Toivon kipinöitä

 

- tällä linkillä voi katsoa tilaisuuksia suorana tai arkistosta

Toivon kipinöitä 

Vauhdikas on elämä tällä haavaa, kun ei taivaan Isällä ole mitään kaava;

 Nuorena evankelistana 70-luvulla, kun olin ollut työssä vasta kaksi viikkoa, kun sain komennuksen Poriin, koska eräs toinen työntekijämme oli katkaissut jalkansa tapaturmassa ja estynyt lähtemään. Minulle annettiin tehtäväksi toimia siellä evankelioimassa paikallista työväkeä ja järjestellä tulevia suurjuhlia. Sain kaksi nimeä, joihin piti olla yhteydessä, Torsti Lettoranta ja Matti Vuolanne, molemmat seurakunnan työntekijöitä.

Niin sitten mentiin ja lujaa monta päivää paikasta toiseen ja tilaisuudesta toiseen, laulettiin ja julistettiin Jeesuksesta. Samalla reissulla tein vielä lehtihaastattelut kuvineen juhlia ajatellen. Välillä olin väsynyt ja ajattelin, etten varmaan elä tällä tiellä tätä vauhtia kovin vanhaksi? Mutta kokemani oli hyvin antoisaa ja rakentavaa vanhojen konkarien seurassa.

 

Neljänkymmenen vuoden aikana olin Matin kanssa yhteisissä tilaisuuksissa säännöllisesti ja hän oli aina yhtä innostava, rohkea ja uskonhenkinen. Opin häneltä muutamia tärkeitä asioita, joita sitten sovelsin omaan työhöni. Ensimmäinen asia oli se, että evankeliumi on aina sopiva julistettavaksi missä tahansa, milloin tahansa ja kenelle tahansa. Ja niin tapahtui lukemattomia kertoja näillä Porin reissuilla. Toinen asia, jonka omin Matilta oli puheiden muistiinpanot. Hänellä oli taskussa yleensä mukanaan pieni kirkontaskukalenteri, johon oli kirjoittanut pientä tekstiä aivan täyteen. Yleensä hän kurkkasi sinne ja pisti sen sitten taskuunsa, sekä alkoi julistaa. Ja se oli hyvin antoisaa ja siunaavaa kuunnella. Kalenterissa olivat kaikki hänen esirukouskohteensa mielivaltaisessa järjestyksessä. Kerran hän sanoi minulle, että olin heti Neuvostoliiton presidentin jälkeen siinä jonossa? Harvemmin olen päässyt huipulle, paitsi aakkosjärjestyksessä? Että silleen.

 

Matti ja Mari tulivat kuuden lapsensa kanssa monille juhlille perheenä. Lapset lauloivat ja soittivat ja Matti julisti. Matin julistus oli aina hyvin rohkaisevaa ja uskoa vahvistavaa. Hänellä oli suuri Vapahtaja, Jeesus kaiken keskus, josta hän aina puhui, jota hän aina rukoili, jonka tykö hän aina ohjasi ihmisiä. Matti yritti aikoinaan vähän aikaa olla kirkkoherran virassa, mutta se ei ollut hänen lajinsa. Hän ei ollut virkamies, tai toimistovirkailija, pyrokraatti, talousmies. Hän oli kansanmies, pappi keskellä elämää. Hän omistautui evankeliumin asialle aina kokosydämisesti. Kerran Linja-auto lähti Porista Helsinkiin juhliin. Mukana oli bussi täynnä innokkaita ylistyskuorolaisia ja Matti piti alkurukousta sillä innolla ja niin pitkään, että eräs työtoverini, Tapio, jonka piti nousta bussiin Ulvilasta, jäi huomaamatta. Bussin ohitettua hänet, hän kiirehti kotiinsa ja kävi hakemassa oman autonsa ja ajoi heidän perässään Helsinkiin juhliin, jossa moka selvisi.

 

Tapasin monia henkilöitä Porissa, jotka kertoivat tulleensa uskoon Matin kautta. Kerran meidän jollekin julistuskeikalle tuli mukaan eräs Ahti niminen mies, joka kertoi minulle tarinansa. Hän oli liftannut Harjavallasta Poriin eräässä vaikeassa vaiheessaan. Hänen kurja elämänsä tuntui kovin turhalta ja syyllisyys painoi matalaksi. Hänellä oli etsikonaika ja hän puheli siinä Jumalalle: ”Lähetä nyt joku uskovainen tähän, jos olet olemassa ja auta minua!” Ja ihmeellistä, pastori Matti Vuolanne tuli juuri sillä hetkellä sitä tietä autollaan ja otti liftarin kyytiin. Iloisena evankelistana hän kävi heti asiaan ja ennen kuin mies jäi pois autosta Porissa, hän oli tunnustanut Jeesuksen Herrakseen ja pelastajakseen. Toinen tapaus oli eräs toinen Matti, joka kertoi, että hän oli päättänyt tappaa itsensä Porissa ja siihen tilanteeseen oli tullut kadulla kulman takaa Matti pappi ja pian oli keskustelu käynnissä, evankeliumi löysi paikkansa toisen Matin sydämessä, hän tuli uskoon. Silloin kun tapasin hänet, hän lauloi ja todisti Porissa juuri perustetussa ylistyskuorossa, jota johti Tiina Passilahti.

Kerran olimme päivän kiertäneet tehtaissa puhumassa ja laulamassa Jeesuksesta. Illalla sitten pidimme tilaisuutta Keski-Porin kirkossa. Olimme jonkun aikaa laulaneet ja puhuneet, kun Matti ilmestyi kirkon keskikäytävää pitkin luoksemme ja keskeytti tilaisuuden. Takapenkillä oli istunut yksinäinen mies pylvään takana ja Matti toi hänet sinne kirkon etuosaan ja keskeytti tilaisuuden kertomalla, että mies haluaa tulla uskoon ja pelastua, rukoilkaa hänen puolestaan. Matti lähti johonkin toiseen kokoukseen ja jätti kaverin meidän hoteisiimme. Olimme päivällä käyneet laulamassa hänen työpaikallaan ja kutsuneet kaikkia kirkkoiltaan – yksi siis tuli. Joskus myöhemmin, kun tulin samaan kirkkoon, tämä mies oli siellä suntiona – ihmeellistä!

 

Matti Vuolanne lähetti minulle matkoiltaan postia, kerran tuli postikortti Venäjältä. Se oli päivätty 18.7. Siperian taivaalla lentokoneessa. Kortti oli hänen tapaansa kirjoitettu aivan täyteen, koko pinta-ala oli tekstin peitossa. Olin saanut useita tuollaisia vuodatuksia häneltä. Henkilökohtaisten uutisten lisäksi siinä oli seuraava runo, jonka hän oli kirjoittanut:

 

Vauhdikas on elämä tällä haavaa,

kun ei taivaan Isällä ole mitään kaava;

poistaa kaiken pelon häivän

siunatessaan joka päivän.

Valoon taikka yöhön mustaan

lahjoittaa hän siunaustaan.

Tänne armon sanaa tuoden,

siten rohkeutta luoden.

Ihmislasten sydämiin,

juuri kaikkein pienimpiin

toimemme näin keskittyvät

suoden kasvun aiheet hyvät.

Siksi koko idän kansa

kiittää rakkaudestansa.

 

Kortin alareunaan oli vielä kirjoitettu: "Kaikki hyvin" ja allekirjoitus.

 

Jeesukseen luottava uskova voi katsoa tällä tavoin maailmaa ja sen kurjuutta, suuria haasteita ja vaikeuksien vuoria, köyhyyttä, työttömyyttä, puutetta ja vaivaa, syntiä ja sairautta. Ne kaikki hän luovuttaa Jumalan käsiin, hänen turvansa on Herran kaikkiriittävä armo. Tiedän, etteivät asiat mene ongelmattomasti Suomessa eikä Siperiassa. Tiellä on kiviä ja kantoja, vastuksia ja huonoa säätä. Mutta Herra kulkee kanssamme, hänen enkelinsä suojelevat meitä. Pimeys on se ympäristö, johon Jumalan valo loistaa. Synti on se tuhovoima, johon armoa tarvitaan. Jeesusta katselemalla uskova voi sanoa: "Kaikki hyvin" ja voisi vielä lisätä "Kiitos Herralle".

 

Lähetystyö Siperian ihmisten hyväksi on Jumalan rakkauden kädenojennus. Ihmiset ovat tärkeitä, ihmisistä Jumala on kiinnostunut, heidän pelastumisestaan. Evankeliumi voittaa sielut taivaan valtakunnalle. Tässä työssä Herra kuljettaa palvelijoitaan maan ääriin saakka. Yksi eläkepappi on tähän työhön mahdollisimman sopiva. Hän on Jeesuksen valtuuttama suurlähettiläs, joka saa kutsua ihmisiä Vapahtajan luokse. Jumalan aikataulussa on nyt sen pellon elonkorjuun aika – taivaallinen elokuu.

 

Matin asenteessa on nuoremmilla paljon hyvää opittavaksi. Hänen uskonhenkinen näkynsä on vahvasti motivoiva ja lähetystyöhön innostava. Siinä Jeesus istuu hänen kanssaan lentokoneessa antaen kaiken tukensa palvelijalleen. Mutta hän on mukana täyteen ahdetuissa linja-autoissa, jokilaivalla matkalla yläjuoksulle, kylmissä öissä, hyttysten vaivatessa, huonoissa olosuhteissa, kehnoissa sängyissä, vaatimattomissa aterioissa, viranomaisten kohtaamisissa, vankiloiden ankeudessa, koti-ikävässä, väsymyksessä, iloissa, itkuissa, kääntymyksissä, rukouksissa, Raamatun sanassa, pyhien yhteydessä ja kirkossa.

 

Karkun opistolla järjestetyissä sielunhoitopäivillä Matti oli mukana alusta alkaen yhdentoista vuoden ajan. Kaikki puheet äänitettiin ja niitä levisi sitten osallistujien mukana runsaasti ympäri valtakuntaa. Matilla oli myös profeetallista sanaa, jota hän jakoi puheidensa ja rukoustensa ohessa. Kerran olivat alkamassa kirkonmenot ja Matti oli tapansa mukaan vähän myöhässä aikataulusta ja minäkin järjestäjänä olin jo hieman huolissani. Sitten hän ilmestyi sakastista seurakunnan eteen ja piti johdanto puheen ennen alkamista. Siinä hän sanoi iloitsevansa, että on adventti ja voi kiittää Herraa hänen hyvyydestään ja vastaanottaa ehtoollisessa yhteyttä Herraan ja parantumista Jeesuksessa. Niin sitten kävi, että eräs pitkään sairastanut rouva parani ehtoollispöydässä neurologisesta sairaudesta, joka oli kestänyt viisitoista vuotta. Rouva meni sitten kotiin palattuaan lääkärintarkastukseen ja tutkimuksessa hänet todettiin terveeksi. Lääkäri sanoi: ettei ennen koskaan ollut kukaan parantunut tästä sairaudesta.

 

Matti luki Raamattua ja siteerasi sitä, se oli hänelle Jumalan sanaa, ehdotonta, tinkimätöntä ja totta kaikkineen. Sana eli hänelle, sana kantoi häntä, sana motivoi ja rohkaisi, vahvisti uskoa ja innosti tekemään Jumalan valtakunnan työtä. Siitä hän sai ainutlaatuisen työnäyn, jossa suurena kutsumuksenaan oli entisen Neuvostoliiton kansat ja ihmiset. Usein hän puhui siitä aikana, jolloin ei ollut millaistakaan toivoa nähdä ovien aukeavan itärajan tuolle puolelle. Siellä hän kuitenkin kävi ja sai ainakin kerran porttikiellonkin kielletyn kirjallisuuden kuljettamisesta.

 

Viimeinen kuva Matista on mielessäni vanhainkodissa, jossa kävimme häntä katsomassa. Sielläkin hän oli edelleen virtaa täynnä ja vei meitä ruokasaliin esitelläkseen ihmisille vieraansa. Hoitohenkilökunta rupesi sitten toppuuttelemaan rovastin intoa ilmoittamalla meille, että olisi ruoka-aika ja siihen pitäisi nyt keskittyä. Tulimme sitten tarjoilun jälkeen Matin huoneeseen ja kohtasimme käytävällä naisen, joka istui siinä rollaattoriin nojaten. Matti tokaisi hänelle: - usko sinäkin Jeesukseen. Tähän nainen vastasi kuuluvasti: - en ole saanut yhteyttä! Vain Jumala tietää, miten monet ovat kerran kirkkaudessa Matin julistustyön kautta?

 

Herra, kiitos Matista ja hänen kauttaan vaikuttamastasi Pyhän Hengen työstä. Kiitos niistä hetkistä, jolloin olit keskellämme, kuulimme sinun äänesi ja iloitsimme yhteisestä uskosta, yhteisestä Jumalasta, Vapahtajasta, Jumalan rakkaudesta, taivas toivosta. Kiitos, että kuulit monet rukoukset, jotka vieläkin vetoavat edessäsi ihmissielujen pelastusta, suomalaisten ja venäläisten kääntymistä puoleesi. Tee viljelty maa eläväksi ja anna jo kylvetyn Jumalan sanan siemenen orastaa, kun on sen aika. Tuo virrat erämaahan ja anna armon aurinkosi paistaa, että kylväjä ja leikkaaja pääsisivät iloitsemaan johdatuksestasi. Aamen.

 

Älä odota muutosta - odota Jeesusta

 - Virteni on vanha ja aina uusi: ihmissydämen ikuista tunnetta. Minä tulkitsen Jumalan puhetta hiljaisissa soinnuissa. Iäinen lähteeni on iäinen Sana. Minussa kuvastuu taivaan viha ja auringon valkea hymy: Jumalan tuomiolle vaativa vihastus ja armoa tarjoava ikuinen anteeksianto. Minä olen vain pieni kuvastin, mutta taivaalle piirtyvä risti heijastuu minusta. Olen ihmishengen häikäisevästä maailmasta esiinpurkautuva häipyvä ääni, joka en ammenna voimia itsestäni vaan Hänestä, jonka heikko kaiku soisin olevani….. Itken synnin myrskyssä ajelehtivien sielujen kohtaloa ja riemuitsen, kun ne muuttolintuparven tavoin onnellisena asettuvat lepäämään Kristuksen ristille.

 

Näin kirjoitti aikoinaan virsirunoilija Paul Gerhardt omasta kutsumuksestaan. Hän eli luterilaisena katolisuudesta etääntyneessä uudessa kirkossa ja otti kantaa myöskin suhteessa uudestikastajiin. Hänen runonsa syntyivät kärsimysten keskellä, oli sotia, tulipaloja, nälkää, ruttoa, ja hänen vaimonsa Anna kuoli nuorena ja kolme lastaan kuolivat puolivuotiaina Maria, Anna ja Kristian ja Andreas syntyessään. Vain Paul Fredrik varttuu aikuiseksi. Runoissa oli vahva raamatullinen ote ja niissä löytyi mystiikkaa ja pietismiä. Suomalaisessa virsikirjassa niitä on parikymmentä ja ne ovat hyvin henkilökohtaisia toteamuksissaan. Gerhardt oli hyvin kantaaottava hengellisissä asioissa ja siksi hän joutui myös luopumaan seurakunnan virasta siirtymään toiseen, muuttamaan paikkakuntaa. Mutta Jeesuksesta hän ei halunnut luopua.

Gerhardt oli pappina Mittenwaldessa, josta todettiin, että hänen sinne tultuaan huomasi kirkon olevan rapistunut, samoin pappilan, seurakunnassa käyminen oli kansan keskuudessa heikkoa ja palkka aivan olematon. Siellä hän meni naimisiin 48 vuotiaana 32 vuotiaan Annan kanssa

 

Virressä hän kirjoitti Luukkaan 15. luvun kuuluisan vertauksen mukaan: "Pois, sydämeni, sellaiset ajatukset, että sinut olisi hylätty!" Suomalaisessa käännöksessä se menee näin:

 

1.Älä sure, sielu parka, niin kuin Herra hylkäisi.

Turvaa sanaan, sydän arka, pois jo laske kuormasi.

Vaikka olet syntinen, Jumala on armoinen.

Itse hankit kadotuksen, Herra tuotti pelastuksen.

 

4.Lammastaan ei paimen parhain etsi sillä huolella,

jolla Herra myöhään, varhain hoivaa ihmislapsia.

Ilon itkuun heltyisit, jos sen oikein tuntisit,

kuinka Herra kärsii meitä synnin teille eksyneitä.

 

9.Armon oven, Jumalani, anna olla avoinna,

että aina tuskassani sinut saisin tuntea.

Levätä suo sinussa, työsi täytä minussa.

Pyhän Hengen anna hoitaa, ettei synnin valta voita.

 

- Sydämestäni on tullut harppuni, jonka kieliksi virittyvät omat tunteeni. Minä nappailen kieliä ja annan sydämeni laulaa. Virsissäni ei ole yhden yhtäkään, joka ei olisi omaa itseäni. Minä itse olen katumuksen hädässä valittava kerjäläinen. Minä olen elämän lumotussa linnassa uinaileva uneksija, jonka Kristuksen veri herättää uuteen eloon. Minä painiskelen satapäisen kiusaajan kanssa ja kätken kyyneleiset kasvoni Jumalan helmaan kärsimyksen polkiessa lukemattomat kerrat sydämelleni. Olen kokenut kaiken ja päässyt varmuuteen kaikesta: ihmisen avuttomuudesta, synnistä, Jeesuksen rististä, Jumalan anteeksiannosta, kuolemasta, tuomiosta ja ikuisesta elämästä….. En halua mitään muuta kuin saada laulaa Hänen ylistystään, jonka lempeät kasvot olen nähnyt ja jonka sylissä lepään onnellisena. Seisahdun hänen valtaistuimensa eteen vaatimattoman huomaamattomana. Otan käteeni sydämeni, tuon helisevän harpun, ja hyräilen virsiäni.

 

Gerdhardin suosio kasvoi seurakuntalaisten silmissä ja he tulivat korjaamaan oma-aloitteisesti hänen rappeutunutta kotiaan, pappilaa. Usko ja elämä löysivät hänessä tasapainon, se mitä sanotaan tuli ilmi jokapäiväisessä elämässä. Rouva Berthold, Gerdhardin taloudenhoitaja kertoo hänestä:

- Hän tekee kaikkensa, jotta jokainen tuntisi kirkon omakseen. Saarnassaan hän ruoskii, kehoittaa katumukseen, johtaa Kristuksen luokse ja opettaa uutta elämää. Ihmiset sanovat toisilleen päätään pudistaen: Aina hän saarnaa Kristuksesta, ja kuitenkin näen lopulta oman itseni hänen puheissaan. Kärsimyksestäkin puhuu hän niin ihanasti, että viimein itsekin pidämme sitä siunauksena. Ja tyytyväisyydestä kertoo hän niin paljon kaunista, että kuiva perunapäivällisemme tuntuu maukkaalta ilman rasvaakin.

Hän käy vuoroin kaikkien seurakuntalaistensa luona, koputtaa joka ovelle, pistäytyy viheliäisimpäänkin hökkeliin. Kyselee ihmisiltä heidän kohtalojaan ja vaikeuksiaan, lausuu mielipiteensä heidän asioistaan ja neuvoo heitä. Erikoisesti hän huolehtii sairaista, lukee heille Raamattua ja rukoilee, tavallisesti niinkuin toistenkin on tapana, mutta väliin myöskin ihanin runosäkein.

Hän on lujakätinen. Kaikkien on suhtauduttava vakavasti Jumalan käskyihin. Uskonnossa ja siveydessä ei ole mitään tinkimisen varaa. Jumalaa voi palvella vain kokonaisella sydämellä, kokonaisella sielulla ja elämällä.

 

Gerdhard kirjoitti Kristuksen kärsimyksen salatusta viisaudesta suurenmoisen virren, jonka alkuperäisessä versiossa oli 10 säkeistöä:

- Voi pää, täynnä verta ja haavoja, täynnä kipua ja pilkkaa, pää, pilkattu piikkikruunalla, olet tärkein, kauniisti koristettu korkeimmalla kunnialla, mutta nyt sinä huusit: Terveisiä minulle!

- Nyt mitä sinä, Herra, kärsit, kaikki se on minun taakkani; Olin vastuussa siitä itse, mitä käytit.

Katso, tässä olen köyhä vihan alla. Anna minulle säälisi, armon näky.

 

Suomalainen versio on supistettu kuuteen säkeistöön ja menee näin:

 

1. Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen,

jo särkyy sydämeni, kun tuskaas muistelen.

Sua taivaan kunnialla ylhäällä palveltiin,

nyt orjantappuralla pää pyhä kruunattiin.

 

2.Ah kuinka, Herra taivaan, säikähtyy sieluni,

kun kärsimääsi vaivaan on syynä syntini.

Kuoleman, synnin orja vain vihan ansaitsin.

Ristisi tähden kurja sain armon kuitenkin.

 

3.Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi.

Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi.

Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas.

Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias.

 

70-vuotiaana Gerdhardt tuli tiensä päähän ja taivaan rajalla hän kirjoitti testamentiksi pojalleen:

- Ole todellinen luterilainen jumaluusoppinut! Pysy uskollisena Lutherin teologisille totuuksille äläkä sekoita niitä muitten kirkkokuntien oppeihin! Opiskele pyhää teologiaa puhdasoppisessa koulussa ja väärentämättömässä yliopistossa. Varo kirkon oppien sekoittajia, sillä sellaiset etsivät vain hetkellistä kadottaen uskollisuutensa sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan.

- Älä jokapäiväisessä elämässäsi välitä huonojen ihmisten seurasta, vaan noudata Jumalan tahtoa ja hänen käskyjään.

- Älä tee pahaa toivoen, että se jää ilmi tulematta, sillä niin salaista asiaa ei ole, ettei se joutuisi päivänvaloon.

- Virantoimituksesi ja kutsumuksesi ulkopuolella älä leimahda vihaan! Jos kiivastus kuohuttaa vertasi, mykisty kokonaan äläkä sano sanaakaan ennenkuin olet vakavalla sydämellä rukoillut 10 käskyä ja apostolisen uskontunnustuksen.

- Häpeä syntisiä ruumiin himoja. Ja jos kypsyneessä iässä perustat perheen, tee se Jumalan nimessä hurskasten, uskollisten ja ymmärtäväisten ihmisten neuvon mukaisesti.

- Tee silloinkin hyvää ihmisille, vaikka he eivät siitä osaisi kiittääkään. Siitä olemme jo kauan sitten saaneet palkkion taivaan ja maan Herralta, joka on sinut luonut, antanut pyhän Poikansa uhriksi edestäsi, tehnyt sinut pyhässä kasteessa lapsekseen ja tunnustanut perillisekseen.

- Karta saituutta kuin helvettiä. Tyydy siihen vähään, minkä kykenet kunniallisesti ja hyvällä omallatunnolla hankkimaan. Ja jos Jumala lahjoittaisi sinulle enemmän, niin pyydä häntä varjelemaan sinua väärinkäyttämästä syntisellä tavalla häviävää omaisuutta.

- Kaiken kaikkiaan: rukoile ahkerasti, opiskele uutterasti ja hyvää, elä sävyisästi, palvele uskollisesti, pysy uskossasi ja uskontunnustuksessasi, niin kerran kuolemasi hetkellä tyynenä ja onnellisena voit heittää hyvästit tälle katoavaisuuden maailmalle. Amen.

 

Eräässä virressä Gerhard kiittää ja ylistää Jumalaa, kaiken hyvän antajaa ja taivaallista huolenpitäjäänsä. Sen pohjana on ihana Vanhan Testamentin psalmi 103, jossa on kehotus sielulle, ettei se unohtaisi Jumalan hyviä tekoja häntä kohtaan. Se on kaunis rukous, joka etsii Herran kasvoja ja pyhää olemusta armon tuntemisesta käsin. Näin se 12-säkeistöinen runo kulkee:

 

- Enkö Herraa Jumalaani riemuvirsin kiittäisi! Enkö suurta auttajaani ylistäisi hartaasti! Pohjatonta laupeutta lapsilleen hän osoittaa, Isän sydän armahtaa täynnä pelkkää rakkautta. Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.

- Sinulla on Isän sydän, niin myös Isän rakkaus. Herra, lapsenasi pyydän: Kuule uskon rukous. Auta, että armostasi täällä aina päivin, öin, ajatuksin, puhein, töin etsin, Herra, kasvojasi. Ja kun loppuu aikani, ylistää saan iäti.

 

Herra, monet asiat eivät muutu paremmiksi meidän elinaikanamme ja näköpiirissämme on usein synkkiä pilviä, joskus peräti pimeää, pelko pyrkii valtaamaan ajatuksemme ja uskomme horjuu. Valaise mielemme, että olisimme aina kiinnittyneet sinuun ja saisimme halun seurata sinua jokaisella askeleella joka päivä. Kiitos uskollisuudestasi ja armostasi, kiitos suuresta säälistäsi, jolla hoidat meitä pitkin matkaa. Kiitos, että kuulet rukoukset, kiitos näistä virsistä, jotka vahvistavat uskoamme sinuun. Anna laulumieli, kiitollisuus ja tyytyväisyys uskoville, että näkisimme sinut aina muuttumattomana ikuisena Jumalanamme ja voisimme sydämestämme laulaa Gerhardin tavoin: Vie minut, Paimen hyvä, taas omaan laumaasi. Suo, armolähde syvä, kuin ennen lahjasi. Suloista taivaan mannaa soi Henkes sanastas. Vieläkin voimaa anna, oi Herra laupias. Aamen.

 

Jalokivet Raamatussa

Aaronin pappeuden salaisuudet / 5 Jalokivien sanoma 

 

Ilmestysmaja Raamatussa

Aaronin pappeuden salaisuudet / 4. Ilmestysmaja

Pyhitettynä Raamatussa

Aaronin pappeuden salaisuudet / 3. Pyhitettynä

Pappeus Raamatussa

Aaronin pappeuden salaisuudet / 2.Pappeus

Pappeus

Sapatti Raamatussa

Eräs ystävä on kuunneltuaan raamattutunteja päättänyt laittaa niitä nettiin. Tässä yksi sellainen 90-luvulta, puhe on pidetty Kotkassa rukoushuoneella ja on osa pitempää luentosarjaa Vanhan Testamentin salaisuuksista.

Aaronin pappeuden salaisuudet / 1.Sapatti

...älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi....

 Raamattuopetus Turussa 5.7. su.

Synti, laki ja armo

Tulevia tilaisuuksia

Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo; sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala Sebaot. Jer.15:16.

Evankeliumia tiedotusvälineissä

Tässä yksi linkki viime pyhän kirkonmenoihin, jossa oltiin mukana. https://www.facebook.com/martinseurakunta/videos/3078228028958726

ja toinen, joka tuli TV7 kautta ja löytyy sieltä arkistosta.

https://www.tv7.fi/vod/player/68377/

Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki."

Oli kaunis aurinkoinen kesäpäivä ja istuin kylässä erään ystäväni luona hänen talonsa puutarhassa. Mies oli ateisti ja pääluottamusmies omalla työpaikallaan. Mutta nyt oli loma-aika ja saattoi olla huilissa ilman työpaineita. Kerroin hänelle uskoon tulostani ja siitä, miten Jumala oli puhunut minulle kuultavalla tavalla ihmisäänellä ja saanut keskustella hänen kanssaan. Todistin siis Herrasta ja uudesta elämästäni hänen yhteydessään. Kerroin rauhasta ja ilosta, mitä olin saanut osakseni sisimpääni. Keskustelumme kulki rauhalliseen sävyyn, eikä ateisti uskoinen ystäväni ollut mitenkään hyökkäävä. Siinä kului muutama kuppi kahvia, kuului hieman ampiaisten pörinää ja linnun laulua. Aurinko ehti siirtyä hieman eteenpäin taivaalla ja varjot sen mukaan. Aikanaan hän kuitenkin totesi minulle lakoonisesti: - Kyllä tiede vielä pystyy selittämään kaiken!

Näitä tiede-uskovaisia riittää maailma pulollaan, siihen he panevat toivonsa ja tulevaisuutensa. Mutta ei se mitään auta, eikä tuo sielunrauhaa. Ei siis ihme,että Jumala nöyryyttää älykkäitä marssittamalla heidän eteensä todistajinaan, avuttomat, köyhät, yksinkertaiset, tavalliset, sairaat, heikot, häilyvät, alaspainetut, konkurssikypsät, pimeästä tulleet, huumausaineista vapautuneet, linnankundit, lukutaidottomat, väärän väriset, väärän kieliset, huipulta pudonneet, syvyyden sankarit, työhön uupuneet – ja minutkin. Kun maailma odottaa Jumalaa ylhäältä, hän tuleekin alhaalta. Kun ihmiset luulevat Jumalan tarvitsevan todistajikseen älykkäät, hän valitseekin niiden tilalle todistajikseen nöyrät, mitättömät, tyhjennetyt - minutkin.

Raamattu on tieteen kannalta täynnä kummallisuuksia, joissa luonnonlait, totutut käsitykset, aikataulut ja luulot heittävät volttia. Kun ihmiset yrittivät järjestellä maailman asioita oman mielensä mukaan porukassa, Jumala sekoitti ihmisten puhekielen tuhansiin osiin. Tämä tapahtui hetkessä, mutta tiede sanoo, että yhden uuden kielen opiskeluun menee vuosia ja toisilla koko ikä, eikä sittenkään osaa? "Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan." 1.Moos.11:9. Tässä on myös toinenkin mysteeri, eli miten tuo maan asuttaminen sitten tapahtui, miten kauan siihen meni aikaa?

Profeetta Elian taivaaseen lähtö on kuin tieteiselokuvasta, eikä semmoista ole myöhemmin tapahtunut. Kuuraketin keksijät ja muut avaruusmiehet voivat vain hämmästellä Jumalan suunnitelmaa, kun tämä sama Elia sitten ilmestyy tuhat vuotta myöhemmin kirkastusvuorella juttelemaan Jeesukselle. Mukana on myöskin kuollut ja Jumalan hautaama Mooses. Että on siinä tieteellä selittämistä. "Kun he niin kulkivat ja puhelivat, niin katso, äkkiä ilmestyivät tuliset vaunut ja tuliset hevoset, ja ne erottivat heidät toisistansa, ja Elia nousi tuulispäässä taivaaseen." 2.Kun.2:11. Samainen tapaus osoittaa, että tulevaisuuden profetia seurakunnan ylöstempauksesta on suurin piirtein samanlainen, tosin ilman vaunuja ja hevosia. Mutta kyllä Herralla riittäisi niitäkin kaikille. Tiede voisi korkeintaan askarrella vaunujen rakenteen ja hevosten rodun keksimisessä, ja miten korkealle olisi mahdollista nousta ilman atomienergiaa?

Toinen yliluonnollinen siirtymä on kerrottu alkuseurakunnan menestyksen päivinä. Siinä diakoni Filippus saa Jumalan voimasta siirtyä enkelikyydillä uusiin tehtäviin. Matka näiden kahden mainitun paikan välillä on n. 50 km. "Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten. Mutta Filippus tavattiin Asdodissa; ja hän vaelsi ympäri ja julisti evankeliumia kaikissa kaupungeissa, kunnes tuli Kesareaan." Apt.8:39. Siinä on tieteelle miettimistä, kun Raamattu ei kerro yksityiskohtaisesti, miten tuo kaikki kävi. Tiedehän olisi kiinnostunut vain tekniikasta ja asioiden suoritus edellytyksistä, Jumala taas kertoo meille hänen nimensä, tahtonsa ja valtakuntansa kannalta asioiden tärkeyden.

Luominen on Luojan majesteettinen näytös, Raamatun alkulehtien suurenmoinen sanavalinta ja tiivistys, jossa tiede jo joutuu pidättämään henkeään. Tässä kyydissä tiede putoaa armotta kyydistä ja etsii omien laskentamenetelmiensä mukaiset vastaukset nojautumalla omaan ymmärrykseensä - ja se ei ole paljon. Sitten Raamattu pudottelee lukijalleen ihmeen toisensa perään: tuhannen vuosien ihmisiät muutetaan sataan vuoteen, Nooan arkki + syntisen maailman hukkuminen, Mooseksen elämä, Israelin vapautuminen Egyptin orjuudesta, Erämaan 40-vuotisjakso + manna + vesi kalliosta, Jordanin ylitys tulva-aikaan, profeetat ja heidän kutsumuksensa, Israelin asema Herran omaisuuskansana, Jeesus maailman vapahtaja.

Keskelle sujuvasti etenevää historiaa on sitten asetettu varsinainen tiedotuksen pommi, joka horjuttaa tiedettä suunnattomasti. Herra pysäyttää maailmankaikkeuden pyörimisen hetkeksi yhden ihmisen takia osoittaakseen hänelle armonsa suuruutensa ja kaikkivaltiutensa. Eikä vain se, vaan hän pistää ajan kulkemaan takaisinpäin. Siinä on tiedemiehelle miettimistä yhden elämän ajaksi. Vaikka en ihmettelisi, vaikka nämä tulisivat siihen tulokseen, että kirjuri on tehnyt desimaalivirheen, kello on ollut ilmeisesti epäkunnossa, tai uutinen on varmaan pelkkä taru, liioittelua ja nuotiotarinoita. "Ja tämä on oleva sinulle merkkinä Herralta siitä, että Herra tekee, mitä on sanonut: katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa.'" Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa takaisin kymmenen astetta, jotka se jo oli laskeutunut." Jes.38:7.

Jeesuksen ristinkuolema kelpaa vielä tieteelle, kun siitä on olemassa niin paljon historiallista dokumenttia. Mutta sitten etsijöiden jalanjäljet hyytyvätkin viimeistään Jeesuksen lukitun haudan suulle ja tiede palaa mietintöjensä pariin ja opinahjojen ovet käyvät lähes yhtä tiuhaan kuin tilipäivänä paikallisen pubin. Kuitenkin Jumalan ilmoitus kertoi etukäteen pitkin Vanhaa Testamenttia ylösnousemuksen ihmeestä, jonka Herra sitten toteutti herättämällä Poikansa kuolleista. Hauta oli tyhjä, suuri kivi oli poissa ovelt, käärinliinat paikallaan, enkelit vahvistivat tapahtuneen. "Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." Luuk.24:25. Tämän tekstin voisi hyvin lanseerata kaikkiin yliopistoihin, joissa tiedettä pyritään edistämään, eikä olisi pahitteeksi pappiskoulun luentosalissakaan. Se olisi suureksi avuksi ymmärtämään, että jokainen joka vaihtaa Raamatun ilmoituksen pelkkään tieteeseen, tekee kardinaalimunauksen ja lähtee luopiotielle. Mutta tätä sarjaa riittää.

Vapahtaja ilmestyi opetuslapsille monta kertaa ylösnousemuksensa jälkeen ja puhui heille, antoi tehtäviä ja vahvisti uskoa. Tästä kaikesta Raamattu kertoo heidän saaneen nähdä hänen ristinhaavansa ja koskea niihin. Tiede on jo tässä ihan pihalla, mutta sitten tulee varsinainen pommi, joka toistuu; Jeesus pyytää syödäkseen ruokaa ja he antavat hänelle paistettua kalaa. Tiedemiehet tietysti miettisivät, että minkähän merkkistä kala oli ja miten se oli valmistettu. Mutta tilanteen jälkeen Jeesus poistuu salaperäisesti seinänä läpi samoin kuin oli ilmestynytkin. Tiede kysyykin, että miten ja ruokakala saattoi kulkea samaa reittiä? "Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?" Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä." Luuk.24:40.

Skotlannissa eräässä kylässä asui paikallinen idiootti, nimeltään Jamie. Uusi rovasti tuli kylään, ja hän kiersi puhumassa ihmisille. Kun hän tuli Jamien luo, hän ajatteli, että hänen olisi sanottava jotain hyvin yksinkertaista, joten hän sanoi:

- Jamie, poikani, kai tiedät, että olet saanut sielun? Ja Jamie katsoi ylös heilauttaen ja sanoi:

- Ei, Jamiellä ei ole sielua. Rovastin mielestä tämä oli erittäin kova ja vaikea tapaus. Hän sanoi sitten hänelle:

- Jamie, sinä tiedät, että sinulla on sielu, kehosi ei ole pelkkä osa sinua. Siellä on jotain sisällä, joka on sielusi. Olet saanut sielun. Nyt muistutan, sinua, Jamie? Ja Jamie vastasi:

- Ei, Jamie ole saanut sielua. Kaikkeen rovasti sanomisiin sai hän saman vastauksen jatkaessaan keskustelua pojan kanssa. Kun hän yritti tehdä vaikutuksen hänelle, tämä sanoi:

- Ei, Jamie ole saanut sielua, Jamie antoi sielunsa Herran Jeesukselle. Ehkä kylän idiootti tiesi sittenkin asiasta enemmän kuin viisain mies kylässä? Hän oli antanut sielunsa Herralle Jeesukselle. Ja kun ihmisellä on kehon tai mielen surua, ei pitäisi yrittää täyttää sitä henkisellä tai fyysisellä tasolla, mutta sitouttaa sielu Herraan Jeesukseen.

Raamatun lopussa tiede kyykytetään vielä raskaasti ja yleinen tietämys osoitetaan peräti köykäiseksi, eikä sillä ole mitään sanottavaa silloin kun Jumala puhuu. Sen on vaiettava. Herra ilmoittaa kaiken muuttuvan, näkyvä katoaa ja alkaa uuden luominen Jumalan sanan ja aikataulun mukaan. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet." Ilm.21:5. Kun Herra sanoo kaikki, se on sitä, ollaan sitten tiedepiireissä mitä mieltä tahansa. Näkyvän ja näkymättömän rajalla voi sitten mitata uskoaan, kun näkyvästä ei jää jäljelle mitään ja Herra tarjoaa pelastusta Jeesuksessa ainoana mahdollisuutena uuteen huomiseen. Silloin hän poistaa tämän maailmankaikkeuden ja luo uudet taivaat ja uuden maan lupauksensa mukaan. Tieteellä ei ole siinä mitään roolia, eikä siltä kysytä mielipiteitä. Onkin siis mahdollista kansanomaisesti sanoa kuin konduktööri Pieksämäen asemaalla: pakollinen junanvaihto Tampereelle meneville. Tampere vaihtuu tässä taivaaseen.

On ihanaa, Jeesus, että saamme lukea Jumalan sanasta kaikesta, minkä olet tullut lahjoittamaan meille ajassa ja yliluonnollisesti. Sinulla ei ole rajoja, siksi käännymme jatkuvasti puoleesi anomuksin ja kiitoksin, yksin ja seurakuntana. Olemme kuin unta näkeväiset kulkiessamme läpi kurjan maailman, mutta täysin vakuuttuneita siitä, että sinä voit kaiken ja että tulet tekemään uudeksi kaiken, niin Isäsi on sanonut. Auta, Herra tieteeseen jumittuneet yhteyteesi, pelasta järkeisuskoiset ja kaikki, jotka joutuvat selittelemään sinun tekojasi ja sanojasi vääristäen totuuden. Ihanaa, että rakastat tiedemaailmaan eksyneitä, ihmisviisaita yhtä paljon kuin suurissa synneissä elämänsä sotkeneita. Odotamme sitä, kun teet uudeksi kaikki. Aamen.

Juhannuksen tilaisuuksia

Toisen käden kristillisyydestä ensi käden kristillisyyteen

Evankelistan vuosieni aikana kävin puhumassa monenlaisissa tapahtumissa ja paikoissa pääasiassa tuntemattomille ihmisille Jeesuksesta. Kerran olimme eräällä paikkakunnalla pitämässä usean päivän kokoussarjaa; kuljimme seurakunnan papin kanssa tehdasvierailuilla evankelioimassa ja aivan viimeisenä päivänä oli viimeinen tilaisuus kynttilätehtaassa. Meidät otettiin vastaan kuin arvokkaat vieraat. Tehtaan johtaja oli varautunut hienoon tarjoiluun, oli kakut ja kahvit, kynttilät paloivat. Hän oli ilmoittanut työntekijöille, että työt lopetetaan meidän tulomme yhteydessä siltä päivältä ja kaikki halukkaat osallistuvat tilaisuuteen. Väkeä oli paikalla ehkä parikymmentä ihmistä? Mieleeni jäi johtajan innokas asenne ja ääneen lausuttu toteamus: - olen odottanut tätä päivää ja kuulemme mielellämme, mitä teillä on kerrottavaa. Niin me sitten kerroimme evankeliumin ja minä tunsin, että Kristus oli siellä läsnä. Ef.2:12-13. "että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä."

Monen suomalaisen kristillisyys on sellaista perustietoa tai tietämättömyyttä, jossa Jumalalla ei ole juurikaan merkitystä, paitsi tietysti hätätilanteessa. Suuret koettelemukset ja kaikenlainen murhe vaikuttavat Jumala-etsintään, mutta voi siitä luiskahtaa katkeruuteenkin ja tulla kieltäjäksi. Voisi puhua toisen käden kristillisyydestä ja ensi käden kristillisyydestä, sekä siitä miten edellisestä voi tulla jälkimmäinen. Sillä toisarvoisesta uskosta ei elä kauan, se joko alkaa juurtua syvemmälle ja kasvaa suuremmaksi tai sitten se kuivuu kokonaan pois. Pelkkä ulkoinen kristillisyys jättää sydämen kylmäksi ja tilalle pitäisi löytyä Kristuksen sisäinen tunteminen, joka on uuden elämän voima ja Jumalan valtakunnan ovi. On hyvä, jos herää kysymyksiä, etsintää ja omatunto alkaa kolkuttaa, sillä silloin ainoa parantava lääke on Kristuksen evankeliumi syntien anteeksiantamus.

Eräs ystäväni oli suntiona Keski-Suomessa pienessä maalaisseurakunnassa. Mies eli normaalia maallista elämää kirkollisen elämän ohessa ilman suurempia tunteita. Hän teki suntion töitten ohessa maanviljelijän töitä. Sitten tapahtui ihmeellistä ja hän sai uudistua aikoinaan kadottamansa lapsenuskossaan, Jeesus tuli hänen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Myös vaimo tuli uskoon. Koko kodin ilmapiiri muuttui. Toisen käden kristillisyydestä tuli ensi käden kristillisyyttä. Tämä vaikutti sen, että ennen niin ystävällinen kirkkoherra alkoi arvostella häntä ja varmaan oli myöskin päinvastoin. Jossain vaiheessa suntion mitta tuli täyteen ja hän kivahti esimiehelleen: - on se sitten merkillistä, että silloin kun olin täällä työssä ilman uskoa, ilman Jeesusta ja ryypiskelin jatkuvasti, niin sinulla ei ollut mitään hätää minusta; mutta nyt kun olen tullut uskoon, sinulla on jatkuvasti arvostelemista? Suntio vaihtoi pian toiseen seurakuntaan töihin, tuli toinen kaveri tilalle ja niin tulehdus parani paikkakunnalla.

Sykarin kaivolla käydyn keskustelun jälkeen synnissä eläneestä naisesta tuli Jeesuksen todistaja, uskonnollisesta ihmisestä uskova, toisen käden jumalisesta elävä kristitty. Herätyksen kokenut nainen lähti kertomaan ihmisille Jeesuksesta ja alkoi laaja hengellinen herätys. Joh.4:42. "ja he sanoivat naiselle: - Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja." Kuinka ihana ajatus, että kaikki kristityt palvelisivat aina Jeesusta. Mutta käytännössä nämä ensi käden kristityt ovat sellaisia ja siirtymä on tapahtunut joillakin äkkiä, joillakin hitaasti. Muutos on kuitenkin selvästi havaittavissa, silloin Kristus tulee takarivistä näkyviin ykköspaikalle. Jumalan sanan kylvetty siemen alkaa orastaa, näkyä ympäristössään. Hänestä tulee jokapäiväinen elämänleipä, elämänvesi, valaistu tie, ehdoton totuus, tulevaisuuden näky, Herra ja Vapahtaja.

Muodollinen kristillisyys on kylmää ja kovaa, surutonta ja särkymätöntä, siinä on ohut tieto ja pitkä perinne samassa paketissa. Se kuolee aina tapahtumaköyhyyteen, hiljaisuuteen, heikkouteen, vaatimattomuuteen, sillä se ei voi käsittää Jumalan rakkautta, eikä alatien Kristusta, joka suostuu ihmisten pahuuden ja mielivallan rusikoitavaksi. Se pursuaa lihan voimaa ja sielun paatosta, se hamuaa ympärilleen meteliä ja menoa, mutta kavahtaa itselleen kuolemista ja ristin kantamista, oman elämänsä kadottamista. Sen tunnuslauseeksi sopii hyvin vanhan iskelmän sanat: "itse matkani laskun mä maksan". Epäuskon saatua nujerrettua uskovan mielen hänestä tulee "jo riittää-kristitty". Silloin ensi käden kristillisyys muuttuu takaisin toisen käden kriitillisyydeksi, vaikka takana olisi pitkä upea menestyksen, saavutusten ja suoristusten kirjo. 1.Kun.19:4. "Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: - Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi." Jo riittää, on kuin musta makuuhuoneen rullaverho, joka pimentää kaiken. Siinä ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle ja ajautunut umpikujaan omien ratkaisujensa kanssa. Se on kuin syvä masennus, jossa ei ole voimia nousta, jossa ei ole halua puhua, eikä laulaa, ei ole kiinnostunut kenestäkään, eikä odota mitään – paitsi kuolemaa.

Omassa elämässäni toisen käden kristillisyyttä ovat olleet lapsena opitut virret ja hengelliset laulut, koulun uskontotunnit, hartaudet ja Raamattu-aiheiset elokuvat, naapurissa asuneet laestadiolaiset, pakolliset kirkossa käynnit, rippikoulu, joidenkin tuntemieni vanhojen ihmisten uskonnollisuus. Niillä on ollut varmasti oma merkityksensä ja aikansa. Niiden tilanteiden sanoma ja tapahtumat ovat vasta myöhemmin auenneet. Toisen käden kristillisyyteen kuuluivat moraali ja Jumalan kunnioittaminen, rehellisyys ja pyrkimys hyvään, usein myös hyvät teot ja ansioajattelu. Siksi ihminen ollessaan tällaisessa tilassa puhuu välillä mitä sattuu ja käyttäytyy vaihtelevasti. Job 42:3-6 "minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." Kriisit syventävät ymmärrystä itsestä ja Jumalasta. Kun saa hieman taivaan valoa, armon vilauksen, pyytää sitä lisää. Kun herää kysymyksiä ja pyyntöjä Jumalalle, voi odottaa myös vastauksia, ilosanomaa. Silti on vielä pitkä matka Jumalan näkemiseen ja siksi pitää tyytyä siihen, mitä on kirjoitettu Raamatussa ja toisten todistukseen. Toisen käden kristillisyys on rauhatonta asioiden ja ihmisten tarkkailua, jossa näkymätön Jumalan maailma ei ole vielä avautunut.

Mutta ei pidä halveksia toisen käden kristillisyyttä, vaan rukoilla sen ilmenemisen puolesta, että se syventyisi todelliseksi ja eläväksi Kristus-suhteeksi. Moraali on hyödyllistä elämässä, muttei pelasta ketään. Se on vain ilmapiiri, kylvömaa, elämäntapa, ystäväpiiri, perinne ja odotus. Toisen käden kristillisyyteen kuuluvat kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset, aistielämä ja sielun liikutukset, joiden tulisi olla seurausta Jumalan kohtaamisesta. Siksi usein em. kantavat jonkin aikaa elämän myrskyissä, mutta eivät kestä koettelemuksissa; silloin kuin ihminen joutuu luopumaan tavoitteistaan, ihmisistä, tavarasta, omasta tahdosta.

Lapsen usko on usein toisen käden uskoa, joka haihtuu nuoruuden kiusauksiin ja aikuistumisen myötä avautuviin maailman tarjouksiin. Kristillinen opetus ja seurakuntayhteys vahvistavat uskoa ja vievät sitä ensi käden kristillisyyteen. Toisen käden kristillisyys kompastuu helposti ihmisiin ja heidän käyttäytymisiinsä, suuriin pettymyksiin tällä alueella, loukkaantumisiin. Silloin on hengellinen ja sielullinen, laki ja evankeliumi ovat menneet sekaisin. Siksi Jeesus sanookin: "ilman minua te ette voi mitään tehdä" Joh.15:5. Ensi käden kristillisyyden alku on aina Jeesus.

Toisen käden kristillisyys muuttuu ensi käden kristillisyydeksi kun ihminen tulee parannukseen ja Jumalan luo, Jeesus alkaa elää ihmisen sydämessä henkilökohtaisesti. Jeesuksen risti tulee tärkeäksi ja sieltä avautuu taivaan tien ovi. Samoin ihminen ottaa vapaaehtoisesti oman ristinsä kuolettaakseen vanhan ihmisensä, haudatakseen omat suunnitelmansa ja pyyteensä Jumalan pyhyyden, tahdon ja valtakunnan tähden. Raamattu avautuu uudella tavalla ja Jumalan rakkaus kirkastuu ihmiselle. Sisimpään tulee uusi mieli, joka tahtoo seurata Jeesusta. Kielenkäyttö uusiutuu ja puheet muuttuvat uudestisyntymisen myötä, laulut vaihtuvat uuden elämän sanomaan, lauluja Jeesuksesta. Talous ja sen hoitaminen saa uuden katseen ja suunnitelman, kun ihminen huomaa kaiken omistamansa olevan lainaa ja lahjaa Jumalalta. Kuollut usko muuttuu eläväksi, puiston penkillä istujasta tulee Jumalan sanan kylväjä, turhuuden markkinoiden kauppiaasta tulee taivaallisen elonkorjuun leikkaaja. Tyhjäntoimittajasta tulee Jumalan huoneenhaltija. Vapahtajasta tulee kuvan sijasta hänelle hyvä Paimen, joka on aina omansa seurana. Ennen vain omaa pihaansa haravoinut ja portaitaan lakaissut lähteekin lähetystyöhön kauas tuntemattomien ihmisten luo.

Kirjahyllyssäni on ainakin pari sataa elämänkertaa, jotka kertovat ihmisistä, joiden elämään Vapahtaja tuli erään kerran ja suruttomista ihmisistä tuli uskovaisia. Monissa kertomuksissa se on kulkenut toisen käden kristillisyydestä ensi käden kristillisyyteen, järki uskosta sydämen uskoon, hengellisestä tiedosta elämään, näkyvistä välikappaleista näkymättömään Jumalaan, kirjaimesta Henkeen, teoriasta käytäntöön, pyhästä arkeen, kirkosta kotiin. Silti ne kaikki ovat erilaisia, jokainen tarina on yksilöllinen. Ne eivät ole kaavamaisia, vaan Herra puhuu jokaiselle henkilökohtaisesti, kutsuu nimeltä ja siunaa erikseen ja yhdessä. Monet tapaukset näistä osoittavat, että Jeesus kutsuu tavallisia ihmisiä, heikkoja, tahdottomia, avuttomia, epäonnistuneita, hylättyjä, alaspainettuja, kaikkensa menettäneitä, syntisiä ja sairaita. Heille tapahtuu ihme ja toisen käden kristillisyydestä tulee ensi käden kristillisyyttä, kun luusereiden kuoro laulaa kunniaa Herralle.

Iloitsemme, Herra, kaikesta antamastasi ilmoituksesta, joka valaisee meille sinua. Kiitos kaikista aiemmin tapahtuneista asioista, jotka ovat julistaneet sinun elävän ja olevan olemassa. Kiitos pienten alkujen päivistä, siunatuista hetkistä ja ihmisistä, joiden kautta olet hyvyyttäsi jakanut meille pitkin matkaa. Kiitos toisen käden kristillisyyden päivistä, jotka ovat johtaneet osaltaan sinun luoksesi Jumalan yhteyteen. Auta tänään etsivät ja rukoilevat, kaipaavat ja odottavat sielut ensi käden kristillisyyteen, uuteen elämään. Ojenna Jeesus kätesi luoksemme, että näemme kuin Tuomas naulan arvet, jotka ovat pelastumisemme hintana taivaallisen Isän edessä. Aamen

Kotini on linnani?

Salossa, Kuusjoella, Raatalan kylässä on Kosken tien varrella muistomerkki Kaupin linna. Olimme eräänä päivänä siihen tutustumassa kävelylenkillämme. Historia kertoo, että paikalla on aikoinaan asunut Kauppi niminen pohatta. Hänen suurta asumustaan, joka oli rakennettu suurista hirsistä, nimitettiin linnaksi. Vielä tiedettiin, että Kaupin linnan uunit olivat valkeat kuin sokeri. Lusikat olivat hopeasta ja veitset kullasta. Kauppi kammoi ihmisiä, ja oli honkapuista laitattanut korkean aidan linnansa ympärille. Aidan yli näkyi vain kuparikatto ja saksankuusten latvoja. Aidassa oli honkapuinen portti, joka oli varustettu kiemuraisin raudoin. Portilla seisoi yötä päivää ankara vartija, joka ei päästänyt ketään puutarhaan eikä linnanpihaan. 

Kerran Kauppi lähti linnastaan pienen poikansa kanssa kirkkoon. Jossain vaiheessa he huomasivat erään talon olevan tulessa, se oli paikallisen sepän mökki. He näkivät sepän vaimonsa ja poikansa kanssa seisovan paljain jaloin valkoisessa lumessa. Kaupin poika nauroi. Sillä Kaupin pojasta, joka istui lämpimissä karhuntaljoissa, näytti paljasjalkainen poika hyvin hullunkuriselta valkoisella hangella. Hän kysyi: - Isä, miksi he ovat paljain jaloin? - Heiltä on palanut kaikki, eikä heillä ole enää mitään, vastasi Kauppi. - Ei kenkiäkään, kysyi poika? - Ei, vastasi Kauppi. Ja hevoset juoksivat edelleen. - Isä, emmehän me koskaan tule niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi poika peloissaan. - Emme, vastasi Kauppi. - Emmekä koskaan seiso paljain jaloin hangessa, uteli poika. - Kyllä sitä ennen saa taivas verta hikoilla, kerskasi Kauppi. Kaupin poika käänsi päätä ja katsoi jälkeen. Yötaivas punersi etäällä tulipalon loimusta. - Katso, isä, taivas on verinen! huudahti hän. - Olkoon, vastasi Kauppi. Mutta me emme tule köyhiksi, ennen kuin tämä sormus palaa kosken kuohuista takaisin. He ajoivat juuri kosken sillalle, ja koski kohisi heidän allansa. Kauppi sieppasi sormestaan kultasormuksen, jossa välkkyi kallis timantti. Hän heitti sormuksen kosken kuohuihin.

Myöhemmin linnassa oli äveriäs jouluateria pöydässä. Ulkomaisten herkkujen ohella oli myös suuri hauki, jonka linnan kalastaja oli saanut kosken alta. Kalaa tarjotessaan kertoi linnan kokki herralleen merkillisen uutisen. Haukea peratessaan oli hän tuntenut jotakin kovaa sen suolissa. Hän oli tutkinut lähemmin ja löytänyt hauen vatsasta timanttisormuksen. Kaupin käskystä nouti hän sen heti nähtäväksi. Ja katso, se oli sama sormus, jonka Kauppi oli ylpeästi heittänyt koskeen! - Isän sormus! huudahti poika. Ja Kauppi itsekin istui niin ihmeissään, ettei muistanut käydä käsiksi ruokiin. - Isä, tulemmeko me nyt niin köyhiksi, ettei meillä ole kenkiä? kysyi Kaupin pieni poika peloissaan. - Älä hulluttele! ärähti Kauppi. Mutta timanttisormus, jonka hän pani takaisin sormeensa, poltti häntä kuin tuli. 

Koko joulupäivän hän käveli kuin tulisilla hiilillä linnansa kahdessakymmenessä huoneessa. Seuraavana yönä ei hän voinut nukkua, vaan heittelehti levotonna vuoteellaan. Vihdoin hän nousi ja otti kaiken kullan kaapistaan. Hän keräsi kaikki kalleutensa suureen kuparikattilaan ja heitti siihen timanttisormuksen sormestaan. Hän sytytti soihdun, lähti hartiavoimin kantamaan kultakattilaansa ja hiipi kuin varas puutarhansa etäisimpään nurkkaan. Hän lapioi lumen pois, survoi rautakangella rikki routaisen maan ja kaivoi kuopan. Siihen kätki hän aarteensa ja peitti kuopan mullalla ja lumella. Nyt vasta hän oli levollinen. Hän palasi hiljaa huoneeseensa, lukitsi ovensa ja nukkui sikeästi. Mutta soihdun oli hän unhottanut palamaan linnan eteiseen. Aamuyöstä heräsivät linnan kymmenet palvelijat suureen hätään ja hälinään. Koko linna oli tulessa, ja hädin tuskin ehti väki pelastua ikkunoista paljailla paitasillaan. Linnan herra heräsi kovaan kolkutukseen ja näki tulipalon loimun. Silloin hän sai halvauksen, eikä päässyt vuoteestaan, vaan paloi linnaansa. Tarina kertoo, että mainitun sepän perhe otti lumihangessa paljain jaloin tarponeen Kauppi-vainaan pojan huomaansa ja auttoi tämän elämässä eteenpäin.

Nykyään voi olla, ettei monikaan ihminen pääse koskaan elämässään käymään linnassa, puhumattakaan että asuisi sellaisessa koko elämänsä. Muutamilla on linna kotina lähes koko ikänsä ja muutamat eivät tiedä mitään sellaisesta vankila-elämästä? Vanhojen tönöjen tilalle on kaikkialla rakennettu laatikkotaloja, joissa tönöt ovat klimpissä, niitä sanotaan yksiöiksi. Turussa on aurajoen rannalla Rettigin palatsi, joka on paraatipaikalla muurien ympäröimä linna. Se oli alun perin tehty rikkaan perheen asunnoksi, joka oli eristetty köyhällistöstä, mutta nykyään sen omistaa kulttuurisäätiö ja se pitää siellä taidetilaisuuksia kaupunkilaisille. 

Kaikki kodit ovat vain väliaikaisia, olivatpa miten hienoja ja suuria tahansa. Kuitenkin meidän aikamme kuluu yleensä sellaisen etsimisen, hankkimiseen, korjaamiseen, laajentamiseen ja kalustamiseen. Siihen kuluvat sitten myöskin säästöt, lainarahat ja perinnöt sujuvasti. Kun sitten on saatu aikaan hieno koti, johon perhe on tyytyväinen, niin ei kulu kuin tovi, niin perheriidat hajottavat heidät tahoilleen ja alkaa uuden kodin etsintä ja rakentaminen. Toiset joutuvat muuttamaan työn perässä jatkuvasti uuteen kotiin ja siitä tulee juureton olo, ei ole oikein missään kotonaan, vaikka onkin kotona? Kotien vertailussa pyritään yleensä parempaan ja hienompaan, isompaan ja edullisempaan. On ihmisiä, jotka eivät ole missään tyytyväisiä, vaikka käytössä on luksuskoti, jonka voi ilmoittaa mukaan vaikka kisaan. 

Uskova on toisenlainen kodinkin suhteen, hän on kiitollinen Herralle tämän valitsemasta paikasta ja asunnosta. Siellä hän syö, nukkuu ja virvoittuu. Ps.4:9. ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.” Hän kiittää Jeesusta ruoasta, vaatteista, riittävästä terveydestä, ystävistä ja niistä asuinneliöistä, jotka on saanut käyttöönsä. Hän katselee asioita Jumalan sanan valossa ja ymmärtää kaiken tulleen Jumalan lahjana hänelle. Hän on myös onnellinen, koska voi aina anoa apua asioihinsa Herralta. Hänen suuri etuoikeutensa on luvalla heittää kaikki murheensa aina Kristukselle tämän kannettavaksi ja ratkaistavaksi. Uskovan tähtäyspiste on tuolla taivaan asunnoissa, kodissa, josta ei kukaan tule koskaan ajamaan pois, josta ei tarvitse muuttaa, jossa ovia ei tarvitse lukita, jossa on aina kesä ja paratiisin olot, jossa Vapahtaja itse on kaiken keskus ja aurinkoa kirkkaampi valo. Siksi on sellaisiakin uskovia, jotka asuvat tämän lyhyen elämänsä pelkästään teltassa. Hebr.11:9-10. "Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä; sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala."

Muistan kuinka olimme ystäväni kanssa aikoinaan työmatkalla itä-Suomessa ja pidimme raamattupäiviä monta päivää samassa seurakunnassa. Eräänä iltana pyysi eräs kuulija esirukousta seurakuntatalossa. Rukoilin hänen henkilökohtaisten asioidensa puolesta ja hän itki valtoimenaan. En ole koskaan nähnyt keneltäkään tulleen kerralla niin paljon kyyneleitä. Lattialla oli hänen kohdallaan lammikko noustessamme. Myöhemmin tämä eräs hieman omituisen oloinen henkilö pyysi meitä työtoverini kanssa kylään kotiinsa iltatilaisuuden jälkeen. Ajelimme sitten usean kilometrin keskustasta korpitietä hänen talolleen. Paikka oli varsinainen murju ja astuimme sisään tuli selväksi, ettei talossa ollut lainkaan sähköä. Kyseinen ihminen asui siellä yksin erakkona. Job 11:17-19. "Elämäsi selkenee kirkkaammaksi keskipäivää, pimeänkin aika on niinkuin aamunkoitto. Silloin olet turvassa, sillä sinulla on toivo; tähystelet - käyt turvallisesti levolle, asetut makaamaan, kenenkään peljättämättä, ja monet etsivät sinun suosiotasi." Vietimme kuitenkin ihan siunatun iltamyöhän siellä kodissa ja rukoilimme asukkaan puolesta ennen lähtöämme. Myöhemmin mietin, etten ole nähnyt tuommoista kotia, kuin joskus Venäjän matkoillani. Siellä taas ei kannattanut yllättyä mistään, eikä miettiä paikallista asuinkulttuuria kovin syvällisellä filosofialla.

Koti on koti laadusta riippumatta ja sen hyvyyden arvioiminen riippuu ihmisen sisäisestä innoituksesta ja Jumala-suhteesta. Onnellisuus on suuri salaisuus, joka ei avaudu joillekin koskaan, koska he ovat parantumattomia materialisteja, joiden sielu on koukussa tavaraan ja sen tuomaan tyydytykseen. Koti on kuitenkin ihmisten paikka ja heidän suhteestaan riippuu sen onnellisuus. Turvamme on Herrassa, hän on meidän turvapaikkamme. Hän kätkee meidät majaansa ja pitää viholliset loitolla. Hänen uskollisuutensa on kestävä ja hän lupaa sanassaan sitä omilleen aina ja joka päivä. Ps.61:4-5. "Sillä sinä olet minun turvapaikkani, vahva torni vihollista vastaan. Suo minun asua sinun majassasi iankaikkisesti, turvautua sinun siipiesi suojaan. Sela." Jumalan enkelit suojelevat hänen lapsiaan ja uskova tarttuu siihen tietoisuuteen elämässään. Onnellinen on ihminen kodissaan Jeesuksen kanssa.

Kristitty katselee Jumalaa ja hänen asettamaansa järjestystä uskon silmin suurella luottamuksella. Hänellä on kuningas, jonka valta on ikuinen, joka on uhrillaan ja verellään lunastanut hänet maailmasta, synnistä ja perkeleen otteesta valtakuntaansa, tahtonsa tielle, ristillä merkitylle reitille, valon lapseksi, taivaallisen viisauden vastaanottajaksi. Siksi kristitty kiittää Herraa, ylistää Jeesusta, Mestariaan, hallitsijaansa, johdattajaansa, puolustajaansa, varjelijaansa, ystäväänsä, Jumalan Karitsaa, neuvonantajaansa. Ps.48:24. "Suuri on Herra ja korkeasti ylistettävä meidän Jumalamme kaupungissa, pyhällä vuorellansa. Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki. Jumala on sen linnoissa turvaksi tunnettu."

Tule, Herra Jeesus, ja asu kodissamme, hallitse meitä ja johda elämäämme sinun viitoittamaasi tietä elämään ja valoon. Anna kotiimme pelastuksen riemu ja armosi tunnettavuus kun luemme Raamattua oppiaksemme tuntemaan tahtosi, rukoilemme anoen erilaisten päivittäisten asioiden puolesta ja veisaamme sinulle kiitosta suurista lahjoistasi. Anna meille rauhasi ja siunauksesi kotimme elämään ja arkeen. Anna meille kokonaan uskova sydän ja aina kuuliainen mieli ääntäsi kohtaan. Suo jokaisen, joka kotiimme tulee, vakuuttua siitä että sinä olet Herramme täällä.