perjantai 25. tammikuuta 2013

Villiviini valloittaa alaa



Suomessa menestyy hyvin seiniä rihmastollaan kapuava villiviini, joka koristaa rakennusten seiniä kesällä vihreänä, syksyllä punaisena. Siihen kehittyy myöskin pieniä marjoja, jotka eivät kuitenkaan kelpaa ihmisravinnoksi. Mutta meilläkin linnut syövät niitä. Villiviini on pelkkä koristekasvi, joka muistuttaa aitoa viiniköynnöstä.  Jeesus sanoi olevansa Vanhan Testamentin ennustusten viiniköynnös, se ainoa todellinen ja oikea. ”Minä olen tosi viiniköynnös…” Joh.15:1. ja hänen seurakuntansa on viinitarha. ”Sillä Israelin heimo on Herran Sebaotin viinitarha, ja Juudan miehet ovat hänen ilo-istutuksensa.” Jes.5:7. Jumalan tahdon mukaan ihminen voi pelastua vain päästessään osalliseksi tästä viinipuusta, johon liitytään uskon ja kasteen kautta. Usko vaikuttaa elävän yhteyden Jumalan Poikaan ja Herran Henki alkaa vaikuttaa uuden elämän virtausta ihmisen olemuksessa. Tämä tapahtuu kuitenkin vain silloin, kun ihminen suostuu parannukseen l. kääntymykseen synneistään Vapahtajan luokse. Sama koskee sitä seuraavaa aikaa, ihminen pysyy Kristuksessa vain jokapäiväisen parannuksen seurauksena ja hän voi koska tahansa luopua Jeesuksesta ja menettää taivasosuutensa palamalla synnin teille.

Herra murehti kansansa luopumusta, kun hän sanoi profeetan suulla: ”Minä olin istuttanut sinut jaloksi viiniköynnökseksi, puhtaimmasta siemenestä; kuinka olet muuttunut minulle vieraan viinipuun villiköynnöksiksi?” Jer.2:21. Mutta sama huoli on meilläkin tänään, Herran seurakuntaan syntyy jatkuvasti vihollisen kylvämää huonoa kasvia tuhottoman paljon. ”Monet paimenet ovat turmelleet minun viinitarhani, tallanneet minun peltopalstani,” Jer.12:10. Toiset kristityt vielä pyrkivät kaikin tavoin edistämään tätä ja ajattelevat naivisti palvelevansa Jumalaa. Näin tapahtuu, kun selviä syntejä aletaan hyväksyä ja kelvollisiksi työmenetelmiksi kelpaavat kaikki mielenjuolahdukset. Erilaiset parantamismenetelmät, terapiat, manipulaatiot, joogat, hoidot ja uskomukset - jopa taikausko - valjastetaan sielujen parantamiseen ilman, että jouduttaisiin pyytämään Jeesusta avuksi ja olemaan vain hänen varassaan. Myös epäjumalat kannetaan kristilliseen kirkkoon, kun hyväksytään muut uskonnot Jeesuksen vertaisiksi. Seuraavana marssitetaan kaikki mahdollinen viihteen ja taiteen, tiedon ja kulttuurin arsenaali seurakuntaan ja käytetään se synnyttämään sielussa väreitä, mutta elävä Jeesus työnnetään syrjään. Meillä ei ole koskaan ollut kirkossa niin paljon rahaa, kiinteistöjä, tekniikkaa, koulutusta, henkilökuntaa ja tietotaitoa kuin tänään. Mutta samalla Jeesus on uudelleen ristiinnaulittu, tapettu, häväisty, hylätty, haudattu ja kuopattu. Hänen sanansa on pidetty halpana ja siihen suhtaudutaan kuin iltasanomien uutisiin – ehkä vieläkin aliarvostetummin? Emme kokoonnu enää rukoilemaan, koska emme tarvitse mitään. Emme itke syntejämme, koska niitä ei ole. Emme joudu valittamaan viheliäisyyttämme, koska olemme jalostuneet kuin muinaiset arjalaiset ennen natsisaksan tuhoa.

Sielullisuus on vakava tauti, joka pyrkii tuhoamaan jalon Kristus-viiniköynnöksen kasvustoa. Siinä käy niin, että kristitty alkaa tarjoamaan osaamistaan Jumalalle valtakunnan rakennusvälineeksi. Tämä osaaminen keskittyy tunteiden, tahdon ja älyn esiintymiseen. Kun sielullisuus pääsee valloilleen, syntyy pahaa jälkeä. On kuin leikkuupuimuri olisi jyrännyt hentojen taimikkojen yli. Pyhän Hengen hiljainen työ, mitä Herra on toteuttanut, hylätään liian kesynä ja heikkona. Sielullisuudelle ei kelpaa halveksittu ja mitätön, se vaatii näyttävää, komeaa, ihmisarvostusta, kauneutta ja pullistelua. Sielullisuuden keskus on aina ihminen, ei koskaan Kristus. Sielullisuuden arvo on inhimillisessä viisaudessa, ei koskaan Jumalan sanassa. Sielullisuus valitsee Saulin, kun Herra osoittaa valintansa Daavidiin. Sielullisuudelle kelpaa hyvin vanha aadam, se langennut roisto, mutta Kristuksen, uuden aadamin se tyrmää kokonaan. Sielullisuus ottaa mallinsa maailmasta ja se halveksii Pyhän Hengen johdatusta ja valintaa. Sielullisuus hajottaa Herran omien välisen yhteyden, joka on Kristukselle korvaamattoman tärkeä. Sielullisuus kulkee aina pimeässä. ”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” 1.Joh.1:7

Samalla synti kasvaa villiviinin lailla aidon viiniköynnöksen kustannuksella. On kaksi seikkaa, jotka tekevät mahdolliseksi. Ensimmäinen on se, että ihmiset eivät ole enää syntisiä, eivätkä niin ollen joudu tekemään parannusta. Toinen tämän vertainen ongelma on se, että ajassamme on vain muodollista puhetta Jeesuksen verestä, koska sitä ei enää tarvita. Kuitenkin Herran veren ainoa tarkoitus on pelastaa meidät synneistämme vapaaksi. Jeesuksen merkitys muuttuu vain hyvän elämän esimerkiksi, hyvien ajatusten ja tekojen siunaajaksi, maailmanparantajaksi, köyhyyden postajaksi, sotien estäjäksi, hyvinvoinnin takeeksi ja kaikenlaisten lahjojen antajaksi. Tämän seurauksena usko katoaa ja rakkaus kuihtuu. Kristuksen omien yhteys on vain muodollista ja mitään Hengen hedelmää ei ole näkyvissä. On vain tyydyttävä muistelemaan menneitä ja pyrittävä kuluttamaan aikaa itsensä viihdyttämisessä. Sillä todellinen itsensä uhraaminen syntyy vain Jeesuksen kautta, kun ihminen kuolee lihalliselle minälleen. Käy niin kuin kävi aikoinaan Nehemian aikaan: ”….viinitarhamme ovat toisten käsissä…”Neh.5:5. Sudet, ketut, rotat ja myyrät mellastavat, niin että Herran kaunis viinimäki on kuin kaatopaikka. Ja kaiken keskeltä kuuluu suuri itsetyytyväinen lihallinen röyhtäisy, kun Kristuksesta luopunut kristikunta paukuttelee henkseleitään ja öykkäröi: ” Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse…” Ilm.3:17.

Nyt on aika keskittyä Jeesukseen, hän on kaiken keskus. Hänessä virtaa elämä, ikuinen elämä, uusi elämä, uusi syntyminen, uusi rakkaus, uusi usko, uusi toivo. Hän myös kestää kaikki koetukset ja hänessä heikoinkin uskova on aina vahva ja kestävä. Hänen on kaikki kunnia ja valta, voima ja viisaus. Hän on ensimmäinen ja viimeinen. Vain hänessä pysyen pelastumme helvetistä, sillä villiviinit korjataan kimpuksi risuja ja poltetaan. Eikä se poltto lopu koskaan. On siis turha myydä sieluansa halvalla, vaikka piru tekeekin kovia tarjouksia kuin lähikauppias. Jos joku tarjoaa muuta pelastusta kuin Jeesuksen, on syytä heti hylätä tarjous. Jos kielletään uskonratkaisun tarpeellisuus, on syytä hylätä sellainen opetus. Jos taivastielle päästään ilman kääntymystä ja parannusta, on syytä hylätä se tie välittömästi. Nyt on aika myös tarkkailla Hengen hedelmää seurakunnassa ja kaikessa, mikä kulkee kristillisyyden nimissä, sillä vain se on osoitus Kristuksen läsnäolosta ja vaikutuksesta. Villiviineistä ei koskaan löydy Herran Hedelmällisyyttä. Selviä Vapahtajan elämän tuntomerkkejä ovat rakkaus Jumalaan, joka ilmenee itselleen kuolemisena, ilo pelastuksen lahjasta, joka tulee sulasta armosta, vapauden onnellisuus, joka tulee totuuden tunnosta, ja sen kristitty saa yksin Jumalan sanan kautta. Yhteys toisiin uskoviin ja sen yhteyden kestävä vaaliminen on tärkeä Pyhän Hengen hedelmä. Kärsivällisyys, joka on tyytyväisyyttä Vapahtajan johdatukseen ilman ihmisen saamaa omaa ajallista hyötyä. Kristuksen rauha, jonka uskova saa lahjana Herraltaan, jonka kanssa hän kykenee kohtamaan elämän paineet ja vaikeudet, vastoinkäymiset ja koettelemukset.

Kiitos Jeesus, että elät ja puhut. Varusta omasi Henkesi armolla ja voimalla kaikkia vihollisten koiruuksia vastaan. Auta meitä erottamaan villiviinit, ettemme olisi sellaisia ja tuottaisi ympärillemme kuolemaa. Anna minulle puhdas voimaviini, veresi, tunteakseni sinut omana Vapahtajanani.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Paimenia tarvitaan


Nykyään on Suomessa paljon pappeja, virkapappeja, yleisenpappeuden kristittyjä, ja omatekoisia, jotka edustavat ainutlaatuisesti ainoaa oikeaa Jumalaa. Kaikki joutuvat miettimään ja kyselemään Jumalansa edessä, mikä heidän asemansa ja tehtävänsä on tässä ajassa. Hyvä niin. Kaikille papeille ei edes riitä virkansa puolesta töitä, mutta kyllä he kaikki jotakin puuhailevat. Papeilla on ollut kautta aikojen suosituimmuusjärjestelmä, eräänlainen racinglista, joka nostaa ja laskee pappiparat hyviin ja huonoihin, osaaviin ja avuttomiin, menestyviin ja luusereihin. Ajassamme on käynyt niin, että suuren synnin jälkeen on pappi pudonnut syvyyteen, kauas ihmissuosion ulottumattomiin. Samanaikaisesti joku kollega on vain kyennyt nostamaan kannatustaan. Heikkolahjaiset, huonosti pukeutuvat ja käyttäytyvät, rumat, sairaat ja vialliset ovat myös pudotetut armotta keräilyeriin. Samoin väärin papinviran ymmärtäneet tai siihen pyrkineet on tuomittu.

Harvassa olivat aikoinaan Herran palvelijat, vaikka takana oli juuri suuri herätys ja ihmeellinen hengenvuodatus, jossa kansaa kääntyi joukoittain. ”Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne;” Fil.2:20. Meidän aikanamme on taisteltu pappeudesta ja kelle se nimitys kuuluu, tätä taistelua on käyty lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä – kuin makkaramainoksessa.  Mutta kaiken tämän pappeuden sekamelskan keskellä kysyn: missä ovat tämän ajan paimenet? Missä ovat vastuunsa tuntevat papit, jotka toteuttavat paimenen kutsumustaan ja armolahjaansa? Missä ovat Jumalan kansasta huolehtivat paimenet, jotka vaivojaan laskematta palvelevat Herransa Hänen lampaittensa keskellä ja parhaaksi? Missä ovat paimenet, jotka ruokkivat Kristuksen lunastamat ihmissielut, ja jaksavat kuluttaa aikansa ja varansa heidän hyväkseen? 

Muistan oman uskonelämäni alkutaipaleelta erään uskovan miehen, jolla oli suuri merkitys elämääni. Hän oli aina valmis tapaamaan tarvittaessa, hän vastasi lukuisiin kysymyksiini, joita alussa oli paljon. Hän neuvoi Raamatun lukemisessa ja hän antoi hyviä vinkkejä, millaisia hengellistä kirjoja kannattaisi lukea, mitkä antavat ravintoa. Hän vei minua toisten uskovien luo ja pyrki luomaan mahdollisuuksia, joissa saatoin rakentua uskonyhteydessä. Hän rukoili puolestani, kaikkien mieltäni askarruttavien kysymysten puolesta. Lisäksi hän oli esimerkillinen, hän eli niin kuin opetti. Toisaalta hän oli hyvin vaatimaton persoona, eikä tehnyt itsestään suurta numeroa. Silloin hän oli aivan välttämätön henkilö elämässäni, koin että hän oli Jumalan valitsema paimen minulle. Aikanaan tiemme erosivat ja minun tuli ottaa itse vastuuta elämästäni.

Millainen on Kristus, sellainen on hänen seuraajansa. Jos ihminen ei tunne Vapahtajaa, ei hän voi ammentaa tämän armosta uskoa tekemisiinsä. Luonnostamme olemme itsekkäitä, mukavuuttamme, hyviä virkoja ja taloudellista hyötyä tavoittelevia. Pappi ei luonnostaan ajattele Herran lampaita, hän tarvitsee siihen uudensyntymän, uuden luonnon, Kristuksen rakkauden ja ilmestyksen Golgatalla, Siionin vuorella. ”Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan… kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen. ” 1.Piet.5:1-4. On siis ensin nähtävä, että uskovalla ja paimenella on Ylipaimen, Jeesus. Jeesus ei saa koskaan kadota sydämestä, muuten kaikki menee hukkaan. Toiseksi on ymmärrettävä että toinen ihminen on uskovana Herran oma, eikä niinkään minun tai meidän seurakuntamme leimojen tarpeessa. Kolmanneksi pitää tietää, että Vapahtaja on tullut pelastamaan ihmisiä, ei tuhoamaan tai tuomitsemaan, ei hylkäämään tai hukuttamaan, sillä viholliset kyllä tekevät kaikkensa, että näin kävisi. Neljänneksi on pyydettävä Ylipaimenelta itselleen sydämen halua palvella niiden keskellä ja kanssa, jotka Hän on elämäämme valinnut.

Usein uskollisinkin paimen väsyy laumaan ja kyllästyy ihmisiin, heikkouksiin, vajavaisuuksiin. Hän etsii uutta laumaa, parempia ihmisiä, hurskaampia uskovia tai vähemmin hurskaita sieluja – oman makunsa ja mielentilansa mukaan. Tilanne on vähän samanlainen kuin huono avioliitto, on kurjaa, kestämätöntä, kärsivällisyys koetuksella, ahdistaa ja kiukuttaa. Silloin sitä niin tavattoman helposti alkaa vilkuilla naapurin pöytään ja kiinnostumaan toisen puolisosta, jossa ei näytä olevan mitään vikaa – vain hyviä puolia (ne, mitä hän silloin näkee silmillään). Mutta paimenen tulisi jaksaa olla kaikenlaisten Kristuksen lampaitten kanssa. Pitää jaksaa yksinkertaisia, raskasmielisiä, kiirehtiviä, mietiskeleviä, väsyneitä, sairaita, ontuvia, puutteellisia, lapsellisia, tosikkoja, omituisia, köyhiä, toisinajattelevia, mieltään muuttavia, etsiviä, arvostelevia, juomareita, ylensyömäreitä, kaikin tavoin syntisiä kristittyjä. Sillä kaikelle on aikansa….

Jeesus, suuri ylipaimenemme, auta seurakuntaasi kaikkialla pysymään koossa, riidoista sovintoon, ihmisheikkouksista rauhaan. Anna meille paimenia, jotka huolehtivat sieluistamme niin kuin sinä. Varusta aikamme kristityt huolehtimisen ja hoivaamisen avuilla, anna meille keskinäistä rakkautta, joka lujittaa uskoamme sinuun.

Salattu Jumala


Aloitin aikoinaan kirjoittamaan neljättä kirjaani joskus 80-luvun lopulla, mutta yritys jäi muutamaan arkkiin. Lopetin heti alkuunsa. Myöhemmin luin paremmalla fiiliksellä noita kirjoittamiani rivejä ja innostuin uudestaan. Syntyi kirja Salattu Jumala. Nyt paljon myöhemmin sitä ei ole ollut enää myynnissä, mutta sen sanoma on edelleen ajankohtainen.

Kirjan tärkeät henkilöt ovat kalastaja ja sotilas.
Heidän elämänsä, uskonsa, työnsä ja kulttuurinsa
ovat kaukana toisistaan. Kumpikin joutuu havaitsemaan,
miten puutteellisesti he tuntevat Jumalan.
Kirjavien vaiheiden jälkeen kumpikin avartuu käsityksissään
ja he löytävät Jumalan avulla salatun yhteyden.
Armolahjat ovat merkittävästi siunaamassa
ja rohkaisemassa niitä, jotka etsivät ja rukoilevat Jumalaa. 
Salattu Jumala ilmoittaa itsensä ja syntyy pakanalähetystyö, 
joka on jatkunut meidän päiviimme asti.

tällä linkillä pääse lukemaan kirjaa:

https://docs.google.com/file/d/0B4PqzDdHptkTeUxndHctdU5QY3c/edit

torstai 17. tammikuuta 2013

Jeesus on Herra


Jeesus on Herra

on ollut kirjoittamistani kirjoista kaikkein suosituin
 ja siitä on otettu neljä painosta, jotka ovat loppuneet 
jo aikoja sitten. Saa nähdä tehdäänkö vielä viides painos joskus?


Netissä on ollut kopioversio, jonka joku ystävällinen
 (minulle tuntematon) sielu on katsonut julkaisemisen 
arvoiseksi. Hänen hengellisyyteensä (puhdasoppisuuteensa) 
ei kuitenkaan ole mahtunut joulun viettäminen eikä 
Jumalan kolminaisuus, koska on sensuroinut pois 
nuo tekstit kopiosta. Siksi olen laittanut tähän 
alkuperäisen version, jota voit vapaasti lukea ja kopioida.


SLEY:n kotisivuilta löydät joitakin puheäänitteitäni
MP3 muodossa seuraavasta linkistä
 

Kristityn näköinen mies

https://docs.google.com/file/d/0B4PqzDdHptkTWkxXSXR3Q3hycTQ/edit

Kristityn näköinen mies

- kuvassa ensimmäisen painoksen kansi

Kirjoitin aikoinaan kirjan Kristityn näköinen mies.
Sitä myytiin pari painosta lähinnä 90-luvulla ja se on ollut loppu jo vuosia. Jostakin antikvariaatista saattaa löytyä vielä jokunen kappale kovaan hintaan asiasta kiinnostuneille.

Joskus edelleen joku aina silloin tällöin viittaa sen teksteihin ja siksi ajattelin laittaa sen tähän luettavaksi.  Klikkaamalla yllä olevaa linkkiä, saat sen aukeamaan.

Karvaita ja makeita


Lukiessani vanhoja kirjeitä vuosien varrelta törmäsin monenlaisiin ihmistuntemuksiin ja mielipiteisiin. Olin saanut ystävällisiä kirjeitä, joissa annettiin tunnustusta ja lähettäjinä olivat tyytyväiset ihmiset. Ne olivat täynnä kiitollisuutta, iloa ja hyvän odotusta. Mutta olin saanut myöskin haukkumakirjeitä, uhkauksia ja omia tekemisiäni arvostelevia kirjeitä. Huomasin pysähtyväni näihin pitemmäksi aikaa, sillä moitteet pitää huomioida vakavasti ja tehdä mahdollisesti johtopäätöksiä. Suurin osa em. oli varmasti oikeutettuja ja sopivia, uskon, että niiden kirjoittajat olivat rehellisiä ja vilpittömiä pyrkimyksissään. En kuitenkaan tiedä saivatko ne mitään aikaan? Job 6:14. Tuleehan ystävän olla laupias nääntyvälle, vaikka tämä olisikin hyljännyt Kaikkivaltiaan pelon.

Erikoisen ryhmän vanhoissa kirjeissä muodostavat mieleltään sairaat lähimmäiset. Ehkä tämä ryhmä on kaikkein vaikeimmin kohdattavissa. Olen kuullut monta merkillistä pelkoon ja epäuskoon liittyvää mielipidettä, mutta kirje on hätähuuto minulle, joka en ole ymmärtänyt jotakin vaaraa tms. Yksi kirje tuli minulle kerran yllättäen erään kokoussarjan kestäessä; siinä pyydettiin, että varoittaisin kokoontunutta seurakuntaa tauolla juomasta kahvia, koska se oli myrkytettyä. Kirjeessä oli vielä lisäksi hoito-ohjeet mahdollisen myrkytyksen uhrille, sillä kuulemma moni oli jo ehtinyt sairastua ja kuolla? En muistaakseni tehnyt mitään, enkä tiedä, kuka kirjeen minulle kirjoitti.

Mielipiteensä muuttaminen ei ole aivan yksinkertaista, ei ole helppoa luopua näkemyksistään ja arvoistaan. Jotenkin kristillisessä kentässä erilaisuus on vielä ongelmallisempaa ja jos olet johdonmukaisesti omaa mieltäsi, jäät pian yksin. Tulee potkut, yhteisö tai ystävät hylkäävät. Joskus se on kuitenkin ainoa tie Kristuksen seuraamisessa, jos se ei tapahdu vihassa vaan rakkaudessa. Jeesus kulki yksin, hylättynä, halveksittuna ja hänen omansakin jättivät hänet vähäksi aikaa. Jopa hänen Isänsä hylkäsi hänet silmänräpäykseksi. Millaista siis on joutua ikuisesti helvettiin, Jumalan hylkäämänä, josta ei pääse koskaan pois?  Ps.88:19. Ystävät ja toverit sinä olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani.
On hyvä säilyttää pyhä pelko Jumalan edessä ja suhtautua vakavuudella kaikkeen, mitä hän sanoo tai tekee. Toisten uskovien hylkääminen on myös vakava juttu, olipa syy mikä tahansa. Inhimilliset piirteemme eivät voi miellyttää kaikkia ja jokaisella on myös heikot hetkensä – muutamat elävät aina sellaisissa. Mutta Herran omat muodostavat seurakunnan, jota Raamattu kutsuu Kristus-ruumiiksi ja Karitsan morsiameksi, pyhien yhteydeksi. Loppu julistaa meille tuomion tai vapautuksen juuri suhteessamme toisiin uskoviin. Matt.25. luku puhuu kolmesta tärkeästä seikasta valvomisesta (10 neitsyttä) hengellisestä työstä (leiviskät) ja ihmissuhteista (Kristus omissaan). Kirjeet ovat peili kaikesta tästä täällä ajassa.

Jeesus, Vapahtajamme, osoita meille ylimääräistä armoasi kaikkiin ihmissuhteisiin, jotka ovat joskus niin äärettömän vaikeita ja koen ne aivan ylivoimaisiksi. Auta suhtautumaan asiallisesti ilman liiallisia tunteita lähimmäisten asioihin, että voisin elää, toimia ja puhua niissä kunniaksesi. Kiitos jokaisesta todellisesta, luotettavasta ystävästä, erikoisesti heistä, jotka ovat jaksaneet kärsiä minua.

raamattutunteja voi kuunnella mm. Tampereen raamattukoulun kotisivuilta osoitteesta: http://www.tampereenraamattukoulu.net/luentoja.php

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kristus-kalliolla

Kristus-kalliolla kirja 
on ehtinyt jo kolmanteen painokseen. 

Se on päivittäinen hartauskirja, jossa kuljetaan eri teemojen kanssa arkipäivässäni. Siinä on mukana myöskin laulu joka päivälle ja rukous aiheen puitteissa, sekä Raamatunlukuohjelma jokaisen päivän kohdalla, jolla pääsee lähes koko Raamatun vuodessa läpi. 

Kirjassa on sivuja 760 ja se on kovakantinen A 5 kokoa.
Sen myyntihinta on 10 €
Sitä ei ole myynnissä kirjakaupoissa, vain tilaisuuksien yhteydessä ja kotoa.

Tavataan taivaassa








Olen tuottanut Fanny Crosbyn lauluista CD-levyn. Siinä on 22 suomennettua laulua kolmen eri lauluryhmän esittämänä ja myyn sitä 10 € kpl.




klikkaa tuosta, niin näet, mitä levy sisältää.....
https://docs.google.com/file/d/0B4PqzDdHptkTYWFBT29qVEwteEU/edit

tässä hieman taustatietoa:

Frances Jane Crosby syntyi 24 maaliskuu 1820 lähellä New Yorkia. Kun Fanny oli kuuden viikon ikäinen, ja kylmyys oli aiheuttanut tulehduksen silmissä, vanhemmat kutsuivat apuun epäpätevän lääkärin. Tämä oli sokaissut Fannyn  hoitamalla hänen silmätulehdustaan sinappihauteella.
Sokeana hän oppi paljon kuuntelemalla. Hänen äitinsä ja isoäitinsä lukivat hänelle paljon Raamattua. Hän kuului metodistikirkkoon ja lauloi siellä lap­sikuorossa. Hän kävi sokeainkoulua, jonka aikana hän opetteli soit­ta­maan pianoa, urkuja, harppua, ja kitaraa. Hänestä tuli hyvä sopraano­lau­la­ja. Hän oli ensimmäinen nainen, joka sai käyttää puheenvuoron Yh­dysval­tain kongres-sissa. Puhe oli sosiaalinen ja käsitteli vähäosaisten ja sairaiden asemaa.
Hän kirjoitti näytelmiä, oopperoita, kantaatteja, runoja ja poliittisia kan­nan­ottoja. meni vuonna 1858 naimisiin sokean Alexander Van Alstynen kanssa ja he toimivat mm. Sokeain koulun opettajina. Heille syntyi tytär, Frances, joka kuoli pian syntymänsä jälkeen. Lapsi oli ainoa. Yhdessä Jane ja Van järjestivät konsertteja, joissa lauloivat ja soittivat. Puolet konserttien tuo­toista annettiin köyhille.
Vuonna 1849 oli  New Yorkissa kolera-epidemia, joka tappoi paljon ihmisiä. Sen jälkeen syttyi kärsineen kansan keskuudessa hengellinen herätys. Seuraavana vuonna Jumala pelasti hänet ja vihki palvelukseensa. Syksyllä 1850 pidettiin herätyskokouksia metodistikirkossa New Yorkissa. Siellä hän oli istunut ahdistuneena ja etsinyt varmuutta pelastukseensa. Kolmannen kerran hän meni, rikkinäisenä, täynnä turhautumista ja ahdistusta…  Jotkut meistä, hän kirjoittaa, menivät joka ilta kokoukseen, mutta vaikka olin pyrkinyt rauhaan, en löytänyt iloa, jota kaipasin. Jotkut meistä menivät niihin joka ilta, ja kaksi kertaa minä menin alttarille saadakseni rauhan, mutta en löytänyt iloa, jota janosin, ennen kuineräänä iltana, 20.11.1850. Minusta tuntui silloin, että valon täytyisi todella syttyä nyt tai ei koskaan. Niinpä minä nousin ja menin yksin alttarille. Rukouksen jälkeen he alkoivat laulaa vanhaa antautumisvirttä Vapahtajan verestä ja kuolemasta. Kun he pääsivät neljännen säkeistön kolmannelle riville: “Tässä olen, Herra, annan itseni”, minun sieluuni tulvi taivaallinen valo. Hypähdin jaloilleni, huusin halleluja, ja tajusin vasta silloin, että olin yrittänyt pitää toisella kädellä kiinni maailmasta ja toisella Herrasta.
Kuitenkin Crosby kirjoitti myöhemmin: Minun kasvuni armossa oli erittäin hidasta alusta alkaen. Uskoon tulonsa jälkeen neljätoista vuotta myö­hemmin 44-vuotiaana Fanny kirjoitti ensimmäinen laulunsa. Seuraavien 51-vuoden aikana hän kirjoitti yli 8500 kappaletta, jopa seitsemän kappa­letta päivässä! Fanny oli niin tuottelias, että kustantamoissa myytiin enem­män hänen kappaleitaan käyttämällä yli 100 eri salanimeä. 60 vuoden iässä FC sitoutui Herralle palvelemaan köyhiä loppuelämänsä. Hän kävi vankiloissa ja auttoi alkoholisteja, työttömiä ja prostituutioita. Hän toimi kokouksissa evankelistana.

Vanhoja kirjeitä

Joulun aikaan etsin vanhoja negatiiveja ja löysin matkalaukullisen vanhoja kirjeitä ja postikortteja 40-vuoden ajalta. Luin niitä sitten usean päivän ajan, lajittelin ja niputin. Palautin vanhoja muistikuvia mieleeni ja kävin läpi mennyttä elämää. Muistin monet ystävät, heidän äänensä, sanansa, kasvonsa. Mietin, että elämä on lyhyt, sillä monet ovat jo poissa täältä ajasta. He ovat siirtyneet ajattomuuden alueelle.

Kirjeissä oli paljon tunteita, iloja ja suruja, salaisuuksia ja julkista tietoa. Monet niistä olivat kirjoitetut yksinäisyydessä, sairaana, hylättynä ja suuressa heikkoudessa. Mutta joukossa oli paljon hauskoja, humoristisia viestejä, jotka saivat minut vieläkin iloiseksi. Huomasin, monet elävästi uskossa olleet olivat luopuneet Jeesuksesta, monet eivät enää pitäneet mitään yhteyttä. Vanhat muistot olivat kuivuneet kuin syksyn lehdet, rypistyneet ja tummuneet. Niissä ei ollut enää elämää, emme voi palata takaisin alkuun kuin noppapelissä.
Jossain vaiheessa olin aivan täynnä kirjeiden sanomaa, inhimillistä vuodatusta ja jossain määrin myös Jumalan puhetta niiden kautta. Vein ne rukouksessa Herran eteen, ne elossa olevat ihmiset - enhän tiedä monenkaan nykytilaa? Jos katsoin vanhaa rippikouluryhmäkuvaa Maarian kirkossa, Turussa, niin en muistanut enää montakaan nimeä tuosta joukosta. Missä he olivatkaan nyt, moniko oli vielä elossa, oliko joku uskossa Kristukseen - olivathan he kanssani silloin luvanneet uskoa ja seurata Herraa? Jes.37:14. "Kun Hiskia oli ottanut kirjeen sanansaattajilta ja lukenut sen, meni hän Herran temppeliin; ja Hiskia levitti sen Herran eteen." Uskova voi olla avuton, mutta hänellä on suuri Jumala, joka kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Eikä mikään ole ihmisen kannalta niin tärkeää kuin sielun pelastus.
Nykyään ei enää kirjeitä kirjoiteta, sen korvaavat sähköiset viestimet. Elämä on hektistä ja kaikki tapahtuu pikavauhtia. Emme kykene enää luomaan sellaista tunnelmaa kuin kirjeissä oli ennen vanhaan. Nykyään kysymme: missä sä oot, onks hyvä puhua, ja nähdään. Siinä ne tärkeimmät.
Olen harmitellut myös sitä, että sukuni vanhat kirjeet ovat tyystin hävinneet tai hävitetyt. Muistan nähneeni lapsena isoja nippuja vanhoja kirjeitä, joista sain irroitella postimerkkejä kokoelmiini. Nyt niitä ei enää ole. Ne olisivat ehkä sisältäneet mielenkiintoista tietoa entisajan elämästä ja ihmisistä, ehkä olisin itsekin oppinut jotakin hyödyllistä? Mutta nyt on vastattava kysyjille: en tiedä.

Jokainen kontakti täällä ajassa on mahdollisuus hyvän yhteyden rakentumiseen. Mutta meillä ihmisillä on rajoittunut kyky tehdä sitä, päinvastoin, me tuhoamme ja pilaamme monet ihmissuhteet synneillämme ja itsekkyydellämme. Siksi hengellinen yhteys on suuri Jumalan lahja, jonka arvon ymmärtää vasta, kun sitä ei ole. "Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin. Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;" 2.Kor.3:2-4. Näitä kirjeitä tarvitaan tässä ajassa. Ne voivat muuttaa elämän kulkusuuntaa ja ihmissydämiä. Niissä on taivaallinen postileima ja valtuutus.

Rakas Vapahtaja ota ystäväni läheltä ja kaukaa, tuo heidät valtakuntaasi. Osoita hyvyytesi jokaisen kohdalla, vaikka emme koskaan ansaitse sitä. Auta meitä näkemään, kuinka sinun armosi on kulkenut kansamme pitkin matkaa - pimeinä ja kylminäkin päivinä.