keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Roomassa


Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Roomassa, tosin olin pitkään haaveillut käyväni kerran siellä. Iloinen matkaryhmämme kierteli viikon verran vanhoja raunioita ja muistomerkkejä, kuuntelimme hartaasti oppaiden selostuksia historian vaiheista. Tutustuimme myös kaupunkikulttuuriin, kaaosmaiseen liikenteeseen, valtavaan turistimäärään ja taskuvarkaisiin. Eräällä pääkadulla kahvikupista pyydettiin 12 €.

Rooman valtakunnan historia on pimeä, demoninen ja verinen. Toinen toistaan hullummat keisarit ovat toteuttaneet mielitekojaan, mielettömyyksiään ja suuruudenhulluuksiaan orjien ja kansan kustannuksella. Colosseumin mittava rakentaminen suoritettiin juutalaisilla orjilla, tähän teatteriin mahtui parhaimmillaan 60000 verenhimoista katselijaa. Ihmistaistelijoiden lisäksi siellä taistelivat villieläimet ja erikoisena kansanhuvina oli kristittyjen teurastaminen. Heitä tuotiin kaukaa Rooman valtakunnan ääriltä näihin hirvittäviin näytöksiin uhreina kansan huvittamiseksi.
Mutta kristillisyys oli silloin elävää ja voimallista muuttamaan maailmaa. Se voitti sydämiä Kristukselle ja eteni ensin orjien ja köyhien keskuudessa, mutta myöhemmin saavutti myöskin yläluokan, jopa keisarin hovin. Konstantinus, Rooman valtakunnan 25. keisari kääntyi kristityksi ja silloin loppuivat 300-luvulla myös vainot. Kristinusko julistettiin valtionuskonnoksi, syntyi katolinen kirkko. Samainen keisari siirsi myös pääkaupungin nykyisen Turkin alueelle, siitä on edelleen muistona Konstantinopolin kaupunki. Sieltä alkoi myös 1000-luvulla kirkon jakaantuminen idän ortodoksiseen ja lännen roomalaiskatoliseen kirkkoon. Suuren kiistan aiheita olivat silloin Paavin asema ja uskontunnustus, varmaan myöskin kirkkoa aina riivannut johtajatauti.

Colosseum
Historioitsija Tacitus (55-120) kertoo Neron toimeenpanemista kristittyjen vainoista, se sisältää vanhimmat muinaisajan historioitsijoilta säilyneet tiedot kristinuskosta. Se on peräisin noin vuodelta 100 ja alkaa näin: »Kääntääksensä itsestään pois epäluulot, että olisi pannut toimeen Rooman palon, Nero syytti ja mitä harkituimman julmalla tavalla teloitutti heitä häpeämättömien tekojensa tähden (Tällä tarkoitetaan yleistä huhua, että kristityt jumalanpalveluksissaan teurastivat ihmisiä ja söivät heidän lihaansa. Nämä syytökset johtuivat siitä pakanain väärin ymmärtämästä opista, että Jeesuksen ruumis ja veri olivat läsnä ehtoollisessa.) He olivat yleisesti vihattuja ihmisiä, joita nimitettiin kristityiksi. Kristusta, jonka mukaan kristityt olivat saaneet nimensä, oli maaherra Pontius Pilatus Tiberiuksen aikana rangaissut kuolemalla.»
Paavali kuoli näissä vainoissa ja perimätiedon mukaan Ostian rantakaupungissa tai lähistöllä. Kävimme myös hänen nimeään kantavassa temppelissä, jossa on runsaasti krääsää ja taikauskoon viittaavia tavaroita. Näin kuinka ihmiset polvistuivat vitriinin edessä, jossa väitetään olevan pätkä Paavalin kahletta? Samoin opas esitteli Paavalin hautakantta, jossa oli pari koloa. Ihmiset kuulemma olivat ne tehneet etsiessään uutta voimaa ja siunausta Paavalin ruumiinjäänteistä tunkemalla niistä sisään jalkansa ja kätensä. Kyllä olisi siis aika uskonpuhdistukselle ja tuollaiset esineet pitäisi kaikki hävittää kiireesti.
Paavali hautakansi

Relikkejä ja muuta hömppää

Pyhäinjäännös eli reliikki on uskonnollisesti merkittävä esine, jonka uskotaan olevan pyhimyksen ruumiinosa tai tälle kuulunut esine. Näin monia tämmöisiä Roomassa, ne ovat pyhimysten Paavi-kultin ohella erityisen hallitsevia tässä uskonnossa ja tekevät siitä harvinaisen pimeän. Pyhäinjäännöksillä uskotaan olevan erityisiä voimia, esimerkiksi kyvyn parantaa sairaita, samaa odotetaan pyhimyksiltä, joita on siellä pilvin pimein ja lisää tulee. Kirkon touhu ei ole juurikaan muuttunut Lutherin ajoista Roomassa, edelleen siellä kontataan Lateraanikirkon portaita ansaitakseen armoa. Nämä portaat on kuulemma tuottanut Jerusalemista kyseisen Konstantinuksen äiti Helena, jota pidettiin erityisen hurskaana kristittynä. Mutta kun kuulin, että hän on roudannut nämä paljon muuta krääsää tähän kaupungin palvottavaksi, tulin siihen tulokseen, ettei hän tuntenut Jeesusta tai oli joutunut luopumuksen tilaan.
pätkä Paavalin kahleista?
Vatikaanissa näin, kuinka Pietarin patsas (katoliset ovat nimenneet hänet nykyään ensimmäiseksi paaviksi – voi pimeyttä!?) oli suuren mielenkiinnon kohde, ihmiset koskettavat ja suutelevat varpaita, koska ajatellaan niillä olevan onnea tuottava ja parantava vaikutus. Näin vitriinissä balsamoidun paavin, jota pidetään myös reliikkinä, mutta se on pelkkää taikauskoa.
Roomassa on runsaasti pyhimysten kuvia, hautoja, luita, hiuksia, kalloja, sarkofageja, pala Jeesuksen syntymäseimestä, pala ruoskintapuusta, pala ristiä, keihäänkärki joka lävisti kyljen, piikkejä orjantappurasta, pätkä Paavalin sauvaa, Tuomaksen sormi, verta pullossa, pyhitetty vesi, amuletit, rukousnauhat, Marian äidinmaitoa ja yöpaita, Teresan käsi, Maria Magdalenan käsi, Johannes kastajan jouhipaita, pyhä napanuora, lastuja viimeisen ehtoollisen pöydästä. Nämä nähtyään voi olla hetkeen sellainen olo, että on ollut uskonnollisessa hullujenhuoneessa visiitillä. Sillä niin kauas kaikki tämä on vienyt ihmiset Kristuksesta ja hänen sanastaan. Yhtään kirkkoa, joka olisi pyhitetty Jeesukselle, ei tullut minun tietooni tuolla matkalla.

Katakombit

Monet pakanalliset huvitukset närkästyttivät kristittyjä ja historioitsija Tertulianus mainitsee sellaisten joukossa mm. sirkushullutukset, teatterin siveettömyyden, areenan julmuudet, kilpataistelijain hyödyttömät temput. Heistä ei tullut näyttelijöitä, miekkailijoita tai ravintoloitsijoita. Kristityt kammoksuivat pakannallista ruumiinpolttamista ja antoivat haudata itsensä, kuten Herrakin oli haudattu – usein miten katakombeihin. Jokaisen haudanaukot suljettiin marmori- tai kivilevyin. Symbooleina käytettiin kalaa, laivaa, kukkoa, liljaa. Vanhin löydetty hautakirjoitus v. 107. Siellä vietettiin myös ehtoollista.
Rooman katakombit ovat Rooman kaupungin muurien ulkopuolella sijaitsevia maanalaisia hautausmaita, jotka ovat peräisin kristinuskon ensimmäisiltä vuosisadoilta. Kävimme Domitillan katakombissa, joka on toiseksi suurin Rooman alueella. Kaikkiaan niitä on mitattu olevan Roomassa 900 km. Kaikkiaan otaksutaan Rooman katakombeihin haudatun 4—6 miljoonaa ruumista. Katakombit sijaitsivat usein rikkaiden roomalaisten omistamilla yksityisillä mailla, niin tämäkin oli rikkaan naisen omistamalla maa-alueella. Siellä uskovat kokoontuivat rukoilemaan Vapahtajaa, viettämään ehtoollista ja hautaamaan rakkaansa pehmeään tuliperäiseen tuffikiveen, jota Rooman ympäristössä esiintyy. Katakombissa on useimmiten pääkäytävä, josta erkanee suorassa kulmassa sivukäytäviä, jotka taas on myöhemmin liitetty toisiinsa pääkäytävän suuntaisilla tunneleilla. Tässä katakombissa oli hautoja neljässä kerroksessa ja ylimpänä kappeli.

Vainoa ja marttyyrejä

Seurakunnan kaitsijana Antiokiassa toimineesta Ignatioksesta perinnäistieto tietää kertoa, että hän oli se lapsi, jonka pään päälle Jeesus pani kätensä siunatessaan lapsia. Kirkkoisä Hieronymuksen tiedonanto, että Ignatios oli apostoli Johanneksen oppilas. Hänen marttyyrikuolemansa tapahtui keisari Trajanuksen hallitusaikana (98—117), n. 110. Keisarin käskystä hänet kuljetettiin laivalla Roomaan ja siellä vietiin Colosseumille, jossa pedot raatelivat hänet kuoliaaksi. Hän oli jo aiemmin toivonut, ettei hänestä jäisi paljon jäljelle, ettei veljille olisi vaivaa jäännösten hautaamisesta. Petojen jättämät ruumiinosat lähetettiin liinaan käärittynä Antiokiaan. Silminnäkijät kertovat itkeneensä koko seuraavan yön ja polvillaan hartaasti rukoillen Herraa, että hän vahvistaisi muita uskovia.

Ignatioksen kirje Rooman seurakunnalle:

 »Rukoiltuani Jumalaa voitin sen, että saan nähdä teidän Jumalalle kelpaavat kasvonne, ja niinpä sainkin enemmän kuin pyysinkään; sillä toivon sidottuna Kristukseen Jeesukseen saavani tervehtiä teitä, jos Jumala katsoo minut arvolliseksi olemaan uskollinen loppuun asti. Sillä alku on kyllä hyvä, kunhan vain saisin armon estämättä saavuttaa osani. Mutta minä pelkään teidän rakkautenne vahingoittavan minua, koskapa teille on helppoa tehdä mitä tahdotte; minun taasen on vaikea päästä Jumalan luo, jos te pyydätte säästää minua.
Minä en tahdo, että te tulisitte otollisiksi ihmisille, vaan että pyritte olemaan otollisia Jumalalle, niinkuin te todella olettekin Hänelle otolliset. Sillä minulla ei enää milloinkaan tule olemaan näin hyvää tilaisuutta saavuttaa Jumalaa, eikä teitä voi kirjallisesti velvoittaa mihinkään parempaan kuin että nyt vaikenette. Jos nimittäin vaikenette minusta, niin minä tulen Jumalan omaksi, mutta jos te rakastatte minun lihaani, niin minun täytyy taasen pitkittää juoksuani. Älkää toivottako minulle parempaa, kuin että minut uhrattaisiin alttarin vielä ollessa valmiina, jotta rakkaudessa yhdeksi kuoroksi yhtyneinä kiittäisimme Isää Kristuksessa Jeesuksessa siitä, että Hän katsoi Syyrian piispan arvolliseksi lähtemään länteen, lähettämällä noutamaan hänet idästä. Suloistahan on laskea maihin maailmasta Jumalan luo, jotta Hänen luokseen jälleen nousisin.
»Ette milloinkaan ole panetelleet ketään, vaan olette opettaneet muita. Mutta minä tahdon, että olisi luotettavaa sekin, mitä te opettaessanne teroitatte. Rukoilkaa vain minulle voimaa sekä sisällisesti että ulkonaisesti, jotten ainoastaan puhuisi, vaan myös tahtoisin; jottei minua ainoastaan sanottaisi kristityksi, vaan jotta minut myös siksi havaittaisiin. Sillä jos minut siksi havaitaan, niin olen sovelias siihen, että minua sanotaan siksi (kristityksi) sekä olemaan uskollinen silloinkin, kun minua ei enää nähdä maailmassa. Mikään näkyväinen ei ole iankaikkinen, sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Kristillisyys ei ole vain vakuuttamista, vaan siinä on suuruutta, silloin kun maailma sitä vihaa.
»Minä kirjoitan kaikille seurakunnille ja teroitan kaikille, että minä mielelläni kuolen Jumalan tähden, kunhan te vain ette mitenkään estä sitä. Hartaasti pyydän teitä, ettette ennenaikaisesti kiintyisi minuun. Sallikaa minun joutua petojen saaliiksi, jotta pääsisin Jumalan luo. Olen Jumalan vehnänjyvä, ja petojen hampaat jauhavat minut, jotta minut havaittaisiin puhtaaksi Kristuksen leiväksi. Päinvastoin houkutelkaa petoja, että ne tulisivat minun haudakseni eivätkä minun ruumiistani jättäisi jäljelle mitään, jotten nukuttuani olisi kenellekään kuormaksi. Silloin minä olen oleva Kristuksen totinen opetuslapsi, kun maailma ei enää näe edes minun ruumistanikaan. Rukoilkaa Kristusta minun puolestani, että minut näiden välikappaleiden kautta havaittaisiin Jumalan uhriksi. En voi käskeä teitä niinkuin Pietari ja Paavali. He olivat apostoleita, minä olen mitä vähäpätöisin; he olivat vapaita, minä olen ollut näihin saakka orja. Mutta kärsittyäni tulee minustakin Jeesuksen Kristuksen vapautettu, ja Hänessä minä olen ylösnouseva vapaana. Nyt opin sidottuna olemaan mitään haluamatta.
»Syyriasta Roomaan asti taistelen petojen kanssa maalla ja merellä, yötä ja päivää, ollessani sidottu kymmeneen leopardiin, sotamiesjoukkueeseen, joka vaikkapa teen sille hyvää, käy yhä kiusallisemmaksi. Heidän vääryytensä opettaa minua vain paremmin, vaikken minä sentähden ole vanhurskautettu. Jospa joutuisin minulle varattujen petojen saaliiksi, petojen, jotka piakkoin toivon löytäväni. Ne minä houkuttelen heti syömään minut suuhunsa, jotteivät arastellen jättäisi minua, kuten muutamia muita, koskematta. Mutta jos ne ovat vastahakoisia eivätkä tahdo tehdä sitä, niin minä pakotan ne. Antakaa minulle anteeksi; minä tiedän, mikä minua hyödyttää. Nyt alan olla opetuslapsi. Älköön mikään näkyväisistä tahi näkymättömistä estäkö minua pääsemästä Jeesuksen Kristuksen luo. Tuli ja risti, petojen parvet, silpomiset, raatelemiset, luiden hajoittelemiset, jäsenten katkomiset, koko ruumiin runteleminen ja kaikki perkeleen kidutukset tulkoot osakseni, kunhan vain pääsen Jeesuksen Kristuksen luo.

»Minua eivät vähääkään hyödytä maailman ääret eivätkä tämän ajan kuninkuudet. Parempi on minun nukkua kuolon uneen Jeesuksessa Kristuksessa kuin hallita maan ääriä. Häntä minä etsin, joka on tähtemme kuollut, Häntä kaipaan, joka on tähtemme ylösnoussut. Antakaa minulle anteeksi, veljet! Älkää estäkö minua pääsemästä elämään; älkää vaatiko, että kuolisin. Älkää koettako lahjoittaa maailmalle minua, joka tahdon olla Jumalan oma. Sallikaa minun ammentaa puhdasta valoa, sillä sinne tultuani tulee minusta Jumalan ihminen. Suokaa minun tulla Jumalani kärsimysten jäljittelijäksi. Ken Häntä sisimmässään kantaa, harkitkoon tarkoin, mitä minä tahdon, ja sääliköön minua ja ymmärtäköön, mikä minua ahdistaa.
»Tämän ajan ruhtinas tahtoo ryöstää minut ja turmella mieleni Jumalaa kohtaan. Älköön siis yksikään teistä läsnä olevista auttako häntä. Tulkaa paremmin minun, mikä on samaa kuin Jumalan, omiksi. Älkää puhuko Jeesuksesta Kristuksesta, jos himoitsette maailmaa. Älköön kateus asuko teissä. Niin, vaikkapa minä mieskohtaisesti läsnä ollessani pyytäisin teitä, älkää totelko minua; paljoa paremmin totelkaa sitä, mitä minä teille kirjoitan. Sillä elävänä kirjoitan teille, mutta uhkuen halua saada kuolla. Haluni on ristiinnaulittu, eikä minussa ole mitään tulta, mikä etsisi maallisia. Elävä, kumpuava vesi sanoo sisällisesti minulle: Tule tänne Isän luo! Minua ei tyydytä katoava ravinto eikä tämän elämän hekuma. Jumalan leipää tahdon saada, sitä taivaallista leipää, joka on Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan liha, Hänen, joka viimeisenä aikana syntyi Daavidin ja Aabrahamin siemenestä; ja Jumalan juomaa tahdon, Hänen vertansa, joka on katoamaton rakkaus ja iäinen elämä.
»En enää tahdo elää ihmisten tavalla. Mutta se tapahtuu, jos te tahdotte. Muutamalla kirjaimella anon teiltä: uskokaa minua! Mutta Jeesus Kristus on ilmoittava teille, että minä puhun totta. Rukoilkaa minun puolestani, että minä saavuttaisin päämääräni. En lihan mukaan ole teille kirjoittanut, vaan Jumalan mielen mukaan. Jos saan kärsiä, olette suoneet minulle hyvää; jos minut hylätään, olette minua vihanneet.
»Muistakaa rukouksissanne Syyrian seurakuntaa, jonka paimenena on Jumala minun sijassani. Jeesus Kristus yksin olkoon sen piispa, ja teidän rakkautenne. Minä punastun, jos minua sanotaan sikäläiseksi; sillä siihen minä en ole arvollinen, koskapa olen kaikkein viimeinen ja kesken syntynyt. Mutta minäkin saan armon olla jotakin, kunhan vain ensin pääsen Jumalan luo. Teitä tervehtii minun henkeni ja niiden seurakuntien rakkaus, jotka vastaanottivat minut, ei kuten kulkijan, vaan Jeesuksen Kristuksen nimeen. Sillä nekin, jotka eivät kuuluneet minun matkaani, saattoivat minua kaupungista kaupunkiin.
»Tämän kirjoitan teille Smyrnasta autuuden ansaitsevain efesolaisten kautta. Krokos, jota minä olen aina kaipauksella muistava, on monien muiden kera minun luonani. Toivon teidän jo tulleen tuntemaan ne, jotka Jumalan kunniaksi menivät minun edelläni Syyriasta Roomaan. Ilmoittakaa heille minun jo olevan lähellä. Sillä he ovat kaikki Jumalalle ja teille kelvolliset, ja teidän heitä sopii kaikin tavoin virvoittaa. Tämän kirjoitin teille 24.8. Voikaa hyvin loppuun asti Jeesuksen Kristuksen kärsivällisyydessä! Aamen.»

Nykyään olemme korkean elintason vankeja ja maailma yrittää ryöstää uskovat Kristukselta menestyksen, nautinnon ja hyvinvoinnin kautta. Muinaisessa Roomassa joukko kristityitä pelastautui pakenemalla tai luopui uskostaan. Nähtiin pojan kieltävän isänsä, nähtiin isän antavan ilmi poikansa pelastaakseen oman henkensä. Joka kaupunkiin, joka kylään asetettiin uhrikomitea, jonka eteen jokaisen kristityksi epäillyn täytyi mennä. Ainoana pelastuksena kidutuksesta tai maanpaosta ja siihen liittyvästä omaisuuden menettämisestä oli pakanallisille jumalille uhraaminen ja uhrilihan syöminen, tämän kokeen suorittaneilla oli tapana pyytää siitä todistusta ja kääntyä sitä varten kirjeellisesti komitean puoleen. Kristityistä tehtiin yhteiskunnan ja ihmiskunnan pohjasakkaa, vihollisia ja vaarallisia lähimmäisiä, joiden kanssa ei pitänyt seurustella; sillä tartuntavaara oli aina olemassa. Vainoista huolimatta Rooman kristityt lisääntyivät koko ajan ja heidän asemansa tuli yhä merkittävämmäksi.
Paavi vitriinissä

Kristittyjen suhteesta sairaisiin ja riivattuihin

Justinus Marttyyri sanoo kirjoituksessaan »Toinen apologia»: »Perkeleet ovat aina saaneet aikaan sen, että aletaan vihata niitä, jotka elävät vakavaa elämää kammoten pahaa.» Mutta hän osoitti myös, että kristityillä oli valta ajaa sellaisia pahoja henkiä ulos Jeesuksen nimessä, »niin että Roomassa ja kaikkialla lukuisat riivatut ovat parantuneet, vaikka he eivät voineet saada apua toisilta, jotka olivat yrittäneet ajaa niitä ulos maagillisilla loitsuilla tai lääkkeillä.» (Hypnotisoijia ja lääkäreitä?)
Origenes sanoo: »Monet kristityt ajavat pahoja henkiä ulos riivatuista. Ja tämän he tekevät käyttämättä mitään erikoista, merkillistä keinoa tai minkäänlaista taikomista, ainoastaan rukouksella ja mitä tavallisimmilla käskyillä, joita yksinkertaisinkin henkilö voi käyttää. Enimmäkseen
näitä ihmeitä suorittavat oppimattomat ihmiset, siten osoittaen sekä sen armon, joka asuu Kristuksen sanoissa, että myöskin henkien heikkouden.»
Pyhän Jaakobin liturgiassa sanotaan:
»Rukoilkaamme Herraa, joka säilyttää sielun ja ruumiin, että saisimme viettää jäljellä olevan elämämme rauhassa ja terveinä. Rukoilkaamme, että loppuelämämme saisi olla kristillistä ilman kipua ja ilman häpeää. — Rukoilkaamme vanhojen ja heikkojen puolesta, sairaiden ja kärsivien ja niiden puolesta, joita saastaiset henget vaivaavat — heidän pikaista paranemistaan Sinulta — sairaiden tervehtymisen puolesta, heidän pikaista paranemistaan Sinulta, oi Jumala, ja heidän pelastustaan. Me rukoilemme Sinua — ettei Sinun kansallesi tule tuomioksi se, että olemme ottaneet vastaan pelastuksen salaisuuden, vaan syntien anteeksisaamiseksi ja ruumiin ja sielun uudistamiseksi. — Rukoilemme, että ehtoollisantimet tulisivat kaikille, jotka ovat nauttineet ne — iankaikkiseksi elämäksi ja ruumiin ja sielun pyhitykseksi.»
Lactanius v:lta 315 sanoo, ettei kirkko voinut ajaa ulos pahoja henkiä kristittyjen kesken vallitsevan eripuraisuuden tähden. Eräässä kohdassa hän näet kirjoittaa: »Meillä on käskyvalta pahoihin henkiin nähden niin kauan kuin rauha vallitsee Jumalan kansan keskuudessa.» Cyprianus (n. 250) puhuu samaan suuntaan. Hän mainitsee, että kirkkoon on pujahtanut erimielisyyttä, eripuraisuutta sekä siveellistä velttoutta ja hän lisää: »Kun me halveksimme Jumalan käskyjä, saa vihollinen vahingoittamisen vallan.»

Rooman matkan jälkeen huomasin, että ihmiset tarvitsevat edelleen ja aina pääasiassa Kristusta ja muu on sitten kehällistä. Rukoilen, että lain töissä aikaansa kuluttavat löytäisivät hänet, että pyhiin esineisiin kiintyneet löytäisivät Vapahtajan, että uskomuksiin ja kirkkoihin sitoutuneet löytäisivät Jeesuksen – kirkon Herran, että paavilaisuuteen hurahtaneet löytäisivät elävän Kristuksen, että taikauskon ja luulouskon kannattajat löytäisivät elämän Sanan, että kuolleen uskon seuraajat löytäisivät Messiaan. Herra armahda – on aihetta!

perjantai 18. lokakuuta 2013

Kyynelin kylvävät - riemuiten leikkaavat

Elämään kuuluvat kyyneleet, monenlaiset murheenaiheet ja epäkiitolliset asiat, joiden keskellä yritämme puikkelehtia kuin pienen optimistijollan kuljettajat ohi karikoiden kohti turvaa, rantaa, satamaa, kestävää ja pysyvää. Kyyneltie on kuitenkin myös siunauksen tie, jolla Herra kuljettaa omiaan maailmassa. Emme ole siitä kovin innostuneita, mutta taivumme siihen pikku hiljaa Jumala-suhteestamme riippuen. Psalmissa 126 matkalaulussa on iloinen ote alussa ja siinä vuodatetaan sydämen pohjasta kaunista muistoa menestyksen päivistä: ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: "Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan." Niin, Herra on tehnyt suuria meitä kohtaan; siitä me iloitsemme. Herra, käännä meidän kohtalomme, niinkuin sadepurot Etelämaassa.” Eivät he itse aikaansaaneet menestystä, vaan se oli Herran ihmeellistä lahjaa, joka purkautui uskovien kiitollisuutena Jumalalleen. Mutta ei kulu kuin hetki, niin sävellaji vaihtuu molliin ja elämän vaikeudet tulevat runsaina näkyviin. Joskus aivan ylivoimaiset esteet ja vastukset ovat vyörymässä heidän päälleen kuin tsunami valtameren rantaan. Silloin on itkun aika, mutta on hyvä itkeä Vapahtajan edessä ja lähellä. ”Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.” 5-6. Jumalan sanan kylvö on sanomattoman vaikeaa ja teemme siinä jatkuvasti virheitä, mutta etsien, kolkuttaen ja anoen ratkaisut löytyvät. Joskus koittaa ilon päivä, sillä kylväjä saa iloita. On taivaallisen leikkuun aika ja joku tulee uskoon.

Eräs mies kertoi omaa elämäntarinaansa, joten mielenkiinnolla kuuntelin. Hän oli vanha mies ja siihen aikaan oli ollut tapana, että isä lukee kodissa Raamattua ja hengellisiä kirjoja perheelle, niin heillekin kotona. Mies kertoi olleensa ammatiltaan sikafarmari, ja käsittääkseni se oli sujunut ongelmitta. Mutta aikanaan Jumalan sana ajoi hänet erittäin ahtaalle, hän kävi kirkossa, rukoili, etsi ja sai tukea vaimoltaan tässä kaikessa, mutta etsintä ei tuottanut tulosta, vaan kuorma vain kasvoi. Iso mies kertoi itkeneensä paljon ja kokeneen valtavaa ahdistusta ja oli ajautua hulluuden rajalle asti, ja miehen parta kasvoi, silmät punoittivat ja mieli oli maassa. Hän pelkäsi mennä puhumaan hädästään papille, koska näytti niin murheelliselta. Silloin hän luki vanhaa Martti Lutherin kirjoittamaa kirjaa, jossa sanottiin: "Polvistu tai seiso kädet ristissä ja silmät kohti taivasta ja sano tai ajattele niin lyhyesti kuin taidat: 'Oi taivaallinen Isä, rakas Jumala, minä olen arvoton, kurja syntinen enkä ole kelvollinen kohottamaan silmiäni ja käsiäni sinua kohti ja rukoilemaan. Mutta koska sinä olet käskenyt meitä kaikkia rukoilemaan ja olet opettanut meille oikeat sanat ja tavat rakkaan Poikasi, Herramme Jeesuksen Kristuksen välityksellä, tottelen käskyäsi ja rukoilen: 'Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme' ja sanon: Ah, rakas Herra Jumala ja Isä, anna siunauksesi myös tähän ruumiilliseen ja jokapäiväiseen elämään. Edelleen kirjassa kehotettiin tekemään ristinmerkki rintaansa ja käydä nukkumaan ja ihmeellistä, niin mies nukkui rauhassa. Tuli suvantovaihe, joka oli vain ohimenevää. Kuitenkin eräänä pyhänä, kun mies tuli kirkosta kotiin, hän jäi autoon istumaan ja sammutti moottorin. Istuessaan siellä vaimo näki miehensä ahdistuksen ja sanoi varsin viisaasti: - Kyllä jokin toinen tie täytyy olla, kun omat sovitukset!? Mies oli itsekin kokenut, että kun hän oli saanut yhden synnin sovitettua, nousi sen tilalle kohta 10 uutta syntiä. Ja niin mies kertoi löytäneen toisen tien, Jeesus Kristus tien. Tämän hän sanoi hyvin painokkaasti. Mitä kaikkea tuohon ihmeeseen sisältyi, oli hänen ja Jumalan välinen salaisuus. Mies kertoi olleensa nyt Jumalan armosta uskossa jo pitkään…. ja hän viittasi Hebr.13:14 jossa sanotaan, ettei meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan etsimme tulevaa, joka on Jumalan kaupunki taivaassa.

Jokaisen ihmisen suurin ongelma on synti. Se aiheuttaa elämän kurjuuden, sillä ilman synnin sovitusta ihminen on levoton, onneton ja pelastumaton. Jos ei olisi syntiä, ei olisi kuolemaa, ei tuomiota, eikä helvettiä. Joka siis pääsee sinuiksi syntinsä kanssa tarvitsee ehdottomasti Jeesusta, joka on ainoa ratkaisu syntiongelmaan.

Selma Hongell kirjoitti aikoinaan erinomaisen laulun, jossa hän rukoilee: Kanssain ole Jeesus, päivä tämäkin, auta askeleissas', että kulkisin. Päivä kuluessaan monet puuhat tuo, rinnallani seiso, apuasi suo! Yksinkertaista uskovaisuutta, yksinkertaisia rukouksia, yksinkertaisia ihmisiä. Yhdessä Vapahtajan kanssa on rohkaisevaa kulkea ja kohdata päivän tapahtumat ja ihmiset. Mutta hän sanoo vielä enemmän: tulevaisuuden askelmerkit ovat Jeesuksen asettamat, tie on Jumalan, suunta on taivas ja Herran vaikutus on läsnä uskovan matkassa. ”Minä tutkin teitäni, ja käännän askeleeni sinun todistustesi puoleen.” Ps.119:59. Hän ei kulje itsevarmasti taitoihinsa ja älyynsä, tunteisiinsa ja tahdon ratkaisuihin luottaen, vaan on riippuvainen Kristuksen persoonasta. Hänen mielensä on sidottu tuohon ihmeelliseen Jumalan Karitsaan, joka on maailmalle kummajainen, mutta joka tekee uskovan onnelliseksi ja kiitolliseksi, tyytyväiseksi ja halulliseksi kaikkeen Herran tahtoon. ”Herralta tulevat miehen askeleet; mitäpä ymmärtäisi tiestänsä ihminen itse?” Snl.20:24. Lähellä oleva Kristus on uskovan turva, neuvonantaja, johdattaja ja suojelija. Emme tarvitse pyhiä esineitä, pyhimyksiä tai mitään näkyviä välikappaleita, vain Jumalan sanaa, jonka Pyhä Henki elähdyttää uskoksi.
Ja kuitenkin elämme näkyvässä maailmassa, ihmisten kanssa ja keskellä tuntumassa maailmaan ja kuolemaan. Mutta tämän teemme uskossa ja rakkaudessa, Jumalan voimassa.

Edelleen Hongell kirjoittaa: Pyhitä, oi Jeesus, luonne, mieleni, halujani hoida, hoida kieleni. Sydän jos saa haavan, jälleen paranna. Estä, etten muita täällä haavoita. Niin, miten tärkeää olisikaan aina, että orastava usko pääsisi kasvamaan ja ihminen vakiintuisi Jumalan sanan tuntemisessa. Hänen suuri kilvoituksensa on kulkea aina puhtaalla sydämellä Herran kasvojen edessä, eikä piileksiä pimeyden kätköissä, kurjuuden kuopassa tai riettauden lätäköissä. Hän on ymmärtänyt vihollisen metkut, joilla se yrittää vietellä uskovan syntiin, tekemällä synnin ensin niin mitättömän pieneksi ja vaarattomaksi. Mutta lankeemuksen jälkeen sillä onkin toinen viesti, joka on vuoren korkuinen pimeys ja epätoivo siitä, ettei muka Jumalakaan enää voi sietää tuommoista uskovaa. Myös kieli on tässä rukouksessa huomioitu, sillä puheemme on usein hallitsematonta höpötystä, turhia sanoja, joutavia juttuja, alhaisia vitsejä ja panettelua, jotka eivät tuo muuta kuin harmia elämään ja alentaa Jumalan kunniaa. Olemme ihmisinä niin kovin erilaisia, että sanojen kanssa pitäisi olla aina varovainen. Raamattu ohjaa kyllä uskollisesti pyhän tahtoon ja pyhitykseen, kuka jaksaa ja tahtoo kuunnella taivaallista ääntä. ”Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.” 1.Tess.5:23 ”Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä"; ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!" Hebr.2:11-13

Kolmannessa säkeistössä Selma kirjoittaa: Anna edes hiukan sua mun heijastaa, että silmilläsi katson maailmaa. Mieli nöyrä, hellä luo sä minuhun. Suo mun jokaisessa nähdä kuva sun. Hän on kokenut suuren vastuun olla Herran todistajana aikalaistensa keskellä, mutta samalla sen vaikeuden arkielämässä. Siksi hän ei kurkota kovin korkealle ja ajattele olevansa jokin merkittävä maailman parantaja, vaan rukoilee edes pientä heijastusta Kristuksesta tähän kuoleman varjon ympäristöön, jossa jatkuvasti kuljemme. ”Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?” 1.Joh.5:5. On myöskin ihana ajatus nähdä uskonsilmin asiat ja ihmiset, sillä se on vahva motivaation antaja uskovalle. Monet tavalliset rivikristityt ovat toteuttaneet taivasten valtakuntaa jokapäiväisessä elämässä katselemalla ympäristöään uskonsilmin. Nöyryyttä ei myöskään kenelläkään ole liikaa, siksi on paikallaan rukoilla itsehillintää ja pitkämielisyyttä, jotka ovat Kristuksen ominaisuuksia. Jumalan seurakunnan ase kaikkina aikoina on ollut Vapahtajan nöyryys suhtautua Jumalan tahdon tapahtumiseen tyynesti ja  vastaanottavasti. Se, että voimme nähdä Jumalan kuvan jokaisessa ihmisessä, on ihmeellinen näky pelastuksen laajuudesta, joka tavoittaa koko maailmaa ja jokaista ihmistä. Kristus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta sovittaen meidät Isän kanssa, tie taivaaseen on avattu Golgatalla. Mutta suurin osa kansasta kulkee Herralle vihamielisenä ja vieraana, unohtaen, mikä on Jumalan aikomus heidän suhteensa. He eivät lue Raamattua, eivät kuuntele herran sanaa. Siksi Jumala herättää itselleen palvelijoita, jotka vievät hyvän sanoman syntisille, kutsuvat ikuiseen elämään kadonneita sieluja. Tätä kurjaa maailmaa ei voi kohdat mielekkäästi muuta kuin Jumalasta käsin. Kaikki näyttää täällä suurelta hulluinhuoneelta, kapakalta, synnytyslaitokselta ja teurastamolta, rosvojoukolta ja pirun porukalta. ”Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.” 1.Joh.4:13-14.

Viimeisessä säkeistössä Selma runoilee: Työt ja ilot, huolet kädestäs’ jos saan, tyynnä tietäin kuljen, sinuun katson vaan. Illan tullen riennän helmaas' Herrani. Olet maailmassa syvin riemuni. Jumalan käsi on ojennettu luoksemme täynnä kaikkea hyvyyttänsä, laupeutta ja armoa. Mutta tyhmyydessään ihmiset eivät tahdo ottaa vastaan taivaan lahjoja, vaan kulkevat mieluummin omia teitään ja rakentavat hiekkakakkujaan omassa santakasassaan, omalla hiekkalaatikollaan. Jumalan suunnitelmassa ovat eväät jokaiselle päivälle jo valmiina. ”Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.” Juuda 2. Uskova on työssä ja saa iloa tehdä sitä, koska hän tekee sen kuin Herralle, vaikka se olisi tavallista arkityötä. Siksi siihen sisältyy huolia ja murheita, ahdistusta ja kärsimystä, monenlaiset ennalta-arvaamattomat asiat tulevat eteemme. Jeesuksen uskollisuus on rauhan tae ja voima vaelluksellamme. Muu kaikki on muuttuvaa ja häilyvää. Paikalleen pysähtynyt uskova on hengellinen fossiili, joka haisee kuolemalle, toimii lihallisesti ja on vaiva ympäristölleen. Häntä arvostavat ehkä kääntymättömät ihmiset ja maailma kruunaa häntä kunnialla täällä ajassa, mutta hänen tilansa on hengellisesti surkea. Siksi uskovan onkin riiputtava Kristuksessa ja Jumalan sanan lupauksissa, sillä monet viholliset ympäröivät häntä syöstäkseen eroon Vapahtajasta.
Vanha, kuolemaan valmistautuva Paavali käytti aikansa viisaasti johdattaen ihmiset sisälle Jumalan sanan rikkauksiin. Sitä hän teki aamusta iltaan. Olisi ollut mukava olla siellä nauhurin kanssa mukana. ”Ja he määräsivät hänelle päivän, ja silloin tuli heitä vielä useampia hänen luoksensa majapaikkaan. Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta.” Apt.28:23. Ilta on aamun allekirjoitus, illalla on tilinteon aika ja katsoa mitä jäi käteen päivästä. Uskovan päivä on hänen elämänsä, jokainen hetki Herran kanssa on arvotavaraa. Kristus on alkumme ja loppumme. Siksi uskova rientää Jeesuksen turviin, sillä Kristuksen armo on turvapaikka ja hänen haavoissaan on aina puhdistus matkan likaisuudesta.
Selman loppuhuokaisu on kuin suuri rukous: Olet maailmassa syvin riemuni! Voiko kukaan mennä tästä ohi, voiko kukaan löytää mitään tämän vertaista tai suurempaa? Voiko kukaan omistaa mitään tämän enempää, rikkaampaa ja suurempaa? Ei, sillä Jeesuksessa on koko Isän suunnitelma tullut syntisten ulottuville ja vastaanotettavaksi. Uskossa omistamme kasteen siunauksen henkilökohtaisesti, uskossa syömme hänen ruumiinsa ja juomme hänen verensä. Uskossa suljemme silmämme ja heräämme hänen ikuisessa ihanassa valtakunnassaan.

Herra, sinä annat kyyneleet ja itkun ajat, mutta myös lohdutuksen ja siunauksen. Sinun lähellä on hyvä olla syntisenä, kelvottomuuden ja heikkouden tunnossa. Sinun nimessäsi käymme kylvämään sanaasi ihmissydämiin kuin viljan siementä keväiseen peltoon. Monesti teemme sen avuttomana ja arkaillen, ilman suosiota ja kättentaputuksia. Mutta luotamme sinuun, Jeesus, sinuun me katsomme, sinulta odotamme taivaallista sadetta, armosi auringonpaistetta, ja Pyhän Hengen tervehdyttävää tuulta. Anna meille kärsivällinen mieli odottaessamme kasvua, hedelmää ja uuden elämän merkkejä kylvöömme. Kiitos jokaisesta pelastuneesta, anna anteeksi, että kuljemme niin monta kertaa ihmisten ohi. Mutta se on helpompaa ja meille niin ominaista. Näethän, että motiivimme ovat usein väärät ja itsekkäät; mietimme vain itseämme ja omaa hyötyämme. Raadollisina palvelemme sinua, emme täydellisinä. Muista meitä, muista minua, Herra, aamen.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

torstai 3. lokakuuta 2013

Varpusia ja harakanpesiä


Eräänä päivänä tein puutarhassa siivoustyötä, kaadoin puita, katkoin oksia ja leikkasin turhia kasveja pois. Työmaallani pyrähteli yksi yksinäinen punarinta, pieni varpuslintu, joita pesii pihallamme. Tämä lienee menneen kesän poikanen, koska oli niin pieni ja rohkea. Se tuli aivan lähelle minua monta kertaa muutaman kymmenen sentin päähän. Tarjosin sille ruokaa ojennetulla kädellä, pähkinöitä, mutta se vain katsoi minua. Myöhemmin katsoin lintukirjasta, etteivät ne syö pähkinöitä. Aina voi siis oppia uutta, niin minä kuin se. Ehkä ensikerralla toinen lintu-menu? Luin myös sen olevan muuttolintu ja ilmeisesti sekin oli valistunut, koska seuraavana päivänä sitä ei enää näkynyt? Jumala on luonet ne ja pitää niitä silmällä, vaikka ne eivät ole kovin arvokkaita. ”Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.” Luuk.12:6-7. Varpunen on Jumalan muistissa koko ajan – kuten ihminenkin. Varpusen näkeminen pitäisi kuitenkin olla uskovalle viesti evankeliumista, sillä Kristus on tullut meitä ihmisiä pelastamaan. Olemme suurempiarvoiset kuin varpuset, hän sanoo. Piru kyllä yrittää turhentaa joskus elämäämme sanomalla, ettemme ole edes varpusen väärtti?

Lintujen kesä kuluu perheen parissa, niin työ kuin vapaa-aikakin. Pesä on tärkeä, sen ne rakentavat joka kevät ja sinne lintu munii perilliset. Mutta ennen kuin munat ovat haudotut ja poikaset kuoriutuneet, on niillä vihollisensa. Raamatussa Assurin kuningasta verrataan pesänryöstäjään, joka kehuu: ”Minun käteni tavoitti kansojen rikkaudet niinkuin linnun pesän; ja niinkuin hyljätyt munat kootaan, niin minä olen koonnut kaikki maat, eikä ketään ollut, joka olisi siipeä räpyttänyt tai nokkaa avannut ja piipittänyt.” Jes.10:14. Hän on kuin käki, joka munii toisten pesiin ja opettaa poikasensa hävittämään pesän alkuperäisasukkaat yli laidan. Vihollinen ei tyydy, muuta kuin hävityksen nähdessään, ja saalistaessaan kaikki sielut, se rikkoo perheet ja kiusaa jokaista.

harakanpesä
Eräässä vanhassa männyssä, jonka olin kaatanut, oli harakanpesä. Yleensähän ne ovat niin korkealla, etteivät ihmiset pääse niihin käsiksi. Mutta nyt se oli maassa jalkojen juuressa. Varsinainen rakennustaiteen ihme, oikea Guggenheim. Ulkoisesti kuin sekainen kasa risuja, mutta sisältä huolellisesti vuorattu ja pehmustettu munia ja poikasia varten. Tulin siihen tulokseen, että puheet harakanpesästä ovat kaukaisia silmämääräisiä arvioita. Pesän tekeminen oli ollut kokopäiväinen urakka, johon olivat osallistuneet isä- ja äitilintu. Nyt minä kuulen niiden jälkikasvun säkätyksen harva se päivä. "Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle;” Job 12:7. Joskus oppitunti on yksinkertainen, luonto on siinä esillä ja ihminen kuuntelee hiljaa. Se saarnaa huolehtimisesta, perheyhteydestä, miehen ja naisen välisestä avioliitosta, jälkikasvusta, hedelmällisyydestä, kodista, turvasta, kasvusta, varjeluksesta, elinajasta, kuolemasta, yksinäisyydestä, vihollisista ja vaaroista. Joskus tuntuu, että uskovanakin olen kadottanut yksinkertaiset totuudet, jotka Jumala on laittanut elinympäristööni? Tai jos olen joutunut eksyksiin ja kiinni vääriin asioihin, syntiin tai murheisiin. Niin hän sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan. Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.” Ps.91:3-4.

Joskus Jumalan palvelija on kovassa koulussa, kun viholliset tulevat päälle kuin hyökyaalto, yrittäen tuhota uskon ja toivon, rakkauden ja taivas odotuksen. Kääntymättömille riittää vain se, että uskova lankeaa ja he saavat uittaa hänet samassa kuraprunnissa kuin itsekin sikailevat. Vain vankeus on heille riittävä tae vaiennetusta uskovasta, Jeesuksen todistajasta. ”Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni. He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.” Valit.3:52-53. Maailma rakentaa olemisensa näkyvän varaan ja sille kelpaavat kaikenlaiset turhakkeet, joita se voi palvoa jumalanaan. Joillekin epäjumalat ovat jokapäiväisiä kavereita, jotka takaavat heidän elintasonsa ja tulevaisuutensa? Hulluus voi esiintyä nykypäivänä missä muodossa tahansa ja ihmiset seuraavat niitä. "Ne ovat kuin linnunpelätin kurkkumaalla, eivät ne voi puhua; kantamalla täytyy niitä kantaa, sillä eivät ne voi astua.” Jer.10:5. Olen huomannut, että elintaso ja ihmisten pimeys tuottavat jatkuvasti uusia linnunpelättimiä, joille uhrataan ja jonka edessä kumarretaan suosion ja rahan toivossa.
pihavieras närhi

”Kuin pesästään paennut lintu, on mies paossa kotipaikoiltaan.” Snl.27:8. Näitä tyyppejä on paljon Suomessa, eikä heistä tehdä tilastoja. Joskus heitä sanotaan syrjäytyneiksi, joskus menestyjiksi, huippu-urheilijoiksi, tiedemiehiksi, asiantuntijoiksi, joskus luusereiksi, taivaanrannanmaalareiksi. Mutta todellisuudessa he ovat paossa Jumalaa ja itseään ja sotkevat samalla monen muun elämän. Aikamme suuri tragedia ovat ne miehet, jotka hylkäävät vaimonsa ja lähtevät etsimään uutta kumppania. Uhreja tulee solkenaan, kun aina löytyy joku pehmeä povi, johon nojata hetken murheitaan vuodattaen. Pian tämäkin paikka alkaa olla liian kuuma ja on etsittävä uusi povi. Näitä särjettyjä naisia on sitten runsaammin kuin pihapiirissämme harakoita ja varpusia. Mies tarvitsisi Jeesuksen ja armon, jotka ovat tarjolla, mutta hän ei tahdo tehdä parannusta ja palata lähtöruutuun kuin Monopolissa. Hänen pitäisi tietysti palata oman vaimon luo ja sopia, jos mahdollista. Siksi hän ei saa mitään muuta kuin pahan mielen ja jäljessään runsaasti entistä rikkinäisempiä naisia, jotka eivät myös ole löytäneet rakkautta, vain kiimaisen oriin. Tämä peli leviää kuin angry birds.

Usko auttaa kurjan iloon ja lepoon, paikka löytyy Golgatalta, Kristuksen uhrista ja haavoista. Alttari on avattu Kristuksen sylissä, pyhä veri pelastaa syntisen ja hänkin tietää sitten, mihin rakkaansa  kantaa. ”Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani.” Ps.84:4. Perhekunnan pelastus on ihme ja ilmoitus Jumalan suuresta rakkaudesta kaikkensa menettäneitä kohtaan. On ihana herätä aamuun ja katsella lintuja, jotka tekevät lähtöä etelään tai etsivät muruja maasta. Silloin ajattelen, että Herra huolehtii minusta ja rakkaistani. Kerron hänelle sydämeni asiat ja jätän murheet hänen harteilleen. En jaksaisi kuitenkaan edes miettiä kaikkia kipeitä kysymyksiä, maailman murheita ja ihmisten ongelmia. On riittävästi omissakin asioissa, ei minusta ole maailman parantajaksi. Mutta Kristuksesta on parantajaksi, Vapahtajaksi, pelastajaksi ja valikoiden hän tekee sitä työtä joka päivä niin kauan kuin on armon aika.

Olemme käsissäsi, Herra, kuin linnut, kuin pienet mitättömät varpuset, jotka hetken liihottavat kesän aikana pihapiirissä ja sitten muuttavat Italiaan. Olemme onnellisia löytäessämme turvan alttariltasi, Golgatalta, siipiesi suojan ja armosi avun oikeaan aikaan. Kiitos rakkaudestasi, jolla hoidat meitä ja kotiamme, joka on joskus kuin harakanpesä. Varjele ja johdata meitä tällä matkalla, johon olet meitä evankeliumisi kautta kutsunut ja ruoki meitä elämän sanalla, josta elämä syntyy joka päivä sydämissämme Pyhän Henkesi kautta. Valmista meitä ikuisuutta varten, ettemme kiintyisi näihin väliaikaisiin pesiimme, vaan ilolla kiiruhtaisimme kohti taivaan maata. Aamen.