sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Niin tulen nyt, oi Jumala, kuin lapsi, Isän luokse

 

1 .Oi Herra, suo mun levätä sun luonas hetki pieni! 

On niinkuin ehtyis elämä, kuin painuis umpeen tieni.

 

2.Mä muistan, kuinka muinoisin luo äidin lapsi riensi 

Ja painoi päänsä sylihin, ja äiti tuskat liensi.

 

3.Niin tulen nyt, oi Jumala, kuin lapsi, Isän luokse, 

Ja tiedän: et mua karkoita mun syntieni vuoksi.

 

4.Vaan, Isä, sallit tulla mun niin köyhänä kuin lienen, 

Ja lasket kätes siunatun kuin päälle lapsen pienen.

 

5.Sä anteeks suot ja lohdutat ja rohkeutta annat, 

Sä puhdistat ja parannat, tien avaat, nostat, kannat.

 

6.Niin hetken luonas oltuain mä nousen uusin voimin. 

Oi kiitos siitä, mitä sain: taas lähden työhön, toimiin.

 

HLV. 289  (Iina Karttunen / Mikael Nyberg)

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen tunteaksemme hänet, joka on Todellinen. 1.Joh.5:20

Suomalaisessa kristillisyydessä uskoon ja pelastukseen tähtääviä toimintayksiköitä on perinteisesti kutsuttu herätysliikkeiksi, vaikkei siellä olisi sen sortin elämää ollut pitkään aikaan. Puhe herätyksestä juontaa pietismin historiallisesta vaikutuksesta, jossa syntielämästä kääntyminen, eli parannus oli tärkeää. Pietismissä järjestys on 1.puhdistautuminen, 2.valaistuminen 3.yhdistyminen Jumalaan ja herätyskristillisyys on aina pitäytynyt tähän.

 


Oma historiani on herätyskristillinen, Jumala herätti ja kutsui minut synnin, kuoleman ja pimeyden tieltä Jeesuksen luo taivaan tielle. Hab.3:2."Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja olen pelästynyt." Elävän Jumalan kohtaaminen muutti elämäni, arvojärjestykseni, päämääräni ja ystäväpiirini. Suhteeni työhön ja rahaan, tavoitteisiin ja ihmisiin muuttui. Herätyskristillisyys teki ajallisista asioista toisarvoisia taivaallisten asioiden rinnalla. Olin kuin sokeana kulkenut, joka sai yhtäkkiä nähdä. Olin kuin kuuro kulkija, joka yhtäkkiä sai kuulla. Olin kuin eksyksissä vaeltanut samoilija, joka yhtäkkiä löytää tien. Minä pelastuin. Herätyskristillisyys perustui minulla paljolti kokemukseen, jossa Jumala ilmoitti itsensä tuntuvasti, kuulin hänen äänensä täysin suruttomana miehenä.

 

Onkin aina antoisaa jutella ihmisten kanssa, joille tämä alue on valaistunut - ja heitä riittää kaikkialla. Herätyskristillisyys on Jeesuksen uskonto, jossa on hänen etumerkkinsä, jossa hän kulkee edellä, hän on Herra ja Vapahtaja, hänellä on kristillisyyden monopoli. Edelleen on varsin puhutteleva lukukokemus tutustua Lutherin herätyskirjoihin 1500-luvulla, Arndtin kirjoituksiin 1600-luvulta, 1700-luvulla alkaneen herännäisyyteen, Laestadiolaisuuden historiaan 1800-luvulla, 1900-luvun alun Hannulan herätykseen, Muroman julistustoimintaan 1920- ja 30-luvuilla, Mangsin herätyksiin sota-aikana 1940-luvulla.

 


Olin hakemassa kirjoja Ev.Lut. Herätysseuran kirjapainosta Suolahdesta. Toimiston pöydällä oli äsken tulleita traktaattien palautekuponkeja, joissa ihmiset ilmoittivat tulleensa uskoon tai haluavansa tulla uskoon. Mutta eräs mies Oulusta oli soittanut juuri ja kertonut saaneen traktaatin ja antavansa asian poliisille. Eräs hotellin omistaja Satakunnasta oli soittanut ja sanonut olevansa uskossa, mutta ilmoitti että joku innokas uskovainen häiritsee hänen liiketoimintaansa jakamalla Herätysseuran painamia traktaatteja hotellissa. Omistaja pyysi, että jakelu lopetettaisiin. Eräs mies soitti Lahdesta ja sanoi hänen äitinsä kuolleen sydänkohtaukseen luettuaan traktaattia. Hän lupasi haastaa Herätysseuran oikeuteen. Tämä oli hengellisen työn arkea, herätyskristillisyydellä on hintansa, vastavoimat ärjyvät.

 

Herätysseura syntyi aikoinaan Kauhavan seurakunnan nuoriso-ohjaajan, Pertti Nousiaisen visiosta. Sangen vaatimattomasta alusta kehittyi erittäin tarpeellinen toiminta, joka suolsi tuhansittain traktaatteja, tolppajulisteita, vihkoja, kirjoja, laulukirjoja ja monisteita usealla eri kielellä. Alhaisten kustannusten ja edullisen hintapolitiikan takia siitä tuli merkittävä tehdas herätyskristillisyyttä ajatellen. Pertti kustansi sellaista materiaalia, jossa Jeesus oli suurin, tärkein ja julistetuin. Hän vaali herätyskristillisyyttä, ei tehnyt kirkkopolitiikkaa, eikä pyrkinyt kiillottamaan omaa kilpeään ja puljuaan. Hän ei koskaan puhunut minulle rahasta, mutta kaikki toimi silti aina hienosti. Ilmeisesti hän osasi suhteuttaa tulot ja menot Jumalan johdatuksessa. Hän ei ollut opin puolesta taistelija, eikä korostanut seurakuntaa tai järjestöä. Hän oli herätyksen saanut mies, joka keskittyi Jeesuksen henkilöön ja hänestä todistamiseen.

 


Pitkäaikainen ystävyytemme päättyi hiljattain, kun Pertti sai kutsun taivaankotiin. Ihmettelin sitten ääneen, ettei kukaan tehnyt siitä minkäänlaista numeroa eikä juttua? Kaikenlaiset tyhjäntoimittajat saavat lehdissä palstatilaa sivukaupalla ja radiossa vastaavat höpöttäjät pitävät omaa hauskaa tunti tolkulla. Yleensä pohjanoteeraus näissä kisoissa on se, kun mediassa joltakin kirkon edustajalta kysytään, mitä mieltä kirkko on nyt kriisin aikana? Niinpä ryhdikäs virkailija astuu hymyillen kertomaan, kuinka me herätämme toivoa ja kyllä tästä selvitään, kun vaan jaksetaan. Titanic uppoaa, eikä silti heitetä pelastusta ihmisten ulottuville, lisätään vain naurua ja menevää musaa, herkutelua ja vetkuttelua? Luuk.4:43. Mutta hän sanoi heille: "Minun tulee muillekin kaupungeille julistaa Jumalan valtakunnan evankeliumia, sillä sitä varten minä olen lähetetty."

 

Maailma on täynnä vahvoja ihmisiä. Ajattelen, että suuri hengellinen herätys tarvitsee tullakseen kovat vaivat: sodan, nälän, sairauden, köyhyyden, avuttomuuden, pimeyden, yksinäisyyden. Ihmiset torjuvat luonnostaan kaikenlaisen itseensä kohdistuvan Jumalan työn. He ovat pakomatkalla. Herätyksen tulisi olla kuin pahaääninen vanhanaikainen herätyskello, joka säälimättömästi kurittaa nukkuvien tajuntaa. Herätys on kuin kylmä, pimeä vankila, jossa ihminen on yksin ilman ruokaa, avuttomana. Se on kuin syyttäjän sormi, joka etsii sinua, vain sinua ja juuri sinua. Herätys on kuin tuomion pasuuna, joka ilmoittaa tulevasta tuhosta, se vetää maton alta ja kaataa armottomasti ketoon ryhdikkäänkin ihmisen tehden hänestä täysin syntisen. 1.Tim.1:15."Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan".


 

Olen nähnyt ihmisiä särkyneinä itkemässä Jeesuksen edessä etsimässä armoa ja apua. He olivat niitä samoja ihmisiä, joita olin arvioinut aikaisemmin suuriksi, vahvoiksi ja koviksi. Ihmeellistä? Muistan kuinka näin heidät parhaissa vaatteissa, suurissa juhlissa, hymyssä suin. Äänekkäästi he esiintyivät kaikkitietävinä ja itsevarmoina kuin urheilukilpailussa. Muistan, ettei heillä ollut rahasta puutetta, eivätkä he valittaneet epäonnistumisiaan. He sanoivat heikkouden, hitauden ja yksinkertaisuuden olevan säälittävää köyhien ruokaa. Silloin heillä oli aina kiire tulla ja mennä. Mutta mikä heihin oli mennyt? Miksi he olivat tuollaisia? He olivat heränneet. Nyt he olivat pysähtyneet, alistuneen oloisia, päät painuksissa, hartiat koholla, hikoilivat ja rukoilivat armoa. Se on herätyskristillisyyttä, joka on aina sotatilassa maailman, synnin ja perkeleen kanssa. Sen päämäärä on - kaikki uskoon, muuten perii hukka.

 

1.Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan,

jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.

 

2.Hän mun syyni suuret poisti verellään,

otti synnin orjan armoon, elämään.

 

3.Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman,

vangin vapautti, laps oon Jumalan.

 

4.Lapsi oma Herran, taivaan kuninkaan,

kruunun perin kerran, valtakunnan saan.

 

5.Pääsen asukkaaksi kultakaupunkiin,

viedään vierahaksi häihin iäisiin.

 

Simo Korpela 1913.

lauantai 18. helmikuuta 2023

Enkeli ruokki pikkupoikaa raunioissa Turkissa

 


Jumalallinen väliintulo Turkin maanjäristys Haber-kanava (uutiset) tapasi 5-vuotiaan pojan, joka saatiin ulos raunioista 112 tunnin jälkeen  

Vähän aikaa sitten turkkilainen A haber -kanava tapasi 5-vuotiaan pojan, joka juuri nousi raunioista 112 tunnin jälkeen (4 ja ½ vuorokautta). He kysyivät häneltä, "Etkö ollut nälkäinen kaikki nämä tunnit?" Hän sanoi kirjaimellisesti: - Aina silloin tällöin valkoisiin pukeutunut henkilö tuli luokseni ja ruokki minua ja antoi minulle vettä ja sitten meni pois.

Uutinen pojan pelastuksesta levisi nopeasti, ja ihmiset kaikkialla Turkissa olivat täynnä toivoa ja inspiraatiota. Tarina kosketti monien sydämiä, jotka pitivät sitä merkkinä jumalallisesta väliintulosta. Monet ihmiset ilmaisivat sosiaalisessa mediassa ilonsa ja kiitollisuutensa onnistuneesta pelastusoperaatiosta, ja jotkut kutsuivat poikaa ihmelapseksi.

Esteistä huolimatta pelastusryhmät eivät koskaan luopuneet toivosta ja jatkoivat raunioiden etsintää. Heidän päättäväisyytensä kannatti, kun he lopulta löysivät 5-vuotiaan pojan, joka oli elossa ja terve. Pojan pelastuksesta on tullut toivon symboli turkkilaisille, jotka haluavat nyt rakentaa uudelleen elämäänsä ja yhteisöjään.

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Vain rauhaa kaipaa sydän väsynyt

 Dora Rappard oli sveitsiläinen lähetyssaarnaaja ja virsien kirjoittaja. Monien vuosien ajan hän opetti ja antoi hengellistä ohjausta St. Chrischona Pilgrim Missionissa, evankelisten lähetyssaarnaajien koulutuskoulussa lähellä Baselia, Sveitsissä. Hänen isänsä toimi anglikaani piispana Jerusalemissa 1800-luvulla ja Dora vietti lapsuutensa siellä. Vartuttuaan hän johti tyttökoulua Jerusalemissa. Dora meni naimisiin Karl Heinrich Rappardin kanssa vuonna ja muutti hänen kanssaan Aleksandriaan ja Kairoon.


Dora Rappard oli merkittävä hahmo pietistisessä yhteisöliikkeessä. Häntä alettiin kutsua "Pyhän Chrischonan äidiksi" hänen hengellisten neuvojensa, johtajuutensa ja kirjoitustensa vuoksi.

Virsikirjassamme on yksi hänen kirjoittamansa virsi no: 11 "Sinua Kristus odottaa kirkkosi ristin tiellä"

Yksi hänen kirjoistaan on elämänkerta ”Valoisia jälkiä”, siinä hän kirjoittaa vanhuudesta itsekin vanhenevana:

 

En ole ennen tullut ajatelleeksi, että kristityn vanhuus voisi olla niin kaunis. Ja kiitollisena sille Herralle, joka on luvannut omiansa nostaa, kantaa ja pelastaa ja joka niin uskollisesti on lupauksensa täyttänyt, tahtoisin tässä sanoa siitäkin sanasen.

 

Vanhuus tekee hiljaiseksi.

 

Kuten harpunsoittaja laskee kämmenensä väriseville kielille vaimentaakseen niiden kiihkeitä värähdyksiä, niin laskeutuu myös mahtavampi käsi ihmissydämelle, jolla ennen oli niin palavia toivomuksia, jonka riemu usein kohosi taivaisiin asti ja joka myös saattoi olla kuolemaan saakka murheellinen, hiljentäen sävelten pauhun yhteen sointuun: Kuten Jumala tahtoo! Niin lauloi Davidkin, ehkäpä hänkin vanhuudessaan: »Sieluni on tyynnytetty, kuin vieroitettu lapsi äidin helmassa.» Kuoleva Melanchthon vastasi lääkärilleen ja vävypojalleen Peucerille tämän kysyessä haluaisiko hän vielä jotakin: »En muuta kuin taivasta.»

 

Vanhuus tekee niin pieneksi.

 

Katsoessa elettyä elämää näkee siellä niin paljon puutteita, laiminlyöntejä ja syntejä. Samoin kärsimyksiä ja koettelemuksia, pettymyksiä ja kaikenlaisia vaikeuksia. Palavat rukoukset ovat jääneet kuulematta, kauniit toiveet ovat rauenneet. Nämä nöyryytykset tekevät ihmisen yhä alhaisemmaksi ja köyhemmäksi, yhä täydellisemmin riisutuksi kaikesta, mikä vähänkin voisi houkutella itserakkauteen.

Niinpä lauloi jalo runoilija Meta Heusser:

 

Ei voittoja, ma kuten kerran toivoin,

vain rauhaa kaipaa sydän väsynyt

ja parannusta kuolinhurmehelle

ja lohdutusta viime taipalelle.

Se taivaan oven auki soisi nyt!

 

Ei jää muuta jäljelle, mistä todella voisi iloita, kuin armo. Mutta Kristus sanoo: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.»

 

Siksipä tekeekin vanhuus niin kiitolliseksi.

 

Kiitolliseksi monista ansaitsemattomista Jumalan hyvistä töistä, kiitolliseksi vanhuudessa kaksinverroin kalliista oppimisen ja kasvamisen kyvystä. Kokemukseni tällä alalla ovat olleet sielun kuolemattomuuden ja kehityskyvyn voimakkaana todistuksena! Mitä näköpiirejä avautuukaan vielä iäisyydessä!

Mutta kiitollinen on sydän ennen kaikkea — ja on oleva sitä yhä enemmän — Jeesuksen Kristuksen lunastustyöstä. Mitä lähemmäksi suurta iäisyyttä saavumme, sitä enemmän tunnemme tarvetta ja sanomatonta onnea saadessamme pukeutua Jeesukseen, jotta suurena riisuutumisen hetkenä meidät »havaittaisiin pukeutuneiksi eikä alastomiksi». (2.Kor.5:2-4.) Mitä enemmän maallinen väistyy, sitä enemmän iloitsee ihminen omatessaan varman turvapaikan, joka pysyy muuttumattomana maan ja taivaan hävitessä, ja saadessaan sanoa omakseen sen ihanan Vapahtajan, josta ei kuolema eikä elämä, eivät nykyiset eivätkä tulevat voi meitä erottaa.

 

Sillä vanhuus on vakava asia.

 

Pian varisevat ajan tuntilasin viimeiset hiekkajyväset. Vain muutamia päiviä on meillä vielä jäljellä »pyrkiäksemme tekemään kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi, ettemme lankeaisi ja että meille tarjottaisiin pääsy Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan». (Piet.1:10.) Meillä on enää vain muutamia tilaisuuksia osoittaaksemme rakkautta ja todistaaksemme Herramme pelastavasta armosta. On vain vähän aikaa jäljellä järjestääksemme kaikki asiamme niin kauan kuin matkatovereinemme vielä olemme matkalla, jotta mekin voisimme autuaan Gerhard Tersteegenin lailla sanoa: »En tunne ketään ihmistä kohtaan mitään muuta kuin ehdotonta sovintoa, vilpitöntä nöyryyttä ja sydämellistä rakkautta.» Vain muutamia hetkiä on meillä vielä syventyäksemme yhä enemmän Jumalaan ja antaaksemme hänen täyttää koko olentomme. — Sitten on juoksu päättynyt.

 

Mutta vanhuus on myös toivorikas.

 

Vielä muutamia askelia maan pölyisillä poluilla, sitten päästään päämäärään. Rohkeutta, rohkeutta! Jerusalem ei ole enää kaukana. Pian on yksinäisyys ja kaipaus iäksi ohi. Pian jälleen yhdymme rakastettuihin, jotka lyhyeksi ajaksi ovat silmistämme häipyneet. Pian näemme sen, mitä nyt uskomme, ja tunnemme, kuten meidätkin tunnetaan. Pian voimme täysin rinnoin laulaa Siionin lauluja, jotka jo täällä ovat olleet sydämemme riemuna. Pian — ja se on autuutemme huippu — saamme nähdä kasvoista kasvoihin Hänet, jota nyt jo rakastamme, vaikka emme Häntä näekään, Hänet, joka on meidät ostanut ja pessyt verellään.

 

Tule, Herra Jeesus! Se on ollut seurakunnan kaipaava huuto kaikkina aikoina. Ja Mestarin sana kuuluu kaikille: Olkaa valmiit! Autuas se palvelija, jonka Herra löytää valvomassa.

 

Mutta hän, Jumala, jonka kasvojen edessä isäni ovat vaeltaneet, Jumala, joka on ollut paimeneni minun elinaikanani tähän päivään asti, enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta (1.Moos.48:15-16), siunatkoon meitä ja johdattakoon meitä kädellään, kunnes jalkamme koskettavat porttejasi, oi, Jerusalem!

lauantai 11. helmikuuta 2023

Kun lesbo pelastui.....

 


https://www.tv7.fi/arkki/kosketus/anneli-jeesuksessa-loysin-hyvaksynnan_p60143/ 

Anneli kaipasi nuorena naisena huomiota ja miehiin pettyneenä löysi sitä muilta naisilta. Hän eli naisen kanssa elämästään yhdeksän vuotta. Suhteet eivät kuitenkaan tuoneet sitä rauhaa, mitä Anneli etsi. Vasta ravintoloitsijan kommentti pysäytti naisen: "Rukoile Jeesusta Kristusta".

tiistai 7. helmikuuta 2023

Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat Job 29:24

 Kerrotaan, että mies meni lääkäriin, näytti iloiselta ja hyväntuuliselta noin äkkiä arvioiden. Hän kertoi lääkärille selkänsä olevan kovin kipeä ja sattuvan aina kun sitä vääntää eri asentoihin. Kävelykin tuntui vaikealta, paikallaan seisominen lisäsi kipua ja yöt olivat välillä kovin tuskallisia. Lääkäri katsoi hymyilevää miestä ja sanoi sitten: - no ei uskoisi, että teillä on vaivoja, kun naamaa katsoo? Tähän mies vastasi, ettei hän naamaa valitakaan vaan selkää.


 Lapsuudessani otettiin harvakseltaan valokuvia, eikä kaikilla ollut edes omaa kameraa. Mutta ihmiset menivät sitten valokuvaamoihin ikuistamaan itsensä ja perheensä. Ammattilaisilla olivat hyvät pelit ja siksi kuvat olivat laadukkaita. Yksi yhteinen piirre sen aikaisissa kuvissa oli, kaikki ihmiset olivat aina vakavia, totisia ja arvokkaan näköisiä. Vähitellen kuvauskulttuuri sai vaikutteita ulkomailta ja niin sitten kuvanottajat pyrkivät naurattamalla saamaan vakavuuden pois. Jännittyneitä ihmisiä yritettiin vapauttaa ja hymyilemään, vaikkei olisi ollutkaan kovin hauskaa.

 Eräässä seurakunnassa arvosteltiin evankelisia saarnaajia sanomalla, että ne puhuvat helvetistäkin hymyssä suin. Mietin sitten, että kukahan meistä siellä oli sillä tavoin esiintynyt ja missä yhteydessä? Sitten selasin taas internetiä ja noita kristillisiä sivuja. Huomasin, että lähes kaikki henkilökuvat olivat hymyilemässä kuin pudotakseen seurakunnan syliin. Ilme oli sitä luokkaa, että olisi voinut kuvitella kaverin saaneen juuri 5 oikein lotossa, palkankorotuksen, tai ylimääräisen veronpalautuksen? Kun sitten mietin noita julkisuuden henkilöitä, joista moni on minulle tuttu, niin ajattelin, että selvästi totisempi ilme olisi heille ajankohtaisempi?


 Hymy-kulttuuri on tullut meille kaupallisuuden mukana jäädäkseen. Jos aikoo jotain myydä, pitää näyttää siltä, että tavara on tuomassa iloa elämään. En ole itse kovin kauppias-oloinen ja muistan kuinka joskus julistustyöni alkuaikoina jouduin kauppaamaan työnantajani tuotteita ja se oli vaikeaa. Tein hommaa velvollisuudesta, mutten nauttinut siitä. Varmaan se näkyi päältä, koska muut työkaverit tuntuivat aina onnistuvan samoissa hankkeissa minua paremmin? Huomasin, että minun oli helpompi antaa tavaraa ilmaiseksi kuin myydä sitä. Joku sanoisi, että olin väärällä alalla? Omia kirjojani, kasettejani, CD-levyjäni ja muistitikkujani kuitenkin levisi tuhansittain vuosien aikana. Liekö syy sitten siinä, että myin niitä halvalla?


 Lienemme omaksuneet täällä hyvinvoinnin keskellä niin suuren myönteisen asenteen, että tapahtuipa mitä tahansa, olemme kuin TV-mainoksessa yhtä hymyä. Itkeminen ja sureminen katsotaan epäonnistumisen ilmaisuksi, jota pitää välttää. Toinen mieliä muokannut käsite on ollut kautta aikojen synkkä uskovaisuus. On ajateltu, että sellainen mainostaa Jumalaa huonosti ja hymysuin päästään suurempiin voittoihin käsiksi? Onhan seurakunnan tavatessa mukavampi kohdata jo kaukaa hymyilevä lähimmäinen kuin joku happaman näköinen kanssakulkija, jonka odotuksista ei ole tietoa? Mutta eikö se synkkä uskovakin ole Herran oma?

 Eräs Raamatun sairas mies kääntyy katsomaan menneitä päiviään, kun vielä oli ollut terve ja kovassa kurssissa yhteiskunnassa. Oikein erikoisena huomiona hän muistaa ylimielisen hymynsä vaikutuksen ympäröiviin surkimuksiin, jotka etsivät mahdollisesti lohdutusta häneltä? "Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet." Job 29:24. Voi vain kuvitella, miltä noista ihmisistä tuntui, kun rikas ihminen luo heihin ylitsevuotavan hymynsä tekemättä kuitenkaan yhtään mitään lievittääkseen näiden tuskaa ja hätää. Ylpeän hymyn takana oli suuri itseriittoisuuden ihminen: "He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani. Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin. He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle. Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa" Job 29:21-23,25. Ei sanaakaan Jumalasta, Vapahtajasta, esirukouksesta, omastaan jakamisesta, toisen huomioimisesta. Ei hän avannut kotinsa ovia kärsiville, Jumalaa kaipaaville, sorretuille, heikoille. Hänellä ei ollut mitään muille, kaikki elämä pyöri narsistisesti vain hänen ympärillään. Mutta nyt sairaus runteli häntä, Jumala oli sallinut saatana käydä hänen kimppuunsa murentamaan hänen luottamusta itseensä. Omavanhurskauden järkyttävä mato oli tulossa ulos hänen sydämestään. Kurjuus keinutteli hänen arkipäiväänsä, hyvän päivän tutut olivat vaihtaneet toiselle puolelle katua kulkemaan hänen tullessaan vastaan. Eivät he tervehtineet häntä ja vanhat ystävätkin yrittivät vain löytää hänestä virheitä, minkä tähden hän oli joutunut pois hymy-pojan asemasta. "Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi" Job 30:28,31


 Ollessamme Kymenlaaksossa työssä 90-luvulla kävin tapaamassa Olavia, hän oli pappina Kotkassa. Hän esitteli minulle nuoruutensa Raamattua, johon oli tekstannut kutsumuksensa alussa psalmin sanat 51:17. "Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi." Nyt paljon myöhemmin hän oli virassa ollessaan sairastunut vakavaan aivokasvaimeen ja joutunut leikkaukseen, jossa häneltä hävisi kokonaan puhekyky. Hänen oli pitänyt opetella uudestaan puhumaan ja muutenkin hänen koko asemansa oli vaakalaudalla sairauden tähden. Mutta hän teki, mitä kykeni. Sitten hän viittasi tuohon vanhaan Raamatun sanaan ja kertoi minulle itkuisena, miten todellinen se rukous olikaan ollut hänen elämänsä vaikeimmassa hetkessä. Kului vain vähän aikaa tapaamisestamme ja Olavi kuoli. Hän puhui aikansa ja meni Jeesuksen luo, hänen ei tarvitse enää koskaan itkeä, taivaassa hän voi aina hymyillä.


 Jeesus, kaipaan hymyä, sinun hymyäsi, Jumalan hymyä. Hymy on totuttu pitämään hyväksymisen merkkinä. Luulen, että monet kaipaavat, mutta pelkäävät, että olet vihainen. Ehkä ihmiset ovat syyllisiä ja kantavat monenlaisia murheita mukanaan jatkuvasti? Anon siis anteeksiantamusta ja sen tuntuvaa kokemista tähän aikaan, sillä vain sinä voit sen ihmisille antaa. Rukoilen muutosta sydämissä, pimeyden poistumista, vallankumousta, että sinä saisit herruuden orjuutetuissa mielissä ja saatanan ryöstämistä sieluista tulisi seuraajiasi. Vain sinä voit muuttaa itkut iloiksi, masennuksen hymyksi, pimeän valoksi, kuoleman elämäksi, ajallisen taivaalliseksi, syntisen uudeksi ihmiseksi. Tee se!

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Hannele: Jeesus vapautti joogasta

https://www.tv7.fi/arkki/kosketus/hannele-jeesus-vapautti-joogasta_p19920/
 

 Kokemansa avioeron jälkeen Hannele hakeutui selvännäkijälle, jonka esiin tuomat asiat jäivät piinaamaan hänen ajatusmaailmaansa. Hannele yritti vapautua näistä häiritsevistä ajatuksista joogan avulla, mutta ajautuikin syvemmälle pimeyden kahleisiin. Todellinen vapautuminen alkoi vasta seurakunnan työntekijän vastaanotolta, jossa Hannelen puolesta rukoiltiin.