Kun Kristus kulki Latviassa

Neuvostoliiton valtakaudella kävin lähetysmatkalla Latviassa, veimme sinne Raamattuja ja muuta kristillistä materiaalia, kävimme seurakunnissa, julkisissa ja maanalaisessa, tapasimme monia uskovia ja ihmettelimme maailman menoa. Muistan, kuinka kyselin eräältä paikalliselta oppaaltamme, miksi kirkkojen ristit oli silloin korvattu kukoilla? Hän vastasi, että kukkokin mainitaan Raamatussa Pietarin kieltämisen yhteydessä. Sukkelaa? Mieleeni jäi myös matkaoppaamme Pietarista, joka oli vannoutunut ateisti ja koko ajan varjostamassa ja arvostelemassa meitä ja kristillisyyttämme. Annoimme hänelle eräänä iltana Raamatun ja seuraavana aamuna hän kertoi lukeneensa sitä koko yön, mutta olevansa edelleen täysin eri mieltä? Viimeisenä aamuna hän hyökkäsi taas keskustelussamme aamiaispöydässä kristillisyyttä vastaan. Tuli siinä puhetta hänen sairaasta tyttärestään ja sanoin niin painokkaasti kuin osasin, että Jumala rakastaa häntä ja tytärtä. Opas murtui täysin ja rupesi itkemään, Jumalan rakkaus riisui hänet aseista. Rukoilin, että Herra pelastaisi hänet.

Latvia oli naapureidensa Viron ja Liettuan tavoin pienenä valtiona vuoroin Venäjän, Puolan, Ruotsin ja Tanskan miehittämä. Nykyinen Latvian tasavalta alkoi 1918. Mutta maailmansodassa se joutui Neuvostoliiton valtapiiriin, välillä siellä hallitsivat saksalaiset ja sitten taas sodan loputtua Neuvostoliitto. Vuonna 1990 Latvia taas itsenäistyi.

madame von Krüdener

Riigassa syntyi Barbara Juliane von Krüdener (1764-1824), joka oli myöhemmin merkittävä uskova nainen koko Euroopan historiassa ja Jumalan valtakunnassa Kristuksen todistajana. Hän meni naimisiin Bourkhardt-Alexis-Constantine Krüdenerin kanssa, tämä oli kuusitoista vuotta häntä vanhempi leskimies. Barbara oli luonteeltaan kevytmielinen, huvielämää rakastava, ja hänellä oli kyltymätön jano saada huomiota ja olla imarreltu; nämä piirteet vaivasivat häntä koko hänen elämänsä ajan myöskin uskoontulonsa jälkeen.

Monen Euroopassa eletyn vuoden jälkeen Barbara palasi Riigaan, jossa tapahtui hänen hengellinen herätyksensä. Se alkoi siitä, kun eräs hänen herrasmies tuttavistaan tuli tervehtimään häntä ja kuoli äkisti hänen jalkojensa juuressa 1804, aivohalvaus heidän silmiensä tappoi miehen. Tämä järkytti häntä suuresti; hän alkoi hakea lohdutusta, ja löysi sen suutarilta, joka johdatteli levottoman asiakkaansa Jumalan valtakuntaan. Suutari oli taustaltaan Kristuksen kiihkeä opetuslapsi ja kuului Moravian veljien joukkoon (olivat ns. veljesseurakuntia ja herrnhutilaisia, joita pidetään evankelisen uskon edustajina. Nykyäänkin Suomessa on vielä päivän tunnussanan niminen vuosikirjanen heidän perintönään).

- Hän on onnellinen, onnellisin kaikista ihmistä ja minä kaikkein onnettomin olento, Barbara toisti. Suutari julisti ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta, jota hän rakasti. Tämä oli uutta ja tuli koston Jumalan tilalle, jonka edessä he vapisivat. Mutta nyt hänen eteensä tuotiin Jumala, joka on kuolemassa rakkaudesta syntisiä kohtaan. Niin armahdettu syntinen rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut häntä. Barbara löysi Jeesuksessa uuden elämän ja alkoi välittömästi saarnata tätä Jumalan armoa, joka ilmestyi hänen Pojassaan. Vaikka Barbara oli löytänyt rauhan, kuitenkin lääkäri määräsi hänen hermojaan hoidettavaksi lämpimillä kylvyillä.

Hän kirjoittaa: - Herra näytti minulle äärettömän armonsa. Autuus on aina kasvavaa, ja olen aina enemmän suuntautunut hänen puhtaaseen rakkauteensa ja itseni kieltämiseen - uskoni hänen on lähitulevaisuudessa yhä vahvistunut ja olen päässyt hänen rakkautensa syvyyksiin, josta voimme aina saada voimaa, vaikka näemme sen heikoin silmin täällä maan päällä, mutta sydämeni osoittaa kuinka se säteilee, joten haluan kiittää siitä äänekkäästi ja kehottaa kaikkia palvomaan Herraa. Se oli minulle eräänä päivänä sanoma Herralta, lähetetty ylhäältä, mihin minua on vedetty: Mene aidan vierille ja kutsu heidät: Oi, että voisin palvella Häntä, suorita palvotulle Herralle kaikki, kaikki ja ylistää hänen nimeänsä ja palaa rakkaudessa; Riigassa syntyy pieniä apostoleja, joista saadaan isoja kiviä Herran temppeliin, sillä nämä lapset tulevat saarnaamaan evankeliumia.

- Myös tässä talossa antaa minulle Herra paljon armoa ja siunausta, koska pyysin häntä. En halua elää missään, jos ei hänen suuri pyhä rakkautensa syntisiä kohtaan tietäisi, että me nyt laulamme illalla virsiä sydämen voimalla. Kaukana olevatkin kuulevat mitä se on, että tunnustamme Herran voimaa ja elämme Hänen armostaan ja Hänen siunauksestaan.

- Heidelbergissä koin jotakin hyvin koskettavaa. Kievari, jossa olimme majoittuneena, verrattiin torniin, jossa vangit istuivat, siellä jengit värväsivät uusia rosvoja ja niitä useita oli luultavasti tulossa tielle, joka johti kuolemaan. Nämä ihmiset olivat verkossa, jonka saatoin nähdä heidän edessään tiukkana, jossa oli yksinäinen ritiläikkuna, he lauloivat lauluja, jossa epätoivon sävyt sekoittivat mielen. Sydämeni oli valitettavan syvästi liikuttunut ja pyysin Kristuksen myötätuntoa heille, sitten tuli helluntaipäivän kaunis näky sieluni minun eteen, suuri pyhä, kaunein juhla, jossa herrain Herra niin armollisesti opettaa Pyhän Henkensä varhaisille kristityille. Kun minä niin selvästi koin onneni, ajattelin ja pyysin Herraa tekemään tänä päivänä heille tuon ilon, hyviä uutisia, ja pyysin häntä ohjaamaan minun vaiheitani. Menin ulos ja seisoin suljetun tornin oven edessä, jota en voinut saada auki ja ihmispelko valtasi minut, koska näin kaduilla ihmisiä, ja pelkäsin heidän mielipiteitänsä. Mutta Luojan kiitos, ajattelin, että hän, joka jätti taivaan kunnian ja tuli muuttuneena alhaiseksi ja väärinymmärretyksi, niin varmasti kurjat syntiset eivät tuo meille mitään nöyryytystä. Luojan kiitos, tunsin jopa varkaita ja murhaajia ja huonompiakin kuin niitä. Olinko koskaan tarpeeksi ymmärtänyt hänen rakastaneen meidän syntistä nuorisoamme? Pyysin voimaa ja siunausta näille köyhille ihmisille. Ja näin, että Jumalan Poika tuli ja teki ulkopuolelta oven, näin Herran linjan ja he seurasivat vanginvartijaa ja hänen vaimoansa (Apt.16), ja kas kummaa, heidän sydämensä oli valmis. Kerroin heille olevani outo nainen, joka olin saapunut Jumalan lähettämänä, että olin nähnyt heidän olevan vankeja ja tämä oli syvä tunne ja haluaisin tehdä heissä ilon, joten pyysin kokkia tekemään heille hyvän aterian ja kerroin heille tämän. Onnellisuus on sitä, että täytyisi tietää Herran Kristuksen ja että hän rakasti kaikkia tyytymättömiä, ja että he voivat päästä tuntemaan hänen armonsa, hän antaa heidän heittää kaikki itsensä hänen jalkojensa juureen, ja rukoilla hänen suurta ja armollista rakkauttaan, Häntä itseään ja pyytää armoa. Hän antaisi heille verensä ja kuolemansa, jos annatte hänelle koko sydämenne ja vilpittömästi kääntyisitte todellisessa parannuksessa puoleensa. Hän kantoi meidän rangaistuksemme. Sanoma vanginvartijasta kosketti, koska se kertoi Jumalan armosta ja lupasi kaiken. Eräs nainen sanoi itkien olevansa huono ja tahtovansa parannukseen synneistään. Hän kertoi kuulleensa ihania lauluja Jeesuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan. Iltapäivällä annoin pienen kirjan naiselle ja jälkeenpäin hän sanoi minulle iloitsevansa siitä suuresti.

paroonitar von Krüdener

Barbara oli kristillisessä työssään saanut kohdata perheitä, köyhiä, sairaita, lapsia, vanhuksia, vankeja ja vapaita. Barbaran toiminnalla oli suuri merkitys uskonnollisen elämän herättämiseksi useammilla seuduilla Saksassa ja Sveitsissä. Palavassa rakkaudessaan Ristiinnaulittuun hän matkusti läpi suuren osan Eurooppaa, saarnasi parannusta, julisti sekä vapahdusta että kirousta, vei pahantekijöille vankiloihin evankeliumin lohdutusta, puhui tämän maailman viisaille ristin hulluutta, kuninkaille ja ruhtinaille Kristuksen ylevyyttä, hänen, joka on kuningasten kuningas, herrain Herra. Hän koki voimakkaita kokemuksia karismaattisuudesta aikansa mystikkojen seuroissa ja ne ohjasivat paljon hänen maailmankatsomustaan ja uskoaan. Lopunajan ennusteet vaikuttivat häneen syvästi. Missä hän vain liikkui, siellä hän järisytti vanhoja suruttomia, pehmitti kivisiä sydämiä katumuksen kyyneleihin, veti puoleensa joukoittain hengellisesti kurjia, kaiken laatuisia ja säätyisiä. Toiset kunnioittivat häntä Herran valituksi, pyhäksi profeetaksi ja ihmeitten tekijäksi; toiset pilkkasivat narriksi, vaaralliseksi intoilijaksi ja petturiksi. Hän katsoi, että Napoleon oli Johanneksen ilmestyskirjan syvyyden enkeli ja Antikristus.

Aleksanteri 1

Venäjällä vaikutti silloin keisari Aleksanteri 1. (valloitti Suomen 1809, antoi meille myöskin autonomian, järjesti Porvoon valtiopäivät), jolla oli suuri vaikutus Euroopan asioihin. Hänellä oli suuria vaikeuksia itsensä kanssa, joka heijastui myös hänen johtajuuteensa. Hän oli juuri hävinnyt sodan Napoleonia vastaan. Hän ei ollut saanut apua okkultisteilta, vaikka oli sitä etsinyt ja halunnut. Aleksanterilla oli kaikissa kunnianosoituksissa, jotka on tuotu hänelle, levoton omatunto: hän tunsi ristiriita Jumalan rakkauden ja osakseen tuleen kunnian ja turhaan maailman elämän välillä.

Keisarinna Elisabet oli tullut uskoon ja pietistiksi; hän ja hänen uskovat hovineitonsa pyysivät Barbaraa apuun. Barbara matkusti Pietariin ja sai puhua tsaarille kolmen tunnin ajan. Hän tunsi rukousvastauksena päästä keisari luokse vierailulle. Hän repi pimeyden ja valheen verhon hallitsijan sielulta. Hän sanoi: - olette Jumalan mies, teidän on lähestyttävä syntisenä Herraa armon kysyen. Ette ole vielä saanut armoa, joka yksin voi antaa syntejä anteeksi: olette vielä synneissänne, sillä ne eivät ole vielä nöyryyttäneet teitä Jeesuksen eteen: Ette ole vielä kuin publikaani sydämen pohjilta rukoilleet: Jumala ole minulle syntiselle armollinen! Ja siksi teillä ei ole rauhaa. Kuunnelkaa siis nyt naisen ääntä, joka oli myös suuri syntinen, mutta joka on löytänyt anteeksiannon Kristuksen jalkojen juuressa! Keisari vuodatti kyyneleitä ja peitti kasvonsa käsissään. Hän sanoi: - jatkakaa, sanasi ovat musiikkia sielulleni. Kun hän lopetti, nyyhkytti Euroopan voimakkain hallitsija kuin lapsi kädet kasvoillaan. Hän oli lopultakin löytänyt rauhan sielulleen. Keisari luovutti sydämensä Herralle. Pidettiin hengellisiä tilaisuuksia, mukana oli naisprofeetta ja yksinkertainen talonpoika, myös monet muut osallistuivat näihin kokouksiin. Luettiin Raamattua keskusteltiin, rukoiltiin polvillaan, usein yli puolenyön.

Barbarasta tuli keisarin suosikki ja hän käytti vaikutusvaltaa keisariin Pyhää Liittoa perustettaessa.

Hänen aloitteestaan keisari esitti ja sai aikaan "pyhän liiton" (allianssi) Saksan ja Itävallan hallitsijain kanssa, johon yhtyivät kaikki muut Euroopan ruhtinaat. Pyhän liiton tarkoituksena oli kristillisen veljes-rakkauden aikaansaaminen kansain välille, joita olisi pidettävä yhden perhekunnan jäseninä, ja ruhtinasten välille, jotka olisivat kansain isinä, sekä kristillisyyden kohottaminen korkeimmaksi laiksi kansain elämässä. Liitto oli lyhytaikainen.

Venäjällä oli tullut yliopistomaailmassa vallitsevaksi perussuuntaukseksi lisääntynyt hengellinen pimeys, joka oli vallannut myös teologisen tiedekunnan. Kun tsaari sen huomasi, koko teologisen tiedekunnan henkilökunta pantiin vuonna 1823 muihin hommiin. Uudet viranhaltijat valittiin pietistien keskuudesta. Tämä sai raivon aikaan vastustajissa, mm. Friedrich Engels (oli sosialistinen filosofi ja toimi yhteistyössä Karl Marxin kanssa modernin kommunistisen teorian luomisessa) kirjoitti teologituttavalleen Friedrich Gräberille 12.06.1839 pitkän vuodatuksen, jossa hän sanoi näinkin: "Minä taistelen pietismiä ja kirjaimellista uskoa vastaan niin kauan, kuin vain voin".

Fjodor Kuzmin

Aleksanteri I kuoli 47-vuotiaana vuonna 1825 etelävenäläisessä Taganrogin kaupungissa. Venäjällä jäi sitkeästi elämään legenda jonka mukaan Aleksanteri I ei kuollutkaan tuolloin vaan vetäytyi uskonnolliseen mietiskelyyn. Tomskissa vuonna 1864 kuollutta siperialaista erakkoa Fjodor Kusmitšia väitettiin keisari Aleksanteriksi. Selvittämättä on jäänyt myös Aleksanterin ruumiin kohtalo. Kun Neuvostoliiton viranomaiset yli sata vuotta myöhemmin antoivat luvan Aleksanteri I:n haudan avaamiseen Pietari-Paavalin linnoituksen kirkossa Pietarissa, hauta osoittautui tyhjäksi. (Siperiassa kuoli 1860-luvulla munkki Fjodor Kuzmin, jonka puheista ilmeni, että hän tunsi läheisesti vuosisadan alkupuolen hallitsijoita ja valtiomiehiä ja jonka tavat osoittivat hänen olleen peräisin korkeista piireistä. Munkki olisi ikänsä ja näkönsä puolesta voinut olla Aleksanteri I.?)

Aleksanteri I:n mukaan on Suomessa nimitetty myös katuja Helsingissä ja Porvoossa sekä kirkko Tampereella.

Vuonna 1821 Barbara karkotettiin Pietarista koska hän oli visioinut keisarin uutena Kreikan valloittajana ja oli hakenut tukea näkemykselleen Kreikan sodan itsenäisyyspäivästä? Barbara karkotettiin Ukrainaan ja hän kuoli Krimin niemimaalla 1824, hän oli 60-vuotias.

Hän odotti kärsimättömästi myös jumalallista tuomioiden täyttymistä, hän kuunteli jokaisen huhun maanjäristyksestä tai ukkosesta, rakeista, tulipaloista, rutosta, joita hän piti tuomioiden ilmentyminä ajassa.

Kirjeessä pojalleen hän muutama viikko ennen kuolemaansa kirjoittaa: - Mitä olen tehnyt hyvää, se pysyy, mitä pahaa olen tehnyt (koska olen monta kertaa kuullut Jumalan äänen, ja se hedelmän mielestäni ylpeydessäni karkottanut), hän, minun Jumalani, pyyhkii pois armossaan. Minulla on Jumala ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa minut kaikesta synnistä.

Barbara asui perheineen Viitinan (sijaitsee etelä Virossa Vorunmaalla) kartanossa ja kirjoitti useita kirjoja. Pietistien tapaan hän koetti vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja antaa talonpoikien

lapsille koulutusta, sekä määräsi lauantaiksi puolipäiväisen työajan työntekijöilleen. Nykyään rakennuksessa toimii Rõugen peruskoulu.

Eräänä päivänä Herran Kristuksen kanssa

Eräs kristitty rukoili johdatusta elämäänsä, hän halusi varmistua Jumalan tahdosta valinnoissaan. Hän kertoi kokeneensa pelastumisen riemua:

- Raamattu sanoo: "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!" Fil. 4:4. Iloitsen ja riemuitsen siitä, että taivaallinen Isäni on pelastanut minut pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan. Jeesuksen Kristuksen veri on puhdistanut omantuntoni kuolleista teoista palvelemaan elävää ja todellista Jumalaa

Heti uskoon tultuani sain kokea Jumalan ihmeellistä johdatusta. Ensin minut johdatettiin nuorten rukousryhmään, johon kokoonnuimme pari kertaa viikossa kantamaan toistemme kuormia. Siellä aloin määrätietoisesti rukoilla, että Jumala kirkastaisi minulle paikan, missä saisin palvella häntä. En tahtonut liittyä mihinkään kristilliseen toimintaan, ennen kuin olin saanut varmuuden ylhäältä.

Oli jälleen keskiviikko ja rukoushetki tyttöjen kanssa. Olimme kaikki polvillamme Herran edessä, kun yhtäkkiä näin silmieni edessä kuvan surkeasta alkoholistista. Samalla sain varmuuden siitä, että juuri näiden ihmisten parissa Jumala tahtoo minun toimivan. Nousin heti ylös ja sanoin tovereilleni:

- Nyt tiedän, että Jumala tahtoo minun toimivan alkoholistien parissa.

Toverini alkoivat heti esittää vastalauseita.

- Tuo ei voi olla totta. Sellaiseen ympäristöön sinä, nuori tyttö, et sovi ollenkaan. Nuorten parissa sinun pitää toimia. Siellä tarvitaan työntekijöitä. Mutta minä olin varma siitä, että Jumala ei ollut erehtynyt.

Silloin mieleeni tuli ajatus, jonka esitin tytöille.

- Ensi lauantai-iltana kuudelta menen Vanhankirkon puistoon. Istun siellä penkille ja pyydän teitä rukoilemaan, että Jumala lähettää viereeni nuoren, jolloin tiedän, että työkenttäni on nuorten parissa, tai alkoholistin merkiksi siitä, että minun paikkani on heidän keskuudessaan.

Me rukoilimme koko sydämestämme Jeesuksen suojelusta tuolle penkille, ettei siihen tulisi istumaan ketään muita.

Tuli lauantai, kolea ja sateinen päivä. Sovittuna aikana menin Vanhankirkon puistoon ja istuuduin penkille. Huokasin Jumalan puoleen:

- Isä, lähetä pian tänne se ihminen. Ei tässä kauan tarkene istua, kun on niin märkää ja kylmää.

Kun nostin pääni rukouksesta, näin alkoholistimiehen seisovan edessäni. Kohteliaasti hän kysyi, saisiko istua viereeni. Sanoin hänelle:

- Olkaa hyvä.

Vaikka Jumala näin konkreettisesti vastasi rukoukseeni, epäusko valtasi sydämeni. En puhunut miehelle mitään, vaan rukoilin:

- Isä, anna hänen alkaa vielä keskustelu sinusta. Silloin tiedän varmasti, että tahdot minun toimivan heidän parissaan.

Mies katkaisi hiljaisuuden.

- Uskotteko Jumalaan? hän kysyi.

Nyt en enää voinut istua hiljaa, vaan hypähdin ylös ja aloin todistaa miehelle Jeesuksesta. Sydämeni iloitsi ja riemuitsi. Jumala oli kutsunut minut näiden ihmisten pariin, sanokoot muut mitä tahansa. Tähän tehtävään pyhitän elämäni. Jumalan sormi oli sen selvästi osoittanut.

Juuri silloin vanhahko naishenkilö pysähtyi eteemme kädessään nippu keltaisia kutsulappuja.

- Täällä taidetaankin jo olla kutsumassa, hän sanoi minulle. Katsoin häntä ihmeissäni ja kysyin:

- Mihin kutsumassa?

Hän kertoi juuri pidettävästä katulähetysillasta siinä lähellä. Nousimme ja lähdimme sinne…..

Moni haluaisi tietää jotain tulevaisuudestaan, muttei uskalla kysyä sitä Jumalalta? Ääneen rukoileminen toisten kuullen on joillekin ujoille hyvin vaikeaa ja siitä saattaa tulla suorastaan kynnys uskonelämässä. Myös toisille todistaminen Jeesuksesta on joskus äärimmäisen vaikeaa ja Raamatun sanan edessä sitä tuntee itsensä tosi pieneksi ja köykäiseksi: "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." Matt.10:32-34. Kun siis kristitty tarttuu tuohon miekkaan, joka on Jumalan sana, hän voi varautua kaikenlaiseen vastustukseen ja arvosteluun. Tämä tuntuu sitten kodissa, työssä ja pitkin matkaa koettelevasti. Kieltäjällä on ulkoisesti helpompi tie, mutta hän menettää pelastuksen.

Olin juuri hiljattain tullut uskoon ja tämä totuus oli minulle selvinnyt. Niin sitten päätimme kerran lähteä noin vain todistamaan erään lauantain nuortenillan jälkeen Raision seurakuntatalolta eräälle nuorisomajalle. Meitä oli pieni ryhmä poikia matkassa. Paikalla oli tunnelma korkealla, viinahuurua, musiikkia, humalaisia, tupakansavua ja kaikenlaista örinää. Siinä sitten virittelimme muutaman hengellisen laulun Jeesuksesta ja taivaasta, joka laulun jälkeen joku meistä sanoi jotain todistukseksi. Se taisi olla minun ensimmäinen julkinen todistukseni kääntymättömien ihmisten edessä. Tunsin heikkoutta ja suurta iloa yhtä aikaa. Minua ei häirinnyt kovinkaan paljon se, että kuulijat naureskelivat meille ja juopuneet kommentoivat typeryyksiään aina välillä. Kotiin tultuani ajattelin, että minäkin olin ollut siellä, minäkin olin saanut suuni auki, minäkin olin laulanut, seissyt julkisesti uskovana - Jeesukseen uskovana.

Meillä on luontainen taipumus siirtää häpeä pois itsestämme kieltämällä Vapahtaja, Kristuksen apu, ainutlaatuinen pelastus, ristinsanoma, julkinen uskovaisuus. Häpeämme julkisesti Jeesusta ja soperramme mieluummin yksinäisyydessä jotain Jumalalle, kuin esillä ollen. Esiintyminen pelottaa. Mutta kieltäjän tie on luopumuksen tie, jossa usko kuivuu ja kuolee. Todistaminen sitä vastoin lisää voimaa ja rohkeutta. "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään." Room.10:9-11. On myös tavallista, että kristitty kehittää ns. ohittamiskaistan Jumala-kysymyksille ja todistuksille. Silloin hän kiertää Jeesus-nimen lausumisen ja mainitsee vaikka "yläkerran", "tuonpuoleisia", "selittämättömiä", "vakavia", asioita miettivänsä. Tällä hän pyrkii välttämään liian uskovaisen maineen. Samalla hän kadottaa tuntuman Jumalaan ja Kristuksen yhteyden, vähitellen hänestä tulee samanlainen, kuin hän oli ennen Vapahtajan kohtaamista - hienostunut pakana tai järkeisuskova. Syy ei kuitenkaan ole vastustajassa tai epäedullisessa tilanteessa, vaan ainoastaan uskovassa - hän on kadottanut Kristuksen. Sen seurauksena hän kertookin olevansa itse selvinnyt asioistaan, itse kyennyt auttamaan itseään ja itse ratkaisemaan ongelmansa, itse maksanut ja rahoittanut kaiken? Kristus saa väistyä ja odottaa vuoroaan, hauta on jälleen suljettava ja Jeesuksen palattava ristille, opetuslasten mentävä pelokkaina lukittujen ovien taakse, Kaiffas, Pilatus ja Herodes, ristiinnaulitsemista vaativa kansa ja pilkkaajat on päästettävä jälleen hallitsemaan. Ja kaikki lähtee siitä, että pimeys on ottanut hallinnan uskovan sydämessä. Joskus Herran tie käy uskovalle tosi kapeaksi, kaita tie on nimensä veroinen. Silloin ovat vitsit vähissä vaikka katsoisi mihin suuntaan tahansa. Luulen, että se on kuitenkin ainoa mahdollisuus, että Kristus saa kokonaan meidät omikseen. Sillä onhan tunnettua, että monet uskovat elävät vain toisella jalalla Jumalassa ja toinen jalka tallustelee sujuvasti maailmassa.

- et voi ottaa sitä mukaasi....

Eräs ihminen kysyi minulta viikolla puhelimessa syytä siihen, kun hänen elämässään on niin paljon ollut vaikeuksia. Vastasin, että nähdäkseni Jumala haluaa vahvistaa niiden kautta uskoa? Hän nieli asian sillä kertaa, ehkä maistelee sitä yksin myöhemmin? " Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa." 1.Sam.30:6. Omat virheet vievät elämän pieleen, joskus toiset ihmiset hyökkäilevät mielensä kiivaudessa uskovan päälle. Se on totinen paikka. Daavidin asenne on esimerkillisen hyvä, hän rohkaisi mielensä Herrassa. Hän siis asennoitui tilanteeseen niin, että Kristus selviää tästä varmasti, eikä elävä usko voi kuolla, kun se on Jumalan synnyttämä. Hän olisi voinut yhtä hyvin luopua uskosta, ja niin turvautua inhimillisiin voimiinsa, sotilaisiinsa, juonitteluun, valheisiin, pakenemiseen, vetäytymiseen Jumalan asettamalta paikalta? Hänestä olisi voinut tulla vain mielenosoittaja! Historia olisi kirjoitettu toisin?

Niin, ihmiset ovat uteliaita ja uskovinakin haluaisimme tietää jotakin tulevaisuudestamme etukäteen ja se kiehtoo mieltä. Mutta Herra ei useinkaan näytä meille tulevaisuutta kovin pitkälle, sillä moni varmaan kääntyisi heti pois tietäessään, miten vaikeaa on tulossa? Ihmismieli on aika rajallinen kapistus, joka ei kestä kovin suuria heilahduksia, muuten alkaa "isopyörä" vippaamaan. On tunnettua, että ihmisen jouduttua hieman erilaiseen tilanteeseen, ympäristöön, vieraisiin tiloihin ja tuntemattomien ihmisten seuraan, menevät hermot kireälle, tulee valvottua, ruokahaluttomuus vaivaa tai vatsa ei toimi normaalisti, erilaiset pelot hiertävät mieltä, on vaikea keskittyä, valvottaa yöllä.

Vanha virsi on aina ajankohtainen: "Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan." Lukemattomat ihmiset ovat tätä laulaessaan vahvistuneet uskossa Jeesukseen. Lina Sandell viittasi laulua kirjoittaessaan Raamatun sanaan: "Niin kuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin" 5.Moos.33:25. Teksti kuuluu:

 Blott en dag, ett ögonblick i sänder

– vilken tröst, vad än som kommer på!

Allt ju vilar i min faders händer:

skulle jag som barn väl ängslas då?

Han som bär för mig en faders hjärta

giver ju åt varje nyfödd dag

dess beskärda del av fröjd och smärta,

möda, vila och behag.

 eli vapaasti suomennettuna:

Vain eräs päivä, yksi silmänkatse kerrallaan

- mikä mukavuus, mitä on meneillään!

Leväten isäni käsissä:

Haluan kuin lapsi luottaa huolenpitoon silloin?

Hän joka kantoi minua isän sydämellä

antaen joka päivä

oman osansa kipua ja mielihyvää,

puurtamista, lepoa ja miellyttävyyttä.

Tässä on oppimista koko elämän ajaksi. Meille riittää tämä päivä, sen ilot ja murheet. Tärkeää on tänään olla uskossa ja Kristuksessa. Uskova tarvitsee rohkaisua elää Kristuksessa, mutta se ei ole helppoa. Se tietää kovaa sisäistä taistelua, jatkuvaa Raamatun lukemista, rukousta, seurakuntayhteyttä, lihansa ristiinnaulitsemista ehtoollista, ripittäytymistä, hankaliin asioihin tarttumista, nöyrtymistä. Jos uusi Kristus-luomus elää meissä, on vanhan ihmisen meissä peräti kuoltava. Nämä ovat vaihtoehtoja, jotka aina sulkevat pois toinen toisensa.

Jeesus, Vapahtajamme, anna meidän tänään nähdä sinut Raamatun valossa, että juurtuisimme sinuun pyhien kirjoitusten kautta, emmekä olisi luulemisten, tunteittemme ja ihmismielipiteitten heiteltävänä. Anna anteeksi, että kielsimme sinut ja arkana ajattelimme vain omaa kunniamme hyläten sinut ja todistuksen sinusta. Sillä tosiaan iloitsemme sinusta Jeesus, iloitsemme suuresta huolenpidostasi, vaivannäöstäsi, kaikkitietävyydestäsi ja kaikkiriittävyydestäsi. Tahdomme kulkea kanssasi viitoittamallasi tiellä, kulkea avaamistasi ovista, suostua niihin ihmisiin, jotka ohjaat tiellemme. Rukoilemme: pidä meitä kädestä kiinni ja taluta taivaaseen.

Jeesus antoi mielenmuutoksen elämäksi

Vanhassa SANA-lehdessä  vuodelta 1967 oli juttu, jossa Antti Kärkkäinen niminen mies kertoi elämästään, kuinka hän oli joutunut kurjaan jamaan, lastenkotiin kuusivuotiaana, sitten kasvatuslaitokseen, varaskoplaan ja vankilaan….

- Aloin 17-vuotiaana käyttää alkoholia vapautuakseni ujoudestani ja alemmuudentunteistani. Sotaväessä ollessani olin jo täysi alkoholisti. Nyt jälkeenpäin olen huomannut, että Jumala auttoi minua monissa vaarallisissa tilanteissa. Alkoholihimoni kasvoi jatkuvasti ja samalla sisäinen hätäni. Jouduin vankilaan monta kertaa. Ollessani Turun lääninvankilassa tunsin itseni niin kurjaksi ja epätoivoiseksi, etten mitenkään kyennyt nousemaan. Sellitoverini oli pannut seinälle Jeesuksen kuvan.

- Uskotko sinä häneen? kysyin.

- En, hän vastasi.

- En minäkään, oli minun mielipiteeni.

Ilta tuli ja lamput sammutettiin. En osaa sanoa, olinko valveilla vai nukuksissa. Äkkiä näin Jeesuksen. Hänen kasvonsa näkyivät selvinä ja hän sanoi lempeästi:

- Älä pelkää, minä olen kaikkien auttaja, kaikkein kurjimpienkin.

Näin alkoi hengellinen herääminen monien kärsimyksen vuosien jälkeen. Mutta vieläkin lankesin monta kertaa. Päästyäni vankilasta jouduin jälleen alkoholin kierteeseen. Olin yksin, koditon ja kovissa tunnonvaivoissa. Hakeuduin vapaaehtoisesti alkoholistikotiin. Kävin psykiatrin luona, mutta en voinut avautua kokonaan. Jotain parannusta tapahtui, mutta vieläkään en ollut vapaa. Sattumalta tulin Kovaosaisten Ystävien Veljeskotiin. Sen hoitaja oli uskova mies ja kehotti minua tekemään parannuksen. Olin kovassa ahdistuksessa.

Kerran sitten olin junassa matkalla Porkkalasta Helsinkiin. Taskussani oli junalippu ja tyhjä viinapullo. Kiroilin ja manasin Jumalan nimessä, vaikka sisimmässäni pelkäsin Jumalaa. Junailija kuuli puheeni ja sanoi, että olin hirveä ihminen ja uhkasi jättää minut poliisille. Yöllä kuljeskelin katuja pitkin ja häiritsin ihmisiä. Aamupuolella olin uupunut ja vapisin kylmästä. Silloin muistin taas Veljeskodin ja sen hoitajan. Petyin kauheasti, kun en tavannutkaan häntä, mutta päivystävä sijainen koetti auttaa minua. Olin sielullisesti ja ruumiillisesti aivan lopussa.

- Missä on A-klinikka, että saisin vitamiinipistoksen piristykseksi? minä kysyin.

Päivystäjä osoitti Raamattua ja sanoi:

- Miesparka, tässä kirjassa on pistos, joka parantaa sinut.

En uskaltanut sanoa enää mitään, ajattelin vain itsekseni: - Mitä apua tuosta kirjasta saa?

Palasin kaupunkiin ja harhailin kaduilla, mutta sisimmässäni puhui koko ajan ääni, joka kehotti minua tunnustamaan syntini ja luopumaan aikaisemmasta elämäntavastani. Vihdoin päätin palata Veljeskotiin hoitoa saamaan. Siellä minut vietiin kodin hoitajan, Väinö Savolaisen, luokse. Hänelle kerroin koko kurjuuteni ja sain itkeä murheeni.

- Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin sinulle annetaan sen ohessa kaikki muukin, sanottiin minulle. Elämäni alkoi vähitellen valjeta. Sain työtä ravintolan tiskaajana ja asuin veljeskodissa. Kolmen kuukauden kuluttua minulle annettiin työtä Veljeskodissa, ja puolitoista vuotta sitten tulin epileptikkojen kodin hoitajaksi. Koko tämän ajan olen osallistunut katulähetystyöhön. Ihmeelliset ovat Jumalan tiet.

Nykyään elämäni on niin täynnä työtä, iloa ja sisältöä, etten tarvitse alkoholia. Olen onnellinen ihminen. Kärsimys on vaihtunut iloon ja hyödylliseen työhön. Olen päässyt Jeesuksen valokeilaan.

On ilo lukea tällaisia juttuja ja jos niitä ei enää löydy nykyisistä lehdistä, niin kannattaa kaivaa esiin vanhat numerot? Synnintunto on tavalliselle suruttomalle maailman ihmiselle täysin tuntematon käsite, koska hänellä ei ole Pyhää Henkeä. Siksi ilmeisesti puhummekin mieluummin heidän kanssaan uskon tuomasta menestyksestä ja eduista kuin syntiä seuraavasta tuomiosta? Jeesuskin on lähinnä vain parantaja ja elintason kohottaja, jonka odotetaan keskittyvän vain ihmisten auttamiseen ja elämän mukavuuden kohottamiseen. Hänestä on tullut meidän palvelijamme eikä päinvastoin? "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.6:23. Synti on kuitenkin aina ihmisen perusongelma, joka vaivaa häntä koko maallisen vaelluksen ajan, ensin maailmanihmisenä ja myöhemmin uskovana. Tätä ongelmaa puretaan opetuksessa, kun sanotaan: ”Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Room.6:1-2. Synnistä pois kuoleminen edellyttää synnin tuntemista ja tunnustamista omassa itsessään, elämässään ja hölmöyksissään. Tästä syystä moni joutuu kulkemaan lukuisia sakkokierroksia ennen, kuin pääsee maaliin? Armo on sitä ennen niin kovin pieni sellaisen ihmisen elämässä? Se tulee tavoittelemisen arvoiseksi vasta, kun ihminen meinaa hukkua?

ilmoitus lehdessä

Sodoman syntiluettelo sopii hyvin aikaamme: "Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut." Hes.16:46. Ei siis mitään uutta auringon alla? Mutta meillä on menty vielä pitemmälle. Kirkon piirissä on synti tehty lailliseksi ja hyväksytyksi, sen ilmenemismuotoja kiitellään ja suositaan. Sama tauti leviää myös herätysliikkeisiin, jotka ovatkin monesti vain nimellisesti sellaisia. Uusimpana konstailuna näissä kemuissa on tämä "syntisen virsikirja" johon on koottu kaikenlaiset renkutukset. Tässä kärryjä vetää nykykörttiläisyys, jossa ei taida olla enää nimeksikään Kristusta?  Mutta idea on kuitenkin täysin selvä: on tarkoitus viestittää, että ei ole mitään syntiä, mikä veisi ihmisen helvettiin, ei ole syntiä, joka toisi Jumalan vihan ihmisen päälle. Eikä niin ollen tarvitse tehdä eikä kehottaa ihmisiä parannukseen? Soppa on valmis. Mitä hyödyttää pitää kirkonmenoja, joissa synti kannetaan sisälle ja taas taskussa mukanaan kotiin? Mitä hyödyttää olla syntinen tai leuhkia synneillään, jos ne ovat koko ajan uhka ja painolasti, joka vie kuoleman syleilyyn? Mitä hyödyttää laulaa synnistä, jos ei pääse niistä vapaaksi?

Olen joutunut joskus Jumalan eteen oman synnin kanssa, eikä se ole mieltä ylentävä tunne. Siinä ei auta vertailu toisiin ihmisiin, eikä vetoaminen omiin suorituksiin, ei mikään itsestä hyvältä tuntuva asia ole siinä kelvollista valuuttaa. Mutta aikansa asiaa pähkäiltyä, ja kalan tavalla pyristeltyä koukussa, on tullut taipuminen, murtuminen ja tunnustus. Se on vapauttanut. Synnin ote irtoaa, kun sen luovuttaa Jumalalle. " Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." 1.Joh.1:9-10. On aivan sama monesko kerta syntiä tunnustetaan tai minkä niminen se kulloinkin on, se sitoo ja kurjistaa ihmisen elämää. Ilmeistä on, ettei suurin osa ihmisistä tajua ongelmiensa aiheuttajan olevan synti? Siksi he syyttävät muita ihmisiä ja asioita pahasta olostaan? Synti ajaa myöskin epätoivoon ja toisten vahingoittamiseen, katkeruuteen ja itsemurhaan. Olemme tosiasiassa jokainen syntiin nähden voimattomia, meillä ei ole edellytyksiä selvitä siitä. Tarvitsemme Vapahtajaa, välittäjää, Taivaallisen Isän edessä, jota vastaan olemme rikkoneet. Tarvitsemme pyhän veren sovitusmaksun saadaksemme tunnonvapauden. "Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä." 3.Moos.17:11. Meille alttari on Golgatalle pystytetty risti, jossa Jumalan Poika kuolee koko maailman synnin sovittajana Isän edessä.

Toinen elämäntarina 60-luvulta tuli eteeni samalla lukukokemuksella, siinä tuo jo mainittu Väinö Savolainen niminen mies kertoi:

- Minäkin, joka olen ollut täysin jumalankieltäjä, tahdon todistaa Jeesuksesta, sillä hän on nyt minunkin Vapahtajani. Elin ilman Jumalaa ja ilman Jeesusta neljäkymmentä vuotta. Jumala kutsui minua niinäkin vuosina, mutta en antanut pelastaa itseäni silloin. Käytin runsaasti alkoholia ja kaikkia aineita, joilla sain pääni sekaisin. Olin hyvin katkera ihminen ja kova kuin kivi. Kun äitini kehotti minua jättämään juopottelun ja sen sijaan lukemaan Jumalan sanaa, vastasin hänelle, että Raamattu oli pelkkää satua ja kelpasi vain uuniin heitettäväksi.

Vaikka olisin tullut kotiin mihin aikaan tahansa, äiti otti aina minut ystävällisesti vastaan ja antoi ruokaa. Kerran huomasin, että hän oli nukahtanut avoimen Raamattunsa päälle. Hän sanoi aina:

- Rukoilen sinun puolestasi ja tiedän, että Jumala kuulee rukoukseni.

Minä vastasin:

- Ihan turhaa sinun on rukoilla Jumalaa, jota ei ole olemassakaan. Enkä minä ikinä lakkaa juomasta.

Äitini ei saanut täällä maan päällä nähdä esirukoustensa toteutuvan. Mutta Jumala kuuli hänen pyyntönsä. Kun Jumalan aika tuli, hän tarttui minuun voimakkaasti. Jeesus otti minut omakseen. Siitä on nyt kulunut viisitoista vuotta.

Näin siinä kävi: Olin jo pitkän aikaa juopotellut, ja eräänä iltana otin vahvat unilääkkeet. Ajattelin, että kun saan hyvät unet, jaksan taas aamulla mennä työhön. Yöllä heräsin äkkiä kellon lyödessä kahtatoista. Kauhea tuska valtasi minut. Kuulin äänen sanovan:

- Sinä olet kadotettu. Olet rikkonut kaikki Jumalan käskyt. Turha sinun on rukoilla, ei Jumala enää kuule sinua.

Mutta hiljainen ääni sydämessäni kehotti minua kuitenkin rukoilemaan. Itkin ja rukoilin kovan synnintuskan vallassa. Tuntui, että Jumala oli todella hylännyt minut. Näin koko menneen elämäni pienestä lapsesta alkaen tähän hetkeen, jolloin olin vapiseva alkoholisti. Kauhistuin ajatusta, kuinka tarkasti kaikki minun syntini olivat Jumalan tiedossa. Kaksi tuntia kesti tuo syntieni paljouden katseleminen. Huusin epätoivoisena:

- Herra, armahda minua, Jeesus, armahda minua!

Ajattelin kaikkia syntejäni ja mietin, mikä niistä oli suurin, jota minun pitää rukoilla anteeksi. Silloin Jeesus ilmestyi eteeni ristille naulittuna. Hyvin kolkko paikka oli tuo Golgata, jossa Jeesus riippui ristillään verisenä ja tuskissaan sovittamassa minun ja meidän kaikkien syntejä. Jeesus sanoi minulle:

- Jumalan edessä kaikki synnit ovat yhtä suuria, mutta minä olen sovittanut kaikki sinun syntisi ja ne on annettu anteeksi.

Silloin alkoi uusi valo loistaa sydämeeni. Jeesus puhui edelleen:

- Nyt tiedät kaiken. Saat valita. Jos tahdot seurata minua, sinun ei tarvitse enää juoda. Minä olen sinun kanssasi joka päivä ja joka hetki. Minä annan sinulle rauhani. Saat itse valita, kumpaa tietä tahdot kulkea.

Valitsin Jeesuksen.

Samana yönä lähdin poliisiasemalle selvittämään erästä asiaa, joka vaivasi omaatuntoani. Siellä ymmärrettiin tuskani. He kirjoittivat tunnustukseni ja minulle sanottiin, että saan rauhassa lähteä kotiin. Ei siitä mitään seurauksia tulisi. Iloisena tulin kotiin, sillä sielunvihollinen oli koettanut estää minua tunnustamasta tekojani. Hän oli sanonut minulle: - Joudut vankilaan! Tai: - Ehdit sen aamullakin selvittää.

Mutta samalla kun sain syntini anteeksi, uskoin Jeesukseen, joka lupasi olla kanssani kaikkialla. Hän tiesi minusta ihan kaiken ja hän voi myös auttaa. Minulle kirkastui heti, että Jumala vaatii meiltä ennen kaikkea vilpitöntä totuutta. Olen sanonut toisille:

- Jos tahdot lähteä kulkemaan kaitaa tietä, ole aina rehellinen Jumalan ja ihmisten edessä, sillä Jumala tietää kuitenkin sinusta kaiken.

Uudestisyntymiseni jälkeen minulle tuli palava halu todistaa Jumalan rakkaudesta. Entiset toverini sanoivat:

- Sinä olet tullut hulluksi. Kun selviät, tulet kyllä taas meidän kanssamme kapakkaan ja juot yhtä paljon kuin ennenkin.

Mutta minä olin täysin varma, että Jeesus varjelee minut kaikesta pahasta.

Herra on ollut uskollinen. Tähän asti hän on auttanut ja varmasti hän auttaa minut perille asti. Yksin en mitään voi, mutta Jumalan armosta olen tänään Jumalan lapsi, ja hän on uskollinen.

Olen iloinen, että Herra kutsui minut työhönsä. Monta vuotta rukoilin Jumalalta työpaikkaa. Olin tehtaassa varastonhoitajana. Sanoin Jumalalle:

- Varmasti sinulla on joku toinen tälle paikalle, mutta yhtä varmaa on, että sinun työvainiollasi on avoimia työpaikkoja. Jos voit käyttää minua, niin tahdon totella sinua.

Vuonna 1962 heräsin eräänä joulukuun yönä siihen, että ääni käski minun kiittää kolmiyhteistä Jumalaa: Isää, Kristusta ja Pyhää Henkeä. Kun kiitin ja iloitsin Pyhässä Hengessä, niin minulle näytettiin Arvid v. Martens (Kovaosaisten toiminnan perustaja). Hän istui ja rukoili ja avoin Raamattu oli hänen edessään. En tuntenut häntä, mutta minua kehotettiin ottamaan yhteys häneen.

Menin tapaamaan häntä. Keskustelin hänen kanssaan, ja me jätimme työasian ja kaiken muun Jumalan käsiin.

Sain alkaa työni Kovaosaisten Ystävien palveluksessa vuoden 1963 alussa. Minulle annettiin vastuu Oulunkylän hätämajoituksesta, jossa oli noin 80 miestä. Työ näytti minusta hyvin vaikealta ja oli minulle aivan outoa. En ole itse koskaan asunut joukkomajoituspaikoissa. Aloin napista Jumalaa vastaan. Työ oli liian vaativaa.

- Minä en pysty tähän. Mutta Herra vastasi:

- Minä olen sinun kanssasi.

Sitten tuli suuri ilonaihe. Useat miehet tahtoivat jättää elämänsä Jumalalle. Joka ilta pidimme hartauden, ja jos minä joskus ajattelin, että nyt en ehdi hartautta pitää, niin miehet heti muistuttivat: - Nyt on iltahartauden aika.

Siellä Oulunkylän vanhalla kansakoululla näin kodittomuuden koko kurjuuden. Koulun eteisaulakin oli täynnä miehiä, jotka nukkuivat kylki kyljessä lattialla. Heidän oli nälkä. Heidän jalkansa olivat hiertyneet verilihalle. Ilma oli niin paksua, että sitä oli vaikea hengittää. Mutta Jeesus auttoi silloin ja auttaa aina. En ole koskaan joutunut umpikujaan. Jos kirjoittaisin kaikesta, mitä Herra on tehnyt, siitä tulisi valtava kirja.

Haluan kertoa tässä eräästä veljestä, joka otti vastaan Jeesuksen. Hän oli kauan maannut ulkona sanomalehtiin kääriytyneenä. Hän oli katkera ja odotti vain kuolemaa. Poliisi vei hänet sairaalaan, mutta häntä ei otettu vastaan. Sairaalan sosiaalihoitaja kirjoitti hänelle useita puhelinnumeroita ja kehotti häntä pyrkimään johonkin yömajaan. Sitten hoitaja muisti Oulunkylän vanhaan kansakouluun avatun hätämajoituspaikan ja antoi senkin puhelinnumeron miehelle.

- Sinne en ainakaan mene, mies ajatteli.

Hän soitti moneen paikkaan, mutta kaikkialla oli täyttä. Vihdoin hän soitti Oulunkylään, ja meillä oli tilaa. Mies tuli, mutta oli päättänyt ettei hän missään tapauksessa kuuntelisi iltahartauksia. Hän oli hyvin katkera ja sairas. Keskustelin hänen kanssaan ja kerroin, miten Jeesus oli minut pelastanut kurjuudestani. Ihme tapahtui. Jää suli miehen sydämestä. Hän alkoi kertoa omasta elämästään. Kysyin häneltä:

- Tahdotko jättää elämäsi Jeesukselle?

Mies tahtoi ottaa Jeesuksen vastaan. Hän itki kuin pieni lapsi ja minä hänen kanssaan. Hänestä tuli hyvin onnellinen Jumalan lapsi. Hän kuoli vuoden kuluttua ja uskon, että hän pääsi taivaan kotiin. Kiitos Jumalalle kaikesta!

Joka ei siis tiedä mitään Jeesuksesta, rististä ja verestä, ei tiedä sovituksestaan ja hänen syntinsä pysyy edelleen. Tämä on kova paikka fariseuksille, jotka pitävät itseään hyvinä, osaavina ja pyhinä. "Jeesus sanoi heille: - Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." Joh.9:41. Jumalan luo pitää siis tulla sokeana, syntisenä, kelvottomana, viheliäisenä, tuomittuna ja kurjana. Tämä ei nosta ihmistä, vaan nöyryyttää, tekee köyhäksi, pieneksi ja alastomaksi. Kun synti pysyy, ei tapahdu parannusta, katumusta eikä uudistusta. Sama surkea meno jatkuu vuodesta toiseen ja ihminen tottuu siihen.

”Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: - Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi." Apt.11:18. Mitä siis Jumala antoi heille? Hän antoi parannuksen, l. mielenmuutoksen, l. katumuksen, joka merkitsee alkuaan tulla toisiin ajatuksiin ja muuttaa mieltään. Mistä siis käännytään? Käännytään pahalta tieltä, väärältä, kuoleman tieltä, jumalattomuudesta, epäuskosta, synnistä, turmiosta. Vanhastaan kääntymys merkitsi koko elämän suunnan, tapojen, puheiden ja ystäväpiirin vaihtamista. Nykyään se on tavallista vain kehitysmaissa.

Ennen oli tapana mielenmuutoksen yhteydessä sopia ihmisten kanssa riidat, palauttaa varastettu tavara, maksaa velat, tullit ja puhdistaa maineensa siinä määrin kuin se on mahdollista. Tämä oli Jumalan työn hedelmää käytännössä.

Juutalaisuudessa on vielä kansallinen kääntyminen edessäpäin ja sen aika tulee vasta sitten, kun pakanain ajat ovat päätöksessään ja evankeliumi on julistettu kaikille kansoille. Sitten tapahtuu ihmeellinen asia, joka saa varmasti tilaa uutisoinnissa: ”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista." Sak.12:10. Odotellaan juutalaisten herätystä ja kääntymyksen aikaa ja tehdään sillä aikaa pakanoina parannusta tulemalla Jeesuksen luokse.

Rakas Vapahtaja, meidän kaikkien elämämme on sinun käsissäsi ja näet, kuinka helposti hukkaamme sen omissa käsissämme. Meillä ei ole edellytyksiä hallita hengellisiä asioita, kadotamme taivaan tien, joudumme kadun pimeälle puolelle, ihmiset ohjaavat meidän valintojamme eroon sinusta. Auta meitä parannukseen, auta etsivät luoksesi ja pelasta ne, jotka ovat sinua vastaan. Vapauta ihmiset turhuudesta ja synnistä. Puhdista sydämemme pahuudesta ja tahtosi vastustamisesta, rauhoita levoton mielemme, irrota maailmasta ja anna voima todistaa sinusta ja seurata elämässä ja puheessa. Siunaa omaisuuskansaasi, Israelia, että se saisi armon ja rukouksen hengen ja loisi katseensa sinuun, lävistettyyn messiaaseensa.

Yksi tärkeä

Turkan puhe Tampereen evankeliumijuhlien levähdyspaikassa
lauantai-iltana Luther-talossa 5.9. -15
http://sley.fi/mediakirjasto/30432/yksi-tarkea

Uskossa, ontuen, yksin tai yhdessä

Nousin eräänä aamuna ylös jo neljän jälkeen. Oli vielä hämärää ja hiljaista. Kävelin postilaatikolle ajatuksissani. Samassa vastaani tuli kainalosauvoilla ontuen nainen, jota en tuntenut. Yleensä tähän aikaan ei kukaan kulje ulkona? Otin laatikosta lehden ja palasin pihalle. Jäin katsomaan, mihin tuo onneton oli menossa. Hän jatkoi ontuen matkaansa kohti keskustaa. Tulin takaisin tupaan ja mietin näkemääni. Miksi nainen oli noin aikaisin ulkona, mihin hän taivalsi? Ehkä hän oli sairas ja huonouninen, ehkä harjoitti vielä kuntonsa kohottamista kävellen, ehkä hänellä oli tuntemattomia tavoitteita?

ilmoitus lehdessä

Moni ontuu yksin elämässään ja kaipaa parannusta ja muutosta rutiiniinsa. Moni etsii ystävää löytämättä sellaista? Moni on kaksin tai ryhmässä ja kuitenkin yksin. Moni kulkee suuren joukon keskellä kovin yksin ja sitten kun hän on todella yksin, hän kaipaa taas sitä joukkoa ympärilleen, jonka keskellä hän juuri oli niin yksin? Kun on paha olla, ei sille voi mitään. Ei pahaa oloa voi käskeä pois, eikä se ole ihmisen hallittavissa. Joku turruttaa pahaolonsa lääkkeillä, joku harrastamalla jotain ajankulukseen, joku juo viinaa jatkuvasti, joku istuu tylsänoloisesti tuijottaen tyhjyyteen, joku soittaa ja lähettää viestejä koko ajan jollekin tai räplää työkseen tietokonetta tai mobililaitetta, kännykkää, tablettia.

Yritin soittaa ystävälleni Paulille useamman kerran kesän aikana, mutta puhelin oli poistettu käytöstä. Kuulin myöhemmin, että hän oli kuollut. Hän tuli vanhana (eläkkeellä) uskoon Turussa Martin kirkon illassa vaimonsa Anjan kanssa. Tapasin hänet kotiseuroissa ja hän oli vaimonsa kanssa hyvin kiinnostunut oppimaan Raamatun sanan ymmärtämistä. Kävin heillä monta kertaa ja he kävivät meillä vuosien ajan. Tutkimme yhdessä Raamattua ja sen sanomaa. Hän teki muistiinpanoja ja aina hänellä oli uusia kysymyksiä.

Kerran hän näki merkillisen unen: hän oli olevinaan Pyhässä maassa pukunaan valkoinen pitkä viittamainen raamatullinen puku. Hän seisoi jonkun kirkon tapaisen edessä muiden valkopukuisten joukossa. Mutta siellä oli yksi, joka oli pukeutunut tummaan pukuun ja hän kirjoitti jotakin ylös. Samassa ääni sanoi Paulin selän takaa: - Tämä on Paavali ja hän kirjoittaa Hebrealaiskirjettä. Sitten hänelle näytettiin aasi, joka oli valjastettu pienen kärryn eteen. Siihen mahtui muutama kirjakäärö kerrallaan ja hänelle sanottiin: - Sinun tulee viedä näitä kirjakääröjä, se on sinun tehtäväsi. Hän ajatteli, että kääröjä oli niin paljon, että hän joutuu tekemään monta matkaa saadakseen kaikki perille. Samassa kirkonkello löi seitsemän kertaa ja hän heräsi. Katsoessaan kelloa se näytti seitsemää. Myöhemmin Pauli lähti vaimonsa kanssa Viron-matkalle tutustumaan seurakuntiin siellä. Hän näki paljon puutetta ja tarvetta. Koko tulomatkan hän mietti, mitä voisi tehdä. Hän osti pakettiauton ja niin käynnistyivät Vironmatkat, joita hän teki parhaana vuonna 18 kertaa ja yli 15 vuotta vieden

avustuskuormia seurakuntiin. Vielä viime talvena hän kertoi käyneensä siellä. Anja pääsi Jeesuksen luokse jo 10 vuotta sitten ja Pauli jäi yksin, mutta selvisi mielestäni hyvin. Hän osasi laittaa ruokaa itselleen ja oli muutenkin hyvin tarmokas. Joitakin vuosia sitten häneltä leikattiin toinen jalka ja se epäonnistui niin, että hänellä oli lopunelämää kävelykeppi ja ainainen hermosärky. Mielessäni onkin kuva Paulista, isosta miehestä, joka keppiinsä nojaten köpötteli kokoukseen milloin missäkin.

Vahvuus, kovuus, määrätietoisuus ja monitouhuisuus antavat monesti sellaisen kuva lähimmäisestämme, että hänellä on kaikki hyvin, ettei hän tarvitse minua, aikaani, läsnäoloani? Eikä hän ilmaise mitään sellaista, joka viittaisi siihen? Hänen puheensa koskevat vain saavutuksia, tekemistä, suoritettuja asioita tai niiden suunnittelua. Ihminen on jossakin takana, julkisivun ja kulissien kätkössä, hyvin kaunistettuna, meikattuna, tällättynä ja etäisenä. Kun kristitty tulee sieltä korokkeeltaan alas ihmisyyteen, hän saattaa pyytää: "Koeta päästä pian tulemaan luokseni." 2.Tim.4:6. On tärkeä kohdata, olla yhdessä, ystävien kesken ja jakaa arvokkaita kokemuksia. Joillekin kristityille on toiminta ainoa motiivi kohtaamiseen, ei huvia, ei hyötyä, ei hauskaa, ei lepoa, ei seurustelua, ei keskustelua, ei pysähtymistä, ei viipymistä seurassa. Tällaiset kristityt lähtevät tilaisuuden jälkeen kuin entisajan tehtaantyöläiset pillin puhallettua työn päättyneeksi äkkiä kotiin. He saattavat jopa kysyä, mitä minä siellä tekisin, koska heillä ei ole tarvetta olla toisten kanssa yhdessä?

ilmoitus lehdessä

Kriisi on aina Jumalan mahdollisuus puhua ihmiselle. Kriisi on suuri tai pieni, mutta se horjuttaa totuttua menoa, ihmisen asemaa, tilannetta tai terveyttä. Kun matto vedetään alta, maa järisee ja talo kaatuu, auto menee ojaan ja laskut nousevat liian suuriksi, voi ihminen keskittyä kuuntelemaan Jumalan puhetta - harvemmin ennen? Terveet eivät koskaan tarvitse parantajaa, eivätkä rikkaat taivaan valtakuntaa. Kun ei ole ketään, siitä on vain askel Jumalan luokse. Voihan olla, että ao. on torjunut ystävät tai käytöksellään karkottanut heidät lyöntimatkan päähän itsestään? Voihan olla, että hän on itse rakentanut suojamuurin ympärilleen. Myös ihmisten valinnat ovat joskus outoja: voi olla että viallinen kelpaa paremmin kuin täydellinen, kouluttamaton kelpaa paremmin kuin korkeasti koulutettu, voi olla että tavis saa enemmän sympatiaa kuin erikoinen? Joskus ruma kiehtoo enemmän kuin kaunis, joskus likainen saa mielen herkistymään paremmin kuin puhdas. "Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy." Joh.5:7-8. Avuton Jumalan edessä saa aina vastauksen. Jeesuksella oli terveyden avaimet ja tulevaisuudensuunnitelma tervehtyneen eduksi, se oli uusi elämä, tulevaisuus, toivo, Jumalan rakkaus, usko Vapahtajaan ja turvatut askeleet Herran kanssa. Hänellä on suuri rakkaus, joka vetää puoleensa eksyksissä olevia. On aika kertoa tosi tilanne Herralle omasta näkökulmasta, on aika katsoa peiliin ja hyväksyä näkemänsä, totuus itsestä on riisuva, paljastava, säälimätön, lahjomaton. Mutta Jumala ei rakenna mitään sen varaan, hän ei laita tikkua ristiin korjatakseen vanhaa, hän luo kokonaan uutta, ja niin ihmisestä voi tulla uusi luomus Kristuksessa. "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." 2.Kor.5:17

Jes.19:12-17. "Missä ovat viisaasi? Ilmoittakoot sinulle - hehän sen tietävät - mitä Herra Sebaot on Egyptin osalle päättänyt… Egyptiä horjuttavat sen sukukuntain kulmakivet; Herra on vuodattanut sen keskuuteen sekasorron hengen, ja niin he saattavat Egyptin horjumaan kaikissa menoissansa, niinkuin juopunut horjahtaa oksennukseensa. Eikä menesty Egyptille mikään teko, tekipä sen pää tai häntä, palmunlehvä tai kaisla. Sinä päivänä Egypti on oleva naisten kaltainen; se vapisee ja pelkää Herran Sebaotin käden heilutusta, kun hän heiluttaa kättään sitä vastaan. Ja Juudan maa on oleva Egyptille kauhuksi;" Egypti kuvaa ihmisen vanhaa elämää, ilman Jumalaa kuljettua vaellusta. Kun uskova alkaa kiintyä Egyptiin ja menneeseen aikaan, se on kuva luopumuksesta Herran sanasta ja irtiottoa Jumalan suunnitelmasta. Egyptin olojen vastine on kulku erämaan kautta luvattuun maahan, joka osoittaa uskon tien, ristin tien, Jumalan tahdon tielle. Egyptiläisyys ilmenee uskovassa koetuksissa, raskaina ahdistuksen aikoina, yksinäisyyden hetkinä, avuttomuudessa, silloin kun tarvittaisiin lujaa uskoa näkymättömiin. Egyptiläisyys on kuva meidän luonnollisista ominaisuuksistamme, sielullisuudesta, ihmisedellytyksistä, mielipiteistä ja tiedosta. Eikä näillä ole loppujen lopuksi mitään voimaa tiukan paikan tullen auttaa meitä pätkääkään eteenpäin. Palmunlehvä kuvaa korkea-arvoisuutta, kaisla taas mitätöntä ihmistä. Pää on johtaja, häntä on palvelija tai luuseri, kummankaan teot eivät auta menesty, vaikka kuinka huudettaisiin. Juudan maa on kuva Jeesuksen kotimaasta, Jumalan seurakunnasta ja valtakunnasta, jossa Jeesus on Herra ja Vapahtaja. Siksi tuo kuva on sangen osuva, kun Juudan maa on oleva kauhuksi Egyptille. Sillä, ei liha tahtoisi koskaan kuolla, eikä tehdä parannusta, vaan sählätä hautaan saakka Jumalan selviä sannoja vastaan. Siksi Herran lähettämä sekasorto sekoittaa Egyptiä, eli Henki sotii lihaa vastaan (Gal.5:17). Kyseessä on Pyhän Hengen työ uskon puolesta. Vapina ja pelko on pihan ominaisuus, heikkous, joka ilmenee sen jouduttua koetuksiin. Mitä Egypti siis eniten pelkää: Herran käden heilutusta, sillä Jumala on lihallisuutta vastaan. Lihan paikka on ristillä, ristiinnaulittuna Jeesuksen kanssa. Näin uusi elämä saa tilaa, näin usko viriää.

Porissa käydessäni tapasin vanhan ystäväni Vuolanteen Matin. Olin pitänyt hänen kanssaan yhteisiä tilaisuuksia jo vuonna 1979 ja silloin hän oli vielä nuori ja voimakas. Monta koitosta on sitten tullut muistiin sen jälkeen Matin kanssa. Nyt tapasimme Porin seurakuntien palvelukeskuksen edessä. Matilla oli musta puku ja päässä punainen lippalakki, jossa luki "Jeesus rakastaa sinua". Pikku hiljaa hän köpötteli vierelläni pitkin Porin keskustaa, vastaantulijoista hän tunsi melkein joka toisen ja puheli heidän kanssaan, tervehti ja tokaisi jotain ajankohtaista. Oikea paimenen asenne, ajattelin, helposti lähestyttävä, kansan keskellä ja ihmisen oloinen. Kävimme yhdessä kodissa rukoilemassa ja sitten vielä iltakirkossa sanan ja rukouksen illassa. Matin askel oli lyhentynyt, mutta henki oli vireä ja Jeesus rakas. Huomasin myös hänen muistinsa olevan hyvä, kun kykeni nopeasti hahmottamaan kohtaamiensa ihmisten nimet ja asiat. Lähtiessäni näin hänen punaisen lakkinsa heilahtelevan verkkaisesti kirkon takana, kun Matti kulki hitaasti kohti autoaan.

Herra, monet kulkevat hitaasti, muutamat ontuvat, ja meno on vaatimatonta, mutta sinun ikuinen rakkautesi on toivomme ja turvamme. Tarvitsemme sinua Jeesus aina, joka hetki, päivällä, yöllä, yksin ja yhdessä. Varjele meitä hamuamasta Egyptin aarteita ja huveja, sen voimaa tai päätöksiä, kotia sieltä, vaan että kulkisimme mielellämme kanssasi erämaan halki luvattuun maahan. Anna meidän nähdä sinut päämääränämme, tavoitteenamme, vierellämme, vahvistajanamme, tukenamme, voimanamme, ilonamme. Kiitos näistä ystävistä, jotka ovat kriisien ja ongelmien keskellä kantaneet sinun nimeäsi elämääni ja rukoilleet puolestani. Siunaa palvelijoitasi.

Kaikkien on tehtävä parannus

 Sanan ja ylistyksen ilta 14.8, Turku / Asanna / Luostarinkatu 12
puhuvat: Antti Koivuniemi, Turkka Aaltonen

https://www.youtube.com/watch?v=KKO2k5FSwjE&list=PL5kwRULuXAkQcSAoyGlE0uqpl4ZfIZ5YL

Kuolleet ja elävät lehdet

Ilosanoma ilta.1.10-2014 Suoraman seurakuntakeskus.Kangasala

https://www.youtube.com/watch?v=BMot8h_pEtk

Jumala ei katso henkilöön

Saksalainen filosofi Schoppenhauer muotoili aikoinaan ihmiselämän suuren olemassaolonkysymyksen sanoihin "was man ist und was man vorstellt" (mitä olet ja mitä voit odottaa) . Tällä hän halusi kuvata ikuista taistelua sen välillä mitä olemme ja mitä kuvittelemme olevamme. Vanha latinalainen lause sanoo sen: "esse non videri" (olla eikä vain olla olevinaan).

Hän oli arvostettu ajattelija 1800-luvulla, joka eli koko elämänsä suuressa pimeydessä, josta hän sitten purki kirjoituksiaan. Tutkijat ovat myöhemmin päätyneet pitämään hänen pessimistisiä ajatuksiaan buddhalaisuutena. Hän antoi yksinään eläessään koirilleen hindujumalien nimet ja teki niille testamentin. S oli saanut merkittäviä vaikutteita hindulaisuudesta ja oli muutenkin varsin Jumala-kielteinen. S ei koskaan löytänyt elämän tarkoitusta, vaikka hän sitä uutterasti pohti.

Tyypillisesti filosofina hän keskittyi kärsimyksen, halujen, tahdon ja ihmisen eri ominaisuuksien kirjoon tekemällä näistä havaintojaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan Schopenhauerin ajatukset on saatettu nähdä johdantona Charles Darwinin evoluutioteoriaan (kaikki olemassa oleva on syntynyt sattumalta ilman Jumalaa), Friedrich Nietzschen tahdon valtaan (määritteli nihilismin maailman ja erityisesti ihmisen olemassaolon tarkoituksen, merkityksen, lopullisen totuuden tai oleellisen arvon tyhjentämisenä - "Jumala on kuollut”) ja Sigmund Freudin piilotajuntaa koskevien ajatusten edeltäjinä? S. oli myös omaksunut juutalaisvastaisuuden, ehkä juuri kielteisen Jumala-asenteensa vuoksi? Tätä hämärämiestä kuitenkin on arvostettu suuresti, ei kuitenkaan uskovien keskuudessa.

Mutta tuo teema "olla eikä vain olla olevinaan" ajatusten kanssa sitten ihminen elää pitkän matkaa ja painopiste vaihtelee jatkuvasti. Kun ihmisyys paljastuu syvimmiltään olevankin vain tomua ja kukkamaata, tulee kriisi, josta pitäisi päästä parempaan? Eihän elämän tarkoitus voi olla kourallinen multaa ja hautakivi kultauksineen? Tähän pohdintaan tulevat avuksi lukuisat uskomukset ja taikausko, valheellinen tiedonvälitys ja ihmispalvonta. Suurin osa ihmisistä kantaa sitten rahansa ja aikansa näiden alttareille ollakseen jotakin muuta kuin ovat, tai uskotellakseen olevansa jotakin muuta kuin ovat. Moni yrittää ostaa suosiota ja rakkautta, ja jokunen onnistuukin?

Jumalan sana on totta ja lahjomaton peili, totuuden miekka, joka kertoo lukijalleen millainen hän on ja miltä hän näyttää. Mutta se kertoo myös sen, millainen hänen pitäisi olla ja millainen hänestä tulee. Tähän Jumala on tehnyt suuren työn parantaakseen ihmiselämän lähtökohdassa saatua perisynnin turmelemaa olemustamme tuomalla meille Jeesuksen. Jeesuksessa ihminen on uusi luomus jo täällä ajassa ja kerran kokonaan täydellinen taivaassa. Mutta ilman Jeesusta ihminen on virheellinen, väärinymmärtävä, sokeasti turhuuteen ja vääryyteen takertunut eksyjä ilman päämäärää. Ihminen voi olla arvostettu filosofi tai korpimetsänajattelija, ilman Jumalaa elämä lipuu umpikujaan ja kadotukseen.

"Sillä Jumala ei katso henkilöön." Room.2:11. Tämä tarkoittaa kasvoihin katsomista, ulkonäön puolesta tuomitsemista, jolloin Jumala ei arvioi tai tuomitse ulkonäön perusteella. Olemuksemme, käyttäytymisemme ja puheemme eivät siis sinänsä vielä paljasta, millainen on Jumala-suhtemme. Osaamme pelata, näytellä ja esittää parempaa kuin olemme, siksi ulkoinen esiintymisemme kristittynäkin voi olla aitoa tai teeskentelyä. Mutta sisimmän ihmisyyden yhteys Herraamme ja Vapahtajaamme on uskon syvin olemus, jota tulisi hoitaa päivittäin. Voimme siis olla, mitä olemme, tai sitten olevinamme jotakin, mitä haluaisimme olla? Tässä rehellisyys olisi kovaa kamaa, mutta siinä on mukanaan riski, että kaverit jättävät. Sillä maailma ei tykkää aidoista ihmisistä. Pitäisi pysyä kutsumuksessaan ja sillä vartiopaikallaan, mihin Herra käskee. Moni kuitenkin poukkoilee kuin kenguru etsien vihreämpiä kenttiä, mukavampia kavereita

Usein ihmiselämä vinoutuu jo heti alkuunsa ja pikkuinen kymmenenpisteen vauva saa vanhemmiltaan täysin väärät elämänohjeet ja vaikutteet, niin että hänestä tulee pikkuinen ”vapaa-ajattelija” tai "vihreidenarvojen" ajaja tai "isänmaallisuuden" puolustaja ilman Jumalaa. Aikuisena hänen elämänsä kierokasvuisuus vain tukevoituu ja äänenpainot kovenevat, vaatiminen, uho ja kaikenlainen sekoilu lisääntyy. Vanhana hän on änkyrä ateisti, joka miettii vain rahaa ja valtaa, mutta ei Jumalaa. Herra ei kuitenkaan katso henkilöön, vaan kutsuu yhteyteensä kaikkia, hän on kiinnostunut huonoista ihmisistä, orjista, vangeista, rikollisista. Hän uudestisynnyttää, tekee uskovaksi, pelastaa, pukee vanhurskauteen, antaa toivon, rakastaa. Jumala ei katso henkilöön.

Mutta kristittynäkin voimme vaipua jatkuvaan hymypojan / tytön maineeseen antaen sellaisen kuvan itsestämme, että olemme aina vahvoilla, menestyviä ja huolettomia. Ajattelemme, että Jumala tykkää erikoisesti iloisista ihmisistä ja hänen seurakunnassaan pitää oleman ylitsepursuava ilo ja sen mukainen esiintyminen? Pyrimme luomaan paremman kuvan itsestämme ja ympäröivästä joukosta, kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Sillä sekaan mahtuu monta raihnaista, sairasta, synnin kuormittamaa, epätoivoista, katkeraa, ikävöivää, murheellista, väsynyttä, yksinäistä, heikkoa ja heikkouskoista. Ja jos tällaista porukkaa ohjataan yritykseen olla jotakin muuta ilman Jeesusta, siitä tulee suuri vaurio itse kullekin. Kuitenkin on yleistä nykyään, että hengelliset laulut jauhavat vain onnea ja ylätyyliä, ei kerrota masennuksesta, pettymyksistä, ahdistuksesta tai syvyydestä, joka kiusaa kulkijaa. Väärä asenne kovettaa mielen, kivisydän on vakava vaiva. "Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan": niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus." Room.2:5-8.

Jotkut kristityt luulevat, että oikeaoppisuus ja oikean papin läsnäolo riittävät Jumalan tulolle tilaisuuteen? Eivät riitä! Jotkut kristityt luulevat, että puolituntia ylistystä takaa Pyhän Hengen tulon tilaisuuteen? Ei takaa! Jotkut kristityt ajattelevat, että moraalinen käyttäytyminen ja oikeudenmukaisuuden ilmeneminen vetoavat niin paljon Jumalaan, että hän tulee heidän puolelleen? Eivät vetoa! Jotkut kristityt ajattelevat, että uskovan kiltteys ja virheettömyys tuovat Jumalan läsnäolon heidän elämässään? Eivät tuo! Ansioajattelu on syytä haudata mahdollisimman nopeasti kristillisyydessä. Mitkään meidän tekomme tai ominaisuutemme eivät takaa Jumalan vaikutusta ja elämää vaiheissamme, tarvitaan Jeesus. Vain Jeesus riittää pyhän Isän edessä, me olemme vain kelvottomia, kurjia ja syntisiä aina. Emme jalostu mitenkään, kaikki pyhyytemme on lainapyhyyttä. Kun siis kristitty pääsee siihen asemaan Herran edessä, mikä on totta, hän on vain tomua, joka on täysin riippuvainen Luojastaan, Lunastajastaan ja Pyhittäjästään. "....sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." Room.2:16. Kun Jumala puhuu ihmiselle vakavasti, hän antaa tietoiskun salattuihin asioihimme, hän paljastaa synnin, väärät motiivit ja turhat päämäärät. Hän riisuu alasti, paljastaa meissä olevan pahan ja ilmoittaa sitten evankeliumin. Evankeliumi on ihmeellinen asia keskuudessamme, se on valo taivaasta, joka tuomitsee synnin mutta armahtaa syntisen. Evankeliumi on todellinen lääke pahuutta vastaan. Se tekee ylpeän nöyräksi, äänekkään hiljaiseksi, rauhattoman rauhalliseksi, pimeän toivorikkaaksi. Evankeliumi Jeesuksesta on Jumalan voima, ja Jeesus on Jumalan viisaus. Evankeliumi tekee syntisestä ihmisestä sellaisen, kuin Jumala tahtoo. Sen jälkeen uskovan ei enää tarvitse yrittää olla jotakin tai olla olevinaan, hän voi levätä Kristuksessa. Vapahtajan täytetyn työn varassa on onnellista elää ja iloita pyhän veren puhdistavasta ja uudistavasta voimasta, laulaa siitä, kiitää siitä, puhua siitä, elää siitä. Evankeliumi yhdistää uskovat toinen toisiinsa. Evankeliumi on perustus, jonka varaan Jumalan seurakunta rakentuu, sen voimalla se myös kerran temmataan taivaaseen. Jumala ei katso henkilöön.

Uskovan ruumis on Herran Hengen omaisuutta ja tarkoitettu palvelemaan hänen suunnitelmiaan. Siksi Jumalan tahdon etsiminen on aina tärkeää ja vaikeaa, koska meidän luonnollinen olemuksemme on sitä vastaan. "Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?" 1.Kor.6:19. "Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty." 2.Kor.5:1. Raamatun käyttämät sanat ovat mielenkiintoisia, temppeli (jumalanpalveluksen keskus) ja maja (talo, huone, koti, asunto), koska meillä on niistä täysin erilainen kuva. Emme yleensä asu temppelissä, sillä se on paikka, jossa palvotaan Jumalaa. Koti taas mielletään paikaksi, jossa palvotaan ihmistä. Uskovalle pitäisi kirkastua tämä kaksijakoisuus temppeli / koti, sillä se auttaa meitä ymmärtämään Jumalan olemusta. Ehkä vanhana oppii tämän käsittämään paremmin, kun ruumis rapistuu ja alkaa oirehtia monin tavoin? Silloin voi tulla mieleen, että minun pitäisi olla Herran temppeli, mutta tämä olemukseni on vain heikko, hauras tönö, joka voi sortua minä hetkenä hyvänsä. Ulkopuoliset (ne joiden temppeli vielä on ehta) antavat sitten tästä kirkkoon hiihtävästä kummajaisesta mitä musertavampia arvioita. Mutta Jeesus rakastaa omaansa ja on jo valmistanut tälle toukalle uuden muodon, uuden ruumiin, itsensä kaltaisen, luonaan kirkkaudessa. Jumala ei katso henkilöön.

Eeva oli pyörinyt seurakuntanuorten mukana kouluaikana ja tuntenut vetoa Jeesukseen, uskonasiat olivat kiinnostaneet häntä ja hän oli halunnut saada selvyyttä kaikesta kuulemastaan ja lukemastaan. Kerran sitten hän oli mukana nuorten viikonlopputapahtumassa Raamattuopistolla. Monien todistusten, opetusten ja hengellisen nuorisomusiikin synnyttämän tunteen seurauksena hän oli pyrkinyt sielunhoitoon. Moni muukin ajatteli niin ja nuoria oli jonoksi asti keskustelemassa ja rukoilemassa toistensa puolesta. Mutta sitten tapahtui jotain, joka järkytti nuoren tytön elämää suuresti. Illan yksi vetäjistä ilmoitti, että kello oli jo niin paljon, että sielunhoito keskeytetään ja jatketaan seuraavana päivänä - se jono katkesi juuri Eevan edestä. Hän ei päässyt sielunhoitoon, hän oli katkera ja arvosteli ankarasti uskovia.

Joitakin vuosia myöhemmin teimme katulähetystyötä maaseudulla ja kävimme järjestelmällisesti taloissa puhumassa Jeesuksesta ja kutsumassa ihmisiä kirkkoon. Silloin törmäsimme suunnittelemattamme Eevaan, hänen kotitalossaan. Keskustelimme kiihkeästi jonkin aikaa, mutta muut olivat hiljaa ja Eeva vastusti kaikkea kristillisyydessä agressiivisesti. En tainnut olla nuorena uskovana koskaan aiemmin tavata niin katkeraa ja kiukkuista Jeesuksen vastustajaa?

Nyt 40 vuotta myöhemmin vaimoni oli mukana vanhojen seurakuntanuorten tapaamisessa ja Eeva oli siellä muiden mukana. He juttelivat elämästä ja sen vaiheista. Eeva oli hyvin kiinnostunut kuulemaan vaimoni kokemaa Jumalan johdatusta ja sen yksityiskohtia. Pian kävi ilmi, että Eeva oli sairas, tosin vielä työelämässä, mutta vakavasti sairas. Vaimoni tuli kotiin ja kertoi tapaamisestaan Eevan kanssa ja tämän uudistuneesta uskosta ja luottamuksesta Jeesukseen. Ihmettelin ja muistin karkean kohtaamisemme vuosien takaa. Nyt kesällä kuulimme, että Eeva oli nukkunut pois. Ajattelin, että hän oli perillä Jeesuksen luona, Vapahtajan, jota hän aikanaan niin kiihkeästi vastusti? Tosin me uskovatkin olimme varmasti osasyyllisiä taivasasioiden heikkoon menestykseen Eevan elämässä. Jumala ei katso henkilöön.

Herra, meillä on vain filosofeja ja teologeja, ateisteja, epäjumalanpalvelijoita, ja kompastuneita, joista ei ole mitään hyötyä totuutta etsiessämme. Tarvitsemme sinut, elävän Jumalan, herätyksen, uuden elämän, toivon ja sisällön, taivaallista kultaa. Jeesus, muista tänään uskonasioihin nyrjähtäneitä, uskovien huonon käytöksen takia kolhittuja, loukkaantuneita, katkeroituneita, epäuskoisia, kirkkoa arvostelevia. Ilmoita itsesi, anna todistuksesi meidän keskellemme, anna sen kuulua arkipäivässä, kodissa ja kaduilla, kaupoissa ja kirkoissa. Herra, emme ole mitään ilman sinua, emme pelastu ilman sinua, emme kuule Jumalan ääntä ilman sinua, emme voi ymmärtää luomista ilman sinua, emme käsitä lunastusta ilman sinua, meillä ei ole pyhitystä ilman sinua. Kiitos että olet ja tulet, viet kotiin!

Jumala on rakkaus

Oli aurinkoinen lämmin kesäpäivä, tein polttopuita pihalla, lintuja lenteli lähistöllä ja ohi kulki monenlaista väkeä ja liikennettä. Pidin taukoa ja istuin katsellen maailman menoa ja kiirettä. Jossain vaiheessa siihen tielle tuli nuori äiti kahden lapsensa kanssa päiväkävelylle. Hän istui pientareelle piknikille ja syötti pienempää lasta rattaissa, isompi istui hänen vieressään. Samalla liikenne vyöryi hänen ohitseen kiireellä, kuorma-autoja, henkilöautoja, linja-auto, mopo, polkupyöräilijöitä. Siinä he istuivat vähän aikaa niin kuin maailmassa ei olisi ollut mitään sen tärkeämpää kuin vain heidän pikkuinen perheensä. Ihailin tuota asennetta, niin huoletonta, niin levollista, niin luottavaa, niin tavallista. Voisimmepa aina olla Jumalaan nähden kuin nuo muutamat? Jospa voisimme aina luottaa Jumalan uskollisuuteen ja huolehtivaan rakkauteen, jospa voisimme aina elää hänen lähellään

päivänpaisteessa turvallisesti? Mutta usein olosuhteet muuttuvat ja synkät pilvet purjehtivat elämäämme, jäljelle jää vain hänen sanansa, ikuinen sana, johon on tartuttava lujasti. "Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa." 1.Joh.4:14-15. Jeesus on kaiken keskus, Jumala Jumalasta, joka uskoviensa kautta täällä vaikuttaa. Ja jos pääsee joskus kokemaan tuntuvaa Jumalan rakkautta, niin voi olla kiitollinen Herralle, sillä yleensä se on vain uskossa omistettua sanaa.

Elämä on opettelua, eri asioiden oppimista ja juuri kun luulee jo jotain omaksuneensa kuolee? Mutta Jumalan rakkauden oppiminen käy tuntemisen kautta, eikä tässä koulussa jaeta välitodistuksia ja siinä tulisi myös jatkuvasti pysyä. "Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä." 1.Joh.4:16.  Jumala on rakkaus sanotaan Raamatussa, mutta miksi se löytää niin vähän vastakaikua ihmisissä? Olen tavannut kesä aikana joukon entisiä uskovia, joiden kanssa on tullut juteltua hetkisen ajan. Heille on ominaista välinpitämättömyys Jumalaa ja Kristusta kohtaan. Jutut pyörivät työssä, ihmissuhteissa, omaisuudessa, politiikassa ja harrastuksissa. Mietin sitäkin, että onko siellä Pyhän Hengen pilkkaa osalla, sillä Raamattu opettaa, etteivät sellaiset ihmiset enää tunne syntiä eikä armoa, eivät ole kiinnostuneita Jumalan tahdosta. Vähän aikaa sitten tuli eräs mies selittämään minulle, ettei ole olemassa kolminaisuutta ja että on vain yksi Jumala. Hän oli vetänyt sitten siitä johtopäätöksen, ettei pidä kuulua kirkkoon? Erikoista, että hän kuitenkin roikkui vielä uskovien piireissä edelleen sähläämässä? Kerroin hänelle Raamatun olevan eri mieltä ja hän vaikeni. Muistin hänen uskovat vanhempansa vuosikymmenten takaa ja säälin miestä, Jumalan rakkaus oli kadonnut hänen elämästään?

uutinen?

Luin lähettiystävieni kirjettä: - Sateet ovat piinanneet toden teolla. Tälläkin hetkellä olemme täydellisesti motissa. Kaikki täältä pääkaupunkiin lähtevät tiet ovat poikki, autoja on syöksynyt rotkoon ja ihmishenkiä menetetty maanvyörymien seurauksena….. Eevan jalka turpoilee aika ajoin ja uutena vaivana on sormien nivelkipu. Sormia ei saa kunnolla koukkuun ja jalkapohjat ovat kipeät. Nivunenkin kipuilee aina pitemmän istumisen jälkeen.

Itseäni on haitannut aika lailla homeallergia. Vasempaan silmään kasvoi suuri mollukka, joka alkoi haitata silmän sulkemista. Ostin silmätippoja ja odottelin kolmisen viikkoa tuloksia, mutta homma meni vain pahemmaksi. Molemmat korvat ja kurkku tulehtuivat ja piti lähteä lääkäriin.

Silmästä puhkaistiin ja tyhjennettiin patti ja määrättiin neljää erilaista laista tippaa. Korvat tutkittiin ja niihin tuli myös kuukauden lääkekuuri. Nyt silmät on tarkastettu uudestaan. Kyynelkanavat olivat jotenkin tukossa ja niitä ronkittiin jonkinlaisella neulalla auki. Lääkekuuri jatkuu, mutta on helpompi olla. Korvat ovat tällä hetkellä suhteellisen hyvät.

Taloamme on valtaamassa ainakin kolmenlaista muurahaisarmeijaa. Keittiö kuhisee aivan pieniä muurahaisia. Ulko- ja sisäseiniä yrittävät vallata termiitit ja puuosiin yrittää piiloutua kookkaat ja ärhäkät, suomalaista kekomuurahaista isommat otukset. Kun viimeksi myrkytin eteiskäytävämme, pian lattialla oli kunnon muurahaismatto.

kuolemanilmoitusteksti

Torakat ja pienet vihreät sammakot ilmestyvät illan pimetessä. Iso tarantella asustaa toista kerrosta ja saa olla ihan rauhassa. Ei ole meitä häirinnyt. Välillä rotat ja opossumit pitävät meteliä toisessa kerroksessa….. Kaikki on Taivaan Isän käsissä ja johdossa….. Pekka.

Lähetystyötäkin on niin erilaista, on elintasolähetystyötä ja sitten pioneerihenkeä vaikeissa olosuhteissa. Joillekin riittää, kun vaan ollaan jossakin, toiset ovat sielujenvoittajia. Helppojen päivien uskovaisuus romahtaa koettelemuksissa, sillä vain Kristus voi pitää uskoa yllä ja se voi elää vain hänen varassaan. Helppouskoisuudessa asiat kuvataan vain hauskoiksi ja itsestään hoituviksi ilman vaivannäköä, taistelua, sanaa, rukousta ja itkua. "Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme. Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi." 1.Joh.2:5-6. 

yleisönosaston tekstiviesti

Sanan pitäminen on iso juttu, laaja ja syvä kuin meri ja siihen kuuluu Jeesuksen seuraaminen ilman vaihtoehtoa. Tämä on täysin mahdotonta inhimilliselle luonnolle, siksi se onkin ristiinnaulittava järjenpäätelmineen, perinteineen, ihmispelkoineen, epäuskoineen ja vaihtuvine tunteineen.

Toiset uskovat ovat uskovan rakkaustesti, jossa moni kokee epäonnistuneensa. Ehkä on yleisempää olla miettimättä omaa suhtautumistaan ja edesottamuksiaan lähimmäisen rakkaudessa, niin pääsee selvästi helpommalla? Osa porukasta tekee sitten suoria päätöksiä ja eroaa kirkosta, jättää seurakunnan / herätysliikkeen / työyhteisön ja on omissa oloissaan. Silloin he eivät ole kenellekään vastuussa mistään, eivät kenenkään komennettavina, alamaisina, velvollisina tai seurallisina. Ei tunnusteta enää Raamatun sanaa, ei Jumalan asettamia virkoja, eikä sakramentteja. Ei tarvitse enää rakastaa, kun on pessyt kätensä toisinajattelijoista? Voi olla, että Jumala on kuitenkin asiasta täysin eri mieltä, mutta siitä he eivät ole kiinnostuneet. "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt." 1.Joh.5:1. Herra on antanut seuraajilleen sanan, kasteen, ehtoollisen, uskonystävät, armolahjat ja tehtävät. Tämä on ihmisen voimin täysin ylivoimainen paletti elettäväksi ja siksi onkin niin paljon luopioita.

Maailma on suuri este Jumalan rakkaudelle, sillä maailma on täynnä syntiä, vihaa, sotaa ja kurjuutta, joita uutiset pursuavat päivittäin. Ainoa rakkaus on Jumala, ja ainoa rakkauden lähde joka on meille annettu on Jeesus. Ei siis ihme, että rakkautta näkyy niin vähän? Sillä kaikki tämä rakkaus on paineen ja vainon kohteena kaikkialla, koko maailma on pahan vallassa. Siihen pimeyteen Jumala on sytyttänyt valonsa, evankeliumin, että ihmiset löytäisivät hänet ja tulisivat Luojansa luokse. Kaikki epäjumalat vievät ihmiset pimeyteen ja lopulliseen tuhoon, kaikki Kristus-korvikkeet ovat väärää valoa, valhetta. Kaikki Kristusta vastustavat ovat Jumalan vihollisia. Tässä suhteessa me olemme erilaisia kuin Jumala, sillä hän rakastaa maailmaa, me taas emme saa niin tehdä! "Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti." 1.Joh.2:15-17. Meillä ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä rakkauteen, siksi voimme parhaimmillaan vain osoittaa häntä, joka rakastaa, Jumalaa, Vapahtajaa.

Jumala on minut luonut, hän on minut lunastanut ja hän on minut pyhittänyt. Näin kolminaisuus vaikuttaa uskovassa. Lisäksi hän on pitänyt minusta huolta, johdattanut, varjellut, nuhdellut ja kehottanut, puhunut ja siunannut monella tavalla. Joskus olen kuvitellut hänen olevan kovin korkealla ja etsinyt häntä sieltä, mutta huomannutkin myöhemmin, että hän on aivan alhaalla, vieressäni, ihmishahmossa kurjuuden keskellä elävänä Jumalan Poikana. Hänen rakastavat kätensä kantavat minua, parantavat ja siunaavat, yhdistävät toisiin uskoviin, estävät menemästä sopimattomiin paikkoihin. Minulle, olemattomalle, hän on antanut arvon, minut hän on ostanut kalliilla verellään, minusta hän on maksanut suunnattoman hinnan kärsimyskuolemallaan. Minulle, mitättömälle, hän on sanonut rakkauden sanansa. Minut, syvälle vajonneen, hän on nostanut valoon. Minut, likaisen, hän on pessyt puhtaaksi kasteessa ja Golgatan uhriveressään.  Minulle, elämäni kadottaneelle, hän on antanut elämän, ikuisen elämän. Minut, pahantekijän, hän on armahtanut, pelastanut ja tehnyt enkelien arvoiseksi. Minulle, valheelliselle, maailmanihmiselle, hän on antanut Pyhän Henkensä puolustajaksi ja totuuden Hengeksi. Minulle, tyhmälle, hän on opettanut viisautensa kautta tahtoansa. Minut, helvetin ansainneen, hän on tehnyt taivaan kansalaiseksi.

"Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä. Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." 1.Joh.3:1-2. Minua hän odottaa taivaassa – ihmeellistä, käsittämätöntä, aivan hullua?!

Voi ihmistä, jolla ei ole rakkautta, Jumalan rakkautta, Jeesusta, joka ei ole uudestisyntynyt hänen ristinrakkautensa siunauksesta ylösnousemisensa voimasta. Voi ihmistä, joka ei tunne Jumalaa rakastavana Isänä, jota Jumalan rakkaus ei pääse ohjaamaan oikeaan valtakuntaan, Jumalan valtakuntaan, oikean kuninkaan, Kristuksen luo. Voi ihmistä, joka on vain oman tietonsa, voimansa, omaisuutensa, asemansa, terveytensä varassa ja jonka elämä ulottuu vain lähikauppaan, nettipankkiin ja lenkkipolulle. Voi ihmistä, joka ei ole koskaan ymmärtänyt, että taivas on avoinna hänenkin kohdallaan, häntä varten, määräajan, armon ja kutsun ajan. Voi ihmistä, joka ei koskaan löydä Jumalan rakkautta, tai joka kadotta sen. Voi ihmistä, joka ei käsitä, mikä Jumalan rakkaus on kätketty vesikasteeseen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Voi ihmistä, joka ei lue, eikä kuuntele Jumalan sanaa, Raamattua. Voi ihmistä, joka ei pääse yhtymään Herraan seurakunnan ehtoollispöydässä, joka ei saa täyttyä Jumalan rakkauden Hengellä. Voi ihmistä, joka elää vain näkyvissä, eikä tunne näkymätöntä Jumalaa, joka on häntä rakastanut jo ennen hänen syntymäänsä, joka etsii häntä hänen elämänsä vaiheissa, joka vielä kuolemankuilun edessä haluaa hänet armahtaa.

1.Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton!

Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on?

Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa

käynyt kovaan kuolohon?

3.Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus kärsinyt on niin?

Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin

Jeesus astui kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan,

meidän tähden kärsi niin.       

                                virsi 68 jonka Simo Korpela on kirjoittanut sanat 1895

                      ollessaan ylimääräisenä pappina Tammelassa.

Hyvä Jumala, kuinka ihmiskunta tarvitseekaan tänään sinun rakkauttasi, kuinka ihmiset menehtyvät pelkoon ja epätoivoon ilman sinun rakkauttasi, kuinka kaikenlaiset riidat, viha, sota ja kurjuus vain rehottaa kaikkialla ilman sinun rakkauttasi, kuinka yksinäisiä ja hylättyjä ihmiset ovatkaan ilman sinun rakkauttasi, kuinka tyhjää ja tarkoituksetonta ihmiselämä onkaan ilman sinun rakkauttasi. Avaa silmämme näkemään Golgatan ihme ja verinen olemuksesi, rakkautesi suuri armonmeri ja syvä olemus, ettemme hukkuisi. Kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt rakkaudessasi hyväksemme kaiken aikaa. Kiitos Jumalan Karitsa, kiitos Jeesus!