Kävin aikoinaan ammattiin valmistavaa koulua Helsingissä ja asuin
milloin missäkin. Joskus nukuin koulukaverin luona lattialla
muutaman viikon, joskus sain jakaa halvan vuokra-asunnon usean
kaverin kanssa. Eräs kerta olin taas asuntoa vailla ja joku viisas
sanoi, että Kalliossa olisi sellainen toimisto, kun "uskovien
asunnonvälitys". Sanoin, etten minä ole mikään uskovainen,
johon kaveri sanoi, ettei ne sitä kysy. Menin sitten arasti kysellen
sinne toimistoon, mutta ei ollut sillä kertaa tarjolla mitään
minulle. Oli siis jatkettava etsimistä. Samana syksynä jouduin
voimakkaaseen hengelliseen herätykseen ja Jumala kutsui minua
väkevästi ravistellen. Tulin uskoon ja varmaan nämä kovat ajat
olivat tarpeen minulle.

Istuin hiljattain
kirkonmenoissa ja ajatus liiteli auton parkkipaikalta kotiin,
kotimaasta ulkomaille, tarjouksista pakollisiin kuluihin, eläimistä
ihmisiin, kirkon ulko-ovelta alttarille. Saarna oli hyvässä
vauhdissa ja sitten heräsin, kun saarnaaja lausui: "Jos Jeesus
eläisi tänään, niin…." Hetkinen, ajattelin, eihän tuo
edes usko Jumalaan? Ja, kun sitten kävin uudelleen läpi kuulemaani,
niin huomasin, että koko juttu tähtäsi vain siihen, että me
ihmiset yrittämällä oikein tosissaan voimme vielä pelastaa
maapallon. Tämmöistä siis meidän kirkossamme tänään. Mitähän,
jos pappi tulisi uskoon ja löytäisi Jeesuksen - ihan oikeasti -
varmaan puheet muuttuisivat? Ennen virsikirjassa oli vielä osasto
"kovat ajat", mutta nykyisestä kirjasta se on poistettu
ajatuksella, että ihmiskunta kulkee kohti hyvinvointia, helpompaa
elämää ja rikkaampaa tulevaisuutta ilman Jeesusta, ilman ristiä,
ilman ylösnousemusta?
1.Jumala, Isä
laupias, Sä muista meitä vielä. Sä ethän hylkää lapsias, Et
armoasi kiellä, Me vaikka raskain rikoksin Ja synnein verenkarvaisin
Sun vihas ansaitsimme.
2.Kun ennen
annoit lahjojas Sä meille runsain määrin, Käytimme tätä armoas,
Me, raukat, usein väärin. Kuljimme teillä maailman Ja turhuuden ja
hekuman Noudattain himojamme.
3.Yhdessä kaikki
kärsivät Nyt täällä puutteessansa, Ei tuttavat, ei ystävät Voi
auttaa toisiansa. Sä yksin, Herra laupias, Voit leivän antaa
armostas Ja puutteen meiltä poistaa.
Virsi on
katumusvirsi, mutta sen aiheena ovat puute ja nälkä. Nämä aiheet
olivat vielä näkyvämmät siinä vanhassa laulussa, josta tämä
virsi oli tehty. »Ah kuink' suur' on minun tuskan'», niin se
silloin alkoi. Ja sitten kerrottiin, kuinka taivaallinen tuomari on
näyttänyt vihansa julmuuden ja hävittänyt pelloista, niityistä
ja laaksoista kaiken hedelmän, niin että kansa on nääntyä
nälkään. Kova vieras, nälkä, pakottaa ihmiset syömään
vaikkapa heiniä ja olkia, akanoita, juuria ja puun kuorta. Nälkä
nuolee äkkiä punan ihmisten poskilta, vie heiltä voiman, niin
etteivät he jaksa kävellä, ja tempaa kuolemaan niin nuoren kuin
vanhan. Mutta maa ei kärsi syyttömänä, vaan ihmisten syntien
tähden. Suomea verrataan virressä jopa Sodomaan:
Siit on noussut
leikki haikia tässä Suomen Sodomass', että valitus nyt vaikia
kuuluu joka loukkahass' niin ett' silmät laukeevat itkuhun ja
raukeevat. Monelta sydämen pois vuoli Jumalan juur vihan tuli.
Tällaisia
hätähuutoja ei kirjoiteta katuvaisen syntisen puheenparsilla ellei
ole kova totuus kysymyksessä. Ja mikä se kova totuus oli, sen
historia kyllä tarkoin tuntee. Elettiin keskellä nälänhätää,
jota kesti kolme vuotta 1695—1697. »Isot kuolovuodet» oli niiden
nimenä myöhemmin kansan suussa. Oikulliset sääsuhteet olivat
syynä katoon. Ensin oli kesä 1695 niin kylmä, että ruis heilimöi
vasta elokuun alussa ja turmeltui ennen kypsymistä hallan kourissa.
Kevät 1696 tuli niin aikaisin, että kevätkylvö alettiin jo
helmikuussa. Mutta sitten tuli takatalvi maaliskuussa ja ankarat
hallat elokuussa. Ruoan puutteessa sortui ihmisiä joukoittain
nälkään Yksin vuonna 1697 kuoli Suomessa noin 100-000 henkeä.
Paljon ihmisiä pakeni ravinnon haussa Venäjälle ja muualle.
Tänä kauheana
aikana oli Askaisten kappelissa lähellä Turkua isänmaallinen ja
hengellisesti elävä mies Antero Aschelinv (1703). Hän oli ajan
parhaita suomenkielisiä runoilijoita. Kansan yhteinen hätä
liikutti hänet tekemään valituslaulun, joka samalla oli voimakas
kehotus parannukseen. Siinä oli 23 säkeistöä ja tekijän nimen
kirjaimet pantu eri säkeistöjen alkukirjaimiksi. Ihmisten
kärsimykset kuvattiin voimakkain värein, mutta myös
synnintunnustuksen ja rukouksen ääni oli laulussa erittäin elävä.
4.Vaan ethän
sentään, Herramme, Pois heitä luotas meitä, Sokeina vaikka
kuljimme me synnin, kuolon teitä. Jos työtkin, niin taas armahda Ja
puoleemme katso Kristuksen, Poikas tähden.
5.Sä taivuttaa
suo vitsasi Pois meitä synnin tieltä. Sä meidät johda luoksesi ja
anna uutta mieltä. Suo Henkes meissä vallita Ja tahtoamme hallita
Sun tietäs käydäksemme.
6. Oi Herra
kaikkivaltias, Taas armokasvos näytä, Taas anna meille lahjojas
niillä maamme täytä. Suo, että kallis synnyinmaa Sun virvoitukses
vielä saa Ja siunauksen sulta.
7. Sinulle,
Herra, kunnian Me tahdomme nyt antaa, Kiitoksen nöyrän, hartaan.
Sun armostasi kantaa. Sinulle, Isä armias, Ylistys olkoon lahjoistas
Niin nyt kuin aina Amen.
Kun kärsimys tällä
tavalla pakottaa ihmisen nöyrtymään ja rukoilemaan pelastusta
Jumalalta, tuo se mukanaan myös siunauksen. Koettelemisen aika
loppuu ja toivo herää uudestaan. Kerrotaan, että kun »isot
kuolovuodet» päättyivät, tuli kesästä 1698 maan kasvulle
harvinaisen suotuisa, jopa niin, että kaksi satoa ehdittiin korjata.
Sellainen toivon aika on kohdannut kansaamme suurten koettelemusten
jälkeen. Ja kansa, joka hädän hetkenä on sydämestään
nöyrtynyt, on saanut jälleen veisata virsiä kaiken hyvän
antajalle. Tällaiset muistot ovat uusissa ajan vaikeuksissa
sanomattoman arvokkaita ja opettavaisia.

Tapasin kerran erään
iäkkään naisen kirkossa. Hän kertoi olleensa suuressa
ahdistuksessa ja vaivoissansa mennyt junaradan varteen, heittäytynyt
pitkäkseen ja odottanut, että Valtion rautatiet vapauttaa hänet
vaivoistansa. Juna tuli, ajoi yli ja nainen makasi kiskojen välissä.
Mutta mikään kumiletkua lukuunottamatta ei koskenut häneen. Juna
pysähtyi, soitettiin ambulanssi. Mutta täti kömpi pystyyn ja
käveli takaisin sinne mistä oli tullutkin. Tätä temppua ei muuten
kannata koettaa, se ei onnistu usein. Nyt tuo samainen täti oli
polvistuneena kirkon alttarikaiteella ja halusi rukoilla selvyyttä
ja siunausta elämäänsä. Jeesus on vaivattujen ystävä.
Arvid von Martens
perusti sotien jälkeen Helsinkiin järjestön "Kovaosaisten
ystävät". Se oli katulähetystyön kehittämistä
asunnottomien auttamiseksi. Tilanne kodittomien keskuudessa
Helsingissä oli äärimmäisen vaikea, eikä ovia tuntunut aukenevan
miltään taholta. Jumala käytti silloista kaupunginjohtaja Erik von
Frenckelliä Martensin apuna. Keskustellessaan kaupunginjohtajan
kanssa hän ehdotti, että Stadionilta avattaisiin huone kodittomien
tilapäiseksi majapaikaksi. Vastustus oli kova, mutta asia vietiin
läpi. Ratkaisuun liittyi myös pientä komiikkaa: Kovaosaisten
Ystävien käyttöön luovutettiin talvikuukausien ajaksi sama sali,
jossa kuninkaalliset vieraat olivat nauttineet ateriansa Helsingin
olympialaisten aikana. Sinne saatiin mahtumaan 60 miestä omiin
vuoteisiin nukkumaan. Ehkä he ajattelivat silloin taivaallista
Kuningasta, Jeesusta, saamastaan suurenmoisesta avusta elämäänsä
ja olevansa siksi kuninkaallisia?
Kovat ajat tulevat
Jumalalta, joka kutsuu ihmisiä parannukseen. Ne ovat epäuskon
seurausta. Kuningas kutsuu syntisiä Jumalan valtakuntaan, jonka
käsissä on elämämme ja aikamme. Maailman kaduilla kulkee
tyhjäntoimittajia, kaukokatseisia, kaikkensa menettäneitä,
elämänsä pilanneita, tavallisia, nälkäisiä, ihmisiin
luottaneita, ihmishyvyyteen uskoneita, Siellä kulkee myös
Vapahtajamme ja puhuu sydämelle jumalallisia sanoja. Hän ottaa
luuserit juhlavieraiksi, juhlapöytään ja istuu itse pöydän
päähän isännän paikalle ja kaikki kovaosaiset kiittivät Herraa
hänen laupeudestaan.

Kovat ajat ovat
asunnottomuus, sairaus ja kipu, pelko sodasta ja väkivallasta,
avioerossa hylätyksi joutuminen, työttömyys ja potkut,
pakolaisuus, arvostelut ihmisen ominaisuuksista ja ulkonäöstä,
synnintunnosta ja syyllisyyden painosta. Henkilökohtaisesti kovat
ajat tulevat, kun ei kelpaa, ei saa osakseen rakkautta, ei jaksa, ei
osaa, ei ole sisältöä elämässä, on pimeydessä, elää
valheessa, murheen kuormittamana ja ylirasituksessa, kun uni ei tule,
kun ruoka ei maistu, kun ei iloitse mistään
Eräs evankelista
oli Pikonlinnan sairaalassa, kuulin siitä ja menin häntä
katsomaan. Hänellä oli aivokasvain, joka leikattiin. Minun piti
katsoa kaikki sen huoneen potilaat ja menin eniten ystävääni
muistuttavan potilaan luo – ja hän se oli. Hänen kätensä vapisi
hervottomasti, eikä hän pystynyt sitä estämään. Silloin hän
oli vielä lähdössä Israelin-matkalle samassa kuussa, mutta
elämänlanka oli kohta katkeamassa, eikä hän päässyt matkalle.
Juttelimme ja rukoilin hänen puolestaan. Hän kertoi, että eräänä
päivänä osaston käytävällä oli kulkenut tutun näköinen
nuorimies heidän kotikylältään. Mies oli ampunut itseään
pyssyllä päähän, toinen silmä oli poistettu ja toinen sokea.
Hoitaja talutti häntä. Silloin hän oli maininnut miehen nimen ja
mies oli tunnistanut hänet äänestä. Mies sanoi haluavansa puhua
hänen kanssa, kun tämä pääsee kotiin. Hän kertoi miehen olleen
uskovan kodin poika. Hän sai olla hänelle avuksi johtamassa miestä
Jeesuksen luo.
Jumala ei sallinut
miehen kuolla, eikä ollut ottanut vielä evankelistaa pois täältä,
sillä hänellä oli vielä tehtävä suoritettavana. Hänen tuli
vielä julistaa evankeliumia, vielä kertoa Jeesuksesta, vielä
johdattaa ihmisiä Vapahtajan luokse. Nyt oli se aika, jolloin hän
sai nähdä, kuinka syvältä ihmisen kurjuudessa Jumala vielä
toimii, kutsuu ja pelastaa. Nyt hän sai nähdä, että uskovien
vanhempien esirukoukset eivät olleet turhat. Yksi onneton näki
valonsäteen, joka loisti verisestä Kristuksesta suoraan syntisen
miehen sydämeen. Tämä täysosuma pelasti hänet, kun sairas
rukoili toisen sairaan puolesta. Ontuva löytää toisen ontuvan,
heikko löytää toisen heikon. Valossa kulkeva vie valon pimeässä
kulkevalle.

Kun Jumala tahtoo
pelastaa ihmisen, hän vie tämän katsomaan ensin kadotuksen
kauheutta. Kun Jumala tahtoo tehdä ihmisen rikkaaksi, hän vie
ihmisen katsomaan ensin köyhyyttä. Kun Jumala haluaa tehdä ihmisen
terveeksi, hän vie tämän ensin katsomaan sairautta. Kun Jumala
haluaa armahtaa ihmistä, hän vie tämän katsomaan ensin syntinsä
hirveää paljoutta. Kun Jumala tahtoo viedä ihmisen valoon, hän
kuljettaa tämän ensin pimeään huoneeseen.
Jeesus,
Vapahtajamme, vaikeat ajat koettelevat meitä, voimamme heikkenee,
elintaso laskee, usko näkyvään maailmaan horjuu, petymme ihmisiin,
itseemme. Emme näe missään hyvää. Tarvitsemme sinua, sinun
valoasi, voimaasi, tahtoasi, siunaustasi. Tule ja asu meissä,
sydämissämme ja anna meille uskonsilmät katsoaksemme aina sinuun.