Vaikka koettelee, eipä hylkää Herra

Venäjän hallitsija tsaari Nikolai I  oli 1800-luvulla kiusaantunut erään kirkontornin rappeutumisesta Pietarissa. Pietarin ja Paavalin kirkko sijaitsi Pietari-Paavalin linnoituksessa ja kirkon risti oli vahingoittunut myrskyssä ja enkeliltä murtunut siipi. Tornin korkeus oli 122 m. Korjaustyö oli vaikea ja vaarallinen. Ne korjasi syksyllä 1830 Pjotr Teluskin, joka oli varsinaiselta ammatiltaan katonkorjaaja. Kukaan ei uskonut, että hän onnistuisi tehtävässään, ja työtä seurasi sankka väkijoukko. Korjaaminen kesti kaksi viikkoa  ja hän oli tehnyt itselleen turvavaljaat, joiden avulla hän hivuttautui ylemmäs ja ylemmäs, aina huipulle asti. Teluskin ei pyytänyt palkkioksi mitään tiettyä summaa: - Mitä annatte, se on hyvä, hän sanoi. Pietarin kaupunki maksoi hänelle 5000 ruplaa, joka oli iso raha siihen aikaan. Taideakatemian johtaja esitteli Teluskinin tsaarille, joka antoi vielä lisää rahaa ja hopeamitalin "ahkeruudesta". Ristin ja enkelin korjaaminen teki Teluskinista kuuluisan, ja hänestä on kirjoitettu kirjojakin. Kerrotaan, että Teluskin sai tsaarilta paperin, jossa sanottiin, että hänelle piti antaa ryyppy missä tahansa kapakassa aina kun hän halusi. Tätä kutsuttiin ”kultaiseksi kolpakoksi”. Tarinan loppu on onneton. Urhoollinen ristinkorjaaja joi itsensä hengiltä kolmessa vuodessa. Menestys ei sopinut hänelle, mutta koetus oli hänelle ominta.

Tapasin eräissä kotiseuroissa  Marin, yli 80-vuotiaan mummon, joka oli ollut Leningradin liepeillä elämässä lapsuuttaan inkeriläiskylässä sota-aikaan. Hän kertoi ruokaa olleen niin hintsusti, että he joskus söivät pelkkää ruohoa kuin eläimet. Mutta kaupungissa olivat asiat vielä huonommin, sillä sitä piiritettiin 900 päivää saksalaisten ja suomalaisten toimesta. Sitä myöskin pommitettiin. Elämä oli ankeaa, noiden päivien aikana kuoli miljoona ihmistä sodan, nälän, kylmyyden ja tautien seurauksena. Taloissa ei ollut lainkaan lämmitystä, koska ei ollut puuta eikä öljyä. Viimeisenä piiritystalvena sieltä pakeni miljoona ihmistä Laatokan jäätien kautta. Vain 600 000 ihmistä jäi eloon. Piirityksen aikana leipä oli säännöstelyssä ja sitä sai 125 g päivässä, tehdastyöläiset, jotka palvelivat sotakoneistoa, saivat tuplaten leipää. Nälänhädän ollessa pahimmillaan ihmisiä kuoli pitkin katuja. Kaikki kissat ja koirat teurastettiin ruoaksi. Ihmiset söivät mitä tahansa pysyäkseen hengissä. Myös ihmislihaa syötiin kuolleista ruumiista. Eräässä dokumentissa, joka tuli televisiosta helmikuussa, mies kertoi nuoren naisen synnyttäneen vauvan, joka sittemmin kuoli. Äiti oli laittanut kuolleen lapsensa ikkunan ruutujen väliin kovassa pakkasessa ja syönyt lapsen ruumiin nälkäänsä.  Eräs venäläinen naislääkäri kertoi minulle, että oli yleistä piirityksen aikana tapahtuneissa synnytyksissä jääneistä istukoista valmistettiin ruokaa!

Oman elämäni varjoisissa hetkissä luin kerran nuorena uskovana E J Hakalan vanhaa kirjaa ”Te myös todistatte” vuodelta 1955. Siinä oli teksti: - Jonka Jumala Herra on, sillä on kaikki, mitä ihminen voi saada. Hänellä on enemmän kuin maailma voi antaa. Ellei hänellä olekaan tämän maan hopeaa, hänellä on taivaan katoamatonta kultaa. Usko Jumalaan auttaa synkimpinäkin aikoina luottamaan, että "vaikka koettelee, eipä hylkää Herra". Jumalan oma on onnellinen, autuas. Hän on onnellinen silloinkin, kun hänen toiveensa ajallisiin nähden raukeaa. Jumalaan uskova sanoo; "Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti." Ps.73:26. Sanoma osui kohdalleni otolliseen maaperään ja olin piirtänyt  huutomerkin kirjan reunaan tuolle kohdalle. Tuntui kuin koko vanha aadamini olisi murrettu siinä tuhanneksi pirstaleeksi, mutta samalla suloinen siunaus valui vaivattuun tuntooni. Muistan vieläkin synkän elämäntilanteeni ja siitä johtuneet raskaat murheet. Mutta tuo sana vei minut silloin lähelle Herraa, koin sen Jumalan puheena sydämelleni. Olin silloin vielä kovin vihreä uskonasioissa, juuri tielle lähtenyt ja täysin koettelematon. Mutta Jeesus opetti minua ja minä kuuntelin. Taivaallinen rikkaus, joka ilmeni oman köyhyyteni kustannuksella alkoi hiljalleen kirkastua. Luin tuon sanan monta kertaa uudelleen, se oli kuin kulta-aarre pimeässä luolassa, valon vilahdus taivaasta.

Jokaisen Jeesuksen seuraajan on varauduttava koetuksiin uskonelämässä. Sen opettaa meille Jumalan sana, siihen Herra meitä aina joskus vie. Ne ovat myönteisiä koettelemuksia. Kielteisiä koettelemuksia aiheuttavat meille myös paha henki, maailma ja oma minä. Siksi on tärkeää koetella itseään Raamatun sanan valossa: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” 2.Kor.13:5. Tässä oleva koettelemista merkitsevä sana merkitsee mm. ”saada esiin tai vahvistaa olemassa olevaa hyvää”, joka tarkoittaa Jumalan hyvää työtä uskovassa.  Koetusta ilmaiseva kreikan sana adokimos merkitsee tässä ”koettelematonta, koetuksen kestämätön, kelvotonta, hylättyä, arvotonta, käyttökelvotonta”. Sanaa käytettiin yleensä miehestä, joka ei nauttinut kunnioitusta. Sama sana on käytössä myös Room.1:28, jossa Jumala hylkää yhteydestään synnin paatumuksessa elävät entiset uskovat kelvottomina.

Paavali kuritti ruumistaan, ettei hänestä tullut adkimos! ”….vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.” 1.Kor.9:27. Kurittaa tuo mieleen ruumiillisen kurituksen, piiskaamisen, joka oli aikoinaan paljon käytetty rankaisumuoto Suomessakin. Myös katolinen kirkko suosi itseruoskimista ja  Cilice-nauhaa, so. vuosisatoja vanha itsekidutusväline, jota käytetään edelleen  uskonnollisissa katumusharjoituksissa. Myös selibaatti kuuluu tähän sarjaan. Joissakin katolisissa maissa on käytössä ihmisten ristiinnaulitseminen lyhytaikaisesti. Mutta kurittaa on tässä alkukielen mukaan ”iskeä silmän alle”, eli päin näköä. On siis olemassa Jumalan antamaa koetusta, joka on tarkoitettu uskon vahvistukseksi ja sitten omavanhurskasta itsekoetusta, jolla ei ole mitään arvoa, joka ei korota Kristuksen arvoa, eikä vie ihmistä lähemmäs Jumalaa, vaan päinvastoin.

Koetukset eri elämänalueilla ovat jokapäiväisiä ja eri ikäkausina erilaisia. Joudumme koetuksiin suhteessa omaisuuteen ja sen haalimiseen, koetuksiin nautintojen määrässä ja laadussa; koetuksiin suhteessa alkoholiin, seksuaalisuuteen, vallan käyttöön, tunteiden hallintaan, ajan käyttöön, rehellisyyteen, asetettuihin tavoitteisiin, suhtautumisessa erilaisiin ihmisiin ja heidän käsityksiinsä. On luonnollista, että peli menee usein överiksi ja sotkemme oman ja toisten elämää häiriöksi asti. Vain Jumala voi meitä auttaa. Kestämme paremmin kielteisen ja pimeän kokemuksen tuoman olotilan, kuin menestyksen, onnellisuuden, nautinnon ja rikkauden tuoman kokemuksen? Mistähän se johtuu? Seurakunta, uskovat ovat paremmassa vireessä ollessaan jatkuvassa pienessä pinteessä, kuin auringon paisteisessa kesätuulen hyväilyssä. Silloin usko pakkaa lässähtämään?

Usko on kuitenkin ainoa väline, minkä Jumala antaa meille koetuksen kestämiseksi ja niistä selviämiseksi. Sen apuna käytämme tietysti rukousta, yhteisiä uskovien kokoontumisia ja ehtoollista. Tiedämme, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta, niin siksi jokaisella on edellytykset selvitä omista taisteluistaan. Näissä kisoissa on kuitenkin vähän voittajia, koska meillä on luonnollinen taipumus etsiä apua kaikkialta muualta. Otamme vastaan huonoja neuvoja, terapiaa, taputuksia, potkuja, lääkkeitä, ylitöitä, turhia tavoitteita, lahjuksia, kestityksiä, omia lupia, välistävetoja, ylistä mielipidettä, harrasta tunnelmaa, valheita ja kaljaa. On niitä, jotka pyrkivät kiipeämään aina vain ylös torniin ja niitä, jotka aina myös putoavat sieltä. On niitä, jotka aina itkevät oloaan ristin juurella ja aina saavat siellä lohdutusta Herran vaikutuksesta.

Millainen olisikaan elämäni, jos sinä et pistäisi siihen sormesijälkeä, Herra? Millaisia me uskovat olisimme, jos sinä Kristus et koettelisi meitä? Millaisia me olemme koetusten jälkeen sinun silmissäsi, millaisia muiden silmissä? Mitä haluat meistä muovata Vapahtaja, mikä on taivaallisen suunnitelmasi tarkoitus ja päämäärä? Olet luvannut pitää meistä kiinni, kun tulemme luoksesi ja kaipaamme sinun johdatustasi. Olethan kanssamme, kun kuljemme pimeässä laaksossa, kurjuuden korvessa, yksinäisyyden erämaassa, ja istumme hylättyjen puun alla. Näytä meille silloin ristisi, vaivasi ja voittosi.