perjantai 27. tammikuuta 2017

Nes Gadol Haya Po - suuri ihme tapahtui täällä


Olimme Venäjällä matkalla, meidät oli kutsuttu juutalaisten Hanukka-juhlaan. Se on vuosittainen pikkujuhla, jonka viettämisajankohta liikkuu muutaman kuukauden sinne tänne. Hanukka ei kuulu Israelin suuriin juhliin, jotka on kaikki määrätty Jumalan laissa Mooseksen kirjoissa. Hanukka on temppelin uudelleen vihkimisen muistopäivä. Israel sai valloitettua viholliselta Jerusalemin temppeleineen takaisin ennen Jeesuksen syntymää. Silloin he löysivät hieman pyhitettyä öljyä temppelistä ja alkoivat käyttää sitä kirkonmenoissaan. Öljy riitti ihmeen kautta kahdeksan päivää ja niin alettiin puhua öljyn ihmeestä. Tästä johtuen juutalaiset polttavat Hanukan aikana kynttilöitä kahdeksan päivää yhdeksänhaaraisen kynttelikön muodossa. Alkaen yhdestä ja lisäten joka päivä yhden kynttilän. Lisäksi juhlaan kuuluu ilo ja makeat leivonnaiset, joita meillekin syötettiin runsaasti.

Tällä kertaa Hanukka oli heti joulun jälkeen meidän kalenterimme mukaan. Paikalla oli satakunta ihmistä, ja meitä suomalaisiakin oli kohtuullinen määrä. Puheet tulkattiin ja niin pysyimme koko ajan kartalla. Bändi soitti hengellisiä lauluja ja kuoro lauloi. Oli onnitteluja ja seurustelua. Paikallisella juutalaisyhteisöllä ei ole omia kokoustiloja näin suureen juhlaan ja siksi olimme vuokratiloissa. Miehille annettiin kipa-lakit päähän ja ne sai sitten pitää muistona tilaisuudesta.
Juontaja kertoi paikallisen juutalaisyhteisön historiaa: väki oli supistunut kymmenesosaan 25 vuoden aikana, osa oli kuollut, osa muuttanut Israeliin. Yleensä yhteisön juutalaisuuden tietoisuus on ollut varsin heikkoa, tavat ovat unohtuneet, jos eivät ole kaikki koskaan edes omaksuneetkaan? Myös Raamatun lukeminen ja tuntemus on onnettoman huonoa. Esimerkkinä juontaja kertoi, kuinka he aikoinaan olivat aloittaneet järjestää sapattiateriaa ja eräs paikallinen oli varannut pöytään myöskin venäläiseen tapaan porsasta?! Myöhemmin on sitten opeteltu näitä kulttuuriin liittyviä tapoja ja siirrytty hurskaampiin raaka-aineisiin. Tilaisuuden hengellinen anti oli varsin ohkainen, mutta muutama vierailijoiden puheenvuoro paikkasi hyvin puutetta. Sillä muuten olisi mennyt koko kisa pelkäksi kulttuuriksi.

Juutalaisuus etsii juuriaan ja samalla Raamatun profetiat täyttyvät. Mutta vielä ei ole kansallisen heräämisen aika syvimmässä mielessä. Suurin osa juutalaisista ovat kovin maallisia ja uskolle kielteisiä. Kun siihen vielä lisätään oikeaoppiset juutalaiset, on vaikea ajatella tapahtuvan mitään suuria muutoksia nopeasti - paitsi Jumalan vaikutuksesta?  Ps.115:2-3. Miksi pakanat saisivat sanoa: "Missä on heidän Jumalansa?" Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee." Jumalan suvereenisuus on tiedossa, mutta se ei näy, eikä kuulu heidän keskuudessaan. On tarvetta herätykselle. Jeesus tuli meille juutalaisista ja on nyt kääntynyt meidän pakanoiden puoleen vähäksi aikaa, kunnes taas kääntyy juutalaisten puoleen. Odotamme Messiaan aikaa.

Voimattomuus ja avuttomuus on taattu tavaramerkki ihmisessä, joka rukoilee Herraa avukseen. Heikkous, suojattomuus, neuvottomuus ja monenlainen kipu ovat kuin tilausta Messiaan tulolle. Oikea jumalanpalvelus ja oikea uhri, oikea käyttäytyminen ja vaellus löytyvät vain Jeesuksen kautta. Siihen ei riitä kivistä rakennettu temppeli tai papinpukuiset miehet, eivät pyhät esineet, temppelivuori tai edes Jerusalem. Tarvitaan Kristus, Isän lähettämä, voitelema, Herran Hengen pyhittämä ja synnyttämä Vapahtaja.
Ps.115:9-11. "Israel, turvaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Aaronin suku, turvatkaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä. Te, Herraa pelkääväiset, turvatkaa Herraan - hän on heidän apunsa ja kilpensä." Mutta ei se ole sen helpompi tämä avuntarpeen tunnustaminen täällä Suomenniemelläkään, emme ole kovin esimerkillisiä. Etsimme apua rahasta, vallasta, ihmisistä, mutta yleensä kaikkein viimeksi Jumalalta. Kuitenkin aina voi tehdä parannusta ja kääntyä Herran puoleen.

Jumala katsoo taivaasta kansansa puoleen, kuuntelee huokauksia ja rukouksia, ojentaa kätensä ja auttaa. Hän muistaa ihmisiä kuin aikoinaan ristinryöväriä, joka naulojen raastaessa kitui Mestarin vierellä Golgatalla ristiinnaulittuna. Kyllähän moni vetoaa ryövärin armoon, mutta ei ole kiinnostunut niistä vaivoista, jotka tätä veljeä rusensivat mieltä myöten. Jumalan huolenpidossa kaikki saavat mahdollisuuden kuulla evankeliumin ja jokaiselle tarjotaan pelastusta. Ei se haittaa, jos on syntynyt huonoon sukuun ja koko porukka on kelvottomia tyyppejä. Hän voi pyhittää mahdottoman ja uskoon täysin sopimattoman tyypin. Ps.115:12-13. "Herra muistaa meitä ja siunaa, hän siunaa Israelin sukua, hän siunaa Aaronin sukua, hän siunaa niitä, jotka Herraa pelkäävät, niin pieniä kuin suuriakin." Jostain hän herättää ihmisissä Herran pelon ja kunnioituksen, etsivät mielen ja pelastuksen kaipuun? Yllättävästi Jumalan työ ilmenee usein jossain hämärätyypeissä, elintason takamailla ja peräkamarien hiljaisissa hetkissä. Latvasta lahot, kiskoilta pudonneet, heikkohermoiset ja surkimukset ovat Jeesuksen ykkösketjua. He eivät häpeä häntä. Ei siis ihme, että Kristus pitää mielellään tätä porukkaa kuin kukkaa kämmenellään. Siinä moni itse mielestään fiksu jää nuolemaan näppejään ja odottelemaan keräilyerien alkua? Se on suuri ihme, Jumalan ihme, taivaallinen pyhällä öljyllä voitelu. Siinä Herran Henki puhaltaa kuolleisiin luihin ja ne alkavat elää, ei vain kahdeksan ihmeen päivää vaan ikuisesti.

Maassa, maan päällä, ihmiset asuvat, elävät ja toimivat. Maa on meille annettu Jumalan lahja, jota tulisi hoitaa kiitollisin mielin. Luoja on sen arvoinen. Maasta olemme tulleet maaksi jälleen tulemme ja suurimman osan ihmisistä elämän tehtävä tuntuukin olevan vain maallisten asioiden hoitaminen - sääli? Mutta muutamat pääsevät Jumalan tuntemiseen, Herran tuntemiseen, pyhään kaupunkiin, Jumalan seurakuntaan. He löytävät Kristuksen oikean temppelin ja oikean uhrin. He saavat Herran tuntemisessa Pyhän Hengen öljyn osakseen ja parannuksen mielenmuutokseksi ja niin alkaa ilojuhla, uskovan Hanukka. Se on kristityn elämänaika, jossa kaikki kunnia ja kiitos osoitetaan Herralle - hän on sen arvoinen nyt ja aina. Ps.115:16-18. "Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille. Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista. Mutta me, me kiitämme Herraa, nyt ja iankaikkisesti. Halleluja!"

Kaarlo Aukusti Terhi (Hammar) (1872—1921) oli raittiusmies, kuoronjohtaja, laulunopettaja, toimittaja ja kirjailija. Hän syntyi Salossa ja kuoli Helsingissä. Hän kirjoitti mm. Uusmaalaistenlaulun sanat, jotka Sibelius sävelsi. Hän kirjoitti myös lukuisia runoja ja Turun-murteella juttuja kirjaksi. Vanhassa Hengelliset laulut ja virret kokoelmassa oli muutamia hänen laulujaan. Tässä eräs itsetutkistelu, joka sopii vaikka rukoukseksi meille ja juutalaisille tänään:

1.Sun tarhassas, oi Herra, on niin paljon, paljon puita. Mä yksin lienen toivoton ja kuihtuneempi muita. Ja usein oon mä kysellyt mua miksi näin oot kärsinyt?

2.Mä kauhistun, kun muistan vaan, ah, kuinka monta vuotta oot tullut taintas katsomaan, ja hedelmää etsit suotta. Pois käännyit mielin raskahin, ja itkevän sun huomasin.

3.Ja minä kuitenkin, jos ken oon rakkauttas saanut, soit huoltas mulle tuhlaten, et auttamasta laannut. Miks olen tällainen mä vain, niin kuiva, kehno laadultain?

4.Niin kaatunut mä olisin pois hakattuna varmaan. Vaan armon sain mä kuitenkin sun äänes tähden armaan: Tää vuosi vielä sille suo, se hedelmän kai vihdoin tuo.

5.Niin, vuosi vielä, Herrani! Mä tunnen mieles laadun: Sä katkaista et tahtoisi, sä suret, jos mä kaadun. Oi, vielä auta armostas mua vihannoimaan tarhassasi.                     

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Tulevaa toimintaa seurakunnissa


Tampere ma. 16.1. 13.00 Kalevan kirkko, alasali, kristilliset eläkeläiset, Tuula Kivimäki, T Aaltonen, lauluryhmä Reijo kettusen johdolla
Kangasala ti. 17.1.2017 13.00 Kirkonkylän Seurakuntakoti, Tapulintie 2 kristilliset eläkeläiset, puhuvat H ja T Aaltonen
Valkeakoski Su. 22.1. 17:00 Iltakirkko, Valkeakosken vapaaseurakunta, Kirjaskatu 26
Puhuvat Turkka Aaltonen ja Marjo Jakobsson, musiikki: Sadepisarat
Pälkäne seurakuntatalo 24.1. tiistai-iltana 18.00 Raamattu-tutuksi luento aiheena "Herää, sydän, nukkumasta, talviunen horteesta, nouse valoon kuolemasta kevätaamun loisteessa." virsi 569:1 T.Aaltonen
Lempäälä 27.1. pe. 18.00 kotiseurat Kuosmasella, Harjutie 24, T ja H Aaltonen
Urjala 29.1. su. 13.00 Vapaakirkko, Huhdintie 12 ( entinen OP:n konttori). Puhuvat Pekka Paukkala ja T Aaltonen
Kotka to.2.2. 18.00 kotiseurat, Marja-Liisa Tervosella, Sarkapolku 14, T ja H Aaltonen, Pirjo Leino
Kouvola Raamattupäivät seurakuntakeskus 3.2. 17.00 "Jäljet, jotka puhuvat?" Teija Patjas, srk. työntekijä, T ja H Aaltonen, musiikkia, yht. lauluja Pirjo Leino
Kouvola Raamattupäivät seurakuntakeskus 4.2. 14.00 "Opeta minua, Herra" Teija Patjas, srk. työntekijä, T ja H Aaltonen, musiikkia, yht. lauluja Pirjo Leino - tarjoiluväliaika n. 16.00 "Puhu Herra, mutta kuuleeko kukaan?"
Anjalankoski su.5.2. 13.00 Israeltilaisuus, Ummeljoen kyläkirkolla, Kari Lindberg, T ja H Aaltonen, yht. laulut pirjo Leino

perjantai 13. tammikuuta 2017

Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin


Terveyskeskuksen kuntosalissa oli monenlaisia vempaimia, millä ihmiset voivat itseään vääntää eri asentoihin ja toistaa liikkeitä. Yhteen kulmaan oli tehty rappuset, jotka eivät johtaneet mihinkään, ne päättyivät seinään ilman ovea. Fysioterapeutti kertoi, että niitä käytetään kuntoutuksessa nousemalla portaat ylös ja sitten taas alas. Seurasin yhden vaivatun sielun yrityksiä tässä lajissa, hänellä oli reilusti ylipainoa, huonot nivelet ja heikko tasapainon hallinta; niinpä hän vaivoin hinasi itsensä ylös ja takaisin. Kuulin monet selitykset ja valitukset muutamien minuuttien aikana, miksi oli niin heikko tämä esitys? Mutta tulipa portaat kokeiltua.
Virossa käydessämme ystäväperheemme luona saimme kuntoharjoitusta kiipeämällä kerrostalon viidenteen kerrokseen heidän luokseen, talo oli Neuvostoliiton ajoilta ja säästösyistä tai sitten kunnonkohotuksen takia talossa ei ollut hissiä.
Meilläkin oli aikoinaan talo, jossa oli kaksi kerrosta, teetimme sitten siihen yläkerran uudet portaat, jotka taittuivat ylös suoraan olohuoneesta. Ratkaisu oli tyylikäs, nykyaikainen ja muodikas. Näin myöhemmin ajatellen en olisi enää niin innostunut kipuamaan päivittäin monta kertaa portaita?


Temppeli oli aikoinaan jumalanpalveluksen keskus Israelissa, siellä suoritettiin rukoukset, uhrit, suitsutukset, puhdistusriitit, vihkimiset, oikeastaan kaikki keskeinen kansaa koskeva lähti temppelistä. Ei siis ihme, vaikka nykypäivän israelilaiset käyvätkin jatkuvasti itkumuurilla rukoilemassa temppelin uudelleen tulemista? Mutta sen ongelma on temppelin paikalla sijaitseva moskeija, joka estää rakentamisen!
Temppeli on Kristuksen esikuva, hän on kaiken jumalanpalveluksen keskus ja kaikki uhrit, rukoukset ja palvelu henkilöityvät häneen. Jeesus antaa temppelille tarkoituksen, nimen ja sisällön, joka ulottuu kaikkiin ihmisiin maailmassa. Vt:n temppeliin oli asiaa vain papeilla ja juutalaisilla, ylipappi meni kerran vuodessa uhriveren kanssa kaikkeinpyhimpään kohtaamaan Jumalaa. Jeesus avasi Golgatan uhrillaan koko maailmalle pääsyn Isän luokse ruumiinsa ja verensä, henkilönsä kautta. Monet kylläkin tykkäävät edelleen enemmän kivitemppeleistä ja palvelevat puurakennuksia mieluummin, yrittävät ostaa kelvollisuutta Jumalan silmissä.

Vanhan testamentin säädöksissä Herra oli laittanut temppelin rakentamisen piirustuksissa myöskin portaat. "Ja kuningas teetti santelipuusta portaat Herran temppeliin ja kuninkaan palatsiin ja kanteleita ja harppuja laulajille. Moisia ei oltu ennen nähty Juudan maassa….. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja astinlauta, kullalla kiinnitettyinä valtaistuimeen. Istuimen kummallakin puolella oli käsinoja, ja kaksi leijonaa seisoi käsinojan vieressä. Ja kaksitoista leijonaa seisoi siinä kuudella portaalla, kummallakin puolella. Sen kaltaista ei ole tehty missään muussa valtakunnassa. " 2.Aik.9:11,18-19.
Mietin mitä rappusia me ihmiset teemme toinen toisillemme tiellä Jumalan luo. Varmaan vaatimustaso vaihtelee iän ja kunnon mukaan? Mielessämme teemme hyvien tekojen portaat, kiltteyden portaat, synnittömyyden portaat, kunnollisen elämän portaat, sakramentti askelmat ja rukoilemisen portaat. Sitten ajattelemme lapsellisesti, että Jumala on noin vain petettävissä hurskastelulla ja tempuillamme? Mutta hän on Pyhä, Vanhurskas ja lahjomaton.

Mutta hengellisesti ajatellen on myös olemassa portaat Jeesuksen luo, semmoisia ovat Jumalan kutsu, hengellinen herätys, hengen köyhyys, hengellinen nälkä ja jano, kääntyminen eli parannus, syntien katuminen, uskoviin suostuminen, ristin tie, Golgata, seurakunta. Jumalan temppeliin tuleminen on valinta, ratkaisu, johon Herra itse vie ihmistä. Ketään ei roikoteta sinne vasten tahtoaan. Kukaan ei ole kerran taivaassa haluamatta sinne. Uskovaisuus on täysin vapaaehtoista, mitään pakkoa ei ole. Evankeliumi ei sisällä määräyksiä, se on pelkkää lahjaa. Silti tämä ihmeellinen Herran armo avautuu vain harvalle ja lukemattomat ihmiset ovat kiinnostuneita uskonnosta, jumala-uskoisia, hyviä, pikkusyntisiä, mutta eivät pelastuneita, koska eivät tule Herran temppeliin portaita myöten.

Kerran pidimme kotiseuroja nuorten kanssa Naantalissa, kodissamme Väinöläntiellä. Väkeä oli paljon ja innostunut ilmapiiri, mukana oli myös vanha nainen, joka meitä opetti Jumalan sanalla ja rukouksella. Ilta oli antoisa lauloimme paljon ja vietimme aikaa yhdessä, rakennuimme hengellisesti Herran tuntemisesta. Eräässä vaiheessa eteiseen oli tullut eräs nuorukainen, seurakunnan vakioporukkaa ja hän oli jäänyt sinne istumaan ja kuuntelemaan. Silloin tämä vanha nainen huomasi jossain vaiheessa pojan, avasi raollaan olleen oven ja tarttui poikaa käsivarresta sisälle sakkiin. Poika istui vähän häpeillen muiden joukkoon. Nainen loi tuiman ilmeen muuhun joukkoon päin ja sanoi terävästi: - varokaa, ettei teistä tule niin pyhiä, ettei syntinen mahdu enää sakkiin? Ilta jatkui sitten kuin ennenkin ja päättyikin aikanaan. Asiasta ei sen koomin puhuttu, rukoiltiin vain tarvitsevien puolesta. Omaan sieluuni tuo naisen täräyttämä lause syöpyi syvälle ja olen palannut siihen monta kerta vuosien aikana. Ajattelen, että voimme olla rohkaisuksi ihmisille heidän etsinnässään ja avuksi heidän Jumalan tykö tulemisessaan. Mutta voimme olla myöskin estämässä ihmisiä kohtaamasta Herraa, puheemme, käytöksemme, elämän valinnat voivat viedä lähimmäiset ohi pelastuksen, Jumalan temppelin, Jeesuksen. Uskonnollinen elitismi on vaarallinen tauti, joka pesi kristillisissä piireissä.

Mutta onpa semmoisiakin ihmisiä, jotka aina vaan tramppaavat portaita ylös ja alas pääsemättä koskaan perille. He eivät löydä armoa, eivät rauhaa, eivät pelastavaa uskoa, eivät Kristusta. Portaat ovat silloin kuin fysioterapeutin kuntoutuskäynti, ylös, alas monta kertaa ja viimein ulos.
Myös vihollinen rakentaa aina omat temppeliportaansa, siellä on empaattista selvänäkijää, joogavenytyksiä, mielentyhjennystä, energiasiirtoja, suosion saavuttamista, kaupungin kermaan kuulumista, oman nimen alleviivausta, turhamaisuuden värikylläisyyttä, itsekkyyden ilotulitusta, rahan himoa, porsastelua ja sikailua, leuhkimista, kateutta ja vihaa. Mutta näille portaille on aina rysis ja väkeä tunkee kuin jääkiekkomatsissa, heikot potkitaan armotta pihalle ja köyhät kyykytetään. Vaikka väki saa mustelmia ja vereslyömiä, vaatteet likaantuvat ja rikkoutuvat, niin ei kuin pyrkimään uudestaan sekaan - kurjuuden kaipuu koukuttaa?

Luther kirjoitti: Usko on ainoa porras, jolla tämän maailman Punaisenmeren poikki taidetaan tulla sisälle luvattuun maahan. Uskovainen ei luota itse päällensä; vaan riippuu oikeassa Päämiehessä Kristuksessa, on Hänen vanhurskautensa alle annettu, antaen tämän olla tukenansa ja varjelluksenansa; asettaen Jumalan vihaa vastaan Vapahtajan, Kristuksen vanhurskauden, joka myös iankaikkisesti on Jumalan edessä seisova…..  Kuunnelkaamme mieluummin Paavalia, jotta oppisimme tuntemaan Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna (1.Kor. 2:2). Sillä hän on tie, totuus ja elämä, hän on taivaaseen vievä porras, jonka avulla pääsemme taivaaseen, niin kuin hän sanoo: »Ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani» Joh.14:6.

Herännäisjohtaja, pastori, kansanedustaja ja herätysmies, Wilhelmi Malmivaara oli papinvirassaan joutunut moniin sielunhoitokeskusteluihin sairaiden ja vaivattujen ihmisten kanssa. Nämä kokemukset vaikuttivat hänen kertomansa mukaan sen, kuinka heti alussa hänen yliopistosta saamansa viisaus kaadettiin ja kaikki järjestelmät osoittautuivat tehottomiksi. Ainoaksi taidoksi hänelle jäi vain langeta polvilleen yhdessä opetettaviensa kanssa itkemään yhteistä sokeuttaan kaikkinäkevän Jumalan edessä.

via nova = uusi tie
Heränneen kansan historiassa kerrotaan kahden Tiihosen veljeksen, Ollin ja Vihtorin tapaus Kouvolan asemalta. - Kun veljeni kanssa menimme ottamaan kirjoja luettavaksemme matkalaukusta, joka oli muiden tavarain kanssa pantu pinkkaan ulos vaunusta Helsinkiin lähtevää junaa varten, kuului äkkiä huuto, että juna tulee. Käännyin katsomaan ääntä kohden ja näin junan tulevan kohti hirmuisen kiivaasti. Silmänräpäyksessä hyppäsin syrjään ja samassa humahti juna ohitse. Veljeni ei päässyt pois, vaan kaatui niin, että yläpuoli ruumista jäi junan alle ja jalat ulos kiskojen päälle. Oikea sääri murtui ihan juuresta ja vasen polven alapuolelta kahdesta kohden. Arvaamattoman kova pisto sydämeeni oli, kun näin rakkaan veljeni junan alla jalat melkein erillään ruumiista. Mutta ihmeellisellä tavalla Herra varjeli jo siinä hänen sieluaan, että hänen yläruumiinsa ja päänsä säilyi terveenä. Junan alla ollessaan hän itse vielä käsiensä varassa kohotti yläruumistaan ja valitti kuin pieni lapsi. Vaikka ruumiini kokonaan vapisi, kiirehdin hänen luokseen. Hän sanoi minulle: - Rakas veljeni, suutele minua. Nyt minulta päättyy tämän elämän toivo. - Sinun tuomiosi lähestyy ihan heti, sanoin hänelle. - Millä mielellä sinä nyt astut Herran eteen? Silloin ruhjoutunut veli kertoi, kuinka jo onnettomuuden hetkellä sielunvihollinen oli kuiskannut hänelle, että hänen oli turha hätäillä, sillä ei hän saa armoa kuitenkaan. Kun Vihtori Tiihonen kuuli veljensä sanat, valtasi hänet suuri sisäinen hätä ja hän koetti sopertaa jotakin toivon sanaa kuolevalle veljelleen: - Kuule, rakas veli, nyt juuri tahtoo Herra sinua armahtajana lähestyä, kun sinä kaikesta sydämestäsi rukoilet häneltä armoa. Saihan ryövärikin vielä armon, vaikka riippui jo ristin puussa, kun tunsi syntinsä, katui ja rukoili Jeesukselta armoa. Ja sinä olet juuri nyt samassa tilassa kuin se ryöväri. Siihen oli kuoleva vastannut: - Mutta minä raukka en osaa rukoillakaan, kun en muista sanoja. Neuvo sinä rukoilemaan.  - Silloin valtasi minut itku, kertoo kirjeen kirjoittaja, - ja koko ruumiini vapisi.  Sitten me yhdessä rukoilimme sopertaen kuin pienet lapset. Ei se ollut oikeastaan rukoilemista, vaan kokonaan hätähuutoa, kun ruumiin ja sielun tuskat hirmuisesti kirvelivät. Ruumiinsa tuskia hän ei tosin valittanut, vaan sanoi: - Vaikka minun ruumiini leikeltäisiin pieniksi palasiksi, en sitä minään pidä, kun vain saan sielulleni pelastuksen. Nyt ei hän epäillyt Herran armahtamista, vaan sanoi: - Kyllä Herra armahtaa, kun me vain täydestä sydämestä häneltä sitä rukoilemme. Hän huusi ihmeellisellä voimalla: - Herra armahda minua. Hän rukoili siinä kaikkien ystäväinsä ja vihamiehiensäkin edestä.
Kun ruhjoutunutta miestä alettiin kuljettaa Helsinkiin, oli koko matka yhtämittaista hätähuutoa ja rukousta. Ihmeellistä kuitenkin oli, että kuoleva mies jaksoi kesken tuskiaan kiittää Herraa siitä, että hän oli saanut edes vähäksi aikaa vielä parannuksen armoa. Matkan loppuajan hän oli horroksissa, mutta heräsi tajuntaan Helsingin asemalla. Hänen veljensä kertoo: - Siellä tapahtui minulle tuo sanomattoman suuri ilo, että rakas veljeni heräsi vielä unestaan. Hänen kielensä oli niin sortunut, ettei ymmärretty, mitä hän puhui. Se vain kuultiin, että hän mainitsi Herran nimeä, ja siitä ymmärrettiin hänen rukoilevan. Kiireesti vietiin hänet sairashuoneeseen. Mutta sinne tultua olikin jo hänen puheensa selvä ja järkensä terve. Nyt minä tunsin, että Herra kuuli hänen rukouksensa ja antoi vielä selvän totuuden tunnon. Ei hän nyt enää kysynyt minulta neuvoa, kuinka tulee rukoilla, vaan nyt hän osasi jo sanatkin ja niiden sanojen mukana oli ihmeellisen voimallinen henki. Hän joutui tuntemaan helvetin esimakua, koska kerran huusi: - Voi kuinka musta on pimeyden valtakunta! Ja hän nosti kätensä ylös taivasta kohden ja rukoili kuin pieni lapsi: - Armahda, rakas Herra, ja pelasta minun sieluni. Onhan rakas Poikasi kärsinyt monta, monta vertaa katkerammat kivut minunkin syntieni tähden, kuin minä nyt kärsin. Sitten hän sanoi: - Nyt Herra armahti minua, ja alkoi kiittää Herraa. Taas ojensi hän kätensä ylös ja sanoi: - Minä näen taivaan kirkkauden. Oi kuinka se on kaunis! Hän tarttui minua käteen, antoi suuta ja lausui: - Tule sinäkin, rakas veli, tuonne taivaan kirkkauteen. Sinne Herra on meille kodin valmistanut.  Erinomaista iloa tunsin minäkin sillä hetkellä; kokonaan se raskas murhe nyt hävisi. Isälle ja äidille käski veljeni sanoa: - Herra antoi ja Herra otti; Herran nimi olkoon kiitetty. Kello 11.20 päivällä hän sanoi: - Herra armahti, Herra armahti ja vaipui ikuiseen uneen.
Vihtori Tiihonen päättää kirjeensä sanomalla: - Monta päivää kaikui korvissani tuo rukoushuuto: - Tule sinäkin, rakas veli, taivaan kirkkauteen. Tuo sama kutsumus uudistuu aina ja aina, joka päivä sydämessäni.
Tiihosten nuorimman veljen kovaan kuolemaan kätkeytyi Jumalan salattu armo. Ja se ei vaikuttanut vain poislähtevän kohdalla, vaan myös jäljelle jääneissä. On hyvin kuvaavaa, että Vihtori ja Paavo Tiihonen kirjoittivat molemmat Wilhelmi Malmivaaralle, kuinka Jumalan armo on heitä unohtumattomalla tavalla koskettanut. Paavo Tiihosen kirjeestä kuvastuu salattu ilo siitä, että iankaikkisuuteen siirtynyt veli oli saanut maistaa, kuinka suloinen on Herra. Itse piispa Johansson oli pitänyt Kuopiossa seurat Olli Tiihosen muistoksi sinä iltana, jolloin hänen ruumiinsa tuotiin Kuopioon. Ja tavatessaan vainajan veljet oli piispa ilmaissut heille ilonsa siitä, että Jumala oli tehnyt heidän perheelleen suuren laupeuden herättäessään heitä tuon kovan tapauksen kautta ja pelastaessaan ihmeellisellä tavalla heidän veljensä sielun.

Herra, auta meitä uuden temppelin portaita luoksesi. Anna meidän nähdä ihana Vapahtajan olemuksesi ja valtasuuruutesi Isän vierellä, uskovan suuri kutsumus ja päämäärä. Vapauta ihmiset turhuuden rappusilta, joissa kuluttavat kallista armonaikaansa. Koko elämä menee hukkaan ilman sinua, Jeesus, kaikki hyvyytesi jää käyttämättä, jos ihmiset eivät löydä yhteyteesi. Avaa sisäiset silmämme näkemään kuinka kutsut, armahdat ja vanhurskautat syntiset edessäsi. Sinua kaipaa sydämeni, sinun luonasi on lepo ja turva - ikuisesti.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Sanan Lähteellä

Kevään 2017 Sanan Lähteellä-illat Kangasalla

Suoraman Srk-keskuksessa
Parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.

Ke 11.1. 
"Hän on valmistanut heille kaupungin!"
Mukana: Hannu Ja Vappu Uusmies
Musiikki: Jarmo Ojanperä
Ke 25.1.
"Sitoutumisen siunaus!"
Mukana: Sirkka Pelander, Tea Rasi
Musiikki: Arto Ovaska & Laulajat
Ke 8.2. 
"Pyhät elonkorjuun ajassa"
Mukana: Kalevi Tuomivaara, Lassi Koskela
Musiikki: Juhani & Kristian Tuominen

Kangasalan kirkossa
Parittomilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18.30.

Ke 22.2.
" Jumala luo uutta!"
Mukana: Kennet Ja Sari Nyman, Päivi Kaikkonen
Musiikki: Mariam Men & Hanna-Riikka Rissa
Ke 8.3. 
Aihe: "Voita paha hyvällä"
Mukana: Veli-Pekka Joki-Erkkilä, Anita Santapukki
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 22.3.
"Riitänkö minä?"
Mukana: Riitta Lemmetyinen, Outi Kotilainen
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 5.4.
"Avuksi huuda Herraa!"
Mukana: Esko Mäki- Soini, Anette Rahkola
Musiikki: Staff- Kuoro
Ke 19.4.
"Uskollisuus vähässä"
Mukana: Arto Hukari, Taisto Pulkkinen
Musiikki: Päivi Urvanta & Lauluryhmä
Ke 3.5.
"Erämaasta elämään"
 Mukana: Tapani Suonto, Seppo Jarva
Musiikki: Minna Ja Jussi Pyysalo
Ke 17.5.
Kevätjuhla      Huom! aika klo 18.00
Mukana: Turkka Aaltonen
Musiikki: Marja-Liisa Oikari & Kari Hiekkavirta, Saara Mörsky