Kun suomukset putoavat….

Ateistin lapsi kysyi kerran häneltä: - Isä, tietääkö Jumala, että me ei uskota häneen?

Niinpä niin, ei ole helppo olla aina johdonmukainen ja itsevarma - varsinkaan, kun ei ole kallio jalkojen alla?

Juttelin yhden fariseuksen kanssa hiljattain. Hän oli mukava mies, mutta ei tullut toimeen kenenkään kanssa johtuen siitä, että kaikissa muissa oli liikaa vikaa tai kokonaan viallisia? Olimme ystäviä ja siksi voimme puhua melko suoraan asioista, kuitenkin tämä alue tuntui olevan erityisen vaikea, koska totuuden kirkastuminen voi rikkoa ystävyyden? Olin siis neuvoton. Mies kertoi omista saavutuksistaan ja taisteluistaan, jotka hänen mielestään olivat kaikki pelkkää hyvän tavoittelua ja Jumalan edun etsimistä. Hän kertoi, millaisiin koetuksiin hän oli joutunut juuri em. syistä. Jouduin siis peilaamaan hänen käytöstään myös omiin pyrkimyksiini ja ihmissuhteisiini - olin myös syntinen, epäonnistunut ja melko turha tyyppi. Meitä oli kaksi - ainakin?

Keskustelun jälkeen mietin farisealaisuutta ja huomasin sen olevan kansantauti, joka sokaisi ihmiset ja sotki uskovien mielet, rikkoi pyhien yhteyden, sammutti Hengen tulen ja rakkauden. Se vaati puhtautta, mutta oli itse likainen. Se vetosi oppiin, mutta ei elänyt sen mukaan. Se puhui toista ja teki toista.

Kun entinen fariseus Paavali tuli kosketuksiin Jeesuksen kanssa, hän sokeutui tämän kirkkaasta valosta, istui paastoten ja rukoillen odottaen vastausta. Silloin Jumala lähetti hänen luokseen Ananias nimisen uskovan, joka opasti häntä Kristuksen tuntemiseen. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset" Apt.9:18. Suomukset olivat kuva hänen harhautumisestaan farisealaisuuteen. Ne kuvaavat sattuvasti meidän ihmisyyttämme ja inhimillisiä edellytyksiämme. Vapautuminen suomuksista taas kuvaa Kristus-suhteen löytymistä, uudestisyntymistä, uutta elämää, uutta luomusta, uutta aikaa, Jumalan valtakuntaa ihmiselämässä.

Tutkiessani tätä huomasin Paavalin tuovan uudestaan useita tapauksia elämästään, jotka viittasivat menneisyyden harharetkiin.

1.Uskonnollisuuden suomukset ilmenevät järjestelmällisessä kuvauksessaan uskontonsa perinteen mukaisesti.  "Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa, mutta kasvatettu tässä kaupungissa ja Gamalielin jalkojen juuressa opetettu tarkkaan noudattamaan isien lakia; ja minä kiivailin Jumalan puolesta, niinkuin te kaikki tänä päivänä kiivailette. Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti, sitoen ja heittäen vankeuteen sekä miehiä että naisia…" Apt.22:3-4. Suomukset ilmenivät hänen tuhovimmassaan Jeesuksen omia kohtaan, jotka hän näki kaikkein pahimmiksi ihmisiksi, joita vastaan oli aina taisteltava ja jotka oli hävitettävä maan päältä. Uskonnollisuus saa sielun kiehumaan hyvää vastaan.

Mutta suomukset eivät jääneet tähän, sillä uskonnollisuus kiivaudessaan ajaa ihmiset omiin piireihinsä ja seurauksena on lahko, joka on ainoastaan oikeassa. Tämä tietysti ilman Jumalaa ja Kristusta.

2.Lahkolaisuuden suomukset ilmenevät "….niinkuin myös ylimmäinen pappi voi minusta todistaa, ja kaikki vanhimmat. Minä sain heiltä myös kirjeitä veljille Damaskoon, ja minä matkustin sinne tuodakseni nekin, jotka siellä olivat, sidottuina Jerusalemiin rangaistaviksi." Apt.22:5. Lahkolaisuuden vaiva kalvaa aina puhdasoppisuutta ja siihen liittyvät voimakkaat arvovaltaiset henkilöt, johtajat, joita totellaan sokeasti. Niin tässäkin, aikansa korkein kirkonjohtaja siunasi toimillaan eksyneen lahkolaisen askeleita Jeesusta vastaan.

Vanhoilla päivillään Paavali istui vankilassa odottaen kuolemantuomiotaan ja kirjoitti siellä jäähyväiskirjeitään uskoville. Niissä teksteissä hän korostaa, kuinka vahva ihminen hän on ollut, kuinka hän luontonsa puolesta kiivaili, vihasi ja hyökkäsi. Hän näkin turmeltuneen lihansa suuruuden ja vaarallisen olemuksen.

3.Itseriittoisuuden suomukset olivat pudonneet häneltä, kun hän kirjoitti: "Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä…." Fil.3:3-4. Siinä hän oli riippuvainen Herran Hengestä, ilman lihan voimaa. Hän ei kerskunut liitonmerkistä ulkoisena ilmiönä, vaan oli kiitollinen Kristukselle, joka antoi hänelle sydämen ympärileikkauksen. Kuitenkin hän näki ilman suomuksia olevansa lihassa vahva ihminen, hänessä oli siis hautaan saakka jotakin pyhittymätöntä.

Kun Paavali siis kuvaili elämänsä peruspylväitä farisealisuuteen lapsuudesta nuoruuteen, hän rakensi helposti polun, joka noudatti tavoiteltua ja kunnioitettua kulttuuria. Se olisi varmaan ollut kuin suoraan muistokirjoitus kuolleen lähimmäisen saavutuksista?

4.Juutalaisuuden suomukset olivat selvästi piirretyt uskovien tietoisuuteen. "….joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton." Fil.3:5-6. Mutta sitten hän tipauttaa kaikki juutalaisuuden suomukset kerralla roskakoriin, niin että helisee. Koko sen astisen komeuden raunioille nousee Kristus yli kaiken suureksi. Palvottava Jeesus, ihailtava Jeesus, Herra Jeesus, Vapahtaja Jeesus, ainoa jumalallinen vaihtoehto Jeesus. "Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana (sonta) - että voittaisin (voittaa omakseen, säästyä) omakseni Kristuksen…." Fil.3:7-8.

Paavali piti suomuksissa kulkiessaan itseään kovin hyvänä ja virheettömänä, kun sanoi itseänsä lakiin nähden nuhteettomaksi. Hän oikeastaan tarkoitti olevansa itselleen Kristus, pelastajansa ja Herransa. Näin käy, kun ei ole Pyhää Henkeä, joka näyttäisi synnin todellisuuden, vaarallisuuden ja kuolettavan otteen ihmisolemuksessa.

5.Synnittömyyden suomukset putosivat uskoontulon myötä, hänestä tuli kurja, viheliäinen, jumalanvastustaja, synninpesä ja käärmeensikiö, helvetin kekäle ja kaiken hyvän vihollinen. "Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle…" Room.7:5. Jumalan oma joutuu opettelemaan Kristuksen tuntemisen ohella itsensä tuntemista ja fariseuksilla on tässä pitkä oppimäärä, vaikeat läksyt ja monta kuritusta. "Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 7:14  Synnin hallintavalta ei ole enää vain tekoja, vaan puheita, mielialan vääryydet ja laiminlyönnit, joista löytyy aina huomautettavaa. Niin hän tulee musertavaan johtopäätökseen, pohjanoteeraukseen. "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 7:18. Voisi kuvitella, että tässä olisi jo kaikki tätä lajia, mutta ei, tämä syvyyksien sankari menee pohjaan asti, niin kuin vain hänen perusteelliseen olemukseensa kuuluu.  "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 7:24 Mutta tämä ei ollut vain puheopillista retoriikkaa, vaan totuus oli saanut poistaa viimeisetkin suomut hänen uskonnollisista silmistään. Nyt hän näki selvästi Kristuksen Jeesuksen.

Vanhana uskovana entiset synnit vaivaavat joskus mieltä, ja vihollinen käyttää tilannetta hyväksi kuormittamalla omantunnon kukkuroilleen. Niin Paavalikin joutui muistelemaan kurjaa epäuskonsa elämää vankilan ankeudessa.

6.Epäuskoisuuden suomukset "…minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa;" 1.Tim.1:13. Monta kertaa hän varmaa mietti, mitä olisi voinut tehdä toisin, tai mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Mutta millä hän olisi voinutkaan, kun ei tuntenut Vapahtajaa? Nyt hän kuittasi epäuskonsuomukset katsomalla kiitollisena Jeesukseen, joka oli kaikessa täydellinen hänen hyväkseen.

Mutta mitä siis tapahtui, kun mies istui pimeydessä suomut silmillään yksinäisyydessä, uskonnollisen elämänsä raunioilla? Jumala lähetti sanansa onnettoman luokse, toinen uskova sai tehtäväkseen mennä tuntemattoman vihollisen ja vastustajan luo, jutella hänen kanssaan ystävällisesti, osoittaa ansaitsematonta rakkautta häntä kohtaan ja kertoa Jeesuksesta, sekä rukoilla elämän palautumista sokeutuneelle. "Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika." Apt.9:18-20. Tapahtui siis seuraavaa:

1.Hän sai silmien näön takaisin

2.Hän näki Jeesuksen uskonsilmin

3.Hän täyttyi Pyhällä Hengellä

4.Hän nousi ylös

5.Hänet kastettiin

6.Hän söi ruokaa

7.Hän liittyi uskoviin

8.Hän julisti Jeesusta Jumalan Poikana.

Suomukset putosivat, tai ikään kuin suomukset - mitä ne olivatkaan, ne olivat Jumalan sallimuksen puhuttelu fariseukselle. Suomukset olivat este Kristuksen näkemiselle ja kuitenkin hän ymmärsi niiden poistumisen kautta, mikä on Jumalan tahto. Miten valtava kokemus olikaan Paavalille tuo suomusten putoaminen, se muutti aivan ratkaisevasti hänen asennoitumisensa elämään. Jeesus tuli silloin hänelle kaikki kaikeksi. Hänestä, Jeesuksen vastustajasta, tuli nöyrä Herran palvelija, hän otti kristillisen kasteen. Hän halusi vihkiytyä Vapahtajan omaksi ja palvelukseen. Vihan henki väistyi hänen elämästään ja tilalle tuli Pyhä Henki, Herra itse tuli häneen voimallaan ja armollaan. Hänen elintoimintonsa tasaantuivat ruokailun myötä, pakkopaasto loppui rakkauden kohtaamiseen. Uusi ihme hänen elämässään oli uskonyhteys toisten uskovien kanssa. Ne, hetki sitten vihan kohteena olleet Kristuksen seuraajat, olivat muuttuneet rakkaiksi veljiksi ja sisariksi, joiden kanssa hän tahtoi olla ikuisuuden. Hänen käsityksensä Jeesuksesta oli muuttunut päinvastaiseksi kuin ennen, aiemmin hän vainosi kaikkea, mikä viittasi Jeesukseen, nyt hän oli mieleltään muuttunut ja saanut uuden sydämen, kivisydämen tilalle lihasydämen. Hän julisti, todisti ja saarnasi kaikkialla Jeesuksesta, niin kuin ei maailmassa koskaan olisi ollut mitään niin tärkeää kuin Vapahtaja. Paavali uhrasi koko elämänsä Jeesukselle, aikansa, varansa, ruumiinsa, sielunsa, henkensä, ymmärryksensä, kaikki olivat nyt Jeesuksen. Suomukset olivat poissa, hän eli uutta elämää.

Elävä Jeesus, sinä ihmeellinen Herramme, joka voit muutta ihmisen sisäisesti uudeksi, pelastaa ja parantaa, ohjata elämän tielle, tule tähän aikaan, syntisten tuntumaan ja herättämään kurjat kulkijat, pimeyden veikot ja hämärän heput. Anna fariseuksien vapautua suomuksistaan, että voisivat hengenuudistuksen ja armon kirkastumisen kautta elää uutta elämää sinussa, sinun kunniaksesi. Kuinka suuri sinä oletkaan, Jeesus, kiitos Isälle sinusta.

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut….?

Lauloin pikkupoikana koulun poikakuorossa ateenalaistenlaulua, menossa oli silloin uuden koulutalon vihkimistilaisuus Turussa. Minut oli komennettu siihen laulunumeroni perusteella ja annettu ymmärtää, että se oli kunniakasta? Silloin se laulettiin vielä kreikaksi:

    Tethnamenai gar kalon eni promachoisi pesonta andr 'agathon peri he patridi marnamenon.....

    (Koska kuolla on mukavaa, jos yksi putoaa eturintamassa, kun hän taistelee kuin rohkea soturi hänen maassa;) Laulun alkuperäinen tarkoitus oli ohjata nuoria miehiä hyväksymään tappaminen ja tapetuksi tuleminen. Olin hieman yli kymmenvuotias, enkä tiennyt mitään sodasta ja lauloin kuitenkin….

    ….Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.

    Hehkuvin mielin puoltaan nouse syntymämaatas,

    Riemuiten lastesi vuoks uhriksi henkesi suo!

    Eespäin voittohon siis, te sankarit vahvat ja nuoret!

    Väistymys mielestä pois! Pelvosta tunnetta ei.

    Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston

    Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.

    Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä

    kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.

    Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,

    Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.

Olin käynyt yhden vuoden Turun klassillinen lyseota, joka oli toiminut jo vuodesta 1879. Aloitin koulun vanhassa koulurakennuksessa Linnankadun varrella. Aikaisemmin tuossa talossa oli ollut naisvankila ja sitä kutsuttiin spinnhus (kehräämö). Kehruuhuoneen kirkko mainitaan ensi kerran vuonna 1730. Sillä oli ollut oma saarnaaja 1740-luvulta vuoteen 1876, jolloin virka yhdistettiin lääninvankilan saarnaajan virkaan. Kehruuhuoneen kirkonkirjoja on säilynyt vuosilta 1786-1882. Kun Hämeenlinnaan valmistui 1882 työ- ja kuritusvankila naisille, siirrettiin Turun kehruuhuoneen vangit sinne ja Turun kehruuhuone lakkautettiin. Tällä Kurck Öhmanin tontilla oli sittemmin toiminut Turun pataljoonan kasarmi ja myöhemmin tämä kouluhuoneisto.

Koulu, jossa kävin ensimmäisen vuoden.

Suomalainen Wirallinen Lehti nro 102 25.8.1868 uutisoi:

-Turusta kirjoittaa S.T. t.k. 21 p:nä: Murhapoltto. Wiime lauantaina kello 3:n paikoilla jälkeen puolen päivän oli walkia wallallaan kehruuhuonetalon ulkohuoneen ullakossa,mutta saatiin kuitenki pian sammumaan. - Tutkittaissa tunnusti kehruuhuonelainen Ewa Johanna Isakintytär Saarijärweltä, että hän ja waimo Olga Katarina Mast Wihdistä oliwat sytyttäneet tulen.

- Tuomio. Turun raastuwanoikeus on julistanut tuomion murhapoltosta täkäläisessä kruunun kehruhuoneessa ja tuominnut siinä kehruhuoneelaiset Ewa Johanna Isakintyttären, Aholan talosta Kuukkajärwen kylästä Uuraisten kappelia, Olga Katarina Mastin, Mannilan talosta Leppärlän kylästä Wihdin pitäjää, mestauspaikalla menettämään oikean kätensä ja mestattamaan sekä lawalla poltettamaan.  - Sanomia Turusta 27.11.1868

Kuolemanrangaistusta ei Suomessa kuitenkaan laitettu rauhan aikana täytäntöön vuoden 1825 jälkeen, vaan Keisarin armahduksella tuomiot lievennettiin, siitä kuinka tuhopolttajien kävi ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa.

Suomalainen Wirallinen Lehti 14.8.1869 kertoi:

Kehruuhuoneen tarkoituksena oli että pahantapaiset, laiskat irtolaisnaiset samoin kuin rikoksista rangaistuksiin tuomitut naiset voisivat rangaistusta suorittaessaan hyödyttää yhteiskuntaa kehruulla ja kudonnalla.

Vuoden 1868 aikana Turun kehruuhuoneeseen otettiin sisään 112 naista ja 8 lasta. Näistä 105 joutolaisuudesta (irtolaisuudesta), neljä viinan myynnistä, kaksi varkaudesta ja yksi palveluspaikasta karkaamisesta. Vuoden aikana 41 naista suoritti palveluksensa loppuun, kaksi lasta lähetettiin kotiseuduilleen, viisi naista ja yksi lapsi kuoli . Yksi nainen lähetettiin omasta pyynnöstään uudisasukkaaksi Siperiaan. Vähimmillään laitoksessa oli tammi-helmikuussa 41 naista ja 2 lasta, enimmillään joulukuussa 61 naista ja 5 lasta. Kyseisenä vuonna laitoksessa kehrättiin 1022 vyyhtiä villalankoja, 792 1/2 vyyhtiä pellavalankoja ja 883 vyyhtiä rohdinlankoja.

Ateenalaisten laulun oli kirjoittanut Viktor Rydberg ruotsiksi ja suomentanut Eino Leino. Runo on julkaistu Päivälehdessä 2.5.1899. Ateenalaisten laulun oli säveltänyt Jean Sibelius. Se oli protestisävellys. Se on suunnattu suoraan Venäjän keisarin helmikuussa 1899 allekirjoittamaa manifestia vastaan. Manifestilla yritettiin kaventaa Suomen suuriruhtinaskunnan autonomista asemaa. Alkuperäiset sanat menivät näin:

    Kaunis on kuolema, kun eturinnassa rientäen kaadut,

    kaadut kansasi vuoks, tähden tän armahan maas.

    Nouskaatte siis tuli-innoin suojaksi syntymämaamme!

    Haudoilla sankarien lapset ne laulaen käy.

    Käyös, nuoriso, käy rivein rikkomattomin, taajoin!

    Pois kuka pelkuri on, heimosta Hellaan pois!

    Kehno ja kurja joukko se on, jonka rintaman eessä

    eellä nuorten sa näät kaatuvan harmajapään.

    Olkohon tää toki ensiksi onni poikasen, jonka

    kutreja kaartavi viel’ kukkaset riemujen kuun.

    Kaunona naisten, urhona miesten hän taistohon käyköön;

    kaunis hän kuolleenakin kansansa muistossa on.

Uusi koulutalo oli juuri valmistunut ja minä lauloin koulupoikana tuota ymmärtämättä, miksi kuolema isänmaan ja aatteen vuoksi on niin tavattoman kaunis ja ketä se sitten hyödyttää? Myöhemmin olen ajatellut, että viettelijät houkuttelivat minut mukaan moiseen roskaan ja sen aikainen yhteiskunta palvoi kummajaista? Miksi meille ei annettu laulua Jeesuksesta, miksi opettajat ja päättäjät eivät kertoneet meille todellisesta elämästä Jumalan yhteydessä ja Kristuksen rauhasta? Miksi meitä vietiin täysin harhaan, miksei kukaan viheltänyt peliä poikki sanomalla, että meitä on petetty? Käsittämätöntä, että näille lurjuksille uhrataan edelleenkin aikaa ja rahaa nostamalla heidän muistoaan, tekemällä heille patsaita ja opettamalla, että he olivat suurmiehiä? Heidät pitäisi nostaa esiin vain varoittavina esimerkkeinä, joiden askeleita ei sovi arvostaa? Sitä paitsi nämä olivat vielä juoppoja ja huorintekijöitä. Kulttuuri on nostanut heitä taiteellisten ansioittensa vuoksi jalustalle. "Ellei sinun lakis olisi ollut minun lohdutukseni, niin minä olisin raadollisuudessani hukkunut." Ps.119:92.

Lehtiuutinen kertoi: "Esko Valtaoja Tampereella: Lopettakaa surkuttelu ja kääntäkää katse kohti tulevaisuutta! Lopettakaa voivottelu lamasta ja siitä, että kaikki on huonosti. Kääntäkää katseet tulevaisuuteen, eivät ne menneet ajat enää takaisin palaa. Ja sitä paitsi: asiat olivat ennen paljon huonommin kuin ne ovat nyt! - Ennen oli paratiisi, mutta nyt luisutaan kohti maailmanloppua. Sen täytyy olla nurkan takana, koska maailma on niin kurja. Tätä sanomaa meille tarjotaan joka suunnasta, Valtaoja tykitti. Maapallolla on paljon ongelmia. Sen Valtaojakin myöntää. Mutta hän uskoo vahvasti siihen, että voimme vielä pelastaa maapallon."

Valtaojan ongelma on yleismaailmallinen, hän pelastaa ilman Jumalaa, hänen voimansa ei ole Jeesus, eikä tulevaisuutensa ole Jeesus, eikä pelastuksensa ole Jeesus, eikä paratiisi ole Jeesuksen. Näitä maailmanparantajia riittää tuomiopäivään asti, eivätkä he tunne eivätkä tunnusta Jeesusta Jumalakseen. Heitä kuunnellaan, heitä arvostetaan ja palvotaan, mutta heidän valonsa on pimeää valoa. Heidän sanomansa on tuulen tavoittelua, eikä se elätä. Siitä puuttuu alku ja loppu. "Niin minä kyllästyin elämään, sillä minusta oli pahaa se, mikä tapahtuu auringon alla, koskapa kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua." Saarn.2:11.

Elia-patsas Karmel-vuorella Israelissa

Jokainen aika kehittää omat konstinsa lasten (ihmisten) viettelemisessä pois Jumalan yhteydestä ja kasteen armosta. Jos ei saada lapsia innostumaan sodasta, niin sitten huveista ja urheilusta, kulttuurista ja taiteista, politiikasta ja vaikuttamisesta – tai tähtitaivaasta. Itsessään viattomat asiat vievät heidät mennessään ja heillä ole enää Kristusta, Jumalaa. Jostain aina ilmestyy joku ”viisas”, joka sanoo ettei ole Jumalaa, että järjestetään me itse vaan asiat kuntoon? Maallistunut yhteiskunta ei suo lapsille Raamattuopetusta kouluissa, se vastustaa Jumalan sanaan pitäytyvää tunnustuksellista kirkkoa ja kaikkea Jeesuksesta todistavaa herätyskristillisyyttä. Aikamme viettelijät halveksivat Jumalan lakia, kymmentä käskyä, Jumalaa Luojana, Kristusta ainoana pelastajana, sekä Herraa, joka kerran tulee tuomitsemaan joka ikisen ihmisen tekojensa mukaan. Joka estää puhumasta synnistä ja armosta, Jumalasta ja Jeesuksesta lapsille tai viettelee heidät pois uskosta tekee kuolemansynnin. "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!" Matt.18:6-7.

Jumalan helmassa lapset löytävät turvapaikan, Jumalan lapset, Israelin lapset. "Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana." Dan.12:1. Hädän aikana ihmiset huutavat Herraa avukseen ja hän vastaa heille. Muina aikoina uskovat kantavat lapsensa ja läheisensä Herran helmaan esirukouksin päivittäin. Jeesuksen nimi, Henki ja henkilö ovat vaikuttavia tuttavuuksia ja ilmaisevat salatun Jumalan syntiselle ihmiselle. Herra opettaa omilleen sopivat laulut, jotka vahvistavat uskoa ja kirkastavat Jumalan rakkautta. Pyhä Henki opettaa rukoilemaan ja avaa uudet kielet avuksi heikkoihin huokauksiin. Hän antaa näkyjä, unia ja ilmestyksiä, johdattaa rukoilijan askeleita. Vapahtaja kätkee omansa suojaan hädänpäivänä. "Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tämä laulu: "Meillä on vahva kaupunki, pelastuksen hän asettaa muuriksi ja varustukseksi. Avatkaa portit vanhurskaan kansan käydä sisälle, joka uskollisena pysyy. Vakaamieliselle sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa sinuun. Turvatkaa Herraan ainiaan, sillä Herra, Herra on iankaikkinen kallio." Jes.26:1-4

Herra, olen laulanut lapsuudessani niin monta turhaa laulua tietämättä, mitä ne tarkoittavat. Mihin olisinkaan joutunut, jos et sinä olisi tullut elämääni? Olin täysin muiden vietävissä, ohjailtavissa, mielen muokkauksessa, kuoleman tiellä, orjana. En tiennyt paremmasta, kunnes sinä tuli elämääni, pelastit minut, irrotit ihmisistä ja kiinnitit itseesi. Sinä annoit suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalalle. Jospa jaksaisin aina laulaa sinulle, kiittää sinua, jospa saisin aina katsella kasvojasi ja kuunnella sanasi suloisia säkeitä, jospa voisin aina kulkea heidän kanssaan, jotka rakastavat sinua ja seuraavat sinua kaikessa. Pelasta tämän ajan eksytetyt lapset, vietellyt pakanat, kurjat poloiset, avuttomat, sokeat tiedemiehet, perkeleen lauluntekijät. Ilmaise katoavaisuutemme, puutteellisuutemme ja syntisyytemme, että voisimme aina kääntyä puoleesi armoa etsimään.

Hedelmiä maasta ja taivaasta

Tein tuoremehua marjoista, tällä kertaa karviaisista. Ne olivat happamia, mutta menevät mehuna, kun laittaa kyytiin sokeria. Soseutetut marjat olivat yhtä vihreää massaa siemenineen, mutta puristusrummussa väri muuttui punaiseksi. Tuoremehu oli punaista? Ihmeellistä, sanoisi kaupunkilaispoika. Vaikka ei sen puoleen, syöhän lehmäkin vihreää ruohoa ja se muuttuu sen sisällä valkoiseksi maidoksi. Eikä kukaan mene ostamaan kaupasta lehmäihmettä?

Raamatun ihmekertomuksista yksi kuuluisampia on Kaanaan häät, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi. Hän saa aikaan käsienpesulikavedestä mitä hienointa viiniä, josta on olemassa asiantuntija lausunto Raamatussa. Ei siis ihme, että hän kykenee muuttamaan kelvottoman syntisen vanhurskaaksi ja pyhäksi. Se on vielä suurempi ihme.

Luonnonantimet ovat myös Jumalan valtakunnan välineitä. Yksinkertaiset maan hedelmät ovat käyttöaineita ja myös esikuvallisia hengellisen elämän kuvia. Esimerkiksi niin tavallinen ruoka-aine kun oliiviöljy, oli aivan keskeinen jumalanpalveluksen raaka-aine. Temppelin valo saatiin aikaan öljyllä, joka paloi lampussa. Se on kuva Jumalan sanan ihmeellisesti johdattavasta ja viisastavasta vaikutuksesta syntisen ihmisen elämässä. "Ja käske israelilaisten tuoda sinulle puhdasta, survomalla saatua öljypuun öljyä seitsenhaaraista lamppua varten, että lamput aina voidaan nostaa paikoilleen." 2.Moos.27: 20. Uudessa Liitossa Kristuksen seurakunta pitää aina lampun, Jumalan sanan, palamassa, että se loistaisi koko porukalle ja kutsuisi vielä ulkopuolellakin olevat sisään pelastukseen. Öljy on kuva Kristus-elämästä ja työstä keskuudessamme, jonka Pyhä Henki vaikuttaa ulottuvillemme ja meihin. Tämän tiedon tulisi asua meissä runsaasti: "Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;" Kol.3:16.

Katulähetystyötä pitkään tehnyt Arvid von Martens tilitti omaa kutsumustaan Jeesuksen seuraajaksi: - Ihmeellistä on nähdä, miten Jumalan käsi tarttuu asioihin ja raivaa tien. Kuka muu kuin meidän Herramme sitä paitsi olisi kutsunut minunlaiseni miehen katulähetystyöhön ja kodittomien asian tienraivaajaksi Suomessa? Ulkonaisesti katsoen minulla ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä. En osannut suomea, olin kasvanut aivan toisenlaisessa ympäristössä kuin autettavani. Lapsena en ollut koskaan harrastanut rakentamista tai kalustamista. Minua pidettiin epäkäytännöllisenä haihattelijana. Minun temperamenttini on täysin vieras meidän maamme sekä ruotsalaiselle että suomalaiselle kieliryhmälle. Kuitenkin olen varhaislapsuudestani asti kokenut Jumalan kasvattavan käden johtavan elämääni.

Niin kuin luonnonantimet ovat vain sellaisinaan ilman Luojaa kovin merkityksettömiä, niin hengellisetkin asiat ovat vain kuollutta tietoa ja oppia, kirkollisuutta ja taloudenhoitoa, ilman elävää Kristusta. Siksi elämän ilmestyttyä alkaa usko ja vaellus, kilvoitus ja pyhitys, uusi tie.

"Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan." Tiit.3:4-7

Olin nuorena miehenä saarnaamassa milloin missäkin päin Suomea, kaduilla, vankiloissa, tehtaissa, työpaikoilla, kouluissa ja usein myös kirkoissa. Kerran olin Savonlinnan tuomiokirkossa julistamassa Jumalan sanaa. Olimme siinä sakastissa valmistautumassa palvelukseen ja suntio mittaili minua katseellaan. Hän katsoi kenkiäni, jotka olivat likaiset. Suntio polvistui jalkojeni juureen ja alkoi pyyhkiä niistä likaa pois, sitten hän levitti niihin vahaa ja harjasi ne kiiltäväksi. Minun oli vaikea suostua moiseen, koska mies oli minua selvästi vanhempi. Mutta hänen nöyrä palvelunsa vaikutti minuun syvästi ja muistin tapauksen pitkään. Ajattelin, että asemani oli enemmän kuin minä itse, tehtäväni oli enemmän kuin nimeni. Julistin Kristusta, joka asui suntion sydämessä. Kiiltävät kengät olivat näyttävän näköiset, mutta vielä enemmän ovat alttiuden kengät pelastuksen sanomalle kanssamme kaikkialle, mihin menemme Herran käskystä. "ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille." Ef.6:15.

Getsemanen puutarha, vanha öljypuu

Jeesus kävi suuren rukoustaistelun opetuslastensa nukkuessa lähellä Jerusalemia sen itäpuolella öljymäellä. Matt. 26:36, Mark. 14:32. Vieläkin siellä kierretään munkkien hoitamassa puistossa lukien noita vanhoja tekstejä (Tämä nykyinen basilika rakennettiin v. 1925 fransiskaanimunkkien toimesta, ja he hoitavat myös pientä aidattua yrttitarhaa. Vähän ylempänä rinteellä on Getsemanen ortodoksinen kirkko ja arabit ovat rakentaneet kirkon Marialle Kidronin laakson pohjoispäähän.) Suuret öljypuut, jotka kasvavat siellä, ovat ikivanhoja. Luonnonkauniin paikan pilaavat vain paikalle rakennetut kirkot, jotka haisevat museolle ja puhdasoppisuudelle. Muutenkin Jerusalemissa on liikaa kirkkoja mutta liian vähän uskovia. Onkin siis odotettava, että Herran pelastus kohtaa maan asukkaita väkevästi kuin helluntaina.

Getsemane oli meidän Herramme öljypuristamo, hänen taistellessaan rukouksin pelastustyönsä kriittisemmässä kohdassa. Hän hikoili verta ja huusi ääneen, anoi muutosta ja taipui Isän tahtoon. Tuo Kristuksen taistelu toi meille voiton, tuo rukouksen yö valmisti koko maailmalle pelastuksen helvetistä.

Kun Kristus-elämä ja hänen hedelmänsä siunaavat uskovaa, tämä lähtee liikkeelle Vapahtajan askelissa. He ovat voitelussa ja voitelevat muita. Herran omat ovat sittemmin käyttäneet öljyä sanan ohessa sairaitten puolesta rukoilemisessa ja heidän parantamisessaan. Uskovat ovat puhuneet myös Pyhän Hengen voitelusta, jota julistajat Herran nimessä ovat saaneet olla välittämässä etsiville, pelastuneille ja Jeesusta kaipaaville.

"Ja he ajoivat ulos monta riivaajaa ja voitelivat monta sairasta öljyllä ja paransivat heidät." Mark.6: 13. Se on uskoa Jeesukseen, se on luottamusta Herraan, se on sanaan turvautumista, se on Kristus-valossa vaeltamista, se on palvelua arjessa syntisten ja sairaiden hyväksi. Siellä ilmestyy Jumalan valtakunta. Taivas tulee anteineen maahan asti. Kurjat kohtaavat Jeesuksen ja iloitsevat.

On se ihmeellistä, kun uskova saa Herran yhteydessä kokea niin suurta armoa osakseen, että elää ja iloitsee Herrassa, kiittää ja palvelee. Syvä Jumalan kunnioitus ja Herran pelko nousee siitä tietoisuudesta, että on riippuvainen Herran hyvyydestä ja sellainen ihminen on viisas - ja vain hän, muut ovat enemmän tai vähemmän tyhmiä. Kaikkein tyhmimmät kieltävät Jeesuksen ja hukkaavat armonaikansa, tuhoavat Jumalan heille lahjoittaman elämän ja taivaspaikan. Toista on uskovan, joka katselee Vapahtajaa ja ihastelee hänen olemustaan ja voittoaan. Hän sanoo: "Mutta minä olen kuin viheriöitsevä öljypuu Jumalan huoneessa, minä turvaan Jumalan armoon aina ja iankaikkisesti." Ps.52:10. Vanhaa uskovaa voidaan pitää seurakunta-fossiilina, kuluneena käpynä tai kehityksen jarruna. Mutta Herralle hän on rakas ja tärkeä, omaksi ostettu, kalliisti lunastettu ja Kristukselle sinetöity.  ”Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat.” Ps.92:15.

Mutta valitettavasti monen uskovan käy niin, että aikansa ollaan elävässä uskossa ja eletään Jumalan rakkaudesta Pyhän Hengen ilossa. Mutta vuosien saatossa rakkaus kylmenee ja into hiipuu, tilalle tulevat naapurin pojat viha, katkeruus, arvostelu, kateus ja ahneus. Maailmanhenki ottaa kyytiinsä ja vie tunteitten vuoristoradalle. Vauhti sen kun vaan kiihtyy ja katsomo kannustaa ajuria yhä rohkeampaan rynnistykseen. Jeesus jää edelliselle asemalle ja kaverille jäävät jäljelle vain uskonnon kuoret. Mutta Herra ei unohda lastaan, hän vetää uudestaan tykönsä ja tarjoaa parannusta. Joskus joku uudistuu uskossa ja palaa Herran luo. Joskus joku luo taas katseensa Vapahtajaan. Joskus joku kyllästyy syntielämään ja epäjumaliinsa, hän rukoilee apua Jumalalta. Joskus jonkun uskovan kohdalla löytyy muutama hedelmä elämän ehtoossa ennen kuolemaa. Hyvä niinkin, sillä muuten peli on pelattu.

"Se siinä jää jälkikorjuuta, mikä öljypuuta karistettaessa: pari, kolme marjaa korkealle latvaan, neljä, viisi hedelmäpuun oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala. Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa, ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään, eikä hän luo katsettaan alttareihin, omain kättensä tekoon, eikä katso niihin, mitä hänen sormensa ovat tehneet, ei asera-karsikkoihin, ei auringonpatsaisiin." Jes.17:6-8.

Kiitos, Herra, maan hedelmistä, kesän sadosta, ruoasta, vaatteista, kodista, työstä, terveydestä, ystävistä, syksystä. Kiitos, että kuljet kanssani ja olet luvannut olla joka päivä Herrani ja Vapahtajani. Anna minulle Pyhän Henkesi siunaus ja voitelu elääkseni uskossa ja tahdossasi, että aina voisin katsoa sinuun, sillä sanot sanassasi, että ne jotka katsovat sinuun, säteilevät iloa. Sitä haluaisin kokea. Seuraan sinua Getsemaneen ja Golgatalle, itken ja ihailen, olen vaiti edessäsi.

Kun Kristus kulki Latviassa

Neuvostoliiton valtakaudella kävin lähetysmatkalla Latviassa, veimme sinne Raamattuja ja muuta kristillistä materiaalia, kävimme seurakunnissa, julkisissa ja maanalaisessa, tapasimme monia uskovia ja ihmettelimme maailman menoa. Muistan, kuinka kyselin eräältä paikalliselta oppaaltamme, miksi kirkkojen ristit oli silloin korvattu kukoilla? Hän vastasi, että kukkokin mainitaan Raamatussa Pietarin kieltämisen yhteydessä. Sukkelaa? Mieleeni jäi myös matkaoppaamme Pietarista, joka oli vannoutunut ateisti ja koko ajan varjostamassa ja arvostelemassa meitä ja kristillisyyttämme. Annoimme hänelle eräänä iltana Raamatun ja seuraavana aamuna hän kertoi lukeneensa sitä koko yön, mutta olevansa edelleen täysin eri mieltä? Viimeisenä aamuna hän hyökkäsi taas keskustelussamme aamiaispöydässä kristillisyyttä vastaan. Tuli siinä puhetta hänen sairaasta tyttärestään ja sanoin niin painokkaasti kuin osasin, että Jumala rakastaa häntä ja tytärtä. Opas murtui täysin ja rupesi itkemään, Jumalan rakkaus riisui hänet aseista. Rukoilin, että Herra pelastaisi hänet.

Latvia oli naapureidensa Viron ja Liettuan tavoin pienenä valtiona vuoroin Venäjän, Puolan, Ruotsin ja Tanskan miehittämä. Nykyinen Latvian tasavalta alkoi 1918. Mutta maailmansodassa se joutui Neuvostoliiton valtapiiriin, välillä siellä hallitsivat saksalaiset ja sitten taas sodan loputtua Neuvostoliitto. Vuonna 1990 Latvia taas itsenäistyi.

madame von Krüdener

Riigassa syntyi Barbara Juliane von Krüdener (1764-1824), joka oli myöhemmin merkittävä uskova nainen koko Euroopan historiassa ja Jumalan valtakunnassa Kristuksen todistajana. Hän meni naimisiin Bourkhardt-Alexis-Constantine Krüdenerin kanssa, tämä oli kuusitoista vuotta häntä vanhempi leskimies. Barbara oli luonteeltaan kevytmielinen, huvielämää rakastava, ja hänellä oli kyltymätön jano saada huomiota ja olla imarreltu; nämä piirteet vaivasivat häntä koko hänen elämänsä ajan myöskin uskoontulonsa jälkeen.

Monen Euroopassa eletyn vuoden jälkeen Barbara palasi Riigaan, jossa tapahtui hänen hengellinen herätyksensä. Se alkoi siitä, kun eräs hänen herrasmies tuttavistaan tuli tervehtimään häntä ja kuoli äkisti hänen jalkojensa juuressa 1804, aivohalvaus heidän silmiensä tappoi miehen. Tämä järkytti häntä suuresti; hän alkoi hakea lohdutusta, ja löysi sen suutarilta, joka johdatteli levottoman asiakkaansa Jumalan valtakuntaan. Suutari oli taustaltaan Kristuksen kiihkeä opetuslapsi ja kuului Moravian veljien joukkoon (olivat ns. veljesseurakuntia ja herrnhutilaisia, joita pidetään evankelisen uskon edustajina. Nykyäänkin Suomessa on vielä päivän tunnussanan niminen vuosikirjanen heidän perintönään).

- Hän on onnellinen, onnellisin kaikista ihmistä ja minä kaikkein onnettomin olento, Barbara toisti. Suutari julisti ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta, jota hän rakasti. Tämä oli uutta ja tuli koston Jumalan tilalle, jonka edessä he vapisivat. Mutta nyt hänen eteensä tuotiin Jumala, joka on kuolemassa rakkaudesta syntisiä kohtaan. Niin armahdettu syntinen rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut häntä. Barbara löysi Jeesuksessa uuden elämän ja alkoi välittömästi saarnata tätä Jumalan armoa, joka ilmestyi hänen Pojassaan. Vaikka Barbara oli löytänyt rauhan, kuitenkin lääkäri määräsi hänen hermojaan hoidettavaksi lämpimillä kylvyillä.

Hän kirjoittaa: - Herra näytti minulle äärettömän armonsa. Autuus on aina kasvavaa, ja olen aina enemmän suuntautunut hänen puhtaaseen rakkauteensa ja itseni kieltämiseen - uskoni hänen on lähitulevaisuudessa yhä vahvistunut ja olen päässyt hänen rakkautensa syvyyksiin, josta voimme aina saada voimaa, vaikka näemme sen heikoin silmin täällä maan päällä, mutta sydämeni osoittaa kuinka se säteilee, joten haluan kiittää siitä äänekkäästi ja kehottaa kaikkia palvomaan Herraa. Se oli minulle eräänä päivänä sanoma Herralta, lähetetty ylhäältä, mihin minua on vedetty: Mene aidan vierille ja kutsu heidät: Oi, että voisin palvella Häntä, suorita palvotulle Herralle kaikki, kaikki ja ylistää hänen nimeänsä ja palaa rakkaudessa; Riigassa syntyy pieniä apostoleja, joista saadaan isoja kiviä Herran temppeliin, sillä nämä lapset tulevat saarnaamaan evankeliumia.

- Myös tässä talossa antaa minulle Herra paljon armoa ja siunausta, koska pyysin häntä. En halua elää missään, jos ei hänen suuri pyhä rakkautensa syntisiä kohtaan tietäisi, että me nyt laulamme illalla virsiä sydämen voimalla. Kaukana olevatkin kuulevat mitä se on, että tunnustamme Herran voimaa ja elämme Hänen armostaan ja Hänen siunauksestaan.

- Heidelbergissä koin jotakin hyvin koskettavaa. Kievari, jossa olimme majoittuneena, verrattiin torniin, jossa vangit istuivat, siellä jengit värväsivät uusia rosvoja ja niitä useita oli luultavasti tulossa tielle, joka johti kuolemaan. Nämä ihmiset olivat verkossa, jonka saatoin nähdä heidän edessään tiukkana, jossa oli yksinäinen ritiläikkuna, he lauloivat lauluja, jossa epätoivon sävyt sekoittivat mielen. Sydämeni oli valitettavan syvästi liikuttunut ja pyysin Kristuksen myötätuntoa heille, sitten tuli helluntaipäivän kaunis näky sieluni minun eteen, suuri pyhä, kaunein juhla, jossa herrain Herra niin armollisesti opettaa Pyhän Henkensä varhaisille kristityille. Kun minä niin selvästi koin onneni, ajattelin ja pyysin Herraa tekemään tänä päivänä heille tuon ilon, hyviä uutisia, ja pyysin häntä ohjaamaan minun vaiheitani. Menin ulos ja seisoin suljetun tornin oven edessä, jota en voinut saada auki ja ihmispelko valtasi minut, koska näin kaduilla ihmisiä, ja pelkäsin heidän mielipiteitänsä. Mutta Luojan kiitos, ajattelin, että hän, joka jätti taivaan kunnian ja tuli muuttuneena alhaiseksi ja väärinymmärretyksi, niin varmasti kurjat syntiset eivät tuo meille mitään nöyryytystä. Luojan kiitos, tunsin jopa varkaita ja murhaajia ja huonompiakin kuin niitä. Olinko koskaan tarpeeksi ymmärtänyt hänen rakastaneen meidän syntistä nuorisoamme? Pyysin voimaa ja siunausta näille köyhille ihmisille. Ja näin, että Jumalan Poika tuli ja teki ulkopuolelta oven, näin Herran linjan ja he seurasivat vanginvartijaa ja hänen vaimoansa (Apt.16), ja kas kummaa, heidän sydämensä oli valmis. Kerroin heille olevani outo nainen, joka olin saapunut Jumalan lähettämänä, että olin nähnyt heidän olevan vankeja ja tämä oli syvä tunne ja haluaisin tehdä heissä ilon, joten pyysin kokkia tekemään heille hyvän aterian ja kerroin heille tämän. Onnellisuus on sitä, että täytyisi tietää Herran Kristuksen ja että hän rakasti kaikkia tyytymättömiä, ja että he voivat päästä tuntemaan hänen armonsa, hän antaa heidän heittää kaikki itsensä hänen jalkojensa juureen, ja rukoilla hänen suurta ja armollista rakkauttaan, Häntä itseään ja pyytää armoa. Hän antaisi heille verensä ja kuolemansa, jos annatte hänelle koko sydämenne ja vilpittömästi kääntyisitte todellisessa parannuksessa puoleensa. Hän kantoi meidän rangaistuksemme. Sanoma vanginvartijasta kosketti, koska se kertoi Jumalan armosta ja lupasi kaiken. Eräs nainen sanoi itkien olevansa huono ja tahtovansa parannukseen synneistään. Hän kertoi kuulleensa ihania lauluja Jeesuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan. Iltapäivällä annoin pienen kirjan naiselle ja jälkeenpäin hän sanoi minulle iloitsevansa siitä suuresti.

paroonitar von Krüdener

Barbara oli kristillisessä työssään saanut kohdata perheitä, köyhiä, sairaita, lapsia, vanhuksia, vankeja ja vapaita. Barbaran toiminnalla oli suuri merkitys uskonnollisen elämän herättämiseksi useammilla seuduilla Saksassa ja Sveitsissä. Palavassa rakkaudessaan Ristiinnaulittuun hän matkusti läpi suuren osan Eurooppaa, saarnasi parannusta, julisti sekä vapahdusta että kirousta, vei pahantekijöille vankiloihin evankeliumin lohdutusta, puhui tämän maailman viisaille ristin hulluutta, kuninkaille ja ruhtinaille Kristuksen ylevyyttä, hänen, joka on kuningasten kuningas, herrain Herra. Hän koki voimakkaita kokemuksia karismaattisuudesta aikansa mystikkojen seuroissa ja ne ohjasivat paljon hänen maailmankatsomustaan ja uskoaan. Lopunajan ennusteet vaikuttivat häneen syvästi. Missä hän vain liikkui, siellä hän järisytti vanhoja suruttomia, pehmitti kivisiä sydämiä katumuksen kyyneleihin, veti puoleensa joukoittain hengellisesti kurjia, kaiken laatuisia ja säätyisiä. Toiset kunnioittivat häntä Herran valituksi, pyhäksi profeetaksi ja ihmeitten tekijäksi; toiset pilkkasivat narriksi, vaaralliseksi intoilijaksi ja petturiksi. Hän katsoi, että Napoleon oli Johanneksen ilmestyskirjan syvyyden enkeli ja Antikristus.

Aleksanteri 1

Venäjällä vaikutti silloin keisari Aleksanteri 1. (valloitti Suomen 1809, antoi meille myöskin autonomian, järjesti Porvoon valtiopäivät), jolla oli suuri vaikutus Euroopan asioihin. Hänellä oli suuria vaikeuksia itsensä kanssa, joka heijastui myös hänen johtajuuteensa. Hän oli juuri hävinnyt sodan Napoleonia vastaan. Hän ei ollut saanut apua okkultisteilta, vaikka oli sitä etsinyt ja halunnut. Aleksanterilla oli kaikissa kunnianosoituksissa, jotka on tuotu hänelle, levoton omatunto: hän tunsi ristiriita Jumalan rakkauden ja osakseen tuleen kunnian ja turhaan maailman elämän välillä.

Keisarinna Elisabet oli tullut uskoon ja pietistiksi; hän ja hänen uskovat hovineitonsa pyysivät Barbaraa apuun. Barbara matkusti Pietariin ja sai puhua tsaarille kolmen tunnin ajan. Hän tunsi rukousvastauksena päästä keisari luokse vierailulle. Hän repi pimeyden ja valheen verhon hallitsijan sielulta. Hän sanoi: - olette Jumalan mies, teidän on lähestyttävä syntisenä Herraa armon kysyen. Ette ole vielä saanut armoa, joka yksin voi antaa syntejä anteeksi: olette vielä synneissänne, sillä ne eivät ole vielä nöyryyttäneet teitä Jeesuksen eteen: Ette ole vielä kuin publikaani sydämen pohjilta rukoilleet: Jumala ole minulle syntiselle armollinen! Ja siksi teillä ei ole rauhaa. Kuunnelkaa siis nyt naisen ääntä, joka oli myös suuri syntinen, mutta joka on löytänyt anteeksiannon Kristuksen jalkojen juuressa! Keisari vuodatti kyyneleitä ja peitti kasvonsa käsissään. Hän sanoi: - jatkakaa, sanasi ovat musiikkia sielulleni. Kun hän lopetti, nyyhkytti Euroopan voimakkain hallitsija kuin lapsi kädet kasvoillaan. Hän oli lopultakin löytänyt rauhan sielulleen. Keisari luovutti sydämensä Herralle. Pidettiin hengellisiä tilaisuuksia, mukana oli naisprofeetta ja yksinkertainen talonpoika, myös monet muut osallistuivat näihin kokouksiin. Luettiin Raamattua keskusteltiin, rukoiltiin polvillaan, usein yli puolenyön.

Barbarasta tuli keisarin suosikki ja hän käytti vaikutusvaltaa keisariin Pyhää Liittoa perustettaessa.

Hänen aloitteestaan keisari esitti ja sai aikaan "pyhän liiton" (allianssi) Saksan ja Itävallan hallitsijain kanssa, johon yhtyivät kaikki muut Euroopan ruhtinaat. Pyhän liiton tarkoituksena oli kristillisen veljes-rakkauden aikaansaaminen kansain välille, joita olisi pidettävä yhden perhekunnan jäseninä, ja ruhtinasten välille, jotka olisivat kansain isinä, sekä kristillisyyden kohottaminen korkeimmaksi laiksi kansain elämässä. Liitto oli lyhytaikainen.

Venäjällä oli tullut yliopistomaailmassa vallitsevaksi perussuuntaukseksi lisääntynyt hengellinen pimeys, joka oli vallannut myös teologisen tiedekunnan. Kun tsaari sen huomasi, koko teologisen tiedekunnan henkilökunta pantiin vuonna 1823 muihin hommiin. Uudet viranhaltijat valittiin pietistien keskuudesta. Tämä sai raivon aikaan vastustajissa, mm. Friedrich Engels (oli sosialistinen filosofi ja toimi yhteistyössä Karl Marxin kanssa modernin kommunistisen teorian luomisessa) kirjoitti teologituttavalleen Friedrich Gräberille 12.06.1839 pitkän vuodatuksen, jossa hän sanoi näinkin: "Minä taistelen pietismiä ja kirjaimellista uskoa vastaan niin kauan, kuin vain voin".

Fjodor Kuzmin

Aleksanteri I kuoli 47-vuotiaana vuonna 1825 etelävenäläisessä Taganrogin kaupungissa. Venäjällä jäi sitkeästi elämään legenda jonka mukaan Aleksanteri I ei kuollutkaan tuolloin vaan vetäytyi uskonnolliseen mietiskelyyn. Tomskissa vuonna 1864 kuollutta siperialaista erakkoa Fjodor Kusmitšia väitettiin keisari Aleksanteriksi. Selvittämättä on jäänyt myös Aleksanterin ruumiin kohtalo. Kun Neuvostoliiton viranomaiset yli sata vuotta myöhemmin antoivat luvan Aleksanteri I:n haudan avaamiseen Pietari-Paavalin linnoituksen kirkossa Pietarissa, hauta osoittautui tyhjäksi. (Siperiassa kuoli 1860-luvulla munkki Fjodor Kuzmin, jonka puheista ilmeni, että hän tunsi läheisesti vuosisadan alkupuolen hallitsijoita ja valtiomiehiä ja jonka tavat osoittivat hänen olleen peräisin korkeista piireistä. Munkki olisi ikänsä ja näkönsä puolesta voinut olla Aleksanteri I.?)

Aleksanteri I:n mukaan on Suomessa nimitetty myös katuja Helsingissä ja Porvoossa sekä kirkko Tampereella.

Vuonna 1821 Barbara karkotettiin Pietarista koska hän oli visioinut keisarin uutena Kreikan valloittajana ja oli hakenut tukea näkemykselleen Kreikan sodan itsenäisyyspäivästä? Barbara karkotettiin Ukrainaan ja hän kuoli Krimin niemimaalla 1824, hän oli 60-vuotias.

Hän odotti kärsimättömästi myös jumalallista tuomioiden täyttymistä, hän kuunteli jokaisen huhun maanjäristyksestä tai ukkosesta, rakeista, tulipaloista, rutosta, joita hän piti tuomioiden ilmentyminä ajassa.

Kirjeessä pojalleen hän muutama viikko ennen kuolemaansa kirjoittaa: - Mitä olen tehnyt hyvää, se pysyy, mitä pahaa olen tehnyt (koska olen monta kertaa kuullut Jumalan äänen, ja se hedelmän mielestäni ylpeydessäni karkottanut), hän, minun Jumalani, pyyhkii pois armossaan. Minulla on Jumala ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa minut kaikesta synnistä.

Barbara asui perheineen Viitinan (sijaitsee etelä Virossa Vorunmaalla) kartanossa ja kirjoitti useita kirjoja. Pietistien tapaan hän koetti vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja antaa talonpoikien

lapsille koulutusta, sekä määräsi lauantaiksi puolipäiväisen työajan työntekijöilleen. Nykyään rakennuksessa toimii Rõugen peruskoulu.

Eräänä päivänä Herran Kristuksen kanssa

Eräs kristitty rukoili johdatusta elämäänsä, hän halusi varmistua Jumalan tahdosta valinnoissaan. Hän kertoi kokeneensa pelastumisen riemua:

- Raamattu sanoo: "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!" Fil. 4:4. Iloitsen ja riemuitsen siitä, että taivaallinen Isäni on pelastanut minut pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan. Jeesuksen Kristuksen veri on puhdistanut omantuntoni kuolleista teoista palvelemaan elävää ja todellista Jumalaa

Heti uskoon tultuani sain kokea Jumalan ihmeellistä johdatusta. Ensin minut johdatettiin nuorten rukousryhmään, johon kokoonnuimme pari kertaa viikossa kantamaan toistemme kuormia. Siellä aloin määrätietoisesti rukoilla, että Jumala kirkastaisi minulle paikan, missä saisin palvella häntä. En tahtonut liittyä mihinkään kristilliseen toimintaan, ennen kuin olin saanut varmuuden ylhäältä.

Oli jälleen keskiviikko ja rukoushetki tyttöjen kanssa. Olimme kaikki polvillamme Herran edessä, kun yhtäkkiä näin silmieni edessä kuvan surkeasta alkoholistista. Samalla sain varmuuden siitä, että juuri näiden ihmisten parissa Jumala tahtoo minun toimivan. Nousin heti ylös ja sanoin tovereilleni:

- Nyt tiedän, että Jumala tahtoo minun toimivan alkoholistien parissa.

Toverini alkoivat heti esittää vastalauseita.

- Tuo ei voi olla totta. Sellaiseen ympäristöön sinä, nuori tyttö, et sovi ollenkaan. Nuorten parissa sinun pitää toimia. Siellä tarvitaan työntekijöitä. Mutta minä olin varma siitä, että Jumala ei ollut erehtynyt.

Silloin mieleeni tuli ajatus, jonka esitin tytöille.

- Ensi lauantai-iltana kuudelta menen Vanhankirkon puistoon. Istun siellä penkille ja pyydän teitä rukoilemaan, että Jumala lähettää viereeni nuoren, jolloin tiedän, että työkenttäni on nuorten parissa, tai alkoholistin merkiksi siitä, että minun paikkani on heidän keskuudessaan.

Me rukoilimme koko sydämestämme Jeesuksen suojelusta tuolle penkille, ettei siihen tulisi istumaan ketään muita.

Tuli lauantai, kolea ja sateinen päivä. Sovittuna aikana menin Vanhankirkon puistoon ja istuuduin penkille. Huokasin Jumalan puoleen:

- Isä, lähetä pian tänne se ihminen. Ei tässä kauan tarkene istua, kun on niin märkää ja kylmää.

Kun nostin pääni rukouksesta, näin alkoholistimiehen seisovan edessäni. Kohteliaasti hän kysyi, saisiko istua viereeni. Sanoin hänelle:

- Olkaa hyvä.

Vaikka Jumala näin konkreettisesti vastasi rukoukseeni, epäusko valtasi sydämeni. En puhunut miehelle mitään, vaan rukoilin:

- Isä, anna hänen alkaa vielä keskustelu sinusta. Silloin tiedän varmasti, että tahdot minun toimivan heidän parissaan.

Mies katkaisi hiljaisuuden.

- Uskotteko Jumalaan? hän kysyi.

Nyt en enää voinut istua hiljaa, vaan hypähdin ylös ja aloin todistaa miehelle Jeesuksesta. Sydämeni iloitsi ja riemuitsi. Jumala oli kutsunut minut näiden ihmisten pariin, sanokoot muut mitä tahansa. Tähän tehtävään pyhitän elämäni. Jumalan sormi oli sen selvästi osoittanut.

Juuri silloin vanhahko naishenkilö pysähtyi eteemme kädessään nippu keltaisia kutsulappuja.

- Täällä taidetaankin jo olla kutsumassa, hän sanoi minulle. Katsoin häntä ihmeissäni ja kysyin:

- Mihin kutsumassa?

Hän kertoi juuri pidettävästä katulähetysillasta siinä lähellä. Nousimme ja lähdimme sinne…..

Moni haluaisi tietää jotain tulevaisuudestaan, muttei uskalla kysyä sitä Jumalalta? Ääneen rukoileminen toisten kuullen on joillekin ujoille hyvin vaikeaa ja siitä saattaa tulla suorastaan kynnys uskonelämässä. Myös toisille todistaminen Jeesuksesta on joskus äärimmäisen vaikeaa ja Raamatun sanan edessä sitä tuntee itsensä tosi pieneksi ja köykäiseksi: "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." Matt.10:32-34. Kun siis kristitty tarttuu tuohon miekkaan, joka on Jumalan sana, hän voi varautua kaikenlaiseen vastustukseen ja arvosteluun. Tämä tuntuu sitten kodissa, työssä ja pitkin matkaa koettelevasti. Kieltäjällä on ulkoisesti helpompi tie, mutta hän menettää pelastuksen.

Olin juuri hiljattain tullut uskoon ja tämä totuus oli minulle selvinnyt. Niin sitten päätimme kerran lähteä noin vain todistamaan erään lauantain nuortenillan jälkeen Raision seurakuntatalolta eräälle nuorisomajalle. Meitä oli pieni ryhmä poikia matkassa. Paikalla oli tunnelma korkealla, viinahuurua, musiikkia, humalaisia, tupakansavua ja kaikenlaista örinää. Siinä sitten virittelimme muutaman hengellisen laulun Jeesuksesta ja taivaasta, joka laulun jälkeen joku meistä sanoi jotain todistukseksi. Se taisi olla minun ensimmäinen julkinen todistukseni kääntymättömien ihmisten edessä. Tunsin heikkoutta ja suurta iloa yhtä aikaa. Minua ei häirinnyt kovinkaan paljon se, että kuulijat naureskelivat meille ja juopuneet kommentoivat typeryyksiään aina välillä. Kotiin tultuani ajattelin, että minäkin olin ollut siellä, minäkin olin saanut suuni auki, minäkin olin laulanut, seissyt julkisesti uskovana - Jeesukseen uskovana.

Meillä on luontainen taipumus siirtää häpeä pois itsestämme kieltämällä Vapahtaja, Kristuksen apu, ainutlaatuinen pelastus, ristinsanoma, julkinen uskovaisuus. Häpeämme julkisesti Jeesusta ja soperramme mieluummin yksinäisyydessä jotain Jumalalle, kuin esillä ollen. Esiintyminen pelottaa. Mutta kieltäjän tie on luopumuksen tie, jossa usko kuivuu ja kuolee. Todistaminen sitä vastoin lisää voimaa ja rohkeutta. "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään." Room.10:9-11. On myös tavallista, että kristitty kehittää ns. ohittamiskaistan Jumala-kysymyksille ja todistuksille. Silloin hän kiertää Jeesus-nimen lausumisen ja mainitsee vaikka "yläkerran", "tuonpuoleisia", "selittämättömiä", "vakavia", asioita miettivänsä. Tällä hän pyrkii välttämään liian uskovaisen maineen. Samalla hän kadottaa tuntuman Jumalaan ja Kristuksen yhteyden, vähitellen hänestä tulee samanlainen, kuin hän oli ennen Vapahtajan kohtaamista - hienostunut pakana tai järkeisuskova. Syy ei kuitenkaan ole vastustajassa tai epäedullisessa tilanteessa, vaan ainoastaan uskovassa - hän on kadottanut Kristuksen. Sen seurauksena hän kertookin olevansa itse selvinnyt asioistaan, itse kyennyt auttamaan itseään ja itse ratkaisemaan ongelmansa, itse maksanut ja rahoittanut kaiken? Kristus saa väistyä ja odottaa vuoroaan, hauta on jälleen suljettava ja Jeesuksen palattava ristille, opetuslasten mentävä pelokkaina lukittujen ovien taakse, Kaiffas, Pilatus ja Herodes, ristiinnaulitsemista vaativa kansa ja pilkkaajat on päästettävä jälleen hallitsemaan. Ja kaikki lähtee siitä, että pimeys on ottanut hallinnan uskovan sydämessä. Joskus Herran tie käy uskovalle tosi kapeaksi, kaita tie on nimensä veroinen. Silloin ovat vitsit vähissä vaikka katsoisi mihin suuntaan tahansa. Luulen, että se on kuitenkin ainoa mahdollisuus, että Kristus saa kokonaan meidät omikseen. Sillä onhan tunnettua, että monet uskovat elävät vain toisella jalalla Jumalassa ja toinen jalka tallustelee sujuvasti maailmassa.

- et voi ottaa sitä mukaasi....

Eräs ihminen kysyi minulta viikolla puhelimessa syytä siihen, kun hänen elämässään on niin paljon ollut vaikeuksia. Vastasin, että nähdäkseni Jumala haluaa vahvistaa niiden kautta uskoa? Hän nieli asian sillä kertaa, ehkä maistelee sitä yksin myöhemmin? " Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa." 1.Sam.30:6. Omat virheet vievät elämän pieleen, joskus toiset ihmiset hyökkäilevät mielensä kiivaudessa uskovan päälle. Se on totinen paikka. Daavidin asenne on esimerkillisen hyvä, hän rohkaisi mielensä Herrassa. Hän siis asennoitui tilanteeseen niin, että Kristus selviää tästä varmasti, eikä elävä usko voi kuolla, kun se on Jumalan synnyttämä. Hän olisi voinut yhtä hyvin luopua uskosta, ja niin turvautua inhimillisiin voimiinsa, sotilaisiinsa, juonitteluun, valheisiin, pakenemiseen, vetäytymiseen Jumalan asettamalta paikalta? Hänestä olisi voinut tulla vain mielenosoittaja! Historia olisi kirjoitettu toisin?

Niin, ihmiset ovat uteliaita ja uskovinakin haluaisimme tietää jotakin tulevaisuudestamme etukäteen ja se kiehtoo mieltä. Mutta Herra ei useinkaan näytä meille tulevaisuutta kovin pitkälle, sillä moni varmaan kääntyisi heti pois tietäessään, miten vaikeaa on tulossa? Ihmismieli on aika rajallinen kapistus, joka ei kestä kovin suuria heilahduksia, muuten alkaa "isopyörä" vippaamaan. On tunnettua, että ihmisen jouduttua hieman erilaiseen tilanteeseen, ympäristöön, vieraisiin tiloihin ja tuntemattomien ihmisten seuraan, menevät hermot kireälle, tulee valvottua, ruokahaluttomuus vaivaa tai vatsa ei toimi normaalisti, erilaiset pelot hiertävät mieltä, on vaikea keskittyä, valvottaa yöllä.

Vanha virsi on aina ajankohtainen: "Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan." Lukemattomat ihmiset ovat tätä laulaessaan vahvistuneet uskossa Jeesukseen. Lina Sandell viittasi laulua kirjoittaessaan Raamatun sanaan: "Niin kuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin" 5.Moos.33:25. Teksti kuuluu:

 Blott en dag, ett ögonblick i sänder

– vilken tröst, vad än som kommer på!

Allt ju vilar i min faders händer:

skulle jag som barn väl ängslas då?

Han som bär för mig en faders hjärta

giver ju åt varje nyfödd dag

dess beskärda del av fröjd och smärta,

möda, vila och behag.

 eli vapaasti suomennettuna:

Vain eräs päivä, yksi silmänkatse kerrallaan

- mikä mukavuus, mitä on meneillään!

Leväten isäni käsissä:

Haluan kuin lapsi luottaa huolenpitoon silloin?

Hän joka kantoi minua isän sydämellä

antaen joka päivä

oman osansa kipua ja mielihyvää,

puurtamista, lepoa ja miellyttävyyttä.

Tässä on oppimista koko elämän ajaksi. Meille riittää tämä päivä, sen ilot ja murheet. Tärkeää on tänään olla uskossa ja Kristuksessa. Uskova tarvitsee rohkaisua elää Kristuksessa, mutta se ei ole helppoa. Se tietää kovaa sisäistä taistelua, jatkuvaa Raamatun lukemista, rukousta, seurakuntayhteyttä, lihansa ristiinnaulitsemista ehtoollista, ripittäytymistä, hankaliin asioihin tarttumista, nöyrtymistä. Jos uusi Kristus-luomus elää meissä, on vanhan ihmisen meissä peräti kuoltava. Nämä ovat vaihtoehtoja, jotka aina sulkevat pois toinen toisensa.

Jeesus, Vapahtajamme, anna meidän tänään nähdä sinut Raamatun valossa, että juurtuisimme sinuun pyhien kirjoitusten kautta, emmekä olisi luulemisten, tunteittemme ja ihmismielipiteitten heiteltävänä. Anna anteeksi, että kielsimme sinut ja arkana ajattelimme vain omaa kunniamme hyläten sinut ja todistuksen sinusta. Sillä tosiaan iloitsemme sinusta Jeesus, iloitsemme suuresta huolenpidostasi, vaivannäöstäsi, kaikkitietävyydestäsi ja kaikkiriittävyydestäsi. Tahdomme kulkea kanssasi viitoittamallasi tiellä, kulkea avaamistasi ovista, suostua niihin ihmisiin, jotka ohjaat tiellemme. Rukoilemme: pidä meitä kädestä kiinni ja taluta taivaaseen.

Jeesus antoi mielenmuutoksen elämäksi

Vanhassa SANA-lehdessä  vuodelta 1967 oli juttu, jossa Antti Kärkkäinen niminen mies kertoi elämästään, kuinka hän oli joutunut kurjaan jamaan, lastenkotiin kuusivuotiaana, sitten kasvatuslaitokseen, varaskoplaan ja vankilaan….

- Aloin 17-vuotiaana käyttää alkoholia vapautuakseni ujoudestani ja alemmuudentunteistani. Sotaväessä ollessani olin jo täysi alkoholisti. Nyt jälkeenpäin olen huomannut, että Jumala auttoi minua monissa vaarallisissa tilanteissa. Alkoholihimoni kasvoi jatkuvasti ja samalla sisäinen hätäni. Jouduin vankilaan monta kertaa. Ollessani Turun lääninvankilassa tunsin itseni niin kurjaksi ja epätoivoiseksi, etten mitenkään kyennyt nousemaan. Sellitoverini oli pannut seinälle Jeesuksen kuvan.

- Uskotko sinä häneen? kysyin.

- En, hän vastasi.

- En minäkään, oli minun mielipiteeni.

Ilta tuli ja lamput sammutettiin. En osaa sanoa, olinko valveilla vai nukuksissa. Äkkiä näin Jeesuksen. Hänen kasvonsa näkyivät selvinä ja hän sanoi lempeästi:

- Älä pelkää, minä olen kaikkien auttaja, kaikkein kurjimpienkin.

Näin alkoi hengellinen herääminen monien kärsimyksen vuosien jälkeen. Mutta vieläkin lankesin monta kertaa. Päästyäni vankilasta jouduin jälleen alkoholin kierteeseen. Olin yksin, koditon ja kovissa tunnonvaivoissa. Hakeuduin vapaaehtoisesti alkoholistikotiin. Kävin psykiatrin luona, mutta en voinut avautua kokonaan. Jotain parannusta tapahtui, mutta vieläkään en ollut vapaa. Sattumalta tulin Kovaosaisten Ystävien Veljeskotiin. Sen hoitaja oli uskova mies ja kehotti minua tekemään parannuksen. Olin kovassa ahdistuksessa.

Kerran sitten olin junassa matkalla Porkkalasta Helsinkiin. Taskussani oli junalippu ja tyhjä viinapullo. Kiroilin ja manasin Jumalan nimessä, vaikka sisimmässäni pelkäsin Jumalaa. Junailija kuuli puheeni ja sanoi, että olin hirveä ihminen ja uhkasi jättää minut poliisille. Yöllä kuljeskelin katuja pitkin ja häiritsin ihmisiä. Aamupuolella olin uupunut ja vapisin kylmästä. Silloin muistin taas Veljeskodin ja sen hoitajan. Petyin kauheasti, kun en tavannutkaan häntä, mutta päivystävä sijainen koetti auttaa minua. Olin sielullisesti ja ruumiillisesti aivan lopussa.

- Missä on A-klinikka, että saisin vitamiinipistoksen piristykseksi? minä kysyin.

Päivystäjä osoitti Raamattua ja sanoi:

- Miesparka, tässä kirjassa on pistos, joka parantaa sinut.

En uskaltanut sanoa enää mitään, ajattelin vain itsekseni: - Mitä apua tuosta kirjasta saa?

Palasin kaupunkiin ja harhailin kaduilla, mutta sisimmässäni puhui koko ajan ääni, joka kehotti minua tunnustamaan syntini ja luopumaan aikaisemmasta elämäntavastani. Vihdoin päätin palata Veljeskotiin hoitoa saamaan. Siellä minut vietiin kodin hoitajan, Väinö Savolaisen, luokse. Hänelle kerroin koko kurjuuteni ja sain itkeä murheeni.

- Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, niin sinulle annetaan sen ohessa kaikki muukin, sanottiin minulle. Elämäni alkoi vähitellen valjeta. Sain työtä ravintolan tiskaajana ja asuin veljeskodissa. Kolmen kuukauden kuluttua minulle annettiin työtä Veljeskodissa, ja puolitoista vuotta sitten tulin epileptikkojen kodin hoitajaksi. Koko tämän ajan olen osallistunut katulähetystyöhön. Ihmeelliset ovat Jumalan tiet.

Nykyään elämäni on niin täynnä työtä, iloa ja sisältöä, etten tarvitse alkoholia. Olen onnellinen ihminen. Kärsimys on vaihtunut iloon ja hyödylliseen työhön. Olen päässyt Jeesuksen valokeilaan.

On ilo lukea tällaisia juttuja ja jos niitä ei enää löydy nykyisistä lehdistä, niin kannattaa kaivaa esiin vanhat numerot? Synnintunto on tavalliselle suruttomalle maailman ihmiselle täysin tuntematon käsite, koska hänellä ei ole Pyhää Henkeä. Siksi ilmeisesti puhummekin mieluummin heidän kanssaan uskon tuomasta menestyksestä ja eduista kuin syntiä seuraavasta tuomiosta? Jeesuskin on lähinnä vain parantaja ja elintason kohottaja, jonka odotetaan keskittyvän vain ihmisten auttamiseen ja elämän mukavuuden kohottamiseen. Hänestä on tullut meidän palvelijamme eikä päinvastoin? "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room.6:23. Synti on kuitenkin aina ihmisen perusongelma, joka vaivaa häntä koko maallisen vaelluksen ajan, ensin maailmanihmisenä ja myöhemmin uskovana. Tätä ongelmaa puretaan opetuksessa, kun sanotaan: ”Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? Room.6:1-2. Synnistä pois kuoleminen edellyttää synnin tuntemista ja tunnustamista omassa itsessään, elämässään ja hölmöyksissään. Tästä syystä moni joutuu kulkemaan lukuisia sakkokierroksia ennen, kuin pääsee maaliin? Armo on sitä ennen niin kovin pieni sellaisen ihmisen elämässä? Se tulee tavoittelemisen arvoiseksi vasta, kun ihminen meinaa hukkua?

ilmoitus lehdessä

Sodoman syntiluettelo sopii hyvin aikaamme: "Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut." Hes.16:46. Ei siis mitään uutta auringon alla? Mutta meillä on menty vielä pitemmälle. Kirkon piirissä on synti tehty lailliseksi ja hyväksytyksi, sen ilmenemismuotoja kiitellään ja suositaan. Sama tauti leviää myös herätysliikkeisiin, jotka ovatkin monesti vain nimellisesti sellaisia. Uusimpana konstailuna näissä kemuissa on tämä "syntisen virsikirja" johon on koottu kaikenlaiset renkutukset. Tässä kärryjä vetää nykykörttiläisyys, jossa ei taida olla enää nimeksikään Kristusta?  Mutta idea on kuitenkin täysin selvä: on tarkoitus viestittää, että ei ole mitään syntiä, mikä veisi ihmisen helvettiin, ei ole syntiä, joka toisi Jumalan vihan ihmisen päälle. Eikä niin ollen tarvitse tehdä eikä kehottaa ihmisiä parannukseen? Soppa on valmis. Mitä hyödyttää pitää kirkonmenoja, joissa synti kannetaan sisälle ja taas taskussa mukanaan kotiin? Mitä hyödyttää olla syntinen tai leuhkia synneillään, jos ne ovat koko ajan uhka ja painolasti, joka vie kuoleman syleilyyn? Mitä hyödyttää laulaa synnistä, jos ei pääse niistä vapaaksi?

Olen joutunut joskus Jumalan eteen oman synnin kanssa, eikä se ole mieltä ylentävä tunne. Siinä ei auta vertailu toisiin ihmisiin, eikä vetoaminen omiin suorituksiin, ei mikään itsestä hyvältä tuntuva asia ole siinä kelvollista valuuttaa. Mutta aikansa asiaa pähkäiltyä, ja kalan tavalla pyristeltyä koukussa, on tullut taipuminen, murtuminen ja tunnustus. Se on vapauttanut. Synnin ote irtoaa, kun sen luovuttaa Jumalalle. " Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." 1.Joh.1:9-10. On aivan sama monesko kerta syntiä tunnustetaan tai minkä niminen se kulloinkin on, se sitoo ja kurjistaa ihmisen elämää. Ilmeistä on, ettei suurin osa ihmisistä tajua ongelmiensa aiheuttajan olevan synti? Siksi he syyttävät muita ihmisiä ja asioita pahasta olostaan? Synti ajaa myöskin epätoivoon ja toisten vahingoittamiseen, katkeruuteen ja itsemurhaan. Olemme tosiasiassa jokainen syntiin nähden voimattomia, meillä ei ole edellytyksiä selvitä siitä. Tarvitsemme Vapahtajaa, välittäjää, Taivaallisen Isän edessä, jota vastaan olemme rikkoneet. Tarvitsemme pyhän veren sovitusmaksun saadaksemme tunnonvapauden. "Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä." 3.Moos.17:11. Meille alttari on Golgatalle pystytetty risti, jossa Jumalan Poika kuolee koko maailman synnin sovittajana Isän edessä.

Toinen elämäntarina 60-luvulta tuli eteeni samalla lukukokemuksella, siinä tuo jo mainittu Väinö Savolainen niminen mies kertoi:

- Minäkin, joka olen ollut täysin jumalankieltäjä, tahdon todistaa Jeesuksesta, sillä hän on nyt minunkin Vapahtajani. Elin ilman Jumalaa ja ilman Jeesusta neljäkymmentä vuotta. Jumala kutsui minua niinäkin vuosina, mutta en antanut pelastaa itseäni silloin. Käytin runsaasti alkoholia ja kaikkia aineita, joilla sain pääni sekaisin. Olin hyvin katkera ihminen ja kova kuin kivi. Kun äitini kehotti minua jättämään juopottelun ja sen sijaan lukemaan Jumalan sanaa, vastasin hänelle, että Raamattu oli pelkkää satua ja kelpasi vain uuniin heitettäväksi.

Vaikka olisin tullut kotiin mihin aikaan tahansa, äiti otti aina minut ystävällisesti vastaan ja antoi ruokaa. Kerran huomasin, että hän oli nukahtanut avoimen Raamattunsa päälle. Hän sanoi aina:

- Rukoilen sinun puolestasi ja tiedän, että Jumala kuulee rukoukseni.

Minä vastasin:

- Ihan turhaa sinun on rukoilla Jumalaa, jota ei ole olemassakaan. Enkä minä ikinä lakkaa juomasta.

Äitini ei saanut täällä maan päällä nähdä esirukoustensa toteutuvan. Mutta Jumala kuuli hänen pyyntönsä. Kun Jumalan aika tuli, hän tarttui minuun voimakkaasti. Jeesus otti minut omakseen. Siitä on nyt kulunut viisitoista vuotta.

Näin siinä kävi: Olin jo pitkän aikaa juopotellut, ja eräänä iltana otin vahvat unilääkkeet. Ajattelin, että kun saan hyvät unet, jaksan taas aamulla mennä työhön. Yöllä heräsin äkkiä kellon lyödessä kahtatoista. Kauhea tuska valtasi minut. Kuulin äänen sanovan:

- Sinä olet kadotettu. Olet rikkonut kaikki Jumalan käskyt. Turha sinun on rukoilla, ei Jumala enää kuule sinua.

Mutta hiljainen ääni sydämessäni kehotti minua kuitenkin rukoilemaan. Itkin ja rukoilin kovan synnintuskan vallassa. Tuntui, että Jumala oli todella hylännyt minut. Näin koko menneen elämäni pienestä lapsesta alkaen tähän hetkeen, jolloin olin vapiseva alkoholisti. Kauhistuin ajatusta, kuinka tarkasti kaikki minun syntini olivat Jumalan tiedossa. Kaksi tuntia kesti tuo syntieni paljouden katseleminen. Huusin epätoivoisena:

- Herra, armahda minua, Jeesus, armahda minua!

Ajattelin kaikkia syntejäni ja mietin, mikä niistä oli suurin, jota minun pitää rukoilla anteeksi. Silloin Jeesus ilmestyi eteeni ristille naulittuna. Hyvin kolkko paikka oli tuo Golgata, jossa Jeesus riippui ristillään verisenä ja tuskissaan sovittamassa minun ja meidän kaikkien syntejä. Jeesus sanoi minulle:

- Jumalan edessä kaikki synnit ovat yhtä suuria, mutta minä olen sovittanut kaikki sinun syntisi ja ne on annettu anteeksi.

Silloin alkoi uusi valo loistaa sydämeeni. Jeesus puhui edelleen:

- Nyt tiedät kaiken. Saat valita. Jos tahdot seurata minua, sinun ei tarvitse enää juoda. Minä olen sinun kanssasi joka päivä ja joka hetki. Minä annan sinulle rauhani. Saat itse valita, kumpaa tietä tahdot kulkea.

Valitsin Jeesuksen.

Samana yönä lähdin poliisiasemalle selvittämään erästä asiaa, joka vaivasi omaatuntoani. Siellä ymmärrettiin tuskani. He kirjoittivat tunnustukseni ja minulle sanottiin, että saan rauhassa lähteä kotiin. Ei siitä mitään seurauksia tulisi. Iloisena tulin kotiin, sillä sielunvihollinen oli koettanut estää minua tunnustamasta tekojani. Hän oli sanonut minulle: - Joudut vankilaan! Tai: - Ehdit sen aamullakin selvittää.

Mutta samalla kun sain syntini anteeksi, uskoin Jeesukseen, joka lupasi olla kanssani kaikkialla. Hän tiesi minusta ihan kaiken ja hän voi myös auttaa. Minulle kirkastui heti, että Jumala vaatii meiltä ennen kaikkea vilpitöntä totuutta. Olen sanonut toisille:

- Jos tahdot lähteä kulkemaan kaitaa tietä, ole aina rehellinen Jumalan ja ihmisten edessä, sillä Jumala tietää kuitenkin sinusta kaiken.

Uudestisyntymiseni jälkeen minulle tuli palava halu todistaa Jumalan rakkaudesta. Entiset toverini sanoivat:

- Sinä olet tullut hulluksi. Kun selviät, tulet kyllä taas meidän kanssamme kapakkaan ja juot yhtä paljon kuin ennenkin.

Mutta minä olin täysin varma, että Jeesus varjelee minut kaikesta pahasta.

Herra on ollut uskollinen. Tähän asti hän on auttanut ja varmasti hän auttaa minut perille asti. Yksin en mitään voi, mutta Jumalan armosta olen tänään Jumalan lapsi, ja hän on uskollinen.

Olen iloinen, että Herra kutsui minut työhönsä. Monta vuotta rukoilin Jumalalta työpaikkaa. Olin tehtaassa varastonhoitajana. Sanoin Jumalalle:

- Varmasti sinulla on joku toinen tälle paikalle, mutta yhtä varmaa on, että sinun työvainiollasi on avoimia työpaikkoja. Jos voit käyttää minua, niin tahdon totella sinua.

Vuonna 1962 heräsin eräänä joulukuun yönä siihen, että ääni käski minun kiittää kolmiyhteistä Jumalaa: Isää, Kristusta ja Pyhää Henkeä. Kun kiitin ja iloitsin Pyhässä Hengessä, niin minulle näytettiin Arvid v. Martens (Kovaosaisten toiminnan perustaja). Hän istui ja rukoili ja avoin Raamattu oli hänen edessään. En tuntenut häntä, mutta minua kehotettiin ottamaan yhteys häneen.

Menin tapaamaan häntä. Keskustelin hänen kanssaan, ja me jätimme työasian ja kaiken muun Jumalan käsiin.

Sain alkaa työni Kovaosaisten Ystävien palveluksessa vuoden 1963 alussa. Minulle annettiin vastuu Oulunkylän hätämajoituksesta, jossa oli noin 80 miestä. Työ näytti minusta hyvin vaikealta ja oli minulle aivan outoa. En ole itse koskaan asunut joukkomajoituspaikoissa. Aloin napista Jumalaa vastaan. Työ oli liian vaativaa.

- Minä en pysty tähän. Mutta Herra vastasi:

- Minä olen sinun kanssasi.

Sitten tuli suuri ilonaihe. Useat miehet tahtoivat jättää elämänsä Jumalalle. Joka ilta pidimme hartauden, ja jos minä joskus ajattelin, että nyt en ehdi hartautta pitää, niin miehet heti muistuttivat: - Nyt on iltahartauden aika.

Siellä Oulunkylän vanhalla kansakoululla näin kodittomuuden koko kurjuuden. Koulun eteisaulakin oli täynnä miehiä, jotka nukkuivat kylki kyljessä lattialla. Heidän oli nälkä. Heidän jalkansa olivat hiertyneet verilihalle. Ilma oli niin paksua, että sitä oli vaikea hengittää. Mutta Jeesus auttoi silloin ja auttaa aina. En ole koskaan joutunut umpikujaan. Jos kirjoittaisin kaikesta, mitä Herra on tehnyt, siitä tulisi valtava kirja.

Haluan kertoa tässä eräästä veljestä, joka otti vastaan Jeesuksen. Hän oli kauan maannut ulkona sanomalehtiin kääriytyneenä. Hän oli katkera ja odotti vain kuolemaa. Poliisi vei hänet sairaalaan, mutta häntä ei otettu vastaan. Sairaalan sosiaalihoitaja kirjoitti hänelle useita puhelinnumeroita ja kehotti häntä pyrkimään johonkin yömajaan. Sitten hoitaja muisti Oulunkylän vanhaan kansakouluun avatun hätämajoituspaikan ja antoi senkin puhelinnumeron miehelle.

- Sinne en ainakaan mene, mies ajatteli.

Hän soitti moneen paikkaan, mutta kaikkialla oli täyttä. Vihdoin hän soitti Oulunkylään, ja meillä oli tilaa. Mies tuli, mutta oli päättänyt ettei hän missään tapauksessa kuuntelisi iltahartauksia. Hän oli hyvin katkera ja sairas. Keskustelin hänen kanssaan ja kerroin, miten Jeesus oli minut pelastanut kurjuudestani. Ihme tapahtui. Jää suli miehen sydämestä. Hän alkoi kertoa omasta elämästään. Kysyin häneltä:

- Tahdotko jättää elämäsi Jeesukselle?

Mies tahtoi ottaa Jeesuksen vastaan. Hän itki kuin pieni lapsi ja minä hänen kanssaan. Hänestä tuli hyvin onnellinen Jumalan lapsi. Hän kuoli vuoden kuluttua ja uskon, että hän pääsi taivaan kotiin. Kiitos Jumalalle kaikesta!

Joka ei siis tiedä mitään Jeesuksesta, rististä ja verestä, ei tiedä sovituksestaan ja hänen syntinsä pysyy edelleen. Tämä on kova paikka fariseuksille, jotka pitävät itseään hyvinä, osaavina ja pyhinä. "Jeesus sanoi heille: - Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy." Joh.9:41. Jumalan luo pitää siis tulla sokeana, syntisenä, kelvottomana, viheliäisenä, tuomittuna ja kurjana. Tämä ei nosta ihmistä, vaan nöyryyttää, tekee köyhäksi, pieneksi ja alastomaksi. Kun synti pysyy, ei tapahdu parannusta, katumusta eikä uudistusta. Sama surkea meno jatkuu vuodesta toiseen ja ihminen tottuu siihen.

”Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: - Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi." Apt.11:18. Mitä siis Jumala antoi heille? Hän antoi parannuksen, l. mielenmuutoksen, l. katumuksen, joka merkitsee alkuaan tulla toisiin ajatuksiin ja muuttaa mieltään. Mistä siis käännytään? Käännytään pahalta tieltä, väärältä, kuoleman tieltä, jumalattomuudesta, epäuskosta, synnistä, turmiosta. Vanhastaan kääntymys merkitsi koko elämän suunnan, tapojen, puheiden ja ystäväpiirin vaihtamista. Nykyään se on tavallista vain kehitysmaissa.

Ennen oli tapana mielenmuutoksen yhteydessä sopia ihmisten kanssa riidat, palauttaa varastettu tavara, maksaa velat, tullit ja puhdistaa maineensa siinä määrin kuin se on mahdollista. Tämä oli Jumalan työn hedelmää käytännössä.

Juutalaisuudessa on vielä kansallinen kääntyminen edessäpäin ja sen aika tulee vasta sitten, kun pakanain ajat ovat päätöksessään ja evankeliumi on julistettu kaikille kansoille. Sitten tapahtuu ihmeellinen asia, joka saa varmasti tilaa uutisoinnissa: ”Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista." Sak.12:10. Odotellaan juutalaisten herätystä ja kääntymyksen aikaa ja tehdään sillä aikaa pakanoina parannusta tulemalla Jeesuksen luokse.

Rakas Vapahtaja, meidän kaikkien elämämme on sinun käsissäsi ja näet, kuinka helposti hukkaamme sen omissa käsissämme. Meillä ei ole edellytyksiä hallita hengellisiä asioita, kadotamme taivaan tien, joudumme kadun pimeälle puolelle, ihmiset ohjaavat meidän valintojamme eroon sinusta. Auta meitä parannukseen, auta etsivät luoksesi ja pelasta ne, jotka ovat sinua vastaan. Vapauta ihmiset turhuudesta ja synnistä. Puhdista sydämemme pahuudesta ja tahtosi vastustamisesta, rauhoita levoton mielemme, irrota maailmasta ja anna voima todistaa sinusta ja seurata elämässä ja puheessa. Siunaa omaisuuskansaasi, Israelia, että se saisi armon ja rukouksen hengen ja loisi katseensa sinuun, lävistettyyn messiaaseensa.