perjantai 9. marraskuuta 2018

Jakakaa omanne pyhäin tarpeeksi


Niin kauan kun olen ollut uskossa, on kristillisillä järjestöillä ja seurakunnilla ollut ainainen rahapula muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Itsekin työskentelin kahden hyvin erilaisen järjestön palveluksessa Herran työtä tehden ja kysellen. Ensimmäinen oli pieni toinen suuri, mutta kummassakin puhuttiin aika usein rahasta ja kovin mielellään sen saaminen ihmisiltä järjestöön kaadettiin juuri julistustyöntekijöiden niskaan. Niinpä sitten osa työntekijöistä uupui kokonaan, osa keskittyi seurakuntien mielistelyyn ja kolehtien maksimoimiseen, osa otti tiedot vastaan flegmaattisen välinpitämättömästi. Olipa joukossa niitäkin, jotka eivät ymmärtäneet juuri mitään rahantekemisestä, myymisestä tai taloudesta, mutta heillä oli kuitenkin suuri Jumala hyvä usko Herran apuun sekä kirkas evankeliumi. Ja jotenkin se talouskin sujui näiden viimeksi mainittujen Jumalan hullujen vaikutuspiirissä parhaiten? Kristuksella näyttää olevan erilainen maku kuin maailmassa yleensä?

Tuoreet verotiedot kiinnostavat ihmisiä kovasti ja köyhiä kiinnostaa tietää, kuka on oikein rikas, missä sitä rahaa oikein liikkuu ja kuka sitä varastoi. Voihan sitä sitten lukiessaan unelmoida itsekin olevansa jotain, kun sattuu tuntemaan jonkun miljonäärin? Uutisia kehystävät jatkuvasti raha, rahanvalta, taloudellinen tulevaisuus, hallitsijat, jotka ohjailevat näennäisesti kassavirtoja. Onhan se itsestään selvä, että esimerkiksi Euroopan talousalue on luotu ja muokattu rahan valtaa suosimaan ja tukemaan, jos ei nyt ihan paratiisiksi niin kuitenkin paremmaksi maailmaksi verrattuna köyhiin kolmansiin maihin. Jos raha ei ratkaisisi tänään, koko unioni pirstoutuisi hetkessä.


Marketin eteisessä oli raha-automaattipelejä, joissa luki: "Hyvän tahdon pelejä" RAY - Hauskaa hallovenia (tarkoittaa riivaajahenkien ja paholaisen manaus ja ylistysjuhlamenoja, joita markkinoidaan amerikkalaisina lastenjuhlina)!? Hirtehishuumoria tai satiiria tai sulaa hulluutta? Valhetta kuitenkin kaikkineen koko pelibisnes, sillä nämä pelikoneet on rakennettu rahastamaan ihmiset kuiville, herättämään alhaiset pelihimot valloilleen ja ne voisivat yhtä hyvin nimetä "lypsykoneiksi". Niihin monet eläkeläisetkin lykkäävät hyväuskoisina vähäiset rahansa helpon rikastumisen toivossa.

Asuimme vaimoni kanssa eräällä paikkakunnalla, jossa kävi niin, että paikallisen sen aikuisen postikonttorin esimies sekoili pelihimon syövereihin lotossa ja pölli talon rahaa miljoonia ajatellen, että eräänä päivän, kun päävoitto kilahtaa, niin hän sitten maksaa "lainat" takaisin. Mutta voittoa ei tullut - ei ainakaan tarpeeksi, sillä tapasimme seuraavan kerran eräällä vankilavierailulla, kun menimme pitämään sinne hengellistä tilaisuutta. Esimies oli tutkintovankeudessa odottamassa lopullista tuomiota.

Maailmaa kiinnostavat aina vain valta ja raha? Maailmaa kiinnostavat verot, ja niistä saatava hyöty? Maailmaa kiinnostaa tehdäänkö kaikki enemmistön sääntöjen mukaan, että ajallinen menestys olisi taattu? Maailmalla ovat suuret pankit, hienot bisneskiinteistöt, sijoitustalot ja herra-klubit? Kristuksen opetuslapset ovat köyhiä, mutta Herra on heidän turvansa. Uskoville on tärkeää, että Jeesuksen sanoma kuuluu maksoi mitä maksoi. "Keisarin" tulee aina olla kakkonen Jeesukseen nähden, sillä Kristus avaa omilleen kuninkaalisen vapauden: ”Ja kun hän tuli huoneeseen, kysyi Jeesus häneltä ensi sanaksi: "Mitä arvelet, Simon? Keiltä maan kuninkaat ottavat tullia tai veroa? Lapsiltaanko vai vierailta?" Ja kun hän vastasi: "Vierailta", sanoi Jeesus hänelle: "Lapset ovat siis vapaat. Mutta ettemme heitä loukkaisi, niin mene ja heitä onki järveen. Ota sitten ensiksi saamasi kala, ja kun avaat sen suun, löydät hopearahan. Ota se ja anna heille minun puolestani ja omasta puolestasi." Matt.17:26-27.


Kalastaja sai uuden kalastustehtävän, piti siirtyä verkkokalastuksesta pois ja mennä vain ongelle, napata yksi kala, jonka suuhun oli kätketty hopearaha. Miltähän se kuulosti Pietarin korvissa? Mutta ihme tapahtui ja siellä oli raha - veroraha, jolla hoidettiin ajallisia asioita. Onhan tietysti mahdollista, että kotona saattoi odottaa vaimo jonkinlaista ostospäivä-ihmerahaa ja miehen tuloa kotiin niissä merkeissä? Ehkä kavereillakin olisi ollut mielessä rahalle sopivampaa käyttöä? Mutta tämä meni verottajalle.

Uskovan onni on viedä aina kuormansa Vapahtajalle, kertoa surunsa ja ilonsa, lankeemuksensa ja synkät mietteensä Jeesukselle. "…murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken." 2.Kor.6:10. Onhan tavallista, että murheet pyrkivät hidastamaan menoa ja surut kuormittuvat erikoisesti niiden kantajien niskaan. Joskus vastauksia on kovin vähän, mutta kysymyksiä ja pettymyksiä kassikaupalla. Mutta juuri silloin ja usein vain silloin Jeesuksen armo tulee näkyviin erittäin kirkkaana taivaan valona. "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte." 8:9. Köyhä Kristus, on Raamatun ilmoittama Herra, seurakunnan ylläpitäjä ja salattu Jumala. Siksi monellekaan ei avaudu hänen olemuksensa ja henkilökohtainen hyvyytensä. Ihmiset etsivät kunniakasta Kristusta, näyttävää voittaja persoonaa, joka takaa heillekin kaiken ajallisen menestyksen ja suosikkiaseman. Kristus, joka kykenee juuri ja juuri maksamaan verot, ei ole kiehtova hallitsija.

Mutta Herralla on jokaiselle uskovalle onki ja kala, jonka suussa on raha. Tämä edellyttää uskoa siihen, mitä Jeesus sanoo, mitä on aiemmin kirjoitettu sanassa. Se edellyttää liikkeelle lähtöä uskossa ei näkemisessä, sillä ihminen elää jokaisesta sanasta, joka on Jumalan suusta lähtenyt. Uusi tehtävä on Jeesuksen valitsema ja siinä on Jumalan aikataulu. Tällä tiellä koetaan johdatusta ja varjelusta, onnistumista ja asioiden loksahtamista paikoilleen, ihmeellistä järjestymistä. Tällä tiellä tutustutaan uusiin ystäviin ja koetaan yhteyttä ja siunausta. Tällä tiellä apu osoittautuu lahjaksi. Syvällisesti ajatellen sen tien kulkija ymmärtää, että tämä on Jeesuksen aikaansaamaa, ainutlaatuista, ehkä vain kerran elämässä tapahtuvaa, hengellinen kokemus, jossa on ajalliset kuoret ja taivaallinen sisältö. Tänne jäävät aikanaan verot, onget, kalat, rahat ja kaikki näkyvä, kun uskova lähtee Herransa iloon.


Ajallisen käyttäminen Jeesuksen ohjauksessa on yksi uskovan ihmisen tärkeä päivittäinen elämän asia. Olemme saaneet, että voimme jakaa. Evankeliumi on kuin peili, jossa näkee oman kuvansa ja armahduksen koko kirjon, synnin pois pesemisen ihmeen ja uuden elämän vapauden lain ja vaikutuksen. Myös toiset uskovat tulevat rakkaiksi ja pelastettu on mielellään uskovien seurassa.
"Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta." (Bibl. Jakakaa omanne pyhäin tarpeeksi. Ottakaa mielellänne huoneeseen. ) Room.12:13. Pyhä Henki vaikuttaa uskovassa, että hän kykenee ajattelemaan asioita toisen kannalta tämän hyödyksi ilman taka-ajatuksia.

Tämä tila onkin vihollisen ainaisen hyökkäyksen kohteena, sillä se vihaa uskovien keskinäistä yhteyttä ja rakkautta. Se hajottaa seurakunnan, jos mahdollista pieniksi pirstaleiksi, eriseuroiksi, lahkoiksi, oppipiireiksi, politiikan mankeleiksi, esiintyjien ja suosion tavoittelijoitten etujärjestöksi, maailman parannus muutosryhmäksi, uskonto marketeiksi, ohjelmatoimistoiksi, hauskanpidon edelläkävijöiksi.
Siksi uskovien pitää olla aina valvovina ja nähdä Raamatun sanan valo kaiken arvokkaan korostajaksi. Silloin Jeesus on arvoisessa asemassa, suuri ja kunnioitettava ja jokainen häneen uskova kallisarvoinen. On aika kertoa rahahuolensa Herralle. On aika kertoa ihmissuhde ongelmansa Herralle. On aika kertoa murheensa Herralle. On aika kertoa hengelliset tarpeensa Herralle – ja kiitollisena laulaa Hänelle....

1.Jonk' on turva Jumalassa, Turvassa on paremmassa,
Kuin on tähti taivahalla, Lintu emon siiven alla.

2.Herra hoitaa omiansa Siionissa armollansa,
Aina heille tarpeet antaa, Käsillänsä heitä kantaa.

3.Niit' ei hänen kädestänsä Tempaa kenkään ikänänsä,
Jotka omakseen hän osti, Kuolost' elämähän nosti.

4.Heit' ei kohtaa puute, hätä Koskaan Herran tietämätä;
Ruuan hän ja verhon suopi, Surun sumust' ilon tuopi.

5.Iloitse siis auttajastas, Pieni lauma, Jumalastasi
Sanallaan hän kaikki saattaa Vastustajat maahan kaataa.

6.Käyköön myöten taikka vastaan, Eipä Isä heitä lastaan,
Kaikk' on hänen aikehensa Tosionneks omillensa.

L. S.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti