perjantai 20. joulukuuta 2013

Ensimmäinen joulu

Oli vuosi 1973, olin juuri tullut uskoon. Mieleni oli täynnä uuden elämän taivaallista tunnetta ja ajantajuni oli tipotiessään. Jos joku kysyi, milloin tämä oli tapahtunut, vastasin, että eräänä pyhäaamuna vähän aikaa sitten. Päivämäärää en muistanut, eikä sillä ollut niin väliäkään, mutta tunnelma, Jumalan kutsuva ääni, ympärillä vellonut myrsky ja hiljainen tuulenhyminä oli vielä tuoreena tunnossani. Jumala oli syntynyt minulle, Jeesus oli tullut elämääni, olin saanut Pyhän Hengen. En ollut tiennyt paljoakaan kristinuskosta ennen tuota päivää, vain jotain opetuksellista faktaa, yleistietoa, kirjaviisautta. Mutta sen arvo oli olematon tähän kokemukseen verrattuna. Olin kuin Paavali Damaskon matkallaan, hämilläni, hiljennetty ja kyselevä. Jumala oli puhunut minulle. Oli ensimmäinen joulu minun elämässäni.


Joulupöytä oli katettu, se notkui herkkuja, jotka jokainen halusi syödä. Mutta minä olin saanut palan elämänleipää ja juoda elävää vettä. Henkeni oli uudistunut, ensimmäistä kertaa saatoin kokea eläväni. Herätyksen hirvittävä tuska oli vaihtunut pelastukseen ja rauhaan. Perheeni jakoi joululahjoja, ne olivat pieniä paketteja, joilla lähimmäiset halusivat ilahduttaa toisiaan. Mutta minä olin saanut maailmankaikkeuden suurimman lahjan, Jeesuksen, Jumalan Pojan, hän asui minussa ja minä olin hänessä. Vaikka olin kastettu lapsena Herran nimiin, en tuntenut Herraa, en ollut elänyt uskossa, enkä vaeltanut kristittynä. Olin elänyt kuin pahin pakana ja tehnyt vain syntiä. Koko elämäni oli ollut pimeä ja olin kulkenut kohti ikuista kadotusta ilman Jumalan armoa. Olin elänyt tässä maailmassa niin kuin muutkin ikäiseni ja olin kelvannut joukkoon. Mutta nyt olin saanut astua pimeydestä valoon, saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan. Tämä oli minulle uutta, uusi ympäristö, uusi olotila, uusi asema Jumalan silmissä. Olin lukenut joskus jopa Raamatun tekstejä, mutta ne olivat olleet minulle yhtä kuollutta kirjainta kuin Turun sanomat. Mutta nyt sana puhui minulle, se eli minulle, sen ääni oli Jumalan ääni. Tunsin kuinka se upposi minuun ja nosti ihmisarvoni, eheytti persoonani ja saatoin nähdä kaiken uusin silmin. Tajusin, että muut ovat ulkopuolella – suurin osa tuntemistani ihmisistä oli auttamattomasti Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Eikä heillä ollut edes halua suunnitella samanlaista taivasmatkaa kuin minulla. Päinvastoin he katselivat minua kuin kummajaista, kuin mielisairasta. Ainakin kaksi ihmistä kehotti minua hakeutumaan hoitoon ja saamaan lääkitystä. Näin maailma pyrkii sammuttamaan herätyksen tulen vastakääntyneestä ihmisestä, sen minkä Jumala on sytyttänyt Henkensä vaikutuksesta.

Menin joulukirkkoon ja kuulin kaiken, mutta kuitenkin olin suuresti ulkopuolella, elin kuin unessa. Vain Jumalan antama yhteys merkitsi silloin minulle jotain. Mikään ei siellä kirkossa varsinaisesti koskettanut minuun, se vaikutti niin teatraaliselta, kuolleelta muotomenolta, ulkokohtaiselta harrastukselta? Mutta sisimmässäni oli joulun paimenten ilo ja itämaan tietäjien kunnioitus, olin saanut kumartua ja katsoa maailman Vapahtajaa, syleillä häntä, tuntea hänen siunauksensa. Enkeli oli johtanut minutkin Herran luo, oli menossa sen aikaisen elämäni pyhin hetki, jossa sanat eivät olleet kovin merkittäviä. Maa oli kaunis ja luminen kuin joululaulussa ja järvet jäässä kuin postikortissa, varpunenkin söi jyviä jouluaamuna pysyäkseen hetkisen hengissä. Mutta minun elämässäni oli uusi puku, Kristuksen lahjavanhurskaus, minut oli julistettu taivaassa syyttömäksi Jumalan edessä. Vapahtaja oli maksanut minut vapaaksi sovintouhrillaan. Saatoin polvistua ehtoolliselle ja ensimmäisen kerran elämässäni ottaa uskossa vastaan Jeesuksen vapahduksen, pyhän ruumiin ja veren. Sisimpäni riemuitsi, sain Herran, Jumalan Karitsan, uuden elämän lahjan ja todistuksen katoamattomuudesta. Sisimpäni jäät olivat sulaneet, en kokenut syyllisyyttä, katkeruutta, epätoivoa, eivätkä inhimilliset tunteet johtaneet minua, vaan Jumala, elävä Jumala.
Ympärilläni oli ihmisiä, sukulaisia ja ystäviä, jotka ajattelivat minun parastani ja halusivat ilahduttaa, palvella ja ohjata minua. Mutta Jeesus osoitti minulle uuden tien, uuden elämän, uuden totuuden, uudet ystävät, uuden kodin, uuden päämäärän. Uskovaisuus oli minulle ollut täysin tuntematon suuruus ja käsite, en tuntenut sellaisia ja nekin harvat joita olin kohdannut, eivät olleet vaikuttaneet minuun mitenkään. En muista puhuivatko he minulle Vapahtajasta, vai enkö vain kuullut, enkö ymmärtänyt parastani?

Luin ahmimalla Jumalan sanaa, se puhui minulle, kuulin Hyvän paimenen äänen. Olin kadonnut lammas, jonka hän oli löytänyt ja tuonut kotiin. Suuri taivaallinen rauha täytti sisimpäni ja olin jonkin aikaa kuin pilvissä. Olin ollut lukemattomia kertoja elämässäni humalassa ja kokenut millainen tunne se on. Mutta tämä oli aivan toista, valtava Jumalan rauha oikein lepäsi olemuksessani ja ajattelin, että nyt olisi ihana kuolla tässä onnessa ja lähteä heti Herran luokse. Ensimmäistä kertaa elämässäni en kaivannut mitään, en odottanut mitään, en tarvinnut mitään. Ja toisaalta olin valmis kaikkeen, mihin vain Herra minua ohjasi. Minulla ei ollut mitään omaa suunnitelmaa, enkä ollut mitenkään itseni varassa, en laskelmoinut asioita, en maksimoinut voittoa, enkä pyrkinyt saamaan hyötyä tai osinkoja tavoittamastani onnesta. En ollut materialisti, en ollut riippuvainen tavarasta, enkä inhimillisestä kunniasta, saavutuksista tai arvostuksesta. Olin vapaa, olin saanut kokea todellisen vapauden, joka motivoi minua uudella tiellä. Vapaus oli minulle suuriarvoinen, koska nyt näin kuinka sidottu ja kahlittu olin ollut. Olin ollut kiinni ihmisissä, heidän mielipiteissään, arvomaailmassaan, tavoitteissaan, turhuudessa, tyhmyydessä, tietämättömyydessä, sokeudessa. Näin maailman olevan suuri hullujenhuone, jossa väki seikkailee ja sikailee, suuri teurastamo, jossa ihmisiä tapetaan kaiken aikaa, suuri keskitysleiri, jossa ei saa oikeutta, vapautta eikä liikkua, suuri autiomaa, jossa sokeat ihmiset hortoilevat pimeässä tarttuen kiinni kaikkeen liikkuvaan. Mutta minä olin löytänyt lähteelle, Golgatalle, syntisten ystävän luo, Jumalan enkeli oli johtanut minut sinne. Olin tullut keitaalle, jonka miljoonat olivat löytäneet jo ennen minua.

Tänään tuosta kaikesta on kulunut 40 vuotta. Tänään joulu tulee jollekin onnelliselle, mutta muut vain viettävät kulutusjuhlaa kohtaamatta Vapahtajaa. Tänään Kristus kolkuttaa kansakunnan ovelle, eduskuntatalon ovelle, kirkon ovelle, kodin ovelle, sydämen ovelle – mutta avaako kukaan? Kutsuuko kukaan häntä vieraakseen, tuleeko kenellekään todellinen joulu? Pelastuuko joku tänä jouluna? Kerran tulee aika, jolloin ei tule kolkutusta, ei kutsua, ei pelastavaa sanaa, jäljelle jää vain
pelkkä joulu.

Eräässä vanhassa englantilaisessa laulussa sanotaan: ”Onko sinulla mitään huonetta Jeesukselle, Hänelle, joka kantoi synnin kuorman? Koska Hän koputtaa ja pyytää sisäänpääsyä, syntinen, annatko Hänen tulla sisälle? Ajatella, että Jumala vaivautuu tulemaan alas, ihmisen hätään, syntisyyteen, pimeyteen ja vaivaan, kuolemanvarjon laaksoon vain etsimään yhtä kadonnutta. Ja joku onnellinen kirjoittaa siitä laulun rohkaistakseen muita tulemaan samaan onneen.
Edelleen kertosäkeistössä: Huone Jeesukselle, kunnian kuninkaalle! Riennä  nyt, Hänen sanaansa tottelemaan; Heilauta sydämesi ovi laajasti auki, Tarjoa hänelle tulla, kun voit. Löytyykö siis ihmistä, joka avaa sydämensä Kristukselle ja lähtee Herran seurassa taivastielle? Monen ihmisen elämässä taitaa olla niin, että joulu on jo ylösotettu, oma majatalo on varattu muille asukkaille kuin Kristukselle, että kaikki huoneet ovat varatut, eikä Kristukselle ole tilaa?
Samaisessa laulussa sanotaan: Huone ilolle, huone bisneksille, mutta Kristus ristiinnaulitaan.
Ei ole paikkaa, että hän voisi tulla, sydämessä, jota varten hän kuoli? Hetken kestäviä iloja riittää, hetken kestävissä bisneksissä moni kadotta etsikkoaikansa. Voi, miten murheellista, että auttajamme jää ulkopuolelle? Koko Kristuksen työ menee silloin hukkaan sen ihmisen kohdalla, joka ei ota vastaan Jeesusta.
Edelleen laulussa sanotaan: Onko sinulla mitään huonetta Jeesukselle, koska Hän armossaan kutsuu taas? Oi, tänään on aika hyväksyä, huomenna voit kutsua turhaan. Jumalan aika on tänään, tänä jouluna, silloin kun hän päättää ja sanoo. Ei ole ihmisen asia pyrkiä vaikuttamaan Jumalan ennalta suunnittelemiin päätöksiin. Emme äänestä näistä kysymyksistä, emme vedätä vastaustamme Hänelle.
Lopuksi laulussa sanotaan: Anna huone ja aikasi nyt Jeesukselle, pian Jumalan armonpäivä kulkee ohi; Pian sydämesi tulee kylmäksi ja hiljaiseksi, ja Vapahtajan puolustuspuheet lakkaavat. Moni ajattelee Jumalan pilaavan elämän ja vievän kaiken nautittavan hänen huuliltaan? Moni kokee puheen Jumalasta olevan kuoleman ääni ja jokaisen uskovan olevan kuoleman haju ympäristössään. Moni kadottaa armonpäivänsä synninnautintojen ja ihmispelon tähden. Joulu tulee ja menee ja ihminen vain röyhtäilee jouluruokansa kylmin sydämin. Tyhjä ihmismieli kulkee päämäärättömästi kohti ikuista kuolemaa luottaen kohtaloonsa enemmän kuin Raamattuun.
Lie kuitenkin jossain jokunen, syntinen, sairas, hengessä köyhä, Jumala-nälkäinen ihmissielu, joka ottaa Jeesuksen vastaan? Ja niin tulee taivaallinen joulu hänelle, enkelit iloitsevat ja laulavat Jumalalle kunniaa. Ehkä sinä olet juuri hän?! Ehkä sinä koet tänä jouluna Kristuksen niin kuin minä 40 vuotta sitten? Tule, hän kutsuu sinua!

Kiitos Jeesus, että annoit minulle joulun, todellisen joulun, ensimmäisen joulun. kiitos, että tulit elämääni, teit minut uudeksi ihmiseksi, eheytit persoonani ja vuodatit taivaallisen rauhan olemukseeni. Kiitos, että johdatit minut uskovien joukkoon ja annoit runsaasti uusia ystäviä, jotka olivat hekin kokeneet ensimmäisen joulun kanssasi. Kiitos, ettet koskaan hylkää minua, etkä jätä omaan varaani, et ota pois armoasi etkä Pyhää Henkeäsi. Kiitos, ettei tämä ihanuus lopu koskaan sinun luonasi, sinä ikuinen Valkeus, Rauhanruhtinas, Jumalan Karitsa, Rakkaus, Ilonantaja, Pelastuksentuoja, Alku ja Loppu, Maailmankaikkeuden hallitsija.

Jes.9:1-6. Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

2 kommenttia:

  1. Terve Turkka! Yritän tyttäreni kanssa kommentoida tänne, jos vaikka hän osaisi.
    Sulla on mielenkiintoisia juttuja täällä. Olen aikaisemminkin yrittänyt, mutta bittiavaruuteen häipyivät.
    Tuo viimeinen kuva on minulle tärkeä, koska olen saanut kokea tuon. Olin parin ystäväni kanssa Mariestadissa ja mun piti puhua siellä. Minua vähän pelotti, kun en ole mikään puhuja. Soile näki näyn: Jeesus käveli seurakunnan keskikäytävää pitkin ja istuutui minun viereeni etupenkkiin. Minä en nähnyt mitään, mutta tunsin kuinka kaikki pelko hävisi. Näin ihmeellinen Herra meillä on.

    VastaaPoista
  2. Hyvin kaunis on sana jonka kirjoitit kerroit mitä joulukin voi olla ihmiselle joka ei ole ennen tuntenut jouluntarkoitusta. Jumalan siunausta sinulle.

    VastaaPoista