torstai 30. marraskuuta 2023

Herran odotuksessa.......

torstai 23. marraskuuta 2023

- Herra, sinulla on täällä sinun yhdeksänkymmentäyhdeksän, eivätkö ne riitä sinulle?

Ira D. Sankey vaikutti Amerikassa herätyslaulajana, sillä hänen elämäntehtäväkseen tuli, niinkuin hänestä sanottiin, »laulaa evankeliumia». Hän oli itse kristittynä herätysliikkeen lapsi, ja oli tullut kääntymykseen jo kuudentoista ikäisenä. Ollessaan 30-vuotias hän tutustui vuonna 1870 kuuluisaan chicagolaiseen saarnaajaan D. L. Moodyyn ja tuli hänen uskollisimmaksi työtoverikseen. Tämän jälkeen esiintyivät he Amerikassa ja Englannissa vuosikaudet yhdessä, kooten tuhatlukuisia kansanjoukkoja ympärilleen. Moody saarnasi ja Sankey hoiti musiikin. Useissa paikoin Sankeyn käyttämät kansanomaiset hengelliset laulut herättivät oudoksuntaa. Mutta pian ne tulivat tavattoman suosituiksi.

Meillä Suomessakin ilmestyi jo aikaisin valikoima Sankeyn lauluja nimellä »Lauluja Karitsan kiitokseksi», josta ne sitten ovat levinneet muihin laulukirjoihin. Sankeyn tekemiä on näistä lauluista kuitenkin vain pieni osa. Jo aikaisin ryhtyi hän kokoamaan kertomuksia laulujensa synnystä sekä niiden leviämisestä ja vaikutuksesta. Toimeliaan elämän jälkeen hän pääsi odottamaansa lepoon vuonna 1908. Vanhuudessaan hän oli useita vuosia sokeana.

Kirjassaan »Elämäni ja Evankeliumilaulujen historia» Sankey kertoo:

- Vuonna 1874 löydettiin, sävellettiin ja lähetettiin laajaan lähetystyöhön runo ”Oli yhdeksänkymmentäyhdeksän.” Sen löytäminen tuntuu sattumalta, mutta minä en voi pitää sitä muuna kuin johdatuksena. Moody oli juuri johtanut kokoussarjan Glasgowssa, ja minä olin auttanut häntä laulunjohtajana. Olimme Glasgown rautatieasemalla nousemassa Edinburghin junaan pitääksemme sikäläisten pappien pyynnöstä siellä kolmena päivänä kokouksia. Ennen kuin astuimme junaan ostin 10 pennyllä viikkolehden. Koska olimme keskeytymättömän työmme johdosta Glasgowssa väsyneet ja aioimme Edinburghissa heti aloittaa, emme matkustaneet toisessa emmekä kolmannessa luokassa niin kuin tavallisesti, vaan vetäydyimme brittiläisen rautatien ensiluokan tarjoamaan yksinäisyyteen ja lepoon. Toivoen löytäväni Amerikan uutisia, aloin silmäillä juuri ostamaani lehteä. Tämä toivoni oli kumminkin tuomittu turhaksi.

Viskasin lehden menemään, mutta vähän ennen Edinburghiin tuloamme nostin sen ylös lukeakseni ilmoitukset. Silloin silmäni sattuivat pieneen runoon lehden kulmassa. Luin sen huolellisesti ja ajattelin kohta, että siitä tulisi hyvä laulu evankelioimistyössä, jos sillä olisi sävelmää. Huomautin siitä Moodylle, ja hän pyysi minua lukemaan sen. Niin teinikin pannen lukemiseen koko taitoni ja tarmoni. Mutta kun lopetin ja katsoin ystävääni Moodya nähdäkseni, minkä vaikutuksen se oli häneen tehnyt, havaitsin, ettei hän ollut kuullut sanaakaan, vaan oli syventynyt kirjeeseen, jonka hän oli saanut Chicagosta. Siitä huolimatta leikkasin runon irti ja panin sen nuottisalkkuuni — josta sivumennen sanoen on kotoisin hyvin moni niistä hengellisistä lauluista, jotka nykyään ovat tunnetut kautta maailman.

Seuraavan päivän päiväkokouksessa Moodyn ja toisten puhujien tekstinä oli 'Hyvä paimen'. Kun Moody oli lopettanut, kutsui hän tohtori Bonarin lausumaan jonkun sanan. Hän puhui ainoastaan muutaman minuutin, mutta hyvin voimakkaasti. Hänen lopetettuaan Moody kääntyi puoleeni:

- Onko sinulla tähän aiheeseen liittyvää yksinlaulua lopettajaisiksi?

En muistanut mitään sellaista enkä tiennyt mitä tehdä. Kahdeskymmeneskolmas psalmi tuli mieleeni, mutta sitä oli laulettu kokouksessa jo useamman kerran. Tiesin myöskin, että kaikki läsnäolijat yhtyisivät minuun, jos laulaisin tämän suositun psalmin eikä sitä siis saattanut esittää yksinlauluna. Silloin tuntui kuin olisin kuullut äänen sanovan: ”Laula se laulu, jonka löysit junassa.” Pidin tätä mahdottomana, koska siihen lauluun ei ollut sävelmää. Mutta taaskin tunsin selvästi, että minun piti laulaa nuo sanat, jotka edellisenä päivänä olin löytänyt. Nehän olivat kauniit ja tilaisuuteen sopivat. Asetin sanomalehtileikkeleen uruille eteeni, kohotin sydämeni rukoukseen ja pyysin, että Jumala auttaisi minua laulamaan tuon laulun niin, että ihmiset kuulisivat ja ymmärtäisivät. Laskin käteni uruille, painoin As-duurin perussoinnun ja aloin laulaa:

Kadonnut lammas

1.Siellä oli yhdeksänkymmentäyhdeksän, jotka makasivat turvallisesti suojassa; Ja yksi oli ulkona kukkuloilla, kaukana kultaisista porteista; poissa vuorilla villinä ja paljaana, poissa lempeän paimenen huolenpidosta.

2. - Herra, sinulla on täällä sinun yhdeksänkymmentäyhdeksän, eivätkö ne riitä sinulle? Mutta paimen vastasi: - Tämä on minun, on harhaillut pois luotani: Ja vaikka tie on epätasainen ja jyrkkä, menen erämaahan etsimään lampaitani.

3.Mutta kukaan lunastetuista ei koskaan tiennyt kuinka syvät vedet olivat ristikkäin; Eikä kuinka pimeä yö, jonka Herra kulki, ennen kuin Hän löysi lampaansa, joka oli eksyksissä erämaassa, hän kuuli sen huudon, sairaana ja toivottomana ja valmiina kuolemaan.

4. - Herra, mistä ne veripisarat aina ovat, merkitsetkö vuoren jäljen? - Ne vuodatettiin harhaan joutuneen vuoksi, ennen kuin paimen voisi tuoda hänet takaisin, - Herra, mistä sinun kätesi ovat niin vuotavat ja haavoilla? - Ne lävistivät tänä yönä monet orjantappurat.

5.Ja läpi vuorten, ukkosen riehuessa Ja kallion jyrkkyydestä kohosi huuto taivaan porteille: - Iloitse! Olen löytänyt lampaani! Ja enkelit lauloivat valtaistuimen ympärillä: - Iloitse! sillä Herra tuo takaisin omansa!

- Nuotti nuotilta minulle annettiin se sävelmä, joka tällä laululla yhä on. Mitään muutoksia en ole tehnyt. Kun laulu loppui, kuului kuin syvä huokaus läpi koko salin, ja minä aavistin, että minun lauluni oli koskettanut skotlantilaisten kuulijain sydämiä.

Moodykin oli hyvin liikutettu. Hän lähti puhujalavalta ja tuli alas minun luokseni. Nojautuen urkuihin, hän katseli pientä paperipalasta, josta laulu oli laulettu ja sanoi kyyneleet silmissä:

- Sankey, mistä sait tuon laulun? En ole eläessäni kuullut sellaista.

Minäkin tulin kyyneliin saakka liikutetuksi, nousin ja vastasin:

- Moody, se on se laulu, jonka eilen luin sinulle junassa ja jota sinä et edes kuunnellut.

Sitten Moody nosti kätensä, lausui siunauksen ja kokous loppui. Näin laulu 'Oli yhdeksänkym-menfyhdeksän' syntyi.

Vähän myöhemmin sain eräältä kokouksessa läsnä olleelta naiselta kirjeen, jossa hän kiitti minua siitä, että olin laulanut hänen sisarvainajansa runon. Kirjeenvaihtoa jatkamalla sain tietää, että runon tekijä oli Elisabeth C. Clephane Melrosesta Skotlannissa. Hän ja hänen kaksi sisartaan kuuluivat sivistyneeseen kristittyyn perheeseen. Hän oli syntynyt Edinburghissa 1830. Kuvaillessaan häntä, hänen sisarensa sanoo: - Hän oli kirjoihin kiintynyt, hiljainen pieni lapsi, joka pelkäsi herättää huomiota. Surun hän oppi tuntemaan menettäessään aikaisin molemmat vanhempansa. Varttuessaan havaittiin hänet lahjakkaimmaksi perheenjäseneksi. Hän oli luokkansa ensimmäinen ja opettajiensa suosikki. Runoutta hän rakasti intohimoisesti. Sairaitten ja kärsivien parissa häntä kutsuttiin auringonsäteeksi. 'Oli yhdeksänkymmentäyhdeksän' hän kirjoitti eräälle ystävälleen, joka julkaisi sen eräässä lasten lehdessä. Siitä se otettiin moneenkin julkaisuun, mutta herätti verrattain vähän huomiota. Hän kuoli vuonna 1869.

Sankeyn ja Fanny Crosbyn, toisen tunnetun lauluntekijän liitti lämmin ystävyys monta vuotta toisiinsa. Useita hänen lauluistaan Sankey lauloi ja liitti laulukirjaansa. Kun Sankeykin elämänsä viime vuosina menetti näkönsä, tuli siitä uusi yhdysside heidän välilleen.

Kahdeksankymmenen vuoden ikäisenä kirjailijatar kävi tervehtimässä sairasta ystäväänsä. Hän kertoo siitä: - Kun olin istuutunut vuoteen viereen, sanoi sairas minulle: - Fanny, me olemme nyt vielä virran tällä puolen. Jos minä saavutan toisen rannan ennen sinua, odotan sinua elämän puun juurella, ja kun sitten tulet, menemme käsi kädessä Vapahtajamme luo ja kerromme Hänelle, kuinka sydämestämme olemme Häntä rakastaneet.

Tässä eräs versio tästä laulusta:

https://www.youtube.com/watch?v=PmF5K1ZNVW8&list=PLni6MqaSUStkxMy-mcvzXYdrSRCawNUD9&index=7

lauantai 18. marraskuuta 2023

Kuulkaa Herran sana, te kansat Jer.31:10

Ke 22.11. klo 18

Sanan ja rukouksen ilta,

Turkka Aaltonen

perjantai 17. marraskuuta 2023

»Vaimo, itke itsesi tähden, älä tämän lapsen takia. Hän on oleva vielä Jumalan työaseena jaloa käyttöä varten.»

Joskus aina joku sanoo, ettei naisten pitäisi puhua ollenkaan seurakunnassa? Ilmeisesti tämä kommentti liittyy muutamaan Raamatun sanaan, joissa ohjataan seurakunnan kokoontumista? Oma kokemukseni on ollut aina naisten osuudesta seurakunnan toiminnassa hyvin myönteinen. Neuvostoliiton aikoina siellä käydessäni oli päivän selvää, ettei seurakunnaalla ollut muut edellytystä toimia, kuin naisten kautta. Miehet oli tapettu keskitysleireillä, virkapappeja ei ollut kuin ortodoksikirkossa. Nämä uskonsisaret sitten opettivat, todistivat, pitivät jumalanpalveluksia, vihkivät, kastoivat ja hautasivat sujuvasti tarvitsevia. Se oli Jumalan johdatusta

Olen kuullut 50 vuoden aikana lukuisia erinomaisen hyvä naispuhujia, Jumalan sanan opettajia, esirukoilijoita, profeettoja ja sielunhoitajia. He ovat olleet seurakunnan äitejä nuoremmille uskoville. Mutta moni heistä on kulkenut kovan arvostelun saatteessa matkaansa, halveksittuna ja ylikäveltynä.

2.Aik.34:21-23. "Menkää ja kysykää minun puolestani ja niiden puolesta, joita on jäljellä Israelista ja Juudasta, neuvoa Herralta tästä löydetystä kirjasta. Sillä suuri on Herran viha, joka on vuodatettu meidän ylitsemme, sen tähden että meidän isämme eivät ole noudattaneet Herran sanaa eivätkä tehneet mitään kaikesta siitä, mikä on kirjoitettuna tässä kirjassa." Niin Hilkia ynnä ne muut, jotka kuningas määräsi, menivät naisprofeetta Huldan tykö, joka oli vaatevarastonhoitajan Sallumin, Tokhatin pojan, Hasran pojanpojan, vaimo ja asui Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa. Ja he puhuivat hänelle, niin kuin edellä mainittiin. Niin hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala:…..

Ajattelen niitä lukemattomia koteja, joissa olen yöpynyt saarnamatkoillani ympäri Suomea. Kuinka monet ystävät ovat nähneet vaivaa minun takiani, vaikka olen yrittänyt tulla toimeen mahdollisimman vähäisin tarpein ja edellytyksin. Lukemattomat emännät ovat avanneet kotinsa ovet vieraalle ihmiselle vain siksi, että olen ollut Jumalan asialla, sananpalvelija. Kun sydämet avautuvat Kristukselle, avautuvat myöskin kodit Herralle ja kukkarot Jumalan valtakunnan asialle ja edistämiselle. Kellokin alkaa käydä silloin Jumalan aikataulun mukaan. Se on ihmeellistä ja vaikuttavaa.

Apt.16:14-15. Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä.

Tapasin aikoinaan erikoisen esirukoilijan, Toini Kareisen, hän kävi Kotkassa puhumassa asuessamme niillä kulmilla. Muistan, että seurakunta oli jotenkin kriittinen häntä kohtaan etukäteen, mutta suostui kuitenkin sitten hänen vierailuunsa. Pieni nainen oli sangen vaatimaton esiintymisessään ja rukouksissaan, ei mitenkään vaarallisen tuntuinen. Jumala oli kutsunut ja armoittanut hänen tehtävään. Hän itse kertoo kirjassaan:

- Synnyin Heinäveden paikallissairaalassa 17.04.1945. Heti syntymäni jälkeen minulla todettiin olevan vakava sydänvika. Olin niin sanottu sininen lapsi. Sydämessäni oli parsinneulan pään kokoinen reikä. Siniset lapset menehtyivät siihen aikaan melko pieninä. Parantavaa hoitomenetelmää ei ollut vielä keksitty. Ensimmäiset kolme vuotta vietin vuoronperään kotona ja Heinäveden sairaalassa aikuisten osastolla. P ohjois-Karjalan keskussairaalaa, saatikka lastenosastoa, ei ollut tuolloin vielä olemassa. Ensimmäisen elinvuoteni aikana minulla oli ollut jo kerran keuhkoputkentulehdus ja ennen 15 vuoden ikää 13 keuhkokuumetta.

- Olin 9-vuotias ja keuhkokuumeinen lapsi. Jatkuva yskiminen ja kuumeilu oli haurastuttanut verisuoniani niin pahoin, että aortta repesi tyvestään. Sain valtavan verensyöksyn aortan verisuonen katketessa. Äiti lähti hakemaan kiireesti apua. Diakonissaoppilas Maija Kervinen oli tällöin sattumalta käymässä kotonaan Heinävedellä. Hän neuvoi äitiäni juottamaan minulle vahvaa suolaliuosta. Maija oli vähän aiemmin kurssilla kuullut, että vahva suolaliuos tyrehdyttää verenvuodon. Verenvuoto tyrehtyikin kaikkien suureksi ihmeeksi. Toivuin sen verran, että minut pystyttiin viemään kirkolle sairaalaan. Sairaalassa sain pitkän aikaa penisilliiniä keuhkokuumeen hoitoon. Penisilliini lääkkeenä oli tuolloin suuri harvinaisuus. On suuri Herran ihme, että selvisin siitäkin sairaustapauksesta. Minun aikani lähteä ei ollut vielä koittanut. Tämän tapauksen yhteydessä näin enkelin, joka antoi valkoiset alttiuden sukat jalkaani ja sanoi: »Sinä et kuole, vaan jäät elämään.» (Kyseinen tapahtuma on kuvattu kirjan kannessa.)

- Eemeli-setä (serkku) Viialasta kävi usein kesäisin luonamme. Setä oli toisenlainen kuin muut tuntemani ihmiset. Hänestä heijastui hiljainen myötäeläminen, jonka lapsikin tunsi lämpönä. Ihailin hänestä lähtevää kirkkautta. En silloin tajunnut, miksi niin oli - niin vain oli. Kiipesin mielelläni sedän syliin. Hänen rutistuksensa tuntui lämpöiseltä. Nyt ymmärrän, että Eemeli-sedällä oli Jeesuksen rakkaus sydämessään. Hänestä henki rauha ja kirkkaus. Äitini on kertonut minulle seuraavaa. Eemeli-setä oli ollut käymässä meillä. Hän oli nähnyt minun sylkevän verta keuhkokuumeisena. Äiti oli kysynyt sedältä: »Kuinkahan Toinin käy?» Eemeli-setä oli vastannut: »Vaimo, itke itsesi tähden, älä tämän lapsen takia. Hän on oleva vielä Jumalan työaseena jaloa käyttöä varten.» Näihin aikoihin näin myös enkeleitä ympärilläni. Yksi enkeleistä oli pienen tytön kokoinen. Enkelillä oli armonsukat kädessään ja hän pani ne jalkaani. Samalla enkeli sanoi minulle: »Et sinä kuole. Tulet saamaan vielä kengät myöhemmin.» Luulin enkelinäkyä silloin uneksi. Jälkeenpäin minulle on selvinnyt, ettei se ollutkaan unta, sillä enkelin lupaamat alttiudenkengät tuotiin minulle v. 1984, jolloin Jumala otti minut käyttöönsä.

Herra antoi silloin minulle uuden Pyhän Hengen täyteyden auttaa sairaita ja rukoilla sairaiden puolesta. Toimintani tapahtuu kotonani esirukoilemalla asiakkaan läsnäollessa, puhelimitse tai kirjeitse. Pyydettäessä vierailen eri seurakunnissa pitämässä Sanan ja Rukouksen -iltoja.

Suomen nuoriso etsi suurinta elämän onnea!

NNKY:n koulutyttökokous Turussa

huhtikuun 24—26 p.nä Linnankatu 16

Kaikki 14 v. täyttäneet koululaiset ovat tervetulleita

”Jeesus on täällä ja kutsuu sinua.”

Tällainen esite löytyi erään vanhan kirjan sisältä, joka löytyi kirjahyllystämme. Se oli ollut siellä ilmeisesti kirjanmerkkinä lukijalle. Turussa pidettyjen kokousten ajankohta oli sota-ajan loppujakso, 1943. Elettiin suuren puutteen, epävarmuuden, köyhyyden ja pelon ilmapiirissä. Mietin, että äitini kävi silloin oppikoulua siellä ja oli juuri 14-vuotias, mahdollisesti hän siis oli mukana noissa tilaisuuksissa? Hänen koulunsa oli vain puolen kilometrin päässä juhlapaikasta. Vai oliko esite mahdollisesti hänen taltioimansa? Oli siis aika ja aihetta etsiä Jeesus, joka oli luvannut antaa tulevaisuuden ja toivon.

talo josssa kokoukset pidettiin

Kolmen päivän ohjelmaan kuuluivat raamattutunnit, rukouskokous, pienryhmiä, kuorolaulua ja kysymys/vastaus tunti. Ajan ankeudesta kertoo se, että jokainen osallistuja huolehti itse majoituksensa ja ruokailunsa.

Kuinka ajankohtainen olikaan päivien teema, jolla tyttöjä kutsuttiin Jeesuksen luokse. Tällaiselle toiminnalle olisi nykyisinkin tilausta, sillä nuoret ovat ahdistuneita, yksinäisiä, pelokkaita, syrjäytyneitä, turhautuneita, tyhjiä, kiusattuja, kiinni riippuvuuksissa, tiedonvälityksen masentamia ja lukemattomien syntien taakoittamia.

Raamatussa on profetia, joka sopii tähän tilanteeseen: Ps.68:12. Sitä rukoilkaamme tähänkin aikaan ja maahan. "Herra antaa sanoman, suuri on voitonsanoman saattajatarten joukko: Sotajoukkojen kuninkaat pakenevat, he pakenevat, ja perheen emäntä jakaa saaliin."