1. Onko kukaan tääll', joka itkee niinkuin Maria?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
Kiitos, kiitos, kiitos, hallelujaa!
Kaikkia nyt Luojamme armahtaa.
2.Onko kukaan tääll', joka epäilee kuin Tuomas ?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
3.Onko kukaan tääll', joka rauhaa tarvitseepi ?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
4.Onko kukaan tääll', joka väsynyt on syntiin ?
Jeesus nyt voi sinut pelastaa.
5.Onko kukaan tääll' joka tahtoo pelastua?
Ostimme vaimoni kanssa talon Viialassa 1983. Se oli vanha hirsitalo rakennettu 30-luvulla. Rostin perikunta myi talon meille halvalla. Talo oli pitkään seissyt kylmänä ja vaati suuren remontin ennen kuin saatoimme asettua siihen kodiksi. Olimme kolmannet uskovat järjestyksessä taloa asuttamassa. Siunattu paikka siis. Myöhemmin luin eräästä kirjasta Rostin pariskunnan todistuksen ja tällainen se oli:
KARILAS — TIILIKAINEN - KUIN KUVASTIMESTA - KUVA JA SANA - 1950
Karjalan siirtolaisten uudet kodit ovat rakennetut eri puolille
Suomea. Sotavuosien tuska on painunut johonkin hyvin syvälle niiden
asukkaiden sisimpään. Hymy kohtaa jälleen kynnyksen yli astuvan
vieraan. Saimme Viialassa pistäytyä eräässä tällaisessa
kodissa, kodissa, jossa ilokin nousee syvältä.
Isäntämme, sähkötyömies Tauno Rosti ja hänen vaimonsa Maija ovat kotoisin Harlusta, jossa edellinen oli Wärtsilä-yhtymässä 20 vuotta koneenhoitajana. Nykyisin hän työskentelee Viialan faneeritehtaassa korjaamon puolella.
Viialan seurakunnassa on vilkasta hengellistä elämää. Sen keskuksena on äskettäin valmistunut kirkko, jonka alttaritaulu jo on sanaton saarna. Se ei niinkään viritä katsojan mieltä ylevään hartauteen, pikemmin tekee hänelle selväksi sen henkivaltojen taistelun, jonka keskellä suuren tehdaspaikkakunnan asukas elää. Mutta arjen keskellä Jeesus Kristus toimii.
Viialan kirkossa on löytänyt paikkansa myöskin haastateltavamme. Hän kertoo iloitsevansa erityisesti seurakunnan keskuudessa toimivasta miesten Raamattupiiristä. Saamme aiheen kysyä, miten hän on löytänyt tiensä tämänlaisten »harrastusten» piiriin.
— Se on pitkä
juttu, veli Rosti vastaa lisäten:
— Mutta samalla se
on todistus Jumalan pitkämielisyydestä syntistä miestä kohtaan.
— Meitä jäi viisi lasta varhain isästämme orvoiksi. Itse olin vasta kuudennella vuodella, kun isäni kuoli; Ennen kuolemaansa hän pyysi meidät kaikki vuoteensa ääreen. Oli helatorstai. En muista muuta hänen puheestaan kuin ne sanat, jotka hän minua osoittaen lausui: »Tuo poika se painaa monta kilometriä.» Kuumeessa kun hän oli, sekaantuivat mitat ja painot hänen mielessään! Äitini selitti myöhemmin, mitä isäni oli tarkoittanut. Hän oli arvannut, että minusta tulisi äidille raskas taakka. Sillä äitini oli rukoileva äiti ja maailma vei minut kokonaan.
— Kuusitoistavuotiaasta saakka viinapullo tuli minulle hyvin tuttavaksi. Parinkymmenen iässä aloin käsittää, ettei tällainen meno kauan vetele. Päätin yhä uudelleen ja uudelleen luopua viinasta, mutta parannusta kesti vain maanantaista lauantaihin. Mutta äitini rukoili, ei nukkunut, kun olin ulkona. Hän valvoi ja rukoili rukoilemasta päästyäänkin.
— Sitten avattiin paikkakunnallamme pelastusarmeijan osasto, veli Rosti kertoo edelleen. — Olin aina pitänyt iloisesta laulusta ja laulu se kai minut veti armeijan kokouksiin. Siinä sivussa oli kuultava todistuksiakin. Ja Jumalan sana alkoi vähitellen muokata minua. Kerran sitten laulettiin sellainen laulu, josta minäkin sain voimaa lähteä katumuspenkille. Tällaiset sanat siinä olivat:
En parantaa voi itseän',
Ei päätöksen' näy kestävän.
Sä lähde ikielämän,
käyn luokses' tällaisna ....
— Ihme tapahtui. Kun ikielämän lähteelle pääsin, ei enää tarvinnut mennä janoon viinapulloa hakemaan.
— Vielä kuitenkin niskoittelin, haastateltavamme tunnustaa. — En tahtonut ihmisten edessä sovittaa rikoksiani. Mutta tästä oli pahat seuraukset. Aloin kylmetä ja pensistyä tottelemattomuuteni tähden. Miten minun olisi käynytkään, ellei minulla olisi ollut niin pitkämielinen Jumala. Kaksikymmentä kaksi vuotta Hän kärsi minua tällaisena. Sitten Hän lähetti uuden kutsun. Sain unissa tämän sanan: »Koska et ole kylmä etkä kuuma, niin minä oksennan sinut suustani». Tämä hätkähdytti.
— Vihdoin, neljä vuotta sitten, lähdin Jyväskylään kristillisille miestenpäiville. Siellä otettiin lopullisesti luulot pois! Tunsin itseni auttamattomasti »mustaksi lampaaksi». Silloin päätin: Oli hinta mikä hyvänsä, nyt pitää tulla selvä!
— Sain voimaa kokouksessa nousta ja sanoa julki toivottoman tilani. Kokouksen jälkeen menin erään sananjulistajan puheille. Siunauksen esteet poistuivat ja sen jälkeen sain elää elämäni ihanimman pääsiäisen. Näin ihmeellisesti Jumala kuuli äitini rukoukset ja vastasi niihin, veli Rosti lopetti todistuksensa kasvot siunaavista muistoista loistaen.
— Sen jälkeen olen itsekin yhtä mittaa saanut kokea, että Jumala kuulee ja vastaa, hän vielä täydentää. — Olimme kovassa hädässä, kun neljän kuukauden ikäinen tyttäremme oli kuolemaisillaan. Polvistuin hänen vuoteensa äärelle ja rukoilin, että Herra antaisi tytön elää vielä kymmenen vuotta.
— Herra kuulikin rukoukseni, tyttäremme sai elää kymmenen vuotta mutta ei enempää. Olin kokonaan jo unohtanut rukoukseni. Muistin sen vasta sitten, kun lapsemme kymmenen vuoden kuluttua lähti luotamme.
— Tahtoisin näinä jäljellä olevina aikoina toimia Jumalan valtakunnan hyväksi. Toivoisin itselleni edes hivenen verran sitä henkeä, joka — ilman sanojakin — vaikuttaisi työpaikalla tovereihini. He ovat reiluja miehiä, mutta kun en saa heitä sanankuuloon, täytyisi minun elämälläni voida todistaa...
Keskusteluumme on sanonut sanansa myöskin talon emäntä, Maija Rosti, joka ahkeran Martan tavoin on kattanut herkullisen ruokapöydän monelle matkustavalle sananjulistajalle. Entisenä pelastusarmeijan kapteenina hengellinen työ on hänelle rakasta ja läheistä. Evankelioimiskokouksessa hänellä on herättävä sana sisarille, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin.
Viialassa ei ole Kristus vain alttaritaulussa. Hän kulkee samoja polkuja kuin tehtaiden miehet ja naiset. Hän etsii avoimia ovia tullakseen sisään niinkuin on tullut tähänkin karjalaiskotiin.
PELASTUSLAULUJA
1. Oi, Jeeesus, mua armahda!
Jos et sä auta, hukun ma.
Nyt synnin vallast' pelasta;
Käyn luokses tällaisnaan.
:,: Käyn luokses tällaisnaan :,:
Sä kuolit, Jeesus, eestäni.
Käyn luokses tällaisnaan.
2.Oon heikko, kurja, avuton,
Vaan eestän' veres vuonnut on,
Mi sielun saattaa elohon.
Käyn luokses tällaisnaan.
3.En parantaa voi itseän',
Ei päätöksen' näy kestävän.
Sä lähde iki-elämän,
Käyn luokses tällaisnaan.
4.Oon jalvoillasi, Karitsa,
Synnistä minut vapahda,
Ja elonvoimas lahjoita.
Käyn luokses tällaisnaan.
Eliza H. Hamilton
William W. Walford (1772-1850) kirjoitti virren, jossa etsitään turvaa kiusauksilta ja koettelemuksilta ja vuodatetaan sielunsa syvyydet Jumalan edessä, joka jo tietää "halumme ja toiveemme". W. oli sokea maallikkosaarnaaja, joka palveli Coleshillin kylässä Warwickshiressä Englannissa 1800-luvun puolivälissä. Hän omisti kylässä pienen koruliikkeen.
Tarina kertoo, että seurakunnan pappi ja ystävä Thomas Salmon kävi Walfordin kaupassa eräänä päivänä vuonna 1842. Walford kysyi, kirjoittaisiko Salmon ylös uuden runonsa rukouksesta. Kolme vuotta myöhemmin Salmon oli Yhdysvalloissa ja näytti runon New York Observer -lehden toimittajalle, joka julkaisi sen 13.9.1845 ilmestyneessä numerossa.
William Bradbury (1816-1868) kirjoitti musiikin tälle suosikkilaululle vuonna 1861. Sävelmä ja teksti esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä Bradburyn Golden Chains -kokoelmassa, josta se on noussut virsikirjoihin ympäri maailmaa.
1. Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
minua kutsutaan huolenpidon maailmasta,
ja kutsuu minua Isäni valtaistuimen eteen
tekemään kaikki tarpeeni ja toiveeni tunnetuksi.
Ahdistuksen ja surun aikoina,
sieluni on usein löytänyt helpotuksen,
ja usein paennut kiusaajan ansaa
palaten, suloiseen rukouksen hetkeen!
2 Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
Tuntemani ilot, autuuden, jonka jaan
niiden kanssa, joiden henki polttaa
voimakkain toivein sinun paluullesi!
Heidän kanssaan kiirehdin paikalle
missä Jumala, minun Vapahtajani, näyttää kasvonsa,
ja olen mielelläni siinä asemassa,
ja odota sinua, suloisessa rukouksen hetkessä!
3 Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
sinun siipesi kantavat anomukseni
hänelle, jonka totuus ja uskollisuus
siunaa odottavaa sieluani.
Ja koska hän käskee minua etsimään hänen kasvojaan,
uskomaan hänen sanaansa ja luottamaan hänen armoonsa,
annan hänelle kaikki huoleni,
ja odota sinua, suloinen hetki rukouksessa!
4.Suloinen hetki rukouksessa!
Suloinen hetki rukouksessa!
Saanen jakaa lohdutuksenne,
kunnes Pisgan-vuoren korkealta,
katselen kotiani ja lennän.
Tämän lihavaatteen minä pudotan ja nousen,
otan kiinni ikuisesta palkinnosta;
Ja huudan kulkiessani ilmassa,
hyvästi, jäähyväiset, suloinen rukouksen hetki.
Ollessani nuorena työntekijänä Suomen Kristillisen Työväen Liiton palveluksessa minut koulutettiin kiinnostumaan rahan merkityksestä hengellisessä työssä. Se oli oikeastaan monen mielestä edellytys toiminnan ylläpitämiseen. Pieni järjestö teki valtakunnallista työtä ja meitä oli palkkalistoilla aika monta tyyppiä. Saimme yhden valtakunnallisen kirkkokolehdin vuosittain, jonkin ajan kuluttua se puolitettiin ja vihdoin torpattiin kokonaan. Kerran sitten kävi iso moka, kun pari hallinnon ihmistä rupesi riitelemään ja kävi niin, että he unohtivat tehdä vuotuisen kolehtianomuksen kirkkohallitukselle. Se oli iso pieti ja niin tuli melkoinen lovi rahoitukseen. Eikä enää auttanut syytellä kumman vika, sillä juna oli mennyt aseman ohi. Siihen aikaan meillä oli työntekijöinä kannatusrenkaat, joilla ylläpidettiin taloutta. Siellä meni 11 ja ½ vuotta ja aina sain palkan ajallaan, mutta ei raha sittenkään ratkaissut vaan Jeesus.
Evankeliumiyhdistyksen työssä ollessani kuulin 25 vuotta, kuinka paljon meillä oli kulloinkin kenttätoiminta tappiollista. Aina puhuttiin markka-aikana miljoonien vajeesta ja euroihin siirryttäessä sama tarina jatkui vuodesta toiseen, pilkun paikka vain siirtyi. Ilmeisesti minä sitten paaduin tuohon liturgiaan, koska en enää hätkähtänyt vähääkään talouspäällikön vuodatuksesta vuotuisilla koulutuspäivillämme? Tuli myös kolme erottamisaaltoa, jolloin SLEY harvensi suurta työntekijäkaartiaan. Yleensä joku ystävällinen aikaansa seuraava lähimmäinen soitti minulle ja kysyi, joko minut oli potkaistu pois talosta? Mutta jostain merkillisestä syystä sain aina jäädä ja työni jatkui eläkkeelle asti. Antoivat sitten vielä minulle halkaisukirveen läksiäislahjaksi – varmaan se symboli liittyi jotenkin persoonaani? Rahatkin riittivät aina ja Jeesusta julistettiin.
Tuore uutinen kertoi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai kahdeksannen lähetysjärjestön, kun kirkolliskokous hyväksyi yksimielisesti Evankelisen lähetysyhdistyksen – ELY ry:n kirkon viralliseksi lähetysjärjestöksi. Asiasta tosin äänestettiin. ELY:n perustivat jokunen vuosi sitten vanhat työkaverini ja heitä kannattava SLEY:n kenttäväki. Syntyi naispappeuden kannalla olevien uusi yhdistys, puhdasoppisuudesta irronnut väljää julistusta suosiva pikku poppoo. Nyt kun Venäjällä ei voi tehdä lähetystyötä, heillä ei ole kuitenkaan yhtään omaa lähettiä ulkomailla. Lähetystyö perustuu siis heillä lähinnä avustamiseen, joten rahaa kyllä tarvitaan ja se näkyy kelpaavan hyvin heillekin. No maailman merelle sopii paljon kalastajia, kunhan vain kalastetaan Jeesukselle.
Arvid Martens kertoi muistelmissaan, miten Helsingin asuntopulaa hoidettiin pula-aikana. Tehtiin monta hätäratkaisua, tarjoamalla vain kaikkein alkeellisimpia suojia asunnottomille. Eräs johtaja Pettersson kertoi, miten oli joutunut mukaan tähän työhön. Eräänä iltana hän oli ollut ravintolassa ja syönyt siellä hanhea. Mutta kastike oli ollut niin epäonnistunutta, että hän kaikkea muuta kuin hyväntuulisena suuntasi askeleensa kotia kohti. Ajatellessaan katkerana itseään kohdannutta epäonnea, hän sattui kävelemään roskalaatikon ohi. Sen kanteen oli kiinnitetty paperilappu, johon oli tuherrettu jotain. Pettersson pysähtyi katsomaan ja luki: "Älä häiritse, Arska on kotona." Hän tarkisti asian ja näki miehen makaavan laatikossa. Silloin hän ymmärsi, että maailmassa on paljon suurempia suruja kuin pohjaanpalanut hanhi-kastike. Hän oli lukenut lehdistä Martensin toiminnasta kovaosaisten hyväksi ja otti häneen yhteyttä tahtoen tulla mukaan avustamiseen.
Lopputulos oli se, että menivät Nya Pressenin lehden toimitukseen pyytämään julkisuutta hankkeelle. Lehti suostui jälleen avaamaan palstansa aktion asialle.
Kaupunki vuokrasi yhdistykselle Pasilankatu 36—40:n tontin viideksi vuodeksi parakkia varten ja perustustyöt aloitettiin välittömästi. Seurakunnat lupasivat lisäksi kaksi parakkia. Kylmä talvi viivästytti kuitenkin töitä. Yksityiset henkilöt, liikelaitokset ja pankit auttoivat huomattavin lahjoituksin. Vieläpä vanhukset ja koululapsetkin ottivat osaa keräykseen. Järjestettiin yhdessä muiden musiikkiyhtyeiden kanssa laulu- ja soittoilta "Ojenna minulle kätesi" kauppakorkeakoulun juhlasaliin, joka luovutettiin ilmaiseksi tähän tarkoitukseen. Muutamat nuoret opiskelija vetosivat arkkipiispaan ja saivat luvan kantaa kolehdin kodittomien hyväksi jumalanpalveluksessa Helsingin Tuomiokirkossa. Ilahduttavan suuret luterilaisten kirkkotilaisuuksien ja muiden seurakuntien tilaisuuksien kolehdit lähetettiin Nya Pressenin keräystilille tai suoraan yhdistyksen postisiirtotilille. Keräyksen tuloksena saatiin 63197:52 Kovaosaisten Ystäville. Kuinka paljon luottamusta ja uhrimieltä sisältyikään tähän summaan!
Hurskaissakin piireissä näköjään raha ratkaisee - vai ratkaiseeko? Eikö talouden hyvä järjestys ole osoitus siitä, että Herra on saanut johtaa asioita? Onko niin, että huonot talousratkaisut ja vääränlainen rahankäyttö onkin seurausta itsekkyydestä, ylpeydestä ja epäuskosta? Sanoiko Jeesus seuraajilleen, että tehkää lähetystyötä, jos rahaa löytyy, julistakaa evankeliumia, jos budjetti antaa myöten ja jos talous menee kuralle, pankaa pillit pussiin ja tulkaa kotiin? Luuk.22:35. Ja hän (Jeesus) sanoi heille (opetuslapsille): "Kun minä lähetin teidät ilman rahakukkaroa ja laukkua ja kenkiä, puuttuiko teiltä mitään?" He vastasivat: "Ei mitään."
Olet sanonut, Jeesus, etteivät edes tuonelan portit voita sinun seurakuntaasi. Auta siis meitä katsomaan sinuun, joka olet Kaikkivaltias. Herra, näet meidän uskovienkin olevan usein materialisteja ja siksi kiinni kovin paljon näkyvissä asioissa ja luonnollisissa edellytyksissä, ihmisvoimissa ja älykkyydessä. Auta kansaasi luottamaan aina sinuun, sinun suunnitelmaasi ja johdatukseesi. Sinähän omistat loppujen lopuksi kaiken ja jaat sitä tahtosi mukaan. Kuolemassa ei kukaan vie täältä mitään mukanaan, vaikka arkku olisi lastattu vainajan kanssa täyteen kultaa. Ohjaa siis niin, että rahamme palvelisivat ajassa sinua, Jumalan valtakuntaa ja ihmissielujen pelastusta. Kiitos, että rahat riittävät, kun sinä olet taloudenhoitajamme. Aamen.
