Mal.1:11. Sillä auringon noususta hamaan sen laskuun on minun nimeni oleva suuri pakanain seassa, ja joka paikassa uhrataan ja tuodaan minun nimeni kunniaksi puhdas ruokauhri. Sillä minun nimeni on oleva suuri pakanain seassa, sanoo Herra Sebaot.

 

Sota-ajan jälkeen oli asunnoista pula. Eräs Antti, suutari, Karjalan evakkoja kuuli että Joutsassa oli myytävänä talo huutokaupalla ja hän koki Jumalan johdatusta mennä ostamaan se perheelleen. Hän kertoi muistelmissaan:

- Tulin tänne Joutsan Pärnämäkeen huutokauppapaikalle tähän pihaan elokuun 9. päivänä. Muutamia uteliaita oli paikalla ja kaksi, jotka olivat tulleet ostamaan mökkiä.

- Omistaja, Pohjois-Karjalasta oleva liikemies, esitteli meille rakennuksia, ilmoitti, että ei ole rasituksia ja että tontti on oma. Esittelynsä päätökseksi hän ilmoitti, että pohjahintana on kolmesataaviisikymmentä tuhatta ja siitä ylöspäin voi sitten tehdä tarjouksia.

- Kotvaan ei ostajista kukaan puhunut mitään. Kun liikemies rupesi hiukan kehottelemaan, tekivät ostajista molemmat tarjouksensa. Minä en puhunut sanaakaan. Tämä ihmetytti myyjää, ja hän kääntyi minuun päin ja sanoi:

- Suutari ei ole puhunut vielä mitään. Kai tekin nyt jotain tarjoatte?

- Minun kynteni ei taida pystyä tähän mökkiin. Se on minulle liian kallis.

Liikemies vilkastui ja kysyi äkkiä:

- Paljonko teillä on rahaa?

- Viisikymmentä tuhatta.

- Myyjältä pääsi rämäkkä nauru, kun hän toisti sanoja "viisikymmentä tuhatta". Sitten hän jatkoi: - Katsokaahan nyt tätä taloa ja ulkorakennuksia. Ne ovat hyvässä kunnossa, ja lisäksi on oma tontti. Luuletteko te todella, että jostakin Suomen maasta voisi noin vaivaisella summalla saada tällaisen omaisuuden? Sanon, että se on mahdotonta.

- Nyt oli minun vuoroni puhua. Tuumailin myyjälle:

- Kyllä te totta puhutte. Tarjoamani hinta on mitätön. Mutta kun on köyhä, niin on köyhä. Sille ei voi mitään.

- Liikemies katsoi minua äkkiä silmiin ja kysäisi:

- Kai teillä on tupakkiaski mukana?

- Ei ole, en polta ollenkaan.

- No, ainakin viinapullo on, arvaan.

- Ei ole viinapulloakaan minkäännäköistä.

- Taas räjähti myyjä voimalliseen nauruun ja hän sanoi niin lujaa, että sen kaikki kuulivat:

- Mikä mies te oikein olette? Kai te nyt siitä olette selvillä, että mitään kauppaa ei tässä maassa synny ilman viinaa? Mitä semmoisesta kaupasta, jossa ei ryypätä harjakaisviinoja!

Nyt oli minun vuoroni taas puhua. Katsoin liikemiestä silmiin ja sanoin vakavasti:

- Kuulkaahan, hyvä herra! Kyllä minä tupakan tunnen. Olin ennen himopolttaja. Ja viinankin tunnen vallan hyvin. Karjalassa olin vakituinen viinankeittäjä. Minulla on ollut monta pontikkatehdasta. Mutta kun se Isäntä — viittasin samalla kohti taivasta — minut pelasti, niin hän samalla kerralla pelasti minut niin tupakasta kuin viinastakin.

Liikemies mykistyi aivan sanattomaksi. Sitten minä näin ihmeen. Miehen molemmista silmäkulmista rupesi tippumaan kirkkaita kyyneleitä. Selvittyään ensi liikutuksestaan hän sanoi:

- Te taidatte olla samaa uskoa kuin minun vaimoni. Kun läksin tätä hänen perintömökkiänsä

myymään, niin hän viime hetkellä neuvoi: 'Jumalattomalle älä myy sitä rahalla eikä millään, mutta jos joukossa on yksikin uskovainen ostaja, niin saat antaa mökin vaikka ilmaiseksi.

Kaikki läsnäolijat olivat kuin hämmästyksen lyömiä. Vielä hämmästyneemmiksi he tulivat, kun liikemies sanoi:

- Tulkaa mökkiin. Kirjoitetaan kauppakirja. Saatte tämän talon kuin lahjana. Saatte sen viidelläkymmenellä tuhannella.

Nyt tuli toisille ostajille hätä. He tarttuivat myyjää hihasta ja huusivat:

- Älkää hätiköikö! Minä annan tästä mökistä kahdeksan kertaa enemmän.

Liikemies huitaisi hieman kättään ja sanoi:

- Kyllä minulla Karjalassa rahaa on. En tullut sitä täältä hakemaan. Suutari saa mökin.

Antti sai talon ja karjarakennukset, omenapuut ja perunapellot. Kaikki nämä olivat nyt Antin omaisuutta, ja ne olivat kuin lahjaa.

”Mutta nyt Herra sanoo: Pois se! Sillä minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat; mutta jotka minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi.” 1.Sam.2:30