Elämän tavoitteita

Sain lahjaksi kolme vanhaa miesten rannekelloa Amerikasta. Ne olivat aikoinaan kuuluneet isäni serkulle, joka kuoli tuossa kesän alussa. Sukulaiset ajattelivat ilahduttaa Amerikan perinnöllä? Kellot olivat työpöydälläni ja vaimoni veti ne (ne olivat vanhoja vieterikelloja) ja asetti aikaan. Aamulla vain yksi niistä enää kävi, kaksi oli nukahtanut ennen aikojaan. Se siitä Amerikan perinnöstä. Mutta noihin kelloihin liittyi paljon historiaa, uurastusta ja työtunteja. Jospa ne voisivat kertoa, niillä olisi paljon sanottavaa ja monta jännittävää tapausta matkan varrelta? Aika, jota ne mittasivat, on jo auttamattomasti takana päin, eivätkä nämä mittarit kykene tulkitsemaan olivatko tavoitteet oikein asetettuja tai saavutettiinko niitä koskaan?

Kesällä minulla oli ajoittain kiivas taistelu vaeltelevia muurahaisia vastaan. Nämä olivat pieniä, mustia ja hitaita. Mutta kun niitä oli satoja, ne olivat kiusana milloin missäkin, pääasiassa ulkona. Raamattukin noteeraa nämä pienet olennot esimerkillisiksi, vaikka en sitä ajatellut annostellessani myrkkyä niiden reiteille. ”Mene, laiska, muurahaisen tykö, katso sen menoja ja viisastu.” Snl.6:6 ”Muurahaiset ovat voimaton kansa, mutta he hankkivat leipänsä kesällä;” Snl.30:25. Jumala on laittanut niihin sellaisen koodin, että ne selviävät ja pyrkivät olemaan ahkeria. Me laiskemmat ehdimme sitten seuraamaan niiden toimia, mutta emme opi mitään. Tavoitteeseen päästyään muurahaiset menevät nukkumaan talveksi, se helpottaa elämää, ei tarvitse maksaa laskuja, asioida verkkopankissa, vaihtaa talvirenkaita, pukea turkkia ylle, eikä lähteä lappiin hiihtelemään, eikä luod lunta pesän suuaukosta?

Tapasin kirkossa 95-vuotiaan miehen, joka oli hyväkuntoinen ja iloinen. Hetken aikaa kelattuani sain hänen nimensäkin esiin muististani. Edellisestä tapaamisesta oli aikaa yli 20 vuotta. Hän pyysi käymään kotonaan ja niin tapahtuikin. Sen ikäisen elämä on melko yksinkertaista ja vaatimatonta monen menevän mielestä. Mutta hän oli uskossa, hänen toivonsa lepäsi Jeesuksessa ja kaiken lisäksi hän hoiti vielä kotonaan vanhaa vaimoaan. Keskustelimme, hän kertoi elämänsä iloista ja murheista. Kaikki asiat liittyivät joko sukulaisiin tai ystäviin. Se oli ollut arvokasta, rahasta tai tavarasta emme puhuneet.

Hän oli erikoinen persoona, joka pelasi shakkia, ja muistin, että hän pelasi aikoinaan yksinään, kun ei ollut pelikaveria. Kävin hänellä aikoinaan kylässä ja pelasin hänen kanssaan yhden erän – häviten. Kysyin silloin, että miten hän voi pelata yksin, sillä esim. tietokonetta vastaan voi pelata eri vaikeusasteilla ja se on mielekkäämpää. Mies kertoi vaihtavansa puolta pöydän toiselle puolelle ja olevansa aina sitä puolta, missä kulloinkin on. Erikoista!? Tällä kertaa emme pelanneet shakkia – olisin kuitenkin hävinnyt.

Elämän perustavoitteisiin kuuluu syöminen, ruoka kruunaa päivän. Joskus tästä kulttuurista muodostuu kaiken keskus – elämme vain syödäksemme. Kun olemme saaneet ravintoa suuhun, mietimme jo seuraavaa ateriaa ja siinä välissäkin menee ties mitä suuhun. Tästä johtuen syömisnopeus kasvaa jatkuvasti ja se, mitä maha ei vedä, sen silmät ahnehtivat. On harvinaista syödä hetki rauhassa, kiireettömästi keskustellen, iloiten ja kiitollisena Luojalle? ”….mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,” Apt.2:46. Kristityt voivat kuitenkin tehdä sen Jeesus ja hänen rauhansa sydämessä.

Toinen suuri ajankulu on vaatettaminen ja riisuminen, että voisi taas vaatettaa. Tätä teemme tunnista toiseen ja jos emme vaateta itseämme, mietimme jo seuraavaa vaatetusta, vaatteiden ostoa, vanhojen vaatteiden hylkäämistä. Nykymuoti on ostaa vaatteensa kirpputorilta, retro on suosittua ja nuoriso kulkee rikkinäisissä köyhien housuissa. Tosin, muotifirma on tehnyt niistä risoja ja säälittävää muotia, joka maksaa. ”Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?” Matt.6:25. Mutta jos kristitty alkaa elää todeksi tätä sanaa, häntä pidetään yleisesti liian hengellisenä, kiihkouskovaisena. Eikä hengellinen retro ei ole koskaan muotia, joskus kuitenkin joku löytää esim. vanhoista kirjoista taivaallisia aarteita, vaikka olisikin itsellä päällä vain vanhoja vaatteita kirpputorilta ostettuja.

Olen huomannut tekeväni suunnitelmia mielessäni istuessa, kävellessä, maatessa ja autoa ajaessa. Suunnitelmat liittyvät seuraaviin hetkiin kiireisessä elämässä. Niillä on melkoisen motivoiva vaikutus puheisiin, liikkumisiin ja suorituksiin. Mutta mitä tarvitsenkaan, miten paljon, milloin ja missä – Jumala tietää sen kaiken. ”Heitä työsi Herran haltuun, niin sinun hankkeesi menestyvät.” Snl.16:3. Niinpä niin, se on suuri viisaus. Vanhetessa huomaa aina joskus, että paukut eivät riitä niin kuin nuorempana, pitää siis tehdä valikoiden. Ajatus rakentaa ties mitä, mutta jäsenet eivät toimi enää

samassa tahdissa. Kuitenkin on hienoa, jos voi tehdä pieniä palveluksia Herralle niillä voimilla, mitä on jäljellä. Sillä joskus suorastaan säälin nuoria uupuneita ihmisiä, jotka eivät millään meinaa jaksaa elää, jotka masentuvat liian suurten kuormien alla, jotka yrittävät olla vahvempia, mitä ovat. Nämä ihmiset hymyilevät kauniissa, näyttävissä vaatteissaan ja arvostetuissa ammateissa, suosionsa kukkuloilla, mutta heidän sisimpänsä itkee tyhjää elämää, jolla ei ole mitään tarkoitusta. Väsyneenä heidän on mahdotonta olla edustuskelpoisia ja he puhuvat liian nopeasti, epäselvästi kurkkuaan kiristäen. Heidän päänsä pyörii ja silmät hapuilevat koko ajan uutta kohdetta, heidän sormensa hipelöivät jatkuvasti jotakin esinettä, heidän pelivimmansa ei tahdo tyydyttyä. He muistuttavat ikiliikkujaa, mutta eräänä päivänä luemme heidän kuolinilmoituksensa. Luemme sen ja ryhdymme tekemään uusia elämän tavoitteita ilman heitä.

Harvoin käymme katsomassa toisia ihmisiä, silloin kun olemme kiinni vahvasti työelämässä. Ja sen harvan kerrankin pyhitämme itsellemme, menemme näyttämään itseämme. Vain ani harva tulee käymään ja kysyy ajatuksella, mitä minulle henkilökohtaisesti kuuluu, vaikka vastaus olisikin valmiiksi tiedossa – hyvää vaan! Ehkä samasta syystä emme osaa avautua ja puhua tunteistamme, mielen liikutuksista tai odotuksista, peloista tai toiveista? Millainen olisikaan sellainen maailma, ympäristö, jossa ihmiset voisivat luottaa toisiinsa ja olla avoimia, jossa uskallettaisiin puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Meillä on taipumus turmella kauniit asiat ja pilata sekin vähä, mitä olemme

saaneet hamstratuksi? Valikoiva rakkautemme hylkää huonot ja rumat, sekä tarttuu kauniisiin ja rohkeisiin, mutta niiden kanssa on kuitenkin kaikkein eniten vaikeuksia? ”Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.

Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.” Saarn.12:13-14.

Auta, Jeesus, tavoittamaan sinut joka päivä, että olisin onnellinen ja tarttuisin vain siihen, mikä on tarpeellista. Aikani on rajallinen, kykenen kiertämään vain pienen kierroksen ja sitten ympyrä sulkeutuu, aseta sinä minun tavoitteeni, voimani ja mieleni tasapainoon sanasi valossa. Johdata kuluani ja siunaa ystäviäni, erityisesti heitä, joilla on liikaa tavoitteita, liikaa ihmissuhteita, liikaa rahaa ja tavaraa, liikaa aloitettuja töitä, liikaa turhia suunnitelmia ja jotka eivät enää hallitse itseään ja elämäänsä. Tahdon siis laulaa tänään rukoillen:

”Työt ja ilot, huolet kädestäs’ jos saan, tyynnä tietäin kuljen, sinuun katson vaan. Illan tullen riennän helmaas' Herrani. Olet maailmassa syvin riemuni.” S.Hongel Hljv