sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Israel-ilta


Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, 
sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. 
Hän karkoitti viholliset sinun tieltäsi, 
hän sanoi: 'Hävitä!' 
Näin Israel asuu turvassa, 
Jaakobin lähde erillänsä viljan ja viinin maassa, 
jonka taivaskin tiukkuu kastetta. 
Autuas olet sinä, Israel; kuka on sinun vertaisesi! 
Sinä olet kansa, jota Herra auttaa, hän, 
joka on sinun kilpesi ja suojasi, 
sinun miekkasi ja korkeutesi. 
Vihollisesi mielistelevät sinua, 
ja sinä astut heidän kukkuloillansa." 
5.Moos.32:27-29.

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Jumalan hullu?


Lauri Ulstadius oli Oulussa pappina 1600-luvulla hänen isänsä toimi Iin kirkkoherrana. Lauri haki kappalaisen virkaa, mutta ei tullut valituksi. Hänellä oli taipumusta synkkämielisyyteen, ja tapaus koski kovin kipeästi häneen ja hän erosi papin virastaan. Ulstadius sai vaikutteita pietismistä ja mystiikasta. Hän joutui syvään hengelliseen kriisiin. Ollessaan toista vuotta opettajana hän sairastui vaikeasti; kuolema näytti lähestyvän. Hän näki kuluneen elämänsä tuskallisen selvästi. Hän oli monesti rikkonut Jumalaa ja lähimmäisiään vastaan. Hän rukoili Jumalalta armahdusta, mutta ei saanut rauhaa. Silloin hän, kuumesairaana, meni Oulun kirkkoherra Frosteruksen luo ripittäytymään. Tämä ei kuitenkaan ymmärtänyt hänen hätäänsä, vaan kuuntelematta hänen tunnustustaan antoi taluttaa hänet pois, koska piti häntä mielisairaana. Ulstadius teki toisen yrityksen. Kun hänen huoneensa ovi oli ulkoa päin lukittu, hän hyppäsi yöpuvussa ikkunasta kadulle ja juoksi kirkkoherran luokse! Kun ovea ei tälläkään kerralla hänelle avattu, hän huusi avaimen reiästä, mitä hänen sydämellään oli. Se ei kuitenkaan auttanut.


Sielunhoitajana ajattelen, että tässä tapahtui melkoinen munaus, josta olivat huonot seuraukset. Jos mies oli saanut kohdata elävän Kristuksen armon ja rauhan elämässään nuorena miehenä, olisi sillä ollut hyvin hedelmällinen tulevaisuus ja kirkkoa siunaava vaikutus. Mutta nyt tämän seurauksena Ulstadius moitti Oulun pappeja kääntymättömiksi miehiksi ja kehotti heitä kirjelmässä vakavin, jopa ankarin sanoin parannuksessa kääntymään Herran tykö. Ulstadius meni vieläkin pitemmälle: hän räjäytti asuntonsa pihamaalla ruudilla ilmaan filosofiset kirjansa, koska hän katsoi, että juuri filosofiset opinnot olivat syynä siihen, että papit eivät ymmärtäneet Jumalan Hengen työtä. Lopulta hän erosi papinvirasta, ettei synteihinsä kuolevien ihmisten veri tulisi hänen päälleen. Sitten hän lähti Turkuun 1683 ollessaan 33-vuotias. Siellä hänen syyllisyyden kuormittama omatuntonsa velkoi edelleen ja Ulstadius meni piispa Gezeliuksen puheille. Hän pyysi piispalta lupaa tehdä julkisen synnintunnustuksen tuomiokirkossa. Piispa kielsi sen. Ulstadius uudisti pyyntönsä ja kaksi vuotta odotettuaan hän vihdoin sai toivomansa luvan. Piispan poissa ollessa tuomiorovasti Svenonius antoi siihen luvan. Se ei kuitenkaan auttanut.

Mutta syyllisyyden vaivaama Ulstadius luki ahkerasti Raamattua ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että Jumala oli kutsunut hänet tuomion merkiksi erityisesti kääntymätöntä papistoa vastaan. Hän vaelsi Turun katuja ohjeenaan Jes.20:2. "Siihen aikaan Herra puhui Jesajan, Aamoksen pojan, kautta sanoen: "Mene, riisu säkkipuku lanteiltasi ja vedä kengät jalastasi." Hän teki niin: kulki vaipatta ja avojaloin". Hän ei leikannut hiuksiaan, ei ajanut partaansa eikä muuttanut vaatteitaan. Tällaisessa poikkeuksellisessa asussa hän saapui joka sunnuntai molempiin suomen- ja ruotsinkielisiin jumalanpalveluksiin ja jokaiseen arkipäivien rukoushetkeen. Hänen vaatteensa kuluivat riekaleiksi, hän sitoi pitkät hiuksensa palmikoille. Hänen käytöksensä alkoi herättää yleistä huomiota kaupungissa, monet arvelivat Jumalan lähettäneen hänet. Tätä kesti kolme vuotta.

Lauri Ulstadius kuvaili kirjoituksissaan kirkossa vallitsevaa hätätilaa. Hän viittasi Ps.12. "Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta. He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin. Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu…" Hän syytti aikalaisiaan epikurolaisuudesta (materialismia, mielihyvää tuottava elämää, johon kuuluvat ystävät, keskustelut ja kohtuulliset ruumiilliset nautinnot, yhteiskunnasta eristäytyminen, politiikasta pidättäytyminen, joiden avulla saattoi saavuttaa mielenrauhan ja poistaa ruumiillisen kärsimyksen). Papit eivät kysy, miten monta sielua he voittavat Kristukselle, vaan ainoastaan, miten suuri on heidän virkansa?

Nämä havainnot eivät kuitenkaan muuttaneet mitään ja saivat Ulstadiuksen vain hiiltymään aikansa uskonnollisuudelle. Hän näki muissa suuria puutteita ja virheitä, mutta pyhitti omansa. Hän oli itsensä arvovalta, muita mielipiteitä ei ollut. Kerran Ulstadius keskeytti tuomiokirkossa kirkkoherra Kulhoviuksen saarnan suurella äänellä: - Minä pyydän, että Jumalan seurakunta tahtoisi kärsiä minua niin kauan, että saan muutamin sanoin puhua siitä, mikä koskee teidän sielunne autuutta; sillä minä en voi kauempaa sitä salata, jottei niitten veri, jotka hukkuvat synneissänsä, tulisi minun päälleni. Minun sanottavani on tämä: Luterilainen oppi on hyljättävä oppi; postillat ja saarnakirjat ovat pääasiassa täynnä valhetta ja Jumalan pilkkaa ja ihmisten omia keksintöjä; papeilla ei ole Pyhää Henkeä. Kulhovius huusi: - Sinä valehtelet. Viekää se ihminen ulos! Kaksi miestä tarttui Ulstadiukseen ja alkoi raahata häntä ovea kohti. Silloin putosivat viimeisetkin ryysyt hänen yltään, hän riuhtaisi itsensä irti ja juoksi alastomana pääkäytävällä huutaen: - Näin pitää pappien häpeä paljastettaman, kuten minä nyt olen alasti… Ihmiset, älkää antako väärän hengen pettää itseänne. Hänet vangittiin ja oikeudenkäynti kesti viisi vuotta. Hänen puolestaan pidettiin julkinen esirukous. Hänelle annettiin luettavaksi puhdasoppista kirjallisuutta.


Kirkon suunnan muuttaminen on hankalaa ja jokainen, joka on keskustellut seurakunnan työntekijöiden kanssa, tietää heihin vaikuttamisen todella vaikeaksi. Ehkä tämä virka-aseman korostaminen on peräisin katolisuudesta ja estää uskonyhteyden? Jeesus itse varoittaa muutamaa seurakuntaa Raamatussa tästä synnistä ja nimittää sitä nikolaiittain opiksi. Mutta ei tilanne huutamalla syyttelyllä ainakaan parane, vaikka uskova olisi vilpitön pyrkimyksissään. Totuutta ei voi juntata sydämeen, eikä pysyvää parannusta saa aikaan pakottamalla. Keskeneräistä kristillisyyttä ja viallista kirkkoa, epätäydellistä uskovaa pitäisi oppia kestämään uskossa ja kärsivällisyydessä. Mutta esikuvia on kovin vähän ja on paljon helpompaa hylätä hankalat kysymykset ja ihmiset kuin elää heidän kanssaan?

On ihmeteltävä, ettei Turussa löytynyt silloin ketään, joka olisi osannut auttaa Ulstadiusta? Hänen uskonystävänsäkin vain hännystelivät häntä johtajanaan. Ulstadius oli kovin yksin käsityksiensä kanssa ja sisällä velloi vielä sekainen mieli. Hovioikeudessa Ulstadius pysyi taipumattomana, mutta myönsi, ettei koko luterilainen oppi ollut hylättävä, vaan ainoastaan kohdat, jotka sisälsivät vääriä mielipiteitä, mutta pappeihin kohdistamastaan syytöksestä hän ei halunnut tinkiä mitään. Kun kysyttiin, ketä papeista hän kirjoituksessaan tarkoitti. - Suurinta osaa, kaikkia, sillä en voi ketään jättää pois, koskapa toiset ovat enemmän, toiset vähemmän syyllisiä. Se pappi on kerettiläinen ja väärä opettaja, joka on ahne. Sellaisella ei ole Pyhää Henkeä. Jos Henki on väistynyt pois papeista, miten silloin voidaan sanaa oikein selittää saarnatuoleista? Ulstadius väitti, ettei jumalaton pappi voi saarnata oikein. Pyhän Hengen tulen pitää aina palaa papissa, jotta hän voisi kuulijoilleenkin sitä välittää. Ulstadius heittäytyi maahan polvilleen kuulustelijoittensa eteen ja rukoili Jumalaa merkillä näyttämään kuten Elian aikana, kumpi oli oikeassa, hän vaiko hänen vastustajansa? Mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Myös lääketieteen professori Tillandzin sanoi, että Ulstadius poti melankoliaa. Syytetty kuitenkin kiisti tämän, väittäen, ettei hänessä ole melankoliaa enempää kuin ihmisissä yleensä. Jonkin verran saattoi olla, sillä eihän kukaan ihminen ole kokonaan vapaa melankolisesta temperamentista.
Turun linnan vankilassa hänet tuomittiin kuolemaan "Luopiona ja evankelisen opin häpäisijänä" Mutta hänen raskasmielisyytensä ja sekapäisyytensä vuoksi pantiin Lauri Ulstadius elinikäiseen pakkotyöhön. Myöhemmin myös kaikkia Ulstadiuksen kannattajia vastaan käytiin oikeutta.

43-vuotiaana Ulstadius vietiin Tukholmaan kuritushuoneeseen. Häntä kohdeltiin kuin pahinta rikollista. Hän joutui kantamaan vangin rautakahleita ja hänet pantiin törkeitten rikollisten kanssa polkemaan ns. varasmyllyn pyörää. Tämä työ oli erittäin raskasta, pahinta, mitä vankilassa oli. Myllyn polkeminen aloitettiin kello viisi aamulla ja jatkui kello kuuteen illalla; vankoillekin miehille siinä oli kyllin tekemistä. Myllyssä jauhettiin kaupunkilaisten viljat, milloin tuulimyllyt tyvenellä säällä seisoivat. Myöhemmin Ulstadius siirrettiin työhön vankilan pajaan, jossa oli helpompaa. Hän kävi myös toisten vankien mukana tiilenteossa. Riita, rähinä ja tappelu olivat jokapäiväistä kuultavaa. Kuitenkin kerrotaan, että hän joka päivä lankesi polvilleen ja kiitti Jumalaa.
Ulstadius vapautettiin työstä 66 vuoden ikäisenä. Hän sai talosta ruoan, mutta ei enää puita eikä valoa. Suuri helpotus oli, että hän nyt sai ottaa vastaan vieraita vankilan ulkopuolelta. Ystävät toimittivat hänelle avustusta. Hän nautti Ruotsin pietistipiireissä suurta kunnioitusta.
Vihdoin tuli armahdus. Kun kuningatar Ulrika Eleonora maaliskuussa 1719 nousi valtaistuimelle, hän vapautti kaikki vangit, joita ei ollut tuomittu henkirikoksista. Ulstadiuskin sai vapauden. Kun tästä ilmoitettiin hänelle, hän heti kysyi: - Tunnustaako kuningatar nyt, että minä olen oikeassa? Vastaus kuului: - Ei. Vangit saavat vapauden, koska kuningatar nousee kuninkaalliselle valtaistuimelle. Hetkeäkään epäröimättä Ulstadius selitti: - Ellei kuningatar tunnusta, että minä olen oikeassa, en ota vastaan vapautta.
Ja vankilaan hän jäi. Omantuntonsa tähden hän ei voinut ottaa vastaan armahdusta, koska hän ei mielestään ollut mitään rikkonut. Hänen sallittiin jäädä koppiinsa, mutta ruokaa hänelle ei enää kruunun puolesta voitu antaa. 31 vuotta hän oli ollut vankilassa - vapaaehtoista vankilassa oloa kesti vielä 13 vuotta. Hän kulki vapaasti sisälle ja ulos. Valkopartainen, ystävällinen vanhus saavutti suuren pyhyyden maineen, ja hänen tykönään käytiin pitkienkin matkojen takaa. Hänen ystävänsä sanoivat: - Hän on päässyt pitkälle Jumalan autuudessa ja todellisessa valaistuksessa.
Hän itse sanoi: - Minä kiitän Jumalaa ja Herraa Jeesusta Kristusta, että minulla on syntieni anteeksisaaminen…. Meidän tulee kasvaa armossa ja olla terveitä kiihkoilijoita. Hän kuoli 82-vuotiaana.


Joskus ihminen joutuu kulkemaan pitkän matkaa ilman tuntuvaa armoa ja uskoa. Silloin hän tekee päätelmiä pelkästään näkemänsä perusteella ja siksi epäusko ja lainavaatimus ruoskivat häntä parempiin suorituksiin, täydellisyyteen ja hyökkäämään muita vastaan. Ulstadiuksesta ei ollut kirkon uudistajaksi, sillä hänet oksennettiin ulos liian suolaisten mielipiteittensä vuoksi. Jos hän olisi ollut katolinen hänet olisi tapettu kerettiläisenä. Hänet nimettiin historiassa yltiöpietistiksi, joka merkitsi kirkollisesti käyttökelvotonta. Mutta ilmeisesti koko kriisi johtui hänen lainalaisesta tilastaan ja omavanurskaudesta, jossa armoa annettiin vain ansioituneille?

Nykypäivänä saman tien kulkijat perustavat oman pienen seurakunnan ja valitsevat keskuudestaan oman pikku piispansa tai siirtyvät vapaisiin suuntiin, joka onkin paljon helpompi ratkaisu hedelmättömään kristillisyyteen pettyneille. Harva jaksaa olla muotojumalisessa, penseässä, mitäänsanomattomassa, Raamatun sanasta luopuneessa kirkossa, joka on kuin kopio Laodikean seurakuntaa (Ilm.3.). Tunnen tänään liian monta ystävää, jotka ovat lähteneet muualle kyllästyneenä kirkkoon. Jotenkin he ovat kääntäneet minullekin selkäpuolensa, koska olen valinnut olla tässä edelleenkin? Harva jaksaa ja haluaa rukoilla kirkon jäsenten pelastumista ja uudistumista vuosikausia. Harva suostuu pelastuneena ja uskovana olemaan valona ja suolana räyhäämättä nimikristillisen kirkon piirissä. Kuitenkin pietistit ovat vuosisatojen ajan tuoneet kirkkoon Jumalan valon ja johtaneet lukemattomia Jeesuksen tuntemiseen uskonratkaisun ja todellisen parannuksen kautta. He ovat opettaneet etsijöille Jumalan armon salaisuutta ja uskonkuuliaisuutta. Pietistit ovat vaalineet herätyskristillisyyttä, evankeliumin aarretta kirkossa ja todistaneet Jeesuksesta.

Jeesus, meille jokaiselle sinuun uskovalle on tärkeä kysymys: missä sinä tahdot meidän olevan, miten tahdot meidän elävän, millaisia ratkaisuja olet varannut meidän varallemme, kenen kanssa meidän on tehtävä yhteistä matkaa, kenen pöydässä murramme elämän leipää ja juomme veresi maljan pelastukseksemme? Auta jokaista omatunnon kamppailuissa rauhaan ja anteeksisaamiseen, hoida heikkoja lapsiasi, erityisesti herkkäsieluisia uskovia, masennukseen taipuvia, omavoimaisia, kaikkialla vain omia ja muiden vikoja katselevia. Kanna käsivarsillasi ja sylissäsi seurakuntaasi ja kokoa se kaikkialta suureen juhlaasi vapautuksen päivänä, kun avaat ajallisen vankilan ovet luoksesi taivaaseen.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;



Kol.3:16. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; 
opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, 
psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, 
veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

Ohi aikasi käy kuten nukkuvan yö…. tule Jeesuksen luo….


1.Olen vaarassa, jollen mä valvo: Mua synti ja kiusaaja viekoittaa. 
Sydän on kuten vetten kalvo, jota tuulonen vienokin liikuttaa.
2.Olen vaarassa, jos oman tahdon minä kulkuni suunnata annan vain, 
kuten virrassa vie vesi vahdon, viepi synti mun luo vihan valkamain.
3.Olen vaarassa, jos minä seuraan tämän maailman kuisketta kiihottavaa; 
Kuten verholla peitetyn teuraan se mun kahlehissaan pian kuljettaa.
4.Minä vältän ne vaarat ja huolet, kun on Jeesus mun kalliolinnani vaan. 
Sinne kanna ei turmion nuolet eikä maailman hyytävät tuuletkaan.
5.Hyvä olla on turvassa linnan, hyvä heikon on varjossa vahvemman. 
Siellä rohkeus täyttävi rinnan eikä säikytä uhkaus ahdistajan.
6.Hyvä Jeesus, oi johtaos mieltäin, että valvon ja, seuraten askelias 
sinun tahtosi teen, oman kieltäin! Minut vaaroista vie ylös kunniahas.

Näin kirjoitti aikoinaan kristillisestä kilvoittelusta laulun Simo Korpela. Se sopisi edelleen sanomansa puolesta pelastamaan monia siin sun kiikulla keikkuvia uskovia, jotka elävät hieman uskossa ja lopun aikaa askossa, hämärän rajamailla, toinen jalka uskossa toinen maailmassa. Tämä uskova oli löytänyt ristin ja tien, Jeesuksen ja pelastuksen. Siksi hän myös kirjoitti kiitollisena iltarukouksen tapaisesti:

1.Rakas Jeesus sinulle kannan hartaan kiitoksen. 
Kiitän päivin, kiitän öin, kiitän sanoin, kiitän töin.
2.Hyvää paljon sulta sain, hyvää nytkin, hyvää vain, 
hyvää päivin, hyvää öin, hyvää sanoin, hyvää töin.
3.Minkätähden, siksi vain, että omas oisin ain´, 
oisin päivin, oisin öin, oisin omas puhein, töin.
 
Emma ja Simo Korpela
Simo Korpela toimi pappina Kauhavalla, Eurajoella, Virroilla, Tammelassa, Humppilassa ja Toivakassa. Korpela kirjoitti kaikkiaan yli 1000 runoa. Korpelasta tuli herätyshenkisen hengellisten laulujen ja virsien kirjan suosituin kirjailija. Hänellä oli kymmenen lasta, joista kaksi lapsista kuoli samalla viikolla pieninä. Kansalaissodassa kaatui kaksi poikaa, ja kolme vuotta myöhemmin kuoli tytär. Yksi pojista oli kaatumatautinen ja hän teki itsemurhan. Jorma nimisestä pojasta tuli opettaja ja kirjailija. Elämän taistelujen keskeltä syntyivät monet vaikuttavat runot ja laulut:

1.Jää hyvästi, maailma, nyt käännyn mä tieltäs. Nyt enää en usko sun viekasta kieltäs, vaan nöyränä palajan Jeesuksen luo, joka anteeksi suuret syntini suo ja vapahtaa vangin tuomion alta. Niin riistetään synniltä hallitusvalta.
2.En enää mä etsi nyt sun hekumaas turhaa, se ruumiini syöpi ja sieluni murhaa. Mä ihastuin Jeesuksen rakkauteen Ja vaellan Jumalan taivaaseen. Siell' ylhäällä siimeessä Eedenin tarhain on sielulle tallella nautinto parhain.
3.Nyt enää en tyydykään mä katoovaan kultaan, — se paadutti sielun' ja painoi sen multaan — kun rikkaus Jumalan rakkauden on annettu mullekin syntiselle. Ken kalleimman helmen, Jeesuksen löysi, oi, eikö sen saamiseks halpoja möisi!
4.Ja mikä sun maineesi on arvo ja hyöty, kun unhotus siihen on leimaksi lyöty? Kun hautani ehtii ruohottumaan, mua tuskinpa maailmassa muistavatkaan. Siks sinne mä käyn, missä saan nimen uuden ja iäisen maineen ja kuolottomuuden.
5.Niin, pois minä Baabel nyt sun pauhustas lähden, en ikuista tuhlaa mä hetkisen tähden. Mut heikot on voimani, raskas on tie, siksi auta oi Herra ja johda ja vielä mua kotihin kanna kuin sairasta lasta, vie rauhaasi maailmasta rauhattomasta.

1.Mä syntinen suuri, mä vaivainen nyt sulle oi Herramme armoinen kaikki ilmi mun huoleni annan: Mä syyni ja syntini tunnustan ja taakkani tuntoa painavan sun jalkojes juurehen kannan; mä mieltäs ja tahtoas vastaan tein ja veljiä loukkasin, harhaan vein. Oi, syntiä mulla on aivan! Mä ansaitsin tuomion vaivan.
2.On syntiä, syntiä täynnä tie, sen muisto mun rauhani kaiken vie ja tuottaapi murhetta monta. Siksi armoa pyydän ja huokaan vaan: Oi, käännä kasvosi huokaavaan ja armahda ansiotonta! Oi, armohos suljit sä Pietarin ja syntisen vaimon ja ryövärin, kun syntejään itkivät sulle. Myös anna oi anteeksi mulle!
3.Näin katsoen armohos entiseen mä tunnustukseni luottaen teen ja uskoen, että mun säästät: teet syntien orjasta vanhurskaan ja kuoleman lapsesta autuaan ja vapaaksi kanteista päästät. Kun syntien painosta vaipuu pää, niin armo ain' toivoni elvyttää, mä että en joudukaan vaivaan, vaan pääsen oi lapseksi taivaan.


Joillakin hengellisillä lauluilla on ihmeellinen kantavuus, jota eivät ihmiset, aika eikä tyylit voi syödä. Kun laulu ei synnytä, muuta kuin sielun liikettä tai jalan ja käsien heilutusta, voi ennakoida sen olevan pian tiensä päässä. Mutta laulu, joka koskettaa henkeä, voi uudistaa uskoa ja liittää mielen Kristukseen. Eräs tällainen laulu on Simo Korpelan kynästä syntynyt "Jeesuksesta laulan". Se on uskoa pursuava vuodatus, joka kuuluttaa kiitollista mieltä elämän antajalle, Jumalalle. Se on pelastuneen laulu, joka oli päässyt kokemaan uudestisyntymisen ihmeen. Siinä on hengellisen taistelun merkit ja maailman kuva, jossa helvetin vaarasta on selvitty Jumalan valtakuntaan. Siinä tähyillään taivaan ihanuuteen, vaikka ollaan vielä maan päällä. Laulu on niin selkeästi hengellinen, että se on kelvannut lähes kaikkien kristittyjen kokoelmiin. Siinä ei ole turhia sanoja eikä tarpeetonta asian vesittämistä ja aina lisääntyvää ohi-puhumista ja arvotonta musta-tuntuu-tunnelmointia ja tyhjää jaarittelua. Se on esimerkillinen tiivistelmä maailman tärkeimmästä asiasta, siinä uskova kohtaa Jeesuksen ja liittyy häneen pysyvästi.

1.Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.
2.Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan armoon elämään.
3.Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman, vangin vapautti. Laps oon Jumalan.
4.Lapsi oma Herran taivaan kuninkaan. Kruunun perin kerran, valtakunnan saan.
5.Pääsen asukkaaksi Kultakaupunkiin. Viedään vierahaksi häihin iäisiin.

Juuri näinä runoilijan raskaina vuosina murtui oma terveys, ruumis alkoi oudosti jäykistyä ja liikkuminen tuotti vaikeuksia. Vähitellen elämänpiiri supistui keinutuolin ja vuoteen väliseksi alueeksi. Mutta hengen liikkumatila säilyi entisellään. Sisäiset tunnot, ilot ja toiveet, pelot ja ahdistukset siirtyivät säkeina paperille toisten käsien avustamina. Näiden vuosien antina ilmestyivät "Ristinvirsiä" 1926 ja "Risti rintamalta" 1927. Korpelan tekstejä oli 1900-luvun alkupuolella useassa laulukirjassa, mm. Hengellisiä lauluja ja virsiä kokoelmassa 85, sen uudemmassa Laula, kaikki maa -kokoelmassa vain yksi? Mutta tämä nykyinen onkin vain varjo siitä esikuvastaan. Virsikirjassa Korpelan tekstejä on neljä. Monet hänen lauluistaan olivat kutsuvia, herättäviä ja evankelioimista korostavia, joissa oli hätä sielujen hukkumisesta ja laihasta kristillisyydestä, luopumuksen ja maailman rakkauden lisääntymisestä.

1.Nouse, Herran kansa, taas, elvy rakkauden työhön viemään armon tultasi maailman ja synnin yöhön. Siellä on hätä, hengen kaipuu, synti voittaa, sielut vaipuu.
2.Jeesus meitä kehottaa: Olkaa kansain kynttilöitä, valollanne ohjatkaa eksyksissä etsijöitä! Mieti, mieti, kelle sinä olet ollut kynttilänä!
3.Joka ajan rahdussa astuu monta iäisyyteen, moni ilman Jeesusta kahleista syntisyyteen. Herätkäämme, kansa nukkuu, herätkäämme, sielut hukkuu!
4.Hengelläsi sä täytä aina, Jeesus, minua ja muita, ettei sydän olisi vain hauta täynnä kuolleen luita. Vaan olisi niinkuin tulenliesi, kansain luo sun kulkutiesi.

1.Oi nouse, sä nukkuva, päivä jo on! Mut joudu, sun aikasi on arvaamaton! 
Kun et sinä luule, se loppua voi! Siks kuule, oi kuule, kun kutsumus soi!
2.Se kutsu on kutsumus rakkauden, Sun tähtesi itsensä uhranneen. 
Kun et sinä luule, se vaieta voi, oi rakkahin kuule, nyt vielä se soi!
3.Sun autuuttasi etsii kutsuja tuo, sen vuoksi hän tullut on taas ovesi luo. 
Mut voi, kun et kuule, hän poistua voi. Mut vielä, oi kuule, sen kolkutus soi!
4.Oi nouse sä hälle nyt aukaisemaan, Työmaallensa uskossa käy mukanaan! 
Nyt kutsua kuule, kun vielä se soi, oi kohta se iäksi vaieta voi.

Simo Korpelan laulut ovat Kristus-keskeisiä, niissä on selvästi erotettu ihmisen mahdollisuudet ja Jumalan työ, laki ja evankeliumi, synti ja armo. Ne eivät moralisoi tai pyri synnyttämään yritystä tulla paremmaksi omin voimin. Siksi niiden kuvaama Jumalan rakkaus ja sen ylistys on niin hengellisesti syvää ja rikasta. Se ulottuu kehdosta hautaan asti ihmisen jokaisessa tilanteessa. Siinä Jeesus on suuri, ihminen pieni, Vapahtajan valo kirkas ja ihmisen pimeys musta. Jumala on kaikkivaltias, ihminen tomua ja tuhkaa ja sekin kelvotonta laatua häviämään tuomittu.

1. Nyt kiitosvirren riemuisen mä laulan, Jeesus, sinulle, 
kun sydän tuntea taas saa sun rakkauttasi palavaa.
2.Mä kuollut olin, eloon veit, mä vangittu, sä vapaaks teit, 
mä eksyin, sinä tielle toit, mä pelkäsin, sä vartioit.
3.Kun yössä kuljen, rohkaiset, kun vaarassa oon, sä varjelet. 
Sä voimaa suot, kun työtä teen, sä siunaat kaiken askareen.
4.Sä itkeissäni lohdutat, ja horjuissani vahvistat, kun kaadun, 
minut nostat taas ja ohjaat kohden kunniaasi.
5.Siksi kiitosvirren riemukkaan mä laulan sulle, Luoja maan: 
Oi kiitos, kiitos lahjoistasi oi kiitos rakkaudestasi.

1.Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton! Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on? Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa käynyt kovaan kuolohon?
2.Jeesus on sen yksin tehnyt, yksin hän, ei kukaan muu. Hän on vaivat, tuskat nähnyt, joit ei kertoa voi suu. Nöyränä hän kaiken kantoi, nöyränä hän henkens antoi vuoteenansa ristinpuu.
3.Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus kärsinyt on niin? Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin Jeesus astui kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan, meidän tähden kärsi niin.
4.Miksi tuskan kalvaa annat sieluas, sä syntinen? Miksi syntein taakkaa kannat? Katso, Kristus kantoi sen! Sovitusta saarnatahan, rohkaistu siis uskomahan anteeksanto syntien.
5.Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka kurjinkin, vaikka rintaas tuska suuri kalvaa liekein polttavin. Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens antoi ristiin, kärsimyksihin.

1.Ah enkö Jeesusta kiittäisi, vai tekisinkö sen syyttä! Ah enkö kiittäisi Herraani ja armon äärettömyyttä! Kun olin pieni sä hoidit, kannoit ja koko tieni sä apus annoit, sä apusi auliin annoit.

On paljon kristittyjä, jotka roikkuvat toisten ihmisten kautta mukana seurakunnassa ja heti koetusten ja kiusausten tullessa, kun tuo oljenkorsi katkeaa ja maailma vie tyypin mennessään viisi nolla peli on pelattu sillä kertaa. Keskustelen usein ihmisten kanssa, joille Kristus ei ole tullut Herraksi, eikä Vapahtajaksi, eikä armo ole heille kirkastunut. Mutta on myös niitä, joiden armovaikutukset ovat vuotaneet matkalla erämaan helteeseen ja inhimillisiin kiusauksiin - usko on kadonnut kuin työmiehen tili loppukuusta. Mutta kilvoitteleva kristitty on kerran perillä Herran luona, se on tavoite ja päämäärä. Korpelan taivaslaulut ovat kauniita ja sopivat vaikka rukouksiksi.

1.Katso, kuin kauniina siintävät Kaananin rannat! 
Miks epäuskossa näännyt ja murhetta kannat? 
Miksi yhä vain uhkasta uskottomain henkesi riutua annat?
2.Nouse ja kiiruhda Jeesuksen hoitoon hellään! 
Kaikkien kurjien kohtalo on sydämellään. 
Ken hänen on, joudu ei turmioon, vaaraa ei luonansa kellään.
3.Rannoille Kaananin Hän ajan myrskyissä johtaa. 
Hetken nyt vain sua murhe ja ahdistus kohtaa. 
Siellä ilo on lapsella lausumaton: Suo hänen sinne sun johtaa!

1.Taas aamun uuden annoit armaan, myös uusi armo, Jeesus, meille anna! Mua rakkautesi siivillä sä kanna, mä etten eksyisi teille kuoleman, vaan saavuttaisin rakkaan kotorannan.
2.Oi, sinne sieluni niin ikävöi, jo joskus kaukaa nään sen kajastusta. Mut kohta taas on tieni jylhä, musta. Siksi sydän arkailee ja epäröi: Mä tarvitsen, oi Jeesus, virvoitusta.
3.Näin anoen käyn istuimesi luo, kun aamu uusi armaana taas koittaa, siellä usko virkoaa ja sydän voittaa, niin säiky en, vaikka ärjyy vaarain vuo, kun Jeesusta saan kiittää, kunnioittaa.
4.Niin kankeaa nyt kyllä kiitos on. Kaanaassa kaikuu kirkkaana se vasta, kun pääsen ajan painosta ahtaasta, kun aamun sen on riemu rajaton, mä kiitän Jeesustani vanhurskasta!

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan." Luuk.7:50


Sinä neuvot minulle elämän tien Ps.16:11


https://www.kirkkoporissa.fi/documents/7425927/8131844/K-Pkirkko_S.jpg

Sanan ja rukouksen ilta

ti 5.3. kello 18.30
Keski-Porin kirkko
Rukousilta, jossa vaihtuvia puhujia sekä musiikkia
Keski-Porin kirkossa rukoillaan, kuunnellaan Jumalan sanaa ja hengellistä musiikkia. Joka tiistai-ilta klo 18.30
- Puhujina Turkka ja Hilkka Aaltonen, 
- musiikista vastaa Missioryhmä
Olet lämpimästi tervetullut!

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Maan hiljaiset


Lehdessä luki mainos: Elämä on lyhyt! Osta nyt Pariisin lento. Finnair. Mutta mitä mennä Pariisiin, jos kerran elämä on lyhyt, se voi loppua vaikka sen matkan aikana? Tai mitä minä Pariisissa, kun siellä ei ole yhtään tuttua asumassa, eikä kukaan ole pyytänyt minua käymään siellä? Mitäs tavis siis tähän sanoisi, jos ei ole tullut käytyä kuin Paraisilla ja Paattisilla? Mitä sitä sitten lentokoneeseen menisi, jos ei ole tullut aikaisemminkaan lennettyä kuin talvella hiekoittamattomalla pihajäätiköllä? Tavallisen ihmisen asiat ja elämä ovat hyvin tavallisia - ei suuria nousuja, ei suuria laskuja, ei julkisia mainintoja, ei juuri moitteitakaan, ei merkittäviä voittoja, ei sakkoja, ei suuria odotuksia, ei suuria pettymyksiä, ei suuria saavutuksia, ei suuria menetyksiäkään. Eräs ystäväni sai kerran nimensä lehteen, Turun sanomiin, kun ajoi mopolla päin kuorma-autoa. Hän selvisi pienillä kolhuilla, mutta nimi oli kirjoitettu väärin uutiseen.


Uutiset toistavat jatkuvasti samojen ihmisten mielipiteitä, jotka eivät ole kovinkaan kummoisia ja nekin muuttuvat aina tilanteen mukaan itselleen edullisiksi, kuten politiikassa, urheilussa ja julkisuudessa yleensä on tapana. Tämä sama tauti on ruvennut vaivaamaan myöskin kristillisiä piirejä. Kun seuraan kristillistä tiedonvälitystä, niin samat nimet sielläkin toistuvat aina uudestaan ohjelmasta ja vuorokauden ajasta riippumatta. Että ei enää riitä kirkkokristillisyys ollakseen vaikuttava, pitää olla myös some-kristillinen. Onpa joku lisännyt vaikuttavuuttaan mm. Elvis- tai Juice-lauluilla, koreografialla, erikoisella pukeutumisellaan, tyrmäävillä lausunnoillaan, jne.

Omassa elämässänikin oli aikoinaan jännittävä vaihe, kun pääsin joskus kurkistamaan hieman tämän sarjan kuuluisuuksien elämään ja kulissien taakse. Sain tavata julkisuuden henkilöitä, aterioida heidän kanssaan, osallistua joihinkin vähän merkittävämpiin tapahtumiin, joista kirjoiteltiin ja kuultiin. Mutta se tuli pian tiensä päähän ja huomasin glooria-viruksen vaivaavan monia heikäläisiä, puhumattakaan monista muista vaivoista, vioista ja sekoiluista, joita kulissien takana tapahtui. Ehkä se kaikki kuitenkin oli tarpeen - meinaan nähdä läheltä? Soisi kuitenkin kaikkien selviävän ongelmistaan viimeistään vähän ennen maalia. Vaikeinta oli kuulla kristittyjen itsemurhista, alkoholismista, haureudesta, varkauksista ja valehteluista.


Vuorisaarnassa on sana: "Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä." Matt.5:5. Sana, jota Jeesus tässä käyttää merkitsee sävyisää, hiljaista. Sen johto ajatus on kärsiminen, kärsivällisyys erilaisten ihmisten ja asioiden tähden. Se on varsinainen Jumalan koulu jokaiselle Herran omalle. Harva syntyy tällaiseksi, sillä ääntä kuitenkin ilmenee joka lähtöön ja tuutista ja hiljaiset ovat vähissä. Eikä huuto täällä taida tauota ennen kuin taivaassa? Asiat ovat ihmisten mielistä aina huonosti tai ainakin ne voisivat olla paremmin? Yhteiskunnan asioiden pitäisi olla kokoajan menossa vain parempaan suuntaan, vähemmän veroja, enemmän käyttörahaa, paremmat asunnot, puhtaampi ilma ja vedet, lisää vapaa-aikaa, enemmän moraalista vapautta, hauskanpitoa, huvipaikkoja, tasa-arvoa yhteiskuntaan, ilmaiset opiskelupaikat, miellyttävämmät vankilat, suuremmat eläkkeet, joustavia työaikoja, halvempia ja parempia vanhusten koteja ja vihdoin ilmainen etunasia + ja mielellään valtiollinen hautaus.

Kautta aikojen on puhuttu "maan hiljaisista" kansalaisista, jotka ilmeisesti ovat tänä aikana seuraavissa vaaleissa äänestämättä jättäviä? Heitä määritellään myös seuraavasti: nämä ihmiset ovat vaatimattomia, itsestään melua pitämättömiä ihmisiä, tavallisia, harvasanaisia puurtajia, penkkiurheilijoita, toiminnan rahoittajia, suuri enemmistö, jotka eivät purnaa tai valita turhista asioista. Oma tuttavapiirinikin koostuu näistä ihmisistä. "Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Sela." Ps.4:5. "Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne…." Jes.30:15.

Maan hiljaiset ovat suuri enemmistö, joka kansoittaa kirkot ja torit, maksaa verot ja rahoittaa yhteiskunnan, tekee kaikenlaiset työt ja vastaa hallitsijoiden toiveisiin. Maan hiljaiset sikiävät ja tuottavat lapsia maalle, uusia sotilaita, sairaanhoitajia, viljelijöitä, kuljettajia, korjaajia, kuluttajia, ostajia. Siellä kansan syvissä riveissä löytyvät uskovat, jotka rukoilevat Herraa Jeesusta ja luottavat Raamatun sanaan. "Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut." Valit.3:25-28.


Kansa on kuitenkin jakaantunut kahteen leiriin, sillä osa maan hiljaisista ei koskaan halua tulla uskoon ja pelastua. He pysyvät koko ikänsä Jumalan valtakunnan ulkopuolella, eikä heitä auta edes hautajaisissaan pidetty virallinen kirkkorukous sielun siirrosta Jumalalle. Heiltä puuttuu Jumalan rauha, he eivät tunne Jumalan rakkautta, eivätkä tartu ikuiseen heille tarjottuun taivas toivoon. Salaa he arvostelevat uskovia ystäviään ja pitävät heitä mielettöminä. Tilanteen niin vaatiessa he huutavat taas Barabbaan vapaaksi ja Jeesuksen he taas ristiinnaulitsevat. Heille elämä on suuri peli, jossa etsitään helppoja ratkaisuja laittamatta itseään likoon, hyötyä toisista ja kuluttamatta juuri mitään omastaan. He ovat muodollisesti usein jumalisia, mutta heidän sydämensä on kaukana Jumalasta. He puhuvat turhia, ajattelevat maallisia ja ovat apaattisia. "Sillä he eivät puhu rauhan puheita, vaan miettivät petoksen sanoja maan hiljaisia vastaan." Ps.35:20.

Olin mukana seurakunnan säännöllisesti kokoontuvassa aamurukouspiirissä, ja meitä oli sen verran monta paikalla, että väki arvottiin neljään eri ryhmään. Vapaan rukouksen lisäksi muistimme kaikkia seurakuntaan ilmestyneitä rukouspyyntöjä kirkosta, virastosta ja eri tilaisuuksissa kerätyistä. Meidän ryhmässämme oli iäkäs rouva, joka kulki vaivalloisesti ja kertoi häntä vaivaavasta silmäsairaudesta. Mutta kun hän vuorollaan alkoi rukoilla, se oli kuin kauneinta joutsenlaulua Jumalan kunniaksi. Siinä oli syvä rakkaus Jeesusta kohtaan, täydellinen luottamus Vapahtajaan ja suuri rauhan henki aivan huokui hänestä ympäristöön. Ajattelin, että hän on varmaan näitä maan hiljaisia, joista ei kukaan tiedä mitään, joita ei missään mainita merkittävinä ihmisinä, mutta jotka Herramme noteeraa korkealle huolimatta heidän alhaisuudestaan - tai ehkä juuri siitä syystä?


Muistin sitten erään toisenkin rukoushetken kauan sitten. Olimme koolla valtakunnallisessa evankelistatapaamisessa ja mukana oli eri seurakunnista ja järjestöistä alan ammattilaisia. Olin tuiki tuntematon eikä minulla ollut vastuuta muuta kuin kuunnella kuuluisuuksia. Jossain vaiheessa useamman päivän rupeamaa jalkauduimme ryhmiin rukoilemaan ja kuinka ollakaan pääsin sen ajan suuren persoonan, Kalevi Lehtisen, viereen. Oli mielenkiintoista tuntea läheltä henkilö, jota olin katsonut siihen asti vain kaukaa. Pian minulle selvisi, miksi hän oli niin merkittävä ihminen uskovien keskuudessa: Hän oli tosi nöyrä hengeltään ja esiintymiseltään, suorastaan vaatimaton, vaikuttava tavallisuudessaan. Jos en olisi tiennyt hänen kuuluisuuttaan, olisin voinut luokitella hänet tietämättäni keneksi tahansa uskovaksi rivimieheksi. Myöhemmin joskus eri tilanteissa juteltuamme kaksin käsitykseni Kalevin esimerkillisestä uskosta ja johtajuudesta vain vahvistui.
Kerran sitten sattui jopa koominen tilanne, kun olin pitämässä puhetta eräillä vastaavilla evankelistapäivillä toisella paikkakunnalla. Minä olin edelleenkin tuntematon sotilas ja paikalla oli taaskin Kalevi muiden asiaan vihkiytyneiden tavoin. Sitten eräs tuntemani henkilö käytti puheenvuoron ja kertoi minun olleen hänen elämässään Raamatun opettajana tärkeimmän henkilön Suomessa. Väki oli tästä kummissaan, kun olin heille tuiki vieras ja joku puki sitten ääneen monen ajatuksen, että entäs sitten eturivissä istunut Kalevi Lehtinen? Johon mainittu henkilö vastasi, että onhan hänkin jotain vaikuttanut? Asia herätti suurta hilpeyttä katsomossa.


Eräänä päivänä tulee maan hiljaisten aika astua Herran eteen, kun Jumalan aikataulussa koittaa kotiin kutsun päivä ja haudat aukeavat ja elävät uskovat temmataan Kristuksen tullessa hänen tykönsä. Joskus 1800-luvulla syntyi Amerikan mustien keskuudessa laulu "Kun pyhät marssivat sisälle" Sen alkuperää ei tunneta. Siitä on tehty sittemmin lukuisia jazz-versioita, jotka palvelevat lähinnä viihdettä ja ihmiset tanssivat sen jytkeessä kuin viimeistä päivää. Mutta alkuperäisesti laulu lienee pohjautunut psalmien sanomassa luettavaan Herran odotukseen ja ilmestyskirjan suuriin visioihin? Vanhimmat versiot laulusta olivat hitaita ja arvokkaita, kuten laulun sanoman vakava ja lopunaikoja koskeva sisältökin edellytti. Siinä oli läsnä viimeisen tuomio tuli, maan päälliset mullistukset, taivaalla näkyvät muutokset, pelastuksen ihanuus, arkkienkelin pasuuna ja uskovan (pyhä) harras odotus päästä Jeesuksen luokse lopullisesti. Laulun aikaan Amerikassa sen tekijät ja laulajat ovat olleet orjia kirjaimellisesti, suurten vaivojen kuormittamia, kärsiviä ihmisraunioita, jotka ovat tähyilleet tulevan maailman ihanuuteen evankeliumin lupausten valossa. Maan hiljaisille tulee Kristuksen kutsu kuninkaan pöytään juhla-aterialle ja elämään paratiisissa ikuisesti.

Oi, kun pyhät menevät marssien sisään, 
oi Herra, haluan olla siinä (järjestys)luvussa, 
kun pyhät menevät marssien sisälle…. 
oi, kun rummut alkavat paukuttaa…. 
oi, kun tähdet putoavat taivaalta…. 
oi, kun kuu muuttuu veren punaiseksi…. 
oi, kun pasuunan ääni kutsuu (Herran omia kotiin)…. 
oi, kun (ilmestyskirjan) ratsastajat alkavat ratsastaa…. 
oi, kun tuli alkaa palaa (tuomiona maailmassa)…. 
oi, kun pyhät menevät marssien sisään, 
oi Herra, haluan olla siinä (järjestys)luvussa, 
kun pyhät menevät marssien sisälle….