perjantai 28. syyskuuta 2018

Tien aukaisija käy heidän edellänsä


Olimme Venäjällä eräässä seurakunnassa vierailulla ensimmäistä kertaa. Papilla oli innostunut asenne tulevaisuuteen ja toimintaan ja hän oli elävässä uskossa, samoin hänen puolisonsa. Pienen joukon kesken keskustelimme, lauloimme Herrasta, luimme sanaa ja rukoilimme yhdessä. Kävi ilmi, että valtio olisi halukas luovuttamaan takaisin aikoinaan seurakunnalta haltuun otetun vanhan kirkon paikkakunnalta. Ongelmana on vain se, että kirkko on ollut vuosikymmeniä ties missä käytössä ja vaatii korjausta isolla rahalla. Eikä sekään riitä, vaan pitäisi olla pysyvästi valuuttaa ylläpitokustannuksiin. Mutta seurakunta koostuu pienestä joukosta uskovia, joiden varoin ei isoa kirkkoa ylläpidetä. Sopiikin rukoilla: "Minä olen eksyksissä kuin kadonnut lammas; etsi palvelijaasi, sillä minä en unhota sinun käskyjäsi." Ps.119:176.


Samalla reissulla kävimme toisessa seurakunnassa, jossa oli toimiva kirkko käytössään. Suomalaisten aktiivisen uhraamisen ja työpanoksen myötä entinen kino oli muutettu takaisin Herran huoneen asemaan. Mutta suomalaiset ovat vähentyneet, auttajat kuolleet ja oma joukko supistunut minimiin. Nyt sielläkin ovat ongelmana kirkon käyttökustannukset, ylläpito ja korjaustarpeet. Ja vaikka seurakunta tämäkin oli vain pieni joukko, heilläkin oli vahvat mielipiteet, ketkä saisivat kirkkoa käyttää ja kuka sinne saisi tulla?

Kolmas seurakunta ei omistanut edes omaa kirkkoa - oliko koskaan omistanutkaan? Mutta nyt seurakunta kokoontui vuokratuissa yleisötiloissa. Tilanne oli paras näistä kolmesta, sillä siellä saatoimme keskittyä pääasiaan, evankeliumin julistamiseen ja Kristuksen kohtaamiseen. Väkeä oli lapsista vanhuksiin, vietimme ehtoollista ja söimme vielä yhdessä. Aikaa kului neljä tuntia mukavasti. "Tien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat portille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän edellään, ja Herra heitä johdattaa." Miika 2:13.

Jokaisessa seurakunnassa oli oma pappi mukana, mutta ympärillä vähitellen kutistuva lauma seurakuntaa. Väki ei ole oppinut (tai opetettu) evankelioimaan ja siksi henkilökohtainen todistus on harvinaista. Toiminta kanavoituu yhden henkilön, papin varaan. Tilanne muistuttaa kovasti kummankin katolisen kirkon tapaa elää kristillisyyttään. Paikallinen tilanne on myöskin täynnä uusia rajoituksia ja määräyksiä uskonnon harjoittamiselle, ja valtaa pitävät valvovat maan etua hartaasti ja uskollisesti johtajilleen. Esimerkiksi lapsille ei saisi opettaa uskonasioita, ulkona ei saa vapaasti pitää hengellisiä tilaisuuksia, kotikokoukset ovat kiellettyjä, jne.
Mietin, mietimme, mitä voimme tehdä, mitä pitäisi tehdä, milloin toimia ja millä tavoin? Tavoitamme muutamia ihmisiä, julistamme Kristusta pienille ryhmille, matkustamme satoja kilometrejä vain jokusen ihmisen tähden. Siihen kuluu aikaa ja rahaa. Mutta ovet ovat auki ja on kuitenkin mahdollista palvella näin seurakuntaa. On vain katsottava kenen kanssa yhteistyötä tekee, ettei evankeliumi hukkuisi maailman valojen kirjoon, "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?" 2.Kor.6:14.


Joskus ulkoinen valo himmenee, loppuu ja ihminen joutuu pimeään. Alkavat kurjuuden kuukaudet ja alatien taivallus. Se on kristityn osa usein, eikä mitenkään poikkeuksellista. Ennen puhuttiin "välkyistä" tyypeistä, jotka olivat jotenkin valovoimaisempia ja massasta erottuvia. Mutta heidän valonsa oli vain sielun valoa, luonnollisen ihmisen valoa. Näillä menee suurin osa eteenpäin järjen, tahdon ja tunteitten valoa hyväksi käyttäen. Siksi onkin tarpeen tulla aikanaan pimeys ja luonnollisen valon sammua, että Jumala voisi sytyttää oman ikuisen valonsa - Kristuksen elämän ohjaajaksi. "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." Joh.6:63. On siis hyvää ja tarpeellista kuunnella Herraa aina ja kaikessa, mutta kuinka työlästä se joskus onkaan vanhan ihmisen tähden. Turmelus jäytää olemuksessa ja pimeys pyrkii hallintaan koko rintamalla "Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa." 2.Kor.4:6

Näillä Venäjän matkoilla olen joskus kokenut kirkkaita säteitä Jeesuksesta. Ne ovat olleet semmoisia armon vilauksia, hetken välähdyksiä, jolloin Jumalan suuruus ja kaikkivaltius ovat kirkastuneet. Armosta tuleva valo on tervehdyttävää, iloa tuovaa ja se yhdistää uskovia yli rajojen, yli kielimuurien, kulttuurien, elintottumuksien, aikakausien. Se on ollut aina suurin uskovien voimanlähde maailman keskellä. Siinä Jeesus on ollut kanssani, kanssamme, keskellämme, puhunut vaikuttavasti, siunaavasti. Oma virittyminen on ollut silloin kohdallaan, on ollut korvat auki, sydän auki. Emme kuitenkaan tiedä, mitä kukin saa, mitä kuulee, kuuntelee, kuka kohtaa Herransa ja Vapahtajansa? "Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva." 2.Kor.4:3-4. Paholainen on pimeyden ruhtinas ja tämän maailman valtias, joka säkittää kansaa menestyksekkäästi kaikkialla. Sokaistut ihmiset kulkeutuvat suoraan tuhoon hymyssä suin, suruttomasti, ilman häpeää, ilman evankeliumia.


Joskus arvostelemme toisiamme äänekkäästi, olemmehan ihmisiä. Joskus on aihetta arvosteluun, joskus se on vain turhaa suunsoittoa, jossa ihmisen kunnia on tärkeää, tietäminen ja osaaminen on nostettu ylivertaiseen asemaan. Joka on paljon oppinut, ymmärtää olevansa loppujen lopuksi melko tietämätön. Uskovana oppii aina jotakin uutta, kun haluaa kuunnella. Se joka ei opi, eikä halua oppia, on hengellisesti kuollut, hän on pysähtynyt kello, käytöstä poistettu liikennemerkki, albumin lehti, sivuraiteen junanvaunu, takapihan roskalaatikko. On opittu jotakin, välttämään valoa, pimeys kiehtoo, koukuttaa, kuljettaa, antaa kehykset elämään ja sisällön - jonkin aikaa. "Jokainen pahaa tekevä vihaa valoa eikä tule valoon, ettei hänen tekojaan nuhdeltaisi." Joh.3:21.
Silloin kun on arvosteltu, olisi hyvä kristittynä rukoilla arvostelun kohteen puolesta, sillä aivan varmasti lähimmäinen tarvitsee sitä. Virheettömiä ihmisiä ei ole, eikä pyhimyksiä tule, kaikki ovat viallisia, kuka enemmän, kuka vähemmän. Äänekkäät vialliset havaitaan parhaiten kuin sienet sateen jälkeen. Esillä olevat uskovat tarvitsevat erityisesti esirukouksia ja tukea. Heidän on myös opittava kestämään koetuksia muita enemmän, pahaa puhetta ja valheita ja arvostelua. On suuriarvoista, jos uskova osaa ajatella kanssavaeltajistaan heidän parhaakseen. Silloin ihmisiä on opittava katsomaan Kristus-valossa pitäen tärkeänä heidän saamansa kutsumuksen, armolahjat ja aseman seurakunnassa. Ihmissuhteet tarvitsevat aina kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, nöyryyttä, sääliä, parannuksen asennetta, halua yhteyteen, sovittelevuutta.

Sairaalassa ilmeisesti tapahtuu edelleenkin paljon Jumalan suuria töitä, koska sinne on kerätty yksi suuri ryhmä ihmisiä, joista Jeesus sanoi juuri heidän olevan evankeliumin tarpeessa – eri tavoin sairaat ihmiset. Siellä myös kuollaan ja siellä kulkevat toivonsa menettäneet, ja sen rajamailla hapuilevat sielut. Kotimaa-lehdessä oli erään sairaalapastorin kirjoittama juttu, jossa kerrottiin ihmeparantumisesta, oikeastaan kuolleen heräämisestä.

Uutinen ajassamme kertoi kaksosten ennenaikaisesta syntymästä. Tyttö selvisi, mutta poika ei. Kun äiti elvytysyritysten jälkeen sai pojan syliinsä, hän avasi käärityt liinat ja asetteli lapsensa rintaansa vasten. Vanhemmat puhelivat lapselleen, kertoivat tälle hänen nimensä ja mitä olisivat hänen kanssaan tehneet.
Äidin ja isän ihmeeksi lapsessa oli harvakseltaan pientä liikettä, kuin refleksejä. Vähitellen vauvassa näkyi lisää elonmerkkejä, ja lopulta hän yhtäkkiä avasi silmänsä ja otti kiinni äitinsä sormesta. Lääkäri toisteli epäuskoisena kuunnellessaan lapsen hengitystä:"En usko sitä..."
Maailma on täynnä kuolleita, jotka tarvitsisi elvyttää henkiin, jotka tarvitsisivat rakkautta osakseen ja joku kertoisi heille, mitä heistä on suunniteltu, mitä Jumala on heidän varalleen ajatellut. Jokaisen pitäisi vielä päästä Jumalan syliin ja tuntea hänen rintaansa vasten painautuessaan, miten taivaallinen Isä rakastaa lastaan - jopa kuolleenakin, miten Isän rakkaus on suuri syntisen kohdalla, miten Isän tahto on etsiä kadonnet, kunnes löytää. Voiko mitään sen suurempaa ajassa tapahtua kenellekään, sillä siinä on taivaan ovi auki syntisen käydä sisälle Herran luokse. "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa." Jes.38:17


Ota Herra kaikki Venäjän uskovat tänään hoitoosi, vastaa heidän rukouksiinsa, kanna heidän murheensa, avaa Raamatun sanaa heille elämän leiväksi, synnytä opettajia ja evankelistoja, paimenia ja profeettoja uskovien keskelle. Anna hengellisen herätyksen siunaus seurakuntaan, joka kantaa nimeäsi siinä maailmassa. Nosta langenneet, ota syliisi kuolleet, paranna vanhemmat ja lapset, yhdistä perheet, anna keskinäistä rakkautta, auta vanhempien kunnioituksessa, opeta ymmärtämään lapsia, vajaaälyisiä, kehitysvammaisia, levottomia, pelureita, joukon mukana kulkevia, vaivojen kanssa kamppailevia, valheen vallassa olevia.
Anna evankeliumin valosi paistaa pimeään maailmaan, että pimeyden voimat lamaantuvat ja kaikki Jumalaa vastustavat kaatuvat eteesi tunnustamaan, että Jeesus on Herra, kunnian Kuningas ja virheetön Jumalan Uhrikaritsa, maailman Vapahtaja. Vie kanssasi Golgatalle, raota Herra ikuisuuden esirippua sen verran, että kansa herää ja ymmärtää sinun olevan ainoa tavoiteltava ajassa ja ikuisuudessa. Aamen.

perjantai 14. syyskuuta 2018

Herra, hoida lastasi, yksin en voi käydä


Luin lehdestä uutisen isästä ja pojasta, tragedia oli kehittynyt pikku hiljaa huonoon suuntaan. Avioeron jälkeen poika oli jäänyt isän kanssa hengailemaan ja etsinyt omaa itseään. Kuvioon olivat tulleet päihteet, huumeet ja itämaiset uskonnot, jotka olivat kiehtoneet poikaa. Aikanaan oltiin niin pitkällä, että pojan hermot olivat menneet ja ahdistus lisääntynyt ylivoimaiseksi. Isä oli joskus aiemmin tullut uskoon ja omasi siis edellytykset neuvoa ja auttaa poikaansa. Poika kävi ensiavussa, mielisairaalassa ja kulki päämäärättömästi paikasta toiseen kävellen, juosten, junalla ja lentokoneella. Kerran isä ajeli poikansa kanssa pitkin kaupungin katuja ja silloin poika kysyi:
- isä, voiko tästä mitenkään selvitä. Hän toisti kysymystä hätääntyneesti kolmisenkymmentä kertaa. Mutta isällä ei ollut vastausta? Poika kertoi isälleen kokeilleen kaikkea mahdollista löytääkseen sisäisen rauhan. Hän oli kokeillut LSD:tä ja muita huumeita.
- Mikään ei auta, poika sanoi, - voisikohan Jeesus auttaa? Silloin isä rukoili poikansa puolesta yksinkertaisen rukouksen ja siunasi hänet. Muutaman päivän kuluttua isä joutui sairaalaan sydänoireiden vuoksi ja sulki siksi aikaa puhelimensa pariksi päiväksi. Avattuaan puhelimen siellä oli pojan viesti, että hän ei tulisikaan isän luo seuraavana viikonloppuna. Sitten poliisit tulivat isän luo kotiin kertomaan, että poika oli vuokrannut auton ja ajanut sillä päin rekkaa…..
Jutun loppuosassa isä kertoo surustaan ja ikävästään, miettien mitä olisi voinut tehdä toisin. Hän oli yrittänyt rauhoitella ja vakuuttaa poikaansa elämän myönteisillä asioilla. Hän kertoi kokeneensa syyllisyyttä siitä, että oli sulkenut sairaalassa puhelimensa ja niin katkaissut yhteytensä poikaansa. Poika oli aivan takertunut isään hädässään. Sitten hän vielä retoorisesti kysyi, missä Jumala oli silloin, kun poika kuoli?

Kyseisen autovuokraamon omistaja kärsi tästä murheellisesta tapauksesta niin paljon, että liitti ajoneuvon käyttölupapaperin loppuun liitteen kaikkia tulevia asiakkaita varten tekstin otsikolla Pelastus: Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen! Tee parannus ja ota vastaan Vapahtajasi Jeesus Kristus, niin saat syntisi anteeksi, pääset taivastielle ja vältät iankaikkisen kadotuksen, kun elämäsi täällä maan päällä päättyy. Koskaan et voi tietää mikä on viimeinen päiväsi. "Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä."
Lisätietoja pelastuksesta voit kysyä xxxxxxxx xxxxxx puh. 040xxxxxxx Jumalan Siunausta matkallesi.
Hän esitteli tämän paperin minulle ja kysyi mielipidettäni siitä. Vastasin sen olevan suurenmoinen ja sen voisi minun puolestani vaikka lanseerata kaikkiin kauppa- ja velka papereihin, sillä jokainen tarvitsee pelastusta enemmän kuin tavoittelemaansa esinettä.

Joskus lähimmäisen auttamisyrityksissä koetaan suurta avuttomuutta, neuvottomuutta ja heikkoutta, joka usein purkautuu monisanaisuutena Jumalan eteen esirukouksina. Onko se sitten uskoa, vai epätoivoa? Joskus tilanne ajaa umpikujaan ja suureen pimeyteen, sielut kärsivät toistensa tempauksista. Miksi vihollinen näyttää voittavan niin monet kaksintaistelut ihmisten kanssa, miksi niin moni poistuu elämästä tappioon sortuen? Olemmeko tehneet kaiken voitavamme, olemmeko tehneet ne oikein? Olemmeko rukoilleet riittävästi, olemmeko rukoilleet tarpeellisia? Olemmeko nähneet riittävästi vaivaa ystävyyden ja auttamisen suhteen? Olemmeko hylänneet hukkuvat oman onnensa varaan vai istuneet heidän kanssaan samaan veneeseen? Olemmeko uskoneet enemmän kohtaloon ja ennaltamääräämiseen kuin Raamattuun ja Kristukseen?

Uskovan perusvarustukseen kuuluvat Jumalan sota-asu, ja Herran Hengessä vaeltaminen, oman tilansa valvominen elämän valinnoissa, rukouksen mieli ja tarve, myönteinen asenne hengelliseen taisteluun ihmissielujen pelastumisen puolesta. Tämä kaikki kuitenkin on helpommin sanottu kuin tehty? Jos on antanut itselleen hyvät suorituspisteet uskostaan ja sitten käy niin kuin tuon lehtijutun isän, niin tuntuu kuin kaikki pisteet varisisivat silloin maan rakoon? Mitään ei ole tapauksen kanssa enää tehtävissä. Kaveritkin ovat kovin vähissä ja kulkevat ohi tervehtimättä, syyllisyys kalvaa sielua ja elämä on kuin unta ja varjoa vaan.

Seurakunnan kannalta voidaan tietysti kysyä, että minkälainen sen ilmapiiri on, mitä siellä opetetaan, mitä jätetään sanomatta, missä on työn painopiste, millaisia työntekijöitä sinne on valittu, miten suurta osaa tarjoilu, ajankulu, leikkiminen, huvi, musiikki, viihde ja teatteri ovat saaneet sen foorumilla? Tai millainen arvo siellä on Jumalan sanalla, opetetaanko sitä säännöllisesti, julistetaanko siellä evankeliumia, kehotetaanko ihmisiä Kristuksen uskoon ja Jeesuksen seuraajiksi?
Ja millainen onkaan kerran tilinteon päivä, kun olemme Jumalan edessä? Mitä olemme tehneet, sanoneet, jättäneet tekemättä, pilanneet itsekkyydellämme, unohtaneet Herran asian, kätkeneet armolahjamme, suhtautuneet välinpitämättömästi suureen kutsumukseemme, jonka Jumala on meille antanut?

"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'" Matt.7:21-23. Vavahduttavat sanat, Jeesuksen vuorisaarnasta herättävät kysymyksiä, kenestä Herra tässä puhuu? He olivat ainakin aktiivisia seurakunnan toiminnassa, ainakin heillä oli armolahjoja, ainakin he olivat tottuneet käyttämään Herran nimeä arkipäivässä. Mutta Jumalan laki, Raamatun ilmoitus oli kadonnut johonkin kesken kaiken, koska olivat alkaneet tietoisesti rikkomaan lakia, kävelemään yli Jumalan sanan ilmoituksen. He eivät olleet tulleet syntisiksi ja armoa tarvitseviksi, omatunto ei ollut saanut heitä kääntymään Golgatalle Herran ristin juurelle. Siksi Jeesus ei ole heitä koskaan tuntenut, eikä heitä tunnusta kerran Taivaallisen Isän edessä. Edessä on vain kadotus, ikuinen karkotus Herran edestä. Kamalaa.
Samaan joukkoon kuuluvat ne, jotka eivät anna lähimmäisilleen anteeksi heidän rikkomuksiaan. Anteeksiantamattomuus on kuoleman synti. Edelleen siihen joukkoon joutuvat ne, jotka eivät tunnusta julkisesti Kristusta Jeesusta Herrakseen, jotka häpeävät Herraa täällä. Heitä Herrakin häpeää kerran siellä ja karkottaa pois luotaan.

Israelinmatkalla tapasimme venäläisen miehen, joka oli ollut mafiapäällikkö ja pahantekijä naapurimaassa. Hän oli paennut kohtaloaan ja itseään Israeliin muiden mukana. Hän oli sairastanut tuberkuloosia, hepatiittia ja sekoillut new age menetelmiin. Näissä vaiheissa joku ystävällinen sielu oli lahjoittanut hänelle kadulla uuden testamentin. Sitä lukiessa hän oli samalla tehnyt rikoksia ja ollut levoton. Israelissa hän oli päässyt hoitokotiin, jossa asiat olivat kirkastuneet ja Jeesus oli tullut hänen elämänsä uudeksi Herraksi. Nyt hän tuli kertomaan siitä ilosanomasta meidän ryhmällemme ja rukoili kaikkien halukkaiden puolesta heille Vapahtajan siunausta.

Jumalan rauhan saavuttaminen on enemmän kuin lottovoitto, se on todellinen sapatinlepo, lepo kaikista yrityksistä kelvata Jumalalle tekojensa ansiosta. Se on onnellisen ihmisen tunnusmerkki, olotila, jonka Jeesus lahjoittaa halukkaille. Tätä Raamattu opettaa lepopäivän, pyhäpäivän muodossa, sapattivuoden muodossa (7. vuosi) ja riemuvuoden muodossa (50.vuosi). Kuitenkin, kun kuljimme Israelissa, se oli täynnä rauhattomuutta ja vain ani harva tunnustaa Jeesuksen Messiaakseen. Muuten lauantait toivat itselleni mieleen lapsuuden sunnuntait Suomessa, silloin oli tosi hiljaista, eikä työn ja liikenteen ääniä juuri kuulunut.

Jeesuksen toiminnan alkuajasta kerrotaan, kuinka eräs sapatti kotikirkossa muodostui varsinaiseksi herätyskokoukseksi. Tilanne päätyi kuitenkin huonosti, evankeliumi ei löytänyt nälkäisiä sieluja, sillä äkkiä uskonnollisuuden kyllästämät juutalaiset olivat valmiit tappamaan Vapahtajan siihen paikkaan. "Ja Jeesus palasi Hengen voimassa Galileaan; ja sanoma hänestä levisi kaikkiin ympärillä oleviin seutuihin. Ja hän opetti heidän synagoogissaan, ja kaikki ylistivät häntä. Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen." Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät;" Luuk.4:14-22.

Raamattu opastaa meitä luopumaan synnistä ja katsomaan Jeesukseen. "Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle." Hebr.12:1-2. Sanan mukaan silmät luotuina on aforoontes = katsoa pois (muusta), tarkata. Pitää katsoa Jeesukseen, ei kirkkoon, ei puhdasoppisuuteen, ei ihmisiin, ei vihollisiin, että saisimme Jeesuksessa totuuden valheeseemme, armon ansiottomuuteemme, vanhurskauden arvottomuuteemme, syyttömyyden syyllisyyteemme, puhtauden saastaisuuteemme, valon pimeyteemme, puolustajan tuomioomme (1.Joh.2:1, Hebr.9:24, 2.Moos.28:38) ja uskon uudistumiseksi ylösnousemusvoiman, murheen keskelle ilon Herrassa.

Tulisi siis keskittyä Jeesukseen - ei omaan itseemme, ajatuksiimme, viisasteluihimme… vaan Jeesukseen - ei vaarallisiin sovitteluihin maailman kanssa, ei ihmissuosioon, ei hetkelliseen menestykseen… vaan Jeesukseen - ei toisiin uskoviin, ei edes seurakuntaan… vaan Jeesukseen - ei ensisijaisesti tehtäviin, monenlaisiin tapahtumiin, aktiiviseen kristilliseen toimintaan…. vaan Jeesukseen - ei armolahjoihin tai Jumalan aikaansaamiin ihmeisiin, ei edes rukousvastauksiin…. vaan Jeesukseen - ei kestävän taloudellisen aseman saavuttamiseen, ei työhön tarjolla olevaan uraputkeen, ei näkyviin ajallisiin ja katoaviin välikappaleisiin…. vaan Jeesukseen - ei inhimilliseen heikkouteemme, ei tukahduttavaan epäuskoomme, ei luontaisiin edellytyksiimme, ei vallitseviin ympäristön olosuhteisiin, ei levottomaan epäilyyn… vaan Jeesukseen - tunnustaen mieltä painavat synnit kaavalla yksi silmäys itseemme ja 10 Jeesukseen, sillä hänessä näet totuuden ja armon, viheliäisyytesi ja voittajan, syntiesi hinnan ja kertakaikkisen sovitusmaksun… katse Jeesukseen, sillä hänessä on laki ja evankeliumi, hänessä sana tulee lihaksi, ihminen löytää paikkansa Jumalan yhteydessä… katse Jeesukseen, sillä aika loppuu, alkaa ikuisuus…. Jos Jeesus puuttuu…. niin puuttuu kaikki…

1.Herra, hoida lastasi, yksin en voi käydä.
Auta, ettei mieltäni turhat huolet jäydä.
Nostit laupeudessas minut kuolemasta,
lahjojasi, armias, annat nyt ja vasta.

2.Ruumiini ja sieluni olkoot hoidossasi,
elämäni, voimani sainhan lahjoinasi.
Kasteen armon autuaan soit ja armopöydän,
sanaa kutsut kuulemaan, niistä turvan löydän.

3.Suojaa, Herra, kotini, hoivaa rakkaitani.
Siunaa arkitoimeni kutsumuksessani.
Neuvo hallitusta maan. Opettajat saata
oppilaitaan ohjaamaan kohti taivaan maata.           

4.Kaitse tiellä autuuden valoon kutsutuita,
etsi mailta varjojen lapsiasi muita.
Nosta nälkään nääntyneet, taita leipää heille.
Kuivaa murheen kyyneleet, anna ilo meille.

5.Kaiken armostasi sain, myöskin taakat täällä.
Viimeiseksi sinä vain seisot multain päällä.
Voiton seppeleeni saan kerran lahjanasi,
luokses pääsen laulamaan, Herra, kiitostasi.
                                                      virsi 380