lauantai 16. helmikuuta 2019

"Missä vietät iäisyytesi?"


Minulla oli Venäjällä mukanani kourallinen venäjänkielisiä traktaatteja ja laitoin niitä kirkossa virsikirjojen viereen ja seurasin, kuinka ihmiset ottivat niitä mukaansa ja alkoivat lukea halukkaasti. Seuraavana päivänä jaoin loput suoraan ihmisten käsiin ja kaikki menivät kaupaksi. Kerroin sitten paikalla oleville, että samanaikaisesti olisin ollut Suomessa ystäväni Pertti Nousiaisen hautajaisissa, ellen olisi sopinut tuloani Venäjälle. Kerroin lyhyesti, millainen Pertin kutsumus oli ollut tehdä herättäviä, evankelioivia traktaatteja, tolppajulisteita, kirjoja, jms. yleiseen jakoon. Sanoin, että niitä on painettu eri kileillä miljoonia kappaleita. Otin esimerkin Raamatusta, jossa Herra lähetti Filippuksen kertomaan evankeliumia etiopialaiselle miehelle. Mies oli ollut Jerusalemissa ja ostanut itselleen Raamatun, muttei ymmärtänyt siitä juuri mitään. Mutta Filippus toimi elävänä Kristuksen kirjeenä, kun ei ollut vielä traktaatteja olemassa. Mies tuli uskoon, kun hänelle selvisi, että tekstin uhrikaritsa olikin Jumalan Poika, Jeesus Kristus, hänen ja koko maailman syntien sovitus.

"Mutta Filippukselle puhui Herran enkeli sanoen: "Nouse ja mene puolipäivään päin sille tielle, joka vie Jerusalemista alas Gassaan ja on autio." Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan ja oli nyt paluumatkalla ja istui vaunuissaan ja luki profeetta Esaiasta. Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja." Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä. Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä." Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?" Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Mutta Filippus sanoi: jos sinä kaikesta sydämestä uskot, niin tapahtukoon. Hän vastasi ja sanoi: minä uskon Jesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi. Apt.8:26-37.

Kerroin myös tapauksen Suomesta, jossa eräs tuntemani nuorimies oli päättänyt tappaa itsensä ja päättänyt ostaa sitä varten pistoolin. Selatessaan puhelinkioskissa luetteloa, oli asemyyjän nimen kohdalla sillä sivulla traktaatti, jossa luki: "Missä vietät iäisyytesi?" Mies oli murtunut täysin ja soittanut uskovalle ystävälleni ja itkien kertonut aikeistaan, traktaatista, sekä kysynyt neuvoa ja apua. Itsemurha oli jäänyt tekemättä ja elämä voitti. Traktaatti oli silloin ollut paikallaan. Kuka liekään sen sinne laittanut, niin oli se Jumalan käden ojennus ja sanoma taivaasta, joka pysäytti miehen kauheasta teosta. On herätyksen aikoja, jolloin Jumala kutsuu. On etsikkoaikoja, jolloin pitäisi kääntyä Jumalan äänen puoleen ja löytää yhteys häneen. On aikoja, jolloin pitää vain kuunnella, mutta on myös aikoja, jolloin pitää varoittaa. Joskus on tarpeen puhua ja kirjoittaa asioista suoraan ja kohti käyvästi, herättävästi, silloin on ainakin joku sielu vähemmän helvetissä.

Kun tein tuttavuutta Pertin kanssa ensimmäistä kertaa 80-luvulla, se tapahtui puhelimessa ja sovimme yksityiskohtia ensimmäisen kirjani painamisesta Herätysseuran kirjapainossa Suolahdessa. Menin sitten käymään paikan päälle ja tapasimme. Paino oli suhteellisen alkeellinen vanhan omakotitalon kahteen kerrokseen rakennettu toimintayksikkö. Niinpä ensimmäinen kirjani latominen suoritettiin siihen aikaan vielä käsipelillä - ja se oli hidasta, sekä korjaaminen hankalaa.
Seuraavan kirjan syntyessä Pertti kehotti minua hankkimaan tietokoneen ja lupasi auttaa ohjelma-asioissa. Tietokoneet olivat vielä kalliita ja harvinaisia, eikä monikaan tarvinnut sellaista työssään. Mutta semmoinen hankittiin ja käsikirjoitus tehtiin levykkeelle, lerpulle. Muistan, kuinka Pertti kyllä päivitteli teknisen korkeakoulun laatimaa TEKO-ohjelmaa, se kun oli melko alkeellinen dos-pohjainen harjoitustyö, vaatimattomin ominaisuuksin. Käsikirjoitus oli kuitenkin sillä taltioitu. Hän sanoi taas painossa käydessäni, että koko ohjelma pitäisi lailla kieltää! Mutta kirja kuitenkin syntyi ja sen jälkeen monta kirjaa – tosin uudemmilla ja paremmilla ohjelmilla.

Sitten tein monta projektia Pertin kanssa vuosien aikana, varsinkin 90-luvulla kävin usein kirjapainolla. Huomasin myös tällaisen erikoisuuden, että kirjapainon ovet olivat aina auki, yötä päivää, ja ovessa oli avain lukossa.  Ilmeisesti varkaita ei pelätty tai sitten Pertti ajatteli, ettei siellä ole mitään varastettavaa? Keskustelimme myös näillä reissuilla Suomen kristillisyyden tilasta ja ihmisten edesottamuksista. Mieleeni jäivät kirjapainon pöydällä olevat monet ratkaisukupongit, joita oli usein monta lävistettynä piikkiin. Moni oli kohdannut Jeesuksen niiden kautta, moni pyysi esirukousta, neuvoa ja yhteydenpitoa. Olivat kuulemma muutamat tulleet katsomaankin paikan päälle, että mistä talosta näitä oli lähetetty. Joskus Pertti sanoi minulle: - älä ota osaa opillisiin kiistoihin, koita pysyä niistä erilläsi! Se oli viisas ajatus, jota pyrin pitämään mielessäni matkan varrella.
Pertti oli periaatteen mies, joka oli tottunut tekemään päätöksiä yksin. Hän oli viimeisen päälle herätysmies, joka näki tämän kristillisyyden muodon ainoaksi tarpeelliseksi, jonka edustajia ei ole koskaan liikaa. Jo nuorena hän oli saanut tähän vaikutteensa suuren esikuvansa Urho Muroman koulussa Kauniaisissa valmistuessaan nuoriso-ohjaajaksi 50-luvulla. Myös Uuras Saarnivaara, hänen sen aikainen opettajansa oli esikuvallinen herätyskristitty, jonka kirjoja Pertti oli painanut lukuisia.

Pertin näky oli 60-luvulta kirjapainon alkuvaiheista asti ollut synnyttää painotuotteita, jotka tukevat ja aikaansaavat hengellistä herätystä lukijoissaan. Hän kustansi ja käänsi, käännätti vanhoja klassikkoja, jotka olivat toimineet aikoinaan lukemattomien ihmisten pelastukseksi menneitten vuosien aikana. 90-luvulla hän ryhtyi työstämään vanhaa kuvaraamattua ja noin vuoden työn jälkeen se syntyi uudelleen ladottuna ja vanhojen Gustav Doren kuvien keralla.
Yhteislaulun tärkeä elementti korostui sinisen laulukirjan muodossa, jota painettiin runsaasti. Se oli sen ajan kokoelma vanhoja ja uusia lauluja, joissa oli syvä hengellinen sanoma. Siihen aikaan sillä oli tilausta ja tarvetta seurakuntien kokoontumisissa. Omassa nuoruudessani Sininen laulukirja oli tärkein laulukirja nuorten kokoontumisissa Raision vanhan pappilan nuorisotilassa. Vanhojen laulujen hyvä puoli oli niiden vahva sanoma, joka tuki Raamatun tekstiä ja kutsui sieluja elämän tielle. Ne eivät olleet sielun heilahduksia ja tuulen tuiverruksia, vaan ydinsanomaa Golgatalta, rististä ja Vapahtajasta. Pertin lauluvalikoima oli tarkkaan mietitty, mitään tyhjänpäiväisiä pliisuja, tunnelma veisuja hän ei sinne kelpuuttanut.

Teimme suunnitelmia monista kirjoista, joita käännettiin, painettiin uudelleen ja kirjoitettiin tuoreena. Pertillä oli erikoinen kustannuspolitiikka, joka tuli ilmi jo heti ensitapaamisessa, hän pyöristi hinnat selviksi tuhatluvuiksi ja yleensä ostajan eduksi. Toinen erikoisuus oli se, että painosta ostamaan tulleet saivat materiaalit puolen hintaan. En ollut tavannut missään tällaista menettelyä. Yleensäkin Pertin hinnat olivat kovin alhaiset ja hän ajatteli tärkeimmäksi tavoitteeksi evankeliumin levittämisen ja ihmissielujen pelastumisen. Raha oli vain toisarvoinen väline, jota tarvittiin asioiden hoitamiseen - ei muuta. 90-luvulla ehdotin Pertille, että hän painaisi uuden yhteislauluvihon "Lauluja Jeesuksesta", se oli päivitetty versio ns. punaisesta lauluvihosta, jota painettiin Kristillisen Työväen Liiton toimesta 80-luvulla tuhansia kappaleita yhteislaulua tukemaan. Niin tapahtui, väriksi tuli ensin keltainen kansi, jossa oli kuvattuna Jeesus, aurinko ja perhonen. Kun vihkoa oli painettu jo vuosikymmen ja kysyntää oli ollut runsaasti, Pertti sanoi, että nyt tehdään tästä nuottipainos. Ilmeisesti moni vihkon käyttäjä oli kaivannut sellaista ja tiedustellut painosta? Myös Sininen laulukirja oli saanut hieman aikaisemmin oman nuottiversionsa. Kävimme sitten läpi yksityiskohtia ja suunnitelma edistyi. Sain painolta sitä varten nuotitusohjelman, jota opettelin käyttämään. Siinä taisi mennä vuoden verran aikaa, ennen kuin ensimmäinen vedos oli valmis ja Pertti muokkasi sitten sivut painokuntoon. Nyt myöhemmin vihko ja nuottikirja on tullut vastaan eri puolilla maatamme seurakunnissa ja kotikokouksissa. Siitä tehtiin muutama vuosi sitten sinikantinen uudistettu versio nuottikirjoineen.

Eräs merkittävä tuote Pertin kirjapainossa on ollut vuosien ajan vanha klassikko Thomas Wilcoxin Kallis hunajan pisara Kristus-kalliosta. Tämä pieni kirjanen on hengellisesti yksi merkittävimpiä koskaan kirjoitettuja teoksia. Se sai 1600-luvun englannissa suuren suosion ja on sittemmin käännetty useille kielille. Kirja on hyvin Kristus-keskeinen ja nimeään myöten selkokielinen. Kirjan johtava ajatus on Jeesuksen ainutlaatuisuus ja ihmisten täydellinen kykenemättömyys jumalisuuteen ja vanhurskauteen omin voimin. Mielenkiintoista teoksessa on se, että kirjoittaja on pienen baptistiseurakunnan paimen, mutta silti näkemykseltään evankelinen, joka sai istua mm. vankilassa vuoden verran uskonsa tähden. Jopa opillisesti tiukka luterilaisuus on arvostanut aina tätä kirjaa ja sen sanomaa esimerkillisenä kristillisyyden julistuksena. Suomeen kirja rantautui 1700-luvun puolivälissä ensin ruotsinkielisenä (elimme silloinkin ruotsalaisten vallan alla). Suomennos tuli hieman myöhemmin. Varhaisempi herännäisyys arvosti suuresti tätä kirjaa, joka edesauttoi herätyksen leviämistä. Uskoon tulleet lukivat sitä hengelliseksi rakennuksekseen.
Tässä näyte hieman vanhemmasta suomalaisesta versiosta:

Ystäwäni, minä lähestyn sinua waroitussanalla, josta minä toiwon sekä minun että sinun sydämellesi hyötyä. Sinua kutsutaan kristityksi, käyt ihmisten kanssa kirkossa ja nautitset sakramenttejä. Siinä teet sinä hywin; se on jalo etu. Mutta jos ei sinun kristillisyytesi ole Kristuksen weressä juurtunut, niin se lakastuu, eikä siitä tule muuta kuin wäärä ja pettäwä korskeus, jolla sinä menet helwettiin.

Kun sinä olet tullut eläwästi Kristuksen tuntemaan, niin et sinä silloin ilman Hänettä tahdo tehdä yhtään ainoata hywää työtä, waikkapa koko maailma sinulle annettaisiin. Jos sinä kerran olet nähnyt Kristuksen, niin olet sinä huomannut Hänet wahwaksi kallioksi, joka on kaikkea omaa wanhurskauttasi, saatanaa ja syntiä korkeampi (Ps.61:3), ja tästä kalliosta, joka sinua alati seuraa (1.Kor.10:4), wuotaa lakkaamatta armon hunajaa rawinnoksesi.

torstai 7. helmikuuta 2019

Jumalan syömmen armoon, min Jeesus kuollessaan avasi meille kerran syvissä haavoissaan...

Tuossa joku vuosi sitten meillä pidettiin kotiseurat, jossa oli useita puhujia ja laulajia kokoontunut iloitsemaan Herramme ylösnousemuksen juhlaa, Pääsiäistä. Mukana oli mm. vanha ystäväni Paavo Saario Jämsänkoskelta, hän lauloi muutaman laulun, jotka olivat olleet hänen sydämelleen tärkeitä viestejä Jumalalta. Häntä säesti Saara Mörsky. Tässä yksi sellainen, jonka sanoma on edelleenkin kovin ajankohtainen ja siunaava:
https://www.youtube.com/watch?v=R4JGOnD2vMQ&feature=youtu.be
 
1. Jumalan syömmen armoon, min Jeesus kuollessaan
Avasi meille kerran Syvissä haavoissaan,
Uskoni autuuteni Pelotta perustan
Ja elän turvallisna Liitossa Jumalan.

2. Vain tunteitteni armoon Mä ennen turvasin,
Mut syntituskissani Rauhani kadotin.
Kun tunteita vain riitti, Ol' varma autuutein,
Mut niiden haihtuessa Men' autuus yksin tein.

3. Sielussain yötä päivää Alati vaihteli,
Ja Sanan riemujuoma Mun usein hurmasi,
Mut kun se kylmäks jätti, Ol' poissa riemukin
Ja lapsen oikeuttain Syvästi epäilin.

4. Oi, Jumalalle kiitos! - Nyt syyn mä ymmärrän
Ja kalliolla tyynnä Turvassa lepäjän:
Mä turvaan siihen armoon, Min Jeesus kuollessaan
Avasi mulle kerran Syvissä haavoissaan.

5. Mun sydämessäin kyllä Viel tunteet vaihtelee:
Oon tänään lämmin, hellä, Taas mieli kylmenee.
Mut Jumalani luona Ei armo vaihdukaan.
Siis valheitapa syömmein En enää uskokaan.

6. Se omaisuus, min Jeesus Mull' hankki verellään,
Se autuudeksi riittää, - Sen varaan yksin jään.
Se on se kiinnekirja Min Jeesus vahvisti
Ja kuolontuskissansa Verellään kirjoitti.

7. Katsota taivahassa Ei vaihteluita maan,
Uus liitto rikkomatta Siell' pysyy ainiaan.
Mä olen sovitettu, Vaikk' miltä tuntuiskin
Ja kiinnekirjahani Nyt yksin luotankin.

San. Carl Olof Rosenius     Säv. Oscar Ahnfelt
"Herramme tulee"-laulukirjan, v 1956

lauantai 2. helmikuuta 2019

Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette Matt.6:8


Minulla ei ole koskaan ollut elävää isoisää. Äitini syntyi au-lapsena, kun isoäiti oli piikomassa jossain kartanossa ja lapsen isä oli eri säätyä. Siihen aikaan eri säätyä olevat eivät menneet naimisiin. Aihe oli sen verran arka, ettei siitä juurikaan puhuttu kodissamme ja itselläni oli kyllä isoisän korvike, joka ei ollut meille mitään sukua - mutta muuten mukava mies. Ollessani parikymppinen nuorimies ajattelin joskus mennä katsomaan isoisääni, hän kun kuului olevan vielä elävien kirjoissa. Mutta sitten luovuin hankkeesta äitini tähden. Ukko oli hylännyt aikoinaan isoäitini, ja äitini, mitä minä semmoista menisin tapaamaan, ettei tulisi sanottua pahasti tai peräti hyvästi? Myöhemmin näin sitten hänen hautakivensä hautausmaalla - se siitä. Ukko oli muuten nuoruudessaan ollut kuulemma paikallisen kyläkirkon suntion toimessakin, että aina on meillä oltu kirkkoon päin vähän kallellaan? Toinen isoisäni kuoli 34 v. umpisuolentulehdukseen.
 
Isoisän hauta. Hänen toinen nimensä oli Sakkeus
Äitini oli sukunsa tapaan vahva nainen, joka pärjäsi hyvin elämässään ja monenlaisista haasteista ja koettelemuksista. Hän kykeni rakentamaan elämää sujuvasti ilman isää. Oma isäni eli monesti äitini varjossa ja äiti oli johtaja-tyyppi, joka hoiti talousasiat, ja antoi meidän perheessämme julkilausumat ja hoiti edustustehtävät, sekä sisä- ja ulkopolitiikan. Hän osallistui ammattiyhdistystoimintaan, oli hyvin yhteiskuntatietoinen ja kantaaottava. Hän oli myöskin hyvin sosiaalinen ja tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hän ystävystyi nopeasti ja helposti, eikä edellyttänyt tuttavuuksilta korkeampaa sivistystä tai koulutustasoa, vaikka niitäkin kuului ystäväpiiriin. Hän kävi paljon ulkomailla, puhui englantia ja tutustui moniin Suomeen tulleisiin ulkomaalaisiin ja piti heihin yhteyttä, mm. bulgarialaisiin, egyptiläisiin, amerikkalaisiin. Hän kuoli suhteellisen nuorena haimasyöpään.
 
Isoisä nuorena sotilaspuvussa.
Nyt myöhemmin olen miettinyt hänen suhdettaan omaan isäänsä ja Taivaalliseen isään. Auktoriteetit ovat monelle vahvalle ihmisille suuri kompastuskivi ja vaikea käsiteltävä. Niinpä äitinikin joutui varmasti elämänsä erääseen suurimpaan kriisiin, kun minä ilmoitin tulleeni uskoon. Järkytys, yllätys ja pieni maailma horjui hetken. Tämä tuli vielä ihan puskasta, kun meillä ei ollut viljelty tämän suuntaisia käsityksiä lainkaan. Yhteinen perhe-elämä oli ajanut karille, tiet olivat eroamassa. Oli kuin toinen olisi tullut ja vienyt lapsen häneltä - Jumala, tuntematon Jumala, kaukainen ja epämääräinen olento, valloittaja, voittaja? Menikin monta vuotta ennen kuin hän tasaantui ymmärtämään, että Jumala on Isä, joka tarkoittaa hyvää ihmisille. Ennen kuolemaansa hän kertoi vaimolleni turvaavansa samaan Jumalaan kuin minäkin. Taivaallinen Isä oli tullut hänelle sydämeen asti Jeesuksessa, ja elämäni muutostodistuksessa. Ihmeellisisä nämä Herran tiet?

Eräässä lehdessä oli juttu, jossa keski-ikäinen rouva tilitti omaa isäsuhdettaan, joka ei ole oikein koskaan tullut vielä selvitetyksi:

- Olin 24, kun sain kuulla, että mies, joka on kasvattanut minut, ei olekaan isäni…. Olin vihainen ja katkera, minulle oli valehdeltu vuosikausia…. Kirjoitin isälle kirjeen. Hän ei vastannut siihen. Sitten soitin. Kysyin isältä tietääkö hän, kuka olen. Hän sanoi, että varmasti tietää, mutta puhui puhelun loppuun kuin olisin ventovieras. Hän ei koskaan soittanut takaisin. Se oli valtava pettymys. En ollut osannut varautua siihen, että isä torjuu minut…. Odotin isältä vastausta pari vuotta…. Sen lähemmäksi isää en ole vielä päässyt…. Tunsin itseni kummajaiseksi Länsi-Suomessa. Nyt ajattelen, että ne ovat ne isäni karjalaiset juuret. Ajatus siitä, että minulla on jotakin isältäni perittyä, lämmittää mieltä. Se on auttanut minua hyväksymään itseni.

Jokaisella on syntymänsä perusteella isä ja äiti, mutta kaikki eivät voi nimetä heitä tai tunnistaa kasvoilta tai vaikutukseltaan. Jumalan laki vaatii vanhemmille kunnioitusta riippumatta heidän virheistään tai puutteistaan, näin annetaan yhteiskuntaan arvo, joka rakentaa yhteiselämää kestäväksi. Mutta sanoma Jumalasta Isänä on Raamatun perustotuus, jonka ihminen voi hyväksyä pelkällä järjellään. Sitä voi tiedollisesti käsitellä ja se voi jopa motivoida ihmisen käyttäytymistä moraalisella tasolla. Mutta se ei vielä pelasta ihmistä, siihen tarvitaan Isän lähettämä Poika, Jeesus. Ei ihme, jos sitten moni kyseleekin tunnetiloissaan, että mihin sitä Jeesusta tarvitaan, eikö Jumala yksin riitä? Niin, ei tosiaankaan riitä. Sillä on kirjoitettu: "Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä." 1.Joh.2:23-25. On siis käytävä oppimaan Jeesuksen kautta tuntemaan Isä. On käytävä Jeesuksen kautta, jos mieli päästä Isän kotiin. On tunnettava Jeesus, jos haluaa olla osallinen uskosta, uskovien yhteydestä, taivaan tiestä, Jumalan sanasta, Pyhästä Hengestä ja jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnassa äidin osa on annettu seurakunnalle, jonka tehtävä on synnyttää Jumalan sanan vaikutuksesta uusia uskovia Herralle ja hoitaa heitä siellä.
 
Toinen isoisä kuoli 34 v. umpisuolentulehdukseen.
Jeesus opetti seuraajiaan uuteen ennenkuulumattomaan asenteeseen ja tietoon: Vain Jumala oli heidän todellinen isänsä. "Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa." Matt.23:9. Isän rooli tuolloin ja myöhemminkin on ollut usein ylikorostunut vallankäyttäjä ja kun siihen vielä on liittynyt kaikki sekoilut ylpeydessä, rahan käytössä, ihmissuhteissa, väkivallassa, siveettömyydessä ja valheissa, on soppa valmistunut ja sitä on annettu kauhalla ja lusikalla perheelle ja suku, työkaverit ja naapuritkin ovat saaneet siitä osansa. Ei ihme, etteivät kaikki halua kertoa maallisesta isästään juuri mitään? Eihän tuo saanut kuin pahaa aikaan? Mutta hautajaisilmoitukseen laitettiin (varmuuden vuoksi), että kultainen, aina iloinen, varsin ystävällinen, kova työmies, taitava käsistään, sukkela ja vetreä, urheilullinen, sanavalmis ja uskonnollinen isä / isoisä on nyt poissa? No, eihän sinne voi mitään totuuksia kirjoittaa, vaikka äijä olisi ollut kuinka hankala tyyppi ja pahki änkyrä eläissään?

On taivaallinen valaistumisen hetki ihmiselle, kun hän löytää Luojansa Isänsä, joka etsii, kutsuu ja pelastaa hänet. Mielikuva Jumalasta isänä on ehkä pitkän aikaa enemmän isoisän näköinen, mutta on sitten aikaa saada tuohon kuvaan kirkastumista ja henkilökohtaista suhdetta. On suuri taivaan lahja ja viisaus oppia sanomaan uskossa: Isä meidän, joka olet taivaissa… Jumala on ilmoittanut itsensä meille poikansa Jeesuksen kautta ja hän on seurakunnan pää, kaiken johtaja ja valtias ikuisesti. Isä meidän rukous on seurakunnan rukous, se rukoillaan aina monikossa, meidän -muodossa. Sen on tarkoitus yhdistää Jumalan lapset yhdeksi kokonaisuudeksi, Jumalan perheeksi. Sellaisten uskovien, jotka eivät tunne tai tunnusta Herraa Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä, on suuri taipumus erota uskovien joukosta ja jättää seurakuntansa vastenmielisten, liian "hengellisten" tai liian "hengettömien" uskonystävien tähden. Jäljelle jäävät vain tilanteeseen ja sakkiin tyytyvät, syntisiksi tulleet ja tunnustautuvat, alatien kulkijat, heikot ja raihnaiset, sairaat ja vanhukset.

Jumalan rakkaus tulee ilmi auringon nousussa, luonnon elinvoimassa, suotuisissa elinolosuhteissa, riittävässä terveydessä, ruoassa, jota syömme, vaatteissa, jotka puemme päällemme, kodissa, joka on levähdyspaikkamme, ystävissä, jotka jaksavat olla seurassamme, mutta erityisesti Jeesuksessa, Herrassamme ja hänen Golgatalla antamassaan sovitusuhrissa.
"Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa." 2.Tess.2:16-17. Jumala puhuu sanassaan meille lohdutuksesta (praklesis = kehotus, rohkaisu, lohdutus), että saisimme siitä uskoa sydämeen. Se on ystävällistä ja vahvistavaa, läheistä ja huolehtivaa Isän puhetta lapselleen, josta hän välittää ja pitää huolta. Tuota huolehtijan, lohduttajan ja puolustajan nimikettä Raamatussa käytetään Pyhästä Hengestä. Hän on herättävä pelokkaissa, aroissa ja masentuneissa uutta rohkeutta. Hänen nimikkeensä tarkoittaa myös kokoonkutsujaa, joka viittaa seurakuntaan ja uskovien yhteyteen. Mutta tässäkin tuo koko Jumalan työ käy sydämen kautta, sisimmästä ulkoisiin, mielestä jäseniin, uskosta järkeen, kuuntelusta toimintaan, hiljentymisestä liikkeelle lähtemiseen. Taivaallisen Isän lohdutus riisuu kavereiden velkomisesta, kierosta arvostelusta, juonittelusta ja noituudesta, pahaan turvautumisesta ja lahkolaisuudesta, katkeruudesta ja kaunasta, turhasta vertailemisesta ja tyytymättömyydestä.

Voi olla, ettei ihmisellä ole isää eikä isoisää elämässään tunnettavalla tavalla ja joutuu kulkemaan kovin orpona maallisen taipaleensa, mutta jokaisella on Taivaallinen Isä, hän on ikuinen, muuttumaton, hyvä, ihmisiä rakastava ja rukouksia kuuleva Jumala. Istuin kirkossa ja kuuntelin erään miehen todistusta hänestä. Mies oli ollut elämänsä kaatopaikalla ja täysin konkurssikypsä joka suhteessa, loppuun palanut hiilenpätkä, tyhjäntoimittaja. Sekin vähän, mitä elämässään olisi ollut säilyttämisen ja hoitamisen arvoista, hän oli tuhonnut, pilannut ja tuhlannut. Kaiken epätoivon keskellä hän ajatteli Jumalaa, vaikkei uskonut häneen. Hän rukoili yksinkertaisen rukouksen: 

- Jumala, jos olet olemassa, ilmoita minulle itsesi!


Ja Jumala ilmoitti, apu löytyi, taivaasta ojennettiin miehelle auttava käsi, hän sai anteeksi syntinsä, uudestisyntyi Jumalan lapseksi ja sieluun tuli rauha pitkän sotaisan jakson päätteeksi. Isä ilmoitti itsensä, rakkautensa, Poikansa Jeesuksen ja antoi miehelle tehtävän palveluksessaan sekä tulevaisuuden ja toivon, lupauksen johdattaa häntä maailmassa ja olla hänen kanssaan joka päivä ja viedä kerran taivaaseen.

Vaikk' olet köyhä, koditon Ja vieras tällä tiellä,
Sun isänmaasi ylhääll' on, Sun ystäväs on siellä,
Siell' ovat kirkkaat vaattehes,
Siell' on sun kruunus, istuimes,
Siell' on sun nimes kallis.

Ja vaikket vastausta saa. Kun huudat ensi kerran,
Et virvoitusta tuttavaa, Kun makaat eessä Herran,
Ja vaikk' on teräskova maa
Ja taivaan viha kauhistaa,
Niin kuullaan siellä huutos.

Näyttäähän Herra viipyvän Sua koetellessansa,
Vaan silloinkin hän nääntyvän Tukeepi armollansa.
Kun ensin kestät myrskyt,
niin Sä pääset paratiisihin
Ja siellä vaivas loppuu.

Siis ota hoitoos sieluni, Mun Jumalani ja Herrani!
Sä olet sielunpaimeneni Ja huojennat myös kuormani.
Sä olet turvani, linnani,
Ja varjelukseni, kilpeni
Ja Sulla on Isän sydän.