Arvon mekin ansaitsemme?

 

Kansakoulussa elettiin lapsuuteni aikana hyvin isänmaallista kautta, siihen vaikutti paljolti hiljattain loppunut maailmansota ja sitä seurannut rauha menetyksineen. Kaikki oli rakennettava taas alusta ja sotakorvaukset maksettava suurelle Neuvostoliitolle. Elämä oli köyhää, vaatimatonta, yksinkertaista puurtamista, vähemmän juhlia. Ihmiset kävivät toisissaan kylässä ja juttu luisti, elettiin edelleen itsenäisessä Suomessa. Kouluissa olivat suuret luokkakoot, koska lapsia syntyi paljon siihen aikaan. Tapakasvatus katsoi asioita kotimaasta käsin. Me lapset opimme laulutunneilla kaikki maakuntalaulut ja muut isänmaata arvostavat teokset. Eräs paljon laulettu laulu oli "Arvon mekin ansaitsemme"

 

Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa,

ehk’ei riennä riemuksemme laiho miesten maatessa;

leipä kasvaa kyntäjälle, onni työnsä täyttäjälle.

 

Suomen poika pellollansa työtä tehdä jaksaapi,

korvet kylmät voimallansa perkailee hän pelloksi;

rauhass’ on hän riemullinen, mies sodassa miehuullinen.

 

Opin teillä oppineita Suomessa on suuria,

Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia;

valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.

 

Suomen tytön poskipäihin veri vaatii kukkaiset:

hall’ ei pysty harmaa näihin, näit’ ei pane pakkaset;

luonnossa on lempeyttä, sydämessä siveyttä.

 

Laulu tunnettiin nimellä Suomessa ja on Jaakko Juteinin vuonna 1816 julkaisema runo, joka kieliasultaan nykyaikaistettuna versiona tunnetaan kansanlauluna. Runon ensimmäinen versio sisältyi jo vuonna 1810 Juteinin tekemään virkahakemukseen nimellä ”Suomalainen eli runo ahkeruudesta Suomessa”. Runon sanojen oli tarkoitus kohottaa suomalaisten kansallista itsetuntoa ja lisätä arkisen työn eettistä kunnioitusta. Sanoista ilmenee Juteinin talonpoikainen näkemys Suomen kansallisista päämääristä, mutta toisaalta myös usko oppineiden kirjallisen sivistyksen merkitykseen. Juteinin runosta tuli Suomessa hyvin suosittu, ja sitä alettiin laulaa vanhalla masurkkapoljentoisella kansansävelellä. Tämän laulun kertosäkeenä toistuvat ”lal la la la...” -sanat lisättiin lauluun, koska Juteinin runo ei riittänyt täyttämään kansansävelmän tuttua melodiaa.

 

Laulun kärki oli alun perin suunnattu venäläisiin valloittajiin, ja hallitsevissa asemissa oleviin ruotsalaisiin. Juteini oli yksinäinen julistaja. Hänellä ei ollut minkään yhteisön tukea eikä taistelutovereita. Lisäksi koki Juteini 1820-luvun alussa voimakkaan henkisen ja sielullisen murroksen, jonka selvimpänä syynä olivat häneen kohdistetut hyökkäykset. Hän ei tuntenut saavansa myötätuntoa keneltäkään. Hän oli pettynyt ja syvästi masentunut ja tunsi suoranaista ihmisinhoa. Juteini oli mies, joka suuresti arvosti omaa rauhaansa ja pani myös taloudelliselle hyödylle suuren painon. Kaikki tämä sai hänet lopettamaan kärjekkään arvostelun jo 1820-luvun alussa. Hänen mielenkiintonsa kääntyi eetillisiin ja uskonnollisiin kysymyksiin. Hän luki teologiaa, mutta luopui myöhemmin siitä jatkaen humanistisia aineita.

 

Vuonna 1827 julkaisi Juteini uskonnollis-filosofisen kirjan nimeltä Anteckningar af Tankar uti Varianta Ämnen (Huomautuksia eri aiheiden ajatuksista). Tämän kirjan luvattoman painattamisen ja siinä olleiden uskonnollisten mielipiteiden vuoksi nostettiin Juteinia vastaan painokanne. Oikeus totesi hänet syylliseksi uskontunnustuksen ja evankelisen opin vastaisiin väitteisiin, ja teoksen koko painos määrättiin takavarikoitavaksi. Oikeudenkäynti kesti neljä vuotta. Alioikeus tuomitsi hänet ja kirja poltettiin, mutta lopullinen tuomio oli vapauttava. Myöhemmin hän eli arvostettua elämää Viipurissa hyvässä virassa eläkkeelle asti. Juteini kuoli 73-vuotiaana 1855. Hänen haudalleen Ristimäen hautausmaalle pystytettiin näyttävä musta hautakivi, johon kaiverrettiin kunnioittavat sanat ”Tässä lepää maallisen viisauden tohtori Jaakko Juteini”.

 

Mutta, entä sitten, kun arvostusta ei tule, eikä hurraata huudeta. Entä sitten kun ihmisarvo poljetaan maahan, kun siitä vähän välitetään? Entä sitten, kun suuret, hallitsevat, vahvat ja valtaapitävät kävelevät tavallisten ihmisten yli? Entä sitten, kun synti rehottaa kaikkialla ja Jumalan laki, sana ja ilmoitus tallataan jalkoihin? Entä sitten, kun epäoikeudenmukaisuus ja vääryys saavat mellastaa vapaasti?

Arvottomuus kohtaa jokaista joskus ainakin tunteissa. Ihmiselämä kokemuksineen sisältää paljon surullisia päiviä, monenlaisia murheita, yksinäisyyttä, sairautta, nälkää, köyhyyttä, heikkoutta, avuttomuutta, pelkoja, uhkaa. Tämä aiheuttaa vaivaisten valituksia, joita on Raamatussakin talletettu meidän luettavaksemme, että oppisimme:

"Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi. Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut. Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää. Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut; se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie. Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi. Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun. Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi. Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa. Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu." Job 30:15-23.

 

Arvomaailma on jatkuvassa liikkeessä, se heilahtelee kuin pörssikurssi ylös ja alas. Tieodotusvälineet ovat nykyajan asennemuokkaajia ja ihmiset ovat vaihtamassa herkästi suuntaansa tuulen suunnasta riippuen. Maailma muuttaa jatkuvasti mieltään, se etsii edullista tietä, helppoja ratkaisuja, itsekkäitä valintoja ja rikkautta kaikissa olomuodoissa. Kansa kuolee viihteen ylitarjontaan. Toki se pukeutuu myös hurskauden kuosiin ja yrittää esittää parempaa naamaa, mutta on sisältä täysin turmeltunut ja mätä, paha ja syntinen, kuolemaan tuomittu ja paholaisen asunto. Maailmasta ei ole odotettavissa mitään hyvää, aikansa se seisoo ja näyttää elävänsä, mutta pian se on tulen ruokaa. Kuka siis löytää Herran ja saa arvonsa Kristuksen tykönä, työstä, pelastuu tuosta kurjasta tulevaisuudesta, ikuisesta kuolemasta.

 

Ruotsissa vaikuttanut evankelista C O Rosenius joutui aikoinaan kovaan kriisiin kirkon piirissä, kun Jumalan antama kutsumus ja vallitsevat olosuhteet olivat suuresti ristiriidassa keskenään. Häntä ei arvostettu, mutta Jumalan tahdosta hän toimi evankelistana. Hän kirjoitti ystävälleen:

- Tiedät, mikä on tilanne kirkossamme. En halua puhua kouluistamme, joissa opitaan enemmän pakanuutta kuin kristinuskoa, joissa pappeja kasvatetaan sellaisiksi kuin he sitten osoittautuvat olevan, joissa tuskin voidaan tulla uskollisiksi ja tottelevaisiksi taloudenhoitajiksi, vaan jos sellaisiksi halutaan tulla, on itse valmistuttava siihen Raamatun avulla. Teologinen kirjallisuutemme on sellaista, että taukoamatta tehdään työtä aseitten hienouden, puhtauden, kiillon ja loiston hyväksi, niin ettei koskaan ehditä taisteluun: on rauhan aika, on vain harjoiteltava ja puhdistettava kivääriä. Jumala tietää, että puhun totta. Jos joku aikoo vetää miekkansa tupestaan ja taistella, niin ylipäälliköt alkavat ahdistella häntä. Kirkkomuotomme on erinomaisen mukava 'mykille koirille' (Jes.56:10), jotka nukkuvat ja 'syövät rasvat' (Hes.34:3) ym., mutta se estää sellaista, joka tahtoo täyttää kutsumuksensa. Jos joku haluaa täyttää kirjaimellisesti papinvalansa, häneen käydään kiinni. On vain yksi tunti joka seitsemäs päivä, jolloin kaikki on tehtävä, eksyneet palautettava, suruttomat herätettävä, murheiset lohdutettava, lauma syötettävä, vihollinen lyötävä. Siinä on paljon yhdeksi tunniksi. Kaikkea tätä olen viime vuosina murheissani katsellut ja toivonut itselleni kuolemaa tai mökkiä syvään metsään, sillä sinä tiedät, että minä olen kaikessa pyrkinyt sanan harjoitukseen, niin että kun olen siinä pysynyt, olen voinut hyvin, mutta muuten kuivunut ruumiiltani ja sielultani. Tämä on tehnyt minut kykenemättömäksi toisten lailla käsittämään maallista viisautta kiinnostuneena ja menestyen. Päinvastoin olen pitänyt sitä vähäpätöisenä ja saastaisena taivaallisten rinnalla sekä toisaalta tuntenut itseni suorastaan kykenemättömäksi, en niinkään sen käsittämisessä, sillä jos olen opiskellut, olen myös oppinut, vaan yleensä opiskelemaan - näen tässä kyynelten lähteen ennen mitään muuta. Oi, kuinka monena iltana olenkaan aivan voimattomana vaipunut vuoteeseeni itkien ja vaikeroiden tätä opintojeni tilaa sekä käyttänyt monia keinoja, eniten rukousta Hänelle, joka muuten on ollut aina lohtunani, auttajani, mutta kaikki yhtä turhaan. Enkeli on seissyt Bileamin aasin tiellä, ettei se ole päässyt perille.

 

Jumalan luona arvoton saa arvon, jota ei kukaan ole aikaisemmin hänelle antanut. Onkin valtavan ihana kokemus saada armo avukseen oikeaan aikaan, päästä Jumalan suosioon ilman omaa ansiota Jeesuksen kautta. Ei tarvitse koskaan enää sanoa: - Armon mekin ansaitsemme, sillä sen ostamisen aika on jäänyt taakse. Ihminen on päässyt sisälle Jumalan valtakuntaan, eikä hänen tarvitse yrittää enää julistaa oman maansa itsenäisyyttä. Hän on saanut uskon kautta todistuksen sydämeensä armosta ja siitä hän elää ja kertoo muillekin. Arvokasta on nyt näkymätön, jonka Jumalan sana tekee tunnetuksi ja halutuksi. Jumalan siunaus, johdatus, varjelus, opetus ja kuritus ovat arvossa uskovan elämässä. Yhteys toisiin uskoviin on suuri taivaan lahja, ja muodostaa uuden perheen, seurakunnan, elävien kivien temppelin, hyvin erilaisista ihmisistä kaikkialta. "Mutta Jabes oli suuremmassa arvossa pidetty kuin hänen veljensä; ja hänen äitinsä oli antanut hänelle nimen Jabes sanoen: "Olen synnyttänyt hänet kipuja kärsien." Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua." 1.Aik.4: 9-10.

 

Rukous Johan Ludvig Runeberg 1857 virren sanoilla:

 

Ah, kuinka voinen kiittää sua, Herra, armostasi,

ylistää sua siitä, minkä annat sanassasi!

Sun armos avaruutta ei sydän käsitä,

hyvyyttäsi aina uutta ei järki ymmärrä.

 

Ylistys Jumalalle, kun muisti kansansa;

kaikelle maailmalle taas kaikuu sanansa!

Se yö jo nyt on loppunut, mikä sielut sokaisi,

Se valta lopun saanut, mikä sanan vangitsi.

 

Ken meiltä valloittaa nyt Herran lahjan sen!

Nyt sanan kalliin saa jo kuulla jokainen;

Köyhillä, rikkailla elämän kirja on;

siinä on uskovilla aarre verraton.

 

Siis neuvo, Jumalamme, niin aina, että me

sanaasi harrastamme, uskossa kestämme!

Pahemmin muuten vielä taas meille käydä voi,

jos pysymättä tiellä eksymme jälleen pois.

 

Suo että sanas pyhä maailman kansoissa

kasvaapi runsaasti yhä hedelmää kallista!

Kaikille kirkkaasti sen valo loistakoon,

maailman ääriin asti pimeän poistakoon.

Valoksi elämäsi polulle

 Naisverkon ilta Liedon seurakunnassa 13.4.21

 https://www.youtube.com/watch?v=8lLY_ot6bE4

 Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo Jokioisista musisoivat ja todistavat Herrasta.

"Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää."
5. Mooseksen kirja 31:8

 

Valittu - uusi Raamattusarja

 

Katso kaikkien aikojen ensimmäinen monen vuodenajan sarja Kristuksen elämästä.

Karismaattinen kalastaja, joka hukkuu velkoihin.

Levoton nainen paini todellisten demonien kanssa.

Lahjakas rabbi, jonka perheensä ja kansaansa syrjäyttivät.

Uskonnollinen johtaja kamppailee uskomustensa kanssa.

Nähkää Jeesus niiden tapaamisista, jotka tapasivat hänet.

https://watch.angelstudios.com/thechosen/watch?ap=true 

 - kun käynnistät ohjelman, tulee ruudun oikeaan alakulmaan kaiuttimen kuva, jolla voi säätää ääntä. Sen oikealla puolella on ruutu, jota klikkaamalla voit valita tekstityksen kielen. Sen oikealla puolella on ruutu, jolla saat koko ruudun näytön avautumaan.

 

Voisitko siunata minua?

https://www.youtube.com/watch?v=ulYyiK7fZRg 

Tässä kaksi vanhaa Herran palvelijaa tapaavat vähän ennen, kun pääsivät lähtemään Jeesuksen luo….
 

"Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille." Luuk.2:29-32. 

Yksi parani koronasta

https://www.youtube.com/watch?v=pc9P2QFe-Zc 

- Sain covid-19 tartunnan 19 helmikuuta ja sairastun aika pahasti, olin sairaalassa kolme päivää. Tässä minun todistukseni ja kokemuksestani Herran kanssa covid-19. USKO HERRAN JEESUKSEN JA PELASTU!

 

Pitkäperjantain laulu

https://www.youtube.com/watch?v=h1Z1cROK2d8 

Ystäväni Venäjältä on halunnut laulaa suomeksi tekemänsä laulun Pääsiäisen sanomaa ajatellen.

 

Väärässä veneessä?

 Turun torilla odottelin lapsuudessani linja-autoa lukemattomia kertoja ja katselin samalla ympäröivien talojen katoille asetettuja valomainoksia. Se oli siihen aikaan uutta ja ihmeellistä, sillä maaseudulla ei ollut edes katuvaloja, eikä joka torpassa ollut lainkaan sähköä. Erikoisesti lapsen mieleen iskostui eräs suuri valotaulu, jossa mainostettiin Klubi-merkkistä tupakkaa. Päivällä siinä ei ollut valoa, mutta illalla siihen syttyi asteittain useita lamppuja, jotka alhaalta ylöspäin edeten toivat kuluttajan tietoisuuteen savukkeen tarpeen. Viimeisenä muistaakseni syttyi savukkeen punainen kärki? Sitä sitten aikani kuluksi seurasin niin, että se kuva aivan syöpyi aivoihin. Tuote oli paikallisen pohatan, Rettigin, tupakkatehtaan ykköstuotteita siihen aikaan. Joskus tupakkakokeilujen aikaan sitten poltin tuota lapsuuden mainostuotetta, mutta se oli pahanmakuista verrattuna amerikkalaisiin kilpailijoihinsa, ilmeisesti turkkilaista. En kulkenut Klubi-veneessä.

 

Olin juuri tullut uskoon ja saanut silmät auki ymmärtääkseni uusia asioita Jumalan johdatuksessa. Suurin osa ystävistäni oli uskosta osattomia maailman ihmisiä, jotka eivät piitanneet ollenkaan Jeesuksesta. Vanhempani olivat jyrkästi vastaan uskovaisuuttani, kääntymys ja Raamattu olivat aivan liikaa sillä kertaa. Kun sitten vielä ilmoitin suunnittelevani lähetystyöntekijän uraa kaukana Suomesta, oli väliimme kaivettu syvä juopa pitkäksi aikaa. Heidän mielestään olin selvästi väärässä veneessä. Uskovaisuus ei ollut meidän suvun juttu.

Pian kuitenkin sain huomata, että uskovienkaan piirissä ei kaikki kulje luistavasti. Eräs työkaverini tuli vähän jälkeen uskoon ja liittyi baptistikirkkoon, jonka seurauksena hän vaati minuakin eroamaan kirkosta. Olin siis hänen mukaansa varsin väärässä veneessä, kirkossa, jota silloin puhuteltiin Baabelin pilkkanimellä. Erosimme kuitenkin sovussa kumpikin tahoillemme - eri veneissä.

 

Minulla oli hyvä virka, säännöllinen toimeentulo ja varma asema isossa yrityksessä Turussa. Se oli muuten sama talo, jossa oli 20 vuotta aikaisemmin ollut tuo Klubi-mainos katolla. Silloin Jeesus alkoi valmistella minua tulevaan tehtävääni siirtymiseen. Otin sitten eräänä päivänä audienssin esimieheni toimistoon ja kerroin hänelle lähteväni hengelliseen työhön. Hän hymyili ystävällisesti ja sanoi, että jos en menesty siellä uudessa työssä, niin hän ottaa minut koska vaan takaisin entiseen virkaani. Kättelimme vain sen yhden kerran jäähyväisinä, jäin sille tielle. Jätin tämän veneen ja siirryin toiseen.

Myöhemmin ollessani hengellisessä työssä sain monta kertaa huomata, että ei ole mitenkään itsestään selvää, että ihmiset mieltävät minun olevan oikeassa veneessä? Olin hakeutumassa julistustyöntekijän virkaan Kristillisen Työväen Liittoon ja aivan varma siitä, että Herra on tarkoittanut minulle tämän kutsumuksen ja työn. Silloin hakuaikana kaksi uskonveljeä lähetti minulle kumpikin kirjeen varoitukseksi, etten missään tapauksessa lähtisi kyseiseen järjestöön, koska se oli heidän mielestään aivan väärä vene. Lähdin kuitenkin, kun valitsivat. Olin siellä sitten yhtä mittaa töissä 11 vuotta vaihtelevalla menestyksellä. "Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi." Ps.9:19.

 

Tuon työrupeaman aikana tehtäviini kuului monenlaista julistustilannetta ja julkaisutyötä. Eräässä mutkassa tuli eteeni aivan uusi työmaa, kun perustimme Toijalaan katulähetyskodin alkoholisteille. Hanke eteni Herran johdatuksessa ja vaikkei ollut kummoisiakaan edellytyksiä tai varoja, se kuitenkin toimi ja toimii edelleenkin. Saimme lahjoituksena rahaa ja tavaraa, sekä runsaasti innokkaita talkoolaisia ja esirukoilijoita. Tuntui kuin olisimme olleet unta näkeviä ja menestyneet hyvin? Samalla saimme myös arvostelua aivan yllättävältä taholta, useat hurskaat uskonveljet halveksivat hankettamme ja arvostelivat sitä vetäytyen etäälle kuin Joona aikoinaan odottamaan, että kuinka äijän käy. He olivat varmoja, että olimme väärässä veneessä ja olisi viisainta siis jättää mokoma vene mahdollisimman pian, ettei tule myöhemmin häpeä päälle hankkeen kaaduttua. Joona oli oman aikansa surullisen kuuluisa profeetta, joka meni väärään veneeseen ja lähti Jumalaa pakoon. "Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: "Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen." Mutta Joona nousi paetaksensa Tarsiiseen Herran kasvojen edestä ja meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen. Ja hän suoritti laivamaksun ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä." Joona 1:1-3. Ei ole hyvä olla väärässä veneessä ilman Herraa.

Kreikan evankelioimisessa Paavali ystävineen joutui kokemaan ennennäkemättömiä vaivoja ja vastuksia, vilua ja kärsimystä, väkivaltaa ja pilkkaa. Syvimmältään hän joutui jatkuvasti kysymään Jeesuksen tahtoa pysyäkseen Jumalan johdatuksessa ja aikataulussa. Siksi Herra rohkaisi häntä ihmeellisesti ja yliluonnollisesti. "Ja Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene, sillä minä olen sinun kanssasi, eikä kukaan ole ryhtyvä sinuun tehdäkseen sinulle pahaa, sillä minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa." Niin hän viipyi siellä vuoden ja kuusi kuukautta opettaen heidän keskuudessaan Jumalan sanaa." Apt.18:9-11. On aivan selvää, että monenlaiset vaivat ja vastukset aiheuttavat uskovassa painetta ja epäuskoa. Vaikka uskova ei epäilekään Jumalan olemassaoloa, hän luulee huonoja kokemuksiaan merkiksi siitä, ettei Herra ole mukana tällä tiellä. Menestyksen sanoma ja odotus tarttuu helposti uskovaan ja siitä tulee mieltä ohjaava vaikutin kuin raitiovaunun sähköjohto, joka vie häntä pitkin kiskoja aina vain samaa turvallista rataa. Mutta vastatuuleen soutaminen syö venemiehen voimia ja uuvuttaa, kun piru vielä hokee vieressä: Olet väärässä veneessä!

 

Kirkko ja siihen kuulumiseni on ollut minulle aina itsestään selvä, Jumala osoitti sen heti uskonelämäni alkumetreillä selväksi. Avasin Raamatun ja siellä luki: "Pysyköön kukin, veljet, Jumalan edessä siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu." 1.Kor.7:24. Kreikan sana kaleo tarkoittaa kutsua, nimittää, sanoa joksikin, antaa nimi, kutsua johonkin. En edes harkinnut eroamisesta, vaikka kirkko, johon minut johdatettiin oli varsin laho sisältä. Lyhyen tutustumisjakson aikana minulle selvisi, ettei kirkko ole mikään uskovien kokous, vaan keskiaikainen järjestelmä hallinnollisine rönsyineen osa maan politiikkaa. Mutta kirkossa oli uskovia, todellisia Kristuksen antautuneita Herran sotureita. Papisto oli pääsääntöisesti muotojumalista porukkaa, leipäpappeja, mutta joukossa oli myös eläviä Herran palvelijoita. En siis asettunut seurakuntaan sen hurskauden tähden, vaan Jumalan asettamana, taivaasta kutsuttuna, Jeesukseen uskovaksi nimettynä. Tietysti sitä olisi ollut mukavampi olla jossakin vähän pyhemmässä porukassa ja tosiuskovaisten joukossa jatkuvassa hengellisessä ilmapiirissä, mutta Herra ei suonut sitä minulle. Päinvastoin, hän opetti alusta pitäen, että uskovaisuus on ristin tietä, kulkemista rukoillen, valvoen ja taistellen eteenpäin taivastiellä. Opin myös sen, että kirkon piirissä oli paljon ihmisiä täysin väärin motiivein etsimässä vain omaa hyötyä, asemaa ja kunniaa, joiden ystävyyttä ei kannattanut tavoitella. Opettelin rukoilemaan Jeesusta kirkko-veneeseen.

 

Ollessani SLEY:n julistustyöntekijänä minusta sanottiin, etten ole evankelinen, enkä kunnon luterilainen. Siellä helluntailaiseksi nimittäminen oli pahinta, mitä kunnon luterilaisesti saatettiin todeta ja minussa oli selvästi havaittavissa taipumusta herätyskristillisyyden myötä sellaiseen. Kun tein myös Kuvan Sanan kanssa yhteistyötä melko paljon Raamatun opettamisen, radio-ohjelmien ja julkaisutyössä, sain osakseni leiman "väärässä veneessä". Ystäväpiirini koostui sekalaisesta joukosta eri seurakuntien uskovia. En tosin yrittänyt edes puhdistaa mainettani, sillä koin tämän tien hyvin siunaavana. Kuulin työnantajani kokouksista aina joskus tihkuvan korviini viestejä, joissa kerrottiin puhdasoppisten kyselleen, että miten tämmöistä kaveria voidaan pitää järjestön palveluksessa? Mutta siellä olin 25 vuotta palkattuna ja viihdyin hyvin työssäni, koin Jeesuksen olleen kanssani ja ohjanneen työtäni. Vapahtajan rohkaisu oli tarpeen: "Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra. Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: - Katso, minä panen sanani sinun suuhusi." Jer.1:8-9. Opettelin rukoilemaan Jeesusta tähän veneeseen.
 

Näin myöhemmin on ainutlaatuista huomata, että se vene, missä Jeesus on, ei koskaan huku. Vene voi olla väärä, mutta Jeesus on oikea. Jeesuksen ollessa veneessä kestämme myrskyt ja pääsemme toivottuun rantaan. Olosuhteet ja ennusteet ovat usein sangen synkät, tuuli vastainen, ystävät vähissä, voimat uupuvat ja lääkkeet lopussa. Rukous, hiljaiset hetket ja valvominen vievät pienelle paikalle. Silloin uskovaa riisutaan, heikkous on valttia, vene vuotaa, ei ole ketään, joka kannustaisi. Heikoimmillaan on vain oma häilyvä mieli, synkkä peilikuva ja lukemattomat moitteet siitä, miten huonoja ratkaisuja on tullut tehtyä. Siinä hiljaa nyökytellen pyyhkii sitten kyyneleitään istuen edelleen väärässä veneessä. Mutta sitten katse löytää Jeesuksen: "Kun he olivat soutaneet noin viisikolmatta tai kolmekymmentä vakomittaa, näkivät he Jeesuksen kävelevän järven päällä ja tulevan lähelle venhettä; ja he peljästyivät. Mutta hän sanoi heille: "Minä se olen; älkää peljätkö." Niin he tahtoivat ottaa hänet venheeseen, ja kohta venhe saapui sen maan rantaan, jonne he olivat matkalla." Joh.6:19-21. 

 

On ihana tietää, ettei Jeesus koskaan hylkää omaansa. Emme esiinny hänen edessään virheettöminä, emme voi sanoa tehneemme aina oikeat ratkaisut. Tulemme hänen eteensä epäonnistuneina, syntisinä, huonoina ja kerromme tarvitsevamme häntä nyt ja aina. Joudumme myöntämään, että olleemme olleet lukemattomia kertoja väärässä ja väärässä veneessä, muta samalla saaneemme iloita siitä, että Jeesus on ollut siinä veneessä. Hän on oikea Herra, oikea Vapahtaja, oikea Pelastaja, oikea Rauhanruhtinas, oikea Jumala. Väärässä veneessä voi kuulla Jeesuksen, kapteenin äänen: "Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua." Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä." Jes.41:13-14.

 

Rukous:

Herra, katso tähän veneeseen, jossa olen ja auta minua. Olen pyytänyt tähän samaan veneeseen sukulaiset ja ystävät, naapurit tuttavat ja työkaverit, meidän seurakunnan ja lukemattomat hurskaat ja syntiset sielut läheltä ja kaukana. Tässä siis odotan sinua, Jeesus, että muistaisit meistä jokaista tavallasi, armollasi, totuudellasi ja ajallasi. Auta syylliset yhteyteesi, murheelliset iloosi, ahdistuneet lepoosi, valheelliset sisälle sanasi aarteisiin. Älä anna kenenkään tästä joukosta hukkua, vaan kuule rukoukseni jokaisen heidän puolestaan. Sinä voit kaiken, sinussa on toivoni, ja odotukseni. ”Mutta sinuun, Herra, Herra, minun silmäni katsovat, sinuun minä turvaan. Älä hylkää minun sieluani.” Ps.141:8

Aamu

https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=ADn4mKWcq4w&feature=youtu.be 

Aamu on kasvutarina. Aamu kietoo yhteen nykyihmisen kysymykset ja pääsiäisajan tapahtumat 2000 vuotta sitten. Elokuva haastaa katsojan pysähtymään, rauhoittumaan ja ajattelemaan. Aamu avaa toivon ja rakkauden näköaloja. Elokuva on toteutettu Harjavallan ja Nakkilan seurakuntien yhteistyössä.

 

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi.

Vaikutusvaltaiset kristitytkin ovat vihdoin heränneet kyselemään Herran edessä tulevaisuuden perään. Keskustelujen ja mielipiteitten lomassa on myös kehotusta rukoukseen. Mutta millaiseen rukoukseen ja mitä pitäisi pyytää? Itse olen rukoillut vuoden ajan säännöllisesti Jumalan tahdon tapahtumista tässä maailman tilanteessa, meidän yhteiskunnassamme ja nyt kun se sitten tapahtuu, kuulen joidenkin sanovan, ettei me tätä toivottu? Niinpä niin, mutta minkäs teet? Emmekä ole vielä edes pohjilla? 

Jeesus sanoi aikalaisilleen: "Mihin minä siis vertaan tämän sukupolven ihmiset, ja kenen kaltaisia he ovat? He ovat lasten kaltaisia, jotka istuvat torilla ja huutavat toisilleen ja sanovat: 'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette itkeneet.' Luuk.7:31-32.

 

Luther selittää sanaa (kirkkopostilla 3. osa s.100) varsin vakavasti aikalaisilleen, jotka kyselivät vaivojen ja kärsimysten keskellä Jumalan tahtoa elämäänsä ja ympäristöönsä. Teksti sopii hyvin tähän hyvinvointia koettelevaan aikaan täällä Suomessa, jossa ihmiset jo kärkkyvät seuraavaa herkkupalaa ja suurta voittoa lotossa, kesätapahtumia, ulkomaanmatkoja, vähemmän vaivaa, enemmän etuja. Jumala ei tähtää ajallisen menestyksen takaamiseen meille, vaan ikuisen elämän tarjoamiseen syntisille. Siitä voi sitten muodostaa vapaata rukousta Herran puoleen.

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi. 1.Piet.5:6

Näillä sanoilla apostoli osoittaa, mikä on oikea nöyryys, mitä sellaiseksi sanotaan ja mistä se johtuu: sitä se on, että sydän syntinsä tuntien ja Jumalan vihaa kauhistuen hädissään etsii armoa. Se ei ole siis vain ulkonaista, ihmisten nähtävää, vaan Jumalan pelon ja oman ansiottomuuden ja heikkouden aiheuttamaa sydämen nöyryyttä Jumalan edessä. Sellainen ihminen, joka pelkää Jumalaa ja joka, niinkuin Jesaja 6:5. »on aralla tunnolla hänen sanansa edessä», ei todellakaan uhmaile, ei riehu eikä toraile ketään vastaan, jopa hänen sydämensä on suopea ja lempeä vihollisillekin, ja sen vuoksi hän saakin armon sekä Jumalan että ihmisten edessä.

Minkä tähden?  Tässä on, apostoli sanoo, Jumalan väkevä käsi. On kuin hän sanoisi:  Teidän ei sovi toimia tai olla toimimatta ihmisten tähden, vaan teidän on nöyrtyminen Jumalan väkevän käden alle, ja se on voimallinen, väkevä ja mahtava puolin ja toisin. Ensin iskemään maahan ylpeät ja itsevarmat, olkoon heillä kuinka raudankovat päät ja sydämet hyvänsä: tomussa ja tuhkassa, jopa kauhuissaan ja epätoivoisina helvetin tuskassa ja kivuissa heidän täytyy virua, kun hän vihansa kauhistuksin vähänkin käy heihin käsiksi. Pyhätkin saavat kokea tätä, he vaikeasti valittavat ja parkuvat sitä, että Jumalan käden alla on vaikea olla.  Niin Ps.38:3. »Sinun nuolesi ovat uponneet minuun, sinun kätesi painaa minua; ei ole lihassani tervettä paikkaa sinun vihastuksesi tähden»; ja Ps.102:10. »Minä syön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä sinun vihasi ja kiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut pois»; samoin Ps.39:11. »Minä menehdyn sinun kätesi kuritukseen», ja vielä: »Kun sinä ihmistä synnin tähden rangaistuksilla kuritat, kulutat sinä hänen kauneutensa niinkuin koinsyömän».

Toiseksi se myöskin on väkevä käsi nostamaan, lohduttamaan ja vahvistamaan nöyryytettyjä ja peljästyneitä, ja, niinkuin pyhä Pietari tässä sanoo, jälleen korottamaan, etteivät kauhistuksiin vajotetut silti joutuisi epätoivoon tai pakenisi Jumalaa, vaan antaisivat jälleen itseään lohduttaa ja rohkaista. Hän tahtoo näet ilmoitettavaksi ja saarnattavaksi sitäkin, ettei hän kädellänsä tartu meihin sitä varten, että me sen alle menehtyisimme ja kadotukseen tuomittuina hukkuisimme; hänen täytyy tehdä se sitä varten, että hän siten saattaisi meidät parannukseen — emmehän me muutoin milloinkaan välittäisi hänen sanastaan ja tahdostaan —, jälleen, jos etsimme armoa, nostaaksensa meidät ja antaaksensa synnit anteeksi, Pyhän Hengen ja iankaikkisen elämän. Tästä puhuvat paikoitellen psalmit ja profeetat: Ps.118:18. »Herra minua kyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut», ja samoin Ps.146:8. »Herra nostaa alaspainetut».

»Hän on ajallansa», apostoli sanoo, »teidät korottava.» Vaikka se näet viipyykin ja vaikka tuntuu siltä, kuin Jumalan käsi liian kauan painaisi nöyryytettyjä ja kärsiväisiä, niin että he sen alle ovat kokonaan menehtymäi-sillään, heidän kuitenkin pitää tuntemistensa vastapainoksi tarkata sitä lupausta, että Jumala ei salli, niinkuin pyhä Paavali 1.Kor.10:13 sanoo, heitä kiusattavan ankarammin eikä kauempaa kuin jaksavat kestää, vaan että hän on kuuleva heidän huutonsa ja parkumisensa ja auttava heitä oikeaan aikaan. Tämä olkoon heille varmana rohkaisuna. Nuo muut, nuo ylpeät, sen sijaan peljätkööt: hän, vaikka jonkin aikaa salliikin heidän jäädä vaille rangaistusta ja jatkaa uhmailemistaan, on oleva heidänkin tutkijansa; ja hän on oikean aikansa valittuansa yllättävä heidät ylivoimaisena, ja silloin heillä on oleva raskaat oltavat. Hänhän on jo ojentanut väkevän kätensä sekä kukistaaksensa jumalattomat että korottaaksensa nöyrät.

rukous:

Herra, Jeesus, en rukoile, että saisimme loistavan tulevaisuuden ilman vaivaa ja kärsimystä. En myöskään pyydä lisää hyvinvointia tai koettelemusten poistumista. En tiedä, miten asioiden tulisi mennä tai mikä on ihmisille sopivaa? Enhän edes tiedä, mitä tulisi rukoilla, että se olisi viisasta ja tarpeellista, sekä Hengessä että totuudessa tehty. Siksi rukoilen niinkuin olet opettanut: Isä meidän pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.

edelleen Luther jatkaa....

1.Piet.5:7 "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen."

Kuinka tulee toimeen ihmisten keskuudessa se, joka asemassaan aikoo elää jumalanpelossa ja nöyryydessä ja maailman puolelta kärsiä vastustusta, halveksimista ja häijyyttä? Mistä hän saa suojan ja puoltajan voidakseen pysyä hurskaudessaan? Todetaanhan ja koetaanhan päivittäin, että hurskaita vaivataan ja vainotaan ja että heidän täytyy olla maailman jalkapyyhkimenä. Sen tähden Herra sanoo: Teidän, kristittyjen, täytyy maailmassa kärsiä ahdistusta ja vastustusta, puutetta ja hätää, niin ruumiillista kuin hengellistäkin. Sen tähden teidän sydämenne raskautuu tuskasta ja mur heistä, ja te ajattelette: »Kuinkahan minun käynee, mistä minä saan elatukseni?» tai: »Kuinka minun käypi silloin, kun minun täytyy kuolla?» — maailmahan huolehtii vain siitä, kuinka rikastuisi ja saisi vatsansa täyteen, ja levottomat, epäuskoiset omattunnot pyrkivät saamaan armollisen Jumalan ja onnellisesti kuolemaan —, niin kuulkaa minua, näin hän sanoo, minä annan teille oikean neuvon ja opetan teitä, mihin teidän on murheenne jättäminen. Ps.55:23. on vähäinen lausuma, joka kuuluu näin: »Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikänä horjua». Tehkää tekin samoin, älkää jättäkö asiaanne omaksi taakaksenne, sillä te ette voi sitä kantaa ja lopuksi teidän täytyy sen alle sortua, vaan luovuttakaa ja heittäkää se turvallisesti ja kaikella ilolla itseltänne Jumalan haltuun ja sanokaa: Taivaallinen Isä, olethan sinä minun Herrani ja Jumalani, sinä loit minut silloin, kun minä en mitään ollut, sitäpaitsi sinä olet minut lunastanut Poikasi kautta. Katso, sinä olet uskonut minulle ja antanut suoritettavakseni tämän viran ja tehtävän, mutta nyt käykin vastoin minun tahtoani; moni asia pyrkii minua painamaan ja huolestuttamaan, enkä minä itsestäni saa irti mitään neuvoa, mitään apua. Sen tähden minä uskonkin kaiken sinun huomaasi. Anna sinä neuvosi ja apusi ja ole sinä kaikkena näissä asioissani .

Tällainen on Jumalalle hyvin otollista. Hän kehoittaa meitä vain tekemään velvollisuutemme, mutta jättämään hänen asiaksensa huolehtimisen lopputuloksesta ja meidän aikaansaannoksistamme. Samaa tietävät lukuisat muutkin raamatunpaikat, esimerkiksi Ps.37:5. »Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee ». Eipä ainoakaan pakana, filosofi eikä lainoppinut, mikäli hänellä ei ole Jumalan sanaa, osaa murhettaan eikä asioitaan heittää Jumalan haltuun. Koko maailma, etenkin mahtavat, viisaat ja ne, joiden on hallittava, päinvastoin ovat siinä käsityksessä, että heidän täytyy omalla huolehtimisellaan ja maailmanviisaudellaan toteuttaa kaikki. Elleivät onnistu, ja epäonnistuvathan yleisesti kaikkein etevimmätkin ja viisaimmat, he vihoissaan raivoavat; he alkavat nurista Jumalaa vastaan väittäen, että hän ei hallitse oikein. Heidän kuitenkin käy niinkuin pitääkin, kun hän näin sallii heidän hankkeittensa ja ajatustensa mennä vikaan ja kaiken tapahtua aivan päinvastoin. Eiväthän he tahdo ajatella häntäkin tarvitsevansa, vaan ajattelevat itsellään olevan riittävästi viisautta, mahtia ja voimaa, ja Jumalan täytyvän antaa asioiden kulkea sitä rataa, minkä he ovat suunnitelleet. Näin heidän elämänsä kuluu monissa turhissa hankkeissa ja huolehtimisissa, ja kuitenkin heidän täytyy kokemuksen koulussa paljon ja usein toista oppia ja tunnustaa.

Kristittyjen taito ja ymmärrys ohi muiden maailman ihmisten on siis se, että he tietävät, mihin jättävät ja laskevat murheensa, kun muut sillä itseään kiduttavat ja tekevät itsensä onnettomiksi, lopuksi kuitenkin varmasti joutuen epätoivoon. Tämä on epäuskon ehdoton seuraus, epäuskolla kun ei ole Jumalaa ja se kun tahtoo murehtia itsestään. Usko sen sijaan tarttuu tähän sanaan, jonka pyhä Pietari Raamatusta lainaa: »Sillä hän pitää teistä huolen», luottaa siihen ilolla, suorittaen tehtävänsä ja kärsien kärsittävänsä, sillä se tietää olevansa siihen kutsuttu; kuitenkin se jättää Jumalan haltuun huolehtimisen, ja suoriutuu siten reippaasti ja voittaa kaiken sen, mikä ahdistaa. Se voipi huutaa avuksi Jumalaa isänänsä ja sanoa: Minä tahdon tehdä sen, minkä Jumala on käskenyt minun tehdä, mutta lopputuloksesta annan hänen huolehtia.

Olisi aina näin hyvin

https://www.tv7.fi/arkki/vain-yksi-tie/olisi-aina-nain-hyvin_p65561/

- Ystävät Toijalasta, Harri ja Mia ovat toimittaneet videon vanhasta ystävästäni Esa Tasasesta. Hänen elämäänsä on mahtunut monenlaisia käänteitä, joista tässä kerrotaan muutamasta koettelemuksesta ja uskon asenteesta niissä hetkissä. 

Normaalia elämää?

Erään ystävämme asunnossa oli vesivahinko ja hän joutui muuttamaan tilapäisesti pois korjaustöiden tieltä muualle kortteeriin. Hänen normaali elämänsä romuttui väliaikaisesti ja kaikki säälivät hänen asemaansa. Toinen ystävämme jäi leskeksi puolison kuoltua ja hänen oli opeteltava aivan uusi elämän malli. Hänen normaali elämänsä romuttui pysyvästi, eikä entiseen ollut paluuta. Kaikki säälivät hänen asemaansa. Joskus tuntuu kuin ei tapahtuisi mitään ja joskus tuntuu kuin tapahtuisi aivan liikaa? Joskus aika kuluu liian nopeasti, joskus ei ollenkaan? "Päiväni rientävät juoksijaa nopeammin, pakenevat onnea näkemättä." Job 9:25

Poikkeustila yhteiskunnassa tai yksityisessä elämässä muuttaa arjen rutiineita, tottumuksia ja menemisiä ratkaisevasti. On opeteltava uusi aikataulu, uudet tavat, uudet yhteydet ja uudet toiminnot. Muutokset ovat aina rasite ja kohottavat verenpainetta ja kiihdyttävät pulssia. Valitukset lisääntyvät, ääni kohoaa, ärtymys kohottaa kurssiaan ja tavarat alkavat putoilla luvattoman usein, käyrä on korkealla. Mikä neuvoksi? Sitten tulee kulman takaa asiantuntija ja sanoo: - ei hätää, kohta ollaan taas pääsemässä normaaliin elämään? Mutta, mikä onkaan normaalia elämää?

 

Hyvinvointi on ilmeisesti ollut tavoitteena syntiinlankeemuksesta asti kaikkialla. Ja siitä on syntynyt lause: hullu paljon töitä tekee, viisas vähemmällä elää! Elämmekin yhteiskunnassa, jossa jouten oleminen, ajanhaaskaus, nautinnonhalu ja tyhjän jauhaminen ovat arkipäivää. Turhuuden markkinat ovat muotia ja niissä pyöritään ja notkutaan päivästä toiseen muiden mukana. Aikaa on kaikkeen joutavaan, samoin rahaa. "Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan."Apt.17:21. On kuin asuttaisiin jo paratiisissa, vaikka kaikki vaivat ja ongelmat murentavat koko ajan maailmaa, eikä ole mitään takeita tulevaisuudesta. Köyhät pyrkivät hyötymään rikkaista ja syntyy kansainvaelluksia ja rikkaat taas tykkäisivät, että köyhät pysyisivät kaukana ja niistä lypsettäisiin vain taloudellinen hyöty. Kun sitten pandemia tai joku muu ongelma rasittaa maailmaa, niin siitä pyritään eroon ilman, että se opettaisi mitään tai veisi ihmisiä parannuksen paikalle, tutkimaan omaa tilaansa Jumalan edessä ja vastuuta synneistään. Uutiset ja asiantuntijat tiedottavat jatkuvasti, että ei hätää mitään, pian palataan taas normaaliin elämään ja niin odotetaan vanhoja sirkushuveja kuin kuuta nousevaksi, vaikka ei edes tiedetä elämmekö pandemian jälkeen?

 

Omassa elämässäni normaali elämä romuttui, kun Jeesus tuli Herraksi ja Vapahtajaksi minulle. Sen vaikutus oli, että muutamat ihmiset (siis suurin osa) piti uutta elämääni epänormaalina ja vaarallisena tautina, mielisairautena, joka pilaa nuoren elämäni. Kävi niin kuin Raamatussa aikoinaan. "Niin fariseukset sanoivat keskenään: "Te näette, ettette saa mitään aikaan; katso, koko maailma juoksee hänen perässään." Joh.12:19. Hauskanpidolla ja järkevyydellä yritetään unohtaa oma vastuu tai naurulla haudata tarpeellinen sielun murhe, runsaalla touhuamisella kuolettaa omatunnon kalvaminen ja uskonnollisuudella päästä kokonaan eroon Jeesuksesta. Normaali elämä merkitsee ihmisille syntielämää ilman Jumalaa omissa valinnoissa ja himoissaan kuolemaan saakka, sitten hauskuus on viimeistään katkolla. Kun eletään kuolleessa uskossa ja pelkän älyn varassa, ollaan aina aika heikoilla ja tuhon tiellä. Normaali elämä on ihmisille ajatus, että voi olla jotakin kuoleman jälkeen, voi olla joku jumalakin, voi olla, että uskovien jutuissa on perää, mutta ei voi olla totta, että Jumala tuomitsisi fiksuja syntisiä ikuiseen helvettiin? Tätä tunnelmaa yritetään lieventää kirjoittamalla kuolemanilmoitukseen runomittaan ajatuksia ikiuneen nukkumisesta. Mutta kerran tulee vielä jokaiselle herätyksen päivä ja kaikki ihmiset tekemisineen tuomitaan.

 

Mutta mitä tarvitsemmekaan normaaliin elämään - ruokaa, vaatteet, vettä, kodin, työtä, terveyden, ystävät. Näillä pääsee alkuun. Sitten tarvitaan motiivi elämään, mielekkyys, tarkoitus, sisältö, syy, aihe ja päämäärä. Jos elämän viisari ei värähdä, eikä isopyörä pyöri, tulee katkos, joka vie ojaan. Ei ihme, että on paljon nuoria ihmisiä, joilla ei ole mitään tolkkua elämässä, jotka vaeltavat tyhjinä paikasta toiseen synkkä ilme naamalla ja pienessä sivumyötäisessä lääkkeitten vaikutuksesta. Ei ole intoa opetella mitään, ei tehdä työtä, ei ole rakennuspalikoita hyvään elämään, vain oma turrutettu olemus huutaa lisää aineita ja pyrkii siihen suuntaan.

 

Oman heikkouden ja vallitsevan toivottomuuden tilanteen on myös huomattu ajaneen monia esimerkillisesti etsimään Herraa ja saamaan apua Vapahtajaltaan. Yleensä tämä tapahtuu vain heikkouden, murtumisen ja oman voimattomuuden myöntämisen kautta. Siihen on vain kovin pitkä matka, kun heikostakin ihmisestä löytyy yllättäviä vastustavia voiman ponnistuksia, kun on kyse Jumalan eteen tulemisesta? Viimeiseen asti pistetään hanttiin ja keksitään tuhansia tekosyitä siirtää ratkaisua tuonnemmaksi. Mutta heikkouden tajuaminen voi olla myös avuksi. "Ja Aasa huusi Herraa, Jumalaansa, ja sanoi: - Herra, sinä yksin voit auttaa taistelussa voimallisen ja voimattoman välillä. Auta meitä, Herra, meidän Jumalamme, sillä sinuun me turvaudumme ja sinun nimessäsi me olemme tulleet tätä suurta joukkoa vastaan. Herra, sinä olet meidän Jumalamme; älä salli ihmisen päästä voitolle sinusta. Niin Herra antoi Aasan ja Juudan voittaa etiopialaiset, ja etiopialaiset pakenivat." 2.Aik.14:11-12. Voittajan on helppo hymyillä ja hän voi sitten todistaa iloisena muillekin Jumalasta, jonka apu tuli oikeaan aikaan.

 

Minulla on ollut laaja ystäväpiiri elämäni rikkautena ja siihen on kuulunut laidasta laitaan mitä erilaisimpia ihmisiä. Eräs ystäväni oli aikoinaan kauppias ja sitä hän oli synnynnäisesti, sillä aina kun tapasin hänet, hän teki kauppaa jostakin asiasta tai esineestä. Kaikkein erikoisin kauppa, josta hän kertoi minulle, oli hyökkäysvaunun ostaminen ulkomailta Suomeen? Silloin puolustusvoimat ja ministeriökin kiinnostuivat asiasta. Häneltä tivattiin, että miksi hän haluaa ostaa tankin itselleen? Ja syyksi hän ilmoitti lakonisesti, ettei hänellä ollut tankkia? Kauppaa ei kuitenkaan sillä kertaa syntynyt, eikä hänellä tietääkseni ole edelleenkään tankkia?

Toinen saman sarjan kaveri oli tunnettu tuhansista kaupoistaan ja bisneksistään. Häntä kuuntelin monta kertaa ja tuntikausia hymyillen ja naureskellen, siksi hauskoja hänen touhunsa olivat mielestäni olleet. Kerran hän soitti minulle ja sanoi ostaneensa leikkuupuimurin. Kysyin sitten, että mitä varten, kun hänellä ei ollut maanviljelystä eikä edes peltotilkkuakaan? Ja hän vastasi suurin piirtein samalla tavoin kuin tuo edellinenkin, että kun hänellä ei ollut ennen leikkuupuimuria. Myöhemmin hän kertoi vuokranneensa kyseisen puimurin maatalousnäyttelyyn mainokseksi. Bisnesmiehet tekevät aina bisnestä, se on heidän normaalia elämäänsä?

 

Uskovan normaalia elämää on Jumalan sanan vaikutus hänessä. Tämä ohjaa ja antaa mielekkyyden kaikkeen. Lapsena saatu kristillinen opetus on ollut suureksi hyödyksi, mutta piru ja sen hallitsema maailma, sekä ihmisen oma lihallinen mieli haravat aina vastaan Jumalan tahtoa. Pyhä Henki istuttaa Raamatun sanan siemenen sisimpään ja nämä kolme vihollista pyrkivät sen tappamaan, abortoimaan ulos hinnalla millä hyvänsä. Taiteellisia ihmisiä vihollinen vetää aistillisuuteen, älykkäitä ihmisiä tieteeseen, sporttisia ihmisiä kehonsa harrastuksiin. Ja jos nämä konstit eivät pure, niin lisätään panostusta: uhkapeliä, huumeita, valehtelua, haureutta, väkivaltaa, ylpeyttä, turhamaisuutta, itsemurhaa. Tätä kutsutaan yleisesti normaaliksi elämäksi? Siksi Jumala lähettää todistajiaan valon, viisauden ja rauhan lähettiläiksi. Se on uskovan normaalia elämää. "Mutta varhain seuraavana aamuna he menivät Tekoan erämaahan. Ja heidän lähtiessänsä Joosafat astui esiin ja sanoi: - Kuulkaa minua, te Juudan ja Jerusalemin asukkaat. Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte. Ja neuvoteltuaan kansan kanssa hän asetti veisaajat veisaamaan Herralle ylistysvirsiä pyhässä kaunistuksessa ja kulkemaan aseväen edellä sanoen: - Kiittäkää Herraa, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.".Aik.20:20-21.

 

Kävin aikoinaan Helsingissä Hotelli ja ravintolakoulu Perhoa, asuin Pelastusarmeijan yömajassa viisi kuukautta Kalliossa Alppikadulla. Olin joutunut käymään läpi juuri melkoisen mankelin, jossa Jumala kuori elämästäni turhat omat jutut ja kuvitelmat menestyksestä liike-elämässä. Minulla ei ollut juuri mitään silloin ja olin pohjilla, mutta samalla tukevasti Kristus-kalliolla ja elävästi uskossa. Eräänä iltana, kun olin siinä yömajan loosissa, jossa meitä asui lähes 70 miestä samassa huoneessa, omalla vuoteellani lukemassa hengellistä kirjaa, luokseni tuli nuorukainen, joka pyysi mukaan katulähetysiltaan. Se oli mielenkiintoista, minut luokiteltiin kadunmieheksi, jota pitää evankelioida. Menin mukaan samalla kadulla olleeseen kirkkoon, jossa pidettiin kyseinen tilaisuus. Se oli evankeliumiyhdistyksen kansankorkeakoulun talo. Meitä oli siellä vetäjien kanssa koolla ehkä parikymmentä laitapuolenkulkijaa. Se oli silloin minulle normaalia elämää. Iloitsin Herrassa, olin vapaa ja hänen rauhansa Henki asui sydämessäni. "Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä. Sillä hän kätkee minut majaansa pahana päivänä, hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle." Ps.27:4-5.

 

Ymmärrän, Herra, hyvin, miksi olet lähettänyt koronaviruksen muunnoksineen maailmaa vaivaamaan. Mutta vielä ihmiskunta luulee selviävänsä ilman sinua vitsauksestaan, ja aivan puhkuu voittoisaa uhoaan? Rukoilen, että ihmiset joutuisivat normaalista elämästään horjutettuina turvautumaan sinuun, että moni tulisi synnintuntoon ja pelastuisi ahdistuksensa aikana. Avaa taivaan akkunat ja näytä millaista on normaali elämä sinun kanssasi. Puhu vakavasti niille, jotka pian kuolevat. Auta pimeydessä vaeltavat, saatanan orjat, synteihin sidotut, sisälle Jumalan valtakuntaan. Kulje Jeesus, sairaiden luona niin kuin ennenkin ja kuule heidän rukouksensa. Muuta normaali elämä uudeksi elämäksi yhteydessäsi, ristisi sovituksessa. Olet luvannut kuulla heitä, jotka huutavat sinua, Vapahtajani, Herrani ja Jumalani, avukseen - sitä odotan. Aamen.

 

— Kuulen ihmishengen iäisen huudon Jumalaa kohti.

   Suomen historiassa tapahtui erikoinen tilanne, kun evankelista Frank Mangs oli täällä puhujamatkalla sota-alueella. Oli herätyksen aika ja ihmiset kiinnostuneita hengellisistä asioista. Silloin monet kansanedustajat halusivat kutsua hänet Helsinkiin eduskuntaan. Tilaisuus järjestettiin suuren valiokunnan istuntosaliin tiistaina 18. 4. 1944 välittömästi täysi-istunnon jälkeen. Sellaista ei ollut aiemmin tapahtunut. Reilusti yli puolet edustajista osallistui tähän kokoukseen, jossa Mangs puhui professori Eelis Gulinin tulkitsemana. Läsnä olivat myöskin presidentin rouva Gerda Ryti ja joukko muita silmäätekeviä. Näin puhe meni:

- Pidän itseäni onnellisena saadessani tällä hetkellä seistä täällä Suomen kansan sydämessä ja tuoda sanomani teille. Inhimillisesti katsoen tässä talossa ratkaistaan Suomen tulevaisuus, ja täältä lähtee mahtavampi vaikutus kuin mistään muusta paikasta koko maassa. Uskon, että Jumalalla on erityinen suunnitelma kootessaan meidät tänne täksi iltapäiväksi, ja uskon, että hän tahtoo meidän kauttamme lähettää siunauksen virran Suomen kansan keskuuteen.

Olen saanut täksi hetkeksi pari sanaa Raamatusta. Toisen löydät Vanhasta testamentista ja toisen Uudesta: "Eikö meillä kaikilla ole yksi ja sama Isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole luonut meidät?" — "Me olemme myös hänen sukuansa."

Me, jotka olemme kokoontuneet tänne tänään, olemme syntyneet erilaisin taipumuksin, ja meillä on erilaiset lahjat. Olemme kasvaneet erilaisissa ympäristöissä ja saaneet erilaisia tehtäviä. Meillä on erilaisia mielipiteitä, kuulumme eri puolueisiin ja taistelemme osittain erilaisten päämäärien puolesta. Mutta yksi asia meille on yhteistä: me olemme ihmisiä. Meidän on jokaisen taisteltava yksityinen taistelumme — epäilystä ja kiusauksia ja syntiä vastaan.

Me olemme ihmisiä, ja välistä me olemme hirvittävän yksin, sillä sitä on jokainen ihminen.

Me olemme ihmisiä, ja kannamme jokainen katoavaisuuden leimaa. Jonakin päivänä saamme jättää paikkamme, ei vain eduskunnassa, vaan myös elämässä. Toiset astuvat meidän jälkiimme.

Mutta me kannamme sisimmässämme iäisyyttä. Jumalan sana sanoo niin. Ja olen saanut tehtäväkseni puhua tänään aika merkillisestä asiasta: että me olemme Jumalan sukua. "Me olemme myös hänen sukuansa." Se merkitsee, että meidät on luotu mahdollisuuksin päästä Jumalan yhteyteen. Jumalakaipuu on kätkettynä tai ilmeisenä jokaisen sielun syvyydessä, ja ajan mittaan emme voi selvitä ilman häntä.

Muistan erään haastattelun, jonka muuan tukholmalaislehti muutamia vuosia sitten pyysi eräältä vanhalta lääkäriltä ja hyväntekijältä. Sanomalehtimies oli kyllin rohkea kysyäkseen vanhalta idealistilta, mitä tämä ajatteli Jumalasta ja iäisyydestä. Vastaus kuului näin:

— En voi epäillä korkeamman olennon olemassaoloa, mutta en voi ymmärtää, että hän voisi välittää minun kaltaisestani suuresta raukasta. Kaikkein eniten kaipaan rauhaa.

Eivätkö miljoonat ihmissydämet kaipaa tänään juuri tätä — rauhaa, ei vain maailmassa, vaan myös omassa sisimmässään?

Ja miksi me olemme rauhattomia? Siksi, että olemme yrittäneet päästä irti siitä Jumalasta, jonka yhteyteen olemme luodut. Me olemme yrittäneet olla omia herrojamme ja kulkea omaa tietämme.

Jumalan sukulaisuus merkitsee, että me omistamme voimavaroja, joita mitkään toiset olennot eivät omista. Jumala ottaa meidät huomioon. Hänellä on meille määrätty tehtävä. Hän on luonut meidät määrättyä tarkoitusta varten, ja meillä on sisimmässämme jotakin, johon itse kuolemallakaan ei ole valtaa.

Tästä sukulaisuudesta on mahdotonta vapautua. Sen voi kieltää, ja se on melko tavallista. On totta, että on olemassa rehellisiä epäilijöitä, mutta näiden lukumäärä on varsin rajoitettu, sillä useimmissa tapauksissa jokin määrätty synti on epäilyksemme syynä. Kuulin eräästä miehestä, joka sopivalla ja sopimattomalla ajalla kielsi kaiken sukulaisuuden Jumalan kanssa. Miksi? Siksi, ettei hän tahtonut tunnustaa erään oman poikansa isyyttä. Sitten kun hän oli tullut kyllin rehelliseksi ja nöyräksi tunnustamaan isyytensä, ei hänelle tuottanut mitään vaikeuksia uskoa Jumalaan.

On varsin kolkkoa uskoa, että on olemassa pyhä ja vanhurskas Jumala, ellen tahdo totella häntä. Sillä silloin käsitän, että minulla on vastuu, josta en milloinkaan voi päästä. Tilinteko lähenee, ja vastuusta päästäkseen yritetään kieltää Jumala. Mutta vaikka minä kieltäisin totuuden, itse totuus ei muutu. Minä voin kieltää, että isäni oli pohjalainen talonpoika, ja sen sijaan sanoa, että hän oli Helsingin yliopiston professori, mutta se ei muuta asiaa. Ja Jumalan olemassaolon kieltäminen ei lakaise häntä maailmankaikkeudesta olemattomiin.

Me unohdamme joskus pyhän syntyperämme. Koko maailma unohtaa sen, ja siksi koko maailma on kuin noidankattila. Mutta tämä, että ihmisen on onnistunut tehdä koko maailma helvetiksi, juuri todistaa hänen korkean syntyperänsä. Vain arkkienkeli saattoi langeta niin syvälle, että hänestä tuli paholainen, ja vain Jumalan kuvaksi luotu olento saattaa vajota niin syvälle, että hänestä tulee paholaisen välikappale maan päällä.

Mutta miten syväksi lankeemus on muodostunutkin, on ihminen yhä edelleen ihminen. Muutamia kuukausia sitten puhuin Sörnäisten vankilassa. Siellä olevat miehet kuuntelivat hartaasti sanomaa, ja saarnan jälkeen he lauloivat innostuneesti ja voimakkaasti erään vanhoista virsistä. Rovasti Pakkala tuli luokseni ja kysyi:

— Mitä sinä kuulet? Kuuletko vain raakojen ihmisäänten pauhun?

Minun oli pakko miettiä hetken, ennenkuin vastasin. Niiden muutamien sekuntien aikana kuuntelin uudella tavalla, ja kuulin, mitä sitten sanoin:

— Kuulen ihmishengen iäisen huudon Jumalaa kohti.

Myös sinä ja minä olemme unohtaneet, että me olemme Jumalan sukua. Meidän elämässämme on tapauksia, joita me häpeämme, ja aikoja, jolloin olemme olleet niin täydellisesti materialisteja, että olemme unohtaneet sekä Jumalan ja iäisyyden että oman sielumme. Mutta ei tarvita enempää kuin vain pienen pieni tapahtuma, niin Jumalan sukulaisuus tulee päivänvaloon.

Pidin kerran kuolevaa miestä käsivarsillani. Verivirta vuoti hänen huuliensa yli, ja inhimillisesti katsoen hänen sekuntinsa olivat luetut. Hänellä oli poika, joka oli jumalankieltäjä, ja juuri siinä silmänräpäyksessä poika tuli ovesta kuolinhuoneeseen. Tiedättekö, mitä hän sanoi?

— Osaako isä rukoilla Jumalaa?

Ateisti oli Jumalan sukua.

Eräänä yönä soi puhelin kodissa, jossa tilapäisesti asuin. Kaupungin rikkain mies ja suurin johtaja halusi tavata. Miksi? Hänhän ei muuten koskaan käynyt kirkossa eikä osoittanut minkäänlaista uskonnollista mielenkiintoa. Mutta nyt hänen ainoa lapsensa, kaksivuotias tytär, makasi kuoleman edessä, ja silloin johtaja tarvitsi Jumalaa.

Muistan erään norjalaisen professorin todistuksen: - En uskonut, että oli olemassa Jumalaa. En tuntenut millään lailla tarvitsevani häntä. Olin ehdottomasti kuollut kaikille uskonnollisille vaikutteille. Mutta sitten tapasin erään miehen, joka hyvin raikkaasti ja hyvin asiallisesti kertoi minulle synnistään ja pelastuskokemuksestaan Jeesuksessa Kristuksessa. Tunsin itseni hänen elämänsä kuvauksessa, ja hänen puhuessaan minussakin heräsi jumalatarve. Nyt minäkin uskon Jeesukseen.

On totta, mitä teksti sanoo, että me olemme Jumalan sukua. Ja on tavattoman mielenkiintoista elää sellaisena aikana ja sellaisessa maassa, jossa tämä tietoisuus on heräämässä. Vain joitakin päiviä sitten tulin rintamalta. Minulla ei ole oikeutta saattaa julkisuuteen, mitä siellä näin ja koin, mutta minulla on vapaus kertoa, että sama jumalatarve, joka tunkeutuu esiin ihmisten keskuudessa täällä kotona, tunkeutuu esiin poikienkin keskuudessa rintamalla. Nuoria miehiä ei komennettu kokouksiin, kukaan ei käskenyt heidän tulla, mutta he tulivat kuitenkin ja kuuntelivat tavalla, jota harvoin olen nähnyt. En koskaan unohda heidän silmiään, jotka loistivat minua kohti läpi korsujen ja kanttiinien hämärän. Näiden silmien läpi olin näkevinäni suoraan heidän sieluihinsa, ja kuulin saman rukouksen, jonka olen kuullut tuhansista sydämistä toisilla tahoilla maailmaa:

— Anna meille sanoma Jumalalta! Anna meille evankeliumi! Anna meille jotakin, joka voi auttaa meitä tulemaan siksi, mitä me kaikkein sisimmässämme tahdomme olla!

Enkä milloinkaan tule unohtamaan noita hetkiä, jolloin seisoin Itä-Karjalan metsissä ja rukoilin Jumalaa nuorten miesten kanssa, jotka etsivät häntä, konekiväärien papatuksen kuuluessa illan hiljaisuuden läpi.

Mutta juuri tämä, että kansakunta on heräämässä ja kääntyy Jumalaa kohti, johtaa meidät suunnattomaan vastuuseen. Tunnen sen omalta osaltani. Tahtoisin vangita minuutit ja tehdä ne niin pitkiksi kuin mahdollista voidakseni tehdä enimmän mahdollisen Jumalan puolesta. Tunnen voimakkaasti tarvitsevani Jumalan johdatusta, Jumalan voimaa ja Jumalan viisautta. Sillä kuunnelkaa: Me emme elä vain ohimenevää välivaihetta, vaan me seisomme uuden aikakauden edessä. Maailma ei voi milloinkaan enää tulla siksi, mitä se ennen oli. Kansakunnat ja kansat ovat järjestelyratapihalla. Ne saavat töytäyksiä ja iskuja täsmälleen niinkuin toisistaan irrotetut rautatievaunut, ja ne vierivät edelleen yhdenkään ihmisen voimatta tarkistaa vauhtia tai suuntaa. Liikkeellä on voimia, jotka eivät anna yhdenkään ihmisen hallita itseään. Ja suuri kysymys on tämä: Mille raiteelle Eurooppa on liukuva? Mille raiteelle Suomi on liukuva? Ja mille raiteelle sinä ja minä liu'umme?

Kaiken tämän edessä eräs asia täyttää minut suunnattomalla ilolla ja turvallisuudella. Ja se on varmuus siitä, että on olemassa elävä Jumala, kaikkivaltias Jumala, jolla on määrätty suunnitelma jokaiselle kansalle ja jokaiselle ihmiselämälle, yhtä varmasti kuin hänellä on määrätty rata jokaiselle taivaan tähdelle ja planeetalle. Nyt en ajattele ensi sijassa meidän virkojamme ja ammattejamme, vaan ajattelen meidän henkilökohtaista asennoitumistamme elävään Jumalaan. Sillä tämä on ratkaisevaa koko elämällemme. En liioin sano, että jokainen ihminen elää Jumalan tahdossa, sillä useimmat meistä olemme joutuneet raiteilta pois. Mutta tämä ei estä sitä, että hänellä on määrätty suunnitelma sinun elämällesi, ja että hänellä on määrätty suunnitelma Suomen kansalle. Ja juuri nyt on tärkeintä, että sinä ja minä pääsemme oikealle raiteelle.

Meillä on suunnaton vastuu, ei ainoastaan omasta henkilökohtaisesta kohtalostamme, vaan myös lähimmäisistämme. On ihmisiä, joiden mielestä uskonto on yksityisasia, mutta sitä se ei ole. Mikään ei ole yksityisasia, niin kauan kuin meillä on elimellinen yhteys ihmiskunnan suureen elimistöön. Jos silmäni joutuu vaaraan, ei käteni voi olla puolueeton. Ja jos kansaamme vaanii siveellinen vaara, emme me voi jättää taistelematta sitä vastaan.

En nyt puhu ulkonaisista asioista, taistelusta idässä ja ilmavaarasta. Ajattelen sisäisiä vihollisia: alkoholia ja kevytmielisyyttä ja uskottomuutta avioliitossa. Veneeriset taudit ovat moninkertaistuneet tässä kaupungissa sodan aikana. Papit voivat kertoa, että avioerojen lukumäärä on kohtalokkaasti noussut, ja jokainen tiedämme, että viinan virta paisuu yli äyräitten.

Tähän meidän on saatava apu, ja on vain yksi ainoa voima, joka tähän riittää: Jeesus Kristus ja hänen pelastava evankeliuminsa. Tilastot osoittavat, että missä uskonnolliset liikkeet elävät tuoreina ja voimakkaina, siellä ei esiinny veneerisiä tauteja. Tämäntalvinen kokemus osoittaa, että monet eroaikeissa olleet avioparit ovat ottaneet erohakemuksensa takaisin ja yhtyneet täydellisemmin kuin ennen kohdattuaan Jeesuksen Kristuksen omakohtaisena Vapahtajanaan. Kristuksen Hengellä on kummallinen kyky sammuttaa viinanhimo ja ratkaista ongelmat, joita mikään muu valta ei voi ratkaista.

Me tunnustamme tämän. Me suhtaudumme myötätuntoisesti uskonnolliseen työhön. Meillä on muutamia satoja kenttäpappeja armeijassa. Me annamme avustuksemme Pelastusarmeijalle ja muille sosiaalisille laitoksille. Ja me onnittelemme niitä, joiden onnistuu evankeliumin avulla muuttaa ihmisiä ja osittain yhteiskuntaa.

Suuri virhe vain piilee siinä, että me olemme jättäneet tämän työn urakalle, aivan samoin kuin olemme tehneet monille muille asioille. Me maksamme niille, jotka ovat asettuneet Jumalan käytettäväksi, ja niin katsomme täyttäneemme kaiken vanhurskauden. Mutta me itse emme ole ottaneet omakohtaista vastuuta lähimmäistemme pelastamisesta. Me puolustaudumme sillä, että olemme kansanedustajia, emmekä pappeja tai saarnaajia. Kuka sitä paitsi maksaisi papinpalkan, jos me kaikki alkaisimme saarnata?

Puhujamatkalla Petroskoissa (Äänislinna) 

sota-aikana rintamalla. 

Mangs toinen oikealta.

 

Ei ole lainkaan kysymys siitä, että sinun pitäisi alkaa saarnata, vaan on vain kysymys jostakin paljon yksinkertaisemmasta ja kenties paljon käytännöllisemmästä ja tehokkaammasta. Ehkä ei tarvita muuta kuin että sinä ehdoitta annat itsesi Jeesukselle Kristukselle ja avoimesti uskallat tunnustaa hänen nimeään lähimmäisillesi. Vain muutamia päiviä sitten kuulin Karjalassa erään kenttäpapin lausuvan sangen sattuvan sanan. Hän sanoi, että Suomen salainen ase on usko Jumalaan. Se oli sangen hyvin sanottu. Mutta tämä ase on niin salainen, että muutamat meistä eivät edes uskalla näyttää sitä lähimmille ystävilleen. Se on merkillistä. Nuoret miehet uskaltavat kuolla maansa puolesta, mutta he eivät uskalla lukea Raamattua, niin että toverit näkevät sen. Me uskallamme taistella poliittisen vakaumuksemme puolesta, mutta emme uskalla tunnustaa Kristusta lähimmäistemme edessä.

Ja ajatelkaa, jos alkaisimme vielä yhden asian: täydellä todella kuunnella Jumalaa. Me käytämme aivojamme, pidämme neuvotteluja ja keskustelemme, mutta ajattele, jos me kaiken tämän lisäksi alkaisimme kuunnella, mitä Jumala sanoo. Hänellä on suunnitelma Suomen kansalle ja tulevaisuudelle. Ja aika, jota juuri nyt elämme, on tavattoman vakava. Meillä ei ole varaa kulkea mitään muuta tietä kuin Jumalan tietä. Mutta miten minä voin nähdä Jumalan tien toisille, ellen minä näe sitä itselleni? Meidän kansamme tarvitsee kaikkein parasta juuri nyt, ja kaikkein parasta on Jumalan hallitsema ja Jumalan johtama ihmiselämä, sillä näiden kautta Jumala ilmaisee voimansa maailmassa. Näitä ihmisiä maailma tänään tietämättään tähyilee. Ja näiden ihmisten kautta Jumala on löytävä tiensä maailmaan, joka hulluudessaan on kääntänyt hänelle selkänsä.

 

Rukous: Herra Jumala, meidän Isämme, kiitos, että olet luonut meidät Sinua varten! Kiitos, että olet luonut meidät sellaisiksi, ettemme voi selviytyä ilman Sinua! Nyt me rukoilemme Sinua, anna meille armo nähdä tämä meitä itseämme koskevana, meidän kansaamme, maatamme ja tulevaisuuttamme koskevana! Isä, siunaa Suomen eduskuntaa, hallitusta, presidenttiä ja kansaa! Siunaa poikia rintamalla! Isä, nosta meidät kaikki Sinun tahtoosi! Aamen.