Kun oli aika, että Suomen nuoriso etsi suurinta elämän onnea!

Turun tyttökoulu

 

NNKY:n koulutyttökokous Turussa

huhtikuun 24—26 p.nä Linnankatu 16

Kaikki 14 v. täyttäneet koululaiset ovat tervetulleita

”Jeesus on täällä ja kutsuu sinua.”

 

Tällainen esite löytyi erään vanhan kirjan sisältä, joka löytyi kirjahyllystämme. Se oli ollut siellä ilmeisesti kirjanmerkkinä lukijalle. Turussa pidettyjen kokousten ajankohta oli sota-ajan loppujakso, 1943. Elettiin suuren puutteen, epävarmuuden, köyhyyden ja pelon ilmapiirissä. Mietin, että äitini kävi silloin oppikoulua siellä ja oli juuri 14-vuotias, mahdollisesti hän siis oli mukana noissa tilaisuuksissa? Hänen koulunsa oli vain puolen kilometrin päässä juhlapaikasta. Vai oliko esite mahdollisesti hänen taltioimansa? Oli siis aika ja aihetta etsiä Jeesus, joka oli luvannut antaa tulevaisuuden ja toivon.

 

Kolmen päivän ohjelmaan kuuluivat raamattutunnit, rukouskokous, pienryhmiä, kuorolaulua ja kysymys/vastaus tunti. Ajan ankeudesta kertoo se, että jokainen osallistuja huolehti itse majoituksensa ja ruokailunsa.

 

Kuinka ajankohtainen olikaan päivien teema, jolla tyttöjä kutsuttiin Jeesuksen luokse. Tällaiselle toiminnalle olisi nykyisinkin tilausta, sillä nuoret ovat ahdistuneita, yksinäisiä, pelokkaita, syrjäytyneitä, turhautuneita, tyhjiä, kiusattuja, kiinni riippuvuuksissa, tiedonvälityksen masentamia ja lukemattomien syntien taakoittamia.

 

Raamatussa on profetia, joka sopii tähän tilanteeseen:

 Ps.68:12. Sitä rukoilkaamme tähänkin aikaan ja maahan.

 

R-38 Herra antaa sanoman, suuri on voitonsanoman saattajatarten joukko: Sotajoukkojen kuninkaat pakenevat, he pakenevat, ja perheen emäntä jakaa saaliin.

 

(Bibl. Herra antaa sanan suurella evankelistain joukolla.

 Sotaväen kuninkaat pakenevat, he pakenevat; ja kotona asuva jakaa saaliit.)

 

(Rk -92 Herra on sanonut sanansa, suurin joukoin naiset tuovat voitonsanoman.

 Kuninkaat ja sotajoukot pakenevat, pakenevat, ja telttojen vaiheilla jaetaan saalista.)

 

(SB. Herren låter höra sitt ord, stor är skaran av kvinnor som båda glädje:

 Härskarornas konungar fly, de fly, och husmodern därhemma får utskifta byte.)

 

(ASV. The Lord giveth the word: The women that publish the tidings are a great host.

 Kings of armies flee, they flee; And she that tarrieth at home divideth the spoil.

2.Tim.3:1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.

 

Kävin aikoinaan ammattiin valmistavaa koulua Helsingissä ja asuin milloin missäkin. Joskus nukuin koulukaverin luona lattialla muutaman viikon, joskus sain jakaa halvan vuokra-asunnon usean kaverin kanssa. Eräs kerta olin taas asuntoa vailla ja joku viisas sanoi, että Kalliossa olisi sellainen toimisto, kun "uskovien asunnonvälitys". Sanoin, etten minä ole mikään uskovainen, johon kaveri sanoi, ettei ne sitä kysy. Menin sitten arasti kysellen sinne toimistoon, mutta ei ollut sillä kertaa tarjolla mitään minulle. Oli siis jatkettava etsimistä. Samana syksynä jouduin voimakkaaseen hengelliseen herätykseen ja Jumala kutsui minua väkevästi ravistellen. Tulin uskoon ja varmaan nämä kovat ajat olivat tarpeen minulle.

Istuin hiljattain kirkonmenoissa ja ajatus liiteli auton parkkipaikalta kotiin, kotimaasta ulkomaille, tarjouksista pakollisiin kuluihin, eläimistä ihmisiin, kirkon ulko-ovelta alttarille. Saarna oli hyvässä vauhdissa ja sitten heräsin, kun saarnaaja lausui: "Jos Jeesus eläisi tänään, niin…." Hetkinen, ajattelin, eihän tuo edes usko Jumalaan? Ja, kun sitten kävin uudelleen läpi kuulemaani, niin huomasin, että koko juttu tähtäsi vain siihen, että me ihmiset yrittämällä oikein tosissaan voimme vielä pelastaa maapallon. Tämmöistä siis meidän kirkossamme tänään. Mitähän, jos pappi tulisi uskoon ja löytäisi Jeesuksen - ihan oikeasti - varmaan puheet muuttuisivat? Ennen virsikirjassa oli vielä osasto "kovat ajat", mutta nykyisestä kirjasta se on poistettu ajatuksella, että ihmiskunta kulkee kohti hyvinvointia, helpompaa elämää ja rikkaampaa tulevaisuutta ilman Jeesusta, ilman ristiä, ilman ylösnousemusta?

1.Jumala, Isä laupias, Sä muista meitä vielä. Sä ethän hylkää lapsias, Et armoasi kiellä, Me vaikka raskain rikoksin Ja synnein verenkarvaisin Sun vihas ansaitsimme.

2.Kun ennen annoit lahjojas Sä meille runsain määrin, Käytimme tätä armoas, Me, raukat, usein väärin. Kuljimme teillä maailman Ja turhuuden ja hekuman Noudattain himojamme.

3.Yhdessä kaikki kärsivät Nyt täällä puutteessansa, Ei tuttavat, ei ystävät Voi auttaa toisiansa. Sä yksin, Herra laupias, Voit leivän antaa armostas Ja puutteen meiltä poistaa.

Virsi on katumusvirsi, mutta sen aiheena ovat puute ja nälkä. Nämä aiheet olivat vielä näkyvämmät siinä vanhassa laulussa, josta tämä virsi oli tehty. »Ah kuink' suur' on minun tuskan'», niin se silloin alkoi. Ja sitten kerrottiin, kuinka taivaallinen tuomari on näyttänyt vihansa julmuuden ja hävittänyt pelloista, niityistä ja laaksoista kaiken hedelmän, niin että kansa on nääntyä nälkään. Kova vieras, nälkä, pakottaa ihmiset syömään vaikkapa heiniä ja olkia, akanoita, juuria ja puun kuorta. Nälkä nuolee äkkiä punan ihmisten poskilta, vie heiltä voiman, niin etteivät he jaksa kävellä, ja tempaa kuolemaan niin nuoren kuin vanhan. Mutta maa ei kärsi syyttömänä, vaan ihmisten syntien tähden. Suomea verrataan virressä jopa Sodomaan:

Siit on noussut leikki haikia tässä Suomen Sodomass', että valitus nyt vaikia kuuluu joka loukkahass' niin ett' silmät laukeevat itkuhun ja raukeevat. Monelta sydämen pois vuoli Jumalan juur vihan tuli.

Tällaisia hätähuutoja ei kirjoiteta katuvaisen syntisen puheenparsilla ellei ole kova totuus kysymyksessä. Ja mikä se kova totuus oli, sen historia kyllä tarkoin tuntee. Elettiin keskellä nälänhätää, jota kesti kolme vuotta 1695—1697. »Isot kuolovuodet» oli niiden nimenä myöhemmin kansan suussa. Oikulliset sääsuhteet olivat syynä katoon. Ensin oli kesä 1695 niin kylmä, että ruis heilimöi vasta elokuun alussa ja turmeltui ennen kypsymistä hallan kourissa. Kevät 1696 tuli niin aikaisin, että kevätkylvö alettiin jo helmikuussa. Mutta sitten tuli takatalvi maaliskuussa ja ankarat hallat elokuussa. Ruoan puutteessa sortui ihmisiä joukoittain nälkään Yksin vuonna 1697 kuoli Suomessa noin 100-000 henkeä. Paljon ihmisiä pakeni ravinnon haussa Venäjälle ja muualle.

Tänä kauheana aikana oli Askaisten kappelissa lähellä Turkua isänmaallinen ja hengellisesti elävä mies Antero Aschelinv (1703). Hän oli ajan parhaita suomenkielisiä runoilijoita. Kansan yhteinen hätä liikutti hänet tekemään valituslaulun, joka samalla oli voimakas kehotus parannukseen. Siinä oli 23 säkeistöä ja tekijän nimen kirjaimet pantu eri säkeistöjen alkukirjaimiksi. Ihmisten kärsimykset kuvattiin voimakkain värein, mutta myös synnintunnustuksen ja rukouksen ääni oli laulussa erittäin elävä.

4.Vaan ethän sentään, Herramme, Pois heitä luotas meitä, Sokeina vaikka kuljimme me synnin, kuolon teitä. Jos työtkin, niin taas armahda Ja puoleemme katso Kristuksen, Poikas tähden.

5.Sä taivuttaa suo vitsasi Pois meitä synnin tieltä. Sä meidät johda luoksesi ja anna uutta mieltä. Suo Henkes meissä vallita Ja tahtoamme hallita Sun tietäs käydäksemme.

6. Oi Herra kaikkivaltias, Taas armokasvos näytä, Taas anna meille lahjojas niillä maamme täytä. Suo, että kallis synnyinmaa Sun virvoitukses vielä saa Ja siunauksen sulta.

7. Sinulle, Herra, kunnian Me tahdomme nyt antaa, Kiitoksen nöyrän, hartaan. Sun armostasi kantaa. Sinulle, Isä armias, Ylistys olkoon lahjoistas Niin nyt kuin aina Amen.

Kun kärsimys tällä tavalla pakottaa ihmisen nöyrtymään ja rukoilemaan pelastusta Jumalalta, tuo se mukanaan myös siunauksen. Koettelemisen aika loppuu ja toivo herää uudestaan. Kerrotaan, että kun »isot kuolovuodet» päättyivät, tuli kesästä 1698 maan kasvulle harvinaisen suotuisa, jopa niin, että kaksi satoa ehdittiin korjata. Sellainen toivon aika on kohdannut kansaamme suurten koettelemusten jälkeen. Ja kansa, joka hädän hetkenä on sydämestään nöyrtynyt, on saanut jälleen veisata virsiä kaiken hyvän antajalle. Tällaiset muistot ovat uusissa ajan vaikeuksissa sanomattoman arvokkaita ja opettavaisia.

Tapasin kerran erään iäkkään naisen kirkossa. Hän kertoi olleensa suuressa ahdistuksessa ja vaivoissansa mennyt junaradan varteen, heittäytynyt pitkäkseen ja odottanut, että Valtion rautatiet vapauttaa hänet vaivoistansa. Juna tuli, ajoi yli ja nainen makasi kiskojen välissä. Mutta mikään kumiletkua lukuunottamatta ei koskenut häneen. Juna pysähtyi, soitettiin ambulanssi. Mutta täti kömpi pystyyn ja käveli takaisin sinne mistä oli tullutkin. Tätä temppua ei muuten kannata koettaa, se ei onnistu usein. Nyt tuo samainen täti oli polvistuneena kirkon alttarikaiteella ja halusi rukoilla selvyyttä ja siunausta elämäänsä. Jeesus on vaivattujen ystävä.

Arvid von Martens perusti sotien jälkeen Helsinkiin järjestön "Kovaosaisten ystävät". Se oli katulähetystyön kehittämistä asunnottomien auttamiseksi. Tilanne kodittomien keskuudessa Helsingissä oli äärimmäisen vaikea, eikä ovia tuntunut aukenevan miltään taholta. Jumala käytti silloista kaupunginjohtaja Erik von Frenckelliä Martensin apuna. Keskustellessaan kaupunginjohtajan kanssa hän ehdotti, että Stadionilta avattaisiin huone kodittomien tilapäiseksi majapaikaksi. Vastustus oli kova, mutta asia vietiin läpi. Ratkaisuun liittyi myös pientä komiikkaa: Kovaosaisten Ystävien käyttöön luovutettiin talvikuukausien ajaksi sama sali, jossa kuninkaalliset vieraat olivat nauttineet ateriansa Helsingin olympialaisten aikana. Sinne saatiin mahtumaan 60 miestä omiin vuoteisiin nukkumaan. Ehkä he ajattelivat silloin taivaallista Kuningasta, Jeesusta, saamastaan suurenmoisesta avusta elämäänsä ja olevansa siksi kuninkaallisia?

Kovat ajat tulevat Jumalalta, joka kutsuu ihmisiä parannukseen. Ne ovat epäuskon seurausta. Kuningas kutsuu syntisiä Jumalan valtakuntaan, jonka käsissä on elämämme ja aikamme. Maailman kaduilla kulkee tyhjäntoimittajia, kaukokatseisia, kaikkensa menettäneitä, elämänsä pilanneita, tavallisia, nälkäisiä, ihmisiin luottaneita, ihmishyvyyteen uskoneita, Siellä kulkee myös Vapahtajamme ja puhuu sydämelle jumalallisia sanoja. Hän ottaa luuserit juhlavieraiksi, juhlapöytään ja istuu itse pöydän päähän isännän paikalle ja kaikki kovaosaiset kiittivät Herraa hänen laupeudestaan.

Kovat ajat ovat asunnottomuus, sairaus ja kipu, pelko sodasta ja väkivallasta, avioerossa hylätyksi joutuminen, työttömyys ja potkut, pakolaisuus, arvostelut ihmisen ominaisuuksista ja ulkonäöstä, synnintunnosta ja syyllisyyden painosta. Henkilökohtaisesti kovat ajat tulevat, kun ei kelpaa, ei saa osakseen rakkautta, ei jaksa, ei osaa, ei ole sisältöä elämässä, on pimeydessä, elää valheessa, murheen kuormittamana ja ylirasituksessa, kun uni ei tule, kun ruoka ei maistu, kun ei iloitse mistään

Eräs evankelista oli Pikonlinnan sairaalassa, kuulin siitä ja menin häntä katsomaan. Hänellä oli aivokasvain, joka leikattiin. Minun piti katsoa kaikki sen huoneen potilaat ja menin eniten ystävääni muistuttavan potilaan luo – ja hän se oli. Hänen kätensä vapisi hervottomasti, eikä hän pystynyt sitä estämään. Silloin hän oli vielä lähdössä Israelin-matkalle samassa kuussa, mutta elämänlanka oli kohta katkeamassa, eikä hän päässyt matkalle. Juttelimme ja rukoilin hänen puolestaan. Hän kertoi, että eräänä päivänä osaston käytävällä oli kulkenut tutun näköinen nuorimies heidän kotikylältään. Mies oli ampunut itseään pyssyllä päähän, toinen silmä oli poistettu ja toinen sokea. Hoitaja talutti häntä. Silloin hän oli maininnut miehen nimen ja mies oli tunnistanut hänet äänestä. Mies sanoi haluavansa puhua hänen kanssa, kun tämä pääsee kotiin. Hän kertoi miehen olleen uskovan kodin poika. Hän sai olla hänelle avuksi johtamassa miestä Jeesuksen luo.

Jumala ei sallinut miehen kuolla, eikä ollut ottanut vielä evankelistaa pois täältä, sillä hänellä oli vielä tehtävä suoritettavana. Hänen tuli vielä julistaa evankeliumia, vielä kertoa Jeesuksesta, vielä johdattaa ihmisiä Vapahtajan luokse. Nyt oli se aika, jolloin hän sai nähdä, kuinka syvältä ihmisen kurjuudessa Jumala vielä toimii, kutsuu ja pelastaa. Nyt hän sai nähdä, että uskovien vanhempien esirukoukset eivät olleet turhat. Yksi onneton näki valonsäteen, joka loisti verisestä Kristuksesta suoraan syntisen miehen sydämeen. Tämä täysosuma pelasti hänet, kun sairas rukoili toisen sairaan puolesta. Ontuva löytää toisen ontuvan, heikko löytää toisen heikon. Valossa kulkeva vie valon pimeässä kulkevalle.

Kun Jumala tahtoo pelastaa ihmisen, hän vie tämän katsomaan ensin kadotuksen kauheutta. Kun Jumala tahtoo tehdä ihmisen rikkaaksi, hän vie ihmisen katsomaan ensin köyhyyttä. Kun Jumala haluaa tehdä ihmisen terveeksi, hän vie tämän ensin katsomaan sairautta. Kun Jumala haluaa armahtaa ihmistä, hän vie tämän katsomaan ensin syntinsä hirveää paljoutta. Kun Jumala tahtoo viedä ihmisen valoon, hän kuljettaa tämän ensin pimeään huoneeseen.

Jeesus, Vapahtajamme, vaikeat ajat koettelevat meitä, voimamme heikkenee, elintaso laskee, usko näkyvään maailmaan horjuu, petymme ihmisiin, itseemme. Emme näe missään hyvää. Tarvitsemme sinua, sinun valoasi, voimaasi, tahtoasi, siunaustasi. Tule ja asu meissä, sydämissämme ja anna meille uskonsilmät katsoaksemme aina sinuun.

Job 10:12. Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.

 

Mal.1:11. Sillä auringon noususta hamaan sen laskuun on minun nimeni oleva suuri pakanain seassa, ja joka paikassa uhrataan ja tuodaan minun nimeni kunniaksi puhdas ruokauhri. Sillä minun nimeni on oleva suuri pakanain seassa, sanoo Herra Sebaot.

 

Sota-ajan jälkeen oli asunnoista pula. Eräs Antti, suutari, Karjalan evakkoja kuuli että Joutsassa oli myytävänä talo huutokaupalla ja hän koki Jumalan johdatusta mennä ostamaan se perheelleen. Hän kertoi muistelmissaan:

- Tulin tänne Joutsan Pärnämäkeen huutokauppapaikalle tähän pihaan elokuun 9. päivänä. Muutamia uteliaita oli paikalla ja kaksi, jotka olivat tulleet ostamaan mökkiä.

- Omistaja, Pohjois-Karjalasta oleva liikemies, esitteli meille rakennuksia, ilmoitti, että ei ole rasituksia ja että tontti on oma. Esittelynsä päätökseksi hän ilmoitti, että pohjahintana on kolmesataaviisikymmentä tuhatta ja siitä ylöspäin voi sitten tehdä tarjouksia.

- Kotvaan ei ostajista kukaan puhunut mitään. Kun liikemies rupesi hiukan kehottelemaan, tekivät ostajista molemmat tarjouksensa. Minä en puhunut sanaakaan. Tämä ihmetytti myyjää, ja hän kääntyi minuun päin ja sanoi:

- Suutari ei ole puhunut vielä mitään. Kai tekin nyt jotain tarjoatte?

- Minun kynteni ei taida pystyä tähän mökkiin. Se on minulle liian kallis.

Liikemies vilkastui ja kysyi äkkiä:

- Paljonko teillä on rahaa?

- Viisikymmentä tuhatta.

- Myyjältä pääsi rämäkkä nauru, kun hän toisti sanoja "viisikymmentä tuhatta". Sitten hän jatkoi: - Katsokaahan nyt tätä taloa ja ulkorakennuksia. Ne ovat hyvässä kunnossa, ja lisäksi on oma tontti. Luuletteko te todella, että jostakin Suomen maasta voisi noin vaivaisella summalla saada tällaisen omaisuuden? Sanon, että se on mahdotonta.

- Nyt oli minun vuoroni puhua. Tuumailin myyjälle:

- Kyllä te totta puhutte. Tarjoamani hinta on mitätön. Mutta kun on köyhä, niin on köyhä. Sille ei voi mitään.

- Liikemies katsoi minua äkkiä silmiin ja kysäisi:

- Kai teillä on tupakkiaski mukana?

- Ei ole, en polta ollenkaan.

- No, ainakin viinapullo on, arvaan.

- Ei ole viinapulloakaan minkäännäköistä.

- Taas räjähti myyjä voimalliseen nauruun ja hän sanoi niin lujaa, että sen kaikki kuulivat:

- Mikä mies te oikein olette? Kai te nyt siitä olette selvillä, että mitään kauppaa ei tässä maassa synny ilman viinaa? Mitä semmoisesta kaupasta, jossa ei ryypätä harjakaisviinoja!

Nyt oli minun vuoroni taas puhua. Katsoin liikemiestä silmiin ja sanoin vakavasti:

- Kuulkaahan, hyvä herra! Kyllä minä tupakan tunnen. Olin ennen himopolttaja. Ja viinankin tunnen vallan hyvin. Karjalassa olin vakituinen viinankeittäjä. Minulla on ollut monta pontikkatehdasta. Mutta kun se Isäntä — viittasin samalla kohti taivasta — minut pelasti, niin hän samalla kerralla pelasti minut niin tupakasta kuin viinastakin.

Liikemies mykistyi aivan sanattomaksi. Sitten minä näin ihmeen. Miehen molemmista silmäkulmista rupesi tippumaan kirkkaita kyyneleitä. Selvittyään ensi liikutuksestaan hän sanoi:

- Te taidatte olla samaa uskoa kuin minun vaimoni. Kun läksin tätä hänen perintömökkiänsä

myymään, niin hän viime hetkellä neuvoi: 'Jumalattomalle älä myy sitä rahalla eikä millään, mutta jos joukossa on yksikin uskovainen ostaja, niin saat antaa mökin vaikka ilmaiseksi.

Kaikki läsnäolijat olivat kuin hämmästyksen lyömiä. Vielä hämmästyneemmiksi he tulivat, kun liikemies sanoi:

- Tulkaa mökkiin. Kirjoitetaan kauppakirja. Saatte tämän talon kuin lahjana. Saatte sen viidelläkymmenellä tuhannella.

Nyt tuli toisille ostajille hätä. He tarttuivat myyjää hihasta ja huusivat:

- Älkää hätiköikö! Minä annan tästä mökistä kahdeksan kertaa enemmän.

Liikemies huitaisi hieman kättään ja sanoi:

- Kyllä minulla Karjalassa rahaa on. En tullut sitä täältä hakemaan. Suutari saa mökin.

Antti sai talon ja karjarakennukset, omenapuut ja perunapellot. Kaikki nämä olivat nyt Antin omaisuutta, ja ne olivat kuin lahjaa.

”Mutta nyt Herra sanoo: Pois se! Sillä minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat; mutta jotka minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi.” 1.Sam.2:30

Ilm.7:9-10. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."

 

Muotojumalinenkin voi tulla uskoon

 Eräs vanha ystävämme, Liisa, sai kutsun Herran luo hiljattain. Hän oli aikoinaan merkittävässä roolissa vaimoni Hilkan uskoon tulossa. Pidimme sitten vuosikymmeniä yhteyttä ja muistimme toisiamme. Viime syksynä Pauli, Liisan mies, sai taivaskutsun ja ei kulunut kuin pari kuukautta, niin Liisakin oli siellä, Jeesuksen luona. Tässä hänen henkilökohtainen todistuksensa kirjasta ”Että löytäisin kotiin”, jonka Herätysseura kustansi.

Pauli ja Liisa

Liisa Lukkarinen: Muotojumalinenkin voi tulla uskoon

Elin huolettoman ja jopa onnellisen lapsuuden. Sota oli loppunut ja kaivattu rauha saatu aikaan. Suomen kansa oli sota-aikana rukoillut enemmän kuin koskaan, ja niin lapsetkin kasvatettiin Herran pelkoon ja nuhteeseen. Pyhäkoulu, seuroissa käynnit, lukukinkerit, virrenveisuu ja kirkkomatkat olivat tavallisia ja niihin osallistui koko kyläkunta. Minulle muotoutui kuva Jumalasta, että hän näkee kaiken ja rankaisee pahoista teoista. Kristinoppi tuli tutuksi ja siellähän selitykset alkoivat:

Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua yksin häneen… niin ettemme hänen nimensä avulla toivota pahaa, vanno, noidu, valhettele, emmekä petä, vaan että me sitä kaikessa hädässä avuksi huudamme, rukoilemme, kiitämme ja y1istämme…niin ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme…

Nykyisin ei jumalanpelkoa istuteta lapsiin, eikä Jumalan opeteta rankaisevan meitä mistään. Silloin 50-luvulla opetettiin, että Jumala rankaisee isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti, mutta Hän tekee laupeuden tuhansille, jotka pitävät Hänen käskynsä.

Niinpä minusta tuli nuori nainen, joka tiesi, että hyvin elämällä ja pahaa karttamalla voi miellyttää Jumalaa. Ei tansseja, iskelmiä, väkijuomia, tupakkaa, ei esiaviollisia suhteita, ei mitään ulospäin näkyvää synnillistä kuten meikkejä, kiharoita, tms.

Olin siis muotojumalinen, ja siksi ei tullut mieleenikään hätäillä pelastumisesta, sehän tuntui tulevan itsestään enempää ajattelematta. Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma minua varten ja Hän alkoi johdattaa kulkuani siihen suuntaan, että Hän sai avata silmäni näkemään totuuden. Nyt myöhemmin näen tässä kaikessa selvän johdatuksen. Silloin en tiennyt, enkä aavistanut hengellistä ulottuvuutta.

Kuolema tuijotti minua

Kun olin 16-vuotias, isäni kuoli äkilliseen sydäninfarktiin. Siitä tuli tosi suru, joka nujersi minut useiksi päiviksi itkemään ja surua kesti useita kuukausia. Isä oli ollut minulle hyvin rakas ja läheinen. Hän iloitsi koulumenestyksestäni, hyväksyi, kiitteli ja kannusti eteenpäin elämässä. En ymmärtänyt, miten isän oli käynyt nyt kuolemassa, mutta surin vaan ankarasti. Kuoleman jälkeisestä elämästä ei kotona puhuttu lainkaan, itse kukin teimme surutyötä tykönämme ja äidillä oli paljon huolta tilanpidossa ja taloudenhoidossa.

Isän kuolemasta jäi kuin jonkinlainen painava reppu selkääni. Koin, että nuoruuden ilot saivat kohdaltani unohtua. En voinut käydä missään riennoissa, tai jos johonkin menin, niin heti oli huono omatunto vaivaamassa ja sitä seurasi tunne, että tein väärin.

Vuoden kuluttua isän kuolemasta sain töitä osastoapulaisena vanhainkodissa. Oli silloin 17-vuotias. Työ oli raskasta vuorotyötä. Kuoleman kohtaaminen tuli siellä usein vastaan. Näin, miten erilaiset ihmiset kohtasivat kuoleman. Toiset lähtivät ikuisuuteen rauhallisesti valoisin kasvoin, toiset kiroillen, huutaen ja riuhtoen. Silloin 60-luvulla ei kuolevia lääkitty kovin paljon, eikä saattohoitoa tunnettu. Huomasin, että siinä kuolemanportilla ei pysty enää valitsemaan, mille puolelle haluaa mennä kuoleman jälkeen. Se herra, kelle kuului ja jota oli palvellut, vei mennessään. Siitä tulikin minulle kova pohtimisen paikka, se oli kristinopin mukaan etsikonaika.

Kivireppuni alkoi painaa entistä enemmän, ei siksi, että synti olisi ollut painona, vaan tämä kuoleman mysteeri; mitä sen jälkeen oli tulossa? Mistä voisin tietää, kuinka minun kävisi? En saanut vastausta enkä valoa tähän kovillakaan ponnistuksilla, en ajatustyöllä, en käydessäni kirkossa, en mitenkään?

Pääsin oppilaaksi emäntäkouluun

opiskelemaan vuodeksi, oli vuosi 1968, ja täytin sinä vuonna 19 vuotta. Koulu oli sisäoppilaitos ja sain huonetoveriksi kolme tyttöä, joista yksi oli uskossa. Parin kuukauden kuluttua alkoi seurakunnan nuoriso-ohjaaja käydä pitämässä meille raamattupiiriä. Kuunneltuani häntä yhden illan, tiesin, että hänellä oli jotakin, jota minulta puuttui. Hän oli elävä todistus, kuten huonetoverinikin. He olivat uskossa, minä en.

Elämässäni oli vähän samanlainen tilanne kuin aikoinaan Paavo Ruotsalaisella Jyväskylässä Seppä Högmanin luona. Paavo oli tullut kaukaa Nilsiästä asti saamaan sielunhoitoa ja apua Jumala-kaipuuseensa. Eräänä päivänä seppä kuunneltuaan Paavoa sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki; Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen.” Niinpä sitten eräänä iltana raamattupiirin jälkeen en pystynyt enää ohittamaan opettajanhuonetta, vaan koputin sen ovelle ja menin nuoriso-ohjaajan juttusille. Kysyin, että pelastunko minä? Hän kysyi, että painaako minua jokin synti? Vastasin, että ei paina ja muistaakseni luettelin siinä hänelle kaikkia niitä syntejä, joita en ollut tehnyt. Hän kysyi, että haluaisinko kuitenkin antaa elämäni Jeesukselle ja lähteä taivastielle Jeesusta seuraamaan? No, tietysti halusin. Hän rukoili puolestani ja antoi synninpäästön – muistaakseni myös niistä synneistä, joita en edes tiennyt tehneeni. Sitten hän vakuutti minulle, että nyt olin siis Jumalan lapsi. Olo tuntui heti keveältä, mikä helpotus. Tullessani asuntoomme, huonetoverini onnitteli minua, olin autuas. Olin saanut rauhan. Myöhemmin sielunvihollinen pyrki monta kertaa huomauttamaan ja syyttämään minua, ettei uskoontuloni ollut oikea, koska en tullut syntitaakan kanssa ristinjuurelle.

Sain pelastusvarmuuden

Vähitellen alkoi myös Raamattu avautua aivan uudella tavalla. Olin lukenut sitä aikaisemmin jonkin verran, melko paljonkin ja tekstaillut raamatunlauseita tussilla ja piirrellyt tauluja niihin lauseisiin. Mutta nyt aloin tajuta Raamatusta Jumalan puhetta. Ja niin kävi, että minusta, hyvästä ihmisestä, Jumala alkoi tehdä syntistä. Huomasin, että kaikki ponnisteluni Jumalan miellyttämiseksi oli mitätöntä. Parhainkin tekoni oli Jumalan silmissä kuin likainen vaate. Useina viikkoina sain käydä sielunhoitajan luona puhumassa asioitani, puhdistuslähteellä, tunnustaa ja saada anteeksi.

Näin muotojumalisesta tytöstä tehtiin elävä kristitty, Jeesuksen seuraaja. Sain pelastusvarmuuden ja painava taakka, jota olin kuljettanut matkassani vuosikausia, sai jäädä ristin juurelle. Sain rauhan sydämeeni. Jumalan rakkaus veti minut parannukseen ei synnintunto. Nyt olen armahdettu syntinen, en suinkaan synnitön. Mutta meillä on avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan, Jeesuksen sovitustyö Golgatalla. Minulla on asiaa puhdistuslähteelle päivittäin, sillä Jumala vanhurskauttaa syntisen Kristuksen veren tähden.

Muotojumalisuudesta oli kyllä se hyöty, että se varjeli nuoruuteni ryvettymästä synnin loassa. Tästä uskoontulostani on kulunut jo yli 40 vuotta. Sen voin todeta, että Jumala on ollut uskollinen. Hän on johdattanut päivästä toiseen, olen saanut kokea mahtavia asioita Hänen seurassaan.

Ps.68:20-21. Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Sela. Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa.

 

Hannu Salminen olisi tänään 1.3. täyttänyt 77 vuotta. Mutta Herra näki hyväksi korjata hänet taivaankotiin pari viikkoa sitten 16.2. sunnuntaina.

Hannu oli perushämäläinen luonteeltaan ja asuinpaikaltaan, tasaisen varma luonne ja asui aina Kangasalla saman tien varrella kahta puolta.

Tutustuin Hannuun Pälkäneellä eräissä kotiseuroissa 1997 talvella ja siellä hän vasta uskoon tulleena todisti Jeesuksesta raikkaasti. Meistä tuli ystävät pian muutettuamme paikkakunnalle pysyvästi asumaan. Kävimme samoissa hengellisissä tilaisuuksissa ja vierailimme toistemme kodeissa.

Kerran näin hänen soittavan haitaria kotonaan ja kysyin eikö hän voisi soittaa sitä myöskin seuroissa. Ilmeisesti ei ollut tullut mieleenkään. Sitten hän tuli mukaan säestämään yhteislauluja lukemattomissa tilaisuuksissa.

Usein kävimme Hannun kanssa mökillämme Kuusjoella tekemässä polttopuita ja viivyimme yhdessä siellä monta päivää kerrallaan. Hannu oli hyvä seuramies, jonka kanssa oli mukava keskustella ja vaihtaa mielipiteitä. Aina rukoilimme yhdessä eri ihmisten, ajankohtaisten asioiden ja tunnettujen ongelmien puolesta. 

 

Hannua vaivasi alusta asti Parkinsonin tauti. Se on parantumaton ja etenevä aivoperäinen sairaus, jonka perusoireet ovat lepovapina, lihasjäykkyys, liikkeiden hitaus ja hankaloitunut kävely. Myös dementia, masennus ja ahdistus ovat yleisiä. Hannulla nämä vaivat eivät aluksi näkyneet mitenkään ja hän oli työssä Hämeen sähköllä. Mutta nyt eläkkeellä viimeisinä aikoina hänen liikkumisensa oli tullut vaivalloiseksi ja muistamattomuus vaivasi mieltä.

Hannu oli uskossa Jeesukseen kolmekymmentä vuotta ja kuului luterilaiseen kirkkoon. Hän todisti aina pyydettäessä ja oli kovin altis kaikenlaiseen palvelemiseen. Hän ei tehnyt itsestään suurta numeroa. Monta vuotta hän toimi Suoraman seurakuntakeskuksella Ilosanomailtojen oven aukaisijana, eli otti tulijat vastaan tervehtien heitä. Hengellisesti Jumalan seurakunta on tarvinnut aina oven aukaisijoita, sillä Jeesus on meidän pelastuksemme ovi.

Tässä yksi Hannun vanha todistus Karkun opiston Sielunhoitopäiviltä parinkymmenen vuoden takaa:

https://www.youtube.com/watch?v=DvX9gcL504U&list=PLpCosfCcoLQ1bPniUWi3b0KAV4Z9B1Ats&index=4 

"Katsokaa minuun ja pelastukaa, kaikki maan ääret; sillä minä olen Jumala, eikä ketään muuta ole." Jesaja 45:22

 

1. Katso, Jeesuksen rakkaus ihmeellisin sua ristillä kohdannut on.

Tule, syntinen kurjin ja onnettomin, vaivu luottaen nyt armohon!

Käy, käy ristin luo! Katso, Jeesuksen rakkaus ihmeellisin sua ristillä kohdannut on.

 

2. Miksi ristillä haavoja täynnä hän on, miksi vertansa vuodatti hän?

Hän sun velkasi maksoi sä ansioton, sulle osti hän niin elämän.

Käy, käy ristin luo! Siksi ristillä haavoja täynnä hän on, siksi vertansa vuodatti hän.

 

3. Omat vaivasi, itkusi, uhrisikaan eivät autuutta sielulles tuo.

Se on Jeesuksen työ, sen on ansainnut vaan Hänen kallihin verensä vuo.

Käy, käy ristin luo! Omat vaivasi, itkusi, uhrisikaan, eivät autuutta sielulles tuo.

 

4. Katso Jeesuksehen, vaikka syntisi ois veriruskeat, kauheatkin.

Joka luoksehen käy, sit' ei työnnä hän pois, Hän on auttaja armahtavin.

Käy, käy ristin luo! Katso Jeesuksehen, vaikka syntisi ois veriruskeat, kauheatkin,

 

5. Katso Jeesuksehen, niin sun sielusi saa, mitä kaihoten kaivannut on.

Elon, onnen ja autuuden sull' lahjoittaa Hänen armonsa loppumaton.

Käy, käy ristin luo! Katso Jeesuksehen, niin sun sielusi saa, mitä kaihoten kaivannut on.

 

Amelia Matilda Hull 1812-1884

Sanat noin 1832  kirjoitettu yönä, jolloin hän tuli Kristuksen luo kuultuaan paikallista evankelistaa. Usein tätä laulettiin pyhäkoulussa ja iltaisissa evankeliumikokouksissa. Tämä  laulu osoittaa todellakin, mihin neiti Hull oli uskonut ja kenen varassa hän lepäsi pelastuakseen – hän voisi kirjoittaa: "Hänen haavainsa kautta meidät on parannettu" Hän on nyt Hänen luonaan, joka oli "naulattu puuhun" - Jeesuksen.

Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää

 

Luin pikkupoikana kirjan ”Musta veljeskunta”, se oli nuortenkirja, joka kertoi 1800-luvulla orjakaupan uhreiksi joutuneista sveitsiläispojista. Heidät myytiin italialaiseen Milanon kaupunkiin nuohoojamestareiden apulaisiksi eli nokipojiksi. Kovien ja järkyttävien kokemustensa kautta pojat perustivat salaisen veljeskunnan. Heitä yhdisti pettämätön luottamus ja toveruus. Ehkä tämän kirjan lukemiseen innosti se, että samaa kirjaa tuli kouluaikana kuunnelmana radiosta? Muistan sen vaikuttaneen nuoreen mieleeni vahvasti ja siinä kuvattu yhteisöllisyys vetosi minuun voimakkaasti. Tämä heijastui sitten muutama vuosi myöhemmin partioharrastukseeni.

 

…..tämmöistä nuohoojan ammattikuntaa arvostavaa laulua vedettiin sydämen pohjasta 50-luvulla lastenseimessä ja sanat kuuluivat:

 

Pieni nokipoika vaan,

uuninpiippuun katoaa.

Yhä ylös yrittää,

katolle hän kiipeää.

Ympärilleen katselee,

auringonkin arvelee

voivan sieltä saavuttaa,

siksi huutaa:

Hei hurraa!"

 

Laulu liittyi ulkomailla perinteiseen lapsityövoiman käyttöön, sillä Suomen piippuihin ei ihminen mahdu menemään. Eipä muistaakseni kukaan kuitenkaan haaveillut katolle kiipeämistä, ja harva meistä ajatteli tulevansa isona sutariksi, eikä kaikkien tasapainotaito olisi kestänytkään korkean paikan ympäristöä. Mutta ihanteita pitää olla ja joku semmoisia syöttää koko ajan pienille ihmistaimille. Lapset pisteytetään jo synnytyslaitoksella ja voi sitä rääpälettä, joka henkitoreissaan joutuu keskoskaappiin. Sieltä on pitkä matka kavuta menestyksen kukkuloille. Koulussa sitten opetetaan lapsille, että vain hyvillä numeroilla ja arvosanoilla voit pärjätä. Nuorena luodaan ihmismieleen maailman lait, jotka suosivat vahvoja, terävä-älyisiä, lahjakkaita, hyvämuistisia, kauniita ja rohkeita. Taitaa olla joillekin syytä jo tässä vaiheessa ryhtyä talonmieheksi ja hommata itselleen oma pannuhuone hiljentymistä varten ja sieltä käsin kuunnella kuinka korkealle pyrkivien askeleet jo kuuluvat peltikaton kolinana? Fil.4:11. "Ei niin, että puutteen vuoksi tämän sanon. Olen näet oppinut tyytymään siihen, mitä minulla on."

 

Ollessani hengellisessä työssä huomasin, että siellä vallitsevat joskus kovin maalliset tavoitteet ja pyrkimykset ovat kuin suoraan politiikan käsikirjasta. On tavallista, että pyritään parempaan virkaan, rahakkaampaan toimeen, suositumpaan asemaan, johtotehtäviin ja näkyvämpään rooliin. Jos joku ei tee näin, häntä pidetään taantumuksellisena ja yksinkertaisena. Pelkkä rakkaus Jeesukseen on usein vain alkuajan uskoontuloa seuraava ohimenevä ilmiö, kunnes uskovaisuus löytää uransa ja tyylinsä, perinne määrää marssitahdin. Kokeneet kristityt ohjaavat uudet tulokkaat helposti omaan näkemykseensä ja oppikorostuksiinsa. Heille luetaan ryhmän säännöt ja käytöstavat opitaan seuraamalla muita sivusilmällä. Pian kaikki muistuttavat toinen toistaan ja yksilöllisyys on tumpattu pysyvästi, olemme kuin tillit nipussa. Jos taas et kulje joukon komennossa, saat tuntea pureva arvostelua tai lähteä kilometritehtaalle. Ps.142:5 "ei kukaan minun sielustani välitä."

 

Useat työkaverini olivat koulutukseltaan nuoriso-ohjaajia ja melko taitavia lajissaan. Mutta kun vuodet kuluivat, he huomasivat yhden vaivaavan asian käytännössä: heitä ei arvostettu, he olivat vain nuoriso-ohjaajia. Siispä he ryhtyivät opiskelemaan papiksi ja niin tuli yleiseksi lauseeksi - luki papiksi, vaikka eihän papiksi voi lukea, sellaiseksi pitää syntyä, uudestisyntyä. Sitten oli yksi ryhmä, joka haki papin natsansa venäjältä, kun Inkerin kirkko ryhtyi vihkimään halullisia sieluja omissa kirkoissaan papeiksi. Nämä veljet tulivat sitten vihkimisen jälkeen Suomeen kuin olisivat verrattavissa yliopistossa opiskelleisiin pappeihin. Eräs ystäväni oli kanssani kerran toimittamassa kirkonmenoa ja kysyin häneltä, että mitä hänen piti suorittaa tutkinnon läpi menemiseksi. Hän nauroi ja sanoi, että paljon mitään, muutama kristinopin kysymys ja se oli siinä.

 

Siirakin kirja 3:18. Mitä korkeampi olet, sitä syvemmälle nöyrry, niin sinä löydät armon Herran edessä. 20. Sillä Herran voima on suuri, ja nöyrät häntä kunnioittavat. 21. Älä pyri siihen, mikä sinulle on liian vaikeata, äläkä tutkistele asioita, jotka käyvät yli sinun voimiesi. 22. Mitä sinun tehtäväksesi on suotu, sitä ajattele; sillä eivät salatut asiat ole sinulle tarpeelliset. 23. Mikä on tehtäviesi ulkopuolella, siihen älä sekaannu; sillä nähdä on sinun annettu paljon enemmän, kuin mitä ihminen ymmärtää. 24. Sillä suuri luulo omasta itsestään on eksyttänyt monet, ja väärä kuvittelu on vienyt harhaan heidän ajatuksensa. 26. Ja joka rakastaa vaaraa, se siihen sortuu. Taipumattoman sydämen käy viimein huonosti: taipumaton sydän painetaan viimein alas. 27. Vaivat painavat alas taipumattoman sydämen, ja syntinen kasaa syntiä synnin päälle. 28. Ylpeälle ei koetus ole parannukseksi, sillä pahuuden istutus on häneen juurtunut.

 

Oli myös monta työkaveria, jotka olivat valmiit heittämään nurkkaan kutsumuksensa ja armolahjansa päästäkseen korkeampaan asemaan muiden silmissä. Näitä tohtoreita oli sitten monta, toinen toistaan viisaampia kärkkymässä johtajan paikkoja. Joskus sivusta seuraten näytti kovin lapselliselta isojen miesten käyttäytyminen, kun uraputki johtikin vain vaatimattomaan virkaan ilman suurta arvostusta. Kuitenkin yleinen käsitys ja opetus oli tehty minullekin selväksi, että nämä tohtorit ovat kaiken hengellisen elämän ja opin asiantuntijoita, joita maallikkojen ja nuoriso-ohjaajien tuli suuresti arvostaa ja kunnioittaa. Sillä olisihan ollut ennen kuulumatonta, jos joku puuseppä, siivooja, metsuri tai maanviljelijä tietäisi enemmän Jumalasta ja uskosta, kun tämä valiokaarti. Käsittämätöntä, ettei Jeesus ymmärtänyt kuinka suuren riskin hän otti kutsuessaan seuraajikseen kalastajia ja tavallisia ihmisiä, joista osa oli jopa suuria syntisiä? Niinpä tätä alkuajan tilannetta onkin pyritty korjaamaan pitkin matkaa, että kuva kirkosta näyttäisi vähän arvokkaammalta. 1.Kor.7:20. "Pysyköön kukin siinä asemassa, missä hän on saanut kutsun [Kristuksen seuraajaksi]."

 

Valitettavasti Herran seuraajat kautta aikojen ovat olleet vain tasamaan hiihtäjiä, ei mitään mäenlaskijoita. Jumala on kutsunut aina syntisiä tykönsä ja armon kautta heistä on tullut Jumalan lapsia ja pelastettuja. Mitä paremmin on ymmärtänyt Jumalan tahdon elämässään, sen helpompi on ollut uskovana kulkea ristintietä. Vaikeudet ovat aina korostuneet, kun tavallinen uskovainen on yrittänyt päästä karvalakkipuolelta ykkösluokkaan, tai palvelijan asemasta johtajan paikalle. Room.12:3. "Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut." Hyviä hengellisiä johtajia on vähän, eikä Herra ole semmoisia runsaasti aikonutkaan asettaa ja varustaa. Tittelit eivät vielä tee ihmisestä johtajaa kuin nimellisesti, hengellinen johtaja on Kristuksen oloinen ja henkinen. Hänellä on paimenmieli ja toisia kristittyjä arvostava asenne, hän ajattelee ihmissielujen pelastuksen olevan aina uskon päämäärä.

 

Ehkä moni on minun tavoin joutunut ymmärtämään, että suutarin pitää pysyä lestissään ja tavallisen uskovaisen sellaisena. En ole aarre, olen vain saviastia. En ole puu, olen vain pieni oksa puussa. En ole kallis helmi, olen vain kovakuorinen simpukka. En ole laivan kapteeni, olen vain ruorimies. En ole kuningas, olen vain sanan viejä. Jeesus on aarre, helmi, puu, kapteeni, kuningas. Tarvitsen Kristusta aina ja kaikessa, en selviä muuten tätä maallista matkaa.

2.Kor.4-6. "Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."

 

Herra, pelasta aikamme mustan veljeskunnan tyypit, joita synti, piru ja maailma on riepottanut pitkin ketoa mennen tullen katsomon hurratessa. Sinun käsissäsi kuollut herää, musta muuttuu valkoiseksi, kelvoton kuppi käyttöastiaksi. Sinä olet lupauksien Jumala, joka köyhdytät tehdäksesi rikkaaksi, alennat ylentääksesi, annat murheen tehdäksesi iloiseksi, lähetät nälän voidaksesi ruokkia, alennat syvyyteen nostaaksesi taivaaseen. Auta myös niitä, jotka ovat pyrkineet liian korkealle ja pudonneet kanveesiin, parantumaan sinun luonasi, yhteydessäsi. Aamen.

Ps.63:9. Minun sieluni riippuu sinussa kiinni, sinun oikea kätesi tukee minua.

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410465&open-series=572&title=valkkyja-ja-taviksia-herran-seurassa

Kuluttaisko?

 

Aikoinaan meidän kylällä pääsi terveyskeskuksen lääkärille samana päivänä, kun vika ilmeni. Posti tuotiin kello yhdeksän laatikkoon. Linja-autossa saattoi maksaa rahalla matkansa. Tampereella voi ajaa autolla Hämeenkadun päästä päähän. Venäjällä saattoi käydä milloin vain. Puhelinmyyjiä ei ollut olemassakaan. Sähkö- ja vesimittarit piti lukea manuaalisesti. Sata markkaa oli silloin iso raha, eikä velkaa saanut helposti pankista. Mutta ajat muuttuvat, ihmiset eivät. Kengät kuluivat ja housuihin tuli reikä, mutta ei kukaan olisi mennyt ostamaan kaupasta rikkinäisiä vaatteita, nyt ne myyvät semmoisia risoja hienoina muotivirtauksina varakkaille.

 

Meillä on mökillä kaikenlaista roinaa nurkat täynnä. Sinne on kertynyt usean sukupolven jäämistöjä, suurin osa aivan arvotonta sälää. Vanhaan liiteriin on kerääntynyt työkaluja sadan vuoden kokemuksista ja joku oli ripustanut lasten kenkiä nipun seinään roikkumaan. Huomasin, että ne olivat minun ja sisareni pikku töppösiä kävelyharjoitusten alkuajoilta. No, myydän ne sitten kalliiseen hintaan, kun meistä tulee kuuluisia? Tai odotellaan vielä hieman aikaa, niin museo saattaa olla kiinnostunut siitä, miten sata vuotta sitten pukeuduttiin?

 

Olin pikkupoikana isoäidin luona Turun Raunistulassa monta kertaa ja luin siellä Kuluttaja lehteä. Se paikallisen Tarmolan äänenkannattaja ja edusti työväenliikettä kaupallisella puolella. Tuo aikakauslehti sisälsi sarjakuvia, jotka kiinnostivat minua, mm. Pekka Puupää oli hauska sarjakuva.

Me oli edistysmielisen osuuskauppaliikkeen ja sen seuraajayritysten vuosina 1917–2016 julkaisema jäsenlehti ja myöhemmin asiakaslehti. Lehden nimenä oli Kuluttajain Lehti vuosina 1917–1957, Kuluttaja vuosina 1957–1964, Me Kuluttajat vuosina 1965–1969 ja Me vuosina 1970–2016. Lehden alkuperäinen julkaisija oli Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (KK), viimeisinä vuosina sitä julkaisi Suomen Lähikauppa. Sen painos oli suurimmillaan noin 900 000 vuonna 2004.

 

Eräs sukulaismies oli varsin toimelias, hän ajoi linja-autoa työkseen ja perusti samaan aikaan minkkifarmin, joka aikanaan laajeni aina 5000 elukkaan. Ahkera työnteko kulutti kuitenkin miehen ennenaikaiseen kuolemaan. Hänelle tuli maksasyöpä ja muistan kuinka hän valitti sairaalassa kohtaloaan. Myöhemmin hänen poikansa ryyppäsi minkkifarmin omaisuuden lyhyessä ajassa. Kulutus oli vähän aikaa juhlaa, vaikka olisi kaverit vähentyneet koko ajan rinnalta.

 

Mutta miksi kuluttaa, eikö olisi viisaampaa säästää? Ilmeisesti tällainen nykymaailma toimii vain kuluttamisen ehdoilla ja politiikalla. Siihen tähtäävät puheet, toimet ja sijoitukset. Kulutusjuhlan heikompi puoli on siinä, että tavarat ovat kauttaaltaan huonoja ja kestävät ainoastaan vähän aikaa. Ikuisesti kestäviä tavaroita ei kannata tehdä, sillä kulutus loppuu juuri silloin.

Televisiosta tuli kerran dokumentti, joka kertoi hehkulampun historian, ja kuinka ne ensimmäiset olivat niin kestäviä, etteivät hajonneet milloinkaan. Sitten joka kauppamies pyysi keksijöitä suunnittelemaan heikompia yksilöitä, että saataisiin kauppaa syntymään. Ja niin ollaan jo tässä päivässä.

 

Ostimme vanhan talon ja siihen kuului alkuperäinen (1963) öljy/puu/kamiina, joka on valmistettu valuraudasta. Joku viisas sitten peljätti meitä sanomalla, että varmaan tuo hökötys hajoaa pian (vuosi oli 1997). Sutari tuli sitten nuohoamaan piippuja ja kysyin hänen mielipidettään asiasta. Hän sanoi, ettei sitä kukaan tiedä, miten kauan tuommoinen pönttö kestää. Siitä on kulunut 28 vuottta ja kamiina pelaa edelleen loistavasti. Sen nimikin on jo enteellisesti super Etna. Samaan sarjaan kuuluu talon alkuperäinen kiertovesipumppu vuodelta 1963, joka käy aina kesät talvet. Putkimies ystäväni sanoi, että se ei tule koskaan hajoamaan. Putkimies itse kuoli - meni Jeesuksen luokse.

 

Joskus näkee vanhoilla julistajilla kuluneita Raamattuja käytössä edelleen. Se on hyvä merkki, että pyhä kirja on kulunut käsissä. Sitä on luettu ja sieltä on kuunneltu Jumalan puhetta syntisen sielun pelastukseksi, uskon vahvistukseksi. Tuo mainittu isoäitini ei omistanut omaa Raamattua ja tultuani uskoon ostin hänelle sellaisen. Hänen näkönsä oli jo siinä vaiheessa sen verran heikko, etteivät silmälasit riittäneet tarkennukseen, vaikka teksti oli suurikokoista. Niinpä hän otti avukseen vielä suurennuslasin ja luki koko Raamatun läpi elämänsä ehtoossa. Silloin hän sanoi minulle kerran, kun pidimme hartautta hänen kodissaan, että Jumalan armo oli alkanut kirkastua hänelle. Kiitos Jeesukselle, ajattelin.

Edelleen hyllyssämme on monta kulunutta kirjaa, jotka ovat rispaantuneet, irtolehtisiä, kannet kuluneita, jotka sisältävät edelleen ihania sanoja Vapahtajasta, suurenmoisia todistuksia syntisten pelastumisesta ja taivastoivosta. Tulen lukemaan niitä uudelleen niin kauan kuin elän ja vielä menee tieto jakeluun.

 

Nuorena sitä voi suunnitella terveenä ollessaan tekevänsä melkein mitä vain ja kuinka paljon tahansa ja jatkuvasti ilman taukoja, vähällä ruoalla ja yöunella. Mutta vanhemmiten on tekeminen pääasiassa ajattelua ja suunnittelua, että mihin sitä kykenee vielä ryhtyä. Vanheneva ihminen siirtyy säälittävien luokkaan, poistettavien sarjaan, kuluneitten kerhoon. Hän ei enää kuluta kuin nuorena, mutta osaa kyllä hamstrata edelleen.

"Sen tähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. " 2.Kor.4:16-18.

Uskova katsoo asioita Jumalan lupauksista käsin ja näkee uskonsilmin suuren päämäärän, johon Jumala on meitä kutsunut. Ei siis ole aihetta lannistua, vaikka kävely meneekin hitaammaksi köpöttelyksi ja rappusissa pitää vetää välillä henkeä kerrosten välissä. Eikä ole enää aihetta ilmoittautua leuanveto kilpailuun tai kädenvääntökisaan, maratonista tai triathlonista puhumattakaan. Uskovalla on hetkisen kestävä kevyt ahdistuksen aika ennen kuin Jeesus noutaa omansa kotiin.

 

Kulutusjuhlat tulevat aina päätökseen ennemmin tai myöhemmin. Televisiosta voi uutisista katsoa päivittäin kuvia näistä. Tuhoutuneet ympäristöt, asumukset ja ihmisten kärsimykset ovat rankkaa todellisuutta, josta ei näytä olevan mitään hyötyä. Ilman Jumalaa ihminen on täysin tuuliajolla ja oman järkensä varassa. Siksi ihmiset laittavatkin toivonsa poliittisiin johtajiin, vaikka hekin ovat vain tyhmiä ja yksinkertaisia, viettiensä ja heikkoutensa vankeja, synnin orjia ja ylpeitä. Kaikki aikaan sidottu on vain hetken kulutusjuhlaa, jossa näennäisellä nautinnolla ja krääsän hamuamisella tyydytetään turmeltunutta mieltä ja yleistä mielipidettä. Mitä me ihmiset ansaitsemme - kuoleman, hylkäämisen, kärsimyksen, nälän ja toivottomuuden. Tätä tuottaa kulutusjuhla, josta historiassa on runsaasti esimerkkejä ja kaikki ovat toistaiseksi vain varoitukseksi tänään eläville ihmisille.

 

Amerikassa kaikki on suurta suomalaisen silmin. Matkallamme olimme syömässä eräässä täkäläisessä burgeripaikassa Lincoln nimisessä kaupungissa Tyynen meren rannalla. Siellä sai itse määrät hampurilaisen koon. Painavin oli 1½ kiloa. Sukulaispoikamme, Joosua, tilasi 900 g annoksen ja söi kaiken yhdellä istumalla. Minua vähän hirvitti moinen ahmiminen, mutten sanonut mitään. Sukulaisen isoisä antoi vielä pojalle 5 dollaria palkkioksi upeasta suorituksesta. Ehkä hän kehittyy vielä tuostakin kovemmaksi herkuttelijaksi? Minun hampurilaiseni painoi noin parisataa grammaa ja hyvin sillä eli iltaan saakka. Joskus ihminen syö ilmeisesti enemmän silmillään kuin vatsallaan ja ehkä keho huutaa jo vapautta moisesta, mutta kaveri ahtaa vaan lisää sisuksiinsa?

 

Vapahtajani, emme ole saaneet aikaan mitään, paitsi kuluttaneet ja haaskanneet kaiken, mitä olet meille uskonut. Meillä on kaikki edellytykset tuhota ja hävittää, pilata ja sotkea suuret elämänlahjasi. Saamme aikaan vain luopumusta ja sekoilua, rikkaruohojen liikakasvua ja pahuuden hedelmää. Kuljemme ihmisviisauden pimeydessä, kuolemanvarjon laaksossa.

Herra, Jeesus, itketkö sinä tänään tätä maailman kurjuutta? Saatko mistään suunnasta iloa ihmisten tekemisistä? Kuuletko herätettyjen sielujen itkun ja kaipuun yhteyteesi? Onko nyt etsikkoaikanaan moni löytänyt sinut Vapahtajakseen ja Herrakseen?

Pelasta ihmiset ikuisen evankeliumisi kautta, anna nöyrtymisen ja koettelemusten aikojen keskelle taivaallinen valosi, että syntiset tulisivat kiittäen eteesi syvästi kumartaen. Kiitos siitä, että meillä on kaikkea riittävästi elämässämme ja vain sinun armostasi. Aamen.

2.Tess.2:15. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410747&open-series=572&title=postia-maailmasta-ja-taivaasta

Tekoäly on älytön

 

Mikä on tekoäly. Se on eräänlainen tietokoneohjelma, joka sisältää runsaasti tietoa. Ohjelma on laadittu niin, että se komentopolkuineen palvelee parhaiten tekijäänsä tai oikeammin kustantajaansa. Sillä asiat voidaan muokata mieleisiksi ja valtaapitävien halujen mukaiseksi. Totuus, rakkaus ja Jumala voidaan näistä älynväläyksistä haudata kertaheitolla pois. Sillä tekoälyn tarkoitus on valtaapitävien vallan vahvistaminen. Toki se naamioidaan kauniiksi ja uutta ajattelua ylistäväksi keksinnöksi, joka voi modernina toimintayksikkönä kehittää yhteiskuntaa hyvään suuntaan. Tekoäly on ihmisen suunnittelema ja kaiken tämän nimikkeen voisi nimetä paikallisen Aaltosen mukaan. Tietysti Aaltosia saattaa olla tekovaiheessa työstämässä 10, 100 tai 1000. Mutta kaikilla niillä on ihmisen kasvot ja tavallinen nimi. Tekoäly ei sisällä mitään yliluonnollista, se on pelkkä työkalupakki kustantajansa tavoitteita haaliva mitäänsanomattomuus. Se on älytön, kuin palkkasoturi tai epäjumalanpalveluja, ajallista hyötyä tavoitteleva pyrkyri tai paholaisen orja.

 

Jos me kristityt tekisimme tekoälyn Raamatun pohjalta ja sinne sijoitettaisiin kaikki komentopolut ja tietojenkäsittelyn nokkeluudet, niin kone antaisi aina jumalallisia vastauksia kaikkiin kysymyksiin ja nopeasti. Mutta se palvelisi vain kristillistä uskoa ja seurakuntaa, se ilmoittaisi Jumalan tahdon, eikä sallisi vesittää sitä ihmismielipiteillä. Kone ilmoittaisi salamavauhtia kaiken pyhistä kirjoituksista. Se toisi lain kaikkineen uhkauksineen vaatimuksineen esiin ilman mielistelevää humanismia. Se kertoisi evankeliumin ihmeellisen pelastussanoman jokaiselle syntiselle, niin kuin on kirjoitettu. Mutta kuka siitä hyötyisi? Jokainen, joka haluaa joutua totuuden puhutteluun ja kuulla enemmän Jumalan rakkaudesta.

 

Tämä em. on siis kuvitelmaa, jonka kääntöpuoli on synkkä. Varmaan joku kirkollinen instanssi ottaisi asian hoitaakseen ja tekoälyn muokkaamisen mieleisekseen ja kävisi niin kuin tämä uusi kiinalainen maailmaa valloittava versio toimii: Kun joku tekee hankalan ja Kiinan kannalta kiusallisen kysymyksen, kone alkaa laistaa vastausta tai puhuu siansaksaa. Niinpä hetken päästä jaossa olisi täysin sensuroitua kristillisyyttä, valheellista totuutta ja kaikenlaista kirkollista manipulaatiota. Olisimme taas viettämässä entisen Neuvostoliiton aikaa, nyt vain kirkollisesti koristeltuna. Mutta yhtä pimeää olisi lopputulos ja vastaukset kuin suoraan pirun käsikirjasta "syvyyden sankarit".

 

Joitakin vuosia sitten Suomessa oli menossa pyramidihuijaus, joka keräsi kannattajiltaan suuret määrät rahaa. Hyväuskoiset ihmiset menivät lankaan sijoittamalla yritykseen miljoonia. Koko juttu mainostettiin vielä hyvällä kuorrutuksella, sitä pidettiin kristillisenä ja Jumalan siunauksen välikappaleena. Itsekin luin joitakin sen aikuisia kotisivuja, jotka mainostivat tuotetta Jeesuksen kuvilla varustettuna. Iljettävää, Vapahtaja oli valjastettu rotanmyrkyn mannekiiniksi. Muutamilla uskovilla menivät kaikki omaisuudet kuin kankkulan kaivoon ja juttua puitiin myöhemmin oikeudessa monta kertaa. Pääjehu taisi saada jokusen vuoden linnaa ja ehkä pääsi ensikertalaisena puolella? Varmaan huijaus olisi voinut käyttää myös tekoälyä hyväkseen, jos semmoinen olisi ollut silloin tyrkyllä?

 

Tekoälyn hyöty on olematon. Se ei saa kuuroa kuulemaan, sokeaa näkemään, mykkää puhumaan, halvaantunutta kävelemään, sairasta terveeksi, juomaria raittiiksi, rähjäävää kiltiksi, riitaisaa avioparia sopimaan, epätoivoista iloiseksi, itkevää kiitolliseksi, köyhää rikkaaksi, nälkäistä ravituksi, tuhluria säästämään, ahnetta anteliaaksi, ylpeää nöyräksi, sotaisaa rauhan ihmiseksi, vihastuvaa armahtavaksi, irstasta siveäksi, laiskaa ahkeraksi, valehtelijaa totuudelliseksi, arvostelevaa tyytyväiseksi, epäuskoista toivorikkaaksi, itsensä ihailijaa Jumalan ylistäjäksi, likaista puhtaaksi, menneisyyttä anteeksi annetuksi, luonnollista ihmistä hengelliseksi ihmiseksi, kirottua siunatuksi, hengellisesti kuollutta eläväksi, maailmaa rakastavaa tutkimaan Jumalan sanaa, uskonnollista uskovaksi, syntistä armahdetuksi, ateistia seuraamaan Vapahtajaa, turhuudessa elävää lähtemään lähetystyöhön. Mutta Jeesus saa tämän kaiken aikaan ja vielä enemmän hän voi viedä uskovansa taivaaseen ikuiseen elämään, kadotettuun paratiisiin. Se on Jumalan viisautta, Jumalan rakkautta ja Jumalan siunausta. Tekoäly ei tiedä, että koko maailma pysyy pystyssä vain siitä syystä, että täällä on uskovia, muuten Jumala tuhoaisi sen välittömästi.

 

Jumalan viisaus on aina totta ja tarkoitettu ihmisten parhaaksi ja pelastumiseksi. Vanha Hastingsin laulu vie meitä ajattelemaan taivasta. Se on kulunut Suomessa sata vuotta kaikenlaisissa uskovien kokouksissa nimellä "Yhtehenkö tulla saamme"

 

1.Tapaammeko virran tuolla puolen,

missä aallot lakkaavat vierimästä,

missä kaikki on kirkasta ikuisesti,

suru ei paina sielua?

 

kerto:

Tapaammeko, tapaammeko,

tapaammeko virran takana,

tapaammeko virran takana,

missä aallot lakkaavat vierimästä?

 

2.Tapaammeko tuossa siunatussa satamassa,

kun myrskyinen matkamme on ohi?

Tapaammeko ja heitämme ankkurin

kauniille, taivaalliselle rannalle?

 

3.Tapaammeko siellä tuossa kaupungissa,

missä kristallitornit loistavat,

missä seinät ovat kaikki jaspista,

jumalallisen työn avulla rakennettu.

 

4.Missä lunastettujen musiikki

pyörittää harmoniaansa ympärilleen,

ja luominen paisuttaa kuoroa

sen suloisen melodisen soundin kanssa.

 

5.Tapaammeko siellä monta rakastettua,

jotka on otettu syleilystämme pois.

Kuunnellaanko heidän ääniään,

ja näetkö heidät kasvoista kasvoihin?

 

6.Tapaammeko Vapahtajamme Kristuksen,

milloin Hän tulee lunastamaan omansa?

Tunnistammeko hänen siunatun armonsa,

ja saamme istua Hänen valtaistuimelleen?

Ps.10:4. Jumalaton sanoo ylvästellen: "Ei hän kosta." "Ei Jumalaa ole" - siinä kaikki hänen ajatuksensa.

 

https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410915&open-series=572&title=oi-jospa-kaikki-olisi-toisin

Ps.3:6. Minä käyn levolle ja nukun; minä herään, sillä Herra minua tukee.

 Ystävämme Juhani Huotari on mennyt tänään aamulla Jeesuksen luokse. Hän oli viime talvena meillä puhumassa Kangasalla ja yötä kodissamme. Sitten tuli uusi uutinen, kun leukemia alkoi jyrätä hänen kehoaan huhtikuussa. Syksyllä hän sai lupaavia uutisia parantumisestaan ja viestitti minulle siitä. Monet rukoilivat hänen puolestaan. Mutta nyt ennen joulua tauti uusi taas ja vei lopulta kuolemaan.

1.Kor.1:21 kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

 

Elämän Eliksiiri ry

Katuosoite: Vanhakoivistontie 12, 28360 Pori.

Sähköposti:

Lahjoitustili: FI69 5700 7820 0552 15

 

Käännä silmäsi Jeesukseen, katso kokonaan Hänen ihania kasvojaan

 https://www.patmos.fi/patmosplus/?open-episode=410951&open-series=572&title=kaanna-silmasi-jeesukseen-katso-kokonaan-hanen-ihania-kasvojaan