Lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä

Näin mainostettiin aikoinaan makkaraa. Mutta minä ajattelin, että teema sopii hyvin myös seurakuntaan. Tosin päinvastaisessa merkityksessä. Sillä jos synti olisi kokonaan kuollut uskovasta, ei olisi mitään hätää. Elämä olisi helppoa kuin keväinen mäenlasku. Nyt kuitenkin elämän peilissä ilmenee jatkuvasti murhetta ja ahdistusta, heikkoutta ja pelkoa. Kristityn liha puhuu ja sekoittaa mielitekojaan uskovaisuuteen, seurauksena on hengellinen kaaos, ristiriidat ja pimeys. Sillä moni roikkuu vanhoissa tavoissaan ja tottumuksissaan kiinni, eikä millään halua luopua niistä? Kristuksen esimerkki ohjaa kuitenkin itsensä kieltämiseen. 1.piet.4:1-2. "Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan."

Meidän päivinämme on tavoitteeksi yli kaiken noussut hyvinvoinnin toteutuminen maailmassamme. Se tarkoittaa riittävää toimeentuloa, ostovoimaa, edullista asuntoa, toiveiden täyttymistä ja ilmaista hautapaikkaa kuoleman jälkeen. Köyhille kehitysmaailman ihmisille se merkitsee pyrkimystä rahamaiden ruokapöytiin, vähäisen omaisuutensa muuttamista maksuvälineeksi, satoja kilometrejä matkaa, piikkilanka-aitojen ylityksiä, vaarallista vaellusta metsien läpi ja veneillä yli meren pakolaisleireihin. Niin mennään lihaa säästämättä, mutta laatu ei useinkaan tule vastaan, vaan pakenee ulottumattomiin. Osa kuolee jo matkalla.

 

Liha, joka uskovassa on edelleen uskoon tulon jälkeen, tarvitsee lain sanaa, ruoskaa ja painamista. Sen olisi kuoltava, ettei se pääse komentelemaan ja pomon paikalle. Lihalle on turha kertoa armosta, se käyttää sen vain väärin itsekkyytensä hyväksi. Ei kukaan tarvitse evankeliumia, ennen kuin on synnin tähden konkurssissa, syyllisenä kuolemaantuomittu ja sairas. Jos synti arvioidaan tunteiden mukaan, se on ihan kivaa, harrastusluonteista ajankulua ja yleisesti hyväksyttyä. Vain Jumalan sanan herättämä omatunto ymmärtää kuinka vakavasta asiasta on kyse, kun ihminen rikkoo Jumalaa vastaan. Syntiä vähättelevä ei käsitä kuinka suuren hinnan Jeesus on hänestä maksanut Golgatan ristillä. 1.Tim.4:1. "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja."

 

Ahdas portti ja kaita tie sopivat vain harvoille. Moni kammoaa sydämen murhetta, vaikka Raamatun mukaan se on välttämätöntä kristitylle. He eivät halua kuulla sellaista sanaa, joka saattaisi heitä parannuksen paikalle. He haluavat kuulla pelkkää evankeliumin sanaa ja sitä he etsivät kaikkialta. Jos sitä ei saa omasta porukasta, he vaihtavat seurakuntaa. Tämä joukko menee tuulen tavoin mihin milloinkin, eikä pääse koskaan oikein juurtumaan Vapahtajaan. He eivät ymmärrä, että ahdistusten tarkoitus on taivuttaa meitä Kristuksen luokse, Herran haavojen parannettavaksi. Usein jää vain ulkoinen jumalisuus jäljelle, eikä löydy hengellistä voimaa ja ruokaa uuden luomuksen elämälle. Moni herätys kaatuu lihallisuuteen ja sielun voimaan, paluuna vanhoihin syntitottumuksiin, katkeruuteen, anteeksiantamattomuuteen ja penseyteen.

 

2.Piet.2:20-22. Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi. Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä. Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

 

Rauhattomuus on yleensä merkki siitä, etteivät uskonasiat ole kohdallaan. Tilapäisesti rauhattomuus vaivaa jokaista ja hetkellinen levottomuus ei ole vaarallista. Rauha tulee Jeesukselta ja uskon alkuaikoina sitä elää suuressa ilon tunteessa. Kun tämä sitten alkaa hiipua ja arki on ankeaa harmautta kaikenlaisine koetuksineen ja vastoinkäymisineen, niin uskova pettyy itseensä, toisiin uskoviin, kirkkoon ja Jumalaan. Hänestä voi tulla kahden tien kulkija, päivällä ja seurakunnassa uskovainen ja yöllä itsekäs ja lihan vallassa. Opetellaan kristityn tavat ja nostetaan kulissit näyttävästi esiin, mutta omissa oloissaan Jeesus laitetaan kaappiin. Hes.8:12 "Näetkö, ihmislapsi, mitä Israelin heimon vanhimmat tekevät pimeässä, itsekukin kuvakammiossansa? Sillä he sanovat: 'Ei Herra meitä näe: Herra on hyljännyt tämän maan.'"

Uskovan liha on vanha ihminen kaikkine heikkouksineen, kierouksineen, valheineen ja synteineen. Tätä on sitten yritetty kiertää ja ohittaa mitä erilaisimmin opein ja toimin, mutta heikolla menestyksellä. On ollut lihan pyhitystä, oikeaa teologiaa, kirkollista perinnettä, lahkoutumista, hyviä yrityksiä ja suuria pettymyksiä. Karismaatikot luulevat, että liha kuolee, kun oikein ylistetään ja tanssitaan kokouksissa. Humanistit ajattelevat, että kun lähimmäistä oikein rakastetaan, se kumoaa lihan teot. Sitten on myönteisen ajattelun koulukunta, joka ajattelee, että pelkästään hyvistä ja armollisista asioista puhuminen kumoaa lihan teot. Mutta Raamattu sanoo: Room.8:5-7. "Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan." Kyllä on vaikea hyväksyä, että minussa on jokin osa, joka ei koskaan alistu Jumalan sanan kuuliaisuuteen. Kristityn lihassa ei asu mitään hyvää, siksi se ei voi koskaan tehdäkään muuta kuin pahaa. Herra toimii lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.

 

Eräs seurakunnan mies kertoi minulle, ettei toinen uskova mies tervehdi häntä kaupassa? Mietin sitten myöhemmin tapausta, kun tunsin molemmat. Heillä ei ollut mitään riitoja tai erimielisyyksiä, mutta kumpikin oli eri ammateissa. Toinen oli akateeminen, toinen oli käsityöammatissa. Näissä asetelmissa usein poliittinen vakaumus ja elitismi teettävät lihan tekoja, jotka erottavat uskovat toinen toisistaan. Ilmeisesti kuitenkin perussyy siellä on Kristuksen uskon kylmeneminen sydämessä ja siitä seuraava kavereiden valikoiminen? Kristuksessa ei kuitenkaan ole miestä tai naista, rikasta tai köyhää, hyviä tai huonoja, nuoria tai vanhoja, vaan kaikki uskovat ovat yhtä Jeesuksessa. On vain yksi lauma ja yksi Paimen.

 

Lihan hyvinvointi antaa aina tilaa epäjumalan palvelukselle, idoli toisensa jälkeen sysää Jeesuksen pois valtaistuimelta, Jumalan asemasta. Epäjumala voi tulla vaikka vatsasta, jota palvotaan ja naamasta, jota voidellaan, jolle uhrataan enemmän kuin Jumalalle. Ihmispelko estää monia palvelemasta ja seuraamasta Herraa. Hyvin alkanut kristillisyys kariutuu liian usein kieltäjän rooliin, kun ympärillä on vain uskosta osattomia. Joillekin kristityille ei taistelu sovi ollenkaan, heille kaikki pitäisi olla aina helppoa kuin lastenkamarin leikit. Ainoa mitä he taistelevat ovatkin vain ne omat tarpeet ja saavutukset, joiden eteen sitten ollaan valmiit vaikka menemään oikeuteen asti. Taisteluissa tulle väkisinkin haavoja, naarmuja ja kovia kokemuksia. Kristityn tulisi varautua siihen, että ylitsemme kävellään raskaasti, meitä kyykytetään, meistä puhutaan valhetellen kaikkinaista pahaa, meidät hylätään kuin vanha kinnas. Jaak.1:2-3. "Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä."

 

Kelpoisuusluokituksemme muuttuu, kun joko liha tai henki saa meitä hallita. Voimme olla Jeesuksen seuraajia tai sitten ja eräänä päivänä olemme siirretyt sarjaan: täysin turhat tyypit? Jumalan läsnäolosta puhuminen menee usein äärimmäisyyksiin ja kaikenlaiset hymy-kristityt antavat väärän kuvan Herran seuraamisesta. Salaa hekin itkevät, mutta esiintyminen vaatii heiltä maireaa hymyä ainakin hetkeksi. Pirun hyökkäyksien kohteeksi joutunut uskova on aina heikoilla, eikä hän selviä ilman että Jeesus auttaa häntä. Jos taas suostuu Pirun nieltäväksi, syntyy siitä vain hitaasti kypsytettyä makkaraa. Piru narauttaa monet lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä. Seurakunnissa voitaisiin hyvin tilastoida kuolleitten ohella myös hengellisesti kuolleet, tähän maailmaan rakastuneet ja Jeesuksen kieltäjät. 2.Tim.2:10 "tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan"

 

Liha eli luonnollinen ihminen ei kykene löytämään yhteyttä Jumalaan, vaan tulee päivä päivältä huonommaksi, murheelliseksi, köyhäksi, viheliäiseksi, maahan viskatuksi, maailman hylkäämäksi, murretuksi, ihmisten halveksimaksi. Siinä tilassa on siis vain opeteltava pyytämään Jumalalta armoa, rukoilemaan, anomaan edes yhtä armon sanaa sydämelleen taivaasta, Herran luota.

 

1.Oi Jeesus, kuule huutoain ja auta kurjaa sieluain.

Sä armostasi minut vain nyt ota tällaisnaan!

 

Oi ota tällaisnaan.  Mun Jeesus kuolit tähteni, Siis ota tällaisnaan.

 

2.Ma rikollinen, avuton, Mutt' veres tähtein juossut on.

Mun tehdä voit, miks' tahtos on: Oi. ota tällaisnaan!…

 

3.Tass' olen, Herra, vallassas, Tee työsi armovoimallas

ja kirkasta Sun kunniasi. Ot aivan tällaisnaan!….

 

4.En parantaa voi itseäin', En pitää yhtä päätöstäin:

Oi, oman nimes tähden näin Ot' aivan tällaisnaan!….

 

Herätyslauluja E ja W Jokinen 1933 no: 35

san. Eliza Hamilton  säv. Ira Sankey

 

Terveysmatka Viroon

 

Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta

 Ystäväni Kalevi ajoi sonneja navettaan, mutta yksi niistä karkasi omille teilleen. Miehet juoksivat itsensä väsyksiin, mutta sonni painoi pakoon. Silloin Kalevin poika, nuori isäntä, sanoi: - ajetaan se rantaan, liejuun. Ja niin tehtiin. Vähän aikaa sonni juoksi pitkin ojanpohjaa ja vihdoin se alkoi painonsa tähden upota saveen. Se pärski ja räpiköi, puuskutti ja lennätti rapaa. Mutta mikään ei auttanut, se upposi vatsaa myöten kuraan ja jäi siihen. Miehet hakivat traktorin ja nostivat eläimen liejusta kuivalle maalle. Siinä se makasi. Miehet sopivat, että jos eläin ei nouse jaloilleen iltaan mennessä, se teurastetaan. Illalla sonni nousi jaloilleen ja seurasi kiltisti isäntää navettaan.

Me ihmisetkin väsytämme itsemme tyhmyydellämme ja haaskaamme voimamme kaikkeen turhuuteen. Siitä voi vielä mennä pitkä aika, ennen kuin ihminen käsittää hänen suurimman ongelmansa olevan synti ja sen myötä ero Jumalasta. Eräs mies puhui kokemuksestaan: ”Minä olen väsyttänyt itseni, Jumala; olen väsyttänyt itseni, Jumala, ja menehdyn. Sillä järjetön olen minä mieheksi, ei ole minulla ihmisymmärrystä” Snl.30:2. Voimien kuluttaminen ei kuitenkaan tuo vastausta ikuisen elämän kysymyksiin. Ei Jumala yleensä löydy punttisalista, eikä tanssilattialta, ei osakepörssistä, ei Golfkentältä, eikä viinakaupasta. Joskus hän kuitenkin menee sinne ihmisten tähden. Toinen mies oli jo suostunut vallitsevaan osaansa liejussa makaamiseen, mutta odotti Vapahtajaa: "Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Sen näkevät monet ja pelkäävät ja turvaavat Herraan." Ps.40:2-4.

 

Jumala on ajatellut meille täyteläisen elämän, joka kulkee hänen tahdossaan. Hänellä on suunnitelma jokaista ihmistä varten. Jos ihminen poikkeaa tästä, tulee hänen elämästään uuvuttava romukuorma, jota ihminen vetää päivästä toiseen perässään. Tätä kuormaa hän raahaa kotiin, kirkkoon, kauppaan, sukulaisiin, naapuriin ja työpaikalle. Kaiken takana on hänen oma järjettömyytensä. Kuka haluaisi olla syvyydessä, kuka tahtoisi upota kuravelliin, kuka haluaisi, että voimat uupuvat ja ulkomuoto näyttää surkealta, kuka haluaisi maata voimattomana toisten katseltavana kedolla? Kuka haluaisi, että ohi kulkevat osoittavat häneen sormellaan tai peräti nauravat hänen kurjalle tilanteelleen?

Olisi olemassa helpompi tie, suostua Jumalan tahtoon, jos ihminen antaisi kuormansa Jeesukselle. Jeesuksen kanssa ihminen ei menehdy, vaan selviää. Joskus Herra saa korjata ihmisiä luokseen kuin tämän rantaliejuun vajonneen sonnin. Sieltä nousee Herran nostamana uupunut kulkija, joka on vielä yltä päältä likainen. Semmoisen Herra korjaa ja ottaa nimiinsä. On siinä sitten kerrottavaa suvulle, ystäville ja kylänmiehille, kun on saanut kokea Herran apua, voimaa ja nostoa takaisin tielle.

 

Sonni oppi itsepäisen ja omavaltaisen juoksunsa jälkeen, mitä avuton voikaan saada auttajaltaan ja isännältään. Ihminenkin voi oppia sonnin tavoin. Vähenevät voimat, hupenevat varat, tietämättömyys, avuttomuus, heikkous ja sairaus ovat Jumalan mahdollisuus ihmisen elämässä. Kuka semmoista itselleen toivoisi, rukoilisi tai suunnittelisi? Kuka ajattelee mitään kielteistä oman elämänsä varalle? Huonojen päivien kirkas ajatus on, että huomenna kaikki on paremmin? Valo loistaa taivaasta kuravelliin juuttuneelle.

 

Jeesus, sinä annoit minunkin väsyä, että voisit auttaa minua. Uupuneena avasin sinulle sydämeni ja sinä tulit minuun asumaan. Kuinka kiitollinen olenkaan sinulle, Mestari.

Minun kansani ravitaan minun hyvyydelläni, sanoo Herra. Jer.31:14

 

Niin tulen nyt, oi Jumala, kuin lapsi, Isän luokse

 

1 .Oi Herra, suo mun levätä sun luonas hetki pieni! 

On niinkuin ehtyis elämä, kuin painuis umpeen tieni.

 

2.Mä muistan, kuinka muinoisin luo äidin lapsi riensi 

Ja painoi päänsä sylihin, ja äiti tuskat liensi.

 

3.Niin tulen nyt, oi Jumala, kuin lapsi, Isän luokse, 

Ja tiedän: et mua karkoita mun syntieni vuoksi.

 

4.Vaan, Isä, sallit tulla mun niin köyhänä kuin lienen, 

Ja lasket kätes siunatun kuin päälle lapsen pienen.

 

5.Sä anteeks suot ja lohdutat ja rohkeutta annat, 

Sä puhdistat ja parannat, tien avaat, nostat, kannat.

 

6.Niin hetken luonas oltuain mä nousen uusin voimin. 

Oi kiitos siitä, mitä sain: taas lähden työhön, toimiin.

 

HLV. 289  (Iina Karttunen / Mikael Nyberg)

Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen tunteaksemme hänet, joka on Todellinen. 1.Joh.5:20

Suomalaisessa kristillisyydessä uskoon ja pelastukseen tähtääviä toimintayksiköitä on perinteisesti kutsuttu herätysliikkeiksi, vaikkei siellä olisi sen sortin elämää ollut pitkään aikaan. Puhe herätyksestä juontaa pietismin historiallisesta vaikutuksesta, jossa syntielämästä kääntyminen, eli parannus oli tärkeää. Pietismissä järjestys on 1.puhdistautuminen, 2.valaistuminen 3.yhdistyminen Jumalaan ja herätyskristillisyys on aina pitäytynyt tähän.

 

Oma historiani on herätyskristillinen, Jumala herätti ja kutsui minut synnin, kuoleman ja pimeyden tieltä Jeesuksen luo taivaan tielle. Hab.3:2."Herra, minä olen kuullut sinulta sanoman, ja olen pelästynyt." Elävän Jumalan kohtaaminen muutti elämäni, arvojärjestykseni, päämääräni ja ystäväpiirini. Suhteeni työhön ja rahaan, tavoitteisiin ja ihmisiin muuttui. Herätyskristillisyys teki ajallisista asioista toisarvoisia taivaallisten asioiden rinnalla. Olin kuin sokeana kulkenut, joka sai yhtäkkiä nähdä. Olin kuin kuuro kulkija, joka yhtäkkiä sai kuulla. Olin kuin eksyksissä vaeltanut samoilija, joka yhtäkkiä löytää tien. Minä pelastuin. Herätyskristillisyys perustui minulla paljolti kokemukseen, jossa Jumala ilmoitti itsensä tuntuvasti, kuulin hänen äänensä täysin suruttomana miehenä.

 

Onkin aina antoisaa jutella ihmisten kanssa, joille tämä alue on valaistunut - ja heitä riittää kaikkialla. Herätyskristillisyys on Jeesuksen uskonto, jossa on hänen etumerkkinsä, jossa hän kulkee edellä, hän on Herra ja Vapahtaja, hänellä on kristillisyyden monopoli. Edelleen on varsin puhutteleva lukukokemus tutustua Lutherin herätyskirjoihin 1500-luvulla, Arndtin kirjoituksiin 1600-luvulta, 1700-luvulla alkaneen herännäisyyteen, Laestadiolaisuuden historiaan 1800-luvulla, 1900-luvun alun Hannulan herätykseen, Muroman julistustoimintaan 1920- ja 30-luvuilla, Mangsin herätyksiin sota-aikana 1940-luvulla.

 

Olin hakemassa kirjoja Ev.Lut. Herätysseuran kirjapainosta Suolahdesta. Toimiston pöydällä oli äsken tulleita traktaattien palautekuponkeja, joissa ihmiset ilmoittivat tulleensa uskoon tai haluavansa tulla uskoon. Mutta eräs mies Oulusta oli soittanut juuri ja kertonut saaneen traktaatin ja antavansa asian poliisille. Eräs hotellin omistaja Satakunnasta oli soittanut ja sanonut olevansa uskossa, mutta ilmoitti että joku innokas uskovainen häiritsee hänen liiketoimintaansa jakamalla Herätysseuran painamia traktaatteja hotellissa. Omistaja pyysi, että jakelu lopetettaisiin. Eräs mies soitti Lahdesta ja sanoi hänen äitinsä kuolleen sydänkohtaukseen luettuaan traktaattia. Hän lupasi haastaa Herätysseuran oikeuteen. Tämä oli hengellisen työn arkea, herätyskristillisyydellä on hintansa, vastavoimat ärjyvät.

 

Herätysseura syntyi aikoinaan Kauhavan seurakunnan nuoriso-ohjaajan, Pertti Nousiaisen visiosta. Sangen vaatimattomasta alusta kehittyi erittäin tarpeellinen toiminta, joka suolsi tuhansittain traktaatteja, tolppajulisteita, vihkoja, kirjoja, laulukirjoja ja monisteita usealla eri kielellä. Alhaisten kustannusten ja edullisen hintapolitiikan takia siitä tuli merkittävä tehdas herätyskristillisyyttä ajatellen. Pertti kustansi sellaista materiaalia, jossa Jeesus oli suurin, tärkein ja julistetuin. Hän vaali herätyskristillisyyttä, ei tehnyt kirkkopolitiikkaa, eikä pyrkinyt kiillottamaan omaa kilpeään ja puljuaan. Hän ei koskaan puhunut minulle rahasta, mutta kaikki toimi silti aina hienosti. Ilmeisesti hän osasi suhteuttaa tulot ja menot Jumalan johdatuksessa. Hän ei ollut opin puolesta taistelija, eikä korostanut seurakuntaa tai järjestöä. Hän oli herätyksen saanut mies, joka keskittyi Jeesuksen henkilöön ja hänestä todistamiseen.

 

Pitkäaikainen ystävyytemme päättyi hiljattain, kun Pertti sai kutsun taivaankotiin. Ihmettelin sitten ääneen, ettei kukaan tehnyt siitä minkäänlaista numeroa eikä juttua? Kaikenlaiset tyhjäntoimittajat saavat lehdissä palstatilaa sivukaupalla ja radiossa vastaavat höpöttäjät pitävät omaa hauskaa tunti tolkulla. Yleensä pohjanoteeraus näissä kisoissa on se, kun mediassa joltakin kirkon edustajalta kysytään, mitä mieltä kirkko on nyt kriisin aikana? Niinpä ryhdikäs virkailija astuu hymyillen kertomaan, kuinka me herätämme toivoa ja kyllä tästä selvitään, kun vaan jaksetaan. Titanic uppoaa, eikä silti heitetä pelastusta ihmisten ulottuville, lisätään vain naurua ja menevää musaa, herkutelua ja vetkuttelua? Luuk.4:43. Mutta hän sanoi heille: "Minun tulee muillekin kaupungeille julistaa Jumalan valtakunnan evankeliumia, sillä sitä varten minä olen lähetetty."

 

Maailma on täynnä vahvoja ihmisiä. Ajattelen, että suuri hengellinen herätys tarvitsee tullakseen kovat vaivat: sodan, nälän, sairauden, köyhyyden, avuttomuuden, pimeyden, yksinäisyyden. Ihmiset torjuvat luonnostaan kaikenlaisen itseensä kohdistuvan Jumalan työn. He ovat pakomatkalla. Herätyksen tulisi olla kuin pahaääninen vanhanaikainen herätyskello, joka säälimättömästi kurittaa nukkuvien tajuntaa. Herätys on kuin kylmä, pimeä vankila, jossa ihminen on yksin ilman ruokaa, avuttomana. Se on kuin syyttäjän sormi, joka etsii sinua, vain sinua ja juuri sinua. Herätys on kuin tuomion pasuuna, joka ilmoittaa tulevasta tuhosta, se vetää maton alta ja kaataa armottomasti ketoon ryhdikkäänkin ihmisen tehden hänestä täysin syntisen. 1.Tim.1:15."Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan".

 

Olen nähnyt ihmisiä särkyneinä itkemässä Jeesuksen edessä etsimässä armoa ja apua. He olivat niitä samoja ihmisiä, joita olin arvioinut aikaisemmin suuriksi, vahvoiksi ja koviksi. Ihmeellistä? Muistan kuinka näin heidät parhaissa vaatteissa, suurissa juhlissa, hymyssä suin. Äänekkäästi he esiintyivät kaikkitietävinä ja itsevarmoina kuin urheilukilpailussa. Muistan, ettei heillä ollut rahasta puutetta, eivätkä he valittaneet epäonnistumisiaan. He sanoivat heikkouden, hitauden ja yksinkertaisuuden olevan säälittävää köyhien ruokaa. Silloin heillä oli aina kiire tulla ja mennä. Mutta mikä heihin oli mennyt? Miksi he olivat tuollaisia? He olivat heränneet. Nyt he olivat pysähtyneet, alistuneen oloisia, päät painuksissa, hartiat koholla, hikoilivat ja rukoilivat armoa. Se on herätyskristillisyyttä, joka on aina sotatilassa maailman, synnin ja perkeleen kanssa. Sen päämäärä on - kaikki uskoon, muuten perii hukka.

 

1.Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan,

jolta syyni suuret anteeks sain ja saan.

 

2.Hän mun syyni suuret poisti verellään,

otti synnin orjan armoon, elämään.

 

3.Katkoi verkot valheen, kahleet kuoleman,

vangin vapautti, laps oon Jumalan.

 

4.Lapsi oma Herran, taivaan kuninkaan,

kruunun perin kerran, valtakunnan saan.

 

5.Pääsen asukkaaksi kultakaupunkiin,

viedään vierahaksi häihin iäisiin.

 

Simo Korpela 1913.

Enkeli ruokki pikkupoikaa raunioissa Turkissa

 

Jumalallinen väliintulo Turkin maanjäristys Haber-kanava (uutiset) tapasi 5-vuotiaan pojan, joka saatiin ulos raunioista 112 tunnin jälkeen  

Vähän aikaa sitten turkkilainen A haber -kanava tapasi 5-vuotiaan pojan, joka juuri nousi raunioista 112 tunnin jälkeen (4 ja ½ vuorokautta). He kysyivät häneltä, "Etkö ollut nälkäinen kaikki nämä tunnit?" Hän sanoi kirjaimellisesti: - Aina silloin tällöin valkoisiin pukeutunut henkilö tuli luokseni ja ruokki minua ja antoi minulle vettä ja sitten meni pois.

Uutinen pojan pelastuksesta levisi nopeasti, ja ihmiset kaikkialla Turkissa olivat täynnä toivoa ja inspiraatiota. Tarina kosketti monien sydämiä, jotka pitivät sitä merkkinä jumalallisesta väliintulosta. Monet ihmiset ilmaisivat sosiaalisessa mediassa ilonsa ja kiitollisuutensa onnistuneesta pelastusoperaatiosta, ja jotkut kutsuivat poikaa ihmelapseksi.

Esteistä huolimatta pelastusryhmät eivät koskaan luopuneet toivosta ja jatkoivat raunioiden etsintää. Heidän päättäväisyytensä kannatti, kun he lopulta löysivät 5-vuotiaan pojan, joka oli elossa ja terve. Pojan pelastuksesta on tullut toivon symboli turkkilaisille, jotka haluavat nyt rakentaa uudelleen elämäänsä ja yhteisöjään.

Vain rauhaa kaipaa sydän väsynyt

 Dora Rappard oli sveitsiläinen lähetyssaarnaaja ja virsien kirjoittaja. Monien vuosien ajan hän opetti ja antoi hengellistä ohjausta St. Chrischona Pilgrim Missionissa, evankelisten lähetyssaarnaajien koulutuskoulussa lähellä Baselia, Sveitsissä. Hänen isänsä toimi anglikaani piispana Jerusalemissa 1800-luvulla ja Dora vietti lapsuutensa siellä. Vartuttuaan hän johti tyttökoulua Jerusalemissa. Dora meni naimisiin Karl Heinrich Rappardin kanssa vuonna ja muutti hänen kanssaan Aleksandriaan ja Kairoon.

Dora Rappard oli merkittävä hahmo pietistisessä yhteisöliikkeessä. Häntä alettiin kutsua "Pyhän Chrischonan äidiksi" hänen hengellisten neuvojensa, johtajuutensa ja kirjoitustensa vuoksi.

Virsikirjassamme on yksi hänen kirjoittamansa virsi no: 11 "Sinua Kristus odottaa kirkkosi ristin tiellä"

Yksi hänen kirjoistaan on elämänkerta ”Valoisia jälkiä”, siinä hän kirjoittaa vanhuudesta itsekin vanhenevana:

 

En ole ennen tullut ajatelleeksi, että kristityn vanhuus voisi olla niin kaunis. Ja kiitollisena sille Herralle, joka on luvannut omiansa nostaa, kantaa ja pelastaa ja joka niin uskollisesti on lupauksensa täyttänyt, tahtoisin tässä sanoa siitäkin sanasen.

 

Vanhuus tekee hiljaiseksi.

 

Kuten harpunsoittaja laskee kämmenensä väriseville kielille vaimentaakseen niiden kiihkeitä värähdyksiä, niin laskeutuu myös mahtavampi käsi ihmissydämelle, jolla ennen oli niin palavia toivomuksia, jonka riemu usein kohosi taivaisiin asti ja joka myös saattoi olla kuolemaan saakka murheellinen, hiljentäen sävelten pauhun yhteen sointuun: Kuten Jumala tahtoo! Niin lauloi Davidkin, ehkäpä hänkin vanhuudessaan: »Sieluni on tyynnytetty, kuin vieroitettu lapsi äidin helmassa.» Kuoleva Melanchthon vastasi lääkärilleen ja vävypojalleen Peucerille tämän kysyessä haluaisiko hän vielä jotakin: »En muuta kuin taivasta.»

 

Vanhuus tekee niin pieneksi.

 

Katsoessa elettyä elämää näkee siellä niin paljon puutteita, laiminlyöntejä ja syntejä. Samoin kärsimyksiä ja koettelemuksia, pettymyksiä ja kaikenlaisia vaikeuksia. Palavat rukoukset ovat jääneet kuulematta, kauniit toiveet ovat rauenneet. Nämä nöyryytykset tekevät ihmisen yhä alhaisemmaksi ja köyhemmäksi, yhä täydellisemmin riisutuksi kaikesta, mikä vähänkin voisi houkutella itserakkauteen.

Niinpä lauloi jalo runoilija Meta Heusser:

 

Ei voittoja, ma kuten kerran toivoin,

vain rauhaa kaipaa sydän väsynyt

ja parannusta kuolinhurmehelle

ja lohdutusta viime taipalelle.

Se taivaan oven auki soisi nyt!

 

Ei jää muuta jäljelle, mistä todella voisi iloita, kuin armo. Mutta Kristus sanoo: »Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.»

 

Siksipä tekeekin vanhuus niin kiitolliseksi.

 

Kiitolliseksi monista ansaitsemattomista Jumalan hyvistä töistä, kiitolliseksi vanhuudessa kaksinverroin kalliista oppimisen ja kasvamisen kyvystä. Kokemukseni tällä alalla ovat olleet sielun kuolemattomuuden ja kehityskyvyn voimakkaana todistuksena! Mitä näköpiirejä avautuukaan vielä iäisyydessä!

Mutta kiitollinen on sydän ennen kaikkea — ja on oleva sitä yhä enemmän — Jeesuksen Kristuksen lunastustyöstä. Mitä lähemmäksi suurta iäisyyttä saavumme, sitä enemmän tunnemme tarvetta ja sanomatonta onnea saadessamme pukeutua Jeesukseen, jotta suurena riisuutumisen hetkenä meidät »havaittaisiin pukeutuneiksi eikä alastomiksi». (2.Kor.5:2-4.) Mitä enemmän maallinen väistyy, sitä enemmän iloitsee ihminen omatessaan varman turvapaikan, joka pysyy muuttumattomana maan ja taivaan hävitessä, ja saadessaan sanoa omakseen sen ihanan Vapahtajan, josta ei kuolema eikä elämä, eivät nykyiset eivätkä tulevat voi meitä erottaa.

 

Sillä vanhuus on vakava asia.

 

Pian varisevat ajan tuntilasin viimeiset hiekkajyväset. Vain muutamia päiviä on meillä vielä jäljellä »pyrkiäksemme tekemään kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi, ettemme lankeaisi ja että meille tarjottaisiin pääsy Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan». (Piet.1:10.) Meillä on enää vain muutamia tilaisuuksia osoittaaksemme rakkautta ja todistaaksemme Herramme pelastavasta armosta. On vain vähän aikaa jäljellä järjestääksemme kaikki asiamme niin kauan kuin matkatovereinemme vielä olemme matkalla, jotta mekin voisimme autuaan Gerhard Tersteegenin lailla sanoa: »En tunne ketään ihmistä kohtaan mitään muuta kuin ehdotonta sovintoa, vilpitöntä nöyryyttä ja sydämellistä rakkautta.» Vain muutamia hetkiä on meillä vielä syventyäksemme yhä enemmän Jumalaan ja antaaksemme hänen täyttää koko olentomme. — Sitten on juoksu päättynyt.

 

Mutta vanhuus on myös toivorikas.

 

Vielä muutamia askelia maan pölyisillä poluilla, sitten päästään päämäärään. Rohkeutta, rohkeutta! Jerusalem ei ole enää kaukana. Pian on yksinäisyys ja kaipaus iäksi ohi. Pian jälleen yhdymme rakastettuihin, jotka lyhyeksi ajaksi ovat silmistämme häipyneet. Pian näemme sen, mitä nyt uskomme, ja tunnemme, kuten meidätkin tunnetaan. Pian voimme täysin rinnoin laulaa Siionin lauluja, jotka jo täällä ovat olleet sydämemme riemuna. Pian — ja se on autuutemme huippu — saamme nähdä kasvoista kasvoihin Hänet, jota nyt jo rakastamme, vaikka emme Häntä näekään, Hänet, joka on meidät ostanut ja pessyt verellään.

 

Tule, Herra Jeesus! Se on ollut seurakunnan kaipaava huuto kaikkina aikoina. Ja Mestarin sana kuuluu kaikille: Olkaa valmiit! Autuas se palvelija, jonka Herra löytää valvomassa.

 

Mutta hän, Jumala, jonka kasvojen edessä isäni ovat vaeltaneet, Jumala, joka on ollut paimeneni minun elinaikanani tähän päivään asti, enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta (1.Moos.48:15-16), siunatkoon meitä ja johdattakoon meitä kädellään, kunnes jalkamme koskettavat porttejasi, oi, Jerusalem!

Luuk.21:28. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

 

Kun lesbo pelastui.....

 

https://www.tv7.fi/arkki/kosketus/anneli-jeesuksessa-loysin-hyvaksynnan_p60143/ 

Anneli kaipasi nuorena naisena huomiota ja miehiin pettyneenä löysi sitä muilta naisilta. Hän eli naisen kanssa elämästään yhdeksän vuotta. Suhteet eivät kuitenkaan tuoneet sitä rauhaa, mitä Anneli etsi. Vasta ravintoloitsijan kommentti pysäytti naisen: "Rukoile Jeesusta Kristusta".

Sinulle, Herra, kunnian me tahdomme nyt antaa

 

 

https://www.youtube.com/watch?v=b8KeHi0k9rw

Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat Job 29:24

 Kerrotaan, että mies meni lääkäriin, näytti iloiselta ja hyväntuuliselta noin äkkiä arvioiden. Hän kertoi lääkärille selkänsä olevan kovin kipeä ja sattuvan aina kun sitä vääntää eri asentoihin. Kävelykin tuntui vaikealta, paikallaan seisominen lisäsi kipua ja yöt olivat välillä kovin tuskallisia. Lääkäri katsoi hymyilevää miestä ja sanoi sitten: - no ei uskoisi, että teillä on vaivoja, kun naamaa katsoo? Tähän mies vastasi, ettei hän naamaa valitakaan vaan selkää.

 Lapsuudessani otettiin harvakseltaan valokuvia, eikä kaikilla ollut edes omaa kameraa. Mutta ihmiset menivät sitten valokuvaamoihin ikuistamaan itsensä ja perheensä. Ammattilaisilla olivat hyvät pelit ja siksi kuvat olivat laadukkaita. Yksi yhteinen piirre sen aikaisissa kuvissa oli, kaikki ihmiset olivat aina vakavia, totisia ja arvokkaan näköisiä. Vähitellen kuvauskulttuuri sai vaikutteita ulkomailta ja niin sitten kuvanottajat pyrkivät naurattamalla saamaan vakavuuden pois. Jännittyneitä ihmisiä yritettiin vapauttaa ja hymyilemään, vaikkei olisi ollutkaan kovin hauskaa.

 Eräässä seurakunnassa arvosteltiin evankelisia saarnaajia sanomalla, että ne puhuvat helvetistäkin hymyssä suin. Mietin sitten, että kukahan meistä siellä oli sillä tavoin esiintynyt ja missä yhteydessä? Sitten selasin taas internetiä ja noita kristillisiä sivuja. Huomasin, että lähes kaikki henkilökuvat olivat hymyilemässä kuin pudotakseen seurakunnan syliin. Ilme oli sitä luokkaa, että olisi voinut kuvitella kaverin saaneen juuri 5 oikein lotossa, palkankorotuksen, tai ylimääräisen veronpalautuksen? Kun sitten mietin noita julkisuuden henkilöitä, joista moni on minulle tuttu, niin ajattelin, että selvästi totisempi ilme olisi heille ajankohtaisempi?

 Hymy-kulttuuri on tullut meille kaupallisuuden mukana jäädäkseen. Jos aikoo jotain myydä, pitää näyttää siltä, että tavara on tuomassa iloa elämään. En ole itse kovin kauppias-oloinen ja muistan kuinka joskus julistustyöni alkuaikoina jouduin kauppaamaan työnantajani tuotteita ja se oli vaikeaa. Tein hommaa velvollisuudesta, mutten nauttinut siitä. Varmaan se näkyi päältä, koska muut työkaverit tuntuivat aina onnistuvan samoissa hankkeissa minua paremmin? Huomasin, että minun oli helpompi antaa tavaraa ilmaiseksi kuin myydä sitä. Joku sanoisi, että olin väärällä alalla? Omia kirjojani, kasettejani, CD-levyjäni ja muistitikkujani kuitenkin levisi tuhansittain vuosien aikana. Liekö syy sitten siinä, että myin niitä halvalla?

 Lienemme omaksuneet täällä hyvinvoinnin keskellä niin suuren myönteisen asenteen, että tapahtuipa mitä tahansa, olemme kuin TV-mainoksessa yhtä hymyä. Itkeminen ja sureminen katsotaan epäonnistumisen ilmaisuksi, jota pitää välttää. Toinen mieliä muokannut käsite on ollut kautta aikojen synkkä uskovaisuus. On ajateltu, että sellainen mainostaa Jumalaa huonosti ja hymysuin päästään suurempiin voittoihin käsiksi? Onhan seurakunnan tavatessa mukavampi kohdata jo kaukaa hymyilevä lähimmäinen kuin joku happaman näköinen kanssakulkija, jonka odotuksista ei ole tietoa? Mutta eikö se synkkä uskovakin ole Herran oma?

 Eräs Raamatun sairas mies kääntyy katsomaan menneitä päiviään, kun vielä oli ollut terve ja kovassa kurssissa yhteiskunnassa. Oikein erikoisena huomiona hän muistaa ylimielisen hymynsä vaikutuksen ympäröiviin surkimuksiin, jotka etsivät mahdollisesti lohdutusta häneltä? "Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet." Job 29:24. Voi vain kuvitella, miltä noista ihmisistä tuntui, kun rikas ihminen luo heihin ylitsevuotavan hymynsä tekemättä kuitenkaan yhtään mitään lievittääkseen näiden tuskaa ja hätää. Ylpeän hymyn takana oli suuri itseriittoisuuden ihminen: "He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani. Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin. He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle. Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa" Job 29:21-23,25. Ei sanaakaan Jumalasta, Vapahtajasta, esirukouksesta, omastaan jakamisesta, toisen huomioimisesta. Ei hän avannut kotinsa ovia kärsiville, Jumalaa kaipaaville, sorretuille, heikoille. Hänellä ei ollut mitään muille, kaikki elämä pyöri narsistisesti vain hänen ympärillään. Mutta nyt sairaus runteli häntä, Jumala oli sallinut saatana käydä hänen kimppuunsa murentamaan hänen luottamusta itseensä. Omavanhurskauden järkyttävä mato oli tulossa ulos hänen sydämestään. Kurjuus keinutteli hänen arkipäiväänsä, hyvän päivän tutut olivat vaihtaneet toiselle puolelle katua kulkemaan hänen tullessaan vastaan. Eivät he tervehtineet häntä ja vanhat ystävätkin yrittivät vain löytää hänestä virheitä, minkä tähden hän oli joutunut pois hymy-pojan asemasta. "Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi" Job 30:28,31

 Ollessamme Kymenlaaksossa työssä 90-luvulla kävin tapaamassa Olavia, hän oli pappina Kotkassa. Hän esitteli minulle nuoruutensa Raamattua, johon oli tekstannut kutsumuksensa alussa psalmin sanat 51:17. "Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi." Nyt paljon myöhemmin hän oli virassa ollessaan sairastunut vakavaan aivokasvaimeen ja joutunut leikkaukseen, jossa häneltä hävisi kokonaan puhekyky. Hänen oli pitänyt opetella uudestaan puhumaan ja muutenkin hänen koko asemansa oli vaakalaudalla sairauden tähden. Mutta hän teki, mitä kykeni. Sitten hän viittasi tuohon vanhaan Raamatun sanaan ja kertoi minulle itkuisena, miten todellinen se rukous olikaan ollut hänen elämänsä vaikeimmassa hetkessä. Kului vain vähän aikaa tapaamisestamme ja Olavi kuoli. Hän puhui aikansa ja meni Jeesuksen luo, hänen ei tarvitse enää koskaan itkeä, taivaassa hän voi aina hymyillä.

 Jeesus, kaipaan hymyä, sinun hymyäsi, Jumalan hymyä. Hymy on totuttu pitämään hyväksymisen merkkinä. Luulen, että monet kaipaavat, mutta pelkäävät, että olet vihainen. Ehkä ihmiset ovat syyllisiä ja kantavat monenlaisia murheita mukanaan jatkuvasti? Anon siis anteeksiantamusta ja sen tuntuvaa kokemista tähän aikaan, sillä vain sinä voit sen ihmisille antaa. Rukoilen muutosta sydämissä, pimeyden poistumista, vallankumousta, että sinä saisit herruuden orjuutetuissa mielissä ja saatanan ryöstämistä sieluista tulisi seuraajiasi. Vain sinä voit muuttaa itkut iloiksi, masennuksen hymyksi, pimeän valoksi, kuoleman elämäksi, ajallisen taivaalliseksi, syntisen uudeksi ihmiseksi. Tee se!

lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä Apt.20:29

 

Hannele: Jeesus vapautti joogasta

https://www.tv7.fi/arkki/kosketus/hannele-jeesus-vapautti-joogasta_p19920/
 

 Kokemansa avioeron jälkeen Hannele hakeutui selvännäkijälle, jonka esiin tuomat asiat jäivät piinaamaan hänen ajatusmaailmaansa. Hannele yritti vapautua näistä häiritsevistä ajatuksista joogan avulla, mutta ajautuikin syvemmälle pimeyden kahleisiin. Todellinen vapautuminen alkoi vasta seurakunnan työntekijän vastaanotolta, jossa Hannelen puolesta rukoiltiin.

Jeesus auttaa hädässä

 Jumalanpalvelus Alajärven kirkosta 29.1. 2023

saarna Ari Auranen

https://www.youtube.com/watch?v=_DuYO4R8-GM

Sinua ei ole hylätty.

 

https://youtu.be/oHNbP6SlOJo

Helsingin Raamattukoulu

Hannu Äimänen:

Roomalaiskirjeen helmiä 1.

Sinua ei ole hylätty.

Uushenkisyyden harjoittajat löytävät yksi toisensa jälkeen Jeesuksen ja kertovat uskoontulostaan monituhatpäisille someyleisöilleen.

 

Jeesus tuli someen

Useat uushenkisissä piireissä vaikuttaneet hahmot ovat viime aikoina löytäneet Jeesuksen. He ovat jakaneet uskoontulokertomuksiaan monituhatpäisille seuraajajoukoilleen somessa.

Yksi on esimerkiksi näyttelijä Saija Lentonen, joka toimi aiemmin myös tantraohjaajana. Toinen on somevaikuttaja Nea Lundström-Finnilä, joka on tullut tunnetuksi muun muassa kampanjoinnista nykyfeminismiä ja koronarajoituksia vastaan.

Aihe on viime aikoina puhuttanut lukuisissa podcasteissa sekä Youtube-videoissa. Sen ympärille perustettiin myös TV-ohjelma kristilliselle TV7-kanavalle.

Kirjat saivat palaa

Maria Aronson on tehnyt selvän pesäeron uushenkisyyteen. Loppuvuodesta julkaistulla Instagram-videollaan hän polttaa Ikea-kassillisen kirjoja, jotka kertovat kohtu-tietoisuudesta, luonnonuskoista ja kuun palvonnasta.

– Heitin kaikki uushenkiset rituaalit ja seremoniat elämästäni. Poltin kirjat, koska en halunnut laittaa muunneltua totuutta eteenpäin.

Uushenkisyyden piirissä jokaisella on oma totuutensa ja kaikki totuudet ovat yhtä hyviä. Kristinuskossa on Jumalan kokonaisvaltainen totuus, hän luonnehtii.

 klikkaa tästä enemmän

https://yle.fi/a/74-20014254 

Kun Erkki ja haitari tulivat uskoon

Minulle ilmoitettiin, että Erkki sai taivaskutsun Jeesuksen luokse, pitkään kestänyt ystävyytemme täällä ajassa katkesi. Hän on mennyt parempaan kuoroon Herran iloon. Muistin helposti monta tilannetta historiasta, jossa olimme Erkin kanssa tavanneet monia ihmisiä, seurakuntia, uskovia. Lukemattomia kilometrejä oli tullut kuljettua pitkin ja poikin suomen maata Erkin kanssa Herran asioilla. Monissa huusholleissa me nukuimme, söimme ja seurustelimme tuttujen ja tuntemattomien seurassa. Erkillä oli taustalla metallimiehen ammattitaito ja sitä työtä hän teki parikymmentä vuotta tehtaassa ennen kuin tunsi Jumalan kutsun vievän häntä uuteen tehtävään. Se oli johdatus kadunkansan pariin, kaikenlaisten luusereiden ja vempuloiden, syrjäytyneiden ja avuttomien pariin Jeesuksen evankeliumia viemään.

 Teimme 80-luvulla Erkin kanssaan katulähetystyötä Toijalan seudulla monta vuotta. Erkki oli ollut semmoinen tyypillinen kirkkouskovainen kuin moni muukin, kävi kirkossa, lauloi kirkkokuorossa ja yritti muutenkin olla kunnon kansalainen. Mutta sitten tuli herätyksen aika ja Jeesus kutsui häntä pelastukseen. Hän oli ollut ennen pelimannina tansseissa, mutta uskon myötä haitarikin tuli uskoon ja Erkki tuli seurakuntaan opettelemaan hengellisiä lauluja. hänestä kehittyi pian hyvä säestäjä yhteislaulutilaisuuksiin ja monta kertaa hän lauloi myös yksin todistusta Kristuksesta.

Lukuisissa tilaisuuksissa niiden vuosien aikana pidimme evankeliumia tarjolla Erkin kanssa. Seurakunnan diakonissa järjesti kerran viikossa paikallisille juopoille iltoja, jossa tarjottiin sanaa, soppaa ja saippuaa. Erkin kanssa olimme siellä usein mukana ja sekalainen seurakunta osallistui innokkaasti. Joskus taisi paikalla olla enemmän juovuksissa kuin selvänä, mutta ei se haitannut menoa. Myöhemmin sitten Katulähetyskodin syntymisen jälkeen kokoukset laajenivat ja vierailijoina kuultiin mm. Konnakuoro, Pertti Purhonen, Matti Vuolanne, Leo Meller, Tiina Passilahti, Mats ja Eeva Backman, Kaarina Riitinki, Tuula Ekbom, Esa ja Raija Tasanen ja monet muut. Yleensä Erkki ja haitari olivat joka kerran äänessä.

Kerran menimme Erkin kanssa erääseen pieneen seurakuntaan pitämään katulähetysiltaa. Pihalla odottelimme pappia tulevaksi mukaan. Kello oli jo viittä vaille ja valot poissa talosta, kun sielunpaimen ilmestyi näkyviin. Hän avasi oven, sytytti valot ja istuutui eteiseen. Seisoimme siinä hieman hölmistyneenä odottaen, että mitä tapahtuisi seuraavaksi. Sitten hän sanoi: - joo, ei tänne ketään tule! Ja niin kävikin, olimme siinä eteisessä kolmisin hetken aikaa ja sitten lähdimme Erkin kanssa takaisin koteihimme. Se oli pettymys ja turha reissu. Juttelimme palatessamme, ettei tainnut paimen ollut oikein suosittu, eikä kovin halukas kutsumaan kansaa kokoon? Onneksi tämä tapahtui vain kerran reissuillamme.

Olimme usein Erkin kanssa pitämässä hengellistä tilaisuutta Ikaa­­listen kylpylässä, kävimme siellä säännöllisesti parin viikon vä­lein puoli vuotta ja myöhemmin kerran kuukaudessa useamman vuoden ajan. Erkki soitti haitaria ja lauloi, minä puhuin.  Seurakunta oli hyvin seka­lainen. Monet kuluttivat vain väliaikaansa mennäkseen taas ka­pak­kaan ryyppäämään ja tanssimaan. Toiset tulivat hengelliseen tilai­suuteen, koska olivat riittävän kaukana kotoa, ettei kukaan tiennyt heidän olevan kirkossa. Oli todellisia uskovia, jotka kai­pasivat Herran siunausta. Oli vihaisen näköisiä puolisoita, jotka is­tuivat kuin pakolla mukana, eivätkä rukoilleet tai laulaneet. Joskus kävi seurakunnan työntekijöitä, jotka olivat kylpylässä lomalla. Moni rakasti hengellisiä lauluja ja sananjulistusta, mutta tuli niitäkin, joille haitari oli varsinainen pirun keuhko?

Raamatun sanomassa Jumala kutsuu juhliinsa ihmisiä, us­kovat kulkevat pitkin maailmaa ilosanoman kanssa huonolla menes­tyksellä. ”Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sano­maan kutsutuille: ’Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.’ Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään” Luuk.14:17-18. Hyvät juhlat olivat valmiina, mutta ihmisillä ei ollut halua ja ai­kaa. Juhlat olivat toisarvoinen asia, heillä oli tärkeämpää teke­mistä.

Nykyään ihmiset estelevät tuloaan eri syistä kuin ennen. Nyt he sanovat menevänsä pelaamaan palloa tai kiekkoa tai kat­somaan peliä ja siksi eivät voi tulla kirkkoon. Joku kuuntelee mu­siikkia, menee konserttiin tai soittaa itse, eikä sen tähden voi tulla kirkkoon. Joku pelaa jatkuvasti tietokoneella, surffailee netissä, eikä siksi ehdi tulla kirkkoon. On ihmisiä, jotka ovat aina ostoksilla tai ostoskeskuksissa, kahvioissa, peliautomaateilla ja juttuseuraa etsimässä, eivätkä siksi ehdi kirkkoon. Televisio-ohjelmat ovat mo­­nen kompastuskivi varsinkin lisääntyvän kanavatarjonnan myö­­tä. He eivät ehdi tulemaan kirkkoon. Muutamat ovat aina töissä, eivätkä ehdi tulemaan. Sitten on niitäkin, jotka eivät pidä uskovista ja siksi jäävät ulkopuolelle.

Mutta Jumala ei jäänyt toimettomaksi, hän käski hakea seuraavaksi kaikki huonot juhlaan. ”tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle…” 18. Jeesuksen kutsuun vas­taavat edelleenkin sairaat ja syntiset. Jos hyvillä ei ole aikaa eikä halua, niin Jumala kääntyy huonojen puoleen. Ja he tulivat ja heitä riittää, sillä Jumala on laittanut suuret pidot…

                      Anna, Jeesus, ihmisten tulla huonoiksi, että tarvitsisivat ilosanomaa. Minäkin tahdon tulla köyhänä ja sokeana, nälkäisenä ja janoisena, etsivänä ja anovana eteesi. Pelasta haitaristit, että soittaisivat sinun kunniaksesi.

Käännä meihin kasvojesi valo, Herra. Ps.4:7

One way Turku sunnuntaijuhla 8.1. 2023

https://www.youtube.com/watch?v=--syGMts0oU 

 

Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Ef.5:8

Ihminen, miksi kerskaat täällä, tomu, tuhka olet vaan…..

Ruotsissa eli erikoinen seurakunnan pappi Jacob Boëthius, 1647-1718 Morassa. Hänellä oli kiivas luonne, joka aiheutti hänet vaikeihin ristiriitoihin. Nuorena koulunrehtorina hän herätti ankaruudellaan katkeruutta oppilaissa ja opettajatovereissaan. Ja pappina hän taas sai seurakunnan enemmistön vastustuksen.

 

Hän vastusti hylkäävästi tieteen alustavia yrityksiä vapautua teologian johdosta, mutta hänen henkilökohtainen uskonsa, jota väritti väsymätön Raamatun tutkiminen, oli elävää ja sydämellistä. Hän käsitteli kysymystä totuuden kriteeristä ja väitti, että ainoa tae tieteellisten tulosten muuttumattomuudelle on niiden yhdenmukaisuus Pyhän Raamatun kanssa.

Mutta pitemmän kehittelyn esti pitkäaikainen sairaus, ja sitten hän sai työpaikan ja meni naimisiin ja siirtyi täysin virkatehtäviin Västeråsissa. Vuoden 1682 valtiopäivän aikana B. vaikutti notaarina. Toinen pääkohta hänen näkemyksensä mukaan koski kirkon riippumattomuutta valtiosta. Hänen teoreettisen rakennelmansa pääkohta oli, että valtio ja kirkko olivat erillisiä organismeja, joissa kummankin päänä oli Kristus, eli pää ei missään tapauksessa ollut kuningas.

 

Mutta kohtalokkaimmaksi muodostui hänelle, kun hänen omatuntonsa vaati häntä nuhtelemaan itse Ruotsin hovia ja kuningasta maallismielisyydestä, kirkon itsenäisyyden sortamisesta ja kuninkaan arvon liiallisesta korottamisesta. Kun Kaarle XI parhaassa iässään otettiin pois v. 1697 ja hänen poikansa Kaarle XII tuli kuninkaaksi, lähetti Boethius Raamatusta tekemiensä johtopäätösten nojalla uudelle kuninkaalle varoituskirjeitä.

 

Kun Kaarle XII kruunattiin kuninkaaksi 15-vuotiaana vuonna 1697, Jaakob kirjoitti valtiopäivälle ja kuninkaan neuvostolle kirjeitä, joissa hän kyseenalaisti kuninkaallisen itsevaltiuden, ajatuksen, että kuninkaan on nimittänyt Jumala eikä kansa ja että kuningas oli ottanut oikeuden valvoa kirkon sisätilojen yksityiskohtia. B. Kirjoitti: - Voi sitä maata, jonka kuningas on lapsi.

 

Hän kuuli mustasta kruunusta, joka oli ilmestynyt taivaalle, ja piti sitä ennusmerkkinä pahasta. Kuninkaan kruunauspäivänä hän kokosi taloonsa seurakuntalaiset rukoilemaan tilanteen puolesta. Yöllä ryntäsivät pappilaan sotilaat ladatuilla kivääreillä ja palavilla soihduilla. B. Herätettiin sängystään vaimonsa ja lastensa luota ja hänet tuotiin suurimmassa kiireessä Tukholmaan. Tämän rohkean esiintymisensä vuoksi hänet julistettiin harhaoppiseksi, pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Svean hovioikeus tuomitsi B:n elämän, kunnian ja omaisuuden menettämiseen 20. heinäkuuta 1698; ja Tukholman kaupungin konsistorin papin virkaan erottamisesta 3. elokuuta. Hänet vapautettiin kuolemanrangaistuksesta ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Hänelle annetun kuolemantuomion yhteydessä kuningas lisäsi, että teloittajan tulisi polttaa B:n kirjoitukset julkisesti. Hänet erotettiin papinvirasta. Kun mainitut paperit eivät heti syttyneet tuleen, hän sanoi: - Jumalan totuus ei polta mitään. Uusi yritys paremmalla onnella ja hän sanoi: - Polta paperia, mutta älä polta Jumalan sanan totuutta.

 

Hänet siis vangittiin ja vietiin Tukholmaan, missä hänet tuomittiin kuolemaan mestauttamalla. Hänen tuomionsa muutettiin lopulta elinkautiseksi vankeudeksi Venäjän rajalla sijaitsevassa linnoituksessa Pähkinäsaaressa. Mutta hän ei suostunut vaikenemaan, vaan jatkoi itsevaltaisuuden ja kuninkaan epäoikeudenmukaisen sodan kyseenalaistamista, joka käytiin syvällä Venäjän alueella, aina Ukrainassa asti, jossa oli mukana suomalainen sotaväki ja jolla oli tuhoisat seuraukset Ruotsille. Hänen kirjoituksiaan painettiin ja jaettiin salaa, ja kun kuningas ja hänen sotansa tulivat ruotsalaisille yhä suuremmaksi taakaksi, myötätunto Jacobia kohtaan kasvoi.

 

Pähkinälinnan alue

Kuolemantuomion otti Boethius odottamattoman iloisella mielellä vastaan, mutta sitä ei siis pantu täytäntöön, vaan hänet lähetettiin elinkautisvangiksi kauas Pähkinälinnaan Inkerinmaalle. Kun pian tämän jälkeen alkoi suuri Pohjan sota ja sitten Iso viha, piti Boethius ja moni muu hänen kanssaan tätä onnettomuutta ajan turmeluksen ja kuninkaan itsekorotuksen jumalallisena rangaistuksena. Useita kertoja myöhemmin tarjoutui hänelle tilaisuus päästä vapaaksi, mutta hän ei siitä välittänyt. Pitkänä vankeusaikanaan hän sai kokea sanomatonta kurjuutta. Viimeisinä vuosina hän asui Tukholman mielisairaalaan verrattavissa oloissa ja kuoli v. 1718 useiden ystävien suuresti kunnioittamana.

 

On helppo sanoa, että Boethius liioitteli. Hän esimerkiksi piti pahana sitäkin, että miehet ajoivat partansa ja leikkasivat tukkansa, niin kuin monet muutkin siihen aikaan. Mutta liioittelun alla oli selvä tietoisuus siitä nöyryydestä, jossa ihmisen tulee vaeltaa, ja vilpitön halu totella sitä, mitä pitää oikeana.

 

B:n aloitteesta virsikirjaan liitettyjen laulujen aihevalinnat todistivat hänen omista elämänkokemuksistaan. Psalmien ryhmä kuvastaa taistelua vanhurskauden puolesta, jossa hänen omat voimansa liian usein jäivät vajaaksi. Lihaa ja verta ja ylpeyttä vastaan hän asetti Jumalan käskyt ja vihan. Surut ja koettelemukset yksilön elämässä, sota, nälkä ja rutto kansoissa ovat Jumalan varoituksia synnistä ja hänen rangaistuksestaan, julistaa ikuisia rangaistuksia.

 

Hän tunsi Jumalan hengen kehotuksesta nousta erehdyksiä vastaan. - Kuitenkin inhimillisen heikkouden ja lihallisen ihmisten pelon ja kaiken sen vuoksi, mitä näin ennen kuin minun piti kärsiä, vetäydyin, itkin ja rukoilin ja etsin kaikenlaisia pakopaikkoja joinakin päivinä, mutta siinä kaikki….. palava helvetti ilmestyi ymmärrykseni silmille ikään kuin avoimena….. Kaikkivaltias Jumala antakoon minun syntisen köyhän löytää armon ja armon itselleni, kaikki menee hyvin. Suosittelen itseäni Jumalan ystävien rukouksiin.

Kaksi pappia neuvoivat B:tä olemaan tekemättä hänen yritystään, mutta hän sanoi: - Kuinka heidän vastalauseensa pyhiä kirjoituksia kohtaan saattoi selvästi olla tutkittava ja hylättävä, minut vahvistettiin tunnetussa totuudessa.

 

Pähkinälinna

Kostonhimoinen Jumalan tuomio uhkasi jatkuvasti syntisiä ja maailmallisia haaleita hänen suunsa kautta, onnettomuudet maalasivat Jumalan "palavan vihan" kirkkain värein.

Kristityn suhde maalliseen komeuteen ei ollut vähäpätöinen kysymys. Kautta vuosisatojen olivat vilpittömät sielut sitä pohtineet, ja ne heistä, joilla on ollut runoilijan lahjaa, olivat myöskin kirjoittaneet varoitusvirsiä, joissa turhamaisuus tuomittiin ja maallisen loiston katoavaisuus tehtiin eläväksi. Sellaisia virsiä on ollut meidän virsikirjassammekin, ja Jacob Boëthiuksen oli sangen vaikuttava. Se oli vielä edellisessä virsikirjassa, mutta siivottiin pois nykyisestä.

 

1.Ihminen, miksi kerskaat täällä? Tomu, tuhka olet vaan,

kuljet syntisenä maan päällä syntymästä kuolemaan.

Herran armoa sä kysy, Herran tiellä kulje, pysy.

 

2.Ruumistasi hoidat aina, tahdot sitä kaunistaa.

Ruumis on vain hetken laina, maaksi maa sen lahottaa.

Mainen korska katoaa kerran, pysyvää on armo Herran.

 

3.Jospa sielusi saada voisi armon pyhän pukimen!

Jospa vaatteenasi olisi vanhurskaus Kristuksen!

Ikuiseksi on sielusi luotu, autuudeksi sen Kristus suotu.

 

4.Sielun huoli sulta puuttuu, ruumistasi hoidat vaan,

palvelija herraksi muuttuu, lihan nostat kunniaan.

Valta kuuluisi sielullesi, sen sä annat ruumiillesi.

 

5.Häväistykset Kristus kantoi, pilkkakruunun okaisen,

Henkensä hän edestäsi antoi, kantoi synnit jokaisen.

Milloinka sä tätä muistat, milloin korskan luontosi suistat?

 

6.Käytöksellä ylpeällä kiusannut olet Kristusta.

Mielellä nyt nöyrtyvällä katso nöyrää Jeesusta.

Nöyrille hän armon antaa, nöyrät taivaan iloon kantaa.

 

B:n persoonallisuus muuttui perusteellisesti hänen vankeutensa aikana. Jos aiemmin taistelun kuumimmalla hetkellä olisi voitu sanoa hänen "väsyneestä ja häikäilemättömästä mielestään", nyt kaikki ilahtuivat hänen nöyryydestään ja kestävyydestään.

Katkeralla katumuksella hän ajatteli nyt mielensä katkeamatonta kovuutta ja tappioita taistelussa haluja vastaan. Koko mennyt elämänsä, koulutusjärjestelmä puheineen, kiistelyineen ja "ylpeä" mestarin arvonimi, palveluinnostus, itse pyhyys näytti hänestä täyttyneen lihallisella mielellä ja ylpeyden ruuan kuluttamana. Hänen aikoinaan käsittämänsä maailmankuva ei muuttunut peruspiirteissään uudella sisustuksella. Mutta hänen vaatimuksensa pyhitetystä ja epämaailmallisesta käytöksestä säilytti kaiken hänen sidotun ankaruutensa ja vastenmielisyytensä uusia muoteja, peruukkeja ja parranajoja kohtaan, jotka hän jakoi niin monien kirkon palvelijoiden kanssa; vankilavuosien muistelut ja itsesyytökset ovat myöhemmin muodostuneet kuulopuheiksi hänestä.

 

Sota-aikana 1702 venäläiset löysivät hänet puoliksi puretusta huoneesta Pähkinäsaaressa ja tarjosivat hänelle suojaa, mutta hän ei halunnut mitään. - Olen Ruotsin vanki, B itse totesi. Perustana kieltäytymiselle oli hänen luottamuksensa Jumalaan ja hänen asiansa, hänen rakkautensa kuningasta ja isänmaata kohtaan ja hänen halukkuutensa kärsiä kaikkensa julistetun totuuden puolesta.

Epätoivoissaan vaimo kääntyi kuninkaan puoleen pyytäen armoa: - Hän on erehtynyt ja erehtyy edelleen joka päivä, en epäile sitä. Mutta, kaikkein armollisin kuningas, Jumala yksin tietää, erehtyikö ja erehtyikö hän jostain vihasta ja pahuudesta, vai tapahtuiko se ja tapahtuu edelleenkin erikoisesti hankitun heikkouden vuoksi, johon hän itse ei voi vaikuttaa. 10. 1704 kuningas päätti, että hänet voidaan vapauttaa ja luovuttaa vaimolleen, mutta B. ei voinut olla tyytyväinen taistelunsa päättymiseen.

 

Hän muutti takaisin Ruotsiin Västeråsiin. Hän vietti loppuelämänsä hiljaisuudessa. Hänelle sattui vakava onnettomuus tulipalossa 1714, kun osa hänen kirjoistaan ja papereistaan katosi. Hän kuoli ja hautajaiset vietettiin 11.3.1718.