Vain yhden pultin varassa?

Olin lähdössä saarnaamaan Ikaalisiin, oli pyhä aamu, aurinko paistoi ja mieli oli iloinen. Kaarsin autolla Kangasalan keskustasta moottoritielle hyvää vauhtia ja aikaa oli riittävästi ehtiäkseni ajoissa perille. Liikenne oli vähäistä. Silloin auto alkoi täristä ja outo kolina sai minut mietteliääksi. Ajoin kuitenkin kilometrin verran vielä, mutta ääni vain paheni. Seuraavan liittymän kohdalla ajoin tien sivuun ja lähdin tarkistamaan ongelmaa. Huomasin, että vasen etupyörä oli melkein irronnut akselistaan. Sen viidestä pultista vain yksi piti pyörän vielä kiinni autossa. Silmäilin tielle ja löysin auton läheisyydestä kolme pulttia. Kävelin 10 metriä takaisin päin ja löysin vielä yhden irronneen pultin. Minulla ei ollut sopivaa kiintoavainta autossa, koska kesärenkaitteni pulttikoko oli hieman pienempi? Soitin vaimolleni ja kerroin ongelman. Hän lähti kohta tuomaan minulle työkalua onnettomuuspaikalle. Kiristin pultit ja syöksyin taas tielle. Ehdin nipin napin kirkkoon ja virittäydyin toiseen tunnelmaan. Päivätilaisuudessa kerroin kansalle, että tuloni heidän luokseen oli tänään vain yhden pultin varassa.

Julistustyössäni on menossa kolmaskymmenesviides vuosi ja yleensä olen päässyt onnellisesti sananpalvelukseen. Muutama kerta on ollut kovien koettelemusten tähden siinä sun kiikulla. Mutta olen kokenut, että Herra on pitänyt minusta huolta niin, että olen voinut julistaa hänen sanaansa milloin missäkin. Edellä kerrottu tapaus kuitenkin osoittaa, ettei kannata pitää mitään itsestään selvänä näissä hommissa. Meillä on vastustajia ja vihollisia, olosuhteet muuttuvat, koneet menevät rikki ja joskus muisti pettää. Olemme siis hyvinkin jumalan varassa, aina ja kaikkialla. Kiitos hänelle.

Olen ajatellut tämän tapauksen innostamana, että uskovan elämäkin on tällainen viiden pultin kokonaisuus, Raamatun mainitsema elämänpyörä. ”….sytyttää tuleen elämän pyörän….” Jaak.3:6. Se on ihmisen elämä, suunta ja tarkoitus, sisältö ja toiminta. Sen rakenne on suurin piirtein samanlainen jokaisella uskovalla, mutta siihen suhtautuminen on hyvin erilainen. Se ohjaa kulkuamme ja meidän elämämme rakentuu sen liikkeisiin. Jos elämänpyörä alkaa viipottaa tai siihen tulee häiriö, se näkyy ja kuuluu ja muut voivat vain odottaa, koska se kaatuu lopullisesti?

1. pultti on pelastuksen riemu. Jokainen uskoon tullut saa nauttia pelastuksen riemua, kun hänelle selviää taivaallinen salaisuus: että hän on autuas Jeesuksen suuren uhrin perusteella ja että hän saanut siirtyä Jumalan valtakuntaan täysillä oikeuksilla Jumalan lapseudesta. "Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla" Ps.32:7.  Mutta vuosien kuluessa ilo hiipuu ja alkuajan hehkutus muuttuu suitsevaksi kynttiläksi. Se palaa pikku hiljaa, jos aina ollenkaan. Ei ole kehumista, ei esimerkillisyyttä, ei voittoisaa vaellusta, ei iloista todistusta, ei kristityn vapautta. Vain ryömimiskaista näyttää olevan tarjolla ja matkanteko hidastuu päivä päivältä. Viholliset odottelevat kuin saalista havittelevat korpit lähitienoolla, milloin uskova on enää pelkkä raato, hengellinen fossiili….. ”….ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.” Hebr.4:1. Kun pelastuksen riemu on poissa, jää vain tyhjä katse horisonttiin.

2. pultti on hengellinen kokemus. Uskovaisuus on ihmeellinen ja salattu asia, joka avautuu Jumalan järjestyksen ja aikataulun mukaan. Siihen liittyy etsiminen, löytäminen, yllättyminen ja kokemus. Ainutlaatuinen kokemus on eliniän mukana ihmisen vaelluksessa ja se saattaa motivoida vuosikymmenten ajan hänen valintojaan. Moni todistaa tuota samaa kokemustaan vuodesta toiseen. Se on parhaimmillaan aito Jeesuksen ja syntisen kohtaaminen, josta seurauksena on hengellinen herätys ja pelastuminen. ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi,” Apt.26:15-16. Mutta usein tämä kokemus ei saa mainittavaa sijaa uskovan mielenmaisemissa ja niin hän luopuu siitä pikku hiljaa. Ja mitä kauemmas kokemus jää, sitä epätodellisemmalta se vaikuttaa, sitä vähemmän se ohjaa valintoja. Kun se on poissa, se ei vaikuta mitenkään.

3. pultti on Jumalan rakkauden vaikutus. Synnin painojen alla kamppaileva löytää Kristuksessa puolustajansa, joka kaikkien yllätykseksi oli valmis uhraamaan itsensä saadakseen syntisen sielun omakseen. Näin Jumalan rakkaus vuotaa ylijärjellisellä tavalla sydämeen ja hylätty mieli tulee hoidetuksi, levoton sielu löytää Jeesuksen rauhan. ”Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin.” 1.Joh.3:1. Iloissaan uskova kertoo siitä kaikille ja kuvailee Jumalan hyvyyttä ja rakkautta kaikille kiinnostuneille. Onhan hän astunut sisälle Jumalan salattuun valtakuntaan ja tullut osalliseksi kuninkaan voitosta. Iloissaan hän laulaa yhä uudestaan Golgatalla kohdattavasta Kristuksen sovitustyöstä, Vapahtajan uhrista ja veren voimasta. Mutta joskus Jumalan rakkaus haihtuu pois ihmisestä, kun kiusaukset, elatuksen murheet, vastoinkäymiset ja koettelemukset kohtaavat häntä. Kuitenkin paljon useimmin tuo ainutlaatuinen rakkaus hiipuu, kun menestys, rahan paljous, tavaran ahneus, tai nousuhumala sattuvat kohdalle. Kun näin käy, ei rakkautta enää ole, se on kuollut pois. ”….mitä on minun tehtävä sinulle, Juuda, kun teidän rakkautenne on kuin aamun pilvi, kuin varhain haihtuva kaste?” Hoos.6:4. Kun Jumalan rakkaus on poissa, jää vain ihmisen rakkaus – ja se ei ole paljon mitään.

4. pultti on uskovien yhteys. Erilaiset yhteisöt ovat aina paikanneet ihmisten sosiaalista yhteenkuuluvaisuuden tarvetta. Myös kristillisyyden suuri lahja on uskovien seurakuntayhteys, veljellinen rakkaus, toisista uskovista huolehtiminen, välittäminen ja hoivaaminen. ”Tervehdys Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka ovat nähneet vaivaa Herrassa. Tervehdys Persikselle, rakkaalle sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herrassa.” Room.16:12  Se on Jumalan Pyhän Hengen rakentavaa työtä, jossa uskovat liitetään tuntemattomien ihmisten seuraan, yhteyteen ja siunataan Kristuksen kautta ihmeellisellä rakkauden yhteydellä. Mutta uskovien yhteys ei ole ihmisten tekemisen tulos, vaan siihen tarvitaan aina Kristuksen vaikutus, sana ja Henki. Siksi sielullisuus hajottaa seurakunnat ja vie uskovat kauas toinen toisistaan. Alkuajan sinisilmäisyys muuttuu teräväpiirtoiseksi arvosteluksi ja toisten vikojen osoitteluksi, jossa puolustetaan vain omaa kunniaa. ”Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?” 1.Kor.3:3. Kun vetäytyminen on tarpeeksi pitkällä, ei yhteyttä enää ole ja moni uskova vaihtaa vanhat uskonystävänsä kääntymättömiin maailmanihmisiin.

5. pultti on Raamatun sanan lupaukset. Joskus käy niin, että em. huolimatta Raamattu ja sen ilmoitus kestävät uskovan elämän myrskyissä kirkkaana valona, joka ohjaa armahdettua elämän tietä pitkin. Uskova saa armon vilauksia rajoitetusti, mutta riittävästi. Jos tämä pultti pettää, suistuu tieltä. Mutta vaikkei olisi muuta kuin tämä yksi pultti, uskova pysyy hengissä ja uskossa sen varassa. Herran elämä ja lupaukset tuovat toistuessaan ihmeellistä uskoa ja rauhaa levottomaan mieleen. ”Elämän puu on se (Jumalan viisaus) niille, jotka siihen tarttuvat; onnelliset ne, jotka siitä pitävät kiinni.” Snl.3:18. Usein oma järki ei riitä, tunteisiin ei voi luottaa ja tahtoa ei ole; silloin pitää lukea Jumalan sanaa ja ammentaa sen iäti kestävästä aarteistosta itselleen virvoitusta ja elämän leipää. Yksinäisyys on hyvä asia, jos se vie ihmisen Kristuksen luokse, jos hän oppii silloin rukoilemaan Herraa, tavoittamaan näkymättömiä uskon kautta. ”…tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu…” 1.Tim.6:12. Joskus on takerruttava Kristukseen kaikin voimin ja irrotettava otteensa kaikesta muusta, muuten tulee hengellinen uneliaisuus ja kuolema. Kuinka ihanalta tuntuvatkaan silloin Raamatun sanan äänet, kun ne kumisevat särjetyssä sydämessä uskovan ollessa henkitoreissaan. Usko kestää tämän yhdenkin pultin varassa.

Kiitos olkoon sinulle, taivaallinen Isä, että olet ajatellut meitä kurjia ihmisparkoja ja tehnyt meille elämänpyöräämme valmiit pultit, joiden kautta olemme yhteydessä sinuun. Kiitos, Jeesus, että ylläpidät uskoa, toivoa ja rakkautta meistä huolimatta; sekä etsit jatkuvasti heitä, joilla on pultit löysällä tai peräti irronneet, joiden elämän pyörä on pysähtynyt pimeyteen, jotka eivät hallitse enää omia asioitaan, jotka hapuilevat puoleesi, jotka kaipaavat elävää sanaa sinun suustasi, jotka valittavat ja huokaavat. Muista myös heitä, jotka ovat täysin hengellisesti kuolleita ja luopioita.

Hetki auringossa ja katoavat maisemat

Hiihdimme vaimoni kanssa läheisen Vesijärven jäällä monta kilometriä, ilma oli tyyni, aurinko paistoi ja suksi luisti. Vastaantulijat olivat iloisia ja tervehdimme heitä. Juttelimme pilkkijöiden kanssa ja nautimme keväthangista. Muutaman päivän kuluttua olosuhteet olivat toiset, jäällä oli vettä, lumi sulanut ja ladut olivat hävinneet. Jäällä ei enää näkynyt liikkujia. Vain linnut lentelivät maiseman yllä. Aurinko oli tehnyt tehtävänsä.

Jokaisen ihmisen syvin tarve on tulla rakastetuksi, mutta moni ihminen ei kuitenkaan saa koskaan elämässään kuulla, että joku rakastaa häntä. Ja jos saa kuulla, niin olisi syytä kiireesti rekisteröidä ne sanat sielun syvyyksiin, sillä niistä on apua monissa vaiheissa pitkin elämää. Joskus ihmissuhteet kulkevat juuri mainitun kevään tapaan: olemme olevinamme hyviä ystäviä, jotka rakastavat toisiaan ja ovat valmiita uhrauksiin säilyttääkseen tämän ihmissuhteen, mutta hetken kuluttua ei suhteesta ole jäljellä mitään mainittavaa. Se on kadonnut kuin keväinen järvilatu. Pettymys voi olla suuri?

Olen miettinyt sitä, miten me ihmisinä olemme uskovinakin vielä kovin sielullisia ja teemme päätöksiä tunnepohjaltamme. Ei ihme, jos sitten mieli muuttuu moneen kertaan? Joskus siis hartaan hämäläisen mentaliteetin omaavan ihmisen on vaikea pysyä perässä jatkuvasti mieltään muuttavan kiirehtivän karjalaisen kanssa. Sama ongelma ilmenee varovaisen varsinaissuomalaisen ja pontevan pohjalaisen kohtaamisissa. Toisille vanha latu ei kelpaa, vain vapaa tyyli on jotain. Uskovien joukossa pesii myös paljon mehiläistyyppejä, jotka hyppivät kukasta kukkaan imuri ojossa saadakseen taas uuden siunauksen ja sitten häipyen ja hyläten sen ympäristön. Joskus kysyn, mihin he käyttävät tuon kaiken siunauksen? Hurskaasti puhutaan Herran johdatuksesta, kun rikotaan Jumalan seurakuntaa, Vapahtajan laumaa, jonka Herra on verellään lunastanut. Ei jakseta olla enää yhdessä toisten uskovien kanssa ja vaikka minkä verukkeen nimissä otetaan etäisyyttä ja perustetaan uusia ryhmiä uusien valikoitujen kanssa – ja nekin kestävät taas vain vähän aikaa! Mutta joka kyllästyy uskoviin, kyllästyy Kristukseenkin, joka on aurinko ja tie. Osa kyllästyy aurinkoon ja erikoistuu yöhiihtoon omalla tiellä.

Raamattu sanoo: ”…sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.” 2.Kor.11:14. Eräänä päivänä huomasin, miten internetissä on tarjolla juuri tämän sarjan herkkuja ihmispoloisille. Valoa kansalle pimeyteen, mutta valitettavasti se on mustaa valoa. Siellä luvattiin: Autuutta aivoille - Hyväksi apuvälineeksi arkeen on monelle osoittautunut Hoitavat kortit, joista nostat yhden keinon kerrallaan kuin pillerin päivässä avuksesi….. Ilonsäde syntyi nimensä mukaisesti, vapaana virtana, ilolla ja valolla yhdistyen Isä Luojaan ja Äiti maahan eli kanssaluomisen iloon.... täältä saat tilattua itsellesi kuukauden enkeliviestin suoraan sähköpostiisi. ….Ilon & Valon Markkinat. ...mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja sielun, mielen ja kehon tasapainon ja hyvinvoinnin vahvistamiseen….. Hyvinvoinnin Tavaratalo - fytonomi auttaa…. JoyCenter Hyvinvointikeskus - erilaiset joogatyylit, meditaatioharjoitukset, ayurvediset hoidot, hierontatyylit. vyöhyketerapia ja ruokavaliot…. sitten on etsitty sivustojen totuuksien todistajia: Kuka minä olen? Mitä minä tahdon? Mikä on elämäntehtäväni? Vastaukset odottavat sisälläsi, riittää että virität vastaanottimen oikealle taajuudelle ja kuuntelet. Tervetuloa tutkimusmatkalle itseesi! Kyllä on paljon roskaa tuossakin luukussa ja ihmiset imevät kaiken kyselemättä – ja kuolevat pimeyden otteeseen, kun omatunto jää hoitamatta. Ihmiset haluavat helpotusta elämäänsä, mutteivät pelastua. ”He ovat….harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.” Juuda 13.

Jeesus on aurinko, joka valaisee uskovaa ja tuo toivon koko maailmalle. Mutta niin kuin auringon vaikutuskin on kahdenlainen, se kuivattaa ja tekee eläväksi, niin Jeesuskin on sekä tuomari että armahtaja. ”Aurinko nousee helteineen ja kuivaa ruohon, ja sen kukka varisee, ja sen muodon sulous häviää; niin on rikaskin lakastuva retkillänsä.” Jaak.1:11. Rikkaan elämä on kadehdittavaa, ajatellaan. Hänellä on rahaa, valtaa ja tavaraa. Mutta häneltä puuttuu Jumalan valo ja viisaus, siksi hän kulkee kuoleman tietä ja tuhoutuu. Mutta uskova on onnellinen, sillä Kristus valaisee hänen elämänsä ja mielensä. Armo on uskovan kallis aarre, joka hitsaa hänet Kristukseen ja tämän seurakunnan osallisuuteen. Kristuksen yhteydessä uskova saa omistaa Herran hyvyyden. "Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.” Ps.84:12.

Olemme siis ihmisinä erilaisia, toiset viihtyvät auringossa, toiset varjossa.  Luonnollinen ihminen elää pimeydessä ja hakeutuu sinne, uusi ihminen – Kristus-luomus – pyrkii elävää Jumala kohti, hänen valoonsa. Tämä on kirkkaimmin Jumalan sanassa asetettu keskuuteemme. Siksi kaikki ihmismielipiteet vain sekoittavat halullista etsijää. Tässä ajassa on erityisen tärkeää pysyä Sanassa ja sen totuudessa, koska eksytykset tulevat  turhentamaan sanan ja suurin eksytys kolkuttelee jo ovella, antikristus pyrkii Kristuksen paikalle. ”sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.” 1.Tess.5:5.  Mutta Jumala on hyvä ja armollinen, hän ryöstää suden hampaista sieluja itselleen. Maailma käy susi-keskustelujaan ja langennut kristikuntakin on sitä mieltä, että kirkolle on eduksi pitää luonnollinen susikiintiö viroissa. Mutta Herralle kelpaavat vain lampaat ja pelastuksessa riippuvat sielut. Siksi hän murtaa sielun voimat päästäkseen hallitsemaan vastustajiaan. ”Ja nyt, katso, Herran käsi on sinun päälläsi, ja sinä tulet sokeaksi etkä aurinkoa näe säädettyyn aikaan asti. Ja heti lankesi hänen päällensä synkeys ja pimeys, ja hän kävi ympäri ja etsi taluttajaa.” Apt.9:11. Tällaista tapahtuu, kun Kristus vaikuttaa uskoviensa kautta jumalattomassa maailmassa ihmissielujen pelastumiseksi.

Jeesus, sinä olet Isän aurinko, joka loistat kaikkialla, mutta jonka vain uskovat tuntevat. Sinun valossasi on syntisen hyvä olla, sinä valaiset pimeytemme ja irrotat meitä syntiriippuvuuksista, turhuuden köysistä ja perkeleen kahleista. Sinussa on elämä, sinun luonasi rauha ja ilo. Lupauksesi mukaan, emme joudu koskaan pimeyteen, kun sinä olet kanssamme: ”Ei sinun aurinkosi enää laske, eikä sinun kuusi vajene, sillä Herra on sinun iankaikkinen valkeutesi, ja päättyneet ovat sinun murheesi päivät.” Jes.60:20. Tätä me kaipaamme ja rukoilemme itsellemme ja läheisimmille, seurakuntaasi kaikkialla ja erityisesti heille, jotka ovat nyt surun laaksossa ja pimeässä luolassa omien elämänvaiheidensa, murheidensa ja koettelemustensa uuvuttamina.

Kaikki on koulua kurjille

Olin pikkupoikana usein sukuloimassa tai kylässä jossakin päin Varsinais-Suomea. Muistikuvani noista vierailuista ovat mielessä, mutten muista missä paikkakunnilla ja taloissa kulloinkin käytiin. Mutta yksi vanha nainen jäi mieleen, hänen nimensä oli Iida tai suomalaisittain Iita vaan. Hän oli minun syntyessäni 66 v, joten mielikuvani olivat hyvin vanhasta naisesta. Vietin hänen luonaan maalla paljon aikaa lapsuudessani. Se oli kaupunkilaispojalle antoisaa. Joskus, kun ymmärrykseni vähän lisääntyi ja kiinnostuin lähimmäisistä enemmän, tein joitakin havaintoja mm. Iidasta. Hänellä oli ollut paljon surua elämässään. Hän oli elänyt nuoruutensa Venäjän hallitsemassa Suomessa, ja joutunut käymään läpi kansalaissodan kauhut ja toisen maailmansodan vaivat. Lisäksi hänen

perhettään oli kohdannut hirveä koettelemus, lentävä keuhkokuume, jota sanottiin espanjan taudiksi. Kerrotaan, että se esim. Inarissa tappoi 70% nuoresta väestöstä. Iida menetti miehensä ja kaksi lastaan tähän tautiin. ”Minun sydämeni pakahtuu tuskasta; päästä minut ahdistuksistani. Katso minun kurjuuttani ja vaivaani, anna kaikki minun syntini anteeksi.” Ps.25:17-18. Sitten hän asui leskenä
äitinsä ja veljensä kanssa vuosikymmenet, hoiti lehmät, vasikat, porsaat, lampaat ja kanat. Oma mielikuvani tästä naisesta oli myönteinen, hän oli turvallinen, tasapainoinen ja kiitollinen. Hän oli uskossa, mutta ei siitä paljon puhunut. Enemmänkin se oli elämänasenne: Kaikki otetaan Jumalan kädestä. Myöhemmin olen tutkinut hänen omistamiaan hengellisiä kirjoja, joista muutamat olivat hyvin loppuunkuluneita. Niistä hän oli imenyt hengenravintoa sielulleen. Hiljattain luin hänen kirjoittamansa kirjeen, jonka hän oli lähettänyt äidilleni sota-aikana Turkuun. Kirje päättyi ajatukseen ”Jumalan haltuun”. Niinpä niin, ajattelin. Se on paljonpuhuva ajatus. ”Herra, neuvo minulle tiesi, opeta minulle polkusi. Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää.” Ps.25:4-5.

Mitä siis olemme oppineet elämämme aikana, mitä elämän ilot ja surut ovat saaneet meissä aikaan tai missä eläisimme ilman niitä? Olemmeko pystyneet suostumaan Jumalan tahtoon katkeroitumatta ja olemmeko olleet kiitollisia hänen kaikenkattavasta kaitsennastaan? Olemmeko päässeet ymmärryksen tasolla edes lähellekään Jumalan suunnitelmaa, onko usko kasvanut elämän vaiheissa, olemmeko ammentaneet näkymättömän Jumalan valtakunnan aarteita tämän maailman pimeydessä?

”Minun silmäni katsovat alati Herraan, sillä hän päästää minun jalkani verkosta.” Ps.25:15. Näitä olen ajatellut, kun lukuisat ystävämme ja tuntemamme ihmiset ovat saaneet osakseen runsaasti vaikeuksia ja ylivoimaisen tuntuisia koettelemuksia. Voi vain itse asettua lähimmäisen osaan, kun ainoa lapsi kuolee onnettomuudessa katolta putoavan lumen alle, kun talon isännän pää halkeaa traktorin vetoköyden katkettua ja osuessaan häneen, kun vääräuskoinen murhaa oman tyttären. Tapaukset ovat niin rankkoja, että on vain katsottava Kristukseen ja kyseltävä häneltä voimia ja viisautta jaksaa eteenpäin. ”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.”

Room.8:28. Vaikeat asiat tarvitsevat aikaa ja etäisyyttä, että niitä voi käsitellä. Parhaimmillaan voi myöhemmin avautua joku taivaallinen helmi suuren surun keskeltä, kun Kristus on ilmestynyt asianomaiselle. Ilman Kristusta kaikki näyttää vain sattumalta, kaaokselta tai hullujenhuoneelta.

Nyt käydään kiivasta keskustelua opettajien ja oppilaiden suhteesta koulussa. Näyttää siltä, että opettajat ovat tämän ajan häviäjiä ja oppilaat ovat saaneet tahtonsa läpi? Raamatun ennustama tottelemattomuuden aika on toteutunut. Oma kouluaikani oli täynnä suurta levottomuutta ja ihmeen vähin kolhuin olen siitä selvinnyt? Olin suurimman osan ajasta poikakoulussa, jossa oli siihen aikaan 600 oppilasta. Vieläkin säälin opettajia, jotka joutuivat toimimaan kanssamme, sillä olimme kauhukakaroita – ainakin osa meistä. Varsinkin sellaiset opettajat, joiden sosiaaliset taidot olivat vaatimattomia, olivat meidän kanssamme helisemässä. Varmaan he toivoivat ja rukoilivat pääsevänsä meistä eroon mahdollisimman pian? Ja aikanaan niin tapahtuikin, koulu loppui. Eräs opettaja oli poikkeus, hän todisti tulleensa uskoon. Se jysähti minuun, muistan sen vieläkin. Se oli sitä, mitä tyhjä mieleni oli kaivannut koko lapsuuden ajan, mutta silti se oli vielä minulle tuntematon valtakunta, johon pääsin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Uskoontuloni jälkeen kävin kerran toisessa vanhassa koulussani, tapasin erään toisen entisen opettajani ja hän kertoi, että olin ainoa sen luokan oppilaista, joka olin tullut käymään vuosien jälkeen. Uskomatonta – ja minä olin se?! ”Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa. Kuka on se mies, joka Herraa pelkää - sen hän neuvoo tielle, joka hänen on valittava.” Ps.25:10,12.

Herra, sinä pidät meitä koulussasi pitkän aikaa ja me emme näytä oppivan juuri mitään? Vikamme seuraavat meitä ja sopivissa olosuhteissa kaikki syntimme rehottavat kuin keväinen rikkaruohopiha. Kuitenkin tulemme eteesi, Jeesus, odottaen ja rukoillen apua itsellemme ja muille. Auta, että olisimme kerran taivaassa, vaikka kompuroisimme täällä ja jäisimme jatkuvasti luokalle. Opeta meitä sanasi valoon ja Henkesi hallintaan, että omistaisimme lahjasi ja eläisimme niin kuin emme omassa voimassamme koskaan pystyisi.

Kun herätys sammuu, mutta liike jatkuu

Olin reilu kolmekymmentä vuotta sitten usein puhumassa Nokialla. Siellä oli mukavia uskonystäviä ja opin tuntemaan monia läheisesti. Pidimme seuroja kodeissa ja seurakunnantiloissa, koulutilaisuuksia, kävimme puhumassa tehtaissa ja työpaikoilla, kesällä oli telttakokouksia. Kymmenen vuotta myöhemmin, 90-luvulla, olin puhumassa Nokian kirkossa, jossa vaikutti uusi tuore hengellinen herätys, jota johti kirkkoherra Koivisto. Se oli melko maltillista ja sitä tultiin ihmettelemään ympäri Suomea. Monet aivan kadehtivat Nokian asukkaita, kun saivat olla niin siunatussa tilassa seurakunnassaan. Karismaattisissa illoissa oli perinteinen kaava, joka toistui joka torstai-ilta. Ihmisiä tuli uskoon ja monet saivat siunausta ja esirukousta omiin vaivoihinsa.

Vähitellen liike kasvoi, paisui ja rupesi pullistumaan. Sille tuli ähky, joka aiheutti liikkeellelähdön. Hylättiin tuttu turvallinen kirkko ja seikkailtiin monenlaisten profetioiden ja näkyjen varassa kunnes liike romahti. Nyt on jo nimikin vaihdettu, eikä siis Nokiasta enää puhuta mitään. Väki on vaihtunut, alkuperäisiä ei ole enää mukana, eikä kokoontuva joukko ole järin suuri. Kuivuminen on ollut rajua ja pian se on vain muisto historian lehdellä. Uusi liike ei ole alkuperäisen herätyksen mukainen, vaan tyypillinen uuskarismaattinen menestysuskonto. Herätys on siis vaihtanut nimeä, mutta sama vanha menestyksen teologian harha vaivaa sen toimintaa. Tällainen sielullinen uskovaisuus vetoaa ihmisiin, mutta sivuuttaa Raamatun tärkeän keskuksen Kristuksen. Unohdettuihin asioihin kuuluvat kärsimys, risti, ahdistus, itsensäkieltäminen, ahdas portti, kaita tie, kilvoittelu, vanha ihmisen kuolettaminen, synnintunto, syntiviheliäisyyden kokeminen, sairaana uskominen, täydellinen kyvyttömyys auttaa itseään hengellisesti. ”Sillä lukemattomat vaivat minua saartavat, minun rikkomukseni ovat ottaneet minut kiinni, niin etten nähdä taida; ne ovat useammat kuin pääni hiukset, ja rohkeus on minulta mennyt.” Ps.40:13.  Kestoteemoina sitä vastoin ovat parantuminen, vapautuminen, voittoelämä, ylistys, hyvien asioiden profetoiminen, mielistelevät tiedonsanat ja voimaevankeliointi. Tuskin kukaan uskova olisi voinut odottaa Nokian herätykselle tällaista loppua? Se on murheellista, mutta muutamat iloitsevat siitä, että toimintaa on edelleen?

Sielunhoidossa tulee vastaan jatkuvasti ihmisiä, jotka elävät ylikierroksilla sielun alueellaan kuvitellen, että se on Jumalan synnyttämää uskoa. Heidän hengellisyytensä rakentuu sielun kokemusten ja toiminnan varaan, mutta ei Kristukseen ja hänen sanaansa. Tästä on seurauksena se, että kriisejä tulee jatkuvasti, koska opetetaan synnittömyyttä tai täydellistä vapautumista synnistä kertaheitolla myös lihan osalta ja ajassa saavutettavaa kunniaa. He kammoavat inhimillisen viheliäisyyden, turmeluksen ja perisynnin opetusta, jota Raamattu on tulvillaan. ”Minä olen kurja ja köyhä, mutta Herra pitää minusta huolen. Sinä olet minun apuni ja pelastajani; minun Jumalani, älä viivy.” Ps.40:18. Tästä seuraa, että he eivät tule Jumalan eteen huonoina vaan hyvinä. He eivät konttaa anomaan armoa, vaan he tulevat tuomaan hyvyytensä ja ylistyksensä Herralle ajatellen, että Jumala odottaa heidän hehkutustaan. Siksi heidän uskonsa perustuu tunnelmaan, fiilinkiin ja kokemukseen ei Jumalan sanaan, vaikka se on ainoa uskon syntymisen väline! Monen iloisen oloisen kristityn kuoren takana on arka, epävarma, pelokas ihminen, joka tekee kaikkensa tullakseen hyväksytyksi. Moni on valmis mihin uhrauksiin tahansa saadakseen osakseen Jumalan rakkauden ja taivaallisen siunauksen. Näitä ihmisiä pitäisi pyrkiä ohjaamaan Kristuksen luokse syntisinä ja huonoina, kelvottomina ja virheellisinä, avuttomina ja herätettyinä. Näin siksi, että voisivat nähdä, kuinka suuri Jeesus on, kuinka armollinen hän on syntistä kohtaan, kuinka hänen yhteydessään kurjinkin pelastuu. Pitäisi varoa kaikkea lihallista uskovaisuutta, ihmiskeskeistä ja ihmisvoimaista, humanistista ja koulutukseen perustuvaa kristillisyyttä. On varottava, ettei oma minä eikä toisen minä ota Vapahtajan paikkaa ja rupea herroittelemaan, sillä siitä alkaa aina hengellinen alamäki ja elävän uskon kuolema.

On tärkeää, että uskova saa kuulla Jumalansa äänen, sillä siitä usko syntyy. ”Sinua, Herra, minä huudan; minun kallioni, älä ole minua kohtaan äänetön, etten minä, kun sinä vaiti olet, joutuisi niiden kaltaiseksi, jotka ovat hautaan vaipuneet.” Ps.28:1. Siksi on tärkeä lukea ja kuulla Jumalan sanaa joka päivä. Jumala on viisas, hän lähettää sanansa ja palvelijansa ajallaan oikeaan paikkaan, oikeiden ihmisten luo. Ongelma syntyy siinä, että ihmiset eivät halua hurmiossaan kuulla totuutta. Uskoville ei sovi tappionteologia, sillä siinä haisee kuolema. Mutta ilman sitä ei koskaan synny mitään uutta ja kestävää. Sillä kaikki pysyvä hyvä on Kristuksen aikaansaannosta ja sen voiman lähde on Golgatalla. Hilja Aaltonen sanoi: ”Kyllä ihmiset erottavat, milloin puhujalla on sanoma sanojensa joukossa. Sanoma puhuttelee. Herralta saatu sanoma ei jätä ihmistä koskemattomaksi. Sanoma vetää hiljaiseksi. Eräs näkyvä merkki sanan koskettamisesta on ihmisessä sellainen sydämen hiljainen itku, kaipuu, rukous. Se on Pyhän Jumalan aikaan saamaa hiljaista tuulta. Ei siinä ole mekastusta.” Meillä on taito sammuttaa herätykset ja tumpata usko, mutta erinomainen kyky pyörittää liikettä ja luoda toimintaa, kerätä kolehtia ja irtopisteitä ihmisiltä. Pyrimme pintaan kuin uimarit, mutta emme halua kuolla Kristuksen kanssa.

Jeesus, herätysten ja uskovien Jumala, muista kaikkia uskossaan haaksirikkoon joutuneita, omien heikkouksiensa ja syntiensä kanssa kamppailevia, jotka kompuroiden kulkevat kohti sinua. Älä anna pirulle ilon aiheita uskovien ristiriidoista ja taisteluista. Pyydämme sinulta jatkuvasti herätystä, mutta kohta kun se on syntynyt, me tuhoamme sen lihallisuudellamme. Herra, me tarvitsemme sinun korjaavaa kättäsi kaikkeen, sillä ihmiset ovat sotkeneet niin paljon valtakuntasi asioita ja tuoneet vain häpeää pyhälle nimellesi. Suo meidän jäädä ja jättää kaikki asiamme sinun haltuusi nyt ja aina. Aamen.

Pirkanmaan paras koti

Posti toi laatikkoon asuntoesittelylehden, jossa mainostettiin kattavaa tarjontaa otsikolla ”Pirkanmaan parhaat kodit”. Lehti oli täynnä kuvia taloista, jotka olivat toinen toistaan hienompia ja kalliimpia. Tuli mieleeni aika, jolloin itsekin etsin asuntoa ja olimme muuttamassa ties monennettako kertaa paikkakuntaa. Se on rankkaa puuhaa, joka kuluttaa sielua ja ruumista

Mutta millainen on hyvä koti, tai vielä parempi, tai peräti sarjassa ”parhaat”? Se on turvapaikka. Siellä ovat kaikki asiat hyvin, rakkaus ja yhteisymmärrys vallitsevat, on ruokaa ja lämmintä, turvallisuutta ja hiljaisuutta, rauhaa ja iloa. Ihmissuhteet ovat kunnossa, anteeksiantamus vallitsee, ystävällisyys ja uskollisuus kukoistavat. Siellä iloitaan jokaisesta lähimmäisestä, palvellaan mielellään toisia ihmisiä ja kuunnellaan heidän huoliaan ajoissa. Poissa ovat pelko ja tarpeeton itku, sairaisiinkin suhteudutaan lempeästi ja kärsivällisesti. Hyvään kotiin on ihana tulla, siellä on mukava olla, siellä ruumis, sielu ja henki ovat sovussa ja tasapainossa. Siellä uskaltaa sanoa mielipiteensä tai olla sitä sanomatta. Mutta voiko tällaisen kodin ostaa? Onko se mitenkään rahalla hankittavissa? Onko niitä kaupan meidän aikanamme? Kuka niitä markkinoi?

Voimme ostaa neliöitä, ovia, ikkunoita, erkkereitä, rappusia, terasseja, huonekaluja, tekstiilejä, astiastoja, kodinkoneita ja elektroniikkaa. Voimme rakentaa ilmastoidut huoneet, kattoikkunat, parvekkeet, lämmitysjärjestelmät, vesialtaat ja valaistukset. Voimme ostaa näyttävät lavasteet ja esitellä asuntomme kuin messuilla. Ihmiset voivat ihastella ja katsella kateellisena hintavia ratkaisuja ja vertailla omia halpoja saavutuksiaan niihin. Voimme linnoittautua kaiken komeuden keskelle ja lukita ovet ja suojata kaiken vakuutuksin ja turvakamerajärjestelmin. Voimme tallettaa arvoesineet kassakaappiin. Voimme joutua istumaan yksin ”Pirkanmaan parhaassa kodissa”, ilman yhtään ystävää, ilman Jumalaa, ilman uskoa, ilman rakkautta, ilman toivoa. Silti ulkopuoliset voivat ohi ajaessaan sanoa meistä, että elämämme on suorastaan kadehdittavaa, koska meillä on niin upeat puitteet?

Eräs perhe asui aikoinaan teltassa ja he olivat paimentolaisia, jotka vaihtoivat asuinpaikkaa tavan takaa. Kerran Herra itse saapui kahden enkelin kanssa heille kylään. 1.Moos.18:1 ”….nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse. Sallikaa tuoda vähän vettä pestäksenne jalkanne ja levätkää puun siimeksessä. Minä tuon palasen leipää virkistääksenne itseänne, ennenkuin jatkatte matkaanne, sillä kaiketi sitä varten olette poikenneet palvelijanne luo." He sanoivat: "Tee, niinkuin olet puhunut."  Ja Aabraham kiiruhti majaan Saaran tykö ja sanoi: "Hae joutuin kolme vakallista lestyjä jauhoja, sotke ja leivo kaltiaisia."…..Ja hän otti voita ja maitoa sekä vasikan, jonka hän oli valmistuttanut, ja pani ne heidän eteensä;”

On juhlaa, kun Jumala tulee ihmisen luo. On armoa, kun vanhurskas Herra saapuu syntisen kotiin. Jumala on säätänyt lainalaisuudet niin, että uskova voi ruokkia, palvella ja kunnioittaa Vapahtajaa jo täällä ajassa kotonaan. Siinä otetaan tarjolle ne, mitä omistetaan. Uskovan suurin odotus onkin se, että Herra viipyisi mahdollisimman pitkään kylässä. Vaivannäkö on pientä sen rinnalla, että itse Jumala seurustelee heidän kanssaan. Silloin ei ole tärkeää kertoa ensisijaisesti omia odotuksiaan, sillä Jeesus tietää ne kyllä. Tärkeämpää on kuunnella, mitä hänellä on sanottavaa ja millaisella asialla hän on. On arvokasta kuulla, kun Jumala puhuu. Sitä tarvitsevat kaikki ihmiset, mutta vain harvat odottavat.

Koti oli vaatimaton, mutta Kristus tuli sinne puhumaan muutamasta tärkeästä asiasta. Ensimmäinen oli perhettä koskeva ilouutinen, he tulisivat saamaan perillisen, pojan tulevana vuonna. Toinen viesti oli vakavampi, se koski läheistä kaupunkia, jonka synninmitta oli tullut lakikorkeuteensa ja tuomion aika oli ovella.

Jeesus näkee murheemme, joita kätkemme touhun ja töitten taakse. Hän tietää tarpeemme ja odotuksemme, mikään elämässämme ei ole häneltä salassa. Usein kuitenkin olosuhteet ja ihmisten äänet, maailman hälinä ja huuto sammuttavat uskon ja rakkauden. On kuin eläisi jatkuvasti pimeässä huoneessa, jossa valoa antaa vain pieni, suitseva kynttilän liekki. Vertailu muihin kanssaihmisiin aiheuttaa myös paljon parkumista, sillä toisten elämä näyttää kaikin tavoin mitattuna pelkältä myötämaalta. Emme näe heidän ahdistuksiaan ja salattuja vaikeuksiaan? Mutta uskossa voimme nähdä nuo Jumalan kaksi tärkeää viestiä: Ensiksi, hänen lupauksensa täyttyvät, niin tapahtuu kuin hän sanoo, niin kuin on kirjoitettu. Toiseksi synti tulee saamaan tuomion, sen rangaistus aivan roikkuu ilmassa ja joskus se kohtaa ihmisiä jo täällä ajassa, mutta varmasti kerran ikuisuudessa. Näistä molemmista syistä tarvitsemme Herraa ja hänen sanaansa, seurakuntaansa, johdatustaan, varjelustaan, viisauttaan ja niitä harvoja hetkiä, jolloin hän on tuntuvasti läsnä kodissamme.

On ilo kutsua sinut, Jeesus, kotiimme. On ihana asia, että tulet meille ja saamme pitää sinua vieraanamme. Haluamme kuulla, mikä on sinun sanomasi meille ja tälle ajalle, tämän ajan ihmisille. Tuomme eteesi vaatimattoman olemuksemme ja uskovaisuutemme, ja ne tavarat, mitkä olet meille antanut. Ota ne vastaan lahjana sinulle Kaikkivaltias. Tee kodistamme ”Pirkanmaan paras koti”, että toisetkin syntiset voisivat kohdata sinut meillä.

Elsa Holmsten: Olen armoliitossa

1700-luvun alkupuolella, Ison vihan jälkeen syntyi Pohjanmaalla herätyksen aika, joka melko pian lahkoutui kirkon ulkopuolelle. Kälviäläiset kirkkoherran pojat, Jaakko ja Eerik Eriksson alkoivat johtaa sitä voimakkain ottein. Liha ja luonto oli kuoletettava. Oli pysyttävä erossa kansankirkosta ja yhdyttävä pyhiin, jotka kävivät ratkaisevasti taistelua Ilmestyskirjan petoa vastaan. Oululainen ryhmä, joka kuunteli niin toisia kuin toisia vieraita opettajia, ei ollut suuri. Pääosan muodosti joukko nuoria kahdesta virkamiesperheestä, postimestari ja laivanvarustaja Mikael Wacklinin ja ko-misario Jaakko Holmstenin pojat ja tyttäret. Huomion kohteeksi joutuivat nuori Juhana Wacklin (1705-1766), jolle hänen isänsä oli jo luovuttanut postimestarin toimen, ja lahjakas ja harras Elsa Kristiina Holmsten (1710-1735).

Uskoon tulleena nuoripari Juhana ja Elsa lähtivät keväällä 1733 laivalla Tukholmaan Erikssonin veljesten luo. Elsa kirjoitti neljä virttä, joista tunnetuin ”Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle, olen armoliitossa” on edelleen virsikirjassamme. Virressä on kohta, jossa purjehditaan yli meren ja se kuvaa sitä kaipausta, joka nuorella uskovalla on kokea maan päällä kristityn vapautta ja uskonyhteyttä toisten pelastuneiden kanssa. Alkuperäisessä virressä on 18 säkeistöä, joissa on tunnettavissa elävä yhteys Jeesukseen, erottautuminen kääntymättömästä maailmasta ja suuntautuminen taivaaseen:

1.Jumalalle olkoon kiitos. Olen liitoss mun Immanuelin kanss;

Hän on minut kalliist ostan, ylös nostan kuolon kuopast kuollessans!

9.Mikäs muu kuin armo Herran erotti kerran joukost tielle elämän?

Portti oli siell niin ahdas, että kahdeks halkaist tahtoi sydämen.

Hengellinen etsintä, Jumalan kutsu ja etsikkoaika kuuluvat selvästi Elsan julistuksesta. Nämä ovat elävän uskon merkkejä, joiden keskellä tunnetaan myös oma raadollisuus, lihan voima ja heikkous. Tämä on hyvin tervettä kristillisyyttä, jossa Kristus on suuri, Jumala kaikkivaltias ja syntinen ihminen löytänyt pelastuksen turvallisen suojapaikan. Pelastunut murehtii sitä, ettei tullut aikaisemmin Kristuksen luokse.

 

8.Usein itkull valittelen, että elin enimmän mun iästän

niinkuin moni vielä näkyy, vaikka häpy turhuudella peitetään.
10.Kaikki Jeesus parhaaks muutti. Vaikka luultiin minun häijyst eksyvän.

Ei se soimuu minull sopin, kuitenkin opin virheeni näist näkemään.

11.Tulin vasta oikein nöyräks, Hengess köyhäks; Liha pyysi elää viel,

Mutta kuitenk henki voitti, armo koitti uskon voimast kaidall tiell.

Pyhän Hengen työ on avautunut ennennäkemättömällä tavalla, joka puhuu siitä, ettei kysymys ole vain uskonnosta tai jostakin suuntakristillisyydestä. Kiitollinen mieli antaa Vapahtajalle kunnian ja ylistyksen, jossa käytetään myös armolahjoja. Uusi voima on uusi elämä Kristuksessa, johdatuksessa.

2.Mutt en taida tällä kielell niinkuin mielell kiittää Herraa hartahast.

Anon siis, o Jumalani, Armahani, Pyhän Hengen tavarast.

5.Uuden voiman koht heill annat, käsin kannat, ettei kompastelis tääll

surman kanssa synnin retkill, pahoill hetkill eik myös kulmakiven pääll.

6.Ellei Herra saa meit estää, puhtaaks pestä synnist kautt katumuksen,

ei Hän taida meissä asuu, uskoss pitää, vaan me jäämm paatumukseen.

Toisaalta muutama säkeistö voidaan nähdä pyrkimyksenä pyhien yhteyteen jo täällä ajassa todellisessa seurakunnassa. Siinä vaiheessa se tuntui olevan Oulusta Tukholmaan suuntautuvan matkan päässä, myöhemmin se näkyi vain taivaan maassa. Kirkollinen mitäänsanomattomuus ja herätystä vastustava asenne oli Elsalle vaikea nieltävä. Hänen nuorta uskoaan riepoteltiin kahteen suuntaan. Separatistit eivät arvostaneet pappeja eivätkä sakramentteja. Kyse oli valtataistelusta.

13.Armon henki edes vieköön, kiiruhtakoon muille maille matkamiest,

poies pahast maailmasta, saastaisesta, kohden kotokaupunkii!
14.Puhaltakoon purjeesehen, Että pääsen Yli meren isänmaall!

Pidä, Jeesus, itse perää, ylös herää aallot ain asettamaan!
15.Auta, Herra, vielä kerran yli virran pakolaisia Baabelist;

Isänmaalla, mantereella kanteleella soittamahan suloisesti.

Tukholmasta kotiin palattuaan Elsa oli täynnä pyhää intoa ja jäi ilman laillista syytä pois sunnuntaijumalanpalveluksista, koska se oli Eeriksonien opetuksen mukaan Baabel. Siihen aikaan kirkon hylkääminen ja ehtoolliselta kieltäytyminen oli rangaistava rikos ja Elsa Kristiina sai sovittaa sen neljäntoista päivän vankeudella. Hän oli joutunut lahkohenkisyyden piiriin ja pohti avioliittoa, joka Eriksonien käsityksen mukaan oli ”lihallinen laitos ja viimeisen ajan lapsille kokonaan sopimaton”. Joka tapauksessa Juhana Wacklin ja Elsa Kristiina Holmsten ilmaantuivat lauantaina helmikuun 23. päivänä 1734 pappilaan ja pyysivät kuulutusta. Ja seuraavana päivänä heidät kuulutettiin ensimmäisen kerran. Ennen toista ja kolmatta kuulutusta nuorilta vaadittiin tarkka selonteko heidän kristillisyydestään. Tulos oli vapauttava, ja avioliitto solmittiin kirkollisella vihkimisellä maaliskuun 14. päivänä.

Lyhyestä avioliitosta tuli onnellinen. Nuori vaimo oli voimakas hengellinen tuki miehelleen, ja muillekin hän alituisesti teroitti elämän parannusta. Pian Elsa odotti ensimmäistä lastaan. Synnytyksestä tuli vaikea, viimein tuli syntyi poikalapsi kuolleena. Pian tämän jälkeen alkoivat äitiyden tuskat, ja niitä kesti kuusi vuorokautta. Äiti tunsi kuitenkin helpotusta ja alkoi riemuisesti laulaa: ”Minut viedän vierahaksi pyhään paratiisiin, uskon kautta kannetaan, autuaaksi autetaan.” Mutta siihen heikkenivät laulajan voimat. Kaivattu päämäärä oli saavutettu. Elsa kuoli Oulussa 20. 10. 1735. Nuori leskimies kirjoitti vaimonsa muistoksi runon, jonka painatti vihkosen ”Joca cuole eläisäns / Ei se cuole cuollesans”. Vihossa on Elsa Kristiina Holmstenin neljä virttä. Vihkon esipuheessa kerrotaan, että Elsa näyn tai unen perusteella aavisti kohtalonsa. Hän oli ollut nähnyt taivaallisen Kuninkaan, joka kruunasi hänet kultakruunulla. Iloissaan oli Elsa Kristiina suudellut Kuninkaan jalkoja, niinkuin syntinen vaimo kerran oli suudellut Herran Jeesuksen jalkoja.

Elsan Rukousvirressä on 17 säkeistöä ja vahva pietistinen lataus, jossa inhimillinen luonto nähdään suurimpana esteenä todelliselle kristillisyydelle. Ei ole tarvetta eikä halua kompromisseihin, vain elävä uskon kaipaus. Se on puhetta uudelle Herralle kääntymyksen jälkeen. Siinä on vakava henki, joka kurottautuu Kristukseen. Jeesus on kaiken keskus, kiitoksen kohde ja ainoa toivo. Virteen on pantu ohjeeksi, että se veisataan kuin virsi ”Ah Herra älä vihassasi”.

6.Tykösi, oi Herra, käännä heitä, kuin nukkuu synnin unessa.

Ah että varjelet meitä, ettemme hukkuisi kuolemaan,

vaan saata kääntymyksen kautta, uskoon ja parannukseen sinun valittujesi lukuun.

7.Jeesus näin monta valaiskoon, että näkisivät syvän turmeluksensa,

itsensä alastomaksi ja kauhean kadotuksen. Että armon ajalla kääntyisivät,

synnistä pahuudesta vääntyisivät totuudessa Herran puoleen.

8.Niin lyö myös oma tahtomme nöyryyteen jalkojesi juureen,

ettemme täällä omaa päätämme seuraisi, vaan armosi kanssa joka päivä mieltyisin

sun kuvasi jälkeen muuttuisin uskon ja Hengen voimalla.

9.Auta että myös himoja armosi kautta alas painan ja sodin vikojani vastaan

kuolemaan asti aivan; että pääsisin vielä voiton päälle synnin maailman ylitse täällä.

Tee se, oi Jeesus rakas.

Suuri salaisuus on siinä, että syntisen sydän ja Jeesuksen sydän löytävät yhteyden keskenään. Taivas ja maa kohtaavat. Tämä tapahtuu rukouksessa, Raamattua lukiessa, kasteessa ja ehtoollispöydässä, kun Jeesuksen synnyttämä usko virtaa olemuksessa. Samalla hän näkee ajallisen elämän väliaikaisena ristin kantamisen jaksona, mutta taivaan olevan uskovan todellinen koti.

14.Sun sydäntäsi nyt katselen kuin palaa rakkaudesta,

käteni sinne nostelen halussa ja rukouksessa.

Ah vahvista, päätä voimallasi se hyvä, josta sanallasi vakuutat sydäntäni!

15.Tykönäsi Jeesus olen nyt, sillä löydän levon sinussa ja olen peräti tyyntynyt,

kalliin armopöydän kanssa, haavasi ovat pesuni, elämäni, iloni ja taivaan hedelmäni,

 jonka aadamissa kadotin.

16.Ravitse enemmän Jeesus, kuin osaan täällä toivoa,

viisautta, voimaa tarjoa, osoita oikea laita, niin ollen toivossa iloinen,

että uskossa näin jo nimeni olevan kirjassasi Herrani!

17.Näin kätken itseni sinuun koska ristisi pilkka pauhaa, olet minun suojani,

 leponi, vaikka täällä ei ole rauhaa. Aamen! Tule! Oi Jeesus!

Ota pois köyhä sielu taivaaseen iäisiin majoihin!

Kolmas Elsan virsi on nimeltään ”Siionin toivo!” ja se veisataan kuin virsi: ”Jeesusta sieluni halajaa”. Siinä on 14 säkeistöä. Tekstissä on vahva irtiotto maailmasta, palvelu Jumalan valtakunnassa kaidalla tiellä ja ikuisenelämän odotus. Vain Jeesuksessa on pelastus, vain hän kykenee pelastamaan ihmisen. Ylitsevuotava ilo kruunaa Herran omaa.

1.Ylös ystäväni! Lyökää käsiänne yhteen riemulla.

Jeesus jakaa meille enemmän kuin kukaan osaa toivoa, iloa täällä ja viimein siellä,

 jota Baabeli on vaivannut täällä, taivaan levon antaa.

2.Herran päivä koittaa, murheen pois ottaa.

Sieluni iloitse, seuratkaamme siis Jeesusta, hän vie meitä visusti ristin läpi,

ettemme juoksisi kuin he leveätä tietä ilman taivasta, ja päätyisi viimein vaivaan.

3.Nostakaamme silmämme, kiiruhtakaamme määräämme kotiin taivaaseen:

Eon aika joutuu, silloin Jeesus noutaa uskovansa, jotka ovat täällä koetuksen päällä,

niin kuin kalliin nisunjyvän korjaa pyhään aittaansa.

4.Silloin me myös saamme kunniaksi Yljällemme täydellisellä ilolla meissä hedelmän niittää, armonsa tähden kiittää taivaan pöydällä. Riemu on suuri niin että me juuri hekumassa

 ja hengessä pauhaamme Herralle kiitosta laulamme!

Kristityn osa on kuolla itselleen ja siksi häntä ympäröivä maailma vihaa häntä; joskus sitä tuottavat kaikkein eniten uskonnolliset kristityt, jotka eivät ole itse päässeet totuuden tuntoon ja Jumalan rauhaan. Elävä kristillisyys joutuu aina pilkattavaksi ja vainottavaksi, se ei sovi ihmisluontoon, jossa hallitsee vanha aadam. Tämä kaikki kuitenkin vain innostaa ja rohkaisee Elsaa seuraamaan Jeesusta kovissa taisteluissa.

5.Jonka toivon tähden voimme kaikkien nähden kärsiä vainoa,

syntimme alas painaa murheen kanssa aina, kantaen ristiä,

 että Jeesus saisi meissä ilmaista kuvansa, osoittaa elämänsä.

6.Tätä Herran tietä häijy maailma pyrkii turmelemaan, kansa panettelee,

punoo meille ansaa monella tavalla, pilkkaa meitä, että kartamme heitä,

jonka Herra kerran kostaa vitsansa ylös nostaa.

9.Älkäämme kadottako, tai vaihtako onneamme katoavaisten kanssa,

jotka ovat sielun ansa. Jeesus on tavaramme, himo täällä tuo piinan siellä?

Ajallinen onni pettää, Herran tiellä estää.

10.Meitä kyllä panetellaan tyhmiksi kirjoitellaan, pilkaten parjataan,

 lihan kiivaudella ja vihan pimeydessä peräti tuomitaan, vaan Jeesus siunaa sielusi, sanoo:

Päästin sinut synnistä ja otin lapsekseni.

11.Eivät he näin tekisi, jos häpeänsä näkisi: tai sen puvun, jolla Jeesus puki meidät uskon kautta kallilla ansiollaan. Mutta taivaan tie on ollut aina työläs lihalliselle mielelle, vaan meille kalliiksi tullut.

Elsan virressä on iloinen loppu, siinä hän ylistää taivaallista lunastajaansa. Jeesus on hänelle kaikki kaikessa, Vapahtajaan hän haluaa katsoa, häntä kuunnella, häneen luottaa. Kaiken arvostelun ulkopuolella hän kiittää Herraa ja näkee uskossa Jumalan hallitsevan kaiken. Hän haluaa mennä Jeesuksen luokse, se on kalleinta ihmiselämässä.

12.En nyt muuta halaa, kuin sinne mieleni palaa, rakas Jeesus.

Olet kallis meille, koska kaikki kulta tuo ahdistuksen heille.

Suuri kunnia on juuri turha, katoaa niin kuin varjo, sielulle vaaraa tarjoaa.

13.Jeesus paras piispani, on minun kruununi, hiippani.

Ah, totta kaunistusta kun tulee autuaaksi, kuulee hänen äänensä ja ei seuraa muita.

Jeesus sen kuin morsiammen vie luoksensa taivaan saliin enkelien pariin.

14.Jeesus on näin ruokkinut runsaammin kuin luultiin ja minut lohduttanut mannalla,

taivaan vedellä ollessani vaivan alla. Veisatkaamme kiitosta Luojallemme ja veljellemme, Lohduttajallemme Hengelle hartaalla iloäänellä! Halleluja!

Neljäs ja viimeinen on aamu-virsi, jonka lauluohjeeksi on laitettu: ”O kuinka ihanat asuinsijas ovat.” Tämä osoittaa, että näitä virsiä on todella laulettu, ne ovat olleet käytössä. Niillä on ollut tärkeä tehtävä nuorten kodissa ja matkalla. Aamu on tärkeää aikaa ihmiselle, siinä virittäydytään päivään ja Herran seuraamiseen. Aamulla on tarvis rukoilla ja kiittää Luojaa, joka on antanut elämän edellytykset ja kaiken. Virressä on 10 säkeistöä.

 1.Ylös mun sieluni herää, sydämeni ylistä Herran nimeä,

kuin on sinut monta kertaa antanut helmassansa levätä rauhassansa.

2.Aurinko muistuttaa minulle itse Jeesusta. Ah, valaise, lämmitä sydän,

että enkelien ja pyhien kanssa saisin kielillä kiittää, että löysin uuden armon.

5.Taas katson puoleesi että näin sun nimesi olevan sielussani,

sillä synnyit uskossani, tahdot myös näyttää itsesi, on autuas ken sinut löytää.

6.Taivaan armo vielä on avoin Herran haavoissa, jos tahdot synnistä kuolla,

niin taidat altiiksi tulla, synnyttää uskossa vielä ja elää Jeesuksessa niin.

Aamu tietää kristitylle taisteluja, perkele liikuskelee jo lähitienoolla, sudet väijyvät lampaita. Kaikki kiusaukset odottavat oven edessä kristittyä, siksi hän tarvitsee suojan koko päiväänsä. Viholliset ovat virittyneet asiaansa, niin pitää uskovankin tehdä omaansa. Mutta Elsa ei rukoile vain itsensä puolesta, hän odottaa hengellistä herätystä niiden osaksi, jotka vielä elävät pimeydessä. Hänellä on selvä hengellinen näky, jossa Jeesukselle voi ja tulee puhua aina asiansa.

3.Vaikka piru kiertelee, niin enkeli varjelee. Ehkä ruumis nukkuu,

lepää, niin sielu valvoo, elää Jumalani luona Hengessä ja uskossani.

4.Oi, Jeesus herätä ja sitä kohtaa, joka makaa synnin unessa öin päivin,

eikä lakaa pahuudesta. Älä päästä häntä, älä myös vitsaa säästä.

7. Sillä Kristus tuli tänne, polki myös käärmeen pään.

Sen tähden että sinä jälleen kuolisit voisit elää hänelle uskon voimalla ja ei sille pirulle tuimalle.

8.Jeesus nyt odottaa meiltä katumusta, uskoa ja parannusta, tarjoaa pelastusta.

Ah autuas joka tulee ja hänen äänensä kuulee.

9.Se vasta saa tuntea, kuinka hyvä on rakastaa Jeesusta, joka jälleen holhoaa

ja sanoo hänelle: silmäni terään ryhtyy, joka sinulle tekee vääryyttä.

10.Ah, aika autuas elää näin Jumalasta, oi onnellista menoa, oi taivaallista elämää,

ei mikään suloisempi kuin Jeesus sieluusi antoi.

Enkeleitä ja ihmisiä

Suomeen on perustettu jokin aika sitten Bisnesenkelit niminen yhdistys, joka pyrkii maksimoimaan ihmisten rahoja sijoitusmarkkinoilla. Nämä ovat liikemiehiä, joilla raha pursuu ulos taskusta ja siksi he yrittävät sijoittaa niitä luotettaviin hankkeisiin. Jo parilla tuhannella eurolla pääsee tähän mainittuun kategoriaan sijoittajaksi ja saa enkelin nimen. Enkeli nimitys kuulostaa hurskaalta, aivan kuin taivaasta tullut auttaja olisi ilmestynyt helpottamaan alkavan yrittäjän kassavajetta. Ilmeisesti taustalla on kuitenkin vain rahanhimo ja koronkiskonta, ilman mitään hyviä tunteita? 

Kirkko pistää vielä paremmaksi ja nimesi yhteisvastuukeräyksen tänä vuonna "Ryhdy enkeliksi". Tuosta vaan syntinen ihminen ryhtyy enkeliksi – ihmeiden aika ei olekaan ohi. Siinä ei tarvita Jumalaa eikä Kristusta, ei ermoa eikä totuutta; siihen riittää oma tahdonratkaisu. Uskonto ottaa niskalenkin uskosta ja selättää sen. Niin sitten enkelit valloittavat seurakunnan ja jälkeä syntyy. Syntiset enkelit huseraavat monenlaisissa touhuissa, laulavat, rukoilevat, palvelevat ja johtavat seurakunnassa, mutta parannuksesta ei tiedetä mitään.

Nykyään on myös vallalla yleinen harhainen käsitys, että ihminen muuttuu kuollessaan enkeliksi ja jää sitten henkiolentona hengailemaan omaistensa lähipiiriin eräänlaisena tarkkailijana ja auttajana. Onhan se toiveita herättävää, kun täysin synnissä eletty elämä perkeleen ja maailman orjana päätyy yhtäkkiä, puf, taivaan esikartanon vartijaksi. Todellinen ylennys on tapahtunut ja vielä sekin, ettei asianomainen ole tiennyt siitä itse mitään? Sukulaiset ovat hoitaneet asian suhteilla. Näitä riittää, sillä uskonnolisuus on aina nousussa, kun kuolema alkaa lähestyä.

Edesmennyt Jumalan palvelija Hilja Aaltonen olisi monen mielestä kelvannut enkeliksi, mutta ihmisenä hän kuitenkin kuoli ja ihmisenä Jumala hänet kutsui, siunasi ja varusti palvelukseensa. Meidän hyvyytemme, uskollisuutemme tai kuuliaisuutemme ei riitä muuttamaan olemustamme paremmaksi. Olemme syntisiä ihmisiä hautaan saakka, mutta parhaimmillamme armahdettuja syntisiä. Siksi uskovan suuri kutsumus onkin olla Herransa edessä alati tunteakseen hänen tahtonsa.

”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison” 1.Kun.17:1. Siinä on elävä Jumala, jonka elämänvoimasta kumpuaa myös uskovaan jatkuvasti uutta elämää ja virvoitusta. Siinä opitaan sellaista armoa, joka ei muuten tulisi mieleenkään. Kun uskova on kovassa ahdistuksessa ja synnintunnossa, on hänellä kuitenkin puolustaja, joka aina rukoilee hänen edestään, hänen parhaakseen. Herra neuvoo omiaan elämäntien kulkemisessa. Elija ei kuitenkaan muuttunut enkeliksi uskovaisuutensa myötä, vaan oli tavallinen ihminen heikkouksineen. ”Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.” Jaak.5:17-18. Tämä raamatullinen tieto on tarpeellinen siksi, ettemme tee hänestä yli-ihmistä tai enkeliä. Voimme ajatella toimivamme Elian ja Hiljan kanssa Jumalan suunnitelmissa saman tien kulkijoina, samassa Herran siunauksessa, samassa seurakunnassa, kiitollisena ja iloiten palvellen Vapahtajaa.

Jumalan aseet ovat Jumalan valmistamat, Jumalan äänitorvet puhuvat Jumalan sanoja, Jumalan palvelijat rukoilevat Jumalan Hengessä. He seisovat Jeesuksen edessä, katselevat häntä voittajana, katselevat hänen veristä kärsimysmuotoansa, katselevat hänen suloista rakkauttaan, katselevat hänen taivaaseen asti ulottuvaa toivoaan, katselevat häntä Sanan valossa ihastellen hänen ihmeellisiä lupauksiaan, katselevat häntä elämänleipänä, joka ravitsee näkäiset, katselevat häntä siunaavana Jumalan poikana, joka kutsuu heikkoja omiaan syliinsä. He seisovat Jumalansa edessä vaikeina päivinä, koettelemusten hetkinä, yksinäisyydessä, vaivattuina, kiusattuina, hylättyinä, sairaina, ahdistuksissa, peloissaan. Mutta heillä on suuri Vapahtaja, joka aina ja kaikkialla hallitsee kaiken, viisaasti ja jumalallisesti.

Kiitos Jeesus enkeleistä, jotka lähetät tiellemme johdattamaan meitä Jumalan tahdossa. Varjele meitä luulemasta itseämme enkeleiksi, ettemme sekoa omavanhurskauteen ja ihmisviisauteen, itsevalittuun jumalanpalvelukseen. Kiitos heistä, jotka ovat esimerkillisesti seisseet sinun edessäsi kuunnellen ääntäsi ja seuraten sanasi valoa. Anna meillekin sitä mieltä ja nöyryyttä ottaa asiat sinun kädestäsi, että voisimme oppia, miten katoavaa on aika, miten tavoiteltavaa on iankaikkisuus taivaan kodissa, sinun luonasi

Vangin laulu

Olin puhumassa vankilassa, paikalla oli parikymmentä tutkintovankia. Tilaisuus oli harmoninen ja tunnelma kuin pyhäkoulussa. Miehet kättelivät meitä vierailijoita mennen tullen. Seuraavina päivinä luin lehtiuutisista murhista, tapoista, lasten pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja kaikenlaisista vilpeistä ja koiruuksista. Televisiossa näytettiin pätkiä oikeudenistunnoista, joissa syytetyt peittivät kasvonsa huppuun tai paperilla. Mietin, miten monta näistä istui tuossa edessäni hetki sitten vankilan kappelissa kuuntelemassa Jumalan sanaa? Ihmisen mieli on kummallinen, jakaantunut ja  täynnä sekasortoa, pelkoa, syntiturmelusta ja ahdistusta

Evankelistakaverini aloitti virren hieman liian korkealta ja siitä tuli tosi vaikea veisattava. Osa vangeista luopui heti kättelyssä edes yrittämästä, jokunen yritti hihkua korkeita säveliä vanhalla rutiinilla. Minäkin jouduin pudottamaan oktaavilla laulua, että sain vähän ääntä tulemaan. Mutta aikanaan virsi loppui ja puhe alkoi – helpotus! Yleisesti kaikkialla hengelliset laulut ovat viritetyt liian korkealle ja sopivat niin ollen vain laulun ammattilaisille, joista muutamat heistäkin joutuvat pudottamaan sävelkorkeutta. Mikä ihmeen kunnianhimo vaivaa kirkkomusiikkia, miksi on laulettava kovaa ja korkealta, miksi yhteislaulut ovat muuttuneet yhteishihkumiseksi, jossa osa luopuu jo kohta alkuunsa? Suomalainen ääniala on alempi kuin Euroopan eteläosissa.

Jumala on valmistanut palvelijoittensa kautta kansalleen matkamusiikkia, josta syntyy usko ja rauha. Mutta osa niistä lauluista on ajateltu elämän vaikeuksien keskellä veisattaviksi, kuten psalmi 88, jonka johdannossa sanotaan: Koorahilaisten laulu, virsi; veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Sairaus"; esrahilaisen Heemanin mietevirsi. Sävelmä oli tuttu ja sen ohjesanaksi oli annettu sairaus. Sairas ei kailota ylpeästi, vaan huokailee nöyrästi. Silloin hän kohtaa Herran ja saa avun.

Psalmissa 102:1. sanotaan: ”Kurjan rukous, kun hän on näännyksissä ja vuodattaa valituksensa Herran eteen.” Vaikea olisi kuvitella, että kurjan rukous olisi kovin mahtipontista. Psalmissa 70 on johdantona: Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi; syntiä tunnustettaessa. Kun ymmärtää synnin ja sen vakavuuden ja seuraukset ja mitä se on maksanut meidän Vapahtajallemme, olisi syytä veisata se melko hiljaa. Samaa linjaa edustaa psalmi 56, jonka veisuuohjeeksi annetaan "Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa." Tai psalmi 53, jossa sanotaan, että se veisataan kuin ”sairaus”. Ja psalmi 12, jonka ohjeeksi on kirjoitettu ”matalassa äänilajissa”

Kun ihminen on vanki, synnin vanki, maailman orja, tai perkeleen koukussa, on jo yleensä ihme, että hän alkaa etsiä Herraa ja laulaa hänelle rukousta. Kuitenkin Jumala pelastaa meidät, kun olemme vielä synnissä. Emme tule korjattuina hänen eteensä, vaan viallisina ja avuttomina, tyhjinä ja syntisinä. Se sopii Jumalalle ja hän on luvannut kuulla avunhuutoa. Noissa hetkissä ihminen on Jumalan sanan puhuttelussa, ja parhaimmillaan Herra tekee hänestä uuden ihmisen. Kaikki lähtee siitä, että Golgatalta vuodatetaan synnin vastalääke, Kristuksen uhri, syntisen sydämeen. Pahuuden määrä tai laatu ei ole tärkeä, sillä Jeesus voi pelastaa kenet tahansa. Ilman Jeesusta ihminen joutuu helvettiin, vaikka ei olisi koskaan ollut vankilassa.

Kautta aikojen on pelastettujen ilolaulu kuulunut sieltä, missä sitä ei ole aiemmin ollut, eikä ole osattu edes odottaakaan. Evankeliumi tunkeutuu muurien sisälle, sydänten kuorien läpi, tajuntaan, elämään, uudestiluovaksi voimaksi. Se, mitä on pidetty lapsellisena, tarpeettomana ja halveksittavana, onkin yhtäkkiä maailman tärkein asia, joka ohjaa ihmisen ikuiselle tielle. Janoinen saa juoda, kun Jumala on avannut hänelle silmät nähdä ja lähteen, josta voi juoda. Pimeydessä kulkenut  näkee valon, kun Kristus ilmestyy hänelle. Isän lähettämä valoisa Poika tulee kadotetun luokse ja ilmaisee Jumalan tahdon. ”Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinun siipiesi suojaa. Heidät ravitaan sinun huoneesi lihavuudella, sinä annat heidän juoda suloisuutesi virrasta. Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.” Ps.36:8-10.

Jeesus, muista vankeja, jotka ovat pilanneet elämänsä, joilla ei ole kykyä auttaa itse itseään. Kuule heidän rukouksensa. Paljasta maailman henki, pimeyden kätköt, synnin kahleet ja kuoleman valta, uskonnollisuus, ettei kukaan lähtisi paatuneena täältä. Kiitos suuresta armostasi, jolla kutsut pelastukseen kelvottomia ja kurjia. Kiitos, että ruokit nälkäiset, jotka tahtovat syödä ruumiisi ja veresi elämäkseen. Synnytä sydämen laulu, jonka voimme antaa sinulle kunniaksi ja kiitokseksi hyvyydestäsi. Kiitos, että jaksat kuunnella epävireistä laulua ja epämusikaalista örinää, kun se lähtee sydämestä matalassa äänilajissa.

Kristuksen sijainen vetäytyi....Kristus jäi

Rooman kirkon Paavi Benedictus XVI (Joseph Alois Ratzinger) valittiin virkaansa 78-vuotiaana ja hän toimi siinä 8 vuotta. Vatikaanin virallisten luetteloiden mukaan hän oli 265. paavi. Helmikuussa hän sanoi jättävänsä tehtävänsä, koska ei ole voimia jatkaa tehtävässä. Uutta paavia etsitään jo kuumeisesti. Pärjäisiköhän kirkko ilman paavia? Luulisi, että tuon ikäiset ihmiset olisivat jo hyvinkin palvelutalon rollaattorikuorossa? Mutta sen verran on papalla vielä älliä, että hakeutuu kevyempiin hommiin? Paavin valta on käsittämätön sekoitus uskontoa, perinnettä ja ihmispalvontaa. Heidän opetuksensa mukaanhan ko. mies on Kristuksen sijainen maan päällä. Joten kyllä me olemme aika heikoissa kantimissa. Olisi syytä löytää aito Kristus, muuten kaikki kuolevat.

Paavien historia on synkkää luettavaa, siellä on juonittelua, vallan väärinkäyttöä, murhia, väkivaltaa, irstailuja, myrkytyksiä, inkvisitiota, kidutuksia, vainoa ja kaikenlaista pelaamista. Jumalan sanaa on ollut vain nimeksi, mutta lihallisuutta vaikka muille jakaa.  Monen paavin elämä on ollut niin iljettävää, vastenmielistä ja epäkristillistä, että heidän olisi ollut viisaampaa hakeutua vaikka Rooman satamaan ahtaajiksi tai sirkukseen pelleksi. Valta on sokaissut suurimman osan paaveista ja he ovat sotkeutuneet kaikkeen heille kuulumattomaan, mutta kadottaneet evankeliumin ja Kristuksen.

Nyt voisi tapahtua seuraavanlainen tilanne tulevaisuudessa: Satunnainen italialainen menisi katukahvilaan kesäpäivän ratoksi. Siellä ei olisi paljon tyhjiä tuoleja, joten hän istuutuisi pöytään tuntemattomien ihmisten seuraan. Aikanaan he keskustelisivat ja kertoisivat mielensä syöväreistä. Sitten tämä satunnainen kulkija kysyisi pöydän ääressä istuvalta valkohiuksiselta mieheltä, millainen hänen elämänsä on ollut, mitä hän on tehnyt, missä asunut. Ja vastaukseksi tämä kertoisi olleensa töissä Vatikaanissa viimeiset vuodet, mutta jääneensä ”eläkkeelle” juuri hiljattain. Niin satunnainen kulkija olisi saanut kuulla, millaista vanhan miehen elämä oli ollut paavina. Mutta nyt hän oli vain saksalainen Josef. Satunnainen kulkija voisi ihmetellä, että voiko tämä tavallinen vanhus olla maailman suurimman kirkon entinen päämies?

Olemme ihmisiä, vain ihmisiä, syntisiä ihmisiä koko porukka. Mutta osa on armahdettuja syntisiä ja uudestisyntyneitä Jumalan lapsia kirkkokunnista riippumatta. Siksi siinä suuressa  nimenhuudossa, jossa pyhät marssivat sisälle taivaaseen, ei ole mitään eriarvoisuutta. Paitsi, että Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ylös ja marttyyreillä on oleva aivan erityinen kirkkaus, samoin niillä, jotka ovat johdattaneet monia sieluja Vapahtajan luokse ja opettaneet heitä pitämään Jeesuksen sanat korkeimmassa arvossa elämässään. Pyhien joukko ei koostu virkamiehistä, vaan Jeesuksen verellä pestyistä ihmisistä, jotka Jumala on pukenut vanhurskauden ihanaan, puhtaaseen valkeaan pukuun. "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” Ilm.7:14. Siinä joukossa ei olla paaveja, piispoja, matkasaarnaajia, suntioita tai haudankaivajia, on vain uskovia.

Uskovan asema on lohdullinen aina Kristuksen tähden, sillä saamamme kutsumus on valtuutus taivaasta. Edustamme Vapahtajan seurakuntaa ja meillä on hänen sanansa ja todistuksensa pelastuksemme takeena. ”Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii….Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.” Ef.4:1,7.  Emme ole uskovina mitään, maailma ei meistä välitä, perkele vihaa meitä, olemme muukalaisia erämaassa, kauttakulkumatkalla, köyhiä, heikkoja, avuttomia, yksinäisiä ja odottavia. Mutta olemme uskovia, Jumalan rakastamia, kiitollisia ja onnellisia uskovan kutsumuksestamme. Olemme lahjan haltijoita, jotka kuljetamme taivaallista aarretta mukanamme.

Uskovan elämään kuuluu jokapäiväinen Herran seuraaminen ja hänen kasvojensa etsiminen. Se on elävää läheisriippuvuutta Herrasta, tietoisuutta erilaisuudestaan ja asemastaan Jumalan edessä ja suunnitelmassa. ”Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.” 1.Joh.5:19. Uskovan on tärkeää tiedostaa, että hän elää vihollismaaperällä, ettei kiinny liiaksi tähän maailmaan tai sen tarjouksiin. Paha houkuttelee monilla valheellisilla konsteillaan ansoihinsa, ylpeitä se nostaa ja ahdistuneita painaa alas. Se on sielujen murhaaja, eikä muutu. Taivaallinen viisas antaa omilleen viisautta, jos vain kuuntelemme häntä ja seurustelemme hänen kanssaan. Hän avaa taivaan akkunat, että valo Jeesuksessa tulvehtisi iloksemme sydämeemme. ”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.” 1.Joh.5:20. Hän on Jumala, eikä hän tarvitse korvikkeita täällä. Riittää, kun uskovat hänen ruumiinsa jäseniä ja hän on pää, johtaja, hallitsija ja auttaja kaikessa. Jeesus, Kuningas on valtakunnan ruhtinas.

Kiitos, Jeesus, että saan olla omasi kuolemasi ja ylösnousemuksesi perusteella. Asu minussa Henkesi kautta ja sanasi vaikutuksesta. Katso meihin pieniin ihmisiin, jotka olemme täysin riippuvaisia sinusta. Pelasta kirkolliset, katolliset ja muut, että tulisivat luoksesi, kun vielä on aika. Pelasta nekin, joilla on kirkollista asemaa ja ovat hienoissa viroissa ja puetut maallisesti arvokkaisiin asuihin. Pelasta kurjat kulkijat, päämäärättömästi ajelehtivat ja kuoleman rajalla makaavat. Anna alastomuutemme häpeän peitteeksi pyhä vanhurskautesi ja siunatun veresi pesu sydämeen. Auta meitä olemaan kerran edessäsi suuressa pelastettujen joukossa ensimmäisessä ylösnousemuksessa.

Syyllisen päiväkirjasta

Uutiset kertovat syyllisistä ihmisistä, jotka eivät millään halua olla syyllisiä, urheilijoita, poliitikkoja, isiä, äitejä, lapsia, ammattiauttajia, rakentajia, tappelijoita ja varkaita. Kansa odottaa tunnustusta, mutta turhaan, sillä Pilatuksen tavoin jokainen pyrkii pesemään kätensä ja heittämään syyllisyyden toisten niskaan.

Eräänä päivänä olimme vaimoni kanssa pitkällä matkalla ja tulimme kotiin vasta monen tunnin jälkeen. Pöydällä paloi tuikkukynttilä, kun tulimme takaisin. Se oli jäänyt siihen lähtiessämme, eikä kumpikaan ollut huomannut sammuttaa sitä, mutta tuli ei ollut kuitenkaan vahingoittanut ympäristöään. Toinen aamulla sytyttämistämme kynttilöistä oli jo sammunut. Tunsimme syyllisyyttä ja helpotusta, mutta olisi pitänyt toimia toisin?

Muutama päivä myöhemmin putosin keittiöjakkaralta, jonka yksi jalka petti painoni alta. Lensin lattialle, tavaraa lenteli, lasit helisivät ja  kaikenlaista kaatuili ympäriltäni. Sitten tuli hiljaista. Makasin hetken koetellen raajojani ja kasvojani. Jostakin tuli vähän verta, muttei isommin? Nousin ja onnuin. Kolme päivää linkuttelin aristellen toista jalkaani. Mutta siten vaimon usean ripityksen jälkeen (so. miehet ovat aina tuollaisia, ettei apua etsitä eikä sinne hakeuduta, vaikka sitä olisi tarjolla) päätin lähteä lääkäriin. Kuvauksissa havaittiin, että kaksi varvasta oli murtunut ja jalka paranisi ajallaan omia aikojaan. Mutta kivun ohella suurempi vaiva oli syyllisyys, että näin oli käynyt ja sitten etten ollut aktiivinen sairaalaan menossa. Kotiin tultuani huomasin, ettei mikään ollut muuttunut?  

Syyllisyys on kalvava vaiva, joka masentaa ihmisen ja murtaa mielen. Siihenkin liittyy eri asteita ja ne vaihtelevat tunnetilan ja vuorokauden ajan mukaan. Syyllisyyteen liittyy aina tuomio, tuomionpelko, joutuu vastaamaan ratkaisustaan kanssaeläjilleen. Syyllisyyden voi yrittää tukahduttaa tekemiseen, oikeassa olemiseen, vihaan, puhumiseen, vaikenemiseen, pakenemiseen, toisten välttelyyn, yksinäisyyteen, itsesääliin, menemällä sänkyyn ja vetämällä peiton korviin. Ne eivät poista syyllisyyttä, mutta siirtävät ratkaisua tuonnemmaksi. Jumala käyttää lakia ohjatessaan ihmisen omatuntoa pelastuksen tielle, laki tuo syyllisyyden. ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;” Room.3:19. Se on hyville ihmisille kova paikka, itse mielestään puhtaasta tehdään likainen, puhtaasta syntinen, jalorotuisesta alkuasukas.

Jokainen ihminen kokee joskus elämässään syyllisyyttä, se on meihin rakennettu ominaisuus. Syyllisyyttä voi kokea tekemällä tai tekemättä, olemalla suvaitsevainen tai suvaitsematon, puhumalla tai vaikenemalla, kuuntelemalla tai kuuntelematta, lähtemällä tai jäädessään paikalleen.

Joskus syyllisyys käy yli voimien, sen kantaminen uuvuttaa: ”Ja Kain sanoi Herralle: "Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin.” 1.Moos.4:13. Vain Jumala voi auttaa tässä tilanteessa ottamalla kuorman syyllisen hartioilta.

Syyllisen on onnellista löytää paikka Jeesuksen luona, sillä hän ottaa syyllisen vastaan, ottaa syyttävän taakan tämän harteilta kannettavakseen. On armoa, ettemme edes tiedä, miten syyllisiä loppujen lopuksi olemme; sillä, miten kestäisimme sellaisen läpivalaisun? Tunne on, kuin olisi ainoa alaston muiden vaatetettujen joukossa, tai ainoa pahis hyviksien keskellä? Millaista on seistä mustana kirkkaassa valossa, jos ajattelee koko ajan olevansa valkoinen? Jeesus on tullut meitä Vapahtamaan ei syyllistämään, hänen yhteydessään on turvapaikka. Jeesus ottaa vastaan myös saatanan meihin syöksemät syytökset ja hyökkäykset, siksi syntinen pyrkii aina pakenemaan Golgatalle Jeesuksen ristin luo. Vapautettu syntinen laulaa armosta ja uskosta, hän on saanut rauhan sydämeensä. Terveellinen syyllisyys on luonteeltaan väliaikaista ja Kristuksella on lääke siihen. Silti emme tule paremmiksi, vaan kompuroimme (tai putoamme tuolilta) vaikka kuinka päättäisimme olla putoamatta. Tänään olemme syyttömiä, huomenna syyllisiä, tunteet kulkevat myös vuoristorataa ilosta itkuun. Maalliset murheet ja inhimilliset erehdykset ovat jokapäiväisiä. Mutta syyllisyyden koulussa ollut voi olla toisia kohtaan armahtavaisempi kuin ennen? Jos syyllisyys ei ole mitään vaikuttanut meissä, on sen hyöty mennyt hukkaan. Olkaamme siis syyllisiä siihen asti, kunnes armo avaa meille taivaan.

Jeesus, Vapahtajani, suuri Jumalani, sinun luonasi olen onnellinen, sinun seurassasi saan hyväksyntää, sinua etsin kurjuuden kuukausina, tuskan hetkinä ja syyllisyyden raastaessa sisintäni. Sinulta pyydän rauhaa, sinun veresi puhdistusta synneistäni. Sinun avullasi jaksan matkallani, sinun avullasi pysyn pystyssä ja jos lankean, pyydän että nostaisit minut ylös – olipa aiheuttamani syvänne tai monttu millainen tahansa.

Kun Jumala vaikenee – ja puhuu

Juttelin pitkään miehen kanssa, joka oli mielestään kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Hän kertoi vuolaasti toisten virheistä ja mihin tilanteeseen ne olivat johtaneet. Uskon hän olleen rehellinen ja totuudenmukainen asioiden kuvailemisessa. Kuunnellessani tein mielessäni analyysiä miehestä ja hänen kertomistaan asioista. Mietin, miten itse olisin suhtautunut tilanteisiin, mitä olisin sanonut, miten toiminut, millaisia ratkaisuja olisin ehkä käyttänyt. Mutta huomasin, että olimme jo ihmisinä niin suuresti erilaiset, koulutuksessamme, työympäristössämme, seurakunnissamme, perhesuhteissamme, erilaisia Jumala-suhteessamme, tavoitteissamme, taustoissamme, kokemuksissamme, ettei ollut paljon yhtymäkohtia, jonka pohjalle olisi voinut rakentaa? Mutta meillä oli yhteinen yksi Jumala, Jeesus, Jumalan Poika, Herra. Se oli paljon, paljon enemmän kuin meitä erottavat tekijät. Luulen, ettei minusta ollut miehelle paljon apua? Ehkä kuuntelin neuvottomana hetken hänen huoliaan, mutta se ei ollut paljon. Minusta ei ole ollut maailman parantajaksi, koska en pysty itseänikään parantamaan. Näen monien asioiden olevan huonosti ja toivoisin niiden olevan eri tavoin, puhun niistä Jumalalle, odotan ja sitten taas hiihdän vanhoilla suksilla vanhoja latuja, vanhalla nenällä puuskuttaen. ”Jumalaa yksin minun sieluni hiljaisuudessa odottaa, häneltä tulee minulle apu.” Ps.6:2.

Tunnemme hyvin ihmiset, yleisen mielipiteen ja ajan hengen, joskus kuulemme paljon sanoja ja vähän asiaa, kuin poliitikkojen keskusteluissa. Pitkään kuunneltuaan ei ole jäänyt mitään käteen ja on vain paha olla. Joskus Jumalakaan ei puhu meille tai sitten emme vain kuule hänen ääntään, emme erota sitä ihmisten maailman äänistä.

Joskus rukoilemme: ”Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.” Ps.83:2. ja toivomme, että Jumalalla olisi meille asiaa. Odotamme sitä merkkinä, tapahtumana, kokemuksena, hyvänä tunteena, onnellisuutena, ilonpurkauksena, rahana, menestyksenä, terveytenä, ystävien armollisuutena, profetiana, uutena tehtävänä. Mutta Jumalan sanan jokapäiväinen puhe tuntuu joskus kovin kuivalta leivältä? Usein kysyn keskusteluissa ihmisiltä lukevatko he Raamattua ja lähes yhtä usein kuulen, että niin tapahtuu. Mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu heidän elämässään, sillä jotenkin heidän kuulemansa sana ei sulaudu heihin uskossa, ei liikuta heidän sydäntään, ei synnytä tyytyväisyyttä ei kiitosmieltä, uhrautuvaisuutta, palveluhalua, ystävällisyyttä, rauhaa, kärsivällisyyttä, oloihinsa tyytymistä, vaatimattomuutta, omastaan luopumista, taivaskaipuuta, halua olla uskovien yhteydessä, kuunnella enemmän Jeesusta. Ehkä he odottavat jotain samaa kuin heidän maailmalliset ystävänsä? Mitä Jumala odottaa heiltä, mitä maailmalta?

Jeesus oli vaikeneva Jumalan Karitsa, jolla oli aina tilanne halussaan. Hän voitti kärsimällä, otti rangaistuksen ja vaivan vastaan (Jes.53:7). Hän eteni Isän tahdossa, vaikka kaikki olivat häntä vastaan ja olosuhteetkaan eivät olleet edulliset. Monta kertaa hänellä ei ollut mitään sanottavaa nurjamielisille ja ylpeille. Mutta hän puhui syntisille – niin hän tekee tänäänkin. Maailman hälyn keskellä joku on syntinen, hiljentyy ja kuuntelee.

Meidän kannaltamme hiljaa oleminen on usein ainoa tapa kuunnella Jumalan puhetta. Kun Aabraham oli hiljaa, hän kuuli Jumalan sanovan hänelle asioita, jotka olivat äärettömän siunaavia ja kauaskantoisia. ”Ja Abram lankesi kasvoilleen, ja Jumala puhui hänelle sanoen:” 1.Moos.17:3. Mutta ennen tätä oli kulunut kolmetoista vuotta hiljaisuutta ja Aabraham oli sekoillut orjattarensa kanssa ja horjunut elämänsä ratkaisuissa, ollut epävarma ja avuton. Nyt vanhana miehenä (99 v.), nöyryytettynä ja edelleen ilman Jumalan lupauksen toteutumista, hän kuulee paremmin kuin koskaan. Hän putoaa maahan Jumalan pyhyyden edessä ja kuulee hyvin, mitä tulee kuulla. ”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni. Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju.” PS.62:6-7

Kun mies on hiljaa, hän ajattelee. Kun mies on hiljaa Jumalan edessä, hän kuuntelee. Kun mies kuulee Jumalan sanan, hän virkoaa elämään. Kuinka monelle ihmiselle maailman historiassa on saarnannut evankeliumin sydämeen syvyyteen saakka ristin ryöväri, joka teki parannuksen, uskoi ja  odotti, mitä Jeesus lupasi. Tuohon uskoon tarttuen lukemattomat ovat saaneet avun elämäänsä, vaivoihinsa, synninkuormiinsa ja avuttomuuteensa. ”Kerran on Jumala sanonut, kahdesti olen sen kuullut: väkevyys on Jumalan.” Ps.62:12.

Olin nuorena tavattoman levoton ihminen ja minun oli vaikea olla paikoillaan. En pystynyt keskittymään, koin suurta vaikeutta lukea koulukirjojen tekstiä. Aku  ankka, Tartzan, Tex Willer ja Robin Hood sitä vastoin kiinnosti, koska niissä lehdissä oli kuvia ja kuvat puhuivat, ilmeet puhuivat, ymmärsin hyvin selkokieltä ja samaistuin sankareihin, vaikka en ollutkaan sellainen.

Mutta sitten tuli aika, jolloin Jumala puhui ja minä vaikenin. Minusta tuli roisto, kun Hyvyys alkoi puhua minulle salattuja asioita taivaan valtakunnasta. Se oli hyvin murtava kokemus, joka eheytti persoonani. Sain rauhan ja uuden elämän – Jeesus antoi sen. ”Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.” Jes.32:17. Olen hiljaa ja pimeässä, mutta Jumala on siellä kanssani (1.Kun.8:12). Olen vain hiljaa, olen Jumalan luona, turvissa.

”…..vuodattakaa hänen eteensä sydämenne….” Ps.62:9. Hiljennä meitä, Herra, eteesi, että saisimme pisaran kallista armoasi elämän evääksi matkalla taivaaseen. Auta häntä, joka haluaa puolustaa itseään ja tekojaan. Auta häntä, joka metelöi oman etunsa puolesta. Auta häntä, joka näkee muiden olevan väärässä ja itse kokee olevansa oikeassa. Puhu, Herra, palvelijasi kuulee, kuuntelee ja tottelee.

Vain askel tuhoon tai pelastukseen

Katselin dokumenttia, jossa kerrottiin Pompeijin kaupungin tuhosta v.79 j.Kr. Vesuviuksen purkauksen ja maanjäristyksen seurauksena. Purkauksen suuruudesta kertoo se, että useat lähialueen kaupungit tuhoutuivat ja niiden tuhannet asukkaat hukkuivat kuumaan laavaan, tuhkaan ja myrkyllisiin kaasuihin. Aurinko pimeni kolmeksi päiväksi ja paikoin tuhkaa kerrostui jopa 30 m. rakennusten päälle. Kerrotaan, että kaupungin moraali oli ollut alhaisella tasolla ja mm. Neron puoliso Poppea piti siellä kylpylässä siveettömiä juhliaan. Kaupungissa harjoitettiin kauppaa ja se oli myös satama. Kaupungista löytyi kaivauksissa kauppakeskus, kaksi teatteria, kolme kylpylää, temppeleitä, kauppahalli ja amfiteatteri, 30 rekisteröitynyttä leipomoa. Lisäksi oli palaestra. Se oli pylväskäytävien ympäröimä harjoituskenttä, jonka keskellä oli syvennys uimista ja meritaistelunäytöksiä varten. Oli myös kauppoja, kapakoita ja bordelleja. Myöhemmin on kaivauksissa löydetty paljon pornografista taidetta, hävyttömiä piirtokirjoituksia, pilkkaa ja ala-arvoisia viestejä. Lisäksi on löydetty Jeesus-uskoon liittyviä piirtokirjoituksia, joten siellä on ollut myös kristillinen seurakunta ja uskovia. Sana on tavoittanut tämänkin läävän. ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room.6:23.

Myöhemmin on kaivauksissa löytynyt kuolleita epätoivoisissa asennoissa kaduilta ja taloista. He olivat kuolleet äkkiä kuumaan tuhkaan. Erään kauppiaan suuresta talosta löyttyi 54 ihmisen luut, jotka olivat kahdessa ryhmässä, rikkaat ja köyhät. Rikkailla oli omaisuutensa kasattuna ympärilleen ja kauppias itse oli kuollut avain kädessään. Mutta oliko hän löytänyt avainta taivaan valtakuntaan, oliko aarre talletettuna taivaassa?

Tuon alueen ja aikakauden elämä oli synnin turmelemaa ja muistutti Sodoman vaiheita aina tuhoutumista myöten. Voimme vain kuvitella, millaisia hengellisiä taisteluja tuossa kaupungissa käytiin ihmissieluista, ja miten valtavat voimat paholainen oli saanut sinne keskitetyksi hukuttaakseen ihmiset. Mutta voimme myös ajatella, että evankeliumi voitti monet ihmiset ja mahdollisesti ehkä ennen tuhoa viime tingassa petetyt sielut? "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!" Ilm.18:16

Rooman valtakunnan suuruuden aikoina palvottiin siellä monia epäjumalia: Jupiteria, Kybeleä, Mitraa, Iisistä, Dionysosta, Faunia, jolle oli oma pyhitetty talokin Pompeijissa. Näillä tyydytettiin mysteerin-kaipausta, pyrittiin saamaan onnea, menestystä, kauppaa ja hedelmällisyyttä. Tähän maisemaan saapuivat Jeesuksen opetuslapset ja kristinusko levisi kaikkialle, aluksi köyhien, orjien ja sorrettujen keskuuteen. Se oli ilosanoma uudesta elämästä, syntien anteeksisaamisesta ja ikuisesta elämästä Jumalan luona taivaassa.

Mutta Rooman valtakunta ei niellyt uutta opetusta helpolla, vaan syntyneen herätyksen seurauksena alkoi ankara ja verinen vaino, jossa tapettiin tuhansia uskovia. ”…olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä;” 2.Kor.11:26. Vainot syntyivät myös kristittyjen korkeasta moraalista, joka tuomitsi ympäröivän maailman elintavat. He eivät hyväksyneet homoutta, aviorikoksia, moniavioisuutta, juopottelua, varastamista, ihmisoikeuksien polkemista, epäjumalien palvontaa, uhraamista keisarille. Yleisesti julistettiin synnin seurauksena kohtaavaa tuomiota ja ilman parannusta kuolevan joutumista ikuiseen helvetin tuleen. Pietari ja Paavali kuolivat keisari Neron vainoissa 60-luvulla jälkeen Kristuksen syntymän.

Hengellisessä herätyksessä ihminen havahtuu näkemään ympärillään ja itsessään vallitsevan syntiturmeluksen havaitsemiseen. Hän käsittää, että pahuus joutuu tuomittavaksi ja jokaisen kohdalla tulee pian loppulaskun aika. Tässä tilassa hän joko valitsee vanhan elämän ja kuoleman tien tai sitten tekee parannuksen ja lähtee Jeesus-tielle. ”Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa. Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään että he omassa olossaan ovat eläimiä.” Saarn.3:17-18. Monen ihmisen on täysin mahdotonta ymmärtää, että he ovat käyttäytymisessään eläimen veroisia ja että joskus eläimetkin ovat ihmistä fiksumpia. Sillä eläimet eivät tee suunnitelmallisesti pahaa valinnan mukaan vaan toimivat vaistonvaraisesti säilyäkseen elossa. Mutta Jumalan sana avaa silmämme näkemään Jumalan valtakunnan ja sen Kuninkaan, Kristuksen, joka voi pelastaa varmasta tuhosta kenet tahansa, missä tahansa ja milloin tahansa. Hän on Kaikkivaltias, ikuinen ja ihmisiä rakastava Jumala. Jeesuksen veri pesee puhtaaksi kurjan syntisen, kun ihminen kääntyy hänen puoleensa. ”Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.” Room.5:9.

On siis tärkeää, että kristityt säilyttävät uskonyhteyden Herraan joka päivä, kaikkina aikoina. Emme saa vaipua toivottomuuteen vallitsevan sekasorron, synnin hallintavallan ja yleisen moraalittomuuden keskellä. Vaan meidän pitää elää lähellä Kristusta ja lukea hänen sanaansa pelastukseksemme aina. Elämme maailmassa, sen keskellä, mutta varomme, ettei se valtaa mieliämme kavaluudellaan. On siis pidettävä aina silmien edessä tulevaisuuden näkymät: Kerran astumme kuoleman ovesta ja joudumme tilille tekemisistämme ja sanoistamme. Tämän näyn jo yksin pitäisi synnyttää Jumalan pelkoa ja suurta kunnioitusta kutsujaamme kohtaan. Kyse ei ole mistään harrastuksesta, vaan koko elämää koskevasta valinnasta seurata Jeesusta ja seurustelusta hänen omiensa kanssa. Meitä kutsuu ja vetää puoleensa Vapahtajan rakkaus ja meille on varattu palvelupaikka tavallisessa elämässä, Jumalan antamat lahjat ja elävä usko. Elämäntehtävä on siinä, että heijastamme Kristusta kanssaihmisille, levitämme uskoa Vapahtajaan kaikille halukkaille. Joskus on nähtävä paljon vaivaa ja kärsivällisesti rukoiltava, että Herra pelastaisi ihmiset. Totta myöskin on, että kun sisäinen vastustus on murtunut, alkaa etsintä, joka parhaimmillaan johtaa uskoon. ”Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan,” 2.Kor.5:10-11.

Kävin eräänä päivänä ystäväni Olavin haudalla. Risti, joka julisti Jeesuksen ylösnousemusta, oli kultainen. Sen yläpuolella oli nuottiavain muistona siitä, että Olavi oli musiikkimies. Hän soitti eri instrumentteja, lauloi kuoroissa ja johti niitä. Minäkin olin laulanut hänen kanssaan monta hengellistä laulua sydämen pohjasta Herralle. Nyt hän laulaa Jeesukselle taivaassa täydellisenä. Siinä oli myös pieni kivi muistokiven edessä, jonka päällä oli enkeli ja lintu, ja kivessä luki Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. Ajattelin, kuinka ihanaa onkaan olla uskossa, elää uskossa, kuolla uskossa. Uskova on jo täällä Jumalan oma, pelastunut ja taivaan perillinen, mutta Jumalan kutsuessa hänet pois ajasta, hän muuttaa kirkkauden maahan. jossa ei ole sairautta, vaivaa, murhetta, yksinäisyyttä, heikkoutta, epätoivoa, eikä taisteluja. Vielä siinä oli pieni punainen savisydän hangessa, rakkaat läheiset olivat sen tuoneet siihen muistoksi. Kyllä rakkaus on ihmeellinen asia ja maailmankaikkeuden suurin voima, joka liikuttaa mieltä ja sielua. Se yhdistää ihmisiä ja synnyttää uhrautuvaisuutta sekä kiitollista mieltä. Ilman sitä ihminen on kuollut vaikka sanookin elävänsä.

Jeesus, elämän ja kaiken Herra kuinka ihmeellistä on seurata sinun toimintaasi ajassa ja historiassa, miten monenlaisia palvelijoita sinulla onkaan ollut, miten ahtaissa oloissa he ovat eläneet ja kuolleet. Olet antanut meille ikuisen ilosanoman kertoaksemme sen aikalaisillemme. Auta meitä siinä ja ohjaa valintojamme, että voimme palvella sinua tässä arvokkaassa asiassa. Kiitos, että pelastat turmeluksen ja synnin orjia kaikkina aikoina valtakuntaasi. Ole armollinen tämän ajan kansalle, joka on vain askeleen päässä omasta tuhostaan. Suo sen nähdä oma Vesuviuksensa, joka aikanaan purkautuu.