Vain rauhaa kaipaa sydän väsynyt

 Dora Rappard oli sveitsiläinen lähetyssaarnaaja ja virsien kirjoittaja. Monien vuosien ajan hän opetti ja antoi hengellistä ohjausta St. Chrischona Pilgrim Missionissa, evankelisten lähetyssaarnaajien koulutuskoulussa lähellä Baselia, Sveitsissä. Hänen isänsä toimi anglikaani piispana Jerusalemissa 1800-luvulla ja Dora vietti lapsuutensa siellä. Vartuttuaan hän johti tyttökoulua Jerusalemissa. Dora meni naimisiin Karl Heinrich Rappardin kanssa vuonna ja muutti hänen kanssaan Aleksandriaan ja Kairoon.

Dora Rappard oli merkittävä hahmo pietistisessä yhteisöliikkeessä. Häntä alettiin kutsua "Pyhän Chrischonan äidiksi" hänen hengellisten neuvojensa, johtajuutensa ja kirjoitustensa vuoksi.

Virsikirjassamme on yksi hänen kirjoittamansa virsi no: 11 "Sinua Kristus odottaa kirkkosi ristin tiellä"

Yksi hänen kirjoistaan on elämänkerta ”Valoisia jälkiä”, siinä hän kirjoittaa vanhuudesta itsekin vanhenevana:

 

En ole ennen tullut ajatelleeksi, että kristityn vanhuus voisi olla niin kaunis. Ja kiitollisena sille Herralle, joka on luvannut omiansa nostaa, kantaa ja pelastaa ja joka niin uskollisesti on lupauksensa täyttänyt, tahtoisin tässä sanoa siitäkin sanasen.

 

Vanhuus tekee hiljaiseksi.

 

Kuten harpunsoittaja laskee kämmenensä väriseville kielille vaimentaakseen niiden kiihkeitä värähdyksiä, niin laskeutuu myös mahtavampi käsi ihmissydämelle, jolla ennen oli niin palavia toivomuksia, jonka riemu usein kohosi taivaisiin asti ja joka myös saattoi olla kuolemaan saakka murheellinen, hiljentäen sävelten pauhun yhteen sointuun: Kuten Jumala tahtoo! Niin lauloi Davidkin, ehkäpä hänkin vanhuudessaan: »Sieluni on tyynnytetty, kuin vieroitettu lapsi äidin helmassa.» Kuoleva Melanchthon vastasi lääkärilleen ja vävypojalleen Peucerille tämän kysyessä haluaisiko hän vielä jotakin: »En muuta kuin taivasta.»

 

Vanhuus tekee niin pieneksi.

 

Katsoessa elettyä elämää näkee siellä niin paljon puutteita, laiminlyöntejä ja syntejä. Samoin kärsimyksiä ja koettelemuksia, pettymyksiä ja kaikenlaisia vaikeuksia. Palavat rukoukset ovat jääneet kuulematta, kauniit toiveet ovat rauenneet. Nämä nöyryytykset tekevät ihmisen yhä alhaisemmaksi ja köyhemmäksi, yhä täydellisemmin riisutuksi kaikesta, mikä vähänkin voisi houkutella itserakkauteen.

Niinpä lauloi jalo runoilija Meta Heusser:

 

Ei voittoja, ma kuten kerran toivoin,

vain rauhaa kaipaa sydän väsynyt

ja parannusta kuolinhurmehelle

ja lohdutusta viime taipalelle.

Se taivaan oven auki soisi nyt!

 

Ei jää muuta jäljelle, mistä todella voisi iloita, kuin armo. Mutta Kristus sanoo: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.»

 

Siksipä tekeekin vanhuus niin kiitolliseksi.

 

Kiitolliseksi monista ansaitsemattomista Jumalan hyvistä töistä, kiitolliseksi vanhuudessa kaksinverroin kalliista oppimisen ja kasvamisen kyvystä. Kokemukseni tällä alalla ovat olleet sielun kuolemattomuuden ja kehityskyvyn voimakkaana todistuksena! Mitä näköpiirejä avautuukaan vielä iäisyydessä!

Mutta kiitollinen on sydän ennen kaikkea — ja on oleva sitä yhä enemmän — Jeesuksen Kristuksen lunastustyöstä. Mitä lähemmäksi suurta iäisyyttä saavumme, sitä enemmän tunnemme tarvetta ja sanomatonta onnea saadessamme pukeutua Jeesukseen, jotta suurena riisuutumisen hetkenä meidät »havaittaisiin pukeutuneiksi eikä alastomiksi». (2.Kor.5:2-4.) Mitä enemmän maallinen väistyy, sitä enemmän iloitsee ihminen omatessaan varman turvapaikan, joka pysyy muuttumattomana maan ja taivaan hävitessä, ja saadessaan sanoa omakseen sen ihanan Vapahtajan, josta ei kuolema eikä elämä, eivät nykyiset eivätkä tulevat voi meitä erottaa.

 

Sillä vanhuus on vakava asia.

 

Pian varisevat ajan tuntilasin viimeiset hiekkajyväset. Vain muutamia päiviä on meillä vielä jäljellä »pyrkiäksemme tekemään kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi, ettemme lankeaisi ja että meille tarjottaisiin pääsy Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan». (Piet.1:10.) Meillä on enää vain muutamia tilaisuuksia osoittaaksemme rakkautta ja todistaaksemme Herramme pelastavasta armosta. On vain vähän aikaa jäljellä järjestääksemme kaikki asiamme niin kauan kuin matkatovereinemme vielä olemme matkalla, jotta mekin voisimme autuaan Gerhard Tersteegenin lailla sanoa: »En tunne ketään ihmistä kohtaan mitään muuta kuin ehdotonta sovintoa, vilpitöntä nöyryyttä ja sydämellistä rakkautta.» Vain muutamia hetkiä on meillä vielä syventyäksemme yhä enemmän Jumalaan ja antaaksemme hänen täyttää koko olentomme. — Sitten on juoksu päättynyt.

 

Mutta vanhuus on myös toivorikas.

 

Vielä muutamia askelia maan pölyisillä poluilla, sitten päästään päämäärään. Rohkeutta, rohkeutta! Jerusalem ei ole enää kaukana. Pian on yksinäisyys ja kaipaus iäksi ohi. Pian jälleen yhdymme rakastettuihin, jotka lyhyeksi ajaksi ovat silmistämme häipyneet. Pian näemme sen, mitä nyt uskomme, ja tunnemme, kuten meidätkin tunnetaan. Pian voimme täysin rinnoin laulaa Siionin lauluja, jotka jo täällä ovat olleet sydämemme riemuna. Pian — ja se on autuutemme huippu — saamme nähdä kasvoista kasvoihin Hänet, jota nyt jo rakastamme, vaikka emme Häntä näekään, Hänet, joka on meidät ostanut ja pessyt verellään.

 

Tule, Herra Jeesus! Se on ollut seurakunnan kaipaava huuto kaikkina aikoina. Ja Mestarin sana kuuluu kaikille: Olkaa valmiit! Autuas se palvelija, jonka Herra löytää valvomassa.

 

Mutta hän, Jumala, jonka kasvojen edessä isäni ovat vaeltaneet, Jumala, joka on ollut paimeneni minun elinaikanani tähän päivään asti, enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta (1.Moos.48:15-16), siunatkoon meitä ja johdattakoon meitä kädellään, kunnes jalkamme koskettavat porttejasi, oi, Jerusalem!

Luuk.21:28. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

 

Kun lesbo pelastui.....

 

https://www.tv7.fi/arkki/kosketus/anneli-jeesuksessa-loysin-hyvaksynnan_p60143/ 

Anneli kaipasi nuorena naisena huomiota ja miehiin pettyneenä löysi sitä muilta naisilta. Hän eli naisen kanssa elämästään yhdeksän vuotta. Suhteet eivät kuitenkaan tuoneet sitä rauhaa, mitä Anneli etsi. Vasta ravintoloitsijan kommentti pysäytti naisen: "Rukoile Jeesusta Kristusta".

Sinulle, Herra, kunnian me tahdomme nyt antaa

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=b8KeHi0k9rw

Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat Job 29:24

 Kerrotaan, että mies meni lääkäriin, näytti iloiselta ja hyväntuuliselta noin äkkiä arvioiden. Hän kertoi lääkärille selkänsä olevan kovin kipeä ja sattuvan aina kun sitä vääntää eri asentoihin. Kävelykin tuntui vaikealta, paikallaan seisominen lisäsi kipua ja yöt olivat välillä kovin tuskallisia. Lääkäri katsoi hymyilevää miestä ja sanoi sitten: - no ei uskoisi, että teillä on vaivoja, kun naamaa katsoo? Tähän mies vastasi, ettei hän naamaa valitakaan vaan selkää.

 Lapsuudessani otettiin harvakseltaan valokuvia, eikä kaikilla ollut edes omaa kameraa. Mutta ihmiset menivät sitten valokuvaamoihin ikuistamaan itsensä ja perheensä. Ammattilaisilla olivat hyvät pelit ja siksi kuvat olivat laadukkaita. Yksi yhteinen piirre sen aikaisissa kuvissa oli, kaikki ihmiset olivat aina vakavia, totisia ja arvokkaan näköisiä. Vähitellen kuvauskulttuuri sai vaikutteita ulkomailta ja niin sitten kuvanottajat pyrkivät naurattamalla saamaan vakavuuden pois. Jännittyneitä ihmisiä yritettiin vapauttaa ja hymyilemään, vaikkei olisi ollutkaan kovin hauskaa.

 Eräässä seurakunnassa arvosteltiin evankelisia saarnaajia sanomalla, että ne puhuvat helvetistäkin hymyssä suin. Mietin sitten, että kukahan meistä siellä oli sillä tavoin esiintynyt ja missä yhteydessä? Sitten selasin taas internetiä ja noita kristillisiä sivuja. Huomasin, että lähes kaikki henkilökuvat olivat hymyilemässä kuin pudotakseen seurakunnan syliin. Ilme oli sitä luokkaa, että olisi voinut kuvitella kaverin saaneen juuri 5 oikein lotossa, palkankorotuksen, tai ylimääräisen veronpalautuksen? Kun sitten mietin noita julkisuuden henkilöitä, joista moni on minulle tuttu, niin ajattelin, että selvästi totisempi ilme olisi heille ajankohtaisempi?

 Hymy-kulttuuri on tullut meille kaupallisuuden mukana jäädäkseen. Jos aikoo jotain myydä, pitää näyttää siltä, että tavara on tuomassa iloa elämään. En ole itse kovin kauppias-oloinen ja muistan kuinka joskus julistustyöni alkuaikoina jouduin kauppaamaan työnantajani tuotteita ja se oli vaikeaa. Tein hommaa velvollisuudesta, mutten nauttinut siitä. Varmaan se näkyi päältä, koska muut työkaverit tuntuivat aina onnistuvan samoissa hankkeissa minua paremmin? Huomasin, että minun oli helpompi antaa tavaraa ilmaiseksi kuin myydä sitä. Joku sanoisi, että olin väärällä alalla? Omia kirjojani, kasettejani, CD-levyjäni ja muistitikkujani kuitenkin levisi tuhansittain vuosien aikana. Liekö syy sitten siinä, että myin niitä halvalla?

 Lienemme omaksuneet täällä hyvinvoinnin keskellä niin suuren myönteisen asenteen, että tapahtuipa mitä tahansa, olemme kuin TV-mainoksessa yhtä hymyä. Itkeminen ja sureminen katsotaan epäonnistumisen ilmaisuksi, jota pitää välttää. Toinen mieliä muokannut käsite on ollut kautta aikojen synkkä uskovaisuus. On ajateltu, että sellainen mainostaa Jumalaa huonosti ja hymysuin päästään suurempiin voittoihin käsiksi? Onhan seurakunnan tavatessa mukavampi kohdata jo kaukaa hymyilevä lähimmäinen kuin joku happaman näköinen kanssakulkija, jonka odotuksista ei ole tietoa? Mutta eikö se synkkä uskovakin ole Herran oma?

 Eräs Raamatun sairas mies kääntyy katsomaan menneitä päiviään, kun vielä oli ollut terve ja kovassa kurssissa yhteiskunnassa. Oikein erikoisena huomiona hän muistaa ylimielisen hymynsä vaikutuksen ympäröiviin surkimuksiin, jotka etsivät mahdollisesti lohdutusta häneltä? "Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet." Job 29:24. Voi vain kuvitella, miltä noista ihmisistä tuntui, kun rikas ihminen luo heihin ylitsevuotavan hymynsä tekemättä kuitenkaan yhtään mitään lievittääkseen näiden tuskaa ja hätää. Ylpeän hymyn takana oli suuri itseriittoisuuden ihminen: "He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani. Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin. He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle. Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa" Job 29:21-23,25. Ei sanaakaan Jumalasta, Vapahtajasta, esirukouksesta, omastaan jakamisesta, toisen huomioimisesta. Ei hän avannut kotinsa ovia kärsiville, Jumalaa kaipaaville, sorretuille, heikoille. Hänellä ei ollut mitään muille, kaikki elämä pyöri narsistisesti vain hänen ympärillään. Mutta nyt sairaus runteli häntä, Jumala oli sallinut saatana käydä hänen kimppuunsa murentamaan hänen luottamusta itseensä. Omavanhurskauden järkyttävä mato oli tulossa ulos hänen sydämestään. Kurjuus keinutteli hänen arkipäiväänsä, hyvän päivän tutut olivat vaihtaneet toiselle puolelle katua kulkemaan hänen tullessaan vastaan. Eivät he tervehtineet häntä ja vanhat ystävätkin yrittivät vain löytää hänestä virheitä, minkä tähden hän oli joutunut pois hymy-pojan asemasta. "Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi" Job 30:28,31

 Ollessamme Kymenlaaksossa työssä 90-luvulla kävin tapaamassa Olavia, hän oli pappina Kotkassa. Hän esitteli minulle nuoruutensa Raamattua, johon oli tekstannut kutsumuksensa alussa psalmin sanat 51:17. "Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi." Nyt paljon myöhemmin hän oli virassa ollessaan sairastunut vakavaan aivokasvaimeen ja joutunut leikkaukseen, jossa häneltä hävisi kokonaan puhekyky. Hänen oli pitänyt opetella uudestaan puhumaan ja muutenkin hänen koko asemansa oli vaakalaudalla sairauden tähden. Mutta hän teki, mitä kykeni. Sitten hän viittasi tuohon vanhaan Raamatun sanaan ja kertoi minulle itkuisena, miten todellinen se rukous olikaan ollut hänen elämänsä vaikeimmassa hetkessä. Kului vain vähän aikaa tapaamisestamme ja Olavi kuoli. Hän puhui aikansa ja meni Jeesuksen luo, hänen ei tarvitse enää koskaan itkeä, taivaassa hän voi aina hymyillä.

 Jeesus, kaipaan hymyä, sinun hymyäsi, Jumalan hymyä. Hymy on totuttu pitämään hyväksymisen merkkinä. Luulen, että monet kaipaavat, mutta pelkäävät, että olet vihainen. Ehkä ihmiset ovat syyllisiä ja kantavat monenlaisia murheita mukanaan jatkuvasti? Anon siis anteeksiantamusta ja sen tuntuvaa kokemista tähän aikaan, sillä vain sinä voit sen ihmisille antaa. Rukoilen muutosta sydämissä, pimeyden poistumista, vallankumousta, että sinä saisit herruuden orjuutetuissa mielissä ja saatanan ryöstämistä sieluista tulisi seuraajiasi. Vain sinä voit muuttaa itkut iloiksi, masennuksen hymyksi, pimeän valoksi, kuoleman elämäksi, ajallisen taivaalliseksi, syntisen uudeksi ihmiseksi. Tee se!

lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä Apt.20:29

 

Hannele: Jeesus vapautti joogasta

https://www.tv7.fi/arkki/kosketus/hannele-jeesus-vapautti-joogasta_p19920/
 

 Kokemansa avioeron jälkeen Hannele hakeutui selvännäkijälle, jonka esiin tuomat asiat jäivät piinaamaan hänen ajatusmaailmaansa. Hannele yritti vapautua näistä häiritsevistä ajatuksista joogan avulla, mutta ajautuikin syvemmälle pimeyden kahleisiin. Todellinen vapautuminen alkoi vasta seurakunnan työntekijän vastaanotolta, jossa Hannelen puolesta rukoiltiin.

Jeesus auttaa hädässä

 Jumalanpalvelus Alajärven kirkosta 29.1. 2023

saarna Ari Auranen

https://www.youtube.com/watch?v=_DuYO4R8-GM

Sinua ei ole hylätty.

 

https://youtu.be/oHNbP6SlOJo

Helsingin Raamattukoulu

Hannu Äimänen:

Roomalaiskirjeen helmiä 1.

Sinua ei ole hylätty.

Uushenkisyyden harjoittajat löytävät yksi toisensa jälkeen Jeesuksen ja kertovat uskoontulostaan monituhatpäisille someyleisöilleen.

 

Jeesus tuli someen

Useat uushenkisissä piireissä vaikuttaneet hahmot ovat viime aikoina löytäneet Jeesuksen. He ovat jakaneet uskoontulokertomuksiaan monituhatpäisille seuraajajoukoilleen somessa.

Yksi on esimerkiksi näyttelijä Saija Lentonen, joka toimi aiemmin myös tantraohjaajana. Toinen on somevaikuttaja Nea Lundström-Finnilä, joka on tullut tunnetuksi muun muassa kampanjoinnista nykyfeminismiä ja koronarajoituksia vastaan.

Aihe on viime aikoina puhuttanut lukuisissa podcasteissa sekä Youtube-videoissa. Sen ympärille perustettiin myös TV-ohjelma kristilliselle TV7-kanavalle.

Kirjat saivat palaa

Maria Aronson on tehnyt selvän pesäeron uushenkisyyteen. Loppuvuodesta julkaistulla Instagram-videollaan hän polttaa Ikea-kassillisen kirjoja, jotka kertovat kohtu-tietoisuudesta, luonnonuskoista ja kuun palvonnasta.

– Heitin kaikki uushenkiset rituaalit ja seremoniat elämästäni. Poltin kirjat, koska en halunnut laittaa muunneltua totuutta eteenpäin.

Uushenkisyyden piirissä jokaisella on oma totuutensa ja kaikki totuudet ovat yhtä hyviä. Kristinuskossa on Jumalan kokonaisvaltainen totuus, hän luonnehtii.

 klikkaa tästä enemmän

https://yle.fi/a/74-20014254 

Kun Erkki ja haitari tulivat uskoon

Minulle ilmoitettiin, että Erkki sai taivaskutsun Jeesuksen luokse, pitkään kestänyt ystävyytemme täällä ajassa katkesi. Hän on mennyt parempaan kuoroon Herran iloon. Muistin helposti monta tilannetta historiasta, jossa olimme Erkin kanssa tavanneet monia ihmisiä, seurakuntia, uskovia. Lukemattomia kilometrejä oli tullut kuljettua pitkin ja poikin suomen maata Erkin kanssa Herran asioilla. Monissa huusholleissa me nukuimme, söimme ja seurustelimme tuttujen ja tuntemattomien seurassa. Erkillä oli taustalla metallimiehen ammattitaito ja sitä työtä hän teki parikymmentä vuotta tehtaassa ennen kuin tunsi Jumalan kutsun vievän häntä uuteen tehtävään. Se oli johdatus kadunkansan pariin, kaikenlaisten luusereiden ja vempuloiden, syrjäytyneiden ja avuttomien pariin Jeesuksen evankeliumia viemään.

 Teimme 80-luvulla Erkin kanssaan katulähetystyötä Toijalan seudulla monta vuotta. Erkki oli ollut semmoinen tyypillinen kirkkouskovainen kuin moni muukin, kävi kirkossa, lauloi kirkkokuorossa ja yritti muutenkin olla kunnon kansalainen. Mutta sitten tuli herätyksen aika ja Jeesus kutsui häntä pelastukseen. Hän oli ollut ennen pelimannina tansseissa, mutta uskon myötä haitarikin tuli uskoon ja Erkki tuli seurakuntaan opettelemaan hengellisiä lauluja. hänestä kehittyi pian hyvä säestäjä yhteislaulutilaisuuksiin ja monta kertaa hän lauloi myös yksin todistusta Kristuksesta.

Lukuisissa tilaisuuksissa niiden vuosien aikana pidimme evankeliumia tarjolla Erkin kanssa. Seurakunnan diakonissa järjesti kerran viikossa paikallisille juopoille iltoja, jossa tarjottiin sanaa, soppaa ja saippuaa. Erkin kanssa olimme siellä usein mukana ja sekalainen seurakunta osallistui innokkaasti. Joskus taisi paikalla olla enemmän juovuksissa kuin selvänä, mutta ei se haitannut menoa. Myöhemmin sitten Katulähetyskodin syntymisen jälkeen kokoukset laajenivat ja vierailijoina kuultiin mm. Konnakuoro, Pertti Purhonen, Matti Vuolanne, Leo Meller, Tiina Passilahti, Mats ja Eeva Backman, Kaarina Riitinki, Tuula Ekbom, Esa ja Raija Tasanen ja monet muut. Yleensä Erkki ja haitari olivat joka kerran äänessä.

Kerran menimme Erkin kanssa erääseen pieneen seurakuntaan pitämään katulähetysiltaa. Pihalla odottelimme pappia tulevaksi mukaan. Kello oli jo viittä vaille ja valot poissa talosta, kun sielunpaimen ilmestyi näkyviin. Hän avasi oven, sytytti valot ja istuutui eteiseen. Seisoimme siinä hieman hölmistyneenä odottaen, että mitä tapahtuisi seuraavaksi. Sitten hän sanoi: - joo, ei tänne ketään tule! Ja niin kävikin, olimme siinä eteisessä kolmisin hetken aikaa ja sitten lähdimme Erkin kanssa takaisin koteihimme. Se oli pettymys ja turha reissu. Juttelimme palatessamme, ettei tainnut paimen ollut oikein suosittu, eikä kovin halukas kutsumaan kansaa kokoon? Onneksi tämä tapahtui vain kerran reissuillamme.

Olimme usein Erkin kanssa pitämässä hengellistä tilaisuutta Ikaa­­listen kylpylässä, kävimme siellä säännöllisesti parin viikon vä­lein puoli vuotta ja myöhemmin kerran kuukaudessa useamman vuoden ajan. Erkki soitti haitaria ja lauloi, minä puhuin.  Seurakunta oli hyvin seka­lainen. Monet kuluttivat vain väliaikaansa mennäkseen taas ka­pak­kaan ryyppäämään ja tanssimaan. Toiset tulivat hengelliseen tilai­suuteen, koska olivat riittävän kaukana kotoa, ettei kukaan tiennyt heidän olevan kirkossa. Oli todellisia uskovia, jotka kai­pasivat Herran siunausta. Oli vihaisen näköisiä puolisoita, jotka is­tuivat kuin pakolla mukana, eivätkä rukoilleet tai laulaneet. Joskus kävi seurakunnan työntekijöitä, jotka olivat kylpylässä lomalla. Moni rakasti hengellisiä lauluja ja sananjulistusta, mutta tuli niitäkin, joille haitari oli varsinainen pirun keuhko?

Raamatun sanomassa Jumala kutsuu juhliinsa ihmisiä, us­kovat kulkevat pitkin maailmaa ilosanoman kanssa huonolla menes­tyksellä. ”Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sano­maan kutsutuille: ’Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.’ Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään” Luuk.14:17-18. Hyvät juhlat olivat valmiina, mutta ihmisillä ei ollut halua ja ai­kaa. Juhlat olivat toisarvoinen asia, heillä oli tärkeämpää teke­mistä.

Nykyään ihmiset estelevät tuloaan eri syistä kuin ennen. Nyt he sanovat menevänsä pelaamaan palloa tai kiekkoa tai kat­somaan peliä ja siksi eivät voi tulla kirkkoon. Joku kuuntelee mu­siikkia, menee konserttiin tai soittaa itse, eikä sen tähden voi tulla kirkkoon. Joku pelaa jatkuvasti tietokoneella, surffailee netissä, eikä siksi ehdi tulla kirkkoon. On ihmisiä, jotka ovat aina ostoksilla tai ostoskeskuksissa, kahvioissa, peliautomaateilla ja juttuseuraa etsimässä, eivätkä siksi ehdi kirkkoon. Televisio-ohjelmat ovat mo­­nen kompastuskivi varsinkin lisääntyvän kanavatarjonnan myö­­tä. He eivät ehdi tulemaan kirkkoon. Muutamat ovat aina töissä, eivätkä ehdi tulemaan. Sitten on niitäkin, jotka eivät pidä uskovista ja siksi jäävät ulkopuolelle.

Mutta Jumala ei jäänyt toimettomaksi, hän käski hakea seuraavaksi kaikki huonot juhlaan. ”tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle…” 18. Jeesuksen kutsuun vas­taavat edelleenkin sairaat ja syntiset. Jos hyvillä ei ole aikaa eikä halua, niin Jumala kääntyy huonojen puoleen. Ja he tulivat ja heitä riittää, sillä Jumala on laittanut suuret pidot…

                      Anna, Jeesus, ihmisten tulla huonoiksi, että tarvitsisivat ilosanomaa. Minäkin tahdon tulla köyhänä ja sokeana, nälkäisenä ja janoisena, etsivänä ja anovana eteesi. Pelasta haitaristit, että soittaisivat sinun kunniaksesi.

Käännä meihin kasvojesi valo, Herra. Ps.4:7

One way Turku sunnuntaijuhla 8.1. 2023

https://www.youtube.com/watch?v=--syGMts0oU 

 

Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Ef.5:8

Ihminen, miksi kerskaat täällä, tomu, tuhka olet vaan…..

Ruotsissa eli erikoinen seurakunnan pappi Jacob Boëthius, 1647-1718 Morassa. Hänellä oli kiivas luonne, joka aiheutti hänet vaikeihin ristiriitoihin. Nuorena koulunrehtorina hän herätti ankaruudellaan katkeruutta oppilaissa ja opettajatovereissaan. Ja pappina hän taas sai seurakunnan enemmistön vastustuksen.

 

Hän vastusti hylkäävästi tieteen alustavia yrityksiä vapautua teologian johdosta, mutta hänen henkilökohtainen uskonsa, jota väritti väsymätön Raamatun tutkiminen, oli elävää ja sydämellistä. Hän käsitteli kysymystä totuuden kriteeristä ja väitti, että ainoa tae tieteellisten tulosten muuttumattomuudelle on niiden yhdenmukaisuus Pyhän Raamatun kanssa.

Mutta pitemmän kehittelyn esti pitkäaikainen sairaus, ja sitten hän sai työpaikan ja meni naimisiin ja siirtyi täysin virkatehtäviin Västeråsissa. Vuoden 1682 valtiopäivän aikana B. vaikutti notaarina. Toinen pääkohta hänen näkemyksensä mukaan koski kirkon riippumattomuutta valtiosta. Hänen teoreettisen rakennelmansa pääkohta oli, että valtio ja kirkko olivat erillisiä organismeja, joissa kummankin päänä oli Kristus, eli pää ei missään tapauksessa ollut kuningas.

 

Mutta kohtalokkaimmaksi muodostui hänelle, kun hänen omatuntonsa vaati häntä nuhtelemaan itse Ruotsin hovia ja kuningasta maallismielisyydestä, kirkon itsenäisyyden sortamisesta ja kuninkaan arvon liiallisesta korottamisesta. Kun Kaarle XI parhaassa iässään otettiin pois v. 1697 ja hänen poikansa Kaarle XII tuli kuninkaaksi, lähetti Boethius Raamatusta tekemiensä johtopäätösten nojalla uudelle kuninkaalle varoituskirjeitä.

 

Kun Kaarle XII kruunattiin kuninkaaksi 15-vuotiaana vuonna 1697, Jaakob kirjoitti valtiopäivälle ja kuninkaan neuvostolle kirjeitä, joissa hän kyseenalaisti kuninkaallisen itsevaltiuden, ajatuksen, että kuninkaan on nimittänyt Jumala eikä kansa ja että kuningas oli ottanut oikeuden valvoa kirkon sisätilojen yksityiskohtia. B. Kirjoitti: - Voi sitä maata, jonka kuningas on lapsi.

 

Hän kuuli mustasta kruunusta, joka oli ilmestynyt taivaalle, ja piti sitä ennusmerkkinä pahasta. Kuninkaan kruunauspäivänä hän kokosi taloonsa seurakuntalaiset rukoilemaan tilanteen puolesta. Yöllä ryntäsivät pappilaan sotilaat ladatuilla kivääreillä ja palavilla soihduilla. B. Herätettiin sängystään vaimonsa ja lastensa luota ja hänet tuotiin suurimmassa kiireessä Tukholmaan. Tämän rohkean esiintymisensä vuoksi hänet julistettiin harhaoppiseksi, pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Svean hovioikeus tuomitsi B:n elämän, kunnian ja omaisuuden menettämiseen 20. heinäkuuta 1698; ja Tukholman kaupungin konsistorin papin virkaan erottamisesta 3. elokuuta. Hänet vapautettiin kuolemanrangaistuksesta ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Hänelle annetun kuolemantuomion yhteydessä kuningas lisäsi, että teloittajan tulisi polttaa B:n kirjoitukset julkisesti. Hänet erotettiin papinvirasta. Kun mainitut paperit eivät heti syttyneet tuleen, hän sanoi: - Jumalan totuus ei polta mitään. Uusi yritys paremmalla onnella ja hän sanoi: - Polta paperia, mutta älä polta Jumalan sanan totuutta.

 

Hänet siis vangittiin ja vietiin Tukholmaan, missä hänet tuomittiin kuolemaan mestauttamalla. Hänen tuomionsa muutettiin lopulta elinkautiseksi vankeudeksi Venäjän rajalla sijaitsevassa linnoituksessa Pähkinäsaaressa. Mutta hän ei suostunut vaikenemaan, vaan jatkoi itsevaltaisuuden ja kuninkaan epäoikeudenmukaisen sodan kyseenalaistamista, joka käytiin syvällä Venäjän alueella, aina Ukrainassa asti, jossa oli mukana suomalainen sotaväki ja jolla oli tuhoisat seuraukset Ruotsille. Hänen kirjoituksiaan painettiin ja jaettiin salaa, ja kun kuningas ja hänen sotansa tulivat ruotsalaisille yhä suuremmaksi taakaksi, myötätunto Jacobia kohtaan kasvoi.

 

Pähkinälinnan alue

Kuolemantuomion otti Boethius odottamattoman iloisella mielellä vastaan, mutta sitä ei siis pantu täytäntöön, vaan hänet lähetettiin elinkautisvangiksi kauas Pähkinälinnaan Inkerinmaalle. Kun pian tämän jälkeen alkoi suuri Pohjan sota ja sitten Iso viha, piti Boethius ja moni muu hänen kanssaan tätä onnettomuutta ajan turmeluksen ja kuninkaan itsekorotuksen jumalallisena rangaistuksena. Useita kertoja myöhemmin tarjoutui hänelle tilaisuus päästä vapaaksi, mutta hän ei siitä välittänyt. Pitkänä vankeusaikanaan hän sai kokea sanomatonta kurjuutta. Viimeisinä vuosina hän asui Tukholman mielisairaalaan verrattavissa oloissa ja kuoli v. 1718 useiden ystävien suuresti kunnioittamana.

 

On helppo sanoa, että Boethius liioitteli. Hän esimerkiksi piti pahana sitäkin, että miehet ajoivat partansa ja leikkasivat tukkansa, niin kuin monet muutkin siihen aikaan. Mutta liioittelun alla oli selvä tietoisuus siitä nöyryydestä, jossa ihmisen tulee vaeltaa, ja vilpitön halu totella sitä, mitä pitää oikeana.

 

B:n aloitteesta virsikirjaan liitettyjen laulujen aihevalinnat todistivat hänen omista elämänkokemuksistaan. Psalmien ryhmä kuvastaa taistelua vanhurskauden puolesta, jossa hänen omat voimansa liian usein jäivät vajaaksi. Lihaa ja verta ja ylpeyttä vastaan hän asetti Jumalan käskyt ja vihan. Surut ja koettelemukset yksilön elämässä, sota, nälkä ja rutto kansoissa ovat Jumalan varoituksia synnistä ja hänen rangaistuksestaan, julistaa ikuisia rangaistuksia.

 

Hän tunsi Jumalan hengen kehotuksesta nousta erehdyksiä vastaan. - Kuitenkin inhimillisen heikkouden ja lihallisen ihmisten pelon ja kaiken sen vuoksi, mitä näin ennen kuin minun piti kärsiä, vetäydyin, itkin ja rukoilin ja etsin kaikenlaisia pakopaikkoja joinakin päivinä, mutta siinä kaikki….. palava helvetti ilmestyi ymmärrykseni silmille ikään kuin avoimena….. Kaikkivaltias Jumala antakoon minun syntisen köyhän löytää armon ja armon itselleni, kaikki menee hyvin. Suosittelen itseäni Jumalan ystävien rukouksiin.

Kaksi pappia neuvoivat B:tä olemaan tekemättä hänen yritystään, mutta hän sanoi: - Kuinka heidän vastalauseensa pyhiä kirjoituksia kohtaan saattoi selvästi olla tutkittava ja hylättävä, minut vahvistettiin tunnetussa totuudessa.

 

Pähkinälinna

Kostonhimoinen Jumalan tuomio uhkasi jatkuvasti syntisiä ja maailmallisia haaleita hänen suunsa kautta, onnettomuudet maalasivat Jumalan "palavan vihan" kirkkain värein.

Kristityn suhde maalliseen komeuteen ei ollut vähäpätöinen kysymys. Kautta vuosisatojen olivat vilpittömät sielut sitä pohtineet, ja ne heistä, joilla on ollut runoilijan lahjaa, olivat myöskin kirjoittaneet varoitusvirsiä, joissa turhamaisuus tuomittiin ja maallisen loiston katoavaisuus tehtiin eläväksi. Sellaisia virsiä on ollut meidän virsikirjassammekin, ja Jacob Boëthiuksen oli sangen vaikuttava. Se oli vielä edellisessä virsikirjassa, mutta siivottiin pois nykyisestä.

 

1.Ihminen, miksi kerskaat täällä? Tomu, tuhka olet vaan,

kuljet syntisenä maan päällä syntymästä kuolemaan.

Herran armoa sä kysy, Herran tiellä kulje, pysy.

 

2.Ruumistasi hoidat aina, tahdot sitä kaunistaa.

Ruumis on vain hetken laina, maaksi maa sen lahottaa.

Mainen korska katoaa kerran, pysyvää on armo Herran.

 

3.Jospa sielusi saada voisi armon pyhän pukimen!

Jospa vaatteenasi olisi vanhurskaus Kristuksen!

Ikuiseksi on sielusi luotu, autuudeksi sen Kristus suotu.

 

4.Sielun huoli sulta puuttuu, ruumistasi hoidat vaan,

palvelija herraksi muuttuu, lihan nostat kunniaan.

Valta kuuluisi sielullesi, sen sä annat ruumiillesi.

 

5.Häväistykset Kristus kantoi, pilkkakruunun okaisen,

Henkensä hän edestäsi antoi, kantoi synnit jokaisen.

Milloinka sä tätä muistat, milloin korskan luontosi suistat?

 

6.Käytöksellä ylpeällä kiusannut olet Kristusta.

Mielellä nyt nöyrtyvällä katso nöyrää Jeesusta.

Nöyrille hän armon antaa, nöyrät taivaan iloon kantaa.

 

B:n persoonallisuus muuttui perusteellisesti hänen vankeutensa aikana. Jos aiemmin taistelun kuumimmalla hetkellä olisi voitu sanoa hänen "väsyneestä ja häikäilemättömästä mielestään", nyt kaikki ilahtuivat hänen nöyryydestään ja kestävyydestään.

Katkeralla katumuksella hän ajatteli nyt mielensä katkeamatonta kovuutta ja tappioita taistelussa haluja vastaan. Koko mennyt elämänsä, koulutusjärjestelmä puheineen, kiistelyineen ja "ylpeä" mestarin arvonimi, palveluinnostus, itse pyhyys näytti hänestä täyttyneen lihallisella mielellä ja ylpeyden ruuan kuluttamana. Hänen aikoinaan käsittämänsä maailmankuva ei muuttunut peruspiirteissään uudella sisustuksella. Mutta hänen vaatimuksensa pyhitetystä ja epämaailmallisesta käytöksestä säilytti kaiken hänen sidotun ankaruutensa ja vastenmielisyytensä uusia muoteja, peruukkeja ja parranajoja kohtaan, jotka hän jakoi niin monien kirkon palvelijoiden kanssa; vankilavuosien muistelut ja itsesyytökset ovat myöhemmin muodostuneet kuulopuheiksi hänestä.

 

Sota-aikana 1702 venäläiset löysivät hänet puoliksi puretusta huoneesta Pähkinäsaaressa ja tarjosivat hänelle suojaa, mutta hän ei halunnut mitään. - Olen Ruotsin vanki, B itse totesi. Perustana kieltäytymiselle oli hänen luottamuksensa Jumalaan ja hänen asiansa, hänen rakkautensa kuningasta ja isänmaata kohtaan ja hänen halukkuutensa kärsiä kaikkensa julistetun totuuden puolesta.

Epätoivoissaan vaimo kääntyi kuninkaan puoleen pyytäen armoa: - Hän on erehtynyt ja erehtyy edelleen joka päivä, en epäile sitä. Mutta, kaikkein armollisin kuningas, Jumala yksin tietää, erehtyikö ja erehtyikö hän jostain vihasta ja pahuudesta, vai tapahtuiko se ja tapahtuu edelleenkin erikoisesti hankitun heikkouden vuoksi, johon hän itse ei voi vaikuttaa. 10. 1704 kuningas päätti, että hänet voidaan vapauttaa ja luovuttaa vaimolleen, mutta B. ei voinut olla tyytyväinen taistelunsa päättymiseen.

 

Hän muutti takaisin Ruotsiin Västeråsiin. Hän vietti loppuelämänsä hiljaisuudessa. Hänelle sattui vakava onnettomuus tulipalossa 1714, kun osa hänen kirjoistaan ja papereistaan katosi. Hän kuoli ja hautajaiset vietettiin 11.3.1718.

Tulen pian!

Ollessani työssä Helsingissä löysin aikoinaan HKTY:n rukoushuoneen varastosta Torkkelinmäeltä hyljätyn seinätaulun, mustalle sametille oli ommeltu kultakirjaimin "Jeesus sanoo: Katso, minä tulen pian" Ilm.22:12. Ihmettelin, että noin hieno sanoma oli laitettu pois käytöstä ja hylätty varastoon? Taulu oli varmasti tehty jo ennen sotia 20 - 30 luvulla? Vein sen sitten meidän uuteen kotiimme ja työpaikallemme Taasjärven kurssikeskukseen Sipoon. Joidenkin vuosien kuluttua kuljetin sieltä kaikenlaista tavaraa ja huonekaluja juuri toimintansa aloittaneeseen Toijalan Katulähetyskotiin. Siellä laitoin taulun juhlasalin seinälle keskeiselle paikalle julistamaan Jeesusta. Parikymmentä vuotta myöhemmin siellä käydessäni huomasin, että taulu oli poissa ja tilalle oli tuotu monenlaista muuta seinän koristusta. Nyt olin yhteydessä Teriskotiin (yksikön nykyinen nimi) ja kysyin, että saisinko ko. taulun, jos se löytyy, eikä sillä ole heille mitään käyttöä? Niin sitten etsinnän jälkeen taulu löytyi talon ullakolta kaiken romun keskeltä. Toin sen kotiin ja ripustin seinälle julistamaan erästä Raamatun suurta viestiä, vakavaa sanomaa jokaiselle, joka tulee meille kylään.

 

Moni on ajatellut taulua katsellessaan, että se ei ole pitänyt paikkansa, kun noista sanoista on jo 2000 vuotta aikaa, eikä Herra ole vieläkään tullut nähtävällä tavalla. Kaikki aikanaan, sekin päivä tulee. Mutta Raamatun sanoman ydin on sen ajattomuudessa ja jokaista ihmistä koskevassa yksilöllisyydessä. Julistuksen tarkoitus on tiedottaa Jeesuksen olevan kaiken olevaisen suurin nimi ja kaiken päätteeksi osoittavan hallintavaltansa. Mutta meidän syntisten kannalta tärkein sana on "pian", se sisältää jokaisen ihmisen elämän. Se on niin lyhyt tai pitkä, sisältörikas ja yksitoikkoinen, sinitaivainen tai sysimusta yö. Siinä ovat lapsi ja vanhus ja työikäinen yhdessä kulkemassa kohti iankaikkisuutta – pian! "Pian" merkitsee, että Jeesus kohtaa jokaisen ihmisen kerran, ennemmin tai myöhemmin, Jumalan aikataulussa. Hän on nyt Pelastaja, evankeliumin Vapahtaja kaikille ja kerran kuoleman jälkeen tuomari kaikille. Kaikki me seisomme kerran hänen edessään, kaikki me polvistumme kerran hänen edessään, kaikki tunnustavat kerran, että Jeesus on Herra.

 

Raamattu käyttää tässä pian-sanaa, kreikan "takhy", joka voidaan kääntää: pian, nopeasti, heti. Suomenkielessä näillä sanoilla on kuitenkin erilainen merkitys. Eli, jos Jeesus sanoo tulevansa nopeasti, kuvaa meidän kannaltamme elämän lyhykäisyyttä ja yhtäkkisyyttä. Suomenkielessä pian merkitsee pitempää aikaa kuin esimerkiksi heti. 1.Kor.4:19. "Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo," Fil.2:19. Toivon Herrassa Jeesuksessa pian voivani lähettää Timoteuksen teidän tykönne" Ilm.1:1 "Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle" Heti merkitsee suomenkielessä välitöntä tapahtumaa.

 

Jumalan "pian" antaa ihmiselle aikaa tehdä parannus ja kääntyä synteinensä hänen puoleensa uskossa ja katumuksessa. Sama pian-sana antaa etsivälle ihmiselle aikaa rukoilla, että Herra ilmoittaisi itsensä hänelle elävänä ylösnousseena Kaikkivaltiaana Jumalana. ”Pian” on myöskin toivon sana uskovalle, joka odottaa taivaaseen pääsyä ja helmiporttien avautumista uudessa Jerusalemissa Jumalan luona. Jumalan ”pian” on myös toivorikas lohdutus kärsimyksissä elävälle Jumalan lapselle. Moni sairas ja koviin koettelemuksiin uponnut uskova on saanut suurta lohdutusta juuri tästä ajatuksesta. Tämä näkyvä maailma ei ole kaiken lopputulos, vaan Jeesus on viimeisenä seisova multien päällä ja sanova jokaisen ihmisen kohdalla viimeisen sanan – ja se pitää ja ratkaisee ikuisuusaseman.

 

Ystäväni Timo makasi henkitoreissaan Kuusankosken sairaalassa ja soitin hänelle. häneltä oli leikattu syöpäkasvi rinnasta ja kurkkuun oli tehty uusi hengitysaukko. Mies, joka oli omannut loistavan lauluäänen, oli vain raihnaisesti ääntelevä varjo entisestään. Meillä oli hengenyhteys ja kumpikin rakastimme Jeesusta. Olimme pitäneet yhdessä monta hengellistä tilaisuutta ja rukoilleet yhdessä. Nyt me kumpikin odotimme, mitä pian tulisi tapahtumaan. Niinpä sitten puhellessamme kysyin Timolta, milloin hän pääsee kotiin? Hän vastasi, ettei tiedä ja jatkoi, ettei tiedä kumpaan kotiin hän pian pääsee, maalliseen tai taivaalliseen? Niin siitä ei sitten kulunut montaakaan viikkoa ja Timo meni taivaan kotiin Jeesuksen luo. Hän kohdallaan "pian" toteutui. Hän pääsi sinne, missä ei ole itkua, sairautta, syntiä, sairautta, eikä kuolemaa.

 

Joskus tiedotusvälineitä seuratessa ja uutisten koukuttaessa tulee mieli apeaksi ja suru pyrkii puseroon. Eikö oikeudenmukaisuus toteudu milloinkaan, ja miksi vääryys ja pahuus mellastavat kaikkialla menestyksekkäästi, kovaäänisesti ja väkivaltaisesti. Kaikenlainen pimeys valtaa mielet ja ihmiset tappelevat toisiaan vastaan, kaikenlainen hyvä ja kaunis tuhotaan. Siihen tulee rohkaisuksi Jumalan sana: "Älä vihastu pahain tähden, älä kadehdi väärintekijöitä. Sillä niinkuin heinä heidät pian niitetään pois, ja he lakastuvat niinkuin vihanta ruoho. Turvaa Herraan ja tee sitä, mikä hyvä on, asu maassa ja noudata totuutta;" Ps.37:1-3. Uskovan on syytä aina keskittyä Jeesukseen ja riippua hänessä kaikesta ympäristöstä ja sen vaikutuksesta huolimatta. Herraan turvaava on turvassa. Taivaallinen sirppi käy kohta suorittamaan Jumalan tahtoa ja suunnitelmaa. Pahuudella on aina rajansa, Jumala on sen sille asettanut ja joutuu aikanaan tuomittavaksi. Vain se tulee kestämään, mikä perustuu Kristukseen.

 

Eräänä päivänä kolasin pihan runsaasta lumesta ja kävin myös tien puolella ottamassa pois traktorin auraaman kinoksen. Vastakkaisella puolella tietä seisoi linja-autopysäkillä vanha nainen. Minut nähdessään hän huusi, että tulisin kolamaan lumet hänen edestään. Kysyin, että mitä varten ja hän sanoi olevansa huonojalkainen ja pääsevänsä paremmin nousemaan bussiin. Menin sitten tien yli ja lykkäsin lumet pois hänen tieltään. Hän taputti minua olkapäähän ja kiitti. Hän kertoi olleensa eronnut ja menossa entisen miehensä luo kylään. Kysyin, miten kauan hän oli täällä asunut ja sain vastaukseksi muutaman vuoden. Huikkasin lähtiessäni, että meillä on uudenvuodenaattona kotiseurat ja toivotin tervetulleeksi. Hän lupasi tulla. Pian on mahdollista kuulla julistusta Jeesuksesta ja joku voi taas pelastua.

 

Kun Jeesus tuli maailmaan, hän syntyi arkiseen ympäristöön, köyhyyteen ja epätäydellisyyteen, tavallisten ihmisten keskelle. Hän tuli juuri oikeaan aikaan, Jumalan aikaan, kysymättä ihmisten mielipidettä. Maailma, johon hän ilmestyi, oli jumalaton, kurja, pimeä, sairas, sotaisa, moraaliton, valheellinen, täysin syntinen, ilman tulevaisuutta ja toivoa. Tänne hän toi Jumalan pelastuksen, rakkauden, uskon ja taivaan valtakunnan kaikkien hyväksi. Siksi evankeliumi on tänään Jumalan voima itse kullekin pelastukseksi.

Kun Jeesus tulee toisen kerran tänne, ei elämä täällä ole jalostunut, parantunut, eikä tullut paratiisimaiseksi. Silloinkin on maan päällä suuri ahdistus kansoilla, nälänhätää, sotia, väkivaltaa, taloudellista epävarmuutta, juonittelua, pelkoa, hyväksikäyttöä, hylkäämistä, lukemattomia sairauksia ja vaivoja ja synti rehottaa kaikkialla. Siksi hän julistuttaa omiensa kautta edelleen Raamatun kestävän totuuden: "Katso, minä tulen pian!" Se on väkevä sanoma, jonka muutamat haluaisivat edelleen haudata varaston perimmäiseen nurkkaan tai ullakon uumeniin ikiajoiksi.

 

Tule Herra Jeesus, tule ja aseta kaikki kohdalleen, tuo valtakuntasi ja kuninkuutesi ihmiskunnan keskelle. Tuo pyhä nimesi kaikkien huulille ja valloita ihmissydämet kuuliaisiksi Jumalalle, että todistus sinusta kuuluisi täällä kaikilla kielillä, kaikissa kansoissa, kaikkien ihmisten kodeissa. Avaa siihen asti korvamme kuulemaan ääntäsi, taipumaan tahtoosi ja luottamaan sinuun kaikessa näytti miltä näytti, tuntui miltä tuntui, sanoivatpa ihmiset mitä tahansa. Sinun sanasi on suurin aarteemme, sen varassa voimme elää ja kuolla. Sanasi on luotettava, kestävä ja kantava, se säilyy kun maailma horjuu, hukkuu ja näkyvä murenee ja tuhoutuu. Auta jokaista ihmistä näkemään, että tuo sana "pian" on heidän elämäänsä ilmaiseva kokonaisuus, pelastumisen mahdollisuus ja taivaan lahja. Siksi sanon: Tule Herra Jeesus!

 

Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni

 Vanhassa virsikirjassa oli Nousiaisten pitäjän virsirunoilija Antti Kreun-poika Härjänsilmän kirjoittama virsi ”Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni”. Hän oli arvossa pidetty mies, oli kauan lautamiehenä ja piti kotonaan yllä uskovaista elämäntapaa. Herran ehtoollisella käytiin Härjänsilmän talosta kirkonkirjojen mukaan kolme tai neljä kertaa vuodessa.

 

Antti Härjänsilmä oli lahjoiltaan vähän enemmän kuin tavallinen mies. Kun herätyksen tuli oli hänessä syttynyt, tunsi hän Jumalan kehottavan häntä julkiseen esiintymiseen. Mutta siihen ei ollut silloin talonpojalla paljon tilaisuutta. Esivalta pelkäsi, että kansaan leviäisi harhaoppia, ja nimismiehet olivat saaneet käskyn pitää silmällä, ettei kukaan pitäisi hartauskokouksia omin päin. Nousiaisissa oli jo ollut vireillä oikeusjuttuja luvattomien hartauskokousten pitämisestä. Sellaista hurskas lautamies tahtoi varoa. Mutta Antti osasi kirjoittaa ajatuksensa runoiksi. Ja hänen onnistui saada painosta pieni lehtinen, jossa oli neljä virttä. Sellaisia virsilehtisiä sanottiin ennen arkkiveisuiksi tai arkkivirsiksi. Niitä kansa osti mielellään ja lauloi vanhastaan tuttujen virsien lisäksi. Uuden virsiarkin nimenä oli »Neljä hengellistä virttä, herätettyjen omantunnon tilasta, Herran armon vaikutuksesta kirjoitettu». Näin tämä yksi meni:

 

1.Voi, kuinka olen eksynyt niin kauas synneissäni ja Herran tahdon hyljännyt mielettömyydessäni! Nyt sydämeni hämmästyi, se tuomioita säikähtyi synteini suurten tähden.

 

2.Edessäs, Herra, tunnustan valittain kyyneleillä: mä jouduin synnin paulahan maailman harhateillä, mä olen suuri syntinen, sun tuomiosi alainen jo nuoruudesta asti.

 

3.Mä olen aivan kelvoton, niin kurja, auttamaton ja hyviin töihin toimeton, tahtoos taipumaton. Mä menoissani turhissa vain kauemmaksi sinusta pois eksyin maailmassa.

 

4 Mä raukka itkuun raukenen, en lakkaa huokaamasta, mä olen kurja syntinen sen tunnen nyt mä vasta. Ah auta, Herra laupias, ja anna anteeks armostas, sun nimes suuren tähden.

 

Antti Härjänsilmällä oli muuan harras toivomus. Hänellä oli kolme poikaa ja hän halusi, että yksi heistä olisi lukenut papiksi. Mutta ei van eikä nuorin tahtonut lähteä kouluun. Kun isä sitten kysyi keskimmäiseltä, joka oli isänsä kaima, niin tämä vastasi reippaasti: - Kyllä minä lähden. Koulussa muutettiin hänen nimensä, ja hänestä tuli sitten kuuluisa pappi Antti Björkqvist, mainio saarnamies ja tunnetun saarnakirjan, ”Uskon harjoitus autuuteen” kirjoittaja.

 

Kun on verrattu toisiinsa Björkqvistin saarnoja ja hänen isänsä virsiä on huomattu, että niissä on sama henki. Molempia innoitti Jumalan sana ja Herran Henki. He kehottivat kumpikin ihmistä tutkimaan itseään, odottamaan Pyhän Hengen kosketusta ja sydämen liikuttamista. Mutta perustus oli pyhässä sanassa, jota jokaisen tuli hengessä etsiä ja rukoilla osakseen.

 

Eräässä toisessa virressä hän erikoisesti sanoo, että pelkkiin oman sydämen liikutuksiin ei saa luottaa. Antti Björkqvistkin palavasti rukoili hengen pyhiä tuulahduksia maan päälle ja hartaasti halusi nähdä kuulijoittensa sydämien liikkuvan, mutta sittenkin kehotti saarnoissaan panemaan kaiken toivon Jumalan sanaan. Molemmat, sekä isä, että poika, kiittivät ilolla ja hartaasti siitä lohdutuksesta, jonka Jumalan sana antaa, kun se todistaa Jeesuksen kuolleen meidän syntisten tähden.

 

5.Jo joudu, Jeesus, avuksi, ennenkuin tuiki näännyn. Ei auta omat voimani, sun puolehes mä käännyn. Sä Vapahtaja ainoa, sä avuttomain auttaja, mä sinuun yksin turvaan.

 

6.Ah, riennä mulle avuksi suuressa hädässäni, ja puhdistakoon veresi saastaisen sydämeni. Mua Hengelläsi lohduta ja sieluani virvoita, suo rauha tunnolleni.

 

7. Mun etsiä suo sinussa iloa pysyväistä, ja sieluni sä vieroita pois katoovista näistä, maailman että kieltäisin, sun omanasi pysyisin elämän loppuun asti.

Terveysmatka Viroon

 

Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin............... Job 33:27

 Uskon siemenestä lauluun. Miksi laulan Jumalasta?

https://www.youtube.com/watch?v=UPwWim59rps 

Uskon siemenestä lauluun -ohjelmien vetäjänä on Artur Soitu. Artur on muusikko ja kristitty. Mies on inkeriläisestä perheestä. Hän puhuu äidinkielenään venäjää, mutta lapsuudesta asti perheessä puhuttiin myös suomea. Niin ohjelmissaan Soitu puhuu suomea, soittaa kitaraa, laulaa suomenkielisiä hengellisiä lauluja, lukee Raamattua ja miettii Jumalaa. Ensimmäisessä ohjelmassa Artur kertoo siitä, miksi hän laulaa Jumalasta.

Jeesus Kristus, sinä olet rakkauteni, iloni, valoni, pelastukseni, kuninkaani......

 Johann Arndt julkaisi rukouskirjan »Paratiisin yrttitarha», jonka täydellinen nimi oli »Paratiisin yrttitarha, joka on täynnä kristillisiä hyveitä, jotka totisen kristillisyyden harjoitukseksi hartain, opettavin, lohdullisin rukouksin sieluun istutetaan. Arndt kirjoittaa rukouskirjansa alkulauseessa:

- Totisen rukoilijan tulisi elää pyhää ja nuhteetonta elämää, ja enemmän kuin mitään muuta rukoilla Jumalalta siihen voimia. Mutta pyhän elämän perustana on jokapäiväinen katumus uskossa ja uskon hedelmissä, nimittäin kristillisissä hyveissä. Jumala lähestyy sitä, joka elää pyhää elämää. Rukous tulee siten voimalliseksi, se alkaa murheella, jatkuu kyynelin ja päättyy rakkauteen ja iloon. Sitä jokainen rukoilija kokeilkoon.

Kirjan lopussa on ”Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkauden ja armon ylistys.”

Jeesus Kristus, sinä olet rakkauteni, iloni, valoni, pelastukseni, kaunistukseni, kuninkaani, paimeneni, ylkäni, iankaikkinen ylimmäinen pappini, elämäni, viisauteni, rauhani, ja sieluni lepo, vanhurskauteni, pyhitykseni, lunastukseni, uhrini, ainoa välimieheni, armoistuimeni, ainoa toivoni ja apuni hädässä, kallein aarteeni, väkevä varjelijani ja ainoa turvani. Kuinka voisin sinua oikein ylistää? Sinä olet Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa ihanin perikuva. Sinussa minä olen pyhä, vanhurskas ja autuas, mutta ilman sinua olen syntinen, saastainen ja kadotettu.

Olen onneton, olinpa missä tahansa, jos et sinä ole kanssani ja minussa. Tule, iloni, sydämeeni ja ilahduta minua. Tule, rakkauteni ja virvoita minua. Tule elämäni, ja vahvista minua. Tule, valoni, ja valaise minua. Tule sinä, joka olet suloinen, että saan maistaa hyvyyttäsi. Minä tahtoisin nähdä sinun jalon muotosi ja kuulla lempeän äänesi. Tule, että saan nauttia tuoksustasi, sinä suloinen taivaan kukka. Tule, sinä lempeä tuuli, että saisin tuntea vilvoittavan henkäyksesi. Sinun jaloutesi katseleminen ilahduttakoon minua. Pyhyytesi muisteleminen sytyttäköön sydämeni ja rakkautesi ravitkoon minua.

Sinun läsnäolosi olkoon riemuni. Sinä, joka olet nöyrä ja sävyisä, tule sydämeeni. Siten saisin sieluni parhaan kaunistuksen. Sinä olet minulle kallisarvoisempi kuin kaikki jalokivet ja loistavampi kuin kaikki helmet. Sinä olet aina kukkiva ruusu, kaikkien taivaallisten riemujen paratiisi, Jumalan yrttitarhan kaikkein makein hedelmä. Suo minun iäti saada nauttia sinusta. Sinä Isän iankaikkinen sana, puhu minulle niin, että koko maailma minussa vaikenisi. Ikuinen kirkkaus, loista minussa. Ikuinen totuus, opeta minua. Taivaallinen parantaja, paranna minut. Taivaan aarre, vedä sydämeni luoksesi. Taivaallinen Nooa, ojenna kätesi ja ota sieluni köyhä kyyhkynen sinun luoksesi, sillä se ei löydä lepoa missään muualla.

Kuinka ihanat ovat asuinsijasi, Herra Sebaot. Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin. Sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, kuninkaani ja Jumalani. Autuaat ne, jotka sinun huoneessasi asuvat. He kiittävät sinua alati. Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat ja jotka vaeltavat sinun jäljessäsi.

Herra Jeesus, sinun ihmiseksi tulemisesi on minulle ylen kallis, sinun nimesi on ihmeellinen, sinun tekosi ovat valtavat, sinun sanasi on pyhä, kärsimisesi on lohdullinen, ylösnousemuksesi on voitokas, taivaaseenastumisesi tuo ilmi kunniasi, joka on suuri. Sinun kuninkaallinen valtaistuimesi, jonka ympärillä Jumalan enkelit sinua kumartaen palvovat, on korkea ja ylevä, ja sanomaton on sinun valtasi.

Kuka ei sinua pelkäisi, sinä kunnian kuningas? Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle. Kuka on se kunnian kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen, Herra voimallinen sodassa. Nostakaa päänne, te portit, nostakaa päänne, te ikuiset ovet, kunnian kuninkaan käydä sisälle. Kuka on se kunnian kuningas. Hän on Herra Sebaot, hän on kunnian kuningas. Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Herra on Jumala, ja hän antoi valon meille loistaa. Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. Aamen.

Herra on minun turvani

 

 

Pekka Paukkala on ystäväni jo pitkän matkan takaa. Olimme 80-luvulla Toijalan seudulla mukana alkoholistityössä usean vuoden ajan Katulähetyskodin piirissä. Sitten Pekka lähti vaimonsa kanssa Ecuadoriin lähetystyöhön ja minä muutin perheineni Kymenlaaksoon hengelliseen työhön. Nyt sitten eläkkeellä ollessamme olemme aina silloin tällöin pitäneet yhdessä kokouksia Jeesuksen nimissä.

Tässä hänen tuore todistuksensa Forssan ankkalammen rannalta viime kesältä:

https://www.tv7.fi/arkki/herra-on-minun-turvani/pekka-paukkala_p84375/ 

Silloin Kuningas sanoo.....

 

 

 https://www.youtube.com/watch?v=G_SWSUDYFz0

 

Matt.25:

31.Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan 

ja kaikki enkelit hänen kanssaan, 

silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
 

32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat,

 ja hän erottaa toiset toisista, 

niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
 

33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, 

mutta vuohet vasemmalle.

Jumala vaikuttaa kaiken niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat

 https://www.youtube.com/watch?v=mN4N_scrzQg

 

 

Niinisalon kirkko, Kievarinkatu 1, 38840 Niinisalo

Sunnuntaina 20.11. 

klo 16.00 raamattuopetus "Jumalan vaikutus uskovan elämässä"

Turkka Aaltonen

klo 17.00 sanajumalanpalvelus. Antti Saarenketo ja Turkka Aaltonen. 

Pyhäkoulu lapsille saarnan aikana. 

Kirkkokahvit.