maanantai 22. syyskuuta 2014

Jumalanpalveluksia ja Jumalan palvelua


Lapsena kuulin, että jumalanpalvelus tapahtuu kirkossa ja pitkään menikin, etten käsittänyt mitään muuta sellaiseksi. Joskus harvoin siellä käytyäni, lähinnä pakosta, se tuntui niin kuolleelta, että olisi voinut hyvin ajatella Jumalankin olleen kuollut? Miksi siis palvella kuollutta Jumalaa, joka ei puhu ei pukahda? Miksi puhua, laulaa Jumalalle, joka ei liiku, ei toimi mitenkään? Varmaan tästä syystä valitsinkin vapaan nuorenmiehen elämäntavat ja tulevaisuuden suunnitelmat?

Tietotoimisto määrittelee jp:n: Jumalanpalvelus on uskonnollisen yhteisön hartaudenharjoitus vakiintunein muodoin. Tavallisesti kristinuskossa jumalanpalvelus järjestetään sunnuntaina ja kirkollisina juhlapäivinä aamupäivällä seurakunnan pyhäkössä eli kirkossa. Jumalanpalveluksessa lauletaan uskonnollisia lauluja, ja yleensä seurakunnan pappi puhuu Jeesuksesta ja Hänen lahjoittamastaan pelastuksesta. Tällaista puhetta kutsutaan saarnaksi. Jumalanpalveluksessa esitetään myös pyyntöjä Jumalalle. Tällaisia pyyntöjä kutsutaan rukouksiksi. Puheen ja musiikin tarkoituksena on muun muassa vahvistaa seurakunnan jäsenten uskoa. Seurakunnan jäsenet uskovat jumalan olevan (näkymättömänä) läsnä jumalanpalveluksessa.

Kirkko määrittelee jp:n: Jumalanpalveluksella tarkoitetaan kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, kastetta, hautaan siunaamista tai rukoushetkeä.
Nykyisin on ruvettu viljelemään messu käsitettä jumalanpalveluksesta. Sana juontaa latinasta, (missio, missionis) joka merkitsee lähettäminen, vapautus, ero, loppu. Liittyy katolisen kirkon jp:n lopetuskaavaan, jossa kehotetan lähtemään, kun kerran palvelus on päättynyt. Messun osat pyrkivät säilyttämään sananjulistuksen, rukouksen, uskontunnustuksen, synnintunnustuksen ja -päästön, ylistyksen ja ehtoollisen. Tämä on tarpeellista, koska nykyaika tuo kaikenlaisia luopumuksen elementtejä kristikuntaan.

Jeesus sanoo jumalanpalvelukseksi todistamisen.... "Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." Apt.28:23, tunnustamisen... "jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;" Room.10:9, Raamatun opettamisen... "he opettivat kansaa ja julistivat Jeesuksessa ylösnousemusta kuolleista." Apt.4:2, ruoan ja juoman antamisen... "Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda" Matt.25:35, vaatettamisen.... "minä olin alaston, ja te vaatetitte minut;" 25:36, vieraan kotiinsa ottamisen.... "minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;" 25:35, vankilassa käymisen.... "minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni." 25:36, sairaan luona käymisen... "minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa;", 25:36, rukoilemisen.... "seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen edestänsä." Apt.12:5, armolahjojen käytön.... "sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan" 2.Tim.1:6 Jokapäiväisen avustuksen jakaminen, Apt.6:1

Jumalanpalveluksen pitopaikka oli ensin telttamaja erämaassa, sitten temppeli Jerusalemissa ja myöhemmin uskovien yhteys ilman säännöllistä kokoontumispaikkaa. Sillä Jumalan suunnitelmiin kuuluu rakentaa uuden liiton temppeli elävistä kivistä, ihmisistä, uskovista, jotka sitoutuvat Jeesukseen. Mutta niinkuin aikoinaan, niin nytkin, moni ei välitä lainkaan Herran huoneesta, eikä hoida uskovan kutsumustaan. Siitä Jumala huomauttaa:
"Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkätähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi. Sentähden teiltä taivas pidättää kasteen ja maa pidättää satonsa." Hagg.1:9-10.
Kun kävelin kotikuntani katuja eräänä kauniina syysaamuna, totesin talot kauniiksi, pihat hoidetuiksi ja vauraus aivan pursui yli äyräiden. Tilasta ei ole puute, ei lämmöstä, ei mahdollisuuksista. Jokainen voi vapaasti rakentaa omaa linnaansa mielin määrin ja ympärilleen eristysaidan, suojan, etteivät muut tuppaa liian lähelle. Mutta sielläkin voi tulla loiston keskellä ikävä, yksinäisyys, tyhjä olo ja krapula ilman päihteitä? Olisi aika  keskittyäVapahtajaan, Herran seuraamiseen, hänelle tärkeisiin ihmisiin ja asioihin, jotka hän näyttää meille Raamatun sanomassa. Uskovan tulisi ajatella ja panostaa Jumalan valtakuntaan, toisiin uskoviin, kutsumuksen mukaiseen palveluun lahjojensa ja varojensa mukaan.

Kautta aikojen sydämen kristityt ovat antaneet kaikkensa Jeesukselle, koska he ovat saaneet kaiken Vapahtajalta. Heiltä ei ole puuttunut mitään ja on jäänyt ylikin. Mutta ulkopuoliset eivät ole ymmärtäneet sellaista, järkeilijät ovat ulkona näistä kisoista. Sillä sen sanoman ymmärtää vain se, joka on syönyt salattua taivaan mannaa, Jumalan lahjoittamaa.
"Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua." Joh.12:3.
Parhaimmillaan maalliset asiat vievät askeleet Jeesuksen luo ja jokainen löytää sopivan, henkilökohtaisen tavan muistaa Jeesusta. Näissä siunatuissa hetkissä on syvää hiljaisuutta ja taivaallista pyhyyttä. On kuin koko enkeleiden muodostama taivaan sotajoukko pidättäisi hengitystään, kun meidän Herraamme muistetaan ajallisilla lahjoilla. Se ei ole järjestelyn taitoa, taloudellista laskelmointia, loistavaa päättelykykyä, tarkkaa sijoitusta, vaan yksinkertaista uskoa siihen, että Jeesus on kaikkein tärkein henkilö maailmankaikkeudessa ja tällä kertaa myös yhden uskovan elämässä ja valinnoissa.
Kun aikamme Mariat (ja Matit) pääsevät laittamaan Jeesukselle voiteensa, koko Jumalan huone, seurakunta tulee iloiseksi, hieno siunauksen tuoksu leviää ympäristöön. Kun uskova särkyy Vapahtajan jalkojen juuressa omasta suuruudestaan Herran suuruutta katselemaan, hän täyttyy Jumalan tuntemisella ja hyvyydellä. Hänen on suunnattoman hyvä olla Kristusta lähellä, hän on siinä onnellinen ja vain siinä, siinä hän iloitsee, itkee, lepää, kiittää, laulaa, on tyytyväinen, näkee taivaan ja rukoilee. Hetki on niin suloinen, että hän toivoisi sen jatkuvan ikuisesti. Uskova unohtaa omat tarpeensa, tavoitteensa, murheensa, katselessaan Jumalan Karitsaa, uhria, jonka hinnalla hänet on vapautettu synnin otteesta, kirouksen alta, maailman keskeltä ja pirun syleilystä.

Kun olin nuori uskossani ja yritin hahmottaa menojani ja Jumalan tahtoa, tuli eräs ystävä luokseni ja opasti minua, pyyteettömästi hän antoi aikaansa ja ymmärrystään, neuvoi ja rukoili, jaksoi kärsivällisesti tulla, kutsua ja vetää mukaan seurakunnan toimintaan ja etsimään omaa palveluspaikkaani. Nämä pari kolme vuotta olivat merkittäviä ja olen edelleen hänelle hyvin kiitollinen, että hän jaksoi kulkea tämän ajan kanssani. Sitten pääsin vähitellen jaloilleni ja kykenin ottamaan itse vastuuta elämästäni Jeesuksen seuraajana. Ystäväni oli todellinen jumalanpalveluksen esikuva.
Eräs vanha karjalaismummo profetoi minulle nuorena uskovana salattuja asioita, jotka toteutuivat kirjaimellisesti ja ohjasivat merkittävästi koko elämääni, sen sunntaa ja valintoja. Olen edelleen kiitollinen hänestä, hänen rohkeudestaan ja uskonhengestään. Menin hänen luokseen joskus aivan uupuneena, joskus täynnä epätoivoa, joskus mukanani oli repullinen ratakaisemattomia kysymyksiä, joskus suoraan myrskynsilmästä. Oman uskoni alkuajat olivat äärettömän vaikeita ja vain tällainen rohkaiseva hengellinen jumalanpalvelus kykeni auttamaan minua. Olimme ystävät hänen kuolemaansa asti. Viimeinen muistikuvani hänestä oli hänen lähtönsä, hän oli soittanut taksin mennäkseen sairaalaan ja istui takki päällä, hattu päässä, autoa odottaen, mutta sielu oli lentänyt Jeesuksen luo.
Olen tavannut matkani kestäessä lukemattomia ihania uskovia, jotka ovat tukeneet, virvoittaneet ja siunanneet minua, iloinneet kanssani yhteisestä uskosta Jeesukseen. Heidän monet palvelunsa ovat ilahduttaneet minua, heidän yksinkertainen luottamuksensa Kristukseen on herkistänyt minua. Joskus olen saanut vain lasin kylmää vettä janooni, joskus kupin kahvia, joskus ruokaa, joskus villasukat, joskus kirjan, joskus CD-levyn, joskus halauksen, joskus hymyn, joskus kortteerin matkallani. Kaikki ne ovat kalliita aarteita, jotka Herrani on laittanut heidän sydämeensä edeltä valmistetuiksi teoiksi Jumalan kunniaksi, joita ilman olisin kyllä pärjännyt, mutta ollut monta vertaa köyhempi ja yksinäisempi. Miten siunaankaan heitä ja heidän muistoaan tänään.

Tänään palvelemme Jumalaa, elävää Jumalaa, emme kirkkoa tai herätysliikettä, emme rahanvaltaa, emme ihmismielipiteitä. Jumala kuulee meitä Jeesuksen tähden, ei pyhimysten, ihmeiden tai meidän itsemme tähden. Hän ei kuule meitä erinomaisten rukoustemme tai hurskaan käytöksemme tähden, ainoastaan pyhän ristiinnaulitun Herramme tähden. Tulemme palvelemaan hengen köyhyydessä, Häntä janoavina, Jumalaa odottaen. "Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa. Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, anna voimasi palvelijallesi, auta palvelijattaresi poikaa." Ps.86:15-16. Jumalanpalveluksen keskuksessa on Jeesus, Marian poika, jonka nimelle, persoonalle, valtakunnalle ja seuraajille pyydetään tässä apua. Muu saa mennä, muu on vain arvotonta kulissia, käyttötavaraa, lihaa ja luuta, ihmistä ja ääntä, ajallista ja maallista.
Mitä se olisikaan, jos seurakunta kokoontuisi täällä ajassa tällaisella asenteella yhdessä Herran eteen kirkkoon, kaiken ikäiset, kaiken älyiset, kaikista ammateista, kaikista kansoista, kaikenlaisesta syntikurjuudesta. Jospa löytyisi vielä sellainen aika, että kansa vaeltaa Kristusta etsimään ilman viihdettä, ilman erikoista ohjelmaa, ilman ihmisten suuruutta ja erinomaisuutta, ilman erityisiä nimiä, ilman erityisiä vaatimuksia, etsien Häntä, anoen Häntä, kolkuttaen Hänen ovelleen.

Uskovien joukossa on Pyhän Hengen valinta ja johdatus, joka siunaa koko porukkaa. Erilaiset ihmiset tuovat tullessaan Kristuksen tuntemisen ja sanoman, korottavat Jeesuksen sanoin, rukouksin, lauluin, Hengessä ja yhdessä olossaan. Siinä ei tarvitse olla lainkaan etukäteistä käsikirjoitusta, ei ihmisjärkeilyä, ei aikataulua, vain Vapahtajassa lepäävä usko ja luottamus. Se ei ole virheettömien pöytäyhteys, erikoisen lahjakkaitten salaseura tai teologiaa tutkineiden näytönpaikka. Se on tavallisten syntisten yhteys, jos armahdetut tuovat kiitoksensa Herralle.
"Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi." 1Kor.14:26.
Voimmeko sanoa toisemme kohdattuamme uskovina, että Kristus oli keskellämme? Voimmeko kertoa virvoittuneemme Jumalan sanaa kuuntelemalla? Voimeko sanoa, kuinka ihanaa oli kohdata samaan Jeesukseen uskovia? Voimmeko sanoa, että saimme jättää synnit ja kuormat, murheet ja vaivat Vapahtajalle? Voimmeko iloiten laulaa Herralle kiitosta tullessamme hänen seurakuntansa kokoontumisesta? Voimmeko todistaa vapain mielin Jumalan hyvyydestä ja ihmisrakkaudesta hänen luotujaan kohtaan? Voimmeko rukoilla meitä halveksivien ja vähättelevien ihmisten puolesta? Voimmeko sanoa rakastavamme vihamiehiämme, koska Jumala on rakastanut meitä?

Joskus kaikki kristillisyys tuntuu niin mielikuvituksettomalta ennalta arvattavalta, ettei siihen liity mitään yllätyksiä, eikä Herran ilmestymistä. Ja osa kristityistä suorastaan vaatii tällaista, kaikki hallinta pitää olla ihmiskäsissä, kirkollisissa hansikkaissa, jota ohjaavat palkatut virkailijat kuin entisajan liikennepoliisit. Mutta missä silloin on Hän, joka hallitsee, johtaa ja valvoo viisaasti kaikkea seurakunnassaan. Missä ilmenee Hänen ikuinen Totuutensa, missä Hänen käsittämätön armonsa syntistä kohtaan, missä heikkojen ihmisten turvapaikka kylmiltä maailman tuulilta, missä ikuisen valon säteet, jotka lämmittävät avuttoman tyhjää ja pimeää mieltä? Missä on Hän, joka on herätetty kuolleista, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, joka on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti, joka on mennyt tekemään uskoville kodin taivaaseen, joka on kerran luvannut kantaa enkeliensä avulla pelastetut paratiisiin?

Tahdon palvella sinua Jeesus, uskossa, Jumalan sanassa, koko olemuksellani, joka päivä. Tahdon olla sinun seuraajasi, todistajasi, tunnustajasi täällä ajassa. Tiedän, Herra, että kaikki tämä on minun puoleltani monta kertaa vain hurskaita toiveita, heikkoa esitystä, ja vaatimatonta taaperrusta elämän tiellä. Mutta siitä huolimatta tahdon tehdä niin, ottaa todesta sen, mitä sanot, kunnioittaa sanaasi, katsoa sinua, kuunnella Henkeäsi, kuunnella ääntäsi, arvostaa seurakuntaasi, nähdä maailma sinun valossasi. Tule itse niihin hetkiin, kun sinuun uskovat kokoontuvat nimessäsi ja rukoilevat sinua, odottavat sinua, pyytävät pyhitystä Isäsi nimelle, Jumalan valtakunnan tulemista ja tahtosi tapahtumista. 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Ikäkuljettajan itsearviointi

Ilmaisjakelupinossa oli liikenneturvan vihkonen "ikäkuljettajan itsearviointi". Nappasin siitä yhden, koska tunsin kuuluvani tähän "herätysliikkeeseen". Selailtuani vihkosta huomasin sanoman olevan kohdallaan, tarpeellinen ja vakava. Taisin vanheta jo pitkän pätkän lukiessani tuota? Tuli mieleeni jokin aika sitten lehtijuttu, jossa kerrottiin jonkun samovaarin ajaneen pitkän matkaa moottoritietä vastaantulevien puolella ymmärtämättä, että hän oli väärässä, muut oikeassa
Eräänä talvisena kotiintulopäivänä olin itsekin varma harhanäystäni, kun lumimyräkän keskeltä ilmestyi eteen 5 metrin korkuinen norsu auton peräkärryssä. Kerkisin jo harkita pikaista lääkärikäyntiä ja varhaiseläkettä, mutta seuraavana päivänä luin lehdestä, että semmoinen kuljetus oli tosiaan ollut tiellä. Norsu tosin oli vain nukke, jota kuljetettiin rekvisiitaksi johonkin keskukseen. Norsun ohitettuani sain silmiini Ideaparkin mainosvalot, jotka silloin toivat kummasti levollisen tunteen, olin sentään vielä ajassa ja elämässä - ostoskeskus oli auki!

Vihkosen teemoja olivat: Miten risteysajo sujuu? Onnistuuko kaistanvaihto vaikeuksitta? Miten vaikeissa oloissa ajaminen luonnistuu? Ovatko sairaudet riskitekijä liikenteessä? Riittääkö näkökyky? Haittaavatko lihas- ja nivelvaivat ajamista? Pätkiikö muisti? Onko syytä tutkia ajokykyä tarkemmin? Miten toimin ja kehitän itseäni jatkossa? Kysymysten lopussa oli sitten mahdollisuus oma-arviointiin asteikolla: 1. sujuu hyvin 2. sujuu melko hyvin 3. hieman ongelmia 4. paljon ongelmia. Tässäkin testissä ilmeisesti rehellisyys on valttia ja ehkä kannattaa kysyä myös vieressä istuvilta heidän kannatuspisteensä kuljettajalle?

Kirjanen on sitä mieltä, jos vastaat edes muutamiin seuraaviin kysymyksiin myöntäväsi, on kysymys vakavista ongelmista:
1. Onko läheisesi huolissaan ajamisesi turvallisuudesta?
2. Onko sinulle sattunut useita "läheltä piti" -tilanteita liikenteessä tai pysäköinneissä?                   
3. Onko sinulla vaikeuksia arkiasioiden muistamisessa tai muissa päivittäisissä toiminnoissa?
4. Vaihtelevatko tarkkaavaisuutesi ja keskittymiskykysi voimakkaasti?
5. Onko liikkeissäsi auton hallintalaitteiden käsittelyä haittaavaa jäykkyyttä, hitautta tai pakkoliikkeitä?
6. Oletko eksynyt, vaikka oletkin ajanut ennestään tutussa paikassa?
7. Tuottaako monen asian tekeminen samanaikaisesti (esimerkiksi ohjaaminen ja vaihteiden vaihtaminen) sinulle vaikeuksia?
8. Onko sinulla vaikeuksia pysyä muun liikenteen rytmissä mukana?
9. Onko poliisi pysäyttänyt sinut liikenteessä ajamisen ongelmien vuoksi?
10. Oletko viimeisen vuoden aikana joutunut toistuvasti peltikolareihin?
11. Ajautuuko autosi helposti kaistan vasempaan tai oikeaan reunaan tai pois omalta kaistalta?
12. Torkahteletko tai nukahdatko rattiin?
Tähän viimeiseen kysymykseen eivät kaikki ole enää keskuudessamme vastaamassa, sillä vastaus olisi ollut kyllä ja se oli se viimeinen kerta.
Noihin teemoihin voisi hyvin perehtyä myöskin hengellisellä puolella, sillä heikkoutemme ovat selvästi lisääntymässä iän myötä. Jos joku ei usko tätä, niin ei muuta kuin lisää kaasua ja reilusti vauhtia vaan. Mutta tärkeää olisi kuitenkin pysyä tiellä, sillä tie on Jeesus.

Eräänä aamuna joku oli laittanut silmälasit tienposkessa roikkumaan viittaan, joka ohjasi kulkijoita oikeisiin kohteisiin. Ne roikkuivat kannatinnauhastaan ohjainkyltissä. Mietin, että olisiko kyse avun tarjonnasta huononäköisille, vaikka kirjaimet kylteissä olivat 10 cm korkuiset ja näkyivät lähes 100 m? Vai oliko vain joku rehellinen ohikulkija ripustanut lasit siihen aivan kuin löytötavaratoimistoon? Ilmeisesti, koska ne olivat eräänä päivänä kadonneet?

Vanhenevan ihmisen toivelauluksi voikin tulla jokapäiväinen valitus kuin joululaulussa: "Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää... Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemu raikkahin aika". Siinäpä sitten hyppäävät, jos polvet kestävät, issias antaa myöten ja nivelet taipuvat? Jos taas ei hyppää, voi vaikka taputtaa muille, joiden jalka vielä irtoaa?

Uskovan on hyvä olla huolissaan itsestään ja läheisistään, sekä erityisesti siitä, että kulkisi aina Jumalan johdatuksessa ja Raamatun sanaa kunnioittaen. Hengellinen torkahteleminen vie ilman muuta ojaan ja se on kohtalokasta. Tieltä eksyminen on myös kovin vaarallista, sillä silloin kadottaa totuuden valon. "....syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä." 2.Tim.3:7-8. Yleensä totuuden kadottaminen alkaa stressistä, jota ei hallita. Sen seurauksena elämään tulee jäykkyyttä, hitautta ja pakkoliikkeitä, unohtelua, muistin pettämistä, unohtelua, paikan ja ajan hahmottamisen vaikeus. Toisaalta ihminen voi vähätellä lähimmäisten huolehtivia kysymyksiä ja aiheellista pelkoa, ettei kaikki ole kohdallaan. "Läheltä piti" tilanteet tulevat kovin usein kohdalle ja vain alttiit esirukoukset pitävät kaverin vielä tiellä? Se on armoa. Heikkoudet ovat olemassa ja vanhenevilla ne pakkaavat jatkuvasti pintaan.

Jumalan viisaus on aina tarjolla ja tavoiteltavaa rikkautta kenelle tahansa, mutta käytännössä se maistuu vain avuttomille ja tuomituille: "Poikani, nämä älkööt häipykö näkyvistäsi, säilytä neuvokkuus ja taidollisuus, niin ne ovat elämä sinun sielullesi ja kaunistus sinun kaulaasi. Silloin sinä kuljet tiesi turvallisesti etkä loukkaa jalkaasi. Kun menet maata, et pelkää mitään, ja maata mentyäsi on unesi makea." Snl.3:21-24. Eikä tässä ole erotusta iän, ihonvärin tai älykkyyden suhteen. Jumala jakaa viisauttaan kaikille halukkaille ja sitä saa pyytää itselleen. Paras keino uskon säilymiseksi on lukea joka päivä Raamattua ja pitää sillä tavoin Herran sanat aina silmiensä edessä. Välinpitämättömyys tai vähättely kyllä kostautuu aina. Jos Jumala ohjaa ihmistä, eikä tämä välitä kuunnella, tule välirikko taivaan ja maan välillä.

Sairastelu on normaalia ihmisen elämää, jonka kanssa on vain tultava toimeen. Harva vanheneva ihminen pärjää ilman lääkkeitä, jatkuvaa kontrollia ja ammattiauttajia. Onhan tietysti kunniakasta, kun jaksaa kävellä, juosta, ryömiä omin voimin. Muistan erään lääkärin, joka istui aina kuuntelemassa raamattuopetustani eräällä paikkakunnalla. Usein juttelin hänen kanssaan ja hän oli melkoinen velikulta mielipiteineen. Kerran hän kertoi vanhasta miehestä, joka oli tullut vastaanotolleen ajokortin uusimista varten. Hän oli kysynyt mieheltä, että saako tämä itse housut vielä jalkaansa? Mies vastasi hallitsevansa vielä tämän perusmiehen taidon, jolloin tämä ystäväni antoi hänelle ajoluvan. Varmaan liikenteessä on edelleenkin monta tällaista housut-jalkaan-omin-voimin-miestä? Herra lisätköön varjelustaan.

Joskus sairaus yllättää pahasti ihmisen ja seurauksena on kanveesiin joutuminen. Luin tuossa hiljattain kirjan Totuus taivaasta, jonka on kirjoittanut Eben Alexander niminen aivokirurgi. Hän eli keskiverto ateisti-kirkollista elämää, kunnes muutama vuosi sitten sairastui vakavaan aivokalvotulehdukseen, jonka aikana kolibakteerit söivät hänen aivokuortaan tuhoisasti. Mies oli viikon koomassa ja lääkärit valmistelivat perhettä kuoleman varalle. Mutta ihme ja kumma hän palasi vielä elämään ja toipui. Sitten hän kirjoitti kokemuksistaan mainitun kirjan, jossa kertoili taivas-kokemuksiaan ja näkymiä kuolemanrajan tuolta puolen. Kirja ei ole mikään kristillinen, eikä se anna mitään vastausta hengelliseen etsintään. Päinvastoin, se saattaa harhauttaa omilla mielipiteillään lukijansa väärille teille. Jumalalle hän antaa nimen OM, joka on eräs tärkeimmistä hindu-jumalista. Samoin hän marssittaa mietiskelijät ja selvänäkijät esiin positiivisessa valossa. Mitään vastuullisuutta ei kirja opeta, ei synnistä puhuta juuri lainkaan, eikä Jumalan sanalla ole mitään asemaa siinä. Jeesusta ei mainita kertaakaan ja hänen omat kokemuksensa kirkosta (katolinen) on lähinnä humanistinen tai new age-oppia, jossa ihmisessä on jumaluus ja edellytykset korjata tai muuttaa asioita ja ohjata elämää. Kirjan nimikin on käännetty väärin ja oikeampi olisi käyttää sanaa todistus. Totuus tietysti on myyvempi ja arvokkaampi sana, mutta se vastaa meidän Herramme ominaisuutta ja on siksi aivan yliampuva nimenä. Kirja on tuon otsikon alla täyttä roskaa, mielikuvitusta ja valhetta sokeroidussa muodossa. Toivoa sopii ja rukoilla, että Eben pelastuisi ja kirjoittaisi uuden kirjan Vapahtajasta Jeesuksesta, ainoasta Totuudesta.

Uskovan ikä ei ole ongelma, jos saa elää lähellä Jeesusta. Silloin voi ottaa asiat ja elämänsä vaiheet Jumalan kädestä, kiitollisena ja iloisena, rukoillen ja siunaten. Paavali istui kakkua Roomassa siitä syystä, että oli kuuliainen Vapahtajalle. Mutta hän ei marissut eikä ollut katkera, sillä Herra oli hänen kanssaan kurjassa sellissä, kuopassa. Sillä reissulla pelastui yski hänen vankitoverinsa, Onesimus, jonka vuoksi voimme lukea nykyään tämän lyhyen kirjeen kaikilla kielillä uskonrohkaisuksi. "Sen tähden, vaikka minulla Kristuksessa on paljon rohkeutta käskeä sinua tekemään, mitä tehdä tulee, niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän, ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki - Niin, veljeni, jospa saisin sinusta hyötyä Herrassa; virvoita sydäntäni Kristuksessa." Filemon 8-9, 20. Siinä on asennetta, joka rakentuu Jeesuksen suuruuden varaan, siinä on turvallinen luottamus olemiseen vankina, vanhana, hauraana ja kuoleman hengityksen ääressä, ilman ulkoista suojaa, helppoa elämää, tai menestyksen tuomaa kunnioitusta. Myöhemmät sukupolvet ovat sitten rakentaneet hänelle monta muistokirkkoa ja Roomassa näin vitriinissä hänen kahleensa, joiden edessä ihmiset kumartuivat maahan. Ele oli tietysti täysin turha, enkä usko, että Paavalilla olisi ollut niin tyylikkäät ja rasvatut, hyvässä maalissa olleet kettinkit? Mutta se lienee rahakas bisnes Vatikaanille?
Kun on Kristuksen-vanki, on todella vapaa. Se tulee ilmi hänen asenteessaan ja pyynnössään saada sydämen virvoitusta osakseen. Sydän on tärkeä ja sen antaminen aina Jumalalle on kristityn suuri salaisuus. Kristuksen veren peso poistaa syntitaakat, tuo rauhan ja yhdistää syntisen sielun elävään Jumalaan. Se antaa ikääntyvälle kuljettajalle puhtaan omatunnon, pitää tiellä joka säässä ja estää nukahtamasta rattiin. Se antaa tietoisuuden siitä, että eräänä päivänä uskova saa herätä Herran luona, nuorena, uudistuneena, terveenä, kiitollisena, valaistuna ja turvassa.

Sinua kaipaan, Jeesus, sinun ohjaustasi, sinun sanojasi, sinun Henkesi virvoitusta, hiljaisia hetkiä kanssasi, esirukoustasi, totuutesi vapauttavaa vaikutusta, rakkautesi ihanaa vastaanottoa, toivon käsivarsia, jotka kantavat yli myrskyjen, pimeyden, ajan ja näkyvän taivaan. Omat testini eivät aina mene hyvin ja ajokokeeni on sitä sun tätä, mutta sinun avullasi selviän. Olethan taivaallinen lääkärini, parantajani ja Vapahtajani. Olen myös vanki, sinun vankisi, olen siellä, missä sinä tahdot, niin kauan kuin tahdot ja niiden kanssa, kun tahdot. Rukoilen sydämen herkkyyttä kuunnella sinua ja seurata sinua, ymmärtää sinun viisautesi kautta asioita ja ihmisiä. Anna minun nähdä, mitä tahdot ja sulkea silmäni kaikelta, mikä ei ole tärkeää.