torstai 18. joulukuuta 2014

Tulta taivaasta

Kangasalla kotimme kohdalla on risteys, tienviitta vastakkaiseen suuntaan, joka vie mm. kunnan leirikeskukseen. Siellä järjestetään kesäleirejä. Kesällä siinä oli viitta "Prometeus-leiri". Vapaa-ajattelijoiden ja muiden uskonnottomien nuorten leiri oli vastaveto seurakuntien rippikoululeireille. He ajattelevat olevansa viisaampia ja harkitsevampia, kehittyneempiä (?) kuin me, jotka uskomme Raamatun ilmoitukseen. Sääliksi käy näitä ihmisiä, jotka elävät valheen vallassa ja viettelevät mukaansa monia nuoria, jotka vielä herkällä mielellä kyselevät elämän totuuden perään. Nämä tämän maailman "viisaat" ovat varsin tyhmiä, kun kulkevat pimeässä ilman Jumalaa ja sotkevat vielä muidenkin asiat. Mitä enemmän tätä lajia on maailmassa, sen hullummaksi se käy. Sillä ihmisjärki on kokonaan pimeä, eikä prometeus-leiri tuo siihen poikkeusta. Siellä pidetään jatkuvasti Kristuksen tappajaiset, jokapäiväisenä kansanhuvina, sillä eihän muuten saada epäjumalia esiin ja kuolemanhenkeä palvottavaksi.

Kreikan mytologiassa Prometheus (nimi tarkoittaa etukäteen ajattelevaa) oli jumalhahmo, jonka kerrotaan olleen tulen kuljettaja. Tosin hänen kerrotaan varastaneen tulen omin lupineen ja kuljettaneen sitä ilman valtuutusta. P. kuvataan ihmisen luojaksi, joka pyrki auttamaan luotujaan mm. tulen avulla. Että silleen niissä kisoissa!
Kirkkoa vastustavan vapaa-ajattelijoiden (nimi voisi mielestäni olla myös vapaa-valehtelijoiden) yhdistys on ottanut tunnusmerkikseen kupin, jossa palaa tuli. Se on lainattu tuolta kreikan mytologian Prometeukselta. Joten, se sopii kyllä hyvin tuon ajattelun tunnukseksi. Tämä tunnus näkyy heidän omiensa kuolemanilmoituksissa. Siinä on muuten syvä ristiriita, että Jumalan kieltäjät ottavat tunnuksen, joka on vanhan epäjumalan merkki?! Mutta tämä osoittaa vain sen, että heilläkään ei ole mitään omaa, kaikki on muilta lainattua. Kun Jumala ei kelpaa, niin perkele on tarjoamassa palvelujaan. Se ottaa kaverikseen, kun vain kumartaa sitä ja lupaa palvella lyhyen elämän sen suunnitelmia. Se lupaa paratiisin ateisteille tänne maan päälle ja uskonnollisille tuonpuoleiseen. Mutta valhetta kaikki, sillä ei ole mitään jaettavaa; se on itsekin jo tuomittu ja Jeesus on sen ristillään kukistanut.
Mielenkiintoista on myös se, että kristillinen Gideon-järjestö pitää myös omana tunnuksenaan astiaa, jossa palaa tulenliekki. Tämä kuva on suoraan Raamatusta ja siinä on Jumalan palvelijan historian hetki, jossa Kristus ohjaa palvelijaansa voittoisaan taisteluun välineinä saviruukku ja siinä palava tuli. Myös Pelastusarmeija on ottanut tunnukseensa sanan "Tuli", jolla se korostaa Jeesuksen tuomaa taivaallista tulta.

Suuri Vapahtajamme, Jeesus Kristus, tuli maailmaan tuntemattomana, vieraana, arvosteltuna, alentuneena ihmisen osaan. Mutta hän toi tullessaan tulen taivaasta, se oli hänen Jumalallinen vaikutuksensa, olemuksensa, rakkautensa, uskonsa ja toivonsa. Se oli Jumalan asevarustus, jolla hän hallitsi ja voitti. Hän toi tulen, sytytti sen sydämissä, levitti ympäriinsä ja sai ihmiset seuraajikseen. "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!" Luuk.12:49.
Jokaisen ihmisen elämän suuri kysymys onkin, miten tuo Vapahtajan tuoma tuli syttyisi hänen elämässään. Moni saa kipinän siitä tulesta jostakin toisesta ihmisestä, vähän sen lämpöä sitä kuullessaan, sen polttavaa voimaa kokiessaan omantunnon herkistyvän.

1.Omatunto tulessa.
Keskiverto syntinen on omassa olossaan ja joukossaan kuin puupökkelö, kuollut ja tunteeton, hölmö, tyhmä. älytön, ikävä, itsekäs ja jumalaton. Tämä kaikki siihen asti, kunnes Jumala tulee häntä lähelle ja omatunto herää. Silloin jokainen Pyhän Hengen vaikutus tuntuu pistoina sisimmässä. Jeesus heittää ensimmäisen tulensa ihmisten päälle ja he joutuvat pois tolaltaan, raiteiltaan ja eksyksiin omista suunnitelmistaan. Raamattu on paljastava ja tinkimätön tunnon tulkki, säälimätön poliisi, miekka, joka tunkee sisimpään ja kouraisee kumoon. "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä" Apt.2:37. Todellisen synnintunnon voi parantaa vain Herra itse, ei mikään uskottelu tai luulottelu. Omatunto ei ole lahjottavissa, sitä ei voi tyynnyttää, se on aina levoton, kunnes Jeesus antaa siihen rauhan. "Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sittenkuin hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: - Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi." 2.Sam.24:10. Synnin suuruus riippuu omantunnon herkkyydestä, mitä paatuneempi ihminen on sen enemmän hän selittelee ja kieroilee, kiemurtelee kuin mato pois koukusta, johon omat synnit ovat hänet ripustaneet.

2.Jumalan rakkauden tuli
Jos hengellinen herätys ei johda uskoon, siitä tulee vain pelkkää muotojumalisuutta ja ulkoaopittuja kristillisiä tapoja. Se voi myöskin jäädä ihmisvoimin puuhailemaan omia suunnitelmiaan ilman Jumalan johdatusta. Tai se keskittyy rukoilemaan omia asioitaan, tarpeitaan, joita sitten yrittää tarjota Jumalalle ikään kuin hienoina taivaallisina näkyinä. Mutta muutamat kohtaavat Jumalan rakkauden, rakastavan Herran, yli järjellisen syntistä kohtaavan armon, joka vetää ensin hiljaiseksi, sitten se synnyttää ilon ja ylistyksen Jeesuksesta. "….Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki." Kork.v.8:6. Siinä palaa Jeesuksen sytyttämä ikuinen rakkauden tuli ja joku löytää sen, joku kuulee sen kohdalleen, joku täyttyy sen ihmeellisestä lämmöstä koko olemuksellaan. Ja Jumala on säätänyt niin, ettei sitä patisteta lain käskyillä, eikä moraalin rajoituksilla, ei paljolla touhuilulla, eikä ihmisvoimin lainkaan. Siinä on itsessään niin paljon latausta, että se sytyttää sammuneen, kun on Jumalan aika. "älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa." 8:4.
Joskus uskovakin on urautunut niin omiin touhuihinsa ja uskosta on tullut pelkkää kulttuuria, taidetta, esiintymistä, näyttelyä, seurailua, arvostelua ja ajankulua, että Jeesus on kadonnut ja tuntuma häneen on hukassa. Vaikka hän puhuu, opettaa, kulkee vierellä ja jakaa ehtoollista, eivät he tunne häntä. "Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" Luuk.24:32. Sanan ääressä palaa ikuinen tuli, Jumalan rakkaus näyttäytyy Jeesuksen haavojen jäljissä, kun ylösnoussut Vapahtaja ilmestyy arkisen elämän kotiin, työhön, torille, sukulaisiin, elämän valintoihin, seurakuntaan, virsiin. Silloin myös toiset uskovat tulevat läheisiksi, tarpeellisiksi, ystäviksi, veljiksi ja sisariksi, taivasmatkaajiksi, saman tien kulkijoiksi.

3.Lähetyksen tuli
Tulee aika jollekin uskovalle, jolloin hän on Jumalan puheen kuullessaan näkemässä jotain uutta ja ihmeellistä. Silloin hänelle avautuu evankeliumi, armo kirkastuu ja valo liikkuu kuin suuri aurinko taivaalla. Se osuu maailmaan, syntiseen, kadotukseen marssivaan maailmaan, ihmisiin, jotka eivät sitä mitenkään ansaitse, eivät sitä erityisemmin etsi, eivät tiedä sitä tarvitsevansa, eivätkä tunne Jeesusta. Siihen Vapahtaja valmistaa omansa viemällä heidät yläsaliin, joka on se paikka, missä Jumala ilmestyy ja puhuu uusia asioita. Hän heittää heihin lähetyksen tulen, joka on osa hänen kutsumustaan ja tehtäväänsä, jota uskovat nyt jatkavat uusin voimin. On aika evankelioida kansa, on aika lähteä liikkeelle, on aika tehdä lähetystyötä, on aika johtaa syntiset Kristuksen luokse, viedä kurjat kulkijat, joutavat surkimukset, itseään ihailevat, materialistit ja rahanvaihtajat, köyhät ja tyhjämieliset, väärän tulen kannattajat, ateistit ja jumalankieltäjät Golgatalle.
"Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi." Apt.2:2-4. Jeesus tulee Hengessään heihin, alkaa uusi aika, jonka tunnuksena on "pois piilosta". Silloin ei haluta kieltää Jeesusta, peittää uskoansa turhiin jaarituksiin ja kristilliseen perinteeseen, rahan keräämiseen ja ihmisten mainostamiseen. Silloin ei maailma olekaan voittaja vaan sanoman vastaanottaja ja uskova näkee jokaisen ihmisen voivan pelastua, koska Jeesus on maksanut heistä kalliin lunastusmaksun: Koko maailma on sovitettu Jumalan kanssa, on aika kertoa se ihmisille. He puhuvat kielillä, uusin kielin, ihmisten ja kansojen kielillä, enkelien kielillä ylistäen Jumalaa.

4.Koettelemusten tuli

Viimeisenä Jeesus heittää tulta, joka on edeltäjiänsä erilaisempi, kuuma ja epämiellyttävä, se koettelee jokaisen uskovaisen elämän perustuksen ja siihen rakennetun talon. Sen kestäessä tulevat ahdistuksen päivät, itkut itkettäviksi, pahat puheet, valheitten kohteena olemisen, kaikenlaisen arvostelun ja syrjimisen, ylenkatseen ja halveksimisen, jotka vievät uskovalta kaiken kunnian, menestyksen ja kehumisen. Se rusikoi lihaa pahuuden voimin ja perkeleen petoksin, pimeyden hyökkäyksin ja ystävien tölväisyin. Ja Jeesus sallii kaiken tämän kohdata uskovaa, se on Herran tulta. "Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava. Mark.9:49.
Suola karvastelee ja uskova ottaa mielellään etäisyyttä kokemuksiinsa, niitä on vaikea työstää, ne ovat aina surureunaisia päiväkirjanlehtiä, joita kirjoitetaan sydänverellä. Mutta Herra on omiensa kanssa siellä, missä kuumuus polttaa "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin Jumalan poika." Dan.3:25. Jeesus kärsii omiensa kanssa, tukee heitä, siunaa heitä ja rohkaisee jaksamaan. Aika on lyhyt koettelemuksillekin, nekin päättyvät, kun Jumala tahtoo niin. Kaikelle on aikansa sanoo sana, tämä pätee myös kärsimykseen.
"Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa" 1.Piet.4:12. Eivätkä nämä hetket ole mitenkään hedelmättömiä, sillä niiden aikana Jumala puhuu omilleen vakuuttavasti ja uskoa vahvistavasti. Niissä hiljaisissa hetkissä hän jakaa taivaan mannaa ja elävää vettä janoisille. Silloin jokin pieni hartauskirja, ystävän kanssa koettu rukoushetki tai virren säe siunaa tavattomasti. "….että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." 1.Piet.1:7. Koetus loppuu aina Kristuksen ilmestymiseen, Jeesus kohtaa odottavan lapsensa ja halaa uskovan uneen. On niin hyvä olla lähellä Herraa, taivaallisen tulen lämmössä.

1.Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme.
Soisit tules' syttyvän, sytytä siis sydämemme.
Anna voimaa sanastasi, siunaa läsnäolollasi.

3.Missä sinun nimeesi kaks' tai kolme kokoontuupi,
siellä oma sanasi olevan sun ilmoittaapi.
Kun me sanaas' viljelemme, liikuta nyt sydämemme!

5.Yksinkertaisesti myös auta sanaas uskomahan,
tunnustamaan suuret työs, turhat puheet karttamahan!
Jok' tiedä rististäsi, Ei hän ole ystäväsi.

6.Armos tulta sydämiin anna virvoitukseksemme,
Liitä sinuun lähemmin, ole kallis mielessämme,
Sido yhteen sydämemme sua yhdess' huutaaksemme!

7.Paina meitä paremmin alas yksinkertaisuuteen,
tutustumaan syvemmin sinun ristis' salaisuuteen!
Valos anna tutaksemme, mit' on pahaa itsessämme!

8.Älä salli saatanan estää kanssakäyntiämme!
Pane hengen vaippahan tulimuuri suojaksemme!
Ristin lipun nostaissamme varmaan kerran voiton saamme.

9.Eduks' katsoo maailma ylhäistensä ystävyyden.
Meill' on suurin kunnia Herran kanssa seurustellen,
Hänen, joka puolestamme kuoli meidän kuolemamme.

Virsi 202 (vanhempi versio) Lars Nyberg

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joka avuksi huutaa Herraa….

    Seurakuntavaalien tulokset johtavat vastuuhenkilöiden järjestäytymiseen vuoden alussa. Lienee kuitenkin selvää, että monetkaan heistä eivät olisi pyrkineet sinne, ellei olisi ollut jaossa rahaa, valtaa ja omaisuuden hallitsemista. Monenlaista seurakuntatyötä ja -toimintaa pyöritetään nykypäivänä ilman sen merkillisempiä tuloksia. Suuriksi paisuneet seurakunnat ovat joskus ulkopuolisten mielestä kadottaneet näkynsä ja tavoitteensa kokonaan. Herää kysymys, miksi seurakunta on olemassa, mihin sitä tarvitaan, mitä se tekee ja kuka sen omistaa? Kuka huutaa avuksi Jeesusta? Kuka vastaa siihen?
Ruotsalainen Santa Claran seurakunta Tukholman keskustassa herättää toiveita uudenlaisesta innosta Jumalan työssä:


    Israelin matkalla matkaryhmien on tapana käydä länsimuurilla, itkumuurilla rukoilemassa ja tunkemassa pieniä rukouslappuja kivimuurin koloihin. Yleensä fiksut oppaat kertovat tämän olevan juutalaisten pyhin paikka, koska se lienee ainoa, mikä varmasti muistuttaa vanhan Jerusalemin ja sen temppelin historiasta. Kristityt lukevat silloin useita raamatunkohtia, jotka puhuvat ko. paikan ainutlaatuisuudesta. Esim. 2.Aik.6:32-33. Myös jos joku muukalainen, joka ei ole sinun kansaasi Israelia, tulee kaukaisesta maasta sinun suuren nimesi, väkevän kätesi ja ojennetun käsivartesi tähden - jos hän tulee ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule taivaasta, asuinpaikastasi, häntä ja tee kaikki, mitä muukalainen sinulta rukoilee, että kaikki maan kansat tuntisivat sinun nimesi ja pelkäisivät sinua, samoin kuin sinun kansasi Israel, ja tulisivat tietämään, että sinä olet ottanut nimiisi tämän temppelin, jonka minä olen rakentanut.
    Vanhan Testamentin ilmestysmaja ja myöhemmin Jerusalemin temppeli on esikuva tulevasta
Messiasta, joka on ainoa oikea Jumalan maja ihmisten keskellä, ainoa oikea temppeli, ainoa oikea jumalanpalvelus ja ainoa oikea rukouspaikka Isän edessä, ainoa Jumalan pyhyyden kestävä nimi maailmankaikkeudessa, ainoa täydellinen pyhyys, ainoa todellinen pappeus ja ainoa, jolla on katetta kuulla, mitä häneltä anomme. Kautta aikojen ovat syntiset kokoontuneet Kristuksen ympärille etsimään apua elämänsä vaivaan ja pimeyteen, syntiin ja kurjuuteen - ja löytäneet avun.
Ihmisen ei siis enää tarvitse mennä Israeliin löytääkseen lupausten avain, Jeesus. Samalla toteutuvat nuo kolme ihanaa seikkaa: 1.Jumalan suuri nimi, 2.Herran väkevä käsi. 3.Jumalan ojennettu käsivarsi. Jeesuksen nimi tuo syntiselle turvapaikan ja Jumalan voima antaa hänelle edellytykset mielenmuutokseen ja uuteen elämään. Tämä kaikki toteutuu, kun Kristuksen ojennettu, haavoitettu käsi ilmestyy ihmisen elämän keskelle. Syntinen saa Herran haavoista armon ja Karitsan veri puhdistaa hänet kaikesta synnistä. Kiitos Jumalalle!

   Norjalainen lähetystyöntekijä Jakob Arnesen (lähes kaksimetrinen mies, jota sanottiin Viikingiksi) kertoo tapauksen, joka hänelle tapahtui aikoinaan Japanissa:
Oli jo kylmä ja luminen aika. Olin silloin vuoristomajalla puunhakkuussa ja hiljentymässä Herran kasvojen edessä. Eräänä yönä nukuin hyvin levottomasti. Heräsin kello neljä aamulla, ja kun aukaisin Raamattuni, sain Herralta sanan: 'Ja minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme? - Minä sanoin: Katso, tässä minä olen , lähetä minut'." Jes. 6:8,9.
    En tiennyt mitä ajatella. Tunsin selvästi, että Herra herätti minut ja tahtoi minun menevän jonnekin. Niinpä rukoilin ja pyysin, että Herra johdattaisi minut askeliinsa. Tunsin raskaan kuorman laskeutuvan päälleni ja aivan kuin sisäisen käskyn nousta Fudzi-vuorelle. Oli aivan pimeää ja sumuista. Yö oli kolea ja kylmä. Mutta en voinut olla tottelematta sisäistä kehotusta.....
    Olin noussut monta aseman väliä. Autolla ajo oli vaikeaa, sillä sakean sumun ja pimeyden vuoksi en nähnyt juuri mitään. Auton valot läpäisivät sumun vain auton mitan verran. Lopulta olin viidennellä asemalla. Kohta alkoikin Jumalan aurinko nousta ja sen valaistessa ja lämmittäessä sain jälleen puhjeta kiitokseen ja ylistykseen Luojani suuruudesta.
    Jätin auton viidennen aseman pysäköintipaikalle ja aloin kiivetä ylöspäin, sillä autolla en pitemmälle päässyt. Rukoilin, että Herran tahto tapahtuisi, jos Hänellä minulle jokin tehtävä siellä vuorella oli. Kello 11 olin korkealla ja vaarallisella rinteellä. Ajattelin jo kääntyä takaisin ja palata majalleni. Mutta yhtäkkiä kuulin tuskaisen huudon: 'Auttakaa! Auttakaa! Kuuleeko kukaan?'
Katsoin ylöspäin äänen suuntaan, mutta en voinut nähdä ketään. Ymmärsin kuitenkin, että siellä oli joku hädässä oleva ihminen. Mutta pääsy sinne näytti melko mahdottomalta vuoren jyrkän ja vaarallisen nousun vuoksi. Tarvittaisiin vuoristokiipeilijän varusteita. Läksinkin, alaspäin päättäen hakea väliasemalta apua. Retkeilymajan vartija kuitenkin väitti minun kuulleen harhaääniä sanoen, ettei hänelle ollut ilmoitettu kenenkään katoamisesta.
     Paikalle saapui linja-auto, joka oli täynnä retkeilijöitä. Mutta heillä kaikilla oli reittinsä: helpointa tietä ylös huipulle. Kukaan ei halunnut kuunnella minua ja tarjota apuaan. Vartija sanoi, että paikka
josta puhuin on toivoton saavuttaa ja täysin hengenvaarallinen. Hän väitti vielä, että hänen jalkansa oli kipeä eikä hän siis voinut auttaa.
    Olin pettynyt. - Mitä tehdä? Tiesin kuulleeni avunhuudon. Nyt ymmärsin, että Jumala oli herättänyt minut ja lähettänyt minut tänne. Tämä kuului siis minulle. Niinpä läksin takaisin vaikealle polulle, avuksi kuolemanhädässä olevalle. Kiipesin varovasti käsin ja jaloin, konttasin kuin apina. Huusin, mutta ei vastausta. Lopulta näin korkealla jyrkänteeltä pientä liikettä; joku liikahti siellä. Sain uutta voimaa ja intoa. Tiesinhän olevani Herran asialla. - Hän oli valmistanut ihmeen tuon päivän osaksi!
    Ryömien ja puiden juurista kiinni pitäen lähestyin paikkaa. Viimeinen taival oli niin vaikea, että se rasitti voimani äärimmilleen. Kesti 40 minuuttia ennen kuin saavutin vuorella olleen miehen. Näin edessäni silmäparin täynnä tuskaa, mutta samalla ne säteilivät mitä syvintä kiitollisuutta. Tuo pian tajuntansa menettävän nuorukaisen katse palkitsi kaikki vaivani. Siitä loisti pelastuksen riemu....
Hajakawa oli vain 23-vuotias. Hän oli kiipeillyt siellä ylhäällä ja menettänyt tasapainonsa. Hän putosi katkaisten jalkansa ja niin hän joutui ankaran luonnon armoille. Kuuden vuorokauden ajan hän oli yrittänyt ryömiä ja etsiä pelastumismahdollisuutta, mutta turhaan. Avunhuutoihin ei tullut vastausta. Kukaan ei tuntunut kuulevan onnetonta nuorukaista. Kuolema näytti varmalta. Hajakawa joutui käymään läpi kaikki tuntemansa uskonnot ja huutamaan apua kaikilta kuulemiltaan
jumalilta. Kukaan ei vastannut. Tulipa siinä mieleen lapsuuskin. Silloin oli tullut käytyä pyhäkoulussa, jossa kerrottiin Jeesus-Jumalasta. Kuinka voimakkaana se nousikaan Hajakawan mieleen! - Entä jos kristittyjen Jumala sittenkin on olemassa! Ehkäpä juuri Hän voisi auttaa? Ja jos Hän kerran on olemassa, niin ilmaiskoon nyt itsensä. Ja niin Hajakawa alkoi huutaa Häntä avukseen...
    Nuoren Hajakawan muistikirjaan oli kirjoitettu koetut seikkailut. Siihen hän oli myös kirjoittanut viimeiset terveisensä veljelleen ja muille omaisilleen Jokohamassa. Kun kaikki oli hiljaista ja kun kylmä ja nälkä sekä katkennut jalka olivat näännyttäneet hänet aivan loppuun, ei siis
jäänyt jäljelle muuta kuin kylmä todellisuus: kuolema....
    Tuo kuulemani avunhuuto oli siis hänen viimeisensä. Sen jälkeen Hajakawa ei enää jaksanut huutaa. Hän vain vaikeroi hiljaa. Mutta hänen viimeinen avunhuutonsa oli jo saanut vastauksen: 'Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, sanoo Herra!' Jumala näki Hajakawan sydämeen. Hän halusi auttaa. Jumala herätti minut ja pani minut liikkeelle. Ollessani kuulomatkan päässä nousi Hajakawan viimeinen hätähuuto.
    Niin, siinä hän makasi, lopen väsyneenä ja tajuttomana. Olin paikalla Jumalan lähettämällä. Mutta kuinka saisin nuorukaisen alas? Eihän minulla ollut köysiä, ei paareja, ei mitään....
    Niinpä norjalaissyntyinen "jättiläinen" sai panna voimansa käytäntöön. Jumalan apuun luottaen hän päätti viedä miehen alas tuolta hengenvaarallisesta jyrkänteeltä. Ei ole leikin asia ottaa harteillensa mies, vaikkakin vain noin 60 kiloa painava, ja lähteä sellainen taakka selässä laskeutumaan hengenvaarallista ja jäistä jyrkännettä kohti kaukana alhaalla olevaa pysäköintipaikkaa. Fudzi-vuoren karu rinne on täynnä vaaroja ja kuolemaa. Mutta - kiitos Jumalalle - alas tultiin. Ja juuri oikealla hetkellä kaikki tapahtui, sillä lähimmälle retkeilymajalle päästyä puhkesi vuorella kova myrsky lumi- ja raesateineen. Jumalan kello käy tarkasti! Kun lähetyssaarnaaja tuli retkeilymajalle japanilaista nuorukaista selässään kantaen, niin vartija ei tiennyt, mihin olisi häpeästä punastelevat kasvonsa kätkenyt.
    Asia sai ansaittua huomiota osaksensa. Lehtimiehet kameroineen lähtivät liikkeelle ja haastatteluja syntyi. Hajakawa san toipui hiljalleen. Sairaalassa tuli erinomaisia tilaisuuksia todistaa elävän Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta, ja monet olivat pyytäneet esirukouksia saadaksensa kokea Jeesus-Jumalan pelastavan voiman. Avautuipa Hajakawan kotikin evankeliumille, sillä siinä kodissa oli löydetty tie elävän Jumalan yhteyteen. - Fudzisanilla koettu hengenpelastusihme koitui monille sielun pelastukseksi.

   Sinä sanot, Vapahtajani: "Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." Ps.50:15. Tämä on rohkaiseva lupaus, johon tahdon uskoa ja kertoa muillekin. Sinä annat hädänpäivän tulla, sinä olet siinä läsnä, sinun olemuksesi odottaa ihmistä, sinä olet kuunteleva avuttoman rukousta. Se kuuluu joskus kadulta, joskus metsästä, joskus vuorelta, joskus kotoa, joskus yksinäisyydestä, joskus pimeydestä. Siinä on ihminen, joka tarvitsee sinua, Kristus, sinun suurta nimeäsi, jonka hän haluaa oppia tuntemaan, sinun väkevää kättäsi, joka murtaa kaikki esteet Jumalan ja ihmisen väliltä ja antaa uudistumisen voiman sisimpään, joka odottaa sinun ojennettua käsivarttasi siunaamaan häntä, paljastamaan haavan kädessä, josta sinut tunnetaan Jumalan Karitsaksi - ainoaksi!

maanantai 24. marraskuuta 2014

Vanha pelargonia

Lapsena meillä oli ikkunalla ja kesällä eteisen kaiteella monta pelargoniaa, joita sanottiin Turussa päin pelakuuksi. Se oli sellainen köyhän perheen kukkanen, jota leikattiin syksyllä ja istutettiin keväällä uutena tuoreeseen multaan. Se ei ollut mikään hyvänhajuinen kukkanen, mutta kaunis se oli, kun ei verrannut muihin kukkasiin. Se on tuontitavaraa ja kulkeutunut Afrikasta ilmeisesti merimiesten mukana Suomeen 300 vuotta sitten? Kesällä on edelleen meidän kotimme terassilla yleensä ollut kirkkaanpunakukkaisia pelakuita ja melko pienellä hoidolla ne ovat kauniita koko kesän ajan. Kun katselen niitä, muistan monta tapausta ja ihmistä menneisyydestä, tunnen jopa tuoksua vuosien takaa.

80-luvulla oli työssäni useamman vuoden yhtäjaksoinen evankelioimistyön jakso, jolloin kiertelin päätoimisesti ympäri Suomea Kristuksen asialla. Vanhalla autolla ajettiin ja maisemat vaihtuivat, samoin ihmiset ja murteet. Monenlaisella kokoonpanolla olimme liikkeellä ja monen uskovan kanssa olin työyhteydessä. Pidimme tilaisuuksia tehtaissa, työpaikoilla, kesänviettopaikoissa, leirintäalueilla, ravintoloissa, vankiloissa, kaupoissa, kirkoissa, kaduilla, toreilla, yöllä ja päivällä. Vain Jumala tietää, mikä olikaan lopputulos?
Monen erilaisen ja -ikäisen puhujan lisäksi oli näissä tilaisuuksissa monta laulajaa, muusikkoa, kuoroa ja todistajaa. Eräänä vuotena oli meillä yhteistyösopimus Kansanraamattuseuran kanssa, että pidämme yhdessä kesäaktiokiertuetta, jossa laulajana toimi Kari Kuuva. Hän oli siihen aikaan jo entispäivän tähti, jonka parhaat iskelmävuodet olivat ajoittuneet 60-luvulle. Usein hän sanoikin noiden päivien aikana vitsikkään lauseen: - Ihailijani ovat 60-vuotiaita naisia! Huomasimme kuitenkin, että hän osasi työnsä ja esiintyi varmasti jokaisessa tilaisuudessa. En muista hänen laulaneen koskaan väärin tai menettäneen jotenkin otettaan tilaisuuteen. Hän osasi ottaa yleisönsä. Mutta kulissien takana hän sitten kyllä jännitti ja hermoili. Hänen Salli-vaimonsa olikin tässä tyynnyttelyssä iso apu, että saatiin taiteilija ruotuun.
Karin kuuluisimpia iskelmiä oli ollut aikoinaan vitsiksi tehty tango pelargonia, jota soitettiin kaikkialla Suomessa. Siinä sanotaan: "Myrsky-yönä vaari hukkui meren mustiin laineisiin. Tuonen käki jossain kukkui, jäi mummo kyyneliin. Sinä yönä kukkiin puhkes' vanha pelargonia. Liekkiin hehkuvaan se aukes', kuihdu ei kai milloinkaan." Muistan hyvin tuon laulun, vaikkei se koskaan minulle mitään puhunutkaan, oli vain hauskaa ajankulua, jota hoilattiin pienessä kännissä.

Rauman satamasta lähti 8. joulukuuta 1964 puolustusvoimien 12,4 metriä pitkä kuljetusvene K-8 illalla kello 20 kohti Kuuskajaskarin linnaketta. Veneessä oli päällikkönä ylikersantti ja miehistönä kaksi varusmiestä. Mukana oli matkustajina 38 naista, jotka olivat matkalla linnakkeen alokastanssiaisiin. Tunnelma oli tietysti hilpeä ja juttu luisti. Silloin joku naisista viritti laulun vanhasta pelargoniasta. Jossain vaiheessa laulu tuli siihen kohtaan, jossa kerrotaan, että vaari hukkui myrsky-yönä. Toinen naisääni huusi: - Lopettakaa!
Aivan kuin hän olisi jo aavistanut, mitä olikaan tulossa. Sillä vain muutama minuutti tuosta hetkestä ja siihen törmäsi Rauman satamassa hinaaja Rauma II. Hinaaja Rauma II:n piti avustaa M/S Finnmerchantia, koska tehtävään alun perin määrätty Hollmingin hinaaja Kuutti ei yksinään jaksanut kääntää raskasta rahtilaivaa, mutta laivan lähtö siirrettiin kovan tuulen vuoksi seuraavaan aamuun. Hinaaja oli palaamassa laituriinsa pimeässä ja tihkusateessa näkyvyyden ollessa noin 500 metriä. Sadan metrin päässä Hakunin laiturista hinaajan valoihin ilmestyi vasemmalta kuuden solmun (11 km/h) nopeudella kulkenut vene, johon hinaaja törmäsi. Vene kallistui, ryyppäsi vettä ja kaatui. Kuljetusvene upposi ja 41 veneessä olleesta ihmisestä 28 hukkui. Vene painui nopeasti perä edellä pohjaan 9 metrin syvyyteen ja vain 13 ihmistä nousi pintaan. Hinaaja Rauma II ja paikalle tullut hinaaja Kuutti alkoivat pelastaa veteen joutuneita. Yksi matkustajista ui laituriin ja 12 pelastettiin hinaajiin. Koko miehistö, sekä 25 matkustajaa hukkuivat. Monet matkustajista olivat veneen keulassa sijaitsevassa hytissä, josta oli hankala poistua kapeita portaita pitkin. Hytissä olleet saatiinkin pois vasta kun vene oli nostettu pinnalle. Veneen kylkeen oli törmäyksessä tullut vain pieni painauma, muuten vene säilyi ehjänä, joten se upposi kallistumisen vuoksi. Molemmat veneet käyttivät valoja havaitsematta silti toisiaan, joten onnettomuuden perussyynä voi pitää tähystyksen laiminlyömistä.
Nuorten avunhuudot kuuluivat keskeltä sysipimeää yötä: - Äiti auta! - Jumala auta! Pian ne alkoivat vaimentua. Pian ne hiljenivät kokonaan. 16-vuotias Leena Kivekäs Rauman maalaiskunnan Monnan kylästä kauhoi jääkylmää vettä Rauman satama-altaassa. Paksut, märät talvivaatteet vetivät vain välttävästi uimataitoista tyttöä syvyyksiin. Rännänsekaisen sateen keskellä pimeyttä halkoivat sataman ja hätiin tulevien alusten kirkkaat valot. Leena Kivekäs pelkäsi, ettei häntä huomata merestä – että hän hukkuu niin kuin monet muut tytöt siinä ympärillä. Juuri silloin hänen eteensä ilmestyi ylösalaisin kääntynyt armeijan maitotonkka. Hän tarrasi sen pohjaan kangistunein sormin.
Myöhemmin hän totesi: - Ihme, että jäin henkiin.

Kaksi aviomiestä ihmettelivät, 
että heidän vaimonsa hukkuivat onnettomuudessa, kun naisten piti olla yhdessä aivan muualla, ei edes pitänyt olla Raumalla?

Raumalla on paljastettu murhenäytelmän jälkeen muistomerkki. Erään kauppaopistossa opiskelleen neitosen kuolemankamppailu oli päättynyt hyiseen mereen ja kun hänet löydettiin, hänen kätensä olivat ristissä löydettäessä niin tiukasti, etteivät sukeltajat saaneet niitä irti toisistaan.

Olin armeija-aikana talvella kelirikkoalus Pirttisaaressa palveluksessa pari kuukautta juuri tuolla reitillä, Rauman satama - Kuuskajaskarin linnake. Kuskasimme maavoimien miehiä saaren ja mantereen välillä. Silloin onnettomuudesta oli kulunut viisi vuotta ja vanha pelargonia soi edelleen.

Eräänä aamuna lenkkiä kävellessäni löysin maasta kymmeneneuronsetelin. Se oli märkä sateesta ja ryppyinen muodoltaan. Mietin, että kenenkä se olikaan, näkyisikö omistajaa? Mutta paikalla ei ollut muita, joten se oli siis minun. Myöhemmin rahan kuivuttua kotona käyttövalmiiksi ajattelin taas merionnettomuutta, Jumala ottaa omakseen eksyneitä, kadonneita, kelvottomia, ryppyisiä, haalistuneita ja tuulen viemiä sieluja. Ne ovat hänen kaksinkertaisesti, luomisen ja lunastuksen kautta. Ja meri saattoi olla monen pelastuspaikka?

Millaisin sävelin itse kukin täältä lähteekään, mitkä ovat viimeiset maisemat, kasvot, äänet, sanat? Ja kuka on vastassa seuraavalla asemalla, Jumala vai saatana? Kääntyminen Jumalan puoleen on nöyryyttävää mutta välttämätöntä. Ilman sitä ei voi saada apua eikä pelastua. Niin israelilaiset sanoivat Herralle: "Me olemme syntiä tehneet; tee sinä meille aivan niinkuin hyväksi näet, kunhan vain tänä päivänä autat meitä." Ja he poistivat vieraat jumalat keskuudestaan ja palvelivat Herraa. Silloin hän ei enää kärsinyt, että Israelia vaivattiin. Tuom.10:15-16. Todellinen hätä jaa vaiva ovat kääntäneet monen mielen Jumalan puoleen, vaikka osa olisikin aina vain hätäparannusta, vankilauskoa ja tekopeliä. "Kuulkoon Herra sinua hädän päivänä, varjelkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi. Herra, auta! Vastatkoon kuningas meille, kun huudamme." Ps.20:2,10. Kun hädänalainen on montussa, hän tuntee itsensä kovin pieneksi ja mitättömäksi. Silloin Kristuksen arvo nousee ja Vapahtajasta tulee hänen silmissään kuningas, jolla on kaikki valta myös hänen elämässään. Kuoleman edessä ihminen on avuton ja ansioton, vapisee ja pelkää. Hän tarvitsee kuoleman voittajaa, Jeesusta, jolla on hallussaan kuoleman ja tuonelan avaimet. "Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. Ps.68:21. Jumalan hyvyys ilmenee siinä, että ihmisessä ei ole mitään rakastettavaa ja kuitenkin Lunastajamme tahtoo meidät vapahtaa ja ottaa omakseen. Hänen haavoitettu kätensä hapuilee syntisen kättä kylmässä maailman meressä, ettei tämä kuolisi ikuisesti. Enkelit iloitsevat, kun hätääntynyt sielu lausuu rukouksensa Herralle. On pelastuksen päivä, vaikka muut sanoisivat, että oli lähdön ja kuoleman, hukkumisen päivä. "Mutta sinä, Herra, Herra, auta minua nimesi tähden, sillä sinun armosi on hyvä, pelasta minut." Ps.109:21.
Eräänä päivänä kuolleen läheisen haudalla on vanha pelargonia muistona hänen elämästään. Mutta missä on hänen sielunsa, onko se Herran luona, vai harhailemassa pimeyden valtojen toivottomassa tuomion odotuksessa ilman Kristusta? Kukaan ei laula haudalla, mutta pelastetun sielun ilo taivaassa on suunnaton, ja hän on saanut ikuisen ilon, ilolaulun, kiitosmielen ja on pysyvästi Kristuksen luona. Kukkaset lakastuvat ja kuolevat, häviävät, mutta uskova elää aina ja ikuisesti.

Frans Lehto kirjoitti aikoinaan laulun, joka sopii merestä pelastuneelle: Sä, Jeesus, löysit lampaasi, sä löysit eksyneen…. On ehkä pitkä matkani, en tuota tietää voi. Voi kohta lyödä hetkeni, ja lähtökello soi…. Kun silmän loiste himmenee, ja käsi lämmin kylmenee, on silloin, Jeesus, haavasi mun kuolinvuoteeni…. En pelkää henkivaltoja Jeesuksen seurassa. Ei kuolon virrat kauhista Herramme haavoissa….

Herra, ihmiset puhuvat kovin kevyesti sinusta, mainitsevat helposti nimesi, kääntävät sinulle selkänsä ja unohtavat kaiken sen, mitä olet tehnyt hyväksemme. Mutta sinä voit puhua väkevästi sallimalla elämän kohtaloiden heitellä sieluja, että heräisivät. Kuule herätettyjen huudot, kuule hätääntyneiden avunpyynnöt, kuule kurjien kuiskaukset. Pelasta hukkuvat, kadotukseen marssivat sielut, ennenkuin hetki lyö. Tempaa kadotuksen kuiluun uppoavat hyisestä merestä. Katso armossasi meihin ja puhu aikalaisillemme, Jeesuksen nimessä, aamen.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kiitä Herraa, minun sieluni

Monta hengellistä laulua on sävelletty tuohon ihanaan psalmiin 103 Armollisen Jumalan ylistys, joka alkaa sanoilla: "Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi"
Hallussani on vanha valokopio laulusta, joka lienee syntynyt 60-luvulla Hämeessä ja on tehty juuri tämän psalmin johdosta. Laulu on täynnä iloa ja kiitollista mieltä, sen ohjeeksi on merkitty laulettava riemulla. Tekijä on elänyt Raamatun sanoman läpi olemuksensa ja se on hänen henkilökohtainen todistuksensa, jonka kautta hän lähestyy Jumalaa suuren seurakunnan ja kaikkien pelastettujen kanssa. Siinä on piirretty eteemme suuri Jumala ja ylistettävä armonsa. Se tieto on lämmittänyt ja synnyttänyt ilon sielun syvyyteen. Tekijäksi on kirjattu Jaakko Immonen.

Olin mukana kotiseuroissa kauniina kesäsunnuntaina Vesilahdessa joskus 80-luvun alkupuolella eräässä maalaistalossa. Väkeä oli koolla runsaasti ja ihana Pyhän Hengen siunaama ilmapiiri lämmitti sydämiä. Oli useita puheenvuoroja ja yhteislauluja säesti eläkkeellä ollut Nokian seurakunnan kanttori Jaakko Immonen. Olin tavannut hänet joitakin vuosia aikaisemmin 70-luvulla Helsingissä. Hän oli innostunut ja innostava persoona, josta aivan pursusi pelastuksen riemu. Juttelimme ja koimme yhteyttä Herrassa, vaikka ystävyytemme olikin sangen ohut. Pieni mies puristi minua lujasti kädestä ja katsoi hymyilevin silmin vaihdettuamme muutaman sanan kuluneesta tilaisuudesta - ja Kristuksesta. Oli pieni pala taivasta ja aika pysähtyi hetkeksi. Lähtiessään hän unohti baskerinsa ja palasi sitä noutamaan. Se onkin viimeinen muistikuvani hänestä. Vähän ajan kuluttua näin hänen muistokirjoituksensa aviisissa ja niin oli jälleen yksi Jeesuksen oma päässyt kotiin täydellisten kuoroon.

Kanttori, säveltäjä Jaakko Immonen (1914-1987) vaikutti mm. Lempäälässä luontaiskylpylässä 1960-1980 luvulla hyvin vahvasti kaikkien musiikkielämään ja myös kylpylässä pidettäviin hartaustilaisuuksiin, joita hän johti monet vuodet. Hänen muistokonsertissaan Lempäälän kirkossa marianpäivänä 22.3. 1992 esitettiin monia hänen teoksiaan ja sovituksiaan. Konsertti oli Inkerin vanhusten hyväksi ja sen järjestivät Lempäälän seurakunta ja kristilliset eläkeläiset. Eräässä 60-luvun äänitteessä, jota kuuntelin, evankelista Kaisa Mikkola viittasi puheessaan Lempäälään ja kertoi että kanttori Jaakko Immonen oli omistanut kielten selittämisen armolahjan, jota oli käyttänyt seuroissa hänen puhuessaan kielillä.

JI kirjoitti ja sävelsi monia lauluja Herran kunniaksi ja esitti niitä. Eräässä sanotaan: Pyhä on Herra, Pyhä on Herra, Pyhä on Herra ja Jumala. On auttajamme, armahtajamme. Hänelle soikoon riemuinen Halleluja. Hänen on voima, Hänen on voima, Hänen on voima ja väkevyys. On Kuninkaamme, on Jumalamme Hänelle soikoon riemuinen Halleluja. Se on ylistyslaulu Pelastajalle, joka on kaiken kristillisyyden keskus. JI oli nuoruudessaan Säämingissä kanttoriurallaan melkoisessa pohjalukemassa, kun viina maistui ja soitto raikui suurin piirtein samassa tahdissa. Hän kertoi olleensa kerrankin niin humalassa kirkonmenoissa, että putosi kesken kaiken urkupukilta ja se oli sillä kertaa soitot soitettu. Usean huomautuksen ja varoituksen jälkeen hän menetti kanttorin virkansa ja omistautui alkoholistin vaihtelevaan uraan, jota kesti pitkään. Muistaakseni se oli Lempäälän kanavan rannasta, kun Gideon-veljet hänet veivät johonkin herätyskokoukseen Tampereelle ja siellä hän sai syntinsä anteeksi. Alkoi uusi elämä, uskovan kanttorin uusi elämä. Hän sai virkansa
takaisin ja alkoi syntyi lauluja, joissa oli uusi laulu Vapahtajan kunniaksi.

Evankelista Hilja Aaltonen kirjoitti runon Juubalin kannel, jonka Jaakko Immonen sävelsi. Raamattu kertoo, että "Hänestä tuli kaikkien niiden kantaisä, jotka kannelta ja huilua soittavat". 1.Moos. 4:21. Juubal nimi merkitsee virta, puro. Hän oli Lemekin ja Aadan toinen poika. Laulussa sanotaan: Juubalin kannel heläjää. Sävelet sen syntyvät kipujen keskellä, keskellä riemun ja kiitoksen. Sävelet elää herkimmin ehkä silloin, kun on kaikuna maisema kyynelten. Sävel aamun ja hämärän….. Kädet hyvän Paimenen valmisti soittimen Juubalin huilun ja kantelen. Majoihin Herran kuorona soimaan kerran kiitoslaulua kunnian Kuninkaan. Sävel Juubalin kantelen, sitä ymmärrän….. Jumalan kantele santelipuinen kantele olet ihminen joukossa ihmisten, suku aamun hämärän. Varmaan JI koki nuo sanat hyvin omakseen,vaikkei tietääkseni soittanutkaan kannelta eikä huilua, mutta oli mielellään aikansa Juubal, joka heijasti lahjoillaan Kristuksen valoa ympäriinsä. Jeesuksen kädet valmistivat hänessäkin ihmeellisen todistajan, joka nostettiin ojanpohjalta kunniapaikalle, jonka juopuneen örinän Jeesus muutti kauniiksi kiitosvirreksi.
Toinen Hilja Aaltosen runo, jonka Immonen sävelsi oli nimeltään Ota harppuni, Herra. Siinä on hieman saman sisältöinen sävy kuin tuossa ensimmäisessä: Ota Herra mun kanteleeni, se viritä uudestaan. Veren sävel suo sydämeeni, se sieluni virvoittaa. Ota henkeni harppu ja soita, kun kerran se kädessäs' soi. Minut jälleen itselles' voita, sydän sammunut syttyä voi. Evankelista kaipaa olla lähellä Kristusta ja saada maistaa Herran armoa ja voimaa, jota on joskus aiemmin kokenut ehkä runsaastikin. Varmasti Immonen on löytänyt Aaltosen ajatuksissa ja rukouksissa samankaltaisuutta kutsumustietoisuutta Jumalan palvelijoina ja se on sytyttänyt lauluun.
Kolmas Hilja Aaltosen runoon sävelletty laulu oli otsikoitu Jerusalem ja sen sisältö käsittelee uuden taivaallisen Jerusalemin olemusta, sekä uskovan sielun kaipausta päästä sinne. Hallussani oleva nuotti on vuodelta 1971 ja kuvittelen, että se on JI:n myöhäisempää tuotantoa ja on kuin suuri rukous, jossa vuorottelevat itku ja ilo.

Raamattuopiston vahva nainen, Marja-Terttu Tolamo kirjoitti runsaasti runoja ja monet niistä JI sävelsi. Eräs puhui siunauksen merkityksestä uskovan elämässä: "Kätke varjoon kättesi, anna ettei ainoakaan työnnä pois, auta että lapses' ois' missä täällä kulkeekin heijastusta Mestarin…. Alla armokättesi anna tehdä työtäni, anna suuren rakkauden täyttää sydän syntisen. Päivittäin suo voimasi, rauha tiellä tahtosi." Yleensä näissä lauluissa on vahva pyhityselämän odotus ja siis kristillisyyden jokapäiväisen elämän rukous. Jeesus on kaiken keskus ja hänelle kerrotaan kaikki ja häneltä odotetaan kaikkea. Laulussa Lepo tahdossansa sanotaan: "Hän kaiken voi. Ei voimallansa määrää. Vain hyvää suo. Nyt rauhaa vain ei teissään mitään väärää. Ei muuttua voi suuri uskollinen." Saman työparin jälkiä ovat myös laulut Via dolorosa, Uusi virsi ja Ovi avautuu.

JI sävelsi V. Lehmussaaren puhuttelevan runon Lunastuksen syvästä voimasta ja siitä tuli hyvin suosittu: "Lunastit huono ja kalliiseen hintaan, kun sinä lunastit muin, verelläs' kerran näin ristillä kuollen. Mä olen oma nyt sun….. Valitsit minut ja valitsit huono, vaan oli valinta sun. Kaikessa rikon ja kaikkea puutun, vaan olen sittenkin sun." Monen uskovan on helppo yhtyä tekstiin, koska se on niin todellinen jokaiselle, joka kulkee lähellä Kristusta.

Einari Vuorela oli aikansa kulttuuripersoona ja kuuluisa runoilija, jolta syntyi monta runsaasti teoksia. JI sävelsi myös hänen runojaan. Yksi oli nimeltään rukous: "Herra, älä mua jätä synninyöhön nukkumaan. Nosta suuri sielunhätä, nosta hätä, synnin hätä….. Auta tuomiosi alta, langennutta lastasi. Vihmo veri Golgatalta, pese minut puhtaaksi." Eräässä toisessa laulussa, jonka otsikoksi on laitettu Iltavirsi, sanotaan: Rakas Jeesus, saavu jo, laskenut on aurinko. Ehtoon varjot tummuu mailla, sieluni on rauhaa vailla…. Päättynyt on päivän työ, kohta saapuu synkkä yö. Pahan paulat minua vainoo, saavu Jeesus turvani ainoo….Jeesus juureen ristisi, lasken raskaan kuormani. Tuho uhkaa sieluani, sodi Jeesus puolestani."

Aarno Kartilan runon Ikinuorten laulun JI sävelsi kuin muistutukseksi elämän rajallisuudesta ja vanhuuden askelista. "Päivä jo painuu iltaansa kohti, kulje, oi Herra, viel' kanssani mun. Tähän asti tietäni sun kätes' johti, edelleenkin olla suo lapsesi sun….. Voi, kunpa oppisin kiitoksen kieltä, oppisin nöyränä palvelemaan! Kasvata uskoa, Kristuksen mieltä, auta mun itseni unhottamaan." Säveltäjänkin elämä oli kallistumassa loppua kohti, päivätyö oli loppusuoralla ja hän jo tähyili taivaalle, milloin Herra tulee noutamaan omansa kotiin. Elämän arvot olivat Vapahtajassa ja aika täällä vain väliaikainen huolineen ja murheineen. Taivaassa olisi kaikki toisin.

Jumalan rakkaus on ihmeellinen voima, joka saa ihmisen kiitolliseksi, murtaa kovan sydämen ja yhdistää ihmisen Luojaansa. Jumalan rakkaus saa mykän puhumaan, kiroilijan kiittämään Herraa, pilkkaajan antautumaan hänen parannettavakseen, saa aikaan uuden laulun Jumalalle, kiitosmielen pelastajalleen. Jumalan rakkaus antaa halun lähteä liikkeelle, se nostaa masennuksesta ja toivottomuudesta, kohottaa katseen korkeuksiin ja Golgatalle, Jeesukseen. Jumalan rakkaus tekee maalliset toisarvoiseksi ja nostaa ylitse kaiken ajallisista asioista ihmisten pelastuksen tarpeen. Se innoittaa välinpitämättömän ja ateistin tekemään lähetystyötä, saa ahneen kukkaron se avautumaan toisten auttamiseen ja valheellisen puhumaan totta, itsekkään sydämen se saa kiintymään tuntemattomiin ihmisiin, jotka uskovat Jeesukseen, uhraamaan aikansa ja varansa Jumalan Karitsan kunniaksi. Jumalan rakkaus siunaa arvotonta, ansiotonta, mitätöntä, turhaa, toivotonta, kehnoa, rikkinäistä, ilotonta, kurjaa, onnetonta, avutonta, köyhää, nälkäistä, janoista, alastonta, vangittua, hylättyä, alaspainettua niin, että uusi elämä alkaa virrata hänen olemukseensa kuin kuuma sydänveri suonissa. Se tekee erämaahan keitaan, se puhkaisee kovaan kallioon vesilähteen ja antaa mannaa taivaasta. Se on maailmankaikkeuden suurin voima, joka säilyy silloinkin, kun kaikki näkyvä tuhoutuu, loppuu ja palaa poroksi ja tullut tiensä päähän. Se ei häviä koskaan, ei petä koskaan, eikä muutu.

Olen kopioinut vanhasta kelanauhasta äänitteen Kauhavan seurakunnassa pidetyiltä herätyspäiviltä, 60-luvulta. Siellä on muutama Jaakko Immosen laulama laulu. Eräs sellainen kuului: ”Pyhä on Herra, on auttajamme, armahtajamme, hänelle soikoon riemuinen halleluja.... hän kohta saapuu, saa pilvihin, kuin vetten pauhu soi laulu kiitoksen hääsaliin Herran käy joukko valkeuden.... soi psalttarein halleluja, soi kantelein.....”

Jumala on hyvä ja kaikki hänen tekemisensä kohdistuu syntisen auttamiseksi elämän tielle, siksi "Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä." Ihmeellistä, että voit kuunnella ja kärsiä tällaisia epätäydellisiä lapsiasi, jotka kiittävät nimeäsi joka päivä. "Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi" Ei ole suurempaa lahjaa kuin sinun armosi, anteeksisaamisen lahja, jolla olet voidellut uskovasi ylitsevuotavaksi arkiseen elämäämme. Synnytä tähän aikaan uusia Jaakko Immosen kaltaisia pelastuneita ja parannettuja sieluja, jotka laulavat sydämestään sinulle ylistystä Isälle Jeesuksesta, kunniaa Jeesukselle ja Pyhässä Hengessä Jeesuksen seurakunnassa.

torstai 30. lokakuuta 2014

Hullujenhuoneessa

Tuli taas aika siirtää kelloja tunnilla ja tein niin kymmenen kellon kanssa. Tavallisen älytöntä puuhaa, sillä eihän aikaa voi muuttaa. Aurinko nousee omaan tahtiin, vaikkei kelloja olisikaan. Talvi ja kesä vaihtelevat meistä huolimatta. Pian varmaan joku keksii että uusi vuosikin olisi aina lauantai, samoin Pitkäperjantai ja vappu, samalla voisi kokeilla vaihtaa joulun ja juhannuksen paikkaa, tai kokeilla viiden päivän viikkoa, joita olisi kuusi kuukaudessa, huvin vuoksi vain. Tai, mitä jos kiellettäisiin lailla kaikkien kellojen käyttö talviajaksi, niin ei tarvitsisi kiertää niitä mihinkään? Samalla saataisiin liukuva työaika, eikä kukaan voisi tehdä ylitöitä, kun ei olisi työaikaa. Ei olisi kiire minnekään, kun ei olisi aikatauluja? Hullua?

Luin aikoinaan erikoisen kirjan, L.L. Laestadiuksen, Hulluinhuonelainen. Se ei saanut kirjoittajansa elinaikana kustantajaa ja niin tämä päätti jakaa teoksen viidessä eri osassa asiasta kiinnostuneille. Kului sata vuotta ja sitten viimeinen osa löytyi erään kirjaston arkistosta 60-luvulla. Osat koottiin ja siitä tehtiin ensimmäinen yhtenäinen painos. Kirja on erikoinen, pohdiskeleva kokoelma teologiaa, filosofiaa ja psykologiaa. Tosin en tiedä kenenkään ammattilaisen kehuneen tekijän asiantuntemusta? Mutta teos on kiinnostava ja täynnä yllättäviä sanontoja, päätelmiä ja kannanottoja. Laestadius on ollut todella oman tiensä kulkija, en ihmettele, että hänellä on paljon kannattajia. Hän arvioi aikansa ihmisiä terävästi:
- Jos tarkastelet tätä syntistä joukkoa moraaliselta ja uskonnolliselta näkökannalta, saat havaita, että suurin osa ihmiskuntaa on perkeleen vallassa. Maailma näyttää suurelta krouvilta, suurelta teurastamolta, suurelta ilotalolta, suurelta varasliigalta. Missä on suuri järki, jota järkeisoppinut kiittää ja ylistää? .
"Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa." Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on." Ps.14:1. Ja näitä riittää joka lähtöön ja joku jää asemallekin? Ihmisillä on aikaa olevinaan kaikkeen muuhun, mutta ei Jumalalle. He kadottavat etsikkoaikansa, hukkaavat elämänsä ja peli on pelattu.

Laestadius: - Luonnonfilosofit taas eivät hyväksy sitä, mitä Mooses kertoo luomisesta, ne tahtovat tehdä Mooseksesta valehtelijan. Ensiksikin he edellyttävät, että maailma on paljon vanhempi kuin mitä Mooses mainitsee. Mutta pitäessään Jumalaa kaikkivaltiaana he eivät kuitenkaan voi todistaa, että Jumala olisi tarvinnut niin pitkän työajan maailman luomisessa. Jumalan kaikkivaltiudesta näet seuraa, että hän olisi voinut tehdä maailman silmänräpäyksessä, kuitenkin hän käytti siihen
varmuudella kuusi päivää, joiden luonnonfilosofit sanovat merkitsevän vuosituhansia. Luonnonfilosofit ovat tehneet liian rohkeita johtopäätöksiä niistä jäänteistä, mitä he ovat maasta löytäneet….. Onko maailma syntynyt minuutissa tai sadassatuhannessa vuodessa, ei merkitse itse
asiassa mitään. Itse ihme on kuitenkin aina jäljellä, ja se on ihmisen matalalta näkökannalta aivan käsittämätöntä. Meidän on uskottava, että maailma on luotu tyhjästä. Mutta kuinka? Kas se pysyy salaisuutena. Syvällisimmätkään ajattelijat eivät voi käsittää vähintäkään tästä ihmeestä….. olet suuri raukka; sinun olisi opittava ottamaan lakki päästäsi Luojasi edessä ja tunnustettava, ettet pysty mihinkään etkä tiedä mitään….. Ennen pitkää on sinun mentävä iankaikkisuuteen ja sinne sinä joudut kuin sokea pukki, ellet ajoissa hanki itsellesi silmävoidetta. Perkeleellä on paljon enemmän ymmärrystä kuin sinulla, mutta se ei silti pysty luomaan täitäkään, vielä vähemmän ihmistä.

Aamulla uutisia lukiessani tulen ajatelleeksi juuri samoin, että maailma on suuri hullujenhuone, jossa on erilaisia osastoja, suurudenhulluille, urheiluhulluille, päihdehulluille, peliriippuville, ylensyöjille, anorektikoille, mustasukkaisille, työhulluille, tiedehulluille, sotaisille, kiusaajille, haureellisille, varkaille ja valehtelijoille. Sillä uutiset ovat sellaisia, ihmisten käyttäytyminen, vallitseva jumalattomuus ja Raamatun vastaisuus rehottaa kaikkialla. Ellei olisi evankeliumia, maailmassa ei olisi yhtään hyvää uutista. Omaa elämääni ajatellen olen tullut siihen tulokseen, että ilman Jeesusta, ei elämälläni olisi mitään merkitystä, päämäärää, eikä sisältöä. Siksi hullujenhuoneen tunnuslauseeksi sopiikin varsin hyvin: "Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme."
Suomessa jokainen asukas heittää ruokaa roskiin n. 25 kg vuodessa ja sen rahallinen arvo on noin 100 € per nenu. Sinne, mieluummin kuin nälkäisille? Hullua? Televisio pursuaa ruokaohjelmia, kun samanaikaisesti joillakin on aina nälkä, joku kuolee nälkään. Hullua?
Ennen vanhaan käytettiin hullujenhuone-sanaa mielisairaalasta. Hieman yksinkertaisista ihmisistä sanottiin, että iso pyörä heittää, sillä on ruuvit löysällä, se on vähän kaheli, vinksahtanut, hei hei, ei oo ihan kaikki kotona, ihan pöpi tyyppi, tai meidän kylähullu. Mutta elämä jatkui ja näennäisesti terveet sopeutuivat, vähemmän järkevien kanssa yhteiselämään. Asiantuntijat yrittivät selvittää, mikä oli syynä ihmisten outoon käyttäytymiseen. Syyksi saatiin perinnöllisyys, suvussa oli ollut ennenkin mielisairaita. Ennen vanhaan ei puhuttu stressistä, mutta esim. sota-aikana monen mieli järkkyi pelon tähden.

Laestadius näki aikanaan kansallisen moraalin heikentymisen ympärillään. Jumala lähetti hänet työhön Lappiin, jossa kansa oli pahasti rappiolla, raakaa ja syntistä. Hän oli siellä suuren herätyksen välikappaleena. Raamatullisesti hän näki, että ihmisten vaihtoehtoina olivat vain kääntymys tai tuomio:
- Jos otamme nämä totuudet pohjaksi arvostellullemme ajan nopeasta edistymisestä, pelkäänpä melkein, että ajan kehitys kulkee takaperin tai lähestyy loppuaan. Sivistyneiden luokkien itsekkyys, kunnianhimo ja voitonhimo levittää myrkyllistä höyryä kansanjoukkojen keskuuteen. Rikollisuuden lisääntyminen, yleinen massojen demoralisoituminen, sodat, vallankumoukset, köyhyys, juoppous, huoruus, heikentynyt fyysinen kunto, sielunvoimien tai sydämen ärsyyntyminen, mielen rauhattomuus, eri luokkien ja kansojen välinen jännitys, kaikki se, mitä aikamme pystyy näyttämään, ei ole todistus nopeasta edistymisestä, vaan pikemminkin todiste siitä, että ihmiskunta fyysisessä, psyykkisessä ja moraalisessa suhteessa kulkee tuhoansa kohden. Ellei pian tule jotain suurta hengellistä uskonpuhdistusta, ei maailma enää pysty kauempaa olemaan koossa.
”He olivat hulluja, sillä heidän vaelluksensa oli syntinen, ja he kärsivät vaivaa pahojen tekojensa tähden." Ps.107:17. Valitettavasti tätä mieltä riittää kaikille aikakausille.

Maailma elää nykyään kaksijakoisesti: rikkaat elävät leveästi ja kaikkea on liikaa, yli oman tarpeen, niin että kuppi valuu yli reunojen. Suurempi osa maailmasta tuottaa rikkaille nälkäpalkalla raaka-aineet ja köyhät ovat surkeissa olosuhteissa nälkäisiä. Heitä sitten innostetaan tappelemaan rikkaita vastaan uskonnon ja jumalien nimissä, paremman maailman, paratiisin ja vallan tavoittelun merkeissä. Hullua eikö totta? Valtavat määrät rahaa kulutetaan kaikkialla vain aseteollisuuteen ja vielä hullumpaa on se, että johtajat määräävät kansansa tappamaan täysin vieraita ihmisiä, joita sanotaan vihollisiksi värinsä, kielensä, syntyperänsä tai uskontonsa tähden.

Lapset, lähes viattomat, ovat kaikenlaisen roskan ja valheen kohteena pienestä pitäen. Ihminen, joka syntyy pakanaksi, joutuu heti hullujenhuoneen armoille. Sillä se pyrkii valmistamaan hänestä kannattajan ja rahoittajan itselleen kainoja kaihtamatta. Hänet opetetaan pienestä pitäen valehtelemaan ja varastamaan, kiroilemaan ja halveksimaan, kiusaamaan ja himoitsemaan; ja kas kummaa, hän oppii kaikki kujeet helposti, siitä pitää perisynti huolen. Näistä pöpilän kasvateista tulee suuri rahanlaskijoita, poliitikkoja, urheilusankareita, ammattitaistelijoita, huumekauppiaita, ym.

Jos joku ei toimi pöpilän tavoilla, häntä nimitellään uskovaiseksi, tyhmäksi, lapselliseksi, sinisilmäiseksi, taivastelijaksi. Maailmalla on tapana pyrkiä eliminoimaan tällaiset tapaukset mahdollisimman pian pois näkyvistä ja kuuluvista. Heidät tapetaan kuin Jeesus aikoinaan.
Laestadius kirjoittaa:
- Kun rakastetun vapauden puolesta uhreina kaatuneiden ruumiita haudataan hyvin prameasti ja uhkeasti, on juuri tarkoitus ohjata itsekkyyden perkeleellistä passiota elävissä
ruumiissa ja antaa maailman kuvitella, että nämä vapauden marttyyrit ovat voittaneet marttyyrikruunun. Olemme lopulta päässeet niin pitkälle hengellisen pimeyden yössä, että itsekkyydestä on tullut maailman vapahtaja, jonka edestä on vaivan arvoista uhrata henkensä ja elämänsä.
"Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin." Snl.1:7
Hullujenhuoneen erikoisuus on lupa tuoda EU-maasta omaan käyttöön tai lahjaksi 110 l olutta
10 l muita alkoholijuomia 20 l välituotteita 90 l viiniä - ja jopa enemmänkin tarvittaessa yhdellä kertaa?! Seurauksena on miljoonien lasku työttömyytenä, rikollisuutena, avioeroina, mielenterveysongelmina, varkauksina, väkivaltana.

Aivan uusi villitys on hullujenhuoneessa tehdä suunnitelmia avaruudenvalloittamiseksi, pitäisi päästä esimerkiksi Marsiin. Lehtiuutinen arvioi tätä: - Miten punaisesta planeetasta saadaan vihreä? Ensin pitää ainakin käynnistää ilmastonmuutos. Nasan planeettatutkijan Chris McKayn mukaan suurimman osan muokkaustyöstä tekisi elämä itse. ”Ei Marsia rakenneta. Sitä vain lämmitetään ja sinne heitetään vähän siemeniä”, Planeetan paluu vihreille juurilleen vaatii vain varakasta puutarhuria.
Mars One -yhtiö julkistettiin viime vuonna ja se tähtää Marsin asuttamiseen aluksi yksisuuntaisella lennolla 2022-2023. Seuraava ryhmä seuraisi kahta vuotta myöhemmin ja vähitellen siirtokunta kasvaisi. 200 000 ilmoittautui siitäkin huolimatta, että tarjolla on vain menolippu. Joukossa on viisi suomalaista. Heistä on kahden karsinnan jälkeen jäljellä 705 ihmistä.
Jos uudisasukkaat pääsisivät perille, heistä ensimmäinen kuolisi jo 68 vuorokautta Marsiin saapumisen jälkeen. Kaikki uudisasukkaiden tarvitsema ravinto on tarkoitus kasvattaa paikan päällä. Samalla syntyy tarvittava happi. Juomavesi sulatetaan marsperän jäästä. Suunnitelmien mukaan kuusi avaruusalusta riittää viemään ensimmäiset ihmiset ja kaikki heidän tarvitsemansa tarvikkeet Marsiin. MIT laski, että aluksia tarvitaan jo ensi vaiheessa 15. Mikä onkaan mielenkiintoisempaa kuin seurata livenä vuosia, kuinka ihmiset valmistautuvat matkaan. Loppuhuipentumana saamme seurata, kuinka he kamppailevat elämästään punaisella planeetalla - ja häviävät.
"Hullun tie on hänen omissa silmissään oikea, mutta joka neuvoa kuulee, on viisas." Snl.12:15.

Tämän maailmaan "viisaat" eivät ymmärrä mitään Jumalasta, eivätkä hänen suunnitelmistaan, eivätkä kunnioita hänen puhettaan lainkaan. Mutta se onkin sulaa hulluutta. "Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" 1.Kor.1:20. Kun Jumala jätetään pois kuvioista, lopputulos on konkurssi ja kuolema. Koko ihmiselämä on järjetön kaaos ilman Jumalaa, tarkoitukseton sähläys, tyhmää ajanhaaskausta ilman Jumalaa. Millään ei ole mitään väliä, eikä mistään joudu vastuuseen, eikä armoa ole jaossa ilman Jumalaa.
Laestadius: - Katsokaammepa, miten järkeisoppinut menettelee Raamattua tutkiessaan. Kas! Ensiksi hän pureskelee, maiskuttelee ja sitten jauhaa rikki jok'ainoan jyvän järjen käsimyllyssä. Hän vertailee, selittelee, soveltaa. Kaiken, mitä hän ei voi käsittää jäykän sokealla järjellään, hän seuloo pois kelvottomana ja loput hän yrittää vihdoin nielaista, mutta kuitenkaan se ei mene alas. Miksi? Koska hän ei voi käsittää ilmoitusta subjektiivisesti, s.o. sydämellä, hän yrittää käsittää sitä ymmärryksellä, ja kun hän tuntee, että se on liian kova purtavaksi, hän sylkäisee kaiken ulos ja sanoo: - Tämä ei ole Matin ruokaa. Se voi sopia räätälille, mutta ei suutarille.
"Sillä väärä voitto tekee viisaan hulluksi, ja lahja turmelee sydämen." Saarn.7:7

Hullua on se, että syntinen ihminen tappaa Jumalan Pojan, niin myös se, että Jumala tarjoaa ihmisille Jeesuksessa pelastusta ikuisesta kuolemasta ja ihminen torjuu hänet. Mutta uskovat tarttuvat Herraan ja pelastuvat. Jumala on hyvyydessään nähnyt hyväksi rakentaa tähän suureen hullujenhuoneeseen pienen huoneen, joka edustaa taivaan valtakuntaa. Sitä hän nimittää seurakunnaksi. Tämä suuri hullujenhuone nimittää tämän pienen huoneen väkeä hulluiksi. Kun joku julistaa evankeliumia sydämen kyllyydestä, sanotaan hänen seonneen. "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut." Apt.26:24. "Sana rististä on hulluutta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1.Kor.1:18. Jumala päättää viime kädessä kuka on hullu ja kuka ei. On onnellista mennä hullun maineessa taivaaseen uskossa Jeesukseen ja hänen pyhän uhrinsa ja verensä ansioon. Mitä sillä on väliä, mitä ihmiset sanovat, tärkeää on se mitä Jumala sanoo: "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan." Jes.35:8

Ihanaa olla Jumalan hullu. Kiitos sinulle Herra Jeesus, että kelpaan sinulle tällaisena ansiosi perusteella ja että olet rakastanut maailmaa niin paljon, että kutsusi tavoitti minutkin, että lävistetty kätesi kurottautui luokseni ja tarttui elämääni. Kiitos sinulle, että alennuit tulemaan tänne hullujenhuoneeseen pilkattavaksi, halveksittavaksi ja runneltavaksi, ristiinnaulittavaksi. Kiitos, että tulit tuomaan valon pimeyteen ja toivon toivottomuuden yöhön. Kiitos, että puhuit meille Jumalan viisauden, joka on pelastuksemme perusta ja taivaspaikkamme tae.

torstai 16. lokakuuta 2014

Sosialisteja


Seurakunnassa oli pappi vaihtumassa ja valtuuston puheenjohtaja piti läksiäispuhetta tälle. Kahvittelun jälkeen hän laveasti maalaili seurakunnalle papin ansioita, saavutuksia ja mennyttä aikaa. Työntekijä seisoi vieressä ja yritti hymyillä väkinäisesti jännittyneenä, että mitä tuleman piti. Jossain vaiheessa puheenjohtaja totesi: - Meillä on ollut aina se ilo seurakunnassa, että olemme saaneet paremman tilalle.... Samassa hän huomasi kömmähdyksensä ja yritti laittaa asian huumoriksi taputtamalla pappia olkapäähän ja jatkamalla:  - Ei meistä ole kummastakaan puhujaksi....

Kristittyjen väliset suhteet ovat joskus koetuksella, joskus katkolla, kun kärsivällisyys alkaa loppua. On niin kovin helppoa vaihtaa maisemaa ja etsiä mieleisensä porukan, uudet kaverit, fiksummat, samoinajattelevat. Samalla tulee toteutumaan yksi Raamatun profetiakin: "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin." 2.Tim.4:3-4. Tämä onnistuu varmasti, sillä elintason mukanaan tuoma vauraus ja siihen liittyvä kahle pitävät siitä huolen. Puhujan on ajateltava sydän syrjällään palkanmaksajiaan ja yritettävä miellyttää valtaapitäviä. Huonomaineiset jäävät yksin ja heistä ei ole kiinnostunut kuin Kristus.

Synnyin turkulaiseen työläisperheeseen ja elämä oli silloin vaatimatonta ja yksinkertaista. Mutta se oli tavallista. Meillä kaikki äänestivät vaaleissa kommunisteja ja ystäväpiirimme olivat kaikki sitä sorttia. Kuulin usein lapsuudessani tätä politiikkaa, vaikka en siitä juuri mitään ymmärtänytkään. Se merkitsi kuitenkin monille odotusta paremmasta maailmasta, yhteiskunnasta ja kodista. Nuoruudessani moni ystäväni oli poliittisesti valveutunut ja valinnut kantansa lähinnä kai kodin perusteella vanhempiaan seuraten? Sen aikuisessa sosialismissa oli aivan normaalia, että kuuluttiin kirkkoon ja uskottiin Jumalaan. Niin oli meilläkin. (Sosialismi on aatesuunta, joka pyrkii luomaan tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen. S. syntyi Euroopassa teollisen vallankumouksen aikana 1800-luvulla vastareaktiona tehdastyötä tekevien ihmisten huonoon asemaan. S. on välivaihe pyrkimyksissä kommunismiin.) Eräs hyvä ystävämme luki Lenin koottuja teoksia ja edusti vähemmistökommunisteja. Hän oli suuri Neuvostoliiton ystävä, joka odotti sieltä kaikkea hyvää kuolemaansa asti. Tosin hänen isänsä oli aikoinaan menettänyt Seiskarin kotinsa sosialisteille sotavelkana ja vihasi heitä.
Koulukuva muistojen sukualbumista sadan vuoden takaa. Vain yhdellä lapsista on kengät, muut kulkevat paljain jaloin. Ei ihme jos sosialismi sai kannatusta köyhässä kansassa.
Vasta kouluiässä toveripiirini tuli oikeistolaisten kotien lapsia. Tämä johtui siitä, että muutimme uuteen kotiin asuinalueelle, jossa asuivat sekaisin rikkaat ja köyhät, siirtokarjalaiset ja työ perässä muuttaneet. Joukkoon mahtui muutama upporikaskin perhe. Muistan, että joillakin se oli kunniakysymys, että he ajoivat vain Neuvostoliitossa valmistetulla autolla, vappuna he osallistuivat marssiin ja ammattiyhdistykseen kuuluttiin, rikkaita haukuttiin porvareiksi ja lahtareiksi. Muistan, kun halusin mennä mukaan meripartiotoimintaan (koska kaverit olivat siellä), mummu sanoi, ettei työläisen kakaran sovi mennä porvareitten harrastuksiin. Mutta minä menin, kun en ollut kakara (11 v.) enkä myöskään sosialisti (tuskin tiesin, mitä se tarkoitti)? 

Olin sitten nuorena miehenä töissä erilaisissa ammateissa, joissa jouduin tutustumaan myöskin politiikan merkitykseen, mutta sillä ei ole ollut minuun koskaan merkittävämpää vaikutusta. Vasta työskenneltyäni Kristillisen Työväen Liiton palveluksessa yli 10 vuotta julistajana ja muissa tehtävissä näkemykseni työväenkulttuurista syvenivät. Samalla huomasin, että siellä niinkuin kaikkialla oli vilpittömiä ihmisen hyvyyteen ja yhteiskunnan parantumiseen sosiaalisemmaksi uskovia ihmisiä. Mutta tietysti mukaan mahtui paljon itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, ylpeyttä ja luokkavihaa. Yleisesti viljeltiin sanontaa "sen sortin sosialisti", mille jokainen saattoi antaa oman merkityksen - yleensä negatiivisen

Sukulaiseni kapinan aikana sotaan
lähdössä kaverinsa kanssa.
Hänet ammuttiin myöhemmin
sotavankina Halikossa
Märynummella joukkohautaan.
 
Kristitty joutuu valitsemaan elämän valintojaan joko uskon tai näkemisen pohjalta ja se kertoo paljon meistä ja Jumalastamme. Istuin kerran hengellisessä tilaisuudessa, jossa vaikutusvaltainen puhuja väitti, että Jumalan valtakunta tulee nähtävällä tavalla maailmaan sosialismina. No, se väite on helppo kuitata Raamatulla, kun Jeesus sanoo: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla..." Luuk.17:20. Oikeudenmukaisuuteen ja yhteiskunnassa ilmenevän vanhurskauden toteutumiseen uskova joutuu pettymään monta kertaa, sillä ihanteen rikkoo aina synti.
Seurakunta on Kristuksen uskovien joukko, ja se on kutsuttu ulos maailmasta elämään Herran Hengessä, sanassa ja johdatuksessa. Uskovan on siis hyvä opetella elämään sosiaalisesti, l. yhteisöllisesti, sillä se on Jeesuksen toive ja käsky omilleen: "Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut." Joh.15:12.

Jaska oli ystäväni Kymenlaakson työkaudella. Hän oli erikoinen mies, joka kulki omia polkujaan ja tunsi valtavan määrän ihmisiä, pääasiassa kaiken kansan syvistä riveistä. Kuulin tuntikausia hänen kertomuksiaan monista minulle tuntemattomista ihmisistä ja heidän elämästään. Joitakin tapauksia kirjoittelin muistiin ja julkaisin kirjoissani. Ajaessamme autolla kylien halki hän osoitti sormellaan taloja, mökkejä ja tiloja sanoen, kuka missäkin asui ja mitä olivat sanoneet tai tehneet. Jaska oli herkkä mies, hän näytti tunteensa, hän iloitsi ja itki. Vieläkin kuulen hänen inhimillisen äänensä eri tilanteiden yhteydessä. Hän oli myös rukouksen mies, joka muisti näitä ihmisiä, todisti heille Jeesuksesta. Jaska kuoli varhain monenlaisen sairauden murtamana. Hän eli köyhänä vaimonsa kanssa vaatimattomassa mökissään, joka oli täynnä tavaraa, romua ja muuta. Jaska oli itse luonteeltaan lapsenmielinen ja hän pärjäsi loistavasti lasten kanssa. Hän rakasti lapsia ja piti tärkeänä, että lapsille kerrotaan evankeliumia. Toinen mieleen painunut seikka hänestä oli se, että ihmiset luottivat häneen ja pyysivät häntä käymään luonaan, sukulaistensa luona, rukoilemaan puolestaan ja sairaalakäynneille. Usein tavatessamme hän kertoi olleensa taas yöllä sairaskäynnillä jonkun kuolevan lähimmäisen vuoteen ääressä, kun oli pyydetty. Mahtaa olla kerran taivaassa monta, jotka sanovat, että Jaska se vei heidät Jeesuksen luo?!

Puolueellisuus on aina vaanimassa kristittyä, se johtuu mieltymyksistä ja inhosta. Näemme ja arvioimme ihmisiä lihallisin perustein ja merkkaamme heidät kavereihin ja vastustajiin. On joskus todella pitkä tie opetella arvioimaan ihmiset hengellisesti, Kristuksen ja Jumalan sanan valossa.
"Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin? Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?" 1.Kor.3:3-4. Korinto oli kuin meidän aikamme seurakunnat, nyt nimikkeet ovat ryhmien mukaan: Koko Kansan Kirkko, Riippumaton seurakuntaväki, Kinkeripiiri - vasemmisto, oikeisto ja kristillismieliset karkeasti arvioiden. Joten emme ole oppineet mitään parin vuosituhannen aikana? Yleensäkin voisi kysyä, mikä on seurakunnan tarkoitus ja miten seurakunnan Herra sopii siihen? Tietysti on hienoa evankeliumin kannalta, jos mukaan tulevat kaiken sortin sosialistit, mutta sitten pitää tietysti sanoman olla kohdallaan, että he pelastuvat. Jos päättäjinä istuvat aikamme rahanvaihtajat ja bisnesväki ilman Jeesusta, on kirkko tullut tiensä päähän. Vaihtoehtoina ovat tuho tai herätys. Jos minulla olisi valta kutsuisin kaikki päättäjät säännöllisesti sanankuuloon ja asettaisin seurakunnassa vaikuttamisen ehdoksi elävän uskon;  kaikki he saisivat vuorollaan mahdollisuuden todistaa uskostaan. Voi tietysti olla niin, ettei sitä valtaa tule, eivätkä ihmiset tahdo kuulla sanomaani? Sääli heitä!

Kun kerran Jumala on nähnyt hyväksi antaa seurakunnan olla sekalainen, siis kääntymättömät ja uskovat sekaisin elonleikkuuseen asti, niin tämän tilanteen kanssa on elettävä valittamatta. Helpoin tie on tietenkin erota kirkosta ja vetäytyä murjuunsa valittamaan luopumuksen hedelmiä ja suuren pimeyden esiinmarssia. Mutta sitten on toinen tie, uskon tie, ristin kantamisen tie, itselleen kuolemisen tie. Tämä on äärimmäisen kuluttavaa ja vaikeaa, emmekä kuule useinkaan todistuksia tässä lajissa menestyneistä? Kolmas tie on hypätä johonkin pieneen porukkaan, jossa ei ole mitään vikaa? Mutta ongelmana on vain se, että sellaisia on niin kovin vähän; meidänkään ympäristössämme ei ole ainuttakaan ja sitten jos me menisimme siihen, ei se enää olisi viaton?!
"Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa." Kol.3:12-13. Kaikki todellinen uskonelämä syntyy anteeksiantamuksesta, kun syntinen ottaa sen vastaan Vapahtajalta ja alkaa viljellä samaa asennetta toisiin syntisiin. Kun on syntynyt armottomaksi, epäystävälliseksi, ylpeäksi, äkkipikaiseksi, kärsimättömäksi ja toisia arvostelevaksi, ei ole edellytyksiä elää hurskaasti. Siksi tarvitsemme Jeesusta aina ja kaikkialla, että hänen ominaisuutensa ja Henkensä valtaisi meidät. Uskovaisuus ei ole mikään hyvä harrastus, se on sotaa ja rauhaa, jossa on mukana aina kaiken sortin sosialisteja - ja muita.

Mitä kauemmin olen kulkenut kanssasi, Jeesus, sitä ihmeellisemmältä minusta tuntuu sinun ääretön kärsivällisyytesi ja ihmisrakkautesi omiasi kohtaan. Miten jaksat aina sietää meitä, huonoja palvelijoitasi, kaksinaamaisia, hyväksikäyttäjiä, etuilijoita, rahanahneita, eduntavoittelijoita, itserakkaita, tyhmiä lampaitasi, jotka vain määkivät ja tönivät toisiaan jatkuvasti, hajottavat laumaasi ja käyttävät nimeäsi väärin, unohtavat sakramentit ja ovat valmiit lypsämään tuottoisimmat lampaiden annit omaan maitoämpäriinsä ja myymään niiden villat maailman pörssissä.
Mutta vielä ihmeellisempää on se, että jaksat rakastaa tätä kurjaa maailmaa, joka pilkkaa ja haukkuu sinua, vähättelee kärsimyksesi arvoa, halveksii oikein urakalla pyhää sanaasi ja on koska tahansa valmis taas uudelleen ristiinnaulitsemaan sinut pois elämästään.
Kiitos ja kunnia sinulle, joka etsit ja pelastat kaiken sortin sosialistit tässäkin ajassa. Ota syliisi minunkin sukuni.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kuolleet lehdet


Jacques Prévert (1900–1977) oli ranskalainen kirjailija, joka kirjoitti aikoinaan runon Les feuilles mortes, kuolleet lehdet ja runon sävelsi Joseph Kosma vuonna 1945. Se tuli tunnetuksi erään elokuvan kautta ja sitä ovat laulaneet lähes kaikki suomalaiset iskelmätähdet vuosien varrella. Se on surumielinen rakkauslaulu, josta ei oikein tiedä kuultuaan, että miten sen rakkauden sitten oikein kävi? Lapsuudessani muistan kuulleeni laulun monta kertaa, ja tutut ihmiset tanssivat sen tahdissa juhlapäivinä.
Näin se menee: Toivoisin sinunkin muistelevan päiviä kesämme kaunehimman. Aurinko hymyili suloisemmin, rinnallas armahin kun astelin. Kauan tuo kesämme kestänyt ei, pois halla sen kukkaset vei. Kesästä jäljelle jäi muisto vain, polttava kaipuu nyt on rinnassain. Laulu kulkee menneisyyden herkissä hetkissä, jolloin kaikki oli kesäisen valoisaa, helppoa ja ilon täyttämää. Ei työtä, vain onnellista kulkemista rakkaan kanssa sinne ja tänne. Kuin olisi hieman pallo hukassa, nuori ja hupsu? Ihmisethän näkevät usein asiat menneisyydessä kovin kullattuina, eikä siihen mahdu kurjuuden kuukaudet, kärsimysten yöt tai voimia kuluttavat ylämäet, ei sairauden uuvuttama sielu, ei masennusta kantava mieli, ei katkeruus, epätoivo, eikä epäuskon perkele. Ihmisiin vaan pakkaa aina pettymään ja kauneimmankin ulkokuoren alta pilkottaa itsekkyys ja hurskauden kaavun alta sudenkarva?
Ken muistoja mielessään kantaa, paljon hän voi omistaa. Ei niitä voi toiselle antaa, ne syömmehen kätkeä saa. Muistoissa on mukava elää ja muutamat ihmiset jaksavat aina muistella. Tuntuu, kuin heillä ei olisikaan tätä päivää ja vielä vähemmän tulevaisuutta?
Kun saapuu syys, niin lehdet puiston se hehkumaan saa loistoaan. Kuin ikävyys, mi kauniin muiston voi synnyttää, vaik suru jää. Hetken lehdet nuo vielä hehkuu, on loisto tuo jo viimeinen. Ovat muistojemme lehdet kuolleet, ne mennessään vie tuulonen. Syksyinen pudonneiden lehtien puistokatu on täällä pohjoisessa jokavuotinen ilmiö, joka valmistaa asukkaita talven tuloon. Moni näkee sen kuvaavan ihmiselämän ehtoota, vanhuuden taivuttavaa heikkoutta ja kuoleman läheisyyttä. Laulun lohduton melankolia uppoaa suomalaiseen mieleen, meillä ruska näkyy ja tuntuu ilma-alan jäähtymisenä, kun talvi alkaa hengittää huuruaan. Jos taas uskovaisen elämä on jatkuvaa syksyä, se vie ilon ja elämänhalun.

Hengellinen elämä on aina hyökkäysten ja erilaisten höykytyksien puristuksessa. Sairaana ihminen on kaikkein heikoimmillaan ja mittaa usein kokemuksistaan uskoaan huonolla menestyksellä. Tulee pohjanoteeraus. "ota pois kätesi minun päältäni, ja älköön kauhusi minua peljättäkö; sitten haasta, niin minä vastaan, tahi minä puhun, ja vastaa sinä minulle. Job 13:21-22. Kurjuuden koulussa mies haastaa Jumalaa tasaiselle, kirppu jättiläistä, luotu Luojaansa, mitätön Majesteettia. Pahaolo purkaantuu kiukutteluna kuin lapsella vanhemmalleen. Pian hän vertaa itseään kuolleeseen lehteen, joka lentää suuntaa vailla. "Lentävää lehteäkö peljätät, kuivunutta korttako vainoat, koskapa määräät katkeruuden minun osakseni ja perinnökseni nuoruuteni pahat teot...." 25-26. Taustalla on syyllisyys, synnit painavat tuntoa ja mieli on maassa. Katkeruus kuultaa läpi, sillä hän ei ole saanut oikeudenmukaista kohtelua Jumalalta - niin hän väittää.
Stressattu ihminen käyttäytyy juuri näin, mielen lokeroissa muhii kapina Herra vastaan, eikä tarvitse paljon lisätä kuormaa, kun tulee iso räjähdys, joskus se on loppuräjähdys - se on siinä. Tekemättömät työt, kyllästyminen, epäonni saavat aikaan kestämättömän tunnelman, joka purkautuu epäuskoisena valituksena.

Toinen vaikea alue hengellisessä kartassa on omavanhurskaus, joka kiusaa jokaista uskovaa ajoittain. Tämä ilmenee voimakkaana tahtomisena, yrityksenä olla hyvä ja näyttää kaikille uskovaisuuttaan, lainkuuliaisuuttaan ja menestyksen kunniakirjoja. Tämä vaiva on tyypillinen farisealaisuuden piirissä, mutta siitä löytyy joka lähtöön oma pikku versio tilanteeseen ja yhteisöön sovellettuna. Sillä on oma muotonsa kirkossa ja kirkon takana, se esiintyy karismaattisuudessa, vanhoillisissa ja uudistajissa, se löytää paikkansa lahkoissa ja herätysliikkeissä. Mutta sanan mukaan se on vain pelkkää saastaa, kuivia kuolleita, lentäviä lehtiä, jotka kahisevat kasassa (kuollut seurakunta, jonka tunnuslaulu on kuolleet lehdet?).
"Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli." Jes.64:6. Eräänä päivänä Pyhä Henki avaa ihmisten silmät ja he näkevät onnettoman tilansa, se on tosi vaikea hetki. Rehellisyys olisi eduksi ja totuuden löytäminen Raamatusta, muuten kuoleman kierre vain jatkuu, eikä sitä voi kuitata edes runsaalla toiminnalla ja uhraamisella. Mitä hyötyä on lääkkeestä, jota ei koskaan nautita. Nykyään voisi hyvin laittaa monen seurakunnan tunnuslauseeksi: Lakastuneiden lehtien haravamiehet, syksyn värit meidän kirkossa, tai minne tuuli kuljettaa? Hallitsemattomaan tilanteeseen voisi ottaa avukseen rukouksen, että Jumalan tahto tapahtuisi.

Yhteys Jesukseen on poissa, yhteys uskoviin on katkennut, elävästä seurakunnasta jäljellä on vain kasa kuolleita lehtiä. Syksy on lohduton, vuoden ilta, vanhuus, elämän ehtoo, työt on tehty, voima poissa. Siellä on kuitenkin yksi, joka on erilainen, hän on itse Kristus, Messias, Voideltu, uskollinen, täydellinen, virheetön, synnitön. "Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy." Ps.1:1-3. Nyt me kaikki syntiset saamme häneltä uuden elämän kääntymällä hänen puoleensa. Jeesuksen uskollisuus on yöllä ja päivällä uskovan kanssa, Herran lainkuuliaisuus tulee meidän eduksemme, Vapahtajan autuus luetaan uskossa meidän hyväksemme. Kristuksen tie on meidän pelastuksen tiemme. Jeesuksen lehti ei koskaan lakastu, se ei ole koskaan kuollut lehti. Hänen työnsä on siunaus Golgatan ristiltä Jumalan uhrikaritsana ja siellä on Uuden Liiton pelastuksen arkki, josta Nooa (merk. Lepo, lohdutus) lähettää taas kyyhkysen lentoon ja kun se tuo tullessaan tuoreen öljypuunlehden (1.Moos.8:11), on se merkki siitä, että joku onneton syntinen on ottanut vastaan jossakin Jumalan armon. 

Kun Jumalan kansa taisteli väkevää vihollista vastaan, kaikki merkittävä tehtiin silloin näkymättömissä korkealla vuorella, johon oli kiivennyt yksi vanhus, Jumalan palvelija. Sauvansa kanssa hän oli sinne mennyt uskossa, että Herra auttaa ja kaikki apu tulee Jumalalta, kaikki voima ja siunaus leviää hänen esirukouksensa välityksellä myös nuorempien hyväksi. Siellä hän sitten oli väsyneenä kädet kohotettuina Jumalan puoleen. "Ja niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla; mutta kun hän antoi kätensä vaipua, olivat amalekilaiset voitolla. Mutta kun Mooseksen kädet väsyivät, ottivat he kiven ja asettivat sen hänen allensa, ja hän istui sille, ja Aaron ja Huur kannattivat hänen käsiänsä kumpikin puoleltansa. Näin hänen kätensä kestivät vahvoina auringon laskuun asti. Ja Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotaväkensä miekan terällä." 2.Moos.17:11-13. Mutta missä ovat tämän päivän Moosekset, missä Herraan turvaavat vanhukset, jotka johtavat Jumalan valtakunnan työtä täällä alhaalla? Missä ovat he, jotka uskaltavat käydä Herran eteen odottamaan Jumalan voittoa, hänen siunaustaan, hänen asioihin puuttumistaan ja ohjaustaan? Missä ovat nuoremmat, jotka tukevat vanhempia heidän jumalanpalveluksessaan? Eikö pikemminkin ole tavallista, että nuoriso ei jaksa yhteistä seurakuntaa, jossa kaikenikäiset kokoontuvat Jeesuksen luo? Vaan heillä pitää olla omat tilat, oma musiikki, omat puhujat, laulajat ja ohjelma? Jeesus ei ole enää kaiken keskus, Herran lunastamat sielut eivät olekaan enää keskeinen joukko, vaan omat tavoitteet, toiveet ja harrastus. Voi kuinka runneltu onkaan Kristus-ruumis tässä ajassa, kuinka pirstottu ja hajallaan se onkaan? Voiko sitä enää yhdistää muu kuin sota, vaino tai nälkä? Kuka tätä kaikkea johtaa, Jeesus, vai joku muu?

Olimme kummitytön häissä Hämeenlinnassa. Oli ihana asia olla todistamassa kahden uskovan nuoren ihmisen rakkautta ja halua elää Jumalan tahdon mukaan yhdessä kristillisessä avioliitossa. Suurella joukolla olimme mukana hurramassa. Hämeenlinnan vanhan linnan suuressa salissa oli myös oma tunnelmansa, kun siihen oli tuotu nykyaika ihmisineen. Siinä pihalla kulkiessani huomasin kiviaidan toisella puolella kalterit ikkunoissa, siellä oli ollut vankilan sellit. Muistin käyneeni siellä vuosikymmeniä sitten pitämässä tilaisuutta vankilan kirkossa roistoille ja sali oli ollut melko täynnä. Nyt siis häät olivat samassa pihapiirissä eri rakennuksessa. Mietin, miten ihmisten elämäkin on hyvin kaksijakoista, olemme ryöväreitä itsessämme, tuomittuja rikollisia, vankeja ja synteihin juuttuneita toivottomuuksia. Mutta sitten olemme saaneet kutsun häihin, Kristuksen omaksi, Jumalan lapsiksi, taivaskansalaisiksi, ja Herra tarjoaa meille pelastusta ja ikuista elämää. Saamme aterioida kunninkaan pöydässä, meille annetaan elämänvettä ja elämänleipää, Jumala armahtaa meitä. Kuolleet lehdet saavat uuden elämän, syksy vaihtuu ikikesäksi. Kuolema on voitettu, se ei enää kukista meitä.

Kiitos, Vapahtaja, että jaksat herättää, koota ja rakentaa seurakuntaasi, kärsivällisesti seurata touhujamme ja ohjata hyvyydelläsi eksyneitä rakkauteesi sisälle. On kuitenkin kova paikka, kun kuulee olevansa kuollut uskova, hengellisesti hämärässä, pimeyden siteissä, väsynyt. Mutta silloin tulen eteesi, Kristus, kaiken elämän lähde ja virvoittajamme. Tartu ihmisiin kuin syksyinen haravamies kuolleisiin lehtiin. Tuo Pyhän Henkesi tuuli, elähyttävä taivaan ilmapiiri sinne, missä ei ole mitään hyvää. Armahda meitä.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Jumalanpalveluksia ja Jumalan palvelua


Lapsena kuulin, että jumalanpalvelus tapahtuu kirkossa ja pitkään menikin, etten käsittänyt mitään muuta sellaiseksi. Joskus harvoin siellä käytyäni, lähinnä pakosta, se tuntui niin kuolleelta, että olisi voinut hyvin ajatella Jumalankin olleen kuollut? Miksi siis palvella kuollutta Jumalaa, joka ei puhu ei pukahda? Miksi puhua, laulaa Jumalalle, joka ei liiku, ei toimi mitenkään? Varmaan tästä syystä valitsinkin vapaan nuorenmiehen elämäntavat ja tulevaisuuden suunnitelmat?

Tietotoimisto määrittelee jp:n: Jumalanpalvelus on uskonnollisen yhteisön hartaudenharjoitus vakiintunein muodoin. Tavallisesti kristinuskossa jumalanpalvelus järjestetään sunnuntaina ja kirkollisina juhlapäivinä aamupäivällä seurakunnan pyhäkössä eli kirkossa. Jumalanpalveluksessa lauletaan uskonnollisia lauluja, ja yleensä seurakunnan pappi puhuu Jeesuksesta ja Hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Tällaista puhetta kutsutaan saarnaksi. Jumalanpalveluksessa esitetään myös pyyntöjä Jumalalle. Tällaisia pyyntöjä kutsutaan rukouksiksi. Puheen ja musiikin tarkoituksena on muun muassa vahvistaa seurakunnan jäsenten uskoa. Seurakunnan jäsenet uskovat jumalan olevan (näkymättömänä) läsnä jumalanpalveluksessa.

Kirkko määrittelee jp:n: Jumalanpalveluksella tarkoitetaan kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, kastetta, hautaan siunaamista tai rukoushetkeä.
Nykyisin on ruvettu viljelemään messu käsitettä jumalanpalveluksesta. Sana juontaa latinasta, (missio, missionis) joka merkitsee lähettäminen, vapautus, ero, loppu. Liittyy katolisen kirkon jp:n lopetuskaavaan, jossa kehotetan lähtemään, kun kerran palvelus on päättynyt. Messun osat pyrkivät säilyttämään sananjulistuksen, rukouksen, uskontunnustuksen, synnintunnustuksen ja -päästön, ylistyksen ja ehtoollisen. Tämä on tarpeellista, koska nykyaika tuo kaikenlaisia luopumuksen elementtejä kristikuntaan.

Jeesus sanoo jumalanpalvelukseksi todistamisen.... "Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." Apt.28:23, tunnustamisen... "jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;" Room.10:9, Raamatun opettamisen... "he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista." Apt.4:2, ruoan ja juoman antamisen... "Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda" Matt.25:35, vaatettamisen.... "minä olin alaston, ja te vaatetitte minut;" 25:36, vieraan kotiinsa ottamisen.... "minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;" 25:35, vankilassa käymisen.... "minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni." 25:36, sairaan luona käymisen... "minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa;", 25:36, rukoilemisen.... "seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä." Apt.12:5, armolahjojen käytön.... "sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan" 2.Tim.1:6 Jokapäiväisen avustuksen jakaminen, Apt.6:1

Jumalanpalveluksen pitopaikka oli ensin telttamaja erämaassa, sitten temppeli Jerusalemissa ja myöhemmin uskovien yhteys ilman säännöllistä kokoontumispaikkaa. Sillä Jumalan suunnitelmiin kuuluu rakentaa uuden liiton temppeli elävistä kivistä, ihmisistä, uskovista, jotka sitoutuvat Jeesukseen. Mutta niinkuin aikoinaan, niin nytkin, moni ei välitä lainkaan Herran huoneesta, eikä hoida uskovan kutsumustaan. Siitä Jumala huomauttaa:
"Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkätähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. Sentähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa." Hagg.1:9-10.
Kun kävelin kotikuntani katuja eräänä kauniina syysaamuna, totesin talot kauniiksi, pihat hoidetuiksi ja vauraus aivan pursui yli äyräiden. Tilasta ei ole puute, ei lämmöstä, ei mahdollisuuksista. Jokainen voi vapaasti rakentaa omaa linnaansa mielin määrin ja ympärilleen eristysaidan, suojan, etteivät muut tuppaa liian lähelle. Mutta sielläkin voi tulla loiston keskellä ikävä, yksinäisyys, tyhjä olo ja krapula ilman päihteitä? Olisi aika  keskittyäVapahtajaan, Herran seuraamiseen, hänelle tärkeisiin ihmisiin ja asioihin, jotka hän näyttää meille Raamatun sanomassa. Uskovan tulisi ajatella ja panostaa Jumalan valtakuntaan, toisiin uskoviin, kutsumuksen mukaiseen palveluun lahjojensa ja varojensa mukaan.

Kautta aikojen sydämen kristityt ovat antaneet kaikkensa Jeesukselle, koska he ovat saaneet kaiken Vapahtajalta. Heiltä ei ole puuttunut mitään ja on jäänyt ylikin. Mutta ulkopuoliset eivät ole ymmärtäneet sellaista, järkeilijät ovat ulkona näistä kisoista. Sillä sen sanoman ymmärtää vain se, joka on syönyt salattua taivaan mannaa, Jumalan lahjoittamaa.
"Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua." Joh.12:3.
Parhaimmillaan maalliset asiat vievät askeleet Jeesuksen luo ja jokainen löytää sopivan, henkilökohtaisen tavan muistaa Jeesusta. Näissä siunatuissa hetkissä on syvää hiljaisuutta ja taivaallista pyhyyttä. On kuin koko enkeleiden muodostama taivaan sotajoukko pidättäisi hengitystään, kun meidän Herraamme muistetaan ajallisilla lahjoilla. Se ei ole järjestelyn taitoa, taloudellista laskelmointia, loistavaa päättelykykyä, tarkkaa sijoitusta, vaan yksinkertaista uskoa siihen, että Jeesus on kaikkein tärkein henkilö maailmankaikkeudessa ja tällä kertaa myös yhden uskovan elämässä ja valinnoissa.
Kun aikamme Mariat (ja Matit) pääsevät laittamaan Jeesukselle voiteensa, koko Jumalan huone, seurakunta tulee iloiseksi, hieno siunauksen tuoksu leviää ympäristöön. Kun uskova särkyy Vapahtajan jalkojen juuressa omasta suuruudestaan Herran suuruutta katselemaan, hän täyttyy Jumalan tuntemisella ja hyvyydellä. Hänen on suunnattoman hyvä olla Kristusta lähellä, hän on siinä onnellinen ja vain siinä, siinä hän iloitsee, itkee, lepää, kiittää, laulaa, on tyytyväinen, näkee taivaan ja rukoilee. Hetki on niin suloinen, että hän toivoisi sen jatkuvan ikuisesti. Uskova unohtaa omat tarpeensa, tavoitteensa, murheensa, katselessaan Jumalan Karitsaa, uhria, jonka hinnalla hänet on vapautettu synnin otteesta, kirouksen alta, maailman keskeltä ja pirun syleilystä.

Kun olin nuori uskossani ja yritin hahmottaa menojani ja Jumalan tahtoa, tuli eräs ystävä luokseni ja opasti minua, pyyteettömästi hän antoi aikaansa ja ymmärrystään, neuvoi ja rukoili, jaksoi kärsivällisesti tulla, kutsua ja vetää mukaan seurakunnan toimintaan ja etsimään omaa palveluspaikkaani. Nämä pari kolme vuotta olivat merkittäviä ja olen edelleen hänelle hyvin kiitollinen, että hän jaksoi kulkea tämän ajan kanssani. Sitten pääsin vähitellen jaloilleni ja kykenin ottamaan itse vastuuta elämästäni Jeesuksen seuraajana. Ystäväni oli todellinen jumalanpalveluksen esikuva.
Eräs vanha karjalaismummo profetoi minulle nuorena uskovana salattuja asioita, jotka toteutuivat kirjaimellisesti ja ohjasivat merkittävästi koko elämääni, sen sunntaa ja valintoja. Olen edelleen kiitollinen hänestä, hänen rohkeudestaan ja uskonhengestään. Menin hänen luokseen joskus aivan uupuneena, joskus täynnä epätoivoa, joskus mukanani oli repullinen ratakaisemattomia kysymyksiä, joskus suoraan myrskynsilmästä. Oman uskoni alkuajat olivat äärettömän vaikeita ja vain tällainen rohkaiseva hengellinen jumalanpalvelus kykeni auttamaan minua. Olimme ystävät hänen kuolemaansa asti. Viimeinen muistikuvani hänestä oli hänen lähtönsä, hän oli soittanut taksin mennäkseen sairaalaan ja istui takki päällä, hattu päässä, autoa odottaen, mutta sielu oli lentänyt Jeesuksen luo.
Olen tavannut matkani kestäessä lukemattomia ihania uskovia, jotka ovat tukeneet, virvoittaneet ja siunanneet minua, iloinneet kanssani yhteisestä uskosta Jeesukseen. Heidän monet palvelunsa ovat ilahduttaneet minua, heidän yksinkertainen luottamuksensa Kristukseen on herkistänyt minua. Joskus olen saanut vain lasin kylmää vettä janooni, joskus kupin kahvia, joskus ruokaa, joskus villasukat, joskus kirjan, joskus CD-levyn, joskus halauksen, joskus hymyn, joskus kortteerin matkallani. Kaikki ne ovat kalliita aarteita, jotka Herrani on laittanut heidän sydämeensä edeltä valmistetuiksi teoiksi Jumalan kunniaksi, joita ilman olisin kyllä pärjännyt, mutta ollut monta vertaa köyhempi ja yksinäisempi. Miten siunaankaan heitä ja heidän muistoaan tänään.

Tänään palvelemme Jumalaa, elävää Jumalaa, emme kirkkoa tai herätysliikettä, emme rahanvaltaa, emme ihmismielipiteitä. Jumala kuulee meitä Jeesuksen tähden, ei pyhimysten, ihmeiden tai meidän itsemme tähden. Hän ei kuule meitä erinomaisten rukoustemme tai hurskaan käytöksemme tähden, ainoastaan pyhän ristiinnaulitun Herramme tähden. Tulemme palvelemaan hengen köyhyydessä, Häntä janoavina, Jumalaa odottaen. "Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa. Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voimasi palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa." Ps.86:15-16. Jumalanpalveluksen keskuksessa on Jeesus, Marian poika, jonka nimelle, persoonalle, valtakunnalle ja seuraajille pyydetään tässä apua. Muu saa mennä, muu on vain arvotonta kulissia, käyttötavaraa, lihaa ja luuta, ihmistä ja ääntä, ajallista ja maallista.
Mitä se olisikaan, jos seurakunta kokoontuisi täällä ajassa tällaisella asenteella yhdessä Herran eteen kirkkoon, kaiken ikäiset, kaiken älyiset, kaikista ammateista, kaikista kansoista, kaikenlaisesta syntikurjuudesta. Jospa löytyisi vielä sellainen aika, että kansa vaeltaa Kristusta etsimään ilman viihdettä, ilman erikoista ohjelmaa, ilman ihmisten suuruutta ja erinomaisuutta, ilman erityisiä nimiä, ilman erityisiä vaatimuksia, etsien Häntä, anoen Häntä, kolkuttaen Hänen ovelleen.

Uskovien joukossa on Pyhän Hengen valinta ja johdatus, joka siunaa koko porukkaa. Erilaiset ihmiset tuovat tullessaan Kristuksen tuntemisen ja sanoman, korottavat Jeesuksen sanoin, rukouksin, lauluin, Hengessä ja yhdessä olossaan. Siinä ei tarvitse olla lainkaan etukäteistä käsikirjoitusta, ei ihmisjärkeilyä, ei aikataulua, vain Vapahtajassa lepäävä usko ja luottamus. Se ei ole virheettömien pöytäyhteys, erikoisen lahjakkaitten salaseura tai teologiaa tutkineiden näytönpaikka. Se on tavallisten syntisten yhteys, jos armahdetut tuovat kiitoksensa Herralle.
"Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi." 1Kor.14:26.
Voimmeko sanoa toisemme kohdattuamme uskovina, että Kristus oli keskellämme? Voimmeko kertoa virvoittuneemme Jumalan sanaa kuuntelemalla? Voimeko sanoa, kuinka ihanaa oli kohdata samaan Jeesukseen uskovia? Voimmeko sanoa, että saimme jättää synnit ja kuormat, murheet ja vaivat Vapahtajalle? Voimmeko iloiten laulaa Herralle kiitosta tullessamme hänen seurakuntansa kokoontumisesta? Voimmeko todistaa vapain mielin Jumalan hyvyydestä ja ihmisrakkaudesta hänen luotujaan kohtaan? Voimmeko rukoilla meitä halveksivien ja vähättelevien ihmisten puolesta? Voimmeko sanoa rakastavamme vihamiehiämme, koska Jumala on rakastanut meitä?

Joskus kaikki kristillisyys tuntuu niin mielikuvituksettomalta ennalta arvattavalta, ettei siihen liity mitään yllätyksiä, eikä Herran ilmestymistä. Ja osa kristityistä suorastaan vaatii tällaista, kaikki hallinta pitää olla ihmiskäsissä, kirkollisissa hansikkaissa, jota ohjaavat palkatut virkailijat kuin entisajan liikennepoliisit. Mutta missä silloin on Hän, joka hallitsee, johtaa ja valvoo viisaasti kaikkea seurakunnassaan. Missä ilmenee Hänen ikuinen Totuutensa, missä Hänen käsittämätön armonsa syntistä kohtaan, missä heikkojen ihmisten turvapaikka kylmiltä maailman tuulilta, missä ikuisen valon säteet, jotka lämmittävät avuttoman tyhjää ja pimeää mieltä? Missä on Hän, joka on herätetty kuolleista, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, joka on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti, joka on mennyt tekemään uskoville kodin taivaaseen, joka on kerran luvannut kantaa enkeliensä avulla pelastetut paratiisiin?

Tahdon palvella sinua Jeesus, uskossa, Jumalan sanassa, koko olemuksellani, joka päivä. Tahdon olla sinun seuraajasi, todistajasi, tunnustajasi täällä ajassa. Tiedän, Herra, että kaikki tämä on minun puoleltani monta kertaa vain hurskaita toiveita, heikkoa esitystä, ja vaatimatonta taaperrusta elämän tiellä. Mutta siitä huolimatta tahdon tehdä niin, ottaa todesta sen, mitä sanot, kunnioittaa sanaasi, katsoa sinua, kuunnella Henkeäsi, kuunnella ääntäsi, arvostaa seurakuntaasi, nähdä maailma sinun valossasi. Tule itse niihin hetkiin, kun sinuun uskovat kokoontuvat nimessäsi ja rukoilevat sinua, odottavat sinua, pyytävät pyhitystä Isäsi nimelle, Jumalan valtakunnan tulemista ja tahtosi tapahtumista.