Kaikkien on tehtävä parannus

 Sanan ja ylistyksen ilta 14.8, Turku / Asanna / Luostarinkatu 12
puhuvat: Antti Koivuniemi, Turkka Aaltonen

https://www.youtube.com/watch?v=KKO2k5FSwjE&list=PL5kwRULuXAkQcSAoyGlE0uqpl4ZfIZ5YL

Kuolleet ja elävät lehdet

Ilosanoma ilta.1.10-2014 Suoraman seurakuntakeskus.Kangasala

https://www.youtube.com/watch?v=BMot8h_pEtk

Jumala ei katso henkilöön

Saksalainen filosofi Schoppenhauer muotoili aikoinaan ihmiselämän suuren olemassaolonkysymyksen sanoihin "was man ist und was man vorstellt" (mitä olet ja mitä voit odottaa) . Tällä hän halusi kuvata ikuista taistelua sen välillä mitä olemme ja mitä kuvittelemme olevamme. Vanha latinalainen lause sanoo sen: "esse non videri" (olla eikä vain olla olevinaan).

Hän oli arvostettu ajattelija 1800-luvulla, joka eli koko elämänsä suuressa pimeydessä, josta hän sitten purki kirjoituksiaan. Tutkijat ovat myöhemmin päätyneet pitämään hänen pessimistisiä ajatuksiaan buddhalaisuutena. Hän antoi yksinään eläessään koirilleen hindujumalien nimet ja teki niille testamentin. S oli saanut merkittäviä vaikutteita hindulaisuudesta ja oli muutenkin varsin Jumala-kielteinen. S ei koskaan löytänyt elämän tarkoitusta, vaikka hän sitä uutterasti pohti.

Tyypillisesti filosofina hän keskittyi kärsimyksen, halujen, tahdon ja ihmisen eri ominaisuuksien kirjoon tekemällä näistä havaintojaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan Schopenhauerin ajatukset on saatettu nähdä johdantona Charles Darwinin evoluutioteoriaan (kaikki olemassa oleva on syntynyt sattumalta ilman Jumalaa), Friedrich Nietzschen tahdon valtaan (määritteli nihilismin maailman ja erityisesti ihmisen olemassaolon tarkoituksen, merkityksen, lopullisen totuuden tai oleellisen arvon tyhjentämisenä - "Jumala on kuollut”) ja Sigmund Freudin piilotajuntaa koskevien ajatusten edeltäjinä? S. oli myös omaksunut juutalaisvastaisuuden, ehkä juuri kielteisen Jumala-asenteensa vuoksi? Tätä hämärämiestä kuitenkin on arvostettu suuresti, ei kuitenkaan uskovien keskuudessa.

Mutta tuo teema "olla eikä vain olla olevinaan" ajatusten kanssa sitten ihminen elää pitkän matkaa ja painopiste vaihtelee jatkuvasti. Kun ihmisyys paljastuu syvimmiltään olevankin vain tomua ja kukkamaata, tulee kriisi, josta pitäisi päästä parempaan? Eihän elämän tarkoitus voi olla kourallinen multaa ja hautakivi kultauksineen? Tähän pohdintaan tulevat avuksi lukuisat uskomukset ja taikausko, valheellinen tiedonvälitys ja ihmispalvonta. Suurin osa ihmisistä kantaa sitten rahansa ja aikansa näiden alttareille ollakseen jotakin muuta kuin ovat, tai uskotellakseen olevansa jotakin muuta kuin ovat. Moni yrittää ostaa suosiota ja rakkautta, ja jokunen onnistuukin?

Jumalan sana on totta ja lahjomaton peili, totuuden miekka, joka kertoo lukijalleen millainen hän on ja miltä hän näyttää. Mutta se kertoo myös sen, millainen hänen pitäisi olla ja millainen hänestä tulee. Tähän Jumala on tehnyt suuren työn parantaakseen ihmiselämän lähtökohdassa saatua perisynnin turmelemaa olemustamme tuomalla meille Jeesuksen. Jeesuksessa ihminen on uusi luomus jo täällä ajassa ja kerran kokonaan täydellinen taivaassa. Mutta ilman Jeesusta ihminen on virheellinen, väärinymmärtävä, sokeasti turhuuteen ja vääryyteen takertunut eksyjä ilman päämäärää. Ihminen voi olla arvostettu filosofi tai korpimetsänajattelija, ilman Jumalaa elämä lipuu umpikujaan ja kadotukseen.

"Sillä Jumala ei katso henkilöön." Room.2:11. Tämä tarkoittaa kasvoihin katsomista, ulkonäön puolesta tuomitsemista, jolloin Jumala ei arvioi tai tuomitse ulkonäön perusteella. Olemuksemme, käyttäytymisemme ja puheemme eivät siis sinänsä vielä paljasta, millainen on Jumala-suhtemme. Osaamme pelata, näytellä ja esittää parempaa kuin olemme, siksi ulkoinen esiintymisemme kristittynäkin voi olla aitoa tai teeskentelyä. Mutta sisimmän ihmisyyden yhteys Herraamme ja Vapahtajaamme on uskon syvin olemus, jota tulisi hoitaa päivittäin. Voimme siis olla, mitä olemme, tai sitten olevinamme jotakin, mitä haluaisimme olla? Tässä rehellisyys olisi kovaa kamaa, mutta siinä on mukanaan riski, että kaverit jättävät. Sillä maailma ei tykkää aidoista ihmisistä. Pitäisi pysyä kutsumuksessaan ja sillä vartiopaikallaan, mihin Herra käskee. Moni kuitenkin poukkoilee kuin kenguru etsien vihreämpiä kenttiä, mukavampia kavereita

Usein ihmiselämä vinoutuu jo heti alkuunsa ja pikkuinen kymmenenpisteen vauva saa vanhemmiltaan täysin väärät elämänohjeet ja vaikutteet, niin että hänestä tulee pikkuinen ”vapaa-ajattelija” tai "vihreidenarvojen" ajaja tai "isänmaallisuuden" puolustaja ilman Jumalaa. Aikuisena hänen elämänsä kierokasvuisuus vain tukevoituu ja äänenpainot kovenevat, vaatiminen, uho ja kaikenlainen sekoilu lisääntyy. Vanhana hän on änkyrä ateisti, joka miettii vain rahaa ja valtaa, mutta ei Jumalaa. Herra ei kuitenkaan katso henkilöön, vaan kutsuu yhteyteensä kaikkia, hän on kiinnostunut huonoista ihmisistä, orjista, vangeista, rikollisista. Hän uudestisynnyttää, tekee uskovaksi, pelastaa, pukee vanhurskauteen, antaa toivon, rakastaa. Jumala ei katso henkilöön.

Mutta kristittynäkin voimme vaipua jatkuvaan hymypojan / tytön maineeseen antaen sellaisen kuvan itsestämme, että olemme aina vahvoilla, menestyviä ja huolettomia. Ajattelemme, että Jumala tykkää erikoisesti iloisista ihmisistä ja hänen seurakunnassaan pitää oleman ylitsepursuava ilo ja sen mukainen esiintyminen? Pyrimme luomaan paremman kuvan itsestämme ja ympäröivästä joukosta, kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Sillä sekaan mahtuu monta raihnaista, sairasta, synnin kuormittamaa, epätoivoista, katkeraa, ikävöivää, murheellista, väsynyttä, yksinäistä, heikkoa ja heikkouskoista. Ja jos tällaista porukkaa ohjataan yritykseen olla jotakin muuta ilman Jeesusta, siitä tulee suuri vaurio itse kullekin. Kuitenkin on yleistä nykyään, että hengelliset laulut jauhavat vain onnea ja ylätyyliä, ei kerrota masennuksesta, pettymyksistä, ahdistuksesta tai syvyydestä, joka kiusaa kulkijaa. Väärä asenne kovettaa mielen, kivisydän on vakava vaiva. "Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan": niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus." Room.2:5-8.

Jotkut kristityt luulevat, että oikeaoppisuus ja oikean papin läsnäolo riittävät Jumalan tulolle tilaisuuteen? Eivät riitä! Jotkut kristityt luulevat, että puolituntia ylistystä takaa Pyhän Hengen tulon tilaisuuteen? Ei takaa! Jotkut kristityt ajattelevat, että moraalinen käyttäytyminen ja oikeudenmukaisuuden ilmeneminen vetoavat niin paljon Jumalaan, että hän tulee heidän puolelleen? Eivät vetoa! Jotkut kristityt ajattelevat, että uskovan kiltteys ja virheettömyys tuovat Jumalan läsnäolon heidän elämässään? Eivät tuo! Ansioajattelu on syytä haudata mahdollisimman nopeasti kristillisyydessä. Mitkään meidän tekomme tai ominaisuutemme eivät takaa Jumalan vaikutusta ja elämää vaiheissamme, tarvitaan Jeesus. Vain Jeesus riittää pyhän Isän edessä, me olemme vain kelvottomia, kurjia ja syntisiä aina. Emme jalostu mitenkään, kaikki pyhyytemme on lainapyhyyttä. Kun siis kristitty pääsee siihen asemaan Herran edessä, mikä on totta, hän on vain tomua, joka on täysin riippuvainen Luojastaan, Lunastajastaan ja Pyhittäjästään. "....sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." Room.2:16. Kun Jumala puhuu ihmiselle vakavasti, hän antaa tietoiskun salattuihin asioihimme, hän paljastaa synnin, väärät motiivit ja turhat päämäärät. Hän riisuu alasti, paljastaa meissä olevan pahan ja ilmoittaa sitten evankeliumin. Evankeliumi on ihmeellinen asia keskuudessamme, se on valo taivaasta, joka tuomitsee synnin mutta armahtaa syntisen. Evankeliumi on todellinen lääke pahuutta vastaan. Se tekee ylpeän nöyräksi, äänekkään hiljaiseksi, rauhattoman rauhalliseksi, pimeän toivorikkaaksi. Evankeliumi Jeesuksesta on Jumalan voima, ja Jeesus on Jumalan viisaus. Evankeliumi tekee syntisestä ihmisestä sellaisen, kuin Jumala tahtoo. Sen jälkeen uskovan ei enää tarvitse yrittää olla jotakin tai olla olevinaan, hän voi levätä Kristuksessa. Vapahtajan täytetyn työn varassa on onnellista elää ja iloita pyhän veren puhdistavasta ja uudistavasta voimasta, laulaa siitä, kiitää siitä, puhua siitä, elää siitä. Evankeliumi yhdistää uskovat toinen toisiinsa. Evankeliumi on perustus, jonka varaan Jumalan seurakunta rakentuu, sen voimalla se myös kerran temmataan taivaaseen. Jumala ei katso henkilöön.

Uskovan ruumis on Herran Hengen omaisuutta ja tarkoitettu palvelemaan hänen suunnitelmiaan. Siksi Jumalan tahdon etsiminen on aina tärkeää ja vaikeaa, koska meidän luonnollinen olemuksemme on sitä vastaan. "Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?" 1.Kor.6:19. "Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty." 2.Kor.5:1. Raamatun käyttämät sanat ovat mielenkiintoisia, temppeli (jumalanpalveluksen keskus) ja maja (talo, huone, koti, asunto), koska meillä on niistä täysin erilainen kuva. Emme yleensä asu temppelissä, sillä se on paikka, jossa palvotaan Jumalaa. Koti taas mielletään paikaksi, jossa palvotaan ihmistä. Uskovalle pitäisi kirkastua tämä kaksijakoisuus temppeli / koti, sillä se auttaa meitä ymmärtämään Jumalan olemusta. Ehkä vanhana oppii tämän käsittämään paremmin, kun ruumis rapistuu ja alkaa oirehtia monin tavoin? Silloin voi tulla mieleen, että minun pitäisi olla Herran temppeli, mutta tämä olemukseni on vain heikko, hauras tönö, joka voi sortua minä hetkenä hyvänsä. Ulkopuoliset (ne joiden temppeli vielä on ehta) antavat sitten tästä kirkkoon hiihtävästä kummajaisesta mitä musertavampia arvioita. Mutta Jeesus rakastaa omaansa ja on jo valmistanut tälle toukalle uuden muodon, uuden ruumiin, itsensä kaltaisen, luonaan kirkkaudessa. Jumala ei katso henkilöön.

Eeva oli pyörinyt seurakuntanuorten mukana kouluaikana ja tuntenut vetoa Jeesukseen, uskonasiat olivat kiinnostaneet häntä ja hän oli halunnut saada selvyyttä kaikesta kuulemastaan ja lukemastaan. Kerran sitten hän oli mukana nuorten viikonlopputapahtumassa Raamattuopistolla. Monien todistusten, opetusten ja hengellisen nuorisomusiikin synnyttämän tunteen seurauksena hän oli pyrkinyt sielunhoitoon. Moni muukin ajatteli niin ja nuoria oli jonoksi asti keskustelemassa ja rukoilemassa toistensa puolesta. Mutta sitten tapahtui jotain, joka järkytti nuoren tytön elämää suuresti. Illan yksi vetäjistä ilmoitti, että kello oli jo niin paljon, että sielunhoito keskeytetään ja jatketaan seuraavana päivänä - se jono katkesi juuri Eevan edestä. Hän ei päässyt sielunhoitoon, hän oli katkera ja arvosteli ankarasti uskovia.

Joitakin vuosia myöhemmin teimme katulähetystyötä maaseudulla ja kävimme järjestelmällisesti taloissa puhumassa Jeesuksesta ja kutsumassa ihmisiä kirkkoon. Silloin törmäsimme suunnittelemattamme Eevaan, hänen kotitalossaan. Keskustelimme kiihkeästi jonkin aikaa, mutta muut olivat hiljaa ja Eeva vastusti kaikkea kristillisyydessä agressiivisesti. En tainnut olla nuorena uskovana koskaan aiemmin tavata niin katkeraa ja kiukkuista Jeesuksen vastustajaa?

Nyt 40 vuotta myöhemmin vaimoni oli mukana vanhojen seurakuntanuorten tapaamisessa ja Eeva oli siellä muiden mukana. He juttelivat elämästä ja sen vaiheista. Eeva oli hyvin kiinnostunut kuulemaan vaimoni kokemaa Jumalan johdatusta ja sen yksityiskohtia. Pian kävi ilmi, että Eeva oli sairas, tosin vielä työelämässä, mutta vakavasti sairas. Vaimoni tuli kotiin ja kertoi tapaamisestaan Eevan kanssa ja tämän uudistuneesta uskosta ja luottamuksesta Jeesukseen. Ihmettelin ja muistin karkean kohtaamisemme vuosien takaa. Nyt kesällä kuulimme, että Eeva oli nukkunut pois. Ajattelin, että hän oli perillä Jeesuksen luona, Vapahtajan, jota hän aikanaan niin kiihkeästi vastusti? Tosin me uskovatkin olimme varmasti osasyyllisiä taivasasioiden heikkoon menestykseen Eevan elämässä. Jumala ei katso henkilöön.

Herra, meillä on vain filosofeja ja teologeja, ateisteja, epäjumalanpalvelijoita, ja kompastuneita, joista ei ole mitään hyötyä totuutta etsiessämme. Tarvitsemme sinut, elävän Jumalan, herätyksen, uuden elämän, toivon ja sisällön, taivaallista kultaa. Jeesus, muista tänään uskonasioihin nyrjähtäneitä, uskovien huonon käytöksen takia kolhittuja, loukkaantuneita, katkeroituneita, epäuskoisia, kirkkoa arvostelevia. Ilmoita itsesi, anna todistuksesi meidän keskellemme, anna sen kuulua arkipäivässä, kodissa ja kaduilla, kaupoissa ja kirkoissa. Herra, emme ole mitään ilman sinua, emme pelastu ilman sinua, emme kuule Jumalan ääntä ilman sinua, emme voi ymmärtää luomista ilman sinua, emme käsitä lunastusta ilman sinua, meillä ei ole pyhitystä ilman sinua. Kiitos että olet ja tulet, viet kotiin!

Jumala on rakkaus

Oli aurinkoinen lämmin kesäpäivä, tein polttopuita pihalla, lintuja lenteli lähistöllä ja ohi kulki monenlaista väkeä ja liikennettä. Pidin taukoa ja istuin katsellen maailman menoa ja kiirettä. Jossain vaiheessa siihen tielle tuli nuori äiti kahden lapsensa kanssa päiväkävelylle. Hän istui pientareelle piknikille ja syötti pienempää lasta rattaissa, isompi istui hänen vieressään. Samalla liikenne vyöryi hänen ohitseen kiireellä, kuorma-autoja, henkilöautoja, linja-auto, mopo, polkupyöräilijöitä. Siinä he istuivat vähän aikaa niin kuin maailmassa ei olisi ollut mitään sen tärkeämpää kuin vain heidän pikkuinen perheensä. Ihailin tuota asennetta, niin huoletonta, niin levollista, niin luottavaa, niin tavallista. Voisimmepa aina olla Jumalaan nähden kuin nuo muutamat? Jospa voisimme aina luottaa Jumalan uskollisuuteen ja huolehtivaan rakkauteen, jospa voisimme aina elää hänen lähellään

päivänpaisteessa turvallisesti? Mutta usein olosuhteet muuttuvat ja synkät pilvet purjehtivat elämäämme, jäljelle jää vain hänen sanansa, ikuinen sana, johon on tartuttava lujasti. "Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa." 1.Joh.4:14-15. Jeesus on kaiken keskus, Jumala Jumalasta, joka uskoviensa kautta täällä vaikuttaa. Ja jos pääsee joskus kokemaan tuntuvaa Jumalan rakkautta, niin voi olla kiitollinen Herralle, sillä yleensä se on vain uskossa omistettua sanaa.

Elämä on opettelua, eri asioiden oppimista ja juuri kun luulee jo jotain omaksuneensa kuolee? Mutta Jumalan rakkauden oppiminen käy tuntemisen kautta, eikä tässä koulussa jaeta välitodistuksia ja siinä tulisi myös jatkuvasti pysyä. "Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä." 1.Joh.4:16.  Jumala on rakkaus sanotaan Raamatussa, mutta miksi se löytää niin vähän vastakaikua ihmisissä? Olen tavannut kesä aikana joukon entisiä uskovia, joiden kanssa on tullut juteltua hetkisen ajan. Heille on ominaista välinpitämättömyys Jumalaa ja Kristusta kohtaan. Jutut pyörivät työssä, ihmissuhteissa, omaisuudessa, politiikassa ja harrastuksissa. Mietin sitäkin, että onko siellä Pyhän Hengen pilkkaa osalla, sillä Raamattu opettaa, etteivät sellaiset ihmiset enää tunne syntiä eikä armoa, eivät ole kiinnostuneita Jumalan tahdosta. Vähän aikaa sitten tuli eräs mies selittämään minulle, ettei ole olemassa kolminaisuutta ja että on vain yksi Jumala. Hän oli vetänyt sitten siitä johtopäätöksen, ettei pidä kuulua kirkkoon? Erikoista, että hän kuitenkin roikkui vielä uskovien piireissä edelleen sähläämässä? Kerroin hänelle Raamatun olevan eri mieltä ja hän vaikeni. Muistin hänen uskovat vanhempansa vuosikymmenten takaa ja säälin miestä, Jumalan rakkaus oli kadonnut hänen elämästään?

uutinen?

Luin lähettiystävieni kirjettä: - Sateet ovat piinanneet toden teolla. Tälläkin hetkellä olemme täydellisesti motissa. Kaikki täältä pääkaupunkiin lähtevät tiet ovat poikki, autoja on syöksynyt rotkoon ja ihmishenkiä menetetty maanvyörymien seurauksena….. Eevan jalka turpoilee aika ajoin ja uutena vaivana on sormien nivelkipu. Sormia ei saa kunnolla koukkuun ja jalkapohjat ovat kipeät. Nivunenkin kipuilee aina pitemmän istumisen jälkeen.

Itseäni on haitannut aika lailla homeallergia. Vasempaan silmään kasvoi suuri mollukka, joka alkoi haitata silmän sulkemista. Ostin silmätippoja ja odottelin kolmisen viikkoa tuloksia, mutta homma meni vain pahemmaksi. Molemmat korvat ja kurkku tulehtuivat ja piti lähteä lääkäriin.

Silmästä puhkaistiin ja tyhjennettiin patti ja määrättiin neljää erilaista laista tippaa. Korvat tutkittiin ja niihin tuli myös kuukauden lääkekuuri. Nyt silmät on tarkastettu uudestaan. Kyynelkanavat olivat jotenkin tukossa ja niitä ronkittiin jonkinlaisella neulalla auki. Lääkekuuri jatkuu, mutta on helpompi olla. Korvat ovat tällä hetkellä suhteellisen hyvät.

Taloamme on valtaamassa ainakin kolmenlaista muurahaisarmeijaa. Keittiö kuhisee aivan pieniä muurahaisia. Ulko- ja sisäseiniä yrittävät vallata termiitit ja puuosiin yrittää piiloutua kookkaat ja ärhäkät, suomalaista kekomuurahaista isommat otukset. Kun viimeksi myrkytin eteiskäytävämme, pian lattialla oli kunnon muurahaismatto.

kuolemanilmoitusteksti

Torakat ja pienet vihreät sammakot ilmestyvät illan pimetessä. Iso tarantella asustaa toista kerrosta ja saa olla ihan rauhassa. Ei ole meitä häirinnyt. Välillä rotat ja opossumit pitävät meteliä toisessa kerroksessa….. Kaikki on Taivaan Isän käsissä ja johdossa….. Pekka.

Lähetystyötäkin on niin erilaista, on elintasolähetystyötä ja sitten pioneerihenkeä vaikeissa olosuhteissa. Joillekin riittää, kun vaan ollaan jossakin, toiset ovat sielujenvoittajia. Helppojen päivien uskovaisuus romahtaa koettelemuksissa, sillä vain Kristus voi pitää uskoa yllä ja se voi elää vain hänen varassaan. Helppouskoisuudessa asiat kuvataan vain hauskoiksi ja itsestään hoituviksi ilman vaivannäköä, taistelua, sanaa, rukousta ja itkua. "Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi." 1.Joh.2:5-6. 

yleisönosaston tekstiviesti

Sanan pitäminen on iso juttu, laaja ja syvä kuin meri ja siihen kuuluu Jeesuksen seuraaminen ilman vaihtoehtoa. Tämä on täysin mahdotonta inhimilliselle luonnolle, siksi se onkin ristiinnaulittava järjenpäätelmineen, perinteineen, ihmispelkoineen, epäuskoineen ja vaihtuvine tunteineen.

Toiset uskovat ovat uskovan rakkaustesti, jossa moni kokee epäonnistuneensa. Ehkä on yleisempää olla miettimättä omaa suhtautumistaan ja edesottamuksiaan lähimmäisen rakkaudessa, niin pääsee selvästi helpommalla? Osa porukasta tekee sitten suoria päätöksiä ja eroaa kirkosta, jättää seurakunnan / herätysliikkeen / työyhteisön ja on omissa oloissaan. Silloin he eivät ole kenellekään vastuussa mistään, eivät kenenkään komennettavina, alamaisina, velvollisina tai seurallisina. Ei tunnusteta enää Raamatun sanaa, ei Jumalan asettamia virkoja, eikä sakramentteja. Ei tarvitse enää rakastaa, kun on pessyt kätensä toisinajattelijoista? Voi olla, että Jumala on kuitenkin asiasta täysin eri mieltä, mutta siitä he eivät ole kiinnostuneet. "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt." 1.Joh.5:1. Herra on antanut seuraajilleen sanan, kasteen, ehtoollisen, uskonystävät, armolahjat ja tehtävät. Tämä on ihmisen voimin täysin ylivoimainen paletti elettäväksi ja siksi onkin niin paljon luopioita.

Maailma on suuri este Jumalan rakkaudelle, sillä maailma on täynnä syntiä, vihaa, sotaa ja kurjuutta, joita uutiset pursuavat päivittäin. Ainoa rakkaus on Jumala, ja ainoa rakkauden lähde joka on meille annettu on Jeesus. Ei siis ihme, että rakkautta näkyy niin vähän? Sillä kaikki tämä rakkaus on paineen ja vainon kohteena kaikkialla, koko maailma on pahan vallassa. Siihen pimeyteen Jumala on sytyttänyt valonsa, evankeliumin, että ihmiset löytäisivät hänet ja tulisivat Luojansa luokse. Kaikki epäjumalat vievät ihmiset pimeyteen ja lopulliseen tuhoon, kaikki Kristus-korvikkeet ovat väärää valoa, valhetta. Kaikki Kristusta vastustavat ovat Jumalan vihollisia. Tässä suhteessa me olemme erilaisia kuin Jumala, sillä hän rakastaa maailmaa, me taas emme saa niin tehdä! "Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti." 1.Joh.2:15-17. Meillä ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä rakkauteen, siksi voimme parhaimmillaan vain osoittaa häntä, joka rakastaa, Jumalaa, Vapahtajaa.

Jumala on minut luonut, hän on minut lunastanut ja hän on minut pyhittänyt. Näin kolminaisuus vaikuttaa uskovassa. Lisäksi hän on pitänyt minusta huolta, johdattanut, varjellut, nuhdellut ja kehottanut, puhunut ja siunannut monella tavalla. Joskus olen kuvitellut hänen olevan kovin korkealla ja etsinyt häntä sieltä, mutta huomannutkin myöhemmin, että hän on aivan alhaalla, vieressäni, ihmishahmossa kurjuuden keskellä elävänä Jumalan Poikana. Hänen rakastavat kätensä kantavat minua, parantavat ja siunaavat, yhdistävät toisiin uskoviin, estävät menemästä sopimattomiin paikkoihin. Minulle, olemattomalle, hän on antanut arvon, minut hän on ostanut kalliilla verellään, minusta hän on maksanut suunnattoman hinnan kärsimyskuolemallaan. Minulle, mitättömälle, hän on sanonut rakkauden sanansa. Minut, syvälle vajonneen, hän on nostanut valoon. Minut, likaisen, hän on pessyt puhtaaksi kasteessa ja Golgatan uhriveressään.  Minulle, elämäni kadottaneelle, hän on antanut elämän, ikuisen elämän. Minut, pahantekijän, hän on armahtanut, pelastanut ja tehnyt enkelien arvoiseksi. Minulle, valheelliselle, maailmanihmiselle, hän on antanut Pyhän Henkensä puolustajaksi ja totuuden Hengeksi. Minulle, tyhmälle, hän on opettanut viisautensa kautta tahtoansa. Minut, helvetin ansainneen, hän on tehnyt taivaan kansalaiseksi.

"Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." 1.Joh.3:1-2. Minua hän odottaa taivaassa – ihmeellistä, käsittämätöntä, aivan hullua?!

Voi ihmistä, jolla ei ole rakkautta, Jumalan rakkautta, Jeesusta, joka ei ole uudestisyntynyt hänen ristinrakkautensa siunauksesta ylösnousemisensa voimasta. Voi ihmistä, joka ei tunne Jumalaa rakastavana Isänä, jota Jumalan rakkaus ei pääse ohjaamaan oikeaan valtakuntaan, Jumalan valtakuntaan, oikean kuninkaan, Kristuksen luo. Voi ihmistä, joka on vain oman tietonsa, voimansa, omaisuutensa, asemansa, terveytensä varassa ja jonka elämä ulottuu vain lähikauppaan, nettipankkiin ja lenkkipolulle. Voi ihmistä, joka ei ole koskaan ymmärtänyt, että taivas on avoinna hänenkin kohdallaan, häntä varten, määräajan, armon ja kutsun ajan. Voi ihmistä, joka ei koskaan löydä Jumalan rakkautta, tai joka kadotta sen. Voi ihmistä, joka ei käsitä, mikä Jumalan rakkaus on kätketty vesikasteeseen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Voi ihmistä, joka ei lue, eikä kuuntele Jumalan sanaa, Raamattua. Voi ihmistä, joka ei pääse yhtymään Herraan seurakunnan ehtoollispöydässä, joka ei saa täyttyä Jumalan rakkauden Hengellä. Voi ihmistä, joka elää vain näkyvissä, eikä tunne näkymätöntä Jumalaa, joka on häntä rakastanut jo ennen hänen syntymäänsä, joka etsii häntä hänen elämänsä vaiheissa, joka vielä kuolemankuilun edessä haluaa hänet armahtaa.

1.Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton!

Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on?

Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa

käynyt kovaan kuolohon?

3.Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus kärsinyt on niin?

Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin

Jeesus astui kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan,

meidän tähden kärsi niin.       

                                virsi 68 jonka Simo Korpela on kirjoittanut sanat 1895

                      ollessaan ylimääräisenä pappina Tammelassa.

Hyvä Jumala, kuinka ihmiskunta tarvitseekaan tänään sinun rakkauttasi, kuinka ihmiset menehtyvät pelkoon ja epätoivoon ilman sinun rakkauttasi, kuinka kaikenlaiset riidat, viha, sota ja kurjuus vain rehottaa kaikkialla ilman sinun rakkauttasi, kuinka yksinäisiä ja hylättyjä ihmiset ovatkaan ilman sinun rakkauttasi, kuinka tyhjää ja tarkoituksetonta ihmiselämä onkaan ilman sinun rakkauttasi. Avaa silmämme näkemään Golgatan ihme ja verinen olemuksesi, rakkautesi suuri armonmeri ja syvä olemus, ettemme hukkuisi. Kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt rakkaudessasi hyväksemme kaiken aikaa. Kiitos Jumalan Karitsa, kiitos Jeesus!

....halveksittu, jota emme minäkään pitäneet....

Olen aina ihaillut kristittyjä ystäviäni, jotka pyyteettömästi ilman hyödyntavoittelua palvelevat Herraa. Erityisesti silloin, kun itse olen ollut uupunut. Heissä on näkynyt silloin alatien Kristus. "Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä." Jes.53:4. Mutta ihmisen mieli muuttuu jatkuvasti ja enemmin tai myöhemmin parhainkin innokkuus Kristuksen asialle hiipuu, päivän täyttävät omat kiireet, tavoitteet, suosio, tavaran kerääminen, ansaitseminen, tuhlaaminen, jms. On hämmästyttävää, kuinka kauas ihminen voi siirtyä alkuperäisestä ihanteestaan ja arvostuksestaan. Alussa oli suuri Kristus, mahtava Jumala, ihana Pyhä Henki. Vähän ajan kuluttua on vain Jumala jossakin, ei aikaa hänelle, ei kiinnostusta toisista

uskovista, ei kiinnittymistä näkymättömiin. Osa kristityistä kasvaa sellaisiksi, etteivät he kärsi enää tervettä oppia, Raamatun sanaa, vaan korvaavat sen kaikenlaisella kuvittelulla ja ihmisvetoisella

jutulla. Voidaankin todeta, että se siitä herätyksestä, kun ainoa mitä suvaitaan on viihdetyyppinen (hengellinen)musiikki. Puheiden pitää olla mahdollisimman lyhyitä, eikä niissä saa olla herättävää ainesta. Tarjoilu ja syöminen ovat korostetusti esillä ja kaikenalainen ulkoinen saa yhä suuremman aseman tällaisessa kristillisyydessä. Näitä ihmisiä ei voi neuvoa, he eivät ota sitä vastaan, he eivät kuuntele, eivät ole kiinnostuneita Jumalasta kuin yleisen muodollisuuden verran - jos siitä saa jotain hyötyä, eikä se tuota vaivaa? Mielen täyttää ajatus siitä, että mitä helpommalla selviäisi Jumalasta niin, ettei se tunnu missään, ei aseta minää häpeään, ei maksa itseltä mitään, ei kuluta omaa aikaa, eikä sotke omia hyviä suunnitelmia? Jos siis voisi olla salaa uskossa, ilman että kukaan tietää siitä mitään, ettei se muuttaisi mitään jokapäiväisestä elämästä, ettei siihen liity mitään ristiä, kärsimystä, luopumista, vaivaa, rukousriippuvuutta? Millaisena nämä ihmiset näkevät Jeesuksen, mitä he ajattelevat hänestä, mitä odottavat häneltä, mitä ajattelevat Jumalan odottavan heiltä? "Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" Jes.53:1.

Ihmiseltä kuluu elinikä tajutakseen olevansa syntinen, paha ja ettei kykene muuhun kuin pahan, väärän ja huonon tuottamiseen omista lähtökohdistaan. Humanistit yrittävät aina tunkea omia juttujaan totuuden sekaan, heillä kun on luulousko ihmisen hyvyydestä. Mutta siitä on seurauksena vain lihan pyhitystä, omavanhurskautta ja laintekoja. Siitä ei ole uskonelämän käyttövoimaksi. Yllättävän pitkä matka on ymmärtää, että Kristus ottaa meidät vastaan syntisinä, kelvottomina, pahoina, ilman mitään arvoa, ansiota, tekoja, yritystä tai uskontoa, että hän rakastaa kaiken tuhlannutta, rikkinäistä, töpeksijää, omanelämänsäpilajaa, toistenelämänpilajaa, ympäristönpilajaa, työilmapiirinpilaaja, lastenpilaaja, harhaoppista ja syvyyteen uponnutta pimeyden orjaa. Silloin Pyhä Henki valaisee mitättömän silmiin mitättömän Kristuksen: "Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet." 53:2. - ei mul viäl nii huanost men? Emmä mittää Jeesust tartte! Emmä usko tommosee! Oleks hullu? Sivistyneistö ilmaisee sen koristellummin: - olen valitettavasti estynyt, en ehdi nyt, sukulaiseni, edustustehtäväni, messut, ratsastus-koirankasvatus-golf-posliinimaalaus-harrastukseni ja kukkapenkki perenna, ruohonleikkuu, autonpesu, ristisanatehtävä sudoku tarvitsevat minut. Jeesus ei (enää) kelpaa, ei sinne eikä tänne.

Turhimmankin ihmisen käsitys omasta erinomaisuudesta on syöpynyt syvälle olemukseensa ja aika ajoin se myös kuuluu sieltä. Kadunmies sanoo sen karusti:

Namibiassa toiminut lähetystyöntekijä kertoi, että termiitit olivat syöneet osan heidän Raamattuvarastostaan. Hän ryhtyi hävittämään kelvottomat opukset ja korjaamaan vähemmän kärsineet. Hän teki uudet kannet ja kirjoitti tussilla kirjan nimen, teippasi ja liimasi. Näitä korjattuja hän sitten myi paikallisille edullisesti. Eräällä myyntimatkalla kirjoja meni hyvin kaupaksi, ne olivat halpoja. Paikalle ilmestyi myös köyhä mies, joka kierteli katsomassa kirjoja, muttei ostanut mitään. Pian myyjä huomasi, ettei miehellä ollut rahaa, köyhä siis. Mutta mies kävi pummaamaan paikalle saapuneelta ystävältään kolikon. Hän osti sitten halvoista halvimman, paikatun kirjan: Uuden Testamentin, josta termiitit olivat syöneet Matteuksen evankeliumin ja Ilmestyskirjan. Kun mies oli saanut kirjan, hän nosti sen korkealle ja huusi onnellisena: - minulla on nyt Uusi Testamentti, vaikka siitä puuttuukin Matteuksen evankeliumi ja Ilmestyskirja! Oliko tuo mies siinä hetkessä kaikkein onnellisin koko porukasta, oliko yksi köyhä tullut hetkessä rikkaaksi, oliko hän löytänyt Kristuksen? Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa;” 53:12.

Tapasin miehen, joka minun olisi pitänyt tuntea ja muistaa vuosien takaa, mutta vasta myöhemmin pysähdyin tajuamaan, kenet olin ohimennen kohdannut. Mietin sitten, että tuntisinko Jeesuksen, jos hän tulisi kadulla vastaan? Ehkä tuntisin, jos hän olisi Jeesus-elokuvan kuosissa, alba päällä papillisesti? Mutta jos hän olisi valepuvussa, tavallisen kadunihmisen hahmossa, en luultavasti tuntisi. Samalla huomasin, että minuakaan ei aina tunneta. Saattaa olla, että entiset tutut ja lähestutut kulkevat sujuvasti ohitseni tervehtimättä tai muuten välinpitämättömästi ajatellen, että siinä oli joku vanheneva mies, vanha käpy, vanha jarru, huru-ukko, ikääntynyt harmaapää, samovaari? No, tietysti, jos asetun kulkijan eteen tielle kädet avoinna äänekkäästi pysäyttäen hänet, hänen on pakko ottaa kantaa minuun? Mutta on raskasta olla niin aktiivinen vain yhden hetken kädenpuristuksen takia - ehkä pysyn vain katsomossa ja ihailen maisemia enemmän kuin ihmisiä? "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme." 53:6. Ihmisvilinässäkin voi yksinäisyys olla suuri, jos kukaan ei huomioi meitä, jos kukaan ei ole kiinnostunut meistä, jos kukaan ei pysähdy kohdallamme? Joskus ihminen on niin yksin, ettei ole seurana kuin oma varjo ja sekin häviää kun ilta joutuu. Olemme omalla tiellämme, eksyksissä, pallo hukassa, kuoleman tiellä ilman Jeesusta. Mutta uskottelemme itsellemme ja muille pärjäävämme kyllä hyvin, jos voimme pitää Jumalan riittävän kaukana itsestämme, sotkemasta hyviä suunnitelmiamme.

Raamatun Jeesus ei ollut suosittu kuin niiden keskuudessa, joilla oli joku vika. Rakkaus Jeesukseen heräsi syvällä ihmisen lankeemuksessa ja elävästä huonouden tilasta. Hyvät ihmiset hylkäsivät Vapahtajan ja arvostelivat häntä, koska hän ei tehnyt heidän mielensä mukaan, eikä vastannut heidän mielensä toiveita. He väistivät hänen ystävyytensä ja sanomansa, koska se olisi tiennyt oman elämänsä kuolemaa ja ristintietä, halujensa hylkäämistä ja maailman vähättelyä. Jeesus oli heille vastenmielinen, koska hän seurusteli kaikenlaisten luuserien kanssa ja armahti tuomittuja, epämääräisiä hiippareita, avuttomia, lapsia, vammaisia, poispotkittuja, haavoittuneita. "Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet." 53:3. Jeesuksen ohjelmajulistus on täysin erilainen kuin kaikki muuta maalliset projektit, kun kaikki muut pyrkivät ylöspäin, hän kulki alaspäin, kaikkein kurjinta ihmistä etsimään Jumalan yhteyteen.

Keskuudessamme kulkee tuntematon Jeesus, jonka katse on kiinnitettynä Golgataan ja Isän tahdon täyttämiseen, joka etsi ihmissieluja seuraajikseen pelastamalla heidät susien keskeltä, joka ei rakenna maailmaan kestävää taloa, vaan tähyää taivaaseen, ikuiseen kotiin. Hänen olemuksensa edessä ihmiset peittävät omat kasvonsa, sillä heistä hän näyttää hävettävältä. He etsivät jotain kunniakkaampaa, hienompaa, korkeampaa ja arvostettavampaa? Tämä suuri salaisuus kätkee sisäänsä aarteen, taivaallisen kirkkauden, sillä Kristuksessa Jumala on astunut alas ihmisten keskuuteen, ihmiseksi, synnin orjan hahmoon pelastamaan ihmisiä. "Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu." 53:5. Mitä lähempää pääsemme katsomaan Herraa, sen ihmeellisempi on kokemuksemme hänestä. Tuo vähätelty, mitätön, kurja, pilkattu, tapettu, juutalaismiehen hahmo, alkaa elää, puhua, siunata, armahtaa, johtaa, varjella ja kasvaa silmissämme. Hän suuruutensa kasvaa mittaamattomaan valtaan yli kaiken olevaisen ja yli jokaisen ihmisen, yli maailmankaikkeuden. Jossain vaiheessa uskova katselee Kristusta haltioituneena, hän näkee Vapahtajassa koko elämänsä, tulevaisuutensa ja Jumalan suunnattoman rakkauden. Taivaallinen rauha valtaa hänet, Jeesuksen sanat ja vaikutus hyväilevät häntä turvallisena suojapaikkana. Ihminen kokee tulleensa kotiin, löytäneensä levon hänen haavoissaan.

Tunteeko Jeesus minut? Kuljen kadulla, päämäärättömästi samoillen, ihmisiä tulee ja menee - ties minne? Jeesus tulee vastaan väkijoukossa, tunteeko hän minut? Onko hän kiinnostunut minusta, mitä voin siitä ymmärtää ja miltä se tuntuu? Entä jos hän mittaa minut rakkauteni pohjalta, ei hyvältä näytä? Tai, jos hän tuo eteeni kaikki tekemiseni ja puheeni, mitä niistä voisin kehuskella? Entäpä, jos hän kysyy läheisiltäni ja ystäviltäni, millainen olen ollut? Jäänkö silloin ulkopuolelle? Mitä jos hän tulostaa tilaston talouden käytöstäni, mihin eurot ovat huvenneet? Tuleeko siitä kunniaa? Jos hän kutsuu suojelusenkelini luoksensa ja kysyy, millainen elämäni on ollut? Mitä enkeli kertoo hänelle? Millaisen kuvan uskonystävät antavatkaan minusta rukouksissaan Herran edessä? Mitä jumalattomat ihmiset puhuvat minusta, kun Kaikkivaltiaan korva kuulee kaiken, edustanko elävän kristillisyyden nimeä vai olenko kuin kuollut käkkärämänty kalliolla tuulen tuiverruksessa? Millaisia valokuvia taivas onkaan minusta ottanut pitkin matkaa eri tilanteissa, onko niistä pyhien ja hurskaiden albumiin? "....hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta....." 53:12.

Jeesus, sinä joka rakastat pahantekijöitä, katso puoleemme edelleen laupeutesi silmillä ja armahda meitä. Sinä, Herra olet tuntematon, koska olet ottanut asunnon näin kurjissa ihmisissä. Kuuluisuutesi kasvaa vain syntisten kautta ja joskus heitä löytyy äärimmäisen harvassa? Sinä annat auringon paistaa niin hyville kuin pahoillekin, valaise siis mieleni. Tuo synnin ja sairauden keskelle armosi valo, karkota pimeys. Sinun lähelläsi on hyvä olla, niin hiljaista ja syvä rauha siunaa levotonta olemustamme. Auta meitä kuolemaan itsellemme ja elämään sinulle, katselemaan sinua, ajattelemaan sinua, puhumaan sinusta, rukoilemaan sinua ja halulla tulemaan eteesi toisten uskovien kanssa. Kiitos sinulle kaikesta nyt ja aina!

Kuuluu kreikkalaisten itku: Auta meitä!

Kaikki puhuvat kreikkalaisista ja heidän suuresta velkataakastaan, pankkiherrat ja rahamaailma pelkäävät sydän syrjällään, että koko kuppi kaatuu kerralla, eikä jää muuta osaa kuin nuolla näppejään ja kirjoittaa muistelmia entisistä hyvistä ajoista, jolloin oli millä mällätä. Mutta ei tuo rahaongelma ja sen puuttuminen kuitenkaan ole kovin iso ongelma siihen verrattuna, että joutuu Jumalan tuomiolle ilman Kristuksen armahdusta. Voihan olla suuren köyhyyden ja puutteen keskellä, että joku huutaa avuksi Herran nimeä ja pelastuu? Pitäisi kutsua apuun todelliset asiantuntijat, Kristuksen seuraajat?!

Fanny Crosby kirjoitti aikoinaan (1865) mainion hengellisen marssilaulun Apostolien tekojen 16. luvun tekstin pohjalta (A Cry from Macedonia). Siinä Paavali on lähetysmatkalla nykyisen Turkin puolella ja näkee näyn, jossa kreikkalainen mies ilmestyy hänelle ja pyytää häntä tulemaan apuun heidän luoksensa. "Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä." Ja kun hän oli nähnyt sen näyn, niin me kohta tahdoimme päästä lähtemään Makedoniaan, sillä me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia." Apt.16:9-10. Näky oli selvästi hengellinen, koska siinä täysin tuntematon mies puhuu uskovalle. Tämän näyn perusteella evankeliumi tuli ensimmäisen kerran Eurooppaan, kun Jumalan mies lähti kohta liikkeelle. Jumala oli ajatellut tuon hetken avaavan uskovien mielen uudelle alueelle, uusille ihmisille, avuttomille.

Laulu kulkee näin suomeksi:

1.Kuuluu kreikkalaisten itku: Auta meitä! 
Ja valo tuokaa evankeliumin!
Anna meidän kuulla ilosanomaanne, 
me janoamme kevättä.
Ristin julistajat nouskaa, lähtekäämme, 
ja Herran suuri käsky muistakaa!
Viekää pelastuksen sana maailmalle 
ja jokaiselle luodulle.
Kootkaa sielut idästä, kootkaa sielut lännestä kera patriarkkojen;
Lunnaat palauttakaa valtakuntaan siunattuun, siel' on kultaharput, kruunut.

Mutta niinkuin silloin, niin nytkin, totuus paljastaa, valaisee ja vapauttaa, mutta myös tympäisee, ärsyttää ja saa aikaan vihastumista. Paavali ja Siilas hakattiin kohta Kreikkaan tulonsa jälkeen Filippissä, eikä missio ollut kuin vasta alkamassa, kun Herran sotilaat kuorittiin kaikenalaisesta itseensä luottamisesta ja suuresta menestysuskonnosta. Kun elävä evankeliumi tulee kohti, niin ihmiset säikähtävät, herätys ravistelee mennen tullen ja vastustus purkautuu vainona ja uhkauksina, pilkkana ja arvosteluna. Niin kävi Paavalillekin, kun muutama ihminen tuli uskoon, niin sadat muut hyökkäsivät vastaan. Piru pani palvelijansa liikekannalle. Ei ihminen helpolla käänny, ei taivaan valtakuntaan tulla oikea rivi arpaa raaputtamalla. Yhteiskunnallinen kaaos, kulttuurin horjuminen ja kaikenlainen lihan rusikoiminen tekee tilaa evankeliumille. Noissa ihmisjärjen hiilloskasoisssa löytyy yllättävästi tilaa Jumalan rakkaudelle. Siellä on henki köyhä, siellä on sydän särkynyt, siellä on kaikki valttikortit pelattu ja peli vihelletty poikki. Ihmisen konkurssi on aina Jumalan mahdollisuus, sillä hän on tullut etsimään ja pelastamaan kadonneita.
Fanny Crosby, sokea Jumalan nainen, näki syvälle ja kirjoitti viisaita sanoja aikalaisilleen. Hän oli itse kuullut pelastussanoman ja uudestisyntynyt Jeesuksen kohdattuaan. Levottomille, hätääntyneille, pimeässä istuville, kaukana asuville, rauhattomille, kaikkensa menettäneille kuului ihana ilosanoman ääni:

2.Jalat ihanat on niillä, jotka tuovat rauhaa, sanoman kertoo vuorilla. Jotka pimeässä istuu kuule viestin, on Siionissa kuningas.
Ristin sanansaattaja jo nouse, lähde, sä pellolle työhön Mestarin.
Ääni kuuluu pelastuksen pasuunoista: On Herra voima, kilpemme.
Kaukaisille saarille kuuluu ilouutinen: syntyi Vapahtajamme.
Totuus tullaan tuntemaan, kun se kaikkialle saa, meren lailla valloittaa.

Nykyiseen velkajärjestelmään sopii hyvin ajattelu osamaksusta lähes kaikkeen. Ilmeisesti jotkut soveltavat sitä myös Taivaanvaltakuntaan. Siinä syntinen soveltaa vähittäismaksua Jumalalle yrittämällä olla kiltti, tehdä rehellisiä kauppoja, maksaa velkansa, palauttaa lainaamansa, antamalla almuja, korostamalla korkeaa moraalia, käymällä joskus harvoin kirkossa ilman uskoa.

Usein vain käy niin, että tämäkin velka kasvaa hyvästä yrityksestä huolimatta ja olo kun housunsa kastelleella pikkupojalla talvi pakkasessa. Hetken aikaa oli lämmintä, mutta sitten alkoi tulla vilu. Hengellinen osamaksukauppa on aina auki, sitä ylläpidetään luulemalla Jumalasta ja itsestä, yrittämällä olla hurskas, vertailemalla itseään toisiin ihmisiin ja hyviä tekoja tehtailemalla. Paha omatunto on tässä kaupankäynnissä murtava kokemus. Aikansa sitä on itse kukin kova jätkä, mutta sitten tulee itkun aika, kun velka ylittää omat varat, eikä ole enää pääomaa. Kaveritkin jättävät. Olo kuin oravalla, käpy on muttei hampaita? Ja tunne käy kovilla kierroksilla huutaen: kuka on kiinnostunut haaskaajista, kuka rakastaa tyhjää ihmismieltä, kuka tommosesta välittää, kuka jaksaa tuommosen kanssa elää, mihin tuhlaajapoika voisi mennä pakoon?

Mutta Jumalalla on toiset ajatukset syntistä kohtaan, hänen valonsa loistaa pimeässä. Kun on kova nälkä Jumalan puoleen, ei siinä elä pelkillä pikkuleivillä tai marjapiirakoilla. Pitää saada Elämän Leipää, elävä Jeesus elämäänsä. Pitää kuulla, että Jumala puhuu minulle. Pitää saada tuntea, että Herran vahvat kädet kantavat, että rakkaudessaan Kristus ottaa syliinsä langenneen. Pitää löytää semmoinen usko, jossa voi olla rehellinen syntinen ja semmoisena itseään parantelematta heittäytyä Vapahtajan eteen armahdettavaksi. Golgatalla on avattu tätä varten realisointikeskus, jonne syntinen tuo tavaransa ja antaa ne Jeesukselle; Jeesus taas antaa vastineeksi uuden elämän, armon ja anteeksiantamuksen, taivaan perillisyyden.

Raamatun Jeesus on ainutlaatuinen, ikuinen ja kaikkivaltias. Hänen pelastussuunnitelmiinsa mahtuvat kaikki kreikkalaiset ja suomalaiset. Evankeliumilla on valtava tilaus alaspainettujen keskuudessa. Hän tuo ihmisille enemmän kuin hetken helpotuksen, enemmän kuin osataan edes pyytääkään. Hän rakentaa Hengellään kurjan kulkijan sydämeen todellisen veljeyden, vapauden ja tasa-arvon valtakunnan, joka ei koskaan horju, jossa ei enää vaihdeta valuttaa, eikä hallitusta. Tämän valtakunnan lippu on hänen ristinsä ja siinä on hankittu voitto kuoleman valloista. Ja kuitenkin hän antaa uskovilleen vain vähän makua tämän valtakunnan ikuisesta sisällöstä, loppu jää kaikki lupauksen asteelle, jota uskossa katsellaan, josta uskossa lauletaan, jossa uskossa rukoillaan ja kiitetään.

3.Tule sankariksi sotaan taistelemaan ja käy uskollisten armeijaan.
On kaikkialla vihollinen vastaan, on tarpeen uskon haarniska.
Käytä rohkeasti tänään Hengen miekkaa ja avattua Ristinlippua!
Valloitukset saadaan yksin armostansa, on Herra voima, kilpemme.
Siihen maahan marssivat pyhät saavat kunnian, iloisesti laulavat.
Uskon kautta pääsemme sinne ojentautumaan, voittajien piiriin huutamaan.

Henkivalloissa käydään parhaillaan suuri taistelu, josta ei sotatietoja lueta päivälehdissä. Mutta lopputulos on jo tiedossa, se lukee Raamatussa, Jumalan sana voittaa varmasti. Kaiken näkyvän kadottua se on edelleen olemassa ja voi hyvin. Mutta maailman historian suuri tragedia on oven edessä, kun kaikki rahanvaltaa, tavaranahneus ja maailmanviisaus murretaan taivaasta käsin. Väärälle omaisuudelle rakennettu elämä ja tulevaisuus romuttuu. Ilman Jumalaa eläville ihmisille huominen
on murheen päivä, itkun aihe, menetysten kaatopaikka, kuoleman kirpputori, täyttymättömien toiveiden katukävely, reaalitalouden hiroshima. Kun Jumalan pasuunat soivat, ei ole enää vanhaa arvomaailmaa, eikä valheiden varaan rakennettu baabelintornia, ei lunastajaa, takaajaa, eikä kummisetää Brysselissä.
"Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa, Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä….. Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,…. Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!" Ilm.18:11,14-15,19.

Tule ja auta meitä, Jeesus! Tule konkurssien, kärsimyksen, pelkojen, velkaantumisten, väkivallan maailman keskelle Pelastajana. Vain sinä voit muuttaa ihmiset, vain sinä voit uudistaa luopiot, vain sinä voit nostaa alaspainetut, vain sinä voit korjata murtuneet mielet. Valaise sanasi julistajat, seurakunnan opettajat, profeetat, evankelistat ja paimenet, että he toisivat ihmisille sinun tuntemisesi ihanuuden. Käännä ihmisten ajatukset taivasta kohti, etteivät surisi menetettyä omaisuuttaan tai katkeroituen taistelisi maallisista eduistaan ja euroistaan lyhyen elämänsä aikana. Erikoisesti lohduta köyhiä, surevia, sairaita, yksinäisiä, heikkoja, pettyneitä, lapsia, kuule itkevien huokaukset luonasi. Anna toivottomuuden ilmapiiriin kiitollinen mieli ja uusi laulu enkelien tavoin sinun kunniaksesi. Vuodata, Herra, Henkesi kaiken lihan päälle, niin kuin olet luvannut. Aamen.

Heidän hallitsijansa lähtee heidän keskeltään.

Oli menossa piispantarkastus seurakunnassa ja näytelmää vietiin onnistuneesti loppua kohti. Piispa Nikolainen käytti silloin puheenvuoron, jossa hän sanoi: - Seurakuntaan on hyvä tulla, täällä on hyvä olla ja täällä saa pullaa.... Todella tyhjentävästi ilmaistu siitä, mikä onkaan seurakunnassa oleellista? Varmaan kaikki paikalla olleet olivat haltioissaan kirkon merkkimiehen toteamuksesta? Saattoi tietysti olla paikalla myös jokunen, jota moinen lause hymyilytti? On kuitenkin kovin surkeaa, jos tulemme vain pullan takia kokoon; vaikka joskus tuntuu, että sekin olisi parempi kuin ei ollenkaan? Mutta kyllähän se on niin, että kun Henki loppuu, niin konstit alkaa. Ja joskus mietimme seurakunnassa päämme puhki, mitä tekisimme, miten toimisimme, tavoittaisimme kansaa, säilyttäisimme perinnettä, mitä uutta toimintaa voisimme keksiä ja millaisilla mainoksilla ja nimillä nyt ratsastaisimme, mikä ihmisiä kiinnostaisi, mistä he tykkäisivät, miten rahat olisi viisasta käyttää, ja millaisella maalilla seurakuntatalo olisi maalattava, miten keksittäisiin papille sopivia hommia, kanttorille lisää kuorolaisia ja millaisia pullia tarjottaisiin, kun piispa taas tulee käymään.....?
Eräässä toisessa piispantarkastuksessa olin itse vastuussa tilaisuuden juontamisesta, johon Samuel Lehtonen tuli kymmenkunta pappia mukanaan. Talo eli korkeakulttuuria ja suuri ruokasali oli täynnä väkeä. Sielläkin syötiin pullaa ja juotiin kahvia, seurusteltiin ja saarnattiin. Jossain vaiheessa kuulutin, että nyt olisi paikallisen kirkkoherran vuoro. Tämä hyppäsi pystyyn ja ilmoitti, ettei puhuisi lainkaan, kun oli niin monta puhujaa mukana, että hän vain laulaisi.... Siihen eräs hurskas vanha sisar kajautti iloisesti: - Kiitos Jumalalle!
Se herätti hilpeyttä ja huomasin, että piispanikin oli vaikea pidättää naurua? Asian voi tietysti ymmärtää kahdella tavalla. Ajattelin, että kyllä on ihana, että Jumalalla on niin erilaisia lapsia, joku laulaa, joku kiittää, joku iloitsee?

Verovaroin toimiva kirkko on itsestäänselvyys, joka ei horju ajan paineessa, eikä valuutan vaihtuessa. Toisin oli Inkerin maalla, kun Suomi itsenäistyi ja paikallinen kirkko joutui pärjäämään omin avuin vallankumouksen keskellä. Aatami Kuortin kirjassa Inkerin kirkon vaikeita vuosia oli kirjattu luettelonomaisesti jokainen seurakunta ja niiden paimenten historia. 30-luvulla jokunen muutti Suomeen, mutta suurin osa vangittiin ja tapettiin yhteiskunnan vihollisina. Monen kohdalla oli viimeinen merkintä: katosi! Tietysti valtion johto ja päättäjät tiesivät, mihin heidät vietiin ja mihin kuoppaan heidät ammuttiin, mutta niistä vaiettiin meidän päiviimme asti. Sitten uskovat kokoontuivat omin voimin kodeissa ja lukivat harvoja hengellisiä kirjoja, joita ei ollut takavarikoitu. Kristus oli vainottujen kanssa ja uskovien kärsimysten keskellä oli lohduttamassa heidän Herransa.
Samassa kirjassa olivat Inkerin kirkkojen kuvat ja lyhyt selvitys näiden rakennusten historiasta. Suurin osa tuhottiin sodassa ja viranomaisten toimesta, osa häpäistiin muuttamalla niiden käyttötarkoitus maalliseksi. Jossain vaiheessa oli aika, ettei seurakunta omistanut yhtään näistä kirkoista. Vähitellen uudistunut kirkko on saanut niitä jonkin verran takaisin ja kunnostanut käyttöön uudelleen. Maallisesti meiltä voidaan viedä kaikki, siksi on syytä satsata taivaallisiin talletuksiin, sillä niitä ei voi viedä. Ne ovat varmoja sijoituksia.

Oman työjaksoni keskivaiheilla tapasin monta kertaa Paavon, joka oli syntynyt Inkerissä ja ollut sota-aikoina neuvostoarmeijassa. Hänelle oli annettu erilainen uniformu, koska näistä suomalaissyntyisistä miehistä oli tarkoitus koota Suomen hallituksen kaaduttua uusi Terijoen hallitus, jonka johdossa olisi Otto Ville Kuusinen. Tämä ei koskaan toteutunut ja Kuusinen haudattiin Kremlin muuriin muiden aatetoveriensa viereen. Paavo puhui hyvää venäjää ja suomea. Oli ihme, että hän oli päässyt muuttamaan Suomeen ja sai vielä jäädä tänne asumaan, sekä maan kansalaisuuden. Monet luovutettiin rauhansopimuksen perusteella takaisin Neuvostoliittoon. Pidimme monta hengellistä tilaisuutta Paavon kanssa ja mieleeni jäi kuva nöyrästä Herran palvelijasta, joka oli kokenut ihmeellistä johdatusta elämässään. Kärsimyksistään ja vaivoistaan hän ei paljon puhunut, mutta mielellään Kristuksesta.
Kristillisyys joutuu valitsemaan menneiden sukupolvien opetusten ja uusien virtausten välillä. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Joskus uudistajat kulkevat maailman hengessä ja ehdoilla ilman Jumalan sanaa. Se on tuhon tie, joka tappaa elävän kristillisyyden, mutta tuo tilalle kaikenlaisen sielullisen koohelluksen. Sama ongelma on kuitenkin myös niillä, jotka pyrkivät astelemaan isien saappaissa ilman henkilökohtaista Kristus-suhdetta. Noudatetaan perinnäissääntöjä ja pokkuroidaan johtajia, vaikka Raamattu sanoisi toisin. Tämäkin on kuoleman tie, jossa ei ole rauhaa eikä lepoa. Silloin on ainoa viisas ratkaisu pysyä siinä, mitä on kirjoitettu. Raamattu valaisee yksinkertaiset etsijät ja johtaa jokaisen Jeesuksen seuraajaksi. Siinä kiinnitytään uskon kautta näkymättömään, jonka keskuksena on elävä, ylösnoussut Vapahtaja, joka vie ihmiset tuntemaan pyhän uhriverensä voiman syntien sovittajana. "...vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä...." 1.Piet.1:17-19. Kuinka kauan kulukaan monen aika, eikä meinaa tajuta, että kaikki on turhaa ilman Jeesusta, kaikki on vain turhaa vaellusta, turhaa ajan haaskausta ilman Jeesusta, kaikki perinnöllisyys on turhuutta ilman Jeesusta, kaikki työmme, touhumme, toilailumme, tavoitteemme, saavutuksemme ovat turhuutta ilman Jeesusta, kaikki inhimillinen tunteilu ja järkeily on turhuutta ilman Jeesusta. Kahden pisteen, syntymän ja kuoleman, välillä on vain pelkkää turhuutta ilman Jeesusta. Tomusta olemme tulleet, tomuksi jälleen tulemme ja tällaiset Jumala tahtoo pelastaa, tällaisia Jumala rakastaa, tällaisia hän kutsuu valtakuntaansa, tällaisille hän on rakentanut paratiisin luonansa. Kaikki turhuus kukistuu Golgatalla, kun syntinen pääsee tuntemaan Jumalan Karitsan veren voimaa ja saa uudestisyntyä uskovaksi.

Taitaa olla niin, että kristityt jakautuvat kahteen suureen ryhmään: teoreetikot ja käytännölliset? Kummallakin löytyy kannattajia ja uskollisia tukijoita. Joskus ajattelen, että teoreetikot pitävät kristillisyyttä pystyssä ja käytännölliset vievät sitä eteenpäin? Tämä jännite oli jo aikoinaan alkuseurakunnalla, joka joutui peilaamaan lähetystyön tuloksia ja oikeaa oppia keskenään. "Ja kun hän oli heitä tervehtinyt, kertoi hän kohta kohdalta kaikki, mitä Jumala hänen palveluksensa kautta oli tehnyt pakanain keskuudessa. Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa ja sanoivat Paavalille: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he ovat kaikki lainkiivailijoita." Apt.21:19-20. Merkillistä, eikö totta, että silloin oli uskovia, hurskaasti heränneitä ja Jeesukselle antautuneita, jotka kuitenkin olivat vakaasti lainkiivailijoita? Tarkemmin asiaa ajatellen, huomaan, että sama ongelma on edelleenkin vallitsevana. Lainomaisuus on vain piilevää ja pukeutuu usein kovin hurskaisiin vaatteisiin, ja esiintyy pyhitettynä lihana ja ihmismielen toiveajatteluna. Lainomaisuus ilmenee vaatimuksena, jolla sidotaan kristityt massakäyttäytymiseen. Siinä rakkaus aina ostetaan teoilla ja hyvää saadaan taivaasta vain osoittautumalla sen arvoiseksi. Vain ne palkitaan, jotka tekevät oikein, jotka ymmärtävät oikein, käyttäytyvät oikein. Eikä niissä porukoissa olla koskaan mitään kurjia syntisiä, epäonnistuneita uskovia, eikä tuomion painoissa kulkevia luusereita.
Mutta toista on sillä ihmisellä, joka ei kykene muuttamaan itseään, joka joutuu viheliäisyyden tunnossaan tulemaan Herran eteen ilman ainoatakaan puolustuksen sanaa, ilman yhden yhtäkään varmaa rukousta. Vaikeaa on olla Jumalan edessä, kun ei voi laittaa yhtään pimeistä ajatuksistaan paholaisen tiliin, eikä syyttää maailman kurjuutta ja eksytyksiä omista virheistään, eikä löydy yhtään lähipiirin ihmistä, josta enää voisi sanoa, että omat synnit johtuivat vain heidän heikkouksistaan. Aivan murtavaa on olla alastomana Herran edessä, eikä kykene peittämään omaa huonouttaan yhdelläkään hyvällä työllä ja rakkauden teolla, lahjoituksella tai onnistumisella. Mikä voisi ollakaan suurempi yksinäisyyden hetki, kun ei ole ketään, jonka mielipiteitä tai saavutuksia voisi esitellä omaksi edukseen Jumalan silmissä. Mutta tällaisia Jeesus on tullut pelastamaan, tällaisia hän etsii, tällaisia hän kutsuu, tällaisia hän rakastaa ja armahtaa. Tällaisista muodostuu hänen seurakuntansa. Tällaisten todistus on kirkas valo pimeässä maailmassa, että syntiset löytäisivät suuren Vapauttajansa, Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Pojan, Herramme.

Aikoinaan suuressa Venäjän maassa syntyi juutalainen Wladimir Marcinkowski (1884-1971). Hän kävi koulunsa Grodnon kaupungissa (Valko-Venäjällä, jossa eli yksi vanhimmista juutalaisyhteisöistä), ja oli myöhemmin professorina Samaran (Volgajoen rannalla) yliopistossa. Siihen aikaan vallankumouksen aallot kulkivat pitkin maata, kansa taisteli kansaa vastaan ja keisari oli poistettu päiviltään. Hän oli juuri pelastunut herätyssaarnaaja paroni Paul Nicolayn kautta (tämä omisti Viipurissa kuuluisan Monrepos nimisen kartanon puutarhoineen) ja uskovaksi tultuaan hän työskenteli paikallisten ylioppilaiden keskuudessa heidän johdattamisekseen Kristuksen tuntemiseen. Tuhannet ihmiset etsivät silloin epävakaissa yhteiskuntaoloissa Herraa - ja löysivät. Taustavaikuttajana oli ollut myöskin NMKY:n johtaja John Mott. Paljon tuli nuoria uskoon hänen toimintansa kautta.
Vallankumouksen seurauksena syttyivät vainot uskovia kohtaan ja Wladimir joutui vankilaan Moskovan lähelle Tangan vankilaan. Pian hänet kuitenkin vapautettiin, koska hän oli tarpeellinen tietojensa tähden ja hänet kutsuttiin Pietarin yliopistoon luennoitsijaksi. Pietarin akatemiassa ollessaan hän mm. tutki keisarillisen kirjaston harvinaisuutta, ikivanhaa Uuden Testamentin käsikirjoitusta, joka motivoi häntä myöhemmin raamatunkäännöstyöhön.
Sen jälkeen hän siirtyi Odessaan (Etelä-Ukrainassa Mustanmeren rannalla), jossa hän evankelioi juutalaisia. Tämä aiheutti kuitenkin sen, että hänet karkotettiin isänmaastaan ja hän asui maanpaossa Tsekkoslovakiassa ja Saksassa. Siellä hän kirjoitti saksaksi elämänkertansa ihmeellisiä kokemuksia kirjaksi. Se painettiin myöhemmin esim. Ruosissa nimellä Gud upplevelser i Sovjet Ryssland. Hän muutti Israeliin. Vankila-aikanaan hän oli oppinut heprean kielen juutalaisten vankitoveriensa avulla. Tämä erikoisen johdatuksen hyöty tuli myöhemmin hänelle hyvin tärkeäksi asuessaan luvatussa maassa.

Wladimir Marcinkowski (1884-1971)

Hän oli hankkinut vaimonsa Nellyn kanssa talon Karmel-vuoren rinteeltä ja siellä hän tutki pyhiä kirjoituksia ja mm. käänsi Raamatun Ukrainan kielelle (kuulemma vanha Ukrainankielinen Raamattu sisälsi paljon virheellisiä käännöksiä?). Nelly rouva oli saksalaisen arkeologian juutalaisprofessorin tytär. He pitivät tilaisuuksia Haifassa, joka oli silloin pieni kaupunki Karmelin juurella. Kokouspaikkana oli Betesda Gospel Hall niminen lähetystalo. Marcinkowskin kerrotaan ymmärtäneen 15 eri kieltä. uskovien keskuudessa hänet ninitettiin Karmelin profeetaksi.
Hänen hengellinen näkemyksensä oli Venäjän Stundistien (saks. Stunde = hetki, hartaushetki. evankelinen herätysliike 1800-luvulla) ja Plymouth-veljien mukainen (pyrkivät alkuseurakunnalliseen muotoon ilman palkattuja paimenia seurakunta ja kaikkien sen jäsenten oli itse tehtävä kaikki omantunnonvalintansa ja vastattava niistä itse Jumalan edessä). Hän kulki myös paljon Mennonniittojen seurassa (1500-luvulla syntynyt liike, jonka perusti ent. katolinen pappi Menno Simons. Opillisesti lähellä babtisteja), ja hän piti myös yhteyttä kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Joten, hän oli näkemykseltään varsin yhteiskristillinen.
Marcinkowskien sydämen ja elämän täytti jo silloin, ennen Israelin itsenäistymistä, näky Jumalan omaisuuskansan evankelioimisesta. Sitä työtä he uskollisesti toteuttivat kuolemaansa asti odottaen kansallista herätystä.
1950-luvulla vapaakirkollinen Eeli Jokinen (tunnettu evankelista, jonka kautta mm. Hilja Aaltonen tuli uskoon) kävi Marcinkowskien kotona kylässä ja osallistui myös heidän lähetystalonsa tilaisuuteen. Hän kertoi:
- Me olimme kuin taivaassa Marcinkowskin kirkossa. Oli kuin kielien erotukset eivät olisi haitanneet ensinkään. Pyhä Henki laskeutui Karmelin profeetan Lähetystaloon niin voimallisena, että en ole missään maassa ja valtakunnassa sellaista kokenut. Israelin Jumala elää. Sen saimme kokea. Matkatoverini kertoi jälkeenpäin, että korkeimman voima tarttui hänen kieleensä ja käytti sitä niinkuin tahtoi (toimi Jokisen tulkkina kirkossa). Olimme kokeneet Pyhän Hengen voiman. Joka kerta kun Israelissa olomme aikana sain tavata Marcinkowskin ystäviä, tunsimme, että taivas on meitä Karmelilla lähellä.

Raamattu ennustaa Israelin uudistuksen ajasta ja kuvaa seurakunnan vahvana, koska Jeesus on sen keskellä hallitsijana. "Ja niistä on kaikuva ylistyslaulu ja iloitsevaisten ääni. Minä enennän heidät, eivätkä he vähene; minä saatan heidät kunniaan, eivätkä he halvoiksi jää. Silloin hänen poikansa ovat niinkuin muinoin, ja hänen seurakuntansa pysyy vahvana minun edessäni; minä rankaisen kaikki hänen sortajansa. Ja hänen valtiaansa nousee hänestä itsestänsä, heidän hallitsijansa lähtee heidän keskeltänsä; ja minä sallin hänen käydä tyköni, niin että hän saattaa minua lähestyä." Jer.30:19-21

Jeesus, pidä huoli seurakunnastasi, anna Israelille kääntymys, että sen keskuudessa kuuluisi ylistyksen ääni sinulle. Avaa seurakuntasi silmät näkemään salattu hallitsijan ominaisuutesi ja että sinun tulosi muuttaa kaiken uudeksi. Ilmesty kunniassasi, että ihmiset näkisivät sinun olevan ainoa, jonka on sallittu mennä Isän luo, ainoa jonka pyhyys on riittävä, ainoa, joka on suorittanut tehtävänsä täydellisesti päätökseen, ainoa, joka ei epäonnistunut, ainoa, jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet, ainoa, joka sanoo viimeisen sanan kaikkien ihmisten elämästä.

Siks oon mä suruinen

Lapsena tuli kuunneltua kaikenlaista iskelmämusiikkia radiosta, televisiota ei silloin vielä ollut ja sähkökin oli vasta hiljan keksitty. Hellahuoneen ja kamarin kodissa kaukana Turun kaupungin keskustasta ei ollut paljon ajanvietettä, mutta radiota kuunneltiin joka ilta. Pienen ihmisen mieleen jäivät monet laulujen säkeet soimaan, vaikkei edes ymmärtänyt, mitä niissä sanottiin. Samoin sävelet olivat käyttötavaraa, melodiat jäivät mieleen. Usein mainittiin siihen aikaan laulun tekijänä Toivo Kärki, jonka kynästä syntyivät mm. Liljankukka, Siks oon mä suruinen, Tule hiljaa, Köyhä laulaja, Kaksi vanhaa tukkijätkää, Rakasta kärsi ja unhoita, Tango merellä, Täysikuu, Tulenliekki, Tuopin jäljet, Mummon kaappikello, Eron hetki on kaunis ja monet muut. Nykymusiikkiin verrattuna nämä olivat melko pehmeitä, kansanlaulunomaisia ja harmitonta viihdettä, joiden sanoma oli ajallinen onni, nautinto ja menestys, rakkauden kaipuu ja pettymykset. Sota-ajan jälkeinen kansa vaati kevyttä musiikkia ja huvituksia kärsimysten ja menetysten vastineeksi. Viihde tarjosi tätä. Muistan nukahtaneeni uneen monena iltana tämänlaisen musiikkitarjonnan kyllästämänä, eikä silloin ollut muuta kuunneltavaa. Mutta ei siitä ollut hyötyä, ei vahinkoa, eikä juuri mitään takkiin jäänyt, tyhjää tarjontaa kerta kaikkiaan. Siihen oli helppo innostua ja yhtä helppo hylätä. Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärki asui Pohjanmaalla Laihian pappilassa ja isän pakottamana kävi veljiensä kanssa Tampereen Klassillista lyseota (siellä luettiin latinaa ja isä olisi toivonut hänestä pappia tai kanttoria). Käännekohdaksi nuoren lyseolaisen elämässä tuli eräs Tampereen kuppila, jossa kieltolain aikana (1919 - 1932) niin sanotun hopeateen ääressä kuunneltiin veivattavalla gramofonilla uusia levyjä. Siellä 13-vuotias Topi kuuli ensimmäisen kerran Louis Armstrongia, ja tuon elämyksen hän kertoi muuttaneen koko elämänsä? Hän soitti haitaria, pianoa ja viulua ja oli jo ennen sotia monissa kevyen musiikin kokoonpanoissa ravintolamuusikkona. Kärki ihaili mustan miehen bluesia ja uskoi olevansa sielultaan samaa lajia. Hänen unelmansa oli päästä tekemään uraa Yhdysvaltoihin, jazzin, swingin ja bluesin alkulähteille. Englantilainen musiikkilehti Melody Maker julisti toisen maailmansodan aattona kansainvälisen sävellyskilpailun Raymond Wayen enteelliseen tekstiin Things Happen that Way. Toivo Kärki voitti kilpailun toukokuussa 1939. Kun maailman piti aueta 24-vuotiaalle muusikolle, jolla oli jo sananmukaisesti Amerikan passi taskussa, se traagisella tavalla kuitenkin sulkeutui. Talvisota ja sitä seurannut jatkosota veivät hänet rintamalle yli viideksi vuodeksi. Hän oli tykistöupseerin vakanssilla. Sotien jälkeen hän toimi pitkään Musiikki-Fazerin tuotantopäällikkönä. Hänen sävellyksiään levytettiin noin 1330, Hän syntyi 3.12.1915 kuoli 30.4. 1992. 

Nyt on 100 vuotta säveltäjän syntymästä ja esiin on nostettu Kärjen tekemiä hengellisiä sävellyksiä, joita on esitetty useissa kirkkokonserteissa. Sanoitukset ovat muitten tekemiä runoja, joita Toivo sävelsi. Ilmeisesti kuitenkin jokin noissa teksteissä oli häntä kiehtonut, koska oli ryhtynyt niitä rustaamaan? Miksiköhän nämä laulut on nostettu vasta nyt esiin tai miksi hän ei itse pitänyt niitä eläessään kovin tärkeinä? Miksei niitä julkaistu silloin painettuina kokoelmina? Miksi hän ei järjestänyt kirkkokonsertteja? Miksi hänestä ei tullut seurakunnan palvelijaa? Suuri kysymys on myöskin se, miksi papin ja lähetyssaarnaajan pojasta ei tullut Jeesuksen seuraajaa? Eräässä haastattelussa tähän saadaan hieman lisävalaistusta, kun Toivo kertoi: - Kotimme ei ollut varakas ja lapsia koulutettiin ylioppilaiksi virkamiehen niukalla palkalla. Osa palkasta tuli vielä vanhanaikaisesti luontaistuotteina viljana, puutavarana ja juustoina. Isäni jyrkkyyden vastapuolena oli hänen rehellisyytensä, oikeudenmukaisuutensa ja tietty lempeytensäkin. Mutta vanhempani olivat liian erilaisia ymmärtääkseen koskaan toisiaan, ja me lapset kärsimme tästä. Papin kurkihirren alla ei ollut Jumalan rauhaa.

Frans vastusti Toivon maallisia musiikkiharrastuksia niin, että kävi hakemassa monta kertaa Hän mm. kävi hakemassa soittajapoikansa (Toivon) kotiin tanssipaikalta, koska vastusti tällaista maallista harrastusta. Johtuiko tästä, että poika tunnettiin seuraavina vuosikymmeninä paremmin tanssisaleissa ja kapakoissa, elokuvissa ja seurapiireissä, aikakauslehdistössä, mutta ei kirkossa eikä Jeesuksen seuraajana? Siks oon mä suruinen....

Toivo Kärjen äiti oli Ester Salome Kurvinen. Hän syntyi 1. 5. 1883 Helsingissä ja kuoli 13.3. 1952 Vesilahdessa yhden poikansa kotona. Ester Kurvinen oli naimisissa pastori Frans Kärjen kanssa. Ester oli Afrikassa toimineen lähetyssaarnaajan, Pietari Kurvisen, tytär. Ester Kurvinen kävi keskikoulun Tampereen Tyttölyseossa. Hän oli kiinnostunut kielistä ja musiikista; myöhemmin hän hallitsi seitsemää kieltä. Ester oli hyvin musikaalinen ja aloittikin Helsingissä musiikkiopiston. Hänet mainitaan loistavaksi piano-oppilaaksi. Musiikkiopinnot saivat kuitenkin jäädä lähetyskentän kutsuessa Esteriä hänen ollessaan vasta 17-vuotias. SLEY lähetti hänet Japaniin. Syksyllä 1900 lipui laiva Nagasakiin mukanaan pastori Wellroosin perhe ja Ester Kurvinen. He olivat Suomen ensimmäiset lähetystyöntekijät, jotka matkasivat Japaniin. Edessä oli raskas työurakka, sillä vasta kahden vuoden kuluttua Wellroosit ja Ester saivat Suomesta apuvoimia paikalle. Hän oli lähetystyössä Japanissa Venäjän (Suomi oli Venäjän osa) passilla aikana, jolloin nämä maat olivat keskenään sodassa. Ester Kurvinen toimi Japanissa yhden kuusivuotiskauden ajan. Viimeisinä Japanissa viettäminään aikoina hän sairastui malariaan, joka vaivasi häntä eri muodoissaan koko loppuelämän ajan. Vuonna 1908 Ester julkaisi kirjan "Kuusi vuotta Jaappanissa", jonka hän oli kirjoittanut kokemuksistaan lähetystyössä. Suomessa Ester Kurvinen avioitui pastori Frans Johannes Kärjen kanssa 15.2.1911. Näin hänestä tuli Ester Kärki. Ester eli papin puolisona Vårdössä, Töysässä ja Laihialla. Lapsia perheeseen syntyi seitsemän: Usko, Lahja, Armo, Toivo, Rauha, Voitto ja Ilmari. Vanhempanakaan Ester Kärki ei unohtanut musiikkia eikä hengellisyyttä, vaan lauloi paljon hengellisiä lauluja ja soitti harmonia. Hän kirjoitti ja sanoitti useita isänsä Pietari Kurvisen lauluja. Elämänsä kolme viimeistä kuukautta Ester Kärki asui Vesilahdessa.

Toivon isä oli evankelinen pappi, Frans Kärki, joka toimi monessa seurakunnassa, mutta pisimpään hän oli Laihian kappalaisena vuosina 1926–1954, jolloin jäi eläkkeelle. Frans oli erikoinen persoona, joka eli vaatimattomasti, kuin köyhä kansa, ilman suurta prameutta tai loistoa. Hän oli huippuraitis koko elämänsä, eikä hyväksynyt alkoholin käyttöä, tupakointia, ei edes kahvinjuontia. Tästä on kerrottu huvittaviakin tapauksia, kun kiivas kappalainen oli nähdessään kahvipannun hellalla tarttunut siihen ja lyönyt sen puhki aidan seipääseen? Siksi emännät piilottivat kahvipannujaan papin ilomaantuessa pihapiiriin ja tupaan. Tänään sillä tempulla olisi päässyt varmasti Iltalehteen ja piispan puhutteluun, mutta silloin vain kansa kummasteli. Hengellisesti Frans oli puhdasoppinen ja muotoihin pitäytyvä, hyvin dogmaattinen (josta sai myös moitteita), jolta saattoi puuttua kokonaan rakkauden evankeliumi? Sakramenttien korostaminen meni yleensä henkilökohtaisen uskon edelle? Siks oon mä suruinen....

Frans Kärki oli erikoinen persoona, josta oli kansan muistissa monta tapausta. Eräissä seuroissa Laihialla sattui olemaan normaalia enemmän miehiä. Siksi Kärki esitti heille kiperän kysymyksen. - Jos tässä joukossa on sellainen mies, joka tuntee olevansa täydellinen ja täysin virheetön, niin nostakoon kätensä ylös, hän kuulutti. Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään. Lopulta yksi mies nosti kätensä. Kärki kysyi: - Sinäkö olet sellainen mies? - En minä, herra pastori, mutta olen kuullut puhuttavan, että vaimoni edellinen mies oli juuri sellainen.

Frans Kärki kulki Laihialla polkupyörällä talosta toiseen, näiden pyörämatkojen varrella usein sattui ja tapahtui yhtä ja toista. Niinpä eräällä seuramatkareissulla Kylänpään koulun kohdalla oli pyörä kumollaan tien reunalla, ja pastori tietysti pysähtyi kummissaan katsomaan, mitä ihmettä oli tapahtunut. Yhtäkkiä Fransin siinä ihmetellessä nousi nokkospuskasta pari ryyppyä liikaa ottanut Fransille tuttu mies, Santeri. Mies sadatteli perinteiseen tyyliin ja kiroili raavaan miehen lailla. Frans halusi auttaa miestä ja kysyi: - eikö Santeri tiedä, ettei tuolla tavalla taivaaseen mennä. Siihen Santeri vastasi topakasti: - Herra pastori, en mää taivaaseen yritäkkään, vaan kun pääsis eres Osuuskauppahan.

Säveltäjä ja näyttelijä ovat hieman suku toisilleen ja kumpikin yrittää saada iloa aikaan, innostua ja innostaa yleisöään. Seurakunnassakin tällä olisi tilaisuutta, joskus vain tuntuu siltä, että pääasia on saada sanoma ja tilaisuus mahdollisimman pian päätökseen ja talo tyhjäksi kuulijoista? Kuitenkin virsien rakastajille ne ovat elintärkeitä, niin kuin kevyen musiikin puolella vanhat tangot, tms. Tässä tarjolla on kaksi valoa, jotka edustavat eri maailmaa ja valtakuntaa, eri herraa ja hallitsijaa, eri päämäärää. Toinen iloitsee ajallisesta hauskasta, toinen pyrkii taivaaseen.

Kun ihminen innostuu jostakin, niin hänen lamppunsa syttyy. Usein se valo vain on pimeää valoa ja surkeuden kylvämistä. Moni elää koko elämänsä ilman valoa ja ajaa autoaan sammutetuin lyhdyin päämäärättömästi, joutuen ojaan. Muutamat säteilevät vain, kun saavat huomiota osakseen. Hylätyillä on kurjaa, kun kukaan ei tunnu välittävän. Maailman suuressa kärsimyksessä hopealusikkakerhoon pääsee vain aniharva, suurin osa taiteilee köyhyydessä ja elämästä selviämisen varjopuolella. Tästä johtuen Kristus antoi omilleen tärkeän tehtävän, olla valona ja suolanan maailmassa. "…eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” Matt.6:15-16.

Jeesuksen valo ei kelpaa kaikille, siksi maailma onkin pullollaan kaikenlaisia välkkyjä, jotka ovat mielestään (ja kaverien mielestä) hyvin välkkyjä? Mutta kuoleman edessä ja sairauden kohdatessa, ikuisuuden portilla tarvitaan Kristuksen taivallista valoa, muu ei riitä, tai on vain ikuinen pimeys edessä.... siks oon mä suruinen....

Jumala on antanut meille selvän käsityksen siitä, millainen on paras miehen elämänmalli. Se on uskovan miehen elämä, Jumalan johdattama vaellus turhuuden markkinoilta taivaalliseen Jerusalemiin toisten uskovien seurassa. "Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!” Ps.40:5. Se on uskovan miehen osa ja Jumalan lahja. Siinä suunta on aina Herraan päin Pyhän hengen johdossa ja hänen sanansa on kaiken ohjain, valo ja viisaus, lupaus ja rikkaus. Samalla mies näkee, kuinka Jumalan suuruus toimii ajassa ja elämässä, ihmisessä ja seurakunnassa. Hän havaitsee ihmeitä joka päivä ja nämä kohottavat hänen mielensä Vapahtajaan. Niistä hän tahtoo puhua. Jeesus on suuri, hänessä näemme Taivaallisen Isän. "Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten

paljous on suurempi, kuin luetella taidan." 40:6. Maailmanmies ei puhu Jumalasta, ei kuuntele Jumalaa, ei arvosta häntä. Hänelle hengellinen sanoma on kuin kirous, kuin kuolemaan joutuminen, kuin pimeässä huoneessa elämistä. Hän katselee kaukaa, kun hurskas veli menee kirkkoon ja säälii häntä mielessään. Mutta autuas mies lukee Raamattua ja on siksi äänessä, hän pitää evankeliumin silmissään, korvissaan ja sydämessään. Hän palvelee Isäntäänsä julistamalla. "Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso, en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät." 40:10. Autuas mies on onnellinen, hän on löytänyt ilon Herrassa, eikä sitä oteta häneltä pois. Se on hänen voimansa salaisuus. Maailman keskellä hän kulkee tämän salatun pelastuksen riemun kanssa. Hän kokee suurta yhteyttä kaikkien toisten Jeesuksen löytäneiden kanssa. Yhdessä he rukoilevat, yhdessä kiittävät Jumalaansa. "Iloitkoot ja riemuitkoot sinussa kaikki, jotka sinua etsivät; ne, jotka sinun autuuttasi rakastavat, sanokoot aina: "Ylistetty olkoon Herra!" 40:17.

Herra, on joskus vaikea ymmärtää, miksi ihmiset haluavat laulaa maailmanlauluja, miksi useat eivät tartu tilaisuuteen elää koko elämä kanssasi uskossa, miksi niin monet hamuavat maailman rikkautta, mainetta, suosiota, nautintoa ja turhuutta, miksi taivaanvaltakunta on niin monelle aivan vieras, miksi ihmiset pitävät Jumalaa vain hätävarana, miksi niin moni on vain nimeltään kristitty, miksi monien kristittyjen kotien lapset luopuvat uskosta ja päätyvät moolokin kitaan, miksi kuulemme niin harvoin innostavia uutisia syntisten kääntymyksistä ja pelastumisesta, miksi kauniita muistosanoja lausutaan vasta heidän hautajaisissaan, miksi heistä näyttää tulleen uskovia vasta kuolemansa jälkeen, miksi niin moni laulaa: siks oon mä suruinen....?

Herra, armahda meitä?