Jumalan sana vain on pysyvä

 Sanan julistusta ajassamme tästä astiasta

 

Olen sopinut Jeesus cafen (Tampereella toimiva kristillinen ruoka / muuttopalvelu) toiminnan kanssa, että voivat laittaa mun puheitani ja raamattuopetuksiani heidän kotisivuilleen. Niitä tulee sinne yksi per päivä seuraavien kuukausien aikana. Ne löytyvät osoitteesta: 

https://www.youtube.com/@JeesusCafeMedia 

Jumalan sana vain on pysyvä, nousee oras aina sen kylvöstä. Kun pelto sydämen saa sanan siemenen, hedelmän taivaisen se kasvattaa. Herran on sana näin ihmeinen, iäinen, voimansa päivittäin se osoittaa.

Hlv.77:1

 

He eivät tiedä, mitä tekevät - tiedätkö sinä?

 

Jeesus rukoili viimeisillä voimillaan ennen kuolemaansa ristillä pahantekijäin puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät". Muut ajattelivat hänen itsensä olleen avun tarpeessa, mutta todellisuudessa kaikki muut ilman Jeesusta olivat kuoleman omia ikuisesti. Muistan, kuinka itse katselin kouluaikana uskontokirjan kuvaa kärsivästä Vapahtajasta ymmärtämättä, miksi hyvän ihmisen piti niin paljon kärsiä. En käsittänyt, että minäkin olin synneilläni syypää hänen suureen vaivaansa. Olin hänen vihollisensa, niin kuin kaikki jumalattomat tänään. Mutta hän rakasti vihollisiaan ja rukoili heille armoa - niin on edelleenkin. Se tuli minunkin osakseni Jumalan kutsuna ja siksi minä pelastuin.

 

Meidän aikamme keskittyy sodan lopettamiseen, aseiden lisäämiseen, vihollisen vihaamiseen, rokotuksiin, rahanarvon säilyttämiseen, synnin suosimiseen. Taustalla ovat pitkäaikaiset pyrkimykset luonnonsuojeluun, hyvinvointiin, kulutusyhteiskunnan suosimiseen, elämää helpottaviin tavoitteisiin, ihmisen itsemääräämisoikeuteen, kansanvaltaan ja nautintoihin. Kaikki tämä on ulkoista ja tuntuu iholla ja kukkarossa. Mutta suurin ongelma, sydämen kivisyys jää muuttumattomaan tilaan ja niin elämän vaunut kulkevat edelleen syntikuormineen kohti kuolemaa. Kivisydämisyys ilmenee vihana totuutta kohtaan, naapurin ja toisinajattelijan vihaamisena, kiroiluna ja ihmisen kuoleman toiveena. Siinä ei ole vähääkään Vapahtajan kärsivän rakkauden asenteesta ja kurjien syntisten säälimisestä. Edelleen hänet löydetään Golgatalta sanomassa: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät".

 

Jeesus on yritetty saada historian vaiheissa milloin yhteiskunnan uudistajaksi, milloin kirkon aseman vakuuttajaksi, milloin terveyden takaajaksi, milloin menestyksen ja helpon elämän varmistajaksi, milloin oikeaoppisuuden puolestapuhujaksi, milloin lahkolaiseksi, milloin kaiken suvaitsevaksi synnin hyväksyjäksi, milloin jokaisen ihmisen taivaspaikan lupaajaksi. Mutta hän ei ole tullut tuomaan tänne näiden odotusten aamenta, vaan Jumalan tahdon, joka on kirjoitettu Raamatussa. Edelleen hän pysyy kuin pysäytyskuvassa suljettuna ristillä kaikkien katsottavana ja sanoo:"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät". Jos se kääntyisi toisin päin, me syntiset rukoilisimme apua kuolemanvaivaamme sanoen:

 

- Anna meille anteeksi, Herra, me todella tiedämme, että olemme halveksineet sinua, pilkanneet sinua ja olemme ristiinnaulinneet sinut, pyrkineet vaientamaan sinun äänesi, turhentamaan jumaluutesi ja pelastustyösi. Olemme pyrkineet pääsemään sinusta eroon kaikin keinoin, rakastaneet pimeyttä, palvoneet pimeyden ruhtinasta, hyväksyneet pahuuden elämässämme ja maailmassa. Olemme pyhittäneet lihan teot ja sielullisuutemme, kehuneet järkeämme, ihailleet tunteitamme, määränneet tahdollamme elämäämme mieleiseen suuntaan. Olemme ansainneet vihasi, Kristus, ja helvetti on täysin oikein meille kurjille ihmisille, jotka olemme vihanneet totuutta ja pitäneet halpana sinun armosi ja taivaallisen rakkautesi. Emme ole pitäneet evankeliumia minkään arvoisena ja siksi olemme sen tallanneet jalkoihimme odottaen, että läheisemme kunnioittaisivat meitä nyt vielä enemmän.

 

Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mitä he tekevät, vaikka luulevat sen olevan päinvastoin. Suuret kansanjoukot marssivat kohti kadotusta ja tuomionpäivää, hukkuakseen ikuisesti omien tekojensa tähden. Suurin osa ihmisistä hylkää Jeesuksen, kadottaa Jumalan kutsun, kulkee eksyksiin, valitsee valheen, rakentaa elämänsä epäuskon varaan, jättää seurakunnan ja uskovien yhteyden, elää synnin orjana, kavaltaa ja kieltää Jeesuksen. He menevät kaikkialle muualle, muttei Golgatalle Jumalan Karitsan luo armahdettavaksi. He eivät tee parannusta, eivätkä tule kääntymykseen. He rakastavat ihmiskunniaa ja yleistä mielipidettä, suosiota ja rahaa, mutta eivät Herra Kristusta. He loukkaantuvat verisesti, jos joku uskaltaa sanoa heidän olevan väärässä ja luulouskossa, muotojumalisia, jotka elävät Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Heillä ei ole Messiasta, sovittajaa, puolustajaa, eikä niin ollen totuutta eikä armoa. Ehkä olisi syytä yhdessä veisata porukalla virsi 522, että muutamien silmät avautuisivat käsittämään mitä ovat tehneet? Siiloin se voisi kääntyä niin, että ihmiset rukoilisivat: "Jeesus anna meille anteeksi, sillä me tiedämme, mitä olemme tehneet!"

 

1.Oi ijäisyys, mä pelkään pituuttasi! Ei milloinkaan sun nähdä loppuasi.

Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Sun muistoskin jo kauhistava on.

 

2. Viimeinkin loppuu ajallinen vaivani, vaikka kuinka ois kauhia ja kova aivan;

Vaan sinun vaivas, ijankaikkisuus, on joka hetki lakkaamatta uus.

 

3. Oi ijäisyys! kuinka vapisee mun sieluni, Kun tutkii se tuon pohjattoman nielun,

Ja katseleepi vaivaas vaikiaa, joka kuolettaa, vaan ei voi lopettaa.

 

4. Jos tuomittujen vaiva loppuis vaikka, koska kulunut niin monta ois ajast'-aikaa,

Kuin tähdet taivaan piirissä avaran, tai ruohot, lehdet kaiken maailman.

 

5.Niin itsensä he sillä lohduttaisi, että viimeinkin he pääsinpäivän saisi;

Mut turhaa: vaivat vasta alkavat, kun niitten loppuvan he toivovat.

 

6. Voi ankaraa vanhurskauttasi, Herrani, kun rankaiset näin ijäisesti kerran!

Jumalatonta voi tuota joukkoa, joka ei sun vihaasi pelkää pilkata!

 

7. Huvittaa synti voipi hetkeksi kyllä. Mut ikuinen on vaiva hyljätyllä;

Näin synti tuottaa kuolon ijäisen, ajallinen rikos tuskan ainaisen.

 

8.Heräjä, sieluni, nouse unestasi, autuudesta ota vaari ajallasi!

Jo riennä, katumus tee oikia, niin kauan kuin on armo tarjona!

 

9. Älä anna mailman sua syntiin vetää, hekuman, ylpeyden mieltäs pettää,

Ett'ei yö ijäisyyden kauhea Ijäiseksi itkuksi päällesi lankea!

 

10. Kavala saatana sun luotas estä! Totta ijäti ei hekumasi kestä;

Se juoksee pois kun virta väkevä, on helvettiin sun kanssas syöksevä!

 

11.Voi ijäisyys, hirmuista pituuttasi! Ei milloinkaan sun nähdä loppuasi.

Oi ijäisyys, oi aika ajaton! Ah Herra meille armon suokohon!

 

Johann Rist, (saks.) s. 1607 † 1667.

Snl.25:2. Jumalan kunnia on salata asia

Kirjoitin aikoinaan kirjan "Salattu Jumala". Ensimmäinen painos tehtiin Kotkassa ja toisen ev. lut. Herätysseura julkaisi Suolahdessa, josta sitä edelleen saa tilattua. Radio Patmos on laittanut kirjasta tehdyt äänitykset keskiviikkoiltoihin 24.1.2024 eteenpäin kuunneltavaksi.

Jes.45:15. Totisesti, sinä olet salattu Jumala, sinä Israelin Jumala, sinä Vapahtaja.
 

Luuk.12:49. Tulta tulin sytyttämään maan päälle, ja kuinka tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt.

 

 

 Kangasalla 

Suoraman seurakuntakeskuksessa 

keskiviikkona 24.1. 2024

18.30 ilosanomaillassa

Turkka Aaltonen puhuu aiheesta 

"Soisit tules syttyvän"

Mä lepään luona Jeesuksen

 

Olen löytänyt Jeesuksen

 

Kulissien takana rukoillaan

 

Seurakunnassamme on joka maanantaiaamu Kangasalan kirkossa rukouspiiri, jossa kannetaan seurakunnan ja ihmisten asioita Herran eteen. Tämä toiminta on jatkunut jo ainakin kymmenen vuotta ja osa vastuunkantajistakin on vaihtunut. Joka kerta kokoonpano ja rukoilijoiden määrä on erilainen, aiheet erilaisia. Tällainen julkisuudesta sivussa oleva seurakunnan toiminta on kuin katsoisi kirkollisten kulissien sisäpuolella, mainosten taakse, pimeään puoleen. Eräässäkin lapussa, jonka sain rukoiltavaksi, luki ohjeena: Ei saa lukea ääneen!

 

1.Tim.2:1-4. Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

 

Eräänä tällaisena aamuna olin taas mukana muiden uskovien kanssa kiittämässä Herraa ja pyytämässä apua moniin esirukousta kaipaavien ihmisten elämään. Kirjoitettuja rukouspyyntöjä oli taas kertynyt eri tilaisuuksista ja virastosta runsaasti, kymmenittäin, vaikeasti luettavilla käsialoilla kirjoitettuja avunhuutoja. Jaoimme laput ja rukoilimme vuorotellen jokaisen pyynnön puolesta. Rukouksia perheiden puolesta, lukuisia rukouksia lasten puolesta, paljon rukouspyyntöjä sairauksien parantumisen puolesta, rukouksia rikkinäisten ihmissuhteiden ja avioliitto-ongelmien puolesta, rukousta Suomen, Kangasalan ja hengellisen herätyksen puolesta, rukouksia työpaikkojen löytymisen ja säilymisen puolesta, asunnon ja kodin löytymisen puolesta, oikean aviopuolison löytymisen puolesta, tasapainoisen uskonelämän löytymisen puolesta, syyllisyyden, anteeksiantamattomuuden ja katkeruuden poistumisen puolesta, Jeesuksen veren synnistä puhdistavan armon saamisen puolesta. Ja oli rukouksia kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, että hän oli auttanut, vastannut ja hoitanut vaikeissa asioissa.

 

Siir.2:10-11. Katsokaa muinaisia sukupolvia ja nähkää: Kuka on turvannut Herraan ja joutunut häpeään? Tai kuka on hänen pelossansa pysynyt ja tullut hyljätyksi? Tahi kuka on häntä avuksensa huutanut, ja hän on katsonut hänet ylen? Sillä armahtavainen ja laupias on Herra, ja hän antaa synnit anteeksi ja pelastaa ahdistuksen aikana.

 

Kun tilanne oli ohi ja ajelin takaisin kotiin, mietin noita kuulemiani lappuja, rukouksia ja ystäviä, jotka niitä Herralle kantoivat. Sitten ajattelin, että seurakunnassamme järjestetään paljon tilaisuuksia, joissa varmaan pyritään siihen, että ihmiset kokisivat olonsa hoidetuksi, voisivat olla iloisia ja omistaa Jumalan rauhan ja anteeksiantamuksen elämänsä voimaksi. Tilaisuuksissa siis ollaan hymyssä suin, viihdytään, taputetaan ja nauretaan. Mutta ilmeisesti siellä on paljon murheellisia ihmisiä, muutosta odottavia ihmisiä, pelokkaita ihmisiä, epävarmoja ihmisiä, heikkoja ihmisiä, yksinäisiä ihmisiä, sairaita ihmisiä ja etsiviä ihmisiä, Jumalaa kaipaavia ihmisiä, saatanan sitomia ihmisiä, syntien turmelemia ja orjuuttamia ihmisiä? On siis syytä jatkaa rukousta, koska on tarvetta ja Raamattu kehottaa siihen.

 

Ps.116:1-2. Minä rakastan Herraa, sillä hän kuulee minun ääneni ja rukoukseni; sillä hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, ja minä huudan häntä avuksi kaiken elinaikani.

 

virsi 323

1.Sua rakastaa, oi Herrani, mä tahdon sydämestäni.

Mua siunaa armollasi. Mua maailma ei iloita.

En tottele sen turhuutta, kun olen omanasi.

Kun vaipuu vaivaan sieluni, mun olet uskallukseni.

Mua voimallasi vahvista, ja verelläsi puhdista.

Oi Jeesuksein, mua pelasta, mua pelasta synnistä, sielun surmasta!

 

2. Kun annoit mulle, Herrani, mun ruumiini ja sieluni.

Suo lainaasi oikein käyttää, niin että sulle kunniaksi

ja lähimmäisen parahaksi sun tahtosi voisin täyttää.

Mua kiinnitä sä totuuteen, pois petos poista perkeleen.

Suo sinussa mun riippua myös ristiäkin kantaessa.

Oi Jeesuksein, sun kuolosi, sun kuolosi aina olkoon lohdutukseni.

 

3.Enkelisi, Herra, lähetä minua täältä lähteissä

taivaaseen luoksesi tuomaan. Myös ruumiini kun poveen maan

sun nimeesi siunataan, sun ota armosi huomaan.

Kun herätät mun kuolosta, suo kasvojasi mun katsella

ja kirkkauttasi iäti uudessa taivaassasi. Oi Jeesuksein, mun turvani,

mun turvani, nyt kuule huokaukseni.

Mitä te teette heidän sielujensa hyväksi?

 

K A Wrede

Arkkitehti K A Wrede syntyi Anjalassa ja solmi avioliiton 1888 turkulaisen tupakkatehtailijan, kauppaneuvos Fredric von Rettigin tyttären, Gertrudin kanssa. Karl August piirsi monta hienoa rakennusta Suomessa: Lähetysseuran rukoushuoneen ja toimitalo Helsingin Tähtitorninkadulla, Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneen Helsingissä, Helsingin diakonissalaitoksen kirkon, sisarkodin ja talousrakennuksen, Turun kaupunginkirjaston, Näsilinnan Tampereella ja paljon muuta. Mutta Jumala oli ajatellut hänestä julistajan palvelukseensa. Tultuaan hengelliseen herätykseen hän osallistui tilaisuuksiin kuulijana. Mutta vähitellen hänelle alkoi selvitä Jumalan suunnitelma, joka ei ollut lainkaan helppo niellä. Hänen piti nöyrtyä arvostetusta virkamiehestä tavallisten ihmisten maailmaan. Hän joutui kysymään Paavalin tavoin: Mitä minun on tehtävä? Apt.22:10. 

- Olin viime vuosien koettelemuksien masentama. Olin luullut olevani uskovainen, mutta ymmärsin nyt, että olin pettänyt itseäni, että olin kunnianhimoinen ja ylpeä. Minun ei ollut vaikeata omaksua Jumalan armoa. Hurskaan lapsuudenkotini perintönä ymmärsin ja uskoin, että Kristus on sovittanut maailman synnin ja että jokainen häneen uskova saattoi vas­taanottaa syntiensä anteeksiantamuksen. Mutta vasta nyt ym­märsin jotain sen lisäksi. Sen, joka uskoo Kristukseen, on elettävä Kristukselle. Tässä oli minun suuri vaikeuteni. Tahdoin­ko jättää synnin, muuttaa seurustelu- ja elämäntapani ja tun­nustaa Kristusta maailman edessä ja aktiivisesti osallistua toimintaan toisten sielujen pelastamiseksi? Toisin sanoen: Olinko halukas tulemaan todelliseksi kristityksi? 

Jumala johdatti hänet Viipuriin töihin, mutta samalla hän tutustui moniin eläviin uskoviin. Raamattua lukemalla, etsimällä ja rukoilemalla hän löysi yhteyden Jumalaan. Ensin hän opetteli pitämään lapsille pyhäkoulua, jakamaan traktaatteja, lehtiä ja käymään köyhissä työläisperheissä avustuskäynneillä ja pitämään esirukouksia. Hänen alkuajan askeleistaan on kuvaus Viipurissa vietetystä työajasta:

 

Luther-kirkko

- Kevättalven (1895) aikana kävi luonani muuan uskovainen mies, jota silloin en vielä lähemmin tuntenut. Uskonnollisia asioita koskettelevan keskustelumme kuluessa hän lausui osapuilleen näin: "Te olette arkkitehti, te olette työnantajana valtion puolesta ja teidän johdossanne on paljon työläisiä, jotka saavat avullanne ruumiillisen elatuksensa. Mutta mitä te teette heidän sielujensa hyväksi?" Tulin kovin noloksi enkä tiennyt mitä vastaisin, sillä enhän oikeastaan tehnyt yhtään mitään asian hyväksi. Vastasin, että tahdoin kyllä tehdä kaiken voitavani Herralleni ja sen tähden suunnittelin kyllä tarvittaessa ilmaiseksi kristillisiin tarkoituksiin rakennuspiirustuksia. Kunkin tuli auttaa kykynsä mukaan. Mutta en ymmärtänyt, mitä olisin voinut tehdä työläisteni hyväksi. Vieraani sanoi, että minun tuli tunnustaa heille uskoni ja puhua pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Vastasin, ettei minusta ollut puhujaksi. Enhän ollut koskaan esiintynyt puhujana, muutamia epäonnistuneita hääpuheita lukuun ottamatta. Keskusteluamme jatkui, ja hän poistui.

Diakonissalaitos

Mutta tuon miehen sanat eivät jättäneet minua rauhaan. Enhän todellakaan huolehtinut millään tavoin työläisteni sieluista, ja olihan Jumala kuitenkin tavallaan uskonut heidät huostaani. Mutta kuinka osaisin puhua ja mitä sanoisin? Olisi välttämätöntä puhua suomeksi, jota kaikki työläiseni käyttivät, enkä tuntenut osaavani sitä tarpeeksi hyvin, olihan ruotsi äidinkieleni. Voisihan myös sattua ikäviä välikohtauksia, voisin saada osakseni vastustusta ja pilkkaa, sillä otaksuttavasti monet työläisistäni olivat kristinuskoa vihaavia sosialisteja.

 

- Tahdoin totella Jumalaa ehdoitta ja päätin sen vuoksi puhua työläisilleni tuosta ainoasta tarpeellisesta kävi miten kävi. Aloin valmistautua: ostin suomenkielisen Uuden testamentin ja rupesin innolla sitä lukemaan sekä opettelin ulkoa tärkeimmät raamatunpaikat. Tämä opiskelu jatkuikin sitten joka päivä vuosikausia. Samalla aloin ottaa tunteja suomen kielessä, jotta oppisin puhumaan kieliopillisesti oikein. Ja sitten kirjoitin pienen puheen, jonka aioin työläisilleni lukea ääneen, sillä en uskaltanut puhua heille vapaasti. — Pelätty päivä valkeni, — olin pyytänyt työläiset, rakennusmestarin ja työnjohtajan sunnuntaiksi kotiini puolen päivän jälkeen kahville. Epäonnistumista ajatellessani tulin suorastaan sairaaksi ja ajattelin, että elämäni tulisi olemaan täynnä kärsimystä, jos minun olisi pakko usein puhua.

Lähetyskirkko

Kun he olivat tulleet ja tervehdittyämme asettuneet istumaan, niin pyysin saada esittää heille, mitä mielessäni liikkui. Todistin lyhyesti: rauhaa ja onnea olin kauan etsinyt maailmasta ja sen tarjoamista iloista, mutta tuloksetta. Sitten olin kääntynyt Jumalan tykö ja löytänyt hänen sanansa johdolla tien Jeesuksen Kristuksen, maailman Vapahtajan ja minun Vapahtajani luo. Ja nyt olin iloinen ja onnellinen omistaessani uskon häneen ja saatuani varmuuden siitä, että anteeksiantamuksen kaikista synneistäni oli tuottanut hänen uhrikuolemansa minun edestäni, ja nyt aioin palvella häntä kaikessa. Sen tähden kehottaisin vakavasti näitä veljiäni, joiden tahtoisin osallistuvan parhaimmasta mitä omistin, uskostani, etsimään samaa Vapahtajaa ja saamaan onnen hänen yhteydessään.

 

Näsinlinna

- Olin pelännyt, mihin tämä tunnustus mahtaisi johtaa, mutta mitään välikohtausta ei syntynyt. Kaikki istuivat hiljaa, ja monen silmässä näin kyyneleen välkkeen. Yhden ja toisen ahavoituneet kasvot ilmaisivat syvää liikutusta. Sitten rakennusmestari nousi, tuli luokseni ja kiitti, puristi kättäni ja sanoi olevansa iloinen saadessaan palvella samaa Herraa, sillä hänkin oli uskovainen, laestadiolainen. Hänen jälkeensä tuli työnjohtaja tunnustaen osapuilleen samaa ja sen jälkeen muutamia työläisiä, toiset enemmän toiset vähemmän uskonnollisia. Kyynelten virratessa muuan nuori, kookas mies kertoi olevansa tuhlaajapoika, mutta sanoi tahtovansa palata jälleen isän kotiin ja pyysi minun apuani, mitä mielelläni lupasin. Sen jälkeen joimme kahvia ja puhuimme vakavista asioista, ja sitten he poistuivat. Täydestä sydämestäni kiitin Jumalaa, että hän oli auttanut minua tunnustaessani uskoni ja että minua oli ymmärretty. Siitä hetkestä lähtien tunsin työläiseni läheisiksi ja rakkaiksi. Koetin auttaa heitä ruumiin ja sielun puolesta, ja mitä parhain suhde vallitsi koko ajan heidän ja minun välilläni.

 

kirjasto Turussa

- Vähän aikaa jälkeenpäin tapasin erään Pietarissa oleskelevan englantilaisen papin, Suomi-ystävän, joka suuresti harrasti samaa asiaa. Hän pyysi minua seuraansa, antoi monta hyvää neuvoa ja opetusta ja kehotti minua edelleen puhumaan työläisille. Mutta tämä piti tapahtua vapaasti turvautumatta konseptiin. Ja minun oli huolellisesti valmistauduttava ja ajateltava, mitä sanottavaa Jumala minulle antaisi sekä puhuttava jonkun raamatuntekstin johdolla. Jälleen otin nämä neuvot Jumalan kädestä ja seurasin niitä, ja puhuin sen jälkeen työläisille suunnilleen kerran kuukaudessa vapaasti. Vaikealta tuntui, mutta sujuihan se, joskin joka kerta tunsin suurta pelonalaisuutta.

 

pankin talo Helsingissä

- Kun Viipurista lähdön aika läheni, tunsin eron työläisistäni tulevan erikoisen vaikeaksi. Pidin heille jäähyväisjuhlan kauniissa puutarhassa, joka kuului samaan taloon, missä asuin. Läsnä oli monia, joiden elämään olin saanut vaikuttaa Jumalan heikkona aseena ja eron hetkellä tunsimme syvää liikutusta. Vahvat miehet itkivät kuin lapset. Kaikki pelko, jota olin tuntenut asian tähden, ei näyttänyt miltään sen ilon rinnalla, jota nyt tunsin nähdessäni, että Herra oli siunannut ylen heikkoa työtäni.

 

Myöhemmin Wrede oli kysytty puhuja erilaisissa kokoussarjoissa eri puolilla Suomea. Järjestäjinä olivat NMKY, NNKY, Evankeliumiyhdistys, Kaupunkilähetys, Lähetysseura ja paikalliset seurakunnat. Tuhannet ihmiset kävivät häntä kuulemassa ja lukemattomat ihmiset vapautuivat syntitaakoistaan ja tulivat uskoon. Turussa 1906 Tuomiokirkkoon ahtautui 4000 ihmistä sanan kuuloon, kun paikallinen akatemiansali oli käynyt pieneksi. Sielunhoitoa harjoitettiin tuntikausia kaipaavien kanssa kokousten jälkeen ja taivaan enkelit saivat iloita lukuisista sieluista, jotka tekivät parannuksen.

Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat! Joh.20:29

 

Olin menossa hengelliseen tilaisuuteen puhumaan, ja tapasin siellä ihmisiä, jotka olivat minulle entuudestaan tuttuja. Mutta paikalla oli myös monta minulle uutta tuttavuutta. Eräs vanha mies pysähtyi kohdalleni ja muistin hänen kasvonsa vuosien takaa. Aloimme jutella ja muistella menneitä. Ehdimme nostaa pöydälle monta yhteistä tuttua muistoa. Hän puhui paljon ja pitkään, ja ajattelin, että hän voisi jo mennä istumaan paikalleen? Mutta sitkeästi mies jatkoi seurustelua. Jossain vaiheessa hän kertoi jääneensä hiljattain leskeksi ja olevansa kovin yksinäinen, naapurit olivat kuolleet, eikä ollut juttuseuraa. Niin, kirkko oli oikea paikka tavata ystäviä, uskonystäviä ja sitä varten me olemme täällä, että voisimme kuunnella ja tukea toinen toistamme. Kun elämä kääntyy ehtooseen näyttää siltä, kuin valo himmenisi koko ajan kohti kaamosta. Lähimmäiset säälittelevät vanhenevaa, ohikulkijat vähättelevät häntä, mutta Jumala on antanut suuret ja kalliit lupauksensa vahvistamaan kulkijan uskoa. Siksi Jumalan omalla on valaistu tie valmistettuna kuljettavaksi ja sen päässä on ikuinen kirkkaus. Surullista ja kuitenkin niin toivorikasta, ajattelin. Sitten mies meni paikalleen istumaan ja tilaisuus alkoi.

 

Tilaisuuden jälkeen paikallinen pastori tuli vaimonsa kanssa juttelemaan. Mekin muistelimme menneitä ja kävimme läpi nykypäivän tapauksia. Oli mukava jutella samoin ajattelevien kanssa. Olimme uskossa. Jossain vaiheessa olimme eroamassa ja rouva pyysi esirukousta. Tilanne tuli yllättäen ja en osannut kuvitella, että heidänlaisensa vastuunkantajat olisivat minun palveluksieni tarpeessa. Nousin seisomaan ja laskin käteni kummankin puolison harteille ja aloin vuodattaa sydäntäni Herran eteen heidän hyväkseen. Oli kovin rohkaisevaa olla muistamassa kahden veteraanin elämää Kristuksen kasvojen valoa rukoillen ja elämästä kiittäen pienen hetken verran. Mitä tuon rukouspyynnön taakse kätkeytyikään, ei ollut minun tiedossani. Tunsin vain pinnallisesti heidän menneisyyttään. Mutta tiesin, että Herra Jeesus haluaa rohkaista jokaista häneen uskovaa jatkamaan matkaansa iloiten ja heittäen kaikki murheensa Vapahtajan kannettavaksi - päivittäin.

 

Istuimme vielä hetken kahvikupin ääressä erään vanhan miehen kanssa. Kuuntelin häntä ja kommentoin jotakin keskusteluissamme. Sitten hän sanoi olevansa menossa hautausmaalle ja kysyi voisinko tulla hänen mukaansa auttamaan kulkemisessa. Myönnyin. Lähdimme ajamaan kirkolle ja pian olimme perillä. Hämärä oli jo laskeutunut kylään. Mies ponnisteli ulos autosta keppiinsä nojaten lumisessa maisemassa. Tartuin hänen kainaloonsa kuin ravintolan portsari ja niin lähdimme etsimään tuttua hautapaikkaa. Laskeuduimme alas mäenrinnettä ja huomasin, ettei miehen tasapainokyky ollut enää kovin kaksinen. Mutta yhdessä laahustimme eteenpäin. Vihdoin hauta löytyi. Siinä lukivat kultakirjaimin sukulaisten nimet. Sitten mies pudotti kepin kädestään ja polvistui lumeen. Hän lakaisi käsineellään näkyviin vielä parin hiljattain kuolleen sukulaisen nimilaatan. Nekin olivat kultakirjaimin siinä näkyvissä. Kaivoin kassistamme esiin kynttilän ja sytytin sen ojentaen miehelle. Hän laski kynttilän vainajien leposijalle ja sitten hän alkoi ääneen rukoilla. Hän rukoili hiljaa, tuskin kuultavasti ja ylisti Jumalaa, kiitti rakkaistaan, jotka Jeesus oli hänelle antanut ja joiden kanssa hän oli saanut vuosikymmenet elää. He nyt olivat Herran luona

taivaassa ja heidän kylmenneet ruumiinsa odottivat maan alla ylösnousemuksen ihanaa aamua. Se oli hyvin liikuttava hetki, autoin miehen ylös lumesta ja takaisin autoon. Kotimatkalla kävin vielä läpi ihmeellistä iltaa.

Kuningas antoi pojalleen kultaomenan....

 

https://www.youtube.com/watch?v=ZYbT0FQrEyI

Olimme ostamassa kodinkoneita….

 

https://www.youtube.com/watch?v=ixQByaNTGm8

Joskus elämän vaivat kasaantuvat päälleni….

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=wSJn9_KDYZU

Erkki meni sairaalaan katsomaan potilasta.....

 

https://www.youtube.com/watch?v=wIdE4b2mpEE

että pääsisin kalliolle…..

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=6p7T_h9y8Kk

 

Luuk.9:24. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.

 

Pelastus on valtava Jumalan lahja, joka tulee ihmiselle Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen tuntemisensa kautta syntyy uusi elämä ihmisessä ja alkaa kokoaikainen uskovaisuus. Eteen tulee uusia asioita ja monia kysymyksiä, joista pitäisi saada selvää.

Muistan vielä elävästi, kuinka minun piti opetella uskon alkutiellä kristillisen elämän toiminta, sanasto, käsitteistö ja tutustua moniin uusiin ihmisiin. Apunani olivat vanhemmat kristityt, jotka neuvoivat minua. Tästä olen ollut hyvin kiitollinen. En ollut vieraantunut kirkosta enkä kristillisyydestä, enhän ollut koskaan tuntenutkaan niitä. Olin kaupunkilaispakana, joka törmäsi Jumalaan. Meni aikaa ennen kuin saatoin rauhassa keskittyä oleellisimpaan: kristillisyys on jokapäiväistä elämää Vapahtajan seurassa, jossa ongelmat ilmenevät ihan arkisessa elämässä ja ilon aiheetkin pukeutuvat tuttuihin vaatteisiin.

 

Nyt joulukuussa tuli täyteen 50 vuotta siitä, kun tulin uskoon. Näin se meni…..

 

Oli loppusyksy vuonna 1973, kävin Helsingissä Hotelli- ja ravintolakoulu Perhoa, Hietaniemenkadulla, Töölössä. Olin ollut muutaman vuoden alalla ja tarkoitukseni oli luoda elämänura, jonka rajoja ei näkynyt.

Hotelli- ja ravintolakoulu

Matkustaessani junalla Turusta Helsinkiin eräänä elokuun sunnuntaina en vielä tiennyt, missä yöni viettäisin. Koulu alkoi seuraavana päivänä. Ystäväni ja luokkatoverini, Jouko, tarjosi tilapäismajoitusta luonaan Töölössä. Nukuin siellä muutaman viikon lattialla makuupussissa, kunnes vanha vuokraemäntä huomasi, että asukkaita onkin yksi liikaa. Jouduin lähtemään. Toinen koulukaverini, Pertti, otti minut samalla tavoin tilapäisesti alivuokralaisasuntoonsa, joka oli myös Töölössä, aivan koulun lähellä. Kului taas muutama viikko ja minun oli lähdettävä. Sain tietää luokkatoverini, Tuulan, kautta halvasta asunnosta Puistolassa. Muutin sinne, vanhan omakotitalon yläkertaan. Alakerrassa asui häiriintynyt nainen miehensä kanssa. Yläkerrassa meitä asui parhaimmillaan kahdeksan henkeä. Vuokra oli olematon ja tunnelma hyvä.

 

tämänlaisessa talossa asuin Puistolassa

Syksy kului värikkäästi kuin maailmanlopun odotus. Koulun ohella olin oppinut myös käyttämään alkoholia. Säännöllisesti kävin ystävieni kanssa eri kapakoissa kuluttamassa vähiä säästöjäni ja opintolainaani. Matkustin yleensä viikonloppuina Turkuun, jossa oli kotini. Siihen ei ollut erityisempää syytä, olipa vain hieman vaihtelua elämään. Elämäni oli tyhjää ja pinnallista.

Eräänä marraskuun viikonloppuna jäin kuitenkin Helsinkiin. Lauantai-iltana lähdimme Puistolan porukan kanssa ryyppäämään Keravalle. Jonotimme ravintola Tinatuopin edessä sisäänpääsyä, kun sinne tuli joukko uskovia nuoria kutsumaan meitä teetupailtaansa. Järkytyin mielessäni, heidän puheensa ja olemuksensa saivat minut lähes halvaantuneeksi. Asia oli minulle vieras, enkä osannut puhua siitä mitään. En ollut nähnyt ainoatakaan uskovaa nuorta, vaikka olin kohta 22-vuotias.

 

Tinatuoppi

Eräs mies oli hyvin rohkea, hän tuli aivan ravintolan rappusille asti. Joku toinen mies väitteli hänen kanssaan Jumalasta. Mieleeni jäi, kuinka uskova mies osoitti takkiaan, joka oli yllään. Hän kertoi saaneensa sen rukousvastauksena Jeesukselta. Hämmästyttävää, ajattelin.

Kiusallinen tilanne laukesi, kun portsari laski meidät sisään toisten tullessa ulos ravintolasta. Eräs ystävistäni huomasi minun miettivän kuulemaani ja kiusasi minua sen tähden. Istuimme ja joimme, mutta en nauttinut olostani, olin kiinniotettu.

 

Yöllä tulimme takaisin asunnolle. Mietin edelleen nuoria uskovia ja heidän puheitaan. Ihmettelin, että he saattoivat olla iloisia ja näyttää onnellisilta? Peilasin sitä vasten omaa elämääni, joka oli varsin tarkoitukseton ja ilman päämäärää. Laitoin käteni ristiin ja rukoilin Jumalaa. Se ei ollut tavallista. Pyysin:

- Jumala anna minun tulla tuntemaan itsesi. Lisäsin kuitenkin: - Ei sentään vielä!

Samana yönä heräsin aamuyöstä kylmään ilmaan, joka tulvehti eteisestä huoneeseen. Talon koira nukkui lattialla, se ei ollut avannut ovea? Samassa kuulin vieressäni mies äänen, joka sanoi: - Turkka, nouse ylös! En nähnyt mitään pimeässä huoneessa. - Mitä tämä oli? - Tulenko hulluksi? Ajattelin kuolevani siihen paikkaan kauhusta. Sitten oli hiljaista, vain sydämeni löi kiivaasti, tunsin sen kädessäni, joka lepäsi rinnallani. Toivuttuani häkellyksestäni, huusin naapurihuoneeseen, jossa Pauli ja Pirjo nukkuivat verhon takana. Pauli tuli ja sytytti valot huoneeseen. Kerroin asiasta ja hän sanoi minun olevan järkyttyneen näköinen. Keskustelimme aamuun asti Paulin kanssa asiasta. Mutta emme ymmärtäneet, mistä oli kysymys.

 

Kuukauden verran kuulin öin ja päivin, kuinka ääni kutsui minua. Pakenin. Muutin asuntoa, menin taas Pertin luo Töölöön. Ajattelin, että kutsuva ääni jättäisi minut rauhaan? En tiennyt, mitä ajatella. Yliluonnolliset kokemukset olivat itselleni vieraita, olin ollut vain nautiskeleva materialisti. Etsin uusia ystäviä. Yritin uskoutua joillekin tuttaville, mutta huonoin kokemuksin. He ymmärsivät vain sen, mitä jokainen kadunmieskin tietää. Päätin, että en puhu enää kenellekään merkillisestä kutsuvasta äänestä. Mutta samalla sisäinen paine kasvoi sietämättömäksi. Ajan tajuni katosi. Päivisin oli vaikea keskittyä opiskeluun, öitä pelkäsin, koska samainen miesääni aina aamuyöstä herätti minut. Eräs sairaanhoitaja, jolle puhuin asiasta, ehdotti, että lähtisin hänen kanssaan Meilahden sairaalaan ja saisin lääkitystä. Hylkäsin välittömästi ehdotuksen täysin mielettömänä.

Lapsuudenkotini

Muutin takaisin Turkuun. Olin kuin väsyksiin ajettu eläin, joka odotti kuoliniskua metsästäjältä. Eräänä joulukuun sunnuntaina alkoi tapahtua kummia. Edellisenä iltana olin istunut kapakassa, Moshulussa
Naantalissa erään ystäväni, Arin kanssa. Olin ollut täynnä levottomuutta, enkä nauttinut illasta mitenkään. Menin yöksi kotiin ja siellä nukkumaan kellarihuoneeseeni, jonka olin rakentanut itselleni. Yöllä minut herätettiin outoihin ääniin. Oli kuin seinässä oli auennut luukku ja kuulin tuulen puhaltavan. Sitten miesääni puhui taas minulle:

Moshulu, myöhemmin Unikeko

- Turkka, kuuletko?

- Kyllä kuulen, vastasin.

- Oletko Jumala?

- Olen.

 

Järkyttävää, Jumala puhui minulle, ajattelin.

Syöksyin ulos huoneesta, kapusin rappuset yläkertaan. Herätin äitini ja kerroin, mitä oli tapahtunut. Äitini katsoi minua kuin hullua, eikä näyttänyt ymmärtävän vähääkään tapahtunutta? Muistan kuinka hän sanoi, että minun pitää päästä hoitoon, jos vielä kuulen äänen puhuvan. Silloin ymmärsin, että oli ollut typerää herättää häntä ja kertoa tapahtuneesta; sain vain hullun maineen.

Valvoin pitkään ja mietin. Olin hermostunut ja täynnä pelkoa. Tunsin kuin jokin näkymätön voima olisi kokoajan varjostanut minua ja pitänyt minua hereillä. Aamulla olin kypsä antautumaan Jumalalle. Olin varma, että miesääni oli Jumalan ja minua kutsuttiin nyt johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Tein mielessäni päätöksen olla uskovainen, vaikken tiennyt siitä mitään. Ryhdyin siivoamaan huonettani ja arvelin, että minun on ainakin lopetettava alkoholin käyttö. Tyhjensin baarikaappini pullot muoviseen roskapussiin, poltin savukkeen, tumppasin sen ja sanoin ääneen:

- Se on sitten loppu.

Imuroidessani lattiaa kirkkaan aamuauringon tulviessa huoneeseen, istahdin uupuneena. Siinä hetkessä jokin voima tuli minuun, koin syvää synnintuntoa. Kyyneleet tulivat silmiini. En muistanut itkeneeni viimeksi kuin joskus lapsena? Elämäni kulki filmin tavoin tajuntani valkokankaalla: tunsin olevani syntinen, suuri syntinen, kaikista huonoin ihminen. Näin pohjalle en ollut koskaan ennen pudonnut.

En tiedä, miten kauan tunne kesti, mutta jonkin ajan kuluttua se vaihtui uudeksi ja mieleni täytti valtava rauha. Istuin pitkään kuin huumattuna, en ollut koskaan kokenut mitään tällaista. Minun oli niin hyvä olla, sanomattoman hyvä. Olin onnellinen. Ajattelin, että nyt voisin vaikka kuolla, olo oli helpottunut ja kevyt.

Myöhemmin lukiessani Raamattua se oli minulle kuin avattu kirja, jonka sanoman ymmärsin nyt sisältäpäin. Se elämä, mistä olin koulussa lukenut uskontotunneilla, oli tullut minuun. Minä olin syntynyt uudesti ylhäältä. Minusta oli tullut kertaheitolla uskova. Olin saanut uuden elämän. Mutta ei miten tahansa, vaan kovan herätyksen ja oman minän kuoleman kautta.

”Ja hän sanoi kaikille: ‘JOS JOKU TAHTOO minun PERÄSSÄNI KULKEA, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo PELASTAA ELÄMÄNSÄ, hän KADOTTAA SEN, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen’” Luuk. 9:23-24.

Minä tahdoin kulkea Jeesuksen perässä, minä tahdoin kieltää itseni, minä olin valmis kadottamaan elämäni. ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?” jae 25.

 

Elämänurani, jonka olin itselleni suunnitellut, meni kokonaan uusiksi. Kaikki oli nyt rakennettava alusta. En ehkä perustaisikaan ravintolaa, en ehkä jatkaisikaan tällä alalla, en ehkä kulkisikaan entisten kavereiden kanssa? Itse rakentamani elämän korttitaloni oli mennyt rikki, mutta Jumala oli tehnyt minulle uuden perustuksen ja nyt ruvettiin rakentamaan hengellistä taloa. En halunnut vastustaa Jumalan tahtoa, enkä myöskään joutua kadotukseen. ”Sillä JOKA HÄPEÄÄ MINUA JA minun sanojani, SITÄ IHMISEN POIKA ON HÄPEÄVÄ, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa” jae 26. En halunnut hävetä Jumalaani, enkä halunnut mennä pois hänen luotansa, joka oli löytänyt minut. Elämä oli löytänyt minut, Jeesus oli tullut minuun, sydämeeni asumaan. Vietin ensimmäisen joulun uskovana. Kiitos Jumalalle!

 

Sun lamppuasi katso, älä nuku, niin ettet kadotuksen kauhuun huku!

 

Lasse Lucidor, oikealta nimeltään Lars Johansson, (ruots.) s. 1638 † 1674. oli ruotsalainen runoilija.

Hän eli monta vuotta ulkomailla ja osasi monta kieltä. Hänen lyriikkansa, jonka pääaiheita ovat juominen, naiset ja kuolema. Hän kirjoitti allegorisesti ja humoristisesti. Pohjimmaisena siitä kuitenkin oli usein raskasta mietiskelyä ja unelmointia. Hän kirjoitti uskonnollisia runoja ja niissä ilmeni saatanan pelko ja ne puhuivat sieluhädästä. Hänen tuotannostaan tunnetaan parhaiten juomalaulut ja virret. Molemmissa on rajuutta ja värikylläisyyttä. Niissä saavat ilmaisunsa sekä kuuma, kiihkeä elämänhuuma että raskas, uskonnollinen vakavuus, jotka olivat ominaisia Ruotsin suurvalta-ajalle.

 

Lucidor kirjoitti myös vakavia virsiä, joista nykyisessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on virsi 615 "Oi suruton, niin varma menossasi" (O syndig man, som säker är och trygger). Ruotsin kirkon suomenkielisessä virsikirjassa on myös yksi hänen virtensä "Herre Gud, för tig iag klagar", virsi 620 "Herra, vaivun maahan saakka". Virren on Anna-Maija Raittila suomentanut vuonna 2000.

 

Opiskeltuaan ja matkusteltuaan ulkomailla, luultavasti Carl Gustaf Wrangelin avustamana, Lucidor asettui noin 1669 Tukholmaan. Hän kirjoitti maksusta runoja kaikenlaisiin tilaisuuksiin, kuten häihin ja hautajaisiin. Runot olivat usein sävyltään rohkeita ja huolettomia. Niinpä eräs hääruno, "Gilliarekvaal", tuotti hänelle tutkintovankeutta ja käräjänkäyntiä. Vallaton humoristi oli kuitenkin pohjaltaan raskasmielinen haaveksija, mitä jo hänen käyttämänsä runoilijanimetkin ilmaisevat: Lasse den olycklige ('onneton'), Lasse den sorgbundne ('surullinen'), Thanatophilander ('kuolemanrakastaja'). Onnistuneimpia ovat hänen juomalaulunsa ja virtensä. Lucidoria pidetään Ruotsin ensimmäisenä varsinaisena lyyrikkona, monessa suhteessa Bellmanin edeltäjänä. Vuonna 1689 on ilmestynyt kokoelma Lucidorin runoja Helicons blomster. Kootut runot 1–2 julkaistiin 1914–1930.

 

Lassen elämä päättyi tragediaan. Hän oli viettämässä iltaa ystäviensä kanssa Tukholmassa. Siellä syntyi kärhämä, jossa hän sai surmansa kapakkatappelussa Fimmelstången-nimisessä krouvissa Tukholman Kindstugatanilla. Joku riitapukari löi puukon hänen rintaansa kuolettavasti. Hän kuoli 36 vuotiaana.

 

Hänen kirjoittamansa virsi oli sanomaltaan varsin herättävä ja iankaikkisuutta tähystävä. Tässä sen varhaisempi ja laajempi versio:

 

524.

1.Suruton, synnistäsi, ah koska lakkaat? Kuinka kauan siinä murheetonna makaat?

Ah herää, herää! Aika on havaita, vielä laupias tahtoo olla Jumala.

 

2.Hartaasti herättää sua ääni Herran, ja tielleen pyytää sua monen kerran;

Jo kauan kyllä olet viipynyt; tee pian katumus ja joudu nyt!

 

3.Kun armon aika viimeinen pois kulkee, ja Herra taivaan oven kiinni sulkee,

ei auta sitten enää katua, vaan täytyy helvettiin vajota.

 

4.Siis muista, että kuolevainen olet, ja kuhun joudut, synnissäsi jos kuolet!

Herransa tykö hurskaat tulevat, vaan pahat kadotukseen painuvat.

 

5.Elämäsi on kuin tyhjä, tomu, tuoksu, ja hekumasi kuin liukas virran juoksu,

Sun kauneutesi kuin multa maalattu, ja tavarasi kuin savi silattu.

 

6.Mitätön taru on sun sukusi suuri, ja valtasi, voimasi tyhjä varjo juuri,

ja taito kaikki, toimi, viisaus katoova niinkuin tuulen humaus.

 

7.Taivaassa iäinen on riemu, rauha, satama, jossa ei myrskyt koskaan pauhaa;

Ei siellä synti vaivaa tuntoa, ei sorra sielun pyhää lepoa.

 

8.Mutta helvetissä ei lopu koskaan vaiva, sydäntä synti siellä aina kaivaa;

Siellä aina tuli polttaa hirmuisesti, Perkele piinaa ijankaikkisesti.

 

9.Ah ajattele, minkä ilon Herra taivaassa omillensa antaa kerran:

Autuuden, ilon arvaamattoman ja kunnian-kruunun katoomattoman!

 

10.Voi helvetti, sun liekkisi hirmuisuutta, voi tuskaa aina lakkaamatta uutta,

iäti pitkää ilman toivoa, joka kuolon vaivoilla ei vaan kuoleta!

 

11.Värisee, vapisee kaikki jäseneni, kun ajatus se lentää mieleeni:

Kuinka helvetin on vaiva haikea, kuinka kadotuksen kuoppa kauhia!

 

12.Mut ilosta taas sieluni raukee juuri, kun mieleeni johtuu taivaan autuus suuri,

se sanomaton kirkkaus, kunnia, jonka omilleen siellä antaa Jumala.

 

13.Ah muista: Herrasi hyvä kuinka aina auttaa, vaan saatana kuinka kavaluutensa kautta

sua pyytää syntiin, kadotukseen; Sentähden turvaa armoon Jeesukseen!

 

14. Sun lamppuasi katso, älä nuku, niin ettet kadotuksen kauhuun huku!

Jos lankeet, nouse taasen, rukoillen, että oisi nyt Herra vielä armoinen!

 

15.Ja sano: armollinen Isä taivaan, ansainnut olen kyllä suuren vaivan;

Helvetti edessäni avoin on, jos tuomitsisit mukaan ansion.

 

16.Mut vaikka oisi syntini määrättäkin aivan, kuin meren hiekka tai kuin tähdet taivaan,

ne maksoi Jeesus kaikki verellään ja kuolollaan, mun auttoi elämään.

 Hänen hautakivessään lukee "Kallad den olycklige" "Kutsutaan onettomaksi"