perjantai 16. lokakuuta 2015

Kun Kristus kulki Latviassa


Neuvostoliiton valtakaudella kävin lähetysmatkalla Latviassa, veimme sinne Raamattuja ja muuta kristillistä materiaalia, kävimme seurakunnissa, julkisissa ja maanalaisessa, tapasimme monia uskovia ja ihmettelimme maailman menoa. Muistan, kuinka kyselin eräältä paikalliselta oppaaltamme, miksi kirkkojen ristit oli silloin korvattu kukoilla? Hän vastasi, että kukkokin mainitaan Raamatussa Pietarin kieltämisen yhteydessä. Sukkelaa? Mieleeni jäi myös matkaoppaamme Pietarista, joka oli vannoutunut ateisti ja koko ajan varjostamassa ja arvostelemassa meitä ja kristillisyyttämme. Annoimme hänelle eräänä iltana Raamatun ja seuraavana aamuna hän kertoi lukeneensa sitä koko yön, mutta olevansa edelleen täysin eri mieltä? Viimeisenä aamuna hän hyökkäsi taas keskustelussamme aamiaispöydässä kristillisyyttä vastaan. Tuli siinä puhetta hänen sairaasta tyttärestään ja sanoin niin painokkaasti kuin osasin, että Jumala rakastaa häntä ja tytärtä. Opas murtui täysin ja rupesi itkemään, Jumalan rakkaus riisui hänet aseista. Rukoilin, että Herra pelastaisi hänet.
Latvia oli naapureidensa Viron ja Liettuan tavoin pienenä valtiona vuoroin Venäjän, Puolan, Ruotsin ja Tanskan miehittämä. Nykyinen Latvian tasavalta alkoi 1918. Mutta maailmansodassa se joutui Neuvostoliiton valtapiiriin, välillä siellä hallitsivat saksalaiset ja sitten taas sodan loputtua Neuvostoliitto. Vuonna 1990 Latvia taas itsenäistyi.
madame von Krüdener

Riigassa syntyi Barbara Juliane von Krüdener (1764-1824), joka oli myöhemmin merkittävä uskova nainen koko Euroopan historiassa ja Jumalan valtakunnassa Kristuksen todistajana. Hän meni naimisiin Bourkhardt-Alexis-Constantine Krüdenerin kanssa, tämä oli kuusitoista vuotta häntä vanhempi leskimies. Barbara oli luonteeltaan kevytmielinen, huvielämää rakastava, ja hänellä oli kyltymätön jano saada huomiota ja olla imarreltu; nämä piirteet vaivasivat häntä koko hänen elämänsä ajan myöskin uskoontulonsa jälkeen.

Monen Euroopassa eletyn vuoden jälkeen Barbara palasi Riigaan, jossa tapahtui hänen hengellinen herätyksensä. Se alkoi siitä, kun eräs hänen herrasmies tuttavistaan tuli tervehtimään häntä ja kuoli äkisti hänen jalkojensa juuressa 1804, aivohalvaus heidän silmiensä tappoi miehen. Tämä järkytti häntä suuresti; hän alkoi hakea lohdutusta, ja löysi sen suutarilta, joka johdatteli levottoman asiakkaansa Jumalan valtakuntaan. Suutari oli taustaltaan Kristuksen kiihkeä opetuslapsi ja kuului Moravian veljien joukkoon (olivat ns. veljesseurakuntia ja herrnhutilaisia, joita pidetään evankelisen uskon edustajina. Nykyäänkin Suomessa on vielä päivän tunnussanan niminen vuosikirjanen heidän perintönään).
- Hän on onnellinen, onnellisin kaikista ihmistä ja minä kaikkein onnettomin olento, Barbara toisti. Suutari julisti ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Kristusta, jota hän rakasti. Tämä oli uutta ja tuli koston Jumalan tilalle, jonka edessä he vapisivat. Mutta nyt hänen eteensä tuotiin Jumala, joka on kuolemassa rakkaudesta syntisiä kohtaan. Niin armahdettu syntinen rakastaa häntä, joka on ensin rakastanut häntä. Barbara löysi Jeesuksessa uuden elämän ja alkoi välittömästi saarnata tätä Jumalan armoa, joka ilmestyi hänen Pojassaan. Vaikka Barbara oli löytänyt rauhan, kuitenkin lääkäri määräsi hänen hermojaan hoidettavaksi lämpimillä kylvyillä.
Hän kirjoittaa: - Herra näytti minulle äärettömän armonsa. Autuus on aina kasvavaa, ja olen aina enemmän suuntautunut hänen puhtaaseen rakkauteensa ja itseni kieltämiseen - uskoni hänen on lähitulevaisuudessa yhä vahvistunut ja olen päässyt hänen rakkautensa syvyyksiin, josta voimme aina saada voimaa, vaikka näemme sen heikoin silmin täällä maan päällä, mutta sydämeni osoittaa kuinka se säteilee, joten haluan kiittää siitä äänekkäästi ja kehottaa kaikkia palvomaan Herraa. Se oli minulle eräänä päivänä sanoma Herralta, lähetetty ylhäältä, mihin minua on vedetty: Mene aidan vierille ja kutsu heidät: Oi, että voisin palvella Häntä, suorita palvotulle Herralle kaikki, kaikki ja ylistää hänen nimeänsä ja palaa rakkaudessa; Riigassa syntyy pieniä apostoleja, joista saadaan isoja kiviä Herran temppeliin, sillä nämä lapset tulevat saarnaamaan evankeliumia.

- Myös tässä talossa antaa minulle Herra paljon armoa ja siunausta, koska pyysin häntä. En halua elää missään, jos ei hänen suuri pyhä rakkautensa syntisiä kohtaan tietäisi, että me nyt laulamme illalla virsiä sydämen voimalla. Kaukana olevatkin kuulevat mitä se on, että tunnustamme Herran voimaa ja elämme Hänen armostaan ja Hänen siunauksestaan.
- Heidelbergissä koin jotakin hyvin koskettavaa. Kievari, jossa olimme majoittuneena, verrattiin torniin, jossa vangit istuivat, siellä jengit värväsivät uusia rosvoja ja niitä useita oli luultavasti tulossa tielle, joka johti kuolemaan. Nämä ihmiset olivat verkossa, jonka saatoin nähdä heidän edessään tiukkana, jossa oli yksinäinen ritiläikkuna, he lauloivat lauluja, jossa epätoivon sävyt sekoittivat mielen. Sydämeni oli valitettavan syvästi liikuttunut ja pyysin Kristuksen myötätuntoa heille, sitten tuli helluntaipäivän kaunis näky sieluni minun eteen, suuri pyhä, kaunein juhla, jossa herrain Herra niin armollisesti opettaa Pyhän Henkensä varhaisille kristityille. Kun minä niin selvästi koin onneni, ajattelin ja pyysin Herraa tekemään tänä päivänä heille tuon ilon, hyviä uutisia, ja pyysin häntä ohjaamaan minun vaiheitani. Menin ulos ja seisoin suljetun tornin oven edessä, jota en voinut saada auki ja ihmispelko valtasi minut, koska näin kaduilla ihmisiä, ja pelkäsin heidän mielipiteitänsä. Mutta Luojan kiitos, ajattelin, että hän, joka jätti taivaan kunnian ja tuli muuttuneena alhaiseksi ja väärinymmärretyksi, niin varmasti kurjat syntiset eivät tuo meille mitään nöyryytystä. Luojan kiitos, tunsin jopa varkaita ja murhaajia ja huonompiakin kuin niitä. Olinko koskaan tarpeeksi ymmärtänyt hänen rakastaneen meidän syntistä nuorisoamme? Pyysin voimaa ja siunausta näille köyhille ihmisille. Ja näin, että Jumalan Poika tuli ja teki ulkopuolelta oven, näin Herran linjan ja he seurasivat vanginvartijaa ja hänen vaimoansa (Apt.16), ja kas kummaa, heidän sydämensä oli valmis. Kerroin heille olevani outo nainen, joka olin saapunut Jumalan lähettämänä, että olin nähnyt heidän olevan vankeja ja tämä oli syvä tunne ja haluaisin tehdä heissä ilon, joten pyysin kokkia tekemään heille hyvän aterian ja kerroin heille tämän. Onnellisuus on sitä, että täytyisi tietää Herran Kristuksen ja että hän rakasti kaikkia tyytymättömiä, ja että he voivat päästä tuntemaan hänen armonsa, hän antaa heidän heittää kaikki itsensä hänen jalkojensa juureen, ja rukoilla hänen suurta ja armollista rakkauttaan, Häntä itseään ja pyytää armoa. Hän antaisi heille verensä ja kuolemansa, jos annatte hänelle koko sydämenne ja vilpittömästi kääntyisitte todellisessa parannuksessa puoleensa. Hän kantoi meidän rangaistuksemme. Sanoma vanginvartijasta kosketti, koska se kertoi Jumalan armosta ja lupasi kaiken. Eräs nainen sanoi itkien olevansa huono ja tahtovansa parannukseen synneistään. Hän kertoi kuulleensa ihania lauluja Jeesuksen rakkaudesta syntisiä kohtaan. Iltapäivällä annoin pienen kirjan naiselle ja jälkeenpäin hän sanoi minulle iloitsevansa siitä suuresti.
paroonitar von Krüdener

Barbara oli kristillisessä työssään saanut kohdata perheitä, köyhiä, sairaita, lapsia, vanhuksia, vankeja ja vapaita. Barbaran toiminnalla oli suuri merkitys uskonnollisen elämän herättämiseksi useammilla seuduilla Saksassa ja Sveitsissä. Palavassa rakkaudessaan Ristiinnaulittuun hän matkusti läpi suuren osan Eurooppaa, saarnasi parannusta, julisti sekä vapahdusta että kirousta, vei pahantekijöille vankiloihin evankeliumin lohdutusta, puhui tämän maailman viisaille ristin hulluutta, kuninkaille ja ruhtinaille Kristuksen ylevyyttä, hänen, joka on kuningasten kuningas, herrain Herra. Hän koki voimakkaita kokemuksia karismaattisuudesta aikansa mystikkojen seuroissa ja ne ohjasivat paljon hänen maailmankatsomustaan ja uskoaan. Lopunajan ennusteet vaikuttivat häneen syvästi. Missä hän vain liikkui, siellä hän järisytti vanhoja suruttomia, pehmitti kivisiä sydämiä katumuksen kyyneleihin, veti puoleensa joukoittain hengellisesti kurjia, kaiken laatuisia ja säätyisiä. Toiset kunnioittivat häntä Herran valituksi, pyhäksi profeetaksi ja ihmeitten tekijäksi; toiset pilkkasivat narriksi, vaaralliseksi intoilijaksi ja petturiksi. Hän katsoi, että Napoleon oli Johanneksen ilmestyskirjan syvyyden enkeli ja Antikristus.
Aleksanteri 1

Venäjällä vaikutti silloin keisari Aleksanteri 1. (valloitti Suomen 1809, antoi meille myöskin autonomian, järjesti Porvoon valtiopäivät), jolla oli suuri vaikutus Euroopan asioihin. Hänellä oli suuria vaikeuksia itsensä kanssa, joka heijastui myös hänen johtajuuteensa. Hän oli juuri hävinnyt sodan Napoleonia vastaan. Hän ei ollut saanut apua okkultisteilta, vaikka oli sitä etsinyt ja halunnut. Aleksanterilla oli kaikissa kunnianosoituksissa, jotka on tuotu hänelle, levoton omatunto: hän tunsi ristiriita Jumalan rakkauden ja osakseen tuleen kunnian ja turhaan maailman elämän välillä.
Keisarinna Elisabet oli tullut uskoon ja pietistiksi; hän ja hänen uskovat hovineitonsa pyysivät Barbaraa apuun. Barbara matkusti Pietariin ja sai puhua tsaarille kolmen tunnin ajan. Hän tunsi rukousvastauksena päästä keisari luokse vierailulle. Hän repi pimeyden ja valheen verhon hallitsijan sielulta. Hän sanoi: - olette Jumalan mies, teidän on lähestyttävä syntisenä Herraa armon kysyen. Ette ole vielä saanut armoa, joka yksin voi antaa syntejä anteeksi: olette vielä synneissänne, sillä ne eivät ole vielä nöyryyttäneet teitä Jeesuksen eteen: Ette ole vielä kuin publikaani sydämen pohjilta rukoilleet: Jumala ole minulle syntiselle armollinen! Ja siksi teillä ei ole rauhaa. Kuunnelkaa siis nyt naisen ääntä, joka oli myös suuri syntinen, mutta joka on löytänyt anteeksiannon Kristuksen jalkojen juuressa! Keisari vuodatti kyyneleitä ja peitti kasvonsa käsissään. Hän sanoi: - jatkakaa, sanasi ovat musiikkia sielulleni. Kun hän lopetti, nyyhkytti Euroopan voimakkain hallitsija kuin lapsi kädet kasvoillaan. Hän oli lopultakin löytänyt rauhan sielulleen. Keisari luovutti sydämensä Herralle. Pidettiin hengellisiä tilaisuuksia, mukana oli naisprofeetta ja yksinkertainen talonpoika, myös monet muut osallistuivat näihin kokouksiin. Luettiin Raamattua keskusteltiin, rukoiltiin polvillaan, usein yli puolenyön.

Barbarasta tuli keisarin suosikki ja hän käytti vaikutusvaltaa keisariin Pyhää Liittoa perustettaessa.
Hänen aloitteestaan keisari esitti ja sai aikaan "pyhän liiton" (allianssi) Saksan ja Itävallan hallitsijain kanssa, johon yhtyivät kaikki muut Euroopan ruhtinaat. Pyhän liiton tarkoituksena oli kristillisen veljes-rakkauden aikaansaaminen kansain välille, joita olisi pidettävä yhden perhekunnan jäseninä, ja ruhtinasten välille, jotka olisivat kansain isinä, sekä kristillisyyden kohottaminen korkeimmaksi laiksi kansain elämässä. Liitto oli lyhytaikainen.

Venäjällä oli tullut yliopistomaailmassa vallitsevaksi perussuuntaukseksi lisääntynyt hengellinen pimeys, joka oli vallannut myös teologisen tiedekunnan. Kun tsaari sen huomasi, koko teologisen tiedekunnan henkilökunta pantiin vuonna 1823 muihin hommiin. Uudet viranhaltijat valittiin pietistien keskuudesta. Tämä sai raivon aikaan vastustajissa, mm. Friedrich Engels (oli sosialistinen filosofi ja toimi yhteistyössä Karl Marxin kanssa modernin kommunistisen teorian luomisessa) kirjoitti teologituttavalleen Friedrich Gräberille 12.06.1839 pitkän vuodatuksen, jossa hän sanoi näinkin: "Minä taistelen pietismiä ja kirjaimellista uskoa vastaan niin kauan, kuin vain voin".
Fjodor Kuzmin

Aleksanteri I kuoli 47-vuotiaana vuonna 1825 etelävenäläisessä Taganrogin kaupungissa. Venäjällä jäi sitkeästi elämään legenda jonka mukaan Aleksanteri I ei kuollutkaan tuolloin vaan vetäytyi uskonnolliseen mietiskelyyn. Tomskissa vuonna 1864 kuollutta siperialaista erakkoa Fjodor Kusmitšia väitettiin keisari Aleksanteriksi. Selvittämättä on jäänyt myös Aleksanterin ruumiin kohtalo. Kun Neuvostoliiton viranomaiset yli sata vuotta myöhemmin antoivat luvan Aleksanteri I:n haudan avaamiseen Pietari-Paavalin linnoituksen kirkossa Pietarissa, hauta osoittautui tyhjäksi. (Siperiassa kuoli 1860-luvulla munkki Fjodor Kuzmin, jonka puheista ilmeni, että hän tunsi läheisesti vuosisadan alkupuolen hallitsijoita ja valtiomiehiä ja jonka tavat osoittivat hänen olleen peräisin korkeista piireistä. Munkki olisi ikänsä ja näkönsä puolesta voinut olla Aleksanteri I.?)
Aleksanteri I:n mukaan on Suomessa nimitetty myös katuja Helsingissä ja Porvoossa sekä kirkko Tampereella.

Vuonna 1821 Barbara karkotettiin Pietarista koska hän oli visioinut keisarin uutena Kreikan valloittajana ja oli hakenut tukea näkemykselleen Kreikan sodan itsenäisyyspäivästä? Barbara karkotettiin Ukrainaan ja hän kuoli Krimin niemimaalla 1824, hän oli 60-vuotias.
Hän odotti kärsimättömästi myös jumalallista tuomioiden täyttymistä, hän kuunteli jokaisen huhun maanjäristyksestä tai ukkosesta, rakeista, tulipaloista, rutosta, joita hän piti tuomioiden ilmentyminä ajassa.
Kirjeessä pojalleen hän muutama viikko ennen kuolemaansa kirjoittaa: - Mitä olen tehnyt hyvää, se pysyy, mitä pahaa olen tehnyt (koska olen monta kertaa kuullut Jumalan äänen, ja se hedelmän mielestäni ylpeydessäni karkottanut), hän, minun Jumalani, pyyhkii pois armossaan. Minulla on Jumala ja Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa minut kaikesta synnistä.

Barbara asui perheineen Viitinan (sijaitsee etelä Virossa Vorunmaalla) kartanossa ja kirjoitti useita kirjoja. Pietistien tapaan hän koetti vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja antaa talonpoikien
lapsille koulutusta, sekä määräsi lauantaiksi puolipäiväisen työajan työntekijöilleen. Nykyään rakennuksessa toimii Rõugen peruskoulu.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Eräänä päivänä Herran Kristuksen kanssa

Eräs kristitty rukoili johdatusta elämäänsä, hän halusi varmistua Jumalan tahdosta valinnoissaan. Hän kertoi kokeneensa pelastumisen riemua:
- Raamattu sanoo: "Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!" Fil. 4:4. Iloitsen ja riemuitsen siitä, että taivaallinen Isäni on pelastanut minut pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan. Jeesuksen Kristuksen veri on puhdistanut omantuntoni kuolleista teoista palvelemaan elävää ja todellista Jumalaa
Heti uskoon tultuani sain kokea Jumalan ihmeellistä johdatusta. Ensin minut johdatettiin nuorten rukousryhmään, johon kokoonnuimme pari kertaa viikossa kantamaan toistemme kuormia. Siellä aloin määrätietoisesti rukoilla, että Jumala kirkastaisi minulle paikan, missä saisin palvella häntä. En tahtonut liittyä mihinkään kristilliseen toimintaan, ennen kuin olin saanut varmuuden ylhäältä.
Oli jälleen keskiviikko ja rukoushetki tyttöjen kanssa. Olimme kaikki polvillamme Herran edessä, kun yhtäkkiä näin silmieni edessä kuvan surkeasta alkoholistista. Samalla sain varmuuden siitä, että juuri näiden ihmisten parissa Jumala tahtoo minun toimivan. Nousin heti ylös ja sanoin tovereilleni:
- Nyt tiedän, että Jumala tahtoo minun toimivan alkoholistien parissa.
Toverini alkoivat heti esittää vastalauseita.
- Tuo ei voi olla totta. Sellaiseen ympäristöön sinä, nuori tyttö, et sovi ollenkaan. Nuorten parissa sinun pitää toimia. Siellä tarvitaan työntekijöitä. Mutta minä olin varma siitä, että Jumala ei ollut erehtynyt.
Silloin mieleeni tuli ajatus, jonka esitin tytöille.
- Ensi lauantai-iltana kuudelta menen Vanhankirkon puistoon. Istun siellä penkille ja pyydän teitä rukoilemaan, että Jumala lähettää viereeni nuoren, jolloin tiedän, että työkenttäni on nuorten parissa, tai alkoholistin merkiksi siitä, että minun paikkani on heidän keskuudessaan.
Me rukoilimme koko sydämestämme Jeesuksen suojelusta tuolle penkille, ettei siihen tulisi istumaan ketään muita.
Tuli lauantai, kolea ja sateinen päivä. Sovittuna aikana menin Vanhankirkon puistoon ja istuuduin penkille. Huokasin Jumalan puoleen:
- Isä, lähetä pian tänne se ihminen. Ei tässä kauan tarkene istua, kun on niin märkää ja kylmää.
Kun nostin pääni rukouksesta, näin alkoholistimiehen seisovan edessäni. Kohteliaasti hän kysyi, saisiko istua viereeni. Sanoin hänelle:
- Olkaa hyvä.
Vaikka Jumala näin konkreettisesti vastasi rukoukseeni, epäusko valtasi sydämeni. En puhunut miehelle mitään, vaan rukoilin:
- Isä, anna hänen alkaa vielä keskustelu sinusta. Silloin tiedän varmasti, että tahdot minun toimivan heidän parissaan.
Mies katkaisi hiljaisuuden.
- Uskotteko Jumalaan? hän kysyi.
Nyt en enää voinut istua hiljaa, vaan hypähdin ylös ja aloin todistaa miehelle Jeesuksesta. Sydämeni iloitsi ja riemuitsi. Jumala oli kutsunut minut näiden ihmisten pariin, sanokoot muut mitä tahansa. Tähän tehtävään pyhitän elämäni. Jumalan sormi oli sen selvästi osoittanut.
Juuri silloin vanhahko naishenkilö pysähtyi eteemme kädessään nippu keltaisia kutsulappuja.
- Täällä taidetaankin jo olla kutsumassa, hän sanoi minulle. Katsoin häntä ihmeissäni ja kysyin:
- Mihin kutsumassa?
Hän kertoi juuri pidettävästä katulähetysillasta siinä lähellä. Nousimme ja lähdimme sinne…..

Moni haluaisi tietää jotain tulevaisuudestaan, muttei uskalla kysyä sitä Jumalalta? Ääneen rukoileminen toisten kuullen on joillekin ujoille hyvin vaikeaa ja siitä saattaa tulla suorastaan kynnys uskonelämässä. Myös toisille todistaminen Jeesuksesta on joskus äärimmäisen vaikeaa ja Raamatun sanan edessä sitä tuntee itsensä tosi pieneksi ja köykäiseksi: "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan." Matt.10:32-34. Kun siis kristitty tarttuu tuohon miekkaan, joka on Jumalan sana, hän voi varautua kaikenlaiseen vastustukseen ja arvosteluun. Tämä tuntuu sitten kodissa, työssä ja pitkin matkaa koettelevasti. Kieltäjällä on ulkoisesti helpompi tie, mutta hän menettää pelastuksen.

Olin juuri hiljattain tullut uskoon ja tämä totuus oli minulle selvinnyt. Niin sitten päätimme kerran lähteä noin vain todistamaan erään lauantain nuortenillan jälkeen Raision seurakuntatalolta eräälle nuorisomajalle. Meitä oli pieni ryhmä poikia matkassa. Paikalla oli tunnelma korkealla, viinahuurua, musiikkia, humalaisia, tupakansavua ja kaikenlaista örinää. Siinä sitten virittelimme muutaman hengellisen laulun Jeesuksesta ja taivaasta, joka laulun jälkeen joku meistä sanoi jotain todistukseksi. Se taisi olla minun ensimmäinen julkinen todistukseni kääntymättömien ihmisten edessä. Tunsin heikkoutta ja suurta iloa yhtä aikaa. Minua ei häirinnyt kovinkaan paljon se, että kuulijat naureskelivat meille ja juopuneet kommentoivat typeryyksiään aina välillä. Kotiin tultuani ajattelin, että minäkin olin ollut siellä, minäkin olin saanut suuni auki, minäkin olin laulanut, seissyt julkisesti uskovana - Jeesukseen uskovana.

Meillä on luontainen taipumus siirtää häpeä pois itsestämme kieltämällä Vapahtaja, Kristuksen apu, ainutlaatuinen pelastus, ristinsanoma, julkinen uskovaisuus. Häpeämme julkisesti Jeesusta ja soperramme mieluummin yksinäisyydessä jotain Jumalalle, kuin esillä ollen. Esiintyminen pelottaa. Mutta kieltäjän tie on luopumuksen tie, jossa usko kuivuu ja kuolee. Todistaminen sitä vastoin lisää voimaa ja rohkeutta. "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään." Room.10:9-11. On myös tavallista, että kristitty kehittää ns. ohittamiskaistan Jumala-kysymyksille ja todistuksille. Silloin hän kiertää Jeesus-nimen lausumisen ja mainitsee vaikka "yläkerran", "tuonpuoleisia", "selittämättömiä", "vakavia", asioita miettivänsä. Tällä hän pyrkii välttämään liian uskovaisen maineen. Samalla hän kadottaa tuntuman Jumalaan ja Kristuksen yhteyden, vähitellen hänestä tulee samanlainen, kuin hän oli ennen Vapahtajan kohtaamista - hienostunut pakana tai järkeisuskova. Syy ei kuitenkaan ole vastustajassa tai epäedullisessa tilanteessa, vaan ainoastaan uskovassa - hän on kadottanut Kristuksen. Sen seurauksena hän kertookin olevansa itse selvinnyt asioistaan, itse kyennyt auttamaan itseään ja itse ratkaisemaan ongelmansa, itse maksanut ja rahoittanut kaiken? Kristus saa väistyä ja odottaa vuoroaan, hauta on jälleen suljettava ja Jeesuksen palattava ristille, opetuslasten mentävä pelokkaina lukittujen ovien taakse, Kaiffas, Pilatus ja Herodes, ristiinnaulitsemista vaativa kansa ja pilkkaajat on päästettävä jälleen hallitsemaan. Ja kaikki lähtee siitä, että pimeys on ottanut hallinnan uskovan sydämessä. Joskus Herran tie käy uskovalle tosi kapeaksi, kaita tie on nimensä veroinen. Silloin ovat vitsit vähissä vaikka katsoisi mihin suuntaan tahansa. Luulen, että se on kuitenkin ainoa mahdollisuus, että Kristus saa kokonaan meidät omikseen. Sillä onhan tunnettua, että monet uskovat elävät vain toisella jalalla Jumalassa ja toinen jalka tallustelee sujuvasti maailmassa.

- et voi ottaa sitä mukaasi....
Eräs ihminen kysyi minulta viikolla puhelimessa syytä siihen, kun hänen elämässään on niin paljon ollut vaikeuksia. Vastasin, että nähdäkseni Jumala haluaa vahvistaa niiden kautta uskoa? Hän nieli asian sillä kertaa, ehkä maistelee sitä yksin myöhemmin? " Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä kansa aikoi kivittää hänet: niin katkeroitunut oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden. Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa." 1.Sam.30:6. Omat virheet vievät elämän pieleen, joskus toiset ihmiset hyökkäilevät mielensä kiivaudessa uskovan päälle. Se on totinen paikka. Daavidin asenne on esimerkillisen hyvä, hän rohkaisi mielensä Herrassa. Hän siis asennoitui tilanteeseen niin, että Kristus selviää tästä varmasti, eikä elävä usko voi kuolla, kun se on Jumalan synnyttämä. Hän olisi voinut yhtä hyvin luopua uskosta, ja niin turvautua inhimillisiin voimiinsa, sotilaisiinsa, juonitteluun, valheisiin, pakenemiseen, vetäytymiseen Jumalan asettamalta paikalta? Hänestä olisi voinut tulla vain mielenosoittaja! Historia olisi kirjoitettu toisin?

Niin, ihmiset ovat uteliaita ja uskovinakin haluaisimme tietää jotakin tulevaisuudestamme etukäteen ja se kiehtoo mieltä. Mutta Herra ei useinkaan näytä meille tulevaisuutta kovin pitkälle, sillä moni varmaan kääntyisi heti pois tietäessään, miten vaikeaa on tulossa? Ihmismieli on aika rajallinen kapistus, joka ei kestä kovin suuria heilahduksia, muuten alkaa "isopyörä" vippaamaan. On tunnettua, että ihmisen jouduttua hieman erilaiseen tilanteeseen, ympäristöön, vieraisiin tiloihin ja tuntemattomien ihmisten seuraan, menevät hermot kireälle, tulee valvottua, ruokahaluttomuus vaivaa tai vatsa ei toimi normaalisti, erilaiset pelot hiertävät mieltä, on vaikea keskittyä, valvottaa yöllä.

Vanha virsi on aina ajankohtainen: "Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan." Lukemattomat ihmiset ovat tätä laulaessaan vahvistuneet uskossa Jeesukseen. Lina Sandell viittasi laulua kirjoittaessaan Raamatun sanaan: "Niin kuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin" 5.Moos.33:25. Teksti kuuluu:

 Blott en dag, ett ögonblick i sänder
– vilken tröst, vad än som kommer på!
Allt ju vilar i min faders händer:
skulle jag som barn väl ängslas då?
Han som bär för mig en faders hjärta
giver ju åt varje nyfödd dag
dess beskärda del av fröjd och smärta,
möda, vila och behag.

 eli vapaasti suomennettuna:
Vain eräs päivä, yksi silmänkatse kerrallaan
- mikä mukavuus, mitä on meneillään!
Leväten isäni käsissä:
Haluan kuin lapsi luottaa huolenpitoon silloin?
Hän joka kantoi minua isän sydämellä
antaen joka päivä
oman osansa kipua ja mielihyvää,
puurtamista, lepoa ja miellyttävyyttä.

Tässä on oppimista koko elämän ajaksi. Meille riittää tämä päivä, sen ilot ja murheet. Tärkeää on tänään olla uskossa ja Kristuksessa. Uskova tarvitsee rohkaisua elää Kristuksessa, mutta se ei ole helppoa. Se tietää kovaa sisäistä taistelua, jatkuvaa Raamatun lukemista, rukousta, seurakuntayhteyttä, lihansa ristiinnaulitsemista ehtoollista, ripittäytymistä, hankaliin asioihin tarttumista, nöyrtymistä. Jos uusi Kristus-luomus elää meissä, on vanhan ihmisen meissä peräti kuoltava. Nämä ovat vaihtoehtoja, jotka aina sulkevat pois toinen toisensa.

Jeesus, Vapahtajamme, anna meidän tänään nähdä sinut Raamatun valossa, että juurtuisimme sinuun pyhien kirjoitusten kautta, emmekä olisi luulemisten, tunteittemme ja ihmismielipiteitten heiteltävänä. Anna anteeksi, että kielsimme sinut ja arkana ajattelimme vain omaa kunniamme hyläten sinut ja todistuksen sinusta. Sillä tosiaan iloitsemme sinusta Jeesus, iloitsemme suuresta huolenpidostasi, vaivannäöstäsi, kaikkitietävyydestäsi ja kaikkiriittävyydestäsi. Tahdomme kulkea kanssasi viitoittamallasi tiellä, kulkea avaamistasi ovista, suostua niihin ihmisiin, jotka ohjaat tiellemme. Rukoilemme: pidä meitä kädestä kiinni ja taluta taivaaseen.