Totisesti kansa on heräämässä!

 Kuvan ja Sanan kustantamassa kirjassa (1945) "Ihmisiä taistelujen helteessä" evankelista Frank Mangs tilitti kutsumustaan herätyssaarnaajana:

- En minä kerjännyt Jumalalta tehtävää hänen valtakunnassaan, en ainakaan sitä tehtävää, jonka sain. Sitä pelkäsin, melkein kuin kuolemaa. Mutta jälleen Jumala toimi, vei minut, mihin en tahtonut, ja johti minut siihen toimeen, josta sitten tuli elämänkutsumukseni. Miksi Jumala teki tämän? En tiedä.

- Monia vuosia on kulunut siitä, kun Herra ensi kerran asettui tielleni. En uskalla väittää aina olleeni tälle pyhälle kutsumukselle uskollinen. Olen useammin kuin kerran ollut tottelematta Herran määräystä ja horjunut ratkaisevien tehtävien edessä. Ei hänen Pyhä Henkensä ole joka sekunti saanut olla mieltäni hallitsevana voimana. Eikä hänen tahtonsa ole joka hetki ollut lakini. En ole aina jaksanut katsoa lähimmäisiäni Herran silmillä, enkä ole antanut hänen rakkautensa minun kauttani rakastaa heitä. Väliin olen ollut kylmä ja arvosteleva, ja väliin olen syöksynyt omalle polulleni, edes ajattelematta, että tie oli omani.

- Huolimatta kaikesta, mitä hän tiesi, hän uskalsi kutsua minut lähettilääkseen. Ainoastaan Jumalan uskollisuus on syynä siihen, etteivät siteet hänen ja minun väliltäni ole katkenneet.

 

Mangs kertoi kokemuksistaan suomalaisessa herätyskristillisyydessä, kun sota-ajan karut olosuhteet ja poikkeuksellinen tilanne olivatkin tuoneet yhtäkkiä ihmiset Jumalan eteen ja hän oli evankelistana päässyt avainasemaan johdattaessaan kansaa Jeesuksen luokse. Rintaman takana pidetyt tilaisuudet olivat äärimmäisen yksinkertaisia, vaatimattomia; ei lauluesityksiä, ei kuoroja, vain vanhoja virsiä, mutta vanhanaikainen evankeliumi vetosi nuoriin ja vanhoihin. Kokouksissa pidettiin jälkikokouksia, joissa rukoiltiin pelastusta etsivien puolesta. Tuhannet tulivat uskoon. Silloin Mangs totesi: - Totisesti kansa on heräämässä!

 

Kirjan alkulehdillä ikään kuin johdantona Mangs paljasti suuren salaisuuden, joka on edelleen todellisuutta Suomessa, ja josta Jeesus hänet vapautti:

- Olinhan kasvanut Suomessa — siinä osassa Suomea, jossa raja ruotsalaisen ja suomalaisen välillä oli veitsenterävä. Jos jokin tila oli vaarassa joutua suomalaisten käsiin, niin tavallisesti joukko seudun talonpoikia lyöttäytyi yhteen ostaakseen tilan ja pitääkseen mihin hintaan tahansa suomalaiset kunnanrajan ulkopuolella. Ja jos ruotsalainen mies tai nainen meni naimisiin suomalaista sukujuurta olevan henkilön kanssa, hänen omat heimolaisensa katsoivat häntä säälivin silmin. Suomalaiset olivat toista rotua. Siinä oli kaikki, mutta siinä oli kyllin. Kasvuvuosinani oli minunkin asennoitumiseni ollut suunnilleen samanlainen. Kunnes tulin kristityksi. Silloin sävy muuttui.

 

Mangsin mainitsema kielellinen muuri on ollut ilmeisen vahva ihmisiä erottava tekijä kautta aikojen. Ei ihme, että viha ja sodat ovat aina kuuluneet ihmiskuntaan, sillä synnymme tänne syntisinä ja tuotamme sen mukaan sen vaikutusta jatkuvasti. Olemme ihmisinä hyvin rajoittuneita ja suhteemme toisiin ihmisiin peilaa yleensä itseämme. "Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä." Snl.27:19. Onkin hienoa lukea Mangsista Jeesuksen muuttavan vaikutuksen jälkeen, kun hän kiersi ympäri sota-aikaista Suomea julistamalla Kristusta ja johdattamalla ihmisiä Herran luokse. Ilman Herran antamaa pelastusta ei hänellä olisi ollut mitään edellytyksiä evankelistaksi, hän olisi ollut vain pelkkä ahdasmielinen ruotsia puhuva talonpoika.

 

Helsingin Messuhalliin oli järjestetty herätyskokouksia. Tila oli silloin yksi pohjoismaiden suurimpia. Eräänä iltana tilaisuus oli ilmoitettu olevan ainoastaan nuorille. Kaksi ensimmäistä penkkiriviä oli varattu sotainvalideille - nuorille miehille, jotka olivat menettäneet sodassa kätensä, jalkansa, tai silmänsä. Kuoro, joka oli koottu kaikista kristillisistä järjestöistä, nousi lavalle ja laulu alkoi. Mangs kertoi nähneensä erään invalidin etupenkissä tarttuvan kainalosauvoihinsa. Hänen toinen jalkansa oli poissa. Hän oli menettänyt sen Karjalassa. Ja niin hän käydä kolkutti yhdellä jalallaan ja kahdella sauvallaan suuren salin kulmausta kohti selvittääkseen asiansa Jumalan kanssa ja saadakseen sielunsa parannetuksi. Sokea nuori mies hapuili käsillään kuljettajaansa. Hän tarvitsi apua löytääkseen tien pelastusta etsivien paikalle. Ja niin he tulivat kaikkialta, vapaasti, pakottamatta, yksitellen ja pienissä ryhmissä, kymmenittäin, sadottain alttarille…. Yöllä, kun Mangs oli lähdössä kotiin, tuli hänen luokseen sairaanhoitajaopiskelijoita pyytämään häntä puhumaan heidän kouluunsa….

 

Sota-aika ja Tampereen tuomiokirkko, illaksi oli suunniteltu herätyskokous. Se oli täynnä hartaita ihmisiä. Käytävätkin olivat täynnä seisovia ihmisiä. Urut pauhasivat, seurakunta lauloi sydämen pohjasta virttä. Tuli yhtäkkiä hiljainen ilmahälytys. Venäläisiä koneita oli havaittu Tampereen eteläpuolella. Valot sammutettiin kirkosta, tuli pilkkopimeä. Kirkko oli tyhjennettävä. Oli suuri ihme, kuinka nämä kolmetuhatta ihmistä voivat pikimustassa pimeydessä ja muutamassa minuutissa jäseniään taittamatta selvitä ulos kirkosta ja löytää suojahuoneeseen. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua puhallettiin "vaara ohi" ja väki tuli takaisin. Kokous alkoi uudestaan. Tuomiorovastin puhe oli menossa, kun taas tuli hälytys. Sama kirkon tyhjennysmenettely uudistui yksityiskohtia myöten, ja kello kahdeksalta väki kokoontui kolmannen kerran kirkkoon. Silloin päästiin niin pitkälle, että Frank Mangs oli juuri lukenut Raamatun tekstin ja alkanut puhua, kun taas tuli keskeytys, ilmahälytys. Nyt oli seurakunnan taivuttava. Ei kannattanut yrittää enää kokoontua, kaikki menivät kotiin, kun hälytys oli ohitse. Mutta kansa oli heräämässä, ja kokouksia täytyi jatkaa. Mangs kertoo, että he alkoivat tilaisuuden seuraavana päivänä kello viideltä iltapäivällä, samalla hetkellä kun tehtaat pysähtyivät. Ja ihmiset tulivat suoraan tehtaista ja liikkeistä ja konttoreista kirkkoon. Heillä oli vain tunti käytettävänä, sillä kello kuusi oli kirkon oltava taas tyhjä ja pimennetty, niin kuuluu ylipäällikön käsky. - Lauloimme, rukoilimme, saarnasimme ja pidimme jälkikokouksen, sillä kansa oli heräämässä ja syntiset etsivät laumoittain Jumalaa.

 

Mangs kertoi miehestä, joka tuli nuorisoleirille, vaikka oli selvästi keski-ikäinen. Mies oli pukeutunut maalaisten tamineisiin, kulki kävelykeppi apunaan ja poltti sikaria. Nuoret sanoivat hänen olevan hapan ja tyytymätön kaikkeen, huono ruoka, huono vuode ja huono hinta. Mies kulki koko ajan yksin leirillä, ja vältti toisten seuraa. Mies tuli kuitenkin luennoille muutaman kerran.

Mangs koki kuitenkin miehen olevan lähimmäinen ja siksi hän meni tervehtimään tätä ja juttelemaan hänen kanssaan. Kun Mangs kertoi matkustavansa seuraavana päivänä saarnaamaan lähikaupunkiin, mies halusi tulla mukaan. Niin he lähtivät. Mies haukkui koko matkan kristittyjä. Tilaisuuden ajaksi mies meni muualle ja paluumatkalla sama haukkuminen jatkui. Tuli viimeinen leiripäivä. Mies tuli Mangsin luo ja valitti, että oli turha tulla leirille, jossa kukaan ei huolehtinut hänestä ja hän tunsi yksinäisyyttä.

Silloin Mangs pyysi mieheltä anteeksi, ettei ole pystynyt vastaamaan odotukseen. Mies ällistyi ja melkein perui puheensa. Mangs jatkoi, että Jumala oli lähettänyt hänet kaikkialle julistamaan evankeliumia rakastavasta Jumalasta. Niin mies avautui pikku hiljaa ja alkoi kertoa itsestään, vaikeuksistaan ja odotuksistaan, pettymyksistään, sairauksistaan ja vastoinkäymisistään. Mieskin pyysi anteeksi. Silloin Mangs ehdotti, että rukoilisivat yhdessä. Pian he polvistuivat Mangsin kanssa ja mies rukoili: - Herra, Jumala, minä olen kaikkein yksinäisin ihminen maailmassa, auta minua - Herra Jumala, minä olen syntinen - suuri syntinen - pelasta minut ja anna minulle anteeksi. Auta minua löytämään sinut ja sinun suunnitelmasi elämälleni!

Mangs oli aivan hämmästynyt, kyyneleet valuivat kummaltakin, kun rukoushetki päättyi. Myöhemmin hän kertoi tapauksen opettaneen, kuinka tärkeä hänen oli aina pyytää apua Jumalalta jokaisessa lähimmäisen kohtaamisessa johtaakseen heidät Kristuksen luokse.

 

Myöhemmin Mangs arvioi hengellistä tilannetta sota-ajan Suomessa: - Kaksi virtaa pyrkii murtautumaan esille Suomen kansan elämässä juuri nyt, ja arvostelu saa värityksensä siitä virrasta, jonka kanssa kukin eniten on joutunut kosketukseen. Olen tuskin nähnyt kansaa, joka on tehnyt syntiä niin hillittömästi kuin Suomen kansa. Mutta en myöskään koskaan ole nähnyt kansaa, joka on ikävöinyt Jumalaa niin väkevästi kuin Suomen kansa juuri nyt. Muista, että sekä taivas

että helvetti ovat Suomessa voimaperäisessä toiminnassa. Ja se tekee siellä olon niin jännittäväksi ja kiintoisaksi.

- Olisi luonnollisesti sangen helppoa esittää tässä yksityiskohtaista mustamaalausta, mutta se ei kannata. Viinavirta Suomessa ei laske eikä kevytmielisyys hillinny sillä, että minä maalaan paholaisen seinälle. Eikä meidän sitä paitsi tarvitse matkustaa Pohjanlahden ylitse löytääksemme siveellisyyden alenemista. Sitä löytyy lähempänä, vaikkei sitä saakaan kosketella. Sen sijaan osoitan toista virtaa, joka murtautuu esille meidän aikamme Suomessa: Hengen ja elämän virtaa, virtaa täynnä Jumalan ja pelastuksen, puhtauden, vapauden ja totuuden kaipuuta. Tapasin tämän elävän virran melkein kaikkialla. Tapasin sen voimakkaampana ja syvempänä kuin millään muulla taholla maailmaa.

 

Nykyisin valtioiden johtajat hakevat itselleen ja rikoksilleen syytesuojaa ja saavatkin sellaisen ollessaan vallassa ja virassa. Mutta sitten tulee aika, jolloin he eivät ole enää mitään ja koittaa tuomion päivä. Ihmiset hoippuvat hyvän ja pahan rajamailla, heillä on halu hyvään, mutta ei voimaa eikä edellytyksiä elää semmoista elämää. Tarvitaan joku, joka ojentaa auttavan käden tai sanoo pelastavan sanan.

Mangs kertoi miehestä, joka oli hyvä ja onnistunut elämässään. Mutta silloin ei mies tuntunut tarvitsevan Jumalaa, eikä hengellisiä neuvoja, keskusteli muuten vain näistäkin ajankuluksi. Tapahtui, että mies sairastui ja joutui sairaalaan. Hän lähetti Mangsille sanan, että tämä tulisi hänen luokseen. Mangs vähän pelkäsi kohtaamista, koska mies oli aiemmin ollut niin itsevarma ja ylimielinen. Hän kuitenkin meni tämän luokse. Vuoteella makasi ihmisraunio, joka kysyi: - miksi et tullut ennemmin…. anna minulle sana, jonka varassa voin kuolla!

Yhtäkkiä Mangsin eteen avautui sielunhoitotilanne. Hän kaivoi Raamatun esiin ja alkoi etsiä sopivaa tekstiä. Vihdoin hän päätyi Jesaja 53. lukuun ja alkoi lukea: - Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme…..

Mangs kertoi polvistuneensa sairasvuoteen viereen rukoukseen kuunnellen, kun mies toisti: - Minun tähteni… Hän kuoli minun tähteni… Hän kantoi minun syntini. Ihme tapahtui yhdennellätoista hetkellä ja mies sai Jumalan valon sisimpäänsä ja pääsi rauhaan. Hän lähti tästä ajasta vain muutama tunti myöhemmin.

 

Herra Jeesus, sinä olet suuri sielujen Paimen, joka johdat omiasi kuin lammaslaumaa. Rakkautesi etsii edelleen kadonneita, eksyneitä ja haavoittuneita sieluja yhteyteesi. Tule meille, meidän seurakuntaamme, meidän koteihimme, meidän sydämiimme, elämäämme, aikaamme. Ojenna kätesi, pelastava kätesi, parantava kätesi, ihmeitä tekevä kätesi, heikkoja tukeva kätesi, syvyydestä nostava kätesi, syntisten tähden haavoitettu kätesi, nukkuvan herättävä kätesi, elämän tielle ohjaava kätesi, sairasta kantava kätesi, ihmisiä yhdistävä kätesi perheissä sekä avioliitoissa ja siunaava kätesi kurjuuden ja pimeyden keskelle. Anna tähän aikaan hyvä sanoma: Kansa on heräämässä.

 

Valo voittaa!

 

Majataloilta: Valo voittaa!

to 19.11. kello 18.00

Kosken Tl seurakuntatalo

Majataloilloissa on lämmin tunnelma ja kynnys osallistua matalalla. Kanttori pitää virsituokion ja illan lopuksi juodaan teetä. Lämpimästi tervetuloa juuri sellaisena, kuin olet!

Marraskuun Majataloillassa Valo voittaa! Vieraina lauluyhtye Valo Hannu Ilolan johdolla sekä Turkka ja Hilkka Aaltonen.

Perintöosa ihanassa maassa

 Ernesti Hentunen, syntyi 1800-luvun lopulla pietarilaiseen työläisperheeseen. Hän opiskeli lakia ja valmistui tuomariksi ja oli innostunut poliittisesta vaikuttamisesta. Hän toimi mm. Inkeri-lehden toimittajana Pietarissa, sekä kielten opettajana Kristiinankaupungissa, Nurmeksessa ja Terijoella. Hän oli myös vähäosaisten oikeusasiamiehenä Helsingissä. Hänellä oli vasemmistolainen aatemaailma ja siksi joutui monenlaisiin kahnauksiin toisinajattelijoiden kanssa. Hän perusti Radikaalisen Kansanpuolueen ja tarjosi yhteistyötä äärivasemmistolle siinä onnistumatta. Hän perusti lehdet Totuuden Torvi, joka oli sensaatiouutisten sanomalehti, ja ilmestyi 1928-1958. Lisäksi hän perusti lehdet Kovaääninen, Minä Ulvon ja joululehti Orjan Joulukellot. Hentunen joutui poistumaan 1933 Suomesta ulkomaille välttääkseen eräästä lehden jutusta saamansa vankeustuomion ja niin lehtien ilmestyminen keskeytyi 12 vuodeksi. Hentusen asenne oli samalla kääntynyt vasemmistolle vihamieliseksi. Hän nimitti Suomea "Kekkoslovakkiaksi". Vuonna 1945 Totuuden Torvi-lehti alkoi taas ilmestyä ja kohdistua etenkin kommunisteja, YYA-sopimusta ja Neuvostoliittoa vastaan. Hentunen oli sota-aikana vangittuna ja kotiarestissa ja sai 1949 sakkoja lehden Neuvostoliiton vastaisesta kirjoittelusta. Hän kirjoitti kerran lehdessään: "Puolet kansanedustajista on hulluja", ja kohta asiaan vaadittiin oikaisua. Seuraavassa lehden numerossa hän ilmoitti: "Puolet kansanedustajista ei ole hulluja". Hentunen kävi sanoilla lähes kaikkien ihmisten kimppuun, varsinkin poliitikkojen ja virkamiesten, joiden hän väitti olevan sivistymättömiä.

 

Hentunen oli aikansa populisti, joka ei kuitenkaan saanut osakseen kaipaamaansa kansansuosiota, vaikka pitikin isoa ääntä ja oli hyvin aktiivinen vaikuttaja. Hän oli yksinäinen taistelija, joka etsi totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Hän löysi yhteiskunnan virheet ja puuttui niihin ärsyttävällä tavalla. Mutta varsinaisia pysyviä muutoksia hän ei saanut aikaan.

Kristillisessä kentässä olen usein kohdannut vähän samantapaisia tyyppejä. Heillä on suurena visiona muuttaa kirkkoa mieleiseensä suuntaan, saada uudistuksia aikaan herätysliikkeessä, laittaa oma koti uuteen uskoon. Aikansa he ovat aktiivisia, innostuksesta pakahtuneita ja täynnä voimaa, joka pursuaa ulos yli vuotavasti sanatulvana ja julkisina kannanottoina, tiukkana arvosteluna ja tyrmäävinä tuomioina.

Sitten he väsyvät, kyllästyvät, tulevat kyynisiksi ja vetäytyvät nurkkaansa kuin turpiinsa saanut nyrkkeilijä. Heidän syyttelevä äänensä vaimenee. Heidän uskonsa Jumalaan on samalla käynyt hyvin ohueksi, se ei kestä vastoinkäymisiä, koettelemuksia, epäonnistumisia, heikkoutta, sairautta, vajaavaisuutta, yksinkertaisuutta, tapahtumattomuutta, pelkkää esirukousta. Samalla usko näkyviin muutoksiin kutistuu koko ajan ja tilalle alkaa tulla oman turmeluksen ja syntisyyden tajuaminen. Vähitellen käy niin, että he ovat ihan pimeydessä, tyhjiä ja tarkoituksettomia, epätoivoisia ja yksinäisiä. Heistä tuntuu, etteivät he kelpaa kenellekään, kukaan ei ymmärrä heitä?

 

Uupuneen syntisen olisi hyvä lukea Raamatusta Ps.16:1-3 "Daavidin laulu. Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan. Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää"; ja pyhille, jotka maassa ovat: "Nämä ovat ne jalot, joihin on koko minun mielisuosioni." Siinä uskova näkee Herrassa Jeesuksessa ainoan hyvänsä ja tukeutuu uskossa häneen. Mutta kuinka pitkän matkan ihminen joutuukaan usein tekemään päästäkseen tähän luottamukseen. Kaikki muu vaihdettuna Jeesukseen on vakava päätös, uskonratkaisu ja itselleen kuolemisen paikka. Kun ajallinen väistyy ikuisuuden näkyjen tieltä, alkaa usko ja taivaan tie. Mutta meissä olevan vanha ihminen kauhistuu tällaista – aina!

 

Poliittiset vaalit ja muu vallankäyttö heijastavat synnin valtavaa rehottamista, epäjumalien palvontaa ja ihmiskunniaa. Liian moni uhraa tällaiseen koko elämänsä ja on valmis kuolemaan aatteensa puolesta ilman elävää Jumalaa. Tuskaa täynnä on sen tie, joka valitsee vieraan jumalan ja vääriä valintoja pursuavan elämä. Apua ei tule idästä eikä lännestä, ei ihmisistä, eikä tavarasta, eikä omasta turmeltuneesta sydämestä.

Mutta on aivan toisenlaista löytää yhteys Jumalaan ja kuulla evankeliumin kutsu hänen valtakuntaansa, ihanaan maahan, joka on aivan päinvastainen tämän maailman valtakuntien ja hallitsijoiden kanssa. Se on rauhanruhtinaan hallinta-alue, jossa vallitsee taivaallinen rauha. Se on anteeksisaamisen ihana kokemus Herran Hengessä, joka liittää sielun taivaaseen. Se on Jeesuksen viisauden täyttämä ilmapiiri, jossa uskovaa opetetaan, johdatetaan ja varjellaan. Se on Vapahtajan testamenttaama perintöosa jokaiselle, joka vastaanottaa hänet elämäänsä ja sydämeensä. "Monta tuskaa on niillä, jotka ottavat vieraan jumalan; minä en uhraa niille verta juomauhriksi enkä päästä huulilleni niiden nimiä. Herra on minun pelto- ja malja-osani; sinä hoidat minun arpani. Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani."Ps.16:4-6.

 

Olin vierailulla Toijalassa alkoholisitien hoitokodissa. jonka kunnostamistöissä olin aikoinaan 80-luvulla mukana joitakin vuosia. Monenlaista oli myöhemmin rakennettu, korjattu, työ oli laajentunut. Henkilökuntaa oli lisätty, asiakaspaikkoja tullut lisää, oli hankittu uusia kulkuneuvoja ja koneita, rakennettu työhalleja, raha oli riittänyt ja talous oli kunnossa. Yritin muistella talon alkuaikoja ja sitten katseeni viivähti juhlasalin seinällä. Olin tuonut sinne aikoinaan Helsingistä hienon taulun, vanhan taulun, jonka tekijää en tuntenut. Se oli lahjoitettu siellä rukoushuoneen seinälle joskus ennen sotia ja sieltä se oli joutunut myöhemmin hylättynä varastoon, josta sen löysin. Pari metriä pitkä taulu oli pohjustettu mustalla sametilla, johon oli kauniisti ommeltu kullanvärisellä langalla suurin kirjaimin teksti: Jeesus sanoo: Katso minä tulen pian! Ilm.22:7. Mutta nyt se oli poissa, minne varastoon lie taas joutunut? Ilmeisesti kodin toiminta ei enää kaivannut tämän kaltaista julistusta? Vahinko! Minusta se oli tavattoman kaunis ja puhutteleva, aina ajankohtainen. Sen sanoma ei kelvannut ihmisille, vai oliko se liian hengellinen?

 

Joskus uskovallakin on kiire toimintaan ja liikkeelle ja tuntuu siltä, että vain touhu tuo tunnelmaa ja tarpeellisuutta arkeen. Mutta touhuiluun väsyy, ellei se ole Herrasta, ellei Jeesus ole sen alku ja loppu, ellei se ole hänen johdattamaansa. Kaikki hengellinen toiminta olisi syytä alkaa aina vaikenemisella ja kuuntelemalla Herraa. Kyllä ne toiminnan muodotkin sitten löytävät paikkansa ja aikansa. Jumalan valtakunta kun on rauhaa ja iloa Herrassa. Kristus on neuvonantaja ja hänen neuvonsa ovat parhaat. Hänen neuvonsa vievät sielun Jumalan tuntemiseen. Jeesuksen usko on ainutlaatuinen Jumalan ojennettu käsi syntisen avuksi. Herran kanssa ihminen selviää kaikista elämän murheista ja saa taivaallisen talutuksen ihanaan maahan. "Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa. Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa." Ps.16:7-9.

 

Lapsuuteni maisemissa Turussa oli rakennettu Karjalaiskylän nimellä tunnettu kaupunginosa, jonka läpi kuljin kouluun joka päivä. Se oli silloin uusi asuinalue sodan jaloista Karjalan alueelta lähteneille siirtolaisille, evakoille, jotka olivat joutuneet luopumaan kodeistaan. Siellä asui monta luokkatoveria kouluaikanani, enkä koskaan edes ajatellut heidän kulttuuritaustaansa. Mutta joskus aikuisten keskusteluissa kuulin voimakkaita kannanotttoja ihmisryhmistä, mutta en ymmärtänyt sellaisten asioiden koskevan minua tai kavereitani. Toinen minulle käsittämätön alue oli politiikka, joka jakoi ihmiset eri toisiaan vastaan oleviin ryhmiin. Vielä jouduin opettelemaan itselleni uuden ihmisten jakoperusteen, se kulki lahjakkaiden ja lahjattomien, rikkaiden ja köyhien, taitavien ja avuttomien välillä. Ystäviini kuului kumpiakin. Erikoisen ryhmän ystävistäni muodostivat eri tavoin hylätyt ihmiset, jotka on pois potkittu ja jätetty oman onnensa nojaan. Syyt olivat olleet moninaiset.

 

Näitä sitten sulattelin nuoruuteni vaiheissa ilman mitään suurempia tunnetiloja. Mutta uskoon tuloni myötä menin mukaan seurakuntaan, joka koostui sekalaisesta joukosta. Vuosien varrella oli pakko luopua käytännössä Raamatun ajatuksesta yksi uskovien lauma, koska kristillinen kenttä Suomessa oli niin hajanainen ja uskovien yhteyttä koemme vain ajoittain. Mutta silti se on aina rukouksessamme. Ajattelen, että taivaassa kaikki on toisin, siellä on ihana maa, perintömaa.

Nykyään samat elementit ilmenevät kirkossa ja seurakuntakin on aina enemmän jaettu myös ikäryhmien pohjalta, eikä ole mitään kaikkia kokoavaa yhtä yhteistä seurakunnan kokousta. On siis tartuttava Vapahtajaan kiinni ja roikuttava hänen viittansa helmassa kuin hukkuva aavalla merellä. Se näky avaa yhteyden Jeesukseen uudella tavalla ja sydän tulee iloiseksi. Siinä sielu näkee kaiken olevan Herran käsissä nyt ja aina. "Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti." Ps.16:10-11.

 

Sinä, Herra, olet asettanut meille ajat ja rajat, joita emme voi ylittää. Kuitenkin ihmiset taistelevat täällä vallasta ja maasta, ja kaikenlaisesta ajallisesta, kunniasta, vallasta, rahasta ja vanhasta tavarasta. Avaa ihmisten silmät näkemään sinun maasi, sinun taivaasi, sinun lahjasi ja kunniasi. Auta luopumaan turhista tavoitteista ja asioista, jotka eivät kuulu meille, joita emme tarvitse, joita on hyvä välttää. Opeta ajattelemaan ja sanomaan Daavidin tavoin: "Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää" Kiinnitä sydämet Golgatan uhriisi, että aina uskossa pitäisimme sinut, Jeesus, kaikkein tärkeimpänä, katselisimme ylönousemusolemustasi ja odottaisimme sinua tulevaksi lupauksesi mukaan noutamaan ihanaan maahan, perintömaahan.