskova pääsee kokemaan seurakuntayhteyttä Pyhässä Hengessä. Tähän liittyi armolahjojen käyttö ja yhteislaulu. Leivänmurtaminen merkitsi ehtoollisen viettoa, yhden taivaallisen leivän, Kristuksen, jakamista kaikille. Rukous tässä merkitsi avun pyytämistä ja anomista Herralta. Riippuvaisuuden tunnustamista. Näiden kanssa ja keskellä sitten tulisi itse kunkin uskovan elää, vaeltaa ja kilvoitella, että elämän kallein asia säilyisi sydämen rikkautena.

On Jeesus-nimi ihanin sielulle uskovalle.

Se lohdun antaa tuskihin, luo rauhan ristin alle.

Mun Vapahtajain, ystäväin, Jumalain, kuninkaani,

Mä laulan kiittäin, ylistäin sua suurta auttajaani.

(John Newton 1725—1807)

Anna minun kuunnella sinua Jeesus, aina ja kaikin hetkin, että voisin seurata sinua koko elämäni ajan. Anna minun nähdä uskossa, kuinka suuri rikkaus sinussa on kätketty meitä varten. Anna minun tuntea rakkauttasi suurta syvyyttä, että voisin arvostaa, kiittää ja kunnioittaa uhriasi edestäni. Anna minun koskea Hengessä haavojasi, että voisin vakuuttua ylösnousemuksestasi, herruudestasi ja velkani sovituksesta. Anna minun levätä täytetyn työsi varassa vapaana omista tekemisistäni ja yrityksistäni olla kelvollinen kristitty. Anna minun päivittäin maistaa suuren hyvyytesi olemusta pyhän sanasi aarteista, että lakkaisin tavoittelemasta turhuutta. Auta minua säilyttämään elämäni kallein asia, sinut, Jeesus!

On ihanaa ylistää sinua, Jumalamme!

Suurten herätysten aikana vaikutti Suomessa musiikkimies, säveltäjä ja kuoronjohtaja Mikael Nyberg, joka syntyi 1871. Sakari Topelius oli hänen isoisänsä ja hän oli juutalaista sukujuurta. Hän oli muusikko Jukka Kuoppamäen isoäidin veli. Hänen lapsuuden kodissaan laulettiin ja soitettiin, luettiin Raamattua ja rukoiltiin. Tämä ohjasi pojan elämää kristillisyyteen ja nuorena miehenä hän kiersi kesäisin kansan parissa kirjoittaen nuoteille ja muistiin lauluja, joita sitten julkaistiin painettuna. Tämä johti siihen, että suuri yleisö saattoi laulaa monia ennestään tuntemattomia lauluja, joita Pyhä Henki oli antanut jossain korpikylissä ihmisille. Tutkimuksen mukaan niitä on kertynyt aikoinaan lähes 600 kpl hänen toimestaan. Hän oli myös Siionin virsien uudistaja Wilhelmi Malmivaaran kanssa 1895. Hän sävelsi Malmivaaran virren "Oi Herra, jos mä matkamies maan".

Mikael oli herkkäsieluinen taiteilija. Hän alkoi lukea 15-vuotiaasta asti Raamattua joka päivä, tähän vaikutti suuresti isän ja äidin kokema hengellinen herätys Porvoossa. Herätys oli luonteeltaan vapaakirkollista, mutta Mikael pysyi koko elämänsä kuitenkin kirkon piirissä. Hän oli sitä mieltä, ettei uskovien tulisi ryhmittyä pappien ja opettajien ympärille vaan seurata Jumalan sanaa. Oulussa hän meni avioon Ida Leinbergin kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä, Sylvia ja Elsi-Maj.

Hän toimi Oulussa seurakunnan kanttorina usean vuoden ajan ja sieltä jäi myös ikävä vaiva koko elämän ajaksi, kun kylmässä kirkossa saatu korvatulehdus vei kokonaan kuulon toisesta korvasta. Hän johti useita kuoroja, joita vanhoilliset kristilliset piirit pitivät siihen aikaan kovin maallisina, vaikka lauloivatkin virsiä. Kuorolaulun koettiin aiheuttavan turhaa tunnekuohua ja teatterimaisuutta. Hän oli käynnistämässä siellä myös NMKY:n toimintaa, jota mm. paikallinen kirkkoherra silloin vastusti?

Oulusta Mikael siirtyi Raumalle muutamaksi vuodeksi seminaarin opettajaksi. Siellä hän johti mm. paikallista työväenyhdistyksen kuoroa, joka ei ollut hengeltään ateistinen ja halusi edistää mm. raittiusaatetta. Hän osallistui vappumarssiin 700-päisen kulkueen etunenässä ja hänet valittiin juomalakkokomitean puheenjohtajaksi. Tämä liike kasvoi aina 70000 sitoutuneeseen asti.

Ester Leinberg ja Mikael Nyberg

Sen jälkeen hän pääsi Sortavalaan töihin ja tämä kesti lähes 20 vuotta. Hän otti osaa Karjalan Evankelisen Seuran toimintaan, ja toimi "köyhäinhoidon esimiehenä", paikallisen NMKY:n raamattupiirissä. Vuosisadan vaihteessa hän kirjoitti: - Jumala siunatkoon meille kaikille uuden vuoden, vuosisadan! Jospa se veisi jokaisen meistä ja koko rakkaan Suomen kansamme lähemmäksi Jumalaa rakkaudessa, nöyryydessä ja kuuliaisuudessa!"

Olot suuressa Venäjän maassa kävivät kuitenkin koko ajan vaikeammaksi ja urkkijoita kulki Karjalassa etsien keisaria vastustavia henkilöitä. Kesällä v. 1903 kävi itse Bobrikov seminaarissa Sortavalan matkallaan. Oppilaat olivat lomalla, mutta pelätty vieras tutustui seminaariin perusteellisesti, antoipa tunnustustakin näkemänsä johdosta. - Mutta tärkein puuttuu, täällä ei ole oikeata henkeä. Bobrikovin päämääränä oli Sortavalan seminaarin lakkauttaminen tai sen siirtäminen muualle. Hän asetti komitean tutkimaan venäläisissä lehdissä seminaaria vastaan tehtyjä syytöksiä ja käytti täten koottua aineistoa hyväkseen hyökkäyksissään. Vallankumousta pelättiin ja siksi kaikki kansallisuusaatteellisuus oli seurannassa Suomessakin Mikael kirjoitti: - Unohtaa monet synkät asiat, jotka ovat liikuttaneet mieltä ja ajatuksia, kun kuulee kevätlintujen iloiset viserrykset ja kutsuäänet ja aurinko säteilee hymyillen ja lämmittäen ruusuja, jotka ovat ikkunalla nupussaan. Herra elää! Hänen oikea kätensä voi muuttaa kaiken. Ja vaikka kaikki meiltä otettaisiin pois, on hän kuitenkin lähellä kaikkia niitä, jotka häntä avuksi huutavat, kaikkia niitä, jotka todella häntä rukoilevat.

MN kuului Perustuslailliseen puolueeseen, joka ajoi torpparien ja suomen kielen oikeuksia. Hän ei suostunut käyttämään venäläisiä postimerkkejä, vaan lähetti postin ilman merkkiä lunastusperiaatteella.

1905 Mikaelin Ida vaimo sairastui vatsakalvon tulehdukseen, mikä johti muutamassa päivässä kuolemaan. Mikael oli silloin 34-vuotias. Tapaus muutti hänen suhdettaan musiikkiin ja ihmisiin, Hengellinen herätys vei hänet erilleen paikkakunnan sivistyneistöstä. Samalla hän korjasi suhdettaan musiikkiin. Jäätyään pois syksyn 1905 ensimmäisestä konsertista hän kirjoittaa: - Musiikki on kyllä minulle yhtä rakas kuin ennenkin ja laulaminen on 'elämäni', mutta konserteissa käyminen on alkanut vaivata minua. Siellä etsii aina joku omaa kunniaansa ja kunnia pitäisi antaa Jumalalle. Ja sitten aplodit! Ne ovat jo kauan kiusanneet minua. Rakastan laulua kotona ja kirkossa, missä ei ole mitään aplodeja.

Hän lopetti mm. konsertoimisen ja laulujuhlien järjestämisen, mutta keskittyi enemmän julistamaan Kristusta. Hän tahtoi olla ehdoton Vapahtajan seuraaja ja todistaja. Hän teki lähetystyötä Karjalan alueella mökistä mökkiin laulaen ja puhuen Jeesuksesta. Samalla hän levitti evankelisen seuran kirjallisuutta ja edisti pyhäkoulutyötä. Sortavalassa oli siihen aikaan 15000 asukasta ja kaksi pappia, joten maallikkosaarnaajaa tarvittiin.

Hänen toimintansa siirtyi enemmän Sortavalan Evankelisen Seuran ystäväpiiriin, jossa tärkeää oli Raamattujen ja muiden hengellisten julkaisujen levittäminen, lähetys- ja pyhäkoulutyö, sairaitten ja köyhäin hoito. Seura piti päätehtävänään evankelioimista ja sielujen voittamista Kristukselle.

Sortavalan pikku yhteiskunnassakin sortokaudella kuohui: - Täällä revitään maahan vanhaa ja halutaan saada aikaan jotain uutta, mutta mitä, siitä ei olla yksimielisiä. Samalla kun yleiset kansalaiskokoukset pohtivat uudistuksia, kokoontuu uskovien joukko rukouskokouksiin. Niissä hiljennytään näinä kärsimysten ja levottomuuden aikoina Jumalan sanan ympärille, hänen kasvojensa eteen. Nyberg toivoi kokouksista tukea, rohkaisua ja herätystä monille. - Vain evankeliumin totuuden ja valon kirkastuminen auttaa löytämään sen pohjan, joka ei petä, kun kaikki näyttää horjuvan. Ympärillä on levotonta. Huhutaan kasakoiden olevan tulossa. Kaupungin kansalaiskaarti valvoo järjestystä. Väitetään, että on ostettu paljon ampuma-aseita ja ammuksia. Jumala varjelkoon meitä verenvuodatukselta ja kaikelta kurjuudelta, joka siitä seuraa! Mitkä mahtanevatkaan olla viikon tapahtumien seuraukset! — Mutta Herra tietää kyllä, mitä hän tahtoo meihin ja suureen, onnettomaan Venäjän kansaan nähden. Olisi onnellista, jos avautuisi tie yhä useampiin suljettuihin sydämiin evankeliumin valolle. Hän on ohjannut kaiken onnelliseen loppuun. Hänelle olkoon ylistys ja kiitos!

Mikael, Ester ja heidän lapsensa.

Pian MN avioitui kuolleen vaimonsa sisaren, Esterin, kanssa, josta tuli hänelle merkittävä tuki Karjalan evankelioimisessa. Matkoja tehtiin laivoilla ja hevosilla. Sitä varten syntyi tiimejä, joissa oli sekä puhujia että laulajia. Matkojen kuluessa jätettiin kotien seinille tauluja, joissa oli Raamatunlauseita. Lukuisille paikkakunnille ryhdyttiin rakentamaan rukoushuoneita, kun ihmisiä tuli uskoon.

MN oli virsikirjakomiteassa muodostamassa uutta virsikirjaa, sekä messusävelmistöä jumalanpalveluksia varten. Hän toimi seminaarissa musiikin opettajana ja samalla tulevien kanttorien kouluttajana. Hän toimi myös pianonvirittäjänä. Samoihin aikoihin tuli esille tarve saada aikaan virsikirjan rinnalle hengellisten laulujen kokoelma. Tällainen syntyikin sitten Suomen Lähetysseuran kustantamana. MN oli mukana työryhmässä ja kokosi toisen osan lähes yksin. Hän otti siihen mukaan mm. kymmeniä kesäretkillään keräämiä kansansävelmiä, joita käytettiin myös uudessa virsikirjassa. Hänen omia sävellyksiään oli kirjassa lähes 100. Toisen osan valmistuessa siihen valittiin lauluja 10 ulkomaisesta ja 16 kotimaisesta kokoelmasta. Yhteensä kokoelmassa oli 625 laulua. 1966 sitä oli ilmestynyt yli miljoona kappaletta nimellä Hengelliset laulut ja virret.

Säveltäjän työnsä lähtökohtana oli inspiraatio. - Se lauloi minussa. Se oli lahja. Hänen innoituksensa päälähteenä oli laulaminen Jumalan kunniaksi. Nybergiä inspiroivat erityisesti psalmit ja hengellinen runous.

44-vuotiaana hänen terveytensä alkoi pettää, sydän reistaili ja väsymys vaivasi. Useat läheisten kuolemat veivät mielen matalaksi. Hän jäi eläkkeelle 46-vuotiaana. Perhe muutti Sortavalasta Helsinkiin, kesät he viettivät hänelle lapsuudesta tutuksi tulleessa Meriniemessä Porvoon saaristossa. Niinä aikoina Suomessa oli kansalaissota. Sodan loputtua MN sai kutsun takaisin Karjalaan, Laatokan pohjoispuolelle, hän ryhtyi Jamilahden lepokodin hoitajaksi, jossa tehtävässä hän toimi 20 vuotta. Siellä saivat monet rasittuneet, huolten vaivaamat, elämässään umpikujaan joutuneet, ja julkiseen elämään kyllästyneet ihmiset avun. Myöhemmin Jamilahteen perustettiin kristillinen kansanopisto, jonka rehtoriksi MN kutsuttiin. Jamilahdessa pidettiin jumalanpalveluksia pyhäisin ja sinne tultiin ympäristön torpista innolla mukaan. Opisto tuki taloudellisesti heikossa asemassa olevia, järjesti töitä, jakoi kirjoja. Myös romanit kävivät siellä mielellään, koska saivat aina jotakin kerjuupalkakseen. Joskus he eivät olleet tyytyväisiä ja niin MN kehotti heitä tulemaan taas uudestaan, niin saisivat lisää.

Jamilahden lepokoti Laatokan rannalla

20-luvulla MN kiersi ympäri Suomea nuoren evankelistan, Urho Muroman, kanssa julistusmatkoilla, johtaen kuoroja, säestäen yhteislauluja ja puhuen. He pitivät kokoussarjoja Karjalan Evankelisen Seuran nimissä. Heitä verrattiin Moodyyn ja Sankeyhin, jotka olivat Amerikassa merkittävä herätyssanoman julistajapari. Monella paikkakunnalla syntyi seurakuntiin herätystä.

Päivän tunnussanakirja oli Nybergin rukousmuistio. Siihen hän merkitsi omaisten ja läheisten ystävien nimien lisäksi myös opistolaisten nimet heidän syntymäpäiviensä kohdalle. Hän muisti heitä esirukouksissaan vuosikausia läpi elämänsä. Hän kirjoittaa entiselle oppilaalleen. - Olen juuri viettänyt hiljaisen aamuhetken Jumalan kasvojen edessä Hänen sanansa ääressä ja puhunut hänelle rakkaista lapsistamme, jotka ovat hajalla ympäri maamme ja sen ulkopuolellakin, aina Siperiassa asti. On niin turvallista tietää, että taivaallinen Isä muistaa teidät kaikki, vaikka minä en kaikkia muista enkä voi hänelle mainita nimeltä muuta kuin pienen joukon. Hän tietää kiusauksenne ja vaaranne, taistelunne ja murheenne, toiveenne ja tarpeenne.

Eräässä sielunhoidollisessa kirjeessään hän kirjoittaa: - On paljon sellaista, mikä tuo mieleen rauhattomuutta ja tuskaa. Sielunelämämme on kuin aaltoileva meri. On löydettävä järkkymätön perusta. Se on Jumalan rakkaus ja hänen armonsa. Katse on käännettävä pois itsestä, Vapahtajaan. Herran armo voi vähitellen tulla kilveksi ja suojaksi kaikkea vastaan, mikä tahtoo saada meidät pois tasapainosta. Harmonia on aina Jumalan lahja, ja hän tahtoo antaa sen jokaiselle…. Jumala on niin suuri sen tähden, että hän kuulee pieniä asioita.

Norjalainen teologi, professori Ole Hallesby on Suomessa vierailtuaan sanonut lähtöhetkellä saattajilleen Mikael Nybergistä arvion: - Olen nähnyt Suomessa ihmeen. Olen nähnyt ihmisen, jossa Kristus on saanut muodon.

Nybergistä sanottiin, että hän oli nöyryyden ja rakkauden hengen valtaama ihminen. Hän meni niiden luo, jotka olivat seurassa vähiten huomattuja ja oli samanlainen kaikille. Hän ei erotellut ihmisiä toisistaan, kaikki olivat vain ihmisiä. Sanottiin, että hänen kristillisyytensä oli kärsimyksissä kirkastunutta. Hänellä oli rajaton luottamus rukouksen voimaan sairastapauksissa ja elämän ratkaisevissa tilanteissa. Hän käytti myös öljyllä voitelua rukoillessaan sairaiden puolesta. Joskus hänen anteliaisuuttaan ei lähipiirissä ymmärretty. Häntä arvosteltiin allianssihenkisyydestään ja huonosta kirkkokristillisyydestään. Nuoruudessa saadut kodin vapaakirkolliset vaikutukset ohjasivat myös hänen valintojaan. Kuitenkin hän oli aina yhden kasteen mies, eikä suosinut helluntailaisuuden uudestikastamista. Hän sanoi, ettei ollut tarpeellista siirtyä Kristus-perustukselta uuden kasteen perustukselle.

Mikael ja piano

Hän piti elämää tärkeämpänä kuin oppia. Raamatusta - Tämä sana on ihmeellinen, pulppuava elämän lähde niille, jotka innokkaasti tutkivat sitä….. Kuta syvemmälle menee, sitä rikkaampia aarteita löytää.

69-vuotiaana hän sairastui keuhkotautiin ja kuoli pian talvisodan puhjettua. Sen päivän tunnussana, jona hän pääsi perille, kuului: "Älkää viivytelkö minua, koska Herra on antanut matkani onnistua!"

Nyberg oli 20-vuotias, kun hän kirjoitti ja sävelsi laulun "Det är ett kosteligt ting, o Gud” onnittelurunoksi vanhemmilleen heidän hopeahääpäivänään. Se on nykyisessä virsikirjassa 342 ja veisataan raumalaisella kansansävelmällä.

1.On ihanata ylistää Sinua, Jumalamme,

Ja laulain kiittää armoas, Hyvyyttäs kohtahamme.

Sä kuljit aina kanssamme, Veit taisteluissa voitolle

Ja olit auttajamme.

2.Ain olet ollut luonamme Aarteena kalleimpana.

Meit' elon vesi virvoittaa Ja elon leipä, sana.

Sun armos meille virtailee, Ja totuutesi valaisee

Kuin tähti loistavana.

3.On virsi täällä heikko vain Ja köyhä kiitoksemme

Kaikesta, minkä meille soit Jo täällä iloksemme.

Me emme kyllin johtoas Voi ylistää ja armoas,

Mi siunas askelemme.

4.Sua rukoilemme, Herramme, Meit' älä koskaan heitä.

Suo meille Hengen valkeus, Mi johdattaapi meitä.

Luo usko, toivo sydämeen Ja rakkautta Jeesukseen,

Vie armotahtos teitä.

Jumalan virtoja erämaassa

Kouvolassa pidimme vuoden alussa 2. - 4.1. vielä muutamia tilaisuuksia seurakuntasalissa ja kirkossa. Tässä puheitteni tallenteet mp3 muodossa. Teemoina olivat Virtoja erämaassa ja viides käsky.

https://www.adrive.com/public/R2rRmV/Jumala%20puhuu%20er%C3%A4maassa.mp3 

https://www.adrive.com/public/MFmsX2/Silt%C3%A4%20tielt%C3%A4%20eiv%C3%A4t%20hullutkaan%20eksy.mp3

https://www.adrive.com/public/HnCSbb/%C3%84l%C3%A4%20tapa%20Jeesusta.mp3

- lisää vanhoja puheitani voit kuunnella myös oikean puoleisesta palkista 
linkeistä SLEY-arkisto ja Tampereen Raamattukoulun arkisto.....

Armahdettu syntinen

Olin mukana Turussa Kansanlähetyksen vuodenvaihteen aktiossa Pallivahan kirkossa.

Sieltä ovat seuraavat kolme puhettani, yksi raamattuopetus ja pari seurapuhetta.

Mukava oli myös tavata monia tuttuja vanhassa kotikaupungissani.

https://www.adrive.com/public/MmAX5Q/Armahdettu%20syntinen.mp3

https://www.adrive.com/public/X2HX8X/Taivaallinen%20sote-uudistus.mp3

https://www.adrive.com/public/G5AEtB/Olet%20kalliisti%20lunastettu.mp3

Sä olet Jeesus laulun aihe mulle

Karkun ev. opistolla pidin myös toisen opetuspuheen / alustuksen. Aiheena oli Siionin Kanteleen laulu Sä olet Jeesus laulun aihe mulle:
https://www.adrive.com/public/cKPTBy/Jeesus%20on%20lauluni%20aihe.mp3

Kun yössä itkin loppuunväsyneenä

Karkun opiston sielunhoitopäivillä adventtina 2014 pitämäni puhe kristityn väsymisestä
https://www.adrive.com/public/UEX2Z8/Kun%20y%C3%B6ss%C3%A4%20itkin%20loppuunv%C3%A4syneen%C3%A4.mp3

Jeesus kaiken keskus

Elettiin seitsemänkymmenluvun loppua ja lumisen talven jälkeen tuli kevät ja Pääsiäinen. Minut oli juuri valittu kokoaikaiseen hengelliseen työhön ja matkustin ensimmäiseen koitokseen Kouvolaan. Oli aurinkoinen päivä, hieman lunta vielä maassa ja kylmä pohjoistuuli heilutti vanhaa volkkariamme, jolla silloin matkasimme. Keskuskirkossa oli ensimmäinen tilaisuuteni, Kristillisen Työväen Liiton Pääsiäisjuhla. Sitten oli ruokailu, raamattutunti ja päivätilaisuus, jossa minä olin puhumassa. "…jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin." 1.Kor.1:2. Monet tulivat kättelemään ja toivottamaan tervetulleeksi Jumalan siunausten kera. Jäimme matkaryhmäni kanssa yöksi kaupunkiin ja aamulla lähdimme takaisin kohti Naantalia, jossa silloin asuimme. 

Olin kaksikymmentäseitsemänvuotias ja jättänyt juuri tutun ravintolatyöpaikkani Turussa Kauppatorin syrjässä. Esimieheni sanoi lähtiessäni, että tervetuloa takaisin, jos en pärjää uudessa työssäni? Olin lähdössä pitkälle tuntemattomalle matkalle Jeesuksen johdattamana, hän oli avannut eteeni oven, josta päätin mennä sisälle, johon olin saanut kutsun jo vuosia aiemmin. Edessäni oli lukemattomia julistustilanteita Suomessa ja muuallakin, paljon uusia ihmisiä, kohtaamisia, keskusteluja, rukouksia, lukemista, kirjoittamista, yöpymisiä milloin missäkin. Matkustamista kymmeniätuhansia kilometrejä päivällä, pimeässä, sateessa, sumussa, lumessa, pakkasessa, yksin ja yhdessä.

2015 Vuoden vaihteen jälkeen olin taas Kouvolassa, 36 vuotta myöhemmin, kirkossa puhumassa. Oli viimeinen virallinen tilaisuus ennen eläkkeelle siirtymistä. Kuulijakunta oli eri, aika toinen, mutta Jumalan sana oli sama, Jeesus oli sama, muuttumaton, ikuinen Herra, Vapahtaja ja Kuningas. "Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!" 1.Kor.1:3. Istuin muistellen menneitä, palautin mieleeni sen mitä kykenin noista alkuhetkistäni kristillisessä työssä. Mieleni oli tyytyväinen, olin täynnä kiitollisuutta Jumalaa kohtaan, hän oli ollut kanssani jokaisella askeleella, joka päivä, kaikkialla. Hän oli ollut uskollinen kaikki nämä vuodet, olin saanut kokea apua, johdatusta ja siunausta koko matkan. "Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen." 1.Kor.1:9. Herra ei ollut jättänyt minua yksin edes metrin pätkälle tällä tiellä. Siinä kirkossa istuessani tuli mieleen eräs tapaus yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Tässä samaisessa kirkossa oli meillä joku kokoussarja menossa, tuli väliaika, ihmiset menivät syömään. Jäin yksin vielä kirkon puolelle järjestelemään tavaroita. Silloin tuli ovesta isokokoinen mies ja tervehdin häntä, toivotin tervetulleeksi ja kehotin menemään muiden mukana syömään. Mutta mies sanoi, ettei hän ole tullut syömään, vaan haluaisi pelastua, tulla uskoon. Vein hänet mukanani alttarikaiteelle, polvistuimme siinä, rukoilin hänen puolestaan. Hän otti Jeesuksen vastaan sydämeensä, siunasin hänet. Hän nousi, kätteli kiitokseksi ja haihtui takaisin kadulle. En ole sittemmin nähnyt häntä, mutta joka joulu saan häneltä edelleen joulukortin toivotuksineen. Jumala on ihmeellinen.

Ympyrä siis sulkeutui kohdallani Kouvolassa. Emme elä missään sattuman kaupassa, vaan elävä Jumala ohjaa valintojamme ja valaisee tietä, pitää kädestä kuin isä lapsistaan, puhuu, kehottaa, viestii, varjelee, antaa ystävät, jokapäiväisen ruoan, työn, vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen suunnitelmansa mukaan. Tämä ympyrä on ollut elämäni hallitsevana piirteenä viimeiset vuosikymmenet. Jeesus on kaiken keskus, kaikki rakentuu hänen varaansa. Hänessä on luomisvoima, hän on lunastajamme, hänen herruutensa kattaa kaikki elämän alueet. Hänestä olen puhunut, todistanut, hänen nimessään olen rukoillut Isää. Hänen turvissaan olen lähtenyt matkoille ja häneen uskoen olen sieltä palanut. Häneen uskovat ihmiset ovat olleet suuri iloni vuodesta toiseen. "Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa, että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu, niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä." 1.Kor.1:4-7. Koko uskovaisuuden voima ja lähtökohta on Jeesus Kristus, sillä tekeminen, tuottaminen, aikaansaaminen, jatkuvuus, esiintyminen tai saavutukset ovat vain korkeintaan seurausta Herran olemassaolosta elämässämme. Hänen taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessään voimme käsittää taivaallisia asioita, kokea uskovien yhteyttä, odottaa lunastuksen päivää ja tietää, että kaiken päättyessä Vapahtajalla on viimeinen sana jokaisen ihmisen kohdalla. Silloin ei enää suoriteta kansanäänestyksiä ja enkelit ylistävät aina Jumalaamme.

Ajattelin vaikeita hetkiä työssäni, koettelemusten aikoja, sairauden ja heikkouden hetkiä aikojen kuluessa. Olin selvinnyt niistä, olin päässyt onnellisesti niiden läpi. Joskus olin kulkenut kuin ympärilläni olisi ollut tuhat demonia ja kaikki olosuhteet ja mielipiteet olisivat huutaneet minua vastaan. Välillä olen ollut kuin sokeudessa, kuin pimeässä huoneessa tavoitellen valokatkaisijaa, joka ei tunnu osuvan käteen? On ollut aikoja, jolloin olen puhunut Jumalalle usein ja hartaasti samoista asioista, ihmisistä ja tilanteista, aikoja, jolloin on ollut keskityttävä vain siihen, mitä nyt Herra tahtoo minulta, missä se tapahtuu ja keitä muita siinä on silloin mukana. Muistelin niitä hetkiä, jolloin olen iloinnut iloitsevien kanssa ja on ollut suuren riemun aikoja. Mutta muistin monia hetkiä, jolloin olin itkenyt itkevien kanssa heidän surujaan ja yrittänyt rohkaisemalla kääntyä Kristuksen puoleen kaikkineen, kaikkialla, kaikki luovuttaen. Muistin hetket, jolloin nostin kädet pystyyn, antautumisen merkiksi, sillä en tiennyt mitä tehdä, mikä olisikaan sopivaa, viisasta, tarpeellista, ikuisia aarteita tavoittavaa, Jumalaa kirkastavaa. Ajattelin kastettani, jonka olin saanut ennen kuin tiesin siitä mitään. Minut oli merkitty Jumalan omaksi. Ajattelin Jumalaa, joka oli ottanut minut suojelukseensa ja suunnitelmaansa jo ennen kuin minä olin sanonut asiasta mitään. Ajattelin häntä, joka oli merkinnyt kaikki päiväni kirjaansa ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut näkyviin. ”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina.” Ef.5:8. Ajattelin aikaa jonka kuljin ilman uskoa, ilman pelastuksen tuntuvaa armoa synnin teillä ja ihanaa uudestisyntymistäni, jonka Hän lahjoitti minulle aikana, jota en itse suunnitellut. Kuinka kaukana olinkaan kulkenut Hyvän Paimenen tiestä, kuinka olin ollut kiinnostunut kaikesta muusta kuin Jumalasta, kuinka omat suunnitelmani olisivat vieneet minut vain tuhoon.

Olin lukenut Raamattua työkseni ja ilokseni, julistanut sen pelastavaa sanomaa lukemattomille ihmisille, joiden nimeä en edes tiedä. Olin ollut kuin kellon viisari, joka kiertää keskuksensa ympäri vain aloittaakseen kohta taas uuden kierroksen ja Jeesus on ollut minun keskukseni. Olin ollut muiden mukana seurakunnassa laulamassa Hänestä, joka on kaiken kunnian ja laulun arvoinen. "Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä." 1.Kor.1:8. Hänen olemuksestaan sain voiman, hänen ristiltään sain uskon ja pelastuksen, hänen tyhjältä haudaltaan sain vakuutuksen hänen ylösnousemuksestaan kuolleista ja uudesta elämästä, joka vuodatetaan edelleenkin kaikkiin syntisiin, jotka tahtovat kääntyä hänen puoleensa apua etsimään. Voimieni vähetessä, muistini heiketessä, tulen uudelleen hänen luokseen, joka on luvannut ottaa minut vastaan aina ja viedä taivaaseen luokseen ikuiseen elämään. On monia asioita, joita en tiedä, monia kysymyksiä, joihin en saa vastausta, monia vuoren korkuisia esteitä ja paljon raskaita taakkoja. Mutta minulla on suuri Vapahtaja, joka on luvannut kantaa murheeni, kuormani ja syntini. Hän on ottanut minun ansaitsemani rangaistuksen päällensä, että minä saisin rauhan ja Jumalan suosion täysin ansiotta. Olin kiitollinen katsoessani hänen armonsa avaamin silmin maailmaa, ihmisiä, seurakuntaa, ongelmia ja puutteita. Sillä ne kaikki näyttivät kovin pieniltä hänen suuruutensa rinnalla.

Lukemattomia kertoja olen saanut syödä ja juoda Kristuksen ruumiin ja veren ehtoollisessa ja uskossa. Kaikenlaisten hetkien aikana, kaikenalaisten tuntemusten kanssa, kaikenlaisella mielentilalla, kaikenlaisissa kirkoissa olen saanut pyhän aterian uskon vahvistukseksi. Hänestä olen ammentanut Jumalan vaikutusta elämäni arkeen. Hänen varassaan olen ollut ja olen. "Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi" 1.Kor.1:30. Tuhansien ihmisten kanssa olen kokenut yhteyttä Kristuksen vaikutuksen piirissä hänen valtakunnassaan, olemme saaneet kaiken tarvitsemamme keskuksestamme. Häneltä olemme saaneet viisautta, vanhurskautta, pyhitystä, lunastuksen. Olemme olleet täysin hänen varassaan. Ja kun olen katsonut ympärilleni, olen nähnyt vain tavallisia ihmisiä, kaikkine heikkouksineen, vaatimattomine taitoineen, avuttomina, mutta uskossa.

Olin ollut hetken ajatuksissani, oli aika sulkea tämän historian jakson sivu ja avata uusi lehti elämässäni. Mutta sen tahdon tehdä Jeesuksen kanssa, hänen sanaansa lukien, hänen Henkensä siunauksen alla, häneltä tietä kysellen, häntä rukoillen, häntä odottaen, hänessä leväten, häntä kiittäen, hänestä puhuen: "…me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme" 1.Kor.2:7.

Kiitos, Jeesus, että saan olla omasi, kiitos, että olet johdattanut matkani, antanut työn ja toimeentulon, ruoan ja vaatteet, perheen, kodin, terveyden ja tavoitteet. Kiitos tästä ympyrästä, jonka piiri on nyt sulkeutunut. Katson sitä, Herra, sinun valossasi ja näen siinä sinun sormenjälkesi, sinun kynäsi piirtämän kartan, levähdyspaikat, pimeät laaksot, korkeat, pelottavat vuoret, ylivoimaisen näköiset esteet, oman kykenemättömyyteni, virheeni, syntini, heikkouteni. Sinä olet turvani, elämäni, tulevaisuuteni, pyhyyteni ja kunniani. Sinä olet viisauteni ja vanhurskauteni. Sinun käsivartesi kantavat minut ja kaiken, sinulla ei ole rajoja, olet Kaikkivaltias ja ikuinen. Kanssasi olen onnellinen nyt ja aina. Aamen.

Taivaan valtakunnan sote-uudistus

Yhteiskunnan muutokset vaativat jatkuvasti asioiden ja työtapojen uudelleen arviointia. Poliitikkojen paine kasvaa vaalien lähestyessä, varsinkin jos ei ole saatu kansaa vakuuttuneeksi omasta ja puolueen osaamisesta, sekä yrityksestä vaikuttaa ihmisten elämää parantavia uudistuksia ja lainsäädäntöä. Joku on sanonut, että politiikka on vain tahallista väärinymmärtämistä. Mutta tietysti sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitoa.

Olen kuullut monta kertaa tuon SOTE-sanan uutisissa, mutten ole aiemmin keskittynyt sen syvemmin pohtimaan, mistä oikein on kysymys. Mutta eräänä päivänä otin siitä selvää. Siellä sanottiin: Sote-uudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali-ja terveyspalvelut koko maassa. Varsin selvä ohjelmajulistus, ajattelin, ei muuta kun pankaa vaan toimeksi, kansa odottaa sitä. Jatkoin asian tutkimista ja huomasin, että mitä pidemmälle etenin tutkimuksiani, sen mutkikkaammaksi SOTE kävi? Ei ihme, että poliitikotkin kompastelevat ja riitelevät siitä, kansa epäilee ja arvostelee, vaikkei vielä ole tehty mitään?

Tulin semmoiseen kohtaan, jossa sanottiin Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma on lyhennettynä Kaste (he he he). Taisivat lainata meiltä tuon iskusanan? Sen jälkeen oli ohjelmajulistuksessa SOTE-sanasto vähän niin kuin Katekismuksessa aikoinaan. Eli jokainen asiaan vihkiytyvä voi löytää selityksen tavoitteille ja pyrkimykselle, jotka sopivat SOTE-otsikon alle. Siellä selitettiin: - Syrjäytymistä, köyhyyttä ja terveysongelmia vähentävä poikkihallinnollinen toimenpideohjelma. Tämä oli minulle vaikea lause, koska minulla ei ole korkeakoulusivistystä. Jouduin lukemaan sen monta kertaa tulematta hullua hurskaammaksi. Joten, mietin koko SOTE-käsitettä minulle ominaiseen tapaan Taivaan valtakunnan olemuksesta käsin ja löysin monenlaista innostavaa asiaa Raamatusta tätä tutkiessani. Päätin antaa hakukierrokselleni nimen Taivaan valtakunnan SOTE-uudistus, koska se oli jo tapahtunut, siitä ei tarvinnut enää äänestää, eikä riidellä. Herra Jeesus on sen takuumies ja jokainen voi Raamattua lukiessaan vakuuttua siitä, että Jumala on viisas kaikessa tekemisessään, ja armollinen häntä etsiviä kohtaan.

Tämä ensimmäinen kohta toteutui aikoinaan, kun yksi syrjäytynyt, köyhä, surkimus sai kohdata Jeesuksen, vapautua riivaajista ja niin ei tarvittu enää poikkihallintoa, koska Kristus toimi niin väkevästi. "Ja hänen astuessaan venheeseen se riivattuna ollut pyysi häneltä saada olla hänen kanssaan. Mutta hän ei sitä sallinut, vaan sanoi hänelle: - Mene kotiisi omaistesi luo ja kerro heille, kuinka suuria tekoja Herra on sinulle tehnyt ja kuinka hän on sinua armahtanut. Niin hän lähti ja rupesi Dekapolin alueella julistamaan, kuinka suuria tekoja Jeesus oli hänelle tehnyt; ja kaikki ihmettelivät." Mark.5:18-20. Ihminen, jolla ei ollut enää paikkaa yhteiskunnassa, työelämässä, joka ei ollut terve, joka eli syrjäytyneenä saamatta edes seurakunnan ruoka-avustusta, parani, tuli tolkkuunsa ja kulki tasapainoisena omiensa keskellä ja herätti ansaittua huomiota vähemmän yksinkertaisten keskuudessa. Taivaallinen SOTE-antoi enemmän kuin virikkeitä ja lääkkeitä, se uudisti koko ihmisen, hänestä tuli evankelista, joka saattoi kertoa omakohtaisen todistuksen Jumalan armosta ja taivaallisesta valosta sisimmässään. Samalla Jeesus opetti omalle poikkihallinnolleen, opetuslapsille, evankeliumin salaisuutta.

Toinen SOTE-sanaston termi oli työpankkikokeilu. Työtä oli siis jossain tarjoilla tulevaisuudessa, eräänlaisena työreservinä halukkaille? Jumalan valtakunnassa tämä on toiminut jo pitkään, sillä Jumala on kutsunut ihmisiä lapsuudesta vanhuuteen ikuisen elämän tielle ja kutsuja riittää edelleen: "Sillä taivasten valtakunta on perheenisännän kaltainen, joka varhain aamulla lähti ulos palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Ja kun hän oli sopinut työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät viinitarhaansa. Ja hän lähti ulos kolmannen hetken vaiheilla ja näki toisia seisomassa torilla joutilaina; ja hän sanoi heille: - Menkää tekin minun viinitarhaani, ja mikä kohtuus on, sen minä annan teille." Matt.20:1-4. Kukaan ei voi tietää omaa kutsumustaan, ennen kuin Herra on sen hänelle ilmoittanut. Kukaan ei voi tietää kutsumuksen aikataulua, ennen kuin Herra on sen kuuluttanut. Vasta työssä kirkastuu sen arvo ja siitä saatava korvaus. Vasta Herran seuraajana voi oppia näkemään kuinka äärettömän arvokkaasta asiasta on kysymys ja kuinka suuren virheen he tekevätkään, jotka luopuvat uskosta ja kutsumuksesta. On myös näitä yhdennentoista hetken ihmisiä, joiden työaika on äärettömän lyhyt. Se on kuin putoamassa olevan lentokoneen matkustaja, joka avuksi huutaa Herran nimeä ja kohta hän kokee ajallisen kuoleman törmätessään maahan tai veteen, mutta hänen sielunsa pelastuu taivaaseen.

Kolmas SOTE-sana, jonka bongasin sieltä, oli tasa-arvo-ohjelma. Käsitteenä tätä ajatusta on veivattu vuosia ja se on saanut julkisuudessa monenlaiset kasvot. Valtaapitävät ovat olleet sen varjolla hyviä ihmisiä ja toiset ovat pyrkineet valtaan saman käsitteen varjossa. Mutta missä se sitten on?

Jumalan valtakunnassa tämä asia on ollut iät ja ajat hyvässä järjestyksessä. Sillä evankeliumi on lähetetty kaikkeen maailmaan, kaikkia ihmisiä varten. Sen kokonaisvaltaisempaa aikaan sidottua toimintaa ei ole maailmankaikkeudessa kuin Kristuksen suurenmoiset kutsuvat sanat, jotka ovat edelleen voimassa ja avuksi: "Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne." Matt.11:27-29. Kaiken hallitsijana hänellä on varaa levittää kätensä kurjille, syntisille, lainalaisille, kadotukseen matkaaville, perkeleen orjille, ihmisten murjomille, rauhattomille, oppimattomille. Ihana nähdä, kuinka onnettomat ihmiset löytävät Jeesuksen luona onnen, tyhjät ihmiset löytävät täyteyden, levottomat Jumalan rauhan, kuormitetut pääsevät taakoistaan. Suurenmoista nähdä, että Jeesus hallitsee kaiken ja aina, maassa ja taivaassa.

Neljäs SOTE-sana oli yksinkertaisesti kansanterveysohjelma, joka tarkoittanee sitä, että meidän kansamme suuri sisäinen tarve on saada hoidettua erilaiset sairaudet, vaivat ja ongelmat yhteiskunnan avustuksella verorahoin.

Jumalan valtakunnassa tämä kansanterveysohjelma on aina merkinnyt herätyksen ja siunauksen aikoja kaikille kurjille kulkijoille. Silloin on aivan erityisesti puhuttu Jeesuksesta ja kiitetty hänen ihmeellistä rakkauttaan syntisiä kohtaan: "Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua. Ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi; että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo: - Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme." Matt.8:16-17. Jumalan kansan ilo tule ilmi, kun se saa uskossa omistaa kaikki Raamatun suuret lupaukset, taivaallisen siunauksen ja rakkauden. Se näkee täyttymyksen Kristuksen sovitustyössä Golgatalla ja pyrkii aina pakenemaan sinne syntiä, maailmaa ja vihollisen valtaa. Hyvinvoinnin keskellä on paljon kärsimystä, ahdistusta ja pahaoloa, joiden tähden aina joku lähtee liikkeelle, rukouksin ja askelin viedäkseen läheisensä Jeesuksen luokse. Niin tapahtuu monia ihmeitä ja pelastumisia, vapautumisia ja ilon purkauksia.

Viides SOTE-sana on mainittu käsitteenä osakykyiset työssä. Ilmeisesti on ajateltu, etteivät kaikki ole aina täydessä iskussa ja työkykyisiä? Joku saattaa olla koko ikänsä työkyvytön, joku taas hetkellisesti sellainen ja moni kärsii tuntemattomista vaivoista, jotka heikentävät päivittäin kroppaa ja sielunvirettä? Jumalan valtakunnan SOTE-uudistus tulee aina heikoimpien ja köyhimpien, pienimpien ja avuttomimpien luokse. Jeesus puhuu heille, koskettaa heitä, siunaa heitä, kuuntelee heidän murheitaan, osoittaa pelastuksen ansiottomille. "Kun Jeesus tuli Pietarin kotiin, näki hän hänen anoppinsa makaavan sairaana kuumeessa. Niin hän koski tämän käteen, ja kuume lähti hänestä; ja hän nousi ja palveli häntä." Matt.8:14-15. Niin eräässä perheessä tapahtui pieni asia pienelle sairaalle ihmiselle, kun Jeesus kosketti häntä. Mutta tuolle ihmiselle se oli ainutlaatuinen hetki, joka ei koskaan enää toistunut, joka säilyi aina hänen mielessään. Kuinka moni ajatteleekaan, että pitäisi tapahtua jotain todella suurta, ja järisyttävää, että hän voisi uskoa Jumalaan. Mutta kun mitään erikoista ei kuulu, niin tilanne raukeaa mitäänsanomattomuuteen. Parannettu nainen palveli heti Jeesusta ja muita Herran omia. Se on oikein, siinä on asennetta. Hän tunsi paikkansa, hän käsitti, mitä Herra tahtoo ja mitä Herra antaa. Ei ollut kysymys suurista tehtävistä, vain palvelumielestä, kiitollisuudesta Kristusta kohtaan, hänen asiastaan.

Taivaallisesta SOTE-uudistuksesta huolimatta on aina sellaisia ihmisiä, joihin Jumalakaan ei saa otetta tavallisella tavalla. He ovat ihmisiä, jotka kulkevat niin sanotusti onnensa ohi ja ovat suistumassa päistikkaan tuonelan kauhuihin. Se ainoa, mikä voisi heitä auttaa, Jumalan sana, on heille vastenmielinen ja halveksivat sitä. "Mutta he eivät tahtoneet ottaa vaaria, vaan käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja kovettivat korvansa, etteivät kuulisi. Ja he tekivät sydämensä kovaksi kuin timantti, etteivät kuulisi lakia eikä niitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on lähettänyt Henkensä voimalla entisten profeettain kautta; ja niin on Herralta Sebaotilta tullut suuri vihastus. Samoin kuin hän huusi, mutta he eivät kuulleet, samoin he huutavat, mutta minä en kuule, sanoo Herra Sebaot." Sak.7:11-13. Tämän kaiken seurauksena tulee aika, jolloin Jumalakaan ei tahdo enää kuulla heitä, heidän valituksiaan, rukouksiaan, vaan he jäävät vihan valtaan. Tästä porukasta voisi sanoa, että heidän tavaramerkkinsä on timantinkova vastustus.

Kuudes ja viimeinen esiinnostettu SOTE-sana oli monikkomuodossa, siinä oli usein kysyttyjä asioita SOTE-uudistuksesta. Kysymykset siis osoittivat sen, etteivät asiat olleet vielä mitenkään selvät ihmisille. Tässä vaiheessa, kun kaikki oli vielä levällään, oli siis aika tehdä vakavia kysymyksiä ja esittää henkilökohtaisia näkökulmia tärkeästä asiasta.

Jumalan valtakunta on aina ollut avoin kysyjille ja aina on tullut myös vastausta, joka johtuu siitä, että Jumala on elävä. Emme puhu metsään tai seinille. Mutta kysyjillä ovat usein itsekkäät motiivit ja pätemisen tarve. Harva rukoilee niin kuin avuton: Herra, Jumala, jos olet olemassa, niin ilmoita minulle itsesi! Jumalan valtakunnassa kuljetaan Jeesuksen mukaan: "Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: - Onko luvallista sapattina parantaa? voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan." Matt.12:10. Uskonnolliset ihmiset ovat aina miettineet, mikä on oikein, mitä pitää tehdä ja mitä ei missään tapauksessa pidä tehdä, milloin tehdään ja kuka tekee? Ne kysymykset ovat epäoleellisia, jotka ne lähtevät väärästä vaikutteesta - uskonnollisuudesta, mutta eivät uskosta. Ne kysyjät eivät välitä kärsivästä ihmisestä, Jumalan kunniasta, Jeesuksen nimen pyhittämisestä, eikä Pyhän Hengen voimasta. Sellaiset kysymykset eivät pääse raameja pitemmälle, eikä löydä kuvaa, jossa on kaunis Vapahtaja kaiken keskuksena, Kaikkivaltiaana.

Jotkut kristityt askartelevat jatkuvasti menestyksen saavuttamisen ja rahan lisäämisen parissa. Heidän ongelmansa ovat siinä, että he keskittyvät epäoleellisuuksiin, kuten, pääsisimmekö mekin merkittävään asemaan ja saisimmeko mekin lisää tämän maailman hyvää? "Silloin Sebedeuksen poikain äiti tuli poikineen hänen tykönsä ja kumarsi häntä, aikoen anoa häneltä jotakin. Niin hän sanoi vaimolle: - Mitä tahdot?" Tämä sanoi hänelle: - Sano, että nämä minun kaksi poikaani saavat istua, toinen sinun oikealla ja toinen vasemmalla puolellasi, sinun valtakunnassasi." Matt.20:20-21. Varmaan uskovien perheissäkin on tarvetta odottaa, että jälkikasvu loistaisi, saisi hyviä koulutodistuksia ja toisi pokaaleja kirkon kisoista. Tittelit ja arvonimet ovat kuumaa tavaraa ja moni arvostaa niitä enemmän kuin Jumalan nimeä ja uskovaisuutta yleensä. Turhamaisuus kukkii kaikkialla, eikä Herran seurakunta ole tästä synnistä vapaa. Moni uskova on valmis uhraamaan kaikkensa sukulaisiin, muttei juuri mitään Jeesukselle, vaikka Jeesus on uhrannut itsensä heidän edestään Golgatan ristillä?

Pelastus on kuitenkin tärkein asia, jonka Jumalan valtakunta tuo lähellemme ja taivaallinen sote-uudistus tahtoo viedä jokaisen sisälle Kristuksen sisäiseen tuntemiseen. Herra kulkee kaikkialla vain pelastaakseen ihmiset varmalta tuholta. "Ja hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti, kulkien Jerusalemia kohti. Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?" Niin hän sanoi heille: - Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi." Luuk.13:22-24. Ilmeisesti siellä oli vähän uskovia, niin kuin aina on ollut? Tämä ei ole suuri kansan huvi ja kaikkia ilahduttava suurtapahtuma. Harva pelastuu, monet kulkevat ilman Kristusta ikuiseen tuhoon. Suuri enemmistö on aina äänestänyt sydämellään ja jaloillaan, vaikenemalla ja arvostelemalla Jeesuksen pois elämästään. Niin heillä ei sitten olekaan elämää, vain kuoleman kahleet, joita he raahaavat illalla sänkyyn, aamulla ruokapöytään, sieltä työpaikalle, sukulaisten ja ystävien luo, harrastuksiin, matkoille, metsään ja pellolle, kauppaan ja kadulle, pankkiin ja postiin, kampaajalle ja lääkäriin, bussiin ja polkupyörään, junaan ja lentokoneeseen. He välttävät viimeiseen asti kysymystä, joka heidän pitäisi ehdottomasti ja pian tehdä: VOINKO MINÄ PELASTUA NYT?!

Kiitos Jumalalle, että on olemassa suuri taivaallinen suunnitelma, joka on jo nyt hyvässä järjestyksessä, ja jonka avulla ihmisten voivat saada täydellisen avun elämänsä suurimpaan vaivaan synnin erottavaan vaikutukseen Jumalasta. Kiitos Herra, että olet tehnyt taivaallisen sote-uudistuksen ja kirjoituttanut sen Raamattuun, että kuka tahansa voi hyötyä siitä, ottaa sen iloiten vastaan ja tulla uskoon. Kuule tänäänkin köyhien huokaukset, murheellisten itkut, herkistettyjen omatuntojen rukoukset, kuule niitä, jotka eivät tahdo mennä helvettiin vaan pelastua. Vie alkamasi hyvä työ päätökseen uskovissa, Jeesuksen nimessä, aamen.

Tulta taivaasta

Kangasalla kotimme kohdalla on risteys, tienviitta vastakkaiseen suuntaan, joka vie mm. kunnan leirikeskukseen. Siellä järjestetään kesäleirejä. Kesällä siinä oli viitta "Prometeus-leiri". Vapaa-ajattelijoiden ja muiden uskonnottomien nuorten leiri oli vastaveto seurakuntien rippikoululeireille. He ajattelevat olevansa viisaampia ja harkitsevampia, kehittyneempiä (?) kuin me, jotka uskomme Raamatun ilmoitukseen. Sääliksi käy näitä ihmisiä, jotka elävät valheen vallassa ja viettelevät mukaansa monia nuoria, jotka vielä herkällä mielellä kyselevät elämän totuuden perään. Nämä tämän maailman "viisaat" ovat varsin tyhmiä, kun kulkevat pimeässä ilman Jumalaa ja sotkevat vielä muidenkin asiat. Mitä enemmän tätä lajia on maailmassa, sen hullummaksi se käy. Sillä ihmisjärki on kokonaan pimeä, eikä prometeus-leiri tuo siihen poikkeusta. Siellä pidetään jatkuvasti Kristuksen tappajaiset, jokapäiväisenä kansanhuvina, sillä eihän muuten saada epäjumalia esiin ja kuolemanhenkeä palvottavaksi.

Kreikan mytologiassa Prometheus (nimi tarkoittaa etukäteen ajattelevaa) oli jumalhahmo, jonka kerrotaan olleen tulen kuljettaja. Tosin hänen kerrotaan varastaneen tulen omin lupineen ja kuljettaneen sitä ilman valtuutusta. P. kuvataan ihmisen luojaksi, joka pyrki auttamaan luotujaan mm. tulen avulla. Että silleen niissä kisoissa!

Kirkkoa vastustavan vapaa-ajattelijoiden (nimi voisi mielestäni olla myös vapaa-valehtelijoiden) yhdistys on ottanut tunnusmerkikseen kupin, jossa palaa tuli. Se on lainattu tuolta kreikan mytologian Prometeukselta. Joten, se sopii kyllä hyvin tuon ajattelun tunnukseksi. Tämä tunnus näkyy heidän omiensa kuolemanilmoituksissa. Siinä on muuten syvä ristiriita, että Jumalan kieltäjät ottavat tunnuksen, joka on vanhan epäjumalan merkki?! Mutta tämä osoittaa vain sen, että heilläkään ei ole mitään omaa, kaikki on muilta lainattua. Kun Jumala ei kelpaa, niin perkele on tarjoamassa palvelujaan. Se ottaa kaverikseen, kun vain kumartaa sitä ja lupaa palvella lyhyen elämän sen suunnitelmia. Se lupaa paratiisin ateisteille tänne maan päälle ja uskonnollisille tuonpuoleiseen. Mutta valhetta kaikki, sillä ei ole mitään jaettavaa; se on itsekin jo tuomittu ja Jeesus on sen ristillään kukistanut.

Mielenkiintoista on myös se, että kristillinen Gideon-järjestö pitää myös omana tunnuksenaan astiaa, jossa palaa tulenliekki. Tämä kuva on suoraan Raamatusta ja siinä on Jumalan palvelijan historian hetki, jossa Kristus ohjaa palvelijaansa voittoisaan taisteluun välineinä saviruukku ja siinä palava tuli. Myös Pelastusarmeija on ottanut tunnukseensa sanan "Tuli", jolla se korostaa Jeesuksen tuomaa taivaallista tulta.

Suuri Vapahtajamme, Jeesus Kristus, tuli maailmaan tuntemattomana, vieraana, arvosteltuna, alentuneena ihmisen osaan. Mutta hän toi tullessaan tulen taivaasta, se oli hänen Jumalallinen vaikutuksensa, olemuksensa, rakkautensa, uskonsa ja toivonsa. Se oli Jumalan asevarustus, jolla hän hallitsi ja voitti. Hän toi tulen, sytytti sen sydämissä, levitti ympäriinsä ja sai ihmiset seuraajikseen. "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!" Luuk.12:49.

Jokaisen ihmisen elämän suuri kysymys onkin, miten tuo Vapahtajan tuoma tuli syttyisi hänen elämässään. Moni saa kipinän siitä tulesta jostakin toisesta ihmisestä, vähän sen lämpöä sitä kuullessaan, sen polttavaa voimaa kokiessaan omantunnon herkistyvän.

1.Omatunto tulessa.

Keskiverto syntinen on omassa olossaan ja joukossaan kuin puupökkelö, kuollut ja tunteeton, hölmö, tyhmä. älytön, ikävä, itsekäs ja jumalaton. Tämä kaikki siihen asti, kunnes Jumala tulee häntä lähelle ja omatunto herää. Silloin jokainen Pyhän Hengen vaikutus tuntuu pistoina sisimmässä. Jeesus heittää ensimmäisen tulensa ihmisten päälle ja he joutuvat pois tolaltaan, raiteiltaan ja eksyksiin omista suunnitelmistaan. Raamattu on paljastava ja tinkimätön tunnon tulkki, säälimätön poliisi, miekka, joka tunkee sisimpään ja kouraisee kumoon. "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä" Apt.2:37. Todellisen synnintunnon voi parantaa vain Herra itse, ei mikään uskottelu tai luulottelu. Omatunto ei ole lahjottavissa, sitä ei voi tyynnyttää, se on aina levoton, kunnes Jeesus antaa siihen rauhan. "Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: - Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi." 2.Sam.24:10. Synnin suuruus riippuu omantunnon herkkyydestä, mitä paatuneempi ihminen on sen enemmän hän selittelee ja kieroilee, kiemurtelee kuin mato pois koukusta, johon omat synnit ovat hänet ripustaneet.

2.Jumalan rakkauden tuli

Jos hengellinen herätys ei johda uskoon, siitä tulee vain pelkkää muotojumalisuutta ja ulkoaopittuja kristillisiä tapoja. Se voi myöskin jäädä ihmisvoimin puuhailemaan omia suunnitelmiaan ilman Jumalan johdatusta. Tai se keskittyy rukoilemaan omia asioitaan, tarpeitaan, joita sitten yrittää tarjota Jumalalle ikään kuin hienoina taivaallisina näkyinä. Mutta muutamat kohtaavat Jumalan rakkauden, rakastavan Herran, yli järjellisen syntistä kohtaavan armon, joka vetää ensin hiljaiseksi, sitten se synnyttää ilon ja ylistyksen Jeesuksesta. "….Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki." Kork.v.8:6. Siinä palaa Jeesuksen sytyttämä ikuinen rakkauden tuli ja joku löytää sen, joku kuulee sen kohdalleen, joku täyttyy sen ihmeellisestä lämmöstä koko olemuksellaan. Ja Jumala on säätänyt niin, ettei sitä patisteta lain käskyillä, eikä moraalin rajoituksilla, ei paljolla touhuilulla, eikä ihmisvoimin lainkaan. Siinä on itsessään niin paljon latausta, että se sytyttää sammuneen, kun on Jumalan aika. "älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa." 8:4.

Joskus uskovakin on urautunut niin omiin touhuihinsa ja uskosta on tullut pelkkää kulttuuria, taidetta, esiintymistä, näyttelyä, seurailua, arvostelua ja ajankulua, että Jeesus on kadonnut ja tuntuma häneen on hukassa. Vaikka hän puhuu, opettaa, kulkee vierellä ja jakaa ehtoollista, eivät he tunne häntä. "Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" Luuk.24:32. Sanan ääressä palaa ikuinen tuli, Jumalan rakkaus näyttäytyy Jeesuksen haavojen jäljissä, kun ylösnoussut Vapahtaja ilmestyy arkisen elämän kotiin, työhön, torille, sukulaisiin, elämän valintoihin, seurakuntaan, virsiin. Silloin myös toiset uskovat tulevat läheisiksi, tarpeellisiksi, ystäviksi, veljiksi ja sisariksi, taivasmatkaajiksi, saman tien kulkijoiksi.

3.Lähetyksen tuli

Tulee aika jollekin uskovalle, jolloin hän on Jumalan puheen kuullessaan näkemässä jotain uutta ja ihmeellistä. Silloin hänelle avautuu evankeliumi, armo kirkastuu ja valo liikkuu kuin suuri aurinko taivaalla. Se osuu maailmaan, syntiseen, kadotukseen marssivaan maailmaan, ihmisiin, jotka eivät sitä mitenkään ansaitse, eivät sitä erityisemmin etsi, eivät tiedä sitä tarvitsevansa, eivätkä tunne Jeesusta. Siihen Vapahtaja valmistaa omansa viemällä heidät yläsaliin, joka on se paikka, missä Jumala ilmestyy ja puhuu uusia asioita. Hän heittää heihin lähetyksen tulen, joka on osa hänen kutsumustaan ja tehtäväänsä, jota uskovat nyt jatkavat uusin voimin. On aika evankelioida kansa, on aika lähteä liikkeelle, on aika tehdä lähetystyötä, on aika johtaa syntiset Kristuksen luokse, viedä kurjat kulkijat, joutavat surkimukset, itseään ihailevat, materialistit ja rahanvaihtajat, köyhät ja tyhjämieliset, väärän tulen kannattajat, ateistit ja jumalankieltäjät Golgatalle.

"Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi." Apt.2:2-4. Jeesus tulee Hengessään heihin, alkaa uusi aika, jonka tunnuksena on "pois piilosta". Silloin ei haluta kieltää Jeesusta, peittää uskoansa turhiin jaarituksiin ja kristilliseen perinteeseen, rahan keräämiseen ja ihmisten mainostamiseen. Silloin ei maailma olekaan voittaja vaan sanoman vastaanottaja ja uskova näkee jokaisen ihmisen voivan pelastua, koska Jeesus on maksanut heistä kalliin lunastusmaksun: Koko maailma on sovitettu Jumalan kanssa, on aika kertoa se ihmisille. He puhuvat kielillä, uusin kielin, ihmisten ja kansojen kielillä, enkelien kielillä ylistäen Jumalaa.

4.Koettelemusten tuli

Viimeisenä Jeesus heittää tulta, joka on edeltäjiänsä erilaisempi, kuuma ja epämiellyttävä, se koettelee jokaisen uskovaisen elämän perustuksen ja siihen rakennetun talon. Sen kestäessä tulevat ahdistuksen päivät, itkut itkettäviksi, pahat puheet, valheitten kohteena olemisen, kaikenlaisen arvostelun ja syrjimisen, ylenkatseen ja halveksimisen, jotka vievät uskovalta kaiken kunnian, menestyksen ja kehumisen. Se rusikoi lihaa pahuuden voimin ja perkeleen petoksin, pimeyden hyökkäyksin ja ystävien tölväisyin. Ja Jeesus sallii kaiken tämän kohdata uskovaa, se on Herran tulta. "Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava. Mark.9:49.

Suola karvastelee ja uskova ottaa mielellään etäisyyttä kokemuksiinsa, niitä on vaikea työstää, ne ovat aina surureunaisia päiväkirjanlehtiä, joita kirjoitetaan sydänverellä. Mutta Herra on omiensa kanssa siellä, missä kuumuus polttaa "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin Jumalan poika." Dan.3:25. Jeesus kärsii omiensa kanssa, tukee heitä, siunaa heitä ja rohkaisee jaksamaan. Aika on lyhyt koettelemuksillekin, nekin päättyvät, kun Jumala tahtoo niin. Kaikelle on aikansa sanoo sana, tämä pätee myös kärsimykseen.

"Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa" 1.Piet.4:12. Eivätkä nämä hetket ole mitenkään hedelmättömiä, sillä niiden aikana Jumala puhuu omilleen vakuuttavasti ja uskoa vahvistavasti. Niissä hiljaisissa hetkissä hän jakaa taivaan mannaa ja elävää vettä janoisille. Silloin jokin pieni hartauskirja, ystävän kanssa koettu rukoushetki tai virren säe siunaa tavattomasti. "….että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." 1.Piet.1:7. Koetus loppuu aina Kristuksen ilmestymiseen, Jeesus kohtaa odottavan lapsensa ja halaa uskovan uneen. On niin hyvä olla lähellä Herraa, taivaallisen tulen lämmössä.

1.Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme.

Soisit tules' syttyvän, sytytä siis sydämemme.

Anna voimaa sanastasi, siunaa läsnäolollasi.

3.Missä sinun nimeesi kaks' tai kolme kokoontuupi,

siellä oma sanasi olevan sun ilmoittaapi.

Kun me sanaas' viljelemme, liikuta nyt sydämemme!

5.Yksinkertaisesti myös auta sanaas uskomahan,

tunnustamaan suuret työs, turhat puheet karttamahan!

Jok' tiedä rististäsi, Ei hän ole ystäväsi.

6.Armos tulta sydämiin anna virvoitukseksemme,

Liitä sinuun lähemmin, ole kallis mielessämme,

Sido yhteen sydämemme sua yhdess' huutaaksemme!

7.Paina meitä paremmin alas yksinkertaisuuteen,

tutustumaan syvemmin sinun ristis' salaisuuteen!

Valos anna tutaksemme, mit' on pahaa itsessämme!

8.Älä salli saatanan estää kanssakäyntiämme!

Pane hengen vaippahan tulimuuri suojaksemme!

Ristin lipun nostaissamme varmaan kerran voiton saamme.

9.Eduks' katsoo maailma ylhäistensä ystävyyden.

Meill' on suurin kunnia Herran kanssa seurustellen,

Hänen, joka puolestamme kuoli meidän kuolemamme.

Virsi 202 (vanhempi versio) Lars Nyberg

Joka avuksi huutaa Herraa….

    Seurakuntavaalien tulokset johtavat vastuuhenkilöiden järjestäytymiseen vuoden alussa. Lienee kuitenkin selvää, että monetkaan heistä eivät olisi pyrkineet sinne, ellei olisi ollut jaossa rahaa, valtaa ja omaisuuden hallitsemista. Monenlaista seurakuntatyötä ja -toimintaa pyöritetään nykypäivänä ilman sen merkillisempiä tuloksia. Suuriksi paisuneet seurakunnat ovat joskus ulkopuolisten mielestä kadottaneet näkynsä ja tavoitteensa kokonaan. Herää kysymys, miksi seurakunta on olemassa, mihin sitä tarvitaan, mitä se tekee ja kuka sen omistaa? Kuka huutaa avuksi Jeesusta? Kuka vastaa siihen?

Ruotsalainen Santa Claran seurakunta Tukholman keskustassa herättää toiveita uudenlaisesta innosta Jumalan työssä:

http://areena.yle.fi/tv/2178134?ref=leiki-ark
http://areena.yle.fi/tv/2178136?ref=leiki-ark

    Israelin matkalla matkaryhmien on tapana käydä länsimuurilla, itkumuurilla rukoilemassa ja tunkemassa pieniä rukouslappuja kivimuurin koloihin. Yleensä fiksut oppaat kertovat tämän olevan juutalaisten pyhin paikka, koska se lienee ainoa, mikä varmasti muistuttaa vanhan Jerusalemin ja sen temppelin historiasta. Kristityt lukevat silloin useita raamatunkohtia, jotka puhuvat ko. paikan ainutlaatuisuudesta. Esim. 2.Aik.6:32-33. Myös jos joku muukalainen, joka ei ole sinun kansaasi Israelia, tulee kaukaisesta maasta sinun suuren nimesi, väkevän kätesi ja ojennetun käsivartesi tähden - jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule taivaasta, asuinpaikastasi, häntä ja tee kaikki, mitä muukalainen sinulta rukoilee, että kaikki maan kansat tuntisivat sinun nimesi ja pelkäisivät sinua, samoin kuin sinun kansasi Israel, ja tulisivat tietämään, että sinä olet ottanut nimiisi tämän temppelin, jonka minä olen rakentanut.

    Vanhan Testamentin ilmestysmaja ja myöhemmin Jerusalemin temppeli on esikuva tulevasta

Messiasta, joka on ainoa oikea Jumalan maja ihmisten keskellä, ainoa oikea temppeli, ainoa oikea jumalanpalvelus ja ainoa oikea rukouspaikka Isän edessä, ainoa Jumalan pyhyyden kestävä nimi maailmankaikkeudessa, ainoa täydellinen pyhyys, ainoa todellinen pappeus ja ainoa, jolla on katetta kuulla, mitä häneltä anomme. Kautta aikojen ovat syntiset kokoontuneet Kristuksen ympärille etsimään apua elämänsä vaivaan ja pimeyteen, syntiin ja kurjuuteen - ja löytäneet avun.

Ihmisen ei siis enää tarvitse mennä Israeliin löytääkseen lupausten avain, Jeesus. Samalla toteutuvat nuo kolme ihanaa seikkaa: 1.Jumalan suuri nimi, 2.Herran väkevä käsi. 3.Jumalan ojennettu käsivarsi. Jeesuksen nimi tuo syntiselle turvapaikan ja Jumalan voima antaa hänelle edellytykset mielenmuutokseen ja uuteen elämään. Tämä kaikki toteutuu, kun Kristuksen ojennettu, haavoitettu käsi ilmestyy ihmisen elämän keskelle. Syntinen saa Herran haavoista armon ja Karitsan veri puhdistaa hänet kaikesta synnistä. Kiitos Jumalalle!

   Norjalainen lähetystyöntekijä Jakob Arnesen (lähes kaksimetrinen mies, jota sanottiin Viikingiksi) kertoo tapauksen, joka hänelle tapahtui aikoinaan Japanissa:

Oli jo kylmä ja luminen aika. Olin silloin vuoristomajalla puunhakkuussa ja hiljentymässä Herran kasvojen edessä. Eräänä yönä nukuin hyvin levottomasti. Heräsin kello neljä aamulla, ja kun aukaisin Raamattuni, sain Herralta sanan: 'Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme? - Minä sanoin: Katso, tässä minä olen , lähetä minut'." Jes. 6:8,9.

    En tiennyt mitä ajatella. Tunsin selvästi, että Herra herätti minut ja tahtoi minun menevän jonnekin. Niinpä rukoilin ja pyysin, että Herra johdattaisi minut askeliinsa. Tunsin raskaan kuorman laskeutuvan päälleni ja aivan kuin sisäisen käskyn nousta Fudzi-vuorelle. Oli aivan pimeää ja sumuista. Yö oli kolea ja kylmä. Mutta en voinut olla tottelematta sisäistä kehotusta.....

    Olin noussut monta aseman väliä. Autolla ajo oli vaikeaa, sillä sakean sumun ja pimeyden vuoksi en nähnyt juuri mitään. Auton valot läpäisivät sumun vain auton mitan verran. Lopulta olin viidennellä asemalla. Kohta alkoikin Jumalan aurinko nousta ja sen valaistessa ja lämmittäessä sain jälleen puhjeta kiitokseen ja ylistykseen Luojani suuruudesta.

    Jätin auton viidennen aseman pysäköintipaikalle ja aloin kiivetä ylöspäin, sillä autolla en pitemmälle päässyt. Rukoilin, että Herran tahto tapahtuisi, jos Hänellä minulle jokin tehtävä siellä vuorella oli. Kello 11 olin korkealla ja vaarallisella rinteellä. Ajattelin jo kääntyä takaisin ja palata majalleni. Mutta yhtäkkiä kuulin tuskaisen huudon: 'Auttakaa! Auttakaa! Kuuleeko kukaan?'

Katsoin ylöspäin äänen suuntaan, mutta en voinut nähdä ketään. Ymmärsin kuitenkin, että siellä oli joku hädässä oleva ihminen. Mutta pääsy sinne näytti melko mahdottomalta vuoren jyrkän ja vaarallisen nousun vuoksi. Tarvittaisiin vuoristokiipeilijän varusteita. Läksinkin, alaspäin päättäen hakea väliasemalta apua. Retkeilymajan vartija kuitenkin väitti minun kuulleen harhaääniä sanoen, ettei hänelle ollut ilmoitettu kenenkään katoamisesta.

     Paikalle saapui linja-auto, joka oli täynnä retkeilijöitä. Mutta heillä kaikilla oli reittinsä: helpointa tietä ylös huipulle. Kukaan ei halunnut kuunnella minua ja tarjota apuaan. Vartija sanoi, että paikka

josta puhuin on toivoton saavuttaa ja täysin hengenvaarallinen. Hän väitti vielä, että hänen jalkansa oli kipeä eikä hän siis voinut auttaa.

    Olin pettynyt. - Mitä tehdä? Tiesin kuulleeni avunhuudon. Nyt ymmärsin, että Jumala oli herättänyt minut ja lähettänyt minut tänne. Tämä kuului siis minulle. Niinpä läksin takaisin vaikealle polulle, avuksi kuolemanhädässä olevalle. Kiipesin varovasti käsin ja jaloin, konttasin kuin apina. Huusin, mutta ei vastausta. Lopulta näin korkealla jyrkänteeltä pientä liikettä; joku liikahti siellä. Sain uutta voimaa ja intoa. Tiesinhän olevani Herran asialla. - Hän oli valmistanut ihmeen tuon päivän osaksi!

    Ryömien ja puiden juurista kiinni pitäen lähestyin paikkaa. Viimeinen taival oli niin vaikea, että se rasitti voimani äärimmilleen. Kesti 40 minuuttia ennen kuin saavutin vuorella olleen miehen. Näin edessäni silmäparin täynnä tuskaa, mutta samalla ne säteilivät mitä syvintä kiitollisuutta. Tuo pian tajuntansa menettävän nuorukaisen katse palkitsi kaikki vaivani. Siitä loisti pelastuksen riemu....

Hajakawa oli vain 23-vuotias. Hän oli kiipeillyt siellä ylhäällä ja menettänyt tasapainonsa. Hän putosi katkaisten jalkansa ja niin hän joutui ankaran luonnon armoille. Kuuden vuorokauden ajan hän oli yrittänyt ryömiä ja etsiä pelastumismahdollisuutta, mutta turhaan. Avunhuutoihin ei tullut vastausta. Kukaan ei tuntunut kuulevan onnetonta nuorukaista. Kuolema näytti varmalta. Hajakawa joutui käymään läpi kaikki tuntemansa uskonnot ja huutamaan apua kaikilta kuulemiltaan

jumalilta. Kukaan ei vastannut. Tulipa siinä mieleen lapsuuskin. Silloin oli tullut käytyä pyhäkoulussa, jossa kerrottiin Jeesus-Jumalasta. Kuinka voimakkaana se nousikaan Hajakawan mieleen! - Entä jos kristittyjen Jumala sittenkin on olemassa! Ehkäpä juuri Hän voisi auttaa? Ja jos Hän kerran on olemassa, niin ilmaiskoon nyt itsensä. Ja niin Hajakawa alkoi huutaa Häntä avukseen...

    Nuoren Hajakawan muistikirjaan oli kirjoitettu koetut seikkailut. Siihen hän oli myös kirjoittanut viimeiset terveisensä veljelleen ja muille omaisilleen Jokohamassa. Kun kaikki oli hiljaista ja kun kylmä ja nälkä sekä katkennut jalka olivat näännyttäneet hänet aivan loppuun, ei siis

jäänyt jäljelle muuta kuin kylmä todellisuus: kuolema....

    Tuo kuulemani avunhuuto oli siis hänen viimeisensä. Sen jälkeen Hajakawa ei enää jaksanut huutaa. Hän vain vaikeroi hiljaa. Mutta hänen viimeinen avunhuutonsa oli jo saanut vastauksen: 'Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, sanoo Herra!' Jumala näki Hajakawan sydämeen. Hän halusi auttaa. Jumala herätti minut ja pani minut liikkeelle. Ollessani kuulomatkan päässä nousi Hajakawan viimeinen hätähuuto.

    Niin, siinä hän makasi, lopen väsyneenä ja tajuttomana. Olin paikalla Jumalan lähettämällä. Mutta kuinka saisin nuorukaisen alas? Eihän minulla ollut köysiä, ei paareja, ei mitään....

    Niinpä norjalaissyntyinen "jättiläinen" sai panna voimansa käytäntöön. Jumalan apuun luottaen hän päätti viedä miehen alas tuolta hengenvaarallisesta jyrkänteeltä. Ei ole leikin asia ottaa harteillensa mies, vaikkakin vain noin 60 kiloa painava, ja lähteä sellainen taakka selässä laskeutumaan hengenvaarallista ja jäistä jyrkännettä kohti kaukana alhaalla olevaa pysäköintipaikkaa. Fudzi-vuoren karu rinne on täynnä vaaroja ja kuolemaa. Mutta - kiitos Jumalalle - alas tultiin. Ja juuri oikealla hetkellä kaikki tapahtui, sillä lähimmälle retkeilymajalle päästyä puhkesi vuorella kova myrsky lumi- ja raesateineen. Jumalan kello käy tarkasti! Kun lähetyssaarnaaja tuli retkeilymajalle japanilaista nuorukaista selässään kantaen, niin vartija ei tiennyt, mihin olisi häpeästä punastelevat kasvonsa kätkenyt.

    Asia sai ansaittua huomiota osaksensa. Lehtimiehet kameroineen lähtivät liikkeelle ja haastatteluja syntyi. Hajakawa san toipui hiljalleen. Sairaalassa tuli erinomaisia tilaisuuksia todistaa elävän Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta, ja monet olivat pyytäneet esirukouksia saadaksensa kokea Jeesus-Jumalan pelastavan voiman. Avautuipa Hajakawan kotikin evankeliumille, sillä siinä kodissa oli löydetty tie elävän Jumalan yhteyteen. - Fudzisanilla koettu hengenpelastusihme koitui monille sielun pelastukseksi.

   Sinä sanot, Vapahtajani: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps.50:15. Tämä on rohkaiseva lupaus, johon tahdon uskoa ja kertoa muillekin. Sinä annat hädänpäivän tulla, sinä olet siinä läsnä, sinun olemuksesi odottaa ihmistä, sinä olet kuunteleva avuttoman rukousta. Se kuuluu joskus kadulta, joskus metsästä, joskus vuorelta, joskus kotoa, joskus yksinäisyydestä, joskus pimeydestä. Siinä on ihminen, joka tarvitsee sinua, Kristus, sinun suurta nimeäsi, jonka hän haluaa oppia tuntemaan, sinun väkevää kättäsi, joka murtaa kaikki esteet Jumalan ja ihmisen väliltä ja antaa uudistumisen voiman sisimpään, joka odottaa sinun ojennettua käsivarttasi siunaamaan häntä, paljastamaan haavan kädessä, josta sinut tunnetaan Jumalan Karitsaksi - ainoaksi!