lauantai 18. toukokuuta 2019

Herra, joka kokoaa Israelin karkoitetut Jes.56:8


Ja minä käännän katseeni heihin,
heidän hyväksensä,
ja tuon heidät takaisin tähän maahan.
Minä rakennan heidät enkä hajota,
minä istutan heidät enkä revi pois.
Ja minä annan heille sydämen,
heidän tunteakseen minut,
että minä olen Herra;
ja he saavat olla minun kansani,
ja minä olen heidän Jumalansa;
sillä he kääntyvät minun tyköni kaikesta sydämestänsä.
Jer.24:6-7.

Herra on hyvä

   
Palvelkaa Herraa ilolla,
tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt,
ja hänen me olemme, hänen kansansa
ja hänen laitumensa lampaat.
Käykää hänen portteihinsa kiittäen,
hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten.
Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.
Sillä Herra on hyvä;
hänen armonsa pysyy iankaikkisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.
Ps.100:2-5

lauantai 11. toukokuuta 2019

Lukkareita, kanttoreita ja Herralle veisaavia

Olin kuulemassa, kun Kosken kanttori, Hannu Ilola, ystäväni kertoi jossain tilaisuudessa julkisesti seurakunnalle kuinka hän oli tullut uskoon. Se oli rehellinen vuodatus ja pysäyttävä tieto, joka pani miettimään kristillisen seurakunnan työntekijöiden uskovaisuutta. Oli harvinaista, että virassa oleva kanttori kertoo avoimesti omista epäuskonvuosistaan ja kuinka hän oli vuosikausia ollut vain kirkkomuusikko vailla hengenelämää ja Jeesuksen tuntemista – nuotteja oli tullut plarattua ja soittoa oli silti riittänyt. Näitä tapauksia, joissa seurakunnan virassa oleva henkilö todistaa uskoon tulostaan, on todella vähän. Siksi nämä rohkeat Kristuksen sotilaat tarvitsevat esirukoustamme, etteivät pelkäisi ihmisiä, yleistä mielipidettä ja varmasti tulevaa arvostelua, jota kääntymättömät ja muotojumaliset sylkevät päälle. Sillä hengellinen herätys joutuu aina arvosteltavaksi.

Kirkon tutkimuskeskus oli tehnyt yllättävän havainnon tutkiessaan kirkkomusiikin ammattilaisten työhön sopeutumista ja innostusta: Vanhemman polven kanttorit ovat selvästi nuoremman polven kanttoreita edellä kutsumuksellisuudessa ja kertovat työn kokemisen elämäntehtäväksi. Sen sijaan nuoria kanttoreita luonnehtii halu toteuttaa itseään työssä. Vastaava ilmiö näkyy myös pappien keskuudessa, muttei yhtä vahvana. Eli tämä suunta on nyt menossa ja pohjaa ei ole vielä näkyvissä. Kun ei ole uskoa, tai se on hyvin ohkaista, eikä mitenkään henkilökohtaista, ei tunneta Vapahtajaa, ei uskota Raamatun sanaan, eikä siis tiedetä kuinka päästään taivaaseen, sekoillaan vain yhteiskunnallisissa kysymyksissä ja muissa heille kuulumattomissa asioissa. Surullinen lopputulos oli luettavissa kirkon tiedotuskeskuksen tutkimusraportissa. Jeesus sanoikin, että kun Ihmisen Poika saapuu, löytäneekö tältä uskoa? Onhan käsittämätöntä, että meillä löytyy seurakunnan työntekijöitä, jotka pyrkivät kansanedustajiksi ohjaamaan Suomen asioita, vaikka omakin elämä on ihan sekaisin?

Lukkari (alk. ruotsin klockare, joka merkitsee kellottajaa, kellojen soittajaa) oli keskiajalla oli pitää huolta kirkosta, sen esineistöstä ja hoitaa huolehtia kirkonkellojen soitosta… myöhemmin se merkitsi kirkonvartija, kirkonpalvelija ja lasten opettaja, joka toimi ns. papin apulaisena…. Lukkari-sanan merkitys kuitenkin muuttui vähitellen, ja sitä käytettiin pitkään merkityksellä kanttori (canto - laulaa). Se oli ajatus siitä, että kaveri on seurakunnan laulunjohtaja. Nykyään kanttorit ovat arvonsa tuntevia, pitkälle kouluttautuneita kirkkomuusiikkoja, jotka viihtyvät enemmän urkujen parissa kuin seurakunnan ihmisten seurassa. He eivät myöskään tule vapaaehtoisesti mihinkään hengelliseen tilaisuuteen, eivät istu omalla ajallaan sanan kuulossa, rukoustilaisuudessa tai kansanmusiikin edistämisessä uskovien keskuudessa. Heistä on hyvin vähän hyötyä Jumalan valtakunnalle tällaisessa formussa. Asian parantamiseksi seurakuntien pitäisi saada käyttökanttoreita, jotka ovat uskoon tulleita ja motivoituneet Jeesuksen seuraajiksi, jotka laulavat sydämestään Jeesus-lauluja tavallisten ihmisten kanssa.

Kanttorien nykytilasta saatiin hiljattain palautetta, kun luimme uutisista: - Kanttori Pekka Leskelä pitkästyi työhönsä: "Pelkästään harrastekuoroja ja hautajaisia"….Syyksi irtisanoutumiselleen Leskelä sanoo kyllästymisen. – Työ ei tuonut niin paljon positiivisia asioita tai muutoksia…. Pelkäsin pitkästymistä. Ja niin kävi.
Lienee niin, että kaveri oli hakeutunut alalle, joka ei ollut hänelle sopiva? Mutta oliko syy yksin hänessä itsessään, eikö seurakunnan olisi ollut tarpeellista kertoa etukäteen, mitä häneltä odotetaan ja millainen on oltava hengellisen musiikkityöntekijän asema ja kutsumus. Olisikohan vanhasta Lukkari virkanimikkeestä ollut apua, jos kaverille olisikin laitettu palvelijan puku päälle ja siihen sisällytettävää Raamatun opetustehtävää?

Asuessamme Naantalissa aikoinaan oli seurakunnan virassa innostava kanttori, Toivo Lankinen, joka halusi aina todistaa Herrasta. Hän oli ihanasti pelastunut ja kohdannut elävän Jeesuksen. Tämä oli muuttanut hänen elämänsä suunnan ja tarkoituksen. Hän veti puhallinyhtyettä, johti kuoroja ja osallistui kaikkeen seurakunnan toimintaan esimerkillisesti. Kerran olimme sitten erään ystävän hautajaisissa siellä asuessamme ja jossain vaiheessa kuulutettiin puheiden välissä virsi, kanttori astui pianon ääreen ja siihen nojaten hän lyhyesti kertoi pelastuneensa. Huomasin, että tämä yllättävä kanttorin puhe hermostutti joitakin itse mielestään fiksuja vieraita. Sillä heidän mielestään kuoleman kokouksessa olisi oltava kuoleman hiljaa ja puhua korkeintaan vainajasta hyvää?

Eräässä Karjalaisessa kodissa, Jaakkiman pitäjässä, oli tapana pitää kodissa iltahartautta perheen keskuudessa yhdessä ennen nukkumaanmenoa. Isä kertoi, että kolme ja puolivuotias Kaarlo pyysi eräänä iltana hänen mielilauluaan yhteislauluksi: - Lauletaan se laulu, minkä isä opetti: Nouse sika ylös!' Ja vaikka mitä koetettiin, ei mikään ehdotetuista lauluista kelvannut hänelle. Kaarlo vain itkien pyysi sitä laulua, jossa on sanottu: nouse sika ylös. Äiti sanoi lopulta, että lauletaan: 'Levolle lasken, Luojani'. Silloin Kaarlo sanoi: - Se justii, se justii!' Ja siinähän eräässä paikassa olivatkin sanat: "Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi'!"

Vanhan Testamentin Jumalanpalvelus oli suurimuotoinen tapaus, jossa oli runsaasti osallistujia ja jokainen tiesi paikkansa tarkkaan. Daavidin aikana Herraa kunnioitettiin ja rakastettiin veisaamalla ja soittamalla paljon. Tähän tehtävään Daavid asetti Aasaf (= kokooja) nimisen miehen. Aasaf johti kuoroa, soitti useita instrumentteja ja lauloi hurmoksessa (profeetallisessa hengessä). "Silloin, sinä päivänä, ensi kerran Daavid asetti Aasafin ja hänen veljensä kiittämään Herraa näin: - Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansojen keskuudessa. Laulakaa hänelle, veisatkaa hänelle, puhukaa kaikista hänen ihmeistänsä. Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa. Kysykää Herraa ja hänen voimaansa, etsikää alati hänen kasvojansa. Muistakaa hänen ihmetöitänsä, jotka hän on tehnyt, hänen ihmeitänsä ja hänen suunsa tuomioita, te Israelin, hänen palvelijansa, siemen, Jaakobin lapset, te hänen valittunsa. 1.Aik.16:7-13.
Oli varmasti innostavaa olla Aasfin johtamissa tilaisuuksissa rakentumassa yhteisestä uskosta Herraan. Hän oli myös saanut profeetallisessa hengessä useita virsiä, jotka kirjattiin muistiin psalmien kirjaan. Niissä Kristus puhuu edelleenkin kansalleen, uskoville. Nämä syvälliset laulut merkittiin usein mietevirsiksi, jotka siten puhuivat niiden syvällisestä merkityksestä ja avartavasta vaikutuksesta kuulijoilleen.

Perhe, opettaminen, hengellinen kotielämä ja arjessa ilmenevä Jumalan kunnioittaminen, rukous ja kuuliaisuus tulevat esille Aasafin psalmeissa. Niissä korotetaan Herran nimeä, persoonaa, hänen ihmetöitään ja tunnustekojaan. Niissä Jumalan voima koetaan inhimillisen heikkouden alaisissa ihmisissä. "Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt." Ps.78:3-4.

Psalmissa 73 on Aasaf käynyt todella syvällä miettiessään ihmiselämää, jumalattomuuden voittokulkua ajassa, vääryyden menestystä, uskovien kärsimyksiä ja kuritusta. Hän on lähellä kompastua tällaisiin havaintoihin, joissa näkeminen meinasi syrjäyttää uskon. Luulen, että edelleen hänen kokemuksensa ovat hyvin todellisia eri aikoina, sillä ihmiset ovat kovin samanlaisia käyttäytymisineen ja puheineen. Synti ja siitä seuraava turmelus eivät ole katoamassa, vaan rehottavat voikukkien tavoin kevätmerkkeinä kaikkialla ilman erillistä istuttamista.
Psalmin loppujakeet ovat varsinainen joutsenlaulu, jossa valtava kiitollisuus Jumalaa kohtaan. Siinä Aasaf kuittaa kaikenlaisen ulkoisen ja sisäisen kärsimyksen, koettelemukset ja vaivat yhtenä suurena painolastina, joka kuitenkin on mitättömän kevyt Herran tuntemisen rinnalla. Hän piirtää laulajien silmien eteen kaksi tietä valittaviksi: elämän tie ja Jumalan tahdon seuraaminen ja vaihtoehtona synnin ja luopumuksen tie kadotukseen. "Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti. Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi." Ps.73:24-28.

Aasaf oli se evankelista, joka kirjoitti nuo ihanat sanat, jotka ovat tuoneet pelastuksen ja toivon miljoonille etsiville, kaipaaville ja murretuille sieluille: "Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden." Ps.50:14-15,23.

Jumalan sana oli keskeinen Aasafin elämässä, julistuksessa ja kirjoituksissa. Todellinen elämän uskallus, rohkeus kulkea Jumalan johdattama tie ja tarttua hänen tarjoamiinsa haasteisiin korostuvat näissä kirjoituksissa. Onhan niin yleistä, että uskovat unohtavat Jumalansa, kun elämässä on myötämäkeä ja helpot päivät kuluvat kalenterissa. Herra joutuu vitriiniin ja ihmiset ajattelevat tarttuvansa häneen vain äärimmäisessä hädässään ja kuoleman kolkutellessa. Aasaf oli itse herännyt ja muitakin kohtaan hyvin herättävä kanttori, jonka saama sanottava elää edelleen.
"Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa, että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa. Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin." Ps.78:7-8.

Aasafin mietevirsi Psalmi 74 on rukousta, joka sopii edelleen Jumalan seurakuntaan:

1. Miksi sinä, Jumala, hylkäsit meidät ainiaaksi, 
miksi suitsuaa sinun vihasi laitumesi lampaita vastaan?
2. Muista seurakuntaasi, jonka muinoin omaksesi otit, 
jonka lunastit perintösuvuksesi. Muista Siionin vuorta, jolla sinä asut.
3. Ohjaa askeleesi ikuisille raunioille. 
Vihollinen on raiskannut kaiken pyhäkössä.
10.Kuinka kauan, Jumala, vihollinen saa herjata, 
vihamies pilkata sinun nimeäsi lakkaamatta?
16. Sinun on päivä, sinun on yö, sinä valmistit valon ja auringon.
17. Sinä määräsit kaikki maan rajat, sinä asetit kesän ja talven.
20. Katso liittoasi. Sillä maan pimennot ovat väkivallan pesiä täynnä.
21. Älä salli sorretun kääntyä häväistynä takaisin. 
Kurja ja köyhä saakoot ylistää sinun nimeäsi.
22. Nouse, Jumala, aja asiasi. 
Muista, miten houkat herjaavat sinua kaiken aikaa.

maanantai 6. toukokuuta 2019

Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut


Kork.v.2:10. Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: 

"Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. 

Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, 

ovat menneet menojaan. 

Kukkaset ovat puhjenneet maahan, 

laulun aika on tullut, 

ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. 

Viikunapuu tekee keväthedelmää, 

viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. 

Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Herran hoidossa


Luin pientä kirjasta, jonka oli kirjoittanut nimimerkki Airi Inkeri, kirjasen nimi oli Herran hoidossa ja se oli painettu jo aikoja sitten. Se oli hyvin henkilökohtainen, ja todisti jumalan elävän ja kutsuvan ihmistä yhteyteensä.


- Kotiäitivuosinani menetin itsetuntoni. Tein työtä aamusta iltaan, mutta se ei minulle riittänyt. Koin olevani huono äiti, huono perheenemäntä ja huono kummi. Epäonnistumiseni täytti maailmani, aloin pelätä kaikkea. Lopulta pelkäsin ovikellon soittoakin, en rohjennut kohdata ihmisiä. Luin psykologista kirjallisuutta käsittääkseni, mistä oli kysymys, kun elämäni oli pilalla. Aloin syyttää lähimpiäni onnettomuudestani. Yritin rukoilla Jumalaakin, mutta Hän oli jossakin kaukana. Apua ei löytynyt, katkeroiduin.
Kuitenkin Jumala kuuli hätäni. Hän lähetti eräällä linja-automatkalla luokseni ihmisen, joka välitti minusta. Istuttuaan viereeni hän kysyi: "Tunnetko sinä Jeesuksen?" "Minäkö - Jeesuksen? Ainakin kaikki uskovat ovat sellaisia, että moittivat toisiaan ja rakentavat karsinoita ja haluavat aina lisää rahaa", aloin purkaa pahaa oloani. "Ei ole muuta tärkeätä kuin Jeesus Kristus", sanoi ystäväni ja nosti yhden sormensa pystyyn. "Jeesus on kuollut sinun ja minun ja jokaisen luodun edestä. Synti erottaa sinut Jumalasta. Jeesus on sinunkin syntisi sovittanut." Ystävä alkoi todistaa omasta Vapahtajastaan sellaisella ilolla ja rakkaudella, että jotain sisälläni liikahti. Tunsin, että sydämeni oli likainen. Olin aina valmis moittimaan muita, omia vikojani en nähnyt. Nyt huomasin olevani kaunainen ja katkera. Rikokseni olivat edessäni. Jumala herätti synnintunnon. Halusin katua. Pyysin ystävää rukoilemaan puolestani. Oli helpottavaa itkeä pois tuskansa siinä linja-auton penkillä autonkuljettajan ihmetellessä. Mies ei tiennyt, että sillä rukouksella muutettiin elämäni suuntaa. Minäkään en tiennyt, mitä tapahtuisi, vai tapahtuisiko mitään, kun lupasin elämäni Jeesukselle.
Jeesus otti lupaukseni todesta. Sain palata kasteen armoon. Hän ei ollut luopunut minusta eikä Hän ole luopunut Sinustakaan. Jumala rakastaa meitä sanomattomalla rakkaudella. Niin Jeesus alkoi korjata särkynyttä. Hän piti minua rakkaana ja kalliina: "minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä." Jes.41:10

Airi törmäsi moniin vaikeisiin kysymyksiin tullessaan uskonasioiden kanssa tekemisiin. Ja hän kertoi avoimesti, miten yleisuskonnollisuuden vaikutus oli jo ehtinyt muokata hänen ajatteluaan paljon. Esimerkiksi yksilöllisyys oli kovin vierasta tässä aatemaailmassa ja hän kuvitteli olevansa uskovan perustyyppimalli, johon kaikkien ihmisten oli sovittava? Ja onhan tätä harrastettu kaiken aikaa monissa kristillisyyden edustamissa joukoissa.
- Epätietoisuus siitä, miten minun oli uuden askeleeni jälkeen elettävä, hämmensi sydäntäni. Luulin, että on olemassa uskovan malli, johon minun olisi sovittava. En tiennyt, että Jumala kunnioittaa luomaansa ihmistä niin, että hänen persoonallisuutensa säilyy ja kirkastuu lapseksi ottamisen jälkeen. Uskovaiseksi en uskaltanut itseäni sanoa.

"Kallista, Herra, korvasi minun puoleeni ja vastaa minulle, sillä minä olen kurja ja köyhä. Varjele minun sieluni, sillä minä olen hurskas; sinä, minun Jumalani, pelasta palvelijasi, joka sinuun turvaa.  Ole minulle armollinen, Herra, sillä sinua minä huudan kaiken päivää." Ps.86:1-3


Uskovaisuus oli suuri salaisuus, joka aukeni Herran itsensä ilmaisemana Airille muutaman Raamatun kohdan ja erään Herran palvelijan kautta. Silloin Jeesuksen persoona tuli rakkaaksi ja tärkeäksi. Kun hän pääsi lain alta armon alle, löytyi asioiden oikea arvojärjestys: Jumalan sanan hoitava vaikutus alkoi siunata orastavaa uskovaisuutta hänen sydämessään. Sen vaikutus oli sangen suuri, hoitava ja lääkitsevä, pelkoja poistava, valaiseva ja siunaava.
- En tiennyt, että uskoontulo ja uskossa eläminen ovat alusta loppuun asti Jumalan työtä. En tiennyt, että Jeesus saa aikaan sen, että ennen rakkaat, turhat asiat jäävät pois kuin itsestään. En osannut kuvitella, kuinka Jumalan Sana voi lääkitä ja rohkaista pelkojen ahdistamaa ihmistä.

"Ilahuta palvelijasi sielu, sillä sinun puoleesi, Herra, minä ylennän sieluni. Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat. Ota, Herra, korviisi minun rukoukseni, tarkkaa minun anomiseni ääntä. Hätäni päivänä minä sinua avukseni huudan, sillä sinä vastaat minulle." Ps.86:4-7

On vapauttavaa heittää pyhimykset ja reliikit roskikseen ja keskittyä yksin Jumalaan, Vapahtajaan, Jeesukseen. Hän on suuri esirukoilijamme kaiken muun hyvän lisäksi. Tämä ei ole jotain summittaista huutoa tyhjyydessä, vaan hyvin viisasta, uskovaa koskevaa ja tavoittavaa Jumalan tahdon suunnitelmaa, että uskova olisi kerran kirkkaudessa Herran luona maailman, synnin ja kuoleman vaivoista vapautettuna. Jeesus antoi Airille arvon olla osa häntä, hänen ruumistaan maan päällä, seurakunnan palasena, elävänä kivenä maailman laajuisessa näkymättömässä uudessa temppelissä.
- En tiennyt, että rukous saa uuden sisällön, kun Jeesus, oma Vapahtaja, on rukouksen välittäjä Pyhälle Jumalalle. En tiennyt, että Jeesus rukoilee joka päivä Isää Sinun ja minun edestäni, enkä sitä, että Jeesus rukoilee jatkuvasti, että me uskovat olisimme yhtä. En tiennyt, että Sinä ja minä olemme Pyhän Hengen temppeleitä, kun olemme Jeesuksen omat: Pyhä Henki asuu meissä ja ilmoittaa meidän hengellemme kaikki Jeesuksesta ja sen, mitä Jeesus haluaa meille puhua.

"Sillä sinä olet suuri ja teet ihmeitä, sinä ainoa olet Jumala. Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin." Ps.86:10-11

Mutta Airin tietoisuus kasvoi uskonelämän kasvaessa ja Jumala-suhteen vakiintuessa. Seurakunnan kokoontuminen olikin eräänä päivänä Jumalan kohtaamista, ei itsensä viihdyttämistä, asunsa näyttämistä, kristillistä teatteria, eikä omavanhurskauden alennusmyyntiä kirkossa. Kun Airi löysi Jeesuksen, hän löysi ytimen, sisällön, Jumalan Isän sydämen ja Jumalan valtakunnan. Ilmeisesti tästä puutteesta johtuen monet muut jäävät pois kirkonmenoista ja sitten on kirkkoon pesiytynyt sellainen ryhmä, jonka harras pyrkimys on muuttaa tapoja, uudistaa moraalia ilman Kristusta. Ja he tuovat kaikki maailman kotkotukset mukaan, koska se on muka niin ihanaa ja vapauttavaa? Mutta Pyhää Henkeä ei he eivät voi ohjata, eivätkä luoda ilmapiiriä, jonka vain Herra itse saa aikaan. Nämä ovat esittämässä pelkkiä kuolleita tekoja.
- Luulin, että Jumala asuu kirkossa, koska sinne mennään jumalanpalvelukseen. En tiennyt, että seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen Pyhän Jumalan kasvojen eteen tuomaan sydämensä kiitoksen Hänelle kaikesta: saamaan ravintoa hengellensä Jumalan sanasta, kokemaan Pyhän Hengen yhteyttä ja virvoittumaan Jeesuksen armosta ja rakkaudesta.


"Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ja kunnioitan sinun nimeäsi iankaikkisesti; sillä sinun armosi on suuri minua kohtaan, sinä olet pelastanut minun sieluni tuonelan syvyydestä." Ps.86:12-13

Usko on monelle hyvin hämärä käsite, joka näyttää etäältä katsottuna mustalta aukolta, sumuiselta maisemalta, pimeältä tunnelilta, joka ei tunnu päättyvän lainkaan? Samaan ryhmään kuuluvat sakramentit, kaste ja ehtoollinen, jotka eivät avaudu usein edes ammattilaisille. Onhan meillä paljon pappeja, jotka kuvittelevat kasteen ilman uskoa pelastavan ihmisiä? Samat tyypit ovat valmiit autuuttamaan kaikki kuolleet Herran omiksi, vaikka näissä ei ole koskaan tapahtunut mitään parannusta eikä kääntymystä heidän elämässään? Yleisesti kuulutetaan, että kaikki, jotka ovat nauttineet ehtoollisen, ovat ottaneet vastaan Jeesuksen Kristuksen, mutta se ei ole totta. Heidän arkinen elämänsä sotii sitä vastaan, ja he elävät luopioina, uskottomina ilman Jumala-yhteyttä, ilman uskovien yhteyttä, ilman pelastusta jonkinlaisessa aivouskossa?
- Ehtoollisella olin käynyt rippikoulun päätyttyä. En osannut kuvitellakaan, miten tärkeää on yhä uudestaan ja uudestaan kuulla: "Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri, sinun edestäsi annettu." - Sinun ja minun. En tiennyt, että todellinen Jumala-yhteys syntyy sanan tutkimisen ja jatkuvan rukousyhteyden kautta. Luulin, että kirkossakäynti sunnuntaisin riittää. En tiennyt, että on olemassa vain kaksi tietä: Jumalan tie ja maailman tie. Luulin, että oma järkeisoppini oli minun tieni.

"Jumala, julkeat ovat nousseet minua vastaan, väkivaltaisten joukko etsii minun henkeäni; eivät he pidä sinua silmäinsä edessä. Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa." Ps.86:14-15

Uudestisyntymisen ihmeen tapahduttua Airi ymmärsi sen, kuinka suuressa pimeydessä hän oli ollut vuosikymmenien ajan. Ja näitä kanssamatkaajia on paljon kaikkialla. Uusi elämä tuo tullessaan uuden sydämen, uudet ajatukset, uudet puheet, uudet teot, uuden asenteen, uudet voimat, uudet päämäärät, uudet tehtävät, uudet aikataulut, uudet ystävät, uuden talousjärjestelmän, uuden kodin ilmapiirin, uuden tyytyväisen mielen, uuden mielen rauhan ja levon. Kaikkeen tähän on vaikuttanut Jeesus, Herra ja Vapahtaja, uuden elämän takuumies, välimies Jumalan ja ihmisen välillä, maailman syntien sovittaja ja ainoa tie taivaaseen.
- En osannut kuvitella, millaisessa pimennossa olin elänyt neljäkymmentä vuotta kristityssä maassa. Mutta Jumalan Sana sanoo, että sanoma Jeesuksesta on hullutus niille, joille sitä ei ole annettu. Kun minulle annettiin armo tulla Jumalan lapseksi, oli ihmeellistä kokea Jeesuksen aikaansaamat asennemuutokset ja omaksua ne helposti. Sydämeni riemuitsi siitä, että Jeesus oli tehnyt minusta uuden luomuksen. Suhde Jumalaan sai oikeat mittasuhteet: Hän, Pyhä kaikkivaltias - minä kaikessa väärä, kelvoton ilman Jeesusta. Tiedän, että tarvitsen Jeesusta joka päivä. Kiitän siitä, ettei Hän väsy minuun.

"Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voimasi palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa. Tee merkki minulle, minun hyväkseni. Häpeäksensä minun vihaajani nähkööt, että sinä, Herra, minua autat ja lohdutat." Ps.86:16-17.

Muista Herra tänään kaikkia Jumalaa etsiviä, anovia, rukoilevia, kolkuttavia, pelastusta kaipaavia, syntiensä kurjuudessa kamppailevia, toivottomia ihmisiä, hukkuvia sieluja, jotka tarvitsevat sinua, henkilökohtaisesti, pysyvästi, ikuisesti.

1.Mua synti vei harhaan, mä tuomion sain.
Tien hylkäsin parhaan, mun Vapahtajain.
Mä lain käden painon niin raskaana koin,
nyt murhetta vain on, mä näin vaikeroin.

2.Vaan Jeesus kun kerran mun sai omakseen,
mä armossa Herran nyt matkaani teen.
Kuin suloinen mesi Hän sielulle on,
kuin puhdistusvesi niin loppumaton.

3.Jos polkuni viekin mun varjoihin yön,
jos painava liekin ies taistelun, työn,
Hän päivän suo koittaa, myös multahan maan,
saan nousta ja voittaa ja kruununi saan!

Hsi Shen-mo, 1893

torstai 11. huhtikuuta 2019

Äänestyksiä ja Vaalilupauksia


Valtiontalous on Suomessa koko ajan velkaantunut lisää, eikä raha kasva vieläkään puussa. Mutta vaalilupaukset ovat sitä luokkaa, ettei olla köyhiä eikä kipeitä - ainakaan ennen vaaleja? Kaikkiaan 19 puoluetta yrittää pyrkiä valtaan - tai ainakin pitää vaalipropagandaa ja saada julkisuutta? Pessimistit eivät äänestä, heidän mukaansa mikään ei kuitenkaan muutu, eikä yhdellä äänellä paljon vaikuteta maan asioiden kulkuun? Mutta mitä jos kaikki äänestäisivät – tai mitä jos ei kukaan äänestäisi?

Sosiaaliturva, työllisyys, yritystoiminta, syrjäytyminen, lapset, perheet, velkaantuminen, puolustusvoimat, kulttuuri, maahanmuuttajat ovat keskustelun aiheita. Ja tuntuu siltä, että kaikki tietävät ennen vaaleja oikean ratkaisun ongelmakysymyksiin?
Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas, rovasti Anssi Joutsenlahti lupasi luovuttaa koko kansanedustajan 6335 euron kuukausipalkkionsa hyväntekeväisyyteen vaalikauden ajan, mikäli tulee valituksi kevään vaaleissa. Siitä kertyy aika iso summa, jos tehtävä kestää pitkään? Hänellä täytyy siis olla joitakin muita tuloja, kun ei ole pikkurahan puutteessa?


Kävelin Tampereen keskustassa ja paikalle ilmestyi nuorista ihmisistä koostunut ympäristömarssi, joka äänekkäästi vaati tekoja ilmanlaadun parantamiseksi, saastumisen estämiseksi ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Siinä me, niin minä kuin muutkin seurasimme vaieten ohikulkevia huutajia kykenemättä mainittaviin tekoihin tai kannanottoihin. Pian joukko oli ohi, väki hajaantunut ja minunkin bussini tuli sopivasti pysäkille.
Kaikki kansanedustajat (ja siinne pyrkivät) ovat ilmeisesti sitä mieltä, että ilmastonmuutos on iso ongelma maailmassa? Poltettavasta aineesta pitäisi päästä eroon, maapallo kun kouristelee jo nyt tuskissaan? Hiili, turve, puut, öljy pitää julistaa kiellettyihin huumausaineisiin? Lentokoneetkin pitäisi saada ilmaan pelkällä sähköllä? Muovista pitäisi päästä eroon, sitä kun kasautuu valtamerien rannoille (onneksi emme asua semmoisessa paikassa).

Kun viime kesänä Moskovan ympäristökaupungeissa puhkesi levottomuuksia haisevien kaatopaikkojen vuoksi ja lapsia vietiin sairaalaan myrkytysoireiden takia, Putin julisti, että kaatopaikat pitää viedä niin kauaksi, että ne eivät häiritse ihmisten elämää. Viisi junaa päivässä kuljettavat jätettä seuraavien 20 vuoden ajan taigalle Komin ja Arkangelin rajalle, sinne tuodaan joka vuosi puoli miljoonaa tonnia jätettä Moskovan alueelta. Se vastaa vain kuutta prosenttia Moskovan jätemäärästä. Se ei siis ratkaise pääkaupungin jäteongelmaa, mutta on ongelma paikallisille asukkaille. Siellä vain ei voi äänestää, koska päätökset sanellaan kansalle.

Kansanäänestykset ovat tuttuja Raamatun lehdilläkin ja osoittaa, että enemmistö on ollut kurssissa kautta historian. Jeesus huudettiin äänestyksellä ruoskittavaksi, pilkattavaksi ja ristiinnaulittavaksi, Barabbas pääsi kuin koira veräjästä, vaikka olisi ansainnut kuolemantuomion. Mutta tähän sitten ihmisten osuus loppuikin ja Jumala ei jäänyt historian sivuille, vaan Isä herätti Poikansa kuolleista. Tapahtui ylösnousemuksen ihme, Jeesus nousi ruumiillisesti haudasta ja meni taivaaseen avaten tien uskoville samaan mahdollisuuteen. Se siitä kansanäänestyksestä, Jumala sanoi itse viimeisen sanansa ja se pitää.


Paavali teki kääntymyksensä jälkeen täydellisen pesäeron juutalaisuuden eksytyksiin ja perinteisiin. Hän keskittyi oleelliseen, eli julistamaan evankeliumia sielujen pelastukseksi. Tässä rehellisyyden ilmapiirissä totuus tuli hänelle eläväksi ja hän kertoi aiemmin äänestäneensä uskovien tuhoamisesta. "Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan, ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta."Apt.26:9-10. Uskonnollisuus on varsinaista äänestämistä, siinä on osattava valita oikea uskonto ja oikeat kaverit, muuten tulee turpiin. Nämä luulouskoiset ovatkin sitten Herraan uskoville oikea maanvaiva kaikkialla, sillä eivät rehelliset syntiset useinkaan soita suutaan, hyökkäile kuin sudet, he pakenevat pimeyteen, piiloutuvat kuin rotat koloihinsa ja häpeävät elämäänsä, itseänsä ja tekemisiään.

On yleistä nimetä tietyt puolueet populistisiksi, mutta todellisuudessa kaikki politiikka on populismia, sillä se tarkoittaa kansansuosion tavoittelua. Eikä kukaan menesty politiikassa, ellei yritä saada äänestäjiä näkemystensä taakse. Eräs Vähä-Aasian vanhoista seurakunnista oli kaupungissa, jonka nimi oli Laodikea. Sana merkitsee kansan oikeutta ja valtaa, joka taas meidän aikamme kielellä sanotaan demokratiaksi. Tämä lähes maaginen sana tuntuu kattavan sisälleen kaiken nykyaikaisen länsimaisen ajattelun ja edistyksellisyyden. Ajatellaan, ettei demokratiassa ole mitään huonoa, sehän edustaa laajapohjaista näkemystä yksinvaltaisuuden sijaan. Mutta demokratian heikkous on siinä, että sitä käyttävät syntiset ihmiset, synnin täyttämät, syntiä suosivat, syntiä tekevät ihmiset vallan välineenään ajaessaan omia pyrkimyksiään ja etujaan. Tämä sama heikkous vei pohjan pois ihanteelliselta sosialismilta, jonka tavoitteena oli vallitseva kommunismi. Ja vaikka se ei olisi ollut ateistinen, se kaatui syntisen lihan aiheuttamiin sivuilmiöihin, valheeseen, ahneuteen, vihaan, orjuuttamiseen ja moraalittomuuteen. Sen lopputulos on yhtä huono kuin inhoamallaan kapitalismilla.
Laodikealle Jeesus sanoi suorat sanat: "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston." Ilm.3:15-17.
Ei siinä tarvittu mitään äänestyksiä, Herra oli puhunut ja oli aivan sama, miten maireasti tuo porukka itsestään ajatteli itsestään ilman Jeesusta. Oliko sielläkin populismi kuolettanut hengellisen elämän, oliko maailman henki vallannut seurakunnan, oliko paimenelta kadonnut valo ja suola, olivatko armolahjat lässähtäneet sielullisuudeksi, oliko valhe tullut keittiön kautta juhlasaliin, oliko armosta puhuminen syrjäyttänyt synnin julistamisen?


Vanhan Testamentin aikaan Mooses joutui tiukkaan vastustukseen liberaalien maanmiestensä taholta. Siellä oli kyse vallasta ja Jumalan valinnasta, sillä useinhan inhimillinen järki pyrki sotkemaan Jumalan valinnan ja tehtäviin valitaan kaverit, veljet, samoin ajattelevat, puolueuskolliset, taitavat, onnistuneet, rikkaat ja äänekkäät. "ja he nousivat kapinaan Moosesta vastaan, ja heihin yhtyi israelilaisista kaksisataa viisikymmentä miestä, kansan päämiehiä, kansankokouksen jäseniä, arvokkaita miehiä. Ja he kokoontuivat Moosesta ja Aaronia vastaan ja sanoivat heille: "Jo riittää! Koko seurakunta, he kaikki, ovat pyhät, ja Herra on heidän keskellänsä. Miksi te siis korotatte itsenne Herran seurakunnan yli?" 4.Moos.15:2-3. Mutta herra puuttui tähän kansanäänestykseen tuhoisin seurauksin. Ihmisille annetaan aikaa parannuksen tekoon, mutta Jumala päättää ajan pituuden. Armo kuuluu vain tuomituille, syntinsä tunteville, orjille ja kurjille, Herran eteen nöyrtyville sieluille.

Uusi johtaja, Joosua, jatkoi edeltäjänsä hengessä ja linjalla omaisuuskansan johdattamista luvattuun maahan. Kerran oli tiukka äänestys, jossa piti laittaa sisäinen tärkeysjärjestys kohdalleen ja se tapahtui silloin perheittäin. "Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa." Joos.24:15. On tervehdittävä ilolla tällaista asennetta, jossa perheen isä on suoraselkäinen Herran palvelija ja uskaltaa tuoda sen myöskin julki. Hän ei ole uskova vain peiton alla, päivänvalossa, kaiken kansan edessä. Silti valinta oli pakko tehdä, mutta suunta vapaaehtoista.

Jeesuksen oli kuljettava elämän matkansa täällä alhaalla Isän suunnitelman ja sanan mukaan. Ja ihmiset olivat monta kertaa sotkemassa tuota lyhyttä jaksoa omien toiveidensa kanssa. Hänestä oli tarkoitus tehdä maallinen kansanedustaja, hyvinvoinnin takaaja, itsenäisyyden takuumies, kuningas roomalaisten keskelle. "Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi, väistyi hän taas pois vuorelle, hän yksinänsä." Joh.6:15. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä hän vetäytyi heidän luotaan. Se siitäkin kansanäänestyksestä, Jumala oli toista mieltä ja hänen äänensä ratkaisi. Näin voi yksikin ääni tehdä suuria vaikutuksia ihmiskunnalle, kun kyse on Jumalan äänestä. Herra oli puhunut.


Herätyskokouksissa tapahtuu, että väki jakautuu kahtia, puolesta ja vastaan. Parannukseen kehottava julistus jakaa ihmisiä, koska siihen on otettava henkilökohtaisesti kantaa. Muunlainen toiminta nukuttaa seurakunnat Ruususen uneen. Siksi vastustus on aina ollut elämän merkki, se kertoo lihallisuuden, maailmallisuuden hengen ja perkeleen pyrkivän voimakkaasti vastustamaan Jeesusta, ettei vain kukaan tästä suuresta enemmistöstä luopuisi arvokkaasta syntisen tittelistään tulemalla Jumalan lapseksi. Niinpä moni istuukin kuin tulisilla hiilillä tekemättä uskonratkaisua, antautumatta Jeesukselle, suostumatta Jumalan tahtoon. Näissä äänestyksissä moni paaduttaa sydämensä ja kovettaa mielensä, tukkii korvansa, yrittää ajatella jotain kevyempää ja kaikkia koskevaa, ajallisia asioita, verrata itseään toisiin ihmisiin, vetoamalla yleiseen mielipiteeseen, tavallisiin ajatuskulkuihin, tiedemiehiin, kirkon johtajiin ja suvun perinteeseen - ettei vain tulisi uskoon.
Luin juuri yhden tuoreen kirjan körttiläisyydestä, jonka oli kirjoittanut ilmeisesti jonkin sortin oppositiomies. Faktaa ja historiaa oli runsaasti vyörytetty esiin siitä kuinka järjestö oli luisunut pois vanhasta mallista ja alkuperäisestä herätysliikkeen statuksestaan. Luulen, että tämä isäntä ei tule olemaan juhlapuhujana körttisten suurjuhlilla lähiaikoina, siksi suolaista tuo sanoma oli kirjan sivuilla. Ja vanha konstihan on vaientaa vastustajat tai heittämällä heidät kirkon taakse, eikä suorittaa kansanäänestystä heidän läsnä ollessaan. Nimittely, vähättely ja halventaminen ovat myös väkeviä aseita valheen levityksessä. Totuuden puhujilta ei kannata silloin mennä kysymään neuvoa, se vain ärsyttää mieliä. Mutta aikanaan kansanäänestykset lopetetaan, silloin vain Jumala hallitsee ja hänen omansa hänen kanssaan - ikuisesti.

Haqvin Spegel kirjoitti psalmin 58 pohjalta 1694 virren, jonka sittemmin suomensi Elias Lönnrot v. 1867. Sen yhteiskunnallinen sanomaa sopii hyvin julistukseksi ja rukoukseksi vaalien alla. Mutta se on kirjoitettu omaisuus kansan siveellistä ja moraalista rappeutumista arvostellen, syvimmältään sen sanoma etsii Herran kunniaa ja hänen tahtonsa tapahtumista ajassa.

1. Valittaa täytyy totta Ja surra suuresti,
kun vääryys vallan ottaa ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran jo kaikki maailma,
kun oikeutta Herran ei kenkään julista?

2. Nyt petos, vilppi täällä on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan,
ei köyhän, kurjan ääntä viattomuudessaan kuunnella,
rikas vääntää lain myöten tahtoaan.

3. Kas, lähimmäistään syövät nuo jumalattomat,
viekkaudella vievät sen elot ainoat;
kuin käärme kiukussansa, he korvat ummessa,
ahdistelevat kansaa, sortavat vaivaista.

4. Mut kerran Herra kostaa työt jumalattomat,
rankaisee ansiosta ryöstäjät viekkahat,
ne, jotka täällä veivät orvolta oikeuden
ja lesken leivän söivät, vaivaisen osuuden.

5. Vaan siviät ne kerran ilolla näkevät
vanhurskauden Herran, työt Herran väkevät:
Hän kuinka voimassansa omansa vapahtaa,
suuressa kunniassansa pahasta pelastaa.

Tässä sen vanhempi ja pitempi versio vuoden 1701 virsikirjasta:

1. Olettak' te mykät niin ratki, / Ett' ette puhu oikiutta? /
Etk' tahdo tuomit' kohtuutta? / Paljon pahaa teett' pahuudest' kaikki /
Muillen maakunnas', ett' malta / Tekemäst' vääryytt', väkivaltaa.
2. Jumalattomat jo äitins' kohdust' / Perki pahanelkiset ovat, /
Eksyvät erhetykseen kovaan, / Jo kiukuitsevat äitins' kohdust', /
Pahaa ain' ajattelevat tehdä, / Kuin kärme kiukkuvan nähdään.
3. He ovat kuin kyykärme kuuro, / Kuin kiini lukitsee korvans', /
Ettei kuulis' ääntä lumoojans', / Joka juuri hyväst' taitaa lumoo: /
Niin ei he tottele totuutta, / Eik' niit', kuin oikein opettaa.
4. Särje, Herra, heidän suuhuns' hampaat, / Heidän häijyt neuvons' hajot' /
Ja pahat juonens' myös jaot', / Murenn' jalopeuran syömähampaat, /
Heidän väijyväns' pois vajot', / Heidän kiukkuns' perät' pois kadot'.
5. Heidän pitää katooman äkkiselt', / Kuin vuotava ylivesi menee, /
Pois kuivaa, ei ole enää, / Kuin nuolet ammutut juur' väkiselt', /
Rikkoontuvat, pois puuttuvat: / Niin ikäns' häijyt hukkuvat.
6. He hukkuvat kuin näkin kodat, / Auringon paistees' ratk' raukeevat, /
Kuoresans' vedeks' sulavat: / Kuin vaimon kesk'eräinen he ovat; /
Aurinkot' ei he nähdä saa, / Jotk' aikovat asua pääll' maan.
7. Ennen kuin orjantappurat nuoret / Kypsyvät täydeks' pensaans' pääll', /
Revitään, hakataan pois tielt', / Niin heidän juonens' puolituoreen', /
Vihan kautt' ynnä its' sikiöinens' / Pois juuritetaan kokonans'.
8. Hurskas se siitä iloitsee niin, / Koska näkee kostopäivän /
Jumalattoman ylits' käyvän, / Jost' jalkans' pesee sen veres' siin', /
Kusa koston näkee tulevan / Suuremman, kuin sois' olevan.
9. Että jokaitsen sanoman pitää: / Kuitenk' hurskas hyväksens' saa, /
Ett' Jumal' tuomar' on pääll' maan, / Kuin varjelee, holhoo hurskast' sitä, /
Pahain vainost' ja väkivallast', / Rankaisee pahat ajallans'.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Israel-ilta


Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, 
sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret. 
Hän karkoitti viholliset sinun tieltäsi, 
hän sanoi: 'Hävitä!' 
Näin Israel asuu turvassa, 
Jaakobin lähde erillänsä viljan ja viinin maassa, 
jonka taivaskin tiukkuu kastetta. 
Autuas olet sinä, Israel; kuka on sinun vertaisesi! 
Sinä olet kansa, jota Herra auttaa, hän, 
joka on sinun kilpesi ja suojasi, 
sinun miekkasi ja korkeutesi. 
Vihollisesi mielistelevät sinua, 
ja sinä astut heidän kukkuloillansa." 
5.Moos.32:27-29.

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Jumalan hullu?


Lauri Ulstadius oli Oulussa pappina 1600-luvulla hänen isänsä toimi Iin kirkkoherrana. Lauri haki kappalaisen virkaa, mutta ei tullut valituksi. Hänellä oli taipumusta synkkämielisyyteen, ja tapaus koski kovin kipeästi häneen ja hän erosi papin virastaan. Ulstadius sai vaikutteita pietismistä ja mystiikasta. Hän joutui syvään hengelliseen kriisiin. Ollessaan toista vuotta opettajana hän sairastui vaikeasti; kuolema näytti lähestyvän. Hän näki kuluneen elämänsä tuskallisen selvästi. Hän oli monesti rikkonut Jumalaa ja lähimmäisiään vastaan. Hän rukoili Jumalalta armahdusta, mutta ei saanut rauhaa. Silloin hän, kuumesairaana, meni Oulun kirkkoherra Frosteruksen luo ripittäytymään. Tämä ei kuitenkaan ymmärtänyt hänen hätäänsä, vaan kuuntelematta hänen tunnustustaan antoi taluttaa hänet pois, koska piti häntä mielisairaana. Ulstadius teki toisen yrityksen. Kun hänen huoneensa ovi oli ulkoa päin lukittu, hän hyppäsi yöpuvussa ikkunasta kadulle ja juoksi kirkkoherran luokse! Kun ovea ei tälläkään kerralla hänelle avattu, hän huusi avaimen reiästä, mitä hänen sydämellään oli. Se ei kuitenkaan auttanut.


Sielunhoitajana ajattelen, että tässä tapahtui melkoinen munaus, josta olivat huonot seuraukset. Jos mies oli saanut kohdata elävän Kristuksen armon ja rauhan elämässään nuorena miehenä, olisi sillä ollut hyvin hedelmällinen tulevaisuus ja kirkkoa siunaava vaikutus. Mutta nyt tämän seurauksena Ulstadius moitti Oulun pappeja kääntymättömiksi miehiksi ja kehotti heitä kirjelmässä vakavin, jopa ankarin sanoin parannuksessa kääntymään Herran tykö. Ulstadius meni vieläkin pitemmälle: hän räjäytti asuntonsa pihamaalla ruudilla ilmaan filosofiset kirjansa, koska hän katsoi, että juuri filosofiset opinnot olivat syynä siihen, että papit eivät ymmärtäneet Jumalan Hengen työtä. Lopulta hän erosi papinvirasta, ettei synteihinsä kuolevien ihmisten veri tulisi hänen päälleen. Sitten hän lähti Turkuun 1683 ollessaan 33-vuotias. Siellä hänen syyllisyyden kuormittama omatuntonsa velkoi edelleen ja Ulstadius meni piispa Gezeliuksen puheille. Hän pyysi piispalta lupaa tehdä julkisen synnintunnustuksen tuomiokirkossa. Piispa kielsi sen. Ulstadius uudisti pyyntönsä ja kaksi vuotta odotettuaan hän vihdoin sai toivomansa luvan. Piispan poissa ollessa tuomiorovasti Svenonius antoi siihen luvan. Se ei kuitenkaan auttanut.

Mutta syyllisyyden vaivaama Ulstadius luki ahkerasti Raamattua ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että Jumala oli kutsunut hänet tuomion merkiksi erityisesti kääntymätöntä papistoa vastaan. Hän vaelsi Turun katuja ohjeenaan Jes.20:2. "Siihen aikaan Herra puhui Jesajan, Aamoksen pojan, kautta sanoen: "Mene, riisu säkkipuku lanteiltasi ja vedä kengät jalastasi." Hän teki niin: kulki vaipatta ja avojaloin". Hän ei leikannut hiuksiaan, ei ajanut partaansa eikä muuttanut vaatteitaan. Tällaisessa poikkeuksellisessa asussa hän saapui joka sunnuntai molempiin suomen- ja ruotsinkielisiin jumalanpalveluksiin ja jokaiseen arkipäivien rukoushetkeen. Hänen vaatteensa kuluivat riekaleiksi, hän sitoi pitkät hiuksensa palmikoille. Hänen käytöksensä alkoi herättää yleistä huomiota kaupungissa, monet arvelivat Jumalan lähettäneen hänet. Tätä kesti kolme vuotta.

Lauri Ulstadius kuvaili kirjoituksissaan kirkossa vallitsevaa hätätilaa. Hän viittasi Ps.12. "Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta. He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin. Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu…" Hän syytti aikalaisiaan epikurolaisuudesta (materialismia, mielihyvää tuottava elämää, johon kuuluvat ystävät, keskustelut ja kohtuulliset ruumiilliset nautinnot, yhteiskunnasta eristäytyminen, politiikasta pidättäytyminen, joiden avulla saattoi saavuttaa mielenrauhan ja poistaa ruumiillisen kärsimyksen). Papit eivät kysy, miten monta sielua he voittavat Kristukselle, vaan ainoastaan, miten suuri on heidän virkansa?

Nämä havainnot eivät kuitenkaan muuttaneet mitään ja saivat Ulstadiuksen vain hiiltymään aikansa uskonnollisuudelle. Hän näki muissa suuria puutteita ja virheitä, mutta pyhitti omansa. Hän oli itsensä arvovalta, muita mielipiteitä ei ollut. Kerran Ulstadius keskeytti tuomiokirkossa kirkkoherra Kulhoviuksen saarnan suurella äänellä: - Minä pyydän, että Jumalan seurakunta tahtoisi kärsiä minua niin kauan, että saan muutamin sanoin puhua siitä, mikä koskee teidän sielunne autuutta; sillä minä en voi kauempaa sitä salata, jottei niitten veri, jotka hukkuvat synneissänsä, tulisi minun päälleni. Minun sanottavani on tämä: Luterilainen oppi on hyljättävä oppi; postillat ja saarnakirjat ovat pääasiassa täynnä valhetta ja Jumalan pilkkaa ja ihmisten omia keksintöjä; papeilla ei ole Pyhää Henkeä. Kulhovius huusi: - Sinä valehtelet. Viekää se ihminen ulos! Kaksi miestä tarttui Ulstadiukseen ja alkoi raahata häntä ovea kohti. Silloin putosivat viimeisetkin ryysyt hänen yltään, hän riuhtaisi itsensä irti ja juoksi alastomana pääkäytävällä huutaen: - Näin pitää pappien häpeä paljastettaman, kuten minä nyt olen alasti… Ihmiset, älkää antako väärän hengen pettää itseänne. Hänet vangittiin ja oikeudenkäynti kesti viisi vuotta. Hänen puolestaan pidettiin julkinen esirukous. Hänelle annettiin luettavaksi puhdasoppista kirjallisuutta.


Kirkon suunnan muuttaminen on hankalaa ja jokainen, joka on keskustellut seurakunnan työntekijöiden kanssa, tietää heihin vaikuttamisen todella vaikeaksi. Ehkä tämä virka-aseman korostaminen on peräisin katolisuudesta ja estää uskonyhteyden? Jeesus itse varoittaa muutamaa seurakuntaa Raamatussa tästä synnistä ja nimittää sitä nikolaiittain opiksi. Mutta ei tilanne huutamalla syyttelyllä ainakaan parane, vaikka uskova olisi vilpitön pyrkimyksissään. Totuutta ei voi juntata sydämeen, eikä pysyvää parannusta saa aikaan pakottamalla. Keskeneräistä kristillisyyttä ja viallista kirkkoa, epätäydellistä uskovaa pitäisi oppia kestämään uskossa ja kärsivällisyydessä. Mutta esikuvia on kovin vähän ja on paljon helpompaa hylätä hankalat kysymykset ja ihmiset kuin elää heidän kanssaan?

On ihmeteltävä, ettei Turussa löytynyt silloin ketään, joka olisi osannut auttaa Ulstadiusta? Hänen uskonystävänsäkin vain hännystelivät häntä johtajanaan. Ulstadius oli kovin yksin käsityksiensä kanssa ja sisällä velloi vielä sekainen mieli. Hovioikeudessa Ulstadius pysyi taipumattomana, mutta myönsi, ettei koko luterilainen oppi ollut hylättävä, vaan ainoastaan kohdat, jotka sisälsivät vääriä mielipiteitä, mutta pappeihin kohdistamastaan syytöksestä hän ei halunnut tinkiä mitään. Kun kysyttiin, ketä papeista hän kirjoituksessaan tarkoitti. - Suurinta osaa, kaikkia, sillä en voi ketään jättää pois, koskapa toiset ovat enemmän, toiset vähemmän syyllisiä. Se pappi on kerettiläinen ja väärä opettaja, joka on ahne. Sellaisella ei ole Pyhää Henkeä. Jos Henki on väistynyt pois papeista, miten silloin voidaan sanaa oikein selittää saarnatuoleista? Ulstadius väitti, ettei jumalaton pappi voi saarnata oikein. Pyhän Hengen tulen pitää aina palaa papissa, jotta hän voisi kuulijoilleenkin sitä välittää. Ulstadius heittäytyi maahan polvilleen kuulustelijoittensa eteen ja rukoili Jumalaa merkillä näyttämään kuten Elian aikana, kumpi oli oikeassa, hän vaiko hänen vastustajansa? Mutta mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Myös lääketieteen professori Tillandzin sanoi, että Ulstadius poti melankoliaa. Syytetty kuitenkin kiisti tämän, väittäen, ettei hänessä ole melankoliaa enempää kuin ihmisissä yleensä. Jonkin verran saattoi olla, sillä eihän kukaan ihminen ole kokonaan vapaa melankolisesta temperamentista.
Turun linnan vankilassa hänet tuomittiin kuolemaan "Luopiona ja evankelisen opin häpäisijänä" Mutta hänen raskasmielisyytensä ja sekapäisyytensä vuoksi pantiin Lauri Ulstadius elinikäiseen pakkotyöhön. Myöhemmin myös kaikkia Ulstadiuksen kannattajia vastaan käytiin oikeutta.

43-vuotiaana Ulstadius vietiin Tukholmaan kuritushuoneeseen. Häntä kohdeltiin kuin pahinta rikollista. Hän joutui kantamaan vangin rautakahleita ja hänet pantiin törkeitten rikollisten kanssa polkemaan ns. varasmyllyn pyörää. Tämä työ oli erittäin raskasta, pahinta, mitä vankilassa oli. Myllyn polkeminen aloitettiin kello viisi aamulla ja jatkui kello kuuteen illalla; vankoillekin miehille siinä oli kyllin tekemistä. Myllyssä jauhettiin kaupunkilaisten viljat, milloin tuulimyllyt tyvenellä säällä seisoivat. Myöhemmin Ulstadius siirrettiin työhön vankilan pajaan, jossa oli helpompaa. Hän kävi myös toisten vankien mukana tiilenteossa. Riita, rähinä ja tappelu olivat jokapäiväistä kuultavaa. Kuitenkin kerrotaan, että hän joka päivä lankesi polvilleen ja kiitti Jumalaa.
Ulstadius vapautettiin työstä 66 vuoden ikäisenä. Hän sai talosta ruoan, mutta ei enää puita eikä valoa. Suuri helpotus oli, että hän nyt sai ottaa vastaan vieraita vankilan ulkopuolelta. Ystävät toimittivat hänelle avustusta. Hän nautti Ruotsin pietistipiireissä suurta kunnioitusta.
Vihdoin tuli armahdus. Kun kuningatar Ulrika Eleonora maaliskuussa 1719 nousi valtaistuimelle, hän vapautti kaikki vangit, joita ei ollut tuomittu henkirikoksista. Ulstadiuskin sai vapauden. Kun tästä ilmoitettiin hänelle, hän heti kysyi: - Tunnustaako kuningatar nyt, että minä olen oikeassa? Vastaus kuului: - Ei. Vangit saavat vapauden, koska kuningatar nousee kuninkaalliselle valtaistuimelle. Hetkeäkään epäröimättä Ulstadius selitti: - Ellei kuningatar tunnusta, että minä olen oikeassa, en ota vastaan vapautta.
Ja vankilaan hän jäi. Omantuntonsa tähden hän ei voinut ottaa vastaan armahdusta, koska hän ei mielestään ollut mitään rikkonut. Hänen sallittiin jäädä koppiinsa, mutta ruokaa hänelle ei enää kruunun puolesta voitu antaa. 31 vuotta hän oli ollut vankilassa - vapaaehtoista vankilassa oloa kesti vielä 13 vuotta. Hän kulki vapaasti sisälle ja ulos. Valkopartainen, ystävällinen vanhus saavutti suuren pyhyyden maineen, ja hänen tykönään käytiin pitkienkin matkojen takaa. Hänen ystävänsä sanoivat: - Hän on päässyt pitkälle Jumalan autuudessa ja todellisessa valaistuksessa.
Hän itse sanoi: - Minä kiitän Jumalaa ja Herraa Jeesusta Kristusta, että minulla on syntieni anteeksisaaminen…. Meidän tulee kasvaa armossa ja olla terveitä kiihkoilijoita. Hän kuoli 82-vuotiaana.


Joskus ihminen joutuu kulkemaan pitkän matkaa ilman tuntuvaa armoa ja uskoa. Silloin hän tekee päätelmiä pelkästään näkemänsä perusteella ja siksi epäusko ja lainavaatimus ruoskivat häntä parempiin suorituksiin, täydellisyyteen ja hyökkäämään muita vastaan. Ulstadiuksesta ei ollut kirkon uudistajaksi, sillä hänet oksennettiin ulos liian suolaisten mielipiteittensä vuoksi. Jos hän olisi ollut katolinen hänet olisi tapettu kerettiläisenä. Hänet nimettiin historiassa yltiöpietistiksi, joka merkitsi kirkollisesti käyttökelvotonta. Mutta ilmeisesti koko kriisi johtui hänen lainalaisesta tilastaan ja omavanurskaudesta, jossa armoa annettiin vain ansioituneille?

Nykypäivänä saman tien kulkijat perustavat oman pienen seurakunnan ja valitsevat keskuudestaan oman pikku piispansa tai siirtyvät vapaisiin suuntiin, joka onkin paljon helpompi ratkaisu hedelmättömään kristillisyyteen pettyneille. Harva jaksaa olla muotojumalisessa, penseässä, mitäänsanomattomassa, Raamatun sanasta luopuneessa kirkossa, joka on kuin kopio Laodikean seurakuntaa (Ilm.3.). Tunnen tänään liian monta ystävää, jotka ovat lähteneet muualle kyllästyneenä kirkkoon. Jotenkin he ovat kääntäneet minullekin selkäpuolensa, koska olen valinnut olla tässä edelleenkin? Harva jaksaa ja haluaa rukoilla kirkon jäsenten pelastumista ja uudistumista vuosikausia. Harva suostuu pelastuneena ja uskovana olemaan valona ja suolana räyhäämättä nimikristillisen kirkon piirissä. Kuitenkin pietistit ovat vuosisatojen ajan tuoneet kirkkoon Jumalan valon ja johtaneet lukemattomia Jeesuksen tuntemiseen uskonratkaisun ja todellisen parannuksen kautta. He ovat opettaneet etsijöille Jumalan armon salaisuutta ja uskonkuuliaisuutta. Pietistit ovat vaalineet herätyskristillisyyttä, evankeliumin aarretta kirkossa ja todistaneet Jeesuksesta.

Jeesus, meille jokaiselle sinuun uskovalle on tärkeä kysymys: missä sinä tahdot meidän olevan, miten tahdot meidän elävän, millaisia ratkaisuja olet varannut meidän varallemme, kenen kanssa meidän on tehtävä yhteistä matkaa, kenen pöydässä murramme elämän leipää ja juomme veresi maljan pelastukseksemme? Auta jokaista omatunnon kamppailuissa rauhaan ja anteeksisaamiseen, hoida heikkoja lapsiasi, erityisesti herkkäsieluisia uskovia, masennukseen taipuvia, omavoimaisia, kaikkialla vain omia ja muiden vikoja katselevia. Kanna käsivarsillasi ja sylissäsi seurakuntaasi ja kokoa se kaikkialta suureen juhlaasi vapautuksen päivänä, kun avaat ajallisen vankilan ovet luoksesi taivaaseen.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;



Kol.3:16. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; 
opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, 
psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, 
veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

Ohi aikasi käy kuten nukkuvan yö…. tule Jeesuksen luo….


1.Olen vaarassa, jollen mä valvo: Mua synti ja kiusaaja viekoittaa. 
Sydän on kuten vetten kalvo, jota tuulonen vienokin liikuttaa.
2.Olen vaarassa, jos oman tahdon minä kulkuni suunnata annan vain, 
kuten virrassa vie vesi vahdon, viepi synti mun luo vihan valkamain.
3.Olen vaarassa, jos minä seuraan tämän maailman kuisketta kiihottavaa; 
Kuten verholla peitetyn teuraan se mun kahlehissaan pian kuljettaa.
4.Minä vältän ne vaarat ja huolet, kun on Jeesus mun kalliolinnani vaan. 
Sinne kanna ei turmion nuolet eikä maailman hyytävät tuuletkaan.
5.Hyvä olla on turvassa linnan, hyvä heikon on varjossa vahvemman. 
Siellä rohkeus täyttävi rinnan eikä säikytä uhkaus ahdistajan.
6.Hyvä Jeesus, oi johtaos mieltäin, että valvon ja, seuraten askelias 
sinun tahtosi teen, oman kieltäin! Minut vaaroista vie ylös kunniahas.

Näin kirjoitti aikoinaan kristillisestä kilvoittelusta laulun Simo Korpela. Se sopisi edelleen sanomansa puolesta pelastamaan monia siin sun kiikulla keikkuvia uskovia, jotka elävät hieman uskossa ja lopun aikaa askossa, hämärän rajamailla, toinen jalka uskossa toinen maailmassa. Tämä uskova oli löytänyt ristin ja tien, Jeesuksen ja pelastuksen. Siksi hän myös kirjoitti kiitollisena iltarukouksen tapaisesti:

1.Rakas Jeesus sinulle kannan hartaan kiitoksen. 
Kiitän päivin, kiitän öin, kiitän sanoin, kiitän töin.
2.Hyvää paljon sulta sain, hyvää nytkin, hyvää vain, 
hyvää päivin, hyvää öin, hyvää sanoin, hyvää töin.
3.Minkätähden, siksi vain, että omas oisin ain´, 
oisin päivin, oisin öin, oisin omas puhein, töin.
 
Emma ja Simo Korpela
Simo Korpela toimi pappina Kauhavalla, Eurajoella, Virroilla, Tammelassa, Humppilassa ja Toivakassa. Korpela kirjoitti kaikkiaan yli 1000 runoa. Korpelasta tuli herätyshenkisen hengellisten laulujen ja virsien kirjan suosituin kirjailija. Hänellä oli kymmenen lasta, joista kaksi lapsista kuoli samalla viikolla pieninä. Kansalaissodassa kaatui kaksi poikaa, ja kolme vuotta myöhemmin kuoli tytär. Yksi pojista oli kaatumatautinen ja hän teki itsemurhan. Jorma nimisestä pojasta tuli opettaja ja kirjailija. Elämän taistelujen keskeltä syntyivät monet vaikuttavat runot ja laulut:

1.Jää hyvästi, maailma, nyt käännyn mä tieltäs. Nyt enää en usko sun viekasta kieltäs, vaan nöyränä palajan Jeesuksen luo, joka anteeksi suuret syntini suo ja vapahtaa vangin tuomion alta. Niin riistetään synniltä hallitusvalta.
2.En enää mä etsi nyt sun hekumaas turhaa, se ruumiini syöpi ja sieluni murhaa. Mä ihastuin Jeesuksen rakkauteen Ja vaellan Jumalan taivaaseen. Siell' ylhäällä siimeessä Eedenin tarhain on sielulle tallella nautinto parhain.
3.Nyt enää en tyydykään mä katoovaan kultaan, — se paadutti sielun' ja painoi sen multaan — kun rikkaus Jumalan rakkauden on annettu mullekin syntiselle. Ken kalleimman helmen, Jeesuksen löysi, oi, eikö sen saamiseks halpoja möisi!
4.Ja mikä sun maineesi on arvo ja hyöty, kun unhotus siihen on leimaksi lyöty? Kun hautani ehtii ruohottumaan, mua tuskinpa maailmassa muistavatkaan. Siks sinne mä käyn, missä saan nimen uuden ja iäisen maineen ja kuolottomuuden.
5.Niin, pois minä Baabel nyt sun pauhustas lähden, en ikuista tuhlaa mä hetkisen tähden. Mut heikot on voimani, raskas on tie, siksi auta oi Herra ja johda ja vielä mua kotihin kanna kuin sairasta lasta, vie rauhaasi maailmasta rauhattomasta.

1.Mä syntinen suuri, mä vaivainen nyt sulle oi Herramme armoinen kaikki ilmi mun huoleni annan: Mä syyni ja syntini tunnustan ja taakkani tuntoa painavan sun jalkojes juurehen kannan; mä mieltäs ja tahtoas vastaan tein ja veljiä loukkasin, harhaan vein. Oi, syntiä mulla on aivan! Mä ansaitsin tuomion vaivan.
2.On syntiä, syntiä täynnä tie, sen muisto mun rauhani kaiken vie ja tuottaapi murhetta monta. Siksi armoa pyydän ja huokaan vaan: Oi, käännä kasvosi huokaavaan ja armahda ansiotonta! Oi, armohos suljit sä Pietarin ja syntisen vaimon ja ryövärin, kun syntejään itkivät sulle. Myös anna oi anteeksi mulle!
3.Näin katsoen armohos entiseen mä tunnustukseni luottaen teen ja uskoen, että mun säästät: teet syntien orjasta vanhurskaan ja kuoleman lapsesta autuaan ja vapaaksi kanteista päästät. Kun syntien painosta vaipuu pää, niin armo ain' toivoni elvyttää, mä että en joudukaan vaivaan, vaan pääsen oi lapseksi taivaan.


Joillakin hengellisillä lauluilla on ihmeellinen kantavuus, jota eivät ihmiset, aika eikä tyylit voi syödä. Kun laulu ei synnytä, muuta kuin sielun liikettä tai jalan ja käsien heilutusta, voi ennakoida sen olevan pian tiensä päässä. Mutta laulu, joka koskettaa henkeä, voi uudistaa uskoa ja liittää mielen Kristukseen. Eräs tällainen laulu on Simo Korpelan kynästä syntynyt "Jeesuksesta laulan". Se on uskoa pursuava vuodatus, joka kuuluttaa kiitollista mieltä elämän antajalle, Jumalalle. Se on pelastuneen laulu, joka oli päässyt kokemaan uudestisyntymisen ihmeen. Siinä on hengellisen taistelun merkit ja maailman kuva, jossa helvetin vaarasta on selvitty Jumalan valtakuntaan. Siinä tähyillään taivaan ihanuuteen, vaikka ollaan vielä maan päällä. Laulu on niin selkeästi hengellinen, että se on kelvannut lähes kaikkien kristittyjen kokoelmiin. Siinä ei ole turhia sanoja eikä tarpeetonta asian vesittämistä ja aina lisääntyvää ohi-puhumista ja arvotonta musta-tuntuu-tunnelmointia ja tyhjää jaarittelua. Se on esimerkillinen tiivistelmä maailman tärkeimmästä asiasta, siinä uskova kohtaa Jeesuksen ja liittyy häneen pysyvästi.

1.Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.
2.Hän mun syyni suuret poisti verellään, otti synnin orjan armoon elämään.
3.Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman, vangin vapautti. Laps oon Jumalan.
4.Lapsi oma Herran taivaan kuninkaan. Kruunun perin kerran, valtakunnan saan.
5.Pääsen asukkaaksi Kultakaupunkiin. Viedään vierahaksi häihin iäisiin.

Juuri näinä runoilijan raskaina vuosina murtui oma terveys, ruumis alkoi oudosti jäykistyä ja liikkuminen tuotti vaikeuksia. Vähitellen elämänpiiri supistui keinutuolin ja vuoteen väliseksi alueeksi. Mutta hengen liikkumatila säilyi entisellään. Sisäiset tunnot, ilot ja toiveet, pelot ja ahdistukset siirtyivät säkeina paperille toisten käsien avustamina. Näiden vuosien antina ilmestyivät "Ristinvirsiä" 1926 ja "Risti rintamalta" 1927. Korpelan tekstejä oli 1900-luvun alkupuolella useassa laulukirjassa, mm. Hengellisiä lauluja ja virsiä kokoelmassa 85, sen uudemmassa Laula, kaikki maa -kokoelmassa vain yksi? Mutta tämä nykyinen onkin vain varjo siitä esikuvastaan. Virsikirjassa Korpelan tekstejä on neljä. Monet hänen lauluistaan olivat kutsuvia, herättäviä ja evankelioimista korostavia, joissa oli hätä sielujen hukkumisesta ja laihasta kristillisyydestä, luopumuksen ja maailman rakkauden lisääntymisestä.

1.Nouse, Herran kansa, taas, elvy rakkauden työhön viemään armon tultasi maailman ja synnin yöhön. Siellä on hätä, hengen kaipuu, synti voittaa, sielut vaipuu.
2.Jeesus meitä kehottaa: Olkaa kansain kynttilöitä, valollanne ohjatkaa eksyksissä etsijöitä! Mieti, mieti, kelle sinä olet ollut kynttilänä!
3.Joka ajan rahdussa astuu monta iäisyyteen, moni ilman Jeesusta kahleista syntisyyteen. Herätkäämme, kansa nukkuu, herätkäämme, sielut hukkuu!
4.Hengelläsi sä täytä aina, Jeesus, minua ja muita, ettei sydän olisi vain hauta täynnä kuolleen luita. Vaan olisi niinkuin tulenliesi, kansain luo sun kulkutiesi.

1.Oi nouse, sä nukkuva, päivä jo on! Mut joudu, sun aikasi on arvaamaton! 
Kun et sinä luule, se loppua voi! Siks kuule, oi kuule, kun kutsumus soi!
2.Se kutsu on kutsumus rakkauden, Sun tähtesi itsensä uhranneen. 
Kun et sinä luule, se vaieta voi, oi rakkahin kuule, nyt vielä se soi!
3.Sun autuuttasi etsii kutsuja tuo, sen vuoksi hän tullut on taas ovesi luo. 
Mut voi, kun et kuule, hän poistua voi. Mut vielä, oi kuule, sen kolkutus soi!
4.Oi nouse sä hälle nyt aukaisemaan, Työmaallensa uskossa käy mukanaan! 
Nyt kutsua kuule, kun vielä se soi, oi kohta se iäksi vaieta voi.

Simo Korpelan laulut ovat Kristus-keskeisiä, niissä on selvästi erotettu ihmisen mahdollisuudet ja Jumalan työ, laki ja evankeliumi, synti ja armo. Ne eivät moralisoi tai pyri synnyttämään yritystä tulla paremmaksi omin voimin. Siksi niiden kuvaama Jumalan rakkaus ja sen ylistys on niin hengellisesti syvää ja rikasta. Se ulottuu kehdosta hautaan asti ihmisen jokaisessa tilanteessa. Siinä Jeesus on suuri, ihminen pieni, Vapahtajan valo kirkas ja ihmisen pimeys musta. Jumala on kaikkivaltias, ihminen tomua ja tuhkaa ja sekin kelvotonta laatua häviämään tuomittu.

1. Nyt kiitosvirren riemuisen mä laulan, Jeesus, sinulle, 
kun sydän tuntea taas saa sun rakkauttasi palavaa.
2.Mä kuollut olin, eloon veit, mä vangittu, sä vapaaks teit, 
mä eksyin, sinä tielle toit, mä pelkäsin, sä vartioit.
3.Kun yössä kuljen, rohkaiset, kun vaarassa oon, sä varjelet. 
Sä voimaa suot, kun työtä teen, sä siunaat kaiken askareen.
4.Sä itkeissäni lohdutat, ja horjuissani vahvistat, kun kaadun, 
minut nostat taas ja ohjaat kohden kunniaasi.
5.Siksi kiitosvirren riemukkaan mä laulan sulle, Luoja maan: 
Oi kiitos, kiitos lahjoistasi oi kiitos rakkaudestasi.

1.Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton! Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on? Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa käynyt kovaan kuolohon?
2.Jeesus on sen yksin tehnyt, yksin hän, ei kukaan muu. Hän on vaivat, tuskat nähnyt, joit ei kertoa voi suu. Nöyränä hän kaiken kantoi, nöyränä hän henkens antoi vuoteenansa ristinpuu.
3.Minkä tähden kaiken vaivan Jeesus kärsinyt on niin? Rakkaudestansa aivan meihin kurjiin syntisiin Jeesus astui kuolon vaivaan avatakseen meille taivaan, meidän tähden kärsi niin.
4.Miksi tuskan kalvaa annat sieluas, sä syntinen? Miksi syntein taakkaa kannat? Katso, Kristus kantoi sen! Sovitusta saarnatahan, rohkaistu siis uskomahan anteeksanto syntien.
5.Armo kuuluu sulle juuri, sulle, raukka kurjinkin, vaikka rintaas tuska suuri kalvaa liekein polttavin. Kaikkein synnit Jeesus kantoi, kaikkein tähden itsens antoi ristiin, kärsimyksihin.

1.Ah enkö Jeesusta kiittäisi, vai tekisinkö sen syyttä! Ah enkö kiittäisi Herraani ja armon äärettömyyttä! Kun olin pieni sä hoidit, kannoit ja koko tieni sä apus annoit, sä apusi auliin annoit.

On paljon kristittyjä, jotka roikkuvat toisten ihmisten kautta mukana seurakunnassa ja heti koetusten ja kiusausten tullessa, kun tuo oljenkorsi katkeaa ja maailma vie tyypin mennessään viisi nolla peli on pelattu sillä kertaa. Keskustelen usein ihmisten kanssa, joille Kristus ei ole tullut Herraksi, eikä Vapahtajaksi, eikä armo ole heille kirkastunut. Mutta on myös niitä, joiden armovaikutukset ovat vuotaneet matkalla erämaan helteeseen ja inhimillisiin kiusauksiin - usko on kadonnut kuin työmiehen tili loppukuusta. Mutta kilvoitteleva kristitty on kerran perillä Herran luona, se on tavoite ja päämäärä. Korpelan taivaslaulut ovat kauniita ja sopivat vaikka rukouksiksi.

1.Katso, kuin kauniina siintävät Kaananin rannat! 
Miks epäuskossa näännyt ja murhetta kannat? 
Miksi yhä vain uhkasta uskottomain henkesi riutua annat?
2.Nouse ja kiiruhda Jeesuksen hoitoon hellään! 
Kaikkien kurjien kohtalo on sydämellään. 
Ken hänen on, joudu ei turmioon, vaaraa ei luonansa kellään.
3.Rannoille Kaananin Hän ajan myrskyissä johtaa. 
Hetken nyt vain sua murhe ja ahdistus kohtaa. 
Siellä ilo on lapsella lausumaton: Suo hänen sinne sun johtaa!

1.Taas aamun uuden annoit armaan, myös uusi armo, Jeesus, meille anna! Mua rakkautesi siivillä sä kanna, mä etten eksyisi teille kuoleman, vaan saavuttaisin rakkaan kotorannan.
2.Oi, sinne sieluni niin ikävöi, jo joskus kaukaa nään sen kajastusta. Mut kohta taas on tieni jylhä, musta. Siksi sydän arkailee ja epäröi: Mä tarvitsen, oi Jeesus, virvoitusta.
3.Näin anoen käyn istuimesi luo, kun aamu uusi armaana taas koittaa, siellä usko virkoaa ja sydän voittaa, niin säiky en, vaikka ärjyy vaarain vuo, kun Jeesusta saan kiittää, kunnioittaa.
4.Niin kankeaa nyt kyllä kiitos on. Kaanaassa kaikuu kirkkaana se vasta, kun pääsen ajan painosta ahtaasta, kun aamun sen on riemu rajaton, mä kiitän Jeesustani vanhurskasta!