Hengellisiä kirjoja

 

Herätyseuran kirjapaino on painanut kirjojani vuosikymmenet ja myynnin määrästä en edes tiedä. Tämä yhteistyö alkoi siellä 80-luvun puolivälissä Pertti Nousiaisen johtaman yrityksen kanssa ja on sitten jatkunut. Uutta materiaalia en ole kuitenkaan enää tuottanut, joten pitää tyytyä näihin vanhoihin.

 

https://herätysseura.fi/ 

nettiosoitteesta voi kirjoja tilata ja tiedustella.

 

Cristian Scriverin Sielun aarre kirjassa

hän laati uskovalle päiväohjelman.

- Hankkikaa teitänne  ajallansa

(ostakaa, säästäkää, voittakaa aikaa) Ef.5:16

Me tahdomme siis sovittaa ja järjestää aikamme näin:

6 tuntia lepoa ja unta varten,

4 tuntia rukoukseen, pyhän Raamatun

ja muiden mieltäylentävien kirjojen lukemiseen,

hiljaisuuteen ja pyhään miettimiseen,

2 tuntia aterioimiseen,

2 tuntia huvituksiin,

joihin on luettu myöskin Jumalan kiittäminen,

hengellinen musiikki, jumaliset keskustelut

ja rakkauden työt lähimmäistä kohtaan,

9 tuntia virkatoimituksiin

1 tunti sopivimmista aamuisilla tai iltasilla,

jumaliseen valmistukseen autuaalliseen kuolemaan.

 

 

 

 

Jumalan valtakunnan rajalla

 Radiosta tuli dokumentti Kirsti Paakkasen saavutuksista. Se oli tuhkimotarinanomainen kertomus köyhän talon lapsesta, joka ponkaisee taitavuutensa ansiosta kuuluisuuteen, Saarijärveltä Helsinkiin, maalta kaupunkiin, tuntemattomuudestaan kuuluisuuteen, rahattomuudesta rikkauteen. Nyt, kun hän on jo 91-vuotias, on hänestä kirjoitettu elämäkerta, jonka nimenä on "Suurin niistä on rakkaus". Nimestään huolimatta hänen elämänsä on liikenaisen ja Marimekko firman menestyskertomus. Eli, mikä olikaan rakkaus, joka oli suurin, jonka Raamattu mainitsee? Hengellisyys on kirjassa muisto uskovasta kodista, jossa vanhemmat pitivät hänen lähtöään kotoa lähinnä maailmanrakkautena ja luopumuksena lapsenuskosta. Tuleekin ajatelleeksi, että ilmeisesti ihmiset antavat Raamatun ilmoitukseen Jumalan rakkaudelle mitä erilaisimpia sisältöjä ja henkilöhahmoja? Tällä samalla teemalla suuresta rakkaudesta on edelleen myynnissä lukuisia kirjoja, mutta en tiedä onko niissä juurikaan kerrottu Jeesuksesta, jonka ominaisuudesta Raamattu meille kertoo? Mutta mitä jää ihmisestä mieleen, kun hän ei löydä Jumalan rakkautta pelastuksekseen? Ilmeisesti se, mitä suurin osa haluaakin kuulla, ovat suuret tunteet, ihmissuuruus, menestys, rikkaus, omistaminen, tahdonvoima, lahjakkuus, taipumattomuus - tämä kaikki ilman Jumalaa? Luuk.9:25. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?

 

Uskonelämäni alkumetreillä eräs ystävä ohjasi minua lukemaan hyviä hengellisiä kirjoja uskon vahvistumiseksi ja antoi sitten joitakin nimiä, joihin voisi pysähtyä. Yksi uusi tuttavuus oli edesmennyt julistaja Urho Muroma. Luin monta hänen kirjaansa: Herran sanan ääressä, Herää Valvomaan, Salattu elämä Herrassa, Kansanherätys, jne. Niiden sanoma upposi uudestisyntyneeseen mieleeni ja rohkaisi valtavasti. Myöhemmin luin näitä uudelleen ja lisää löytyi antikvariaateista. Minulle oli suuri yllätys, kun sitten törmäsin puhdasoppisiin, jotka turhensivat nämä kirjat. Varsinkin, kun nämä samaiset kriitikot olivat itse kovin köykäisiä uskovaisuudessaan ja Kristuksen todistajina? Mutta oli siis vain asennoiduttava ymmärtämään, että kristilliseen kenttään mahtuu paljon sekoittajia ja joillakin tuntuu olevan vain arvostelemisen armolahja?

Mutta Muroman kirjoja lukiessani henkeni elpyi aina kiitolliseen mieleen Jeesusta kohtaan ja rukoukseen. Kun tutustuin hänen elämäkertaansa ja lukuisiin vaikeuksiin ja koettelemuksiin, joiden kanssa hän oli joutunut taistelemaan, arvostukseni vain kasvoi edelleen.

 

Isän kuolema pysäytti Muroman 22-vuotiaana. Isä oli aikaisemmin kehottanut poikaansa menemään Johanneksen kirkkoon kuuntelemaan norjalaista julistajaa A Lundea. Muroma kirjoitti vuosia myöhemmin, että hän muisti yhä selvästi Lunden puheen lopun: - Ehkä täällä kirkossa on joku nuori mies, joka on tienhaarassa. Ystävä, minä tahtosin sanoa sinulle: Jos tänään olet valinnan paikalla, valitse tänään niin, että kun kerran makaat kuolinvuoteellasi sinä voisit sanoa: paljon olen elämässäni erehtynyt, mutta tuona iltana minä valitsin oikein.

Muroma koki olevansa nyt juuri tuollaisessa valintatilanteessa. Puheen jälkeen laulettiin laulu:

 

1.Miksi kohta nyt ei? Et sä viipyä saa, ikirauhasi taattava ois!

Kuule, taivainen ystävä kolkuttaa, hän sun kaihosi tyyntää vois

ja sielusi virvoittaisi!

 

2.Miksi kohta jo ei, tänäpäivänä nyt, ennen laskua auringon?

Sinun tähtesi Jeesus on kärsinyt, lain eestäsi täyttänyt on;

Sua juuri hän sentähden oottaa.

 

3.Miks et altisna antaisi Herralles sydänlämpöä nuoruuden?

Miksi käskynsä unhotat, nauttiakses ilo-maljasta turhuuden?

Se onnesi vaahtona haihtuu.

 

4.Miksi kohta nyt ei, kun sun rintasi on juuri raittihin, riemukkain?

Onko Herrasi rakkaus arvoton ja lahjansa tyhjää vain?

Ah, jospa sun silmäsi aukeis!

 

5.Miksi kohta nyt ei? Tule, ennättäy, elä Jeesusta palvellen!

Ilomielin ristin taistohon käy! Ole istutus taivahinen,

tosioksana viinipuussa!

 

6. Riennä ennenkuin kuoleman viikatemies elon uhkuvan poikki lyö!

Pian toisehen maahan on kääntyvä ties ja sun päivääsi seuraa yö.

Isän helmahan riennä, ah riennä!

 

Muroma kertoo: - Tuon laulun kolmannen säkeistön kohdalla, jossa laulettiin: "Miks' et altisna antaisi Herrallesi sydänlämpöä nuoruuden?" Oli kuin Kristus olisi asettunut eteeni ja sanonut: Anna minulle elämäsi ja minä teen siitä jotain. Silloin antauduin Herralle niin kokonaan kuin saatoin, vihkiydyin hänen omakseen. Ja vaivuin niin autuaaseen hurmokseen, että sitä en osaa kuvata. Oli kuin olisin tullut nostetuksi jonnekin hyvin korkealle. Näin Johanneksen kirkon kaukana alhaalla ja siitä oli katto pois ja se aivan kuhisi mustanaan ihmisiä. Miten kauan tätä autuaallista tilaa kesti, en osaa sanoa. Havahduin päivätajuntaan vasta sitten, kun kävelin ylös Korkeavuorenkadun mäkeä palotornin kohdalla. Koin ennen aavistamatonta rauhaa ja merkillistä lämpöä. Lukiessani tämän jälkeen Raamattua minä ymmärsin nyt mitä luin.

 

Jumalan ihmeellisessä suunnitelmassa on koko elämää koskeva ulottuvuus ja hän puhuu monella tavalla. Ihmiset vain ovat yleensä sokeita ja kuuroja, mykkiä ja kuolleita hengellisille asioille. Heistä moinen puhe on ajan haaskausta ja turhaa heikkoutta. Mutta uusi lehti käännetään heidän historiassaan, kun synnintunto ja Jumalan pelko heräävät. Koko ihmiselämän tyhjyys, kurjuus, pimeys ja väärä suunta näyttäytyvät silloin sielussa. Särjetty mieli rukoilee armahdusta Jeesukselta kuin Daavid aikoinaan, kun paine käy ylivoimaiseksi. Ps.25:7. Älä muista minun nuoruuteni syntejä, älä minun rikoksiani; muista minua armosi mukaan, hyvyytesi tähden, Herra. 11. Nimesi tähden, Herra, anna anteeksi minun syntivelkani, sillä se on suuri. 18. Katso minun kurjuuttani ja vaivaani, anna kaikki minun syntini anteeksi.

Silloin moni astuu sisään taivaan valtakuntaan. Miten syvälle herätys pääsee murtamaan ihmisen minuutta, niin vahva tulee usko hänessä. Siksi monista suurista syntisistä on tullut kaikkein uskollisimpia Herran palvelijoita, jotka ovat seuranneet Kristusta, mihin hän on kulloinkin mennyt.

 

Esimieheni Väinö Uusitalo kertoo muistelmissaan, kuinka Pohjanmaalla oli evankelisten piirissä herätyksen aika sota-ajan jälkeen. Siinä maallikkosaarnaajat olivat merkittävässä asemassa.

- Kylillä oli uutta, että alettiin puhua sen ja sen tulleen uskoon. Muuten välinpitämättömätkin lähtivät hengellisiin tilaisuuksiin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Uskosta tuli uutinen ja kiistanaihe, kun yksi perheestä lähti uskon tielle ja muut panivat vastaan. Tällaisena tilanne kesti perheitten kohdalla vuoden kaksi. Sitten jokainen oli puolensa valinnut. Erityisesti muistan perheitä, joissa emäntä ensin tuli uskoon ja sitä seurasi pitkä "kesyttelyvaihe" kunnes isäntäkin suostui lähtemään tilaisuuksiin. Varsinainen "evankelioiminen" siis tapahtui kotona. Ystävyyssuhteet, arki-iltojen tapaamiset ja kylän nuorison kokoontumiset olivat sitä verkostoa, jota pitkin herätys levisi. Lohtajan juhannusaattojuhlilla oli useita satoja koolla. Hillilän raamattupäivillä mainitaan olleen 500 henkeä. Vetelissä jouduttiin juhlat jakamaan kahteen paikkaan, koska väki ei mitenkään sopinut rukoushuoneelle. Lohtajan kirkolla oli rukoushuoneelle juhliin aikovan mentävä ajoissa paikalle, sillä kaikki eivät mahtuneet sisälle. Monta ihmistä tuli ratkaisun paikalle. Hillilän juhlissa oli mukana useita kymmeniä kirkassilmäisiä, rohkeasti ja välittömästi Jeesuksesta puhuvia nuoria. Herätyksessä oli mukana useita satoja ihmisiä. Tuon herätyksenajan kokouksissa oli eräitä tavallisista hartaustilaisuuksista erottuvia piirteitä. Puheitten aikana jotkut alkoivat nyyhkyttää. Samoin saattoi käydä väliajalla. Itku myös tarttui. Oli kysymys oman sielun tilasta. Itkeville saatettiin puhua kahden kesken. Harjoitettiin sielunhoitoa. Se ei kuitenkaan ollut ripittämistä, vaan Jumalan armon vakuuttamista.

 

Sekä puheissa että keskinäisissä keskusteluissa pyrittiin siihen, että armo kirkastuisi. Herätykseen tulleelle todistettiin Jeesuksesta, joka oli jo synnit sovittanut. Uskova oli se, jolle uskonasia oli kirkastunut. Rukous oli tärkeää ja pienessä piirissä rukoiltiin polvillaan. Voimakkaimpina herätysaikoina saattoi koko juhlaväki mennä polvirukoukseen seurojentalolla tai kansakoulullakin. Kukaan siihen ei erityisesti kehottanut. Väki polvistui kehottamatta. Väki ei poistunut kokouksen päätyttyä ulos, vaan jäi istumaan penkkeihin. Osa itki. Oli jatkettava laulamista. Rukoiltiin ja keskusteltiin myöhään yöhön. Ei maailma koskaan ole ollut uskovainen. Kyllä herätystä ja uskoontulleita pilkattiinkin. Sodan raaistamat eivät sanojaan säästelleet.

 

Toisaalta uskovaisten todistus oli yhtä rajua. Valitettiin, etteivät kunnon ihmiset saa elää rauhassa, kun uskovat kyselevät heidän sielunsa tilaa. Kälviän Vuolteella valitettiin, että kun uskovaiset isännän ajoivat meijeri-vuorollaan maitoa, he juttelivat uskonasioista kaikkien vastaan tulijoitten kanssa ja maidot happanivat ennen meijeriä. Kaikille oli ilman muuta selvää, että on taivas ja helvetti, on uskovia ja epäuskoisia. Saarna ja sielunhoito pyrki kirkastamaan Jeesuksen täytettyä työtä, veriarmoa. Puhuttiin armon kirkastumisesta tai uskoon tulosta. Missään tapauksessa ei haluttu jäädä tai jättää ketään epävarmuuteen. Itkua seurasi selvyys ja ilo. Taistelua käytiin kahdella tasolla: kelpaanko Jumalalle ja olenko valmis jättämään vanhan tien ja lähtemään uskovain seuraan. Elämäntapojen muuttamista helpotti julkinen tunnustautuminen ja uskovien ystävien suuri joukko. Ei jäänyt yksin. Jumala antaa ja ottaa herätyksen ajat. Uskosta luopumistakin tapahtui. Harvoin kuitenkaan sellaisten kohdalla, jotka olivat julkisesti tunnustaneet uskonsa. Room.15:30. Mutta minä kehoitan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta ja Hengen rakkauden kautta auttamaan minua taistelussani, rukoilemalla minun puolestani Jumalaa.

 

Juttelin erään miehen kanssa, joka oli seurakunnan virassa. Hän kertoi olleensa jo kauan työntekijänä siellä. Hän oli uskossa ja innostunut Jeesuksen seuraaja ja herätyshenkinen, aito pietisti. Ihmettelin, ettemme olleet aikaisemmin tavanneet, kun olin käynyt työkseni siellä vuosien ajan? Silloin hän sanoi, ettei ollut siihen aikaan ollut uskossa vaikka olikin virassa. Mutta nyt hän oli kohdannut Herran ja pelastunut. Niinpä niin, aika harvoin kuulen työntekijöiden todistavan Jeesuksesta, mutta muuta juttua kyllä tulee kuin vanhalta poliitikolta. Kuinkahan paljon Suomessa lienee seurakunnan työntekijöitä, jotka eivät ole uskossa? Kuinka paljon on sellaisia, jotka ovat olleet uskossa, mutta kirkossa menettäneet uskonsa? Kuinka paljon on sellaisia, jotka vain ovat virassa, ilman Pyhää Henkeä, ilman Jeesusta, vain tätä aikaa ajatellen ja sen mahdollisuuksia tavoitellen?

Tänään on tärkeä tietää, kummalla puolen rajaa on. Jumalan valtakunnassa vain sisäpuolella pelastuu, vain Jeesuksen omana on kuninkaan ystävä ja osallinen hänen pöytänsä herkuista. Vain Herran antamassa uskossa voi kuolla rauhassa ja siirtyä taivaan kirkkauteen.

 

Jeesus, miten tämän ajan kristikunta voisi ottaa sinut vastaan, odottaa sinua, rukoilla tahtosi tapahtumista, jos se asettaa sinut jatkuvasti lasikaappiin ja vähät välittää sanoistasi? Miten se voi iloita uskosta, jos sen ainoa yhteys sinuun on kirkon alttaritaulu? Onko täällä keskuudessamme tänään mitään paikkaa, mihin voisit herätyksesi laskea? Onko täällä tänään sellaisia kirkkoja, kristillisiä järjestöjä, työmuotoja, joihin voisit antaa hengen uudistuksen ajan? Onko täällä tänään sellaisia sieluja, jotka sinä voisit herättää näkemään surkean tilansa ja sen suuren armon, jolla olet aina kutsunut syntisiä pelastukseen? Näemmekö taas sinun puhdistavan temppelin niin kuin teit Raamatun aikaan? Anna meille tänään tänne pyhä sanasi elävänä, kutsuvana, murtavana, kantavana ja pelastavana. Anna meille rohkeuden, rakkauden, raittiuden, ilmestyksen ja Herran tuntemisen henki, armolahjat, jotka palvelevat sinun suurta suunnitelmaasi. Tule Jeesus keskellemme, auta etsivät sielut valtakuntaasi!

 

Ohikulkutie

 Kun liikennekulttuuri alkoi autoistua liikaa, niin päättäjät keksivät keskustojen ohi kulkevat tiet. Kotikaupunkiini Turkuun tehtiin ohikulkutien nimellä semmoinen 60-luvulla. Sitä pitkin pääsi Helsingin suunnasta tultaessa sujuvasti aina Raisioon asti Turun keskustan ohi ja ajokortin saatuani 18-vuotiaana käytin uutta kulkuväylää usein, koska pääsin keskustan ohi kotiini Ruohonpäähän silloin paljon sujuvammin. Helsinki oli tässäkin ollut edelläkävijä, siellä oli kaksi kehätietä. Myöhemmin näitä alkoi ilmestyä muuallekin, Ouluun, Lappeenrantaan, Kuopioon, Jyväskylään, Tampereelle, Saloon mm. Siitä seurasi uudisrakentaminen keskustan ulkopuolelle ja kaikenlaisten lähiöiden syntyminen suurine kauppakeskuksineen. Keskustat menettivät merkitystään ja sama kehitys on jatkunut edelleen.

 

Uskonnot ovat ohikulkuteitä Jumalalle ja täynnä kaikenlaisia inhimillisiä valintoja ja muotoja, jotka kulkevat mieleisiään polkuja etsien omaa jumalaansa. Sekaan mahtuu paljon epäjumalia, jotka eivät vastaa rukouksiin. Kristillisyydessäkin on vaarana muodostua ohitusteitä, jotka eivät löydä koskaan keskusta, Kristusta, mutta harrastellaan muuten vaan näitä asioita uskonnollisesti. Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri." Joh.10:1. Pelastukseen kulkee vain yksi ovi, Jeesus: "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu" 10:9. Pääasia on Jeesus, hän on uskonelämän keskus, sen alku ja loppu, täyttymys ja sisältö. Synti panee kiertämään keskuksen, maailma vihaa Herraa ja perkele ehdottaa aina ohikulkutietä Jeesuksen suhteen.

 

Nuoria ihmisiä värvätään ohikulkutielle kuolemaan aatteensa, uskontonsa ja ylpeytensä vuoksi uskottelemalla, että asiat ja olosuhteet paranevat kuin siirtymällä seuraavaan tasoon tietokonepelin tavalla. Kuolemanilmoituksissa on nykyään kaikenlainen kuvien ja muistolauseiden kirjo muodissa. Sieltä voi löytyä iskelmätekstejä ja soutuveneitä, haitaria ja kalevalaa. On joukossa aina joskus Raamattuakin. Mutta itse kuolema on vaikeasti kohdattava tuttavuus ihmisille, siksi siitä on tehty helposti ohitettava juttu ajatuksella, että se onkin vain paraatiovi parempaan huomiseen - taivaaseen?! Mutta valitettavasti kuolema on vain ohikulkutie helvettiin ilman keskustan, Jeesuksen, löytymistä. "Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema." 1.Kor.15:26.

 

Nuorimies tuli luokseni ja sanoi, että ei ole olemassa mitään Jumalan kolminaisuutta. Totesin hänelle, että monista asioista voimme neuvotella ja joustaa, mutta ei tästä, tämä on yksi luovuttamaton raamatullinen totuus. Uskonkysymyksiin on tunkeutunut Raamatun sanan vastaisesti Isä-yksin-oppi, jossa taivaallinen Isä on otettu uskon kohteeksi ilman Jeesusta ja Pyhää Henkeä, ilman parannusta, kääntymystä, ahdasta porttia, synnintuntoa, jumalanpelkoa, Raamatun ilmoitusta. On perustettu isä-seurakuntia ja muutamat virkapapitkin kutsuttavat itsensä isiksi. Kolminaisuusoppi on yritetty turhentaa lukuisia kertoja historian vaiheissa. Niissä kaikissa Jeesus on tehty vain ihmiseksi ja Pyhä Henki vain voiman ilmentymäksi. Isän luo ei voi päästä ilman Poikaa, Jeesusta. "Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää." 1.Joh.5:12. Isän sydämelle ei ole ohikulkutietä ja eikä ole tulossakaan.

 

Hengellisesti sokeat ihmiset, ovat kuolleen uskon kannattajia, joilla ei ole yhteyttä Jeesukseen. He ovat ohikulkutien väkeä. Heiltä leviää kristittyjen piiriin aina silloin tällöin puhetta synnittömyydestä. Tällaisia on sitten joskus kutsuttu pilkallisesti lihanpyhiksi, tai hurmahenkisiksi, mutta ehkä oikeampi olisi sanoa sielulliset ihmiset. Sielullisuus on laaja kirjo tunteita, älyä ja tahtoa ilman Jumalan Hengen ohjausta ja viisautta. Nämä muodostavat sitten lukuisia ohikulkuteitä Jeesuksesta, kukin mieltymyksiensä mukaan. He yrittävät muodostaa mielessään käsitystä Jeesuksesta vähätellen ja halveksien Herran todellista persoonaa. Usein nämä kehälliset asiat tarttuvat helposti koronaviruksen tavoin toisiin sielullisiin ihmisiin, ja niin seuraa laajaa eksytystä, sotkua ja luulemista. "Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen." 2.Tim.3:13. Ilman Jeesusta he kuitenkin hukkuvat.

 

Ehkä kaikkein yleisin ohikulkutie on rakennettu kohtalon varaan. Se on helppo omaksua, koska siinä ei tarvitse tehdä mitään, antaa ajan kulua ja odottelee vain onneaan? Mutta tämä on kamala tie, se on kuohuva virta, joka päätyy valtavaan putoukseen ja ikuiseen syvyyteen. Tämä väki ei ole kiinnostunut muusta kuin itsestään ja nautinnoistaan, he elävät julkisyntien kuravellissä ja röyhtäilevät porsaitten lailla. He ovat koiria, jotka palaavat syömään omaa oksennustaan. He ovat sirkuskatsomon taputusporukkaa, jotka ovat ottamassa kaiken, mutteivät antaisi mitään. He ovat purnareita, ainaisia valittajia, tyhjiä säilykepurkkeja, joiden merkitys ympäristölleen on vain pelkkää tunkiota. He juuri vaativat etuja, lahjoja, turvallisuutta, parempaa elintasoa, lisää rahaa ja tavaraa, puhtaampaa ilmaa, ympäristöjen korjaamista, ilmastonmuutosta, omien rajojen kohottamista ja muiden vähempiarvoisten ihmisten karkottamista. "Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät, ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat…" 2.Piet.2:9-10.

 

Ystäväni Jaska oli lievästi kehitysvammainen uskova mies, joka kulki tavallisen kansan parissa todistaen Jeesuksesta. Häntä pyydettiin sairaiden ja kuolevien luokse ja lapset pitivät Jaskasta. Mutta fiksut ja oman arvonsa tuntevat eivät välittäneet Jaskasta. Jaska oli köyhä mies ja kerran joku lahjoitti hänelle vanhan päällystakin, jonka rintaan oli ommeltu Mersun merkki. Jaska meni sitten Pelastusarmeijan patavahdiksi ennen joulua Kouvolaan. Siellä joku ihminen oli arvostellut häntä sanoen, että röyhkeää tulla Mersun omistajana tänne keräämään rahaa ihmisiltä? Todellisuudessa Jaskalla ei ollut edes ajokorttia, hän ajoi vain polkupyörällä ja käveli.

 

Jaska kertoi menneensä kerran Laajasalon sairaalaan katsomaan erästä nuorta miestä, joka paini mielenterveysongelmien kanssa ja oli yrittänyt itsemurhaa. Samassa huoneessa oli toinen mies vuoteessa ja Jaskan nähdessään hän veti peiton päänsä ylitse piiloon. Mutta Jaska meni miehen luo ja tempaisi peiton pois silmien edestä ja käski miestä nousemaan ylös ja lähtemään hänen seuraansa. Yhdessä he lähtivät sairaalan kanttiiniin ja Jaska tarjosi kaverille pullakahvit. Silloin mies kysyi häneltä: Mikä mies sinä olet? He keskustelivat. Pian he palasivat takaisin kerrokselle ja Jaska oli lähdössä poispäin. Silloin hoitaja tuli pyytämään Jaskan keskustelemaan henkilökunnan kanssa. Paikalla oli mm. viisi lääkäriä ja lukuisia hoitajia. He kertoivat, ettei ko. mies ollut syönyt eikä juonut, eikä puhunut vähään aikaan. Hänelle oli määrätty 14 rauhoittavaa pilleriä päivässä. Silloin Jaska kysyi, olisiko siellä vapaata sänkyä, mihin lääkärit voisivat mennä ja syödä nuo pillerit? Sitten hän totesi, ettei myöskään heistä kukaan varmasti nousisi? Myöhemmin mies pääsi kotiin ja selvisi, että hän asui Nokialla ja oli itse ollut ammatiltaan mielisairaalan lääkäri. Hän pyysi Jaskaa kylään ja he tapasivat.

 

Kerran ajelimme Jaskan kanssa Savossa saarnamatkalla ja hän kertoi pitkin matkaa tuntemuksiaan eri ihmisistä ja heihin liittyvistä tapauksista. Sitten ajoimme erään talon ohi ja hän sanoi siinä asuneen vanhan uskovan naisen, jonka luona oli joskus poikennut reissuillaan. Kerran tämä mummo katsoi ulos ikkunasta ja osoitti suurta kiveä, joka oli siinä pihalla tien ja talon välissä. Hän pyysi, että Jaska rukoilisi Jumalaa ottamaan kiven siitä pois, kun se pimitti näkymää pellolle? Jaska meni hämilleen, mutta teki työtä käskettyä ja rukoili yksinkertaisesti asian puolesta. Sitten hän lähti jatkamaan matkaansa, mutta kivi jäi siihen edelleen. Keväällä Jaska tuli taas maisemiin ja kahville mummon huusholliin. Silloin hän huomasi, että kivi oli poissa vanhalta paikaltaan. Se oli pelolla, ojan toisella puolella. Keväällä oli tehty tien oikaisua isoilla koneilla ja kun routa oli sulanut paikalla, oli kivi vierinyt eräänä yönä tien yli omia aikojaan. Mummo oli kiitollinen Jaskalle, jonka rukous oli tullut kuulluksi.

 

Toiset rakentavat itse ohikulkutietään Jumalasta, ihmisistä, työstä, menneisyydestä, tulevaisuudesta, jne. Kun tunteet vyöryvät yli mielen kuin meren aallot tehden olon kurjaksi, tekee mieli pysäyttää vaiva tekemällä jotain ratkaisevaa sen eteen. Mutta usein se ratkaiseva ei ole hyvä päätös, joka suuntautuu Jumalan luokse, Herran eteen, vaan jotain tyhmää ja keinotekoista, itsetuhoisaa, juopottelua, lääkkeitä, pahuutta, kostoa ja välinpitämättömyyttä. Taustalla on yksi ainut suureksi kasvanut asia, josta on tullut elämän keskiö, ja se ei ole Kristus, vaan täyttymätön toive, muutoksen odotus. Mutta muutosta ei tule, maailma ei muutu, ihmiset eivät muutu, talous ei muutu, terveyskään ei muutu. Olisi tyydyttävä elämään näillä jaetuilla korteilla ja eväillä, olisi opittava kiitollisesti ottamaan asiat Jumalan kädestä - sekä hyvät että pahat. Asenne on joko usko tai epäusko, joka ratkaisee täysin tulevaisuuden.

 

Salattu Jumala kuulee rukoukset ja huomioi huokaukset, hän tahtoo ihmisen parasta. Olosuhteet muuttuvat, ihmiset vaihtuvat, säätila muuttuu, pimeys ja pilvet kasaantuvat uhkaaviksi, mutta Jumala on aina sama, Herra Jeesus ei muutu, eikä hän syö sanaansa. "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, tulette ja rukoilette minua, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne. Ja niin minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra," Jer.29:11-14. Sydäntä Herra etsii, ihmissydäntä, yhteyttä luotuunsa, lunastettuunsa, että saisi pyhittää lapsensa. Mikä ihmeellinen taivaan lahja onkaan löytää Jeesus, Isän lahja ihmiskunnalle. Mikä valtava rakkauden osoitus syntisille onkaan syntisten Vapahtaja. Mikä suurenmoinen hoitosuunnitelma onkaan taivaallisella lääkärillämme ja parantajallamme sairaille varattuna. mikä ihmeellinen sääli onkaan kohdannut maailmaa, kun Herramme tulee hyvänä Paimenena eksyneiden, kadonneitten, heikkojen ja haavoittuneiden luokse tarjoten heille elämää ja autuutta. Ei enää ohikulkutietä, sanovat Jeesuksen kohdanneet ja löytäneet. Hän itse on maailmankaikkeuden keskus, keskipiste, pääasia, alku ja loppu, täyttymys ja sisältö. Hän on luova sana, lunastava sana, tuomitseva sana, parantava sana, ikuinen sana, joka tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja jonka kirkkautta uskovat katselivat, jonka luokse uskovat kutsuivat kadotukseen kulkevia sieluja kaikkialta.

 

Herra, varjele ihmisiä rakentamasta ohikulkuteitä seurakunnasta, uskovista, uskonasioista, Raamatusta, rukouksesta, taivaan valtakunnasta ja sinusta, etteivät he kulkisi onnensa ohi. Aamen

Sä yksin Jeesus täytä elämäni

  

https://www.youtube.com/watch?v=awchK8y9RTU&list=PLpCosfCcoLQ1mMnb71yBIuCq7-aUcd2no&index=5

 

Totisesti kansa on heräämässä!

 Kuvan ja Sanan kustantamassa kirjassa (1945) "Ihmisiä taistelujen helteessä" evankelista Frank Mangs tilitti kutsumustaan herätyssaarnaajana:

- En minä kerjännyt Jumalalta tehtävää hänen valtakunnassaan, en ainakaan sitä tehtävää, jonka sain. Sitä pelkäsin, melkein kuin kuolemaa. Mutta jälleen Jumala toimi, vei minut, mihin en tahtonut, ja johti minut siihen toimeen, josta sitten tuli elämänkutsumukseni. Miksi Jumala teki tämän? En tiedä.

- Monia vuosia on kulunut siitä, kun Herra ensi kerran asettui tielleni. En uskalla väittää aina olleeni tälle pyhälle kutsumukselle uskollinen. Olen useammin kuin kerran ollut tottelematta Herran määräystä ja horjunut ratkaisevien tehtävien edessä. Ei hänen Pyhä Henkensä ole joka sekunti saanut olla mieltäni hallitsevana voimana. Eikä hänen tahtonsa ole joka hetki ollut lakini. En ole aina jaksanut katsoa lähimmäisiäni Herran silmillä, enkä ole antanut hänen rakkautensa minun kauttani rakastaa heitä. Väliin olen ollut kylmä ja arvosteleva, ja väliin olen syöksynyt omalle polulleni, edes ajattelematta, että tie oli omani.

- Huolimatta kaikesta, mitä hän tiesi, hän uskalsi kutsua minut lähettilääkseen. Ainoastaan Jumalan uskollisuus on syynä siihen, etteivät siteet hänen ja minun väliltäni ole katkenneet.

 

Mangs kertoi kokemuksistaan suomalaisessa herätyskristillisyydessä, kun sota-ajan karut olosuhteet ja poikkeuksellinen tilanne olivatkin tuoneet yhtäkkiä ihmiset Jumalan eteen ja hän oli evankelistana päässyt avainasemaan johdattaessaan kansaa Jeesuksen luokse. Rintaman takana pidetyt tilaisuudet olivat äärimmäisen yksinkertaisia, vaatimattomia; ei lauluesityksiä, ei kuoroja, vain vanhoja virsiä, mutta vanhanaikainen evankeliumi vetosi nuoriin ja vanhoihin. Kokouksissa pidettiin jälkikokouksia, joissa rukoiltiin pelastusta etsivien puolesta. Tuhannet tulivat uskoon. Silloin Mangs totesi: - Totisesti kansa on heräämässä!

 

Kirjan alkulehdillä ikään kuin johdantona Mangs paljasti suuren salaisuuden, joka on edelleen todellisuutta Suomessa, ja josta Jeesus hänet vapautti:

- Olinhan kasvanut Suomessa — siinä osassa Suomea, jossa raja ruotsalaisen ja suomalaisen välillä oli veitsenterävä. Jos jokin tila oli vaarassa joutua suomalaisten käsiin, niin tavallisesti joukko seudun talonpoikia lyöttäytyi yhteen ostaakseen tilan ja pitääkseen mihin hintaan tahansa suomalaiset kunnanrajan ulkopuolella. Ja jos ruotsalainen mies tai nainen meni naimisiin suomalaista sukujuurta olevan henkilön kanssa, hänen omat heimolaisensa katsoivat häntä säälivin silmin. Suomalaiset olivat toista rotua. Siinä oli kaikki, mutta siinä oli kyllin. Kasvuvuosinani oli minunkin asennoitumiseni ollut suunnilleen samanlainen. Kunnes tulin kristityksi. Silloin sävy muuttui.

 

Mangsin mainitsema kielellinen muuri on ollut ilmeisen vahva ihmisiä erottava tekijä kautta aikojen. Ei ihme, että viha ja sodat ovat aina kuuluneet ihmiskuntaan, sillä synnymme tänne syntisinä ja tuotamme sen mukaan sen vaikutusta jatkuvasti. Olemme ihmisinä hyvin rajoittuneita ja suhteemme toisiin ihmisiin peilaa yleensä itseämme. "Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä." Snl.27:19. Onkin hienoa lukea Mangsista Jeesuksen muuttavan vaikutuksen jälkeen, kun hän kiersi ympäri sota-aikaista Suomea julistamalla Kristusta ja johdattamalla ihmisiä Herran luokse. Ilman Herran antamaa pelastusta ei hänellä olisi ollut mitään edellytyksiä evankelistaksi, hän olisi ollut vain pelkkä ahdasmielinen ruotsia puhuva talonpoika.

 

Helsingin Messuhalliin oli järjestetty herätyskokouksia. Tila oli silloin yksi pohjoismaiden suurimpia. Eräänä iltana tilaisuus oli ilmoitettu olevan ainoastaan nuorille. Kaksi ensimmäistä penkkiriviä oli varattu sotainvalideille - nuorille miehille, jotka olivat menettäneet sodassa kätensä, jalkansa, tai silmänsä. Kuoro, joka oli koottu kaikista kristillisistä järjestöistä, nousi lavalle ja laulu alkoi. Mangs kertoi nähneensä erään invalidin etupenkissä tarttuvan kainalosauvoihinsa. Hänen toinen jalkansa oli poissa. Hän oli menettänyt sen Karjalassa. Ja niin hän käydä kolkutti yhdellä jalallaan ja kahdella sauvallaan suuren salin kulmausta kohti selvittääkseen asiansa Jumalan kanssa ja saadakseen sielunsa parannetuksi. Sokea nuori mies hapuili käsillään kuljettajaansa. Hän tarvitsi apua löytääkseen tien pelastusta etsivien paikalle. Ja niin he tulivat kaikkialta, vapaasti, pakottamatta, yksitellen ja pienissä ryhmissä, kymmenittäin, sadottain alttarille…. Yöllä, kun Mangs oli lähdössä kotiin, tuli hänen luokseen sairaanhoitajaopiskelijoita pyytämään häntä puhumaan heidän kouluunsa….

 

Sota-aika ja Tampereen tuomiokirkko, illaksi oli suunniteltu herätyskokous. Se oli täynnä hartaita ihmisiä. Käytävätkin olivat täynnä seisovia ihmisiä. Urut pauhasivat, seurakunta lauloi sydämen pohjasta virttä. Tuli yhtäkkiä hiljainen ilmahälytys. Venäläisiä koneita oli havaittu Tampereen eteläpuolella. Valot sammutettiin kirkosta, tuli pilkkopimeä. Kirkko oli tyhjennettävä. Oli suuri ihme, kuinka nämä kolmetuhatta ihmistä voivat pikimustassa pimeydessä ja muutamassa minuutissa jäseniään taittamatta selvitä ulos kirkosta ja löytää suojahuoneeseen. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua puhallettiin "vaara ohi" ja väki tuli takaisin. Kokous alkoi uudestaan. Tuomiorovastin puhe oli menossa, kun taas tuli hälytys. Sama kirkon tyhjennysmenettely uudistui yksityiskohtia myöten, ja kello kahdeksalta väki kokoontui kolmannen kerran kirkkoon. Silloin päästiin niin pitkälle, että Frank Mangs oli juuri lukenut Raamatun tekstin ja alkanut puhua, kun taas tuli keskeytys, ilmahälytys. Nyt oli seurakunnan taivuttava. Ei kannattanut yrittää enää kokoontua, kaikki menivät kotiin, kun hälytys oli ohitse. Mutta kansa oli heräämässä, ja kokouksia täytyi jatkaa. Mangs kertoo, että he alkoivat tilaisuuden seuraavana päivänä kello viideltä iltapäivällä, samalla hetkellä kun tehtaat pysähtyivät. Ja ihmiset tulivat suoraan tehtaista ja liikkeistä ja konttoreista kirkkoon. Heillä oli vain tunti käytettävänä, sillä kello kuusi oli kirkon oltava taas tyhjä ja pimennetty, niin kuuluu ylipäällikön käsky. - Lauloimme, rukoilimme, saarnasimme ja pidimme jälkikokouksen, sillä kansa oli heräämässä ja syntiset etsivät laumoittain Jumalaa.

 

Mangs kertoi miehestä, joka tuli nuorisoleirille, vaikka oli selvästi keski-ikäinen. Mies oli pukeutunut maalaisten tamineisiin, kulki kävelykeppi apunaan ja poltti sikaria. Nuoret sanoivat hänen olevan hapan ja tyytymätön kaikkeen, huono ruoka, huono vuode ja huono hinta. Mies kulki koko ajan yksin leirillä, ja vältti toisten seuraa. Mies tuli kuitenkin luennoille muutaman kerran.

Mangs koki kuitenkin miehen olevan lähimmäinen ja siksi hän meni tervehtimään tätä ja juttelemaan hänen kanssaan. Kun Mangs kertoi matkustavansa seuraavana päivänä saarnaamaan lähikaupunkiin, mies halusi tulla mukaan. Niin he lähtivät. Mies haukkui koko matkan kristittyjä. Tilaisuuden ajaksi mies meni muualle ja paluumatkalla sama haukkuminen jatkui. Tuli viimeinen leiripäivä. Mies tuli Mangsin luo ja valitti, että oli turha tulla leirille, jossa kukaan ei huolehtinut hänestä ja hän tunsi yksinäisyyttä.

Silloin Mangs pyysi mieheltä anteeksi, ettei ole pystynyt vastaamaan odotukseen. Mies ällistyi ja melkein perui puheensa. Mangs jatkoi, että Jumala oli lähettänyt hänet kaikkialle julistamaan evankeliumia rakastavasta Jumalasta. Niin mies avautui pikku hiljaa ja alkoi kertoa itsestään, vaikeuksistaan ja odotuksistaan, pettymyksistään, sairauksistaan ja vastoinkäymisistään. Mieskin pyysi anteeksi. Silloin Mangs ehdotti, että rukoilisivat yhdessä. Pian he polvistuivat Mangsin kanssa ja mies rukoili: - Herra, Jumala, minä olen kaikkein yksinäisin ihminen maailmassa, auta minua - Herra Jumala, minä olen syntinen - suuri syntinen - pelasta minut ja anna minulle anteeksi. Auta minua löytämään sinut ja sinun suunnitelmasi elämälleni!

Mangs oli aivan hämmästynyt, kyyneleet valuivat kummaltakin, kun rukoushetki päättyi. Myöhemmin hän kertoi tapauksen opettaneen, kuinka tärkeä hänen oli aina pyytää apua Jumalalta jokaisessa lähimmäisen kohtaamisessa johtaakseen heidät Kristuksen luokse.

 

Myöhemmin Mangs arvioi hengellistä tilannetta sota-ajan Suomessa: - Kaksi virtaa pyrkii murtautumaan esille Suomen kansan elämässä juuri nyt, ja arvostelu saa värityksensä siitä virrasta, jonka kanssa kukin eniten on joutunut kosketukseen. Olen tuskin nähnyt kansaa, joka on tehnyt syntiä niin hillittömästi kuin Suomen kansa. Mutta en myöskään koskaan ole nähnyt kansaa, joka on ikävöinyt Jumalaa niin väkevästi kuin Suomen kansa juuri nyt. Muista, että sekä taivas

että helvetti ovat Suomessa voimaperäisessä toiminnassa. Ja se tekee siellä olon niin jännittäväksi ja kiintoisaksi.

- Olisi luonnollisesti sangen helppoa esittää tässä yksityiskohtaista mustamaalausta, mutta se ei kannata. Viinavirta Suomessa ei laske eikä kevytmielisyys hillinny sillä, että minä maalaan paholaisen seinälle. Eikä meidän sitä paitsi tarvitse matkustaa Pohjanlahden ylitse löytääksemme siveellisyyden alenemista. Sitä löytyy lähempänä, vaikkei sitä saakaan kosketella. Sen sijaan osoitan toista virtaa, joka murtautuu esille meidän aikamme Suomessa: Hengen ja elämän virtaa, virtaa täynnä Jumalan ja pelastuksen, puhtauden, vapauden ja totuuden kaipuuta. Tapasin tämän elävän virran melkein kaikkialla. Tapasin sen voimakkaampana ja syvempänä kuin millään muulla taholla maailmaa.

 

Nykyisin valtioiden johtajat hakevat itselleen ja rikoksilleen syytesuojaa ja saavatkin sellaisen ollessaan vallassa ja virassa. Mutta sitten tulee aika, jolloin he eivät ole enää mitään ja koittaa tuomion päivä. Ihmiset hoippuvat hyvän ja pahan rajamailla, heillä on halu hyvään, mutta ei voimaa eikä edellytyksiä elää semmoista elämää. Tarvitaan joku, joka ojentaa auttavan käden tai sanoo pelastavan sanan.

Mangs kertoi miehestä, joka oli hyvä ja onnistunut elämässään. Mutta silloin ei mies tuntunut tarvitsevan Jumalaa, eikä hengellisiä neuvoja, keskusteli muuten vain näistäkin ajankuluksi. Tapahtui, että mies sairastui ja joutui sairaalaan. Hän lähetti Mangsille sanan, että tämä tulisi hänen luokseen. Mangs vähän pelkäsi kohtaamista, koska mies oli aiemmin ollut niin itsevarma ja ylimielinen. Hän kuitenkin meni tämän luokse. Vuoteella makasi ihmisraunio, joka kysyi: - miksi et tullut ennemmin…. anna minulle sana, jonka varassa voin kuolla!

Yhtäkkiä Mangsin eteen avautui sielunhoitotilanne. Hän kaivoi Raamatun esiin ja alkoi etsiä sopivaa tekstiä. Vihdoin hän päätyi Jesaja 53. lukuun ja alkoi lukea: - Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme…..

Mangs kertoi polvistuneensa sairasvuoteen viereen rukoukseen kuunnellen, kun mies toisti: - Minun tähteni… Hän kuoli minun tähteni… Hän kantoi minun syntini. Ihme tapahtui yhdennellätoista hetkellä ja mies sai Jumalan valon sisimpäänsä ja pääsi rauhaan. Hän lähti tästä ajasta vain muutama tunti myöhemmin.

 

Herra Jeesus, sinä olet suuri sielujen Paimen, joka johdat omiasi kuin lammaslaumaa. Rakkautesi etsii edelleen kadonneita, eksyneitä ja haavoittuneita sieluja yhteyteesi. Tule meille, meidän seurakuntaamme, meidän koteihimme, meidän sydämiimme, elämäämme, aikaamme. Ojenna kätesi, pelastava kätesi, parantava kätesi, ihmeitä tekevä kätesi, heikkoja tukeva kätesi, syvyydestä nostava kätesi, syntisten tähden haavoitettu kätesi, nukkuvan herättävä kätesi, elämän tielle ohjaava kätesi, sairasta kantava kätesi, ihmisiä yhdistävä kätesi perheissä sekä avioliitoissa ja siunaava kätesi kurjuuden ja pimeyden keskelle. Anna tähän aikaan hyvä sanoma: Kansa on heräämässä.

 

Valo voittaa!

 

Majataloilta: Valo voittaa!

to 19.11. kello 18.00

Kosken Tl seurakuntatalo

Majataloilloissa on lämmin tunnelma ja kynnys osallistua matalalla. Kanttori pitää virsituokion ja illan lopuksi juodaan teetä. Lämpimästi tervetuloa juuri sellaisena, kuin olet!

Marraskuun Majataloillassa Valo voittaa! Vieraina lauluyhtye Valo Hannu Ilolan johdolla sekä Turkka ja Hilkka Aaltonen.

Perintöosa ihanassa maassa

 Ernesti Hentunen, syntyi 1800-luvun lopulla pietarilaiseen työläisperheeseen. Hän opiskeli lakia ja valmistui tuomariksi ja oli innostunut poliittisesta vaikuttamisesta. Hän toimi mm. Inkeri-lehden toimittajana Pietarissa, sekä kielten opettajana Kristiinankaupungissa, Nurmeksessa ja Terijoella. Hän oli myös vähäosaisten oikeusasiamiehenä Helsingissä. Hänellä oli vasemmistolainen aatemaailma ja siksi joutui monenlaisiin kahnauksiin toisinajattelijoiden kanssa. Hän perusti Radikaalisen Kansanpuolueen ja tarjosi yhteistyötä äärivasemmistolle siinä onnistumatta. Hän perusti lehdet Totuuden Torvi, joka oli sensaatiouutisten sanomalehti, ja ilmestyi 1928-1958. Lisäksi hän perusti lehdet Kovaääninen, Minä Ulvon ja joululehti Orjan Joulukellot. Hentunen joutui poistumaan 1933 Suomesta ulkomaille välttääkseen eräästä lehden jutusta saamansa vankeustuomion ja niin lehtien ilmestyminen keskeytyi 12 vuodeksi. Hentusen asenne oli samalla kääntynyt vasemmistolle vihamieliseksi. Hän nimitti Suomea "Kekkoslovakkiaksi". Vuonna 1945 Totuuden Torvi-lehti alkoi taas ilmestyä ja kohdistua etenkin kommunisteja, YYA-sopimusta ja Neuvostoliittoa vastaan. Hentunen oli sota-aikana vangittuna ja kotiarestissa ja sai 1949 sakkoja lehden Neuvostoliiton vastaisesta kirjoittelusta. Hän kirjoitti kerran lehdessään: "Puolet kansanedustajista on hulluja", ja kohta asiaan vaadittiin oikaisua. Seuraavassa lehden numerossa hän ilmoitti: "Puolet kansanedustajista ei ole hulluja". Hentunen kävi sanoilla lähes kaikkien ihmisten kimppuun, varsinkin poliitikkojen ja virkamiesten, joiden hän väitti olevan sivistymättömiä.

 

Hentunen oli aikansa populisti, joka ei kuitenkaan saanut osakseen kaipaamaansa kansansuosiota, vaikka pitikin isoa ääntä ja oli hyvin aktiivinen vaikuttaja. Hän oli yksinäinen taistelija, joka etsi totuutta ja oikeudenmukaisuutta. Hän löysi yhteiskunnan virheet ja puuttui niihin ärsyttävällä tavalla. Mutta varsinaisia pysyviä muutoksia hän ei saanut aikaan.

Kristillisessä kentässä olen usein kohdannut vähän samantapaisia tyyppejä. Heillä on suurena visiona muuttaa kirkkoa mieleiseensä suuntaan, saada uudistuksia aikaan herätysliikkeessä, laittaa oma koti uuteen uskoon. Aikansa he ovat aktiivisia, innostuksesta pakahtuneita ja täynnä voimaa, joka pursuaa ulos yli vuotavasti sanatulvana ja julkisina kannanottoina, tiukkana arvosteluna ja tyrmäävinä tuomioina.

Sitten he väsyvät, kyllästyvät, tulevat kyynisiksi ja vetäytyvät nurkkaansa kuin turpiinsa saanut nyrkkeilijä. Heidän syyttelevä äänensä vaimenee. Heidän uskonsa Jumalaan on samalla käynyt hyvin ohueksi, se ei kestä vastoinkäymisiä, koettelemuksia, epäonnistumisia, heikkoutta, sairautta, vajaavaisuutta, yksinkertaisuutta, tapahtumattomuutta, pelkkää esirukousta. Samalla usko näkyviin muutoksiin kutistuu koko ajan ja tilalle alkaa tulla oman turmeluksen ja syntisyyden tajuaminen. Vähitellen käy niin, että he ovat ihan pimeydessä, tyhjiä ja tarkoituksettomia, epätoivoisia ja yksinäisiä. Heistä tuntuu, etteivät he kelpaa kenellekään, kukaan ei ymmärrä heitä?

 

Uupuneen syntisen olisi hyvä lukea Raamatusta Ps.16:1-3 "Daavidin laulu. Varjele minua, Jumala, sillä sinuun minä turvaan. Minä sanon Herralle: "Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää"; ja pyhille, jotka maassa ovat: "Nämä ovat ne jalot, joihin on koko minun mielisuosioni." Siinä uskova näkee Herrassa Jeesuksessa ainoan hyvänsä ja tukeutuu uskossa häneen. Mutta kuinka pitkän matkan ihminen joutuukaan usein tekemään päästäkseen tähän luottamukseen. Kaikki muu vaihdettuna Jeesukseen on vakava päätös, uskonratkaisu ja itselleen kuolemisen paikka. Kun ajallinen väistyy ikuisuuden näkyjen tieltä, alkaa usko ja taivaan tie. Mutta meissä olevan vanha ihminen kauhistuu tällaista – aina!

 

Poliittiset vaalit ja muu vallankäyttö heijastavat synnin valtavaa rehottamista, epäjumalien palvontaa ja ihmiskunniaa. Liian moni uhraa tällaiseen koko elämänsä ja on valmis kuolemaan aatteensa puolesta ilman elävää Jumalaa. Tuskaa täynnä on sen tie, joka valitsee vieraan jumalan ja vääriä valintoja pursuavan elämä. Apua ei tule idästä eikä lännestä, ei ihmisistä, eikä tavarasta, eikä omasta turmeltuneesta sydämestä.

Mutta on aivan toisenlaista löytää yhteys Jumalaan ja kuulla evankeliumin kutsu hänen valtakuntaansa, ihanaan maahan, joka on aivan päinvastainen tämän maailman valtakuntien ja hallitsijoiden kanssa. Se on rauhanruhtinaan hallinta-alue, jossa vallitsee taivaallinen rauha. Se on anteeksisaamisen ihana kokemus Herran Hengessä, joka liittää sielun taivaaseen. Se on Jeesuksen viisauden täyttämä ilmapiiri, jossa uskovaa opetetaan, johdatetaan ja varjellaan. Se on Vapahtajan testamenttaama perintöosa jokaiselle, joka vastaanottaa hänet elämäänsä ja sydämeensä. "Monta tuskaa on niillä, jotka ottavat vieraan jumalan; minä en uhraa niille verta juomauhriksi enkä päästä huulilleni niiden nimiä. Herra on minun pelto- ja malja-osani; sinä hoidat minun arpani. Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani."Ps.16:4-6.

 

Olin vierailulla Toijalassa alkoholisitien hoitokodissa. jonka kunnostamistöissä olin aikoinaan 80-luvulla mukana joitakin vuosia. Monenlaista oli myöhemmin rakennettu, korjattu, työ oli laajentunut. Henkilökuntaa oli lisätty, asiakaspaikkoja tullut lisää, oli hankittu uusia kulkuneuvoja ja koneita, rakennettu työhalleja, raha oli riittänyt ja talous oli kunnossa. Yritin muistella talon alkuaikoja ja sitten katseeni viivähti juhlasalin seinällä. Olin tuonut sinne aikoinaan Helsingistä hienon taulun, vanhan taulun, jonka tekijää en tuntenut. Se oli lahjoitettu siellä rukoushuoneen seinälle joskus ennen sotia ja sieltä se oli joutunut myöhemmin hylättynä varastoon, josta sen löysin. Pari metriä pitkä taulu oli pohjustettu mustalla sametilla, johon oli kauniisti ommeltu kullanvärisellä langalla suurin kirjaimin teksti: Jeesus sanoo: Katso minä tulen pian! Ilm.22:7. Mutta nyt se oli poissa, minne varastoon lie taas joutunut? Ilmeisesti kodin toiminta ei enää kaivannut tämän kaltaista julistusta? Vahinko! Minusta se oli tavattoman kaunis ja puhutteleva, aina ajankohtainen. Sen sanoma ei kelvannut ihmisille, vai oliko se liian hengellinen?

 

Joskus uskovallakin on kiire toimintaan ja liikkeelle ja tuntuu siltä, että vain touhu tuo tunnelmaa ja tarpeellisuutta arkeen. Mutta touhuiluun väsyy, ellei se ole Herrasta, ellei Jeesus ole sen alku ja loppu, ellei se ole hänen johdattamaansa. Kaikki hengellinen toiminta olisi syytä alkaa aina vaikenemisella ja kuuntelemalla Herraa. Kyllä ne toiminnan muodotkin sitten löytävät paikkansa ja aikansa. Jumalan valtakunta kun on rauhaa ja iloa Herrassa. Kristus on neuvonantaja ja hänen neuvonsa ovat parhaat. Hänen neuvonsa vievät sielun Jumalan tuntemiseen. Jeesuksen usko on ainutlaatuinen Jumalan ojennettu käsi syntisen avuksi. Herran kanssa ihminen selviää kaikista elämän murheista ja saa taivaallisen talutuksen ihanaan maahan. "Minä kiitän Herraa, joka on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa. Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa." Ps.16:7-9.

 

Lapsuuteni maisemissa Turussa oli rakennettu Karjalaiskylän nimellä tunnettu kaupunginosa, jonka läpi kuljin kouluun joka päivä. Se oli silloin uusi asuinalue sodan jaloista Karjalan alueelta lähteneille siirtolaisille, evakoille, jotka olivat joutuneet luopumaan kodeistaan. Siellä asui monta luokkatoveria kouluaikanani, enkä koskaan edes ajatellut heidän kulttuuritaustaansa. Mutta joskus aikuisten keskusteluissa kuulin voimakkaita kannanotttoja ihmisryhmistä, mutta en ymmärtänyt sellaisten asioiden koskevan minua tai kavereitani. Toinen minulle käsittämätön alue oli politiikka, joka jakoi ihmiset eri toisiaan vastaan oleviin ryhmiin. Vielä jouduin opettelemaan itselleni uuden ihmisten jakoperusteen, se kulki lahjakkaiden ja lahjattomien, rikkaiden ja köyhien, taitavien ja avuttomien välillä. Ystäviini kuului kumpiakin. Erikoisen ryhmän ystävistäni muodostivat eri tavoin hylätyt ihmiset, jotka on pois potkittu ja jätetty oman onnensa nojaan. Syyt olivat olleet moninaiset.

 

Näitä sitten sulattelin nuoruuteni vaiheissa ilman mitään suurempia tunnetiloja. Mutta uskoon tuloni myötä menin mukaan seurakuntaan, joka koostui sekalaisesta joukosta. Vuosien varrella oli pakko luopua käytännössä Raamatun ajatuksesta yksi uskovien lauma, koska kristillinen kenttä Suomessa oli niin hajanainen ja uskovien yhteyttä koemme vain ajoittain. Mutta silti se on aina rukouksessamme. Ajattelen, että taivaassa kaikki on toisin, siellä on ihana maa, perintömaa.

Nykyään samat elementit ilmenevät kirkossa ja seurakuntakin on aina enemmän jaettu myös ikäryhmien pohjalta, eikä ole mitään kaikkia kokoavaa yhtä yhteistä seurakunnan kokousta. On siis tartuttava Vapahtajaan kiinni ja roikuttava hänen viittansa helmassa kuin hukkuva aavalla merellä. Se näky avaa yhteyden Jeesukseen uudella tavalla ja sydän tulee iloiseksi. Siinä sielu näkee kaiken olevan Herran käsissä nyt ja aina. "Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti." Ps.16:10-11.

 

Sinä, Herra, olet asettanut meille ajat ja rajat, joita emme voi ylittää. Kuitenkin ihmiset taistelevat täällä vallasta ja maasta, ja kaikenlaisesta ajallisesta, kunniasta, vallasta, rahasta ja vanhasta tavarasta. Avaa ihmisten silmät näkemään sinun maasi, sinun taivaasi, sinun lahjasi ja kunniasi. Auta luopumaan turhista tavoitteista ja asioista, jotka eivät kuulu meille, joita emme tarvitse, joita on hyvä välttää. Opeta ajattelemaan ja sanomaan Daavidin tavoin: "Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää" Kiinnitä sydämet Golgatan uhriisi, että aina uskossa pitäisimme sinut, Jeesus, kaikkein tärkeimpänä, katselisimme ylönousemusolemustasi ja odottaisimme sinua tulevaksi lupauksesi mukaan noutamaan ihanaan maahan, perintömaahan.

 

Mustaa valoa ja Kristuksen kirkkautta

 Eräässä kirkollisessa julkaisussa, joita oli ilmaiseksi jaossa ja otin mukaani, mainostettiin pian järjestettävää tuomiosunnuntain käänteisiltaa (mitähän tuokin tarkoitti?), erilaisia musiikkipitoisia ohjelmailtaoja, joiden tulisi herättää kysymyksiä ja keskustelua. Kirkkoherran sanoin: "Haluamme kysyä onko sinun hyvinvointisi tai onnellisuutesi suhteen mitään tehtävissä. Pystymmekö me kenties tuolloin tai tulevaisuudessa siinä auttamaan?" (mitähän tuokin tarkoitti?). Eräs julkisuuden tähtenä tunnettu haastateltava julisti: "Jos minut löytää jonain päivänä katuojasta, se ei muuta mitään suhteessa Jumalaan, vaikka se muuttaisi asioita suhteessa itseeni. Olisin Jeesukselle yhtä rakas ja taivaskelpoinen" (mitähän tuokin tarkoitti?). Oli juttu, joka mainosti minun (lukijan) olevan hyvä tyyppi ja siinä kymmenen kohtaa, miten löydän omat supervoimani. (Mitähän tuokin tarkoitti?) Raamatun opetusosiossa todettiin Jeesuksen opetuksista: "Jeesuksella olivat hallussa jo antiikista tutut retoriset keinot….. Osa opetuksista ei tunnu sopivan siihen, mitä nykyään ajatellaan" (mitähän tuokin tarkoitti?). Myöhemmin kuulin, että samainen seurakunta oli avannut ovensa myös joogaryhmälle harrastaa pimeyden henkivalloille kumartamista Herralle pyhitetyssä tilassa. Käsittämätöntä - siis mustaa valoa.

 

Luettuani kyseisen aviisin, jossa muuten oli paljon iloisen ja onnellisen näköisiä hymyileviä ihmisiä näyttävästi kuvissa, olin pettynyt. Tuli mieleen Raamatun varoittava sana: "Sentähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta." 1.Kor.10:14. Mietin, että onko tämä nykymenon yleinen henki, onko maailma tullut kirkkoon vai kirkko mennyt maailmaan, vai onko seurakuntaan ujutettu mustaa valoa Kristus-valon sijasta? Olihan Jeesuksen syntymisen yhteydessä ennustettu hänen tuovan ainoan todellisen valon ihmisille: "…antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa, meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle." Luuk.1:77-79. Oliko siis yleistä, että musta valo on vetoavampi sielulle kuin parannukseen ja mielenmuutokseen kutsuva Jumalan valo? Miksi musta väri yleensä kiehtoo ihmismieltä ja miksi kansa tuntee vetoa sellaiseen, mikä on pimeää? Miksi niin harvoin kuulen todistuksia siitä, että ihmiset ovat löytäneet Jeesuksessa elämänsä valon? Synnin turmeleman ihmisen osa on olla pimeä, syntyä pimeäksi, ajatella synkästi, elää pimeydessä ja kuolla pimeänä. Tätä pimeyttä sitten yritetään poistaa pitkin matkaa erilaisin keinoin, kuten lisäämällä harrastuksia, satsaamalla vapaa-aikaan, syömällä hyvin, juomalla hyvin, keräämällä rahaa ja tavaraa, pyrkien hallitsemaan ja saamaan vaikutusvaltaa, asettamalla yleviä tavoitteita. Siihen Jeesus sanoo: "Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä." Luuk.11:35.

 

Avasin television summissa ja selasin kanavavaihtoehtoja. Yle Teemalla kulki semmoinen ohjelmasarja, jonka nimeksi oli annettu hurskaasti "Taivastiellä". Siispä sinne. Mutta mitä ihmeen sekoitusta tämä olikaan? Nimi ja sisältö olivat eri maata, tarjottimella oli vain mustaa valoa? Pian havaitsin, että ohjelmat ovat täysipainoisesti epäjumalanpalvelijoiden todistuksia laidasta laitaan. Selasin varmuuden vuoksi sitten netissä, että mitä muuta tuutista oli tullut? Siellä oli ohjelma, jossa entinen YK-sotilas Martin, joka autokolarin jälkeen tuli äkisti tietoiseksi omasta kuolevaisuudestaan ja ryhtyi shamaaniksi. Kerrottiin kuinka Martin kutsuu toteemieläintään? Eräässä ohjelmassa tavattiin luontoäitiä palvova Margitt, joka oppii tältä, miten puiden ja kivien kanssa voi puhua. Haastateltiin Thordia, rastafaria (afrikkalainen uskonto), joka odottaa messiaan uutta tulemista, ja kuinka Thordin löysi jumalansa? Tutustuttiin Tukholmassa asuvan sikhiperheen elämään ja millaisia arkirutiineja sikhit noudattavat ja miksi leikkaamatonta tukkaa pidetään arvossa? Haastateltiin Karlstadissa asuvaa Anna-Lenaa, joka kutsuu itseään meedioksi ja sanoo henkien ja kuolleiden puhuvan kauttaan. Kuulemma Anna-Lenan erityiskyvyt havaittiin jo varhaislapsuudessa.

 

En ole sitten enää avannut kyseistä ohjelmaa, kun sen sisältö selvisi minulle. Sillä on turha myrkyttää mieltänsä mustalla valolla, kun tarjolla on Kristuksen kirkkautta. Luin Raamatusta, pienoisevankeliumin jälkeisen sanoman: "Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt." Joh.3:19-21.

 

Kun ihminen tulee Jeesuksen luokse, saa syntinsä anteeksi ja uudestisyntyy, alkaa uusi elämä ja yhteys Jumalan valtakunnassa. Alkaa myös uusi taistelu, sillä vastavoimat ja viholliset yrittävät kampittaa ja syöstä uskovan pois elämäntieltä ja Jumalan yhteydestä keinoja kaihtamatta. Osa ihmisistä ei koskaan pääse käsittämään Jeesuksessa keskuuteemme tullutta valoa, sillä se ei käy järkeen eikä tunnu missään. Heistä koko juttu Jeesuksesta on täyttä hulluutta ja heikkomielisyyttä ja he myöskin sanovat sen ääneen. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt." Joh.1:4-5. Mutta Jumala on nähnyt hyväksi panna Jeesukseen taivaallisen valon ihmisten elämän valoksi ja suoda tavallisten kuolevaisten päästä kokemaan omaan pimeyteensä Herran kirkkautta.

 

Lydia Lithell (1909-1957) toimi Ruotsissa Kumlan seurakunnassa urkurina ja kirjoitti aikoinaan venäläiseen kansanlauluun hengelliset sanat, joista kristityt sen tunnistavat "Olen kuullut on kaupunki tuolla, yllä maan päällä pilvien, usvain". Itse hän kertoi tuon laulun tekemisestä: - Eikö niin ole, että pyhimpiä muistojamme on vaikea pukea sanoihin, haluaisimme mieluummin säilyttää ne nöyrässä kiitollisuudessa ylhäältä tulevana lahjana. Siksi on vaikea kertoa tuosta hetkestä. Mutta en ole koskaan tuntenut taivasta niin lähellä ja kokenut sen loistoa ja kirkkautta yhtä ilmeisenä kuin silloin. Sydän tuli niin täynnä kiitollisuutta ja iloa, että minä, vain minä, saan olla niiden joukossa, jotka menevät tuohon kaupunkiin ja maahan murheettomasti, ilman ahdistusta, taistelematta.

 

1.Olen kuullut aurinkoisista rannoista ja kerran, ajattele kun olen siellä!

Halleluja! Minun täytyy laulaa äänekkäästi! Halleluja! Menen tuohon kaupunkiin.

Vaikka askeleeni ovat väsyneitä ja raskaita, kuljeta kotiin joka tapauksessa.

 

2. Olen kuullut maasta, jossa ei ole kyyneleitä, ilman surua, ahdistusta, riitaa,

ja missä kukaan ei kärsi taudista ja kerran, ajattele kun olen siellä!

Halleluja! Siellä me kaikki iloitsemme! Halleluja! Jokainen epäily on kadonnut!

En koskaan enää kompastu ja kaadu, olen läsnä, kyllä, kotona Jumalan kanssa.

 

3. Olen kuullut lumivalkoisesta puvusta ja kultaisten kruunujen kiillosta.

Olen kuullut taivaallisesta perheestä, ja kerran, ajattele kun olen siellä!

Halleluja! Iloitsen hengestä! Kuulen taivaallisen laulun

ja se repii irti maalliset siteet, sillä tiedän, että olen siellä pian.

 

Lauluja syntyi Lydian kynästä kaikkiaan n. 300 kappaletta. Monista tuli rakastettuja yhteislauluja seurakunnassa ja ne levisivät ympäri maata muihinkin seurakuntiin. Erikoisen hieno ja paljon laulettu Lydian tekemä laulu on: "Det enda som bär när allting annat vacklar". Siinä on korotettuna Jumalan ihmeellinen armo Jeesuksen uhrissa ja elämässä syntisen hyväksi. Laulu löytyy suomennettuna ev. Lut. Herätysseuran kustantamasta kokoelmasta ”Lauluja Jeesuksesta”.

 

1.Ainoa asia, joka kantaa, kun kaikki muu heikkenee, se on Jumalan armo ja laupeus,

muu kaikki vaihtelee ja maallinen maine ja loisto se sammuu, kun viimein seison kirkkaudessa luona Jumalan. Ainoa asia, jonka tiedän, on, että armo riittää, että Kristuksen veri peittää nyt syntini, syyllisyyteni. Ainoa asia, johon minun täytyy luottaa kerran, se on Jumalan armo, Jumalan rajaton armo.

 

2.Ainoa asia, joka kestää koko ajan, se on Hänen ristinsä ja veren varma perusta. Kaikesta, mitä olen rakentanut heinästä ja oljesta, se putoaa, se kestää vain lyhyen ja ohikiitävän hetken.

 

3.Ainoa asia, joka minulla on valkoisen valtaistuimen edessä, se on pelastettu sielu, halleluja.

Ja tämä johtuu siitä, että kaikki syntini sovitettiin, kun Jeesus kuoli minun puolestani Golgatalla.

 

Lydian lauluissa on valoa, Kristuksen kirkkautta, joka siunaa kuulijaansa. Ei ihme, että vielä sadan vuoden jälkeen niitä halutaan kuunnella yhä uudelleen. Niissä Jeesus on suuri, Jeesus on kirkas, Jeesus on voimallinen, Jeesus on totuuden tuoja, Jeesus on armon antaja, Jeesus on taivaan ovi ja tie, Jeesus on ilon aihe, Jeesus on elämän leipä ja lähde. "Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, sen kaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." Joh.1:14. Jeesus on taivaallinen valo – vain hän. Jeesuksen nimessä kaikki pimeyden voimat kumoutuvat, pahuuden henkivallat väistyvät ja epäuskon muurit kaatuvat. Jeesuksen syli on syntiselle avoin turvapaikka, jossa mitataan kaikki hänen Golgatalla toimittamansa sovitusuhrin ja täytetyn työn kautta. Jeesuksen tunteminen ja vastaanottaminen tuo rauhan levottomaan mieleen ja tyynnyttää tunteiden ja tietämättömyyden myrskyn.

 

Sinun valosi, Jeesus, on maailman ainoa todellinen valo, ikuinen loiste taivaan kodista, meidän syntisten valo, joka ohjaa elämäämme taivaallisen Isän tuntemiseen, pelastukseen, Jumalan tahtoon, valtakuntaan. Sinun edessäsi tahdon olla, kuulla ääntäsi, nähdä kasvosi, tuntea rakkautesi, iloita antamistasi lahjoista, odottaa johdatustasi, kiittää varjeluksestasi. Tahdon jäädä siunaavien käsiesi alle heikkouksineni, rukoilla tervehtymistä vaivoistani ja sairauksistani. Tähän samaan asemaan tahdon esirukouksin kantaa omaiseni, rakkaani, naapurini, ystäväni, seurakuntani asuinpaikkakuntani ja rukoilla heille kaikille sinun kirkkauttasi ja tuntemistasi. Sytytä valot pimeyteen, mustan valon tyypeille, pimeässä kulkeville, syntien sitomille, ihmisten orjille, kuoleman kauppiaille. Aamen.

Jumalan sanaa ja esirukousta

 

Jumala kuulee, kuuletko sinä?

Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan, Ps.119:34

 

Messu

su 11.10. kello 12.00

Jukolan Lintukoto, Eeronkuja 5, Hämeenlinna

 

Tervetuloa

Pyhäpäivä: 19. sunnuntai helluntaista
Liturgi: Sorsa Katariina
Saarnaaja: Turkka Aaltonen Kristillinen Työväen Yhdistys
Kanttori: Heikki Poutanen
Muuta tietoa : Kirkkokahvit.
Kristillisen Työväen Yhdistyksen kirkkopyhä

Vastaa minulle, kun minä huudan, sinä minun vanhurskauteni Jumala Ps.4:2

 

Rukouksen ja sanan ilta

to 8.10. kello 18.30

Nokian kirkko

Rukousta, Sanaa ja ylistystä.

Rukouksen ja Sanan ilta Nokian kirkossa klo Turkka Aaltonen, Lassi Harju.

Nokian kirkko

Pirkkalaistie 22 B, 37100 Nokia