haavaisi turvissa jos täältä lähden, perin ilon niiden tähden

Eräs mies tuli juttelemaan kirkossa illan päätteeksi, hänen vaimonsa toi hänet luokseni. Mies oli hieman epävarma, kun oli outo tilanne ja tuntematon ihminen jutuissa hänen kanssaan. Tutustuttuamme toisiimme, kuulin hänen kertomuksensa elämän tosiasioista tänään. Hän oli ensimmäistä kertaa tällaisessa sanan ja rukouksen illassa ja lähtenyt vaimonsa pyynnöstä mukaan. Lisäpotkua oli suunnitelmaan antanut oma sairaus ja siihen liittyvät pelot. Istuimme kirkon penkissä ukon kanssa vierekkäin, kun oma terveytenikään ei ollut kehuttava ja käveleminen varsin hankalaa. Siinä meitä oli kaksi tavallista miestä perinteisin vaivoin ja kysymyksin, ehtoopuolen sankareita molemmat, ja Herran edessä illan pimetessä ympärillämme.

Kysyin mieheltä, että tunteeko hän Jumalan, onko hän uskossa? Hän vastasi tuntevansa hyvän ja pahan olemassaolon? Niinpä niin, kai se on tuttu monelle? Eikä ihmisen elämä muutu juuri kummoisemmaksi tuon tiedon perusteella? On kuin kävelisi apteekin ulkopuolella ja tiedostaisi sisällä olevan mahtavan hyviä lääkkeitä juuri minua varten? Mietin siinä, että edelleen on suuri kynnys jokaisella ihmisellä tulla niin syntiseksi, että armo kelpaisi pelastuksen perustaksi? Ottaisimme pienen annoksen Jumalaa monessa erässä kuin pillereitä purkista ja toivoisimme parasta ja pelkäisimme pahinta. Vaiva ei kuitenkaan poistu, olo ei helpotu ja hiljainen ääni taivaasta kehottaa antautumaan kokonaan Jeesukselle. Tosi parannus on kuin kuoleman tulo kaiken hauskuuden ja hälinän keskelle? On kuin olisi huvipuiston vuoristoradalla ja juuri silloin tulee sähkökatkos – vaunu pysähtyy?

Ei ihme, että eräänä päivänä eräs maamme suuri tiedemies ja massoihin vaikuttaja sanoikin televisiossa elämän tarkoituksen olevan 1.hauskanpito 2.nauttiminen 3.asioiden miettiminen. Tätä "evankeliumia" kuuntelee moni kaljalasinsa ääressä ja nauraa uskovaisille - aikansa! Sillä eihän noilla eväillä pääse taivaaseen, eikä tyhjyys poistu mielestä, ei syyllisyys kumoudu, eikä sisäinen rauha tule apuun. Ei, vain Raamatun viisas järjestys ja tieto neuvoo ihmistä oikealle tielle. Siinä kuljetaan seuraavasti:

1.Herätys = hyvä ihminen tulee syntiseksi

2.Kääntymys = parannus + katumus

3.Sydämen usko = Raamatun sana + rukous + suun tunnustus + seurakuntayhteys

4.Uusi Elämä = Jeesuksen seuraaminen + uskon vaellus + ristin ottaminen

Niinpä sitten kysyinkin mieheltä, että lukeeko hän Raamattua. Hän vastasi, ettei lue. No niin, siinäpä sitten odotetaan, että onni putoaa kuin omena eteen ja kaikki kirkastuu kuin valo katkaisijasta? On kuin internetin roskaposti, jossa sanotaan: Olet voittanut! Vaikka ei kuitenkaan ole mitään voittanut ja jos seuraat tuota viestiä, niin kohta häviät!

Kerroin hänelle Jeesuksen merkityksestä uskon ja jumalisuuden keskuksena. Samalla ajattelin, etteivät nämä asiat useinkaan selviä yhdellä istumalla, vaan ihmisen on käytävä asiat itse läpi. Moni kuulee Jumalan kutsun, mutta harvat kääntyvät. Joskus harvoin ihminen on jo kauan valmistettu Jeesuksen vastaanottamiseen ja silloin on vain ohjattava hänet rakkaan Vapahtajan luokse. Otin esiin oman Raamattuni ja sanoin miehelle, että käydään yksi tämän kirjan keskeinen totuus tässä pikaisesti läpi ennen kuin rukoilemme. Sitten luin hänelle:

Jes.53:3-6. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

Pidin lyhyen selityksen sanasta ja sen merkityksestä hänen elämässään. Kerroin, että siinä on Jeesus ja tuo mies. Mies nyökytteli ymmärtävästi, mutta vain Herran Henki tietää, mitä siellä sisimmässä silloin liikkui? Kehotin häntä lukemaan tekstin ajatuksella kotona uudelleen ja hän lupasi tehdä niin. Sitten rukoilimme yhdessä. Pian hän oli poistunut paikalta, eikä kirkossa enää ollut montakaan ihmistä. Myöhemmin ajattelin tapahtunutta, enkä enää muistanut miehen nimeä, tuskin ulkonäköäkään? Jos hän olisi tullut seuraavana päivänä jossain eri yhteyksissä vastaani, en olisi ehkä tunnistanut häntä?

Jeesus on tuntematon suuruus hyvän yrityksen ihmisille, lain teoista ylös pyrkiville ja yleisen mielipiteen porukalle. Sitten on paljon sellaisia, joilla Jeesus on yleisnimittäjä kaikelle koohellukselle, jota pidetään täällä kristillisyyden nimissä ja markkinoidaan jopa rakkautena lähimmäiseen? Moni ajattelee Jeesuksen olevan vain maallinen messias, joka ripottelee tiellemme menestyksen kukkia ja rikkauden hedelmiä. Hänestä ajatellaan, että hän jatkuvasti ajaa meidän etujamme, oikeuksiamme ja suosiotamme. Jeesuksen edellytetään turvaaman rajamme, asumisemme, läheisemme. Tämän ajatuksen mukaan maailmaan tulisi luoda uusi paratiisi, ihanne olotila, asuinalue, jossa olisi pelkkää ajallista iloa?

Jos uskova ei tahdo kieltäytyä mistään, maailma kiehtoo ja vie hänet mennessään. Jokaisella ihmisellä on maailman liittolainen omassa lihassaan. Muutamat ovat valinneet omat polkunsa odottaen, että Herra pyhittäisi ne? He kuuluvat niihin itsejuoksijoihin, joista Jumala valittaa profeetan kautta: "Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat. Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa." Jer.23:21-22.

Eräänä päivänä joudumme Jeesuksen Kristuksen edessä vastaamaan virkamme, palveluksemme ja tehtäviemme toimittamisesta, opistamme ja elämästämme, jossa tulee valvoa ja ilmoittaa ajoissa, missä ikinä olosuhteet ovat epäilyttäviä ja epäluuloisuutta aiheuttavia, ettemme joutuisi sen moitteen alle: "Israelin vartijat ovat kaikki sokeita, eivät he mitään käsitä; he ovat kaikki mykkiä koiria, jotka eivät osaa haukkua. He näkevät unta, makailevat ja nukkuvat mielellään. Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei niitä mikään täytä. Ja tällaisia ovat paimenet! Eivät pysty mitään huomaamaan, ovat kaikki kääntyneet omille teilleen, etsivät kukin omaa voittoansa, kaikki tyynni." Jes.56:10-11. Niin tärkeä on Jumalalle ihmissielujen pelastus - yhdenkin ihmisen uskoontulo syksyisenä sateisena kirkkoiltana.

Kerroin miehelle Golgatasta, Jeesuksen ristinuhrista hänen hyväkseen, Jumalan rakkaudesta syntistä kohtaan. Viivyimme hetken mielikuvissa vanhassa Jerusalemissa ajanlaskun alussa. Samalla rukoilin, että mies löytäisi Vapahtajan ja hänen elämässään alkaisi uusia aika – Jumalan aika.

Vanhat hengelliset laulut korostavat Jeesuksen verta, veriuhria ja ristinkärsimystä. Tämä ärsyttää uskosta osattomia, jotka eivät ymmärrä Jumalan sanaa eikä pelastuksen syvyyttä. Veri on mysteeri, salaisuus. Se on elämän vertauskuva, joka on tarkoitettu suojaksi Jumalan vihaa ja tuomiota vastaan. Verta ei ole tarkoitettu paholaiselle, eikä sitä pidä hänen yhteydessään edes mainita. Se ei myöskään ole mikään taisteluväline pimeyden voimia vastaan, vaan armon keskeinen elementti syntisen olemuksemme vapauttamiseksi pahan vallasta.

Kristityn taistelu pimeyden henkiolentoja vastaan (Ef.6:11) tapahtuu Jumalan sota-asulla: totuuden vyö, vanhurskauden haarniska, kenkinä alttius rauhan evankeliumille, uskon kilpi, pelastuksen kypäri ja Hengen miekka - Jumalan sana, rukouksella ja anomisella joka aika Hengessä.

Vain yhden kerran Raamattu mainitsee veren toimineen uskovien taistelun yhteydessä: "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti." Ilm.12:11. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä avuttomat ovat saaneet avun uskossa häneltä, jonka oma veri on. He ovat voittaneet pysymällä uskossa, Jeesuksessa, sanassa. Siitä he ovat puhuneet, siitä todistaneet, julistaneet, rukoilleet osakseen ja laulaneet Jumalalle kiitosta. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." Ilm.7:14. Puhtaat vaatteet ovat kuva Jumalan vanhurskauttavasta työstä hyväksemme. Se on kuva syntien anteeksisaamisesta, joka on hengellisen voiton tae ja avain. Meidän osuutemme on ottaa veri käyttöön uskossa, sydämeen ja elämään syntien poistamiseksi. Siksi tämä on hyvin henkilökohtainen asia, jossa voimme olla toisillemme korkeintaan avuksi ja neuvoa hyvään, mutta itse toiminta riippuu kunkin omasta Jumala-suhteesta. Taivaassa on kerran heitä, jotka ovat tarttuneet Jeesukseen ja hänen verensä ikuiseen hyötyyn, voimaan, jolla ihminen saa uuden elämän, uudestisyntymän.

1.Jeesus, sinun vaivasi kovat, ristisi, kipusi

katkerat minulle opiksi, turvaksi ovat,

Eläissäni ja kuollessani jos mä syntiin syttynen,

piinaasi kohta muistelen, Se sen kyllä mieleen vienee,

ettei synti leikiksi liene.

2. Hekumassa jos hehkuu pyytää liha, veri syntinen,

Haavaisi muisto estää siitä, Kun ne johtuu mieleeni.

Koska saatana kiusaa täällä, luotan aina ansioosi päälle,

Häijyn juonet se niin sulkee kimpustani, että häpeällä kulkee.

3.Maailma minua pyytää pettää juonella monella kavalalla,

Kadotukseen minua vetää häijy ilolla, hekumalla;

Vaan kun mieleeni johdatan, Jeesus, vaivasi vaikean,

pyhyydessä niin taidan pysyä, halut häijyt pois sysiä.

4.Vastoin kaikkia kuin mua vaivaa, haavasi tukee sydäntäni,

niihin itsensä sieluni kaivaa, löytää uuden elämän;

Lohdutuksesi makeus surulleni on huojennus,

autuuden ansaitsit sä minulle, katkeralla kuolon kivulla.

5.Sinä siis täällä aina turvani, Jeesus apuni ainoa!

Kuolemasi on tuonen surmannut, ettei vahingoittaa saa.

Sinä olet turvanani, koska tulen tuonelaan;

Sinun armosi minun taitaa synnistä, kuolosta eloon auttaa.

6.Ja kuin sydämessäni olet, Jeesus! täältä lähteissäni,

voitan kaikki häijyn nuolet, viimeisessä hädässäni;

Koska olet turvanani, kuljen ilolla kunniaan;

haavaisi turvissa jos täältä lähden, perin ilon niiden tähden.

Johann Heerman, (saks.) s. 1585 † 1647.

Jospa löytäisimme sinut, Jeesus, kun aika on kohdallamme Jumalan aika. Jospa voisimme kohdata sinut auttajan, Vapahtajan, sielumme lunastajan, esirukoilijamme ja pappimme, sielujemme kaitsijan. Jospa kaikki ihmiset kuulisivat sinua ja kääntyisivät puoleesi. Jospa voisimme kuulla vastasyntyneiden Jumalanlasten itkua kirkoissa ja rukoushuoneissa, kotiseuroissa tänä aikana. Jospa avaisit taivaan akkunat valosi paistaa pimeyden maailmaan, että levottomat sielut saisivat löytää sinut Herrakseen. Jospa vetäisit synnin sitomat ihmiset alttarin ääreen kuulemaan kuinka paljon sinä olet heitä rakastanut ja siunannut tulemalla ihmiseksi keskellemme. Jospa kuulisimme uutisia, eläviä todistuksia tavallisista kansalaisista, jotka ovat saaneet vapautua veresi voimasta syntitaakoistaan.

Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää.

Olin eräässä kodissa kylässä 80-luvun alkupuolella. Meillä oli ollut ilta Kannelmäen kirkossa ja siellä oli ensiaskeleitaan silloin ottamassa lauluyhtye Konnakuoro. Minä toimin illan evankelistana. Kirkon penkissä istui Jukka Nieminen niminen merikapteeniksi esittäytynyt mies, joka pyysi meidät tilaisuuden jälkeen kotiinsa. Hänellä oli armoitusta profetian lahjan käyttämiseen ja niin tapahtuikin illalla heillä. Tosin se ei minuun vaikuttanut juuri mitenkään silloin, ehkä se oli liian aika-keskeinen sanoma, liian vähän Kristus-keskeinen?

Jukan vaimo, Raija, palveli ja tarjoili meille iltapalaa. Vaimo oli kuuro ja ymmärsi siis vain viittomakieltä ja luki suunliikkeistä sanoja. Jukka oli nuori uskossa ja hyvin innokas julistamaan. Hänelle oli juuri siihen aikaan avautunut iso työprojekti Tallinnaan, Finn-Stroin palveluksessa, satamaa laajentamaan. Eesti oli Neuvostoliiton osa ja monet uskovat tekivät lähetystyötä sinne hyvien kulkuyhteyksien takia. Laivoja ei tainnut liikennöidä montaakaan, itse kuljimme aina Georg Ots aluksella.

”Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät, ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat.” Jes.43:8

Luin tässä eräänä päivänä Raija Niemisen kirjoittaman Äänetön saari kirjan. Se on melko pinnallinen matkakertomus Niemisen perheen muutamasta vuodesta Karibian meren eräällä saarella, jossa Jukka oli satamatyössä. Kirjan sanoma etenee päiväkirjanomaisesti, melko naisellisesti ja nykyään facebook tyylisesti, jossa kerrotaan omia tuntemuksia ja ihmisten kohtaamisia vieraassa ympäristössä. Oman värinsä tekstiin antaa Raijan kuurous, hän ei kuule kuin joitakin hyvin korkeita ääniä. Hän opettaa siellä kuurojen koulussa ja tutustuu moniin paikallisiin kuuroihin. Toisaalta Jukan aseman vuoksi he pyörivät myös paikallisissa hienostopiireissä ja illanistujaisissa.

Kirjan episodihenkilö on Alfonsoksi nimetty kuuro poika, kerjäläinen, syrjäytynyt, koditon, yksinäinen, jota Raija perheineen yrittää kaikin tavoin auttaa, opettaa ja tukea. Poika muuttaa heidän kotiinsa ja kaikki näyttää hyvältä, mutta sitten tulevat taas vaikeudet. Monien vaiheiden ja epäonnistumisten jälkeen poika häipyy ja hylkää auttajansa, elää taas omaa elämäänsä, palaa lähtöruutuunsa. Hyvä moraali ja ajatus lähimmäisenauttamisesta hautautuu pettymykseen.

Kirjassa on paljon pettymyksiä, paljon henkilöitä, jotka sivutetaan nopeasti tunteista riippuen. Tuntuu kuin Raijan omat ongelmat olisivat niin suuressa roolissa, ettei hän ehdi oikein keskittyä syvällisesti ihmisiin? Vai onko tämä nykyaikaa?

"Vain lyhyt hetki enää, niin Libanon muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä."Jes.29:17-19

Yli kolmesataasivuisen kirjan yksi sivu on uhrattu uskonasioille, vaikka se on painettu sen jälkeen, kun Jeesus oli tullut tähän kotiin? Herää tietysti kysymys, että oliko tämä kuuro nainen itse päässyt  syvällisesti tuntemaan Jumalan armoa Kristuksessa. Ilmeisesti Jukka oli tullut tuolla saarella uskoon yksinäisyydessä Raijan käydessä Suomessa? Ainakin heidän esikoispoikansa kääntymys rippileirillä on vaikuttanut kovasti perheeseen.

Raija kirjoittaa:

- Emme puhu mitään siitä, mitä Jukka on kirjoittanut minulle kotiin Suomeen. Olen liian hämilläni siitä, vaikka tunnen, että minun pitäisi sanoa olevani iloinen Jukan ratkaisusta ja haluavani kannustaa häntä.

Keke tuli uskoon rippikoululeirillä ja sen jälkeen keskustelin hänen kanssaan usein iltaisin puoleen yöhön saakka. Jukka puski noihin aikoihin töitä kaiket illat ja viikonloput — hän oli vetänyt Kotkan Hietasen sataman organisointiprojektia ja suunnitteli sen jälkeen toimintojen siirtämistä tietokoneille. Huomasin, että vaikka olin pikkutytöstä saakka uskonut Jumalaan, en kuitenkaan ollut tietoisesti ajatellut koko asiaa. Nyt minun oli pakko keskustella Keken kanssa ja lukea kirjoja ja aloin nähdä kaikki asiat eri tavalla kuin aikaisemmin. Toisinaan puhuin myös näistä ajatuksistani Jukalle. Ja nyt yksin ollessaan Jukka on lukenut ja miettinyt ja tullut ratkaisuun. Eniten häneen olivat vaikuttaneet säkeet Birgitta Yavarin kirjassa "On rakkaus": "Mitä se hyödyttää ihmistä jos hän täysin purjein ihailun ja juhlinnan myötätuulessa vaeltaa halki maailman mutta päätyy hylyksi ikuisuuden rannalle." "Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon"...

Ehkä minua hämmentää se, että Jukka on yhtäkkiä päässyt pitemmälle kuin minä. Minun on pakko mennä perässä, jonkun kynnyksen yli. Kirjat ja kirjoitukset, jotka ennen ovat olleet fraaseja, avautuvat yhtäkkiä, olemme kuin löytäneet avaimen niihin.

”Te kuurot, kuulkaa, ja te sokeat, katsokaa ja nähkää.” Jes.42:18

Jukka Nieminen kirjoitti 90-luvulla kirjan "Profeetan tilitys", jonka sivuilla hän kertoo yksityiskohtaisesti Jumala-suhteestaan. Kirjassa on paljon henkilöitä, nimiä, jotka ovat tulleet itselleni tutuiksi vuosien varrella. Tietysti siihen ovat valikoituneet pääasiassa yläluokan uskovaiset, silmäätekevät, titteleineen, saavutuksineen, yhteiskunnan napamiehet. Niinhän se on, nimimiehet mainitaan ja korotetaan, mutta hattusen arskat, tilhen topit, mutikaisen maijat ja takasen ainot unohdetaan - hehän eivät ole mitään suurten rinnalla? Vai olisiko Jumalakin erikoistunut parempiosaisiin, kauniisiin ja rohkeihin, menestyviin ja terveisiin? Voi meitä muita?

No, tuossa kirjassa Jukka kertoo, että heille tuli mm. Sana-lehti St. Lucian saarelle noiden vuosien aikana. Sen oli tilannut heille Langinkosken kirkkoherra Toivo Lemmetyinen. Tämä ja erään uskovan liikemiehen vierailu ja lapsuuden hengelliset kokemukset ajoivat Jukkaa kohti Kristusta, uskonratkaisua. Hän kertoo:

- Raija oli matkustanut Suomeen poikien luo talvilomaa ajaksi. St.Lucialla helmikuu oli parasta aikaa. Elimme ilmaston puolesta kuin paratiisisaarella. Oli viikonloppu. Olin yksin kotona Jerin, suuren 6-vuotiaan rottweileruroksen kanssa! Istuin yksin hiljaa ruokailuhuoneen pöydän ääressä. Tiedän kokemuksesta, että pitkä ja raskas työviikko aiheuttaa usein viikonloppuisin masennusta silloin kun on yksin eikä ole mitään selkeää ohjelmaa. Tämä viikonloppu oli toisenlainen. Sisälleni työntyi voimakas kuolemanpelko ja jatkuvia kysymyksiä: minne joudun, mitä tapahtuu perheelle. Paine kasvoi kasvamistaan. Huomasin, että Jumala, josta olin kuullut nuoruudessani ja josta minulle viestitettiin monella eri tavalla, oli ottanut minut puhutteluunsa. Hän oli käsitellyt minua aina hyvyydellä. Sama hyvyys oli nytkin taustalla nähtävissä. Tunsin, että minulle ei annettu enää mahdollisuutta paeta ratkaisua. Se oli tehtävä puoleen tai toiseen. Herra oli antanut vielä viimeisen mahdollisuuden.

Kahden tunnin taistelun jälkeen tein päätöksen: Herra, tässä olen. En osannut rukoilla. Ainoat sanani olivat: anna syntini anteeksi, ohjaa minua tielläsi. Vapauduin täysin. Yhtäkkiä minut valtasi voimakas ahdistus ja hätä. Minun täytyi kirjoittaa äidilleni ja kahdelle vanhemmalle ystävälleni ratkaisustani. Äitini täytyi saada tietää asia jos minulle sattuisi jotain ennenkuin tapaisimme tai saisimme puhua puhelimessa. Tämä kaikki tapahtui helmikuussa 1977. Äitini oli rukoillut puolestani lakkaamatta 28 vuotta.

Jumala taivutti minut hyvyydellään. Hän ei käyttänyt yhtään voimakasta otetta. Hän oli määrännyt ajan. Hän ei perääntynyt. Hän ei hyljännyt rukouksen lasta. Kutsu oli viimeinen. Job sanoo (Job 33:28-29): "Hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti tai kolmastikin ihmiselle."

Nämä kaksi kovin erilaista kirjaa, aviopuolisoiden kirjoittamia, eri maanosissa, eri tunnelmista, tiedosta ja uskosta, antavat kuvan ihmisistä, jotka tarvitsivat Jumalaa enemmän ja vähemmän. Pysähdyn miettimään, mikä on Jumalan osuus tästä kaikesta, mikä on pelkkää ihmistä, missä on Hyvän Paimenen ääni, missä pelkkää lampaan määkimistä? On varsin mielenkiintoista havaita, miten onnistuneesti Herra sotkee ihmiselämän suunnitelmia ja totuttuja kuvioita, miten hän astuu ihmisen elämään ja sydämeen, millainen on Vapahtajan vaikutus. Monen ihmisen koko elämä menee uusiksi, suunta muuttuu hänen käännyttyään taivaan tielle. Sekoilujen tilalle tulee Jumalan rauha ja mielentasapaino. Surullista, mutta totta on sekin, etteivät kaikki etsijät, herätetyt koskaan löydä Kristusta. He ovat tuntevinaan Jeesuksen, mutta kulkevat edelleen oman tahdon tietä, elävät lihallisesti ilman Jumalan rauhaa ja pelastavaa uskoa. Jos Kristus ei pääse meidän syvyyteemme, ei pinnallinen uskonnollisuus voi auttaa koetuksen päivänä.

Kuinka tärkeää olisikin, että elävä todistus Herrasta kuuluisi keskuudessamme, että Jumalan sanan valo loistaisi maailman pimeyteen, sydänten murheeseen. Tarvitsemme seurakunnassa profeetallista sanaa, Herran etsivää rakkautta, ja parannuksen vaatimusta. 

HS. ilmoitti lehtiuutisessaan:

Kuurojen Liiton kulttuurikeskuksen entinen johtaja Raija Nieminen kuoli sairauskohtaukseen lomamatkalla Pertunmaalla Etelä-Savossa 28. kesäkuuta 2004 67-vuotiaana. Hän oli syntynyt Jämsänkoskella 14. helmikuuta 1937. Jukka Nieminen elelee ilmeisesti nykyään Helsingissä?

"Sillä hetkellä hän juuri paransi useita taudeista ja vitsauksista ja pahoista hengistä, ja monelle sokealle hän antoi näön. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun." Luuk.7:21-23

Sinä, Herra olet pyhä ja teet aina oikein ja meidän ihmisten kannalta kaiken oikeaan aikaan. Mutta meistä tuntuu, että sinä sekoitat elämämme suunnitelmat ja tavoitteet, ihmissuhteet ja työt. Joudumme nöyrtymään edessäsi ja suostumaan tahtoosi, kieltämään itsemme ja kääntymään pahoilta teiltämme etsimään sinun armoasi. On ihmeellistä, että sinä puhut kuuroille, niin että kuulevat ja teet palvelijoistasi kuuroja maailman äänille. Auta meitä kuulemaan sinun Hyvän Paimenen äänesi, että aina seuraisimme sinua, mihin ikinä menetkin.

Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"

Jes.62:10. Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.
11. Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
12. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty." 

että pääsisimme lapsen asemaan

Olimme vaimoni kanssa lasten kunnallisessa päiväkerhossa isovanhempien päivässä. Se oli mukava kokemus ja täysin erilainen, kuin meidän tavanomaiset päivämme. Oli lauluja, näytelmiä, leikkejä, askartelua ja tarjoilua. Lasten innokasta telmimistä oli mukava seurata. Useamman tunnin miittinkin aikana huomasin, että lapset ovat käytöksissään kovin erilaisia. Oli rohkeita, arkoja, lujatahtoisia, hiljaisia, perässäkulkijoita, sosiaalisia, puolensapitäviä, alistuvia. leikkiviä, sivustaseuraajia. Tuntui kuin heidän perimänsä luonteenpiirteet olisivat olleet vanhempien samaisia pienoiskoossa? Ja miten erilaisia nämä pienet ihmiset olivatkaan ulkonäöltään ja tavoiltaan - ei kahta samanlaista? Ja miten riippuvaisia he ovatkaan vanhemmistaan kaikessa, ruoassa, puhtaudessa, kodissa, suojeluksessa, opettamisessa ja esirukouksissa?

Jumalan lapseuteen pääseminen on ihmeellinen Jumalan lahja ja työ, jossa ihminen ikään kuin astuu toiseen maailmaan, so. Jumalan valtakuntaan. Itsekin muistan, millaisen muutoksen tuo vaihe toi elämääni, ajatteluuni, tavoitteisiini ja puheisiini. Ennen niin merkityksetön Raamatun henkilö kuin Jeesus, tuli elämän keskukseksi. "Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." Gal.4:4-5

Jumalan lapseuteen kuuluu erilaisuus ja yksilöllisyys, jotka toteutuvat ryhmässä. Tasapäistäminen on vaarallista, sillä usein siinä kadotetaan kutsumuksen rikkaus, armolahjat ja johdatus. Pelastuminen on henkilökohtainen asia, Jumala kutsuu jokaista henkilökohtaisesti, vapauttaa henkilökohtaisesti, liittää seurakuntaan henkilökohtaisesti. Muuten me olemme kuin lauman kanat orrella rivissä ja elämme vain munimista varten? On onnellista ja iloista olla Herran oma ja elää hänen lapsenaan. "Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta." Gal.5:6-7.

Jumalan lapsen kehityksessä kaksi ensimmäistä vuotta ovat tärkeimmät, sillä ne näyttävät suunnan tulevaisuuteen. Herodes pyrki tappamaan kaikki alle kaksivuotiaat ja Jeesuksen siinä ohella, eikä piru ole muuttanut ohjelmaansa tässä suhteessa. Parin vuoden kuluessa olisi syytä päästä kiinni seurakuntaan, Raamatun terveeseen opetukseen, uskovien yhteyteen ja saada itselleen hengellinen vanhempi, uskon-isä tai -äiti - kummisetä. Jumala on rakentanut uskovaiset semmoisiksi, että tarvitsemme toisiamme. Oma kokemukseni alkuajoista oli sellainen, että monet uskovat hätäilivät puolestani, kun minulla ei ollut ensin mitään seurakuntayhteyttä. Tämä taas johtui paljolti siitä, että olin töissä yöravintolassa siihen aikaan. Mutta ei se kokonaan sitä selitä, sillä ystävien merkitys oli siihen tilanteeseen varsin suuri.

Yksinäinen uskova on helppo saalis kuin avuton lammas susille. Yksin on vain omat mielipiteensä, tietonsa ja taistelut pitää käydä yksin. Monenlaiset houkutukset ja synnit pyrkivät valtaamaan uudistetun ihmisen, uskovan asemasta käydään jatkuvaa taistelua henkivalloissa. Vain Herraan luottavat selviävät. Vähättelijät, ylpeät ja itseriittoiset putoavat varmasti kuoppaan ja kuolevat. 5.Moos.4:9-10. "Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt, ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille: mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit Herran, sinun Jumalasi, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen.'" Jonkun on otettava vastuu Jumalan sanan ja viisauden jakamisesta, muuten koko porukka joutuu pimeyteen.

Joskus liian innokkaat uskovaiset yrittävät synnyttää ihmisiä uskoon liian varhain ja näistä tekeleistä tulee vain käännynnäisiä ilman uudestisyntymistä Jeesuksen Golgatan uhrista, ja ylösnousemusvoimaa Kristuksen kuolleista nousemisesta. Heistä tulee hengellisiä keskosia, makailijoita, joiden jalat eivät kanna, ruoansulatus ei toimi, he ovat heiveröisiä, kannettavia rääpäleitä. Toisia on tämmöisiä hankeen synnytettyjä, joista kukaan ei ole huolehtinut. Heidän puolestaan on rukoiltu ja kerrottu minimaalinen määrä totuutta, mutta jälkihoito on aivan retuperällä. Vastuunkantajat ovat kadonneet etelän aurinkoon? "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!" Matt.23:15

Hengellinen keskonen on

1.syntynyt liian aikaisin - herätys ei ole vienyt itsetutkisteluun

2.sielullinen Hengen kustannuksella - lihallinen uskovaisuus - ei köyhyyttä, kärsimystä, ahdistusta, pilkkaa, hylätyksi joutumista, itkua, kuritusta

3.hankeen syntynyt - ei hoidettu uskovien yhteydessä

4.edelleen synnissä, se pitää edelleen hallintavaltaa - Krituksen aseman katoaminen

5.ilman armoa, se ei ole kirkastunut lainkaan - on vain moraalia, lakia, lahkoa

6.tunnekristitty, se on syrjäyttänyt kirjoitetun sanan - Raamatun arvovallan kutistuminen

7.antanut itse itselleen anteeksi - ottaa Kristuksen paikan - ei rippiä, ei parannusta

8.itsevalittussa jumalisuudessa - Jeesus ei ole tie, totuus ja elämä

9.yrittänyt olla itseään parempi - "kyllä minä voin ja jaksan"

10.Nikodeemus-kristitty - yrittää järkeillä hengelliset asiat

Armonjärjestyksen mukaan olisi tarpeen, että jokainen ihminen tulisi ensin herätetyksi näkemään oman surkean ja kadotetun tilansa ilman Kristusta ja sitten Pyhä Henki saisi valmistaa ihmisen uudestisyntymää varten. Aikanaan sitten Kristus kolkuttaa omatunnon ovelle ja pyytää tulla sisälle aterioimaan, armahtamaan ja ottamaan Herran ja ainoan Jumalan paikan. Terveitä Jumalanlapsia syntyy oikean murheen, synnintunnon ja todellisen parannuksen kautta. Siinä ratkaistaan tulevaisuus kerralla astumalla sisään ahtaasta portista (Jeesus), kulkemalla kaitaa tietä (Jeesus), suostumalla toisten uskovien seuraan (Jeesuksen omat), valitsemalla Herran (Jeesus) tahto elämän valinnoissa, luovuttautumalla hengen, sielun ja ruumiin puolesta Jumalalle (Jeesus) täällä ja kerran perillä.

Aagur on aikansa Aaltonen, jolla oli peli pahasti sekaisin ja Jumala-suhde on hakoteillä. Toisaalta hän kuitenkin toi avoimesti oman epäonnistumisensa julki ja näki perisynnin valtavan tuhovoiman elämässään. Hän vertasi itseään toisiin ja koki olevansa huono. Kuitenkin hän kaipasi Jeesusta - Jumalaa - Pyhintä - ja se oli hyvä asia, sillä myöhemmissä teksteissään hän vähän valottaa löytöjänsä Jumalan valtakunnasta.

"Aagurin, Jaaken pojan, sanat; lauselma. Näin puhuu se mies: Minä olen väsyttänyt itseni, Jumala; olen väsyttänyt itseni, Jumala, ja menehdyn. Sillä järjetön olen minä mieheksi, ei ole minulla ihmisymmärrystä; enkä ole oppinut viisautta, tullakseni tuntemaan Pyhintä." Snl.30:1-3.

Aagurin nimi merkitsi "kokoojaa", ja saattoi olla siten jo profeetallinen ilmoitus hänen tulevasta tehtävästään? Sillä Jumala kasvattaa todelliset palvelijansa erämaassa ja ilman maallista rikkautta, ilman ihmissuosiota ja usein monivuotisesti.

Itsekin muistan olleeni itse mielestäni heti valmis hengelliseen työhön, kuin lukkari sotaan? Mutta Herra laittoi jarruja innostumiseen ja kertoi suunnitelleensa henkilökohtaisen koulutusohjelman minulle. Eikä ollut tarjolla vaihtoehtoja. Mikään ei minusta tuntunut tapahtuvan Jumalan valtakunnassa tarpeeksi nopeasti, mutta se oli vain hengellistä näköharhaa. Hän laittoi minut kouluun, Jumalan kouluun, jossa edettiin hitaasti mutta varmasti. Välillä oli käytännön harjoitusten aika ja oppimani piti laittaa koetukselle, oli itse syötävä se leipä, mitä tarjoili muille. Joskus tuntui, etten opi mitään tai käytäntö tuntui liian vaikealta. Kun uusi luomus laitetaan todistamaan Jeesuksesta, niin vanha ihminen meissä pistää kaikkensa vastaan ja yrittää tekosyillä turhentaa koko Jumalan tahdon.

Uskovaisuuden kehityksessä lapsuudesta kohti miehuutta tulevat esteeksi myös puutostaudit, joita ei voi korvata luontaistuotteilla. Niitä ovat uskonpuute ja rakkaudenpuute. Nämä löytyvät Raamatusta. Jos uskoon tullut ei saa Jumalan sanan väärentämätöntä maitoa, elämän leipää, niin siitä seuraa luulouskoa ja muodollista kristillisyyden oloista touhuilua. Silloin ihminen puolustelee syntejään ja keksii vaikka mitä verukkeita, ettei tarvitsisi tehdä parannusta. Kirkollisesti kaikkein härskein julkinen opetus onkin se, että riittää kun on kastettu, niin pääsee taivaaseen, vaikka olisi elänyt kuinka tahansa. Tämä on lähtöisin katolisesta kirkosta ja siitä johdetaan toinen kummallisuus; ajatellaan, että ei voi tietää ajassa pelastusta, se selviää vasta kuoleman jälkeen. Siksi rukoillaan kuolleiden puolesta ja on kiirastulioppi ja kaikenlaiset tekopelit. Mutta todellinen pyhyys tulee vain Kristukselta: "Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi." 1.Pie.1:14-15

Ruotsalainen Johan Kahl kirjoitti aikoinaan 50 virttä ennen varhaista kuolemaansa - hän hukkui 25 vuotiaana. Nuoren uskovan vuodatuksissa on edelleen tuoreutta ja henkeä, jotka kuvaavat hyvin Jumalan lapsen kaitaa tietä:

1. Sun voimas, Jeesus, vain Mä muinoin tuta sain.

Se särki sydämeni Suureksi ihmeekseni,

Sain ilolla myös nähdä, Kuink' autuaaks voit tehdä.

2.Mä muistan Taaborin, Joss' olit ihanin,

Kun jouduin raukka tähän Nyt laaksoon pimeähän,

Joss' en näe valkeutta, Vaan synkkää kauheutta.

3.Syy surkeuteeni On hataruuteni. 

Herkesin kerjäämästä, Ristilläs pysymästä, 

Irroitin sydämeni Sinusta, Jeesukseni.

4.Leiviskän' tuhlasin Ja kalliit kihlatkin,

Entisen palavuuden Ja halut, hartauden.

Nyt olen synkän' tiellä. Ah, anna anteeks vielä!

5.Nyt aika entinen Mulstuupi mielehen.

Rukoilen, vaikeroltsen Ja toivon, ikävöitsen,

Ett' saisin vastauksen Ja mielen uudistuksen.

6.Mun heikko toivoni Vahvista, Herrani!

Mä näännyn pimeähän Ja eksyn korpeen tähän.

Suo armos päivän koittaa, Mun epäilyksen' voittaa!

7.Pois pilvet hajoita Ja silmän' kirkasta!

Osoita sanallasi Mull' armoistuintasi!

Suo ykskään säde sieltä Virkistämähän mieltä!

8.Mun murhe hitaaks saa, En jaksa odottaa.

Mä kaipaan kovin sua Ja kaiken kadottua,

Mitä mull' ennen oli, On nyt vain raskas huoli.

9.Vaivattu mieleni, Virvoita, Herrani!

Suo uutta lohdutusta Ja veres priiskoitusta!

Mua vedä puolehesl, Suojahan siipiesi!

10.Suo, että kuulla saan Sun ääntäs uudestaan!

Vaikuta voimallasi, Tee minuun asuntosi,

Yhdistä itses kanssa, Puhdista kokonansa!

11.Opeta valvomaan, Näkemän' uskomaan,

Armohon juurtumahan, Kiusoissa muistamahan,

Ett' olen lunastettu, Kuolemaas istutettu!

Harvalla on nykyään onni syntyä perheeseen, jossa on yhden avioliiton isä, äiti, isoisä ja isoäiti, ja jotka ovat vielä uskossa ja rukoilevat perhekuntansa puolesta. Mutta uskoon voi tulla heikommistakin lähtökohdista, orvoista, perheettömistä, hylätyistä, eronneista, rikkinäisistä ihmissuhteista, kaiken menettäneistä ihmisraunioista ja koko kansan surkimuksista, kylähulluista ja itsekeskeisistä narsisteista. Kuka tahansa voi saada kutsun Jumalalta pelastukseen ja voiman tulla Jumalan lapseksi, valtuutuksen Pyhältä Hengeltä elää Herralle hänen antamillaan lahjoilla. "Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä." 1.Joh.3:1. Kun Jumalan rakkaus tulee kohti ihmistä, hän murtuu Herran hyvyyden syliin kuin lapsi, kuin tuhlaajapoika, kuin syntinen nainen, kuin kieltäjä-Pietari. Maailma menettää otteensa, aika menettää merkityksensä, omat tavoitteet siirtyvät toisarvoisiksi, ihmisten sanomiset jäävät taka-alalle. On ihana olla Jeesuksen oma.

Herra, sinä puhut meille aikuisille lasten kautta, näemme ja kuulemme heissä syvän inhimillisyyden ja sinun luomistyösi valtavan toteutumisen. Kylvä jo pienenä heidän elämäänsä evankeliumi, joka pelastaa heidät ja annan kasteen lahjan kirkastaa heille sinun armoasi. Anna näille pienille sinun elämäsi, sinun uskosi, sinun rakkautesi. Herätä heille esirukoilijat, jotka kantavat heidän maallisia vaiheitaan alati kasvojesi eteen. Siunaa ja varjele heitä, anna enkeliesi olla heidän teillään johtamassa luoksesi. Avaa meidän aikuisten uskonsilmämme näkemään, mikä on jumalanlasten suuri kutsumus ja päämäärä, koti, jossa kaikki on kerran lopullisesti täydellistä.

Sanan lähteellä päivät Kangasalla

Jeesus uskon puolesta

Tänä vuonna on kulunut 50 vuotta Pro Fide yhtyeen perustamisesta ja sen merkeissä vanhat konkarit (perustajajäsenet) ovat lähteneet pitämään konsertteja alkuperäiskokoonpanolla. He ovat musisoineet vanhoja herätyslauluja, jotka silloin olivat muotia. Vastaanotto on ollut hyvä ja monet ikääntyneet ovat tahtoneet tulla muistelemaan näissä merkeissä menneitä.

Itselleni eivät uskonasiat olleet silloin mitenkään ajankohtaisia, mutta nämä Pro Fiden pojat olivat. Hannu Nyman oli luokkatoverini Turun Klassikossa ja hän kävi meillä kotonakin 60-luvulla. Muistaakseni hän opetti minulle elämäni ensimmäisen kitarasoinnun - A-mollin otteen? Mahdollisesti hän opetti muitakin sointuja? Olimme myös samassa meripartiolippukunnassa ja osallistuimme retkille ja kesäleireille Turun saaristossa. Samoin Ilmolahden Jouni oli mukana näillä leireillä ja oli silloin kooltaan semmoinen pikkupoika. Hannu kertoi silloin vanhempiensa tekevän katulähetystyötä, mutta se ei ollut minulle ymmärrettävää asiaa. Edelleen hän kertoi soitelleensa joiden kavereittensa kanssa yhteen, he olivat iältään 12-14 v. Mutta en muista oliko puhe hengellisestä musiikista?

Näin perästäpäin ajatellen pojat olivat silloin tosi nuoria, koulupoikia, eivätkä mitään muusikkoja. Mutta muuten he olivat innostunutta porukkaa. Hengellinen nuorisomusiikki oli aivan uutta ja maailman tapa tehdä musiikkia lainattiin tähän tarkoitukseen. Sitä sanottiin rautalankamusiikiksi ja se oli tullut myös kirkkoon. Vastustusta ilmeni runsaasti ja arvostelijat ajattelivat kirkon kulkevan luopumukseen? Itsekin muistan semmoisen tilanteen, kun eräs kanttori ei sallinut edes akustista kitaraa tuotavan nuorteniltaan kirkkoon?!

Laulujen sanat olivat vain suoria totuuden ja armon sanoja, jossa lihaa ei säästetty eikä laadusta tingitty, pääasiana ihmissielujen pelastus. Oli myös tapana, että pojat todistavat henkilökohtaisesti uskostaan Jeesukseen laulujen välissä. Nykyäänkin sillä tavalla putoaisi varmaan yli puolet gospel-porukoista pihalle, sillä eivät he todista uskoontulostaan eivätkä parannuksen välttämättömyydestä? Herättävät laulut on korvattu tunteellisilla, rytmikkäillä viihdemusiikin elementeillä. Näitä sitten ns. asiantuntijat arvostelevat samalla tavoin kuin teatteria, elokuvia, balettia, taidenäyttelyä tai opperaa. Sinne voisi olla hyvä varata yksi sanoman ja todistusten arvostelijakin mukaan.

Mutta Pro Fide löi itsensä läpi ja ihmisiä tuli uskoon jatkuvasti. Monet tulivat kuuntelemaan musiikkia tai siksi, että sinne meni muitakin nuoria ja siellä Kristus kohtasi heidät. Siellä monet tulivat syntisiksi, monet kääntyivät Herran puoleen, moni teki uskonratkaisun, moni pelastui. Olen kuullut näistä tilaisuuksista monta tarinaa, jolloin Pyhä Henki on suostunut nuorten miesten aktiivitoiminnan siunaajaksi. Ilmeisesti heidän kyvyillään ei muuten olisi tänään tilausta, sillä niin ammattimaiseksi tämä sarka mennyt? Heidän esimerkkinsä on kuitenkin ollut rohkaisuksi monille musiikista kiinnostuneille nuorille seurakuntalaisille. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole syntynyt vastaavaa ilmiötä - ilmeisesti musiikki on syrjäyttänyt Jeesuksen? Musiikkia on tänään tarjolla tuutin täydeltä, eikä aina tiedä onko kyseessä hengellinen kanava vai maallinen humppahetki? Alkuajan Pro Fide esiintyi kuulijoilleen Jeesus on Herra T-paidoissa. Se oli uskontodistus, joka itsessään jo saarnasi nuorten miesten elämänmuutosta. He olivat rohkeasti antaneet elämänsä Jeesukselle ilman kustannuslaskentaa tai hyötyajattelua.

Pro Fide liittyy myös omaan uskoon tulooni sillä tavoin, että olin kesällä -73 Naantalissa töissä ravintola Kaivohuoneella. Vaimoni Hilkka oli silloin Raisiolaisten kanssa mukana siellä Kaivopuistossa, kun Pro Fide piti puistokonserttia. Itse istuin ravintolan ikkunalla tupakalla, kun oli hiljaisempi hetki ennen kiivasta iltaa ja kuuntelin musiikkia. Sanoista en saanut selvää, mutta joku ystävällinen työtoveri sanoi sen olevan hengellistä. Hilkka sopi ystäviensä kanssa nähdessään ravintolan henkilökuntaa puistosta, että he rukoilevat meidän puolestamme. Kului vajaa puoli vuotta ja minä tulin uskoon. Tutustuimme Raisiossa, kolme vuotta myöhemmin menimme naimisiin ja sinne perustimme myös ensimmäisen yhteisen kotimme.

Vielä yksi muistikuva niiltä ajoilta: Olin lähdössä eräänä perjantai-iltana Helsingistä Turkuun junalla, kävin silloin hotelli- ja ravintolakoulu Perhossa. Olin aika humalassa ja seisoin pimeällä junalaiturilla, kun joku mainitsi nimeni? Yritin katsoa ääntä kohti ja näin lyhdyn valossa tutut kasvot - Hannu Nyman, hänkin oli matkalla Turkuun, hän opiskeli teologiaa. Juttelimme sen verran, kun kuntoni antoi myöten. Muistan kuinka olin vaivautunut ja pelkäsin, etten kykene keskustelemaan mistään hengellisistä asioista, koska en tiennyt niistä juuri mitään. Puhuimme siis niitä näitä. Onneksi juna tuli ja tapaaminen loppui, pääsin pälkähästä. Tämä tapahtui ehkä 1 - 2 kk. ennen uskoontuloani. Vasta jonkin aikaa uskossa oltuani sain kuulla levyltä Pro Fide yhtyettä, eikä se tehnyt minuun musiikillisesti erityistä vaikutusta, mutta sanoma oli suurenmoisen hyvä. Vanhasen suvun, Matti, Anja, Helena, Tuomo, Matti, Maija, kanssa on ollut sitten paljon yhteisiä tilaisuuksia seuranneina vuosikymmeninä. Usko yhdistää.

Jos joskus sydämessäs oot tuntenut tyhjyyden
niin varmaan miettinyt oot silloin syytä sen
Mä voisin kertoa syyn tuohon tyhjyyteen
sä ehkä uskot ehkä naurat sanoillein.

Sä väität onnen saapuvan kanssa rikkauden
ja uskot nautintojen poistavan tyhjyyden
Mut silti sydämessäs ääni tuo entinen
ei usko valheisiin vaan tahtoo totuuden.

Et totuutta löydä nautinnoista
et tyydytystä elämääs
Ei onni saavu valheen kautta
siks sydämes huutaa tyhjyyttään.

Vain yksi ainut poistaa sydämen tyhjyyden
se vaatii kaiken mutta antaa runsauden
Jos tunnustat köyhä oot ja syntinen
niin ensi askeleen oot ottanut rikkauteen.

Saat synteinesi tulla Herran etehen
hän ottaa taakkas pois ja täyttä tyhjyyden
Ei synti sydämessäs enää hallitse
kun Jeesuksen otat omaksi Herrakses.

Voit silloin laulaa riemumielin
sä Herra poistit tyhjyyden
Sua Jeesus nyt tahdon kiittää
on ristis onni ainainen.

Raision seurakunnan nuorisoherätyksen alkutahdit löivät nuoret Pro Fide pojat. Ensimmäisessä aktiossa tuli 10 nuorta tyttöä uskoon ja puolen vuoden kuluttua seuraavassa rukoiltiin, että joku poikakin pelastuisi ja Herra vastasi – yksi tuli. Herätyksen seurauksena uskoon tuli n. 100 nuorta ja joitakin lähipaikkakuntien nuoriakin tuli mukaan. Runsas väki sytytti runsaan toiminnan, jossa evankeliumia julistettiin kaikkialla yleisön pyynnöstä huolimatta. Opiskeltiin Raamattua, soitettiin, laulettiin, rukoiltiin, vietettiin ehtoolista, järjestettiin aktioita, retkiä ja tapahtumia.

Näissä mainingeissa olimme aikoinaan tekemässä ovityötä erään lähiseurakunnan alueella ja paikallisen kirkkoherran myötävaikutuksella. Jakaannuimme kahden hengen ryhmiin ja jaoimme pitäjän alueellisesti sektoreihin, joita sitten lähdimme kiertämään talosta taloon. Jaoimme traktaatteja ja hengellisiä lehtiä, todistimme suusanallisesti ja kutsuimme illaksi kirkkoon ihmisiä. Menimme sisälle koteihin ja juttelimme heidän kanssaan riippuen kuulijoiden innokkuudesta. Ne olivat pääsääntöisesti hyvin lyhyitä tilaisuuksia ja me olimme yksipuolisesti äänessä. Kummastusta tietysti herätti paikallisissa se, että olimme tekemässä työtä luterilaisen kirkon nimissä, emme edustaneet mitään lahkoa, emmekä keränneet itsellemme kannattajia tai rahaa.

Eräänä tällaisena lauantaipäivänä (olimme arkisin työssä) menimme vaimoni kanssa suureen maataloon, jossa oli perhe koolla. Kerrottuamme asiamme hyökkäsi talon nuori emäntä (tytär), Eeva, kiivaasti meitä vastustamaan ja piti koko kristinuskoa epäluotettavana, halveksittavana muinaisjäänteenä historiasta. Niin sitten puolustauduimme parhaamme mukaan vedoten Raamattuun. Jossain vaiheessa katsoimme parhaaksi siirtyä toisaalle, eikä kyseinen neitonen antanut tuumaakaan periksi. Tuli mieleen naispuolinen Saulus Tarsolainen? Vaimoni kertoi ulkona, että hän tunsi tytön ja tämä oli ollut joitakin vuosia aikaisemmin mukana seurakuntanuorten toiminnassa ainakin jossain määrin. Pian vaikea kohtaaminen unohtui ja olimme taas kolkuttelemassa uusia ovia.

Myöhemmin keskustelimme kuluneen päivän kokemuksista ja Hilkka kertoi Eevan olleen aiemmin Raamattuopistolla jossain nuorisotapahtumassa halukas menemään sielunhoitoon, johon silloin oli jonottanut paljon nuoria. Ensin oli kuulutettu, että tänä iltana kaikki tapaukset hoidetaan ja jokaisen odotukseen vastataan, mutta illan pimetessä, joku "viisas" ilmoitti, että nyt esirukouspalvelu ja sielunhoito lopetetaan ja huomenna jatketaan. Kuinka ollakaan tämä Eeva oli juuri silloin se, jonka kohdalla pantiin jono poikki. Hän katkeroitui tästä ja jätti kokonaan haaveet uskovaisuudesta.

Raision entiset seurakuntanuoret ovat pitäneet kokoontumisiaan epäsäännöllisesti vuosien ajan ja monet ovat olleet tulleet tapaamaan vanhoja tuttuja ja muistelemaan menneitä. Jokin aika sitten vaimoni oli mukana tällaisessa tilaisuudessa, itse olin jossain saarnamatkalla? Siellä hän istui kahvipöydässä ja jutteli siinä naisten kanssa. Silloin hän tunnisti keskustelun kuluessa, että vieressä istui tämä aiemmin mainittu Eeva, nyt ikääntyneenä, sairaana ja kyselevänä. Hän kysyi Hilkalta, että vieläkö tämä uskoi niin kuin ennen? Ja Hilkka kertoi uskostaan ja Jeesuksen seuraamisesta elämässään. Lyhyt todistushetki toi tietysti mieleen vanhoja muistoja ja kotiin palattuaan hän kertoi tästä erityisestä kohtaamisesta. Myöhemmin kuulimme, että Eeva oli kuolemansairas ja joutunut loppusuoralla sairaalaan. Siellä vanhat uskonystävät olivat käyneet hänen luonaan rukoilemassa ja tukemassa häntä viime metreillä. Pian hänen lähtönsä aika oli tullut ja uskomme että hän meni Jeesuksen luo. Alkuajan pettymys ja sitä seurannut katkeruus oli muuttunut uskon luottamukseksi Herraan ja ikuisuuden aamuksi.

Herra, olen syvästi kiitollinen, että olet jaksanut kuljettaa meitä omiasi pitkin matkaa viitoittamallasi tiellä ja että olet pelastanut meidät synnistä, kuolemasta, maailmasta ja saatanan vallasta. Sinun lahjanasi olemme saaneet uskon ja monet ovat siitä todistaneet meille ja muille, monet ovat myös rukoilleet meidän ja muiden puolesta, monet ovat antaneet lahjansa ja jäsenensä sinun palvelukseesi, monet ovat laulaneet ja soittaneet kunniaksesi kutsuen toisia luoksesi. Milloin, Herra, saamme taas kuulla heistä, jotka asettavat sinut ensimmäiseksi tässä elämässä, joiden sanoman kautta monet tulevat uskoon ja pelastuvat, haluavat taivaaseen?

Ovatko, Herra herätykset ohi ja edessä vain maailman tuomioiden aika. Näemmekö vielä monien tulevan uskoon, kuulemmeko sanomia parannuksen tekijöistä? Tuleeko vielä aika, jolloin kouluikäiset valloittavat Jeesus-nimissä tätä maata, jolloin tuoreet pelastuneet todistavat katujen kulmissa Elämän Herrasta, jolloin syntien rasittamat ihmissielut löytävät lepopaikan sinun jalkojesi juuressa katsellen ristiinnaulittuun olemukseesi, uuden elämän voiman sinun uhrissasi, veressäsi, jolloin taas kuulemme monesta suusta, sydämen pohjasta, että Jeesus on Herra!

Mannalappuja ja rukouskortteja

Tein joskus 2000-luvun alussa mannalappuja tietokoneella ja niitä sitten moni kopioi itselleen rohkaisun sanoiksi arkeensa. Ne olivat sitten monta vuotta Herätysseuran kotisivuilla vapaasti maksutta kopioitavana, mutta nyt eivät enää uusittujen sivujen palstoilla. 

Laitoin ne tähän JPG muodossa. Mutta minulla ovat ne myöskin PDF-muodossa. Niitä on siinä kaikkiaan yli 1200 kappaletta.

 

Vähän siinä on hommaa, kun leikkaa ne pieniksi palasiksi ja kannattaa käyttää hieman vahvempaa paperia 120 - 150 g. Niin ne säilyvät paremmin rasiassa. 

Laitoin yhden satsin englantilaisen version Amerikkaan ystävälleni ja hän kysyi, että mistä olen saanut paloitellun Raamatun? No, sana on kuitenkin aina jumalallista, oli sitä vähän tai paljon. Näissä valituissa tekstikohdissa on hieman pitempiä jaksoja, ei vain yhtä jaetta.

Tein sitten myöhemmin toisen osion - rukouskortteja seurakuntaamme ajatellen. Niiden aiheet ovat tarkoitetut alueellisesti huomioimaan paikkakunnan tilanne ja tarpeet. Ja olemme käyttäneet näitä rukousryhmissä.

 

Rouhittuja lähimmäisiä ja pyhien ruumiita

Juttelin erään ihmisen kanssa kuolemasta ja hautaamisesta. Ei se ollut kovin syvällinen keskustelu, enemmänkin semmoinen ajankulu - kahvikeskustelu, joita meikäläisellä on rutkasti. Sitten tuo ihminen sanoi, että hän haluaa polttohautauksen itselleen kuolemansa jälkeen. Syyksi hän sanoi, että eivät madot pääse sitten syömään hänen ruumistaan haudassa? Meillä on kaikilla omat murheemme, muutamilla ne ovat ajallisia ja jokapäiväisiä, mutta osa näköjään suree itseään kuoleman jälkeen - vai lieneekö säälinyt matoja?

Mutta hengellisesti ajatellen kukin voisi tehdä itselleen kysymyksen: missä vietän ikuisuuden? Voisi kysyä: Haluanko helvettiin vai taivaaseen? Oikeastaan loppupeleissä kaikki muu on vain kehystä ja se mitä me elämässämme niin kovin hamuamme, ahnehdimme, taistelemme, onkin vain pelkkää raamia. Jos kuva puuttuu, puuttuu Jumala ja silloin elämä on tyhjää, tarkoituksetonta, päämäärätöntä tuulen tavoittelua.

Eräs Raamatun rikas mies kirjoitti aikoinaan: "Miehelle voisi syntyä vaikkapa sata lasta, hän eläisi lukuisia vuosia, ja paljot olisivat hänen vuosiensa päivät. Mutta jos hän ei saisi tyydyttää omaa haluaan omaisuudellaan eikä saisi edes hautausta, niin sanon, että keskonen olisi onnellisempi kuin hän." Saarn.6:3. Tässä hautaus nähdään rikkaan elämän kunniallisena päätöksenä. Muuten Uusi Testamentti ei juuri kiinnitä hautauksiin huomiota, vain Jeesuksen hautaus on korostetusti esillä. Eikä alkuajan kristityillä ollut mitään erityistä käskyä hautaamistavoista. Siihen aikaan ei käytetty arkkuja, vaan ruumis käärittiin liinoihin.

Nykyisin yleistynyt polttohautaus on luonut sellaisen kuvan ihmisille, että lähimmäisen maallisen majan tuhoutuminen käy helposti ja vaivattomasti. Enää ei tarvitse laittaa mummua matojen ruoaksi tai pappaa puunjuurien ravinteeksi? Yleisesti puhutaankin tuhkaamisesta, jolloin ajatellaan, että siinä se rakas omainen tai oma kurja konna on nyt polttohautauksen jälkeen vain purkillinen kukkamultaa. Ja meneehän se pienempään tilaan. Eräs ystävämme puoliso kuoli vuoristokiipeilyssä ja poltettiin onnettomuuspaikkakunnalla. Sitten puoliso toi uurnan lentokoneessa Suomeen. En muista joutuiko uurnasta maksamaan paikkalipun, vai tuliko jäännös hattuhyllyllä?

Hautaustoimistot hehkuttavat polttohautauksen edullisuutta - halvin oli tarkistukseni mukaan 295 €. Joten kannattaako enää siis elää, kun haudataan näin halvalla? Sitten siellä mainostetaan ekologista hautausta. Tämän ajattelun takana ovat ilmeisesti luonnonsuojelijat, kettutytöt ja poropojat, jotka rakentavat maanpäällistä paratiisia? Heille ihminen on vain ajallinen solukokonaisuus, ämpärillinen vettä ja maanparannusainetta? Kovin nuo hautausliikkeet mainostavat olevansa surun asialla, mutta ota pois raha tästä touhusta, niin kyllä on vähän surijoita. Olisi parempi mainostaa olevansa 500 - 1000 euron "tosiystävä". Eräs tuttavani piti aikoinaan naapurikaupungissa hautaustoimistoa, joka ei kuitenkaan ollut mikään kultakaivos ja niin hän vireänä miehenä laittoi lehteen ilmoituksen: "Nyt ruumisarkut 15 % alennuksella" Ei tullut kysyttyä kaverilta, että oliko se hyvä tarjous, vai olisiko pitänyt antaa vielä perhealennus tai sukutarjous? Tietysti siitä tulisi monelle perheelle varastointiongelma, mutta voisihan joku ystävällinen sielu perustaa ruumisarkkuvaraston, onhan niitä purjeveneen säilytyshallejakin.

ABC huoltoaseman kassakuitin teksti lupauksineen

Eräs kirkkoherra määritteli polttohautaus asian näin: "Pari sukupolvea sitten oli vielä vallalla ajatus ruumiillisesta ylösnousemuksesta ja uskomus siihen, että tunnemme kuoleman jälkeen toisemme samoista piirteistä kuin maan päällä. Monilla on ajatus, ettei tuhkasta pysty Luojakaan rakentamaan ihmistä uudelleen."

Ehkä kirkolla olisi nyt opetuksen paikka ja voisi käyttää siihen hyvin Raamattua, sillä ei kai nykyaika voi turhentaa pyhää sanaa? Samainen kirkkoherra totesi edelleen vainajan jäännöksistä (luista): "Ne joudutaan aina käyttämään hienontavan myllyn läpi, koska isojen luiden jäännökset eivät hajoa täysin krematoriossa."

Itse kysyinkin, että mitä ihmeen tuhkaamista se on, jos mummo joudutaan vielä kertaalleen jauhamaan hienoksi? Voisimme siis puhua rouhituista lähimmäisistä ja unohtaa sanan tuhkaaminen.

Juttelin erään polttohautaukseen perehtyneen suntion kanssa. Hän kertoi, ettei tulinen pätsi, johon vainaja arkkuineen lykätään, suinkaan polta koko mumista hienoksi tuhkaksi. Polton jälkeen kuulemma vainajan luut pannaan vielä erikoisen myllyn läpi ja rouhennetaan hienoksi luurouheeksi, joka sekoitetaan muun tuhkan sekaan. Tätä ei tietenkään näytetä omaisille - eikä kerrota heille.

Myöhemmin omaiset sitten voivat laskea tuhkan uurnaan tai ripotella siihen tarkoitettuun paikkaan. Onkin joskus käynyt niin, että linnut ovat käyneet nokkimassa luurouhetta eräässä tuhkalehdossa, johon näitä kuolleitten jäännöksiä oli viskattu. Hyvää tarkoittavat ihmiset ovat tahtomattaan ruokkineet lintuja sukulaisten rouheella. Tässähän voisi joku tutkija löytää aineksia elämän kiertokulkuun?

Eräs pastori ystäväni kuoli melko nuorena Kotkassa, monta vuotta tuli toimittua hänen kanssaan seurakunnan tilaisuuksissa ja samalla hänen kotinsa ja perheensäkin tuli tutuksi. Hän kuoli hieman yllättäen vähän yli neljäkymppisenä keuhkoveritulppaan jätettyään verenohennuslääkkeet pois vuoden käytön jälkeen. Muistan kuinka hän oli antanut omaisilleen ohjeet hautaamisestaan ja hän edellytti, että hänen ruumiinsa poltetaan ja sitten tuhka sirotellaan merelle Kotkan edustalle. Niin tehtiin ja siellä on papin tomu ahventen ja kiiskien ruokana, mikä lieneekin selvästi hurskaampaa kuin matojen popsittavana oleminen? Vaikka en usko kalojen pyhittyvän?

Muuten ortodoksinen kirkko on ottanut jyrkän kielteisen kannan polttohautaukseen, eikä suosittele sitä. Tämä on perusteltu Raamatulla, mm. Jumalan luomisteon kunnioittamisena ja sillä, että ruumis on luotu Pyhän Hengen temppeliksi. Joten he eivät tahdo olla kirkonpolttajia. Tosin samassa kirkossa sitten vedotaan myös pyhäinjäännöksiin (kuolleitten ihmisten ruumiinosiin), mikä on puhdasta taikauskoa. Ehkä tässä olisi nähtävä, että usko on keskeinen, ei hautaus mitään pyhitä tai pahenna. Vain Kristus pelastaa ja ilman häntä ei kukaan. "Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu." Ps.1:6

Kristityt ovat kautta historian haudanneet vainajansa ruumiin kokonaisena. Kristityn ruumis on ansainnut kunnioituksen, koska Jumala on sen luonut. Polttohautausta on käytetty aikoinaan vain, jos kyseessä on ollut erittäin häpeälliseen rikokseen syyllistynyt vainaja. Mutta pakanat yleisesti polttivat ruumiit. Rooman valtakunnassa tämä oli muotia yleisten paheiden ja syntien ohella. Käydessäni Rooman katakombissa kuulin sinne haudatun tuhansia kristittyjä ja syy oli se, että uskovat halusivat olla tässäkin asiassa Jeesuksen seuraajia. Haudat olivat katakombeissa hakatut tarkoin ihmisruumiin pituutta, leveyttä ja paksuutta vastaaviksi ja sijaitsivat säännöllisissä riveissä kallionseinämissä. Näitä käsinkaivettuja onkaloita saattoi olla jopa viidessä kerroksessa. Olipa sinne kaivettu melko iso kappelikin käsipelillä. Arvioin, että sinne olisi mahtunut 300 ihmistä jumalanpalvelukseen. Alueen oli aikoinaan omistanut rikas kristitty rouva, joka oli lahjoittanut alueen seurakunnan käyttöön.

Hautaaminen ei kuitenkaan ratkaise kenenkään taivaspaikkaa, vaan ihmisen Jumala-suhde, Jeesukseen uskovat pääsevät taivaaseen, Jeesuksen verellä pestyt pelastuvat. "Vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi." 1.Kor.13:3.

Kuoleman jälkeen saamme ylösnousemuksessa uuden ruumiin, joka on maallisen, lihallisen, synninruumiin kirkastettu muoto. Jumala kokoaa ruumiimme osat, luut, tuhkat, palat, rippeet ja muut ja tekee niistä uuden. Me tunnemme ihmiset kerran heidän ruumiillisesta muodostaan.

Toiset joutuvat ylösnousemusruumiissaan syntiensä tähden ikuiseen eroon Jumalasta, helvetin tuleen. Taivaaseen päässeet ovat kaikki Kristuksen ikäisiä ja kaltaisia sekä kuolemattomia. Kunnia, kirkkaus, valta ja voima Herralle Jeesukselle, joka lunastanut ruumiimme, sielumme ja henkemme.

On ihana ajatella, että sinä, Kristus, tulet eräänä päivänä maailman keskelle ja pysäytät kaiken hulluuden ja sekasorron, sodat ja kärsimyksen, epäoikeudenmukaisuuden ja valheen. Sinä asetat lupauksesi mukaan kaikki ennalleen ja lupaat noutaa omasi taivaan kotiin. Olet sanonut, että haudat aukenevat ja antanut rohkaisevat sanat kaikille sinua odottaville:

"Herra itse on näet tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. Sitten meidät tänne jääneet, silloin elossa olevat, temmataan heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin. Niin me saamme aina olla Herran luona." 1.Tess.4:16-17

Kokoussarja Turun puolessa halullisille sieluille

Hyvä Paimen piti löytämäänsä lammasta sylissään

Asuessamme aikoinaan Naantalissa vuokraisäntämme kertoi kerran erikoisesta miehestä, Mikko Reposesta, joka oli yöpynyt heillä emäntäkoululla (isäntä oli siellä talonmiehenä) muutaman kerran matkoillaan sota-ajan jälkeen. Mies oli saanut profeetan maineen puheittensa tähden. Isäntä kertoi miehen olleen varsin askeettinen elintavoissaan. Hänellä oli mukanaan vain päällään olleet vaatteet ja jotain pientä kassissa. Siinä oli koko hänen maallinen omaisuutensa. Kun he antoivat hänelle kengät tai takin, niin hän jätti vanhat siihen paikkaan sanoen, ettei tarvitse kuin yhdet vaatteet kerrallaan?

Mikko Reponen syntyi 18. 6. 1892 Johanneksen pitäjän Revonsaarella.  Vanhemmat muuttivat perheineen Viipuriin 1895 asettuen asumaan Saunalahteen. Mikon isä, Joonas Reponen, ryhtyi Viipurissa harjoittamaan kalakauppaa. Mikko-poika vietti siellä lapsuutensa, varttui mieheksi ja ryhtyi jatkamaan isänsä ammattia, menestyen siinä hyvin. Liike laajeni ja asiakaspiiri kasvoi. Leipätyön ohella hänellä oli myös aatteellisia harrastuksia. Hän toimi kotikylänsä raittiusyhdistys Kilpi III:ssa. Myös hän oli puhuja, lausuja, näyttelijä ja harrasti "kansantanhuja", jopa hän yhteen aikaan tanssikin tutussa toveripiirissä.

Mikko itse kertoo elämästään seuraavaa:

- Olen entinen kauppias Viipurista, jossa elin ilman elävää uskoa Jumalaan ja Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Lapsuudesta asti olin kuullut Jeesuksesta, syntisten auttajasta ja hänen ihmeistään. Kansakouluaikana tapahtui elämässäni ratkaisu, mutta maailma ja synti voittivat minut taas puolelleen.

- Kuitenkaan en saanut synnissä ja maailmassa rauhaa, vaan rauhattomuuden tuli oli aina sisimmässäni. Viinaa ja väkijuomia en tosin eläessäni ole maistanut. Myös tupakka jäi jo lapsuudessa kouluaikana pois. Mutta kävin tansseissa ja teattereissa. Vieläpä itse järjestimme palokunnan talolla tansseja ja näytelmiä. Mutta kaiken maallisen ilon keskellä minulla ei ollut sielunrauhaa. Hiljainen tuli jäyti sisimmässäni. Synti sai vihdoin yliotteen.

- Vasta vaimoni kuoleman johdosta 1928 maaliskuussa sain väkevän herätyksen, ja Herra näytti, että kuolema on totisesti synnin palkka. Jo kaksi kuukautta ennen vaimoni kuolemaa Herra etsi väkevästi minua sotilaskirkossa Viipurissa ihmeellisellä laululla: "Ihminen, synnissänsä kauan maannut" (virsi 225). Se oli kuin enkelin laulua kohdallani. Jumalan Henki lähestyi elävänä ja teki itsensä rakkaaksi. Se laulu on vieläkin ihmeellinen.

- Vaimoni kuoleman jälkeen vei murhe minut maaseurakunnan kirkkoon, ja siellä sain tuhlaajapoikana kuulla rakkaan Vapahtajamme sanat: "Tulkaa Minun tyköni, kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin Minä annan teille levon!" Se oli niin elävä Jeesuksen kutsu, että kyynelsilmin riensin Herran pöytään, jossa sain nauttia Kristuksen ruumiin ja veren pyhässä Ehtoollisessa elämän tosileipänä. Kaikki oli ylhäältä käsin valmistettu tuhlaajapojalle. Sain raadollisena tuntea Isän rakkautta minua, syntistä kohtaan.

- Nyt tuli sielulleni suuri halu etsiä Herraa koko sydämestäni. Murhe vaimoni kuolemasta valmisti sydäntäni rukoilemaan. Synninhätä, suru ja kadotuksen pelko ajoivat minua etsimään totisin sydämin pelastusta ja rauhaa Herrassa. Kuukauden ajan rukoilin joka päivä hämärissä vaimoni haudalla notkistaen syntiset polveni. Sitä jatkui Monrepoon metsässä puolitoista vuotta illoin ja aamuin. Ne olivat siunauksen hetkiä, sillä joka etsii, se löytää. Ja niin kävi minullekin.

Mutta puolitoista kuukautta ennen armon kirkastumista Herra käytti "Ananiasta" kohdallani; eräs 70-vuotias uskonveli sai nähdä sydänhätäni ja sanoi minulle: "Rukoile rakasta, taivaallista Isää, että Hän kirkastaisi Poikansa Jeesuksen Kristuksen syntiesi sovittajaksi." Ja niin tapahtuikin 11.12. aamulla. Taivas aukeni. Jumala kirkasti Poikansa Jeesuksen ja antoi Henkensä sydämeeni. Tulin uudeksi luomukseksi. Jeesus tuli sydämeeni asumaan ja hallitsemaan.

- Oi sitä riemua ja autuutta! Synkkä Mikko tuli onnelliseksi Jumalan lapseksi. "Sillä kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi." Kirkossakäynti tuli joka sunnuntaiseksi vaimoni kuoleman jälkeen. Raamattu oli joka päivä kädessäni. Sitä luin ahmien. Se oli onnellista aikaa. Jumalan mielen mukainen murhe muutti katumisen autuudeksi. Tuhlaajapoika pääsi Isän armolapseksi.

- Seitsemän kuukauden kuluttua vaimoni kuoleman jälkeen Jumalan Henki pani minut nöyrtymään ja pyytämään ihmisiltä pahoja töitäni anteeksi. Henki puhui: "Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä. Ja jos olet pahentanut yhden pienimmistä, niin parempi olisi, että myllynkivi ripustettaisiin kaulaasi ja sinut heitettäisiin meren syvyyteen." Oli lokakuu, kun Henki vei minut kerjäämään armoa niiltä, joita vastaan olin rikkonut ja joita olin vuosia kiertänyt. Nyt sain Herran armosta voimaa anteeksipyytämiseen. Sain polvillani ryömien kerjätä anteeksi rikoksiani. Ja kiitos Herran, sain ne anteeksi. Seuraavana päivänä ei ollut enää painavaa taakkaa, vaan se oli pudonnut pois. Nyt maistuivat rukoukset ja laulut sellaisten seurassa, joita olin vuosia väistellyt. Totisesti: "Missä on syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus!"

- Kun armo kirkastui, sain myös todistajan lahjat ylhäältä. Suuni avattiin kuukauden perästä ihmeellisesti todistamaan Jumalamme rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa. Oli helppo puhua ja todistaa. Henki vaikutti kaiken. Jeesuksen sana kävi toteen: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman ja te tulette olemaan Minun todistajani". Tulipa rohkeutta todistaa armosta myös kauppapaikallani. Se oli ihanaa aikaa. Rakkaille ostajilleni sain todistaa Jeesuksesta, joka päästi minut synnin kahleista ja antoi rauhan sydämeeni.

- Tuli sitten 1932 marraskuu, jolloin Herra, riisuttuaan minut ajallisesta mammonasta, päästi entisestä ammatista. Sain jättää Viipurin Kalarannan. Tämän kaiken vaikutti Jumalan armo niin ihmeellisesti, että oli oikein helppo jättää entinen ammatti ja lähteä uskossa seuraamaan Herraa, mihin ikinä Hän elämäni ohjaisi. Tähän aikaan oli jo kaksi kunnalliskotia perustettu, joissa sain käydä kerran viikossa todistamassa Jumalan rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan. Herran salattu koulu oli myös alkanut. Ihmeellisillä näyillä ja unilla Herra hengessä opetti ja valmisti minua tehtävääni. Ne olivat kihlausaikoja, jolloin ei aina unikaan öisin maistanut Hengen ollessa lähellä ja opettaessa. Suuri, salattu Jumala on totisesti ihmeellinen Neuvonantaja, josta Jeesus sanoi omillensa: "Ja he tulevat kaikki Jumalan opettamiksi".

- Tätä koulua kesti muutaman vuoden, kunnes vuonna 1935 alkoivat matkat kauemmaksi, sinne, minne Henki kulloinkin johti. Oli lähdettävä kylvämään kallista Sanan siementä ihmislasten sydämiin. Tämäkin, pitkille matkoille lähteminen, oli helppoa, kun Herra antoi armonsa kaikkeen.

Vuoden 1932 jälkeen Herra alkoi näyttää ihmeellisillä näyillä, että Jeesuksen tulo on oven edessä. Lopun aika lähenee. Mm. näytettiin oman kotikaupunkini tuho monien näkyjen kautta. Sentähden Henki kehotti ilmoittamaan julkisilla paikoilla ja kirkoissa, että sota, nälkä ja rutto ovat oven edessä. Kaikkeen tähän sain armon Herralta, joka minua rohkaisi armollaan ja rauhallaan.

Jumalan armosta sain kuitenkin vapauden liikkua, eikä minua vangittu, vaikka moni pitikin minua sairaana tai löylynlyömänä. Sanoihan Vapahtaja omillensa: "Maailma ei tunne teitä. Teitä solvataan Kristuksen nimen tähden". Tämä väärinymmärrys ei koskenut yhtään. Olin onnellinen Jumalan armolapsi Jeesuksessa, Vapahtajassani, joka asui Pyhässä Hengessä sydämessäni. Meninpä minne tahansa, olin onnellinen Herrassa ja Hänen rakkaudessaan.

- Ne olivat siunattuja kihlausaikoja, jolloin Hyvä Paimen piti löytämäänsä lammasta sylissään ja antoi tuntea ihmeellistä rakkauttaan kurjaa, kadotettua syntistä kohtaan, jonka Hän rakkaudessaan armahti antaen elämän ja autuuden syntien anteeksiantamuksessa. Tätä autuutta en olisi koskaan saanut, ellen olisi murtuneena vajonnut suuren Armahtajan ja Veri-Yljän, Jeesuksen, jalkojen juureen ja tunnustanut Hänelle raskaita syntejäni.

- Kun tuo suuri armo oli kirkastunut ja taivas auennut, avattiin suuni kuukauden kuuluttua ihmeellisesti todistamaan Jumalan rakkaudesta Kristuksessa. Se tapahtui tammikuun 18. sunnuntaina, jolloin jouduin menemään sairaalaan erästä miestuttavaani tervehtimään. Hiljainen Jumalan Henki puhui korvaani juuri, kun avasin sairaalan oven. "Mitä Jumalan Poika nyt tekisi? Hän sanoisi: "Haluatko tulla terveeksi?" En arvannut, mitä tapahtui, mutta suuni avattiin ihmeellisesti, kun menin tuntemattoman nuorukaisen luo ja kysyin, mikä häntä vaivasi. Oli puukotettu rintaan häissä. Silloin avautui suuni puhumaan armon sanoja. Sanat vuotivat vuotamalla ja sanomaton rauha ja rakkaus täytti koko olemukseni. Kävin monen sairaan luona ja kaikille täytyi todistaa Jeesuksen ihmeellisestä lunastustyöstä. Sen päivän olin kuin taivaassa. Rintani täytti Jumalan ihmeellinen armo.

- Sitä riitti neljä kuukautta. Kerran viikossa kävin sairaalassa ja aina oli elävää sanaa Jeesuksen rakkaudesta meitä syntisiä kohtaan. Sairaskäynneistä tuli kuitenkin loppu. Sanottiin: "Kaduilla la kujilla saat saarnata". Se oli jumalallinen ilmoitus, vaikka sairaalan ylihoitaja sen sanoikin. Sillä nyt alkoi kauttani kuulua hiljainen todistus autoissa, saunoissa, raitiovaunuissa, laivoissa, junissa ja kauppapaikoilla. Henki antoi rohkeuden, rakkauden ja rauhan. Oi, niitä ihania ja suloisia todistushetkiä, jolloin ensimmäinen rakkaus täytti rinnan! Se oli Hengen innoittamaa, elävää todistusta ja vuoti itsestään virran tavoin. Kiitos Jumalalle ja Karitsalle nyt ja aina Hänen pelastusarmostaan meitä syntisiä kohtaan!

- Vaikka ajalliset käyttövarat, rahat ja tavarat, kauppapaikassa minulta loppuivatkin, on Herra kuitenkin ihmeellisesti johtanut minua Hyvänä Paimenena, ettei ole mitään puuttunut. Jeesus kielsi opetuslapsiaan ottamasta mukaan leipää, rahaa ja kaksia vaatteita. Kun Hän kysyi: "Puuttuiko teiltä mitään matkalla?" niin opetuslapset vastasivat: "Ei mitään, Herra." Samoin olen minäkin saanut kokea näinä vuosina, että Herra vie totisesti omiaan ihmeellisesti läpi tämän synnin korven. Totisesti, kenet Herra Jeesus kutsuu tähän kalliiseen todistajatehtäväänsä, hänestä Hän aina läsnäolevana, ylösnousseena ja taivaisiin astuneena Vapahtajana pitää huolen. Niinä runsaasti viitenätoista vuotena, jotka olen saanut armossa elää Jeesuksen johtamana, olen voinut yhtenä Hänen heikoimmista oppilaistaan sanoa: Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu! Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Mikosta kerrottua:

Oli neljäs rukouspäivä, lokakuun 25. v. 1936. Pastori Bertel Törmävaara oli saarnaamassa. Hän oli Suomen Nuorten Kristillisen Yhdistyksen ja NMKY:n palveluksessa ja oli silloin puhujamatkalla Viipurissa pitämässä miesten päiviä sekä puhumassa nuorille. Hän oli ehtinyt saarnansa loppuun, kun yhtäkkiä Mikko Reponen nousi kirkon penkissä seisomaan käytävälle ja alkoi huutaa voimakkaalla äänellä. Hän julisti, että Viipurin kaupungin asukkaiden on tehtävä parannus, sillä Jumala on ilmoittanut hänelle että sen tuomiokirkko joutuu hävitettäväksi, niin ettei siihen jää kiveä kiven päälle. Kolmen vuoden kuluttua tämä kaikki tapahtuu ja vieraan vallan sotajoukot marssivat kaupungin katuja. Kohahdus kävi läpi kirkkokansan. Kaikki suuntasivat katseensa välikohtauksen aiheuttajaan. Pastori oli keskeyttänyt puhumisensa. Kirkon vahtimestari lähti kulkemaan miehen luo luullen tätä joksikin hermosairaaksi, joka ei tietänyt, mitä teki. "Ottakaa Herra Jeesus vastaan omaksi Vapahtajaksenne", hän huusi. Sitten hän polvistui paikallensa ja painoi päänsä rukoukseen. Vahtimestari vei hänet ulos ja Mikko huusi: "Nyt Mikkoa viedään, mutta pian te kaikki lähdette!" Myöhemmin hänet asetettiin syytteeseen kirkkorauhan rikkomisesta. Tuomiokirkko tuhoutui talvisodassa käyttökelvottomaksi ja 1953 se purettiin lopullisesti.

pommituksissa tuhoutunut tuomiokirkko

Joensuussa Mikko näki ihmisten seisovan viinajonossa, niin hänkin meni sinne, polvistui ja rukoili sekä puhui ihmisille. Seuraus oli, että kymmenittäin ihmisiä lähti pois viinajonosta. Poliisi saapui paikalle ja sanoi Mikolle: "Mitä te tänne tulette puhumaan?" Mikko vastasi: "Kenelle minä sitten puhuisin, jos täällä ei olisi ihmisiä?" Kun hän puhui torilla, niin poliisi vei hänet putkaan. Seurakuntatalolla hän kerran lauloi: "Öiset varjot hiljaa väistyy". Kokouksessa ihmiset odottivat hartain mielin, milloin Mikko rupeaa puhumaan ja ihmisiä oli hyvin paljon. Hän meni tanssipaikkaan ja puhui siellä ihmisille ja soittaja sanoi sitten, ettei hän voi enää soittaa. Viipurissa hän sanoi ihmisille: 'Teille tulee niin kiire lähtö, ettette jouda ottamaan hattua päähänne".

Sota-ajan jälkeen Mikko joutui Härmän parantolaan hoidettavaksi. Muuan entinen taistelulentäjä, joka oli Mikon huonetovereita ja mieleltään ateisti, ei sietänyt Mikon rukouksia ollenkaan. Jostain kumman syystä heidät oli laitettu samaan potilashuoneeseen. - Joko Mrkko lähtee tästä huoneesta tai minä, vaati hän jyrkkänä. Lentäjä siirrettiin toiseen huoneeseen. Parin päivän kuluttua hän joutui leikkauspöydälle. Hän ei kestänyt sitä, vaan menetti tajuntansa. Kaikki tiesivät, että se merkitsi kuolemaa. Mikko meni hänen luokseen ja oli tuntikausia polvillaan rukoilemassa kuolevan vastustajansa vuoteen äärellä. Viimeiseen saakka hän taisteli miehen puolesta, joka oii hyljännyt Jumalan. Lentäjän äkillinen kuolema järkytti koko parantolaa. Se vavahdutti erikoisesti siksi, että mies oli ollut Mikkoa kohtaan niin tyly ja vihamielinen, olipa uhannut häntä nvrkilläänkin.

Mikko Reponen kuoli 22. 10. 1951 viidenkymmenenyhdeksän vuoden ikäisenä keuhkotautiin parantolassa ja haudattiin Ylihärmään. Kävin siellä matkallani hautausmaalla ja löysin hänen hautansa. Siinä luki arvonimenä saarnaaja, joka parhaiten kuvasi hänen kutsumustaan. Hän oli Kristuksen todistaja. Hän ei edustanut mitään herätysliikettä, mutta kuului koko ikänsä luterilaiseen kirkkoon. Hänen kerrotaan olleen ulkomuodoltaan profeetallinen. Vartalo oli laiha ja hän kulki etukumarassa, kasvot olivat kalpeat ja riutuneet, osittain punertavan parran peittämät, silmät syvät ja liekehtivät. Häntä kuunneltiin kaikkialla hartaasti. Muistan, että joku mies 70-luvulla (nimi ei tule enää mieleen) kertoi kohdanneensa poikasena Mikon kaupungin kadulla. Tämä oli tarttunut häntä olkapäistä kiinni ja kääntänyt hänen katseensa valon aamun suuntaan. Sitten hän oli sanonut: "Katso poika, siellä loistaa Luojan aurinko!" Sitten Mikko oli mennyt matkoihinsa. Mies muisti vielä hyvin tämän lapsuuden tapauksen.

Jumala, sinä kutsut ihmisiä kovin eri tavoin ja joskus hyvin murtavasti, murheen ja kärsimyksen kautta. Sinä tuot totuutesi esiin ihmisille, että he voisivat päästä vapaaksi valheesta ja synnistä. Sinä teet profeettoja, sinä nostat julistajia palvelemaan sanomaasi. Sinä johdatat omiasi kaitaa tietä ja varjelet pitkin matkaa. Olemme, Herra kiitollisia kaikesta kuulemastamme, mikä todistaa sinun ainutlaatuisuudestasi, kaikkivaltiudestasi ja armostasi syntisiä kohtaan. Odotamme myöskin tähän aikaan lähettejäsi, elävää seurakuntaa, Jumalan sanan miekkaa, kääntymisiä, pelastuneiden kiitosta, sinun kunniaasi. Odotamme, että eräänä päivänä haudat aukenevat ja sinä viet uskovasi luoksesi ikuiseen kirkkauteen.