Avuksi riennä sä onnettomain, kuoleman tuskissa kamppailevain!

 Katselin dokumenttia Titanicista. Lähes 300 metriä pitkä loistoristeilijä upposi 1912 maailman suurimpana laivana neitsytmatkallaan Atlantiin. Ylellinen ja suuruudenhullu alus vetosi sen ajan rikkaisiin, jotka olivat valmiit kokemaan sen loiston merellä. Sen varustukseen kului silloin mm. yhdeksän kantta, neljä hissiä, astianpesukone ja lämmitetty uima-allas, turkkilainen sauna, kirjasto, squash-kenttä ja kuntosali. Rikkaat matkustivat ykkösluokassa, mutta löyhä kansa oli kolmosluokassa laivan alaosassa. Se oli mainostettu uppoamattomaksi, mutta Jumala oli sallinut sen törmätä jäävuoreen, joka puhkaisi sen kaikki ilmataskut yhdellä viillolla. 1500 ihmistä hukkui sen mukana. Kerrotaan, että orkesteri soitti upotessa hengellistä laulua: Sua kohti Herrani! Ja se virsi nimettiin myöhemmin Titanic-hymniksi. Nyt sen raato lepää neljän kilometrin syvyydessä ja sinne on tehty kymmeniä sukelluksia vuodesta1985. Tavaraa on nostettu näyttelyksi asti ylös. Ihmisten mielenkiinto on romussa ja helyissä. Tutkijat ovat kyyneliin asti liikuttuneita hylyn ääressä ja kuvia katseltaessa, mutta kukaan ei kysy, minne ne sielut joutuivat kuoltuaan? Tutkijoiden suuri murhe onkin hylkyä ympäröivä ruoste. Sillä aikoinaan ajateltiin, ettei meren pohjassa ole elämää lainkaan? Mutta nyt on havaittu, että ruoste on syntynyt bakteerien syömistä metalliosista, ja korroosio etenee koko ajan.

 

”Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Voi verivelkojen kaupunkia, pataa, joka on ruostunut ja josta ei lähde sen ruoste! Tyhjennä se kappale kappaleelta: sille ei ole langennut arpaosaa. Sillä sen vuodattama veri on sen keskellä, paljaalle kalliolle se on sen koonnut, ei ole vuodattanut sitä maahan, tomun peitettäväksi. Nostattaakseni kiivauden, tuottaakseni koston minä olen pannut sen veren paljaalle kalliolle, ettei se peittyisi. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Voi verivelkojen kaupunkia! Minäkin suurennan liettä. Lisää halkoja, viritä tulta, keitä liha loppuun, kiehuta liemi kuiviin, polta luut karreksi. Anna sen sitten olla tyhjänä hiiltensä päällä, niin että se kuumenee, sen vaski hehkuu ja sen saastat siitä sulavat, sen ruosteesta tulee loppu. Siitä on ollut vaivaa väsymykseen asti, mutta ei ole lähtenyt siitä sen ruosteen paljous. Tuleen sen ruoste! Hes.24:6-12.

 

Erikoinen ennustus on 1898 Morgan Robertsonin pienoisromaani Futility (”Turhuus”), joka kertoi jäävuoreen törmäyksen vuoksi uponneesta Titan-nimisestä loistoristeilijästä, joka olisi ollut aikansa ylellisin laiva. Romaanissa kuvattu laiva on hieman Titanicia lyhyempi ja teholtaan pienempi, mutta muuten kirjan Titanin tiedoissa on nähty yhtäläisyyksiä Titanicin tietojen kanssa.

 

Robertsonin kirjassa Titan törmää jäävuoreen ylittäessään Atlantin ja uppoaa Pohjois-Atlantilla. Uppoaminen tapahtuu huhtikuussa (Titanic upposi aamulla 15. huhtikuuta 1912). Uppoamaton Titan kantoi niin vähän pelastusveneitä kuin lait täyttäisivät. Itse asiassa se sisältää vain 24 - ei aivan tarpeeksi kuljettamaan puolet lähes 3000 sielusta. Tämäkin ennakoi Titanicin pelastusveneiden riittämättömyyttä, mikä johti yli 1500 ihmisen kuolemaan. Futility keskittyy merivoimien upseeriin ja päällikköön nimeltä John Rowland, joka selviää hengissä Titanin uppoamisesta, löytää Jumalan ja voittaa elämänsä rakkauden takaisin. Robertson kuoli vuonna 1915, vain kolme vuotta sen tapahtuman jälkeen, jonka hän oli kirjassaan ennustanut.

 

John Harper syntyi 29. 5. 1872 ja oli skotlantilainen baptistipastori, joka kuoli Titanicin uppoamisessa Pohjois-Atlantilla. Harper syntyi Houstonin kylässä, Renfrewshiressä, Skotlannissa, vuonna 1872. Hän omaksui henkilökohtaisesti vanhempiensa kristillisen uskon 14-vuotiaana. Evankeliumi voitti hänet: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” Joh.3:16-17. Siitä sanasta hän löysi pelastusvarmuuden. Hän opetteli Raamattuaan, ja harvat hänen myöhempinä vuosinaan pystyivät käyttämään sitä paremmin kuin hän. Hänen intonsa oli sammumaton. Kun hän istui kotona aivan yksin, eräänä kauniina kesäkuun iltapäivänä vuonna 1890, hän sai suuren sielun liikahduksen ja niin valtavia näkyjä rististä ja sillä kuolleesta Vapahtajasta, että hän tunsi pakkoa lähteä ulos todistamaan Kristuksesta. Hänen kielensä vapautui, ja evankeliumin tilaisuuksien ovet avautuivat, ja siellä täällä ympäröivällä alueella annettiin todistus hänessä olevasta uskosta. Jumalan Hengen sinetti kiinnitti hänet suorittamaan palvelusta Jumalalle. Hän aloitti saarnaamisen 18-vuotiaana. Hän elätti itsensä varhaisessa aikuisiässä tekemällä ruumiillista työtä myllyssä, kunnes baptistipastori E.A. Carter Lontoossa kuuli hänen saarnaamisestaan ja asetti hänet palvelukseen Govanissa Skotlannissa. Hän jätti työnsä tehtaalla ja antoi kaiken aikansa evankelioimiseen. Hän kokosi ympärilleen jatkuvasti joukon miehiä ja naisia, jotka antautuivat ensin Herralle ja sitten Hänen palvelukseensa. Sekä kesällä että talvella pidettiin ulkoilmakokouksia ilahduttavin tuloksin. Hänen hoidossaan seurakunta kasvoi nopeasti 25 jäsenestä yli 500:aan ja muutti pian uuteen paikkaan Plantation Streetille. Vuonna 1923 se muutti nykyiseen rakennukseensa Craigiehall Streetille ja nimettiin uudelleen Harper Memorial Baptist Churchiksi hänen kunniakseen.

 

Titanicin katastrofin aikaan Harper oli 39-vuotias leski, jolla oli kuusivuotias tytär Annie Jessie. Hän oli matkalla tyttärensä ja sisaruksensa kanssa Chicagoon saarnaamaan useita viikkoja Moody-kirkossa, jossa hän oli ollut vieraana edellisenä syksynä ja hänen menestyksensä siellä johti siihen, että hänet kutsuttiin johtamaan toista kokoussarjaa.

 

Eräs pelastunut kertoo: - Viimeinen päivä, jonka vietimme Titanicilla, oli sunnuntai, herra Harper pyysi minua lukemaan sen päivän Raamatun lukua aamurukouksissamme, ja myöhemmin menimme sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseen. Päivä vietettiin hiljaa ja miellyttävästi, ja kun menin etsimään herra Harperia noin kello kuudelta mennäksemme päivälliselle, löysimme hänet vakavasti puhuvan nuoren englantilaisen kanssa, jonka hän koetti johtaa Kristuksen luo.

Huhtikuun 14. päivän iltana pastori Harper ja neiti Leitch seisoivat kannella ihaillen auringonlaskua.

- Se on kaunista aamulla, sanoi pastori Harper.

 

Törmäyksen jälkeen Harper herätti tyttärensä, nosti hänet ja kääri hänet huopaan ennen kuin kantoi hänet A-kannelle. Siellä hän suuteli häntä hyvästiksi ja ojensi hänet miehistön jäsenelle, joka laittoi hänet pelastusveneeseen. Kun laiva törmäsi jäävuoreen yöllä 14. huhtikuuta 1912 hänen tyttärensä ja veljentytär pantiin pelastusveneeseen ja selvisivät hengissä, mutta Harper hyppäsi veteen laivan alkaessa upota. Jotkut selviytyneet kertoivat, että Harper saarnasi evankeliumia loppuun asti, erityisesti Apt.16:31 "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi." ensin uppoavassa laivassa ja sitten jääkylmässä vedessä oleville ennen kuin hän itse kuoli siihen. John Harperin tarina Titanicin kyydissä kerrotaan kirjassa Titanicin viimeinen sankari.

 

Äkillinen, surullinen ja hedelmällinen Harperin elämän päättyminen mykisti. Hänellä oli täysin Kristukselle antautunut elämä, johon oli liittynyt kuolematon intohimo lähimmäistensä iankaikkisen hyvinvoinnin puolesta. Sitä on täytynyt jäljelle jääneiden hämmästellä? Mutta tietävätkö ihmiset omassa elämässään mitään Vapahtajan voimasta ja armosta, jota John Harper rakasti ja palveli ja jonka läheisyyteen hän on nyt mennyt? ”Jumalan tie on täydellinen. Herran puheet tulella koetellut: hän on kaikkein kilpi, jotka häneen uskaltavat. Sillä kuka on Jumala, paitsi Herraa? ja kuka on kallio, paitsi Jumalaamme?” Ps.18:31-32.

 

Jumalan lähettämät luonnonvoimat olivat liikaa mammuttilaivalle. Jäävuoret kelluivat äänettömästi päin laivaa, jonka pohja repesi ja lähetti sen pohjaan. "Tähtitarhasta tulee tuulispää, pohjan ilmalta pakkanen. Jumalan henkäyksestä syntyy jää, ja aavat vedet ahdistuvat.” Job 37:10. Mutta Jeesukseen uskova elää ikuisesti.

 

Eräs mies nousi ylös seisomaan suuressa todistuskokouksessa Hamiltonissa, Kanadassa,

hän oli yksin matkalla Englannista Amerikkaan höyrylaiva Titanicilla, joka kuten historiasta tiedetään, törmäsi tällä ensimmäisellä valtamerimatkallaan jäävuoreen vaipuen pohjaan, satojen ihmisten saadessa surmansa Atlannin aalloissa.

- Olin siihen aikaan aivan suruton ja pintapuolinen ihminen. Sellainen oli tilani myös tuona, kaameana onnettomuusyönä. Muistan kuinka löysin itseni odottamatta kylmän meren helmassa kamppailemassa kuoleman kanssa monen muun epätoivoisen ihmisen rinnalla. Viimein sain tartutuksi johonkin esineeseen, joka juuri ja juuri auttoi minua pitämään päätäni vedenpinnan yläpuolella. Hukkuvien huudot täyttivät ilman ja vapisuttivat minunkin sieluani.

Hetken perästä huomasin erään miehen uivan minua kohti.

- Oletko sinä pelastettu? huusi hän minulle.

- Ei, sitä en ole, sain töin tuskin vastatuksi.

- Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hän on pelastava sinut, huusi mies minulle.

Samassa aallot heittivät meidät kauaksi toisistamme. Mutta äkkiä kuulin taas hänen

äänensä vierestäni,

- Onko sielusi pelastunut?

- Ei, minä pelkään, ettei niin ole.

- Silloin et tarvitse muuta kuin, että panet kaiken luottamuksesi Herraan Jeesukseen

Kristukseen ja sinä pelastut.

Jälleen paiskasivat aallot meidät kauaksi toinen toisestamme. Kuulin miten tämä mies huusi muillekin, että heidän piti uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja antaa itsensä kokonaan Hänelle. Aloin huutaa Herran puoleen, ettei Hän antaisi minun hukkua kadotukseen, vaan pelastaisi sieluni ennen kuin, kuolen, Ja Herra kuuli hätähuutoni. Hän lisäsi minulle armon aikaa, antoi minulle

mahdollisuuden pelastua pahasta äkkikuolemasta, ja tässä minä nyt olen todistamassa

teille, että hän tuona kauheana yönä tarttui minuun niin, että sieluni pelastui Atlantin

kylmissä aalloissa.

Viimeinen, mitä tuosta miehestä havaitsin, oli hänen huutonsa juuri ennen vaipumistaan aaltoihin;

- Nyt minun sieluni nousee ylös Herran istuimen luo!

Ja näin sanoen hän vajosi.

Tämä sielujen voittaja oli John Harper Lontoosta, mies, viimeiseen saakka uskollinen sille kutsumukselle, jonka oli Herralta saanut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1.Kiiruhda hukkuvan huutoja päin

keskelle aaltojen tyrskyäväin!

Veljes nyt siellä käy taisteluaan,

ken avukseen lähteä rohkeneekaan?

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie!

 

2.Avukseen kaikki nyt kiiruhtakaa.

Itseään säästää ei yksikään saa!

Katso, hän vaipuu, siis kiireesti vaan

käy veneelläsi hukkuvaa pelastamaan.

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie!

 

3.Avuksi riennä sä onnettomain,

kuoleman tuskissa kamppailevain!

Myrskyssä maailman, kiusausten

He hukkuvat syntien syvyyteen.

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie!

 

4.Hetken mä täällä vain palvella saan,

pian saavun rannoille iäisen maan.

Jospa, kun saapuu kuoleman yö

Ois turvani taivainen pelastusvyö!

Avuksi riennä, avuksi riennä!

Pelastus hänelle vie, kohta jo myöhäistä lie.

 

HLV. 388 Edvard S. Ufford

Kun suomalaiset marssivat Ukrainaan

 Maailma joutui kärsimään 1700-luvulla kahdesta suuruudenhullusta hallitsijasta, jotka tapattivat kansalaisiaan järjettömien tavoitteittensa vuoksi. He olivat Venäjän tsaari Pietari Suuri ja Ruotsin nuori kuningas Kaarle kahdestoista.

Suuren sotaretken taustalla oli mm. se, että tsaari oli perustanut Pietarin kaupungin entiselle Ruotsin alueelle, mihin kuului mm. Inkerinmaa. Mutta Kaarle oli 1700 voittanut Venäjän Narvassa ja siitä innostuneena ryhtynyt valloittamaan Puolaa, johon meni 8 vuotta. Siiten hän päätti joukkoineen suunnata Moskovaan. Tämä järjetön matka tehtiin jalan ja sen saivat mukana olleet suomalaiset ( joita oli arviolta 2/5 sotilaista) tuntea nahoissaan, sillä kuninkaan sana oli laki. Armeija oli kuitenkin heikentynyt monen vuoden sotareissulla huonon huoltotilanteen, kapinoinnin, sairauksien, ja juopottelun tähden.

Ukrainassa sijaitsee edelleen Pultavan kylä Harkovan ja Kiovan puolivälissä.  Siellä Ruotsin suurvaltapyrkimys mureni lopullisesti ja pysyvästi. 18.6. 1709. Venäläisiä oli taistelussa 45000 ja Kaarlen joukkoja 20000 miestä. Sota oli pien ohi ja Kaarlen joukoista yli 9 300 kuoli ja lähes 2 900 vangittiin.

Venäläiset valtasivat Inkerin Pultavan taistelun jälkeen vuonna 1710, Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun vuonna 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa vuonna 1714. Siitä alkoi isonvihan aika, jolloin suomalaisia tapettiin urakalla ja monta tuhatta vietiin vankeina Siperiaan.

Tämä murheellinen historian jakso on jäänyt taakse, mutta nykypäivän uutiset kertovat taas ajasta, jolloin kärsimys vaivaa kansoja.ja suuret joukot kulkevat päämäärättömästi pakoon sotien tieltä. Ihmiset rukoilevat Herraa ja etsivät Jumalaa, odottavat helpotusta elämäänsä. Perheet hajoavat, kodit hajoavat, kaikki vuosien vaiva ja työ murenee hetkessä raunioiksi. Kaikkialla on itkua, toivottomuutta, riisumista ja tappiota. Vihollisen henkivallat riepottavat ihmissieluja sotimaan keskenään, pimeys peittää kansat, viha ahdistaa mielet.

Turvamme ei ole Ruotsissa, eikä sitä kieltä puhuvissa, ei myöskään Venäjässä eikä sitä kieltä puhuvissa, ei ole Euroopan valtioliitossa, eikä sen alueen sotilasliitossa, ei ole euroissa eikä dollareissa, ei terveydenhuollossa eikä rokotuksissa. Elämme pahan vallassa olevassa maailmassa, jossa valhe ja vääryys rehottavat, jossa viha ja väkivalta asuvat, jossa enemmistön mielipide ratkaisee ja ohjaa päätöksiä. On vain ajan kysymys, milloin antikristus astuu ohjaksiin alistamalla kaikki päätöksiensä alle.

Uskovina turvamme on ikiaikojen Jumalassa ja hänen pysyvässä sanassaan. 

"Sillä tämä on Jumala, meidän Jumalamme, aina ja iankaikkisesti; hän johdattaa meitä kuolemaan asti." Ps.48:15. 

”....hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle....” Ef.1:20-22 

"…niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä…." 2.tess.2:8. 

"…ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä…." 2.Tess.1:7.

 

Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

 

Kangasalan seurakunta

Keväinen videotervehdys ystäville lähellä ja kaukana. 

Tulkkina Heli Haljandra, laulut Artur Puhuvat Outi, Seppo, Hilkka, Turkka

 

 https://www.youtube.com/watch?v=pctXYEq3cik

Titanic

 

https://www.youtube.com/watch?v=Vba4vmE8AWI

aamuhartaus 15.4.22

Rovasti ja pikkupojat

 https://www.youtube.com/watch?v=wuK08AVUjZc

aamuhartaus 14.4.22

poispotkittu

 https://www.youtube.com/watch?v=g5MSqaG2Wkc

aamuhartaus 13.4.22

Pavel

 https://www.youtube.com/watch?v=kfbXysOFFfc

aamuhartaus 12.4.22

Ilolaulu?

 

https://www.youtube.com/watch?v=Q-v_5kJJ5so

aamuhartaus 11.4.22

Jeesus, kuule rukoukset....

 https://www.youtube.com/watch?v=n-tY0jtLShw

Sielun aarre

 Pietismin herätyskristillisyyden alkuvaiheissa syntyi monta hyvää kirjaa, jotka rohkaisivat ihmisiä antautumaan Jumalalle ja Jeesuksen omiksi. Saksalainen Kristian Scriver kirjoitti 1600 luvulla viisiosaisen saarnakirjan, joka sai suuren suosion. Suomeksi postilla ilmestyi Juho Saarisen kääntämänä nimellä Sielun-Aarre kolmena niteenä vuosina 1889, 1890 ja 1891. Niiden yhteinen sivumäärä oli noin 2 500.

Eräs tuntemani kirkkoherra, Jussi Talasniemi Espoosta, antoi minulle lahjaksi väitöskirjansa, joka pohjautui tähän teokseen. Väitöskirjan johdannossa hän kirjoittaa:

- Laudatur-, pastoraali- ja lisensiaattitöissäni olin agressiivinen. Pidin Scriveriä lähinnä varoittavana esimerkkinä siitä, miten väärin kristinusko voidaan käsittää. Uskoin kaataneeni Scriverin niin, ettei hän siitä enää nouse. Hymähtelin isäni väitteelle laudatur-työni lukemisen jälkeen: "Kyllä sinä vielä myöhemmin ymmärrät!" 

En tiedä, ymmärränkö Scriverin tässä kirjassa oikein. Mutta ystäviä meistä on tullut. Hän ei ole minulle enää Scriver-parka koeputkessani, vaan kaiken kunnioituksen ansaitseva luterilainen isä omassa ympäristössään — minun menneisyydessäni.

Jussi kertoi menneensä tutkimustyöhön naureskellen kevytmielisesti, mutta kirjan teksti oli ottanut hänet kiinni ja hän kertoi tulleensa uskoon väitöskirjaa tehdessään. Hienoa, kiitos Herralle. Kävin sitten vuosia Espoonlahden seurakunnassa monissa tapahtumissa puhumassa. Kuljimme evankelioimassa pitkin kylänraittia, tehtaissa, kaupoissa, yrityksissä, kapakoissa, kirkoissa, kouluissa. Työntekijät olivat varauksetta mukana näissä tielanteissa ja kristittyjen yhteyttä ja Jumalan siunausta.

Leikkasin tuosta kuuluisasta kirjasta erään mielenkiintoisen pätkän tähän:

- Vielä tahdon lisätä yhden seikan, että tässä omantunnon koettelussa ja jumalisessa parannushartaudessa huomataan hyvin hyödylliseksi, jos paperiarkille, minkä hyvin saattaa liimata eli kiinnittää taululle, kirjoitetaan itsellensä muistiin toiselle puolelle tärkeimmät avut eli hyveet, mitkä kuuluvat kristillisyyteen ja uuteen kuuliaisuuteen, mutta toiselle puolen synnit ja paheet, jotka sotivat Jumalan pyhiä käskyjä ja kristinuskoamme vastaan, johon muutamat jumaluusoppineet katkismusselityksissään ja muissa kirjoissa ovat antaneet hyvän osviitan. Paremmin esitelläksemme ajatuksiamme, tahdomme panna tähän lyhyen kokoelman, mikä ei kuitenkaan sisällä kaikkia. Jokainen hurskas sydän, joka todenteolla pitää huolta parannuksesta ja jumalisuudesta, osaa kyllä lisätä sitä. Kokoelma tärkeimpiä avuja, joita katuvaisen kristityn tulee harrastaa ja syntejä, joita hänen on karttaminen.

 

A. Kristillisyyden ihanne (Avuja)               B. Lihallinen toteuma (Synti)                     

 

1A.Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen. Siinä pitää pyrkiä edistymään, Raamattua tulee tutkia.

1B.Jumalattomuus, pilkkaaminen, huolimattomuus, ja välinpitämättömyys hengellisissä ja maalisissa asioissa, tahallinen tietämättömyys, Raamatun lukemisen laiminlyöminen.

 

2A.Usko. Se pitää Jeesusta Kristusta, ristiinnaulittua, alati silmäin edessä ja sydämessä, pitää häntä kalleimpana tavaranaan. Uskon rohkeutta ja vakuutusta tulee harrastaa.

2B.Harvoin ajatella Lunastajaansa, harvoin miettiä hänen rakkautensa syvyyttä, veisata, puhua, kuulla hänestä ilman hartautta, rakkautta ja ikävöimistä, ei koetella uskoa.

 

3A.Rakkaus Jumalaa kohtaan. Uutterasti miettiä Jumalan hyviä töitä, usein ajatella elämän- juoksuansa, usein laskea sydämelle Jumalan pitkämielisyyttä ja hyvyyttä ja siten herättää itseänsä innokkaasti, sydämellisesti rakastamaan Jumalaa.

3B.Maailman rakkaus, itserakkaus.

 

4A.Kiitollisuus Jumalaa kohtaan. Joka päivä uhrata itsensä ja antautua hänelle, lahjoittaa sydämensä Herralle Jeesukselle, kiinnittää se hänen ristiinsä kiittää alati Jumalaa, vähintäänkin huokailemalla kiivailla hänen kunniansa puolesta.

4B.Unhottaa Jumalan hyvät työt, käyttää väärin jäseniänsä, lahjojansa ja tavaroitansa, ei kiittää eikä ylistää Jumalaa.

 

5A.Jumalanpelko. Kaikkialla muistaa Jumalaa ja tehdä kaikkia ja jättää tekemättä niin kuin hänen pyhäin kasvojensa edessä. Saatanan, maailman ja lihamme vietellessä meitä syntiin ainiaan sanoa Joosefin kanssa: Kuinka minä niin paljon pahaa tekisin ja rikkoisin Jumalaa vastaan?

5B.Suruttomuus, tehdä tahallaan syntiä, menetellä vastoin omatuntoa, peljätä enemmän ihmisiä kuin Jumalaa, tehdä syntiä armon turvissa.

 

6A.Turvata Jumalaan. Koko sydämellä luottaa hänen kaikkivaltiaaseen kaitsentoonsa ja hallitukseensa, hänen isälliseen huolenpitoonsa, rakkauteensa ja uskollisuuteensa. Alamaisuus, tyytyväisyys yksin hyvään Jumalan tahtoon hyvinä ja pahoina päivinä. Sielun lepääminen Jumalassa, kärsivällisyys.

6B.Epäluottamus, arkamielisyys, Napina Jumalaa vastaan, hänen pyhän tahtonsa vastusteleminen, omaan ymmärrykseen, ihmissuosioon, ajallisiin tavaroihin luottaminen, kärsimättömyys surussa, turha huolehtiminen ja maallinen murhe.

 

7A.Rukous. Päivän ensimmäinen ja viimeinen työ, hartaus, tottumus pyhiin huokauksiin ja lyhiin rukouksiin, ennen kaikkia rukoilla hengellisiä, taivaallisia ja iankaikkisia tavaroita. Ei rukoilla väkinäisesti, vaan mielellään, puhutella Jumalaa kuin hurskas lapsi rakasta isäänsä. Sulkea kammionsa, kun tahtoo rukoilla ja niin paljon kuin mahdollista heittää pois kaikki maalliset ajatukset.

 7B. Laiminlyödä rukous, aamulla viivyttää sitä ja ensiksi ryhtyä maallisiin askareihin, rukoilla vastenmielisesti, orjallisesta pelosta, ilman hartautta, ilman luottamusta ja rohkeutta, kiroilla, kevytmielisesti vannoa, tehdä pilaa hengellisistä asioista, ei taivuttaa omaisiansa rukoukseen.

 

8A.Viettää sunnuntai kokonaan Jumalan palvelemisessa, kuulla, miettiä ja tutkia Jumalan sanaa sisällisellä hartaudella, sydämellisellä isoamisella ja janoamisella, todenteolla etsiä sielunsa ylennystä ja parannusta, ohjata perhettänsä oikeaan sunnuntain viettämiseen, julkisen jumalanpalveluksen päätyttyä pitkittää sitä kotona.

8B.Tulla kirkkoon myöhään, ilman hartautta ja jumalallista tarkoitusta, ei kuunnella Jumalan sanaa syvimmällä kunnioituksella, ei laskea sitä sydämeen, ei saada monesta saarnasta mitään hyötyä eikä ollenkaan huolia siitä, ei ryhtyä ensimmäisen saarnan jälkeen mihinkään pyhään harjoitukseen, viettää jäljellä oleva päivä juopumuksessa, pelaamisessa, pilanteossa, vieraanakäynnissä ja ilveissä.

 

9A.Rakkaus lähimmäistä kohtaan; ei arvostella ketään ulkonaisen tilan mukaan, vaan pitää jokaista Kristuksen verellä lunastettuna sieluna. Halu palvella jokaista, etsiä ja mitä halullisimmasti käyttää tilaisuutta siihen, pitää onnettomana sitä päivää, jona ei ole kristillisestä rakkaudesta palveltu ketään, mieluisasti lohduttaa, kohdella jokaista ystävällisesti ja sävyisästi, olla sääliväinen ja laupias, kärsiä lähimmäisen vikoja, mieluisasti suoda ja antaa anteeksi, rakastaa vihamiehiä, rukoilla Jumalaa heidän edestänsä ja koetella voittaa heitä hyvillä töillä.

9B. Ylenkatsoa lähimmäistä hänen köyhyytensä ja alhaisen säätynsä vuoksi, ei laskea hänen hätäänsä sydämelleen, olla tyly, äreä, kiukkuinen, vihamielinen, ei antaa mielellään anteeksi, tiuskia murheellisille ihmisille ja huolestuttaa heitä vielä enemmän, ei tehdä hyvää kellekään, ei antaa ollenkaan almuja tahi ainoastaan vähän vastahakoisella sydämellä.

 

10A. Siveys: kohtuullisuus ruoassa ja juomassa, nöyryys käytöksessä ja vaatetuksessa, karttaa pahennusta kuin itse perkelettä, harrastaa sydämen puhtautta ja suun siveyttä, ristiinnaulita liha himoineen ja haluineen, holhota ruumista, kuitenkin niin ettei se tule haureelliseksi, kohdella avio- puolisoa sydämellisellä rakkaudella ja uskollisuudella, pitää hänen kanssansa järjellistä avioyhteyttä, kärsiä ja parantaa hänen vikojansa, ei sallia perheensä jäsenille muuta kuin mikä on siveätä, kunniallista ja kristillistä, niin paljon kuin mahdollista varjella heitä maailman pahennukselta.

10B. Olla taipuva sivettömyyteen sanoissa, töissä ja ajatuksissa, pitää sitä vähäpätöisenä asiana, laskea pahentavaista pilaa, olla mieltynyt juoppouteen ja saastaiseen seuraan, olla kevytmielinen ja ylellinen vaatetuksessa, rakastaa maailman turhuutta, etsiä uusia muoteja ja liian halukkaasti suostua niihin, mielikuvituksessaan pitää itseänsä erinomaisena, pitää saastaista ja järjetöntä yhteyttä aviopuolisonsa kanssa, vihoittaa ja huolestuttaa häntä, tehdä hänen elämänsä raskaaksi, ei pidä lukua lasten ja palkollisten laiskuudesta, juoksentelemisesta, ylpeydestä ja ilkivaltaisuudesta.

 

11A. Rehellisyys töissä ja menoissa; tyytyväinen sydän, armeliaisuus köyhiä kohtaan, ajallisten esineiden halveksiminen, taivaan ja iankaikkisuuden ikävöitseminen, pitää huolta omaisistaan, tunnustaa Jumalan siunaus ja käyttää sitä säästäväisesti.

11B. Lähimmäisen vahingoittaminen, ahneus, oman voiton pyyntö, koron kiskominen, viekoitella yksinkertaista ottamaan väärennettyä tavaraa, käyttää väärää mittaa ja vaakaa, kiinnittää sydämensä ajallisiin, ilkeän voiton tähden laiminlyödä omatuntonsa ja jumalanpelko, olla säälimätön köyhiä kohtaan, ei antaa takaisin vääryydellä hankittua tavaraa.

 

12A. Vilpittömyys puheissa ja töissä; Rehellinen, luotettava sydän, totuudellinen ja harvapuheinen suu, lupauksen uskollinen täyttäminen, peittää lähimmäisen vikoja niin paljon kuin hyvällä omallatunnolla saattaa tapahtua, jumalisella sydämellä, soveliaalla vakavuudella, myös kristillisellä sävyisyydellä muistuttaa ja nuhdella lähimmäistä.

12B. Vilppi, valhe ja petos, teeskenteleminen, luvata paljon, vaan pitää vähän, tuomita, parjata ja panetella lähimmäistä, suurentaa ja levitellä hänen vikojansa, olla nuhtelematta häntä synneistään, tarpeettomasti kehua itseänsä, halveksia muita, tehdä pilkkaa yksinkertaisista, lörpötellä ja juoruilla paljon.

 

13A. Iloita Jumalassa. Ei noudattaa syntisen lihan pahoja himoja, Mahdollisuuden mukaan panna pois kaikki jumalattomat, epäpyhät ajatukset ja totuttaa sydämensä niin ettei sen tarvitsisi häpeillä kaikin ajoin paljastaakseen itsensä eikä kysyttäisi peitellä, mitä se on ajatellut, kieltää itsensä, luopua itsepäisyydestä, itseviisaudesta, oman kunnian etsimisestä, oman voiton pyynnistä, ikävöidä taivaaseen.

13B. Antautua syntisten himojen valtaan, ei hillitä lihallisia, pahoja ajatuksia, vaan suosia niitä, himoita lähimmäisen tavaraa, himoavilla silmillä katsoa lähimmäisen puolisoa, kadehtia, ei ajatella taivasta, rakastaa omaa elämää enemmän kuin Jumalaa.