Kun omaa lastaan käsillään Hän kantaa

Juttelin miehen kanssa, joka oli juuri hiljattain palannut takaisin elämään. Hän näytti hyvinvoivalta ja iloiselta. Vielä viime kesänä hänestä tuli esirukouspyyntöjä, syöpä oli levinnyt kaikkialle ruumiissa ja lääkäri oli sanonut hänelle, että hänen röntgenkuvansa näyttivät siltä, kuin olisi haulikolla ammuttu miestä. Etäispesäkkeitä oli joka paikassa pitkin ruumista. Monet rukoilivat hänen puolestaan, Jumala kuuli ja mies parani. Hän sai lisäaikaa. Nyt hän oli ollut taas työelämässä ja perheen parissa. Kysyin, miten hän oli kokenut nuo raskaat hetket? Hän vastasi oppineensa arvostamaan ystäviänsä enemmän kuin ennen. Hän oli kokenut suuriarvoiseksi, että niin monet halusivat rukoilla hänen puolestaan Herraa avuksi.

Kuuntelin myöhemmin kuinka hän käytti seuroissa puheenvuoron ja se oli niin innostava, että oli suorastaan vaikea ajatella hänen olleen hiljattain kuolemansairas? Joskus näitä sairastapauksia kasaantuu niin paljon tietoisuuteeni, että se aivan uuvuttaa. Elämme todella sairaassa maailmassa kaikenlaisten sairauksien keskellä ja vain Jumalan armo pitää meitä pystyssä. Siksi jokainen parantuminen tuttavapiirissä on tavattoman rohkaisevaa kuultavaa ja auttaa meitä katsomaan Vapahtajaan uudelleen.

Lienee yleistä se, että ihmiset ajattelevat olevansa syyttömiä, synnittömiä, jotka ovat saattaneet minimoida virheensä? Oma kehu haisee, samoin omavanhurskaus. On yleistä etsiä ongelmien syitä muista ihmisistä ja olosuhteista, siten voi varmistaa oman tontin puhtauden? Fokus on naapurin rappusissa, jotka näyttävät olevan siivottomassa kunnossa? Moni jakaa Jobin kokemuksen ja ajattelee täsmälleen samoin. "Mutta sinä olet sanonut korvieni kuullen, minä olen kuullut sinun sanojesi äänen: 'Puhdas minä olen, rikoksesta vapaa; olen viaton, eikä minussa ole vääryyttä." Job 32:8-9. Ei sellaiselle ihmiselle ole Jumalasta mitään hyötyä, sillä Herra on tullut tänne vain sairaita ja syntisiä varten.

Jumala kuljettaa ihmisen yksinäisyyteen, riisuu hänet tukipilareista, toisista ihmisistä. Jumala riisuu ihmisen kunniasta, maineesta, osaamisesta, menestyksestä, onnistumisista, saavutuksista. Jumala ottaa ihmisen voimat pois, askel lyhenee, päässä on huimausta, sydän tykyttää ja värisee oudosti, heikottaa, on paha olo, pitää usein istahtaa lepäämään. Illat ja yöt ovat pitkiä, uuvuttavia tunteja, jolloin villit ajatukset tuppaavat ahdistamaan. Joskus ne mellastavat unissa.

"Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa, silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin. Myös kuritetaan häntä tuskalla vuoteessansa, kun hänen luissaan on lakkaamaton kapina, ja hänen henkensä inhoaa leipää ja hänen sielunsa herkkuruokaa. Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin, ja hänen luunsa, ennen näkymättömät, paljastuvat. Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä kuolonvaltoja." Job 32:14-22.

Herra laittaa ihmisen menneen elämän filmin kulkemaan pikakelauksella ilman pausseja, se hurahtaa mielen syvyyksiin asti. Kun liha kärsii, tapahtuu ihmeellinen asia, moni lakkaa synnistä. Kurjuuden kuukausina, henkisen talven pakkasöinä ei kuulu yhtään hurraa-huutoa, eikä eläköön kaiu. Uskovakin on sangen hiljaa ja kärsimyskoulun alaluokalla tehdään hiljakseen muistiinpanoja omaksi hyödyksi, ei sanota alvariinsa halleluja! "Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä - ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan." 1.Piet.4:1-2. Jumalan tahdon mukaan löytyy aivan uusi mielenkanava, se on taivaskanava, elämä vain Kristusta varten. Ajan käyttö uudistuu siinä määrin, kuin ihmishenki uudistuu.

Runoilija, tutkija ja kirjailija Kaarle Krohn (1863—1935) kirjoitti myös hengellisiä runoja. Eräässä myöhemmin sävelen saaneessa laulussa hän tilittää elämäänsä:

1.Oi, miksi nukun, miksi en jo herää? Ei ole aikaa hidastella enää. Elämä kuluu eikä palaja, se elämä, mi' antama on Herran ja josta tarkan tilin multa kerran on vaativa.

Hän kokee olevansa kuin unissakävelijä, joka hitaasti laahustaa päämäärättömästi eteenpäin. Samalla hän tajuaa elämän katoavan käsistään kovin nopeasti ja sen kaikkein tärkeimmän: Jumala vie tilille jokaisen sielun kerran. Itsensä herättäminen on vaativa temppu, kun on kerran hyvin unessa. Unikuvat soljuvat haaveina huoneessa ja ihminen on tiedoton, vain hetkittäin hän on lähellä heräämistä, kääntelehtii hetken ja kuorsaa taas. Liian moni nukkuu koko elämänsä ajattelematta ikuisuutta, liian moni uskoo kohtaloon ja antaa viettiensä toimia johdattajanaan. Liian moni herää vasta kuoltuaan - siis liian myöhään. Se mikä on takana, ei tule enää koskaan eteen, vain vastuu siitä nousee painamaan.

2.Oi, miksi umpeen silmäni mä suljen, miks' unen tiellä eksyksissä kuljen? On edessäni mulla suora tie, se tie on selvä, jolla kirkkahana ain' mulle loistaa jumalainen sana. Se kotiin vie.

Suuret ja vahvat tyypit eivät anna neuvoa itseään, he eivät ole köyhiä eikä kipeitä - vielä? Jokainen eksyy, kun on väärä taluttaja ja niitä riittää joka luukulla. On vain yksi ovi, joka vie elämään - Jeesus. Muut ovet ovat turmion kanavia. Kaiken eksymisen takana on minä-itse, väärät valinnat, itsekkyys, ylpeys ja kevyt-jumalattomuus, uskonnollisuus ja lukuisat epäjumalat. Siihen tilanteeseen ihminen kuitenkin löytää avukseen Raamatun ja tie suoristuu, näkymät aukenevat Jeesuksen tuomaksi kirkkaudeksi. Jokainen Herran sana ravitsee, kasvattaa ja antaa taivas-toivoa. On tavallista sulkea silmät ongelmilta ja ongelma-ihmisiltä, kieltää kutsumuksensa ja etsiä helpoin tapa olla ja rehvastella. Herätys voi kuitenkin tulla kulman takaa, yllättävästi se kampittaa ketoon ja niin suistuu inhimillinen kauneus, korkeus, valta, järki, tunteet turpeeseen.

3.Oi, miksi oon niin kylmä, kova aina? Miks uni raskas sydäntäni painaa? Rakkaus Herran mulle suotu on, niin lämmin, kuin sen Isä vain voi antaa, kun omaa lastaan käsillään Hän kantaa, niin rajaton.

Ennen niin tavanomaisista asioista omassa elämässä tulee vaaravyöhykkeitä, jokapäiväisistä tottumuksista tulee halu tehdä parannusta, kääntyä Kristuksen puoleen. Ja kun pääsee lähelle Herraa, huomaa olevansa kovin rakkaudeton, omat tarpeet ilmenevät kylmyytenä toisia kohtaan. Samoin kovaluonteisuus aiheuttaa itsesyytöksiä jatkuvasti. Tämän tosielämän keskellä kuitenkin taivaallinen rakkaus ilmestyy ihanan lämmittävänä, Jumala lähestyy ihmistä, suuri taivaallinen Kuningas astuu alas kurjan syntisen luo. Ikuiset käsivarret tarttuvat onnettomaan ja hänen riutunut olemuksensa tuntee kuinka hänet nostetaan ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, puhtauteen, Kristuksen puhtauteen. Hän saa kokea, että Jeesuksen veri pesee kaikki hänen syntinsä ja uudistaa hänet. On aika kiitokseen, kun iankaikkiset käsivarret kantavat kurjaa sieluraasua.                

Naapuritalon vieressä kasvoi iso tuomipuu, se oli villiintynyt ja kasvoi pitkin seinänviertä ja siitä katolle. Myöhemmin talo purettiin, piha siivottiin uutta rakennusta varten ja vanha tuomi törrötti edelleen paikallaan. Mutta se pitkä villioksa ei jaksanutkaan pysyä pystyssä yksin, sitä piti tukea. Nyt siinä on raudasta tehty teline, joka seisoo kolmella jalalla ja nostaa tuota väsynyttä oksaa irti maasta. Muutamia vuosia olen seurannut tuomen elämää, mutta näyttää siltä, ettei tuo oksa tule enää koskaan niin vahvaksi, että selviäisi ilman tukea? Harva se päivä kuljen tuon puun ohi ja aina katseeni osuu tuohon reppana-oksaan, joka tuo mieleen lukuisan joukon erilaisia ihmisiä elämäni varrelta. Hekin ovat roikkuneet auttajiensa varassa ja selvinneet nipin napin toisten armeliaisuuden vuoksi. Moni tulee juuri ja juuri toimeen lääkkeiden avulla, ja jos ne otettaisiin heiltä pois, he romahtaisivat heti. Vanhat ihmiset tarvitsevat nuorempia tuekseen ja heistä on tullut taas avuttomia kuin lapset. Mutta kaikki tarvitsevat Jumalaa, kaikki ovat riippuvaisia Luojastaan, ilman Lunastajaa ei kukaan ole kerran taivaassa. Heikkoudessa Herra on tärkeä, elämme hänen varassaan, valtakunnassaan, sanastaan ja johdatuksestaan. Mitä siitä, mitä ihmiset sanovat meistä tai arvioivat meidän olemuksestamme, kun vain olemme Jeesuksen ystäviä. On tullut aika, jolloin raha ei enää ratkaise, eikä lihasvoima punnerra, äänestykset on äänestetty ja muisti huvennut. Silloinkin Jumala on sama, silloinkin Herra elää - ja auttaa anovaa.

Jeesus, usein etsimme sinua kovin korkealta, vaikka olet tullut jo alas viereemme? Jumala, huudamme sinua omien ja ystäviemme hädässä. Herra, tue pientä horjuvaa, tue vanhaa kaatuvaa, tue heikkoa sairasta, tue voimansa menettänyttä, tue yksinäistä, tue hylättyä, tue avutonta, tue neuvotonta. Ojenna kätesi meille, kun rukoilemme sinua täällä kuoleman ja heikkouden maassa. Herra, me odotamme niin usein parantumisia ja ihmeitä, mutta kohtaamme vain kuoleman ja pimeyden. Sinua odotamme, sinua tarvitsemme, sinusta luemme, sinusta todistamme, sinun sanomaasi viemme kaikkialle. Herra on yö ja odotamme aamua, sinun valoisaa ilmestymistäsi, Herran päivää. Sinä voit kaiken muuttaa, uudistaa ja asettaa kohdalleen. Kiitos ja kunnia sinulle nyt ja aina. Aamen.