- Me jouduimme viettämään joulua Astoriassa (kaupunki Tyynen valtameren rannalla Amerikassa). Jouluyönä vaimoni havaitsi humalaisen nuoren miehen kiertelevän pappilamme seinustalla ja kuuli hänen sanovan: »Tuolla asuu pastori Hakala, täällä asuu synti.» Lopulta hän kolkutti ovellemme päästäkseen sisälle. Emme kuitenkaan laskeneet juopunutta yöllä sisälle. Ajattelimme, että jos hänellä on todellinen ahdistus synnin tähden, niin hän tulee aamulla uudelleen. Ja hän tuli, humalaisena silloinkin. Hän näytti olevan suuressa sielunhädässä ja pyysi, että rukoiltaisiin yhdessä Isä meidän rukous, jonka hän mainitsi äitinsä opettaneen hänelle. Minä polvistuin hänen kanssaan. Hän yritti ottaa osaa rukoukseen, mutta itku keskeytti aina hänen rukouksensa. Minun oli lähdettävä matkalle jouluaamuna ja mies jäi vaimoni hoitoon. Hän sai meillä nukkua ja hänelle annettiin ruokaa. Hänelle luettiin ja laulettiin. Hän pääsi uskoon, jätti juomisen ja tupakan polttamisen. Saamme uskoa, että Jeesus, hyvän työn alkaja ja täydelliseksi tekijä, on hänetkin uskossa varjellut.
Astoriassa oloaika tuli meille itsellekin suureksi siunaukseksi. Me saimme vaimoni kanssa ikään kuin uuden herätyksen ja sen mukana uuden valon. Meille tuli vieraalla maalla puhtaan evankeliumin nälkä. Päästäksemme selville pelastuksen tiestä meidän täytyi tilata Suomesta Lutherin Galatalaiskirjeen selitysteos ja ruveta lukemaan sitä. Sieltä kirkastui lahjavanhurskaus, jonka Kristus on meille hankkinut ja joka on kasteessa yllemme puettu.
Lainaan tuosta erinomaisesta kirjasta muutamia kohtia, jotka avasivat meidän silmämme näkemään, miten syntinen ihminen tulee vanhurskaaksi ja Jumalalle kelvolliseksi.
»Jumala on sanassaan ilmaissut tahtonsa olla armollinen Isä, joka — kun me emme mitään voi ansaita tahtoo ansiottamme, lahjaksi, Kristuksen tähden meille antaa syntien anteeksiantamuksen, vanhurskauden, ja iankaikkisen elämän; sillä hän on Jumala, joka ilmaiseksi antaa lahjansa kaikille, ja juuri tämä koituu hänen jumaluutensa kiitokseksi.»
»Uskossa omistettu ja sydämessä asuva Kristus on siis se kristillinen vanhurskaus, jonka tähden Jumala lukee meidät vanhurskaiksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän.»
»Nämä kaksi asiaa muodostavat kristillisen vanhurskauden: toinen on itse usko sydämessä, se Jumalan antama lahja, joka varsinaisesti uskoo Kristukseen; toinen on so, että Jumala lukee tämän epätäydellisen uskon täydelliseksi vanhurskaudeksi Poikansa tähden, joka on kärsinyt maailman syntien tähden, ja johon olen alkanut uskoa; ja tämän uskon vuoksi Kristukseen Jumala ei näe sitä syntiä, joka minussa vielä on jäljellä, Näin kristitty ihminen on samalla kertaa vanhurskas ja syntinen, pyhä ja saastainen, Jumalan vihollinen ja Jumalan lapsi.»
»Ainoa keino kirouksen välttämiseksi on se, että uskoo ja varmassa luottamuksessa sanoo: Sinä, Kristus olet minun syntini ja kiroukseni, tahi mieluummin: Minä olen sinun syntisi, sinun kirouksesi, sinun kuolemasi, sinun Jumalan tahdolta saamasi viha, sinun helvettisi; sinä taas olet minun vanhurskauteni, siunaukseni, elämäni, Jumalalta tullut armoni, taivaani.»
»Synnit eivät siis todellisuudessa ole siinä, missä niitä havaitaan ja tunnetaan; eihän Paavalin jumaluusopin mukaan mitään syntiä, mitään kuolemaa, mitään kirousta enää ole maailmassa, vaan Kristuksessa, siinä Jumalan Karitsassa, joka ottaa pois maailman synnit, ja joka tuli kiroukseksi meidän edestämme, lunastaakseen meidät kirouksesta.»
»Kasteessa ei siis meille anneta lakiin perustuvaa eikä omien tekojemme pukua, vaan Kristuksesta tulee meidän verhomme. Mutta hänpä ei ole laki, ei lainantaja, ei teko, vaan jumalallinen ja sanomaton lahja, jonka Isä meille lahjoitti olemaan vanhurskauttajanamme, eläväksitekijänämme ja lunastajanamme. Kristukseen pukeutuminen evankeliumin kannalta katsoen siis on pukeutumista, ei lakiin eikä tekoihin, vaan sanomattomaan lahjaan, nimittäin syntien anteeksiantamukseen, vanhurskauteen, rauhaan, lohdutukseen, iloon Pyhässä Hengessä, autuuteen, elämään, niin itse Kristukseen. Paavali kaunistaa kastetta ihanin mainesanoin, nimittäessään sitä Tiituksen kirjeen kolmannessa luvussa uudestisyntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi; ja hän sanoo tässä (Gal. 3: 26) kaikkien kastettujen pukeutuneen Kristukseen. Kaste ei ole merkki, vaan se on Kristukseen pukeutumista, jopa Kristus itse on pukumme.»
ote kirjasta Eeli Hakala Menneitä muistelen 1957
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti