Kirjojen sanomaa taivaasta

Olin kouluaikaan huono lukemaan läksyjä, kirjoja, jne. Mutta ei se johtunut siitä, etten olisi osannut lukea, minulla vain ei ollut riittävästi aikaa ja kiinnostusta pysähtyä tutkimaan toisten mielipiteitä. Keskittymiskykyni ei ollut kaksinen ja minulle tuli tutuksi kaikenlainen toiminta ja liikkuminen, touhuileminen ja urheilu. Murrosiässä sain vielä lisää vauhtia, kun reviiri laajeni oman kodin lähitienoota kauemmas ja maailma tuntui olevan rajaton tarjouksien ja mahdollisuuksien viidakko. Yritin tarttua kaikenlaiseen turhaan, joka suli käsissä olemattomaksi tai lensi pois taivaan tuuliin.

Uskoon tulo muutti minua suuresti ja uudestisyntymisessä persoonani eheytyi ja mieleni tasapainottui, mutta ei minusta silti tullut pyhimystä. Uuden elämän myötä sain uuden suunnan, uuden mielen ja näkökyvyn asioihin. Aloin lukemaan, kiinnostuin kirjoista - ensimmäisen kerran elämässäni kirjat merkitsivät jotain. Ehkä siihen vaikutti sekin, ettei lukeminen ollut mikään pakko, vaan vapaaehtoinen tapa lisätä tietoa ja avartua ajatuksissaan? Uskon ystäväni kertoi minulle, mitä kirjailijoita kannattaisi lukea. Niitä olivat siihen aikaan mm. Muroma, Hallesby, Rosenius, Wislöff. Se oli hyvin mieluisaa aikaa, kun yksinäisyydessä tein havaintojani lukemani perusteella ja vertailin niitä aikaan, itseeni ja muihin ihmisiin. Myöhemmin olen ajatellut, että kyllä olisi köyhää, jos ei olisi kirjoja, jos ei olisi tietoa historiasta, ihmisistä ja elämänjuoksusta. Mutta ilmeisesti suurin osa ihmisistä elää ns. säkki päässä nyt hetkessä mobiililaitteidensa kokemuspiirissä, etsien tyydytystä ja nautintoja, katsomista ja koskettamista, hajuja ja makuja, päiväperhosen hetkellistä elämää?

Vuosikymmenten jälkeen katselin kirjahyllyäni, joka oli paisunut melkoisesti, olihan siellä kaikenalaista materiaalia, romaania, esseetä, pamflettia, elämänkertaa, tiedettä, muistelmia, saarnoja, postilloja ja hartauskirjoja. Mutta muutamat niistä olivat nousseet vuosien varrella yli muiden sanomansa puolesta ja siksi itselleni tärkeiksi: Sellaisia olivat M Lutherin Kirkkopostilla, U Muroman Herran sanan ääressä, K Scriverin Sielun aarre, K K Sarlinin Eräs meidän ajan profeetta, T Nousiaisen Kristuksen kanssa kärsimyskoulussa, C O Roseniuksen Elämän leipää, J Arndtin Totisesta kristillisyydestä, O Hallesbyn Sydämen elämä Jumalassa ja muutamat muutkin olivat lähes näiden luokkaa. Eli, kun halusin lukea tuhtia tavaraa, kunnon kristillistä sanomaa, löysin sitä näistä kirjoista. Lisäksi tietysti on kerrottava, että meillä on myös pari sataa elämänkertaa, jotka ovat olleet mainittavan hyviä ja rohkaisevia, opettavia ja iloa tuottavia.

Alussa luin monta norjalaisen Hallesbyn kirjaa, joitakin ymmärsin hyvin, muutamat avautuivat vasta myöhemmin. Hän oli aikansa pietisti ja piti Jeesuksen koko ajan sanomansa keskeisenä persoonana. Raamattuun hän suhtautui suurella kunnioituksella ja piti sitä ehdottomana Jumalan sanana ja arvovaltana. Eräässä puheenvuorossaan vanhalla iällään hän tiivisti oman uskonkäsityksensä muutamaan teesiin: 1. Älkää milloinkaan luopuko ristin teologiasta. 2.Älkää koskaan luopuko vaikeasta ja (monia) loukkaavasta kääntymyksen julistamisesta. Jumala antakoon teille armon saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. 3. Älkää koskaan luopuko Seurakuntatiedekunnan apologeettisesta (uskonpuolustus) linjasta. 4.Älkää koskaan luopuko siitä matalakirkollisesta linjasta, jota Seurakuntatiedekunta on noudattanut alusta pitäen tähän asti. Hyvin merkittäviä ja edelleen kunnioitettavia periaatteita, joita jokaisen herätysliikkeen ja uskovan olisi hyvä pitää mielessään.

Rosenius oli aikansa merkittäviä maallikkojulistajia, jolta teologitkin kysyivät neuvoa. Hänen syvälle luotaava julistuksensa oli kansantajuista, selkeää, ilman turhia itsekorostuksia ja sivistyssanoja. Raamatun sanasta lähdettiin aina liikkeelle ja sitä selitettiin ymmärrettävästi. Elämän leipää kirja taitaa olla kuuluisin hänen teoksistaan ja sekin on myöhemmin koottu hänen lukuisista kirjoituksistaan. Turun tuomiorovasti ja SLEY:n entinen matkasaarnaaja Lauri Huovinen saattoi kirjan suomenkieliseen muotoon. Tämän tiiliskiviopus on sitten siunannut monia hengellisen elämän nälkäistä lukijaa. Itsekin olen lukenut tuon kirjan monta kertaa ja aina iloinnut siitä. Rosenius ei kerro esimerkkejä, eikä seikkaile aikalaistensa arkipäivässä, hän käy suoraan Sanan ytimeen ja kertoo, mitä se merkitsee, miten siihen on suhteuduttava ja mitä hyötyä siitä on ihmiskielelle. Historia kertoo, että Roseniuksen ja toisen merkittävän maallikon, Paavo Ruotsalaisen kohtaaminen Espoossa 1800-luvulla ei sujunut ollenkaan hyvin – heistä ei tullut ystäviä. Vahinko.

Helena Konttisen elämäkerran ja opetukset olen lukenut monta kertaa ja hänellä oli erikoinen viisaus ja sielunhoidollinen ote ihmisiin. Hän oli vahvasti herätyskristitty ja myös erikoisen profetian armolahjan ihminen. Hänellä toimivat tiedonsanat ja hän neuvoi monia Kristuksen tykö. Näistä nykykarismaatikoista poiketen hän puhui rohkeasti synnistä ja sen hylkäämisestä, parannuksesta ja itselleen kuolemisesta, eikä sortunut menestyksen saarnaajaksi. Tämän tähden varsinkin monet helluntaiväritteiset uskovat hylkäsivät hänen opetuksensa, hänhän piti kiinni yhden kasteen raamatullisesta opetuksesta ja kirkkoon kuulumisesta. Hänessä ei ollut lahkohenkeä, eikä hän vetänyt ihmisiä omaan porukkaansa. Hän ei myöskään pyrkinyt esiintymään jonakin suurena palvottavana henkilönä, vaan esiintyi vaatimattomana maatalon emäntänä. Lukiessa hänen julistustaan, on se edelleen tasapainossa lain ja evankeliumin suhteen, mikä on nykypäivän sekoilussa äärimmäisen harvinaista.

Urho Muroman suora herättävä julistus oli valtava lahja suomalaisille kristityille ja kuinka monet tulivatkaan aikoinaan uskoon hänen julistuksensa kautta. Siihen aikaan kokoussarjat olivat pitkiä, jopa kolme viikkoa saarnattiin yhtä mittaa samalla paikkakunnalla. Monta kertaa väki kuunteli ensi päivät välinpitämättömästi, mutta vähitellen sana alkoi tavoittaa sielut ja sitten tuli herätys, kääntymys ja uskontie. Tuollaista tekstiä lukiessaan ajattelen, että olisi suurenmoista kuulla joskus vieläkin kirkossa vastaavaa. Mutta ei ole tullut vastaan, kuin kaikkea vastahenkistä, uskonkielteistä ja Raamatun vesittämistä, musta tuntuu juttelua kyllä riittää joka lähtöön. Ilmeisesti sananpalvelijoiden pitäisi itse tulla ensi uskoon Muroman tavoin, kokea synnintunto ja armon tarve, joutua valinnan paikalle tienhaaraan, jossa lukee taivas tai helvetti.

Nuo erittäin vanhat luterilaiset kirjat Luther, Arndt ja Scriver ovat ainutlaatuisia klassikkoja, joiden sivuilla on erikoinen Pyhän Hengen siunaus. Hekin kävivät aikoinaan omat suuret taistelunsa uskonnollisuuden ja uskon välillä. Ei yksikään heistä ollut ilman Kristusta mitään ja ilman Vapahtajaa he olisivat olleet pelkkiä pelimerkkejä historian lehdillä. Heidän sanomansa kumpusi siitä sisäisestä uudistuksesta, jonka vain elävä Jumala voi saada aikaan ja synnyttää ihmissydämessä. Lisäksi on varma elämän merkki se, että tällaisia henkilöitä on aina vastustettu uskonnollisen väen ja maailman ihmisten taholta. Heidän arvonsa on ollut hengellinen, heidät oli vapautettu vihollisen siteistä tekemään Herran tahtoa aikalaistensa keskuudessa ja meikin elämme suuresti nauttien heidän hedelmistään satoja vuosia myöhemmin eläneinä.

Valmistautuessani Jumalan antamaan tehtävään sain kerran käsiini Lutherin kolmiosaisen kirjasarjan nimeltä Kirkkopostilla. Olin vähissä varoissa, mutta onnekseni kirjakauppias oli huomannut kyseisessä sarjassa syrjässä ruskeita raitoja, jotka olivat tulleet vesivahingon seurauksena ja hän myi ne minulle pilkkahintaan. Pidin sitä suurena lahjana ja olin hyvin kiitollinen. Myöhemmin tapasin tämän mukavan kauppiaan useaan otteeseen ja hän kävi monissa tilaisuuksissa minua kuuntelemassa. Lienee jo päässyt Herran iloon taivaaseen?

Lutherin opetuksessa pääsin kiinni Vanhaan Testamenttiin ja sen salaisuuksiin. Löysin hänen avullaan ja opetuksistaan Kristuksen, joka esiintyi kaikkialla tuon hienon kirjan sivuilla. Aloin ymmärtää siltaa Vanhan ja Uuden Testamentin välillä. Tein paljon muistiinpanoja ja tutkin jokaisen Raamatun jakeen, mihin Luther viittasi, olin täynnä pyhää innostusta, vaikka en vielä silloin ymmärtänyt näiden aarteiden merkitystä tulevaisuuteni suhteen ja siitä työssä, mihin Herra sitten minut johti vuosikymmeniksi.

Näiden kirjojen vaikutus on ollut suuri elämässäni, sillä ne ovat valottaneet Kristuksen olemusta ja elämää minulle arkipäivän tasolta. Ne ovat olleet todistusta elävästä Jumalasta, joka on kiinnostunut luomistaan ihmisistä ja heidän iankaikkisuus kohtalostaan. Ne ovat kertoneet minulle, kuinka ihmiset itsessään ovat kadotuksen alaisia ja myyty synnin orjuuteen ja perkeleen lapsiksi, mutta Jumalan avulla voivat päästä takaisin siihen asemaan, joka heillä on ollut alussa. Jokainen kirjoittaja on ollut oma persoonansa, jokainen kuvattava on ollut erilainen. Toisistaan tietämättä he ovat eri aikoina julistaneet samaa totuutta, samaa Kristusta, samassa Jumalan Hengessä. Siksi onkin hienoa liittyä mukaan tähän pitkään pyhien saattoon, jossa ihmiset ovat pieniä, Jumala suuri ja kaiken keskukseksi asetettu Jeesus on meidän Herramme.

1.On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa.

Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa.

Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme,

sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme.

2.Kun ruoste, koi ja aika syö muun kaiken säälimättä,

kun usein päättyy ihmistyö valmiiksi ehtimättä,

kun maa ja taivas häviää ja aika loppuu kerran,

silloinkin horjumatta jää tuo pyhä sana Herran.

3.Polvesta polveen matkallaan se samaa voimaa kantaa.

Ei raukene se milloinkaan, vaan aina rauhaa antaa.

Ei siitä mitään katoa muun kaiken hajotessa.

On sanan alku, perusta Luojassa ikuisessa.

4.Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa!

Ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa.

Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta

kuin armon sana ikuinen! Se lähti Herran suusta.

5.Jos Herran sanaan turvasit muun turvan pettäessä,

jos sanan suojaan pakenit maailman myrskytessä,

niin löysit paikan siunatun, saa sydän siellä rauhaa,

sataman löysit suojatun, ei siellä myrskyt pauhaa.

6.Kuin vesilintu lahdella käy alle veden pinnan

ja huuhdottuaan sulkansa taas nostaa puhtaan rinnan,

niin puhdistuu myös henkemme sanassa kirkkahassa

ja liikkuvansa tuntee se olossaan oikeassa.

7.Siis kiitos, armon Jumala, nyt lakkaamatta aivan,

kun sinä meille sanassa osoitat tietä taivaan.

Ken nyt on köyhä, rikas ken sanasi saatuansa!

Sen kalliin aarteen jokainen saa pitää omanansa.

Virsi 183, Johan Ludvig Runeberg 1857