Avuksi riennä sä onnettomain, kuoleman tuskissa kamppailevain!

 Katselin dokumenttia Titanicista. Lähes 300 metriä pitkä loistoristeilijä upposi 1912 maailman suurimpana laivana neitsytmatkallaan Atlantiin. Ylellinen ja suuruudenhullu alus vetosi sen ajan rikkaisiin, jotka olivat valmiit kokemaan sen loiston merellä. Sen varustukseen kului silloin mm. yhdeksän kantta, neljä hissiä, astianpesukone ja lämmitetty uima-allas, turkkilainen sauna, kirjasto, squash-kenttä ja kuntosali. Rikkaat matkustivat ykkösluokassa, mutta löyhä kansa oli kolmosluokassa laivan alaosassa. Se oli mainostettu uppoamattomaksi, mutta Jumala oli sallinut sen törmätä jäävuoreen, joka puhkaisi sen kaikki ilmataskut yhdellä viillolla. 1500 ihmistä hukkui sen mukana. Kerrotaan, että orkesteri soitti upotessa hengellistä laulua: Sua kohti Herrani! Ja se virsi nimettiin myöhemmin Titanic-hymniksi. Nyt sen raato lepää neljän kilometrin syvyydessä ja sinne on tehty kymmeniä sukelluksia vuodesta1985. Tavaraa on nostettu näyttelyksi asti ylös. Ihmisten mielenkiinto on romussa ja helyissä. Tutkijat ovat kyyneliin asti liikuttuneita hylyn ääressä ja kuvia katseltaessa, mutta kukaan ei kysy, minne ne sielut joutuivat kuoltuaan? Tutkijoiden suuri murhe onkin hylkyä ympäröivä ruoste. Sillä aikoinaan ajateltiin, ettei meren pohjassa ole elämää lainkaan? Mutta nyt on havaittu, että ruoste on syntynyt bakteerien syömistä metalliosista, ja korroosio etenee koko ajan.

 

”Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Voi verivelkojen kaupunkia, pataa, joka on ruostunut ja josta ei lähde sen ruoste! Tyhjennä se kappale kappaleelta: sille ei ole langennut arpaosaa. Sillä sen vuodattama veri on sen keskellä, paljaalle kalliolle se on sen koonnut, ei ole vuodattanut sitä maahan, tomun peitettäväksi. Nostattaakseni kiivauden, tuottaakseni koston minä olen pannut sen veren paljaalle kalliolle, ettei se peittyisi. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Voi verivelkojen kaupunkia! Minäkin suurennan liettä. Lisää halkoja, viritä tulta, keitä liha loppuun, kiehuta liemi kuiviin, polta luut karreksi. Anna sen sitten olla tyhjänä hiiltensä päällä, niin että se kuumenee, sen vaski hehkuu ja sen saastat siitä sulavat, sen ruosteesta tulee loppu. Siitä on ollut vaivaa väsymykseen asti, mutta ei ole lähtenyt siitä sen ruosteen paljous. Tuleen sen ruoste! Hes.24:6-12.

 

Erikoinen ennustus on 1898 Morgan Robertsonin pienoisromaani Futility (”Turhuus”), joka kertoi jäävuoreen törmäyksen vuoksi uponneesta Titan-nimisestä loistoristeilijästä, joka olisi ollut aikansa ylellisin laiva. Romaanissa kuvattu laiva on hieman Titanicia lyhyempi ja teholtaan pienempi, mutta muuten kirjan Titanin tiedoissa on nähty yhtäläisyyksiä Titanicin tietojen kanssa.

 

Robertsonin kirjassa Titan törmää jäävuoreen ylittäessään Atlantin ja uppoaa Pohjois-Atlantilla. Uppoaminen tapahtuu huhtikuussa (Titanic upposi aamulla 15. huhtikuuta 1912). Uppoamaton Titan kantoi niin vähän pelastusveneitä kuin lait täyttäisivät. Itse asiassa se sisältää vain 24 - ei aivan tarpeeksi kuljettamaan puolet lähes 3000 sielusta. Tämäkin ennakoi Titanicin pelastusveneiden riittämättömyyttä, mikä johti yli 1500 ihmisen kuolemaan. Futility keskittyy merivoimien upseeriin ja päällikköön nimeltä John Rowland, joka selviää hengissä Titanin uppoamisesta, löytää Jumalan ja voittaa elämänsä rakkauden takaisin. Robertson kuoli vuonna 1915, vain kolme vuotta sen tapahtuman jälkeen, jonka hän oli kirjassaan ennustanut.

 

John Harper syntyi 29. 5. 1872 ja oli skotlantilainen baptistipastori, joka kuoli Titanicin uppoamisessa Pohjois-Atlantilla. Harper syntyi Houstonin kylässä, Renfrewshiressä, Skotlannissa, vuonna 1872. Hän omaksui henkilökohtaisesti vanhempiensa kristillisen uskon 14-vuotiaana. Evankeliumi voitti hänet: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” Joh.3:16-17. Siitä sanasta hän löysi pelastusvarmuuden. Hän opetteli Raamattuaan, ja harvat hänen myöhempinä vuosinaan pystyivät käyttämään sitä paremmin kuin hän. Hänen intonsa oli sammumaton. Kun hän istui kotona aivan yksin, eräänä kauniina kesäkuun iltapäivänä vuonna 1890, hän sai suuren sielun liikahduksen ja niin valtavia näkyjä rististä ja sillä kuolleesta Vapahtajasta, että hän tunsi pakkoa lähteä ulos todistamaan Kristuksesta. Hänen kielensä vapautui, ja evankeliumin tilaisuuksien ovet avautuivat, ja siellä täällä ympäröivällä alueella annettiin todistus hänessä olevasta uskosta. Jumalan Hengen sinetti kiinnitti hänet suorittamaan palvelusta Jumalalle. Hän aloitti saarnaamisen 18-vuotiaana. Hän elätti itsensä varhaisessa aikuisiässä tekemällä ruumiillista työtä myllyssä, kunnes baptistipastori E.A. Carter Lontoossa kuuli hänen saarnaamisestaan ja asetti hänet palvelukseen Govanissa Skotlannissa. Hän jätti työnsä tehtaalla ja antoi kaiken aikansa evankelioimiseen. Hän kokosi ympärilleen jatkuvasti joukon miehiä ja naisia, jotka antautuivat ensin Herralle ja sitten Hänen palvelukseensa. Sekä kesällä että talvella pidettiin ulkoilmakokouksia ilahduttavin tuloksin. Hänen hoidossaan seurakunta kasvoi nopeasti 25 jäsenestä yli 500:aan ja muutti pian uuteen paikkaan Plantation Streetille. Vuonna 1923 se muutti nykyiseen rakennukseensa Craigiehall Streetille ja nimettiin uudelleen Harper Memorial Baptist Churchiksi hänen kunniakseen.

 

Titanicin katastrofin aikaan Harper oli 39-vuotias leski, jolla oli kuusivuotias tytär Annie Jessie. Hän oli matkalla tyttärensä ja sisaruksensa kanssa Chicagoon saarnaamaan useita viikkoja Moody-kirkossa, jossa hän oli ollut vieraana edellisenä syksynä ja hänen menestyksensä siellä johti siihen, että hänet kutsuttiin johtamaan toista kokoussarjaa.

 

Eräs pelastunut kertoo: - Viimeinen päivä, jonka vietimme Titanicilla, oli sunnuntai, herra Harper pyysi minua lukemaan sen päivän Raamatun lukua aamurukouksissamme, ja myöhemmin menimme sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen. Päivä vietettiin hiljaa ja miellyttävästi, ja kun menin etsimään herra Harperia noin kello kuudelta mennäksemme päivälliselle, löysimme hänet vakavasti puhuvan nuoren englantilaisen kanssa, jonka hän koetti johtaa Kristuksen luo.

Huhtikuun 14. päivän iltana pastori Harper ja neiti Leitch seisoivat kannella ihaillen auringonlaskua.

- Se on kaunista aamulla, sanoi pastori Harper.

 

Törmäyksen jälkeen Harper herätti tyttärensä, nosti hänet ja kääri hänet huopaan ennen kuin kantoi hänet A-kannelle. Siellä hän suuteli häntä hyvästiksi ja ojensi hänet miehistön jäsenelle, joka laittoi hänet pelastusveneeseen. Kun laiva törmäsi jäävuoreen yöllä 14. huhtikuuta 1912 hänen tyttärensä ja veljentytär pantiin pelastusveneeseen ja selvisivät hengissä, mutta Harper hyppäsi veteen laivan alkaessa upota. Jotkut selviytyneet kertoivat, että Harper saarnasi evankeliumia loppuun asti, erityisesti Apt.16:31 "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi." ensin uppoavassa laivassa ja sitten jääkylmässä vedessä oleville ennen kuin hän itse kuoli siihen. John Harperin tarina Titanicin kyydissä kerrotaan kirjassa Titanicin viimeinen sankari.

 

Äkillinen, surullinen ja hedelmällinen Harperin elämän päättyminen mykisti. Hänellä oli täysin Kristukselle antautunut elämä, johon oli liittynyt kuolematon intohimo lähimmäistensä iankaikkisen hyvinvoinnin puolesta. Sitä on täytynyt jäljelle jääneiden hämmästellä? Mutta tietävätkö ihmiset omassa elämässään mitään Vapahtajan voimasta ja armosta, jota John Harper rakasti ja palveli ja jonka läheisyyteen hän on nyt mennyt? ”Jumalan tie on täydellinen. Herran puheet tulella koetellut: hän on kaikkein kilpi, jotka häneen uskaltavat. Sillä kuka on Jumala, paitsi Herraa? ja kuka on kallio, paitsi Jumalaamme?” Ps.18:31-32.

 

Jumalan lähettämät luonnonvoimat olivat liikaa mammuttilaivalle. Jäävuoret kelluivat äänettömästi päin laivaa, jonka pohja repesi ja lähetti sen pohjaan. "Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen. Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat.” Job 37:10. Mutta Jeesukseen uskova elää ikuisesti.

 

Eräs mies nousi ylös seisomaan suuressa todistuskokouksessa Hamiltonissa, Kanadassa,

hän oli yksin matkalla Englannista Amerikkaan höyrylaiva Titanicilla, joka kuten historiasta tiedetään, törmäsi tällä ensimmäisellä valtamerimatkallaan jäävuoreen vaipuen pohjaan, satojen ihmisten saadessa surmansa Atlannin aalloissa.

- Olin siihen aikaan aivan suruton ja pintapuolinen ihminen. Sellainen oli tilani myös tuona, kaameana onnettomuusyönä. Muistan kuinka löysin itseni odottamatta kylmän meren helmassa kamppailemassa kuoleman kanssa monen muun epätoivoisen ihmisen rinnalla. Viimein sain tartutuksi johonkin esineeseen, joka juuri ja juuri auttoi minua pitämään päätäni vedenpinnan yläpuolella. Hukkuvien huudot täyttivät ilman ja vapisuttivat minunkin sieluani.

Hetken perästä huomasin erään miehen uivan minua kohti.

- Oletko sinä pelastettu? huusi hän minulle.

- Ei, sitä en ole, sain töin tuskin vastatuksi.

- Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hän on pelastava sinut, huusi mies minulle.

Samassa aallot heittivät meidät kauaksi toisistamme. Mutta äkkiä kuulin taas hänen

äänensä vierestäni,

- Onko sielusi pelastunut?

- Ei, minä pelkään, ettei niin ole.

- Silloin et tarvitse muuta kuin, että panet kaiken luottamuksesi Herraan Jeesukseen

Kristukseen ja sinä pelastut.

Jälleen paiskasivat aallot meidät kauaksi toinen toisestamme. Kuulin miten tämä mies huusi muillekin, että heidän piti uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja antaa itsensä kokonaan Hänelle. Aloin huutaa Herran puoleen, ettei Hän antaisi minun hukkua kadotukseen, vaan pelastaisi sieluni ennen kuin, kuolen, Ja Herra kuuli hätähuutoni. Hän lisäsi minulle armon aikaa, antoi minulle

mahdollisuuden pelastua pahasta äkkikuolemasta, ja tässä minä nyt olen todistamassa

teille, että hän tuona kauheana yönä tarttui minuun niin, että sieluni pelastui Atlantin

kylmissä aalloissa.

Viimeinen, mitä tuosta miehestä havaitsin, oli hänen huutonsa juuri ennen vaipumistaan aaltoihin;

- Nyt minun sieluni nousee ylös Herran istuimen luo!

Ja näin sanoen hän vajosi.

Tämä sielujen voittaja oli John Harper Lontoosta, mies, viimeiseen saakka uskollinen sille kutsumukselle, jonka oli Herralta saanut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1.Kiiruhda hukkuvan huutoja päin

keskelle aaltojen tyrskyäväin!

Veljes nyt siellä käy taisteluaan,

ken avukseen lähteä rohkeneekaan?

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie!

 

2.Avukseen kaikki nyt kiiruhtakaa.

Itseään säästää ei yksikään saa!

Katso, hän vaipuu, siis kiireesti vaan

käy veneelläsi hukkuvaa pelastamaan.

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie!

 

3.Avuksi riennä sä onnettomain,

kuoleman tuskissa kamppailevain!

Myrskyssä maailman, kiusausten

He hukkuvat syntien syvyyteen.

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie!

 

4.Hetken mä täällä vain palvella saan,

pian saavun rannoille iäisen maan.

Jospa, kun saapuu kuoleman yö

Ois turvani taivainen pelastusvyö!

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie.

 

HLV. 388 Edvard S. Ufford

Kun suomalaiset marssivat Ukrainaan

 Maailma joutui kärsimään 1700-luvulla kahdesta suuruudenhullusta hallitsijasta, jotka tapattivat kansalaisiaan järjettömien tavoitteittensa vuoksi. He olivat Venäjän tsaari Pietari Suuri ja Ruotsin nuori kuningas Kaarle kahdestoista.

Suuren sotaretken taustalla oli mm. se, että tsaari oli perustanut Pietarin kaupungin entiselle Ruotsin alueelle, mihin kuului mm. Inkerinmaa. Mutta Kaarle oli 1700 voittanut Venäjän Narvassa ja siitä innostuneena ryhtynyt valloittamaan Puolaa, johon meni 8 vuotta. Siiten hän päätti joukkoineen suunnata Moskovaan. Tämä järjetön matka tehtiin jalan ja sen saivat mukana olleet suomalaiset ( joita oli arviolta 2/5 sotilaista) tuntea nahoissaan, sillä kuninkaan sana oli laki. Armeija oli kuitenkin heikentynyt monen vuoden sotareissulla huonon huoltotilanteen, kapinoinnin, sairauksien, ja juopottelun tähden.

Ukrainassa sijaitsee edelleen Pultavan kylä Harkovan ja Kiovan puolivälissä.  Siellä Ruotsin suurvaltapyrkimys mureni lopullisesti ja pysyvästi. 18.6. 1709. Venäläisiä oli taistelussa 45000 ja Kaarlen joukkoja 20000 miestä. Sota oli pien ohi ja Kaarlen joukoista yli 9 300 kuoli ja lähes 2 900 vangittiin.

Venäläiset valtasivat Inkerin Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1710, Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun vuonna 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa vuonna 1714. Siitä alkoi isonvihan aika, jolloin suomalaisia tapettiin urakalla ja monta tuhatta vietiin vankeina Siperiaan.

Tämä murheellinen historian jakso on jäänyt taakse, mutta nykypäivän uutiset kertovat taas ajasta, jolloin kärsimys vaivaa kansoja.ja suuret joukot kulkevat päämäärättömästi pakoon sotien tieltä. Ihmiset rukoilevat Herraa ja etsivät Jumalaa, odottavat helpotusta elämäänsä. Perheet hajoavat, kodit hajoavat, kaikki vuosien vaiva ja työ murenee hetkessä raunioiksi. Kaikkialla on itkua, toivottomuutta, riisumista ja tappiota. Vihollisen henkivallat riepottavat ihmissieluja sotimaan keskenään, pimeys peittää kansat, viha ahdistaa mielet.

Turvamme ei ole Ruotsissa, eikä sitä kieltä puhuvissa, ei myöskään Venäjässä eikä sitä kieltä puhuvissa, ei ole Euroopan valtioliitossa, eikä sen alueen sotilasliitossa, ei ole euroissa eikä dollareissa, ei terveydenhuollossa eikä rokotuksissa. Elämme pahan vallassa olevassa maailmassa, jossa valhe ja vääryys rehottavat, jossa viha ja väkivalta asuvat, jossa enemmistön mielipide ratkaisee ja ohjaa päätöksiä. On vain ajan kysymys, milloin antikristus astuu ohjaksiin alistamalla kaikki päätöksiensä alle.

Uskovina turvamme on ikiaikojen Jumalassa ja hänen pysyvässä sanassaan. 

"Sillä tämä on Jumala, meidän Jumalamme, aina ja iankaikkisesti; hän johdattaa meitä kuolemaan asti." Ps.48:15. 

”....hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle....” Ef.1:20-22 

"…niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä…." 2.tess.2:8. 

"…ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä…." 2.Tess.1:7.

 

Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

 

Kangasalan seurakunta

Keväinen videotervehdys ystäville lähellä ja kaukana. 

Tulkkina Heli Haljandra, laulut Artur Puhuvat Outi, Seppo, Hilkka, Turkka

 

 https://www.youtube.com/watch?v=pctXYEq3cik

Titanic

 

https://www.youtube.com/watch?v=Vba4vmE8AWI

aamuhartaus 15.4.22

Rovasti ja pikkupojat

 https://www.youtube.com/watch?v=wuK08AVUjZc

aamuhartaus 14.4.22

poispotkittu

 https://www.youtube.com/watch?v=g5MSqaG2Wkc

aamuhartaus 13.4.22

Pavel

 https://www.youtube.com/watch?v=kfbXysOFFfc

aamuhartaus 12.4.22

Ilolaulu?

 

https://www.youtube.com/watch?v=Q-v_5kJJ5so

aamuhartaus 11.4.22

Jeesus, kuule rukoukset....

 https://www.youtube.com/watch?v=n-tY0jtLShw

Sielun aarre

 Pietismin herätyskristillisyyden alkuvaiheissa syntyi monta hyvää kirjaa, jotka rohkaisivat ihmisiä antautumaan Jumalalle ja Jeesuksen omiksi. Saksalainen Kristian Scriver kirjoitti 1600 luvulla viisiosaisen saarnakirjan, joka sai suuren suosion. Suomeksi postilla ilmestyi Juho Saarisen kääntämänä nimellä Sielun-Aarre kolmena niteenä vuosina 1889, 1890 ja 1891. Niiden yhteinen sivumäärä oli noin 2 500.

Eräs tuntemani kirkkoherra, Jussi Talasniemi Espoosta, antoi minulle lahjaksi väitöskirjansa, joka pohjautui tähän teokseen. Väitöskirjan johdannossa hän kirjoittaa:

- Laudatur-, pastoraali- ja lisensiaattitöissäni olin agressiivinen. Pidin Scriveriä lähinnä varoittavana esimerkkinä siitä, miten väärin kristinusko voidaan käsittää. Uskoin kaataneeni Scriverin niin, ettei hän siitä enää nouse. Hymähtelin isäni väitteelle laudatur-työni lukemisen jälkeen: "Kyllä sinä vielä myöhemmin ymmärrät!" 

En tiedä, ymmärränkö Scriverin tässä kirjassa oikein. Mutta ystäviä meistä on tullut. Hän ei ole minulle enää Scriver-parka koeputkessani, vaan kaiken kunnioituksen ansaitseva luterilainen isä omassa ympäristössään — minun menneisyydessäni.

Jussi kertoi menneensä tutkimustyöhön naureskellen kevytmielisesti, mutta kirjan teksti oli ottanut hänet kiinni ja hän kertoi tulleensa uskoon väitöskirjaa tehdessään. Hienoa, kiitos Herralle. Kävin sitten vuosia Espoonlahden seurakunnassa monissa tapahtumissa puhumassa. Kuljimme evankelioimassa pitkin kylänraittia, tehtaissa, kaupoissa, yrityksissä, kapakoissa, kirkoissa, kouluissa. Työntekijät olivat varauksetta mukana näissä tielanteissa ja kristittyjen yhteyttä ja Jumalan siunausta.

Leikkasin tuosta kuuluisasta kirjasta erään mielenkiintoisen pätkän tähän:

- Vielä tahdon lisätä yhden seikan, että tässä omantunnon koettelussa ja jumalisessa parannushartaudessa huomataan hyvin hyödylliseksi, jos paperiarkille, minkä hyvin saattaa liimata eli kiinnittää taululle, kirjoitetaan itsellensä muistiin toiselle puolelle tärkeimmät avut eli hyveet, mitkä kuuluvat kristillisyyteen ja uuteen kuuliaisuuteen, mutta toiselle puolen synnit ja paheet, jotka sotivat Jumalan pyhiä käskyjä ja kristinuskoamme vastaan, johon muutamat jumaluusoppineet katkismusselityksissään ja muissa kirjoissa ovat antaneet hyvän osviitan. Paremmin esitelläksemme ajatuksiamme, tahdomme panna tähän lyhyen kokoelman, mikä ei kuitenkaan sisällä kaikkia. Jokainen hurskas sydän, joka todenteolla pitää huolta parannuksesta ja jumalisuudesta, osaa kyllä lisätä sitä. Kokoelma tärkeimpiä avuja, joita katuvaisen kristityn tulee harrastaa ja syntejä, joita hänen on karttaminen.

 

A. Kristillisyyden ihanne (Avuja)               B. Lihallinen toteuma (Synti)                     

 

1A.Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen. Siinä pitää pyrkiä edistymään, Raamattua tulee tutkia.

1B.Jumalattomuus, pilkkaaminen, huolimattomuus, ja välinpitämättömyys hengellisissä ja maalisissa asioissa, tahallinen tietämättömyys, Raamatun lukemisen laiminlyöminen.

 

2A.Usko. Se pitää Jeesusta Kristusta, ristiinnaulittua, alati silmäin edessä ja sydämessä, pitää häntä kalleimpana tavaranaan. Uskon rohkeutta ja vakuutusta tulee harrastaa.

2B.Harvoin ajatella Lunastajaansa, harvoin miettiä hänen rakkautensa syvyyttä, veisata, puhua, kuulla hänestä ilman hartautta, rakkautta ja ikävöimistä, ei koetella uskoa.

 

3A.Rakkaus Jumalaa kohtaan. Uutterasti miettiä Jumalan hyviä töitä, usein ajatella elämän- juoksuansa, usein laskea sydämelle Jumalan pitkämielisyyttä ja hyvyyttä ja siten herättää itseänsä innokkaasti, sydämellisesti rakastamaan Jumalaa.

3B.Maailman rakkaus, itserakkaus.

 

4A.Kiitollisuus Jumalaa kohtaan. Joka päivä uhrata itsensä ja antautua hänelle, lahjoittaa sydämensä Herralle Jeesukselle, kiinnittää se hänen ristiinsä kiittää alati Jumalaa, vähintäänkin huokailemalla kiivailla hänen kunniansa puolesta.

4B.Unhottaa Jumalan hyvät työt, käyttää väärin jäseniänsä, lahjojansa ja tavaroitansa, ei kiittää eikä ylistää Jumalaa.

 

5A.Jumalanpelko. Kaikkialla muistaa Jumalaa ja tehdä kaikkia ja jättää tekemättä niin kuin hänen pyhäin kasvojensa edessä. Saatanan, maailman ja lihamme vietellessä meitä syntiin ainiaan sanoa Joosefin kanssa: Kuinka minä niin paljon pahaa tekisin ja rikkoisin Jumalaa vastaan?

5B.Suruttomuus, tehdä tahallaan syntiä, menetellä vastoin omatuntoa, peljätä enemmän ihmisiä kuin Jumalaa, tehdä syntiä armon turvissa.

 

6A.Turvata Jumalaan. Koko sydämellä luottaa hänen kaikkivaltiaaseen kaitsentoonsa ja hallitukseensa, hänen isälliseen huolenpitoonsa, rakkauteensa ja uskollisuuteensa. Alamaisuus, tyytyväisyys yksin hyvään Jumalan tahtoon hyvinä ja pahoina päivinä. Sielun lepääminen Jumalassa, kärsivällisyys.

6B.Epäluottamus, arkamielisyys, Napina Jumalaa vastaan, hänen pyhän tahtonsa vastusteleminen, omaan ymmärrykseen, ihmissuosioon, ajallisiin tavaroihin luottaminen, kärsimättömyys surussa, turha huolehtiminen ja maallinen murhe.

 

7A.Rukous. Päivän ensimmäinen ja viimeinen työ, hartaus, tottumus pyhiin huokauksiin ja lyhiin rukouksiin, ennen kaikkia rukoilla hengellisiä, taivaallisia ja iankaikkisia tavaroita. Ei rukoilla väkinäisesti, vaan mielellään, puhutella Jumalaa kuin hurskas lapsi rakasta isäänsä. Sulkea kammionsa, kun tahtoo rukoilla ja niin paljon kuin mahdollista heittää pois kaikki maalliset ajatukset.

 7B. Laiminlyödä rukous, aamulla viivyttää sitä ja ensiksi ryhtyä maallisiin askareihin, rukoilla vastenmielisesti, orjallisesta pelosta, ilman hartautta, ilman luottamusta ja rohkeutta, kiroilla, kevytmielisesti vannoa, tehdä pilaa hengellisistä asioista, ei taivuttaa omaisiansa rukoukseen.

 

8A.Viettää sunnuntai kokonaan Jumalan palvelemisessa, kuulla, miettiä ja tutkia Jumalan sanaa sisällisellä hartaudella, sydämellisellä isoamisella ja janoamisella, todenteolla etsiä sielunsa ylennystä ja parannusta, ohjata perhettänsä oikeaan sunnuntain viettämiseen, julkisen jumalanpalveluksen päätyttyä pitkittää sitä kotona.

8B.Tulla kirkkoon myöhään, ilman hartautta ja jumalallista tarkoitusta, ei kuunnella Jumalan sanaa syvimmällä kunnioituksella, ei laskea sitä sydämeen, ei saada monesta saarnasta mitään hyötyä eikä ollenkaan huolia siitä, ei ryhtyä ensimmäisen saarnan jälkeen mihinkään pyhään harjoitukseen, viettää jäljellä oleva päivä juopumuksessa, pelaamisessa, pilanteossa, vieraanakäynnissä ja ilveissä.

 

9A.Rakkaus lähimmäistä kohtaan; ei arvostella ketään ulkonaisen tilan mukaan, vaan pitää jokaista Kristuksen verellä lunastettuna sieluna. Halu palvella jokaista, etsiä ja mitä halullisimmasti käyttää tilaisuutta siihen, pitää onnettomana sitä päivää, jona ei ole kristillisestä rakkaudesta palveltu ketään, mieluisasti lohduttaa, kohdella jokaista ystävällisesti ja sävyisästi, olla sääliväinen ja laupias, kärsiä lähimmäisen vikoja, mieluisasti suoda ja antaa anteeksi, rakastaa vihamiehiä, rukoilla Jumalaa heidän edestänsä ja koetella voittaa heitä hyvillä töillä.

9B. Ylenkatsoa lähimmäistä hänen köyhyytensä ja alhaisen säätynsä vuoksi, ei laskea hänen hätäänsä sydämelleen, olla tyly, äreä, kiukkuinen, vihamielinen, ei antaa mielellään anteeksi, tiuskia murheellisille ihmisille ja huolestuttaa heitä vielä enemmän, ei tehdä hyvää kellekään, ei antaa ollenkaan almuja tahi ainoastaan vähän vastahakoisella sydämellä.

 

10A. Siveys: kohtuullisuus ruoassa ja juomassa, nöyryys käytöksessä ja vaatetuksessa, karttaa pahennusta kuin itse perkelettä, harrastaa sydämen puhtautta ja suun siveyttä, ristiinnaulita liha himoineen ja haluineen, holhota ruumista, kuitenkin niin ettei se tule haureelliseksi, kohdella avio- puolisoa sydämellisellä rakkaudella ja uskollisuudella, pitää hänen kanssansa järjellistä avioyhteyttä, kärsiä ja parantaa hänen vikojansa, ei sallia perheensä jäsenille muuta kuin mikä on siveätä, kunniallista ja kristillistä, niin paljon kuin mahdollista varjella heitä maailman pahennukselta.

10B. Olla taipuva sivettömyyteen sanoissa, töissä ja ajatuksissa, pitää sitä vähäpätöisenä asiana, laskea pahentavaista pilaa, olla mieltynyt juoppouteen ja saastaiseen seuraan, olla kevytmielinen ja ylellinen vaatetuksessa, rakastaa maailman turhuutta, etsiä uusia muoteja ja liian halukkaasti suostua niihin, mielikuvituksessaan pitää itseänsä erinomaisena, pitää saastaista ja järjetöntä yhteyttä aviopuolisonsa kanssa, vihoittaa ja huolestuttaa häntä, tehdä hänen elämänsä raskaaksi, ei pidä lukua lasten ja palkollisten laiskuudesta, juoksentelemisesta, ylpeydestä ja ilkivaltaisuudesta.

 

11A. Rehellisyys töissä ja menoissa; tyytyväinen sydän, armeliaisuus köyhiä kohtaan, ajallisten esineiden halveksiminen, taivaan ja iankaikkisuuden ikävöitseminen, pitää huolta omaisistaan, tunnustaa Jumalan siunaus ja käyttää sitä säästäväisesti.

11B. Lähimmäisen vahingoittaminen, ahneus, oman voiton pyyntö, koron kiskominen, viekoitella yksinkertaista ottamaan väärennettyä tavaraa, käyttää väärää mittaa ja vaakaa, kiinnittää sydämensä ajallisiin, ilkeän voiton tähden laiminlyödä omatuntonsa ja jumalanpelko, olla säälimätön köyhiä kohtaan, ei antaa takaisin vääryydellä hankittua tavaraa.

 

12A. Vilpittömyys puheissa ja töissä; Rehellinen, luotettava sydän, totuudellinen ja harvapuheinen suu, lupauksen uskollinen täyttäminen, peittää lähimmäisen vikoja niin paljon kuin hyvällä omallatunnolla saattaa tapahtua, jumalisella sydämellä, soveliaalla vakavuudella, myös kristillisellä sävyisyydellä muistuttaa ja nuhdella lähimmäistä.

12B. Vilppi, valhe ja petos, teeskenteleminen, luvata paljon, vaan pitää vähän, tuomita, parjata ja panetella lähimmäistä, suurentaa ja levitellä hänen vikojansa, olla nuhtelematta häntä synneistään, tarpeettomasti kehua itseänsä, halveksia muita, tehdä pilkkaa yksinkertaisista, lörpötellä ja juoruilla paljon.

 

13A. Iloita Jumalassa. Ei noudattaa syntisen lihan pahoja himoja, Mahdollisuuden mukaan panna pois kaikki jumalattomat, epäpyhät ajatukset ja totuttaa sydämensä niin ettei sen tarvitsisi häpeillä kaikin ajoin paljastaakseen itsensä eikä kysyttäisi peitellä, mitä se on ajatellut, kieltää itsensä, luopua itsepäisyydestä, itseviisaudesta, oman kunnian etsimisestä, oman voiton pyynnistä, ikävöidä taivaaseen.

13B. Antautua syntisten himojen valtaan, ei hillitä lihallisia, pahoja ajatuksia, vaan suosia niitä, himoita lähimmäisen tavaraa, himoavilla silmillä katsoa lähimmäisen puolisoa, kadehtia, ei ajatella taivasta, rakastaa omaa elämää enemmän kuin Jumalaa.   

Välkkyjä ja taviksia Herran seurassa

 Tutustuin kotikylällä asuneeseen Verno nimiseen mieheen. Hän ei käyttänyt tätä nimeä, vaan oli tunnettu toisesta nimestään. Mutta kuolemansa jälkeen nimi laitettiin kultakirjaimilla hautapaasiin. Verno nimisiä on kuulemma Suomessa vain muutama ja sama nimi on joillakin myös sukunimenä. Tämä mainittu mies oli aktiivinen vaikuttaja seurakunnassamme. Hän oli tullut uskoon kirkossa järjestetyssä herätyskokouksessa ja hänellä oli jonkin verran laestadioilaista taustaa kotoaan. Hän puhui asiat aina suoraan halki ja kehotti mm. kirkkoherraamme parannukseen, josta tämä ei kuitenkaan ollut kovin iloinen?

Kerran tein talossamme remonttia, korjaamalla yläkerran huoneita. Löin ponttilautaa lattiaan, kun huomasin, että joku kiipeää tikkaita pitkin seinää ylös ja koputtaa ikkunaan. Se oli Verno. Avasin ikkunan ja päästin hänet sisälle. Ilman mitään suurempia esittelyjä, hän tarttui työhön ja ryhtyi naulaamaan uutta lattiaa kanssani. En ollut pyytänyt häntä, mutta ilmeisesti olin kertonut jossain vaiheessa tekemisistäni? Kerran Verno tuli käymään, kun isäni vielä eli ja olimme pihalla pitämässä taukoa remontista. Verno kysyi: - Onkos isä uskossa? Johon isä vastasi, ettei ole. Sitten Verno sanoi: - tee hyvä mies parannus sinäkin ja anna elämäsi Jeesukselle! Elämänsä ehtoossa Verno oli hoidettavana Pikonlinnan sairaalassa uuden kotimme lähellä. Hän tuli sieltä eräänä päivänä morjenstamaan minua. Hänellä oli havaittu uniapnea, jota pyrittiin auttamaan. Keskustelumme tuoksinassa ehdotin, että rukoilisin hänen puolestaan ja niin tapahtui. Se olikin viimeinen kuva Vernosta, kun hän kyynelsilmin lähti meiltä takaisin tielle ja sairaalaan.

 

On ihmeellistä olla riippuvainen Jumalasta ja tajuta kuinka orpo onkaan ihminen ilman Luojaansa. On ihmeellistä kuulla Jumalan puhuvan ja saada viesti Herralta, olla hänen johdatuksessaan ja varjeluksessaan. On ihmeellistä ymmärtää koko olemassaolon riippuvan Jumalan vaikutuksesta ja sallimuksesta. On ihmeellistä kuulua Jumalan ystäviin ja hänen lähipiiriinsä, palvelijoihinsa, sanansaattajiin ja esirukoilijoihinsa. 5.Moos.4:4 "Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä." On ihmeellistä, että Herra kutsuu ihmistä nimeltä ja tahtoo pelastaa hänet kadotuksesta. On ihmeellistä, että Jeesus rakastaa meitä, vaikka olemme huonoja ja täysin kelvottomia syntisinä. On ihmeellistä, että Jumala tuntee meidät kaikki ja tietää meistä kaiken ja osoittaa huomionsa meille, vaikka olemme tuiki tuntemattomia.

 

Eräänä päivänä laskin, että olen ollut jo lähes 50 vuotta uskossa. Se oli eräs loppusyksyn sunnuntaiaamu, kun Herra pelasti minut. En ollut uskonnollinen, eikä meidän kodissamme harrasteltu kristillisyyttä. Mutta Jeesus teki sen, minusta tuli uskovainen. En ollut kirkollinen, enkä kiinnostunut semmoisesta, mutta Jeesus teki minusta kirkollisen. En kyennyt muuttamaan itseäni, en parantamaan elämääni ja tapojani, mutta Jeesus teki sen, hän uudestisynnytti minut. En ollut puhuja, enkä halukas esiintymään ihmisten edessä, mutta Jeesus laittoi minut siihen tehtävään, minusta tuli ammattievankelista ja Raamatun opettaja. Yritin löytää monta syytä, että Herran ei kannattaisi valita minua tehtävään ja että voisin tehdä kyllä jotain käsilläni ja palvella Vapahtajaa jossakin syrjässä. Mutta hän ei suostunut ehdotuksiini. En ollut kirjoittaja, enkä lukija, mutta Jeesus herätti minussa halun kumpaankin asiaan, ryhdyin lukemaan kirjoja oikein urakalla ja vähitellen innostuin kirjoittelemaan yhä enemmän ja sain valmiiksi ensimmäisen kirjani käsikirjoituksen. Olin ajatellut elämäni kulkevan ravintola-alalla koulutukseni mukaan, mutta Jeesus lähetti minut tuntemattomien ihmisten pariin ja matkustamaan sinne ja tänne evankeliumin asialla. Se oli kaikki sitä, missä en ollut varma, minulla ei ollut kokemusta, koulutusta tai aiempaa tietoa, tarvitsin häntä siis kaikkeen, kaikessa ja kaiken aikaa.

 

On tavallista, että ihmiset ajattelevat tarvitsevansa Jumalaa vain kuoleman edessä tai suuren onnettomuuden keskellä. Mutta jo nuorena löydetty Jumala-yhteys on suuriarvoinen taivaan lahja ja halki elämän siunaava suunta, joka antaa sisällön ja päämäärän koko elämälle.

Ps.91:14-16 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen." Jeesus on uskovan kanssa aamulla, päivällä illalla ja yöllä. Hän kuljettaa uskovaa Henkensä johdatuksen mukaan. Hän opettaa kaiken tarpeellisen, mikä uskovan on syytä tietää ja mitä tullaan tarvitsemaan pitkin matkaa. Uskovaisuuden pohjana on Jumalan uhrautuva rakkaus, joka kirkastuu vähitellen ihmiselle. Jokaisella askeleella Jeesus on uskovan kanssa, hän ei halveksi omaansa. Hän on auttaja, Vapahtaja, joka lohduttaa murheen päivinä palvelijaansa. "Ellei Herra olisi minun apuni, pian minun sieluni asuisi hiljaisuuden maassa. Kun minä ajattelen: "Minun jalkani horjuu", niin sinun armosi, Herra, minua tukee. Kun minulla on sydämessäni paljon murheita, niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni." Ps.94:17-19

 

Skotlannissa eräässä kylässä oli idiootti, Jamie. Uusi rovasti tuli kylään, ja hän kiersi puhumassa ihmisille. Kun hän tuli Jamien luo, hän ajatteli, että hänen olisi sanottava jotain hyvin yksinkertaista, joten hän sanoi, "Jamie, poikani, kai tiedät, että olet saanut sielun? " Ja Jamie katsoi ylös heilauttaen ja sanoi: "Ei, Jamiella ei ole sielua." Rovastin mielestä tämä oli erittäin kova tapaus. Hän sanoi, "Jamie, tiedät, että on sielu, kehosi ei ole teistä. Siellä on jotain sisällä, joka on sielusi. Olet saanut sielun. Nyt muistutan, sinua, Jamie?" Ja Jamie sanoi, "Ei, Jamie ole saanut sielu," ja kaikkeen rovasti sanoi sai saman vastauksen. Kun hän yritti tehdä vaikutuksen se hänelle, hän sanoi, "Ei, Jamie ole saanut sielua, Jamie antoi sielunsa Herran Jeesukselle." Ehkä kylän idiootti tiesi enemmän kuin viisain mies kylässä? Hän oli antanut sielunsa Herralle Jeesukselle. Ja kun sinulla on kehon tai mielen surua, älä yritä täyttää sitä henkisellä tai fyysisellä tasolla, mutta sitouduta sielusi Herraan Jeesukseen.

 

Olympialaiset täyttivät uutislähetykset muutaman viikon ajan. Onneksi päälähetysten aika ajoittui yölle, niin ne eivät vieneet kaikkea aikaa. Normaalisti tämän tyyppiset kisat vievät kuulijat hengellisistä tilaisuuksista. Seurakuntamme suuri Missiokin siirrettiin viikolla olympiakisojen takia. Jeesus joutui odottamaan, kun maailma piti kisojaan. Mutta niin se on ollut jo Kaanaan häistä asti. Jeesus voi olla mukana, mutta ei saa olla juhlan päävieras.

”Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään” 1.Kor.1:26-27.

Uskovien porukka ei ole mitään erikoisen terävää ja lahjakasta, tavallisia tallaajia vaan, välttävällä koulutodistuksella varustettuja ja osalla on takanaan rikosrekisteri. Muutamat ovat lukutaidottomia. Aikoinaan eräskin vanha uskova nainen osti kirjoittamani kirjan, vaikkei osannut lukea. Se on Jumalan lasten ystävyyttä.

 

Kun siis Jumalan Henki viisaudessaan jakaa armolahjoja, ne näyttävät menevän ihan muille, kuin palkatuille työntekijöille. Ilmeisesti he ovat vastahenkisiä ja itseriittoisia? Tämä armoitus synnyttää kuitenkin uuden tilanteen, jossa profeetan, evankelistan, opettajan ja paimenen tehtäviä hoitavat koulunkäymättömät maallikot. Riippuen heidän kyvystään asennoitua kummalliseen tilanteeseen Jumalan siunaus kanavoituu paikallisseurakuntaan. Joskus äitikirkko oksentaa heidät pihalle.

Jeesus tuli maailman puusepän ammattiin, hän oli siis kouluja käymätön. Mutta samoin kävi hänen seuraajilleen, ensi havainto apostoleista ei ollut kehuttava: ”Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa” Apt.4:13. Oppimaton (kr. idiotes - vrt. idiootti), merkitsi tavallista kansalaista. Jos tavallinen ihminen alkaa kiittää ja palvella Herraa, pidetään häntä kummallisena ja mieleltään hurahtaneena. Mutta he olivat tulleet Jumalan opettamiksi, heillä oli Kristuksen itsensä antama pyhä voitelu, kuninkaallinen, profeetallinen ja papillinen voitelu. Joten minkäs teet, kun taivas on puhunut ja nämäkin puhuvat. Siinä oli Herran ääni.

 

Jumalan omien ei tarvitse myöskään edustaa inhimillistä voimaa, sillä Jeesus on meidän voimamme. Sukujemme juurista ei ole mitään tietoa – ehkä se on parempikin? Kerrotaan, että eräs mies maksoi tutkijalle 100 € sukututkimuksesta ja vielä toisen 100 € siitä, että tutkija vaikeni löydöistään. Kaikki ihmiset eivät tiedä vanhempiansakaan, moni on hylätty lapsena. Emme tule Herran luo erinomaisuutemme tähden, vaan syntiemme vuoksi. Sukutaustamme eivät lupaa hyvää, mutta Jumala lupaa parasta. ”Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni.” Filemon 7.

Tämän kaiken Jumala tekee vain siitä syystä, että saattaisi viisaat ihmiset häpeään. Jumalan edessä kaiken voimakkaan ja suuren on kaaduttava ja jouduttava mitättömäksi ja häpeän alaiseksi. Jumala ottaa todistajikseen yksinkertaiset kansanihmiset, heidän kauttaan hän kuuluttaa ilosanomaa tähän maailmaan; ja jotka uskovat, ne pelastuvat. Vaatimattomat antavat kunnian Jumalalle.

Voisimme ottaa seurakunnan tunnuslauseeksi vanhan iskelmän teeman: ”harva meistä on rautaa.”

 

Jeesus, siunaa meitä kristittyjä oppimattomilla todistajillasi, jotka ovat saaneet sinulta viisautensa. Haluan olla sellainen. Kiitos viisaudestasi, jolla järjestelet kaikkea meidän parhaaksemme. Pidä minut aina, Herra, kutsumustietoisena, että näkisin olevani juuri niin mitätön ja arvokas kuin sanasi sanoo minusta. Kiitos sekalaisesta seurakunnasta, jonka sinä olet lunastanut itsellesi ja jossa minäkin saan olla mukana.

Sydämissä särkyneissä syttyy toivo uskallus

 Kautta kärsimysten voittoon 18.-20.3.

Sielunhoito viikonloppu Turussa

Sinitaivassalissa, Rauhankatu 15D

- puheiden MP3 nauhoitukset löytyvät Varsinais-Suomen ev. lut. Kansanlähetyksen kotisivulta osoitteesta:

 https://vskl.fi/

 

Jeesus pahan voittaja!

 https://www.facebook.com/martinseurakunta/videos/414653367088243

 

Kautta kärsimysten voittoon kävi matka Jeesuksen, niin myös Herran kansan johtaa voittoon vain tie vaivojen.

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=4GOpenX2D_s&t=2443s 

 

https://www.youtube.com/watch?v=-OOCA9kvTjg 

 

Sana Herralta

 

https://www.youtube.com/watch?v=3cfD4SSppv0&list=PLyYa50ZoAWJ7nRWWzTXM4YWYW63h-LST7&index=2

Veli Johannes Tuomi

Profetia Herralta: Viesti hänen omilleen ja sana maamme tilasta ja sen tulevaisuudesta, myös siitä mitä tapahtuu ajallaan. Saatu 18.3.2015.

Tulevaa toimintaa

 

uusi maailmanjärjestys, ylenmääräisen kulutuksen ja väärän vapauden maailma.

 

Sovintosunnuntain saarnassa patriarkka Kirill ei jäänyt tukemaan vain Putinin aloittamaa sotaa. Saarnassaan hän näki, että koko sodan taustalla on sota ”homouden synnin turmelemaa länsimaailmaa vastaan”.

Kirill aloitti saarnan keväästä uuden elämän symbolina ja kristinuskosta kamppailuna kuolemaa ja tuhoa vastaan. Sitten hän pääsi varsinaiseen asiaan ja kytki Ukrainan sodan metafyysiseen kamppailuun Pride-kulkueiden synnillisyyttä vastaan. Venäjän tukema Donbassin alue on hänen mukaansa tämän kamppailun uhri.

Kirillin mukaan on olemassa uusi maailmanjärjestys, ylenmääräisen kulutuksen ja väärän vapauden maailma. Sinne pääsemiseen vaaditaan testi, joka on ”yksinkertainen ja samalla kauhea”. Se on Pride-kulkue. Jos ihmiset vastustavat Pridea, he eivät pääse sisälle tähän uuteen maailmanjärjestykseen.

Homoseksuaalisuus on Kirillin mukaan syntiä, jonka Jumala tuomitsee, ei ihmisen “inhimillisen käyttäytymisen variaatio”, jota pitäisi kunnioittaa.

”Jos ihmiskunta alkaa uskoa, että synti ei ole Jumalan lain rikkomista, että se on vain yksi ihmisenä olemisen mahdollisuuksista, sivilisaatio päättyy siihen. Pride-paraatit on suunniteltu osoittamaan sitä, että synti on laillinen tapa olla ihmisenä. Jotta pääsisi niin kutsuttujen vapaiden maiden klubiin, on välttämätöntä pitää homoparaateja”, Kirill saarnasi.

  Hän totesi, että sillä, mitä nyt tapahtuu kansainvälisten suhteiden kentällä, ei ole vain poliittisia seurauksia, vaan puhutaan jostain paljon tärkeämmästä. ”Puhumme ihmiskunnan pelastuksesta, siitä päätyykö ihmiskunta Jumalan ja Pelastajan oikealle vai vasemmalle puolelle. Kaikki se, mikä liittyy synnin oikeuttamiseen, on testi uskollisuudestamme Herralle”, Kirill linjasi.

Mitä siis teemme kukistuvan yhteiskunnan auttamiseksi?

 Lars Levi Laestadius kirjoitti aikoinaan otsikolla Crapula Mundi (maailman päihtymys) sen ajan yhteiskunnan ja kristillisyyden tilasta. Crapula Mundi oli Laestadiuksen pastoraalitutkintoon liittyvä johdantopuhe, jossa hän esitti purevan arvion aikansa henkisestä tilasta. Hän kirjoitti sen latinaksi. Raaistuneet tavat ja rikollisuus levisivät kaupungeista maaseudulle ja hyvin toimeentulevasta väestönosasta alhaisempiin yhteiskuntaluokkiin. Huonon kehityksen syiksi Laestadius osoitti hengen orjuuden ja uskonnon hylkäämisen. Arvio sopii hyvin meidän aikaamme, sillä samat vaivat kiusaavat edelleen ihmiskuntaa. Emme ole kehittyneet, emme hiukkaakaan, siksi emme pysty korjaamaan ongelmiamme, emmekä syntejämme. Maailmaa hallitsee viha, ei rakkaus. Sen tähden on sotia ja pahuutta mittaamattomasti. Kärsimys on kaikkien vaiva, maailma on kuin juopunut ja hoippuu päämäärättömästi eksyksissä humalaisen tavoin ilman auttajaa. Parannussaarnaa maailma tarvitse, mutta mistä se sen saa, jos valot sammutetaan ja todistajat vaiennetaan, suola käy mauttomaksi ja korvasyyhypuhujat kansoittavat kristilliset virat? 

Näin siis Laestadius:

- Kaikenlaisten rikosten tulva on paisunut yli koko yhteiskunnan, kaupungeista maalle, ylhäisimmistä ihmisistä alhaisimpiin, aatelisten huoneista halpasukuisiin, vuorten rotkoja harhaileviin lappalaisiin. Ja tässä on syy näihin kyyneliini. Tämän vuoksi minä näin vaikeroin. Tästä johtuu katuja pitkin kuljeskelevien, rähiseväin, ulvovien ja kansankokouksia vaativien joukko. Täällä, täällä syvällä turmeltuneitten ihmisten sydämessä, raaistuneissa tavoissa, uskonnon hylkäämisessä ja jumalisuudesta luopumisessa piilee kaikkien paheiden juuri. Kansa on orjuudessa, kun valtakunnan hallintoon ei voi luottaa, kuinka hallitsijan ei tule hallita, vaan ohjata, kuinka kaikki menestyksen toivo perustuu kansankokouksiin. Mikä kauhea orjuus jäsenissämme, joka sotii ei ainoastaan uskontoa, vaan myöskin järkeä vastaan, ja pitää koko ihmiskuntaa kahleissa; sillä jokainen, joka syntiä tekee, on synnin orja.

- Kaupungeissa pesii ilkivaltaisuus, juopotteleminen, uhkapeli, siveettömyys; säädyllisyyden sijasta hillitsemätön vapaus, solvaamiset, tappelut rahvaan kesken; ylellisyys ja ahneus ylhäisten piireissä, joitten kunnia näyttää olevan suosion tavoittelussa, anteliaisuus syömingeissä ja kemuissa. suurin huvitus uhkapeleissä ja julkisissa näytelmissä. Niin ikään myötäkäymisissä ylpeys, vastoinkäymisissä epätoivo, kuolemassa ei mitään toivoa. Useille, kun tilanne on toivoton ja omaisuus on joutunut takavarikkoon, on viimeinen pako hirttonuora. Maalaiset ovat hyvissä avuissa ja tapojen yksinkertaisuudessa kaupunkilaisten edellään.

- Sanotaan: isän huone on avoinna kaikille, ja myöskin kouluissa opetetaan uskonoppia. Niin kylläkin; mutta kouluissa ja monessa kodissakin opetetaan siten, että se näyttää olevan opillista, mutta liian vähän käytännöllistä tietoa, opetetaan niin, ettei aina näytä ajatusta julkilausuttavan sisimmästä sydämestä, eikä se kaikille näytä olevan omaa, vaan muitten tietoa.

- Uskoa ei opita palatseissa eikä kouluissa. Jotkut luulevat voivansa parantaa ihmisen kelvotonta luontoa opintojen, kasvatuksen ja kurin kautta. Mieletöntä! Opinnot sivistävät ihmistä, mutta eivät paranna häntä.

- Uskon pyhimpiä perustuksia ovat ruvenneet mullistamaan ne, jotka omiin rikkauksiinsa tyytymättöminä tavoittelevat toisten omaisuutta, kun älyllään eivät sitä voi hankkia, jotka pyrkivät valtaan ja tavoittavat omaa onneansa tai paremmin sanoen herruutta saattamalla kaiken sekasortoon.

- Mikäli minusta näyttää, on kaikkien paheitten syy haettavana ei lihan, vaan hengen orjuudesta, tapojen turmeluksesta ja uskonnon hylkäämisestä. Kadonnut on hyve, kadonnut on entinen usko, hävinnyt on hurskaus, kadonnut tapojen yksinkertaisuus. Meillä on olemassa uskonnon muoto, mutta itse sisällys on hävinnyt, jäljellä on vain tyhjä kuori.

- Mitä me niin innokkaasti koetamme saavuttaa? Mikä on se, jota me etsimme, niin vähäiset kuin mahtavatkin? Onnea ja menestystä! Mutta onnea etsitään ei hyveistä eikä uskonnosta, vaan tämän maailman huvituksista, kunniasta ja rikkauksista. Kaikki on tullut lainarahoista. Jos on velkaa enemmän kuin pystyy maksamaan, omaisuus joutuu takavarikkoon ja perhe joutuu suurimpaan kurjuuteen.

- Hyveet tunnetaan kristityn silmistä sydämeen saakka, mistä kaiken todellisen hyveen ja jumalanpelon tulee vuotaa. Hyviin avuihin voidaan lukea erittäinkin kieltäytyminen kaikista huvituksista, jotka ovat ristiriidassa jumalallisen lain kanssa, ilkivaltaisuudesta, väkijuomista, irstauksista, juhlista, ylellisyydestä, öisin reuhaten kuljeskelemisista. Samoin säädyllisyys eli nautinnonhimon hillitseminen; vihasta, kiukusta ja kostosta luopuminen; vääryyksien sietäminen; jalon sivistyksen harrastaminen, nöyryys, vieraanvaraisuus, anteliaisuus, kiitollisuus, jalomielisyys, mutta ennen kaikkea iäisen onnen kaipuu ja Jumalan sanan ahkera tutkiminen; vastoinkäymisissä kärsivällisyys, myötäkäymisissä maltillisuus, kuoleman hetkellä ilomielisyys, ei ainoastaan kaipuu ja toivo, vaan varmuus paremmasta elämästä kuoleman jälkeen; kaikki nämä yhdessä kaunistavat kristittyä ja suurimman osan niistä voi ainoastaan uudestisyntynyt tehdä.

- Kristityn tulisi panna ainoan, täyden, loukkaamattoman ja eheän luottamuksensa Jumalaan ja meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen; vai uskotteko, sanon minä, hänen, joka voi kantaa tämän maailman orjuutta ilman vihaa, ilman kiukkua ja närkästystä, koskaan vaivautuvan huolehtimaan tämän maailman kiistakysymyksistä, tyhjänpäiväisistä asioista, kansallisesta hallinnosta, valtakunnan ennusmerkeistä ja niin edespäin? Minä en sitä uskoisi. Sillä kristitylle on yhdentekevää, tekeekö hän velvollisuutensa Turkin sulttaanille vai Amerikan presidentille. Oi ihmisten tyhmyyttä, kun eivät huomaa perkeleen viekkautta.

- Kun ihmiset eivät näe joutuneensa viekkauden pauloihin. Minä tahtoisin siihen huudahtaa: maailma on järjiltään; se on saatanan viettelysten kietoma. Koko maanpiiri raivoaa, ja kristitystä se on muuttunut pakanoitakin pahemmaksi. Sillä kenen olette milloinkaan kuulleet vaihtavan jumaliaan ja ottavan itselleen vieraita kotihaltijoita ja suojelusjumalia, suuren Jumalansa sijasta palvelevan omaa itseään ihmisyyden nimessä, pystyttävän temppeleitä ja alttareita järjelle, jollaista luemme hiljakkoin eli vähää ennen meidän aikaamme tapahtuneen Ranskan kansassa, joka sen vuoksi, vaikkakin oli kohonnut sivistyksen ja hienon käytöksen ylimmälle asteelle, kumminkin näytti sysätyn perikatoon, kun koko valtakunta omien kansalaistensa veren tahraamana kärsi hyvin ansaitun rangaistuksen Pärttylin yönä. Vasta silloin kaikille selvisi, mitä merkitsee tämän maailman vapaus. Minä pelkään, että vapauden nimessä sama mieluisa nähtävyys vielä tarjotaan Perkeleelle meidän isänmaassamme.

- Mitä siis teemme kukistuvan yhteiskunnan auttamiseksi? Mitä toimimme sen pahan poistamiseksi, jonka me kaikki näemme uhkaavan kaikkia ja eniten pappeja, joille etenkin näyttää olevan perkele vihoissaan, koska se pelkää heidän estävän hänen helvetillisiä hankkeitaan, koska tässä säädyssä on nerokkaita miehiä. Oli, te sanotte; me huudamme, kiljumme: tulkaa jälleen järkiinne, pyytäkää päästä Jumalan valtakuntaan. Mutta jo on kirves pantu puitten juurelle Matt.3:10.

- Mutta näyttää siltä, että huudamme kuuroille ja mykille. Sillä muutamat ovat korvat tukossa ja lähtevät pois; toiset kuuntelevat haukotellen, ovat välinpitämättömiä eivätkä tee ensinkään mitään; toiset odotellen puheen loppua katselevat ympärilleen, antaen ajatustensa harhailla sinne tänne; toiset taas, joita liikuttaa enemmän ääni kuin sanat, itkevät, teeskennellen surua ja alakuloisuutta.

- Mutta osa kaikista niistä eri säätyisistä kuulijoista, jotka kokoontuvat kuulemaan meidän saarnaamme, kääntyy kirkosta suoraa tietä kapakkaan, osa lähtee kemuihin ja syöminkeihin; toiset tuhlaavat muun osan päivää uhkapelissä ja juhlissa; ja mikä meistä näyttää ihmeellisimmältä: ne, joiden näimme kirkossa itkevän, teeskennellen surua, ne kirkon seinäin ulkopuolella kinastelevat, riitelevät, kiistelevät, kadehtivat, ovat juovuksissa ja solvaavat toisiaan. Miksi siis heidän kyyneleensä niin pian heruvat esiin?

- He sanovat, että kaikkea epäilemistä pelastuksesta tulee niin paljon kuin mahdollista välttää, ettei näet ihmisiä herätettäisi unesta, kaikille vaarallisesta suruttomuudesta, turmiollisesta unitaudista tarkempaan sanan ja oman tilansa tutkistelemiseen, suurempaan pelastuksen kuin jokapäiväisten asiain harrastamiseen. Mutta en tahdo tästä puhua liian vaateliaasti.

- Sillä ei ole ketään niin tyhmää tai yksinkertaista, ettei hän huomaisi useimpien niin julistavan evankeliumia, että he kelpaavat ihmisille, että ovat kuulijain mieliksi, eivätkä heitä millään lailla loukkaa. Tietysti meidän tulee olla kansalle ystävällisiä ei ainoastaan yksityiselämässä vaan myöskin puhujalavalta puhuessamme. Kukapa ei tietäisi kansan olevan sitä mieltä, että useimmat meistä komeasti huutavat kirkossa ja samalla eivät tee mitään muutoin kuin palkkaa vastaan. Mutta kuinka monen luulette sitten evankeliumia julistavan, jos tämän maailman kaikki palkinnot otettaisiin heiltä pois?

- On yleisölle julkaistu Aftonbladet lehdessä: …. samoin kuin näiden kansanopettajien tulee erittäin teroittaa oppia ihmisen oikeuksista. Mutta jokainen pappi, joka ei tahdo ottaa noudattaakseen edellä mainittuja ohjeita, menettäköön palveluksensa ja virkansa, jos hän yhä rohkenee levittää muinaista taikauskoa Jumal'ihmisestä maan päällä….. Tietysti jätettyään kalat seuraavat Kristusta nuo mainiot nerot, jotka vielä näissä viimeksi pidetyissä kansankokouksissa eivät uskaltaneet sanallakaan kajota elämän ja kuoleman vakaviin kysymyksiin, jotta näet eivät joutuisi vastapuolueen jäsenten vihoihin ja epäluulon alaisiksi. Vieläpä eivät ainoastaan tottele, vaan hyvillään ja kiittäen hyväksyvät ehdotuksen ja lopullisessa päätöksessä he lausuvat osoittavansa suurta kiitollisuutta kansan suosiollisuutta kohtaan, joka on tahtonut, että he olisivat terveinä ja vahingottomina, vähäisellä arvonimen ja viran muuttamisella niin että saarnaisivat Kristuksen ja evankeliumin sijasta valtio-oppia. Se on valhetta. Jumalan pilkkaa. Häpeää.